1. No category

HERALDIIKKA
EILEN JA
TÄNÄÄN
25.02.2015 - 01.04.2015
KE 16:50 - 18:20
OPISTOTALO - HELSINGINSALI /
HELSINGINKATU 26
FM JUSSI TUOVINEN
LUENTOSARJAN OHJELMA
• Heraldiikka eli vaakunaoppi voi kuulostaa pölyiseltä, mutta se on edelleen
voimissaan. Sillä on merkittäviä vaikutuksia visuaaliseen kulttuuriimme,
siksi perusperiaatteet on hyödyllistä tuntea.
1. 25.2. Heraldiikan synty ja kehitys
2. 11.3. Heraldiikan säännöt ja periaatteet
3. 18.3. Heraldiikka semioottisena symbolijärjestelmänä
4. 1.4. Heraldiikan lajit ja tyylit
5. 8.4. Heraldiikka Suomessa
LUENTOAINEISTO
• Kunkin luennon aineisto ladataan opiston verkkosivulle
aina luennon jälkeen
• Se on pääosin siinä muodossa kuin luennolla on esitetty,
mutta mahdolliset korjaus-ja täsmennystarpeet huomioon
ottaen
• Osoite: opi.opisto.hel.fi/yleisluennot/
• Palaute on aina tervetullutta! 
SEMIOTIIKKA
• Semiotiikka (ant. kreik. sēmeiōtikē tekhnē ”merkitsemistaito”) eli merkkioppi on
filosofinen suuntaus tai tieteenala, joka tutkii merkkien, kuten sanojen, kuvien,
äänien, ilmausten ja ajatusten semantiikkaa eli merkitystä, syntaksia eli
yhdistelysääntöjä ja pragmatiikkaa eli tilannekohtaista merkitystä ja käyttöä
• Semiotiikan keskeinen käsite on merkki, joka on mikä tahansa esine, asia tai
havainto, joka viittaa tavalla tai toisella itsensä lisäksi myös johonkin muuhun eli
”edustaa” jotain muuta, latinaksi ”aliquid stat pro aliquo” eli ”jotain jonkin toisen
puolesta”
• Merkkisuhde voi toteutua vain tulkinnan kautta, mikä edellyttää intentionaalisuutta
• Semiotiikka tutkii sitä, miten tämä itsensä ulkopuolelle viittaaminen tapahtuu ja
miten merkitykset ja tulkinnat muodostuvat, kehittyvät ja liittyvät toisiinsa
SEMIOOTTINEN KOLMIO
• Semiotiikan merkittävä teoreettinen kehittelijä
amerikkalainen Charles Sanders Peirce (18391914) kehitti merkin kolmiosaisen mallin, joka
edelleen on semiotiikan keskeisin lähtökohta
• Siinä merkin osat ovat:
1.
Merkki(väline) eli representamen
2.
Objekti eli merkin viittaamisen kohde tai referentti
3.
Interpretantti eli tulkinnos tai tulkinta eli merkitys, joka
merkistä syntyy, joka on niin ikään merkki
• Peircen kolmijako edellyttää, että merkin ja sen
kohteen välillä on aina interpretantti, joka muodostaa
sekä itse merkkisuhteen että sen kontekstin, jossa se
tulkitaan
MERKKISUHTEEN KOLME LAJIA TAI ASPEKTIA
• Peircen tunnetuin merkkejä koskeva jaottelu erottelee kolme erilaista tapaa, joilla merkit
voivat viitata objektiinsa:
1. Ikoninen merkki muistuttaa jossain suhteessa kohdettaan; esimerkiksi maalaus muistuttaa
maalattua henkilöä ja viittaa täten sisältönsä puolesta häneen
2. Indeksi (osoitin) on merkki, jolla on selkeä kausaalinen yhteys kohteeseensa; esimerkiksi
savu toimii tulen merkkinä, koska ihmiset käsittävät savun todennäköiseksi syyksi tulen
3. Symboli (tunnus) on konventionaalinen merkki, jonka viittaus kohteeseensa perustuu
sopimukseen ja jonka tulkinta vaatii tuon sopimuksen tuntemista; esimerkiksi vieraan kielen
sanat pitää erikseen opetella
• Toisin kuin usein kuvitellaan ko. merkkilajit eivät ole eksklusiivisia tai toisiaan poissulkevia ja
usein niissä on myös ajallista kehitystä; esimerkiksi nykyiset kirjaimemme ovat kehittyneet
alun perin eri asioita kuvaavista kuvakkeista eli piktogrammeista, mutta nykyisin harvat
kirjainten käyttäjät tietävät tai tulevat ajatelleeksi sitä
SEMIOTIIKKA JA SEMANTIIKKA
• Semiotiikka ja semantiikka sotketaan usein toisiinsa eikä niillä täysin vakiintunutta
käsitteellistä suhdetta olekaan
• Semantiikka on alun perin erityisesti kielitieteen käyttämä termi, jolla tarkoitetaan kielen
”keskimmäistä” osa-aluetta eli kielen suhdetta siihen, mihin se viittaa tai mistä se kertoo
• Muut kaksi osaa on syntaksi, joka tarkoittaa kielellisten kuten sanojen ja lauseiden
suhdetta toisiinsa, ja pragmatiikka, joka tarkoittaa sitä, miten ja missä yhteyksissä kieltä
käytännössä käytetään
• Koska kieli on vain yksi, joskin hyvin keskeinen, merkkijärjestelmä on kielitiedekin siten
vain osa semiotiikkaa, joskin se on itsenäisesti kehittynyt monin osin pitemmälle omine
erikoisterminologioineen, joita soveltuvin osin voi laajentaa muunkin semiotiikan
käyttöön
• Näin ollen semantiikkaa voi pitää eräänä keskeisenä semiotiikan osa-alueena, jossa
tarkastellaan erityisesti merkityssuhteiden muodostumista ja kehittymistä
MERKKI JA SYMBOLI
• Merkki- ja symbolikäsitteiden käyttöä häiritsee jossain määrin se, että em. täsmällisten
semioottisten määritelmien ohella niitä käytetään arkikielisesti, jolloin niiden määritelmät
tai varsinkin konnotaatiot ovat usein hiukan erilaiset
• Merkki ymmärretään usein suppeammin kuin semiotiikassa eli että se on joku
yksinkertainen usein visuaalinen kuva tai asia, jolla viitataan johonkin yksikäsitteiseen
asiaan tai jolla on joku muu selkeästi rajattu funktio kuten esim. liikennemerkki tai
postimerkki
• Symbolin sopimuksenvaraisuudessa nähdään taas usein jotain salattua tai kätkettyä, joka
avautuu vain joillekin harvoille joko aiemman tietämyksen tai jonkin erillisen ”avaimen”
(vrt. koodi) avulla ja joka kantaa siten erilaisia ”piilomerkityksiä”
• Molemmat käyttötavat sisältyvät toki vastaavien semioottisten käsitteiden sisälle, mutta
jälkimmäiset ovat paljon laajempia käsitteitä
• Semioottisesti tarkasteltuna kaikki symbolit ovat merkkejä, mutta kaikki merkit eivät
välttämättä ole symboleja tai ainakaan pelkästään
SYMBOLISMI
• Symbolismi oli 1800-luvun loppupuolen Ranskasta ja
Belgiasta alkanut taidesuuntaus, joka vaikutti runoudessa
ja muussa taiteessa ja jolle oli ominaista symbolien käyttö
• Ranskalainen symbolismi oli toisaalta vastareaktio
realismiin ja naturalismiin, jotka vaativat todellisuuden
kuvaamista "sellaisena kuin se on", toisaalta jatkoa
romantiikan perinteelle
• Symbolistit olivat kiinnostuneet ihmisen sielunelämästä,
mielikuvituksesta ja unista ja uskoivat, että "suurten
totuuksien" lähestyminen vaatii epäsuoria keinoja, kuten
voimakkaasti vaikuttavia symboleja ja metaforia
ALLEGORIA ELI VERTAUSKUVA
• Allegoria (kreikan sanoista αλλος ”toinen” ja αγορευειν
”puhua julkisesti”) eli vertauskuva tai vertauksellinen
esitystapa on kirjallisuudessa tai kuvataiteissa käytettävä
symbolistinen kuvaustapa, jossa alkuperäinen käsite tai idea
korvataan toisella
• Allegoriassa teoksen tai ilmaisun todellinen merkitys on jokin
muu kuin sen kirjaimellinen ilmiasu
• Esimerkiksi jokin abstrakti käsite tai luonnonvoima voidaan
kuvata elollisena oliona tai ihmiset muina eläiminä
• Tyypillisiä esimerkkejä allegoriasta ovat faabelit ja osa
Raamatun näyistä
• Tizianin Harkitsevuuden allegoria 1565: Kolme ihmispäätä
symboloivat ikävaiheita ja kolmipäinen peto (koira, leijona,
susi) edustaa viisauden asteita
ALLEGORIA JA METAFORA
• Allegoria on periaatteeltaan lähellä metaforaa
• Metaforan tavoin myös allegoriassa jotakin asiaa (teema) kuvataan toisen asian (reema)
kautta
• Allegorian ja metaforan keskeisimpänä erona on se, että allegoriassa kaksi käsitettä
korvaa toisensa sopimuksenvaraisesti, kun taas metafora edellyttää teeman (kohde) ja
sitä kuvaavan reeman (ilmaisu) välillä jotakin luonnollista yhteyttä
• Allegorista vertauskuvaa ei siis voida yleensä ymmärtää suoraan päättelemällä, vaan sitä
tulkitsevan on myös tiedettävä tai oivallettava, mitä käsitteitä vertauskuvassa on korvattu
• Semioottisesti voi sanoa, että allegoriat perustuvat ensisijaisesti symboliselle
merkkisuhteelle ja metaforat ikoniselle ja osin indeksiselle
METONYMIA
• Metonymia tarkoittaa tilanteita, joissa johonkin käsitteeseen viitataan nimeämällä jokin
toinen, tuohon käsitteeseen läheisesti liittyvä käsite
• Metonymia on allegorian ja metaforan tapaan retoriikan keskeisiä kielikuvia eli trooppeja,
joka lasketaan joissain luokitteluissa metaforan alalajiksi, joskus taas sille rinnakkaiseksi
käsitteeksi
• Metaforassa ilmaisun ja kohteen suhde on keskeisemmin ikoninen eli johonkin ilmeiseen
ja havaittavaan (esim. visuaaliseen) samankaltaisuuteen perustuvaa kun metonymiassa
se on enemmänkin jonkinlaiseen kausaaliseen eli indeksiseen suhteeseen perustuvaa
kuten esim. syy asetetaan seurauksen tilalle, omistaja omistetun tilalle, abstrakti
konkreettisen tilalle tai jotain muuta pääteltävissä olevaa
• Metaforassa yhteys rinnastettavien asioiden tai olioiden välillä on ennakoimaton.
Metonymiassa merkityksen siirto tapahtuu tuttuuden ja asiayhteyden perusteella:
"Valkoinen talo vaikenee" merkitsee, ettei Yhdysvaltain presidentti aio kommentoida
SYNEKDOKEE
• Neljäs tässä yhteydessä maininnan arvoinen kielikuva on synekdokee, joka
tarkoittaa kielikuvaa, jossa ilmaisun ja kohteen yhteys on vahva ja ilmeinen
mutta mittakaavaltaan erilainen
• Synekdokeessa voidaan osaa tarkoittavalla sanalla viitataan suurempaan
kokonaisuuteen tai kokonaisuutta tarkoittavalla sanalla sen osaan, yleisemmällä
käsitteellä voidaan viitata erityisempään tai erityisemmällä käsitteellä
yleisempään tai ainetta tarkoittavalla sanalla viitataan siitä tehtyyn esineeseen tai
päinvastoin
• Synekdokee lasketaan useimmiten erääksi metonymian alalajiksi, mutta joskus se
mielletään myös siitä itsenäiseksi troopiksi
HERALDIIKKA JA KIELIKUVAT
• Koska heraldiikassa pyritään lyhyeen ja täsmälliseen ilmaisuun, mutta samalla sillä
halutaan usein kuvata vaakunan haltijan kannalta positiivisiin asioihin, ominaisuuksiin
ja/tai ilmiöihin, on erilaisten kielikuvien ja merkitystensiirtokeinojen käyttö tullut hyvinkin
suosituksi
• Symbolisilla ja allegorisilla merkeillä halutaan usein tuoda esiin ominaisuuksia ja muita
abstrakteja asioita, metaforilla esim. lukumääriä ja metonymioilla ja synekdokeilla asioita
ja ilmiöitä, joiden kuvaaminen ”kokonaan” olisi hankalaa tai ”epäheraldista”
• Usein ”suoran” viittauksen ohella halutaan viitata jo johonkin vakiintuneeseen tai
tunnettuun suhteeseen, esim. ristin monilla eri varianteilla voidaan viitata paitsi
yhteiseen taustaan eli kristinuskoon niin moniin jonkin ristin muodon jo valinneisiin
yhteisöihin tai paikkakuntiin
• Sama tunnus tai merkki voi viitata moniin eri asioihin sekä erikseen että rinnakkain sen
mukaan mitä merkkisuhteen muotoa halutaan painottaa, esimerkkinä ankkuri
ANKKURIN MERKITYKSIÄ
• Virolahden vaakuna, jonka on suunnitellut Olof
Eriksson vuonna 1951
• Vaakunaselitys: ”Kulta-apilakylvöisessä punaisessa
kentässä paaluttainen hopea-ankkuri”
• Vaakuna kuvastaa aiheiltaan Virolahden vanhaa
satamapaikkaa, merenkulkua, kauppaa, kalastusta ja
maanviljelystä sekä yli 600-vuotiasta seurakuntaa
• Synekdokee: Ankkuri -> Laiva -> Merenkulku
• Metonymia: Merenkulku -> Kauppa, kalastus ->
Satamapaikka
• Metonymia/Metafora: Ankkuri -> Tuki, turva
• Allegoria: Ankkuri -> Toivo, Kristillinen perinne
AARNIKOTKA ELI GRIIPPI
• Aarnikotka, vaakalintu tai griippi (kreikaksi γρυψ) on
taruolento, jolla on kotkan pää, siivet ja jalat etujalkoina
sekä leijonan vartalo, takajalat ja häntä; joskus myös
käärmeen tai skorpionin pyrstö
• Griipin alkuperä on Lähi-idässä, mistä se on siirtynyt
kreikkalaiseen ja roomalaiseen mytologiaan
• Keskiajalla griipit olivat suosittuja gargoileina eli
rakennusten räystäiden koristeltuina vesiränneinä
erityisesti gotiikan kaudella
• Nykyään esiintyy lähinnä kirjallisuudessa ja heraldiikassa
MIKSI AARNIKOTKA?
• Aarnikotkien uskottiin vartioivan kulta-aarretta, ja tarinoiden mukaan aarnikotkat
repisivät kappaleiksi varkaat, jotka yrittäisivät varastaa kullan
• Aarnikotkia pidettiinkin ylipäätään hyvinä ja vahvoina vartijoina, joten niiden kuvia
laitettiin mielellään hautoihin ja pyhiin esineisiin turvaksi pahoja henkiä ja muita
vihulaisia vastaan
• Luultavasti aarnikotkaa pidettiin pyhänä, mutta sen palvonnasta ei ole tarkempaa tietoa
• Aarnikotkassa yhdistyy kaksi suosittua heraldista tunnusta eli kotka ja leijona, joten
aarnikotkaan oli helppo liittää myös sekä kotkaan että leijonaan jo ennestään
positiiviseksi mielletyt ominaisuudet
HERALDISTA ”KIKKAILUA”
• Selkeimmin ikonisia heraldisia ratkaisuja ovat heraldiikassa muutoin ”kiellettyjen”
kirjainten korvaaminen niitä visuaalisesti muistuttavilla airutkuvioilla
• Tällaisia ovat esim. paalu tai riuku (I-kirjain), kaateinen polviorsi (V-kirjain),
kaksoispolviorsi (M-kirjain), kaateinen kaksoispolviorsi (W-kirjain), vinoristi (X-kirjain),
haaruristi (Y-kirjain) sekä lakiopaalu (T-kirjain)
• Yksi tällainen airutkuvio vielä menee, vaikka oikeaoppinen heraldikko voi sellaiselle
hiukan tuhahdellakin, mutta useamman ymppääminen samaan vaakunaan alkaa olla jo
keinotekoista
• Toisaalta ”kirjainefekti” voidaan saada myös ”sopivasti” valitulla tai kuvatulla esineellä
kuten esim. vasaralla (T-kirjain) Tampereen vaakunassa tai haahlalla (J-kirjain) Jäppilän
vaakunassa
”KIRJAIMIA” SUOMEN KUNTAVAAKUNOISSA
EMBLEEMI
• Embleemi (ransk. emblème) oli alun perin metalliastian
kohokuva tai ornamentti
• Nykyisin se tarkoittaa kuvaesitystä, jossa on symbolinen
sisältö
• Se on abstrakti tai esittävä kuva, joka ilmentää jotain
käsitettä, esimerkiksi moraalista totuutta tai allegoriaa,
tai edustaa henkilöä, kuten kuningasta tai pyhimystä
• Andrea Alciaton vuonna 1531 teoksessaan Emblemata
määrittelemässä merkityksessä embleemi koostuu
motosta, kuvasta ja runosta
• Motto eli sana tai mietelmä esitetään kuvana ja selitetään
runon avulla
• Embleemit sisältyvät yleensä kirjoihin tai käsikirjoituksiin
EMBLEMATIIKKA
• Emblematiikka tai embleemitaide on renessanssin aikana syntynyt
embleemejä sisältävä taide, joka kukoisti barokin aikana varsinkin
hovi- ja kirkkomaalauksissa
• Aluksi motoissa viitattiin antiikista peräisin oleviin yleisiin moraalisiin
väitteisiin, mutta 1500-luvulla vastauskonpuhdistus ja protestantismi
ottivat embleemitaiteen käyttöönsä
• Selityksettä ymmärrettäviä allegorioita alettiin kaivata 1700-luvulla,
mutta romantiikassa, kuten Caspar David Friedrichin
maalauksissa näkyy vielä embleemaattisia motiiveja
• Myöhemmin embleemi on liittynyt esimerkiksi julisteisiin tai
propagandakuviin
• Myös Venäjän avantgarde käytti hyväkseen eräänlaista abstraktia
emblematiikkaa