1. No category

HERALDIIKKA
EILEN JA
TÄNÄÄN
25.02.2015 - 01.04.2015
KE 16:50 - 18:20
OPISTOTALO - HELSINGINSALI /
HELSINGINKATU 26
FM JUSSI TUOVINEN
LUENTOSARJAN OHJELMA
• Heraldiikka eli vaakunaoppi voi kuulostaa pölyiseltä, mutta se on edelleen
voimissaan. Sillä on merkittäviä vaikutuksia visuaaliseen kulttuuriimme,
siksi perusperiaatteet on hyödyllistä tuntea.
1. 25.2. Heraldiikan synty ja kehitys
2. 11.3. Heraldiikan säännöt ja periaatteet
3. 18.3. Heraldiikka semioottisena symbolijärjestelmänä
4. 1.4. Heraldiikan lajit ja tyylit
5. 8.4. Heraldiikka Suomessa
LUENTOAINEISTO
• Kunkin luennon aineisto ladataan opiston verkkosivulle
aina luennon jälkeen
• Se on pääosin siinä muodossa kuin luennolla on esitetty,
mutta mahdolliset korjaus-ja täsmennystarpeet huomioon
ottaen
• Osoite: opi.opisto.hel.fi/yleisluennot/
• Palaute on aina tervetullutta! 
HERALDIIKKA-KÄSITTEEN ETYMOLOGIAA
HERALDIIKKA, HARALD JA HARJAVALTA
• Sana heraldiikka tulee anglo-normannilaisesta sanasta herald (ransk. hérault), joka on
vuorostaan lyhentymä vanhasta germaaninkielisestä sanasta harja-waldaz, joka
tarkoittaa sotajoukon komentajaa
• Sana esiintyy myös germaanisena soturin nimenä muodossa Harjavaldus ja siitä on
puolestaan perua lyhyemmät germaanisten kielten muodot Harald ja Harold
• Tacituksen roomalaisissa kirjoituksissa nimi esiintyy muodossa Chariovald
• Suomessa se esiintyy edelleen lähes samassa muodossa Harjavallan kaupungin nimenä
• On esitetty arvioita, että suomenkielen sanat harja ja karja juontuisivat samasta
germaanisesta sotajoukkoa tai joukkoa yleisemminkin ilmaisevasta sanasta, mutta tästä
ei ole yksimielisyyttä
AIRUT
• Nykyään käsitteellä herald tarkoitetaan
useimmiten airutta eli juhlamenojen
avustajaa
• Airuet toimivat yleensä arvovieraiden
opastajina, lippuvartiossa ja vastaavissa
tehtävissä
• Airuella on usein jokin tunnistettava
symboli kuten esim. lipun tai vaakunan
värejä toistava olkanauha eli ns.
airutnauha
• Oheisessa kuvassa ainakin kaksi virhettä,
mitkä?
HERALDIIKAN SÄÄNNÖT
• Heraldiikalla oma keskitetty sääntöjärjestelmänsä ja käsitteistönsä, jonka
tarkoituksena on pitää vaakunat ja muut heraldiset tunnukset yksikäsitteisinä ja
riittävän kattavasti määriteltävinä
• Vaikka vaakunat ovat kuvallisia tunnuksia, on heraldiikassa ratkaisevassa osassa
sanallinen vaakunaselitys, jossa tunnus kuvataan heraldiikan kieltä käyttäen
siten, että heraldiikkaan perehtynyt taiteilija voi alkuperäistä kuvaa näkemättä
piirtää vaakunan oikein ja tunnistettavasti
• Osa säännöistä kuten esim. ns. värisäännöt liittyvät vaakunan osien riittävään
keskinäiseen kontrastiin ja siten kuvioiden tunnistettavuuteen
• Käsitteistön ”teknistämisellä” eli yksikäsitteisellä määrittelyllä pyritään
yksinkertaisuuteen ja siihen, että sanallinen vaakunaselitys tuottaa aina
mahdollisimman hyvin tunnistettavan vaakunan ja päinvastoin
VAAKUNASELITYS
• Heraldinen selitys eli vaakunaselitys (blasonointi) on heraldiikassa vakiintunut
tapa kuvata vaakuna tai lippu sanallisesti siten, että heraldiikkaan perehtynyt
taiteilija voi piirtää kuvan oikein uudestaan näkemättä mallia
• Heraldisen selityksen merkitys on siinä, että mikä tahansa heraldinen kuvio
voidaan piirtää sen pohjalta pelkän sanallisen selostuksen mukaan
• Heraldisen selityksen vahvuus on nimenomaan sen täsmällisyys: näin
eliminoidaan ”prototyyppikuvan” tarve, joka voisi tehdä tunnuksen replikoinnin
hankalaksi vaikkapa suusanallisen selostuksen pohjalta
• Samoin se pakottaa vaakunan suunnittelijan täsmällisyyteen, selkeään ilmaisuun
sekä hyvään heraldiseen tyyliin, jonka perusvaatimus on se, että ystävä kyetään
erottamaan vihollisesta nuolenkantaman (200 m) päästä pelkän vaakunakilven
perusteella
VAAKUNAN OSAT
• Vaakuna muodostuu kilvestä väreineen ja
tunnuksineen sekä kilven päällä olevasta kypärästä
peitteineen ja koristeineen
• Näiden lisäksi täydelliseen vaakunaan voi tietyin
perustein kuulua myös ns. arvokruunu,
kilvenkannattajat, kilven taakse sijoitettua
esineistöä sekä vaakunaviitta tai –teltta
• Vaakunan kuvauksessa saattaa olla myös
vaakunaan vain hatarasti tai ei lainkaan kuuluvia
osia kuten tunnuslause (vaalilause), sotahuuto ja
kunniamerkki
• Kilven ulkopuoliset lisäkkeet ovat kaikki kilpeä
merkityksettömämpiä, osin jopa vain koristeellisia
tai tilapäisiä lisäyksiä
ESIMERKKI VAAKUNAN LAATIMISESTA
• Kuvitteellinen ”Eppu Lepakon”
vaakuna
• Laatinut heraldinen taiteilija Reijo
Helläkoski
• Ajatuksena rakentaa vaakuna
vaiheittain vaakunaselityksen mukaan
• Mikäli vaakunaselitys on oikein
laadittu, tuottaa se aina sisällöllisesti
samanlaisen vaakunan taiteellisista
tyylieroista riippumatta
• Vaihe 1. Kultaisella kilvellä
KUVIOT JA VÄRIT
2. KOHTILENTÄVÄ LEPAKKO JA
KAKSOISSAKARAKOROINEN TYVIÖ
3. KAIKKI SINISTÄ
KYPÄRÄ JA KYPÄRÄNPEITE
4. PISTOKYPÄRÄ
5. KYPÄRÄNPEITE SININEN
VUORI JA LAKIPUNOS
6. VUORIPUOLI KULTAA
7. LAKIPUNOS KULTAA JA SINISTÄ
KYPÄRÄNKORISTE JA VALMIS VAAKUNA
8. KYPÄRÄNKORISTEENA SINISET
LEPAKON SIIVET
• Tuloksena on valmis
rekisteröintikelpoinen vaakuna
• Siinä voisi olla mukana vielä
esimerkiksi tunnus- eli vaalilause,
mutta tämä ei ole mitenkään
välttämätöntä
HERALDISET VÄRIT
• Heraldisen tunnusjärjestelmän syntyaikoina käytännön tarve vaati, että vaakuna oli
helposti erotettavissa ja tunnettavissa jo kaukaa, minkä vuoksi oli niin värien käytölle
kuin itse väreille asetettava tietyt vaatimukset
• Väreiksi oli valittava toisistaan selvästi erottuvat ja kustakin väristä sen puhdas, kirkas
keskisävy, mikä ei merkitse sitä, että esim. punaisen olisi kaikissa vaakunoissa oltava
samaa punaista, vaan sitä, ettei sitä voi määrätä muuksi kuin punaiseksi
• Näin ollen heraldisista väreistä kullakin on yksi ainoa, kaikissa tilanteissa käytettävä nimi
eikä sellaisia vivahdenimityksiä kuin tummanpunainen, taivaansininen tai
lehmuksenvihreä hyväksytä
• Värit ja niiden yhdistelmät ovat vaakunan olennaisimpia tekijöitä, ja niinpä yksivärinen
tunnus ei ole vaakuna, vaikka vaakunakuviosta voidaan muokata esim. yksivärinen sinetti
TINKTUURIT
• Tinktuurit eli heraldiset värit tarkoittavat vaakunaselityksissä käytettäviä värejä, joista
jokaisella on kansainvälisessä käytössä myös normanniranskaan perustuva nimi
• Ne voidaan jakaa kolmeen eri ryhmään, jotka ovat metalleiksi kutsutut vaaleat värisävyt,
varsinaisiksi väreiksi kutsutut tummat värisävyt ja kahdesta väristä koostuvat turkikset
• Heraldisia perusvärejä on seitsemän: kaksi metallia; kulta ja hopea, sekä viisi väriä;
punainen, sininen, musta, vihreä ja purppura, joista tosin pohjoismaisessa heraldiikassa
purppura on varattu ainoastaan erityiskäyttöön, eikä sitä käytetä kuin perustelluista
syistä
• Painoteknisistä syistä ja lippuheraldiikassa kulta voidaan korvata keltaisella ja hopea
valkoisella värillä, mutta vaakunaselityksessä puhutaan aina vain kullasta ja hopeasta,
vaikka sen ohessa olevassa kuviossa ne olisikin merkitty keltaisella ja valkoisella
• Mustavalkoisessa kuvallisessa esityksessä jokaiselle värille on varattu vakiintunut
viivakuvaus eli skraffeeraus
VÄRIT JA SKRAFFEERAUKSET
1.
Kulta (Or), täplikäs
2.
Hopea (Argent),
valkoinen
3.
Punainen (Gules,
Gueules), pystyraidat
4.
Sininen (Azure),
vaakaraidat
5.
Vihreä (Vert, Sinople),
vinoraidat oikealle
6.
Purppura (Purpure,
Pourpre), vinoraidat
vasemmalle
7.
Musta (Sable), ruudukko
HERALDISET TURKIKSET
• Heraldisiin väreihin rinnastetut, yleensä kaksiväriset kuvioinnit eli ns. heraldiset turkikset
ovat vaakunoissa todella käytettyjen kärpän- ja oravannahkojen graafisia vastineita
• Alkujaan niitä oli nähtävästi vain kaksi: mustahopeinen kärpännahka ja sinihopeinen
oravannahka
• Sittemmin niistä on kehitetty monenvärisiä ja muotoisiakin muunnoksia, joista
suomalaisessa heraldiikassa on erikseen nimettynä kaksi kärpännahkaa ja neljä
oravannahkaa
• Turkisten väreillä, kuvioinnilla ja kuvioiden suunnalla on omat kuhunkin turkistyyppiin
sidotut muotomääräykset
• Oravannahkojen sinisten kuvioiden kärki osoittaa esim. aina ylöspäin
TURKIKSET
1. Kärpännahka
(Ermine)
2. Vaihtovärinen
kärpännahka
3. Oravannahka (Vair)
4. Kaksoisoravannahka
5. Juovikas
oravannahka
MUUT VÄRIT JA VÄRIEN MÄÄRÄ
• Heraldisten värien myöhempiä tulokkaita ovat ns. luonnonvärit, joista yleisin ja
ehkä jotenkin perusteltu on ihmisen ihonväri
• Muita ovat kulloinkin kysymyksessä olevan tunnuksen luonnollinen väri, mutta
luonnonväriset tunnukset ovat harvoin hyvää heraldiikkaa
• Väreillä ei sinänsä ole mitään arvojärjestystä heraldiikassa, mutta historian
aikana eri värit ovat usein saaneet maihin, kansoihin, aatteisiin ym. Liittyviä
merkityksiä, millä on ollut vaikutusta niiden ja niiden yhdistelmien suosioon
• Heraldisesti värejä pidetään metalleja ”raskaampina”, minkä vuoksi esim.
airutnauhoissa metallin tulisi olla ylhäällä ja värin alhaalla
• Hyvään heraldiikkaan kuuluu yksinkertaisuus ja ideaalitapauksessa vain kaksi
väriä
DAMASKOINTI JA VUOROVÄRIT
• Vaakunan väreistä puhuttaessa on mainittava myös damaskointi ja vuorovärisyys,
joista kumpikaan ei ole väri vaan värin käyttöä
• Damaskointi eli kentänkoristelu tarkoittaa vaakunan suurehkojen vapaiden pintojen
koristelua mittausopillisilla tai kasviaiheisilla ornamenteilla
• Se toteutetaan kysymyksessä olevan pinnan väriä vaaleammalla tai tummemmalla
sävyllä
• Damaskointi ei ole rinnastettavissa tunnuskuvioihin eikä sitä mainita
vaakunaselityksessä
• Sitä ei liioin ole välttämätöntä piirtää näkyviin jokaisessa vaakunan käyttökohteessa
• Tunnuksen sanotaan olevan vuorovärinen, jos se aina jonkin rajaviivan ylittäessään
muuttuu siltä osin toiseksi vaakunan kahdesta väristä
HERALDIIKAN VÄRISÄÄNNÖT
• Värit (tinktuurit)
ovat, punainen,
sininen, musta ja
vihreä
• Metallit kulta
(keltainen) ja
hopea (valkoinen)
• Ei väriä värin eikä
metallia metallin
päälle
VÄRIT JA METALLIT
• Heraldiikan väriperinteen
mukaan vaakunassa on aina
oltava sekä väriä että
metallia
• Väri ei saa yhtyä väriin, eikä
metalli metalliin, ellei
yhteinen raja ole aivan lyhyt
POIKKEUKSIA VÄRISÄÄNTÖIHIN
• Värisäännöistä poikkeavat esim.
suomalaisessa heraldiikassa itsessään
moniväriset tunnukset lähde ja sateenkaari
• Värisäännöistä on lisäksi oikeus poiketa, jos
1.
Vaakunaan on lisätty erottelukuvio
(Suomessa ei ole yhtenäistä
erottelujärjestelmää)
2.
Vaakunassa on käytetty heraldisia turkiksia
tai luonnonväriä
3.
Vaakunassa on kylvöisiä, ruudullisia tai
raidallisia kenttiä
VÄRISÄÄNTÖPOIKKEUKSIA
1. Punaisella kilvellä oravannahkainen palkki
2. Kultaisella, vihreillä
apiloilla kylvöisellä kilvellä
sininen rengas
3. Punaiseen ja hopeaan
shakkiruutuisella kilvellä
sininen rengas
4. Siniseen ja hopeaan
oikealle vinoraitaisella
kilvellä punainen rengas
EI VÄRISÄÄNTÖPOIKKEUKSIA
1. Poikkeus ei koske
siroteltua kilpeä:
kultaisella, vihreillä
apiloilla sirotellulla
kilvellä sininen rengas
(apilat näkyvät
kokonaisina toisin kuin
kylvöisellä kilvellä)
2. Poikkeus ei koske
myöskään kilpeä, jossa
on airut-kuvioita:
sinisellä kilvellä viisi
hopea-varrasta
KYLVÖINEN JA SIROTTEINEN
• Kilpi on kylvöinen, jos se on koristeltu pienillä, säännöllisin välein olevilla kuvioilla
• Kilven reunassa kuviot yleensä näkyvät vain osittain
• Ne ovat osa itse kilpeä ja jäävät kilvelle asetetun tunnuksen alle tai näkyvät vain osittain
• Kenttää, jolle on sijoitettu pieniä tunnuskuvioita, sanotaan sirotteiseksi ja kuvioita
sirotteiksi
• Sirote ei ylitä kilven reunoja, eikä sirotteiden paikkaa tahi järjestystä vaakunaselityksellä
määrätä
• Lukumäärä sen sijaan voidaan määrätä
• Kansainvälisessä heraldiikassa kylvöisen ja sirotteisen ero ei aina ole selvä
NÄENNÄINEN VÄRIVIRHE
• Värisäännöt koskevat visuaalista vaakunakuvaa
• Vaakunaselitys voi sisältää näennäisen
värivirheen, jos vaakunan selittäminen käy
tällä tavoin selkeämmin ja sujuvammin:
punaiseen ja siniseen nelilohkoisella kilvellä
hopeinen vinoristi
VARUKSET
• Varuksilla tarkoitetaan nelijalkaisen eläimen sarvia,
hampaita ja kynsiä; siivekkään kynsiä, jalkojen
höyhenetöntä osaa ja nokkaa sekä kalojen eviä ja
pyrstöä
• Soveltuvin osin käsitettä voidaan soveltaa myös
hirviöihin ja muihin elollisiin olentoihin
• Varuksien väri poikkeaa yleensä sekä tunnuksen että
kentän väristä
• Punainen on varusten perusväri, jota on hyvä
noudattaa aina silloin kuin punainen ei esiinny
kilvessä eikä eläimessä
• Mikäli punainen väri esiintyy joko kilvessä tai
eläimessä, suositeltava varusten väri on sininen
• Norkot Leppävirran vaakunassa noudattavat
varuksien värisuosituksia
VAAKUNAN SOMMITTELU
• Vaakunassa tulee olla ainakin yksi
• Jako
• Airutkuvio (yksinkertainen kilven reunasta reunaan ulottuva kuvio, kuten paalu, palkki, hirsi, risti,
vinoristi, lakio, tyviö jne) tai
• Varsinainen kuvio (jonkun elottoman tai elollisen, joko reaalisen tai fantasiaolennon tai -esineen
kuva tai symboli)
• Tai mikä tahansa näiden yhdistelmä
• On kuitenkin pyrittävä välttämään liian täyteen ahdettua vaakunaa: pelkistäminen merkitsee
selkeyttä
• Kuvioiden tulee olla sellaisia, että ne erottuvat kaksiulotteisina pintakuvioina
KILVEN JAOT
• Kilpi voidaan jakaa hyvin
monella eri tavalla, joilla
jokaisella on oma
vakiintunut nimityksensä
• Ohessa
esimerkinomaisesti
muutamia yleisimpiä
jakoja:
1.
Katkoinen
2.
Halkoinen
3.
Lohkoinen
4.
Vastalohkoinen
5.
Nelijakoinen
6.
Viirijakoinen
AIRUTKUVIOT
• Geometrisia nonfiguratiivisia kuvioita, joita on kaksi ryhmää: varsinaiset airutkuviot ja
airutkuvioiden sukuiset kuviot
• Varsinaiset airutkuviot ovat hirsi, paalu, palkki, vastapalkki, polviorsi, risti, vinoristi,
haaruristi, lakio sekä Suomessa lisäksi tyviö, pieli ja vastapieli
• Varsinaiset airutkuviot ovat kooltaan likimain kolmannes kilven pinta-alasta ja koskettavat
vähintään kahta kilven reunoista.
• Airutkuvioiden sukuisina pidetään Suomessa seuraavia: kärki, kiila, reunus, kehä,
kokoruutu, ruutu, kärkiruutu, neliö, kolkka, viiri, lipuke ja ympyrä
• Kolmannen ryhmän muodostavat edellä mainituista muokatut tunnukset, jollaisia ovat
varsinaisten airutkuvioiden pienennökset, yhdistelmät, irtonaisiksi muunnetut ja typistetyt
kuviot, esimerkiksi riuku, jänne, kavennettu lakio, lakiopaalu sekä kaikki irtoristit
• Suomessa airutkuviot sijoitetaan aina kilvelle, ei kilpeen, joten esim. kaiverretuissa
vaakunoissa ne ovat kohokuvioita
• Monessa muussa maassa airutkuvioita tai ainakin osaa niistä pidetään kilven jakoina
VARSINAISET KUVIOT
• Periaatteessa mikä tahansa todellinen tai kuvitteellinen esine tai elollinen olento voi
olla vaakunakuviona
• Varsinaisia sääntöjä asiasta ei ole, mutta on vakiintunut useita enemmän tai
vähemmän noudatettuja hyvän heraldisen käytännön mukaisia suosituksia
• Tällaisia ovat mm. se, että kuvion kohde esitetään kaksiulotteisena, ei
kolmiulotteisena
• Koska heraldiikka periytyy keskiajalta olisi suotavaa käyttää kuvioissa perinteisiä
esiteollisia esineitä ja laitteita silloinkin kun niillä halutaan mahdollisesti symboloida
jotain modernia asiaa kuten esim. vaakunan haltijan ammattia
• Kuvion kohde pitäisi olla helposti tunnistettava, mutta ei välttämättä naturalistinen
eikä yksilöity
VAAKUNASELITYS
• Vaakunaselitys on vaakunan sisällöllisen sommitelman sanallinen selostus, jonka turvin
heraldiikan säännöt hallitseva taiteilija kykenee antamaan vaakunalle virheettömän
kuvallisen hahmon
• Selityksen tehtävä on välittää tiedot vaakunasta mahdollisimman yksikäsitteisellä tavalla
• Vaakunaselitys on vaakunan oikeellisuuden ainoa mitta, ja jos vaakunapiirros ja
vaakunaselitys poikkeavat toisistaan, ratkaisee asian vaakunaselitys
• Kun vaakuna rekisteröidään, rekisteröidään nimenomaan vaakunan sanallinen selitys, ei
niinkään sen mukana tavallisesti seuraavaa kuvaa
• Vaakunaselityksen on näin ollen oltava luotettava, ja tämä taas edellyttää
määrämuotoisuutta ja täsmällistä terminologiaa
VAKIINTUNEET KÄYTÄNNÖT
• Heraldiikassa on paljon kuvioita, joilla tyylitellyn tai muutoin kiteytyneen ulkoasunsa
lisäksi on myös vakiintunut asento, suunta tai sijainti kilvellä
• Näiden seikkojen uudelleen ilmoittaminen vaakunaselityksessä ei yleensä kuulu asiaan
• Periaatteellisesti on mahdollista kirjoittaa vaakunaselitykseksi vain esimerkiksi sinisellä
kilvellä kultainen leijona tai punaisella kilvellä kolme hopealiljaa tai kultaisella kilvellä
punainen reunus, jossa kultaisia Andreaksen ristejä
• Heraldikko piirtää tällöin leijonan pystyyn kavahtaneeksi, liljat järjestykseen 2 + 1 ja
reunukseen kahdeksan irtonaista vinoristiä
• Tämä näet vastaisi traditionaalista tapaa, mikä johtuu siitä, että alun pitäen tunnuksia
olivat leijona, lilja ja vinoristi, ei niinkään se missä asennossa ne olivat tai montako niitä
oli
VAAKUNASELITYKSEN ESITYSJÄRJESTYS
• Täydellisen vaakunan selitys alkaa kilvestä, jatkuu siitä ensin ylöspäin ja sitten sivuille
sekä lopuksi kilven taakse, mikäli tarvetta on
• Järjestys on siis seuraava
1.
kilpi väreineen ja tunnuskuvioineen
2.
kypärä
3.
kypäränpeite
4.
lakipunos, koristekruunu tms.
5.
kypäränkoriste
6.
kilvenkannattajat ja jalusta
7.
kilven tausta, jossa voi olla mm. esiin työntyviä aseita, lippuja, ristejä tms. sekä joissakin
tapauksissa ns. kruunausviitta,
8.
tunnuslause (ei välttämätön, ei edes suositeltava)
• Kilpeen mahdollisesti kiinnitettävät kunniamerkit eivät kuulu vaakunaselitykseen
KILVEN SELITYSJÄRJESTYS I
• Ensin selitetään itse kilpi, jonka muotoa ei
heraldiikassa selitetä, vaan sen päättää
kulloinenkin piirtäjä
• Kilvestä kerrotaan sen päävärit (tinktuurit),
kilven jaot, airutkuviot ja varsinaiset tunnukset,
tässä järjestyksessä
• Kilven jakojen järjestys näkyy oheisissa kuvissa
• Huomattava on, että sanoja ”oikea” ja ”vasen”
käytetään heraldisissa selityksissä ikään kuin
kilpeä edessään kantavan henkilön kannalta
katsoen, jolloin ne ovat päinvastoin kuin ne
näkyvät katsojalle
KILVEN SELITYSJÄRJESTYS II
• Vaakunakilpeä selostettaessa käsitellään ensin kilpi, sitten päätunnus ja sivutunnukset
sekä lopuksi erotteluun kuuluvat tai muut vaakunaan jälkeenpäin lisätyt seikat
• Kilvestä ilmoitetaan väri tai värit, kilven jaot sekä mahdollinen kylvöisyys ja yleensä
myös sirotteisuus järjestyksessä, jonka sujuvuus ja selvyys saavat sanella
• Kilven muotoa tai tyylilajia sen sijaan ei vaakunaselityksellä voida määrätä, ei liioin
damaskointia eikä mahdollista varjostusta
• Päätunnuksista mainitaan usein airutkuvio ensimmäiseksi, koska sen sijainti on
tavallisesti hallitseva ja koska se toimii tietynlaisena kiintopisteenä
• Kahdesta päällekkäin olevasta tunnuksesta mainitaan alla oleva ensin
• Toisen sanotaan olevan tämän päällikkeenä tahi sijaitsevan tässä, esimerkiksi ”leijonan
päällikkeenä jänne” taikka ”hirressä kolme ruusua”
KUVIOIDEN HIERARKIA
• Samanarvoisista tunnuksista toista ylempänä sijaitseva tai oikeammalla oleva käsitellään
ensin
• Sama sääntö pätee vähäisin poikkeuksin myös jaetun kilven värien järjestykseen
• Sivutunnusten yhteydessä käytetään sanontaa ”saatteena se ja se”, mutta välttämätöntä
tämä ei ole
• Monta kertaa käy yhtä hyvin sanoa yläpuolella, rinnakkain, molemmin puolin tms.
yleiskielen tapaan
• Koska saatetta pidetään sivutunnuksena, ei samanarvoinen tunnus voi olla toisen saate
• Eläinten varukset mainitaan yhtenä mainintana niitä erittelemättä, mutta muut osat
kuten kieli, korvat, parta, harja ja heltat, jotka eivät kuulu varuksiin, edellyttävät eri
mainintaa, mikäli niille halutaan oma väri
ASENNOT JA VUOROVÄRIT
• Airutkuvioiden nimistä on johdettu johdetut sanontoja, joilla voidaan kuvat yhden tai
useamman kuvion asentoa tai sijoittumista kilvellä, esim. hirsittäinen ja hirsittäin, joista
edellinen tarkoittaa, että tunnus on samassa asennossa kuin hirsi eli siis vaakasuorassa,
jälkimmäinen, että monta tunnusta on sijoitettu vierekkäin ”hirsimäiseen”
muodostelmaan
• Toinen sanapari on vuorovärinen ja vuorovärein, joista edellinen kertoo tunnuksen tai
tunnusten itsensä olevan kahta väriä, jälkimmäinen, että jaetun kilven värikenttään
sijoitetut tunnukset ovat kokonaisuudessaan vaakunan toista väriä
KOROT
• Suomen heraldiikassa kuviollisia koroja käytetään paljon
• Vaakunaselityksen kannalta niihin liittyy joitakin erityishuomion ansaitsevia
piirteitä
• Kun kilven jakoviivana käytetään kuviokoroa, se voidaan vaakunaselityksessä
sanoa monella tavalla
• Joskus, tosin harvoin kilpi on katkaistu keskikohtaansa ylempää tai alempaa,
jolloin suositeltavin sanonta on ylennetysti tai alennetusti katkaistu tai katkoinen
• Kuviokoroa käytettäessä voitaisiin siis sanoa esimerkiksi ”turkiskorolla ylennetysti
katkaistulla kilvellä”
• Koroista suurin osa on symmetrisiä, mutta on myös epäsymmetrisiä koroja
KOROTYYPPEJÄ I
• Aaltokoro, pohjoismaissa yleisin koroista, joka
kuvaa lähes yksinomaan vettä. Suomessa koroa
käytettiin ensimmäisen kerran Eurajoen
vaakunassa 1950
• Apilakoro on lähes tuntematon eurooppalaisissa
vaakunoissa Suomen ulkopuolella. Suomen
kunnallisvaakunoissa sitä käytettiin ensimmäisenä
Sievin vaakunassa 1950
• Hakulikoro, alun perin pylväskoron nimellä
Suomessa 1951 esitelty hakulikoro on muodoltaan
lähellä turkiskoroa. Hakuli merkitsee paaluaitaa
• Hammaskoro on harvasakaraisin hammastetun
koron muoto. Kilven poikkisuunnassa hampaita on
yleisimmin kolme ja muihin neljä tai viisi
KOROTYYPPEJÄ II
• Hammastettu sakarakoro on sakarakoron
muunnelma, jossa sakarat on lovettu. Alun
perin koroa kutsuttiin Suomessa hampaiseksi
sakarakoroksi
• Havukoro on suomalaista alkuperää olevan
koro, jota ensimmäisen kerran käytti Gustaf
von Numers 1950 Pudasjärven vaakunassa
• Kahvakoro on kuviona vanha, mutta Suomessa
sitä ei ole juurikaan käytetty – Suomen
kuntavaakunoissa kahvakoro loistaa
poissaolollaan
• Kuusikoro on Kaj Kajanderin ensi kertaa
Taivalkosken vaakunassa 1959 esittelemä koro.
Kuvion käyttö on levinnyt myös kansainväliseen
heraldiikkaan
KYPÄRÄ(T)
• Täydellisen vaakunan osista mainitaan selityksessä heti kilven jälkeen kypärän laatu
sekä, jos kypäröitä on useita, myös sijoitus
• Suomalaisen porvarisvaakunan kypärä on aina suljettu eli ns. pistokypärä,
aatelisvaakunoissa se on useimmiten kalterikypärä
• Kypärän metallia tai väriä vaakunaselityksessä ei sanota
• Aatelisvaakunoissa on erityisesti Saksassa ja pohjoismaissa vakiintunut tapa osoittaa
aatelisarvo kypärien määrällä
• Tätä noudatetaan mm. Helsingin ritarihuoneella, jossa yksi kypärä tarkoittaa tavallista
aatelissukua, kaksi kypärää vapaaherrallista sukua, kolme kypärää kreivillistä ja viisi
kypärää ruhtinaallista sukua. Neljää kypärää eli herttuallista sukua Suomen
ritarihuoneessa ei koskaan ole ollutkaan
KYPÄRÄNPEITE JA LAKIPUNOS
• Kypärää seuraavat selityksessä kypäränpeite ja lakipunos
• Useimmiten käy mainita ne yhdessä ilmoittamalla vain värit, esimerkiksi ”kypäränpeite
ja lakipunos punaista ja kultaa”
• Jos sitä vastoin metallin ja värin järjestys joko peitteessä tai punoksessa poikkeaa
tavanomaisesta tai jos värejä on enemmän kuin kaksi tai jos kypäränpeite koostuu
kilven jakojen tapaan väripinnoista, vaaditaan yksikohtainen selitys
• Se voisi olla esimerkiksi ”kypäränpeite päältä punainen ja musta, vuori hopeaa”, jolloin
peitteen punainen kuuluu peitteen oikeaan ja musta vasempaan puolikkaaseen
• Mikäli lakipunos on monivärinen, riittää yleensä ilmoittaa värien järjestys vain kerran
luettelematta joka kierrettä erikseen, esimerkiksi ”lakipunos punaista, hopeaa ja
mustaa”
KYPÄRÄNKORISTE JA TUNNUSLAUSE
• Kypäränkoristeen selittämisessä käytetään soveltuvin osin samoja keinoja, ilmauksia ja
termejä kuin kilvelläkin olevien tunnusten selittämisessä
• Asian luonteesta kuitenkin johtuu, että usein on turvauduttava hieman kuvailevaan
tyyliin
• Myös kypäränkoristetta selitettäessä on hyvä pitää mielessä, että tarkoitus on kertoa
mitä on kypäränkoristeena, ei sitä millä tavoin ne on piirretty
• Mikäli tunnuslause halutaan vaakunaselitykseen sekin, riittää hyvin määrätä vain sen
paikka ja sisältö, mutta jättää värit ja kirjainten tyyli vaakunan toteuttajan harkintaan
• Vaakunan perustelut, ts. maininta siitä miksi jokin tunnus on valittu tai mitä se symboloi,
eivät kuulu vaakunaselitykseen
ELÄINTEN ASENNOT
• Vaakunassa esiintyville eläimille on vakiintunut useita asentoja kuvaavia
ilmauksia, joita sovelletaan lähinnä suurikokoisiin nelijalkaisiin eläimiin (hevonen,
härkä, leijona jne.) mutta soveltuvin osin myös kaksijalkaisiin, siivekkäisiin ja
tarueläimiin
• Hyppäävä (salient) eläimen molemmat takajalat ovat maassa ja etujalat lähes
vaakasuorassa, oikea hieman ylempänä kuin vasen
• Istuva (sejant) eläin istuu takajalkojensa varassa etujalat suorina ja maassa;
mikäli se nostaa toisen tai molemmat etujalkansa ylös, tämä on sanottava
erikseen
• Juokseva (courant) eläin, erityisesti hevonen, mutta muutkin mm. koira, on
vaakasuorassa etujalat eteen, takajalat taakse ojennettuina
• Ei käytetä porosta eikä juuri muistakaan hirvieläimistä, joilla on oma,
naturalistinen juoksuasentonsa myös vaakunoissa.
LISÄÄ ELÄINTEN ASENTOJA
• Kävelevä (passant) eläin on vaakasuorassa, oikea etujalka koholla, muut maassa; myös
lintu, jonka toinen jalka on maassa, toinen ojennettuna eteenpäin, on kävelevä
• Makaava (couchant) eläin makaa, mutta valppaana pää koholla, yleensä myös häntä
• Lentävä (volant) lentävä siivekäs eläin nähtynä yleensä sivulta ja yksisiipisenä, jos
lentosuunta on muu kuin hirsittäinen, se on sanottava
• Nukkuva (dormant) eläin makaa pää etujalkojensa varassa
• Pystyyn kavahtanut tai noussut (rampant) eläin on pystyasennossa, vasen takajalka
maassa, muut kilven oikeaa reunaa kohden; oikea etujalka osoittaa yleensä melkein
kilven oikeaa yläkulmaa
• Kavahtanut on heraldisen nelijalkaisen perusasento, jota monessa maassa ei tarvitse
edes sanoa, mutta Suomessa se sanotaan
JA VIELÄ LISÄÄ…
• Potkaiseva (ruant) vain hevonen, jonka etujalat tällöin maassa ja takajalat korkealla
ilmassa kohti kilven vasenta yläkulmaa
• Seisova (statant) eläimen kaikki jalat ovat maassa; erikseen sanottuna eläin voi olla
takajaloillaan seisova (takajaloilleen noussut), jolloin sen etujalat ovat joko taipuneet
ranteesta tai pitelevät esinettä
• Hevoselle tällä asennolla on muissa kielissä oma terminsä: Ranskassa cabré ja
Englannissa forcene
• Uiva (naiant) Kansainvälisessä heraldiikassa vain vaakasuorassa olevasta kalasta käytetty
termi, jota Suomen heraldiikassa käytetään myös vesilinnusta, veneestä, laivasta jne.,
mikäli ne sijaitsevat korolla
• On myös hieman toisenlaisia eläimen asennon ilmoittavia sanontoja, joilla ei kuitenkaan
ole oppisanojen luonnetta samassa määrin kuin äskeisillä, vaikka sanonnat sillään
saattavat olla pysyviksi kiteytyneitä kuten vainuava koira, ruokaileva saksanhirvi,
soidinmetso, joikuva kurki, saalistava kettu jne.
ESIMERKKEJÄ VAAKUNASELITYKSISTÄ
• Espoo: Sinisessä kentässä kultainen kruunattu
hevosenkenkä
• Helsinki: Siniseen ja hopeaan aaltokorolla
katkoisessa kilvessä koroon rajoittuva kultainen
merivene, saatteena sinisessä kentässä
kreivillinen kruunu
• Kauniainen: Sinisessä kentässä kultainen,
mustaa tammenterhoa etukäpälissään pitävä
istuva orava, saatteena lakiossa kolme kultaista
ruusua
• Vantaa: Sinisessä kilvessä hopeinen,
molemmilta puoliltaan aaltokoroinen, alennettu
hirsi, josta nousee kultainen oikealle kaartuva
lohenpyrstö
VAAKUNASUUNNITTELIJAN 10 KÄSKYÄ
(JUKKA SUVISAARI)
• 1. Käytetään vain heraldisia värejä (tinktuureja), jotka ovat kulta ja hopea eli metallit
sekä punainen, sininen, musta ja vihreä. Vaakunapiirroksissa kullan sijasta voidaan
käyttää keltaista ja hopean sijasta valkoista. Lipuissa ja viireissä näitä käytetään nykyisin
lähes aina. Heraldiset värit ovat kirkkaat ja puhtaat, sävyltään tummuusasteikon
keskivaiheilla
• 2. Pyritään käyttämään vain kahta väriä, joista toisen on oltava metalli. Kolmas väri
edellyttää hyvin perusteltua syytä, mutta neljäs on jo huonoa heraldiikkaa
• 3. Värisäännön mukaan väriä ei saa sijoittaa värin päälle eikä viereen eikä metallia
metallin päälle eikä viereen, ellei yhteinen raja ole aivan lyhyt
• 4. Kirjaimet, numerot tai tekstit eivät kuulu heraldiseen tunnukseen
• 5. Kuvioiden on oltava mahdollisimman suuria ja täytettävä niille varattu alue
mahdollisimman tarkkaan
10 KÄSKYÄ, JATKOA
• 6. Kuvioiden on periaatteessa oltava kaksiulotteisia - ainakin niin, että ne on voitava
esittää tunnistettavasti pelkkinä väripintoinakin, ilman varjostusta tai erillisiä rajaviivoja
• 7. Kuvioissa ei luonnonmukaisuus ole tärkeää, mutta luonteenomaisuus on.
• 8. Heraldisen tunnuksen on oltava helposti mieleen jäävä, siihen ei saa ahtaa liikaa
symboleja, vain ehdottomasti olennaisin - ihanne on yksi ainoa kuvio
• 9. Heraldiikassa ei saa inttää: yhtä asiaa ei saa symboloida kahdella tai useammalla
kuviolla. Jos taas yksi kuvio riittää symboloimaan kahta tai useampaa asiaa, niin se vain
vahvistaa kuvion symboliikkaa ja siten koko tunnusta
• 10. Kuvioiden on oltava sellaisia - niin kuin koko tunnuksenkin - että ne voidaan
selityksensä (vaakuna- tai lippuselitys) mukaan mallia näkemättä uudelleen piirtää.
Tämä vie myös siihen, että kuvion on oltava lajinsa yleispätevä edustaja - se ei saa olla
esimerkiksi jokin tietty linna, vaan ainoastaan heraldisesti tyylitelty linna, jonka voi sitten
vaakunan tai lipun aiheen perusteluissa sanoa viittaavan vaikkapa Käkisalmen linnaan.
Voimme sanoa, että kuvion täytyy olla sellainen, jolla ei ole erisnimeä