Heimosanomat 2015 - Hämeen heimoliitto
Hämeen Heimosanomat 2015 Hämeen Heimoliitto ry:n 90-vuotisjuhlajulkaisu 1925–2015 Kirjoituksia – ajankohtaista & historiaa 3 4 7 8 9 11 12 14 26 28 35 37 39 40 43 48 Hämeen Heimoliiton hallituksen puheenjohtalta Kotiseututyö – paikallisuuden voimaa · Timo Reina Rakkaudesta kotiseutuun · Janne Vilkuna Paikallinen toiminta kotiseututyössä · Riitta Vanhatalo Alueellista museotyötä Hämeessä · Juha Vitikainen Menneen elämän helmet · Sirpa Pietikäinen Onnea 90-vuotiaalle Hämeen Heimoliitolle · Jari Parkkonen Hämeen Heimoliiton vaiheita · Koonnut Johanna Henttinen Näkökulma kotiseututyöhön · Elisa Göös Häme-teko 2014 & kunniakirjat sekä aiempien vuosien palkitut Pihkassa kotiseutuun · Johanna Henttinen Liitonjoelta Heimoliittoon · Seppo Unnaslahti Emanuel Kanajärvi · Tuula Eerola Hämeen Heimoliiton voimakaksikko · Haastattelijana Elisa Göös Hämäläisiä kansallispukuja · Taina Kangas Piirteitä Asiakkalan kyläelämästä · Esa Kahila Tapahtumia 25 41 47 55 Hämeen Heimojuhla Lopella – ilmoittautumiset bussiin tulijoilla 15.6. mennessä Hämeen Heimoliiton kesäretki – ilmoittautumiset 1.5. mennessä Hämeenlinnan Seudun Taideyhdistyksen tapahtumia Museomarkkinat 2015 – mahdollisuus markkinoida omaa toimintaa, ilmoittautumiset 15.4. mennessä Merkkivuosia Viralliset 33 34 36 42 45 56 57 58 60 Jean Sibelius 1865 –1957 · Antti Vihinen I. K. Inha 1865 –1930 · I. K. Inhan juhlatoimikunta Ida Aalberg 1857–1915 · Irene Ikonen Sakari Pälsi 1882–1965 · Jukka Relas Kaarlo Tiililä 1864–1936 · Paul Tiililä Vuosikokouskutsu ja valtakirjat Sääntömääräisen vuosikokouksen esityslista Toimintasuunnitelma 2015 Toimintakertomus 2014 Nettisivustoa uudistetaan – www.hameenheimoliitto.fi 66 Näin ilmoittaudut sähköisellä lomakkeella tai otat yhteyttä sivuston kautta Julkaisija: Hämeen Heimoliitto ry Toimitus: Johanna Henttinen, Sinikka Keino & Elisa Göös Ulkoasu & taitto: Merika Pyörökivi / Graafinen huone Etukannen kuvat: Ylempi kuva yksityinen arkisto, alempi kuva Hämeen Heimoliiton kuva-arkisto Takakannen kuva: Kopio Hämeen Heimoliiton perustamiskokouksen pöytäkirjasta Sisuksen kuvat: Hämeen Heimoliiton kuva-arkisto ellei toisin mainita Painopaikka: Kirjapaino Jaarli, Turenki 2015 Mikä se sellainen Hämeen Heimoliitto oikein on? Martti K. Lehto Hämeen Heimoliiton hallituksen puheenjohtaja Hämeen Heimoliittohan on perustettu jo v. 1925. Perustajia olivat ennen kaikkea Helsingin Yliopiston hämäläistaustaiset tutkijat sekä lähinnä Hämeenlinnan seudulla vaikuttavat kulttuuri- ja talouselämän henkilöt, kuten professorit ja poliittiset vaikuttajat Antti Tulenheimo ja Hugo Suolahti, oppikoulumies A. A. Koskenjaakko, kirjankustantaja ja liikemies Arvi A. Karisto sekä kunnallisneuvos, kansanedustaja Albert Eerola. Perustajien tavoitteena oli mm. Hämeen historiallisen maakunnan piirissä kehittää kansallista yhtenäisyyttä vuoden 1918 tapahtumien jälkeen. Esimerkiksi Hämeen Heimojuhlat ovat peräisin aivan liiton ensimmäisiltä vuosilta. Vuosina 1935 –1994 oli voimassa käytäntö, jonka mukaan Heimoliiton esimiehenä (siis puheenjohtajana) toimi säännöllisesti kulloinenkin Hämeen läänin maaherra. Parin vuosikymmenen ajan Hämeen Heimoliitolla olikin tavallaan »puolivirallinen» asema maaherran johtamana maakunnan edunvalvojana varsinkin kulttuuria ja erityisesti maakunnan ja paikallista historiaa koskevissa asioissa. Kun edunvalvontatyö siirtyi 1950ja 1960-luvulla perustetuille maakuntaliitoille (KantaHäme, Pirkanmaa ja Päijät-Häme), Heimoliitto keskittyi selkeästi maakunnalliseen kotiseututyöhön. Hämeen läänin lakatessa olemasta päättyi myös tuo »maaherrakausi». Varmaan mittavin saavutus oli vuonna 1948 aloitettu Hämeen historian kirjoittaminen. Kun teossarjan päätoimittajana oli akateemikko Eino Jutikkala ja toimitussihteerinä Maakunta-arkiston johtaja Y. S. Koskimies, oli tuloksena massiivinen ja aika hyvin arvonsa säilyttävä historiantutkimus. Heimoliiton toiminnan kannalta olennaista oli myös se, että maakuntahistorian kirjoittamiseen sitoutuivat lähes kaikki hämäläiset kunnat, jotka monet näin tulivat myös Heimoliiton jäseniksi. Hämeen Heimoliiton jäsenet ovat periaatteessa kolmea eri tyyppiä. Alun perinhän liiton perustivat hämäläiset ja hämäläistaustaiset kulttuurihenkilöt. Edel- leenkin Heimoliitolla on henkilöjäseniä lähes 200. Kun erityisesti sotien jälkeen Heimoliiton keskeiseksi tavoitteeksi oli otettu kotiseutuyhdistysten ja -museoiden perustamisen tukeminen, oli luonnollisena seurauksena, että nämä yhdistykset tulivat liiton yhdistysjäseniksi. Kotiseutuyhdistykset ovatkin nykyään liiton toiminnan tärkein lähde. Kolmannen jäsenryhmän muodostavat sitten hämäläiset kunnat ja seurakunnat. Millaiseksi tulee sitten muodostumaan Hämeen Heimoliiton tulevaisuus? Onko historiallisella Hämeellä vielä nyky-Suomessa riittävää merkitystä? – Monet Heimoliiton keskeisistä tavoitteista ovat vuosikymmenien mittaan tulleet toteutetuiksi. Kotiseutuyhdistyksillä on valtakunnallinen Suomen Kotiseutuliitto, museoilla Museoliitto ja Maakuntaliitot ovat kuntien yhteistyön organisaatioita. Näkisin, että Hämeen Heimoliitolla ainoana tämänlaatuisena yhdistyksenä Suomessa on kuitenkin muuttuneissakin oloissa oma roolinsa. Edelleenkin meitä ihmisiä jollakin lailla leimaa kuuluminen johonkin heimoon, jos ei muulloin, niin silloin kun liikumme jonkin meille vieraamman murteen puhujien joukossa. On varmasti niinkin, että hämäläisillä kotiseutuyhdistyksillä kuitenkin on myös maakunnallisen yhteistoiminnan tarpeita. Ehkä myös yli 80 vuotta järjestetyillä Hämeen heimojuhlilla, seminaareilla ja muilla tilaisuuksilla on edelleenkin tilausta. Voi kuitenkin olla, että Heimoliiton roolia voitaisiin kehittää tulevaisuudessa enemmän toimintaa järjestävästä toimintaa tukevaan suuntaan. Joka tapauksessa toivon, että erityisesti kotiseutu yhdistykset, mutta myös Hämeestä ja hämäläisyydestä kiinnostuneet yksityiset henkilöt edelleenkin jaksaisivat olla mukana liiton toiminnassa. Muuttuvissa oloissa tarvitsemme uusia toimintamuotoja, mutta samalla juuriemme säilyttämiseksi on myös elävät perinteet ylläpidettävä. Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu 3 Kotiseututyö vaalii ja valjastaa paikallisuuden voimaa Paikalla on aina ollut meille ihmisille tärkeä merkitys. Paikallisuus ei ole vain maantiedettä ja siihen perustuvaa omien juurien tuntemista, vaan myös henkeä. Timo Reina Hämeen maakuntajohtaja, Hämeen liitto Jo muinaiset roomalaiset loivat käsitteen »genius loci», paikan henki. Alun perin sillä tarkoitettiin paikkaa varjelevaa suojelusenkeliä tai vastaavia hahmoja. Paikan henkeen vaikuttavat monet muutkin asiat kuin fyysiset puitteet tai karttamerkinnät. Kysymys on historiasta, tarinoista – ja niistä tunnetusti legendat jäävät totuutta paremmin elämään, kuten Jorma Etto sanoi – mielikuvista, ihmisistä ja ihmiskohtaloista tai kulttuurista sanan laajassa merkityksessä. Paikallisuus on nousussa. Se näkyy myös eurooppalaisen aluepoliittisen ajattelun ja toiminnan kehityksessä. Kun pääjohtaja Fabrizio Barca vuonna 2009 laati EU:n komissiolle selonteon alue- ja koheesiopolitiikan uudistamisesta, nousi siinä vahvasti esille juuri paikkaperusteinen aluekehittäminen (placebased development policy) ja paikallisten toimijoiden kannustaminen sekä sitouttaminen. Kysymys on tällöin kunkin paikan voimavarojen ja vahvuuksien käyttöön saamisesta yhteiseksi hyväksi. Kotiseututyö paikallisuuden lipunkantajana Kun edellä todettua peilaa kotiseututyön tarkoitusta ja tavoitteita vasten, ei voi välttyä vahvojen yhtäläisyysmerkkien vetämiseltä. Menestyvää ja voimavaransa hyödyntävää Suomea pitää rakentaa alhaalta ylöspäin, ja tässä kotiseututyöllä on arvokas tehtävänsä. Kotiseututyötä on tarvittu ja tarvitaan jatkossa entistäkin enemmän juuri paikallisuuden lipunkantajana ja paikallisuuteen kytkeytyvän potentiaalin vapauttajana. Tästä oli helppo vakuuttua myös viime vuonna Hämeenlinnassa ja maakunnassamme järjestetyillä valtakunnallisilla kotiseutupäivillä. Ne olivat kaikessa 4 Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu onnistuneisuudessaan osoitus myös paikallisuuden elinvoimasta. Kotiseutupäivien aikana niiden teema – Kotiseutu kullan kallis – tuntui käsinkosketeltavan todelliselta. Usein unohtuu, että Hämeellä on erityinen suhde myös Suomen Kotiseutuliiton syntyvaiheisiin. Olihan Tammelassa syntynyt professori Esko Aaltonen merkittävänä kulttuuripersoonana paitsi Forssan Lehden perustaja, myös keskeinen vaikuttaja Suomen Kotiseutuliiton perustamisessa vuonna 1949. Hän toimi liiton ensimmäisenä varapuheenjohtajana ja sittemmin puheenjohtajana aina kuolemaansa saakka vuoteen 1966. Tänään Kotiseutuliitolla on yli 800 jäsenyhdistystä mukaan lukien kaikki maakuntien liitot. Myös Hämeen liitossa koemme sukulaissieluisuutta kotiseututyölle. Olemmehan uudessa strategiassammekin määritelleet perustehtäväksemme toimia niin, että ihmiset tahtovat ja voivat asua, tehdä työtä ja viihtyä täällä. Paikallisuudesta ammentaminen yhdistää toimintamme arvopohjaa ja käytännön tavoitteitakin. Hämeessä jos missä onneksi myös on mistä ammentaa. Siitä tuhansien vuosien historiamme pitää osaltaan huolen. Kotiseudun merkitys murroksessa Kansatieteilijä Kustaa Vilkunan taannoisen määritelmän mukaan »meillä jokaisella on oma kotiseutumme, oma luonto ja ympäristö, omat naapurit, tuttavapiiri, oma murre ja käytöstavat. Ympäristömme on seutu, jota on vain yksi maailmassa, se on seutu, jossa me voimme elää henkisesti vapaammin kuin missään muualla, koska me tunnemme sen, tiedämme mitä tuon ja tuon mäen takana on, millaista väkeä tuossa ja tuossa talossa asuu, miltä siellä leipä maistuu.» Kotiseutu on varmasti meistä jokaiselle omalla tavallaan kullan kallis, mutta samalla sen merkitys on voimakkaassa muutoksessa. Kun ihmisten muuttaminen maamme rajojen sisällä ja niiden ulkopuolella on sitten Vilkunan päivien voimakkaasti kasvanut, on sillä jo yksistään vaikutuksia kotiseudun käsitteeseen. Kiinnekohdat eri paikkakunnille ja alueille ovat mitä moninaisimpia. Maailma on pienentynyt ja kotikylä suurentunut. Globaali ja lokaali yhdistyvät glokalisaatioksi, kuten aluetutkijat analysoivat. Vaikka siis elämme globaalissa maailmassa, juuremme niin yksilöinä kuin yhteisöinä – kuten valtiona, maakuntina, kuntina tai kylinä – kietoutuvat vahvasti paikallisiin ja alueellisiin lähtökohtiin. Jotkut saattavat kokea ja sanoakin, etteivät ole oikein mistään kotoisin. Ja sitten on heitä, jotka tuntuvat olevan kotoisin kaikkialta. Useimmat meistä sijoittuvat varmasti tähän väliin. Kullan kalliita kotiseutuja onkin useita ja ne ovat sydämissämme ja ajatuksissamme eri tavoin kerrostuneita sekä toisiaan täydentäviä. Varsinkin kesällä on helppo havaita, kuinka samaa ilmiötä vahvistaa se korostetun suomalainen piirre, että yhä useampi kokee aidosti asuvansa samanaikaisesti monessa paikassa. Maassamme on noin 2,5 miljoonaa vakituista asuntoa ja noin puoli miljoonaa kesämökkiä, joita puolestaan käyttää noin kaksi miljoonaa kansa laista. Kun asumista eri maissa tilastoidaan, kiinnitetään usein huomiota siihen, että suomalaiset asuvat ahtaasti. Tämä on kuitenkin vain osatotuus, sillä tilastoissa ei yleensä huomioida poikkeuksellisen runsasta mökkeilyämme ja vapaa-ajan asutustamme, joka yhä useammin on ympärivuotista. Myös yhdyskuntarakenteemme on hyvin erilainen talvella ja kesällä. Maassamme on useita kuntia, joissa mökkien määrä on suurempi kuin vakituisten asuntojen määrä. Tätä ilmiötä on mielestäni hyvin kuvattu tuoreessa ympäristöministeriön johdolla laaditussa luonnoksessa aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuvaksi aina vuoteen 2050 saakka: »Monipaikkainen asuminen on muuttanut asumisen muotoja, ja vakituinen asuinpaikka kuvaa entistä heikommin ajankäyttöön perustuvaa aluerakennetta. Ihmisten sijoittuminen vaihtelee vuodenaikojen mukaan ja ajallisesti esimerkiksi arkiviikon ja viikonlopun välillä. Etätyön myötä arkiasuminenkin sulautuu eri sijainteihin. Kun katsotaan ihmisten keskimääräistä sijaintia, kaupungistumiskehitys näyttäytyy huomattavasti lievempänä kuin pelkän vakituisen asutuksen perusteella. Tämä korostuu erityisesti vetovoimaisilla vapaa-ajan asutuksen ja matkailun alueilla. Monipaikkainen asuminen muodostaa myös uudenlaista liikenne- ja tietoliikennetarvetta.» Samaan hengenvetoon voisi jatkaa, että monipaikkaisuus asettaa uudenlaisia haasteita ja mahdollisuuksia myös kotiseututyölle tulevaisuudessa. Edellä kuvattu piirre on myös aika ajoin johtanut keskusteluun niin sanotusta kaksoiskuntalaisuudesta. On kyselty, pitäisikö kunnallisvero voida jakaa useamman kunnan kesken, koska tosiasiallinen asuminen ja palvelujen käyttökin jakautuu eri kuntiin? Ja pitäisikö tämän seurauksena myös äänioikeus olla useammassa kunnassa? Toistaiseksi on tehdyistä selvityksistä h uolimatta osoittautunut, että kaksoiskuntalaisuus aiheuttaisi enemmän vaikeita periaatteellisia kysymyksiä ja myös käytännön ongelmia kuin ratkaisisi niitä. Silti asiaa ei kannata haudata. Se voisi avata uusia mahdollisuuksia myös KantaHämeen kaltaiselle erinomaisen sijainnin omaavalle alueelle. Monipaikkaisen asumisen edistäminen on joka tapauksessa ilmiönä otettava tosissaan. Vaikka käsitys kotiseuduista on murroksessa, ei kotiseututyön ja omien juurien sekä kotiseutujen merkityksen arvo ole suinkaan heikentynyt. On itse asiassa käymässä juuri päinvastoin syistä, jotka Esko Aaltonen on kiteyttänyt näin: »Jokaiselle, joka tajuaa ympäristönsä todellisuuden ja pääsee sopusointuun sen kanssa, tulee kyky vapautua hetkellisyydestä ja omaksua pitempi aikamitta, johon sisältyvät menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus.» Häme on myös mielentila Tänä vuonna 90-vuotista taivaltaan juhlivalla Hämeen Heimoliitolla on ollut äärimmäisen vahva panos juuri hämäläisyyden vaalimisessa osana monimuotoista kotiseututyötä. Itselleni erityisen läheisiksi ja hyödyllisiksi ovat käyneet lukuisat julkaisut, joissa on käsitelty niin kotiseututyötä kuin hämäläisyyttäkin. Näistä mainittakoon tässä erityisesti vuonna 2012 julkaisu hämäläisen kirjallisuuden antologia »Kultaisilla teillä». Se on oivallinen tutkimusmatka hämäläisyyden ytimiin; paikan henkeen, historiaan ja tulevaisuuteen. Häme on yksi Suomen yhdeksästä historiallisesta maakunnasta. Sen rajat ovat vuosisatojen aikana muuttuneet moneen kertaan. Kuvaava on, että syntymäkuntani Petäjävesi nykyisessä Keski-Suomen maakunnassa Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluvine vanhoine kirkkoineen on historiallista Hämettä sekin. Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu 5 Nyt jopa voisi sanoa, että Häme ja hämäläisyys on enemmän mielentila kuin tarkka fyysinen maantieteellinen alue, ainakaan nykyisiä hallinnollisia jaotuksia myötäilevä. Tämä heijastuu myös Hämeen Heimoliiton toiminnassa. Mutta se ei poista, vaan se vahvistaa, alussa kuvatun moniulotteisen paikallisuuden vaalimista ja sen valjastamista kotiseutu- ja kehittämistyön moottoriksi. Olemme siis tottuneet monenmoisiin muutoksiin hallintorakenteissa ja aluejaoissa, eikä muutoksille ole nähtävissä loppua. Toisaalta: hämäläisyys ei elä normeissa tai rakenteissa, vaan geeneissä, mielissä ja asenteissa. Hämäläisyyttä tänään on tietoisuus omista vahvuuk sistamme ja niiden kytkeytyminen suomalaisen sivis tyksen, kulttuurin ja elämänmuotojen alkujuuriin, vuosisatojen ja – tuhansien taakse, mistä 1200-luvun lopulla valmistunut Hämeen linnakin omalla jykevällä olemuksellaan viestittää. Hämäläisyyttä on elää moninaisessa kansallisessa ja kansainvälisessä vuorovaikutuksessa keskellä maamme kehittyviä kasvukäytäviä. Pyrimme tarjoamaan hyvän elämän eväitä; monipuolista asumista, kestävää rinnakkaiseloa luonnon kanssa, työtä ja teollisuutta, yrit tämisen mahdollisuuksia sekä kokonaisvaltaista hyvinvointia. Järkeä, siis hitautta Hitaus lienee yhä edelleen ensimmäisiä hämäläisyyteen liittyviä mielikuvia. Mutta sitäkin tarvitaan. Hattulalai nen kirjailija ja filosofi Eero Ojanen määritteli tätä Hämeen liiton 50-vuotisjuhlassa 2003 pitämässään puheessa näin: »Mitä hullummaksi maailman muutos menee, sitä kipeämmin tarvitaan mukaan myös jonkinlaista järkeä, siis hitautta.» Samasta syystä ei ole sattumaa, että J. H. Erkon sanoittaman Hämäläisten laulun viimeinen säkeistö päät tyy sanoihin: »…jos toimeen tartutaan. » Ymmärrän sen niin, että kaikkiin toimiin ei tarvitse tarttua, m utta kun toimeen tarttuminen järkeväksi havaitaan, niin tartu taan kunnolla. Ja silloin toimitaan, kuten Z. Topelius Maamme -kirjassaan hämäläisistä kirjoitti: »Hämäläinen on siis se varsinainen kivienvääntäjä, joka on painanut leimansa kansamme enemmistöön. Kestävämpää miestä et helposti tapaa, jos hän on kerran ottanut jotakin tehdäkseen, etkä hitaampaa, jos hänen päähänsä on pistänyt olla mitään tekemättä.» Näillä eväillä kyllä pärjätään myös tulevaisuuden globaalissa maailmassa. Tällainen järjeksi ymmärretty hitaus olkoon siis hämäläisyyden ja miksei Hämeen Heimoliitonkin tavaramerkkinä myös jatkossa! Onnittelumme Hämeen Heimoliitolle Yhdeksänkymmentä vuotta on juhlava ja suuren kiitoksen ansainnut aika. Se kertoo pitkästä ajanjaksosta, pitkäjänteisestä työstä, monien ihmisten henkilökohtaisesta vapaaehtoisesta aktiivisuudesta kotiseututyössä Päijät-Hämeessä, Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä. Hämeen Heimoliiton hallituksessa on ollut monenlaisia ihmisiä. Paljon on saatu aikaan ja paljon on vielä tulevaisuudessakin tekemistä. Kotiseututyössä riittää aina mielenkiintoisia haasteita, kun sen on sydämen asiakseen ottanut. Ensimmäistä kertaa Heimoliiton historiassa ovat kaikki Suomen Kotiseutuliiton valtuutetut yhtä aikaa samassa hallituksessa Päijät-Hämeestä, Pirkanmaalta ja Kanta-Hämeestä. Me valtuutetut onnittelemme lämpimästi Hämeen Heimoliittoa sekä kiitämme samalla Heimoliiton toiminnanjohtaja Sinikka Keinoa arvokkaasta ja ammattimaisesta kotiseututyöstä. Kiitos myös kaikille hallituksen jäsenille. Korottakaamme kolminkertainen eläköön Hämeen Heimoliitolle, eläköön, eläköön, eläköön! Martti K. Lehto, Hämeen Heimoliiton hallituksen puheenjohtaja, valtuutettu Päijät-Hämeestä Jouko Hannu, Hämeen Heimoliiton hallituksen jäsen, valtuutettu Pirkanmaalta Elisa Göös, Hämeen Heimoliiton hallituksen jäsen, valtuutettu Kanta-Hämeestä 6 Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu Kuva: Anna-Maija Halme Rakkaudesta kotiseutuun Kotiseututyön aatteellinen perusta eli turvallisen hyvän elämän edistäminen paikallisesti ei ole muuttunut ajan kuluessa, mutta kotiseudut ja kotiseututyön muodot ovat sen sijaan jatkuvassa muutoksessa. Janne Vilkuna Suomen kotiseutuliiton valtuuston puheenjohtaja 1800-luvun lopulla virinneen kotiseutuaatteen ja -työn ensimmäisenä haasteena oli osallistua paikallisella tasolla kansallisen itsetunnon rakentamiseen. Organisoitu ja ohjelmallinen kotiseututyö alkoi maassamme vuonna 1908 kun perustettiin Suomen Kotiseutututkimuksen Keskusvaliokunta. Seuraavana vuonna valiokunta alkoi julkaista Kotiseutu-lehteä. Paikallisten kotiseutujärjestöjen valtakunnalliseksi keskuselimeksi perustettiin toukokuussa 1949 Tammelan Lounais-Hämeen Pirtillä Suomen Kotiseutuliitto. Sen perustamisen taustalla olivat koetut sodat vaarantuneine ja menetettyine kotiseutuineen. Sotien tuoman epävarmuuden tilalle etsittiin ja löydettiin jotain pysyvää ja turvallista. Harri Turusen laskelmien mukaan vuosina 1945 –1955 koko maahan perustettiin peräti 200 erilaista kotiseutuyhdistystä (eikä se siihen jäänyt: tänään liitossa on yli 800 yhteisöjäsentä). Toiminnan keskeisenä haasteena oli huolehtia ja pelastaa perinteinen elämänmuoto, mikä ilmeni etenkin lukuisina uusina kotiseutumuseoina. Kaupungistuminen, kauppaloituminen ja kirkonkyläistyminen eteni kuitenkin niin nopeasti, että jo vuonna 1969 taajamissa asui yhtä paljon väkeä kuin maaseudulla. Näin aika asetti perinteiselle kotiseututyölle uuden, kolmannen, haasteen. Tällöin syntyi käsite kokonaisvaltainen kotiseututyö, ja katse käännettiin selkeästi tulevaisuuteen. Menneisyyttä ei suinkaan hyljätty, vaan entistä selkeämmin nähtiin menneisyys, perinteet ja historia kotiseudun kehittämisen perustana. Suomen kotiseutuliiton pitkäaikainen puheenjohtaja, sosiologian professori Esko Aaltonen (1893–1966), luonnehti asiaa siten, että: »Jokaiselle, joka tajuaa ympäristönsä todellisuuden ja pääsee sopusointuun sen kanssa, tulee kyky vapautua hetkellisyydestä ja omaksua pitempi aikamitta, johon sisältyvät menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus.» Juuri ajan kolmijaon tiedos- taminen on olennaista, sillä se synnyttää tunteen jatkuvuudesta. Kotiseudun ympäristössä olevien kerroksellisten luonnon ja kulttuurin moninaisuudesta kertovien ajan jälkien vaaliminen ja esiin tuominen on edelleen yksi kotiseututyön keskeisiä tehtäviä. Niin kutsutut markkinat ja globalisaatio ovat tuoneet 1900-luvun loppupuolelta lähtien jatkuvasti epävarmuutta ihmisten elämään. Yhä useampi on joutunut muuttamaan työn perässä, jäämään vaille työtä tai peräti pakenemaan vainoa ja sotia. Yhteisöt ja suvut haurastuvat ja hajoavat. Viestimet tuovat lähes reaaliajassa maailman tapahtumat koteihimme. Maamme muuttuu kulttuurisesti yhä moninaisemmaksi. Tämän kehityksen keskellä olemme ehkä jo kotiseututyön neljännen haasteen äärellä. Aaltosen edellä mainitseman ympäristön todellisuuden löytäminen uudelta kotiseudulta auttaa osaltaan ihmistä juurtumaan osaksi uutta yhteisöä. Siksi se on kotouttamisprosessin olennainen osa ja siksi kotouttaminen on nykyaikaisen kotiseututyön keskiössä. Siellä on myös lapsille ja nuorille suunnattu kotiseudun ympäristökasvatus, jonka perustehtävänä on jalkojen maassa pitäminen kertomalla miten juuri täällä, eikä jossain lumemaailmassa, on eletty ja selvitty aikojen haasteista. Olen vakuuttunut, että juuri todet tarinat antavat voimaa tulevaisuutemme rakentajille: on selvitty ennen ja selvitään vastedeskin! Kotiseudun ympäristö koostuu sekä aineellisista koh teista, kuten rakennuksista, että aineettomista kohteista, kuten paikannimistä ja tarinoista. Suomi allekirjoitti vuonna 1987 aineellisen kulttuurin maailmanperintö sopimuksen ja vuonna 2013 aineettoman kulttuuriperinnön maailmanperintösopimuksen. Jako aineellisen ja aineettoman kulttuuriperintöön on kuitenkin loppujen lopuksi vain hallinnollinen käsitepari, sillä kaikki aineellinen kulttuuri- ja luonnonperintö saa aina arvonsa Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu 7 ihmisten antamin (aineettomin kulttuurisin) perustein. Kotiseututyössä tämä on ymmärretty alusta lähtien ja siksi kulttuuriperinnöstä on huolehdittu kokonaisvaltaisesti. Rakkaudesta kotiseutuun – strategia vuoteen 2025 on luettavissa kokonaisuudessaan täältä: http://www.kotiseutuliitto.fi/sites/default/files/ kotiseutuliitto/Rakkaudesta-kotiseutuun-2025.pdf Kotiseutuliitto on juuri katsonut tulevaisuuteen ja pohtinut työ- ja toimintamuotojaan. Liiton uusin strategia Onnitteluni Hämeen Heimoliitolle ja hyvää jatkoa kotiseututyölle myös tulevaisuudessa. Paikallinen toiminta kotiseututyössä kaiken a ja o Riitta Vanhatalo Toiminnanjohtaja, Suomen Kotiseutuliitto Kotiseututyö on aina paikallista. Olen oppinut hahmottamaan sen vielä kirkkaammin nyt, kun olen töissä kotiseutuyhdistysten palveluksessa Suomen Kotiseutuliitossa. Kotiseutuilmiö ja kotiseutusuhde toki laajenevat paikalliselta tasolta yleisemmälle ja rikkovat kaikkia rajoja, varsinkin kun kotiseutusuhdetta voi pitää yllä tänä päivänä myös verkossa toimivissa yhteisöissä. Kotiseututyön edunvalvontaa ja kehittämistäkin voi viedä eteenpäin valtakunnallisella tasolla ja laajemmin koko kentän hyväksi, mutta kotiseututyö itsessään on aina paikallista toimintaa. Asukkaat, yhdistykset, kunnat ja maakuntien liitot sekä elinkeinoelämä ovat kaikki toimimassa joskus yksin ja parhaimmillaan yhdessä oman asuinalueen ja kotiseudun elinvoimaisuuden, viihtyisyyden, kulttuuriperinnön, ympäristön ja yhteisöllisyyden hyväksi. Juuri tämän vuoksi arvostan myös valtavasti sitä työtä, mitä paikallisissa kotiseutuyhdistyksissä ja kaupunginosayhdistyksissä tehdään. Kolmannen sektorin vapaaehtoistyötä yhteisöllisyyden, ympäristön ja yhteisen kulttuuriperintömme vaalimiseksi tarvitaan. Yhdistyksissä toimivat ovat aktiivisia, osaavia ja asian8 Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu tuntevia. Yhdistysväkeä voi kutsua amatööreiksi sanan kauneimmassa merkityksessä: he rakastavat sitä, mitä tekevät kotiseudun ja yhteisönsä hyväksi. Jotta myös kotiseututyön keskusjärjestössä Suomen Kotiseutuliitossa painotukset olisivat oikealla tolalla, jäsenyhdistysten ja muiden jäsenten toiminta on nostettu Kotiseutuliiton toiminnan kärkeen. Kotiseutuliitto on jäseniään varten. Keskusjärjestönä sen tärkeä tehtävä on toimia edunvalvojana. Sen lisäksi toiminta painottuu jäsenten neuvontaan, jäsenpalveluihin ja koulutukseen. Näillä keinoilla Kotiseutuliitto haluaa tukea jäsenyhdistyksiä kehittämään omaa toimintaansa ajan haasteiden mukaan. Hämeen Heimoliitto on yksi vanhimpia kotiseutuyhdistyksiä ja siten koko kotiseutuliikkeen uranuurtajia. Järjestäytynyt kotiseutuliike täyttää tänä vuonna 121 vuotta. Hämeen Heimoliitolla tulee täyteen kunniakkaat 90 toimintavuotta. Onnittelut 90 -vuotiaalle Hämeen Heimoliitolle! Menestystä pitkälle tulevaisuuteen! Onnittelut tänä vuonna 90 vuotta täyttävälle Hämeen Heimoliitolle! Alueellista museotyötä Hämeessä ennen ja nyt Juha Vitikainen Maakunnallisesta museotyöstä vastaava tutkija Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo, Kanta-Hämeen maakuntamuseo Vuosikymmenten saatossa Heimoliitossa on tehty valtavan paljon kotiseututyötä ja tässä työssä myös museotoiminta on tullut monella tapaa huomioiduksi. Mielenkiintoisella tavalla Heimoliiton ja Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon historiassa kohtaavat alueen paikallismuseoiden kanssa tehty yhteistyö eli alueellinen museotyö. Jo toimintansa alusta alkaen Hämeen Heimoliitto otti kantaa ja osallistui monin tavoin myös historiallisten kohteiden ja esineellisen kulttuuriperinnön vaalimiseen. Erityisesti 1950-luvun lopulta 1980-luvulle sillä oli tärkeä rooli Hämeen alueen paikallismuseoiden kehittämisessä. 1950-luvun lopulla Hämeessä arvioitiin olevan viitisenkymmentä museota ja monien uusien perustaminen oli vireillä. Tähän sodan jälkeen jatkuvasti vilkastuneeseen museotoimintaan Heimoliitto reagoi perustamalla oman museotoimikunnan, jonka museo neuvojat kiersivät eri puolella Hämettä. Museotoimikunta ja museoneuvojat olivat mukana monien alueen uusien museoiden perustamisessa, vanhojen museoiden kokoelmien hoidossa ja rakennusten korjauksessa. Toisin sanoen Heimoliitto toteutti jo tuolloin sitä työtä, mikä 1980-luvun kuluessa tuli osaksi valtakunnallista aluemuseotoimintaa, kun maakuntien keskusmuseoita nimitettiin maakuntamuseoiksi: Hämeessä KantaHämeen maakuntamuseo Hämeenlinnaan, Päijät-Hämeen maakuntamuseo Lahteen sekä Pirkanmaan Tampereelle. Hämeen Heimoliiton arkistossa on säilynyt yhdistyksen museotoimintaan liittyvää aineistoa, josta erityisen ainutlaatuinen on museoneuvojien, varsinkin urjalalaisen Arvo Kytölän (usein Jorma Niemen tai Veikko Peippolan kanssa yhdessä) laatimat museoiden tarkastuskertomukset 1960-luvulta. Aineisto sisältää lähes kuudenkymmenen hämäläisen kotiseutumuseon raportin ja satoja valokuvia museoista. Kotiseutukentällä tuli erityisesti omalaatuisesta museoneuvojasta Arvo Kytölästä varsin tunnettu. Pentti Hannula Lammi-Seurasta oppi tuntemaan Kytölän Lammin kotiseutumuseon esineiden keruun aikaan 1950-luvun lopulla: »Muistan hyvin erään syksyisen aamun, kun tupaamme ilmestyi kovaääninen mies. Hän ilmoitti olevansa Arvo Kytölä ja sanoi tarvitsevansa traktorin ja miehen museoesineitä keräämään. Siinä keskusteltuamme hetken kovaäänisesti hän sai tahtonsa läpi, ja niin me lähdimme kiertämään Vilkkilän, Hauhialan ja Lampellon kyliä. Traktori oli minun ohjaamani, mutta täysin Arvo Kytölän määräysvallassa.» (Teoksessa: Uljas Kiuru: Lammi. Kuvia ja kertomuksia pellavapitäjästä, Hämeenlinna 1989.) Paitsi maakuntamuseoiden perustaminen, myös Ky tölän kuolema vuonna 1980 osaltaan vaikuttivat Heimoliiton vähenevään rooliin museoiden kehittämis- ja neuvontatyössä. Museojaoston puheenjohtaja Esko Sarasmo muisteli Kytölää toimikunnan kokouksessa vuonna 1981 seuraavasti: »Meille jäi muisto erikoislaatuisesta persoonallisuudesta, joka teki mittavan työn eritoten Hämeen kotiseutumuseoiden pystyttäjänä ja museoneuvojana. Jälkipolvet tulevat arvostamaan hänen työtään.» Arvo Kytölän ja muiden Heimoliiton museoneuvojien aikoinaan tekemä neuvontatyö ja vaikutus alueen museoihin oli merkittävää. Heidän jälkeensä jättämä aineisto on tutkimisen arvoinen. Paikallismuseoiden historian tunteminen auttaa eteenpäin myös tämän päivän alueellisessa museotyössä ja museoiden neuvonnassa! Nykyään museoapua paikallismuseoille ja muille kulttuuriperintötoimijoille antavat mm. maamme 21 kulttuurihistoriallista maakuntamuseota. Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo nimitettiin Kanta-Hämeen maakuntamuseoksi o petusministeriön päätöksellä 1.5.1982. Jo tätä ennen oli historiallisella museolla, kuten monissa muissakin maamme maakuntien keskusmuseoissa, toteutettu ja kokeiltu alueellista museotoimintaa. Maakunnallinen museotoiminta on ollut KantaHämeessä alusta alkaen yhteistyötä keskusmuseon ja Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu 9 alueen muiden kulttuuriperintöalan toimijoiden välillä. Keskeisenä tavoitteena on ollut tarjota museoammatillista asiantuntija-apua alueen paikallismuseoille, aivan kuten oli aiemmin ollut Hämeen Heimoliitonkin tavoitteena. Tätä työtä varten on maakuntamuseolla valtion tuen turvin palkattuna maakuntamuseotutkija, jonka apuna on tarvittaessa myös museon muu henkilökunta. Kanta-Hämeen maakuntamuseon tekemän aluemuseotyön tarkoituksena on ylläpitää ja vahvistaa alueen väestön ymmärrystä kulttuuristaan, historiastaan ja ympäristöstään. Tämän päivän aluetoiminnan lähtökohtana ovat museoasetuksen (1192/2005) määrittämät maakuntamuseon tehtäväkokonaisuudet. Keskeisenä maakuntamuseon tehtävänä on ohjata ja edistää museotoimintaa omalla toiminta-alueellaan. Museoi den välisen monipuolisen yhteistyön lisäksi kyse on samalla koko antikvaarisen työalan kattavasta tehtäväkokonaisuudesta, vaihdellen aina laajoista kulttuuriympäristöön liittyvistä asioista yksityisten henkilöiden historia- ja museoalan kysymyksiin. Yhteistyö alueen museoiden ja muiden alan toimijoiden kanssa on vuosien saatossa ollut runsasta ja tuottoisaa. Kanta-Hämeen maakuntamuseon aluemuseotyön runsaan 30-vuotisen historian aikana maakuntamuseotutkijat ovat mm. käyneet alueen paikallismuseoissa paikan päällä yli tuhat kertaa antamassa museaalista apua ja neuvoja, koko kulttuuriperintöalan kattavia ohjeita, lausuntoja ja arviointeja on laadittu tuhansia, on oltu mukana sadoissa projekteissa ja yhteistyöryhmissä ja pienille museoille tarjottavia kiertonäyttelyitäkin on tähän mennessä valmistunut jo 25 kappaletta. Vuosien saatossa alueellista museotyötä Kanta-Hämeessä on ehtinyt tehdä kaikkiaan kymmenkunta eri tutkijaa. Maakunnallisen museotoiminnan keskeisinä yhteistyökumppaneina on Kanta-Hämeessä pidetty alueen paikallismuseoita, joilla ei ole palkattua vakituista museoammatillista henkilökuntaa. Yhteistyön piiriä on huomattavasti laajennettu maakuntamuseotoiminnan alkuajoista ja nykyään kaikki museot pyritään huomioimaan osana alueellista museotoimintaa. 10 Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu Maakuntamuseotyötä toteutetaan suunnitelmallisesti, ja museoasetuksen mukaisesti työlle neuvotellaan yhdessä Museoviraston kanssa nelivuotissuunnitelmat. Kanta-Hämeen maakuntamuseon kuluvan nelivuotiskauden 2014 −2017 päätavoitteet alueellisessa toiminnassa ovat: Alueellisen museotoiminnan kehittäminen ja erityisesti paikallismuseoiden suunnitelmallisen museotyön kehittäminen sekä kulttuuriperinnön saavutettavuuden edistäminen ja tunnettavuuden lisääminen. Tuttuun tapaan olemme edelleen yhteydessä museoihin ja neuvomme ja opastamme museoasioissa paikan päällä, puhelimitse tai sähköpostein. Uutena museotoiminnan kehittämisen työkaluna on vähitellen otettu käyttöön Paikallismuseon työkirja, jonka avulla, ja yhdessä museoiden kanssa täyttämällä, pyritään aiempaa paremmin hahmottamaan kunkin museon kokonaistilanne ja museon vahvuudet ja kehittämiskohteet. Pyrimme myös käynnistämään hankkeen paikallismuseoiden markkinoinnin ja tiedottamisen tehostamiseksi. Kanta-Hämeen maakunnan tämän vuoden museokesän aloitamme samaan tapaan kuin pari vuotta sitten, kun Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo vietti 100-vuotisjuhliaan Museomarkkinoilla Hämeen linnan alueella. Nyt markkinapäivää vietetään lauantaina 23.5., ja se on tarkoitettu oman toiminnan esittelypaikaksi kaikille alueen museoille ja muille kulttuuriperintötoimijoille. Keskeistä aluemuseotyössä on siis edelleen laajaalainen yhteistyö ja toimivien verkostojen luominen ja ylläpito. Monipuolinen yhteistyö ja joustava, avoin ja keskusteleva neuvontatoiminta on paras keino edistää ja kehittää alueen museotoimintaa. Viime vuosina maakuntamuseo on tiivistänyt yhteistyötä myös Hämeen Heimoliiton kanssa, ja yhdessä olemme järjestäneet mm. kotiseutu- ja museotyöhön liittyviä seminaareja. Tätä hyvää ja toimivaa yhteistyötä tullaan jatkamaan edelleen. Ideoita riittää vaikka kuinka paljon ja kokemustahan tältä saralta on meille molemmille kertynyt varsin paljon! Menneen elämän helmet Sirpa Pietikäinen Europarlamentaarikko 1980-luvun diskohitissä One night Bangkok lauletaan Thaimaan pääkaupungin yöstä. Kappaleen kertosäe kiteyttää kehityksen, joka alkoi kiihtyä noin kymmenen vuotta sen jälkeen, kun sen tahtiin tanssittiin maailman tanssilattioilla. World’s your oyster – maailma on avoinna kuin osteri – siinä julistetaan. Maailma tosiaan tuntuu pienentyneen, jos ei aivan osterin kokoiseksi, niin sen kokoiseksi, että moni tavallinen keskiluokkainen suomalainenkin pystyy lentämään Bangkokiin talvilomalle. Lentokoneet, kännykät ja internet ovat tehneet lähes joka maailman kolkasta saavutettavan. Pari vuotta sen jälkeen, kun One night in Bangkok oli listaykkösenä, Euroopan unioni aloitti Erasmus-ohjelmansa. Se avasi suomalaisille opiskelijoille ovet ulkomaisiin korkeakouluihin. Nyt lähes 200 000 suomalaista nuorta lähtee joka vuosi Erasmus-ohjelman kautta ulkomaille asumaan. Kun suomalaiset tottuvat singahtelemaan Bangkokin-lomille, asuvat ja opiskelevat ulkomailla ja saavat kansainvälisiä ystäviä ja ehkä rakkauksiakin, tulee helposti mieleen kysymys: jaksavatko juuret kiinnostaa, kun tarjolla on koko maailma. Oma kokemukseni on, että kyllä jaksavat. Itse asiassa dynamiikka on päinvastainen. Monesti juuret kiinnostavat sitä enemmän, mitä kansainvälisempää elämää ihminen elää. Europarlamentaarikot saavat joka vuosi pystyttää parlamentin tiloihin Brysseliin näyttelyn kollegoiden iloksi. Itse haluan käyttää tämän mahdollisuuden järjestämällä syksyllä näyttelyn Sibeliuksen satavuotisjuhlan kunniaksi. Olen kotoisin Hämeestä, joten esittelen ylpeydellä hämäläistä säveltäjälegendaa eurooppalaisille työkavereille. Kuvailen itseäni mielelläni juuriani korostaen sanaparilla iloinen häjy – isä oli iloinen Viipurin karjalainen, äiti on Ylihärmästä Pohjanmaalta. Kun viettää paljon aikaa ulkomailla, oman taustan tärkeys ei suinkaan pienene vaan korostuu ja sitä haluaa korostaa. Jokainen, joka on käynyt ulkomaanmatkalla tietää, että ruisleipä ja piimä ovat parhaimmillaan silloin, kun palaa reissusta tutun keittiönpöydän ääreen. Samalla tavalla ulkomailla asuvalle usein se mummonmökki, jonka isovanhemmat ovat rakentaneet, saa entistä suuremman tunnearvon. Se on kiintopiste juurettomuuden tunnetta vastaan. Jos taas viettää koko elämän samassa kylässä, ei välttämättä ole valtavaa tarvetta vierailla kotiseutumuseos sa ihailemassa omille kotikunnaille tyypillisiä kupari pannuja ja puukkovöitä. Ne kun ovat siinä ympärillä koko ajan. Syntyy helposti perspektiiviharha. Kun jokin asia on liian lähellä, sen arvoa voi olla vaikeampi tunnistaa. Tämä ilmiö näkyy muissakin asioissa kuin esineissä. Vielä kymmenen vuotta sitten muodikkaat vanhemmat eivät olisi kuvitelleetkaan antavansa lapsensa nimeksi Tyyneä, Rauhaa, Kerttua, Aatosta tai Alvaria. Nyt nämä nykyisten parikymppisten isovanhempien suku polven nimet ovat perheilmoituspalstojen vakioita. Parinkymmenen vuoden päästä nimisuosikkien listaa dominoivat Tarjat ja Pirkot sekä Karit ja Jarmot. Ja sama rakennuksissa: 1950-luvulla rakennetut talot näyttävät nyt ihan muodikkailta, vaikka oli aika, kun niitä pidettiin hirvittävinä ilmestyksinä. Nyt keskitytään haukkumaan esimerkiksi 1960-luvun betoniarkkitehtuuria, mutta uskoisin että vielä tulee aika, kun ne nousevat uuteen arvoonsa. Jo nyt osa nuorista kaupunkilaisista pitää kuusikymmentälukulaisia betoniviidakkokaupunginosia trendikkäänä. Arvostan kotiseututyön tekijöitä erityisesti siksi, että he näkevät tämän perspektiiviharhan yli. Ilman koti Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu 11 seututyötä meillä ei olisi monia arvokkaita museoita tai rakennuksia, jotka joskus näyttivät aikalaisten silmin rumilta. Eikä olisi kaikkia niitä kirjoja, joihin on tallennettu paikallishistoriaa. Kotiseututyön tekijöillä on malttia ja viisautta hahmottaa, että se mikä tänään ei vielä ole arvokasta, täytyy suojella ennen kuin on liian myöhäistä. Menneen elämän helmien huolellisessa säilyttämisessä on erityinen arvo maailmassa, joka on kuin osteri. Onnea 90-vuotiaalle Hämeen Heimoliitolle Jari Parkkonen Maakuntajohtaja, Päijät-Häme Suomalainen aluehallinto on ollut muutoksen kohteena viimeisten vuosikymmenten aikana. Perinteiset läänirajat muuttuivat ja lopulta musertuivat, sekä syntyi maakuntapohjainen aluejako. Valtion toiminta jakautui näiden pohjalta suuremmiksi kokonaisuuksiksi Elinkeino-, Liikenne – ja Ympäristökeskukseen sekä Aluehallintovirastoihin. Uudistuksien jatkuessa eri hallinnon aloilla, kokonaisuus on aikaisempaa sekavampi. Maakuntahallinnon korostaminen on tuonut paljon hyviä piirteitä, hallinto järjestäytyy alhaalta ylöspäin ja toiminta-alue noudattaa varsin vakiintunutta vuorovaikutusaluetta, jossa ihmiset työskentelevät, asuvat, harrastavat ja lukevat samaa päivälehteä. Kuitenkin hämäläisyyden osalta malli on pirstoutuneempi kuin aiemmin. Vai onko? Hämäläisyys on maakuntaa suurempi asia ja kulttuuri-identiteettimme keskeisiä perustoja, jota tuskin liikaa voi korostaa. Mutta samaan hengenvetoon on helppo todeta, kun on omakohtaista kokemusta asumisesta ja toimimisesta Päijät-Hämeen lisäksi Kanta-Hämeestä ja Pirkanmaalta, että yhteisten asioiden lisäksi eroavaisuuksiakin Suur-Hämeen alueella on: ihmisissä ja toimintatavoissa. Päijät-Hämeessä kulttuuri-identiteettiimme on vaikuttanut suuresti sotien jälkeinen muuttoliike, esimer kiksi Lahden väkiluku kaksinkertaistui evakkojen myötä. Lisäksi alue on ollut maan itäisille osille kauttakulkupiste suhteessa pääkaupunkiin, mennessä ja palatessa, lyhyiden ja pidempien pysähdysten osalta. Samoin pääkaupunkiseudun vuorovaikutuksen kasvaminen on viime vuosina muuttanut hieman ja ennakoiden jatkossa vielä enemmän identiteettiämme Uudenmaan suuntaan. Identiteettimme keskeinen piirre näistä eroavaisuuk sista huolimatta on hämäläisyys. Pirstoutuvassa maailmassa todennäköisesti vielä enemmän vaalittavampi piirre, ankkuri risteävien vuorovaikutusvirtojen keskellä. Tässä työssä Hämeen heimoliiton rooli on ollut merkittävä jo 90-vuotta, ja Heimoliiton merkitys tulee myös varmasti korostumaan. Vuonna 1924 kaupunkikeskukseen johtavan Pitkäsillan alkupäässä toivotettiin Hämeen Maakuntajuhlille osallistujat tervetulleiksi. Kuva postikortista, yksityisarkisto 12 Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu 13 Hämäläinen kotiseututyö viriää Heimoliitosta – Hämeen Heimoliiton vaiheita yhdeksän vuosikymmenen varrelta Lyhennelmän Hämeen Heimoliitto ry:n historian vaiheista on koonnut Johanna Henttinen Kotiseutututkimus- ja harrastustoiminta suomalaisen kulttuurin esiintuojana juontaa juurensa Hämeessä niinkin pitkälle kuin 1910-luvulle, Hämäläis-osakunnan toimintaan. Vuonna 1910 järjestetyt Hämäläiset päivät sisälsivät keskusteluja kotiseutututkimustyön siirtämisestä osakunnalta tätä tarkoitusta varten perustettavalle kotiseutuyhdistykselle. Keväällä 1914 perustettiin Hämeen tutkimusseura, jonka toiminta kuitenkin jäi paljolti sodan jalkoihin. Suomen itsenäistymisen jälkeen neuvottelut jatkuivat Hämeen kulttuurielämää palvelevan yhdistyksen perustamisesta. Hämeen Heimoliitto ry perustetaan Heinäkuussa 1924 järjestettiin Hämeenlinnassa maakuntajuhlat, joiden ohjelmassa oli neuvottelukokouksen järjestäminen koko Hämettä koskevan liiton, tai yhdistyksen perustamisesta tukemaan maakunnan kulttuuripyrkimyksiä. Tavoitteena oli saada aikaan puolueeton yhteistyötä ja Hämeen heimon yhdentymis tä edistävä taho. Toiminnan eteenpäinviemiseksi perustettiin 18-jäseninen valiokunta, joka joulukuun lopulla kokoontui käsittelemään perustettavan yhdistyksen säännöt ja tehtävät. Hämeen Heimoliiton perustamiskokous pidettiin 1. maaliskuuta 1925, toimialueenaan Hämeen lääni ja tarkoituksenaan syventää isänmaanrakkautta ja kiintymystä kotiseutuun sekä edistää H ämeen henkistä ja aineellista vaurastumista. Liiton ensimmäisenä puheenjohtajana toimi professori Antti Tulenheimo. 1920-luku Julkaisutoiminta on alusta alkaen ollut yksi Heimoliiton keskeisimmistä ja vilkkaimmista toimintamuodoista. Liiton alkuvuosina tehtäviksi määriteltiin myös muun muassa historiallisten muistomerkkien suojelu, matkailun edistäminen ja maakuntajuhlien järjestäminen. Ensimmäinen julkaisu Häme kuvissa sai alkunsa jo heti ensimmäisessä liiton hallituksen kokouksessa valmistuen 1928. 14 Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu Erilaiset kilpailut olivat omiaan tallentamaan hämäläistä sananpartta ja elämänmenoa. Vuonna 1926 käynnistettiin kirjoituskilpailu hämäläisestä kansanelämäs tä, jonka voittajakäsikirjoitus julkaistiin Hämettä ja hämäläisiä -sarjan ensimmäisenä teoksena. Ensimmäisen Häme kuvissa -teoksen rinnalla valmisteltu teos julkaistiin vuonna 1928, käsitellen Vanajan kansanelämää 1800-luvun alkupuolella. Samana vuonna julkaistiin myös Hämeenmaa-sarjan ensimmäinen teos, sekä Vanha Korpilahti – alueellinen kuvateos. Toiset maakuntajuhlat järjestettiin 1928 Tampereella kaksipäiväisinä. Vuonna 1929 Hämettä ja hämäläisiä -sarja sai toisen osansa kuvaten vanhaa Heinolaa ja heinolalaisia. Lisäksi järjestettiin kirjoituskilpailu, joka kokosi vanhaa kansanelämää koskevia kuvauksia ja esityksiä. 1930-luku 1930-luvulle siirryttäessä ilmestyi Häme kuvina II vuon na 1931, esitellen luontoa, rakennuksia ja entisiä työ tapoja Lounais-Hämeessä. Samana vuonna ilmestynyt Hämeenmaa II keskittyi Itä-Hämeen olosuhteiden kä sittelemiseen ja samana vuonna julkaistiin Nuorten kotiseutuopas, joka oli 3. osa Hämettä ja hämäläisiä -sarjaa. Vuonna 1933 ilmestyivät Hämeenmaa III, joka kertoi hämäläisen kansanrunouden keruun varhaisem mista vaiheista sekä Hämettä ja hämäläisiä -sarjan neljäs osa nimellä Hämiev vainijoilt, kirjoitettuna kaakkois hämäläisellä murteella. Hämeenlinnassa vuonna 1934 vietettyjen maakuntajuhlien yhteydessä julkaistiin Hämeenmaa-sarjan neljäs osa Hämeen elämää ja oloja. Heimojuhlat rikastuttivat tuolloin 9 000 asukkaan kaupunkia lähes 8 000 heimojuhlavierailijan voimin. Laajempien heimojuhlien lisäksi Heimoliitto oli mukana vahvasti myös pienemmissä kotiseutujuhlissa ympäri toimialuettaan. 1936 Heimoliitto julkaisi viidennen Hämeenmaa-sarjan osan Hämeen elämää ja oloja Kurussa ja Hattulassa, sekä Hämäläisiä talonpoikia ja kirkonisäntiä -teoksen. Maakuntajuhlat Hämeenlinnassa vuonna 1934. Suuri määrä yleisöä oli seuraamassa maakuntajuhlien juhlakulkueen etenemistä Hallituskadulla. 1936 julkaistiin myös Kylästä ja kylänraitilta -katkelmia hämäläisen saarikylän elämästä viime vuosisadalla. Kuudes Hämeenmaa -sarjan teos vuonna 1939 käsitteli Asikkalaa. Hämeen historiallisten muistomerkkien suojelun aloitti toiminta Hämeen vanhan linnan vapauttamisek si museokäyttöön. Heimoliiton toimesta kerättiin Hämäläisten adressi vuosina 1937– 1938 linnan vapauttamiseksi ja se jätettiin valtioneuvostolle maaliskuussa 1938. Toinen pitkäaikainen ponnistus oli runoilija Paavo Cajanderin muistomerkin saaminen H ämeenlinnaan. Muistomerkki paljastettiin maakuntajuhlien yhteydessä 1934. Samaisten juhlien yhteydessä otettiin esille liiton toiminnan uudistuminen. »Liiton hallitus oli ensimmäisen kymmenvuotis kauden aikana hyvin vahvasti helsinkiläisten miehittämä. Ensimmäinen vuosikokous asetti liitolle kaksi jaostoa, joista toiseen kuuluivat helsinkiläiset ja toiseen hämeenlinnalaiset Heimoliiton perustamista valmistelleen toimikunnan jäsenet. Helsinkiläiset saivat tehtäväkseen aat- teellisen toiminnan suunnittelun ja hämeenlinna laiset käytännön toiminnan valmistelun. Liiton kymmenvuotiskatsauksessa esitetään Heimoliiton kiinteämmän työskentelyn edellytykseksi varsinaisen johdon työskentelyn ja sijainnin maakunnassa, koska ydinryhmä oli pysynyt varsin akateemisena ja pääkaupunkilaiskeskeisenä.» Maakunnan omat miehet asettuivat Heimoliiton johtoon 1936 silloisen maaherra K. S. Mattsonin aloitettua esimiehenä. Sääntöuudistusta valmisteltiin niin, että tarkoituspykälään lisättiin yhteistyö taloudellisten järjestöjen kanssa, sekä Hämeeseen suuntautuvan matkailuliikenteen edistäminen parantamalla teitä ja rakentamalla matkailumajoja. Vuonna 1939 pykälän tarkoitusta toteutettiin järjestämällä neuvottelukokous matkailuasioista. Kokous oli merkittävä etappi myös hämäläisen kotiseututyön kehittymiselle. Matkailuasioiden ohessa pidettiin tärkeänä saada myös Hämeenlinnaan, läänin pääkaupunkiin, oma yhdistys joka huolehtisi kaupungin yleisen kehityksen vaalimisesta, kaupungin ulkonäöstä, kotiseutu Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu 15 Hämeen Heimoliiton järjestölipun siunaustilaisuus vuonna 1955. Lippua kannattelee lääninarkistonhoitaja Väinö Heikkilä. Hämeen Heimoliiton lipun on suunnitellut heraldikko Olof Eriksson. harrastuksen edistämisestä ja kaupungin tunnetuksi tekemisestä. Malliesimerkkinä yleisölle esitettiin Tampere-Seuran toiminta ja säännöt. Heimoliiton työvaliokuntatoiminta aloitti niin ikään 1936 maaherra Mattsonin astuessa liiton esimieheksi. Heimoliitto oli muuttumassa maakuntaliitoksi, joskin asiaan liittyi ristiriitaisuuksia – toiminta keskittyi koko historiallisen Hämeen alueeseen kuten tänäkin päivänä, ja maakuntaliitot sen sijaan keskittyivät maantieteellisesti määräytyvien uusmaakuntien etujen ajamiseen. Vuonna 1936 75-vuotissyntymäpäiväänsä juhliva presidentti Svinhufvud vastaanotti Heimoliiton silloisen työvaliokunnan ajatuksesta syntyneen, yli 23 000 nimeä sisältäneen kansalaisadressin, jonka myötä kertyneille varoille presidentti antoi luvan perustaa Hämeen sivistystyön hyväksi toimivan rahaston. Rahaston säännöt hyväksyttiin virallisesti 1937 kantaen nimeä Hämeen Säätiö. Viidensiä Heimojuhlia vietettiin 1937 Tammelassa, kuudensia jälleen Hämeenlinnassa 1939. Juhlien ohjelmistoon kuului juhannuspäivänä järjestetty maakirjajuhla, jossa ojennettiin maakirjamitali 70 sukutilalliselle, joiden hallussa tila oli pysynyt vähintään 200 vuotta. Juhlien monipuolisuus korostuu seuraavan päivän varsinaisen Heimojuhlan ohjelmassa juhlakulkueineen, 16 Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu soittokuntineen, kuoroineen, työnäytöksineen, tanhua jineen ja soittajineen keräten yleisöksi viitisentuhatta henkeä. 1940-luku Sotavuodet toivat myös Heimoliiton toimintaan katkoksen. Talvisodan jälkeen toimintaa viriteltiin pohtimalla tutkielman kirjoituttamista hämäläisten osuudesta vuosien 1939–40 sotaan, sekä sankarivainajien muistotaulujen saamisesta kansakouluihin. Suunnitelmat kariutuivat uuden sodan jalkoihin. Vuonna 1943 Heimoliitto julkaisi kuitenkin tutkielman Tuuloksen ajokaluteollisuudesta osana Hämeenmaa-sarjaa. Sotien jälkeen toimintaa käynnistettiin uudelleen ja sääntöjen uusiminen oli ajankohtaista. Maakunnan kotiseutuyhdistystoiminta sai näin ensimmäisen askeleensa, kun sääntöihin kirjattiin liiton jäsenten voivan liittyä kerhoiksi, joiden tarkoituksena on epäitsenäisinä edistää liiton toimintaa omilla paikkakunnillaan. Nykypäivän termein paikallista kotiseututyötä alettiin jalkauttaa kentälle toimijoidensa pariin. Kerhotoiminta ei niinkään ottanut pitäjätasolla tuulta purjeisiinsa, vaan pitäjissä keskityttiin paikallisten kotiseutuyhdistysten perustamiseen. Heimoliitto ylimaakunnallisena kotiseututyön yhteistyötahona tarvitsi paikallistasolle organisoidut toimijat, jotka toi- mivat paitsi liiton tavoitteiden toteuttamiseksi, myös edistivät kotiseututyötä omilla alueillaan. Kotiseutuyhdistysten perustamisten kukoistuskausi ajoittuukin juuri sotien jälkeisille vuosille. Vuonna 1948 järjestettiin Hämeenlinnassa vietettyjen maakuntapäivien yhteydessä neuvottelutilaisuus pitäjänseurojen toiminnasta. Tilaisuuden myötä esitettiin toivomus pitäjänseurojen perustamiseksi niille paikkakunnille, joissa sellaista ei vielä ollut. Myös tarve valtakunnallisen tason kotiseututyötä edistävän organisaation perustamisesta nosti päätään. Sotavuosien jälkeen Talonpoikaiskulttuurisäätiö oli ottanut tehtäväkseen toimia eräänlaisena kotiseututoiminnan keskusjärjestönä. Säätiölle esitettiin vuonna 1947, että siitä muodostettaisiin maakuntaliittojen ja kotiseutuyhdistysten keskusjärjestö. Valmistelutyö eteni verkkaisesti ja lopulta Suomen Kotiseutuliitto päätettiin perustaa Tammelassa toukokuussa 1949. Hämeenmaa-sarjan julkaisua jatkettiin vuonna 1947. Tuolloin ilmestyi Längenmäen elämää ja oloja ja 1949 Vanhaa ja uutta Tyrväntöä esittelevä teos. Aloite Hämeen maakuntahistorian kirjoittamisesta tehtiin Heimoliiton hallituksen kokouksessa 1947 ja toiminnan edistämiseksi asetettiin historiatoimikunta. Hanke osoittautui haasteelliseksi erityisesti maantieteellisen alueen määrittämisen vuoksi. Vuoden 1949 vuosikokous päätti jakaa historiatoimikunnan kahteen jaostoon – toimituskuntaan sekä talousvaliokuntaan. Varainkeruuta käynnistettiin villkkaasti ja alueen kunnat osallistuivat aktiivisesti rahoitukseen. Maakuntahistorian ensimmäisen osan rahoittamiseen osallistui myös presidentti Paasikivi. 80-vuotissyntymäpäiväkseen toimeenpannun kansalaiskeräyksen ylijäämä hyväksyttiin presidentin päätöksellä Hämeen maakuntahistorian ensimmäisen osan rahoittamiseen. Ensimmäisiä sodanjälkeisiä heimojuhlia vietettiin 1947 ja heimojuhliin verrattavaa Hämeen ristiretken 700-vuotismuistojuhlaa Hämeenlinnassa kesäkuussa 1949 Heimoliiton ollessa päävastuussa juhlan järjestämisestä. Juhlaan saapui myös kansainvälisiä vieraita ja ohjelman etsi veroistaan – esimerkiksi historiallinen juhlakulkue havainnollisti Hämeen heimon vaiheita läpi vuosisatojen. 1950-luku Vuonna 1950 Heimoliiton toimintakertomus viittaa ensimmäisen kerran kenttäorganisaatioonsa kotiseutuyhdistyksiin ja Heimoliiton jäseninä olleiden yhdistysten Presidentti Svinhufvudin muistokiven paljastustilaisuus Sääksmäellä vuonna 1955. Kuvassa presidentti Svinhufvud tarkistamassa kunniakomppanian, oikealla puolellaan liiton esimies maaherra S. Mattson. Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu 17 Kelkan kyydissä Hämeen Heimoliiton esimies maaherra Risto Tainio. lukumäärä nousi nopeasti. 1950-luvun lopulla enää kolme kuntaa oli ilman järjestäytynyttä kotiseututoimintaa. Heimoliiton esimiehet pitivät tiivistä yhteistyötä paikallistoimijoihin sekä puhelimitse, kirjeitse että henkilökohtaisin käynnein ja tarkastusmatkoin. Vuodesta 1953 alkaen alettiin järjestää kotiseutuyhdistysten neuvottelutilaisuuksia Heimoliiton vuosikokousten yhteydessä. Myöhemmin tilaisuudet nimettiin Hämeen Kotiseutupäiviksi, joita järjestetään edelleen. 1950-luvulla muu julkaisutoiminta maakuntahisto riahankkeen ohessa oli hiljaisempaa. Maakuntahisto rian ensimmäinen osa valmistui lopulta lokakuussa 1954 ja teos luovutettiin presidentti Paasikivelle. Historian toinen osa ilmestyi jo 1957. Maakuntahistoriahankkeesta huolimatta samana vuonna julkistettiin Hämeenmaa -sarjan 9. teos käsitellen Lempäälää, entistä Akaata ja Kalvolaa. Kymmenes, vuonna 1959 ilmestynyt Hämeenmaa omistettiin 25 vuotta Heimoliiton esimiehenä toimineelle maaherra Mattsonille hänen luopuessaan esimiehen tehtävistään keväällä 1960. 18 Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu 1950-luvun puolivälissä Heimoliitossa virisi ajatus luonnonsuojelutyön liittämisestä Heimoliiton toimintaan. Heimoliiton alaisen Hämeen luonnonsuojelutoimikunnan perustavaa kokousta vietettiin tammikuussa 1955. Toimikunnan tehtäviksi määriteltiin toimiminen luonnonsuojelun ja maisemanhoidon edistämiseksi. Kattava kenttäorganisaatio luotiin värväämällä metsänhoidonneuvojat asiamiehiksi ja verkoston avulla onnistuttiin muun muassa tehostamaan luonnonsuojelukohteiden rauhoitustoimintaa. Toimikunta järjesti heti ensimmäisenä toimintavuotenaan luonnonmaisemakilpailun ja 1956 kiirehdittiin uuden luonnonsuojelulain aikaansaamista, järjestettiin luonnonsuojelunäyttelyitä ja asiaa koskevia neuvottelutilaisuuksia. 1950-luvun puolivälistä alkaen heimojuhlia alettiin jälleen järjestää uudelleen, nyt vuorotellen eri paikkakunnilla. 1958 Heimojuhlien nimi vakiintui. Näyttävät historialliset kulkueet olivat tyypillinen osa juhlaa ja yleisöä kertyi tuhatmäärin. Sotien jälkeen Heimoliiton rooli edunvalvojana korostui. Liitto oli ajamassa muun muassa emäntäkoulun perustamista Etelä-Hämeeseen, maakunnan vaikeiden tieolojen parantamista ja edelleen Hämeen linnan vapauttamista. 1950-luvun puolessa välissä edunvalvontatehtävät siirtyivät uusille perustetuille maakuntaliitoille. Vuonna 1959 Heimoliiton hallitus perusti museojaoston ja paikallisen museotoiminnan kehittäminen alkoi vahvana. Lähtökohta toiminnalle saatiin museotoimikunnan puheenjohtajan Felix Seppälän julistaes sa, että maaseutumuseoiden pitäisi pyrkiä esittelemään sitä, mikä kullekin paikkakunnalle on tyypillistä ja omaleimaista. Toisena museomuotona tuotiin esiin niin sanottu vanhatalo, jolloin museo käsittää yhden tai useamman paikkakunnan vanhalle rakennustyylille tyypillisen rakennuksen, joka sisustetaan aikakaudelleen ominaisesti. Museokäyntiensä myötä museojaoston jäsenet totesivat museoiden hoidossa olevan paljon toivomisen varaa. Kosteus, ruoste, tuholaiset ja sienet olivat aiheuttaneet jo paljon tuhoja. Torjunta-aineita ei tunnettu ja varat olivat rajalliset. Lisäksi museoesineiden näytteillepano ja luetteloimistyö oli monissa museoissa tekemättä. Museojaoston jäseniä Altti Havasta ja Arvo Kytölää alettiin myöhemmin kutsua museoneuvojiksi. 1960-luku Maaherra Mattsonin kausi Heimoliiton esimiehenä päättyi 1960, kun maaherra Jorma Tuominen valittiin liiton johtoon. Tällöin uudelle esimiehelle esitettiin katsaus Heimoliiton senhetkiseen toimintaan, jossa todettiin liiton oleva liian vähäisen kansalaismäärän varassa, toiminnan olevan virastomaista ja numeroiden merkitsevän mutta laatuun ei kiinnitetä huomiota. On järjestettävä kansalaisjärjestötoimintaa. Liiton sääntömuutos oli esillä jo vuoden 1959 kokouksessa, tarkoituksena saada paikalliset pitäjänseurat tiiviimmin mukaan Heimoliiton toimintaan. Heimoliitolle haluttiin perustaa pienempi neuvottelukunta, jonka edustajat olisivat ensisijaisesti kotiseutuyhdistyksistä. Uudistus toteutui 1961 ja neuvottelukunta valittiin seuraavana vuonna. Uudistuksen myötä Heimoliiton viralliseksi toimialueeksi määriteltiin ensimmäistä kertaa historiallinen Hämeen maakunta. Heimoliitto toimi aktiivisesti erilaisten lausuntojen antajana; puoltavan lausuntonsa liitto antoi muun muassa Hämeen kulttuurirahaston perustamisen puolesta. Hämeen rahasto perustettiin marraskuussa 1960, Heimoliiton ollessa yksi hoitokunnan kolmesta edustajasta. Vuonna 1961 museoneuvoja Arvo Kytölä sai käyttöönsä 100.000 markan apurahan Hämeen kotiseutumuseoiden luetteloimiseen Heimoliiton valvonnassa. Kotiseutumuseoille määriteltiin perusvaatimukset ja 1962 kerättiin kotiseutuyhdistyksiltä perustiedot kaikista esine- ja talomuseoista. Yksityiskohtaisempi inventointi päätettiin toteuttaa 12 museossa. 1962 Lammilla järjestettiin museonhoitajien opastuskurssi ja seuraavana kesänä 1963 museotyökurssit, jotka sisälsivät sekä esitelmiä että retkeilyjä. Museoneuvojat jatkoivat edelleen työtään kotiseutumuseoiden kunnon kohentamiseksi ja 1966 Heimoliitto sai uuden määrärahan luettelointi- ja inventointityön jatkamiseksi. Kaikkiaan tutkimus käsitti 43 kotiseutumuseota ja museoneuvojien opastus jatkoi vilkkaana aina 1970-luvun alkuun saakka. Toinen suosiota saanut museotyöhön liittyvä toimintamuoto oli museoretkeily, jota jatkettiin aktiivisesti aina 1980-luvun puoliväliin saakka. Sittemmin Heimoliiton vuotuisilla kotiseuturetkillä on vierailtu jälleen useissa toimialueen museoissa. Aiemmin retket olivat museonhoitajina paikallismuseoissa toimivien opinahjoja, nykyisin retkillä esitellään paikallisten voimin erilaisten museoiden toimintaa kaikelle kansalle. Aluemuseotoiminta käynnistyi 70-luvun loppupuolella jolloin paikallismuseoiden ohjaustoiminta siirtyi maakuntamuseoille. 1960-luvulle tultaessa Heimojuhlat hiljalleen supistuvat yksipäiväisiksi, mutta keräten edelleen runsaita yleisömääriä. Ohjelmaan sisältyi etenkin vuosikymmenen alkupuolella historiallisia kuvaelmia. 1963 Heimojuhlien sijaan Heimoliiton aloitteesta juhlittiin Suomen Yleisöä Hämeen Heimoliiton ja Lammi-Seuran järjestämillä Hämeen maakuntapäivillä 19.4.1959. Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu 19 kielen yhdenvertaisuusasetuksen 100-vuotisjuhlaa Parolassa. Hämeen historia -julkaisusarja täydentyi 60-luvulla kahdella teoksella. Hämeenmaa-sarja kasvoi kolmella julkaisulla – Riihimäkeä ja Loppea käsiteltiin 11. teoksessa 1963, seuraava kirjassa 1965 muun muassa Jaakko Juteinia ja vuonna 1968 julkaistu teos omistettiin Gustaf Erik Eurenin muistolle. Hämeen Luonnonsuojelutoimikunnan työ jatkui ja huomio kiinnittyi niin soravarojen riittävyyteen, luonnonsuojeluun kuin maisemointiinkin soranotossa. Toimikunta antoi lausuntoja Hämeen lääninhallitukselle ajankohtaisista luonnonsuojelualueiden ja luonnonmuistomerkkien rauhoittamisesta ja pyrki saamaan luonnonsuojelujaostoja paikallisten kotiseutuyhdistysten toiminnan yhteyteen. Heimoliitto vauhditti myös yhdistysmuotoisen luonnonsuojelutyön kehittymistä Hämeessä. Samaan aikaan perustettu Suomen Luonnonsuojeluliitto antoi otollisen ajan myös paikallisen luonnonsuojeluyhdistyksen perustamiselle, jonka perustava kokous pidettiin syyskuussa 1969. Nimeksi yhdistykselle tuli Kanta-Hämeen luonnonsuojeluyhdistys. 1970-luku Maakuntaliittojen aloitettua toimintansa Heimoliitto täsmensi omaa rooliaan ja toiminnan tavoitettaan. Sopimusluonnos kahden maakuntaliiton kanssa laadittiin Heimoliiton toimesta, mutta sitä ei koskaan laitettu täytäntöön. Päijät-Hämeen maakuntaliiton perustamisen jälkeen uudet neuvottelut liittojen ja Heimoliiton välillä käynnistyivät 1973. Neuvottelujen tuloksena syntyi julkilausuma, jossa todettiin Heimoliiton olevan kotiseutujärjestö, toimialueenaan koko historiallinen Häme, jäseninään kotiseutuyhdistykset joiden keskuselimenä se toimii. Keskeisiä toimintamuotoja ovat julkaisutoiminta, museotoiminta sekä koko läänin kattava juhla- ja kokoustoiminta. Maakuntaliitot ovat lähinnä jäsenkuntiensa etujärjestöjä. Hämeen luonnonsuojelutoimikunta toimi Heimoliiton piirissä ja hoiti luonnonsuojelu- ja maisemahoitotyötä. Luonnonsuojelutoimikunnan asema muuttui kuitenkin 1973, kun lääninhallitukseen perustettiin ympäristönsuojelun tarkastajan virka. »Hämeen Heimoliiton toiminta-alue käsittää molem pien toisten maakuntaliittojen, Etelä-Hämeen ja Pirkanmaan alueita. Heimoliiton tavoitteena on hämäläisen yhteishengen vaaliminen aatteellisella pohjalla ja sen jäsenorganisaation muodostavat samoin aatteellisella pohjalla toimivat kotiseutu yhdistykset.» 1970-luvulla Heimojuhlien yleisömäärät olivat laskettavissa tuhansien sijaan sadoissa ja juhlat pidettiin usein sisätiloissa. Tuohon aikaan oli tyypillistä, että tutuksi Suomen kielen yhdenvertaisuusasetuksen 100-vuotisjuhlaa vietettiin Parolassa vuonna 1963. 20 Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu käyneiden juhlatilaisuuksien sijaan ihmiset osallistuivat mieluummin markkinatyyppisiin huvitilaisuuksiin. 70-luvun puolivälissä Heimoliitto teki aloitteen kotiseutuopetuksen aseman vahvistamiseksi kouluissa. 1975 Hämeenlinnassa järjestetyn seminaarin myötä alettiin suunnitella maakuntakohtaista opetusmate riaalipakettia, joka valmistui syksyllä 1978. Hämeen historia -sarjaa julkaistiin 70-luvulla kolmen teoksen voimin. 30 vuoden urakka saatettiin päätökseen joulukuussa 1979, jolloin koossa oli teokset varhaisimmista ajoista aina toisen maailmansodan päättymiseen saakka, kahdeksan osaa. Hanke toteutui kokonaisuudessaan ensimmäisenä kaikista maakuntahistorioista. Myös Hämeenmaa-sarjaan laadittiin 1974 Jalmari Finneä käsittelevä teos. 1980-luku Maaherra Jorma Tuomisen 20-vuotinen kausi Heimoliiton esimiehenä päättyi 1980 ja esimieheksi valittiin maaherra Risto Tainio. Heimoliiton asema oli muuttunut toimintaympäristön muutosten myötä niin, että työkenttä käsitti maakuntaliittojen perustamisen jälkeen lähinnä heimo- ja kotiseututoiminnan. Heimoliitto säilyi puhtaasti aatteellisena järjestönä. Tämä antoi pohtimisen aihetta 80-luvulle siirryttäessä toiminnan ja tehtävänkuvan määrittelemiseen. »1980-luvun alussa museoviraston kansantieteellinen osasto teki mielenkiintoista kyselyä jossa kartoitettiin kotiseutukäsitteen rajausta ja sisältöä. Hämäläiset vastaajat mielsivät kotiseutuunsa kuuluvaksi yleensä vain kotikuntansa hämäläisyyden sijaan. Samoihin aikoihin Häme oli alkanut entistä selvemmin jakaantua kolmeen osaan – Kanta-Hämeeseen, Päijät-Hämeeseen ja Pirkanmaahan.» 1980-luvun alkupuolella Heimoliiton luonnonsuojelutoimikunnan nimi muutettiin ympäristötoimikunnaksi ja päivitetty johtosääntö kertoo toimikunnan tehtäväksi toimia elinympäristön suojelun ja hoidon edistämiseksi Hämeen läänin alueella. Toimikunnan tehtäviin kuului vuosittain kahden tilaisuuden järjestäminen, kohderyhmänä taajamien keskeisten koulujen oppilaat ja teemoina ympäristöön ja metsäluontoon liittyvät kysymykset. Hämeen historia -sarja sai loppusilauksensa 1984 julkaistun »Kun toimeen tartuttiin» – kansanomaisen, Hämeen historian lyhennelmäksi tarkoitetun teoksen voimin, joka osoittautui kuitenkin lyhennelmää merkittävämmäksi esitykseksi. Lisäksi esitys maakuntahistorian jatkamisesta silloisiin nykypäiviin saakka poiki Hämeen historia V:n 1986. Vaikka näin liitto juhlistikin jo toistamiseen Hämeen historian valmistumista, oli mittavan urakan loppuunsaattaminen myös hetki jolloin liiton tuli pohtia tulevaisuuden toimintaansa ja työnsä tavoitteita. Toinen merkittävä Heimoliiton toimintamuoto, museotoimikunnan työ, lakkautettiin vuoden 1988 alusta. 1980-luvun puolivälissä Suomen Kotiseutuliitto ryhtyi lisäämään maakuntaliittojen kytköstä kotiseutu työhön ja liitot saivat järjestettäväkseen vuotuiset maakunnalliset kokoukset, joissa sovittiin maakunnan ehdokkaasta Kotiseutuliiton valtuustoon. Edelleen tämä toimintamuoto on olemassa. Myös 50-luvulta asti Heimoliiton vuosikokouksen yhteydessä vietettävää Hämeen Kotiseutupäiväperinnettä jatkettiin. Heimojuhla pyrittiin kytkemään aina jonkin paikallisen tapahtuman yhteyteen eri puolilla toimialuetta. Heimoliiton pohtiessa uusia toimintatapojaan toimintaympäristön muututtua, järjesti se hallitukselleen kokous- ja seminaarimatkan Neuvosto-Viroon 1982, jonka myötä liiton 60-vuotisjuhlavuoden teemaksi päätettiin Koulu ja kotiseutu. Vuonna 1985 Heimoliitto oli osana useaa valtakunnallista tapahtumaa liittäen tapahtumiin kotiseutuaiheisia tehtäviä. Teeman alla laadittiin erilaisia selvityksiä ja ohjausaineistoja ja koottiin muun muassa opintoretkien suunnittelua kouluissa palveleva aineisto, johon oli luetteloitu kuntien museot, luonnonnähtävyydet, kulttuurirakennukset, muistomerkit ja muut kohteet. Ensimmäinen teemavuoden tapahtuma oli jo 1984 Heimoliitto järjestetty Kotiseutunäyttely, joka havainnollisti opettajille miten monipuolisia mahdollisuuksia kotiseututeema voi opetuksen avuksi tuoda. Varsinaisena juhlavuonna 1985 Heimoliiton kotiseutuviestissä vedottiinkin kotiseutuopetuksen lisäämiseen koulujen ja oppilaitosten opetussuunnitelmiin. Viestin lähtölaukaus ammuttiin näyttävästi Lahdessa ja tilaisuuteen oli kokoontunut yli 12 000 nuorta. Teemavuoden myötä Heimoliitolle asetettiin kotiseutuopetuksen työryhmä, jonka tehtävänä oli paitsi teemavuoden tulosten koonti ja hyödyntäminen, myös hämäläisen kulttuuriaineksen vakiinnuttaminen ja Häme-tietouden lisääminen läänin koulujen opetuksessa. 1988 toimintasuunnitelman valmistelussa esiin nousi jälleen julkaisutoiminnan herättäminen Hämeenmaa -sarjan osalta. Tampereen yliopiston historiatieteen laitoksen kanssa tehdyn yhteistyön alettiin valmistella Linnassa ja sen liepeillä, Hämeen linnaa tutkineen työryhmän tutkielmia sisältävää teosta. 1990-luku 1990-luvun alussa Heimoliitto pyrki avaamaan uusia yhteyksiä kotiseututyöhön järjestämällä Häme-konfe Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu 21 rensseja. Ensimmäinen tapahtuma Virroilla 1991 keskittyi hämäläiseen historiaan sekä myös kotiseututyön ajanmukaistamiseen ja kehittämismahdollisuuksiin. Samalla tarkoituksena oli käynnistää kotiseututoiminnan sisällöllinen perusselvitys. Toinen konferenssi Padasjoella 1992 pohti nykyhämäläisyyden olemusta ja tulevaisuutta, sekä jatkoi keskustelua kotiseutuyhdistysten yhteistyön tarpeista ja mahdollisuuksista, ja Hämeen Heimoliiton roolista tässä yhteistyössä. Tämän konferenssin myötä Heimoliitto lähetti kaikille kotiseutuyhdistyksille kyselyn, jossa kartoitettiin kotiseututyön tilannetta ja tarpeita Hämeessä. Hämeenmaa-sarjaan ilmestyi seuraava osa, Linnassa ja sen liepeillä, elämää Hämeen linnassa 1990. Heimojuhlilla ei 90-luvulla ollut enää maakunnallista vetovoimaa ja yleisömäärät olivat tippuneet huippuvuosien tuhansista pariin kolmeensataan henkeen, lukuun ottamatta 1993 Heimojuhlaa Valkeakoskella ja 1995 Heimojuhlaa Hollolassa, joiden yhteydessä oli runsaasti monipuolista muuta ohjelmaa. Vuonna 1994 kansliapäällikkö Sakari Pihlamo valittiin liiton esimieheksi, toimien virassaan vuoteen 1999 saakka. 1995 Heimoliiton hallitus päätti perustaa liiton omana rahastona toimivan Hämeen Kotiseuturahaston, jonka tarkoituksena oli hämäläisen kotiseututyön tukeminen. Vuosikokous perusti rahaston huhtikuussa 1996. Vuosikymmenen alussa järjestettyjen Häme-konferenssien jatkumona voidaan pitää Hämeen Käräjiä, jotka ensimmäisen kerran järjestettiin syyskuussa 1997 Hämeen linnassa ja toistamiseen 1997 Keskiaikamarkkinoiden yhteydessä. 1990-luvun merkittävä toimintamuoto oli Häme kauniiksi ja toimivaksi -kampanja, jonka puitteissa nimettiin kauneimpia maisemia ja aktiivisimpia asukasyhteisöjä eri puolilta Hämettä. Kampanjaan liittyen julkaistiin myös osana Hämeenmaa-sarjaa kuvateos Hämeen kauniit suvimaisemat 1997. Häme-aiheinen kirjoituskilpailu järjestettiin myös vuonna 1997. 1997 Hämeen lääni lakkautettiin. Heimoliiton kannalta tämä merkitsi sekä yhden yhteistyökumppanin, myös erään hämäläisen symbolin häviämistä. 1980- ja 90-luvuilla oli havaittavissa, että Heimoliiton pyrkimystä aina sotavuosien jälkeisistä ajoista alkaen toimia maakunnallisena yhdyssiteenä paikallisille kotiseutuyhdistyksille, ei koettu tarpeellisena. Tuolloin perustettiin myös paljon kylätoimikuntia, joiden sanottiin edustavan kotiseututyön aktiivisinta tasoa, toimien kuntatasoa maantieteellisesti pienemmällä alueella. Heimoliitto pyrki ottamaan kylätoimikunnat huomioon muun muassa tiedottein. Vuosina 1996 ja 1998 Heimoliitto järjesti kylähistorian teemapäivät, jotka osoittautuivat menestyksellisiksi. 22 Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu Hämeen Heimoliitto oli alusta asti mukana satakuntalaisten aloitteesta käynnistyneessä yhteistyössä heimoaatteen virittämiseksi Suomessa. Alustavat neuvottelut käytiin marraskuussa 1997 ja seuraavana vuonna mukana olivat Hämeen lisäksi Karjala, Satakunta ja Savo. Suomalaisen kulttuurin vaalijaksi tarkoitetun, historiallisia maakuntia edustavan Suomen Heimot ry:n perustamiskokous pidettiin yhteistyön tuloksena maaliskuussa 1999, Heimoliiton ollessa yksi perustajajäsenistä. Karjala jäi tässä vaiheessa uuden yhdistyksen ulkopuolelle, mutta pohjalaiset tulivat mukaan. Vuodesta 1998 alkaen Heimoliiton hallitus päätti vuosittain valita vuoden hämäläisteon, jonka tarkoituksena on palkita eri toimijoita tehdystä työstä hämäläisen kotiseututyön, perinteen, kulttuurin tai kulttuurimaiseman hyväksi. Esimiehenä toimi 1999 alkaen pankinjohtaja Sakari Haukka. Hämeenmaa-sarja täydentyi 1999 Hämäläinen maailmankuva -teoksella, joka koottiin Heimoliiton ja lääninhallituksen vuonna 1997 järjestämän Häme-kirjoituskilpailun aineistosta. 2000-luku Vuonna 2000 Heimoliiton viettäessä 75-vuotisjuhlavuottaan toimintaa ja tapahtumia oli runsaasti. Kolmannet Hämeen Käräjät käsittelivät Hämeen murteita todeten hämäläisten murteiden elävän edelleen, ja että hämäläinen huumori on lajissaan suomalaisinta. Uutena julkaisuna Heimoliitto kustansi Hämeen Käräjät I:n, joka käsitteli vuoden 1999 tapahtuman esitelmiä. Hämäläinen näytelmä -kirjoituskilpailu sai alkunsa helmikuussa ja nimettiin kirjailija Jalmari Finnen muistokilpailuksi. Kilpailuun saapui kaikkiaan 83 näytelmää ja 30 parhaan luettelo toimitettiin hämäläisille teattereille. 2000-luvulla Heimoliiton toiminta jatkui muutoin keskeisten toimintamuotojen ympäröimänä; Heimojuhlien ja Hämeen Kotiseutupäivän järjestäminen, opintoretket kotiseutukohteisiin ja aktiivinen julkaisutoiminta. Vuonna 2001 valmistui kaksi uutta julkaisua; Hämeen juhlakirja – Heimoliiton 75-vuotishistoria »Kulta Häme» ja Hämeen Käräjät II. Hämeen ympäristötoimikunta järjesti metsä- ja luontopäivät Padasjoella ja Lopella metsärastitehtävien merkeissä. Vuonna 2001 järjestettiin ensimmäistä kertaa hämäläinen kirkkopyhä, jonka toivottiin toimivan uutena yhteistyön muotona seurakuntien kanssa ja tuovan esiin kristillisyyttä hämäläisessä perinteessä. Samana vuonna vietettiin ensimmäistä kertaa myös Hämeen päivää 14. syyskuuta. Päivä juontaa juurensa pitkälle ulottuvaan hämäläiseen kokoontumisperinteeseen. Kirkkopyhän ajankohta sijoittuu Hämeen päivää lähimmälle sunnuntaille. Heimoliiton 75-vuotisjuhlia vietettiin Hämeenlinnan Raatihuoneella 15.4.2000. Vuonna 2002 pidettiin järjestyksessään toiset murteella puhumisen suomenmestaruuskilpailut, nyt Hämeen Heimojuhlien yhteydessä Hauholla. Valtakunnallisista murrekilpailuista vastasi Suomen Heimot ry. Hämeen päivän vietto jatkui Hämeenlinnassa markkinoiden muodossa ja maakunnallista yhteistyöseminaaria vietettiin lokakuussa kutsuen paikalle edustajat kaikista historiallisen Hämeen maakunnan liitoista. Seminaarissa hämäläisen kulttuurin todettiin olevan osa kaikkien liittojen toimintaa ja toivottiin toimijoiden välisen yhteistyön lisäämistä. Vuonna 2003 Heimoliitto avasi oman toimiston Hämeenlinnan keskustassa, jonka myötä niin Heimoliiton, kuin erityisesti mittavan julkaisutoiminnan tunnettavuus ja kirjojen myynti kasvoi merkittävästi. Heimoliiton historian yksi merkittävä tapahtuma, vuonna 1963 järjestetty Suomen kielen oikeuksien juhla, sai jatkoa heinäkuussa 2003. Hämeen Murrekäräjiä vietettiin myös ensimmäistä kertaa heinäkuun alussa. Vuosina 2002–2003 Heimoliiton esimiehenä toimi prikaatinkenraali Antti Numminen ja 2003–2007 välisen ajan maisemanhoidonvalvoja Lauri Ruippo. Vuonna 2004 Hämeen murrekäräjiä eli Hämeen murteella puhumisen kilpailua vietettiin Hämäläisen tori ehtoon merkeissä Hämeenlinnan kauppatorilla kesä- kuussa 2004. Heimoliitto lähetti kolme kilpailun parasta Murteella puhumisen SM-kilpailuihin Merikarvialle ja Hämeen joukkue sijoittui kilpailussa hienosti toiseksi. Vuoden 2005 loppupuolella Hämeenmaa-sarja sai 19. osansa sisältäen kirjoituksia historiallisen Hämeen eri puolilta. Ympäristötoimikunnan työ päätettiin lakkauttaa ja sisällyttää osaksi Heimoliiton hallituksen toimintaa. Hämeen Kotiseuturahastosta myönnettiin vuonna 2005 ensimmäisiä avustuksia. Vuodesta 2007 alkaen Heimoliiton esimiehenä on toiminut rehtori Martti K. Lehto. Heimoliiton hallituksen alaisuuteen perustettiin hallituksen ulkopuolisista jäsenistä koostuva taloustoimikunta ja vuoden 2008 alusta toimintansa käynnisti julkaisutoimikunta, joka järjesti ensimmäisenä toimintavuotenaan kirjoituskilpailun Minun kotikuntani. Kilpailu keräsi liki 80 kirjoitusta, joista koottiin Hämeenmaa-sarjan 20. julkaisu Hämeen paras paikka – kirjoituksia kotikunnista, joka julkaistiin marraskuussa 2009. Suomen Heimot ry:n toiminnasta Heimoliitto jättäytyi pois 2007. 2000-luvulla Internetin vaikutuksen myötä Heimoliitto sai omat kotisivut ja 2005 avattiin verkkokauppa, jonka myötä Heimoliiton tunnettavuus ja erityisesti julkaisujen myynti kasvoi merkittävästi. Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu 23 Vuonna 2007 Heimojuhlan järjestäjänä toimi Hämeenlinna-Seura. Kuvassa kättelemässä Hämeenlinna-Seuran silloinen puheenjohtaja Ossi Lapisto (vas.) sekä kirkkoherra Kari Koivu, taustalla Heimoliiton esimies Martti K. Lehto. 2010-luku Vuonna 2010 julkaisutoimikunta alkoi valmistella Häme-antologiaa julkaistavaksi 2012. Hämeen Kotiseuturahasto päätettiin lakkauttaa vuosikokouksen päätöksellä vuonna 2010, koska lahjoituksia ja testamentteja ei oltu rahastoon saatu. Jatkossa liiton hallitus voi myöntää apurahoja jotka merkitään mukaan talousarvioon. Heimoliitto osallistui vuonna 2010 valtakunnalliseen hankeideahakuun, päästen jatkoon ja saaden lopulta rahoituksen Hämeen ELY-keskukselta Maaseuturahastosta kolmen maakunnan – Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen ja Pirkanmaan – kattavasta Morkku-hankkeesta lokakuusta 2010 helmikuuhun 2013. Hankkeen tarkoituksena oli tiedon jakaminen kotiseutumuseoiden ja seurantalotyyppisten rakennusten ja ympäristön kunnostamisesta, esineistön säilyttämisestä sekä yhdistysten ja yksityisten esittelyvalmiuksien vahvistaminen kohteissa. Hankkeessa järjestettiin luentotilaisuuksia, joissa käsiteltiin hankkeen teemoja paikallisten asiantuntijoiden voimin. Lisäksi toteutettiin opintoretkiä, joiden tarkoituksena oli tutustuttaa maakuntien asukkaita seurantaloihin ja kotiseutumuseoihin paikallisten oppaiden johdolla. Hankkeen nimi – Morkku – tulee vanhasta hämäläismurteesta, tarkoittaen pientä huonetta, esimerkiksi pientä suviasuttavaa vinttikammaria, joskus myös pakaria. 2010 liitto aloitti yhteistyökumppaniensa kanssa Hämäläisen Kyläkirjapäivän järjestämisen. Päivään kut- 24 Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu suttiin maakuntien kotiseutuyhdistyksiä myymään ja esittelemään hämäläisaiheista kirjallisuutta. Menestyksekkääksi osoittautunut tapahtuma järjestettiin myös vuosina 2011 ja 2013. Vuoden 2012 toukokuussa julkaisutoimikunnan mittava työ saatiin valmiiksi, kun Kultaisilla teillä – hämä läisen kirjallisuuden antologia julkistettiin. Syksyllä 2012 Heimoliitto muutti uusiin toimiviin tiloihin Hämeenlinnan keskustassa, tarjoten entistä paremmat mahdollisuudet jäsenyhteisöjensä ja yhteistyökumppaniensa kokoontumisiin ja kirjamyymälän ylläpitoon. Heimojuhlat muuntuivat 2013 Heimopäiväksi, sisältäen monipuolista kotiseutuaiheista ohjelmaa. Päivä järjestettiin Hauholla ja siitä muodostui pitäjäseuralle vuotuinen perinteinen tapahtuma heinäntekonäytöksineen, piennarkahveineen ja avoimine puutarhoineen. Julkaisutoimikunta aloitti Häme-antologian valmistumisen myötä suunnitella hämäläistä kansanperinnettä käsittelevän kirjan julkaisu. Vuonna 2014 mittava ponnistus oli Valtakunnalliset kotiseutupäivät Hämeenlinnassa, joiden järjestelyissä Heimoliitto oli vahvasti mukana. Lähdeaineisto: Kulta Häme, Seppo Myllyniemi ja Jukka Peltovirta, 2001, kustantaja Hämeen Heimoliitto ry. Hämeen Heimoliitto ry:n toimintakertomukset ja arkisto. Hämeen Heimojuhla Lopella Sakari Pälsin hengessä Hämeen Heimopäivä ja Lopen päivä sunnuntaina 2. elokuuta 2015 Lopen Sajaniemessä Vuoden 2015 Hämeen Heimopäivää vietetään kirjailija ja tiedemies Sakari Pälsin (1882–1965) kunniaksi. Juhlapaikkakunnalla vietetään samalla perinteistä Lopen päivää. 11.30 Näyttelynavajaiset Lopen kirjastotalon Fallesmanni-salissa Täällä kirjani syntyivät -näyttely Sakari Pälsin elämäntyöstä Bussikuljetukset Lopen keskustasta Sajaniemen kylän Taidemäelle 12.30 Soppalounas katettuna Taidemäellä sekä kahvikioski (omakustanne) 12.30 – 13.30 Kulttuurikeskipäivä Taidemäen koulurakennuksessa ja piha-alueella Lopen puhallinorkesteri * Juontajat Seppo Lankinen ja Seppo Soittila * Elävöittäviä historiahahmoja Sakari Pälsin lapsuudenajan asuissa * Työnäytöksiä * Esineiden valmistusta kivikauden tapaan * Antrean kivikautinen kalaverkko: solmudemonstraatio * Jouset, nuolet ja ammuntaa * Kansansoittimia Näyttelyt: Haagan taideseuran kesänäyttely avoinna Taidemäellä * Sakari Pälsin seuran posterinäyttely Sajaniemen kylä Sakari Pälsin aikaan * Antrean kalaverkko – ”maailman vanhin”? 13.30 – 14.30 pääjuhla Taidemäen ulkoilmateatterissa (tarvittaessa sadekatos) Kokoontumis- ja avausmusiikki * Tervehdyspuheenvuorot: Hämeen Heimoliitto, Loppi-Seura * Musiikki esittää Lopen mieskuoro * Juhlapuhe: Museoviraston pääjohtaja Juhani Kostet * Musiikkia ja juonto Sakari Pälsin teksteihin perustuen * Hämäläisten laulu 14.45 Bussikuljetus Taidemäeltä Sajaniemen Pälsinmäelle (noin 1,5 km) 15.00 – 16.00 Kävelykierrokset Pälsinmäellä Sakari Pälsin lapsuuden pihapiireissä Kierros toteutetaan kahdessa ryhmässä, jotka kiertävät Pälsinmäen kohteet samanaikaisesti, mutta eri järjestyksessä. Kulttuurioppaina kotiseutuneuvos Ahti Gåpå ja tutkija Jukka Relas. Juhlaan järjestetään bussikuljetus Hämeenlinnasta Riihimäen kautta, jos löytyy riittävästi lähtijöitä, vähintään 20 henk. Bussiin tulijoilla sitova ilmoittautuminen 15.6. mennessä Ilmoittautumiset: sähköisellä ilmoituslomakkeella osoitteessa www.heimoliitto.fi tai sähköpostitse osoitteella [email protected] tai puhelimitse 0400 138 358. Lähtö Hämeenlinnasta klo 10.30. Paluu noin klo 17. Matkan hinta meno/paluu yht. 5 eur/hlö. Juhlan järjestävät yhteistyössä: Loppi-Seura, Sakari Pälsin seura, Hämeen Heimoliitto, Sajaniemen Taidemäki ja Lopen teatteriyhdistys. NÄKOKULMA KOTISEUTUTYÖHÖN Elisa Göös Janakkala-Seura ry:n puheenjohtaja Suomen Kotiseutuliiton Kanta-Hämeen valtuutettu Suomen Kotiseutuliitto on nyt uudistumisen tiellä. Niin pitääkin. Liiton uudesta strategiasta »Rakkaudesta kotiseutuun» olemme kuulleet ja saaneet hyvin tietoa. Strategiassa linjataan toiminnan tarkoitus ja painopis teet. Mitä tehdään nyt ja vähän myöhemmin. Myös kotiseututyössä strategia seuraa toimintaympäristön muutoksia jatkuvasti . Pitääkö meidän kotiseutuihmisten omissa yhdistyk sissämme olla mukana muutoksessa ja yrittää uudistua? Vastaus on yksinkertaisesti kyllä. Mutta miksi ihmeessä ja miten sen teemme? Jos me jo kauan yhdistyksissä aktiivista työtä tekevät ihmettelemme, miksi emme saa nuoria mukaan, voimme hieman mennä itseemme ja miettiä no miksi. Olenko minä se »jarru», joka sanoo, että kyllä ennen tehtiin kaikki paremmin. Kerrommeko toiminnastamme riittävästi juuri nuorille, käymmekö kouluissa kertomassa kotiseudun ja kotiseututyön merkityksestä, miksi juuri tämä minun kotiseutuni on se paras paikka maailmassa nuorelle ja muille asukkaille. Miten ihan oikeasti aktivoimme nuoria mukaan kotiseututyöhön? Maailma muuttuu ympärillämme ja toimintaympäristö kotiseututyön kannalta on erilainen kuin silloin, kun me olimme nuoria. Villejäkään ideoita ei kannata teilata, ei vanhoilta eikä uusilta, vaan ideoista pitäisi pystyä rakentavasti keskustelemaan ja päättämään kotiseutuyhdistysten hallituksissa. Nuoret olisivat varmaankin innostuneita nettisivujen ja Facebookin parissa ja tästä innostuneina ehkä myös muustakin esim. tapahtumien järjestämisestä. Kotiseututyö ei ole vain pöytäkirjoja ja esityslistoja, vaan mitä suurimmassa määrin ideointia ja ajassa mukana olemista. Suurin rikkaus yhdistyksissä olisi se, että on osa vanhoja hiljaisen tiedon kuljettajia ja sitten osa nuoria. Parhaimmillaan tämä yhteistyö saisi aikaan jatkuvan kehitystyön kotiseutuyhdistyksissä ja toiminnan aktiivisen jatkumisen myös tulevaisuudessa. Janakkalan kunnan viime vuoden marraskuussa yhdistyksille järjestämässä seminaarissa oli puhujana ennakoinnin asiantuntija Juha Heikkala, Valo ry:stä, aiheenaan» Yhdistykset yhteiskunnan kivijalkana vuonna 2020». Hänen mukaansa kansalaistoiminnan ja vapaaehtoistoiminnan muutoksessa vapaaehtoisten määrä pysyy ennallaan ja on jopa kasvussa. Pitkäjänteinen 26 Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu Kuva: Markku Selinummi sitoutuminen heikkenee ja kertaluontoisuus lisääntyy. Laatu ja ammattimaisuus korostuvat. Merkitykselliselle toiminnalle on edelleen kysyntää. Toimintakulttuurissa tapahtuu muutos, some ja digitaalisuus mullistavat vuorovaikutussuhteet. Nousussa on itseohjautuvuus, osallistaminen, joukkoistaminen, pariäly, kokeileminen ja tutkiva oppiminen. Yksilöllisyys korostuu, yhteisöt pirstaloituvat ja heimoutuvat. Valta hajautuu verkostoihin. Toimintaympäristömme muuttuu koko ajan, pysymmekö perässä? Toivottavasti! Olen ollut kotiseututyössä muihin kokeneempiin konkareihin nähden lyhyen ajan, reilut 12 vuotta. Pieniä huomioita olen matkan varrella ihan pienistä, mutta toiminnan kannalta tärkeistä asioista tehnyt etupäässä täällä Kanta-Hämeessä. Täällä tehdään kovasti töitä kotiseudun eteen, mutta voisimmeko tehdä työtä yhdessä vielä enemmän ja suunnitelmallisemmin. Ja mitä voisimme yhdessä tehdä? Tapahtumia, seminaareja, mitä muuta? Valtakunnallisten kotiseutupäivien aikana yhteistyö näkyi erittäin hyvin ja toimi käytännössä loistavasti. Meillä on toimivat yhteistyömahdollisuudet Leader - ryhmä Linnaseudun, Hämeen liiton, Hämeen Heimoliiton, maakunnan kotiseutuyhdistysten, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen kotiseutuyhdistysten, muiden Leader -ryhmien sekä kuntien kanssa. Tärkeintä olisi nyt verkottua keskenämme entistä paremmin. Miten sen vielä paremmin vuorovaikutteisesti teemme, siitä voit laittaa minulle ideoita sähköpostitse osoitteella [email protected] – KIITOS! Kotiseudun eteen on mukava tehdä töitä. Sen parhaita puolia on se, että saa palautetta, niin hyvää kuin huonoakin. Jos kaikki olisi hyvää, ei kehitystä oikein tapahtuisi kotiseuturintamallakaan. Mukavaa kotiseutuvuotta kaikille! Tämän vuoden KOTISEUTULUPAUS: Teen työni niin hyvin kuin osaan. Yritän olla tarpeen mukaan uudistaja, osallistuva ja osallistaja, avoin, yhteisöllinen, vuorovaikutteinen (vastaan saamiini sähköposteihin, kerron toimivista käytännöistä myös muille), asukaslähtöinen ja yhdistyksen jäsenten etuja ja jäsenten parasta ajatteleva keskusteleva tyyppi myös hallitustyöskentelyssä. – Elisa Göös Häme-teko Hämeen Heimoliitto palkitsee vuosittain aktiivisia toimijoita Häme-teko palkinnolla. Vuosittain jaettava Häme-teko palkintolaatta voidaan myöntää joko yksityiselle henkilölle tai yhteisölle hämäläisyyden; kotiseututyön, kulttuurin tai kulttuurimaiseman hyväksi tehdystä työstä. Ehdotuksia palkinnon saajiksi otetaan vastaan vuosittain 30.11. saakka. Häme-teko palkinnon ohessa palkitaan myös muita huomionarvoisia tekoja kunniakirjoin. Hämäläisyyden hyväksi tehdyn työn kirjo on monipuolinen. Häme-teko voi olla tapahtuma tai näytelmä, talkootempaus, kulttuurimaiseman hyväksi tehty työ, historiallisesti merkittävän rakennuksen kunnostaminen, jokin muu hämäläisen perinteen vaaliminen tai aiheesta kertova julkaisu. Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu 27 Häme-teko 2014 & kunniakirjat Hämeen Heimoliiton hallitus on kokouksessaan 9.12.2014 myöntänyt Häme-teko 2014 palkintolaatan ja kaksi kunniakirjaa, jotka luovutetaan Heimoliiton vuosikokouksessa 7.5.2015. Häme-teko laatalla palkittiin Elisa Göös Janakkalasta Elisa Göös toimii aktiivisesti ja näkyvästi kotiseututyössä valtakunnallisella ja paikallisella tasolla Suomen Kotiseutuliiton valtuutettuna, Janakkala-Seuran puheenjohtajana sekä Heimoliiton hallituksen jäsenenä. Hän on toiminut myös Linnaseutu ry:n, Rehakan ja Irjalan kyläyhdistyksen sekä Janaki ry:n puheen johtajina. Elisa toimi vuoden 2014 Hämeenlinnassa järjestettyjen Valtakunnallisten kotiseutupäivien pääsihteerinä. Hänen vastuullaan oli päivien suunnittelun ja toteutuksen kokonaisuus yhteistyössä Kanta-Hämeen muiden toimijoiden kanssa. Hän toimi myös päivien «kasvoina» ja aktiivisena tiedottajana muun muassa omilla artikkeleilla ja kolumneilla kotiseututyöstä. Elisa teki reilun vuoden mittaisen projektin talkoilla ilman korvausta. Kunniakirjat Leenamaija Vattinen, Renko Leenamaija Vattinen on 29-vuotias, joka opiskelun ja töiden lisäksi osallistuu aktiivisesti kotiseututyöhön Renko-Seurassa. Nuoresta iästä huolimatta, hän on toiminut pitkään kotiseututyössä. Leenamaijan sydämen asia on Härkätien museo, jossa hän vastaa museon esittelyistä ryhmille ja hoitaa museon näyttelykautena kaikki museoon liittyvät käytännön asiat. Ryttylän kylä- kirjastoyhdistys Yhdistyksen ylläpitämän toimivan kirjaston perustaminen on kulttuuriteko, joka viitoittaa esimerkillään ja asenteellaan toimintatapaa, jota voitaisiin menestyksellä käyttää myös muissa samankaltaisissa tapauksissa joissa taajamien, kylien ja mahdollisesti liitettävien kuntien kirjastoja lakkautetaan. Lyhyen toimintansa aikana kirjastohanke on lisännyt merkittävästi yhteisöllisyyttä ja yhteistä työtä kyläläisten keskuudessa ja saavuttanut yleistä myönteisyyttä. Aiemmin palkittuja tekoja & henkilöitä Häme-teko 2013 Häme-teko laataa ei tänä vuonna myönnetty Kunniakirjat Kunniakirja myönnettiin Hollolan kotiseutu yhdistykselle, Heikki Mantereen ja yhdistyksen pitkä aikaisesta yhteistyöstä, jonka ansiosta vuosittain julkaistaan Hollolan kotiseutukirja. Vuoden 2013 juuri ilmestynyt kirja on 28. julkaisu. Toinen kunniakirja myönnettiin Janakkala-Seuralle ja Janakkala Seura ry:n hallituksen pitkäaikaiselle 28 Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu aktiivijäsenenelle Markku Selinummelle vuosia jatkuneesta yhteistyöstä Janakkala ennen ja nyt -lehden julkaisemisessa. Lehteä on julkaistu vuodesta 1951 vuosittain. Molemmat julkaisut ovat merkittäviä a lueensa historian ja perinteen sekä ajankohtaisten tapah tumien tallentajia. Heikki Mantere ja Markku Selinummi antavat julkaisuille pyyteettömästi oman ammattitaitonsa ja tekevät työnsä laadusta tinkimättä. Julkaisujen varsinaiset kirjoittajat koostuvat eri ikäisistä alueella asuvista tai asuneista ihmisistä. *** Häme-teko 2012 Aarteita museoiden kätköistä -kirja, Lahti Kirja on Wellamo-opiston hanke, jossa työryhmä Merja Kittelä, Mari Keituri, Ilkka Kuivasaari, Marja Ruisvaara ja Tuija Vähävuori ovat koonneet kirjan ajatuksena kunnioittaa ja vahvistaa päijät hämäläisen käsityön erityispiirteitä ja tunnettavuutta. Kirjaan on koottu yhdeksän kunnan kotiseutu museoista sekä yksityishenkilöiltä käsityömalleja tekstiili-, puu- ja metallitöistä ohjeineen. Mallit ja ohjeet ovat ajattomia ja niitä voidaan hyödyntää käsitöiden ja muotoilun opetuksessa, yritystoiminnassa sekä harrastuksissa. Ne myös herättävät käsityöharrastajien mielenkiinnon museokokoelmia kohtaan. Kunniakirjat Pianisti, kapellimestari Erkki Korhonen, Hämeenlinna Erkki Korhonen toiminnallaan sitonut Sibeliuksen ja hänen musiikkinsa hämäläiseen ympäristöön. Hän on työllään edistänyt oman kotikaupunkinsa Hämeenlinnan tunnettavuutta konsertti ja kulttuurikaupunkina. Erkki Ulamo ja Markku Karvonen, Hattula Kirottu Syväri, hämäläiskomppanian jatkosota. Kirjan kirjoittajat ovat toteuttaneet osin edesmenneiden, osin elossa olevien hämäläiskomppanian rivimiesten toiveen saada kohtalonsa ja vaiheensa kuuluviin. Teos on syntynyt pitkä aikaisen kotiseututyön ja tutkimuksen tuloksena. *** Häme-teko 2011 Kosken VPK:n vuosijuhla, Hämeenkoski Perusteluina oli, että juhla järjestettiin 2011 heinäkuussa jo 115. kerran Hämeenkoskella. Tapahtuma on historiallinen ja perinteikäs kesäjuhla pienellä paikkakunnalla. Juhla on nykyisin kolmipäiväinen tapahtuma, joka vaatii suunnattoman määrän talkootyötä ja järjestelyjä. Kunniakirjat Hevosajan museo, Lellan tila, Urjala Hevosajan maataloutta esittelevä mittava museokokoelma, joka on huomionosoitus viljelijäpolville, jotka huolehtivat ruokataloudestamme viime vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla ja sitä aikaisemmin. Haapamäen Museoveturiyhdistys ry, Keuruu Rautatiekulttuurin ja -historian vaaliminen. Valtakunnallinen rautatiehistoria on myös osa Hämeen omaa kulttuurihistoriaa. Sääksmäen maa- ja kotitalousseura ry, Sääksmäki Iso Kelhin seurantalon kunnostus hyvän korjaus tavan mukaan ja perinteitä kunnioittaen. *** Häme-teko 2010 Oriveden kotiseutuyhdistys ry, Orivesi Paltanmäen kotiseutumuseon pitkään jatkunut esimerkillinen hoito, siellä järjestetyt tapahtumat ja retket. Lisäksi huomioitiin valinnassa Taikaviulu eli Jouni Vehmaan tekemä museoesineen korjaustyö, jolla vanha soitin on saatu toimivaksi. Kunniakirjat Hollolan kotiseutuyhdistys ry Mittavasta työstä, jolla on pelastettu vuonna 1903 valmistunut Hollolan vanha kunnantupa. Talo sijaitsee arvokkaalla paikalla Hollolan kirkon vieressä ja se on osa kokonaisuutta, jonka muodostavat Hollolan esinemuseo vanhassa viljamakasiinissa ja Hollolan talomuseo. Kunnantuvassa tullaan järjestämään näyttelyitä, erilaisia kulttuuritilaisuuksia ja juhlia sekä kesäisin myös kahvilatoimintaa. Nuorisoseura Tähti, Vesilahti Viiden vuoden välein talkoilla toteutetusta markkina- ja kotiseutujuhlasta eli Narvan markkinoista. Markkinat ovat alusta alkaen olleet perinteitä noudattava kotiseutujuhla, joissa on esillä tervahauta perinne, erilaiset käden taidot, vanhat leikit ja perinteet sekä historiallinen kulkue. Ratalahden torppa, Janakkala Erkki Ylöstalon aktiivinen työ torpan rakennusten, pihamiljöön ja irtaimiston vaalimisesta alkuperäisessä asussaan. Torpan miljöö on ainutlaatuinen hämäläinen kokonaisuus, jossa on asuttu 1800-luvulta alkaen. *** Häme-teko 2009 Tammelan Hakkapeliittatapahtuma, Tammela Hakkapeliittatapahtuma on vuosien saatossa muodostunut laajalti tunnetuksi ja näkyväksi hämäläisen yhteistyön voimannäytöksi ja on vakiinnuttanut asemansa kädentaitajien ja suuren yleisön kohtaamis paikkana. Kunniakirjat Pälkäne-Seura ry, Pälkäne Pälkäne-Seuran perinnetapahtuma Oksalan rusthollin perinnepäivä, joka toteutetaan yhteistyössä Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu 29 Kukkolassa sijaitsevan Oksalan tilan kanssa. Päivän aikana esitellään vanhoja maaseudun työ tapoja ja -koneita. Oksalan tilalla on myös merkittävä maatalousmuseo. Luutsaaren kalapirtin kannatusyhdistys, Kuhmoinen Pitkäaikainen perinnetyö vanhan ainutlaatuisen museorakennuksen säilyttämisessä ja pitämisessä alkuperäisessä käytössä. Kalapirtti toimii osana Isojärven kansallispuistoa ja on edelleen kalasta jien tukikohta ja kohtauspaikka. Se palvelee myös tutkimusta ja koululaisryhmien opetusta sekä on kiinnostava käyntikohde. Vuonna 2009 julkistettu kannatusyhdistyksen kustantama kalapirtin historia on kappale suomalaisen kalastuksen historiaa. Pirttikoskenkoulun Kummit ry, Kalvola Yhdistys on toiminnallaan elvyttänyt vanhaa talkooperinnettä ja siten varmistanut vanhan puisen kyläkoulun säilymisen yhteisenä kylätalona, järjestänyt erityislaatuista kesäteatteritoimintaa vuodesta 1992 sekä huomioinut ympäristöä mm. rakentamalla lintutornin ja julkaisemalla kesä lehteä. *** Häme-teko 2008 Varsinaista Häme-teko laattaa ei jaettu vuonna 2008. Heimoliiton hallitus päätti sen sijaan palkita kunniakirjoilla vuoden 1918 tapahtumia huomioineet. Näin osoitettiin huomiota kotiseutuyhdistysten ja muiden toimijoiden tekemälle työlle, jolla he ovat tuoneet esille vuoden 1918 tapahtumia. Eri puolilla Hämettä on m onipuolisesti, kiihkottomasti ja ihmisläheisesti monien eri toimijoiden työllä selkeytetty kuvaa vuoden 1918 tapahtumista. Kunniakirjat Hauho-Seura, Hauho Tapahtumien esille tuominen näyttelyillä sekä asiantuntevasti opastettujen retkien järjestämisellä v uoden 1918 tapahtumapaikoille Hauhon seudulla. Yle-Lahden toimittaja Tapani Ripatti, Lahti Tapani Ripatti teki vuoden aikana mittavan ohjelmasarjan yleisötilaisuuksineen vuoden 1918 tapahtumista. Ohjelmasarjassa muistellaan vuosien 1917–1918 tapahtumia Päijät-Hämeessä ja pohditaan niihin johtaneita syitä. FT Tuomas Hoppu ja julkaisuryhmä kirjasta Tampere 1918, Tampere Kirja on Tampereen yliopiston historiatieteen laitoksen ja Tampereen kaupungin museotoimen yhteistyön tulos, joka on visuaalisesti vaikuttava, 30 Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu tasapainoinen ja monipuolinen kuvaus sisällissodan tapahtumista Tampereella. Sodan vaiheet taustoitetaan huolellisesti ja kuvataan paitsi taistelevien osapuolten myös siviilien kannalta. Teos täsmentää kuvaa sisällissodasta vankan lähde aineiston pohjalta. Myös sisällissodan jälkeinen aika tamperelaisten elämässä on huomioitu. *** Häme-teko 2007 Hausjärvi-Seura sekä seuran talkooporukka, Hausjärvi Perusteluna valinnalle on, että talkoojoukon ahkerat vetäjät ja toimijat Olli Pihlflyckt, Helka Hämäläi nen-Ojala, Jukka Numminen ja Antti Mäkelä ovat viime vuodet olleet jatkuvasti rakentamassa Koskelan kotiseututaloa ja sen ympäristöä edesmenneen puheenjohtajan Reijo Kurhilan viitoittamalla tavalla. Kotiseututalo Koskelasta on muodostumassa monipuolinen toiminta- ja kulttuurikeskus, joka on herättänyt jo laajalti myönteistä huomiota. Kunniakirjat Heiskan talonpoikaismiljöö, Hämeenkyrö Vanhan Heiskan neliöpihan pihapiirin pelastamisesta ja kunnostamisesta. Jouni Rasimus, Riihimäki Riihimäen Lasitehdas Oy:n vanhan Ilves -veistoksen pelastamisesta ja kunnostamisesta. Pikkupalatsi, Tampere Finlaysonin isännöitsijöiden ja tehtaanjohtajien purku-uhan alla olleen vanhan asunnon pelastamisesta ja kunnostamisesta alkuperäiseen kuntoonsa. *** Häme-teko 2006 Rautajärven kyläteatteri, Luopioinen Teatteri toteutti mittavin talkoovoimin Hanna Raudan kirjan pohjalta tehdyn historiallisen hämäläisen näytelmän Kalle Antinpoika – torpparista talon isännäksi. Kunniakirjat Martta ja Hollo festivaali 2006, Hollolan Nuorisoseura ry, Hollola Kansantanssin ja – musiikin festivaali esitteli yli 50 konsertissa kansainvälisen lasten ja nuorten tanssikirjon lisäksi kotimaista kansantanssia. Merkittävin osa konserteista oli suunnattu koululaisille, lapsille ja nuorille. Taiteilija Elina Kylämarkula, Humppila Sinnikkäästä ja kärsivällisestä työstä, jolla on mahdollistettu taiteilijoiden yhteisten näyttelyi- den pitäminen Urpolan kartanon vanhassa vilja makasiinissa. *** Häme-teko 2005 Hankalan Pellavaloukku, Hämeenkoski Museoviraston suojelukohde, yksityisen henkilön entisöimä Tampellan entinen pellavankäsittelylaitos ympäristöineen, lajissaan ainutlaatuinen Suomessa. Loukulla on kesäisin taidenäyttelyitä, käsityöläisten tuotemyyntiä sekä kahvila. Kunniakirjat Kivikellarinmäen museo, Janakkala Toimi Löyttyniemen rakentama, kehittämä ja ylläpitämä kotimuseo. Alueella on yli 10 museorakennusta ja tuhansia esineitä. Löyttyniemi osaa kertoa jokaisen esineen tarinan, historian ja käyttötarkoituksen. Ritvalan nuorisoseura, Sääksmäki Ritvalan Helkajuhlien järjestäminen nykymuotoisena jo 100-vuotta. Vuonna 2005 on julkaistu tapahtuman historia. *** Häme-teko 2004 Hauhon Näyttämötaiteen Harrastajat ry, Hauho Vuodesta 1990 lähtien yhdistys on esittänyt Hauhon kesäteatterissa Hella Wuolijoen tuotantoa. Talvi kaudella on esittänyt mm. Aleksis Kiven tuotantoa ja hauholaisia kotiseutunäytelmiä. Valtakunnallisestikin merkittävä ja näkyvä tapahtumasarja. Kunniakirjat Pispalan Moreeni, Tampere Lauri Viidan lapsuudenkodin kunnostaminen museoksi sekä Pispalan Haulitehtaan tehdas rakennuksen kunnostaminen kokous- ja juhla tilaksi. Työ on tehty lainavaroin ja talkoovoimin. Ylirakennusmestari Tapio Hynynen, Sysmä Hän on aikaansaanut aloitteellisuudellaan ja aktiivisuudellaan historian arvoteoksen suojeluskuntahistorian »Sysmä ja sysmäläiset isänmaan asialla» *** Häme-teko 2003 Vanhan Riihimäen pienoismallin rakentajat, Riihimäki Riihimäkeä 1939 kuvaavan pienoismallin rakentaminen, kuvien, karttojen, muistikuvien ja piirustusten kerääminen. Rakentajiin kuuluivat kolme työryhmää sekä mittava määrä rahankeräys- ja muistelutalkoisiin osallistuneita. Kunniakirjat Nuorisoseura Aura, Tammela Nuorisoseuran pitkäaikainen ja menestyksellinen perinne Tammelan Hakkapeliittajuhlien järjestäjänä sekä kesäteatteritoiminnan ylläpitäjänä. Tyrväntö-verkko, Tyrväntö Tietotuvan toimittama Tyrväntö-verkko sisältää paljon tietoa Tyrvännön historiasta, nähtävyyksistä, kulttuurista ja käytännön elämästä osoitteessa www.tyrvanto.net Eero ja Katariina Pylsy, Hämeenkyrö Maisemakahvilan sekä kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Frans Emil Sillanpään mielimaiseman vaaliminen. Yksityisen Jeesuksen syntymän 2000 muistokirkon perustaminen Kierikkalan Siko mäelle, joka on ollut yhteisenä kokoontumis- ja kulttipaikkana jo pakanuuden ajoista lähtien. Markku Seppälän maatalousmuseo, Hämeenlinna Hämeenlinnan Luolajassa sijaitseva yksityisen harrastajan keräämä mittava ja ainutlaatuinen esineistö maatalousperinteen säilyttämiseksi jälkipolville. »Läpikäytävän» entisöinti, Asikkala Asikkalan kirkon vanhan kellotapulin rakenteiden ja paanukaton mittava kunnostaminen talkoilla. *** Häme-teko 2002 Kuhmoisten ase- ja varusmuseo, Kuhmoinen Ainutlaatuinen näyte yksityishenkilön harrastusten tuloksista. Ari Lehtosen toteuttama museo kertoo koruttomasti kaikesta siitä mitä sodassa tarvitaan ja mitä sota voi aiheuttaa. Kunniakirjat Tyrväntö-seura, Tyrväntö Tyrvännön vanhan pitäjän historian kirjoittamisen mahdollistaminen pääosin talkootyöllä, joka on osoitus perinteiden vaalimisesta ja hämäläisestä sitkeydestä. Koskenjalan kenkä- ja nahkamuseo, Juupajoki Entisen korko- ja lestiverstaan tiloissa olevan museon ja gallerian ylläpitäminen talkoovoimin. Museo esittelee erityisesti kenkäalan käsityö- ja teollisuusperinnettä sekä taidetta ja Juupajoen nykyistä nahkatuotantoa. *** Häme-teko 2001 Häme-teko laattaa eikä kunniakirjoja myönnetty tänä vuonna Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu 31 *** Häme-teko 2000 Immilä-Metsäkylän kyläyhdistys, Nastola Asikkalalaisen pellavaperinteen tallentaminen ja tunnetuksi tekeminen havainnollisella esittelyohjelmalla. Kunniakirjat Vesilahden museoyhdistys, Vesilahti Torppariajan näyttelytapahtuma kesällä 2000. Laaja näyttely havainnollisti paikallista torppari perinnettä esineistöllä keittiöstä pellolle sekä laajalla asiakirja- ja kirjallisuusosastolla. Kaloisten kyläyhdistys, Renko Isältä pojille periytyvän ja osittain jo unohtuneen tervahaudanpolttoperinteen elvyttäminen ja säilyttäminen. *** Häme-teko 1999 huomioiden vanhan myllymiljöön ja koskialueen säilyttäminen. Kunniakirjat Hattula-seura, Hattula Hattula Pirtin rakentaminen talkoovoimin ja vuosisatojen takaista rakennusperintöä noudattaen. *** Häme-teko 1998 Juupajoki-seura, Juupajoki Pitkäaikaisesta toiminnasta Kallenaution kesti kievarin ylläpitäjänä ja kievariperinteen jatkajana. Kunniakirjat Kunniakirjoja ei jaettu tänä vuonna Pellavatupa Joen torppa, Asikkala Immilän myllyn ja myllyalueen entisöiminen Häme-teko laatan sekä kunniakirjojen jakotilaisuudet pidetään vuosittain saajilleen sopivien tilaisuuksien yhteydessä. 32 Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu MERKKIVUOSIA Hämeenlinnan Suuri Poika Kuva: Wikimedia Commons Jean Sibelius 1865–1957 »Ei patsaita, ei muistomerkkejä, soittakaa minun musiikkiani.» Säveltäjä Jean Sibeliuksella on poikkeuksellinen asema klassisen musiikin säveltäjien joukossa: tuskin kukaan toinen säveltaiteilija merkitsee niin valtavan paljon kansalliselle identiteetille, kuin Sibelius suomalaisille. Sibeliuksen 150-vuotissyntymävuotta juhlitaankin perustellun perusteellisesti koko Suomessa, mutta erityisesti hänen syntymäkaupungissaan Hämeenlinnassa. Sibeliuksen syntymäkaupunkisäätiö on jo tuottanut juhlavuonna ennestään tutut Fantasiat ja runsaasti vain juhlavuotta varten suunniteltua ohjelmaa sekä tapahtumia. Sibelius-fantasia ja Sibeliuksen syksy -festivaali on tutulla esityspaikallaan syyskuun puoli välissä (18.9.2015). Studia Generalia -luentosarjassa huippuluennoitsijat tutustuttavat Sibeliuksen sävellyksiin ja samalla kerrotaan teosten synnystä ja vaikuttimista niiden takana. Jean Sibelius -sävellyskilpailun piano- ja kuoroteoksia esitetään Verkatehtaalla syysja marraskuussa 2015 ja 11. kansainvälisen Sibeliusviulukilpailun voittajaa kuullaan Radion sinfoniaorkesterin konsertissa Sibeliuksen syntymäpäivänä 8.12.2015. Kansainvälisesti merkittävin tapahtuma on VI kansainvälinen Jean Sibelius -kongressi 4.–8.12.2015 Verkatehtaalla. Kongressi on merkittävin Sibelius -tutkijoiden tapaaminen ja se järjestetään vain joka 5. vuosi. Verkatehdas juhlistaa Sibeliusvuotta perinteisen konserttitarjonnan lisäksi myös sirkustaiteen keinoin. Korean menestyneimpiin nykytanssikoreografeihin kuuluva Sungsoo Ahn ja suomalainen nykysirkuksen uranuurtaja Ville Walo tarttuvat Sibeliuksen sävellyksiin yhdessä kolmen muusikon kanssa. Hämeenlinnan Teatteri tuottaa Antti Vihisen kirjoittaman näytelmän Sibelius – Kohtalonyhteydet. Jean Sibelius Näytelmän kantaesitys on 12.2.2015 Hämeenlinnan teatterin Päänäyttämöllä. Sibeliuksen syntymäkodin pienoisnäyttely esittelee valokuvatun Sibeliuksen. Näyttelyssä on esillä perhekuvia mutta pääpaino on taiteilijamuotokuvissa. Näyttelyn on kuratoinut valokuvataiteilija Taneli Eskola. Historiallisen museon Janne – Kohtaamisia Jean Sibeliuksen lapsuuden ja nuoruuden maailmassa -näyttelyssä pääosassa on ihan tavallinen ja kuitenkin hyvin erityinen hämeenlinnalainen poika, joka syntyi Ruusukorttelissa ja leikki Tähtipuistossa. Hämeenlinnassa toimivat yritykset, yhteisöt ja yhdistykset tuottavat juhlavuonna runsaasti Sibeliuk sen innoittamaa oheisohjelmaa. Luvassa on mm. Sibelius-kuumailmapallotapahtuma -Sibelius In the Air, Sano äänen! 2015 -kaupunkifestivaali, Sibelius-maraton (kaupunkimaraton), Linnan kesäpäivä, Vanajavesi sävelin -risteily, SIB Dance -tanssikilpailu ja lasten ja nuorten tapahtumia. Yrityselämän mahdollisuuksia juhlavuoden osalta on edistetty ja kehitetty kaupungin elinkeinoyhtiö Linnan Kehityksen hallinnoiman LUOTA-hankkeen kautta. Hankkeen toimin on mietitty mm. kaupungin juhlavuosi-ilmettä, lippuja ja kukkaistutuksia, kehitelty juhlavuosituotteita ja oheistapahtumia ja avattu lokakuussa 2014 Palokunnankadulle Sibelius Center. Koko kaupunki ja sen asukkaat on kutsuttu suureen kansanjuhlaan. Eikä näitä bileitä suoraan sanottuna missään muualla voisikaan näin perusteellisesti pitää kuin Hämeenlinnassa! Antti Vihinen, Juhlavuosien projektipäällikkö Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu 33 MERKKIVUOSIA Valokuvauksen suuri mestari I. K. Inha 1865–1930 »Enemmän kuin kukaan muu aikalaisensa hän mittaili maamme maisemia metsäpolkuja mutkitellen, kankaita kävellen, maantietä pyöräillen, umpihankia hiihtäen, soita tarpoen, vaaroja kavuten, veneellä koskia laskien ja vesiä ylittäen, kanootilla meloen, purjeveneellä purjehtien, laivalla seilaten, junalla jyskytellen ja viimeksi vielä moottoripyörällä huristaen.» Aamu Nyström Into Konrad Inha syntyi Virtain Jäähdyskylän Valkea järvellä 12. marraskuuta 1865 henkikirjoittaja Abraham Nyströmin ja hänen vaimonsa Claran suureen ja lahjakkaaseen perheeseen. Samasta kulttuurikodista olivat kotoisin arkkitehti Usko Nyström ja kielimies Solmu Nyström. Konrad Into Nyström muutti 22-vuotiaana taiteilija nimekseen I. K. Inha pienenä kuolleen sisarensa Inha Lusiinan mukaan. Lapsuuden aamuhohteiset, siniautereiset ajat korkeitten vuorien ja pienien järvien keskellä vaikuttivat koko hänen elämäntyöhönsä. Inha oli aina oleva herttaisten asuntasijojen, hymyilevien rantojen harras ystävä. I. K. Inha on Suomen kulttuurihistorian monipuolisimpia hahmoja. Hän oli valokuvaaja ja kirjailija, sanomalehtimies ja suomentaja, tieteen kansantajuistaja ja kartanpiirtäjä, luonnonsuojelija ja polkupyöräilijä, kulttuurin löytöretkeilijä ja sivistynyt kulkuri. I. K. Inhan sanotaan kuvausmatkoillaan vierailleen maamme jokaisessa pitäjässä. Kotikylän kolme Torisevaa olivat usein hänen varhaisimpien, rakkaimpien retkiensä kohteina. 34 Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu I. K. Inha muistetaan Suomen maisemien valo kuvaajana, joka pystyi samaan kuin ystävänsä Eero Järnefelt, Pekka Halonen, Jean Sibelius ja Juhani Aho omilla saroillaan kansakunnan kulttuurin viljelyssä. Into Konrad Inha kuoli Helsingissä 3. huhtikuuta 1930. I. K. Inhan 150-vuotisjuhlia vietetään näyttävästi hänen kotipitäjässään Virroilla koko vuoden ajan. Päätapahtuma on I. K. Inhan muistomerkin paljastaminen Alaisen Torisevan maisemissa 5. heinäkuuta. Muistolaatan taustalla kohoavat Torisevan jylhät kalliot seisovat kuuluisan poikansa varsinaisena muistomerkkinä, ja samalla Toriseva saa Inhasta vartiomiehen, jollainen tämä oli jo 1900-luvun alussa kiinnittäessään yleisön huomion Torisevan luonnon turmelemiseen. Samana päivänä julkistetaan Inhan valokuvaan pohjautuva postimerkki. Tarkemmat ohjelmat ja aikataulut löytyvät sivulta www.inha.info. Sivuilla on myös laajalti tietoa I. K. Inhasta ja tapahtumien tiedote sähköisessä muodossa. Teksti ja kuva I. K. Inhan juhlatoimikunta 2015 esite Kuva: Maarit Liukkala Pihkassa kotiseutuun Johanna Henttinen Kotiseuturakkaus solmittu Kataloisten seurantalon pihakoivun katveessa. Paikallisuus on erityisesti viimeisten vuosien aikana niin sanana, kuin toimintanakin noussut m elkoiseksi brändiksi. Ja täysin ansaitusti, tämän globaalin ja hektisen maailmanmenon pyörteissä on erinomaisen tärkeää nostaa esiin paikallista arkista toimintaa ja elämän menoa. Paikallinen toiminta on arkisten asioiden, jokapäiväisen eletyn elämän merkki kartalla. Se on trendi, joka on koko ajan ollut ja on vastedeskin olemassa. Se on tyyli tehdä ja olla. Toiminta on tuotettu, kehitetty, toimittu ja hyödynnetty paikallisesti, yhdessä, ajan hengessä. Mutta mikä saa meidät paikallistumaan? Ensirak kaus – kotiseuturakkaus, jonka juuret ulottuvat monialaisesti – joillakin nykyiseen asuinpaikkaan, joillakin sydän on syntymäpaikkakunnalla, joillakin kesämökkipitäjän rantamailla. Joillakin voi olla useita kotiseuturakkauksia. Teinivuosina se oman kotipitäjän tanssilava tai raitin varren kyläelämä on usein joko ihastuttanut tai vihastuttanut – saanut aikaan joko ikuisen rakkauden tai auttanut aikuistumisen kynnyksellä tekemään päätöksen muualle muuttamisesta, etsimään sitä oikeaa. Vanha suola on myös monella opiskelu- tai kiireisimpien työvuosien jälkeen jäänyt janottamaan ja paluu takaisin synnyinseuduille on jossakin vaiheessa edessä. Se jokin on täytynyt jossakin elämänvaiheessa sytyttää, koskettaa henkilökohtaisesti, jotta hyvä fiilis juuri kyseisen paikan tärkeydestä on syntynyt. Paikallisuus on omiaan syventämään kotiseuturakkautta. Kotiseutuhenki herää usein viimeistään muutosten kynnyksellä – huomataan, että ollaan valmiita taistelemaan oman asuinseudun kehittymisen puolesta. Liiallinen kehitys voi toisaalta kasvattaa myös erilleen – paikka ei tunnu eikä ole enää se sama, mihin on totuttu. Paikallistoiminta kumpuaa myös historiasta. Monen pitäjän menestystarinoita ovatkin ne, joissa historiikin syövereistä tai arkistojen kätköistä löydetyt, ennen arkielämään kuuluvat asiat, on osattu hyödyntää ja tehdä niistä jälleen totta. Usein nämä tarinat ovat pitäjälleen erityisen tärkeiden asioiden huomioimista, jolloin yhä useammat asukkaat ihastuvat uudelleen kotiseutuunsa. Löytävät paikasta taas jotakin ihan uutta ja ihmeellistä, ylpeyden tunteen siitä, että tänne kannattaa kuulua, täällä kannattaa asua. Tällä tapaa asioille, paikoille ja tapahtumille saadaan uutta sisältöä ja perusta sille, millaisena pitäjä tänä päivänä näyttäytyy. Entiset uroteot hyödyttävät uudelleen paikkaa, jossa ovat aikoinaan syntyneet. Toki hämäläinen kateudensiemenkin usein aloittaa näin kasvukautensa; meidän kotiseutumme täytyy olla enemmän kuin muiden – ainutlaatuinen. Usein kotiseututyössä törmää siihen, että toiminnan sanotaan olevan liian vanhanaikaista. Kuitenkin kaikesta siitä rikkaasta kulttuuri- ja historiaperinnöstä on myös pidettävä kiinni ja osattava vaalia sitä asiaankuuluvalla tavalla. Vanhanaikainen ei ole sama asia kuin vanhentunut. Kotiseututyön tarkoitus on olla sopivasti vanhanaikaista, herättää mielenkiintoa niin historiaan, nykyisyyteen kuin tulevaisuuteenkin. Mutta miten se jatkossa kehittyy – onko esimerkiksi sadan vuoden päästä kotiseutumuseot pullollaan älypuhelimia ja tabletteja? Mikä on sopiva aikajana kertomaan pitäjämme vaiheista ja kuinka kauan muistot, esineet ja rakennukset säilyvät? Ja miten tulevat sukupolvemme niitä osaavat arvostaa? Iloksemme olemme saaneet lukea, että Suomen Ko tiseutuliitto ajaa vahvasti kotiseutuopin opettamista kouluissamme – jatkaen ansiokkaasti sitä työtä mitä Heimoliitto toteutti 80-luvulla. Näinkö saisimme myös nuoria innostumaan kotiseututyöstä ja toteamaan olevansa pihkassa kotiseutuun? Aika näyttää! Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu 35 MERKKIVUOSIA Suomalaisen teatterin tähti Ida Aalberg 1857–1915 Kuva: Wikimedia Commons »Kun hän puhui, leimusi näyttämö. Kun hän astui, seinät avartuivat. Kun hän katsoi meihin, katsoimme suoraan todelliseen, suureen palavaan ihmissydämeen.» Eino Leino (Sunnuntai, 7.5.1916) Suomalaisen teatterin maineikkaampiin k uulunut näyttelijä Ida Aalberg kuoli sata vuotta sitten 17.1.keuhkokuumeeseen kotonaan Pietarissa. Juhlal linen siunaustilaisuus pidettiin Helsingin Vanhassa kirkossa ja taiteilija haudattiin Hietaniemen hautausmaalle. Ida Aalberg hyväksyttiin Suomalaisen teatterin näyttelijäksi joulukuussa 1874. Hän oli juuri täyttänyt seitsemäntoista vuotta. Hän kehittyi ja kasvoi tähtinäyttelijäksi Suomalaisen teatterin perustajan tohtori Kaarlo Bergbomin ohjauksessa. Elettiin suurta suomalaisuuden nousukautta. Ensimmäinen menestys oli nuoren tytön Boriskan rooli unkarilaisessa näytelmässä Kylän heittiö. Vielä suurempi menestys koko suomalaiselle teatterille oli 1880 esitetty Ibsenin näytelmä Nukkekoti, jossa Ida Aalberg esitti Noran pääroolin. Opintomatkat Dresdeniin 1878 ja 1880 kuuluisan saksalaisen näyttelijän ja tragediennen Marie Seebachin oppilaaksi avasivat uusia näkymiä. Ida Aalberg sai esiintyä täysille katsomoille Unkarin Kansanteatterin lavalla Budapestissa. Hän esitti Boriskan roolin suomeksi muuten unkarinkielisessä esityksessä. Unkarin lehdet ylistivät kilvan suomalaista Boriskaa »Pohjantähtenä». »Unkarin triumfin» jälkeen Ida Aalbergista tuli suomalaisen teatterin kantava voima ja palvottu tähti. Exelsior, ylemmäksi, oli hänen elämänsä tunnuslause. Opintomatkojensa inspiroimana hän halusi »euroop- 36 Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu palaistua», päästä esiintymään ulkomaisille näyttämöille. Keväällä 1883 Ida Aalberg erosi Suomalaisesta teatterista. Siitä lähtien opinto- ja esiintymismatkat ulkomaille ja työjaksot Suomessa vuorottelivat. Teatterinjohtaja ja ohjaaja Eino Kalima on kuvannut Ida Aalbergia seuraavasti: »Kukaan, joka kerran on nähnyt hänet joko lavalla tai yksityiselämässä, ei koskaan häntä unohda. Hän oli herkkä, innostuva, tulinen. Hän sytytti muita. Ida Aalberg oli suomalaisen näyttämön itsestään selvä kuningatar.» *** Ida Aalberg syntyi Janakkalassa Leppäkosken kartanon sivurakennuksessa 4.12.1857 ∙ Vanhemmat: Ratamestari Antti Ahlberg ja Charlotta Ahlberg (o.s.Lindroos) ∙ Nykyisin Ida Aalberg -museona toimivaan ratamestarin taloon perhe muutti Idan ollessa 5-vuotias ∙ Leppäkosken tyttö saavutti mittavan uran suomalaisessa teatterimaailmassa ja teki useita esiintymismatkoja ja kiertueita ulkomaille Irene Ikonen, Ida Aalberg-seura, Leppäkoski Lähteitä: Heikkilä Ritva: Ida Aalberg, Näyttelijä Jumalan armosta. 1998 Räsänen Ilmari: Ida Aalberg, 1925 Liitonjoelta Heimoliittoon Seppo Unnaslahti Kotiseutuneuvos Kuhmoisista ja Hämeen Heimoliiton hallituksen jäsen Heimoliitto on yhdistys, joka nyt täyttää 90 vuotta. Se on pitkäikäinen järjestö tässä muuttuvassa maailmassa. Kun tämä Heimoliitto asetetaan rinnakkain itse heimon kanssa, silloin ikäero tulee kunnolla huomatuksi. Heimojen ikää ei voi tarkoin tietää eikä määritellä, ehkä tuhat vuotta tai sinne päin. Ei riitä atomiaika eikä uusi aika, vaan mennään keskiajalle asti. Liitto, sehän on samojen arvojen ja päämäärien hyväksi toimiva yhteisö, yksittäisten asianharrastajien hakeutuminen toistensa seuraan, yhteiset värit, yhteiset logot, ja lopulta merkintä yhdistysrekisteriin noudatettavista säännöistä. Tämä kaikki on tunnusomaista 1900-luvun elämässä ja Hämeen Heimoliitonkin kultaaikoina. Kauan sitten luin Pihtiputaan pitäjänkirjaa, jossa kerrottiin hämäläisten eränkäynnistä Pohjanperässä. Sillä tarkoitetaan nykyisen Keski-Suomen maakunnan pohjoisia pitäjiä. Sinne on Sydän-Hämeestä 200 –300 km matkaa – soutamalla. Siellä perillä, missä oravimetsät ja kalavedet sijaitsivat, on Liitonjoki. Sillä seudulla viri tettiin ansat ja laskettiin pyydykset. Liitto oli näiden hämäläisten eränkävijöiden arkinen ja välttämätön yhteistoiminnan muoto, järkevä ja tehokas yhteinen ponnistus runsaan saaliin hankkimiseen. Yhdellä oli voimaa, toisella näppäryyttä, kolmannella perimätietoa ja kaikilla yhteinen tahto ja yritys. Samaa oli lähtöpaikallakin hämäläisessä ryhmäkylässä, missä maat olivat jakamattomia, mutta vainiopakon alaisia. Kylän asioista oli yhteisesti sovittava ja neuvoteltava, oli sitten kyseessä kaskenkaato tai viljanleikkuu, petoeläinten jahti tai nuotanveto. Yhdessä tehden kaikki oli tehokkaampaa ja järkevämpää kuin yksin ja itse nyhertäen. Oli tapana liittoutua ryhmäkylässä ja yhtä lailla eränkäynnissä Pohjanperässä. Tästä jäi nimistöön Liitonjoki Pihtiputaalle, hämäläisen yhteistoiminnan rekisteröimätön, heimon itsensä kehittämä yhteenliittymä. Jotain kaukaista kajastusta tästä on ainakin nimen puolesta Hämeen Heimoliitolla. Tänä päivänä tiedotusvälineet ovat tulvillaan soteratkaisua, eduskuntavaaleja ja evankelisluterilaisen kirkon rakenneuudistusta. Näistä kaikista k eskustellaan hallinnon ylimmillä portailla, mutta yhtä lailla kansalaisten kesken ruohonjuuritasolla. Hallinnon rakenteita on monesti ennenkin muutettu, joten tässä ei ole sinänsä uutta. Uusi aika ja kehitys vie mukanaan ja vaatii uusia rakenteita ja uusia rajoja voimakkaasta vastustuksesta huolimatta. Vanhassa olisi turvallista pysyä ja valmista uraa olisi mukava kulkea. Hyvältä ei tuntunut, kun maaherra lakkasi asumasta Hämeenlinnassa. Miten on mahdollista, että Hennalassa ei ole enää varuskuntaa ja minkä takia Heimoliiton kokouksiin ei tule ihmisiä? Näitä asioita me olemme pohtineet näinä vuosina. Joskus ennemmin keskustelua ja kiivailua kuului toisista aiheista. Toiset halusivat Suomeen kuningasta, toiset tasavaltaista hallitusmuotoa. Teollisuuspaikkakunnat, rautateiden risteysasemat ja muut tiheästi rakennetut yhdyskunnat halusivat eroon maalaiskunnista. Ne pääsivät erilleen, mutta tänä päivänä nämä samat palkkaavat kuntajakoselvittäjiä, tuottavat röykkiöittäin raportteja ja ehdotuksia uusista suuremmista kunnista. Saattoi tuntua oudolta, kun vanhoja kirkkopitäjiä jaettiin pienemmiksi, tuomiokuntia ja nimismiespiirejä pilkottiin, uusien maanteiden rakentamiseen määrättiin ja torppien ja mäkitupien rakentamiseen annettiin ohjeet hallinnon taholta. Ei olisi ajan tasalla pysynyt, ellei sunnuntaisin olisi käyty kirkossa kuulutuksia kuuntelemassa. Uutta oli omaksuttava, esivaltaa oli toteltava, veronsa maksettava ja perheensä elätettävä. Pitäjätasolla ovat rajat muuttuneet, kappeliseurakunnat itsenäistyneet, entisten hallintokaupunkien sijaan ja niitä suuremmiksi ovat teollisuuspaikkakunnat kasvaneet muodostaen uusia maakuntia ja talousaluei ta. Kehityksen ratas on jatkuvassa liikkeessä, vaikka kehitys on monien mielestä koettu kielteiseksi. Se pyörii kuitenkin, tuo kehityksen ratas. Monesti olen pohtinut minkälaisin sanankääntein ja sisäisin tuntemuksin esi-isämme sopeutuivat Kustaa Waasan hallituskauden uudistuksiin. Silloin menetettiin eräalueet kruunulle, ja kaskiviljelyyn tottuneet savolaiset ottivat eräalueet haltuunsa verohelpotusten turvin. Hämäläiset olisivat niitä alueita myös saaneet, mutta eräalueelle olisi pitänyt asettua pysyvästi. Joitakin ehkä jäi, mutta pääosin asutushistoria todistaa hämäläisten varovaisuudesta ja pysyttäytymisestä turvallisissa ryhmäkylissä esimerkiksi Äkämäessä, Auttoisilla, Vesivehmaalla, Kajantilassa, Kernaalassa, Vähikkälässä tai Rehakassa. Vielä 1500-luvulla ei ollut ahdasta. Talo Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu 37 Vuoden 1934 Heimojuhlassa Kaupunginpuistossa esitettiin historiallinen kuvaelma Hämeen heimoista. ja jakamalla uudetkin perhekunnat saivat katon päänsä päälle ja savupirtin perheensä pesäksi ja raivausmahdollisuuksia löytyi kylien ulkopuolelta. Heikkojen viljasatojen ohella ankarin uhka koettiin raskaan verotuksen ja sotaväkeen ottojen rasituksina. Ruotsin kuningaskunta tarvitsi Hämettä eikä kukaan talonpoika eikä yksikään kyläyhteisö ollut tämän t arpeen ulkopuolella. Kun Kustaa Waasan ajoista oli eletty pari sataa vuotta eteenpäin, oli ryhmäkylissä tultu jo toisenlaiseen tilanteeseen. Kylistä oli tullut ahtaita, kotipellot olivat käyneet riittämättömiksi, kaskenpoltto ja karjanlaidunnus olivat siirtyneet pitkien matkojen taakse nautintamaille. Kaikki olivat kylässä sukulaisia keskenään, tuskin sekään myönteinen asia. Tilattomia alkoi olla liikaa, läheskään kaikki eivät saaneet pestiä sotamiehiksi, rengeiksi tai palvelustytöiksi. Väentönkasvu oli voimakasta katovuosista ja runsaasta lapsikuolleisuudesta huolimatta. Tarvittiin muutosta ja muutokseen tuli määräys Tukholmasta. Muutos oli nimeltään isojako. Muutoksena isojako oli suurempi kuin torppari vapautus ja siirtoväen asuttaminen 1900-luvulla näiden merkitystä lankaan väheksymättä. Isojako koski kaikkia. Ja 1700-luvulla melkein kaikki asuivat maaseudulla ja ottivat elantonsa maasta ja kotieläimistä. Isojaolla pyrittiin tehostamaan elintarviketuotantoa eli torjumaan nälkää. Vainiopakon kahleista vapautuva ja itsenäistyvä 38 Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu talonpoika pääsi itse rakentamaan ja raivaamaan sekä tekemään itsenäisesti päätökset kylvö- ja leikkuupäi vistä. Talojen elinkelpoisuus ja veronmaksukyky turvattiin torpparilaitoksella, missä poikien ja vävyjen asuminen järjestettiin perämetsien asuttamisella. Kylään kasvava käsityöläisten, muonamiesten ja itsellisten kansanosa ohjattiin mäkitupiin kuninkaallisella asetuksella 1762. Uusi viljelmä saattoi jo yhden sukupolven aikana kasvaa kunnon taloksi, jolla oli jatkossa myös veronmaksukyky. Valtiovallan tavoite oli saada uusia veronmaksajia. Ensimmäisistä torpista tulikin jo isojaon kuluessa kruununtiloja, joilla taas vuorostaan oli lupa ottaa torppari tai useampikin, jos sopivaa maata löytyi. Perintötilallisen ja kruununtilallisen ero tuli esiin isännän vaihdoksessa. Kruununtilallinen tarvitsi luvan maaherralta saakka, perintötilallinen sai tehdä itsenäisen ratkaisun, paitsi että maan jakaminen perillisille oli kielletty. Pienviljelmien Häme ja Suomi syntyi vasta, kun tilojen halkomisrajoitus poistui ja torpat lohkottiin itsenäisiksi. Nyt huomaamme, että sote-uudistus, kuntaliitokset, seurakuntayhtymät, maakuntahallinto, lupabyrokratia ja moni muu asia muuttaa jotain, mutta on tavallaan vanhan kertausta, sillä hallinto ja elinkeinoelämä ovat olleet jatkuvassa muutoksessa. Kukin ihminen kohdallaan ratkaisee tavan suhtautua: innolla, välinpitämättömästi tai vastahakoisesti. Siinä samassa myllerryksessä aatteilla ja ihanteilla on merkityksensä ja syvällisetkin vaikutuksensa. Näistä kaikista yhdessä kertyy suuri kertomus, joka tunnetaan nimellä historia. Tänä päivänä Hämeen Heimoliittoa ei varmastikaan enää perustettaisi, koska heimot ovat jo perusteellisesti sulautuneet keskenään ja suomalaisuuskin on jatkuvas- ti kansainvälistynyt. Mikäli Heimoliitto olisi aikoinaan jäänyt perustamatta, olisi kotiseututyön saralla jäänyt paljon asioita tekemättä ja kokematta, mukana olleilta myös moni ystävyyssuhde solmimatta. Lähivuodet näyttävät onko tämä liitto Hämeen heimon perinneyhdistys vai jokin muu. Emanuel Kanajärvi – korvenraivaaja ja kirjanystävä Tuula Eerola Kalvola-Seura Kanajärven erämaatilalle, joka sijaitsi yli 30 kilometrin päässä Kalvolan kirkonkylästä, ja jonne johti vain kävelypolut, syntyi 27.3.1801 pieni, heiveröinen poika, joka sai nimekseen Emanuel. Poika oli ruumiillisesti heikko ja sairasteli paljon, joten häntä ei pantu raskaisiin talon töihin. Äitinsä Maria Kristiina, joka osasi lukea, opetti hänet lukemaan, kirjoitustaidon Emanuel opetteli vähitellen itse. Talossa oli jonkun verran kirjoja, ja ne luettuaan Ema nuel keräsi luettavaa muualta. Rakkaus kirjoihin ja mie lenkiinto ulkomaailmaan veivät tämän korvessa kasvaneen pojan sivistykseen ja tietojen lähteelle. Rippikoulu oli Emanuelille ainoa koulusivistyksen antaja. 27-vuotiaana, talon vanhimpana lapsena, Emanuel otti, tosin vastahakoisesti, talon isännyyden. Hän teki tilalla uudistuksia, rakensi vanhan savupirtin päälle toisen kerroksen ja raivatessaan peltoja, pelloilta nostamistaan kivistä hän teki 3 kilometriä pitkän kiviaidan. Emanuel kokeili myös uusia viljelyskasveja kuten Timotei-heinää ja hamppua. Kiintymys kirjoihin ja lukemiseen säilyi tilanhoidosta huolimatta ja hänellä oli satoja kirjoja. Taloon tuli myös eri vuosina toistakymmentä lehteä, sekä valtakunnallisia sanomalehtiä että eri alojen aikakausjulkaisuja. Posti toi lehdet Kalvolan kirkolle, missä lukkari kaksi kertaa viikossa jakoi ne tilaajille. Emanuel Kanajärvi ja ylistarolainen kirjojen keräilijä ja sitoja Matti Pohto tapasivat ja ystävystyivät. Pohto sai Kanajärveltä kirjoilleen varaston kulkiessaan eri puolilla Suomea kirjoja keräillessään. Sivistynyt Emanuel Kanajärvi sai monia luottamustehtäviä, mutta ei pitkän ja vaikean matkan vuoksi voinut osallistua niin paljon kuin toivottiin. Hän oli muun muassa kuudennusmies eli papin uskottu mies, toimi Kalvolan kirkon tilien tarkastajana ja monien kokousten pöytäkirjojen allekirjoittajana sekä tarkastajana. Vuonna 1855 Kanajärvelle myönnettiin Suomen Talousseuran kunniamerkki. Kuukauden päivät hän toimi talonpoikaissäädyn edustajana Suomen Pankin tilan tarkistuksessa Helsingissä. Häntä ehdotettiin myös säätynsä edustajaksi Keisari Aleksanteri II:n kruunajaisjuhlallisuuksiin Moskovaan, jonne hän olisi halunnut lähteä, mutta kieltäytyi kuitenkin vedoten vanhuuteensa ja sairaalloisuuteensa. Kanajärven tilalla kävi paljon vieraita, jopa Helsingistä asti, huonoista kulkuyhteyksistä huolimatta. Isäntäväki kestitsi heitä joskus viikkojakin, mikä osaltaan heikensi talon varallisuutta, ja oli todettavissa Emanuelin kuoleman jälkeen perunkirjoituksesta. Emanuel Kanajärvi meni naimisiin Eeva Stiina Rimminpään vuonna 1831. He saivat pojan, jolle talo jäi heidän kuoltuaan lavantautiin, Eeva Stiina 1.6. ja Emanuel 2.6.1868. Poika Heikki kuoli nuorena, ilman perillisiä. Useiden vaiheiden jälkeen talon osti eläinlääketieteen tohtori, jääkärieverstiluutnantti Väinö Kaisla vuonna 1929. Emanuel Kanajärvi on haudattu Kalvolaan ja hänen haudalleen on Kalvola-Seura pystyttänyt muistomerkin. Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu 39 HAASTATTELU Hämeen Heimoliiton voimakaksikko Haastattelijana Elisa Göös Mietteitä Hämeen Heimoliiton hallituksen jäsenenä vuodesta 2002 toimineelta, puheenjohtajaksi vuonna 2007 valitulta, Martti K. Lehdolta Päijät-Hämeestä sekä Sinikka Keinolta, Heimoliiton toiminnanjohtajalta. Mikä tekee työn Hämeen Heimoliitossa mielenkiin toiseksi ja palkitsevaksi? Ehdottomasti se, että näkee ja kokee onnistuvansa kotiseututyössä. Samalla huomaa miten kiinnostuneita ihmiset ovat kotiseudustaan ja sen erilaisista tapahtumista, sanoo Martti K. Lehto. Harvoin myöskään tietää mitä päivä tuo tullessaan. Tapaa paljon ihmisiä ja oppii tuntemaan eri yhdistysten toimintaa, lisäksi saa tutustua erilaisiin toimijoihin. Museot, eri paikkakuntien nähtävyydet sekä kuntien toiminta tulee tässä työssä tutuksi – on todella palkitsevaa auttaa ja neuvoa ihmisiä sekä samalla oppia ja opiskella itse uusia asioita, lisää Sinikka Keino. Miltä näyttää Hämeen Heimoliiton tulevaisuus ja kotiseututyö yleensä? Kotiseututyö on haasteen edessä. Hämeen Heimo liiton on pysyttävä toimintaympäristön muutoksessa mukana. Toimintamuotoja on tarkistettava ja uuden laista tapaa tehdä kotiseututyötä täytyy kehittää. Erityisesti kuntaliitokset, muuttoliike ja maahanmuutto tuovat uusia haasteita kotiseututyöhön, sanoo Martti K. Lehto. Kotiseututyö tulee varmasti näkymään jatkossakin. Tavat tehdä ja toimia vain muuttuvat – sosiaaliseen mediaa liittymistä sekä verkostoitumista tapahtuu eri 40 Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu toimijoiden kesken koko ajan, täydentää Sinikka Keino ja jatkaa, että Hämeen Heimoliitto on perinteisesti ollut näkyvästi julkaisujen tuottaja. Tämä varmasti tulee osittain säilymään, mutta näkisin Heimoliiton roolin tulevaisuudessa kuitenkin enemmän yhteistyökumppanina, tekijänä ja toimijana toimialan yhteisissä projekteissa. Myymme toki jatkossakin eri toimijoiden julkaisuja ja vuokraamme edullisesti kokoustilaa eri yhdistyksille. Miten Hämeen Heimoliitto juhlii 90-vuotistaivaltaan? Pitkälti työn merkeissä. Teemme jäsentiedotteesta juhlanumeron ja suuremman painoksen.Tiedote lähetetään kaikille henkilöjäsenille, yhdistyksille, kunnille ja seurakunnille sekä kirjastoille. Uudistamme netti sivujen ulkoasua ja tehostamme Facebookin käyttöä. 7. toukokuuta pidettävä vuosikokous on myös normaalista poiketen hieman juhlavampi. Lopella vietetään Hämeen Heimojuhlaa 2. elokuuta Sakari Pälsin hengessä, yhdessä Sakari Pälsi -seuran ja Loppi-Seuran kanssa. Perinteinen kotiseuturetki järjestetään 6. kesä kuuta ja 7. marraskuuta pidämme Juhlaseminaarin Hämeen linnalla, joka järjestetään yhdessä historial lisen museon kanssa, kertovat Hämeen Heimoliiton voimakaksikko Martti K. Lehto ja Sinikka Keino. Hämeen Heimoliiton kesäretki Tuusulanjärven kierros Lauantaina 6. kesäkuuta 2015 Ohjelma: klo 09.45 klo 11.00 klo 12.30 klo 14.00 klo 15.15 klo 16.15 Lähtö Hämeenlinnasta Wetterin pysäkiltä, Lehdon liikenne Vierailu Ainolassa ja Ainolan puutarhassa Keittolounas Majatalo Onnelassa Vierailu Halosenniemessä Vierailu Lottamuseossa, jossa iltapäiväkahvit Paluulähtö Hämeenlinnaan, jossa ollaan noin klo 17.30. Matkan hinta Hämeen Heimoliiton ja sen jäsenyhdistysten jäseniltä 50 euroa, muilta 55 euroa. Hinta sisältää pääsymaksut, lounaan, kahvin, opastuksen ja matkat. Kierroksen ajan retken oppaana toimii Leena Jäntti. Sitovat ilmoittautumiset 1.5. mennessä liiton sivulta osoitteesta: www.hameenheimoliitto.fi löytyvällä sähköisellä lomakkeella tai sähköpostilla: [email protected] tai puh. 0400 138 358 (klo 8–16 välillä). Huom. Ilmoittautuessasi kerro mahdollinen erityisruokavalio. Matka maksetaan 15.5. mennessä Hämeen Heimoliiton tilille FI33 5680 0020 1750 02 viestiosaan maksajan nimi. MERKKIVUOSIA Kulttuurin monitoimimies Sakari Pälsi 1882–1965 Kuva: Yksityiskokoelmat Sakari Pälsi syntyi etelähämäläiseen talonpoikais sukuun Lopen Sajaniemessä heinäpoudalla 1882. Esi-isät olivat viljelleet arvovaltaista Pälsin taloa 1700-luvun alusta lähtien. Kahta vanhempaa sisarustaan seuraten Sakarikin lähti koulutielle, joka vei hänet lopulta Helsingin yliopistoon. Tärkein koulu hänelle myöhempää elämänuraa ajatellen oli kuitenkin ollut jo virikkeellinen lapsuus hämäläisessä kyläyhteisössä. Yliopistossa Pälsin pääaineeksi tuli arkeologia ja hän väitteli 33-vuotiaana tohtoriksi. Myöhemmin Sakari Pälsin kiinnostus suuntautui kansatieteeseen ja elävään elämään. Kaukomailla asuvien alkuperäiskansojen keskuudessa säilyneiden, ikivanhojen kulttuuripiirteiden kautta hän yritti ymmärtää Suomen muinaista elämää. Matkat, joilla hän tutki erityisesti paikallisasukkaiden työnteon tapoja, ulottuivat Mongoliaan, Siperiaan, Japaniin ja Kanadaan, Keski-Eurooppaan ja Välimerelle sekä Lappiin ja Itä-Karjalaan. Pälsille muodostui vankka käsitys inhimillisen kulttuurin loputtomasta monipuolisuudesta. Kaiken syvällisen analyysin pohjana oli omakohtainen kokemus juurevasta suomalaisesta maalaiselämästä. Pälsi ikään kuin katsoi vuoron perään maailmaa kotoa käsin ja kotia maailman eri kolkista käsin, mikä näkyy hänen kirjallisessa tuotannossaan. Eräässä kirjeessään Pälsi kirjoitti: ”Pitäisi nähdä kaikki, mitä on olemassa.” Hänen perusluonteeseensa kuuluivat loputon pikkupoikamainen uteliaisuus ja terve rohkeus. 42 Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu Kamerat kiehtoivat. Osa Sakari Pälsin valokuvista on tieteellistä dokumentaatiota arkeologisilta kaivauksilta ja etnografisilta havaintoretkiltä, mutta jokaisesta kuvasta näkyy sommittelun varmuus. Osa hänen otoksistaan on puolestaan osuvia näppäilykuvia ihmisistä arjessa ja juhlassa. Tämän kuvaustavan käyttäjänä Pälsi oli kansainvälisestikin katsoen aikaansa edellä. Ei myöskään sovi unohtaa hänen ansioitaan kansa tieteellisten dokumenttielokuvien ohjaajana ja kuvaajana. Tämä kulttuurin monitoimimies oli sekä tiedemies ja taitelija. Ensin mainittuun sisältyivät työ arkeologina ja kansatieteilijänä, jälkimmäiseen kuuluivat ura kirjailijana ja valokuvaajana. Kirjoittamisen ja kirjallisuuden keinoin Pälsi kykeni elävöittämään arkeologisia ja kansatieteellisiä havaintojaan sekä toteuttamaan elämänfilosofiaansa. Hän kirjoitti yli sata elämänviisautta ja energiaa puhkuvaa poikajuttua, yhteensä noin 40 erilaista kirjaa sekä sadoittain kantaaottavia sanomalehti- ja aikakauslehtiartikkeleita mitä erilaisimmista aiheista. Sakari Pälsi kuoli Helsingissä 82-vuotiaana keväällä 1965, ja hänen luonnonkivestä valmistettu hautamuistomerkkinsä on Lopen vanhan kirkon mäellä. Pitkän elämäntyön satoa nykyajassa vaalii vuonna 2012 Lopella perustettu nimikkoseura. Jukka Relas, Sakari Pälsin seuran puheenjohtaja https://sakaripalsi.wordpress.com/ Hämäläisiä kansallispukuja Hämeessä ei olla oltu hitaita ainakaan kansallispukumallien kokoamisessa. Hämäläisiä kansallispukumalleja on koottuna yhteensä noin 40 laskentatavasta riippuen. Taina Kangas Kansallispukukonsulentti, Suomen kansallispukukeskus Kuvat: Suomen kansallispukukeskuksen arkisto On mielenkiintoista havaita maakuntien rajojen vaihtelevan eri aikakausina ja eri henkilöiden niitä määritellessä. Professori Toini-Inkeri Kaukonen laskee teoksessaan Suomalaiset kansanpuvut ja kansallispuvut esim. Pirkanmaan naisen ja miehen puvut kuuluviksi Hämeeseen. Sen sijaan toisessa ryhmittelyssä ne otetaan mukaan satakuntalaisiin pukuihin jne. Näin ollen saadaan hämäläispukujen lukumääräksi vähän reilut 30 naisten ja vajaa 10 miesten pukumallia. Ensimmäisiä innokkaita Asikkalalaiset ovat saaneet itselleen peräti kolme eri pukumallia. Niistä ensimmäinen edustaakin kansallispukukentässä aivan ensimmäisiä pukuja. Sen on koonnut kansallispukujen isäksikin tituleerattu Theodor Schvindt noin vuonna 1900. Hän toimi Valtion historiallis-kansatieteellisen museon intendenttinä. Malli julkaistiin Suomalaisia kansallispukuja 1 -kirjasessa 1902. Professori U. T. Sirelius kokosi toisen eli Nastola-Asikkalan nimisenä tunnetun pukumallin 1910-luvulla. Se julkaistiin Sireliuksen toimittamassa Suomen kansallispukuja I -vihkosessa 1921. Puku on kuulunut Helmi Vuorelma Oy:n mallistoon joko olkainhameisena tai liivin ja hameen yhdistelmänä. Asikkalan maatalousnaiset tilasivat vielä kolmannen pukumallin, jonka asiantuntijana toimi dosentti MaijaLiisa Heikinmäki. Pukututkimus edusti tällöin alalla uutta aikaa vuonna 1979 perustetun Suomen kansallispukuneuvoston toiminnan myötä. Kansallispukuraati hyväksyi kyseisen pukumallin 1982. Puvun esikuvat ovat Asikkalasta Suomen kansallismuseon kokoelmiin talletetut kansanpuvun vaatekappaleet. Puku otettiin Wetterhoff-säätiölle tuotantoon ja siihen laadittiin huomattavasti tarkemmat työohjeet ja kaavat kuin tähän asti oli totuttu. Sääksmäeltä talletettu liivihame on mallina Sireliuksen noin 1920 kokoamassa Sääksmäen kansallispuvussa. Pukukangas on kukkaraitaista kalminkkia. Hienoimmissa kalminkeissa on väriraitojen lisäksi kasviaiheisia kuvioraitoja. Sääksmäen naisen kansallispuvun tunHämeen miehen pukukuva. Kuva teoksesta Suomalaisia kansallispukuja – kuvia ja ohjeita käytäntöä varten, toimittanut Tyyni Vahter 1950. Akvarellin on piirtänyt Alli Touri. Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu 43 nistaa lähes jokainen suomalainen kahvia tarjoavan Paula-tytön, nykyisen Pauligin Paulan, kansallispukuna. Sääksmäen miehet saivat oman kansallispukumallinsa 1987. Sireliuksen kokoama Hämeen naisen kansallispukumalli julkaistiin 1922 U.T.Sireliuksen toimittamassa Suomalaisia kansallispukuja 2 -vihkosessa. Pukumalli sisälsi kokokuvan lisäksi piirroksia yksityiskohdista mm. ruudulliseksi kudottavan liivikankaan eli kamlotin värimallin sekä niukat kirjalliset työohjeet. Akvarellit olivat Toivo Vikstedtin ateljeen tuotantoa. Hämeen miehenpuvun mallin kokosi maisteri Tyyni Vahter vuonna 1950. Alli Tourin maalaamat akvarellit julkaistiin Vahterin toimittamassa Suomalaisia kansallispukuja 2 -julkaisussa samana vuonna. Pukuun kuuluvat tummansiniset kankaiset tai säämiskäiset polvihousut, joiden lahkeissa on koho-ommelkoristelua. Tähän pukuun ei kuulunut liiviä, vaan punaraitainen ja pystykauluksinen röijy, jonka esikuva on talletettu Asikkalasta. Myöhemmin puku sai vaihtoehdoksi pitkät housut ja tummansinisen takin. Myös liivi lisättiin pukuun. Innostus kasvaa sodan jälkeen 1950-luvulle tultaessa sodan jälkeinen pula-aika alkoi olla voitettu. Tuolloin kansallispukuja hankittiin ja käy- Sääksmäen pukukuva on Suomen kansallispukuja II – kuvia ja ohjeita käytäntöä varten, toimittanut U. T. Sirelius 1922, akvarelli on Toivo Vikstedtin ateljeesta. tettiin runsaasti. Lukumääräisesti eniten kansallispukumalleja on koottu juuri 1950-luvulla maisteri Tyyni Vahterin toimiessa pukumallien kokoajana. Erilaiset pitäjä- ja kotiseutuseurat tilasivat innokkaasti pukuasiantuntijoilta uusia pukumalleja. Helmi Vuorelma Oy tilasi koristetaiteilija Alli Tourilta pukukuvastojensa piirrokset, joista ensimmäinen julkaistiin vuonna 1952. Kuvastosta tuli niin suosittu, että siitä otettiin pian täydennetty uusintapainos. Näitä kuvastoja julkaistiin yhteensä kolme eri versiota, joissa aina uusien pukumallien määrä lisääntyi edellisestä. Vasta 1970-luvulla julkaistiin ensimmäinen henkilöiden päällä kuvattu kansallispukukuvasto. Lammin ja Padasjoen yhteinen kansallispuku Lammin ja Padasjoen miehet saivat oman pukumallinsa 1993. Puvun asiantuntijana toimi tutkija Pirkko Sihvo. Keltaiset säämiskähousut ja hienostunut painokankainen liivi hopeoituine kantanappeineen edustaa hämäläistä miehen juhlapukuperinnettä 1700- ja 1800 –luvuilla. Puvun kanssa käytettävät vaaleat palmikkoneuleiset sukat ovat samat, jotka esiintyvät Vahterin kokoamassa Hämeen miehenpuvun mallissa vuodelta 1950. Päähineenä käytetään komealippaista lippalakkia. Lähteet Kaukonen, Toini-Inkeri: Suomalaiset kansanpuvut ja kansallispuvut. WSOY, Porvoo 1985. Holst, Leena: Kansallispuku. Maahenki Oy, Porvoo 2011. Suomen käsityön museon/ Suomen kansallispukukeskuksen arkisto. Jyväskylä. http://www.kansallispuvut.fi, luettu 18.2.2015 44 Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu MERKKIVUOSIA Aikansa rehtorilegenda ja yhteiskunnallinen vaikuttaja K aarlo Tiililä 1864–1936 Kuva: Kaarlo Tiililä nuoruusvuosinaan. Paul Tiililän kuvankäsittelyohjelmalla isoisänsä valokuvasta muokkaama muotokuva. Kaarlo Tiililä syntyi 27.12.1864 Pälkäneellä Tiililän talossa. Kun Kalle-poika oli varttunut kouluikään, kansakoulussa havaittiin hänen lahjakkuutensa ja opettaja sai kotiväen suostumaan pojan lähettämiseen Hämeenlinnan Normaalilyseoon. Siellä hän sai vankan pohjan tulevaisuudelleen ja perehtyi kouluoppien lisäksi myös sen aikaisen herrasväen tapoihin, asia, mikä oli noihin aikoihin hyvin tärkeä. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi 1886 hän alkoi opiskella Helsingin yliopistossa ja suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon 1891 aineinaan latina, kreikka, suomi, historia ja kasvioppi. Opiskeluaikana Kaarlo Tiililä ryhtyi aktiivisesti osallistumaan ajan kulttuuririentoihin. Hänen ystäväpiiriinsä kuului lukuisia myöhemmin merkittäviin asemiin nousevia miehiä ja keskusteluissa heidän kanssaan Kaarlon yhteiskunnallinen näkemys muotoutui heimoaatteen pohjalta suomalaiskansalliseksi. Hän toimi aktiivisesti Hämäläis-Osakunnassa ollen mm. sen sihteeri. Hän oli myös mukana ajamassa kansanopistojen perustamista. Kaarlo Tiililä oli halunnut opettajaksi ja hän aloitti tämän uran Helsingin Suomalaisessa yhteiskoulussa 1892 aikansa oppikoulun tärkeimpien kehittäjien Lucina Hagmanin ja Mikael Johsson-Soinisen alaisuudessa. Täältä hänet kutsuttiin Porvoon Suomalaisen yhteiskoulun johtajaksi ja sieltä hän siirtyi Tampereen Suomalaisen yhteiskoulun johtajaksi tehden vaikuttavan elämäntyönsä siellä 1899 –1935. Kaarlo Tiililä oli ponnekas ja aktiivinen vaikuttaja. Tärkeimpinä voisi ehkä mainita hänen osuutensa Aamulehden johtokunnan jäsenenä ja lehden kehittäjänä, Kokoomuspuolueen edeltäjän Suomalaisen Puolueen riveissä mm. Tampereen silloisessa kaupunginhallitusta vastaavassa valmisteluvaliokunnassa ja valtuustossa, raittiusliikkeessä, Suomen yksityiskoulun opettajien yhdistyksessä, Tampereen Suomalaisessa klubissa ja Tampereen Säästöpankin hallituksessa. Hän oli jäsenenä oppikoululainsäädäntöä uudistavassa valtion komiteassa ja maallikkoedustajana myös kirkolliskoukouksissa. Nämä mainitut ovat vain osa hänen monipuolisista harrastuksistaan, jotka useimmiten veivät hänet yhdistysten johtopaikoille. Kaarlo Tiililä sai ansioistaan kouluneuvoksen arvon 1934. Kaarlo Tiililä solmi avioliiton helsinkiläisen tehtailija J. W. Alanderin tyttären Annan kanssa 1898. Anna oli ollut Kaarlon oppilaana Helsingissä ja kirjoitti ylioppilaaksi 1895. Perheeseen syntyi Tampereella kaksi poikaa, Kimmo ja Osmo. Kimmosta tuli lakimies ja hän toimi sekä asianajajana että henkikirjoittajana. Ansioistaan hän sai kihlakunnanneuvoksen arvo nimen. Osmo oli jo varhain kokenut kristillisen herätyksen ja ryhtyi teologiksi. Toimittuaan jonkin aikaa seurakuntatehtävissä hänet nimitettiin ensin apulaisprofessoriksi ja sitten 1939 dogmatiikan professoriksi Helsingin yliopistoon, jossa hän toimi myös tiedekuntansa dekaanina. Hänen saarnansa Helsingin Vanhassa kirkossa vetivät kirkon aina täyteen. Kaarlo Tiililä piti kiinteästi yhteyttä omaisiinsa Pälkäneellä Hän piti itseään aina pälkäneläisenä, ja alkoi pian, päästyään ansioihin kiinni, hankkia maata Pälkäneeltä. Ensin pienen mökkitontin, sitten hän rakennutti suuren huvilan, Wivi Lönnin piirtämän Tuulensuun. Seuraavaksi hän osti maatilan, jonka maille hän rakennutti eläkeläispäiviään varten muhkean kivi Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu 45 talon, josta hän ehti nauttia vain vuoden, ennen kuin sydänkohtaus vei hänet hautaan 12.8.1936. Kaarlo Tiililän monisäikeinen ja mittava elämätyö on hieno esimerkki maalaispojasta, joka sattuman kautta pääsi oppikouluun ja jolle sitä kautta avautui tie toteuttaa monipuolisia lahjojaan ja nousta talonpoi- kaissäädystä arvostetuksi kasvattajaksi ja yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi. Paul Tiililä [email protected] puh. 03 534 3205, 040 540 9780 ja 040 533 1610 YHTEISÖT JA YHDISTYKSET, JOIDEN TOIMINTAAN KAARLO TIILILÄ OSALLISTUI Aamulehti Oy, hallituksen jäsenenä sekä ahkerana kirjoittajana Hämäläis-Osakunta, sihteeri, teeiltojen aloittaja Kokoomuspuolue ja sen edeltäjä Kristillis-yhteiskunnallinen työkeskus Ahjola, Tampere Suojeluskunta, Tampere, toiminnassa mukana vasta kaupungin valtauksen jälkeen Suomen yksityiskoulunopettajain yhdistys Tampereen Historiallinen Seura Tampereen kansakoululasten Turvala, pitkäaikainen puheenjohtaja Tampereen Kasvatusopillinen yhdistys Tampereen Kirjakauppa Oy, osakas Tampereen Luonnontieteellinen yhdistys Tampereen Raittiuskerho, perustaja ja puheenjohtaja Tampereen Suomalainen Klubi Tampereen Talouskoulu, johtokunnan jäsen Tampereen Tuberkuloosin vastustamisyhdistys Yksityiskoulukomitea Opettajaneuvosto Kirkolliskokous Tampereen kaupunginvaltuusto ja valmisteluvaliokunta (kaup.hallitus) Tampereen kirkkovaltuusto ja valmisteluvaliokunta Kaarlo Tiililä teki kolme ulkomaanmatkaa. 1895 hän vietti kuukauden Karlsbadissa terveyskylpylässä, vuonna 1905 hän osallistui pohjoismaiseen koulukokoukseen Kööpenhaminassa ja kesällä 1911 hän teki pitkän matkan rautateitse Saksan läpi Sveitsiin tutustuen mm. Berliiniin ja kiertäen lähes koko keskisen Sveitsin. Kaarlo Tiililä sai paljon vaikutteita poliittiseen ajatteluunsa J. R. Danielson-Kalmarilta ja Agathon Meurmanilta. Hänen koulutovereitaan olivat mm. J. K. Paasikivi, E. N. Setälä ja opiskeluvuosinaan hän tuli läheiseksi esim. Paavo Virkkusen, Maila Talvion ja Ernst Nevanlinnan kanssa puhumattakaan lukuisista nuoremman polven tulevista vaikuttajista. Tampereella hän tutustui Emil Aaltoseen, Juhani Arajärveen, Jaakko Gummerukseen, Martti Tulenheimoon sekä Ida ja Eino-Sakari Yrjö-Koskiseen. Hän oli huomattava poliittinen vaikuttaja Tampereella ja hänen vaikutuksensa ylettyi koko Suomeen raittiusasioissa ja oppikoulukysymyksissä. 46 Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu on Hämeenlinnan Seudun Taideyhdistyksen tämän vuoden teema. Sen rungon muodostaa neljä isoa tapahtumaa: helmikuussa konserttimatka Berliiniin, joka on jo toteutunut, elo-marraskuussa Sibelius-aiheinen Kansainvälinen kirjataidenäyttely Hämeenlinnan pääkirjastossa, e lo-lokakuussa Kansainvälinen postitaidenäyttely Onnea Jean Sibelius Verkatehtaalla sekä lokakuussa Sydämeni laulu -juhla Kulttuurikeskus Verkatehtaan Vanajasalissa. Maija Kauppinen Hämeenlinnan Seudun Taideyhdistyksen hallituksen jäsen Onnea Jean Sibelius -nimiseen Postitaidenäytte lyyn kutsutaan Jean Sibeliusta onnittelemaan posti taiteilijoita ympäri maailman. Yhteistyökumppaneina ovat Sibeliuksen syntymäkoti, Verkatehdas, Hämeenlinnan Historiallinen museo, Postimuseo ja Paletti Oy. Postitaidenäyttelyn avajaiset ja palkintojen jako ovat Verkatehtaalla elokuun lopussa Taiteiden yönä. Näyttely on myös osa Postikorttiparatiisia, joka järjestetään Verkatehtaalla 13. syyskuuta. Avoinna näyttely on lokakuun alkuun, minkä jälkeen aineisto arkistoidaan Historialliseen museoon. Toinen Sibeliukseen juhlavuoteen liittyvä Sibeliusaiheinen näyttely on Kansainvälinen kirjataide näyttely, joka suunnataan – päinvastoin kuin edellinen – ammattitaiteilijoille. Yhteistyökumppanina on Hämeenlinnan pääkirjasto, joka ottaa vastaan työt ja antaa niille näyttelytilaa ylä- ja alakerroksista. Kirjataidenäyttelyn avajaiset samoin kuin palkintojen jako ovat samana päivänä kuin postitaidenäyttelyn eli Taiteiden yönä. Avoinna näyttely on marraskuun puoli väliin. Näyttelystä valmistetaan taidekirja. Molempien näyttelyjen suunnittelusta vastaa Anna-Maija Bergman ja niitä kuratoi Pirjo Heino. Tämän vuoden keväällä järjestetään Hämeenlinnassa viikonloppukurssit sekä posti- että kirjataiteesta. Yhteinen Sydämeni laulu -juhla Vuoden teema huipentuu Aleksis Kiven päivänä, lauantaina 10. lokakuuta, jolloin Verkatehtaan Vanaja salin näyttämö täyttyy soittajista, laulajista ja lausujista – ja katsomo yleisöstä. Juhlan, joka on nimetty Sydämeni lauluksi, tavoitteena on kurkistaa syvälle taiteen tekemisen maailmaan ja tiivistää taiteen tekijöiden ja harrastajien taidot luovaksi prosessiksi. Sydämeni laulun ohjaa dramaturgi, teatteritaiteen maisteri Tuula Penttilä, joka solmii kokonaisuudeksi Taideyhdistyksen kymmenen jäsenyhdistyksen esitykset. Mukana ovat Cantitores-kuoro, Hämeenlinnan mieskuoro, Mieskuoron Seniorit, Laulu-Siukut, Härkätien Kamarimuusikot, Kanta-Hämeen Lausujat, Lautsian Kartanoteatteri, Hämeen Kirjailijayhdistyksen Vana-66, Hämeenlinnan Kameraseura ja Hämeenlinnan Taiteilijaseura. Esitys tulee yhdistämään Sibeliuksen 150-vuotisjuhlavuoden vuosien 1865 ja 2015 Hämeenlinnaan ja peilaamaan ulkoisen maailman muutosta ihmisen sisäiseen maailmaan. Sibeliuksen Sydämeni laulun synty ajoittuu viime vuosisadan alkuun, suomalaisuusaatteen nousuun ja kansallisen identiteetin syntymiseen, joka lopulta johti Suomen itsenäistymiseen. Taiteilijapiirit olivat tuolloin melko pienet ja eri alojen ihmiset olivat tiiviissä kanssakäymisessä. Täten he vaikuttivat toistensa taiteeseen, mutta loivat myös pohjan suomalaisen taiteen » viralliselle» identiteetille. Tämä antaa pohjan Sydämeni laulu -juhlan muodolle, joka perustuu Taideyhdistyksen eri jäsenyhdistysten elävään kommunikaatioon. Esimerkiksi musiikki voi kommentoida juuri nähtyjä Kameraseuran valo kuvaprojisointeja, lausuja vaikuttua musiikista ja taidemaalari innoittua lausujan sanoista maalaamaan uuden taideteoksen. Eikä yleisöä jätetä vain sivusta seuraajaksi. Sen jättämistä jalanjäljistä rakentuu ehkä elämän- tai Tuonelanvirta, kuka tietää. Lasipihalla ennen esitystä joku saattaa päätyä kuvataiteilijan ikuistamaksi croquis-piirrokseen. Tai joku tulee yllättäen lausumaan sinulle runon. Taide on läsnä hetkessä, juuri nyt. Elävänä, kommentoiden elämää ja taidetta ympärillään sekä altistuen dialogiin. Runomuotoinen ohjelmalehtinen Sydämeni runoja, joka toteutetaan Vana -66:n kanssa, täydentää tapahtuman. Toteutuksesta valmistetaan p ienempiä kokonaisuuksia eri tilaisuuksiin. Piirteitä Asikkalan kyläelämästä Hämeenmaa 6. Hämeen Heimoliiton julkaisuja numero 12. Hämeenlinna 1939. Hämeen elämää ja oloja. Asikkala esa kahila Muistitiedoista kerätty kesällä 1934. 1. Kylän ammattilaiset Seppä. Useilla Asikkalan kylillä on ollut yhteispajansa. IsonÄiniön kylässä se sijaitsi samassa kylän yhteisomistukseen kuuluneessa sikopiirissä kuin kylän myllykin. Kirkonkylän paja oli rakennettu entisille sotilassaroille ja oli se kylän talojen yhteisesti rakentama. Kurhilassa omisti seppä – sikäli kuin muistetaan – itse pajansa. Pajan kalusto oli sen sijaan aina sepän yksityistä omaisuutta. Työt seppä teki siinä järjestyksessä, kuin ne hänelle tuotiin. Talolliset toivat pajatöitä teettäessään tarvittavat hiilet. Anianpellossa piti talon lisäksi antaa apumies sepälle, kun talon töitä tehtiin. Isolla-Äiniöllä tämä tuli kysymykseen vain suuremmissa töissä, kuten esim. rekien raudoituksissa. Anianpellossa oli seppä tällöin talon ruuassakin. Vuotuisista töistään sai seppä määräpalkan viljassa: IsollaÄiniöllä kapan rukiita jokaisen kengitettävän hevosen jalkaa kohti, Kurhilassa ja Anianpellossa kolme kappaa hevoselta. Rekien ja pyörien raudoituksesta sai seppä vielä eri maksun rahassa, joka maksettiin, kun työ oli tehty. Mäkitupalaiset ja muut köyhemmät ihmiset, joiden sepäntyöt olivat enemmän tilapäistä laatua, suorittivat maksun erikseen joka työstä. Seppä kävi palkkaansa noutamassa eli kinkerillään tai sahkarillaan sekä ennen joulua että »välpyhinä», tapanista loppiaiseen. Tällöin kestittiin seppää taloissa ruualla, sahdilla ja viinalla. »Seppäs, pappis, paimenes, pilä hyväss kunnias» oli ohje, jota noudatettiin. Anianpellossa pidettiin tällöin sepänkousia: kutsuttiin naapureitakin samaan kestiin. Kolmea taloa enempää ei seppä tavallisesti ehtinytkään päivässä käydä. Saattoipa sattua joissakin kaukaisemmissa taloissa, että sepän hevonen riisuttiin pois valjaista ja hänen piti viettää talossa koko päivä. Palkkansa lisäksi sai seppä parseeleja, sen mukaan miten kussakin talossa tahdottiin antaa. Parseeleina annettiin lampaanjalka, kaakkuja, kynttilä, olkilyhde, pellavia tai kappa papuja ja kauroja. Talven aikana vei kukin talollinen sepälle vielä halko- tai prankakuorman (Iso-Äiniö). Anianpellossa puhuttiin puutalkoista. Asikkalaisen sepän elintaso näyttää siis olleen suhteel 48 Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu lisen korkea, kuten sananparsi »seppä syö selvän leivän, sepän emäntä vielä paremman» puolestaan osoittaa. Sepän asunto oli hänen omansa siinäkin tapauksessa, että kylä oli pajan omistaja. Isolla-Äiniöllä sitäpaitsi sekin sikopiirissä, eikä sepän tarvinnut maksaa sen tontista mitään vuokraa. Kurhilan seppä asui mäkitupalaisena jonkin talon maalla maksaen taloon tehtävinä sepäntöillä vuokransa. Anianpellon sepän asunnon korjauksen suoritti kylä, vaikka seppä asui vuokralaisena Mikkolan talon maalla. Kunkin talon velvollisuuksia ei tässä suhteessa oltu tarkemmin määritelty. Kurhilan seppä oli mökkiä rakentaessaan pitänyt hirsitalkoot. Sepän lehmä kävi kylän yhteisen karjan mukana ja oli sepällä samat velvollisuudet paimenta kohtaan kuin muillakin. Anianpellossa sai seppä heinämaansa ilmaiseksi milloin mistäkin talosta. Peltoa sai seppä samoilla ehdoilla kuin mäkitupalaiset, siis päivätöitä vastaan. Sepän työvelvollisuutta ei oltu mitenkään rajoitettu, vaan hän suoritti yleensä kaikki työt, mitä taloista hänelle tuotiin. Apumiehen ja sepän välillä oli tietysti jonkinlainen työnjako. Niinpä edellinen kengitti hevoset sepän takoessa kengät. Useilla Asikkalan kylillä oli ennen lehmien paimentamista varten erikoinen kyläpaimen, jonka huostaan uskottiin laitumelle laskettavat lehmät. Paimenena oli tavallisesti joku vanhempi (itsellis)mies. Aamuisin hän lepänkuori- tai pukinsarvitorvensa törähdyksillä kutsui kylän karjan jollekin tavanomaiselle määräpaikalle, kuten Isolla-Äiniöllä Pellilän puustellin kohdalle maan tielle ja Kurhilassa Keijumäen juurelle. Kurhilan karja ajettiin sieltä länteenpäin, jossa se kävi laitumella pitkin kylän talojen aitaamattomia metsälohkoja. Oli tapana viedä karja vuoron perään kolmena päivänä kolmeen eri suuntaan, Mustlammelle, Suppaille ja Havupihdille päin. Paimenen apurina oli siitä talosta, missä hän kulloinkin majaili, keskenkasvuinen poika tai tyttö. Varsinkin siitä syystä, että nämä apurit olivat arkoja liikkumaan metsällä, sattui usein, että ehtoolla, kun karja piti viedä Iso-Äiniön Hentilä, joka päätyi Hollolan kotiseutuyhdistyksen museoalueelle. Kuvassa näkyy, miten räystäs on hauskasti mutkalla, kun taloa on aikoinaan jatkettu ja sijaitsi tien mutkassa. kotiin, oli joitakin lehmiä poissa. Tällöin jäi tavallisesti iso paimen niitä etsimään apurin huolehtiessa kotiin vietävästä karjasta. Koska varsinkin sudet uhkasivat karjaa, kuului paimenen tehtäviin lukea joitakin lukuja karjan turvaamiseksi. Jos susi sattui tekemään karjassa tuhoja, luultiin että se oli tapahtunut naapurikylän paimenen pahansuovasta vaikutuksesta. Keväällä karjan uloslaskupäivänä, kun kylän karja oli koottu yhteen, haki paimen joka talosta kourallisen suoloja kahteen kaulapussiin, kiersi karjan kolmeen kertaan karhunhammas roikkuen nuorassa suusta. Samalla hän siunasi karjan ja ampui kolmasti ilmaan. Suolat vietiin sitten takaisin taloihin ja pantiin lehmien juomaveteen. Koko tapausta nimitettiin kiertokarjaksi. Talomäärältään niin suuressa kylässä kuin Kurhilassa meni paimenelta kokonainen päivä sen suorittamiseen, eikä hän sinä päivä nä ennättänyt karjaa mihinkään kauemmaksi v iedä. Karhilan paimenella oli kolme vapaasunnuntaita: juhannus, Jaakko ja terttu, jolloin kukin talo huolehti itse lehmistään. Edellisenä lauantai-iltana paimen puhalsi kylällä torveensa vapaapyhänsä merkiksi. Karjan laiduntamisaikana sai paimen yösijan ja ruuan määräjärjestyksessä kustakin paikasta, mistä oli lehmiä paimennettavana, siten, että hän viipyi kussakin talossa niin monta päivää, kuin siinä oli paimennettavia lehmiä. Jos hän näin oli ehtinyt ennen mikkoa kiertämään koko kylän, niin aloitti hän uuden kierroksen, joka suoritettiin nyt hiehojen luvun mukaan. Kurhilan paimen oli sen sijaan itsellinen, joka asui omassa mökissään. Aamiaisen ja illallisen söi paimen talossa, päivällinen pantiin hänen eväspussiinsa. Paimenen »mie räpalkka» oli kappa rukiita lehmältä, puoli hieholta. Lisäksi sai hän paikkaansa kerätessään parseeleja: leipiä, lampaanjalan, mytyllisen (= 20 sormausta) pellavia, hamppuja tai papuja sen mukaan, miten kukin tahtoi antaa. Lampaita paimensi lampuri, jollaisena Kurhilassa viimeksitoimi Anna-Leena Koppa -niminen vaimo. Hän asui omassa mökissään. Hänen palkkaustaan ei enää muisteta. Hevosia pidettiin laitumella viikon verran mikon ja pyhäinmiestenpäivän välillä kaukana takamailla, Lam Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu 49 min rajoilla, missä oli hyvät, kesäaikana käyttämättömäksi jääneet laitumet. Tällöin lähti niitä paimentamaan miehiä useammista taloista. Yöksi sytytettiin nuotio, jonka lähelle miehet ja hevoset ryhmittyivät ja jota sudet ja karhut eivät uskaltaneet lähestyä. Kyläkuntien yhteismyllyt näyttivät olleen tavallisia Asikkalassa. Ison-Äiniön kylässä oli mylly, jossa osakkaina oli kolmattakymmentä taloa. Vääksynjoen kolmesta myllystä oli kaksi yhteismyllyä, toinen Anianpellon, toinen kirkonkylän talojen. Nämä myllyt sijaitsivat kylien yhteismailla, Ison-Äiniön mylly kylän sikopiirissä. Ison-Äiniön mylläri oli velvollinen jauhattamaan osakkaiden jyvät kertakaikkisesta maksusta, joka oli 10 vanhaa kappaa viljaa äyrinmaalta. Kukin talo jauhatti tavallisesti kaksi kertaa vuodessa, syksyllä ja keväällä. Mikäli aikaa jäi, sai mylläri jauhattaa muidenkin kuin osakkaiden viljaa, mistä työstä hän sai ottaa tullin. Jauhatettaessa piti talosta panna yksi mies myllärin. apulaiseksi. Mitään erikoista jauhatusjärjestystä talojen kesken ei tunnettu. Kukin osakas toi myllärin palkan mukanaan jauhattamaan tullessaan. Aikaisemmin lienee mylläri itse käynyt keräämässä palkkansa joulun edellä saaden tällöin lisäksi kaikenlaista parseelia. Kun myllyssä piti suorittaa rakennustöitä, toivat kyläläiset rakennusaineet. Myllyn korjauksia varten oli erikoinen myllykassa, johon pantiin kylän sikopiirissä asuvien itsellisten vuokramaksut. Jos myllykassa ei riittänyt korjausmenoihin, suorittivat talot lisämaksun. Myllynkivet osti kylä. Kirkonkylän myllyssä eli Vääksynjoen ns. keskimyllyssä oli kaksi kiviparia, joista toinen oli rusthollarien, toinen akumenttitalojen. Toinen kivi kummassakin parissa oli kuitenkin myllärin. Koska alempi kivipari jauhoi paremmin kuin ylempi, vaihdettiin kiviparien paikkaa aina silloin, kun toinen pari oli kulunut loppuun ja Lapsia Jokelaan johtavan sillan kupeessa Äinäänjoen rannalla. 50 Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu uusi oli hankittava. Kumpaakin kiviparia tai osakasryhmää kohden oli oma myllärinsä. Jokaisen, joka jauhatti myllyssä, piti maksaa tullia kappa tynnyriltä. Tästä tuli myllärin palkaksi kuitenkin vain se tulli, jonka ei-osakkaat suorittivat. Toisen tiedon mukaan taas jäi juuri osakkaiden tulli myllärin palkaksi. Ylijäämästä jätettiin osa myllylle myllymiesten kaljajauhoiksi, loput jaettiin osakkaiden kesken osuuksien suuruuden mukaan. Mylly myllärinasuntoineen oli osakkaiden rakentama. Kun jokeen tehtiin uudet kiviset tokeet, suoritettiin työ urakalla, jonka kustantamiseksi kukin osakas suoritti osuutensa mukaisen maksun. Vesirattaan laittoi mylläri. Jauhatettaessa piti jauhattajan panna mies myllärin apulaiseksi. Määrättyä jauhatusjärjestystä ei muisteta olleen. Osakkailla kuitenkin oli etusija syrjäisiin nähden, vaikkapa valitettiin myllärien joskus syrjäyttäneen edellisten etuoikeuksia; seikka, joka viittaa siihen, että myllärin palkaksi kuitenkin on jäänyt juuri se tulli, jonka osuuksia omistamattomat suorittivat. Siihen, että tämä asiantila on todennäköisempi, viittaa sekin, että myllärin piti suorittaa vielä veroakin osakkaille. Näin oli laita myöskin Anianpellon myllyssä. Se seikka, että myllärin ja osakkaiden välinen sopimus ensi silmäyksellä näyttää olleen myllärille epäedullisempi Vääksynjoen varrella kuin Isossa-Äiniössä, lienee kuitenkin näennäinen. Vääksynjoen suurien myllyjen myllärit olivat näet taas siinä suhteessa edullisemmassa asemassa kuin muut, että he saattoivat jauhattaa ympäri vuoden, koska joki vain aniharvoin jäätyi pienempien jokien varrella sijaitsevien myllyjen täytyessä seistä talven toimettomina. Vääksynjoen myllyissä kävi jauhattajia monista myllyttömistä kylistä kuten Vesivehmaalta, Kukkilasta, Paimelasta ym. Kuitenkin kertoi aina kirkonkylän myllärin leski, että pelkkä myllärin ammatti ei yksinään kannattanut, vaan piti koettaa harjoittaa myös jonkin verran maanviljelystä, ajaa kyytiä, ostaa voita, lihaa ja karjaa ja viedä se myytäväksi Lahden torille. Anianpellon myllyssä eli takamyllyssä oli niinikään kaksi kiviparia, joista toinen oli Mikkolan kartanon, toinen Kedon, Laakkolan, Pasolan ja Pilppulan. Mylläreitä oli kuitenkin vain yksi. Jauhatuksesta eivät osakkaat maksaneet mitään; myllärin suorittama vero oli 5 tynnyriä rukiita ja 2,5 tynnyriä suviviljaa vuodessa kummankin kiviparin omistajille. Maksu jaettiin osakkaiden kesken talojen suuruuden mukaan. Myllärin käytettävissä oli n. 2 hehtaaria peltoa, jossa hän kasvatti viljaa. Hänellä oli tavallisesti pari lehmää, jotka kävivät kylän yhteisellä laitumella, hevonen ja sikoja. Mylläri sai hakata omaksi tarpeikseen halkoja ja ottaa havuja talojen metsistä. Myllyllä kysymykseen tulevat rakennustyöt suoritti puoleksi Mikkola, puoleksi muut osakkaat. Mitään erikoista jauhatusjärjestystä ei ollut. Suutarit ja raatalit eivät muistitietojen mukaan ole olleet niin kiinteässä suhteessa kyläkuntiin kuin sepät ja myllärit. Alueet, joilla he liikkuivat töitään tekemässä, eivät olleet mitenkään tarkoin määriteltyjä. Tavallisesti yhden suutarin tai raatalin työalue käsitti 2–3 kylää, taitavimpien ja suosituimpien enemmänkin. Niinpä Vähimaan suutarin mainitaan kulkeneen ympäri Asikkalaa, vieläpä Hollolassakin. Tämä tietysti riippui etupäässä työnteettäjien kutsuista. Monien talojen tapana oli käyttää vakituisesti samaa ammattimiestä, jolloin tämän ja talon välillä saattoi vallita vuosipalkkasuhde, niin että raatali tai suutari määrätystä vuosimaksusta suoritti taloon alaansa kuuluvat työt. Vuosipalkka saatettiin maksaa joko viljassa tai rahassa. Käydessään syksyllä paikoillaan sai mestari tavan mukaan parseeleja kuten muutkin ammattilaiset. Määräpalkkasysteemi väistyi kuitenkin ajan mittaan toisenlaisen maksutavan tieltä: joko maksettiin päiväpalkka, jos työtä kesti pitemmän aikaa (jolloin se myöskin suoritettiin itse talossa) tai tehtiin työtä kappalekaupalla, jolloin työ tavallisesti suoritettiin kotona. Jälkimmäistä tapaa noudattivat varsinkin itselliset, ja suoritettiin maksu tällöin useimmiten rahassa. Kun raatali meni taloon neulomaan, sai hän sieltä asunnon lisäksi ruuan ja lähtiessään yhtä ja toista tulijaisiksi, kuten joulun edellä kynttilöitä y.m. Työpäivät olivat pitkiä; saatettiinpa työskennellä kahteentoista saakka yöllä pienen lampun – aikaisemmin päreen – himmeässä valossa. Sunnuntaisin eli mestari omalla kustannuksellaan. Arkipäivienkin ruuanannon suhteen vallitseviin erilaisiin tapoihin viittaa »Kukkaro-Matti» -nimisen suutarin sananparsi: »Särpimestä kiitän, mutta leipähän lankeaa luonnostaan.» Raatalien piti käydä talossa kaksi kertaa vuodessa. Syksyllä teetettiin kapulaisia talvivaatteita sekä palvelijoille palkkanutut. Keväällä taas oli tehtävä työhousuja »ruovista» mekosta. Ainekset hankki luonnollisesti talo.Suutarien ja raatalien mökki oli tavallisesti jonkun talon vuokraamalla maalla, ja maksoivat he ammattityöllään vuokransa. Heillä oli kuten itsellisilläkin tapana pitää puutalkoita sahtikestitystä vastaan. Raatalien sosiaalista asemaa selvittää se, että heidät kutsuttiin »kokouksiin». peijahaisiin, häihin ynnä muihin suurväkisiin juhliin, mutta ei juuri lukusioihin eikä muihin pienempiin kokouksiin. Heistä vallitsevaa käsitystä kuvaa taas liioitellenkin sananparsi: »Suutarit ja raatalit suuret varkaat, kupparit ja noidat samaa joukkoa.» Vielä on ammattilaisten joukossa mainittava pari vähäpätöisempää. Kuppari oli tärkeä tekijä entisajan terveydenhoidossa. Hän asui itsellisenä omassa mökissään, joka sijaitsi joko kylän yhteismaalla tai vuokralla yksityisellä alueella. Hänen palkkansa laskettiin kupattavaan iskettyjen sarvien luvun mukaan, muutama penni sarvelta. Kupparit omasivat usein paitsi erikoista ammattitaitoansa kyvyn tietää tulevia, joita he ilmaisivat povaamalla ja ennustamalla. Hevosennyljentä oli tehtävä, jota ei pidetty tavallisen kunniallisen miehen arvolle sopivana, vaan oli henkilö, tavallisesti joku köyhä itsellismies, joka sellaista työtä otti suorittaakseen, erään tiedon mukaan niin vieroksuttu, ettei hänen kirkossa sopinut istua samalla penkillä muiden ihmisten kanssa. II. Itselliset ja palkolliset Oman erikoisen ryhmänsä kylän asujainten joukossa muodostivat itselliset. Heillä oli oma mökkinsä, joka oli vuokralla jonkin talon maalla tai sijaitsi kylän yhteismaalla. Niinpä mainitaan Ison-Äiniön sikopiirissä olleen kolmen itsellisen mökit. Kurhilassa oli taas suuri joukko itsellisiä asettunut asumaan Kallioismäelle entisille sotilassaroille, jotka olivat jaetut kylän talojen kesken. Asuinpaikan vuokra suoritettiin tavallisimmin päivätöillä. Poikkeuksena mainittakoon Ison-Äiniön sikopiirissä asuvat itselliset, jotka suorittivat maksun rahassa kylän myllykassaan. Eräs myllykassan hoitaja oli antanut itsellisten suorittaa vuokrasta päivätöitä itselleen ja maksanut sitten itse vuokrasumman myllykassaan.Elatuksensa saivat itselliset pääasiassa joko talojen muonamiehinä tai päivätyöläisinä. Muonamiessopimus saattoi koskea, joko koko vuotta tai vain kesää. Palkkana mainitaan edellisessä tapauksessa esim. tynnyri viljaa viikkopäivältä, villoja ja pellavia. Muonamies, jonka sopimus koski aikaa toukokuun alusta pyhäinmiesten päivään ja kolmea viikkopäivää saattoi saada neljä karpiota rukiita ja yhden ohria sekä lisäksi talon ruuan. Päiväpalkkana oli 50 penniä naisille, 75 penniä miehille. Riihelläkäynnistä maksettiin pitempien työpäivien vuoksi 25 penniä enemmän. Aikaisemmin maksettiin palkka viljassa. Heinä- ja leikkuuaikana oli palkka kappa rukiita päivältä, helpommista töistä ohria. Riihelläolosta annettiin puoli kappaa rukiita kultakin ruisriiheltä, ohra- ja kaurariiheltä kappa ohria. Naisten ja miesten palkka oli tällöin sama. Mikonpäivän sunnuntaina tarjottiin kaikille talon töissä käyneille suurus, kahvia ja sahtia. Polttopuunsa itselliset hankkivat eri tavoin. Ne, joilla oli tarjota sahtia, pitivät puutalkoot. Edelleen saatiin niitä päivätöistä tai naisten suorittamia kehruutöitä vastaan. Myös kävivät itselliset talvella kelkkoineen niitä lähimetsistä keräämässä. Koska maapalstat näiden mökkien yhteydessä olivat verraten pieniä, vuokrattiin taloista lisää peruna- ja pellavamaata päivätöitä vastaan. Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu 51 Yksityiskohtaisemman kuvan saamiseksi itsellisistä ja heidän elämästään, esiteltäköön tässä nyttemmin tyystin hävinnyttä Kurhilan Kallioismäen »kaupunkia» seppä Järnströmin kuvauksen perusteella. Kallioismäelle oli näet kerääntynyt melkoinen joukko itsellisiä tavallista tiheämmäksi ryhmäksi, mistä paikkakuntalaisten käyttämä leikillinen nimitys johtuu. Asunnot olivat suurimmaksi osaksi savupirttejä, ainoastaan kaksi mökkiä oli uloslämpiäviä. Harvoin nämä itselliset kykenivät itselleen uutta asuntoa rakentamaan. Vanhat rakennukset siirtyivät omistajalta toiselle. Joku saattoi kyllä kyetä hiukan suurentamaan tai parantamaan asumuksiaan. Santa-Matin pirtti oli entinen lammasnavetta, jossa aluksi ei ollut permantoakaan. Rakennustalkoita ei muisteta pidetyn. Alkuperältään ja elinkeinoiltaan olivat Kallioismäen asukkaat hyvin sekalaista seurakuntaa. Santa-Matti oli entinen talonisäntä ja Maija talon emäntä, kumpikin joutuneet pois talostaan maksamattomien verojen vuoksi. Alperin mummo oli niinikään entinen talonemäntä. Junni oli entinen ruotusotamies, koukkusorminen Vest-Matti, joka toimi kylän paimenena, oli torpan poika. Matti asui pirtissä, jonka hän oli itse rakentanut, vaimonsa Eikelskan ja mielenvikaisen poikansa kanssa. Kaide-Kustaan vanhemmat olivat olleet puustellin vuokraajia Hollolasta. Kustaa oli itse aikaisemmin pitänyt torppaa ja sittemmin itsellisenä eläessään ollut muonamiehenä ja tehnyt talvella kaiteita. Suutarinpoika Santala, joka itsekin oli suutari, kantoi postia Padasjoelle. Leipakkamäen raatali toimi niinikään postinkantajana. Lepistön Miina oli naimisissa maailmalla ansiotöissä kuljeskelevan Kurhilan Leppälän talon nuoremman pojan kanssa. Juonas harjoitti kalastusta. Kalliomäen Ville, Häkkälän talon poika Vähimaasta, oli myynyt talonsa ja menettänyt jollakin tavoin rahansa. Eero oli yksi Haran talon (Kurhila) neljästä pojasta, joilta ei talonpito oikein tahtonut luonnistaa, vaan he lykkäsivät sen toiselta toiselle, kunnes talo vihdoin myytiin maksamattomista veroista. Keksa-Eero oli Appolan talon nuorempi poika Kurhilasta. Vanhempi poika oli perinyt talon, joka oli »ruunun luontosia» tiloja ja joita ei siis saanut jakaa, joten nuoremman pojan piti lähteä talosta. Helanterin Leena oli kuppari ja tietäjämuija, joka katsoi korteista ja viinasta sekä valoi tinaa. Hän oli nikkarin leski naapurikylästä, joutui myöhemmin ruotuvaivaiseksi ja kuoli kunnalliskodissa. Pysty-Iita oli edellämainitun Eeron »Ukkoja»; asui sittemmin Vest-Matin pirtissä. Variksen Riika asui samaan aikaan Vest-Matin isossa pirtissä. Kuoppalan Karon vanhemmat olivat olleet talojen ja torpan vuokraajia. Vielä muistettiin Kallioismäen entisistä asukkaista joitakin entisiä palvelijoita, jotka naimisiin mentyään tarvitsivat oman pirtin. 52 Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu Komisuoni-Heikillä, joka »piätteli kaikkia asioita», ja Mikkovaarilla oli kummallakin yksi lehmä, joka kävi kylän karjassa. Heinämaiksi he vuokrasivat taloista joitakin vanhoja luonnonniittyjä ja veteliä soita. Talvella, kun naiset eivät voineet saada päivätöitä, he kehräsivät. Melkoisesti harrastettu elinkeino naispuolisten itsellisten keskuudessa oli myös oluen myynti. Ohrat oluenpanoa varten joko ostettiin tai kerjättiin. Maltaat ja oluet oli valmistettava taloissa, jotka saivat jäljellejäävän ravan.Palvelijoiden pestaus tapahtui useimmiten kesällä kotosalla, jossain määrin myös syyskesällä kirkolla. Jos isäntä ei tuntenut ennestään palvelijaa, tutki hän tämän ulvossetelin, jossa oli mainittu, kuinka kauan palvelija oli edellisessä palveluspaikassaan palvellut. Rengiltä kysyttiin: »Onko omas tekemäs rekes kaatunu?» Kauppa päätettiin vuodeksi kerrallaan ja uusi palvelija sai pestirahat. Isäntä tarjosi harjakannun ja renki hieman humalluttuaan tarjosi tavallisesti lisää pestirahallaan. Joskus saattoi käydä niin, että myöhemmin toinen isäntä juotti uudelleen rengin ja pestasi hänet, jolloin rengin piti lähettää pestiraha takaisin edelliselle isännälle. Noin 55 vuotta sitten sai pestuu uuden piirteen, kun eräät hollolaiset miehet alkoivat harjoittaa jonkinlaista pestaajan tointa. Elo- ja syyskuun vaihteessa sunnuntaisin saapuivat he Asikkalaan ja kutsuivat kylien palvelijat, miehet ja naiset kokoon, pestatakseen heitä lähipitäjiin palvelukseen. Lupaamalla parempaa palkkaa he saivatkin melkoisesti palvelijoita muuttamaan pitäjästä. Hollolainen mies antoi pestirahan ja osoitteen, minne pestaaminen tapahtui. Lisäksi tavan mukaan juotiin harjakannuja molemmin puolisin kustannuksin. Lahden kauppalan perustamisen jälkeen toimitettiin pestaus tavallisesti Lahden syysmarkkinoilla. Palveluspaikan muuttaminen ei kuitenkaan ennen aikaan ollut kovin tavallista, vaan viivyttiin samassa talossa vuosikausia, joissakin taloissa annettiin palkollisille kymmenen vuoden palveluksen jälkeen lehmä. Jos ruoka oli talossa huonoa, saattoi palkollinen hakea sarvirahoja. Sellaista sattui kuitenkin harvoin. Jos palvelija lähti palveluspaikastaan ennen vuoden loppua, saatiin hänet tuottaa ruununmiehillä takaisin. Rengin palkka vaihteli 60 –100 markkaan riippuen etupäässä siitä kykenikö hän tekemään veistotöitä. Lisäksi tuli kaksi tai kolme varttista paitaa, yhdet tai kahdet saappaat, parit sukat ja »tumpit», joka toinen vuosi »kapulainen» talvipuku (housut ja takki), joka toinen vuosi »mekkoiset» työhousut. Piianpalkka: 30– 50 markkaa, kengät tai kahdet, kolme naulaa villoja tai lupa kutoa sukat talon villoista, omakutoinen hame tai puolivillainen pukukangas, joskus myös 1/2–7 kapanalaa pellavamaata. Rippikoulun käymättömän renkipo- jan palkkana mainitaan Hillilän Rusilassa olleen kaksi ruplaa, mekkoiset housut, kaksi paitaa, tumpit ja sukat. Miesten vaatteet valmistettiin siis talon kustannuksella, piiat tekivät vaatteensa itse. Palvelijoiden oikeuksiin kuului niin sanottu riiviikko, joka alkoi marraskuun ensimmäisestä päivästä. Erikoisesta suostumuksesta se saattoi kestää kaksikin viikkoa; tämä tuli kysymykseen vain silloin, jos palvelija jatkoi palvelustaan samassa talossa. Jos koti oli lähellä, käytiin talossa syömässä, jos kauempana, annettiin mukaan eväitä: lihaa, voita, leipää ym. Riiviikolla piiat puhdistivat pellaviaan, kehräsivät palkkavillojaan, kutoivat sukkia, tumppeja ja hamekangasta. Rengeistä viettivät useat ajan joutilaina ja juopotellen. Riiviikon ohjelmaan kuului myös ahkera kylässä käyminen ja tanssien pito. Palkollisten häät pidettiin myös usein tähän aikaan. III. Talkoot ja nuorison huvittelu Kylän asukkaiden yhteistoiminnan tärkeimpiä muotoja oli talkuot, joita oli monta eri laatua. Seuraavassa kuvattuja talkoita pidettiin Kurhilan kylässä. Kutsu talkoihin lähetettiin päivää tai paria ennen talkoopäivää. Joskus kutsuttiin niihin väkeä naapurikylästäkin. Kutsua noudatti etupäässä nuori väki. Hyväruokaisiin taloihin tuli kosommalti väkeä kuin köyhempiin. Toisaalta kuitenkin on huomattava, että talkoita Kurhilassa nykyisen muistin mukaan pitivät enemmän köyhemmät talot kuin varakkaammat. Tästä riippuen oli taas se väki, joka noudatti talkookutsua, vastaavasti pienemmistä taloista ja itsellisistä. Heinätalkuot olivat tavallisia varsinkin sellaisissa taloissa, joiden niityt olivat pieniä ja hajallisia sekä hitaita niittää. Heinätalkoisiin mentiin tavallisesti puolesta päivin. Jos joku kuitenkin oli mukana aamusta alkaen, sai hän puolen päivän palkan. Mukana tuotiin viikatteet, haravat ja sirpit. Talkoopäivänä heinä kaadettiin ja haravoitiin pienempiin kasoihin, »kirrelle». Talkooväelle tarjottiin kahvia ja vehnäistä, sahtia sekä viinaa. Talkoot oli usein sovitettava sunnuntaiksi. Näin oli asianlaita varsinkin ruistalkoisiin nähden, koska oli pidettävä huolta siitä,että ruis tuli aikonaan leikatuksi, ennenkuin se alkoi rapista. Leikattaessa kulki 3–4 leikkaajaa yhdellä saralla. Yksi »täyteläinen» sitoja riitti sarkaa kohti. Huonompia piti olla useampia. Sarkain kesken kävi kilpailu leikkaamisessa. Huono leikkaaja »jäi niemeen». Kun leikkuu oli lopussa, tuli kamppi, jonka johdosta huijattiin. Ennen pellolle menoa tarjottiin kahvia. Pellolle vietiin juotavaksi sahtia. Leikkuun jälkeen syötiin. Sellaisille, joilla oli kotona lapsia, annettiin tuliaisiksi vehnäistä tai leipää. Vaatteet olivat talkoisiin mentäessä hiukan paremmat ja puhtaammat kuin tavallisesti. Maisemaa Äinäänjoelta Paavolan suuntaan. Varsinkin leikkuutalkoiden jälkeen pidettiin talkuotansseja, joihin tuli paljon sellaistakin nuorta väkeä, joka ei ollut mukana leikkaamassa. Tansseja soitettiin viululla, joskus »harmonilla». Kaksipäiväiset talkuot olivat harvinaisia, koska ei mielellään menty kahta kertaa samaan paikkaan samoja talkoita tekemään. Piti olla perin hyvät antimet, jotta oltiin toinenkin päivä. Tällaisissa kanden päivän talkoissa tehtiin toisena päivänä tavallisesti vähemmän työtä, mutta juotiin sitä enemmän sahtia ja viinaa. Tavattiin sanoa, ettei lähdetä pois, ennenkuin on oluttynnyrin tappi taskussa. Heinä- ja leikkuutalkoot olivat talkoista huomattavimmat. Talvella pidettiin puutalkoita. Sellaisia pidettiin silloin, kun aiottiin rakentaa, ja talon hirsimetsä sijaitsi kaukana. Näihin otti osaa sekä hevos- että jalkamiehiä. Jälkimmäiset toimivat tukkien kaatajina ja edelliset kuljettivat ne taloihin, kukin 4 – 5 tukkia. Kerran oli MetsäKeisterin rakennuspuita ollut vetämässä kolmattakymmentä hevosta. – Toisenlaatuisia puutalkoita olivat ne, joita itselliset pitivät hankkiakseen polttopuita. Niissä oli mukana noin 5 – 6 hevosta. Multatalkuot pidettiin ennen tukinajon alkamista, siis tavallisesti ennen joulua. Itselliset tulivat hakkaamaan irti ja pistämään rekeen jäätynyttä maata ja taloista tuli hevosmiehiä sitä vetämään. Multatalkoissa oli korkeintaan 3 – 5 hevosta.Sontatalkuot pidettiin, jos pellot olivat etäällä talosta. Pellavanviljelykseen liittyi monia eri talkoita. Tavallisimmat niistä olivat pellavankitkentä- ja pellavanrepimistalkuot. Harvinaisempia olivat loukutus- ja lihtaustalkuot. Työ pellavariihessä alkoi jo yöllä. Sen vuoksi piti talkooväen tulla jo illalla talkootaloon. Loukut ja lihdat tuotiin mukana. Loukutus oli miesten, lihtaus naisten työtä. Sen kestäessä tarjottiin kahvia ja olutta. Työ kesti sitten yhtäjaksoisesti koko päivän. Päälle pidettiin tans Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu 53 sit. Näitä talkoita pidettiin mikonpäivän ja pyhäinmiestenpäivän välillä. Villatalkuot pidettiin helmi-, maaliskuussa. Niihin tuli tietysti naisia, joista toiset kehräsivät, toiset karttasivat. Niissäkin tarjottiin ruokaa. Ne kestivät usein koko päivän ja loppuivat vasta myöhään illalla. Iltasella kokoontui välistä talkoohuoneeseen poikiakin juttelemaan ja saattelemaan talkooväkeä kotiin. Pitkämatkalaiset jäivät kuitenkin taloon yöksi. – Merta- ja verkkolankaa saatettiin myös kehrätä talkoilla. Perunoita kylvettäessä tuli niinikään väkeä naapureista auttamaan, mutta varsinaisia talkoita eivät tällaiset tilaisuudet olleet. Paitsi talkootansseissa, oli kylän nuorisolla muutenkin tilaisuutta huvitteluun, varsinkin kesäaikana. Huvittelun keskipisteenä oli jollakin mäellä sijaitseva keiju. Se oli tavallisimmin kolmiaisainen, mutta oli myös kuusiaisaisia ja pyöräkeijuja. Keijun lähistöllä »käytiin rinkiä», lyötiin kenaa (ruuvi- ja nokkakenaa), »juostiin leskeä». Lähellä keijumäkeä tai maantiellä lyötiin kiek- koa tai »myhryä» (= puista palloa). Joskus saatettiin tanssiakin: valssia, polkkaa, »vanhaa loikkaa», »vyyrkanttia» ja purpuria. Keijun lähellä sijaitsi myös kylän tulienpolttopaikka. Tulia poltettiin helatorstaina ja helluntaipäivinä, juhannuksena sekä näiden juhlien aattoina. Suosittuja tilaisuuksia olivat myös nurkkatanssit. Niitä pidettiin siellä, mistä vain huone saatiin. T anssia säesti tavallisesti viulu, joskus klaneetti, toisinaan saatiin tyytyä pelkkään lauluun. Soittajan palkka, noin kol me markkaa illasta, koottiin tanssijoilta. Nurkkatanssit hävisivät sittemmin, kun varsinaiset iltamatalot syntyivät. Paitsi nurkkatansseja, muistettiin Kurhilassa vanhemmalta ajalta erikoisesti Hetkalla pidetyt »lottertanssit». Mallassaunaa lämmitettäessä juhlien edellä ja varsinkin syksyllä vieraili nuoriso niissä toisiaan tapaamassa ja iltapuhteita viettämässä. Seurustelu tapahtui juttelemisen ja istuskelemisen merkeissä, joskus muuten »jyryttiin». Toisinaan keitettiin kahvia. Hämäläiset Näin meitä hämäläisiä on kuvattu vuonna 1917 julkaistussa Hanna Favorinin kirjassa ”Maantiede, kansakoulun oppi- ja lukukirja” Hämäläinen on varsinainen pellonvääntäjä; ja sepä hänestä on tehnytkin jörön ja hitaan, mutta perinpohjaisen luonteen. Hän pelkää alkua, katselee epäluulolla uutuuksia ja on niihin haluton, mutta kun hän kerran johonkin toimeen ryhtyy, suorittaa hän sen loppuun saakka omantunnon tarkasti. Tehtyyn kysymykseen hän usein hakee kauan vastausta harkittuaan perin pohjin asian ydintä. Vieras voi silloin luulla, että hän kenties 54 Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu ei asiaa ymmärrä tahi tahtoo salata mielipiteensä. Mutta hänen älynsä tulee pian ilmi. Toisten puheenlomaan hän voi tokaista sellaisen sukkeluuden, että kaikkien täytyy sille nauraa, ja hän nauraa itsekin. Aineellinen hyvinvointi ja viljelysalojen suhteellinen laajuus ovat hemmotelleet hänet, niin ettei hän ota viihtyäkseen ahtaissa rakennuksissa ja oloissa, ja siitä syystä hän ei mielellään vaihda Hämettä muuhun maakuntaan. Hyvä yhteistyökumppani, muistathan vuoden 2012 Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon juhlatapahtumista markkinat? Myönteistä palautetta runsain mitoin kerännyt tapahtuma saa nyt jatkoa 23.5.2015 järjestettävillä Museomarkkinoilla. Museomarkkinoilla koko Linnanniemellä tapahtuu: Museo Militarialla on aselajiensa tykistö-, pioneeri- ja viesti kiltojen, yhteistalkoopäivä • Hämeen linnalla järjestetään maaliskuussa avautuvan Sibeliuksen maisema -näyttelyn erikoisopastuksia ja lasten Sibelius-aiheinen työpaja • Historiallinen museo esittelee omaa toimintaansa monin tavoin, Säästöpankkimuseon ovi on auki ja Vankilamuseoon on markkinapäivänä vapaa pääsy. Tavoitteenamme on jälleen antaa osallistujille mahdollisuus markkinoida toimintaansa kesän kynnyksellä sekä tutustuttaa toisiinsa uusia yhteistyökumppaneita, puhumattakaan siitä, että on hauska nähdä vanhoja tuttuja! Varsinaisena markkinapaikkana on Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon ja Vankilamuseon piha, Kustaa III:n katu 8, 13100 Hämeenlinna. Lauantaina 23.5.2015 klo 10–17 Koko perheen tapahtuma sopii monenlaisen toiminnan mainostamiseen ja markkinointiin, aina kotimuseosta kesäteatteriin. Toivommekin Kanta-Hämeen maakunnan historiasta ja perinteistä kiinnostuneita toimijoita, kuten paikallismuseoita, yhdistyksiä, käsityöläisiä, yhteisöjä, yrittäjiä jne. ilmoittautumaan mukaan. Osallistujat voivat tarjota yleisölle myös ohjelmaa, käsityönäytöksiä tms. tai olla mukana myynti-/esittelypöydällä. Osallistuminen on maksutonta ja voit ilmoittautua tutustumalla osallistumisehtoihin ja täyttämällä hakemuslomakkeen, jotka ovat saatavilla osoitteesta www.hameenlinna.fi/historiallinenmuseo tai kysymällä historiallisesta museosta, ks. yhteystiedot alla. Mukaan voi ilmoittautua 15.4. mennessä. Ohjelma- ja myyntitarjonnan sisältöä ei ole rajoitettu mihinkään aikakauteen, mutta sen tulee olla tapahtuman henkeen ja tavoitteeseen sopivaa sekä perinteitä arvostavaa. Pidätämme oikeuden olla ottamatta mukaan tapahtuman luonteen vastaista tarjontaa. Vahvistunut ohjelma ja osallistujat julkaistaan 20.4.2015 Tervetuloa mukaan esittelemaan omaa toimintaanne! Lisätietoja: Carita Rantala, Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo puh. 03 621 2977 tai 0400 987189 [email protected] www.hameenlinna.fi/historiallinenmuseo KUTSU VUOSIKOKOUKSEEN Hämeen Heimoliitto ry.n sääntömääräinen vuosikokous pidetään torstaina 7. toukokuuta klo 17.30 alkaen Museo Militarian Pohjolaissalissa, osoitteessa Vanhankaupunginkatu 19, Hämeenlinna. Kokouksessa jaetaan vuoden 2014 Häme-teko laatta ja kunniakirjat. Kahvitarjoilu klo 17 alkaen. Ennakkoilmoittautuminen 20.4. mennessä sähköisellä lomakkeella osoitteessa: www.hameenheimoliitto.fi tai sähköpostilla [email protected] tai puh. 0400 138 358 (myös tekstiviestit). Tervetuloa! VALTAKIRJAT Vuoden 2014 Heimoliiton jäsenmaksun maksanut yhteisö voi valtakirjalla valtuuttaa henkilön edustamaan yhteisöään Heimoliiton vuosikokouksessa. Jokaisella jäsenmaksun maksaneella yhteisöllä on käytettävissä viisi (5) ääntä. Henkilöjäsenellä on yksi (1) ääni. Yhdistyslain mukaan henkilöjäsen ei voi siirtää äänioikeuttaan valtakirjalla. 25.2.2014 hyväksyttyjen sääntöjen mukaan yksi henkilö voi valtakirjalla edustaa enintään kolmea yhteisöä. Heimoliiton vuosikokous Hollolan Wanhalla Kunnantuvalla 2011. 56 Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu HÄMEEN HEIMOLIITTO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: Torstaina 7.5.2015 klo 17.30 Paikka: Museo Militaria, Vanhankaupunginkatu 19, Hämeenlinna 1 § Kokouksen avaus 2 § Kokouksen järjestäytyminen Esitys: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa sekä kolme (3) ääntenlaskijaa. 3 § Päätösvaltaisuus 25.2.2014 hyväksyttyjen sääntöjen mukaan kutsu Heimoliiton kokouksiin toimitetaan joko kutsukirjeenä tai kirjallisen sopimuksen mukaan sähköpostiviestinä tai sanomalehti-ilmoituksella hallituksen päättämissä sanomalehdissä vähintään kaksi (2) viikkoa ennen kokousta. Kokouskutsu on postitettu kutsukirjeenä (Hämeen Heimosanomat) jäsenille 10.4.2015. 4 § Kokouksen esityslistan hyväksyminen 5 § Vuoden 2014 toimintakertomuksen hyväksyminen. 6 § Tilit ja tilintarkastajien kertomus vuodelta 2014 Luetaan tilintarkastajien kertomus. Hyväksytään tilit ja vahvistetaan tilinpäätös. Esityslistan liitteenä. Myönnetään vastuuvapaus vuodelta 2014 hallituksen jäsenille ja toimihenkilöille. 7 § Hallituksen vahvistama toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 8 § Valitaan Heimoliiton puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja Puheenjohtajana vuonna 2014 on toiminut Martti K. Lehto Lahdesta ja varapuheenjohtajana Heikki Heino Valkeakoskelta. 9 § Päätetään hallituksen jäsenten lukumäärästä Hallitus esittää, että valitaan 12 hallituksen jäsentä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi. 0 § Valitaan jäsenet hallitukseen erovuoroisten tilalle 1 Hallituksen jäsenistä erovuorossa ovat Kirsti-Liisa Virta, Ari Keskinen, Seppo Unnaslahti ja Olli Philflyckt. 1 § Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja kaksi varatilintarkastajaa 1 Tilintarkastajina ovat toimineet HTM Pekka Siltala ja KHT Ari Pakari sekä varalla HTM Vesa Kivilä ja KHT Jari Määttänen. 2 § 1 Päätetään jäsenmaksujen suuruudesta. Vuonna 2014 jäsenmaksut olivat: Vuosijäsen Ainaisjäsen Kotiseutuyhdistykset Kunnat, seurakunnat ja muut yhteisöt Kannattajajäsen 15 euroa 150 euroa 20 euroa 35 euroa 1 000 euroa 13 § Kokouksen päättäminen Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu 57 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Hämeen Heimoliiton toiminnan 90. vuosi Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoitus on kulttuurijärjestönä ∙ edistää hämäläisen kulttuurin tuntemusta ∙ vaalia paikallisperinnettä ∙ toimia yhteistyössä paikallisten kotiseutujärjestöjen kanssa Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys ∙ edistää kotiseutujärjestöjen yhteistyötä ∙ toimeenpanee kotiseutuhenkisiä tilaisuuksia ∙ edistää hämäläisyyttä koskevaa tutkimustyötä ∙ julkaisee hämäläisyyttä koskevaa kirjallisuutta ∙ vaalii hämäläisyyteen liittyviä historiallisia muistomerkkejä ∙ vaalii hämäläisten suurmiesten muistoa ∙ tukee hämäläiseen kulttuuriperintöön kuuluvia museoita ja arkistoja ∙ tekee henkistä ja taloudellista kehitystä edistäviä aloitteita Toimintansa tukemiseksi yhdistyksellä on oikeus ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, omistaa ja hallita toimintaansa varten tarpeellista kiinteää omaisuutta sekä osakkeita, harjoittaa tarkoituksensa toteuttamiseksi pienimuotoista myyntitoimintaa sekä kustannustoimintaa sekä asianmukaisella luvalla järjestää arpajaisia ja rahankeräyksiä. Pyritään löytämään uusia toiminnan rahoitusmuotoja ja kartoitetaan mahdollisuudet esim. Morkun tapaiseen hankkeeseen. Toiminnan rahoitus Hyvällä aktiivisella varainhoidolla luodaan mahdollisuudet sääntöjen mukaiselle toiminnalle. Tehdään myyntisopimuksia muiden yhteisöjen kanssa sekä jatketaan omien julkaisujen ja tuotteiden myyntiä toimistolla sekä internetsivujen kautta. Myydään toimistopalveluita ja vuokrataan toimistoa kokoustilaksi jäsenyhdistyksille. Pyritään löytämään uusia rahoitusmuotoja toiminnan turvaamiseksi. Juhla- ja kotiseututoiminta Hämeen Heimoliiton vuosikokous Torstaina 7. toukokuuta klo 17.30 Museo Militaria Pohjolasali, Hämeenlinna. Museomarkkinat Lauantaina 23. toukokuuta Hämeen linnalla. Hämeen Heimojuhla Sunnuntaina 2. elokuuta Lopella. Juhlaa vietetään Sakari Pälsin hengessä yhteistyössä Sakari Pälsi Seuran ja Loppi-Seuran kanssa. Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous ja Valtakunnalliset Kotiseutupäivät 6.– 9. elokuuta Espoossa. Häme-seminaari Lauantaina 22. Elokuuta klo 10 –15 Hämeen linnalla. Teemana on Sodan ja rauhan linna. Rajaus tarkastelussa muinaislinnoista Ruotsin vallan ajalle. 58 Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu Retket Lauantaina 6. kesäkuuta Tuusulanjärven kierros. Lähtö Hämeenlinnasta klo 9.45. Kohteina Ainola, Halosenniemi ja Lottamuseo. Juhlaseminaari Lauantaina 7. marraskuuta Hämeen linna luentosalissa. Häme – teko Hyvästä kotiseututyöstä valitaan vuosittain merkittävä hämäläisyyttä korostava Häme-teko. Ehdotukset kirjeitse tai sähköpostilla liiton toimistolle 30. marraskuuta mennessä. Yhteistyö Vuokrataan kokoustilaa yhdistyksille sekä myydään kopio- ja toimistopalveluja sekä muiden yhdistysten julkaisuja. Osallistutaan heimo- ja kotiseututyötä edistäviin tapahtumiin, tilaisuuksiin ja seminaareihin yhteistyössä muiden yhdistysten kanssa. Tuetaan yhdistysten toimintaa mm. esitelmä- ja keskustelutarjonnan avulla. Järjestetään perinteinen kotiseuturetki sekä yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa kotiseutuaiheisia retkiä esim. museoretki, kesäteatteriretki. Jatketaan tutustumista ja yhteistyötä Hämeen kuntien, seurakuntien ja kotiseutuyhdistysten kanssa. Tuetaan Hämeen kunta-, kylä- ja yhdistyshistoriikkien valmistumista. Annetaan pyydettäessä lausuntoja erilaisissa, Heimoliiton toimenkuvaan liittyvissä asioissa. Tiedotus Tiedotetaan tapahtumista, toiminnasta ja periaatteista tiedotusvälineissä. Lähetetään jäsenille kaksi Heimotiedotetta. Vuoden ensimmäinen tiedote on laajempi kokonaisuus nimeltään Hämeen Heimosanomat. Ajankohtaiset asiat ovat luettavissa myös liiton internet-sivuilla osoitteessa www.hameenheimoliitto.fi sekä Facebookissa. Jaetaan liiton tiedotteita ja painotuotteita. Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu 59 TOIMINTAKERTOMUS 2014 1. HEIMOLIITON HALLINTO Vuosikokouksen 24.4.2014 valitsema hallitus: Lehto Martti K, puheenjohtaja, Lahti* Heino Heikki, varapuheenjohtaja, Valkeakoski* Göös Elisa, Janakkala* Murto Ilkka, Asikkala Hannu Jouko, Hämeenkyrö* Keskinen Ari, Orivesi Koskentausta Kimmo, Hämeenlinna* Laaksonen Pekka, Helsinki Musturi Timo, Juupajoki Nukari Timo, Forssa Pihlflyckt Olli, Hausjärvi Pietilä Leena, Hämeenlinna* Unnaslahti Seppo, Kuhmoinen Virta Kirsti-Liisa, Hollola Hallitus kokoontui vuoden aikana neljä kertaa ja piti yhden sähköposti-/puhelinkokouksen. Hallituksen työvaliokunta kokoontui vuoden aikana kolme kertaa. Työvaliokunnan jäsenet on merkitty tähdellä. Hallitus valitsi Heimoliiton näkyvyyden ja tiedottamisen tehostamiseksi tiedotustoimikunnan, johon valittiin Elisa Göös, Jouko Hannu ja toiminnanjohtaja. Toimikunta kokoontui yhden kerran. Julkaisutoimikuntaan valittiin Pirkko-Liisa Kastari, Raine Raitio, Antero Alhonen, Pekka Laaksonen, puheenjohtaja ja toiminnanjohtaja. Toimikunta kokoontui vuoden aikana yhden kerran. Liiton toiminnanjohtajana ja sihteerinä on toiminut Sinikka Keino. Hämeen Heimoliiton sääntömuutos hyväksyttiin 25.2.2014. 2. HEIMOLIITON TALOUS Etelä-Hämeen Osuuspankin sijoitusneuvojan avulla yhdistyksen taloudenhoito on hyvässä hoidossa. Maailmanlaajuisesta tilanteesta johtuen sijoitetun varallisuuden arvon muutokset vaikeuttivat sijoitussuunnittelua. Vuoden aikana ei ole jaettu apurahoja. Heimoliiton kirjanpidon on hoitanut Etelä-Hämeen Tilikeskus Oy. Tilintarkastajina ovat olleet talouspäällikkö HTM Pekka Siltala Hämeenlinnasta ja KHT Ari Pakari Hämeenlinnasta sekä varalla HTM Vesa Kivilä ja KHT Jari Määttänen. Heimoliiton hallitus esittää vuosikokoukselle, että tilikauden tulos -97 638,25 € liitetään aikaisempien vuosien voittovaroihin. Hallitus toteaa, että merkittävä osa tuloksesta on vanhoista kopiokonesopimuksista johtuvia kuluja. Asiasta on tehty rikosilmoitus, jota käsitellään edelleen. 60 Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu 3. JUHLA- JA KOTISEUTUTOIMINTA 3.1.Vuosikokous Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidettiin torstaina 24. päivänä huhtikuuta klo 18.00 Heimoliiton toimistolla. Uusien sääntöjen mukaan valittiin puheenjohtaja (aik. esimies) ja varapuheenjohtaja (aik. varaesimies). Paikalla oli 15 henkilöä, valtakirjoja annettiin ennakkoon 13 kpl. Vuosikokouksen puheenjohtajana toimi Martti K. Lehto. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin uudelleen rehtori Martti K. Lehto Lahdesta ja varapuheenjohtajaksi turvallisuuspäällikkö Heikki Heino Valkeakoskelta. Hallituksen jäsenistä erovuorossa olivat Herkko Halme, Pekka Laaksonen, Kimmo Koskentausta ja Ossi Lapisto. Lisäksi Marja-Liisa Vilkko oli pyytänyt eroa kesken kauden. Myönnettiin Marja-Liisa Vilkolle ero hallituksesta 24.4.2014 alkaen. Hänen tilalleen yhdeksi vuodeksi valittiin Kirsti-Liisa Virta Hollolasta. Hallitukseen valittiin uudelleen Kimmo Koskentausta Lammilta ja Pekka Laaksonen Helsingistä. Erovuorossa olleiden ja eroa pyytäneiden Ossi Lapiston tilalle valittiin Leena Pietilä Hämeenlinnasta ja Herkko Halmeen tilalle valittiin Ilkka Murto Asikkalasta. 3.2. Hämeen Heimojuhla Hallituksen päätöksellä Heimojuhlaa ei järjestetty. Heimoliitto osallistui aktiivisesti Hämeenlinnassa 7.–10. elokuuta järjestettyjen Valtakunnallisten kotiseutupäivien järjestelyihin. 3.3. Hämäläinen kirkkopyhä Kirkkopyhän päätapahtuma on viime vuosina vietetty Hämeen Heimojuhlan yhteydessä. Kirkkopyhän tarkoitus on tuoda esille kristillisyyden merkitystä hämäläisessä perinteessä ja korostaa seurakuntayhteyden merkitystä mm. kirkossakäynnin muodossa. Kirkkopyhää ei erikseen järjestetty. 3.4. Tapahtumat yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa 66. Valtakunnalliset kotiseutupäivät järjestettiin 7.–10. elokuuta Hämeenlinnassa. Kotiseutupäivien teema oli ”Kotiseutu kullan kallis”. Ohjelmassa oli suku- ja kotiseutu- kirjallisuutta käsittelevän seminaarin lisäksi aluetoimijoiden kammari, keskustelukammarit, kotiseututyön pop up -klinikka, kotiseutupäivien avajaiset, Kotiseutuliiton vuosikokous, Kotiseutuklubin tapaaminen, Hämeenlinnan kaupungin vastaanotto, kotiseuturetket, kotiseutugaala sekä Jumalanpalvelus ja Ortodoksinen liturgia. Päivien pääsihteerinä toimi Heimoliiton hallituksen jäsen Elisa Göös. Hän toimi myös järjestelytoimikunnan sekä ohjelma- ja retkitoimikunnan puheenjohtajana. Heimoliiton toiminnanjohtaja toimi järjestelytoimikunnan sihteerinä ja jäsenenä muissa toimikunnissa. Valtakunnallisten kotiseutupäivien 66 vuoden historiassa oli ainutkertaista, että päivien pääjärjestäjänä toimi kotiseutuyhdistys (Hämeenlinna-Seura ry). Päivät järjestettiin pääosin talkootyönä, johon osallistuivat lähes kaikki kantahämäläiset kotiseutuyhdistykset sekä vapaaehtoiset toimijat. Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu 61 Lauantaina 16. elokuuta pidettiin Häme-seminaari Hämeen linnalla. Seminaarin aiheena oli Hämäläiset pirot – pitokulttuuri, ruoka ja juoma osana hämäläistä elämänmenoa. Järjestäjänä toimi Hämeen kesäyliopisto yhteistyössä Museovirasto/Hämeen linnan, Hämeen Wanhan Linnan Kilta ry:n, Hämeen linnan keskiaikayhdistyksen, Hämeen Heimoliiton ja Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon kanssa. Lauantaina 25. lokakuuta järjestettiin Kotiseututyö tänään -seminaari Museo Militarian Tykkihallissa Hämeenlinnassa. Seminaari sisälsi monipuolisia puheenvuoroja kotiseututyön eri osa-alueista, tiedottamisesta, aineistojen keruusta, paikallismuseoista sekä Kotiseutuliiton tarjonnasta - tänään ja tulevaisuudessa. Paikalle oli ilmoittautunut 45 henkilöä. Seminaarin järjestivät yhteistyössä Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo, Hämeen Heimoliitto, Suomen Kotiseutuliitto ja Leader Linnaseutu. 3.5.Retket Perjantaina 28. helmikuuta tehtiin kyläretki yhteistyössä Linnaseutu ry:n Pitäjäpiirihankkeen kanssa. Kohteina olivat Loimaan Veteraanipuisto, Maatalousmuseo Sarka ja Urpolan kartano. Retkellä oli 53 henkilöä. Heimoliiton perinteinen kotiseuturetki tehtiin lauantaina 6. syyskuuta Hämeenkyröön. Retken oppaana toimi Jouko Hannu. Retki sisälsi tutustumisen keskiaikaisen satakuntalais-hämäläisen suurpitäjän Kyrön sydämeen, sen 1800-luvulla syntyneeseen paperiteolliseen Kyröskosken kylään, jossa nähtiin Etelä-Suomen korkein putous. Maaseudun vuosisataiset maisemat on tuonut maailman tietoon F. E. Sillanpää, jonka lapsuuden ja kirjailijataipaleen alun museoihin tutustuttiin samalla, kun valotettiin hänen mielenkiintoista elämäntarinaansa. Lisäksi tutustuttiin kiertoajelun varrella muidenkin pitäjän suurten poikien merkkipaikkoihin sekä kulttuuri- ja luonnonmuistomerkkeihin. Retkelle osallistui 43 henkilöä. 3.6.Julkaisutoiminta Vuoden aikana on toiminut hallituksen valitsema julkaisutoimikunta, Toimikunta on kokouksissaan käsitellyt hämäläistä kansanperinnettä käsittelevän kirjan sisältöä ja aikataulua. Kirjan julkaisua ei ole päätetty. 3.7. Häme-teko 2014 Hämeen Heimoliiton hallitus myöntää vuosittain Häme-teko palkinnon hämäläisen perinteen, kotiseututyön, kulttuurin tai kulttuurimaiseman hyväksi tehdystä työstä. Palkinto myönnetään tapahtumalle, talkootempaukselle, julkaisulle, yksityiselle henkilölle tai yhteisölle merkittävästä ja ansiokkaasta työstä. Hämeen Heimoliiton hallitus on kokouksessaan 9.12.2014 myöntänyt Häme-teko 2014 palkintolaatan ja kaksi kunniakirjaa, jotka luovutetaan Heimoliiton vuosikokouksessa 7.5.2015. Vuoden 2014 Häme-teko laatalla palkittiin Elisa Göös Janakkalasta. Elisa Göös toimii aktiivisesti ja näkyvästi kotiseututyössä valtakunnallisella ja paikallisella tasolla Suomen Kotiseutuliiton valtuutettuna, Janakkala-Seuran puheenjohtajana sekä Heimoliiton hallituksen jäsenenä. Hän on toiminut myös Linnaseutu ry:n, Rehakan ja Irjalan kyläyhdistyksen sekä Janaki ry:n puheenjohtajina. 62 Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu Elisa toimi vuoden 2014 Hämeenlinnassa järjestettyjen Valtakunnallisten kotiseutupäivien pääsihteerinä. Hänen vastuullaan oli päivien suunnittelun ja toteutuksen kokonaisuus yhteistyössä Kanta-Hämeen muiden toimijoiden kanssa. Hän toimi myös päivien ”kasvoina” ja aktiivisena tiedottajana mm. omilla artikkeleilla ja kolumneilla kotiseututyöstä. Elisa teki reilun vuoden mittaisen projektin talkoilla ilman korvausta. Häme-teko kunniakirjat: Leenamaija Vattinen Renko Leenamaija Vattinen on 29-vuotias renkolainen, joka opiskelun ja töiden lisäksi osallistuu aktiivisesti kotiseututyöhön Renko-Seurassa. Nuoresta iästä huolimatta, hän on toiminut pitkään kotiseututyössä. Leenamaijan sydämen asia on Härkätien museo, jossa hän vastaa museon esittelyistä ryhmille ja hoitaa museon näyttelykautena kaikki museoon liittyvät käytännön asiat. Ryttylän kylä- kirjastoyhdistys Yhdistyksen ylläpitämän toimivan kirjaston perustaminen on kulttuuriteko, joka viitoittaa esimerkillään ja asenteellaan toimintatapaa, jota voitaisiin menestyksellä käyttää myös muissa samankaltaisissa tapauksissa joissa taajamien, kylien ja mahdollisesti liitettävien kuntien kirjastoja lakkautetaan. Lyhyen toimintansa aikana kirjastohanke on lisännyt merkittävästi yhteisöllisyyttä ja yhteistä työtä kyläläisten keskuudessa ja saavuttanut yleistä myönteisyyttä. 3.8. Toimiston toiminta Heimoliiton toimisto, osoitteessa Linnankatu 1 Hämeenlinnassa, on tullut tutuksi monelle yhdistystoimijalle. Vuoden aikana Heimoliiton tiloissa pidettiin 109 erilaista tilaisuutta 14 eri yhteisön toimesta. Kopiointi ja toimistotyöpalvelujen käyttö on ollut runsasta vuoden aikana. Lisäksi toimistolla ja internetsivuilla myydään liiton omia ja muiden yhdistysten kotiseutuaiheisia julkaisuja. Kirjojen myyntiprovisiota on peritty 15 % kirjan myyntihinnasta. 4.TIEDOTUS Heimotiedotteita jäsenille lähetettiin kertomusvuonna kaksi, joista ensimmäinen oli laajempi kokonaisuus nimeltään Heimosanomat. Heimoliiton henkilöjäsenille on lähetetty kutsu yleisiin kokouksiin. Jäsenmaksuaktiivisuudesta riippumatta Heimoliitto lähetti Heimotiedotteen kaikille alueen kunnille, seurakunnille sekä kotiseutuyhdistyksille tiedottaakseen toiminnastaan. Heimoliitosta kertovaa materiaalia jaettiin erilaisissa juhla-, tori- ja messutapahtumissa sekä myytyjen kirjojen ja lähetettyjen tiedotteiden yhteydessä. Lehdistölle toimitettiin useita tiedotteita tapahtumista sekä liiton toiminnasta. Myös Heimoliiton internetsivujen www.hameenheimoliitto.fi kautta yhdistys on tullut tutuksi. 5. HUOMIONOSOITUKSET JA EDUSTAMINEN Luettelo sisältää Heimoliiton hallituksen, työvaliokunnan ja julkaisutoimikunnan kokoukset. Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu 63 Toiminnanjohtaja on osallistunut Linnaseutu ry:n toimintaan Kylätiimin jäsenenä sekä osallistunut lukuisiin kokouksiin Valtakunnallisten kotiseutupäivien järjestelytoimikunnan sihteerinä ja ohjelmaja retkitoimikunnan jäsenenä. 5.2. 18.2. 19.2. 26.2. 28.2. 19.3. 20.3. 24.4. 12.5. 15.5. 12.6. 20.7. 7 .–10.8. 16.8. 6.9. 9.9. 16.9. 18.9. 24.9. 5.10. 7.10. 25.10. 5.11. 19.11. 19.11. 13.11. 4.12. 9.12. Heimoliiton julkaisutoimikunta Kotiseutuyhdistysten tapaaminen Heimoliiton toimistolla Heimoliiton työvaliokunnan kokous Heimoliiton hallituksen kokous Retki yhteistyössä Linnaseudun kanssa Kylätiimin kokous Heimojuhlan järjestelykokous, Loppi Heimoliiton sääntömääräinen vuosikokous Heimoliiton hallituksen kokous Kylätiimin kokous Maakunnan kotiseutuyhdistysten tapaaminen Renko-Seuran 60-vuotisjuhla Valtakunnalliset kotiseutupäivät Häme seminaari, Hämeen linnalla. Kotiseuturetki Hämeenkyröön Heimoliiton työvaliokunnan kokous Kotiseutuyhdistysten tapaaminen Heimojuhlan järjestelykokous, Loppi Heimoliiton hallituksen kokous Wanaja-Seuran 60-vuotisjuhla Kotiseutuyhdistysten tapaaminen Kotiseutuseminaari Militariassa Yhteistyökokous vankilamuseolla Heimoliiton tiedotustoimikunnan kokous Heimoliiton työvaliokunnan kokous Yhteistyökokous vankilamuseolla Tuulos-Seuran joululehden julkaisu Heimoliiton hallituksen kokous Vuoden aikana annettiin lukuisia kirjalahjoituksia henkilöille, yhdistyksille sekä kunnille ja seurakunnille. 6.JÄSENET 6.1.Kotiseutuyhdistykset Toiminnassa haettiin aktiivisesti yhteyksiä historiallisen Hämeen kotiseutuyhdistyksiin ja vieraillaan erilaisissa tilaisuuksissa. Kotiseutuyhdistyksistä ja vastaavista yhteisöistä 49 maksoi jäsenmaksunsa (20 €) toimintavuodelta. Jäsenrekisterissä on 85 yhdistystä/yhteisöä. 64 Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu 6.2.Kunnat Heimoliiton näkemys on, että historiallisen Hämeen alueen kaikki kunnat ovat yhteisen alueen muodossa osa Hämettä ja sen kokonaisuutta edustavaa Heimoliittoa. Kertomusvuonna jäsenmaksun (35 €) maksaneita kuntia oli 20. Jäsenrekisterissä on 39 kuntaa. 6.3.Seurakunnat Heimoliitto on lähestynyt aktiivisesti myös seurakuntia, jotta olennaisena osana hämäläiseen kulttuuriin kuuluva kristillinen perinne tulisi otettua paremmin huomioon. Seurakunnista 11 maksoi jäsenmaksun (35 €) kertomusvuonna. Jäsenrekisterissä on 24 seurakuntaa. 6.4. Henkilöjäsenet Jäseniä ilmoittautui kertomusvuonna vuosijäseniksi kaksi henkilöä. Heimoliitossa oli kertomusvuoden lopussa 148 henkilöjäsentä, joista ainaisjäseniä 90 ja vuosijäseniä 58, joista jäsenmaksun maksoi 43. Ainaisjäsenen jäsenmaksu on kertamaksu 150 € ja vuosijäsenen 15 €/vuosi. 6.5. Jalmari Finnen Säätiö Hämeen Heimoliiton edustajina säätiön hallituksessa olivat kertomusvuonna pitäjänneuvos Toini Hiukka ja museonjohtaja Lauri Pohjakallio. Jäsenmaksun 2014 maksaneet: Kunnat: Akaa, Asikkala, Hollola, Humppila, Hämeenkoski, Hämeenlinna, Janakkala, Juupajoki, Kuhmoinen, Kärkölä, Lempäälä, Loppi, Nastola, Padasjoki, Riihimäki, Ruovesi, Tammela, Urjala,Vesilahti. Seurakunnat: Forssa, Hattula, Hausjärvi, Hollola, Hämeenlinna-Vanajan seurakunta, Janakkala, Lempäälä, Pirkkala, Riihimäki, Sääksmäki Yhdistykset: Ahveniston asuntoyhdistys, Asikkalan kotiseutuyhdistys, Hauho-Seura, Hausjärvi-Seura, Hollolan kotiseutuyhdistys, Hämeen museoseura, Hämeenlinnan Seudun Kainuulaiset, Hämeenlinnan seudun kalevalaiset naiset, Hämeen Vanhan linnan Kilta, Hämeenlinna-Seura, Hämeenlinnan Seudun Taideyhdistys, Janakkala-Seura, Kalvola-Seura, Kangasala-Seura, Kirjailijayhdistys Vana-66, Komu, Kippari, Vesto sukuseura, Kuhmoisten kotiseutuyhdistys, Kuhmalahden kotiseutuyhdistys, Kuorevesi-Seura, Kärkölä-Seura, Lahti-Seura, Lauri Viita-Seura, Lammi-Seura, Lempäälä-Seura, Lounais-Hämeen kotiseutu- ja museoyhdistys, Längelmäki-Seura, Myllymäki yhdistys, Nokia-Seura, Oriveden Kotiseutuyhdistys, Oriveden Seudun Perinteentallennus, Pirkkala-Seura, Pispalan Moreeni, Pohjaslahti-Seura, Pälkäne-Seura, Renko-Seura, Riihimäki-Seura, Ruoveden kotiseutuyhdistys, Sahalahti-Seura, Sääksmäki-Seura, Tampere-Seura, Tampereen seudun sukututkimusseura, Tuulos-Seura, Tyrväntö-Seura, Valkeakoski-Seura, Vesilahti-Seura, Virtain seura, Wanaja-Seura, Ylöjärvi seura, Ypäjän kotiseutuyhdistys. Kiitämme kaikkia toiminnassa mukana olleita ja yhteistyökumppaneita kuluneesta vuodesta. Hämeenlinnassa 18.2.2015 Hämeen Heimoliitto ry:n hallitus Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu 65 Nettisivustoa uudistetaan Juhlavuoden kunniaksi olemme aloittaneet nettisivustomme nykyaikaistamisen. Uudistettu, Häme-henkinen ilme ja sivujen t ekninen toteututus on Marika Kantolan käsialaa. Uudistuksen myötä ilmoittautumiset tapahtumiin on mahdollista tehdä sähköisellä lomakkeella samoin kuin yhteydenotto toimistoomme, esimerkiksi yhteystietojesi muuttamiseksi, hoituu nyt suoraan sivuiltamme. Sivustolta löytyy myös muita uusia asioita, kuten Vieraskirja, jonne toivomme paljon keskusteluja ajan kohtaisista asioista, ja liittyminen jäseneksikin onnistuu nyt helposti uudistetun sivuston kautta. www.hameenheimoliitto.fi – tervetuloa! Näin otat meihin yhteyttä, toivot yhteydenottoa tai ilmoittaudut tapahtumiin sivustomme kautta Ottaaksesi yhteyttä klikkaa etusivulla kohtaa Ota yhteyttä siirtyäksesi yhteydenottolomakkeeseen. Täytä yhteystietokentät ja kirjoita viestisi tai yhteydenottopyyntösi Kerro asiasi -kenttään. Paina lopuksi Lähetä -painiketta, jotta kirjoittamasi viesti saavuttaa meidät. Halutessasi ilmoittautua tapahtumiin klikkaa etusivulla kohtaa Ilmoittautuminen siirtyäksesi ilmoittautumislomakkeeseen. Valitse haluamasi tapahtuma tai tapahtumat ja täytä yhteystietokentät. Paina lopuksi Lähetä -painiketta, jotta antamasi tiedot kirjautuvat toimistoomme. Huomioithan, että * -merkityt kentät tulee aina olla täytettyinä ennen lomakkeiden lähettämistä. 66 Hämeen Heimosanomat 2015 – 90-vuotisjuhlajulkaisu Linnankatu 1, 13100 Hämeenlinna Puhelin 0400 138 358 tai (03) 637 1788, Sähköposti: [email protected] www.hameenheimoliitto.fi Toimiston palvelut Tarjoamme kopiointipalvelua värikopiokoneella mm. valokopiot, skannaukset, esitteet, jäsentiedotteet. Sopimuksesta autamme myös esimerkiksi esitteiden ja tiedotteiden teossa – kysy rohkeasti. Kokoustilaa Toimistomme yhteydessä olevaa tilaa vuokrataan yhdistyksille arkisin klo 14 jälkeen sekä viikonloppuisin. Katutasossa oleva tila on parhaimmillaan enintään 16 hengelle. Käytössä on videotykki ja koneellistettu keittiö kahvi astioineen. Kopiointimahdollisuus sopimuksen mukaan. Myynti Toimistomme yhteydessä on kirjamyymälä, josta löytyy kotiseutuaiheisia julkaisuja eri puolilta Hämettä. Tarjontaan pääset tutustumaan sekä toimistollamme että netti sivuillamme – kirjoja on mahdollista myös tilata nettikauppamme kautta postitse kotiin toimitettuna. Tervetuloa tutustumaan!
© Copyright 2024