Lauri Niilonpoika Tauriaisen jälkeläisiä

1
Sukuselvityksen kohde
Lars Larsinpoika Tauriainen
s. 1621 Häme-Satakunta
ja hänen jälkeläisiään yhteensä 235 taulua
Tulostettu:
08.04.2015
Tekijä:
Matti Joensuu
SUKUJUTUT -ohjelma
ATK-palvelu Luhtasaari
Seinäjoki
2
Kuusamon asutushistoriaa
Kuusamossa olivat Iijoen jokisuun talolliset
käyneet kalastamassa kesäisin ainakin jo 1400luvulta lähtien. Sitä mukaa kun Iijoen asutus
sitten nousi jokea ylös nykyiselle Pudasjärvelle
myös sinne siirtyneet uudisasukkaat perivät
esivanhemmiltaan
nämä
kalastusoikeudet
Kuusamon lappalaisten vesiltä. Lappalaiset
valittivat näistä Iijoen alajuoksun lantalaisten
kalastusretkistä, muttei kruunu kallistanut
korvaansa näille valituksille, koska kalastajat
maksoivat
veroa
valtiolle
jokaisesta
kalastusveneestä eli "haapiosta", joka täällä
kalasti.
Iiläisten ja pudasjärveläisten kalastusnautinta
ulottui pääasiassa etelä-Kuusamon kalavesiin,
niin että pohjoisimmat venekunnat kalastelivat
Kuusamon järvellä ja Yläkitkan vesillä.
Eräänlaisena periaattellisena rajana lappalaisten
kanssa lienee ollut Maanselkä, mutta se ei täysin
pitänyt paikkaansa, sillä muutamat iiläiset
kalastajat olivat tehneet lappalaisten kanssa omia
sopimuksiaan ja kalastelivat sitten niiden
perusteella
Kajavassa
asti.
Näillä
kalastusseurueilla oli täällä ainoastaan kalasauna
ja muutamia aittoja, joissa he säilyttivät
pyyntivälineitä. He viipyivät täällä keväisin ja
syksyisin aina muutaman viikon ja palasivat
sitten heinätöihin ja elonkorjuuseen kotiinsa.
Koska iiläiset pitivät Kuusamoa yleensä varsin
huonona uudisasutusalueena ennen kaikkea
niittypulan vuoksi, he eivät kuljettaneet tänne
karjaa eivätkä myöskään perustaneet mitään
pysyvää asutusta.
Vuonna
1673
annettiin
asetus
Lapin
asuttamisesta Tornion ja Kemin Lappiin
asettuville uudisasukkaille. Heille luvattiin tässä
asetuksessa 15 vuoden verovapaus sekä vapautus
sotaväenotoista. Koska tuohon aikaan molemmat
olivat olleet voimakkaassa nousussa, tämä oli
monille Savon ja Kainuun talonpojille jo
aikamoinen houkutin. Edelleen v. 1681
Paltamon ja Sotkamon asukkaat tekivät kruunun
kanssa sopimuksen sotamiesten ylläpitämisestä,
missä samalla säädettiin, ettei yhdessä talossa
saanut olla kolmea miestä enempää. Tämä
pakotti talojen nuoremmat pojat ja ylimääräiset
rengit hakeutumaan pohjoiseen. Vahvin
uudisasutuspaine tulikin juuri Kainuusta,
silloisista Paltamon ja Sotkamon suurpitäjistä,
missä oli vallalla savolaisperäinen kaskitalous.
Sieltä tultiin siis joukolla tänne Lapin rajan
pohjoispuolelle etsimään koskemattomia ja
tuoreita kaskimaita.
Pahaksi onneksi tällä tavalla vietiin nopeasti
edellytykset pyyntielinkeinoilta, mitkä olivat
lappalaiskylien elinkeinoelämän perusta. Se
taasen nimenomaan ei ollut edellä mainitun
Lapin asuttamisesta annetun plakaatin tarkoitus,
vaan siinä oli edellytetty, että lappalaisalueelle
muuttaneet uudisasukkaat olisivat olleet
karjatilallisia
ja
saamelaiset
taasen
porolappalaisia. Tällainen oli tilanne Tornion
Lapissa, minne ruotsalaisia muutti, mutta Kemin
Lapissa oli asia toinen. Asetuksen valmistellut
maaherra Johan Graan tunsi erinomaisesti
Tornion Lapin olosuhteet, muttei Kemin Lapin.
Näin siis puutteellisen valmistelun perusteella
annettu asetus asutti kyllä nopeassa tahdissa
Kemin Lapin (eli siis Kuusamon), mutta tuhosi
lappalaisten
perinnäisen
kulttuurin
ja
elinkeinoelämän.
Tapahtunutta
vahinkoa
yritettiin korjata v. 1695 uudella plakaatilla. Nyt
tänne saapuneilta uudisasukkailta nimenomaan
edellytettiin karjan hankkimista ja niittyjen
raivaamista ennen kuin heidän uudistilansa
voitiin hyväksyä kruununtilaksi. Kuusamon
lappalaisia tämä asetus ei enää hyödyttänyt
vähääkään. Heidän perinnäiselinkeinonsa olivat
jo siirtyneet historiaan ja saamelaiset itse
enimmältä
osaltaan
sulautuneet
tänne
saapuneisiin lantalaisiin. Sitä paitsi ei uuden
asetuksen valvominenkaan näytä olleen kovin
tehokasta. Kaskeamista se ei ainakaan
sanottavasti pystynyt hidastamaan.
Ensimmäinen uudisasukas Kuusamoon saapui
kuitenkin
Iijokea
myöten
Taivalkosken
Väätäjästä. Hän oli Matti Matinpoika Hiltunen,
joka asettui asumaan Iivaaran pohjoispuolelle
nykyisen Hiltusen kylän tuntumaan. Seuraavat
uudisasukkaat saapuivat 1680- luvun alussa ja
heitä tuli juuri Sotkamon ja Paltamon
suurpitäjistä. He alkoivat kasketa Irnin, Keron ja
3
Poussun
järvien
rantamailla.
Nämä
savolaisperäiset
kaskenpolttajat
perustivat
ensimmäiset savupirttinsä vaarojen päälle.
Näistä uusista tulokkaista mainittakoon Pekka
Ollinpoika Mustonen, Antti Ollinpoika Pesonen,
Pekka Tapaninpoika Mustonen, Jussi Antinpoika
Karjalainen, Olli Pohjalainen sekä Antti Määttä.
Sekä
täällä
asuvat
saamelaiset
että
etelä-Kuusamon
vesillä
kalastelevat
pudasjärveläiset ja iiläiset yrittivät kaikin tavoin
vastustaa tänne suuntautunutta uudisasutusta,
koska he kaskenpoltollaan tuhosivat kaiken
metsästysmahdollisuuden alueella sekä lisäksi
tietysti
haittasivat
iiläisten
perinnäisiä
kalastusoikeuksia. Sen sijaan tänne asumaan
asettunut Kemin Lapin järjestyksessä toinen
kirkkoherra Henrik Cajanus ja Paltamosta tänne
saapunut nimismies Samuel Paldanius pyrkivät
jopa houkuttelemaan uudisasukkaita Kuusamon
alueelle voidakseen perustaa vakinaisen
seurakuntakeskuksen.
Niinpä
kirkkoherra
toimikin uudisasukkaiden asiamiehenä ja hankki
heille Iin käräjillä oikeuden perustaa kruunun
uudistila em. Lapin asutuksesta annetun vuoden
1673 asetuksen perusteella
Vuoteen 1687 mennessä Kuusamoon oli
siirtynyt 70 perhettä ja yli 200 henkeä. Tämä
koski lähinnä Maanselän lapinkylän asutusta.
Kitkan asutus alkoi tähän aikaan vasta kunnolla
päästä vauhtiin. Huomattava osa Kitkan
asukkaista tuli Iijoen keski- ja alajuoksuilta,
mutta varsin paljon heitä tuli sinnekin Kainuusta.
Kitkan suvuista lähinnä Kurtit ja Säkkiset ovat
peräisin Iijoen alajuoksulta, kun taasen Määtät,
Haatajat ja Lämsät tulivat lähinnä Paltamosta.
Kuusamoon ensiksi saapuneet uudisasukkaat
alkoivat hyvää vauhtia tuhota paikkakunnan
metsiä.
Aluksi
kaskettiin
vaara-alueet
etelä-Kuusamosta, niinkuin esim. Honkavaara,
Romevaara, Kirvesvaara ja Näränkävaara.
Muutamien vaarojen nimessä näkyy vieläkin
ensimmäisen kaskiajan asutus. Sellaisia ovat
mm. Autiovaara, Kirvesvaara ja Laihavaara sekä
pohjois-Kuusamon Säkkilänvaara. Niinkuin
edellä on todettu saamelaiset menettivät
elinkeinoelämänsä perustan, sillä ensiksi
katosivat villipeurat, joiden syksyinen jahti oli
antanut kylille niiden talvisen lihavaraston, sen
jälkeen alkoivat kadota myös muut riista- ja
turkiseläimet. Kun uudet tulokkaat lisäksi
aloittivat massiivisen kalastuksen Kuusamon
järvissä, ei alkuperäisasukkaiden toimeentulon
jatkumiselle ollut enää monta vaihtoehtoa
jäljellä. Oikeastaan niitä oli täsmälleen kolme.
Ensimmäinen vaihtoehto oli muuttaa pois
kotiseudulta, lähinnä itärajan taakse. Toinen
vaihtoehto oli se, että tehtiin sopimus, jonkun
tänne saapuneen uudisasukkaan kanssa, että
nämä maksoivat kala- ja riista-alueiden
nautinnasta eräänlaista korvausta esim.10
ruistynnyriä vuodessa. Ja vihdoin kolmas
vaihtoehto oli se, että lappalaisisäntä tarttui
härkää sarvista ja ryhtyi itse maanviljelijäksi.
Kaskenpolttajaksi ryhtyminen oli lappalaiselle
ylivoimainen kynnys, mutta karjan- ja
porojenhoitajaksi alkaminen ei ollut ensinkään
mahdotonta. Koska useimmat saapuneista
uudisasukkaista olivat yksinäisiä poikamiehiä,
heistä useimmat naivat täältä lappalaistyttären.
Niinpä
useimmissa
vanhoissa
kuusamolaissuvuissa virtaa aimo annos
lappalaisverta. Kuusamon asutus vaihtui 30
vuoden aikana, vuosina 1680-1710 täysin
saamelaisesta lähes täysin suomalaiseksi.
Vuonna 1718 Kuusamossa asui enää kaksi
lappalaisperhettä ja nekin puhuivat suomea.
Saamea osasi puhua enää kaksi vanhaa Lapin
muoria. (Seppo Ervasti, Johdatus Kuusamon
historiaan, 1997, 22-24)
Kuusamon isojako
Kuusamon isojaolla on varsin kirjavat vaiheet.
Se oli jouduttu lykkäämään moneen kertaan ja
milloin mistäkin syystä. Koska alkuperäinen
isojakoasetus oli jo vuodelta 1757, olisi
Kuusamon isojaon vuoro normaaliolosuhteissa
tullut
viimeistään
1850-luvulla,
mutta
ruotujakosopimus vuodelta 1789 esti sen
toimeenpanon.
Siinähän
kuusamolaisille
luvattiin vapautus "isosta jaosta", Kemijärven ja
Sallan eli Kuolajärven asukkaiden tavoin. V.
1850 Oulun läänin kuvernööri olikin jo
Kuusamossa tiedustelemassa, eikö Kuusamon
4
väestö olisi valmis isojakoon. Itse asiassa täällä
ei asiaa kohtaan soraääniä silloin esiintynytkään,
sillä kuusamolaiset eivät ilmeisesti muistaneet
koko ruotusopimusta. Se tuli kuitenkin esille
kuvernöörin pitämässä Kemijäven kokouksessa,
missä väestö muutoinkin pani vastaan varsin
terhakkaasti. Asiassa olikin nyt edettävä
lainsäädäntöteitse. Vuoden 1872 valtiopäivillä
kyseinen ruotusopimus sitten kumottiin. Asiasta
annettiin keisarillinen asetus v. 1879. Samalla
päätettiin toimeenpanna väliaikainen pyykitys
talojen ja kruunun välillä. Tämä niin kutsuttu
väliaikainen lohkojako toteutettiin 1880-luvun
alussa ja senaatti vahvisti sen v. 1883.
Kuusamoon muodostettiin sen yhteydessä 57
uudistaloa ja samalla muodostettiin 94
väliaikaista lohkoa. Nämä lohkot pyykitettiin
vuosina 1885-1887.
Vihdoin olitiin v. 1898 niin pitkällä, että
annettiin ensimmäinen Kuusamoa koskeva
isojakoasetus. Vuonna 1902 aloitettiin itse
isojakotoimitus.
Laaditiin
isojakokartasto,
muodostettiin lohkot ja suoritettiin verollepano.
Tässä törmättiinkin melkoisiin ongelmiin, joista
merkittävin oli pitäjään syntyneiden torppien ja
mäkitupien asema. Kun v. 1923 viimein
verollepanoehdotus saatiin valmiiksi, siinä
ehdotettiin muodostettavaksi peräti 453 uutta
pientilaa ja vielä muodostamatta jäi 169.
Jakokuntia oli siinä vaiheessa 119.
Sotien välisen ajan kuuma kysymys oli juuri
Kuusamon pientilalaki, minkä sisältöön juuri
kuusamolainen kansanedustaja Kaarlo Hänninen
varsin voimakkaasti vaikutti. Maata näille
pientiloille erotettiin peräti 120 ha. Kyseinen laki
saattiin säädetyksi vihdoin v. 1931. Pientiloille
saatiin maat erotetuksi vuoteen 1937 mennessä.
Koska Kuusamon tilojen koostumus oli näin
muuttunut kokonaan, oli suoritettava uusi
verollepano. Kun sitten olisi ollut vihdoin aika
ryhtyä toteuttamaan varsinaista isojakoa, tulikin
sota väliin ja se mullisti Kuusamon
maanomistusolot jälleen kertaalleen. Sodan
jälkeen v. 1947 oli asutettava ensin uudelleen
luovutettujen alueiden siirtolaiset. Uusi ja tällä
kerralla lopullinen laki Isojaosta Kuusamon
kunnassa annettiin tammikuussa 1950.
Vihdoin v. 1951 päästiin alkamaan itse
isojakotoimitus. Isojaon johtajana toimi ensin
Veikko Veijola ja sittemmin Tauno Lahti.
Heidän apunaan toimi varsin mittava
organisaatio,
mihin
kuului
19
maanmitausinsinööriä, kolme auskultanttia ja
noin 100 kartoittajaa ja kartanpiirtäjää. Pitäjä
jaettiin itse jakotoimitusta varten 19:ään
jakokuntaryhmään. Mukaan luettiin myös
Kuusamosta erotetut osat Posioa. Kuusamon
isojaon
keskustoimisto
sijaitsi
vanhan
kunnantalon eli nykyisen Nurkkiksen viereisellä
tontilla nykyisen Poliisitalon edessä. Kuusamon
osalta jakotoimenpiteet kestivät vuoteen 1961
saakka.
Isojaon aikana Kuusamon maatalouden luonne ja
eri maiden arvostus muuttui kokonaisuudessaan.
Vanhat suo- ja paiseniityt menettivät
merkityksensä. uudet kovanmaan - ja suoniityt
tulivat tilalle. Aivan uudenlaiseen arvoon
alkoivat nousta myös järvien hiekkarannat ja
varsinkin Rukan alueen vaaramaisemat, joita
vielä heti sodan jälkeen oli pidetty joutomaina.
Kuusmossa alettiin 1950-luvulla siirtyä nimittäin
lypsykarjavaltaiseen maatalouteen. Pitäjään
perustetiin osuusmeijeri v. 1959 ja hankittiin
Ayrshire- rotuisia lehmiä, joten vanhojen
suoniittyjen heinä ei sopinut enää karjan
ravinnoksi. Hiekkarantojen kysyntä taasen alkoi
voimistua 1960- luvulle tultaessa, kun Kuusamo
alkoi kiinnostaa kesämökkikuntana. Samaan
aikaan myös Kuusamon matkailu alkoi päästä
hyvään alkuun ja Rukaa alettiin kehittää
talviurheilukeskukseksi.
Isojako toi paljon uutta väkeä pitäjään niin kuin
muutoin oli tuonut jälleenrakennuskin. Isojaon
mukana
tuli
erikoisesti
nuorta
maanmittausinsinöörijoukkoa, jotka toivat uusia
tuulahduksia mukanaan. Sieltä tuli kuoromiehiä,
näyttelijöitä, urheilijoita, taiteista innostuneita ja
matkailun uranuurtajia.
Etelästä
tulleiden
isojakoinsinöörien,
kartoittajien ja muun henkilökunnan eräs
merkittävimpiä aikaansannoksia olikin juuri se,
että ne auttoivat paikallisia asukkaita
huomaamaan, minkälaisia piileviä voimavaroja
ja kehittämisen edellytyksiä heidän pitäjässään
5
löytyi. Ilmeisestikin juuri nämä "Torangin takaa"
tulleet saivat ensimmäisenä kuusamolaiset
epäilemään, tokko heidän vesiään kannatti
ensinkään rakentaa. Kuusamon luonto olikin
arvo sinänsä ilman, että sitä ihminen meni
peruuttamattomasti mestaroimaan.
Isojako pani Kuusamossa alulle kehityprosessin,
mikä merkitsi sitä, että pitäjä reippaassa
vuosikymmenessä siirtyi luontaistaloudesta
täydelliseen rahatalouteen. Kun kuusamolaiset
tilalliset saivat omat tilansa itsenäisiksi , he
alkoivat myydä metsiään ja koneellistaa
maatalouttaan. Tosin kummassakin mentiin
usein liiallisuuksiin. Pientiloja ei aina osattu
koneellistaa järkevästi eikä kannattavasti, koska
jokaisen oli saatava "omat vehkeet". Metsät
taasen hakattiin kannokoksi vähän liiankin
herkästi, minkä jälkeen tila ei ollutkaan enää
asumiskelpoinen.
Näistä
ylilyönneistä
huoilimatta kehitys pitkällä aikavälillä oli aika
merkittävää. Kuusamosta kehittyi lypsy- ja
lihakarjavaltaiseen
maatalouteen
sirtynyt
maalaispitäjä, missä myös puutaloudella ja
matkailulla oli merkittävä asema.
Osasta kuusamolaisten metsiä muodostettiin
Kuusamon Yhteismetsä huhtikuussa v. 1957,
jonka osakkaiksi tulivat kaikki isojaossa
manttaaliin pantua maata saaneet kuusamolaiset.
Yhteismetsän
toiminnasta
on
vastannut
hoitokunta. (Lähde:
http://www2.kuusamo.fi/historia/ijako.html ja
http://www2.kuusamo.fi/historia/historia.html )
Eetu- ja Helmi Pulkkisen sukujuuret
Varhaisimpia Eetu- ja Helmi Pulkkisen
sukujen tulijoita olivat mm. Ravald Ollinpoika
Hilduinen (s. 1530), joka tuli 1552
uudisasukkaaksi
Oulujärven
erämaahan
Paltamon Melalahden kylään ja siirtyi sieltä
myöhemmin Kuusamoon, eli Kemin Lappiin.
Hänen jälkeläisensä palasivat sittemmin
takaisin Pohjanlahden rannikolle asuen 1600 –
1700 –luvuilla Oulun ja Kemin kaupungeissa
Hilden ja Värttö – nimisinä. Matias
Heikinpoika Värtön/Hildenin puolison kautta
sukuyhteys etenee Cajanuksiin, Lithoviuksiin
ja muihin Sursillin suvun tunnettuihin
edustajiin ja suvun lähtöhenkilöön Ruotsin
Ångermanlannissa vuonna 1480 syntyneeseen
Erik
Ångermaniin
saakka.
Tämän
maineikkaan suvun jälkeläiset eri puolilla
Suomea ovat näin ollen myös Eetu ja Helmi
Pulkkisen
kaukaisia
sukulaisia
10-15
sukupolven takaa. Saara Maria Matiaksentytär
Hilden synnytti Kuusamossa 1815 Karl
Vilhelmin, jonka Juho-poika oli Eetun
Susanna (Hilden) –äidin isä. Kuusamon
valtasuku Määtät ovat myös Eetun varhaisia
esivanhempia. Varhaisin Kuusamoon muuttaja
on Paltamossa vuonna 1630 syntynyt Heikki
Määttä, joka perheineen muutti Kuusamoon.
Hänestä polveutuu valtaosa Kuusamon
Määtistä. Osa Kuusamon Määtistä on lähtöisin
historiallisesta Sotkamon kunnasta (käsittäen
myös nykyisen Kuhmon) eikä ole sukua
paltamolaislähtöisille Määtille.
Eetun isälinjan varhaisin tunnettu edustaja on
1590 Kuhmossa syntynyt Matti Pulkkinen.
Ensimmäiset Pulkkiset Kuhmon Lentuan
Hiirenniemeen
olivat
savolaislähtöisiä
uudisasukkaita
ja
muuttivat
alueelle
1500-luvun
puolivälin
tienoilla.
Matti
Pulkkisen jälkeläinen 16.6.1736 Kuhmon
Lammasperässä syntynyt Yrjö Yrjönpoika
Pulkkinen
muutti
Nurmekseen
1799.
Perimätiedon mukaan hänen lapsistaan
seurasivat mukana Tuomas, Martti ja Esko.
Tuomaksen jälkeläinen, Eetun isä Juho
(Juhana) Pulkkinen muutti Nurmeksesta
Kuusamoon vuonna 1906 ja avioitui siellä
Susanna Juhontytär Hildenin kanssa. Eetu
puolestaan avioitui sodan jälkeen vuonna 1944
Helmi Antintytär Pulkkisen kanssa.
Helmin vanhemmat olivat Antti Samulinpoika
Korpua ja Susanna Eliaantytär Palosaari.
Korpuan suku oli alkujaan Tauriaisia, mikä
suku vaikutti 1450-luvulta lähtien laajasti
Satakunnassa ja Hämeessä. Sieltä suvun
varhaiset
edustajat
muuttivat
aluksi
Kainuuseen Suomussalmen Kiantajärven
tienoille.
Ensimmäiset
Suomussalmelta
Kuusamoon muuttajat olivat vuonna 1640
syntyneen Lauri Laurinpoika Tauriaisen
perhettä.
6
Helmin äidin, Antti Korpuan vaimon Susanna
Eliaantytär Palosaaren suku asui 1500-luvun
jälkipuoliskolla ja 1600 luvun loppupuolelle
Tervolan Lapinniemessä. Tervolassa vuonna
1669 syntynyt Juho (Johan) Ollinpoika
Palosaari muutti vartuttuaan Kuusamon
Poussun kylään, jonne hän perusti uudistilan
ja avioitui kuusamolaissyntyisen puolisonsa
kanssa. Kaikki Juho Palosaaren lapset
syntyivät jo Kuusamossa.
7
TAULU 1
I
Lars Larsinpoika Tauriainen, s. 1621
Häme-Satakunta, k. 1682 Suomussalmi.
Larsin isä oli Lauri Niilonpoika (Nilsson) Tauriainen, joka
syntyi Hämeessä noin vuonna 1590. Laurin vaimon nimeä
ei ole historiallisiin dokumentteihin kirjattu.
Puoliso: Larsinvaimo Klemetintytär Tauriainen o.s.
Heinonen (Heinotar), s. noin 1620.
Lapset:
Lauri Tauriainen, s. 1640 Suomussalmi. Tauluun 2.
Matti Tauriainen, s. 1642 Suomussalmi, k. 1692
Pudasjärvi. Matista ja hänen vaimostaan Julianasta
jatkui Tauriaisten suku Pudasjärvellä.
Pekka Tauriainen, s. 1648 Suomussalmi, k. 1710
Suomussalmi.
Risto (Christer) Tauriainen, s. 1655 Suomussalmi, k.
1670 Pudasjärvi.
Antti Tauriainen, s. 1658 Suomussalmi, k. 1710
Suomussalmi.
Klemetti Tauriainen, s. 1660 Suomussalmi, k. 1720
Utajärvi.
Margareta Tauriainen, s. 1662 Suomussalmi.
Tauluun 3.
Juho Tauriainen, s. 1665 Suomussalmi, k. 1705
Suomussalmi.
TAULU 2
(taulusta 1, isä Lars Tauriainen)
II
Lauri Laurinpoika Tauriainen, s. 1640
Suomussalmi, k. 1.6.1710 Kuusamo. Lauri Laurinpoika
Tauriainen (s. 1640) oli ensimmäinen Kuusamoon
siirtynyt Tauriainen. MyöswHänen sisarensa Margareta
oletettavasti muutti Kuusamoon samoihin aikoihin ja
avioitui serkkunsa Matti Tauriaisen kanssa. Laurin veljet
Risto (Christer) ja Matti muuttivat Pudasjärvelle.
"Pohjois-Suomen asutuksen kannalta merkittäviä ovat
myös edellä mainittujen lasten jälkeläisten elämänvaiheet.
Heidän mukanaan sukua levisi yhä pohjoisemmaksi, ensin
Kuolajärvelle eli Sallaan. Myöhemmin elantoa ja
aviokumppaneita
etsiessään
suvun
matkamiehet
kääntyivät myös länteen, Kemijärvelle ja kohti
merimaisemia kuten Yli-Iin kyliä." (Juhani Tauriainen,
2006, s. 130).
Puoliso: Brita Tauriainen,.
Lapset:
Matti Tauriainen, s. 1661 Kuusamo. Tauluun 3.
Risto (Krister) Tauriainen, s. 1665 Suomussalmi.
Tauluun 96.
Lauri Tavajärvi e. Tauriainen, s. 1670 Suomussalmi.
Tauluun 131.
Dorotea Määttä o.s. Tauriainen, s. 7.7.1678
Suomussalmi, Peranka. Tauluun 227.
TAULU 3
(taulusta 2, isä Lauri Tauriainen)
III Matti Laurinpoika Tauriainen, s. 1661 Kuusamo,
k. 1720 Kuusamo.
Puoliso: Margareta Laurintytär Tauriainen, Taulusta 1,
s. 1662 Suomussalmi, k. 28.2.1742 Kuusamo.
Vanhemmat: Lars Larsinpoika Tauriainen, s. 1621
Häme-Satakunta, k. 1682 Suomussalmi. Larsinvaimo
Klemetintytär Tauriainen o.s. Heinonen (Heinotar), s. noin
1620.
Lapset:
Johan Tauriainen, s. 1688 Kuusamo.
Lauri Tauriainen, s. 1692 Kuusamo. Tauluun 4.
Matti Tauriainen, s. 1699 Kuusamo. Tauluun 13.
Heikki Tauriainen, s. 1705 Kuusamo, k. 1775.
TAULU 4
(taulusta 3, isä Matti Tauriainen)
IV Lauri Tauriainen, s. 1692 Kuusamo, k. 19.6.1755
Kuusamo.
Puoliso: Walbor Tauriainen o.s. Kurvinen, s. 1701, k.
19.8.1739 Kuusamo.
Lapset:
Henric Tauriainen, s. 14.8.1739 Kuusamo.
Tauluun 5.
Sigfrid Tauriainen, s. 14.8.1739 Kuusamo.
Tauluun 12.
TAULU 5
(taulusta 4, isä Lauri Tauriainen)
V
Henric Laurinpoika Tauriainen, s. 14.8.1739
Kuusamo, k. 3.5.1811 Kuusamo. Henricin enisimmäinen
vaimo oli Heikkinen, Maria s. 11.03.1737 Kuusamo. k.
1763 Kuusamo, vihitty 20.11.1757. Tästä liitosta ei lapsia.
Puoliso: Brita Matintytär Tauriainen, Taulusta 13, s.
6.8.1743 Kuusamo.
Vanhemmat: Matti Matinpoika Tauriainen, s. 1699
Kuusamo, k. 3.12.1768 Kuusamo. Matille ja Britalle
syntyivät lapset: 1) Heikki s. 1726, 2) Risto s. 20.07.1727,
3) Johan s. 23.04.1730,
4) Anna s. 04.04.1732, 5) Matti s. 01.09.1734, 6) Jaakko s.
10.12.1736. k. 30.05.1815, 7) Heikki s. 20.02.1740 ja 8)
Brita s. 06.08.1743. Suku jatkuu Jaakosta ja Britasta.
. Brita Leinonen, s. 1703, k. 16.10.1779.
Lapset:
Lauri Tauriainen, s. 25.10.1767 Kuusamo.
Tauluun 6.
TAULU 6
(taulusta 5, isä Henric Tauriainen)
VI Lauri Henrikinpoika Tauriainen, s. 25.10.1767
Kuusamo, k. 1.8.1832 Kuusamo.
Puoliso: 26.4.1801 Kuusamo Maria Tauriainen o.s.
Granroth, s. 6.6.1765 Kuusamo, k. 1.12.1833 Kuusamo.
Lapset:
Heikki Tauriainen, s. 12.3.1804 Kuusamo.
Tauluun 7.
TAULU 7
(taulusta 6, isä Lauri Tauriainen)
VII Heikki Laurinpoika Tauriainen, s. 12.3.1804
Kuusamo.
Puoliso: Anna Tauriainen o.s. Tauriainen, s. 4.8.1804
8
Kuusamo, k. 3.3.1887 Kuusamo.
Lapset:
Lauri Tauriainen, s. 30.10.1827 Kuusamo.
Tauluun 8.
TAULU 8
Brita s. 06.08.1743. Suku jatkuu Jaakosta ja Britasta.
.
Puoliso: Brita Leinonen, Taulusta 5, s. 1703, k.
16.10.1779.
Lapset:
Heikki Tauriainen, s. 1726 Kuusamo.
Risto Tauriainen, s. 20.7.1727 Kuusamo.
Johan Tauriainen, s. 23.4.1730 Kuusamo.
Anna Tauriainen, s. 4.4.1732 Kuusamo.
Matti Tauriainen, s. 1.9.1734 Kuusamo.
Jaakko Tauriainen, s. 10.12.1736. Tauluun 14.
Heikki Tauriainen, s. 20.2.1740 Kuusamo.
Brita Tauriainen, s. 6.8.1743 Kuusamo. Tauluun 5.
(taulusta 7, isä Heikki Tauriainen)
VIII Lauri Heikinpoika Tauriainen, s. 30.10.1827
Kuusamo.
Puoliso: Valpuri Tauriainen o.s. Pätsi, s. 30.4.1832
Kuusamo, k. 10.7.1908 Kuusamo.
Lapset:
Simo Tauriainen, s. 18.5.1873 Kuusamo. Tauluun 9.
TAULU 9
(taulusta 8, isä Lauri Tauriainen)
IX Simo Tauriainen, s. 18.5.1873 Kuusamo.
Lapset:
Emil Vilhelm Tauriainen, s. 5.11.1911 Kuusamo.
Tauluun 10.
TAULU 10
(taulusta 9, isä Simo Tauriainen)
X Emil Vilhelm Tauriainen, s. 5.11.1911 Kuusamo.
Puoliso: Lilli Tauriainen o.s. Kurtti, s. 27.1.1929
Kuusamo.
Lapset:
Timo Juhani Tauriainen,.
Reijo Tauriainen,.
Kirsti Luukkonen o.s. Tauriainen. Tauluun 11.
Keijo Tauriainen,.
TAULU 11
(taulusta 10, isä Emil Tauriainen)
XI Kirsti Luukkonen o.s. Tauriainen,.
Puoliso: Pentti Arvid Arvinpoika Luukkonen, Taulusta
85, s. 10.8.1957 Kuusamo.
Vanhemmat: Aatu Arvi Luukkonen, s. 6.7.1909 Kuusamo,
k. 3.7.1988 Kuusamo. Johanna (Hanna) Aliina Antintytär
Luukkonen o.s. Korpua, s. 23.12.1916 Kuusamo, k.
21.8.2000 Kuusamo.
Lapset:
Janne Matias Luukkonen, s. 21.5.1981 Luulaja,
Ruotsi.
TAULU 12
(taulusta 4, isä Lauri Tauriainen)
V
Sigfrid Laurinpoika Tauriainen, s. 14.8.1739
Kuusamo, k. 2.5.1808 Kuusamo.
Puoliso: Anna Bengtintytär Tauriainen o.s. Kela, s.
13.4.1734 Kuusamo, k. 7.4.1786 Kuusamo.
TAULU 13
(taulusta 3, isä Matti Tauriainen)
IV Matti Matinpoika Tauriainen, s. 1699 Kuusamo, k.
3.12.1768 Kuusamo. Matille ja Britalle syntyivät lapset: 1)
Heikki s. 1726, 2) Risto s. 20.07.1727, 3) Johan s.
23.04.1730,
4) Anna s. 04.04.1732, 5) Matti s. 01.09.1734, 6) Jaakko s.
10.12.1736. k. 30.05.1815, 7) Heikki s. 20.02.1740 ja 8)
TAULU 14
(taulusta 13, isä Matti Tauriainen)
V Jaakko Matinpoika Tauriainen, s. 10.12.1736, k.
30.5.1815. Jaakolle ja Margaretalle syntyivät Samuel (s.
29.09.1781. k. 01.11.1811) ja Jaakko.
Puoliso: Margareta Karjalainen, s. 16.2.1747, k.
16.5.1826. Isä: Karjalainen, Johan Bengtilä s. 1721. k.
1786. Äiti: Säkkinen , Elin s. 1727. k. 1767. Vihitty: 1745.
.
Lapset:
Jaakko Korpua e. Tauriainen, s. 28.1.1786.
Tauluun 15.
TAULU 15
(taulusta 14, isä Jaakko Tauriainen)
VI Jaakko Jaakonpoika Korpua e. Tauriainen, s.
28.1.1786, k. 1.8.1859. Jaakko Jaakonpoika taisi olla
ensimmäinen Tauriainen, joka muutti nimensä Korpuaksi.
Lieneekö syynä asettuminen asumaan Kuusamon
Korpuanniemen tuntumaan.
Puoliso: Kaisa Väisänen, s. 28.4.1791, k. 23.9.1856.
Lapset:
Jaakko Korpua, s. 20.8.1814 Kuusamo. Tauluun 16.
Johan Heikki Korpua, s. 31.8.1815 Kuusamo.
Tauluun 18.
Antti Korpua, s. 7.7.1818 Kuusamo. Tauluun 19.
Sakari Korpua, s. 5.9.1820 Kuusamo. Tauluun 20.
Samuel Korpua, s. 1.1.1825. Tauluun 36.
TAULU 16
(taulusta 15, isä Jaakko Korpua)
VII
Jaakko Jaakonpoika Korpua, s. 20.8.1814
Kuusamo, k. 30.6.1857.
Puoliso: Beata Korpua o.s. Käsmä, s. 1.1.1823. Muutti
Pudasjärvelle 1870.
Lapset:
Jaakko Korpua, s. 14.4.1844, k. 1.2.1872.
Kaisa Valpuri Jokijärvi o.s. Korpua, s. 24.8.1845.
Tauluun 17.
Johan Heikki Korpua, s. 4.1.1849. Muutti
Amerikkaan.
Paavo Korpua, s. 23.8.1851, k. 1.7.1871.
Matti Korpua, s. 10.4.1853, k. 20.6.1867.
9
Anna Brita Korpua, s. 15.5.1856. Muutti
Amerikkaan.
TAULU 17
(taulusta 16, isä Jaakko Korpua)
VIII
Kaisa Valpuri Jaakontytär Jokijärvi o.s.
Korpua, s. 24.8.1845. Muutti avioiduttuaan Jokijärvelle.
Puoliso: 1862 Abram Jokijärvi,.
TAULU 18
(taulusta 15, isä Jaakko Korpua)
VII Johan Heikki Jaakonpoika Korpua, s. 31.8.1815
Kuusamo. Heillä lapsia Anna-Kaisa, Loviisa, Hedvig,
Eeva, Elsa Maria, Johan Henrik, Reeta Johanna, Jaakko ja
Herman.
Puoliso: Hedvig Korpua o.s. Kurkijärvi, s. 2.3.1813.
Lapset:
Anna Kaisa Korpua, s. 20.6.1839.
TAULU 19
(taulusta 15, isä Jaakko Korpua)
VII Antti Jaakonpoika Korpua, s. 7.7.1818 Kuusamo,
k. 19.12.1859 Kuusamo.
Puoliso: Anna Samuelintytär Korpua o.s. Irninjärvi, s.
17.5.1807, k. 30.12.1881.
Lapset:
Briitta Maria Korpua, s. 18.3.1849 Kuusamo.
Anna Kaisa Korpua, s. 9.3.1852.
TAULU 20
(taulusta 15, isä Jaakko Korpua)
VII
Sakari Jaakonpoika Korpua, s. 5.9.1820
Kuusamo, k. 12.10.1876 Kuusamo.
1. puoliso: Kaisa Paavontytär Korpua o.s. Karjalainen,
s. 5.2.1820, k. 30.6.1867.
Lapset:
Anna Kaisa Korpua, s. 10.12.1846 Kuusamo. Muutti
Taivalkosken Jokijärvelle 1874.
Briitta Maria Korpua, s. 3.12.1848 Kuusamo. Muutti
Rantsilaan 16.6.1867.
Reetta Sofia Korpua, s. 11.8.1851 USA. Tauluun 21.
Loviisa Käkelä o.s. Korpua, s. 20.2.1854 Kuusamo.
Tauluun 22.
Paavo Korpua, s. 11.7.1856 Kuusamo. Tauluun 26.
2. puoliso: Kaisa Sofia Korpua o.s. Halonen, s.
11.12.1828 Kuusamo, k. 15.10.1922 Kuusamo.
Lapset:
Reetta Liisa Korpua, s. 28.12.1869 Kuusamo.
Tauluun 32.
Maria Kustaava Määttä o.s. Korpua, s. 18.11.1872
Kuusamo. Tauluun 35.
TAULU 21
(taulusta 20, isä Sakari Korpua)
VIII Reetta Sofia Korpua, s. 11.8.1851 USA.
Puoliso: 25.6.1876 Johan Henrik Särkelä, Pätsi, s.
11.4.1852 USA.
Lapset:
Brita Maria Pätsi, s. 1.2.1877.
Sofia Loviisa Pätsi, s. 27.5.1878.
Matilda Pätsi, s. 25.4.1880.
TAULU 22
(taulusta 20, isä Sakari Korpua)
VIII Loviisa Sakarintytär Käkelä o.s. Korpua, s.
20.2.1854 Kuusamo, k. 25.8.1920 Kuusamo.
Puoliso: Erkki Eljas Käkelä, s. 18.10.1857 Kuusamo, k.
14.6.1930 Kuusamo.
Lapset:
Johan Petter Käkelä, s. 20.7.1882 Kuusamo.
Tauluun 23.
Adolf Kustaa Käkelä, s. 2.3.1884 Kuusamo.
Tauluun 24.
Kalle Käkelä, s. 31.1.1886 Kuusamo, k. 6.11.1916
Kuusamo.
Anna Maria Käkelä, s. 20.3.1888 Kuusamo.
Tauluun 25.
Heikki Käkelä, s. 24.12.1890 Kuusamo, k. 27.5.1964
Kuusamo.
Hilma Käkelä, s. 10.3.1893 Kuusamo, k. 31.7.1973
Kuusamo.
Erkki Käkelä, s. 28.7.1897 Kuusamo, k. 8.2.1978
Kuusamo.
TAULU 23
(taulusta 22, äiti Loviisa Käkelä)
IX Johan Petter Erkinpoika Käkelä, s. 20.7.1882
Kuusamo, k. 25.4.1973 Kuusamo.
Puoliso: Reeta Ulla Käkelä o.s. Patosalmi, s. 19.0.1893
Kuusamo, k. 18.4.1939 Kuusamo.
TAULU 24
(taulusta 22, äiti Loviisa Käkelä)
IX Adolf Kustaa Erkinpoika Käkelä, s. 2.3.1884
Kuusamo, k. 3.10.1966 Kuusamo.
Puoliso: Reeta Ulla Käkelä o.s. Haataja, s. 27.4.1892
Kuusamo, k. 22.4.1960 Kuusamo.
TAULU 25
(taulusta 22, äiti Loviisa Käkelä)
IX Anna Maria Erkintytär Käkelä, s. 20.3.1888
Kuusamo, k. 22.1.1969 Kuusamo.
Puoliso: Nestori Muhonen, s. 18.12.1883 Kuusamo, k.
29.7.1946 Kuusamo.
TAULU 26
(taulusta 20, isä Sakari Korpua)
VIII
Paavo Sakarinpoika Korpua, s. 11.7.1856
Kuusamo.
Puoliso: Kaisa Maria Heikintytär Korpua o.s.
Kallunki, s. 20.3.1856 Kuusamo, k. 22.5.1908 Kuusamo.
Lapset:
Selma Maria Korpua, s. 5.12.1883 Kuusamo.
Greta Ulla Korpua, s. 30.11.1887 Kuusamo.
Antti Herman Korpua, s. 8.12.1888 Kuusamo.
Kaisa Albertiina Korpua, s. 18.4.1890 Kuusamo.
Johanna Korpua, s. 8.12.1891 Kuusamo.
10
Paavo Viljo Korpua-Tauriainen, s. 12.2.1901
Kuusamo. Tauluun 27.
TAULU 27
(taulusta 26, isä Paavo Korpua)
IX Paavo Viljo Paavonpoika Korpua-Tauriainen, s.
12.2.1901 Kuusamo, k. 21.12.1974 Kuusamo.
Puoliso: Ulla Heikintytär Korpua-Tauriainen o.s.
Määttä, s. 28.5.1908 Kuusamo, k. 22.6.1989 Kuusamo.
Lapset:
Mauno Vilhelm Tauriainen, s. 3.8.1926 Kuusamo.
Tauluun 28.
Lauri Kalevi Korpua-Tauriainen, s. 13.11.1927
Kuusamo. Tauluun 31.
TAULU 28 (taulusta 27, isä Paavo
Korpua-Tauriainen)
X Mauno Vilhelm Villenpoika Tauriainen, s. 3.8.1926
Kuusamo, k. 21.5.1995 Kuusamo.
Puoliso: Raakel Juhontytär Tauriainen o.s. Virrankari,
s. 28.4.1924 Kuusamo.
Lapset:
Kauko Olavi Tauriainen, s. 18.2.1946 Kuusamo.
Tauluun 29.
Kari Juhani Tauriainen, s. 8.11.1952.
Osmo Tapio Tauriainen, s. 4.5.1954 Kuusamo.
Tauluun 30.
TAULU 29
(taulusta 28, isä Mauno Tauriainen)
XI
Kauko Olavi Maunonpoiika Tauriainen, s.
18.2.1946 Kuusamo.
Puoliso: Elvi Elina Aukustintytär Tauriainen o.s. Tyni,
s. 15.3.1948.
TAULU 30
(taulusta 28, isä Mauno Tauriainen)
XI Osmo Tapio Maunonpoika Tauriainen, s. 4.5.1954
Kuusamo.
Puoliso: Leena Hannele Jalmarintytär Tauriainen o.s.
Riekki, s. 22.7.1953 Kuusamo.
TAULU 31 (taulusta 27, isä Paavo
Korpua-Tauriainen)
X Lauri Kalevi Villenpoika Korpua-Tauriainen, s.
13.11.1927 Kuusamo.
Puoliso: Hilja Sofia Iisakintytär Korpua-Tauriainen
o.s. Määttä, s. 6.4.1920 Kuusamo, k. 4.6.1987 Kuusamo.
Lapset:
Jari Kalevi Korpua-Tauriainen, s. 31.7.1962.
TAULU 32
(taulusta 20, isä Sakari Korpua)
VIII Reetta Liisa Sakarintytär Korpua, s. 28.12.1869
Kuusamo.
Puoliso: Juho Heikki Tobiaanpoika Pulkkinen, s.
21.1.1866 Kuhmonniemi.
Vanhemmat: Tobias Juhonpoika Pulkkinen, s. 3.7.1832
Kuhmo. Anna Maria Pehrintytär Pulkkinen o.s. Liimatta, s.
1.6.1839 Kuhmo.
Lapset:
Juho Heikki Pulkkinen, s. 30.10.1890. Tauluun 33.
Kalle Arvid Pulkkinen, s. 13.1.1893. Tauluun 34.
TAULU 33
(taulusta 32, äiti Reetta Korpua)
IX Juho Heikki Juhonpoika Pulkkinen, s. 30.10.1890.
Puoliso: Riitta Kaisa Pulkkinen o.s. Harjajärvi, s.
2.2.1901.
Lapset:
Viljo Johannes Pulkkinen, s. 3.5.1921 Kuusamo.
Taimi Mirjami Pulkkinen, s. 14.10.1922 Kuusamo.
Arvo Matias Pulkkinen, s. 20.2.1924 Kuusamo.
TAULU 34
(taulusta 32, äiti Reetta Korpua)
IX Kalle Arvid Juhonpoika Pulkkinen, s. 13.1.1893.
Puoliso: Anna Pulkkinen o.s. Seppänen, s. 5.8.1894.
Lapset:
Väinö Anselm Pulkkinen, s. 9.12.1913 Kuusamo.
Aili Pulkkinen, s. 8.3.1916.
TAULU 35
(taulusta 20, isä Sakari Korpua)
VIII
Maria Kustaava Sakarintytär Määttä o.s.
Korpua, s. 18.11.1872 Kuusamo.
Puoliso: Juho Aappo Määttä, s. 17.7.1874 Kuusamo.
TAULU 36
(taulusta 15, isä Jaakko Korpua)
VII Samuel Jaakonpoika Korpua, s. 1.1.1825, k.
14.9.1891. Luettelossa mainittujen lisäksi Samuelille ja
Elinalle syntyi kaksi lasta, jotka kuolivat noin vuoden iässä
(Kalle ja Josef).
1. puoliso: Elina Korpua o.s. Käsmä, s. 1.2.1825, k.
1.3.1869.
Lapset:
Johan Abram Korpua, s. 20.4.1852 Kuusamo. Muutti
Pudasjärvelle 1878.
Kaisa Korpua, s. 6.11.1854 Kuusamo. Muutti Ouluun
1.4.1884.
Valpuri Korpua, s. 17.3.1856 Kuusamo. Tauluun 37.
Eleonora Jurmu o.s. Korpua, s. 23.6.1858 Kuusamo.
Tauluun 39.
Jaakko Korpua, s. 11.2.1860 Kuusamo. Lähti
Amerikkaan.
Samuel Korpua, s. 18.5.1862 Kuusamo.
2. puoliso: Anna-Liisa Korpua o.s. Määttä, s.
13.11.1832, k. 15.1.1901.
Vanhemmat: Antti Matinpoika Määttä, s. 21.1.1781
Kuusamo, k. 15.6.1838 Kuusamo. Valpuri Johanintytär
Määttä o.s. Ronkainen, s. 24.1.1790 Kuusamo, k. 6.4.1858
Kuusamo.
Lapset:
Antti Korpua e. Käyrä, s. 14.2.1874. Tauluun 40.
11
TAULU 37
(taulusta 36, isä Samuel Korpua)
VIII Valpuri Korpua, s. 17.3.1856 Kuusamo, k.
22.5.1922.
Lapset:
Eemeli Oskari Korpua, s. 14.6.1884 Kuusamo.
Tauluun 38.
TAULU 38
(taulusta 37, äiti Valpuri Korpua)
IX Eemeli Oskari Valpurinpoika Korpua, s. 14.6.1884
Kuusamo.
Puoliso: Johanna Ulrika Johanintytär Korpua o.s.
Tauriainen, s. 1.2.1887 Kuusamo.
TAULU 39
(taulusta 36, isä Samuel Korpua)
VIII Eleonora Jurmu o.s. Korpua, s. 23.6.1858
Kuusamo.
Puoliso: Matti Jurmu, s. 2.12.1854 Kuusamo.
TAULU 40
(taulusta 36, isä Samuel Korpua)
VIII
Antti Samulinpoika Korpua e. Käyrä, s.
14.2.1874, k. 11.4.1940. Antti ja Susanna elivät
Kuusamossa 1800-luvun loppupuolelta 1940/50-luvuille.
Heillä oli iso perhe huollettavanaan. Toimeentulo saatiin
maataloudesta ja kalastuksest. Lapset avioituivat aikanaan
ja perustivat perheitä eri puolille Kuusamoa, Tilta asui
perheineen Kantokylässä, Hanna ja Arvi Sukulassa, Helmi
ja Eetu perheineen muutti Ylitorniolle jne.
Puoliso: 5.1.1901 Kuusamo Susanna Eliaantytär
Korpua o.s. Palosaari Ollila, s. 4.4.1877 Kuusamo, k.
25.4.1950 Kuusamo.
Vanhemmat: Eljas Emmanuel Eliaanpoika Palosaari, s.
18.11.1849 Kuusamo, Lämsänkylä, k. 7.12.1937
Kuusamo. Kaisa Sofia Juhontytär Veteläinen-Pukari, s.
7.10.1855 Kuusamo, Pukari, k. 4.12.1912 Kuusamo.
Lapset:
Juho Edvard (Eetu) Korpua, s. 28.5.1902 Kuusamo.
Tauluun 41.
Hilja Sofia Luukkonen o.s. Korpua, s. 27.11.1903
Kuusamo. Tauluun 48.
Aatovi Vilhelm (Ville) Korpua, s. 22.6.1906
Kuusamo. Tauluun 49.
Kalle Arvid Korpua, s. 6.2.1910 Kuusamo.
Tauluun 51.
Helmi Susanna Pulkkinen o.s. Korpua, s. 12.2.1912
Kuusamo. Tauluun 58.
Antti Reino Korpua, s. 22.2.1914 Kuusamo.
Tauluun 80.
Johanna (Hanna) Aliina Luukkonen o.s. Korpua, s.
23.12.1916 Kuusamo. Tauluun 85.
Jenni Matilda (Tilda) Törmänen o.s. Korpua, s.
24.3.1918 Kuusamo. Tauluun 90.
TAULU 41
(taulusta 40, isä Antti Korpua)
IX
Juho Edvard (Eetu) Antinpoika Korpua, s.
28.5.1902 Kuusamo, k. 24.10.1983 Kuusamo.
1. puoliso: 4.10.1922 Kuusamo Viira Korpua o.s.
Karjalainen, Kallunki, s. 27.8.1900 Kuusamo, k.
13.4.1939 Kuusamo.
Lapset:
Mikko Antero Korpua, s. 9.4.1931 Kuusamo.
Tauluun 42.
Paavo Herman Korpua, s. 26.4.1934 Kuusamo.
Tauluun 43.
Sanna Loviisa Paasovaara o.s. Korpua, s. 21.3.1938
Kuusamo. Tauluun 46.
2. puoliso: Tyyne Elisabet Korpua o.s. Uusitalo, s.
23.9.1909 Kuusamo, k. 8.5.1997 Kuusamo.
Lapset:
Taina Elisabet Seppänen o.s. Korpua, s. 25.6.1953
Kuusamo. Tauluun 47.
TAULU 42
(taulusta 41, isä Juho Korpua)
X Mikko Antero Eetunpoika Korpua, s. 9.4.1931
Kuusamo, k. 20.8.2011 Kuusamo.
Puoliso: 1.10.1950 Kuusamo Hanna Elviira Korpua o.s.
Kämäräinen, s. 19.8.1930 Kuusamo, k. 3.12.1976
Kuusamo.
Lapset:
Rainer Johannes Korpua, s. 6.8.1950 Kuusamo. Pso
Lämsä Tuula Anneli s. 8.1.1951, eronneet.
Timo Tapio Korpua, s. 16.9.1951 Kuusamo. Muutti
Helsinkiin 1974.
Henry Kalervo Korpua, s. 3.1.1953 Kuusamo.
Pekka Antero Korpua, s. 2.4.1954, k. 5.4.1954.
Eeva Liisa Kylli o.s. Korpua, s. 1.6.1962 Kuusamo.
Pso Kylli.
TAULU 43
(taulusta 41, isä Juho Korpua)
X Paavo Herman Eetunpoika Korpua, s. 26.4.1934
Kuusamo.
Puoliso: 7.1.1960 Armi Orvokki Korpua o.s. Lahtinen,
s. 31.10.1937.
Lapset:
Kimmo Tapani Korpua, s. 13.6.1961 Kuusamo.
Kirsi Maria Niikkonen o.s. Korpua, s. 21.1.1963
Kuusamo. Tauluun 44.
Kari Petteri Korpua, s. 29.7.1964 Kuusamo.
Niina Katariina Tenkula o.s. Korpua, s. 12.11.1967
Kuusamo. Tauluun 45.
Kaisa Johanna Korpua, s. 13.8.1975 Kuusamo.
TAULU 44
(taulusta 43, isä Paavo Korpua)
XI Kirsi Maria Niikkonen o.s. Korpua, s. 21.1.1963
Kuusamo.
Puoliso: Kimmo Tapio Niikkonen, s. 29.3.1960.
TAULU 45
(taulusta 43, isä Paavo Korpua)
XI Niina Katariina Tenkula o.s. Korpua, s. 12.11.1967
Kuusamo.
12
Puoliso: Ari Erkki Olavi Tenkula, s. 26.7.1966.
Hannu Olli Korpua, s. 10.5.1953 Kuusamo.
Tauluun 57.
Lapset:
Jenni Johanna Tenkula, s. 13.7.1991.
Emmi Juulia Tenkula, s. 16.4.1995.
TAULU 46
TAULU 52
X Marja Kyllikki Kallentytär Stöber o.s. Korpua, s.
28.11.1947 Kuusamo.
(taulusta 41, isä Juho Korpua)
X Sanna Loviisa Eetuntytär Paasovaara o.s. Korpua,
s. 21.3.1938 Kuusamo.
Puoliso: 1.9.1957 Aimo Olavi Paasovaara, s. 2.11.1938.
TAULU 47
(taulusta 41, isä Juho Korpua)
Puoliso: 19.9.1986 Jukka Pekka Seppänen, s. 22.4.1961.
(taulusta 40, isä Antti Korpua)
IX Hilja Sofia Antintytär Luukkonen o.s. Korpua, s.
27.11.1903 Kuusamo, k. 12.1.1962 Kuusamo.
Puoliso: 1.12.1930 Kalle Emil Luukkonen, s. 9.2.1904
Kuusamo, k. 20.8.1978 Kuusamo.
TAULU 49
(taulusta 40, isä Antti Korpua)
IX
Aatovi Vilhelm (Ville) Korpua, s. 22.6.1906
Kuusamo, k. 28.7.1944 Impilahti (kaatui sodassa).
Puoliso: 13.2.1943 Elma Korpua o.s. Hämeenniemi,
Törmänen, s. 27.4.1914 Kuusamo.
Lapset:
Heino Kalevi Korpua, s. 5.2.1944 Kuusamo.
Tauluun 50.
TAULU 50
Korpua
o.s.
Lapset:
Anne Maarit Korpua, s. 16.10.1971.
Outi Susanna Korpua, s. 2.11.1978.
TAULU 51
(taulusta 51, isä Kalle Korpua)
X Antti Kalle Kallenpoika Korpua, Teknikko, asuu
Helsingissä, s. 17.5.1949 Kuusamo.
TAULU 54
(taulusta 51, isä Kalle Korpua)
X
Jaakko
Ville
Kallenpoika
Korpua,
liikkeenharjoittaja, s. 23.10.1951 Kuusamo. Avioitunut,
metsäalan ammattilainen, asuvat Kiimingissä, heillä lapsia
mm. Jarkko Korpua, joka toimii apteekkarina Kempeleen
Zeppeliinissä sekä Jyrki, joka toimii tuntiopettajana Oulun
yliopistossa kirjallisuustieteen alalla.
Puoliso: Raija Korpua, s. noin 1950.
Lapset:
Jarkko Korpua, s. noin 1975 Kiiminki. Tauluun 55.
Jyrki Korpua, s. 12.12.1977 Liminka. Tauluun 56.
TAULU 55
(taulusta 54, isä Jaakko Korpua)
XI Jarkko Korpua, apteekkari Zeppelinin Apteekki
Kempele, s. noin 1975 Kiiminki.
TAULU 56
X Heino Kalevi Villenpoika Korpua, s. 5.2.1944
Kuusamo.
Annikki
TAULU 53
Puoliso: Ulpu Korpua,.
(taulusta 49, isä Aatovi Korpua)
Puoliso: 28.2.1971 Marja
Orajärvi, s. 2.5.1948.
Puoliso: Ernst Stöber, s. Saksa.
Puoliso: Irja Korpua o.s. Korpua,.
X Taina Elisabet Eetuntytär Seppänen o.s. Korpua, s.
25.6.1953 Kuusamo.
TAULU 48
(taulusta 51, isä Kalle Korpua)
(taulusta 40, isä Antti Korpua)
IX Kalle Arvid Antinpoika Korpua, s. 6.2.1910
Kuusamo, k. 6.2.1970 Kuusamo.
Puoliso: 10.11.1946 Kuusamo Laina Maria Korpua o.s.
Heinonen, s. 18.10.1906 Kuusamo, k. 28.9.1985
Kuusamo.
Lapset:
Marja Kyllikki Stöber o.s. Korpua, s. 28.11.1947
Kuusamo. Tauluun 52.
Antti Kalle Korpua, s. 17.5.1949 Kuusamo.
Tauluun 53.
Jaakko Ville Korpua, s. 23.10.1951 Kuusamo.
Tauluun 54.
(taulusta 54, isä Jaakko Korpua)
XI Jyrki Korpua, s. 12.12.1977 Liminka. Asuu Oulussa
Kaijonharjussa vaimonsa ja kahden kissan kanssa, vietti
lapsuutensa Kiimingissä. Työskentelee kirjallisuuden
tuntiopettajana Oulun ja Turun yliopistoissa. Tekee
väitöstutkimusta aiheesta Konstruktiivinen mytopoetiikka
J.R.R. Tolkienin legendaariossa. Kulttuuritutkimuksen
seura ry (pj 2015). Päätoimittaja monitieteellisessa Fafnir Nordic Journal of Science and Fantasy Research.
Puoliso: Tarja Longi-Korpua o.s. Longi, s. noin 1980.
TAULU 57
(taulusta 51, isä Kalle Korpua)
X
Hannu Olli Kallenpoika Korpua, maalari, s.
10.5.1953
Kuusamo.
Ks.
http://www.taiteilijaseurakoillinen.fi/taiteilijat/KorpuaH/
KorpuaH.htm.
Puoliso: Anja Julia Korpua o.s. Tanhua, s. 13.8.1988.
TAULU 58
(taulusta 40, isä Antti Korpua)
IX Helmi Susanna Antintytär Pulkkinen o.s. Korpua,
s. 12.2.1912 Kuusamo, k. 15.8.1990 Oulu.
Puoliso: Juho Edvard (Eetu) Juhonpoika Pulkkinen,
Taulusta 163, s. 10.12.1913 Kuusamo, k. 8.1.1999 Oulu.
Eetu ja Helmi Pulkkisen perhe muutti loppuvuodesta 1955
13
Ylitorniolle Kapustan asutusalueelle, josta mm.
kuusamolaisille rintamamiehille tarjottiin asutustiloja.
Aluksi perhe asui pienessä saunarakennuksessa ja
varsinainen talo valmistui seuraavana vuonna. Eetu-isä
rakensi maatilalla tarvittavat rakennukset, raivasi uutta
peltoa
noin 10 ha ja hoiti tilan karjan yhdessä
Helmi-äidin kanssa. Aktiivisena ja ulospäin suuntautuvana
ihmisenä Eetu osallistui monin tavoin Ylitornion ja
Kapustan kylän toimintaan. Hän mm. toimi Ylitornion
tielautakunnassa,
puheenjohtajana
Kapustan
maamiesseurassa ja aktiivisena jäsenenä Ylitornion
maatalouskerhoyhdistyksessä
sekä
Kapustan
rauhanyhdistyksessä.
Maalaisliiton
Kapustan
paikallisosastoon Eetu kuului sen perustamisesta lähtien.
Hän
totutti
lapsensa
maatalon
töihin,
esim.
metsänistutuksen ja hoidon moninaisiin tehtäviin. Eetu
tutkitutti tarkkaan viljelmänsä hivenainepitoisuudet
havaiten niissä esim. runsaasti molybdeenia. Viljelystä
luovuttuaan Eetu ja Helmi muuttivat eläkevuosikseen
Ouluun Kaukovainiolle.
Muutto Kuusamosta Ylitorniolle oli merkittävä tapaus.
Vanhin tytär Raili kertoo: "Ei isä kauan ollut kotona, kun
lähti etsimään meille rintamamiestilaa. Useat asutusalueet
hän
kierteli,
kunnes
päätyi
Kapustavuoman
asutusalueeseen Ylitornion erämaissa. Silloin tuntui
hienolta lähteä Suomen länsirajalle, sehän on aivan muuta
kuin itärajalla petojen seassa asuminen. Ruotsiinhan pääsi
ostoksillekin. Ylitorniolle hän lähti maaliskuussa 1955.
Eihän siellä asuntoa ollut. Hän rakensi puista ja havuista
laavun ja toisenkin, joissa asui kesään asti. Taisi se olla
keuhkotautiselle täydellistä "hallimakuuta". Hän kaatoi
talvella rakennuspuut. Niilo-veli kävi apuna metsätöissä.
Keväällä isä rakensi hirsisaunan meidän ensi asunnoksi.
Äidin käydessä Kapustassa keväällä, hän nukkui vielä
laavussa. Heinäkuussa kävin Siirin kanssa ensikertaa
Kapustassa. Silloin isä oli hankkinut ikkunalasit saunaan.
Kävelimme Karjalaiselta Kierovaaran kautta saunalle.
Tietä ei vielä silloin ollut. Isä kantoi ikkunalasit selässään.
Nukuimme saunassa, vielä silloin maalattialla.
Syksyllä 1955 aloitimme koulun vielä Määttälässä, Tauno
ja minä. Siskokin kävi kouluun tutustumassa syksyllä
ainakin kerran. Marraskuussa pakattiin koko koti
rekka-autoon: lehmät, heinät, vähän huonekaluja,
taloustavarat ja muut tarvittavat varusteet. Lähdimme
aamuyöllä tähtien loistaessa kohti uutta kotia. Ei heti kohti
länttä, koska piti kulkea Kemijärven kautta. Ei ollut vielä
siltoja Posiolla. Rovaniemen lääninsairaalassa kävimme
isän Siiri-siskon luona syömässä. Ilta oli jo pitkällä, kun
saavuimme kotipaikalle. Tai eihän me sinne asti päästy,
kun ei tietä ollut.
Johonkin Törmäsen paikkeille oli katepillari pukannut
tienpohjaa. Siihen vain hangelle koko omaisuus!! Lehmät
vietiin yöksi Mustosen parakkinavettaan. Me seitsemän
henkeä
ahtauduimme
Mustosten
asuinparakkiin.
Ennestään siellä oli kymmenen henkeä nukkumassa
samassa huoneessa. Isä oli rakentanut meille
parakkinavetan, jonne lehmät saivat sitten päivällä kahlata.
Tavaratkin jotenkin kuljetettiin saunan päätyvarastoon.
Perhe asettui asumaan saunaan. (noin 12 neliötä).
Parakkisaunankin isä rakensi. Pienellä kamiinalla tehtiin
ruokaa, kunnes isä osti rautahellan, joka on vieläkin
Kapustan talossa. Kesällä ja syksyllä rakennettiin uusi
koti. Jouluna asuttiin jo kamarissa ja keittiössä. Pirtissä ei
ollut vielä silloin lattiaa. Pikkuhiljaa kotia sitten
varusteltiin." (Muisteli Raili Kangas 7.2.2009).
Eetu Pulkkisen sukujuuret johtavat hänen isänsä puolelta
Nurmekseen ja Kuhmoon. Eetun esi-isä 8 sukupolvea
taaksepäin oli Kuhmon Lentuassa 1615-1682 elänyt Matti
Pulkkinen. Matti Pulkkisen pojanpojan Yrjö-poika muutti
1799 Nurmekseen, jossa Pulkkiset asuivat siihen saakka
kunnes Eetun Juho-isä muutti Nurmeksesta Kuusamoon
1906. Eetun äiti oli Susanna Hilden. Susannan isoisän
äidinisä oli Kemin lukkarina toiminut Matias Hilden (s.
1751). Matiaksen isoisä oli oululainen kauppias Heikki
Värttö (s. 1687). Värttö on nykyisin yksi Oulun
kaupunginosa. Kaikesta päätellen se on saanut nimensä
Heikki Värtön mukaan. Matiaksen esi-isä 7 sukupolvea
taaksepäin oli 1530 syntynyt Ravald Ollinpoika Hilduinen,
joka tuli uudisasukkaaksi Oulujärven erämaahan
Melalahden kylään 1552. Matias Hildenin äiti Saara Maria
Bogman (s.1720) on vanhaa pappissukua ja sukujuuret
juontuvat
aina
Erik
Sursilliin
saakka
(ks.
http://www.ess.fi/?article=230626,
http://www.annelikotisaari.net/erik.angerman.ja.lapset.ht
m ja http://www.annelikotisaari.net/osten.ja.lapset.htm).
Eetun vaimon Helmin isän suku on kuusamolaista
Tauriainen/Korpua/Käyrä –sukua ja äiti kuusamolaista
mutta tervolalaislähtöistä Palosaaren sukua.
Vanhemmat: Juho (Juhana) Juhonpoika Pulkkinen, s.
23.4.1875 Nurmes, k. 26.5.1951 Kuusamo. Juho muutti
Kuusamoon 1.11.1906 naimatonna ja avioitui Susanna
Hildenin kanssa noin 1910. Vihitty 10.6.1909. Susanna
Eriika Juhontytär Hilden, s. 31.3.1886 Kuusamo, k.
12.8.1939 Kuusamo.
Lapset:
Raili Anneli Kangas o.s. Pulkkinen, s. 27.9.1945
Kuusamo. Tauluun 59.
Martti Antero Pulkkinen, s. 2.11.1946 Kuusamo, k.
29.1.1947 Kuusamo.
Tauno Juhani Pulkkinen, s. 11.12.1947 Kuusamo.
Tauluun 64.
Sisko Joensuu o.s. Pulkkinen, s. 7.2.1949 Kuusamo,
Määttälänvaara, Kiviaho. Tauluun 67.
Elli Susanna Karppinen o.s. Pulkkinen, s. 12.7.1950
Kuusamo. Tauluun 72.
Mikko Heikki Pulkkinen, s. 4.10.1952 Kuusamo, k.
10.6.1954 Kuusamo.
Hanna Kyllikki Pulkkinen, FT, fyysikko,
yliopistonlehtori, s. 1.8.1954 Kuusamo.
TAULU 59
(taulusta 58, isä Eetu Pulkkinen)
X Raili Anneli Eetuntytär Kangas o.s. Pulkkinen,
sairaanhoitaja, s. 27.9.1945 Kuusamo.
Puoliso: 16.9.1972 Helsinki Tapani Kustaa Kangas,
14
Insinööri, s. 5.8.1947 Sievi.
Lapset:
Sanna-Kaija Kangas, laitoshuoltaja, s. 15.7.1973
Helsinki.
Juho Tapani Kangas, s. 9.8.1974 Raahe. Tauluun 60.
Pekka Samuli Kangas, s. 29.4.1976 Kajaani.
Tauluun 61.
Matti Sakari Kangas, s. 8.8.1977 Kajaani.
Tauluun 62.
Aino-Liisa Katariina Kangas, sosionomi AMK, s.
21.10.1984 Kajaani.
Jaakko Olavi Kangas, s. 27.5.1987 Kajaani.
Tauluun 63.
TAULU 60
(taulusta 59, äiti Raili Kangas)
TAULU 65
(taulusta 64, isä Tauno Pulkkinen)
XI Marko Juhani Pulkkinen, insinööri, s. 3.10.1973
Tornio.
Puoliso: Henna Pulkkinen o.s. Määttä, dipl. insinööri, s.
6.12.1977 Posio. Hennan isä on Osmo Määttä Posiolta.
TAULU 66
(taulusta 64, isä Tauno Pulkkinen)
XI
Pasi Olavi Pulkkinen, säiliöautonkuljettaja, s.
24.7.1977 Tornio.
Puoliso: 2009 Tiina Pulkkinen o.s. Naalisvaara, s.
Tornio.
TAULU 67
(taulusta 58, isä Eetu Pulkkinen)
XI Juho Tapani Kangas, opetusupseeri, s. 9.8.1974
Raahe.
X
Sisko
Joensuu
o.s.
Pulkkinen, YM,
sosiaalityöntekijä, s. 7.2.1949 Kuusamo, Määttälänvaara,
Kiviaho.
Puoliso: 4.4.1998 Liperi Suvi Jonna Kangas o.s.
Saukkonen, KM, erityisopettaja, s. 26.6.1974 Liperi.
Vanhemmat Saukkonen Markku ja Seija.
Puoliso: 5.12.1974 Kempele Matti Joensuu, FM,
suunnittelupäällikkö, s. 1.10.1947 Lappajärvi.
TAULU 61
(taulusta 59, äiti Raili Kangas)
XI Pekka Samuli Kangas, DI, s. 29.4.1976 Kajaani.
Puoliso: 27.1.2001 Kempeleen kirkko Johanna Mirjami
Kangas o.s. Niemelä, terveydenhoitaja, s. 14.4.1975
Oulu. Vanhemmat Niemelä Hannu ja Hilkka (o.s. Annola).
TAULU 62
(taulusta 59, äiti Raili Kangas)
XI Matti Sakari Kangas, laatupäällikkö, s. 8.8.1977
Kajaani.
Puoliso: 2006 Tanja Tellervo Kangas o.s. Vilmi,
yo-merkonomi, s. 20.12.1979 Kajaani. Vanhemmat Vilmi
Yrjö ja Riitta.
Lapset:
Tuukka Matias Kangas, s. 7.9.2010 Kajaani.
TAULU 63
(taulusta 59, äiti Raili Kangas)
XI Jaakko Olavi Kangas, insinööri AMK, s. 27.5.1987
Kajaani.
Puoliso: 19.5.2012 Oulunsalon kirkko Marjaana Annika
Kangas o.s. Sassi, leipuri-kondiittori, s. 23.10.1987.
Vanhemmat Aarno ja Marja-Leena.
TAULU 64
(taulusta 58, isä Eetu Pulkkinen)
X Tauno Juhani Eetunpoika Pulkkinen, saha-asettaja,
s. 11.12.1947 Kuusamo.
Puoliso: 1.4.1973 Leila Kyllikki Pulkkinen o.s. Marjeta,
s. 16.5.1954 Ylitornio.
Lapset:
Marko Juhani Pulkkinen, s. 3.10.1973 Tornio.
Tauluun 65.
Pasi Olavi Pulkkinen, s. 24.7.1977 Tornio.
Tauluun 66.
Lapset:
Hanna-Leena Joensuu, KTK, lastentarhanopettaja, s.
23.7.1976 Oulu.
Antti Joensuu, s. 6.3.1979 Oulu. Tauluun 68.
Mikko Joensuu, s. 2.10.1980 Kempele. Tauluun 69.
Vesa-Pekka Joensuu, datanomi, s. 16.5.1984
Kempele.
Ellimaija Valjus o.s. Joensuu, s. 23.3.1986 Kempele.
Tauluun 70.
Tuomas Joensuu, s. 14.9.1988 Kempele. Tauluun 71.
TAULU 68
(taulusta 67, äiti Sisko Joensuu)
XI Antti Joensuu, Master of Engineering, (ins. ylempi
AMK), s. 6.3.1979 Oulu.
Puoliso: 21.5.2013 Chapel Mijas, Malaga, Espanja Julia
Joensuu o.s. Stotzka, Master of International Business, s.
22.10.1981 Saksa.
Lapset:
Niilo Mikael Johannes Joensuu, s. 28.10.2013
Tampere.
TAULU 69
(taulusta 67, äiti Sisko Joensuu)
XI Mikko Joensuu, Insinööri AMK, s. 2.10.1980
Kempele.
Puoliso: 2.8.2008 Rovaniemi Saara Marjatta Teerijoki,
taiteiden maisteri (Lapin yliopisto), s. 9.11.1979
Rovaniemi Leipee.
TAULU 70
(taulusta 67, äiti Sisko Joensuu)
XI Ellimaija Valjus o.s. Joensuu, Insinööri AMK, s.
23.3.1986 Kempele.
Puoliso: 21.7.2012 Ville Valjus, diplomi-insinööri, s.
2.11.1985 Sotkamo. Vanhemmat Ritva Valjus os Timonen
(Esa Timoselle sukua) ja Oiva Valjus.
15
TAULU 71
(taulusta 67, äiti Sisko Joensuu)
XI Tuomas Joensuu, suunnitteluassistentti, s. 14.9.1988
Kempele.
Puoliso: 21.8.2010 Kastellin kirkko Anja Joensuu o.s.
Pääkkö, Taulusta 219, s. 26.1.1990 Pyhäntä.
Vanhemmat: Juhani Antero Pääkkö, Yrittäjä, konsultti, s.
26.6.1949 Pyhäntä, Tavastkenkä. Vihitty 23.12.1972
Pyhäntä. Raili Sisko Pääkkö o.s. Tornberg, s. 15.2.1948
Kuusamo.
Anjan isän Juhani Pääkön isä Aappo Pääkkö syntyi
Amerikassa, minne hänen vanhempansa muuttivat
Kiuruvedeltä. Juhani Pääkön lapsuudenkoti oli Pyhännän
Tavastkengässä. Juhanin isoveli Kalervo oli 1960-luvulla
Ylitornion Meltosjärven kunnallisessa keskikoulussa
opettajana. - Pääkköjen suvun alkujuuret ovat Kolarin
Sieppijärvellä.
Anjan äiti Raili on omaa sukua Tornberg. Railin isä oli
Kalle Aukusti Johaninpoika Tornberg. Railin äiti oli
Määtän sukua Milga Kustaava Aatontytär Määttä. Sekä
Kalle että Milga olivat Eetu ja Helmi Pulkkisen lasten
seitsemänsiä serkkuja. Tornbergien suvun kantaisä on
Nicolas Nicolai Ulopolitanus, joka oli kirkkoherra
Ylitorniolla vv. 1637-1676, s. 1605 Oulu (oletettavasti), k.
1676 Ylitornio. Hänen latinalaisperäinen nimensä on
suomennettuna
Niilo
Niilonpoika
Oululainen
(polis=kreikank.suomenn. kaupunki. Ulopolitanus =
Oulunkaupunkilainen). Aimo Halilan mukaan hän oli
syntyperältään Oulun Pormestari- ja raatimiesryhmää, joka
kuitenkin oli hyvin nuorta, kun kaupunki oli juuri
perustettu. Oulussa hän kävi myös koulunsa ja sen
perusteella häntä voitiinkin myöhemmin nimitellä "Oulun
skoulun teini pojaksi", jolla oli teinin 'tjiestå papin' palkka,
niin Ylitornion kirkkoherra kuin hän jo silloin olikin.
Nicolaus nai Ylitornion kirkkoherran, Nicolaus Philippi
Falkin tyttären. Falk oli omaksi kirkkoherrakunnaksi 1618
tulleen Ylitornion neljäs kirkkoherra. Nicolaus
Ulopolitanus oli Hietaniemen kappalainen 1637-1639,
Ylitornion vakanssipappi 1639-1641 ja kirkkoherra
vuodesta 1641 kuolemaansa saakka, 1676. Hän omisti
nykyisen Tolpin tilan Alkkulan kylässä Suomen puolella.
Tornbergien suku Suomessa on vahvaa pappissukua.
Tornensien haara edustaa vahvaa lappalaista poromies- ja
talonpoikaissukua Norjan, Ruotsin ja Suomen Lapissa.
(Koutokeinon kautta maailmalle; Erkki I. Aikkila). Ks.
http://www.annelikotisaari.net/n.ulopolitanus.htm .
Kuusamon Tornbergien kantaisä Sigfrid Henrikinpoika
Tornberg syntyi papin poikana Alatorniolla 28.5.1722 ja
toimi kauppiaana kunnes siirtyi nimismieheksi
Kuusamoon. Avioitui nuorena kuolleen nimismiehen
Johan Granlundin lesken, Sofia Esaiaksentytär Fellmanin
kanssa. Sigfridillä ja Sofialla oli 9 lasta, 7 poikaa ja 2
tytärtä. Selvitysten mukaan näistä sukua jatkoivat Henrik,
Johan, Sigfrid, Iisak, Jacob ja Nicolaus (Aikkila,
Vallesmannin perilliset)..
TAULU 72
(taulusta 58, isä Eetu Pulkkinen)
X Elli Susanna Karppinen o.s. Pulkkinen, apuhoitaja,
s. 12.7.1950 Kuusamo.
Puoliso: 23.11.1974 Kuhmo Esa Matti Iikka
Vihtorinpoika Karppinen, vak.edustaja, mv., s.
11.9.1949 Paltamo. Esa Karppisen isälinja 9 sukupolven
taakse vuoteen 1660:
IX Iikka Vihtori Iikanpoika Karppinen, s. 15.7.1917
Paltamo, k. 27.2.1996 Paltamo (isä).
VIII Iikka Vihtori Matinpoika Karppinen, s. 9.11.1876
Säräisniemi, k. 30.10.1954 Paltamo (isoisä).
VII Matti Juhonpoika Karppinen, talollinen, s. 1.3.1845
Säräisniemi, k. 30.11.1880 Säräisniemi (jne).
VI Juho Antinpoika Karppinen, torppari, s. 1819
Säräisniemi, k. 10.1.1858 Säräisniemi
V Antti Juhonpoika Karppinen, itsellinen, s. 23.12.1779
Säräisniemi, k. 1855 Säräisniemi.
IV Juho Heikinpoika Karppinen, s. 28.5.1749 Säräisniemi,
k. jälkeen 1789 Säräisniemi.
III Heikki Eerikinpoika Karppinen, talollinen Mannilassa,
s. 1724 Säräisniemi, k. 16.10.1785 Säräisniemi.
II Eerikki Heikinpoika Karppinen, talollinen Mannilassa,
s. 1704 Säräisniemi, k. 19.2.1780 Säräisniemi.
I Heikki Antinpoika Karppinen torppari, s. noin 1660
Säräisniemi, k. 1710 Säräisniemi.
Karppinen sukunimenä
Karppinen sukunimen kantajia oli Kansaneläkelaitoksen
kortiston vuoden 1970 mukaan 5974 kappaletta. Muita
samasta sanasta lähtöisin olevia sukunimiä oli Karppainen
(810 kpl) ja Karppi (501 kpl). Sukunimen lähtökohtana on
venäläinen ristimänimi Karpos (Polykarpos), joka
tarkoittaa hedelmää. Venäläiset ristimänimet ovat taas
peräisin ortodoksiperinteestä ja siten alkujaan kreikkaa.
Sukunimeen liitettiin keskiajalla deminutiivipääte -nen.
Niinpä karjalaiset nimet olivat perusmuodoltaan vielä
sellaisia kuten Hukka, mutta savolaismuoto sisältää jo
deminutiivin ja Hukka muuttui Hukkaseksi. Teppo
Karppisen mukaan' esim. runonlaulaja Arhippa Perttusen
poika oli Mihail Arhippainen. Nimi Karppinen kirjoitettiin
keskiajalla ja uuden ajan alussa monella eri tavalla kuten
Carpa(i)n tai Karpain niinpä Oulujärven ensimmäisten
uudisasukkaiden joukossa oli elänyt 1530-luvulta alkaen
Påwell Karppein (Paavo Karppinen) Sotkamonsalmella.
Alkuperäinen Karpos-nimi eli vielä 1730-luvullakin, kun
Oulussa
asui
eräs
karjalainen
Polykarpos.
Asutushistoriallisesti näyttää siltä, että savolainen asutus
ainakin Säämingin seudulla oli lähtöisin Laatokan
rannoilta. Karppisia löytyi Suur-Jääsken alueelta
(luovutetulla alueella) Karjalan kannaksella. Tiedetään,
että Laatokan rannoilla oli pysyvää asutusta jo
1400-luvulla. Karppiseen viittavia talon- ja paikannimiä
16
löytyy paljon Karjalasta ja Savosta. Kainuusta löytyy
Karppiloita ympäri Oulujärveä. Lisäksi on Karpinvaara
Hyrynsalmella. Savo-Karjalasta löytyy Karppiloita mm.
Säyneisten Siikajärveltä ja Juualta. Savon vanhimpien
veroluetteloiden mukaan vuodelta 1541 todetaan
kaikkiaan 15 Karppista.
Karppisten siirtyminen Oulujärvelle
Vuoden 1323 Pähkinäsaaren rauhassa Pohjois-Savo oli
jäänyt Venäjän puolelle, mutta uudisasutuksen myötä
savolaisväestöä siirtyi etelämpää rajan yli kohti pohjoista.
Alue oli ollut jo aikaisemmin pitkään merkittävä
eränkäynnin kannalta. Kustaa Vaasa oli innokas
uudisasutuksen puolestataistelija ja halusi samalla siirtää
Ruotsin rajaa syvemmälle Venäjän vaikutusalueita.
Uudisasukkaat saivatkin usean vuoden verovapauksia.
Rajakiistat johtivat vihollisuuksien puhkeamiseen. Ns.
Vanhaavihaa käytiin aina vuoteen 1595, jolloin Täyssinän
rauhassa Ruotsin itäraja siirtyi pitkälle Savoon.
Pohjois-Karjala pysyi edelleen Venäjän vaikutuspiirin alla
ja ortodoksiväestöä eli siellä vielä pysyvästi aina vuoden
1617 Stolbovan rauhaan asti, jolloin Käkisalmen lääni
liitettiin Ruotsiin ja väestön pakkoluterilaistamisen myötä
ortodoksiväestöä siirtyi joukoittain Venäjälle.
Uudisasukkaat viljelivät myös maata eränkäynnin ohella.
Oulujärvellä asutus oli keskittynyt sen rannoille ja saarille
(Manamansalo ja Käkisaari). Rakennettiinpa Paltamon
ensimmäinen kirkko keskelle Oulujärveä Manamansalon
saarelle. Manamansalon saaren uudisasutus ja kirkko
tuhoutui kokonaan 1580-luvulla. Manamansalon Karppila
(Heikka) poltettiin kahteen kertaan vuosina 1578 ja 1580.
Vuonna 1587 koko kylä oli poltettu ja taas heti 1600-luvun
alkuvuosina vainolaiset hyökkäsivät ja tuhosivat paljon
asutusta. Paltamon ensimmäinen kirkko Manamansalossa
tuhoutui jo tuoreeltaan 1500-luvun tuhoissa. Suomalaiset
kävivät taas vuorostaan tuhoamassa rajantakaisia
karjalaisia kyliä. Tunnetuimpia olivat Vesaisen tuhoretket
syvälle Vienan Karjalaan. Kierre johti jatkuvaan
kostamiseen; tuhoamiseen ja tappamiseen. Veroja
pystyttiin taas jälleen maksamaan vasta 1610-luvun
lopulla, kun pyvämpi rauha oli saatu aikaan venäläisten
kanssa ja asutus pääsi uudelleen elpymään.
Kruununverotus perustui pitkään kalastukseen ja
metsästykseen. Oulujärvestä saatiin erityisesti haukea, jota
piti maksaa Ruotsin kruunulle veroina. Lisäksi maksettiin
veroja
oravannahkoina.
Virkamiesten
antamien
selontekojen mukaan peltoja oli vähän ja ne olivat karkeaa
hiekkaa. Niinpä ohra- ja ruissadot jäivät vielä hallojen
takia varsin vähäisiksi. Suoniityt olivat lisäksi heikkoa
laidunmaata kotieläimille. Voita kuitenkin saatiin, koskapa
se mainitaan verolähteenä. Vesistöjen kautta asutusta
levisi Hyrynsalmen ja Sotkamon reiteille. Voudintilien
mukaan verotettiin 1555 Paavo Karppista. Vuosina
1558-1572 tulee lisää Karppisia uudisasukkaiksi, Pekka ja
Matti Karppinen Melalanden neljännekseen ja Heikki
Karppinen Jaalangan neljännekseen (Manamansalo).
Vainovuosien (Vanhanvihan) aikana (1576-1610)
Oulujärven erämaa-alue (Uleträsk ödemark) autioitui,
mutta elpyi taas rauhan aikaan.
Manamansalon saarta voidaan hyvällä syyllä kutsua
Kainuun ja Oulujokilaakson ja koko Suomenkin
Karppisten alkukodiksi, sillä sen sukutilojen Heikan,
Kankaan ja Kivarin jälkeläisiä löytyy nykypäivinä
kymmeniä tuhansia. 1600-luvun jälkipuoliskolla Karppisia
tuli lisää ja nyt heitä löytyi Vuolijoen Käkisaaresta (kaksi
erillistä? sukua), Ristijärveltä (väki lähtöisin Käkisaaresta)
ja Sotkamon Laakajärveltä ja Elänteenjärveltä ja tietysti
vuonna 1651 perustetusta, tosin vaatimattomasta
muutaman sadan asukkaan maalaiskaupungista Kajaanista.
Elanto saatiin maanviljelyksestä, metsästyksestä ja
kalastuksesta. Oli tietysti karjanhoitoakin. Kajaanissa eli
porvarielämää puuseppämestari Matti Aukustinpoika
Karppinen viiden lapsensa kanssa, jotka vaikuttivat
porvareina ennen
Isoavihaa. Kaupunkilaistuneet
Karppiset ottivat uudet ruotsinkieliset sukunimet Grönberg
ja Snicker.
(Lähde: Kari Moilanen 1996: Manamansalon Mannilan
Karppisten sukukirja).
Vanhemmat: Iikka Vihtori Iikanpoika Karppinen, s.
15.7.1917 Paltamo, k. 27.2.1996 Paltamo. Eeva Matilda
Karoliina Juhontytär Karppinen o.s. Kilpeläinen, s.
14.2.1919 Säräisniemi, k. 3.2.2008 Paltamo.
Lapset:
Tuomo Sakari Karppinen, s. 18.10.1975 Kuhmo.
Tauluun 73.
Antti Einari Karppinen, s. 28.10.1976 Paltamo.
Tauluun 74.
Pauli Olavi Karppinen, rakennusmies, s. 12.4.1978
Paltamo.
Simo Ensio Karppinen, s. 7.6.1979 Paltamo.
Tauluun 75.
Jussi Ilmari Karppinen, s. 3.11.1980 Paltamo.
Tauluun 76.
Lassi Tapio Karppinen, autonkuljettaja, s.
28.12.1982 Paltamo.
Anna Susanna Jokitalo o.s. Karppinen, s. 11.5.1984
Paltamo. Tauluun 77.
Hannu Samuli Karppinen, koneenkuljettaja, s.
27.1.1985 Paltamo.
Ulla Emilia Tiirola o.s. Karppinen, s. 28.7.1987
Paltamo. Tauluun 78.
Maija Inkeri Soronen o.s. Karppinen, s. 4.10.1989
Paltamo. Tauluun 79.
Sampo Pellervo Karppinen, opisk., s. 25.6.1994
Paltamo.
TAULU 73
(taulusta 72, äiti Elli Karppinen)
XI
Tuomo Sakari Karppinen, maanviljelijä, s.
18.10.1975 Kuhmo.
Puoliso: 13.5.1995 Kajaanin kirkko Raija Marjaana
Karppinen, emäntä, s. 9.6.1974 Kajaani. Vanhemmat:
Aila ja Pentti Karppinen.
Vanhemmat: Pentti Vilho Abraham Vilhonpoika
Karppinen, s. 28.11.1936 Säräisniemi, Manamansalo. Aila
Taina Inkeri Karppinen o.s. Sivonen, s. 20.6.1946
17
Vuolijoki.
TAULU 74
(taulusta 72, äiti Elli Karppinen)
XI Antti Einari Karppinen, koneistaja, s. 28.10.1976
Paltamo.
Puoliso: 7.7.1996 Paltamo Kirsi Maarit Hannele
Karppinen o.s. Kilpeläinen, lähihoitaja, s. 22.4.1978
Paltamo.
Lapset:
Milla Katariina Karppinen, s. 4.3.1998.
Venla Sofia Karppinen, s. 19.8.2001.
Roope Mikael Karppinen, s. 24.4.2003.
TAULU 75
(taulusta 72, äiti Elli Karppinen)
XI Simo Ensio Karppinen, autonkuljettaja, s. 7.6.1979
Paltamo.
Kihloissa: Minna Maarit Rautiainen, s. 20.2.1972.
TAULU 76
(taulusta 72, äiti Elli Karppinen)
XI Jussi Ilmari Karppinen, koneistaja, s. 3.11.1980
Paltamo.
Puoliso: 19.9.2009 Heidi Marianne Karppinen o.s.
Juntunen, lähihoitaja, s. 4.7.1985 Sotkamo. Vanhemmat:
Sirpa ja Jukka Juntunen.
TAULU 77
(taulusta 72, äiti Elli Karppinen)
XI Anna Susanna Jokitalo o.s. Karppinen, sosionomi,
s. 11.5.1984 Paltamo.
Puoliso: 16.9.2006 Kajaani Janne Vesa Jokitalo,
insinööri, s. 8.11.1977 Haukipudas.
TAULU 78
(taulusta 72, äiti Elli Karppinen)
XI Ulla Emilia Tiirola o.s. Karppinen, lähihoitaja, s.
28.7.1987 Paltamo.
Puoliso: Markus Tapani Tiirola, insinööri, s. 14.3.1978
Kiiminki. Vanhemmat: Liisa ja Matti Tiirola.
TAULU 79
(taulusta 72, äiti Elli Karppinen)
XI Maija Inkeri Soronen o.s. Karppinen, opisk., s.
4.10.1989 Paltamo.
Puoliso: 9.6.2012 Paltamon kirkko Petri Tapio Soronen,
opisk., s. 27.7.1990 Oulu.
Vanhemmat: Aarre Soronen. Marjaana Soronen.
TAULU 80
(taulusta 40, isä Antti Korpua)
IX Antti Reino Antinpoika Korpua, s. 22.2.1914
Kuusamo, k. 7.7.1972 Kuusamo.
Puoliso: Jenni Martta Korpua o.s. Granroth, s.
23.10.1917 Kuusamo.
Lapset:
Sirkka Saimi Korpua, s. 5.7.1946 Kuusamo.
Toini Susanna Viinikka o.s. Korpua, s. 2.11.1947
Kuusamo. Tauluun 81.
Martti Olavi Korpua, s. 13.2.1949 Kuusamo.
Tauluun 82.
Unto Tapio Korpua, s. 19.6.1950 Kuusamo, Sukula.
Tauluun 83.
Seppo Antero Korpua, s. 25.10.1956 Kuusamo, k.
21.8.1976.
Seija Tuulikki Pesonen o.s. Korpua, s. 23.11.1957
Kuusamo. Tauluun 84.
TAULU 81
(taulusta 80, isä Reino Korpua)
X Toini Susanna Reinontytär Viinikka o.s. Korpua, s.
2.11.1947 Kuusamo.
Puoliso: Veikko Vilho Viinikka, s. 25.10.1943.
TAULU 82
(taulusta 80, isä Reino Korpua)
X Martti Olavi Reinonpoika Korpua, s. 13.2.1949
Kuusamo.
Puoliso: Rauni Hillevi Korpua o.s. Määttä, s. 4.1.1953
Kuusamo.
Lapset:
Sari Hannele Korpua, s. 3.10.1975.
Petri Tapani Korpua, s. 6.3.1978.
Mira Pauliina Korpua, s. 18.9.1980.
TAULU 83
(taulusta 80, isä Reino Korpua)
X Unto Tapio Reinonpoika Korpua, s. 19.6.1950
Kuusamo, Sukula.
Puoliso: 4.7.1971 Kuusamo Margetta Helvi Korpua o.s.
Virkkula, s. 3.2.1951 Kuusamo. Vanhemmat Virkkula
Kalle Emil (s. 27.8.1910) ja Hilja Erika (os.
Parkkisenniemi, s. 20.10.1916 Taivalkoski).
Lapset:
Pia Mar-Len Korpua, s. 30.4.1973.
Minna Maarit Korpua, s. 16.5.1975.
TAULU 84
(taulusta 80, isä Reino Korpua)
X Seija Tuulikki Pesonen o.s. Korpua, s. 23.11.1957
Kuusamo.
Puoliso: 20.7.1989 Hannu Tapio Pesonen, s. 16.3.1957
Kuusamo.
Lapset:
Tommi Tapio Pesonen, s. 15.6.1980.
Jarkko Juha Tapani Pesonen, s. 21.8.1987.
Jenny Katariina Pesonen, s. 19.1.1990.
TAULU 85
(taulusta 40, isä Antti Korpua)
IX Johanna (Hanna) Aliina Antintytär Luukkonen
o.s. Korpua, s. 23.12.1916 Kuusamo, k. 21.8.2000
Kuusamo.
Puoliso: Aatu Arvi Luukkonen, Taulusta 11, s. 6.7.1909
Kuusamo, k. 3.7.1988 Kuusamo.
Vanhemmat: Juho Pekka Luukkonen, s. 30.1.1860
Kuusamo, k. 30.12.1916 Kuusamo. Vihitty 14.4.1900
Kuusamo. Sofia Karoliina Sihverintytär Palosaari, s.
18
26.6.1874 Kuusamo.
TAULU 90
Lapset:
Jouko Antero Luukkonen, s. 28.1.1952 Kuusamo.
Tauluun 86.
Tuula Kaarina Luukkonen, s. 31.7.1953 Kuusamo.
Raija Anneli Oikarinen o.s. Luukkonen, s.
17.11.1954 Kuusamo. Tauluun 87.
Toini Sisko Ervasti o.s. Luukkonen, s. 3.3.1956
Kuusamo. Tauluun 88.
Pentti Arvid Luukkonen, s. 10.8.1957 Kuusamo.
Tauluun 11.
Anja Sinikka Takkinen o.s. Luukkonen, s.
15.6.1960 Kuusamo. Tauluun 89.
TAULU 86
(taulusta 85, äiti Johanna Luukkonen)
X Jouko Antero Arvinpoika Luukkonen, hieroja, s.
28.1.1952 Kuusamo.
(taulusta 40, isä Antti Korpua)
IX Jenni Matilda (Tilda) Törmänen o.s. Korpua, s.
24.3.1918 Kuusamo, k. 1998 Kuusamo.
Puoliso: Väinö Antero Törmänen, s. 22.10.1915
Kuusamo.
Lapset:
Markku Johannes Törmänen, s. 3.3.1952 Kuusamo.
Tauluun 91.
Alpo Kalevi Törmänen, s. 6.6.1953 Kuusamo.
Tauluun 92.
Sisko Inkeri Törmänen, s. 10.11.1954 Kuusamo.
Riitta Annukka Törmänen, s. 16.7.1956 Kuusamo.
Maija Leena Mäkelä o.s. Törmänen, s. 12.4.1958
Kuusamo. Tauluun 93.
Tuomo Törmänen, s. 6.10.1959 Kuusamo.
Pertti Törmänen, s. 19.2.1961 Kuusamo. Tauluun 95.
Puoliso: Taina Maria Luukkonen o.s. Poikela,
palkanlaskija, s. 13.10.1954 Salla. Vanhemmat Poikela
Aaro ja Soini (Marja).
X Markku Johannes Törmänen, s. 3.3.1952 Kuusamo.
Lapset:
Riikka Maria Luukkonen, s. 25.11.1982 Tampere.
Puoliso: Mirja Kyllikki Törmänen o.s. Narinen, s.
19.2.1948 Puumala.
TAULU 87
(taulusta 85, äiti Johanna Luukkonen)
TAULU 91
TAULU 92
(taulusta 90, äiti Jenni Törmänen)
(taulusta 90, äiti Jenni Törmänen)
X Raija Anneli Arvintytär Oikarinen o.s. Luukkonen,
s. 17.11.1954 Kuusamo.
X
Alpo Kalevi Törmänen, maatalouskeskuksen
toimihenkilö, s. 6.6.1953 Kuusamo.
Puoliso: Antti Pekka Oikarinen, sähköasentaja, s.
4.12.1948 Kuusamo.
Puoliso: Soile Törmänen o.s. Syvänen, s. 1.12.1950.
Lapset:
Tero Pekka Oikarinen, s. 3.3.1977 Kuusamo.
Sanna Johanna Oikarinen, s. 16.10.1979 Kuusamo.
TAULU 88
(taulusta 85, äiti Johanna Luukkonen)
X Toini Sisko Arvintytär Ervasti o.s. Luukkonen, s.
3.3.1956 Kuusamo.
Puoliso: Teijo Jouko Ervasti, s. 7.12.1954 Kuusamo.
Vanhemmat Ervasti Juho (s. 24.6.1911) ja Sylvi (os. Nissi,
s. 29.12.1912).
Lapset:
Jani Jouko Ervasti, s. 22.8.1981.
Jenna-Sofia Ervasti, s. 4.4.1985.
TAULU 89
(taulusta 85, äiti Johanna Luukkonen)
X
Anja Sinikka Takkinen
laitoshoitaja, s. 15.6.1960 Kuusamo.
o.s.
Luukkonen,
Puoliso: 5.9.1981 Kuusamo Mauri Albert Takkinen,
yrittäjä, s. 5.10.1955 Kuusamo. Vanhemmat Takkinen
Yrjö, s. 1.11.1925, seppä ja Haataja Terttu Lempi, s.
9.6.1931, siivooja.
Lapset:
Hanna-Mari Takkinen, s. 10.6.1982 Kuusamo.
Markus Eemeli Takkinen, s. 13.10.1985 Kuusamo.
TAULU 93
(taulusta 90, äiti Jenni Törmänen)
X Maija Leena Mäkelä o.s. Törmänen, s. 12.4.1958
Kuusamo.
Puoliso: Raimo Mäkelä, s. 4.8.1957.
Lapset:
Mikko Mäkelä, s. 4.3.1986. Tauluun 94.
TAULU 94
(taulusta 93, äiti Maija Mäkelä)
XI Mikko Mäkelä, s. 4.3.1986.
Puoliso: Katja Mäkelä, s. 1.9.1985.
Lapset:
Melissa Mäkelä, s. 2.9.2006.
Mikael Mäkelä, s. 31.3.2008.
Matias Mäkelä, s. 20.6.2011.
TAULU 95
(taulusta 90, äiti Jenni Törmänen)
X Pertti Törmänen, s. 19.2.1961 Kuusamo.
Puoliso: Anita Törmänen, s. 5.4.1958, k. 11.1.2013.
TAULU 96
(taulusta 2, isä Lauri Tauriainen)
III Risto (Krister) Laurinpoika Tauriainen, tilallinen,
s. 1665 Suomussalmi, k. 17.4.1734 Kuusamo.
Puoliso: 9.3.1690 Kuusamo Anna Tauriainen o.s.
Palojärvi,.
19
Lapset:
Risto (Krister) Tauriainen, s. 1695 Kuusamo,
Alakitka, Juuma. Tauluun 97.
TAULU 97
(taulusta 96, isä Risto Tauriainen)
IV Risto (Krister) Ristonpoika Tauriainen, s. 1695
Kuusamo, Alakitka, Juuma, k. 13.4.1739 Kuusamo,
Alakitka, Juuma.
Puoliso: Maria Tauriainen, s. 1695, k. 1729 Kuusamo,
Alakitka, Juuma.
Lapset:
Risto (Krister) Tauriainen, s. 1724 Kuusamo,
Alakitka, Juuma. Tauluun 98.
TAULU 98
(taulusta 97, isä Risto Tauriainen)
V Risto (Krister) Ristonpoika Tauriainen, s. 1724
Kuusamo, Alakitka, Juuma, k. 7.10.1777 Kuusamo,
Alakitka, Juuma.
Puoliso: 25.3.1750 Kuusamo Brita Tauriainen o.s.
Holappa, emäntä, s. 1718 Kuusamo, k. 1.1.1792
Kuusamo, Alakitka, Juumajärvi.
Lapset:
Elin Määttä-Takalo o.s. Tauriainen, s. 7.11.1751
Kuusamo, Alakitka. Tauluun 99.
TAULU 99
(taulusta 98, isä Risto Tauriainen)
VI Elin Määttä-Takalo o.s. Tauriainen, s. 7.11.1751
Kuusamo, Alakitka, k. 1.6.1785 Kuusamo.
Puoliso: Lauri Pekanpoika Määttä-Takalo, s. 13.7.1752
Kuusamo, Vuotunki, k. 12.7.1845 Kuusamo, Alakitka,
Juuma.
Vanhemmat: Pekka Antinpoika Määttä-Vuotunki, s. 1704
Kuusamo, Heikkilä, k. 10.6.1767 Kuusamo, Heikkilä,
Vuotunki. Pekalla oli puolisona Elin Paavontytär
Tuovinen (1710-1756) ja Anna Mustonen (1713-1778).
Kumpikaan heistä ei ikänsä puolesta sovi Johan
Pekanpojan (s. 1723) äidiksi. Elin Määttä o.s. Tuovinen, s.
1710 Kuusamo, Vasaraperä, k. 8.5.1756 Kuusamo,
Heikkilä, Vuotunki.
Lapset:
Henrik Määttä-Takalo, s. 10.4.1780 Kuusamo,
Alakitka, Juuma. Tauluun 100.
TAULU 100
(taulusta 99, äiti Elin Määttä-Takalo)
VII Henrik Laurinpoika Määttä-Takalo, s. 10.4.1780
Kuusamo, Alakitka, Juuma, k. 15.2.1852 Kuusamo,
Paanajärvi.
Puoliso: Margareta Johanintytär Kela, Taulusta 169,
talonemäntä, s. 30.1.1783 Kuusamo, Alakitka, Tahkola, k.
24.2.1870 Kuusamo, Paanajärvi, Takalo 49.
Vanhemmat: Johan Danielinpoika Kela, Talollinen, vävy,
s. 19.10.1753 Kuusamo, k. 13.12.1803 Kuusamo. Vihitty
27.2.1780 Kuusamo. Maria Juhontytär Kela o.s.
Määttä-Saapunki, s. 7.7.1759 Kuusamo, k. 6.4.1830
Kuusamo.
Lapset:
Johan Henrik Määttä-Takalo, s. 1.9.1810 Kuusamo,
Paanajärvi, Takalo 49. Tauluun 101.
Antti Määttä-Takalo, s. 1.4.1814 Kuusamo,
Paanajärvi. Tauluun 110.
Daniel Määttä-Takalo, s. 24.6.1818 Kuusamo.
Tauluun 115.
Simon Petter Määttä-Takalo, s. 12.2.1821 Kuusamo,
Paanajärvi. Tauluun 116.
TAULU 101
(taulusta 100, isä Henrik Määttä-Takalo)
VIII Johan Henrik Henrikinpoika Määttä-Takalo, s.
1.9.1810 Kuusamo, Paanajärvi, Takalo 49, k. 6.1.1892
Kuusamo, Paanajärvi, Rajimmainen.
Puoliso: 2.2.1846 Kuusamo Anna-Riitta Määttä-Takalo
o.s. Lämsä-Määttälä, s. 19.6.1818 Kuusamo, k.
5.12.1899 Kuusamo, Paanajärvi, Rajimmainen.
Lapset:
Iisak Määttä-Takalo, s. 12.5.1846 Kuusamo,
Paanajärvi, Takalo 49. Tauluun 102.
Amanda Määttä-Takalo, s. 23.5.1848 Kuusamo,
Heikkilä. Tauluun 104.
TAULU 102
(taulusta 101, isä Johan Määttä-Takalo)
IX Iisak Määttä-Takalo, vävy, s. 12.5.1846 Kuusamo,
Paanajärvi, Takalo 49.
Puoliso:
Anna-Sofia
Määttä-Takalo
o.s.
Määttä-Päätalo, s. 15.1.1855 Kuusamo, Paanajärvi.
Lapset:
Juho Takalo, s. 5.3.1880 Kuusamo, Paanajärvi.
Tauluun 103.
TAULU 103
(taulusta 102, isä Iisak Määttä-Takalo)
X Juho Iisakinpoika Takalo, s. 5.3.1880 Kuusamo,
Paanajärvi.
Puoliso: Kaisa Maria Takalo o.s. Pohjola,.
Lapset:
Aukusti Takalo, s. 7.2.1906 Kuusamo, Paanajärvi.
Briitta Maria Takalo, s. 28.2.1908 Kuusamo,
Paanajärvi.
Juho Erkki Takalo, s. 30.4.1910 Kuusamo,
Paanajärvi.
Severiina Takalo, s. 17.8.1912 Kuusamo, Paanajärvi.
Kalle Takalo, s. 6.1.1915 Kuusamo, Paanajärvi.
TAULU 104
(taulusta 101, isä Johan Määttä-Takalo)
IX
Amanda
Johanintytär
Määttä-Takalo,
talonemäntä, s. 23.5.1848 Kuusamo, Heikkilä, k.
28.12.1928 Kuusamo, Heikkilä.
Puoliso: 23.6.1884 Kuusamo Sihveri Herman
Juho-Kustaanpoika Törmänen, talollinen, s. 28.2.1858
Kuusamo, Heikkilä, k. 7.5.1930 Kuusamo.
Lapset:
Hilda Ulriika Iinatti o.s. Törmänen, s. 8.8.1889
Kuusamo. Tauluun 105.
20
TAULU 105
(taulusta 104, äiti Amanda
Määttä-Takalo)
X Hilda Ulriika Sihverintytär Iinatti o.s. Törmänen,
s. 8.8.1889 Kuusamo, k. 10.10.1959.
Puoliso: 21.6.1913 Kuusamo Kalle Jaakonpoika Iinatti,
s. 25.9.1889 Pudasjärvi, k. 21.11.1963.
Lapset:
Vieno Iinatti, s. 14.8.1915 Pudasjärvi, k. 24.7.1941
kaatui II maailmansodassa.
Helvi Katariina Karjalainen o.s. Iinatti, s. 4.5.1918
Pudasjärvi. Tauluun 106.
Jaakko Iinatti, s. 26.7.1922 Pudasjärvi. Tauluun 109.
TAULU 106
(taulusta 105, äiti Hilda Iinatti)
XI Helvi Katariina Kallentytär Karjalainen o.s.
Iinatti, s. 4.5.1918 Pudasjärvi, k. 12.9.1988.
Puoliso: 23.12.1940 Artturi Matinpoika Karjalainen, s.
20.6.1907, k. 30.8.1982.
Lapset:
Aimo Johannes Karjalainen, s. 20.10.1946.
Tauluun 107.
Jouko Kalevi Karjalainen, s. 16.11.1956.
Tauluun 108.
TAULU 107
(taulusta 106, äiti Helvi Karjalainen)
XII Aimo Johannes Artturinpoika Karjalainen, s.
20.10.1946.
Puoliso: 1973 Kaarina Karjalainen o.s. Salmela, s. 1947.
Lapset:
Anu Parkatti o.s. Karjalainen, s. 6.4.1974.
TAULU 108
(taulusta 106, äiti Helvi Karjalainen)
XII Jouko Kalevi Artturinpoilka Karjalainen, s.
16.11.1956.
Puoliso: Sirkka Liisa Karjalainen o.s. Räisänen, s.
17.6.1956. Heillä lapsia Mika Kalevi ja Mirva-Liisa.
TAULU 109
(taulusta 105, äiti Hilda Iinatti)
XI Jaakko Kallenpoika Iinatti, s. 26.7.1922 Pudasjärvi.
Puoliso: Eevi Maria Onnintytär Iinatti o.s. Ylilehto, s.
28.6.1926.
Lapset:
Kimmo Kaarlo Iinatti, s. 27.3.1963.
TAULU 110
(taulusta 100, isä Henrik Määttä-Takalo)
VIII Antti Henrikinpoika Määttä-Takalo, s. 1.4.1814
Kuusamo, Paanajärvi, k. 18.11.1898 Salla, Iivari.
Puoliso: Anna-Liisa Yrjöntytär Määttä-Takalo o.s.
Pesonen-Rajala, s. 3.7.1815 Kuusamo, Heikkilä, k. 1901
Kuolajärvi.
Lapset:
Juho Herman Iivari e. Määttä-Takalo, s. 28.4.1840
Kuusamo, Paanajärvi. Tauluun 111.
TAULU 111
(taulusta 110, isä Antti Määttä-Takalo)
IX Juho Herman Antinpoika Iivari e. Määttä-Takalo,
s. 28.4.1840 Kuusamo,
Paanajärvi, k. 20.4.1890
Kuolajärvi, Tenniö.
Puoliso: Riitta Liisa Matintytär Iivari o.s. Ulkuniemi, s.
27.4.1845 Kuolajärvi, k. 18.3.1929 Kuolajärvi, Tenniö.
Lapset:
Juho Erkki Iivari, s. 22.12.1873 Kuolajärvi, Tenniö.
Tauluun 112.
TAULU 112
(taulusta 111, isä Juho Iivari)
X
Juho Erkki Juhonpoik Iivari, s. 22.12.1873
Kuolajärvi, Tenniö, k. 2.2.1920 Kuolajärvi, Tenniö.
Puoliso: Kaisa Reeta Juhontytär Iivari o.s. Sarivaara, s.
30.6.1873, k. 20.2.1936 Kuolajärvi, Tenniö.
Lapset:
Johan Viktor Anselm Iivari, s. 10.3.1900 Kuolajärvi,
Tenniö. Tauluun 113.
TAULU 113
(taulusta 112, isä Juho Iivari)
XI
Johan Viktor Anselm Juhonpoika Iivari, s.
10.3.1900 Kuolajärvi, Tenniö.
Puoliso: Hilja Johanna Matintytär Iivari o.s. Sipola, s.
5.4.1899 Kuolajärvi.
Lapset:
Veikko Anselmi Iivari, s. 27.3.1923 Salla, Naruska.
Tauluun 114.
TAULU 114
(taulusta 113, isä Johan Iivari)
XII Veikko Anselmi Johaninpoika Iivari, s. 27.3.1923
Salla, Naruska.
Puoliso: Saara Oskarintytär Iivari o.s. Rahiainen, s.
26.6.1921.
TAULU 115
(taulusta 100, isä Henrik Määttä-Takalo)
VIII
Daniel Henrikinpoika
24.6.1818 Kuusamo.
Määttä-Takalo,
s.
Puoliso: Maria Määttä-Takalo o.s. Leinonen, s.
11.6.1821 Kuusamo.
Lapset:
Anna Liisa Määttä-Takalo, s. 10.1.1856 Kuusamo.
TAULU 116
(taulusta 100, isä Henrik Määttä-Takalo)
VIII Simon Petter Henrikinpoika Määttä-Takalo, s.
12.2.1821 Kuusamo, Paanajärvi.
Puoliso: Greta Liisa Nilsintytär Määttä o.s. Sax, s.
10.4.1834.
Lapset:
Karlo August Wilhelm Määttä, s. 12.9.1873
Alatornio, Könölä. Tauluun 117.
21
TAULU 117
(taulusta 116, isä Simon Määttä-Takalo)
TAULU 122
(taulusta 121, äiti Laura Määttä)
IX Karlo August Wilhelm Simonpoika Määttä, s.
12.9.1873 Alatornio, Könölä.
XI Rauha Raakel Niilontytär Vuokila o.s. Varajärvi,
s. 25.12.1928 Karunki.
Puoliso: Maria Josefina Jaakontytär Määttä o.s.
Pohjanen, s. 22.1.1874 Alatornio, Könölä, k. 19.9.1965.
Puoliso: 6.1.1947 Karunki Mauno Olavi Vuokila,
yrittäjä, Tervolan Saha ja Höyläämö Oy, s. 6.1.1919
Tervola. Mauno perusti 1956 Tervolan Saha ja Höyläämö
Oy:n. Yritys toimii tällä nimellä edelleen. Tervolan Saha ja
Höyläämö Oy on perheyritys. Nyt sahan ”varressa” ovat
Vuokilan sisarusparvi, ympärillään työssä on myös
jälkikasvua. Perheyrityksellä on toinenkin saha; Kittilässä
VK Timber Oy. Liikevaihto on näillä yhteensä noin 17
miljoonaa euroa, siitä noin 15 milj. euroa on Tervolan
Sahan ja Höyläämön liikevaihto. Jokin vuosi sitten yritys
myytiin Ruukki Oy:lle ja yritys listautui pörssiin, mutta
muutaman vuoden jälkeen entiset omistajat Vuokilan
veljekset ostivat yrityksensä takaisin ja se jatkaa edelleen
perheyrityksenä.
Lapset:
Hilja Katri Anunti o.s. Määttä, s. 12.9.1895
Alatornio. Tauluun 118.
Laura Eliina Määttä, s. 26.10.1899 Alatornio,
Könölä. Tauluun 121.
Maria Olivia Määttä, s. 30.3.1902 Alatornio, Könölä.
Tauluun 128.
Nanni Ester Määttä, s. 15.9.1903 Alaornio, Könölä.
Pso:t 1. Karl Villiam Adamson, 2. Laakakoski.
Heino Helmeri Määttä, s. 21.2.1908 Alaornio,
Könölä. Tauluun 129.
Ellen Maria Nahkiaisoja o.s. Määttä, s. 5.8.1913
Tornio. Tauluun 130.
TAULU 118
(taulusta 117, isä Karlo Määttä)
X Hilja Katri Kaarlontytär Anunti o.s. Määttä, s.
12.9.1895 Alatornio.
Puoliso: Oskari Anunti, s. 25.1.1869 Ylitornio,
Kainuunkylä, k. 10.7.1937 Karunki. Heilllä 12 lasta.
Lapset:
Kaarlo Johannes Anunti, s. 30.1.1919 Ylitornio.
Tauluun 119.
TAULU 119
(taulusta 118, äiti Hilja Anunti)
Lapset:
Eila Rakel Kantola o.s. Vuokila, s. 22.11.1948 Kemi.
Tauluun 123.
Maija Päkkilä o.s. Vuokila, s. 15.12.1949 Tervola.
Tauluun 124.
Riitta Hannele Kurkela o.s. Vuokila, s. 21.9.1952
Tervola. Tauluun 125.
Pirjo Anitta Heikkinen o.s. Vuokila, s. 21.3.1954
Tervola. Tauluun 126.
Laura Elina Ahola o.s. Vuokila, s. 15.6.1974
Tervola. Tauluun 127.
TAULU 123
(taulusta 122, äiti Rauha Vuokila)
XI
Kaarlo Johannes Oskarinpoika Anunti, s.
30.1.1919 Ylitornio.
XII Eila Rakel Kantola o.s. Vuokila, s. 22.11.1948
Kemi. Heillä 7 lasta. Muuttivat Paavolaan 4.4.1975.
Puoliso: Helga Edla Anunti o.s. Harri, s. 2.4.1922
Ylitornio.
Puoliso: Esko Artturi Kantola,.
Lapset:
Vesa Juhani Anunti, s. 27.10.1950 Karunki.
Tauluun 120.
TAULU 120
(taulusta 119, isä Kaarlo Anunti)
XII
Vesa Juhani Hanneksenpoika Anunti, s.
27.10.1950 Karunki.
Puoliso: Marjatta Anunti, s. 24.2.1950 Rautalampi.
Lapset:
Kari Henry Anunti, s. 8.12.1983 Ylitornio.
TAULU 121
(taulusta 117, isä Karlo Määttä)
X Laura Eliina Kaarlontytär Määttä, s. 26.10.1899
Alatornio, Könölä, k. 25.8.1945 Karunki.
Puoliso: Niilo Oskari Pekanpoika Varajärvi, s.
24.12.1890 Karunki, k. 10.10.1952 Karunki.
Lapset:
Rauha Raakel Vuokila o.s. Varajärvi, s. 25.12.1928
Karunki. Tauluun 122.
TAULU 124
(taulusta 122, äiti Rauha Vuokila)
XII
Maija Päkkilä o.s. Vuokila, biokemisti, s.
15.12.1949 Tervola.
Puoliso: Kari Hermanni Huugonpoika Päkkilä, dipl.
ins. sisäilma-asiantuntija, s. 11.8.1948 Yli-Ii.
Vanhemmat: Huugo Herman Kaarlonpoika Päkkilä, s.
12.1.1909 Ii, Pirttitörmä. Vihitty 23.7.1933 Yli-Ii. Laura
Juhontytär Päkkilä o.s. Niskala, s. 30.1.1914 Ii.
TAULU 125
(taulusta 122, äiti Rauha Vuokila)
XII Riitta Hannele Kurkela o.s. Vuokila, s. 21.9.1952
Tervola.
Puoliso: Esa Paavali Aarnenpoika Kurkela, yrittäjä,
liikemies, s. 27.1.1948 Haukipudas. Heillä 16 lasta, asuvat
Haukiputaalla.
Esa
perusti
ensimmäisen
talotehdasyrityksensä Mitta-Talo Oy:n vuonna 1979. Esan Riitta -vaimon sukujuuret menevät Tervolaan,
Tornionjokilaaksoon sekä lopulta Kuusamoon Määttien
sukuun ja siitä taaksepäin mentäessä edelleen Korpuaan ja
Tauriaisiin.
22
TAULU 126
(taulusta 122, äiti Rauha Vuokila)
XII Pirjo Anitta Heikkinen o.s. Vuokila, s. 21.3.1954
Tervola.
Puoliso: Teuvo Heikkinen, s. 1945 Oulu.
TAULU 127
(taulusta 122, äiti Rauha Vuokila)
Maila Eini Nalli o.s. Nahkiaisoja, s. 30.1.1941
Ylitornio. Pso Tauno Nalli, s. 1940 Ylitornio, heillä
4 lasta.
TAULU 131
(taulusta 2, isä Lauri Tauriainen)
III Lauri Laurinpoika Tavajärvi e. Tauriainen, s.
1670 Suomussalmi, k. 1725 Kuusamo, Tavajärvi.
XII Laura Elina Ahola o.s. Vuokila, s. 15.6.1974
Tervola.
Puoliso: Helga Tauriainen, s. 1682, k. 1763 Kuusamo,
Tavajärvi.
Puoliso:
Mikko
Tapio
Paavonpoika
Ahola,
ammattioppilaitoksen lehtori, rak.insinööri, s. 25.11.1969
Kempele.
Vanhemmat: Paavo Ahola, opettaja, Murron koulu, s.
14.8.1930 Liminka. Laura Inkeri Ahola o.s. Väyrynen, s.
27.8.1930 Tyrnävä, k. 2012 Tyrnävä.
Lapset:
Margareta Määttä, Vuotunki o.s. Tavajärvi, s. 1705
Kuusamo, Tavajärvi. Tauluun 132.
Lars Tauriainen, s. 1707 Kuusamo, k. 1777
Kuusamo.
Thomas Tauriainen, s. 1710 Kuusamo, k. 1780
Kuusamo.
Lapset:
Johan Vilhelm Aukusti Ahola, s. 17.2.1995 Oulu.
Josefiina Emriika Ahola, s. 2.5.1996 Oulu.
Hans-Emil Juhana Ahola, s. 6.9.1997 Oulu.
Antton Kaarle Viljami Ahola, s. 25.10.1999
Kempele.
Elmiina Ahola, s. 26.5.2003 Kempele.
TAULU 128
(taulusta 117, isä Karlo Määttä)
X Maria Olivia Kaarlontytär Määttä, s. 30.3.1902
Alatornio, Könölä.
Puoliso: Iisak Ernest Kangas, s. 15.7.1886 Ylitornio, k.
14.12.1958 Karunki.
TAULU 129
(taulusta 117, isä Karlo Määttä)
X Heino Helmeri Kaarlonpoika Määttä, s. 21.2.1908
Alaornio, Könölä, k. 16.3.1942 Ristijärvi, kaatui.
Puoliso: Impi Ester Määttä o.s. Ylinenpää, s. 1.9.1911
Karunki.
Lapset:
Kaarlo Iisakki Määttä, s. 22.2.1936 Karunki. Muutti
Oulujoelle 4.10.1945.
Eila Marja Määttä, s. 8.3.1938 Karunki. Oulujoelle
1945.
Erkki Vilhelm Määttä, s. 17.7.1939 Karunki.
Taimi Marjatta Määttä, s. 30.7.1941 Karunki.
Oulujoelle -45.
TAULU 130
(taulusta 117, isä Karlo Määttä)
X Ellen Maria Kaarlontytär Nahkiaisoja o.s. Määttä,
s. 5.8.1913 Tornio, k. 21.3.1993 Ylitornio. Muutti
Ylitorniolle 24.4.1935.
Puoliso: Arvo Johannes Juhonpoika Nahkiaisoja,
maanviljelijä, s. 13.5.1910 Ylitornio. Heillä 14 lasta.
Lapset:
Helvi Martta Rovanperä o.s. Nahkiaisoja, s.
19.11.1936 Ylitornio.
Milja Elisabet Tuukkanen o.s. Nahkiaisoja, s.
12.8.1939 Karunki. Pso Veikko Henrikki
Tuukkanen, s. 1927 Hailuoto. Heillä 6 lasta.
TAULU 132
(taulusta 131, isä Lauri Tavajärvi)
IV Margareta Laurintytär Määttä, Vuotunki o.s.
Tavajärvi, s. 1705 Kuusamo, Tavajärvi, k. 1.4.1766
Kuusamo, Vuotunki.
Puoliso: Johan Andersinpoika Määttä (Wuotung),
talollinen, s. 1701 Kuusamo, Heikkilä, Vuotunki, k.
28.1.1758 Kuusamo, Vuotunki.
Vanhemmat: Antti Simonpoika Määttä, s. 1678 Kuusamo,
Heikkilä, k. 5.10.1734 Kuusamo, Heikkilä. Antti avioitui
uudelleen
Helena
Juhontyttären
kanssa
s.1688,k.25.6.1763. Tästä liitosta ei lapsia. Margareta
Laurintytär Määttä, s. 1678 Kuusamo, k. 1710 Kuusamo.
Lapset:
Anders Määttä (Wuotung), s. 1728 Kuusamo.
Tauluun 133.
Margareta Määttä-Saapunki o.s. Määttä,
Vuotunki, s. 12.5.1735 Kuusamo, Heikkilä,
Vuotunki. Tauluun 168.
TAULU 133
(taulusta 132, äiti Margareta Määttä,
Vuotunki)
V Anders Johaninpoika Määttä (Wuotung), s. 1728
Kuusamo, k. 18.3.1785 Kuusamo.
Puoliso: Brita Tuomaksentytär Määttä o.s. Laasanen, s.
1725 Kuusamo.
Lapset:
Catarina Määttä (Vuotunki), s. 29.10.1758
Kuusamo.
Esa Vuotunki-Heponiemi e. Määttä, s. 16.2.1761
Kuusamo. Tauluun 134.
TAULU 134
(taulusta 133, isä Anders Määttä
(Wuotung))
VI Esa Antinpoika Vuotunki-Heponiemi e. Määttä, s.
16.2.1761 Kuusamo, k. 6.5.1812 Kuusamo.
Puoliso: Hedvig Määttä o.s. Pitkä-Sosso, s. 13.9.1768
Kuusamo.
23
Lapset:
Antti Vuotunki-Heponiemi e. Määttä, s. 11.6.1789
Kuusamo. Tauluun 135.
TAULU 135 (taulusta 134, isä Esa
Vuotunki-Heponiemi)
VII Antti Esanpoika Vuotunki-Heponiemi e. Määttä,
s. 11.6.1789 Kuusamo, k. Kuusamo.
Puoliso: Kaisa Maria Määttä o.s. Lämsä, Taulusta 231,
s. 21.1.1813 Kuusamo, k. Kuusamo.
Vanhemmat: Josef Hansinpoika Lämsä-Määttälä, s.
23.4.1783 Kuusamo, k. 13.3.1837 Kuusamo. Elisabet
Lämsä o.s. Granrot, s. 20.11.1787 Kuusamo.
Lapset:
Simo Pekka Määttälä e. Määttä - Hannula, s.
18.10.1835 Kuusamo. Tauluun 136.
Sigfrid Kustaa Määttä, s. 2.4.1839 Kuusamo.
Brita Ulriika Määttä, s. 8.4.1842 Kuusamo.
Antti Määttä, s. 17.11.1844 Kuusamo.
Anna Kaisa Määttä - Hannula, s. 22.5.1847
Kuusamo. Tauluun 149.
TAULU 136 (taulusta 135, isä Antti
Vuotunki-Heponiemi)
VIII Simo Pekka Antinpoika Määttälä e. Määttä Hannula, s. 18.10.1835 Kuusamo, k. 8.10.1903 Kuusamo.
Puoliso: Ulrika (Ulla) Määttälä o.s. Tornberg-Niemelä,
s. 15.2.1836 Kuusamo, k. 2.2.1912 Kuusamo.
Lapset:
Iisak Kustaa Hannola e. Määttä - Hannula, s.
3.6.1860 Kuusamo. Tauluun 137.
Reetta Maria Hannula, s. 1.11.1861 Kuusamo.
Tauluun 138.
Anna Liisa Määttä - Hannula, s. 11.5.1865
Kuusamo. Tauluun 139.
Simo Pekka Määttä - Hannula, s. 19.3.1867
Kuusamo. Tauluun 143.
Antti Määttä - Hannula, s. 25.9.1869 Kuusamo.
Tauluun 145.
Juho (Jussi) Erkki Määttä-Hannula, s. 22.9.1871
Kuusamo. Tauluun 146.
TAULU 137
(taulusta 136, isä Simo Määttälä)
IX Iisak Kustaa Simonpoika Hannola e. Määttä Hannula, s. 3.6.1860 Kuusamo, k. 22.6.1927 Kuusamo.
Lapset:
Kustaa Herman Hannola s. 12.9.1893 Kuusamo
Suininki Kaarela, k. 2.11.1893 Kuusamo Suininki Kaarela
(Kallunki-Pitkä suku).
Ville Hannola s. 27.10.1894 Kuusamo Suininki
Kaarela, k. 6.3.1897 Kuusamo Suininki Kaarela.
Jenni Maria Hannola s. 21.8.1897 Kuusamo Suininki
Kaarela, k. 28.10.1900 Kuusamo Suininki Kaarela
(Kallunki-Pitkä suku).
Matilda Sofia Iisakintytär Ronkainen o.s. Hannola , s.
26.9.1899 Kuusamo.
Johan Eemil Hannola s. 10.7.1902 Kuusamo Suininki
Kaarela, k. 22.9.1931 Kuusamo Suininki Kaarela
(Kallunki-Pitkä suku).
Selma Katariina Hannola s. 25.1.1905 Kuusamo
Suininki Kaarela, k. 21.6.1916 Kuusamo Suininki Kaarela
(Kallunki-Pitkä suku).
Ks.
http://www.annelikotisaari.net/n.ulopolitanus.htm#Taulu
%203634
Aliina Hannola s. 28.10.1907 Kuusamo Suininki
Kaarela. Muuttanut: Vaasaan 17.2.1931 (Kallunki-Pitkä
suku).
Eetu Hannola s. 16.5.1910 Kuusamo Suininki Kaarela
(Kallunki-Pitkä suku).
.
Puoliso: 30.3.1891 Kuusamo Eeva Hannola o.s.
Paloniemi, s. 19.9.1870 Kuusamo, k. 9.4.1920 Kuusamo.
TAULU 138
(taulusta 136, isä Simo Määttälä)
IX Reetta Maria Simontytär Hannula, s. 1.11.1861
Kuusamo, k. 9.1.1949 Kuusamo.
Puoliso: Kustaa Fredrik Törmänen, s. 30.5.1861
Kuusamo, k. 15.7.1935 Kuusamo.
TAULU 139
(taulusta 136, isä Simo Määttälä)
IX Anna Liisa Simontytär Määttä - Hannula, s.
11.5.1865 Kuusamo, k. 09.01.1932 Kuusamo, Heikkilä,
Perälä 36.
Puoliso: Juho Kustu Juhonpoika Määttä, s. 27.03.1868
Kuusamo, Heikkilä, Perälä 36, k. 28.05.1929 Kuusamo,
Heikkilä, Perälä 36.
Vanhemmat: Juho Heikki Multasniemi-Määttä, s.
29.10.1827 Kuusamo, k. 3.2.1902 Kuusamo. Kaisa Greta
Tapanintytär Määttä, s. 1.1.1826 Kuusamo.
Lapset:
Juho Oskari Määttä, s. 05.09.1902 Kuusamo.
Tauluun 140.
Jenni Maria Tornberg o.s. Määttä, s. 12.5.1906
Kuusamo. Tauluun 141.
TAULU 140
(taulusta 139, äiti Anna Määttä Hannula)
X Juho Oskari Juhonpoika Määttä, s. 05.09.1902
Kuusamo, k. 19.06.1953 Kuusamo.
Puoliso: 17.05.1930 Kuusamo Jenni Alina Juhontytär
Määttä o.s. Karjalainen-Vanttaja, Taulusta 188, s.
08.09.1907 Kuusamo.
Vanhemmat:
Juho
Johan-Petterinpoika
Karjalainen-Vanttaja, s. 18.06.1866 Kuusamo, k.
09.02.1947
Kuusamo.
Reeta
Ulla
Antintytär
Karjalainen-Vanttaja o.s. Leskelä, s. 11.05.1872 Kuusamo,
k. 10.11.1952 Kuusamo.
TAULU 141
(taulusta 139, äiti Anna Määttä Hannula)
X Jenni Maria Juho Kustaantytär Tornberg o.s.
Määttä, s. 12.5.1906 Kuusamo, k. 24.7.1972.
Puoliso: Kustaa Emil Juho Pekanpoika Tornberg
24
(Maivala), s. 9.3.1904 Kuusamo, k. 5.2.1976 Rovaniemi.
Vanhemmat: Johan Petter Antinpoika Tornberg, s.
8.5.1878 Kuusamo, k. 31.1.1959 Kuusamo. Maria Matilda
Tornberg o.s. Hänninen, s. 11.4.1879 Kuusamo, k.
19.9.1945 Kuusamo.
Lapset:
Pentti Johannes Tornberg, s. 22.1.1934 Kuusamo.
Tauluun 142.
TAULU 142
(taulusta 141, äiti Jenni Tornberg)
XI
Pentti Johannes Eemelinpoika
musiikinopettaja, s. 22.1.1934 Kuusamo.
Puoliso: Aune
Rimpiläinen,.
TAULU 143
Inkeri
Marjatta
Tornberg,
Tornberg
o.s.
(taulusta 136, isä Simo Määttälä)
IX Simo Pekka Simonpoika Määttä - Hannula, s.
19.3.1867 Kuusamo, k. 3.1.1954 Kuusamo, Suininki.
Oliko Simo Sihveri Eetu Määtän (s.1900) isä?
Puoliso: 28.9.1894 Kuusamo Maria Loviisa Aapontytär
Määttä - Hannula o.s. Kallunki-Kukkea, s. 24.8.1869
Kuusamo, k. 24.8.1945 Kuusamo, Suininki.
Lapset:
Aina Katariina Hannula-Määttä, s. 14.4.1896
Kuusamo, Suininki.
Reeta Ulla Pesonen o.s. Määttä - Hannula, s.
28.3.1898 Kuusamo, Suininki. Tauluun 144.
TAULU 144
(taulusta 143, isä Simo Määttä Hannula)
X Reeta Ulla Simontytär Pesonen o.s. Määttä Hannula, s. 28.3.1898 Kuusamo, Suininki.
Puoliso: Vilhelm Rikhard Abraminpoika Pesonen, s.
15.4.1896 Kuusamo, Poussu. Perhe muutti Haukiputaalle
1948.
TAULU 145
(taulusta 136, isä Simo Määttälä)
IX Antti Simonpoika Määttä - Hannula, s. 25.9.1869
Kuusamo, k. 9.5.1927 Kuusamo. Lapset:
Juho Emil Antinpoika Määttä s. 8.10.1896 Kuusamo
Alakitka Säkkinen 15 (Kallunki-Pitkä suku).
Puoliso: Vihitty 31.12.1920 Kuusamo Hilma Elina
Määttä o.s. Mourujärvi (267858) , s. 1.10.1901 Kuusamo.
Reeta Ulla Määttä s. 30.8.1898 Kuusamo Alakitka
Säkkinen 15, k. 29.4.1916 Kuusamo Alakitka Säkkinen 15
(Kallunki-Pitkä suku).
Jenni Katariina Korva o.s. Määttä s. 18.4.1901
Kuusamo Alakitka Säkkinen 15.
Puoliso: Vihitty 19.6.1920 Kuusamo Johan Edvard
Korva (263797) , s. 14.7.1889 Kuusamo Alakitka Seikkula
46 (Veikko Väätäinen).
Vanhemmat: Juho Taavetti Korva, Talollinen, s.
17.1.1863 Kuusamo Alakitka, k. 19.8.1948 Kuusamo ja
Greta Johan Petterintytär Korva o.s. Virkkula,
Talonemäntä, s. 9.6.1866 Kuusamo, k. 25.2.1895
Kuusamo.
Arvid Määttä s. 21.1.1905 Kuusamo Alakitka
Säkkinen 15.
Puoliso: Vihitty 16.4.1933 Kuusamo Helli Maria
Määttä o.s. Juuma (257958) , s. 13.12.1911 Kuusamo, k.
30.8.1969 Kuusamo.
Vanhemmat: Heikki Juhonpoika Juuma, Talollinen, s.
19.3.1889 Kuusamo, Juuma, k. 17.6.1948 Kuusamo,
Juuma ja Riitta Kaisa Juuma o.s. Mustonen, Emäntä, s.
13.4.1893 Kuusamo, k. 11.1.1980 Kuusamo, Juuma.
Milga Patosalmi o.s. Määttä Talonemäntä, s. 9.5.1908
Kuusamo.
Puoliso: Vihitty 1.12.1936 Kuusamo Uuno Henrik
Johaninpoika Patosalmi (16904). Taulu 2714 , Talollinen,
s. 10.11.1898 Kuusamo, Alakitka, Patosalmi 3, k. 3.3.1982
Kuusamo, Alakitka. Vapaussodan aikana (1918) Uuno
taisteli kiväärimiehenä valkoisten puolella. Sodan
päätyttyä kenraali Mannerheim luovutti henkilökohtaisesti
sotilaskiväärin Uunolle omaksi. (Koutokeinon kautta
maailmalle; E.I. Aikkila).
Aune Maria Määttä s. 24.5.1911 Kuusamo Alakitka
Säkkinen 15, k. 6.3.1915 Kuusamo Alakitka Säkkinen 15
(Kallunki-Pitkä suku).
Tilda Severiina Määttä s. 26.5.1913 Kuusamo
Alakitka Säkkinen 15, k. 14.5.1915 Kuusamo Alakitka
Säkkinen 15 (Kallunki-Pitkä suku).
Tyyni Määttä s. 21.5.1915 Kuusamo Alakitka
Säkkinen 15 (Kallunki-Pitkä suku).
Lempi Maria Määttä s. 1.8.1918 Kuusamo Alakitka
Säkkinen 15 (Kallunki-Pitkä suku).
Fanni Elina Kilpivaara o.s. Määttä s. 19.11.1921
Kuusamo Alakitka Säkkinen 15, (kaksonen).
Puoliso: Vihitty 1948 Kuusamo Aato Leander
Kilpivaara (309571) , maanviljelijä, s. 12.4.1920
Kuusamo. Aato Kilpivaara on ollut poroisäntä,
osuuskupankin
johtokunnan
puheenjohtajana
ja
kalastuskunnan esimiehenä (6. div. matrikkeli).
Aune Susanna Määttä s. 19.11.1921 Kuusamo
Alakitka Säkkinen 15, (kaksonen). Muuttanut: Piippolaan
1945 (Kallunki-Pitkä suku).
Ks.
http://www.annelikotisaari.net/n.ulopolitanus.htm#Taulu
%203643
.
Puoliso: Reeta Maria Määttä - Hannula o.s. Säkkinen,
s. 27.11.1877 Kuusamo, k. 19.12.1963 Kuusamo.
TAULU 146
(taulusta 136, isä Simo Määttälä)
IX Juho (Jussi) Erkki Simonpoika Määttä-Hannula,
s. 22.9.1871 Kuusamo, k. 20.2.1955 Kuusamo.
Puoliso: Eriika Jaakontytär Määttä-Hannula o.s.
Leskelä, s. 12.10.1879 Kuusamo.
Lapset:
Kalle Edvard Määttä-Hannula, s. 24.11.1901
Kuusamo, Määttälä, Hannula. Tauluun 147.
25
TAULU 147
(taulusta 146, isä Juho Määttä-Hannula)
X Kalle Edvard Juhonpoika Määttä-Hannula, s.
24.11.1901 Kuusamo, Määttälä, Hannula, k. 6.7.1984
Kuusamo.
Puoliso: Hilja Maria Antintytär Hannula
Kurvinen-Huttuniemi, s. 23.6.1905 Kuusamo.
o.s.
Lapset:
Tauno Hannula, s. 2.5.1930 Kuusamo, Määttälä.
Tauluun 148.
TAULU 148
(taulusta 147, isä Kalle Määttä-Hannula)
XI Tauno Kallenpoika Hannula, toimi Kuusamon
Osuuskaupan johtajana, s. 2.5.1930 Kuusamo, Määttälä.
Julkaissut muistelmateokset: Jussin opissa 1934-49, Yksin
taipaleella 1949-59 ja Kiire johtajaksi 1960-67.
Puoliso: Elma Sisko Hannula o.s. Poussu, s. 18.11.1930
Kuusamo, Poussu.
TAULU 149 (taulusta 135, isä Antti
Vuotunki-Heponiemi)
VIII Anna Kaisa Antintytär Määttä - Hannula, s.
22.5.1847
Kuusamo,
k.
8.2.1914
Kuusamo.
http://kaikki.nettihotelli.net/2w/dat3245.htm#16.
Puoliso: Juho Kallenpoika Hilden, s. 12.6.1852
Kuusamo, k. 6.8.1922 Kuusamo. Juho Karl Wilhelmin
pojalla ja hänen vaimollaan Anna Kaisa Määtällä oli 5
tyttöä ja 5 poikaa
Kuusamo > rippikirja, 1884-1895 > 290: Soppela 80
Vanhemmat: Karl Vilhelm Saara-Marianpoika Hilden, s.
21.12.1817 Kuusamo. Kalle Saara-Marianpoika Hilden
tuli kasvattipojaksi Olli (s. 1793) ja Margareta (s. 1784)
Kurtin perheeseen Määttälänvaaralle. He asuivat ensin
Kumpulassa ja sitten Soppelassa.
Kuusamo > rippikirja, 1850-1856 > 35: Soppela
Kuusamo > rippikirja, 1884-1895 > 290: Soppela 80.
Kaisa Juhontytär Määttä, s. 10.12.1816 Kuusamo,
Määttälänvaara, Suininki 17, k. 15.3.1856. Asiakirjoissa
kirjoitettiin Carin Johanintytär.
Lapset:
Reeta Ulla Hilden, s. 28.8.1872 Kuusamo, k.
Kuusamo.
Kalle Kustaa Hilden, s. 8.12.1873 Kuusamo, Soppela.
Tauluun 150.
Sofia Karoliina Hilden, s. 15.6.1876 Kuusamo,
Soppela.
Kaisa Magdaleena Ollila o.s. Hilden, s. 9.11.1878
Kuusamo. Tauluun 154.
Aadolf Hilden, s. 7.6.1880 Kuusamo, Määttälänvaara,
Kuusela. Tauluun 155.
Anna Briitta Hilden, s. 21.6.1883 Kuusamo.
Tauluun 162.
Susanna Eriika Hilden, s. 31.3.1886 Kuusamo.
Tauluun 163.
Antti Herman (Hemma) Hilden, s. 24.6.1888
Kuusamo. Tauluun 164.
Edvard Hilden, s. 23.5.1891 Kuusamo. Tauluun 165.
Juho Sihveri Hilden, s. 25.9.1894 Kuusamo.
Tauluun 166.
Aina Hilden, s. 1896 Kuusamo.
TAULU 150
(taulusta 149, äiti Anna Määttä Hannula)
IX Kalle Kustaa Juhonpoika Hilden, s. 8.12.1873
Kuusamo, Soppela, k. Kuusamo, Soppela.
Puoliso: 17.3.1899 Reeta Maria Hilden o.s. Kurtti,
Kokkoniemi, s. 1.5.1870 Kuusamo.
Lapset:
Helli Matilda Hilden, s. 20.2.1900 Kuusamo, k.
Kuusamo.
Juho Emil Hilden, s. 24.5.1901 Kuusamo, Soppela.
Tauluun 151.
Sofia Katariina Hilden, s. 11.12.1902 Kuusamo, k.
16.8.1903 Kuusamo.
Kalle Eino Hilden, s. 23.5.1904 Kuusamo, k.
26.3.1906 Kuusamo.
Arvi Hilden, s. 23.4.1906 Kuusamo, k. Kuusamo.
Antti Herman Hilden, s. 27.6.1908 Kuusamo.
Eetu Hilden, s. 22.4.1910 Kuusamo, k. Kuusamo.
Reino Oskari Hilden, s. 10.1.1912 Kuusamo, k.
20.10.1914 Kuusamo.
Saima Maria Hilden, s. 30.9.1914 Kuusamo.
Kalle Lennart Hilden, s. 9.12.1917 Kuusamo.
TAULU 151
(taulusta 150, isä Kalle Hilden)
X
Juho Emil Kallenpoika Hilden, s. 24.5.1901
Kuusamo, Soppela, k. Kuusamo, Soppela.
Puoliso: Anni Hilden o.s. Pesonen, s. 13.4.1897
Kuusamo, k. 1982 Kuusamo.
Lapset:
Tauno Hilden, s. 30.4.1927 Kuusamo. Tauluun 152.
TAULU 152
(taulusta 151, isä Juho Hilden)
XI Tauno Hilden, s. 30.4.1927 Kuusamo.
Puoliso: Anni Lydia Hilden o.s. Kemppainen, s.
13.10.1924 Ristijärvi, k. 12.6.2008 Oulu.
Lapset:
Kari Pekka Juhani Hilden, s. 19.8.1951 Oulu.
Tauluun 153.
TAULU 153
(taulusta 152, isä Tauno Hilden)
XII Kari Pekka Juhani Hilden, s. 19.8.1951 Oulu.
Puoliso: Leena Maarit Hilden o.s. Poropudas, s.
25.2.1955 Oulu.
Lapset:
Jukka Pekka Hilden, s. 12.6.1981 Kiiminki.
Mikko Juhani Hilden, s. 13.3.1984 Kiiminki.
Olli Petteri Hilden, s. 13.3.1984 Kiiminki.
Anna Emilia Hilden, s. 19.11.1993 Kiiminki.
26
TAULU 154
(taulusta 149, äiti Anna Määttä Hannula)
IX Kaisa Magdaleena Juhontytär Ollila o.s. Hilden, s.
9.11.1878 Kuusamo, k. 1921.
Puoliso: Herman Ollila,.
Lapset:
Antti Herman Ollila, s. noin 1916 Kuusamo, k.
Kuusamo.
Susanna Ulriika Ollila, s. noin 1917 Kuusamo.
Helli Sofia Ollila, s. noin 1918 Kuusamo.
Kalle Armas Ollila, s. 1919 Kuusamo.
Sulo Einari Ollila, s. noin 1920 Kuusamo.
TAULU 155
(taulusta 149, äiti Anna Määttä Hannula)
IX Aadolf Juhonpoika Hilden, s. 7.6.1880 Kuusamo,
Määttälänvaara, Kuusela, k. 5.1.1929 Kuusamo.
Puoliso: Riitta Ulla Hilden o.s. Tauriainen, s. 11.1.1884
Kuusamo, k. 24.8.1939 Kuusamo.
Lapset:
Väinö Edvard Hilden, s. 20.12.1904 Kuusamo, k.
17.12.1925 Kuusamo.
Kaisa Sofia Hannola o.s. Hilden, s. 22.1.1908
Kuusamo. Tauluun 156.
Kalle Herman Hilden, s. 23.6.1910 Kuusamo.
Tauluun 157.
Eino Hilden, s. 20.11.1912 Kuusamo. Tauluun 159.
Ville Hilden, s. 31.12.1915 Kuusamo, k. 14.3.1943.
Pauli Adolf Hilden, s. 31.1.1918 Kuusamo.
Tauluun 160.
Lempi Susanna Hilden, s. 20.11.1921 Kuusamo, k.
25.8.1936 Kuusamo.
Taimi Sirkka Hautamaa o.s. Hilden, s. 9.5.1927
Kuusamo. Tauluun 161.
TAULU 156
(taulusta 155, isä Aadolf Hilden)
X Kaisa Sofia Hannola o.s. Hilden, s. 22.1.1908
Kuusamo. Pso Oskari Valkama.
Puoliso: Oskari Hannola, s. 8.12.1905 Kuusamo.
TAULU 157
(taulusta 155, isä Aadolf Hilden)
X Kalle Herman Aadolfinpoika Hilden, s. 23.6.1910
Kuusamo. Pso Hanna Aartola. Kalle Hilden viljeli sodan
jälkeen Kuuselan tilaa Kuusamossa ja toimi samalla
TVH:n palveluksessa. Hildenien 129 ha:n tila, josta
viljeltyä 8,76 ha, sijaitsee Kuusamon Määttälänvaaralla.
Puoliso: 18.3.1937 Hanna Kaarlontytär Hilden o.s.
Aaltonen, s. 21.5.1915 Kuusamo.
Lapset:
Urpo Hilden, s. 1938 Kuusamo.
Pertti Hilden, s. 1941 Kuusamo.
Jalo Hilden, s. 22.5.1949 Kuusamo. Tauluun 158.
Kaisu Hilden, s. 1952 Kuusamo.
Teija Hilden, s. 1954 Kuusamo.
Sinikka Hilden, s. 1956 Kuusamo.
TAULU 158
(taulusta 157, isä Kalle Hilden)
XI Jalo Kallenpoika Hilden, s. 22.5.1949 Kuusamo.
Puoliso: Pirkko Eriika Antintytär Hilden o.s. Virkkula,
s. 8.2.1950 Kuusamo, Alakitka, Kivilahti.
TAULU 159
(taulusta 155, isä Aadolf Hilden)
X Eino Aadolfinpoika Hilden, s. 20.11.1912 Kuusamo,
k. 3.7.1947 Kuusamo.
Puoliso: 25.3.1938 Johanna Helena Matintytär Hilden
o.s. Tauriainen, s. 28.4.1912 Kuusamo.
TAULU 160
(taulusta 155, isä Aadolf Hilden)
X Pauli Adolf Hilden, s. 31.1.1918 Kuusamo, k. Oulu.
Pso Elma Määttä - Tyvelä Kuusamon Vuotungista. Heillä
ei lapsia. Asuivat Oulussa.
Puoliso: 11.12.1947 Elma Susanna Aatontytär Hilden
o.s. Määttä - Tyvelä, s. 12.5.1922 Kuusamo, Vuotunki, k.
Oulu.
TAULU 161
(taulusta 155, isä Aadolf Hilden)
X Taimi Sirkka Hautamaa o.s. Hilden, s. 9.5.1927
Kuusamo. Helsinkiin 29.1.1948.
Puoliso: 22.11.1947 Pietarsaari
Hautamaa, s. 14.2.1923.
TAULU 162
Veikko
Nikolai
(taulusta 149, äiti Anna Määttä Hannula)
IX Anna Briitta Juhontytär Hilden, s. 21.6.1883
Kuusamo, k. 20.9.1958 Posio.
Puoliso: Leonard Sihverinpoika Paloniemi,
28.11.1884 Kuusamo, k. 30.1.1943 Posio.
TAULU 163
s.
(taulusta 149, äiti Anna Määttä Hannula)
IX Susanna Eriika Juhontytär Hilden, s. 31.3.1886
Kuusamo, k. 12.8.1939 Kuusamo.
Puoliso: 10.6.1909 Juho (Juhana) Juhonpoika
Pulkkinen, Taulusta 58, s. 23.4.1875 Nurmes, k.
26.5.1951 Kuusamo. Juho muutti Kuusamoon 1.11.1906
naimatonna ja avioitui Susanna Hildenin kanssa noin 1910.
Vanhemmat: Johannes (Juho) Juhonpoika Pulkkinen, s.
11.1.1834 Rautavaara, k. 10.4.1899 Nurmes. Johannes ja
Stina asuivat Nurmeksen Yöttäjässä vuoteen 1877 saakka.
Silloin talo meni veroista. He menivät Rautuvaaran
Yläluoston kylään ja asuivat siellä vuoden ja palasivat
Nurmeksen Jokikylän Peltolan hovin torppareiksi vuonna
1878. Stiina Kaisa Rautiainen, s. 20.11.1848, k. 14.1.1902.
Johannes ja Stina asuivat Nurmeksen Yöttäjässä vuoteen
1877 saakka. Silloin talo meni veroista. He menivät
Rautuvaaran Yläluoston kylään ja asuivat siellä vuoden ja
palasivat Nurmeksen Jokikylän Peltolan hovin
torppareiksi.
Lapset:
Aarne Pulkkinen, s. 30.9.1911 Kuusamo,
27
Määttälänvaara, Tasma, k. 28.12.1988 Kuusamo.
Juho Edvard (Eetu) Pulkkinen, s. 10.12.1913
Kuusamo. Tauluun 58.
Aino Sofia Pulkkinen, s. 7.11.1916 Kuusamo,
Määttälänvaara, Tasma, k. 21.5.1991 Kuusamo.
Siiri Ulriika Pulkkinen, sairaanhoitaja, s. 11.4.1921
Kuusamo, Määttälänvaara, Tasma, k. 2.11.1981
Kuusamo. Diakonissana Kuusamossa 1945-1952 ja
sairaanhoitajana Lapin lääninsairaalassa
1952-1959.
Lempi Johanna Pulkkinen, s. 22.7.1923 Kuusamo,
Määttälänvaara, Tasma, k. 20.12.1995 Kuusamo.
Eino Armas Pulkkinen, s. 16.1.1927 Kuusamo, k.
18.11.1934 Kuusamo.
Niilo Aatami Pulkkinen, s. 15.7.1930 Kuusamo,
Määttälänvaara, Tasma, k. 2.7.2001 Kuusamo.
Niilo oli Eetu Pulkkisen "renkinä" ainakin vuodesta
1957-1960 maksellen tällä tavalla työpanoksellaan
sisarosuutta Kiviahon tilasta.
TAULU 164
(taulusta 149, äiti Anna Määttä Hannula)
IX Antti Herman (Hemma) Juhonpoika Hilden, s.
24.6.1888 Kuusamo, k. Kuusamo. Pso Eeva (s. 1890),
heillä tytär Helli.
Puoliso: Eeva Karoliina Hilden o.s. Tauriainen, s.
16.2.1890 Kuusamo.
Lapset:
Lempi Maria Hilden, s. 22.5.1910 Kuusamo.
Helli Hilden, s. laskettu 1911 Kuusamo.
Eino Hilden, s. 15.6.1913 Kuusamo, k. 14.10.1913
Kuusamo.
Vieno Edvard Hilden, s. 29.6.1917 Kuusamo.
Niilo Armas Hilden, s. 9.8.1920 Kuusamo.
TAULU 165
(taulusta 149, äiti Anna Määttä Hannula)
Puoliso: 4.10.1913 Aina Katariina Hilden o.s. Hannola,
s. 14.4.1896 Kuusamo.
Lapset:
Eino Edvard Hilden, s. 23.8.1914 Kuusamo.
(taulusta 149, äiti Anna Määttä Hannula)
IX Juho Sihveri Juhonpoika Hilden, s. 25.9.1894
Kuusamo. Pso Severiina (s. 1893), heillä poika Pauli.
Puoliso: 2.11.1917 Maria Severiina
Kämäräinen, s. 19.7.1893 Kuusamo.
Hilden
Lapset:
Eino Edvard Hilden, s. 22.11.1917 Kuusamo.
Tauluun 167.
Sulo Emil Hilden, s. 20.6.1921 Kuusamo.
Toivo Herman Hilden, s. 14.11.1923 Kuusamo.
Lempi Eliina Hilden, s. 13.11.1925 Kuusamo.
Lilja Marjatta Hilden, s. 24.8.1928 Kuusamo.
TAULU 167
(taulusta 166, isä Juho Hilden)
X Eino Edvard Hilden, s. 22.11.1917 Kuusamo, k.
1.11.1941 kaatui sodassa.
Puoliso: 28.12.1938 Anna Elvi Hilden o.s. Kilpijärvi, s.
17.12.1911 Kuusamo.
TAULU 168
(taulusta 132, äiti Margareta Määttä,
Vuotunki)
V Margareta Johanintytär Määttä-Saapunki o.s.
Määttä, Vuotunki, s. 12.5.1735 Kuusamo, Heikkilä,
Vuotunki, k. 26.10.1801 Kuusamo.
Puoliso: 1.2.1756 Kuusamo Johan Samuelinpoika
Määttä-Saapunki, kruununtilallinen, s. 4.1.1735
Kuusamo, Kirkonkylä, Saaapunki, k. 24.4.1787 Kuusamo,
Alakitka, Rukajärvi. Juho vanhimpana poikana muutti
vuonna 1766 Saapungin kantatilalta Rukajärven Ojalan
tilalle.
Vanhemmat: Samuel Tapaninpoika Määttä, tilallinen, s.
1700 Kuusamo, kirkonkylä, Saapunki, k. 11.6.1772
Kuusamo, Kirkonkylä. Vihitty 1730 Kuusamo. Anna
Simontytär Määttä o.s. Kurtti, s. 1713 Kuusamo, Alakitka,
Kuontijärvi, k. 25.01.1800 Kuusamo kk. Anna Kurtti
avioitui Samuelin lisäksi Johan Simonpoika Määtän
kanssa. Tästä liitosta ei lapsia.
Lapset:
Maria Kela o.s. Määttä-Saapunki, s. 7.7.1759
Kuusamo. Tauluun 169.
Samuel Ojala (Määttä, Tahkolainen), s. 12.4.1761
Kuusamo. Tauluun 221.
Johannes Määttä, s. 7.2.1763 Kuusamo.
TAULU 169
IX Edvard Juhonpoika Hilden, s. 23.5.1891 Kuusamo.
TAULU 166
Pauli Juhani Hilden, s. 15.3.1931 Kuusamo.
Erkki Antero Hilden, s. 24.3.1933 Kuusamo.
Helvi Inkeri Hilden, s. 27.3.1935 Kuusamo.
o.s.
(taulusta 168, äiti Margareta
Määttä-Saapunki)
VI Maria Juhontytär Kela o.s. Määttä-Saapunki, s.
7.7.1759 Kuusamo, k. 6.4.1830 Kuusamo.
Puoliso: 27.2.1780 Kuusamo Johan Danielinpoika Kela,
Taulusta 100, Talollinen, vävy, s. 19.10.1753 Kuusamo, k.
13.12.1803 Kuusamo.
Vanhemmat: Daniel Bengtinpoika Kela, talollinen, s. 1728
Kuusamo, k. 27.2.1766 Kuusamo. Vihitty 25.3.1750
Kuusamo. Carin Henrikintytär Kela o.s. Törmänen, s.
1.1728 Kuusamo, k. 15.5.1806 Kuusamo.
Lapset:
Kaisa Mustonen o.s. Kela, s. 8.12.1780 Kuusamo.
Tauluun 170.
Margareta Kela, s. 30.1.1783 Kuusamo, Alakitka,
Tahkola. Tauluun 100.
Daniel Kela, s. 8.10.1784 Kuusamo. Tauluun 181.
TAULU 170
(taulusta 169, äiti Maria Kela)
VII
Kaisa Johanintytär Mustonen o.s. Kela, s.
8.12.1780 Kuusamo, k. Kuusamo, Lämsä.
28
Puoliso: 23.4.1805 Kuusamo Tapani Jakobinpoika
Mustonen, s. 6.6.1780 Kuusamo, Lämsä.
Lapset:
Daniel Mustonen, s. 7.2.1813 Kuusamo, Lämsä.
Tauluun 171.
TAULU 171
(taulusta 170, äiti Kaisa Mustonen)
VIII Daniel Tapaninpoika Mustonen, s. 7.2.1813
Kuusamo, Lämsä.
Puoliso: Brita Stina Simontytär Mustonen o.s.
Sossonniemi-Kajava, s. 16.6.1818 Kuusamo, Heikkilä.
Kajava.
Lapset:
Reeta Ulriika Törmänen o.s. Mustonen, s. 3.4.1849
Kuusamo, Lämsä. Tauluun 172.
Sofia Vilhelmiina Pukari-Veteläinen o.s.
Mustonen-Likolampi, s. 22.2.1851 Kuusamo,
Lämsä. Tauluun 173.
TAULU 172
(taulusta 171, isä Daniel Mustonen)
IX
Reeta Ulriika Danielintytär Törmänen o.s.
Mustonen, s. 3.4.1849 Kuusamo, Lämsä.
Puoliso: Sihveri Julius Sihverinpoika Törmänen,
talollinen, s. 30.10.1838 Kuusamo, Heikkilä.
TAULU 173
(taulusta 171, isä Daniel Mustonen)
IX Sofia Vilhelmiina Tanelintytär Pukari-Veteläinen
o.s. Mustonen-Likolampi, s. 22.2.1851 Kuusamo, Lämsä,
k. 1.3.1881 Kuusamo, Heikkilä, Pukari.
Puoliso:
Sihveri
Kustaa
Johaninpoika
Pukari-Veteläinen, s. 25.4.1850 Kuusamo, Heikkilä,
Pukari, k. 28.5.1907 Kuusamo (hukkui).
Vanhemmat: Juho Kustaa Isakinpoika Veteläinen-Pukari,
s. 13.2.1828 Kuusamo, Heikkilä, Pukari, k. 10.1.1901
Kuusamo. Brita Sigfridintytär Veteläinen-Pukari o.s.
Lämsä-Muojärvi, s. 18.5.1827 Kuusamo, k. 6.6.1877
Kuusamo.
Lapset:
Johan Sihveri Pukari-Veteläinen, s. 16.10.1874
Kuusamo, Heikkilä, Pukari. Tauluun 174.
TAULU 174 (taulusta 173, äiti Sofia
Pukari-Veteläinen)
X Johan Sihveri Sihverinpoika Pukari-Veteläinen, s.
16.10.1874 Kuusamo, Heikkilä, Pukari, k. 17.2.1943
Kuusamo.
Puoliso: Reeta Maria Pukari-Veteläinen o.s. Riekki, s.
28.2.1875 Kuusamo, Heikkilä.
Lapset:
Iida Maria Määttä o.s. Pukari, s. noin 1903
Kuusamo. Tauluun 175.
TAULU 175 (taulusta 174, isä Johan
Pukari-Veteläinen)
XI
Iida Maria Johanintytär Määttä o.s. Pukari, s.
noin 1903 Kuusamo, k. 7.3.1967 Kuusamo. Isä: Johan
Sihveri Sihverinpoika Pukari, Veteläinen (s. 16.10.1874
Kuusamo, Heikkilä, Pukari), äiti Reeta Maria Riekki (s.
28.2.1875 Kuusamo, Heikkilä).
.
Puoliso: Herman Edvard (Eetu) Iisakinpoika Määttä, s.
22.2.1903 Kuusamo, k. 1945.
Vanhemmat: Iisak Herman Antinpoika Määttä, s.
19.12.1866 Kuusamo, k. 4.1.1945 Kuusamo. Vihitty
14.4.1900 Kuusamo. Hilda Karoliina Eliaantytär
Palosaari, s. 7.7.1880 Kuusamo, k. 2.3.1939 Kuusamo.
Lapset:
Salli Maria Jaakkola o.s. Määttä, s. 15.11.1923
Kuusamo. Tauluun 176.
Anja Kyllikki Määttä, s. 19.7.1932 Kuusamo.
Alma Mirjami Määttä, s. 22.2.1934 Kuusamo. Muutti
Orivedelle 25.5.1954.
Lahja Elmiina Holma o.s. Määttä, s. 5.1.1936
Kuusamo. Tauluun 177.
Kalle Edvard Määttä, s. 3.4.1937 Kuusamo. Pso
Toini Maria Seiteri s. 25.12.1936.
Helli Sisko Heikkala o.s. Määttä, s. 29.4.1941
Kuusamo. Tauluun 178.
TAULU 176
(taulusta 175, äiti Iida Määttä)
XII Salli Maria Hermanintytär Jaakkola o.s. Määttä,
s. 15.11.1923 Kuusamo.
Puoliso: Ali Jaakkola, s. 15.11.1923 Kuusamo.
Lapset:
Raimo Antero Jaakkola, s. 5.12.1950 Kuusamo. Pso
Lahja Elisabet Juhontytär Tiermas (s. 21.12.1954
Kuusamo).
Eila Marjatta Heikkinen o.s. Jaakkola, s. 4.12.1953
Kuusamo. Pso Esa Jalmari Heikkinen (s. 24.8.1955
Kuusamo).
Pirjo Anneli Jaakkola, s. 11.10.1966 Kuusamo.
Muutti Ouluun 1990.
TAULU 177
(taulusta 175, äiti Iida Määttä)
XII
Lahja Elmiina Hermanintytär Holma o.s.
Määttä, s. 5.1.1936 Kuusamo.
Puoliso: Tuomo Kalevi Holma, s. 22.12.1932 Kuusamo.
TAULU 178
(taulusta 175, äiti Iida Määttä)
XII Helli Sisko Hermanintytär Heikkala o.s. Määttä,
s. 29.4.1941 Kuusamo.
Puoliso: Lauri Johannes Kallenpoika Heikkala, s.
7.4.1936 Taivalkoski. Asuvat Taivalkosken Jurmussa.
Lapset:
Leena Tuulikki Ylimaula o.s. Heikkala, s. 15.4.1964
Taivalkoski. Tauluun 179.
Annamaija Tornberg o.s. Heikkala, s. 10.8.1976
Taivalkoski. Tauluun 180.
29
TAULU 179
(taulusta 178, äiti Helli Heikkala)
XIII
Leena Tuulikki Laurintytär Ylimaula o.s.
Heikkala, s. 15.4.1964 Taivalkoski.
Puoliso: Seppo Ilmari Ylimaula, s. 31.3.1962 Raahe.
TAULU 180
(taulusta 178, äiti Helli Heikkala)
XIII Annamaija Laurintytär Tornberg o.s. Heikkala,
s. 10.8.1976 Taivalkoski. Asuvat Raahen Saloisissa.
Puoliso: Hannu Mikael Veikonpoika Tornberg, s.
30.10.1975 Kuusamo.
Vanhemmat: Veikko Antreas Antinpoika Tornberg,
talollinen, s. 12.1.1922 Kuusamo, k. 28.12.1987 Kuusamo.
Anna-Liisa Tornberg o.s. Mäkäräinen, s. 15.9.1931
Kuusamo, k. 10.7.1987 Kuusamo.
TAULU 181
(taulusta 169, äiti Maria Kela)
19.08.1804
Kuusamo.
Kuusamo,
Vasaraperä,
k.
25.06.1864
Lapset:
Johan Leskelä, s. 27.9.1861 Kuusamo Alakitka
Kallunki. Tauluun 184.
Reeta Ulla Karjalainen-Vanttaja o.s. Leskelä, s.
11.05.1872 Kuusamo. Tauluun 188.
TAULU 184
(taulusta 183, äiti Kreeta Kela-Tahkola)
X Johan Antinpoika Leskelä, s. 27.9.1861 Kuusamo
Alakitka Kallunki.
Puoliso: Brita Maria Leskelä o.s. Lämsä s. Niskala, s.
30.7.1853 Kuusamo.
Lapset:
Liisa Elmiina Leskelä, s. 18.10.1897 Kuusamo.
Tauluun 185.
TAULU 185
(taulusta 184, isä Johan Leskelä)
VII Daniel Johaninpoika Kela, s. 8.10.1784 Kuusamo,
k. 28.1.1839 Kuusamo, Alakitka, Tahkola.
XI Liisa Elmiina Johanintytär Leskelä, s. 18.10.1897
Kuusamo, k. 17.11.1957 Kuusamo.
Puoliso: 7.4.1807 Kuusamo Kaisa Heikintytär Kela o.s.
Kesäniemi, s. 22.10.1784 Kuusamo, k. 17.1.1854
Kuusamo.
Puoliso: 16.3.1918 Kuusamo Aappo Arvid Jaakonpoika
Rontti, Talollinen, s. 20.11.1892 Kuusamo, k. 14.10.1976
Kuusamo.
Vanhemmat: Jaakko Jaakonpoika Ronttivaara, s.
23.3.1855 Kuusamo, k. 2.2.1936 Kuusamo. Reetta Liisa
Rontti o.s. Lämsä.
Lapset:
Johan Henrik Kela-Tahkola, s. 3.1.1808 Kuusamo.
Tauluun 182.
Daniel Kela, s. 2.8.1819 Kuusamo, Alakitka,
Rukajärvi, Tahkola. Tauluun 214.
TAULU 182
(taulusta 181, isä Daniel Kela)
VIII Johan Henrik Danielinpoika Kela-Tahkola,
Talollinen, seksmanni, s. 3.1.1808 Kuusamo, k. 3.4.1883
Kuusamo.
Puoliso: 26.3.1832 Kuusamo Briitta Kaisa Iisakintytär
Kela-Tahkola o.s. Kurtti, Talonemäntä, s. 1.8.1807
Kuusamo, k. 20.9.1866 Kuusamo.
Vanhemmat: Iisak Mikonpoika Kurtti, s. 03.06.1774
Kuusamo, k. 11.12.1843 Kuusamo. Anna Stiina Antintytär
Kurtti o.s. Heikkinen, s. 24.08.1775 Kuusamo, k.
13.05.1844 Kuusamo.
Lapset:
Kreeta Liisa Kela-Tahkola, s. 19.2.1838 Kuusamo.
Tauluun 183.
Sigfid Gustav Kela-Tahkola, s. 20.6.1850 Kuusamo.
Tauluun 189.
TAULU 183
(taulusta 182, isä Johan Kela-Tahkola)
IX
Kreeta Liisa Johanintytär Kela-Tahkola, s.
19.2.1838 Kuusamo, k. 19.3.1903 Kuusamo Alakitka.
Puoliso: 14.4.1860 Kuusamo Antti Antinpoika Kallunki,
Leskelä, Talollinen, s. 8.4.1836 Kuusamo, k. 9.11.1882
Kuusamo.
Vanhemmat: Antti Jaakonpoika Kallunki, s. 29.04.1804
Kuusamo, k. 15.09.1837 Kuusamo. Margareta Antintytär
Kallunki, Leskelä o.s. Oikarainen-Kesäniemi, s.
Lapset:
Heino Arvid Rontti, s. 18.11.1923 Kuusamo.
Tauluun 186.
TAULU 186
(taulusta 185, äiti Liisa Leskelä)
XII Heino Arvid Aaponpoika Rontti, s. 18.11.1923
Kuusamo. Vartuttuaan Heino työskenteli kotitilallaan.
Talvisodan aikana hän joutui lähtemään evakkoon muiden
rajakylien asukkaiden tavoin. Jatkosodan syttyessä hän
meni 18-vuotiaana armeijaan ja joutuis suoraan rintamalle
Kiestinkiin, Syvärille ja Pitkärantaan. Siellä hän haavoittui
erään kukkulan takaisinvaltausyrityksessä kesällä 1944.
Toivuttuaan sotavammoista Heino Rontti toimi
maanviljelijänä
kotitilallaan
ja
metsäalan
piirityonjohtajana ja myöhemmin metsähallituksen
palveluksessa. Sittemmin 1960-luvulla hän sai paikan
Vuotunki Oy:n sahalaitoksen työnjohtajana. Heino
Rontilla oli runsaasti kirjallisia harrastuksia. Hän kirjoitti
Päivämieheen hartauskirjoituksia ja nimimerkillä Urbanus
myös pakinoita. Hän kirjoitti omaelämäkerrallalliset
teokset Paluu kotiin (1989), Veden ääni (1991) ja Kevään
merkit (1993).
Heino Rontti kirjoittaa muistelmakirjassaan, miten
Kuusamon Suorajärvellä asunut lapseton pariskunta Eetu
ja Reeta Määttä eli Uutelan talon isäntäväki joutui sodan
aikana partisaanihyökkäyksen kohteeksi. Reeta Määttä oli
omaa sukua Rontti. Hän oli Heino Rontin Aappo-isän sisar
eli Heinon täti. Partisaanit ampuivat Eetu Määtän.
Vuotungin kylätoimikunta ja maamiesseura asettivat
vuonna 1987 paikalle muistomerkin, jonka muistolaatassa
30
on teksti: "Tällä paikalla kaatui sotamies Edvard Määttä
kuuden vihollisen partisaanin ampumana 11.7.1942.
Viholliset olivat vanginneet hänen vaimonsa Reetan, mutta
suomalainen joukko vapautti hänet Sallan Tuntsajoella.
Sodan aikana oli tuhansia kärsimysnäytelmiä, mutta
Suomi säilyi onneksemme itsenäisenä valtiona. - Tään
kansan taistelut ken voi ne kertoella ken, Jumala meille
avun toi, nyt kiitos Ikuisen"
Puoliso: Alma Rontti o.s. Mustonen, s. 28.5.1925
Kuusamo.
Lapset:
Irma Anneli Kallunki o.s. Rontti, s. 19.6.1956
Kuusamo. Tauluun 187.
TAULU 187
(taulusta 186, isä Heino Rontti)
XIII Irma Anneli Heinontytär Kallunki o.s. Rontti, s.
19.6.1956 Kuusamo.
Puoliso: Hannu Veli
13.11.1954 Kuusamo.
Kallenpoika
Kallunki,
s.
Lapset:
Lauri-Kalle Kallunki, Kanttori, s. 31.8.1977
Kuusamo.
TAULU 188
(taulusta 183, äiti Kreeta Kela-Tahkola)
X Reeta Ulla Antintytär Karjalainen-Vanttaja o.s.
Leskelä, s. 11.05.1872 Kuusamo, k. 10.11.1952 Kuusamo.
Puoliso:
Juho
Johan-Petterinpoika
Karjalainen-Vanttaja, Taulusta 140, s. 18.06.1866
Kuusamo, k. 09.02.1947 Kuusamo.
Vanhemmat:
Johan
Petter
Zahariaksenpoika
Karjalainen-Vanttaja e. Karjalainen, s. 20.05.1829
Kuusamo. Kaisa Maria Johanintytär Karjalainen-Vanttaja
o.s. Rontti, s. 12.03.1833 Kuusamo.
Lapset:
Jenni Alina Määttä o.s. Karjalainen-Vanttaja, s.
08.09.1907 Kuusamo. Tauluun 140.
TAULU 189
(taulusta 182, isä Johan Kela-Tahkola)
IX
Sigfid Gustav Johaninpoika Kela-Tahkola,
Talollinen, s. 20.6.1850 Kuusamo, k. 7.12.1929 Kuusamo.
Puoliso:
25.4.1873
Kuusamo
Kaisa
Johanna
Sigfridintytär Tahkola o.s. Suoraniemi, Talonemäntä, s.
2.3.1848 Kuusamo, k. 13.1.1918 Kuusamo.
Vanhemmat: Sigfrid Abram Sigfridinpoika Ervasti,
Suoraniemi, Talollinen, s. 12.2.1823 Kuusamo Alakitka
Suoraniemi 25, k. 27.1.1897 Kuusamo Alakitka
Suoraniemi. Vihitty 12.4.1845 Kuusamo. Elsa Magdalena
Pekantytär Suoraniemi o.s. Virkkula, s. 25.1.1822
Kuusamo, k. 31.5.1900 Kuusamo.
Lapset:
Abram Tahkola, s. 28.1.1880 Kuusamo. Tauluun 190.
Juho Edvard Tahkola, s. 14.12.1876 Kuusamo.
Tauluun 212.
TAULU 190
(taulusta 189, isä Sigfid Kela-Tahkola)
X
Abram Sigfridinpoika Tahkola, Talollinen, s.
28.1.1880 Kuusamo, k. 9.2.1955 Kuusamo.
Puoliso: 25.12.1907 Kuusamo Tilda Juhontytär Tahkola
o.s. Ahola, Talonemäntä, s. 31.1.1876 Kuusamo, k.
30.5.1938 Kuusamo.
Lapset:
Arvi Sihveri Tahkola, s. 10.11.1916 Kuusamo.
Tauluun 191.
TAULU 191
(taulusta 190, isä Abram Tahkola)
XI Arvi Sihveri Abraminpoika Tahkola, Talollinen, s.
10.11.1916 Kuusamo, k. 25.2.2001 Kempele.
Arvi avioitui Elmiina Pulkkisen kanssa jouluaaton aattona
1937. Kolme ensimmäistä lasta syntyivät Kuusamossa.
Sodan jälkeen piti lähteä evakkoon Oulun eteläpuolelle ja
perhe asettui asumaan maatilalleen Siikajokivarteen
Paavolaan kymmeneksi vuodeksi. Siellä syntyivät lähes
kaikki muut lapset. Elli-vaimon Uuno-veli Laila-puolison
ja perheen kanssa omisti maatilaa Arvin kanssa yhdessä
noina Paavolan vuosina. Uuno sai työpaikan Oulusta ja
perhe muutti Kempeleeseen. Huomattuaan lehdestä
muutamia avoimia Arville soveltuvia työpaikkoja Oulussa
Uuno ilmoitti niistä heti Arville. Arvi matkusti kiireesti
työhaastatteluihin Ouluun. Oulu-yhtiön Nuottasaaren
tehdas tarvitsi aluevartijaa ja valitsi tehtävään Arvin. Sen
jälkeen hän hankki Kempeleestä Väärälänperältä maatilan
ja kunnosti sen huonokuntoisen päärakennuksen perheen
asunnoksi. Nämä tapahtuivat vuonna 1955. Ajan myötä
Arvi ja Elli panivat maatilan rakennuksineen
tuotantokuntoon ja maataloudesta muodostui perheen
pääasiallinen toimeentulon lähde. Samalla Arvi jatkoi
sivutoimista työtään Nuottasaaren tehtaan aluevartijana.
Arvi ja Elli kasvattivat suuren lapsijoukon ahkeriksi ja
yrittäjähenkisiksi kansalaisiksi, ja monet heistä toimivat
sittemmin perustamiensa yritysten vastuutehtävissä. Arvi
teki pitkän päivätyön seurapuhujana eri puolilla Suomea.
Elämänsä loppuvaiheessa, Elli-vaimon kuoltua vuonna
1988,
Arvi avioitui muutaman vuoden päästä
kuusamolaissyntyisen lesken Saara Määtän kanssa. Tämä
avioliitto kesti kymmenisen vuotta ja päättyi Saara-vaimon
kuolemaan 1990-luvun lopulla. Arvin työntäyteinen elämä
päättyi vuonna 2001 helmikuun 25. päivä.
1. puoliso: 23.12.1937 Kuusamo Elmiina (Elli)
Antintytär Tahkola o.s. Pulkkinen, Emäntä, s. 3.3.1918
Kuusamo, k. 21.5.1988 Kempele.
Vanhemmat: Antti Juhonpoika Pulkkinen, s. 13.9.1876
Nurmes, k. 1938 Kuuusamo. Kuusamoon 1905 ja avioitui
siellä Hilda Sofia Hännisen kanssa. Hilda Sofia Hänninen,
s. noin 1880 Kuusamo, k. noin 1964.
Lapset:
Eero Kullervo Tahkola, s. 20.12.1938 Kuusamo.
Tauluun 192.
Paavo Jaakko Antero Tahkola, s. 25.2.1941
Kuusamo. Tauluun 194.
Tilda Anneli Isotalus o.s. Tahkola, s. 29.4.1943
31
Kuusamo. Tauluun 197.
Matti Arvi Tahkola, s. 2.6.1946 Paavola.
Tauluun 198.
Maija Elli Ahola o.s. Tahkola, s. 2.6.1946 Paavola.
Tauluun 199.
Timo Ensio Tahkola, s. 24.7.1947 Liminka.
Tauluun 200.
Esko Ilmari Tahkola, s. 6.12.1948 Paavola, k.
5.6.1950 Paavola.
Jouko Olavi Tahkola, s. 23.1.1950 Paavola.
Tauluun 207.
Alli Sofia Kaski o.s. Tahkola, s. 13.4.1951 Paavola.
Tauluun 208.
Vesa Tapio Tahkola, s. 13.10.1952 Paavola.
Tauluun 209.
Pentti Juhani Tahkola, s. 7.2.1954 Paavola.
Tauluun 210.
Ahti Aulis Tahkola, s. 17.6.1958 Paavola.
Tauluun 211.
2. puoliso: Saara Määttä-Tahkola o.s. Määttä, s. noin
1918 Kuusamo, k. noin 1999 Kempele.
TAULU 192
(taulusta 191, isä Arvi Tahkola)
XII Eero Kullervo Tahkola, myyntiedustaja (mm.
Lassila & Tikanoja), s. 20.12.1938 Kuusamo, k.
Oulunsalo.
toimitusjohtaja, s. 5.12.1970 Kempele.
Puoliso: Mia Tahkola o.s. Pyörälä,.
TAULU 197
(taulusta 191, isä Arvi Tahkola)
XII Tilda Anneli Isotalus o.s. Tahkola, s. 29.4.1943
Kuusamo.
Puoliso:
26.12.1970
Heikki
Juhani
Erityisopettaja, s. 17.3.1942 Alavieska.
TAULU 198
Isotalus,
(taulusta 191, isä Arvi Tahkola)
XII Matti Arvi Tahkola, s. 2.6.1946 Paavola.
Puoliso: Marjo Elisa Tahkola o.s. Harjula, s. 9.5.1952
Tampere.
Lapset:
Matias Tahkola,.
Suvi Tahkola,.
TAULU 199
(taulusta 191, isä Arvi Tahkola)
XII Maija Elli Ahola o.s. Tahkola, s. 2.6.1946 Paavola.
Puoliso: Matti Antero Ahola, s. 15.1.1947 Tyrnävä.
TAULU 200
(taulusta 191, isä Arvi Tahkola)
Puoliso: 13.9.1959 Aino Lempi Tahkola o.s. Leinonen,
s. 23.2.1940 Kestilä.
XII Timo Ensio Tahkola, s. 24.7.1947 Liminka.
Kiinteistöpalveluyrityksen Kiinteistötahkola perustaja
(isännöinti-, vuokraus- ja myyntipalvelut).
Lapset:
Pekka Sakari Tahkola, s. 10.3.1967 Kempele.
Tauluun 193.
Puoliso: Eeva Liisa Tahkola o.s. Räinä, matemaattisten
aineiden lehtori, s. 13.11.1947.
TAULU 193
(taulusta 192, isä Eero Tahkola)
XIII Pekka Sakari Tahkola, s. 10.3.1967 Kempele. .
Puoliso: Tarja Maritta Tahkola o.s. Pitkälä, s.
26.3.1968 Ranua.
Vanhemmat: Juhani Pitkälä, s. 18.6.1942 Haapavesi. Annu
Riitu Leinonen, s. 28.6.1941 Yli-Ii.
TAULU 194
(taulusta 191, isä Arvi Tahkola)
XII Paavo Jaakko Antero Tahkola, yrittäjä, Tahkolan
tilitoimistot, Talenom Oy, s. 25.2.1941 Kuusamo.
Puoliso: 2.6.1963 Oulu Eeva Anneli Tahkola o.s.
Öystilä, s. 24.11.1943 Oulu.
Lapset:
Arto Antero Tahkola, s. 5.6.1964 Oulu. Tauluun 195.
Jaakko Tapio Tahkola, s. 5.12.1970 Kempele.
Tauluun 196.
TAULU 195
(taulusta 194, isä Paavo Tahkola)
XIII Arto Antero Tahkola, s. 5.6.1964 Oulu.
Puoliso: Tiina Tahkola o.s. Kälkäjä,.
TAULU 196
XIII
(taulusta 194, isä Paavo Tahkola)
Jaakko Tapio Tahkola, yrittäjä, Vesnom Oy:n
Lapset:
Tero Tahkola, s. 1972 Kempele. Tauluun 201.
Mika Tahkola, s. noin 1973 Kempele. Tauluun 202.
Heli Hintsala o.s. Tahkola. Tauluun 203.
Seppo Tahkola. Tauluun 204.
Tuomo Petteri Tahkola. Tauluun 205.
Soili Fabritius o.s. Tahkola. Tauluun 206.
TAULU 201
(taulusta 200, isä Timo Tahkola)
XIII Tero Tahkola, myyntijohtaja, LKV, s. 1972
Kempele.
Puoliso: Mirja-Liisa Pyörälä Tahkola,.
TAULU 202
(taulusta 200, isä Timo Tahkola)
XIII Mika Tahkola, asianajaja, s. noin 1973 Kempele.
Puoliso: Jenni Tahkola o.s. Heikkilä,.
TAULU 203
(taulusta 200, isä Timo Tahkola)
XIII Heli Hintsala o.s. Tahkola,.
Puoliso: Lasse Hintsala, s. Kempele.
TAULU 204
(taulusta 200, isä Timo Tahkola)
XIII Seppo Tahkola, toimitusjohtaja.
Puoliso: Jenni Tahkola, erikoislääkäri, LKT.
32
TAULU 205
(taulusta 200, isä Timo Tahkola)
XIII
Tuomo Petteri Tahkola,
Kiinteistö-Tahkola Oy Helsinki.
toimitusjohtaja
Puoliso: Eeva Tahkola,.
TAULU 206
(taulusta 200, isä Timo Tahkola)
XIII Soili Fabritius o.s. Tahkola,.
TAULU 214
Puoliso: Tuomas Fabritius,.
TAULU 207
(taulusta 191, isä Arvi Tahkola)
XII Jouko Olavi Tahkola, s. 23.1.1950 Paavola. Olavi
toimi elektroniikkateollisuuden palveluksessa. Hänen
ensimmäinen vaimonsa Pirkko os. Pekuri teki pitkän
päivätyön matemaattisten aineiden opettajana ja kuoli
ennenaikaisesti syöpään. Olavi meni uuteen avioliittoon
Riitta Pitkäsen kanssa.
1. puoliso: Pirkko Tahkola o.s. Pekuri, matem. aineiden
lehtori, s. 25.9.1946 Kempele, k. 20.2.2006 Kempele.
2. puoliso: 11.2012 Oulu Riitta Tahkola o.s. Pitkänen,.
TAULU 208
(taulusta 191, isä Arvi Tahkola)
XII Alli Sofia Kaski o.s. Tahkola, s. 13.4.1951 Paavola.
Puoliso: Eero Tapani Kaski, toimitusjohtaja, s. 11.7.1947
Ylikiiminki. Kaskipuu Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja.
TAULU 209
(taulusta 191, isä Arvi Tahkola)
XII
Vesa Tapio Tahkola, LL, silmälääkäri, s.
13.10.1952 Paavola. Asuvat Pattijoella.
Puoliso: Raija Aulikki Tahkola
hammaslääkäri, s. 18.8.1955 Alavieska.
TAULU 210
o.s.
Lehto,
(taulusta 191, isä Arvi Tahkola)
XII Pentti Juhani Tahkola, s. 7.2.1954 Paavola.
Puoliso: Leena Marjatta Tahkola o.s. Pietikäinen, s.
2.2.1950 Rovaniemi.
TAULU 211
(taulusta 191, isä Arvi Tahkola)
XII Ahti Aulis Tahkola, s. 17.6.1958 Paavola. Lapset
Henri ja Maija.
Puoliso: Eija Tahkola,.
TAULU 212
(taulusta 189, isä Sigfid Kela-Tahkola)
X Juho Edvard Sigfridinpoika Tahkola, s. 14.12.1876
Kuusamo, k. 25.6.1945 Kuusamo.
Puoliso: Kaisa Reeta Juhontytär Tahkola, s. 1.7.1883
Kuusamo.
Lapset:
Aino Maria Kyllönen o.s. Tahkola, s. 31.12.1907
Kuusamo. Tauluun 213.
TAULU 213
Puoliso: Juho Evert Juhonpoika Kyllönen, s. 18.8.1904
Kuusamo, k. 20.9.1979 Kuusamo.
Vanhemmat: Juho (Johannes) Joosepinpoika Kyllönen, s.
29.12.1874 Kuhmo, k. 17.3.1954 Kuusamo.
.Puoliso: Susanna Ulla Isakintytär Härkönen, s. 16.2.1881
Kuusamo, k. 8.7.1950 Kuusamo.
(taulusta 212, isä Juho Tahkola)
XI Aino Maria Juhontytär Kyllönen o.s. Tahkola, s.
31.12.1907 Kuusamo.
(taulusta 181, isä Daniel Kela)
VIII Daniel Danielinpoika Kela, Talollinen, s. 2.8.1819
Kuusamo, Alakitka, Rukajärvi, Tahkola, k. 13.11.1878
Kuusamo kk, Junttila I.
Puoliso: 21.9.1846 Kuusamo Johanna Stina Erkintytär
Kela o.s. Vaarala, s. 25.4.1825 Kuusamo kk Vaarala 26,
k. 22.12.1894 Kuusamo Junttila.
Lapset:
Sofia Kristiina Kela-Junttila, s. 10.11.1848 Kuusamo
kk Junttila 1. Tauluun 215.
TAULU 215
(taulusta 214, isä Daniel Kela)
IX Sofia Kristiina Danielintytär Kela-Junttila, s.
10.11.1848 Kuusamo kk Junttila 1, k. 12.12.1915
Kuusamo kk Säävälä 23.
Puoliso: 12.6.1870 Iisak Isakinpoika Lämsä, Talollinen,
s. 14.8.1846 Kuusamo kk Kaikkonen 17, k. 22.12.1908
Kuusamo kk Säävälä 23.
Lapset:
Iida Maria Tornberg o.s. Lämsä, s. 4.12.1879
Kuusamo kk. Tauluun 216.
TAULU 216
(taulusta 215, äiti Sofia Kela-Junttila)
X Iida Maria Iisakintytär Tornberg o.s. Lämsä, s.
4.12.1879 Kuusamo kk, k. 30.1.1940 Kuusamo.
Puoliso:
14.4.1911
Kuusamo
Johan
August
Johaninpoika Tornberg, Poromies, s. 3.5.1882
Kuusamo, k. 15.8.1962 Kuusamo.
Vanhemmat: Johan Abram Jakobinpoika Tornberg, s.
22.11.1851 Kuusamo, kk, Nissi, k. 10.3.1931 Kuusamo
Alakitka Luukkonen. Anna Maria Johanintytär Tornberg
o.s. Mäkelä, s. 13.3.1843 Kuusamo kk, k. 11.3.1919
11.03.1919.
Lapset:
Kalle Aukusti Tornberg, s. 13.7.1917 Kuusamo.
Tauluun 217.
TAULU 217
(taulusta 216, äiti Iida Tornberg)
XI
Kalle Aukusti Johaninpoika Tornberg, s.
13.7.1917
Kuusamo,
k.
13.8.1994
Kuusamo.
http://www.annelikotisaari.net/n.ulopolitanus.htm#Taulu
%203735.
Puoliso: 23.6.1941 Kuusamo Milga Kustaava
Aatontytär Tornberg o.s. Määttä, s. 5.7.1918 Kuusamo,
Heikkilä.
Vanhemmat: Aato Kustaa Kustunpoika Määttä-Laihola, s.
10.9.1887 Kuusamo, k. 10.12.1943 Kuusamo. Kaisa
33
Johanna Määttä o.s. Viinikka-Ahola, s. 19.12.1886
Kuusamo, k. 27.2.1958 Kuusamo.
Lapset:
Lahja Anneli Kämäräinen o.s. Tornberg, s.
14.4.1942 Kuusamo.
Kaisa Maria Manninen o.s. Tornberg, s. 15.12.1945
Kuusamo. Tauluun 218.
Raili Sisko Pääkkö o.s. Tornberg, s. 15.2.1948
Kuusamo. Tauluun 219.
Eero Ensio Tornberg, s. 13.5.1950 Kuusamo.
Kerttu Hellevi Kotikumpu o.s. Tornberg, s.
19.10.1951 Kuusamo. Tauluun 220.
Riitta Johanna Tornberg, s. 12.11.1953 Kuusamo, k.
7.7.1957 Kuusamo.
Tarja Sinikka Kustaava Luusua o.s. Tornberg, s.
24.3.1956 Kuusamo. Pso Pekka Luusua, asuvat
Rovaniemellä.
Raimo Aukusti Tornberg, s. 2.6.1957 Kuusamo.
Väinö Ilmari Tornberg, s. 16.6.1959 Kuusamo, k.
5.5.1983 Kuusamo.
Heidi Leila Tuulikki Tornberg, s. 23.9.1962
Kuusamo.
TAULU 218
(taulusta 217, isä Kalle Tornberg)
XII
Kaisa Maria Manninen o.s. Tornberg, s.
15.12.1945 Kuusamo.
Puoliso: 15.5.1967 Kuusamo Väinö Kalervo Manninen,
s. 19.12.1945 Kuusamo.
Lapset:
Esa Pekka Manninen, s. 26.4.1968 Kuusamo.
Hanna-Mari Manninen, s. 28.11.1969 Kuusamo.
Ulla-Riitta Manninen, s. 16.8.1972 Kuusamo.
Jukka Matias Manninen, s. 6.3.1974 Kuusamo.
Pasi Kalervo Manninen, s. 10.5.1976 Kuusamo.
Jari Johannes Manninen, s. 27.2.1978 Kuusamo.
Antti Tapani Manninen, s. 14.2.1982 Kuusamo.
Elina Maria Manninen, s. 2.5.1984 Kuusamo.
Johanna Tuulia Manninen, s. 18.5.1986 Kuusamo.
Henri Aukusti Manninen, s. 6.2.1988 Kuusamo.
Henna Katariina Manninen, s. 12.1.1991 Kuusamo.
TAULU 219
(taulusta 217, isä Kalle Tornberg)
XII Raili Sisko Pääkkö o.s. Tornberg, s. 15.2.1948
Kuusamo.
Puoliso: 23.12.1972 Pyhäntä Juhani Antero Pääkkö,
Taulusta 71, Yrittäjä, konsultti, s. 26.6.1949 Pyhäntä,
Tavastkenkä.
TAULU 220
(taulusta 217, isä Kalle Tornberg)
XII Kerttu Hellevi Kotikumpu o.s. Tornberg, s.
19.10.1951 Kuusamo.
Puoliso: 17.2.1974 Kuusamo Vilho Kalervo Kotikumpu,
s. 15.4.1941 Kuusamo.
TAULU 221
(taulusta 168, äiti Margareta
Määttä-Saapunki)
VI
Samuel Johaninpoika Ojala (Määttä,
Tahkolainen), s. 12.4.1761 Kuusamo, k. 16.5.1820
Kuusamo.
Puoliso: Margareta Juhontytär Ojala (Määttä,
Tahkolainen) o.s. Törmänen, s. 29.8.1765 Kuusamo, k.
26.6.1842 Kuusamo.
Lapset:
Johan Ojala, s. 21.4.1788 Kuusamo. Tauluun 222.
TAULU 222
(taulusta 221, isä Samuel Ojala (Määttä,
Tahkolainen))
VII
Johan Samuelinpoika Ojala, s. 21.4.1788
Kuusamo, k. 23.2.1848 Kuusamo.
Puoliso: Carin Danielintytär Ojala o.s. Anglen (Nynäs),
s. 2.12.1786 Pudasjärvi, k. 2.12.1864 Kuusamo.
Lapset:
Daniel Wilhelm Ojala, s. 16.12.1808 Kuusamo.
Tauluun 223.
TAULU 223
(taulusta 222, isä Johan Ojala)
VIII
Daniel Wilhelm Johaninpoika Ojala, s.
16.12.1808 Kuusamo, k. 1872 Pudasjärvi.
Puoliso: Anna Davidintytär Ojala o.s. Kuikka
(Sulasalmi, Veteläinen), s. 17.8.1812, k. 12.1889
Pudasjärvi.
Lapset:
Brita Kaisa Holappa o.s. Ojala, s. 2.12.1834
Kuusamo. Tauluun 224.
TAULU 224
(taulusta 223, isä Daniel Ojala)
IX Brita Kaisa Danielintytär Holappa o.s. Ojala, s.
2.12.1834 Kuusamo, k. 24.6.1905 Pudasjärvi, Kollaja.
Johannes Holappa, Brita Kaisa Ojala ja Gretha Lisa
Holappa olivat syntyneet Kuusamossa. He olivat lähteneet
Kuusamon Vasaraperältä 23.4.1885 (Kuusamo rippikirja
1884-1895, Holappa 18) ja
tulleet Pudasjärven Kollajalle 1.4.1885 (Pudasjärvi
rippikirja 1881-1890, kuva 264, numero 33 Takkinen) ja
kuolleet myös Pudasjärven Kollajalla.
Puoliso: Johannes Elianpoika Holappa, s. 6.6.1823
Kuusamo, k. 5.11.1889 Pudasjärvi.
Lapset:
Greta Lisa Kantola o.s. Holappa, s. 16.9.1866
Kuusamo. Tauluun 225.
TAULU 225
(taulusta 224, äiti Brita Holappa)
X Greta Lisa Kantola o.s. Holappa, s. 16.9.1866
Kuusamo, k. 18.1.1918 Pudasjärvi, Kollaja.
Puoliso: Heikki Kantola, s. 10.6.1855 Pudasjärvi, k.
9.1.1930 Pudasjärvi.
34
Lapset:
Lyyli Margareta Määttä o.s. Kantola, s. 5.5.1910
Pudasjärvi. Tauluun 226.
TAULU 226
(taulusta 225, äiti Greta Kantola)
XI Lyyli Margareta Määttä o.s. Kantola, s. 5.5.1910
Pudasjärvi, k. 10.1.1997 Oulu.
Puoliso: Heikki Aukusti Heikinpoika Määttä, s.
10.2.1899 Pudasjärvi, k. 5.12.1980 Oulu.
Vanhemmat: Heikki Aleksanteri Annanpoika Määttä, s.
23.8.1867 Pudasjärvi, k. 1.10.1931 Pudasjärvi. Amanda
Jeremiaantytär Määttä o.s. Riepula, s. 12.7.1876
Pudasjärvi, k. 20.4.1920 Pudasjärvi.
Lapset:
Niilo Määttä, s. 26.11.1946 Pudasjärvi.
Unto Henrik Määttä, s. 28.9.1951 Pudasjärvi.
TAULU 227
(taulusta 2, isä Lauri Tauriainen)
III Dorotea Laurintytär Määttä o.s. Tauriainen, s.
7.7.1678 Suomussalmi, Peranka, k. 9.10.1760 Kuusamo,
Poussu.
Puoliso: Simo Simonpoika Määttä-Haukiniemi,
talollinen, s. 1674 Kuusamo, Poussu, Haukiniemi, k.
13.12.1757 Kuusamo, Poussu. Talollinen, Poussunkylä,
Haukiniemi. Asui Poussunkylän Haukiniemen tilalla.
Lautamies.
Vanhemmat: Simo Määttä, s. noin 1650 Sotkamo, k. 1712
Kuusamo. Margareta Määttä, s. 1650.
Lapset:
Henrik Määttä, s. 1703 Kuusamo. Tauluun 228.
Anna Määttä-Haukiniemi, s. 1704 Kuusamo.
Tauluun 232.
Johan Määttä, s. 1715 Kuusamo. Tauluun 233.
TAULU 228
(taulusta 227, äiti Dorotea Määttä)
IV Henrik Simonpoika Määttä, s. 1703 Kuusamo, k.
6.10.1774 Kuusamo.
Puoliso: Anna Matintytär Määttä o.s. Ahola, s. 1708
Kuusamo, k. 17.3.1770 Kuusamo.
Lapset:
Brita Lämsä o.s. Määttä, s. 1726 Kuusamo.
Tauluun 229.
TAULU 229
(taulusta 228, isä Henrik Määttä)
V Brita Henrikintytär Lämsä o.s. Määttä, s. 1726
Kuusamo. Lähde: Kuusamo > rippikirja, 1760-1773 > 6:
Heikkilä: Isak Lämsä, Johan Määttä.
Puoliso: 25.3.1744 Kuusamo Isak Hansinpoika Lämsä, s.
1722 Kuusamo, k. 8.1.1764 Kuusamo. Isak Hansinpoika
Lämsä ja Brita Hendrikintytär Määttä vihittiin 25.3.1744
ks. Hiski vihityt.
Määttä, Isak Lämsä, Henrik Määttä, Johan Määttä.
Lapset:
Hans Lämsä, s. 2.10.1745 Kuusamo,Määttälä.
Tauluun 230.
TAULU 230
(taulusta 229, äiti Brita Lämsä)
VI
Hans Isakinpoika
Kuusamo,Määttälä.
Lämsä,
s.
2.10.1745
Puoliso: 1775 Carin Erikintytär Lämsä o.s. Riekki, s.
5.4.1754 Kuusamo.
Lapset:
Josef Lämsä-Määttälä, s. 23.4.1783 Kuusamo.
Tauluun 231.
TAULU 231
(taulusta 230, isä Hans Lämsä)
VII Josef Hansinpoika Lämsä-Määttälä, s. 23.4.1783
Kuusamo, k. 13.3.1837 Kuusamo.
Puoliso: Elisabet Lämsä o.s. Granrot, Taulusta 135, s.
20.11.1787 Kuusamo.
Lapset:
Kaisa Maria Määttä o.s. Lämsä, s. 21.1.1813
Kuusamo. Tauluun 135.
TAULU 232
(taulusta 227, äiti Dorotea Määttä)
IV Anna Simontytär Määttä-Haukiniemi, s. 1704
Kuusamo.
Puoliso: Sihveri Lämsä, s. noin 1700 Kuusamo.
TAULU 233
(taulusta 227, äiti Dorotea Määttä)
IV Johan Simonpoika Määttä, s. 1715 Kuusamo, k.
4.4.1750 Kuusamo.
1. puoliso: Anna Ingridintytär Määttä o.s. Veteläinen, s.
4.4.1713 Kuusamo, k. 4.4.1778 Kuusamo.
Lapset:
Simo Määttä, s. 7.12.1737 Kuusamo.
Henrik Määttä, s. 2.5.1740 Kuusamo.
Antti (Anders) Määttä (Vuotunki), s. 20.4.1743
Kuusamo.
Valpuri Määttä-Kovaniemi, s. 9.3.1745 Kuusamo.
Tauluun 234.
2. puoliso: Anna Simontytär Määttä o.s. Kurtti,
Taulusta 168, s. 1713 Kuusamo, Alakitka, Kuontijärvi, k.
25.01.1800 Kuusamo kk. Anna Kurtti avioitui Samuelin
lisäksi Johan Simonpoika Määtän kanssa. Tästä liitosta ei
lapsia.
Vanhemmat: Simo Kurtti, s. 1694 Kuusamo, Alakitka, k.
21.12.1743 Kuusamo, Alakitka. Maria Kurtti o.s.
Kämäräinen, s. 1682 Kuusamo, k. 10.4.1760 Kuusamo.
TAULU 234
(taulusta 233, isä Johan Määttä)
Ks. Kuusamo > rippikirja, 1760-1773 > 6: Heikkilä: Isak
Lämsä, Johan Määttä
V
Valpuri Johanintytär Määttä-Kovaniemi, s.
9.3.1745 Kuusamo, k. 1.12.1810 Kuusamo.
ja rippikirja, 1760-1773 > 83: Johan Wuotung, Henrik
Puoliso: Påhl (Paavo) Pekanpoika Määttä Kovaniemi,
s. 4.7.1742 Kuusamo, k. 9.8.1797 Kuusamo, Heikkilä,
35
Vuotunki.
Vanhemmat: Pekka Antinpoika Määttä-Vuotunki, s. 1704
Kuusamo, Heikkilä, k. 10.6.1767 Kuusamo, Heikkilä,
Vuotunki. Pekalla oli puolisona Elin Paavontytär
Tuovinen (1710-1756) ja Anna Mustonen (1713-1778).
Kumpikaan heistä ei ikänsä puolesta sovi Johan
Pekanpojan (s. 1723) äidiksi. Liisa Määttä, s. 1695, k.
12.4.1762 Kuusamo.
Lapset:
Dorotea Määttä Kovaniemi, s. 2.1.1776 Kuusamo.
Tauluun 235.
TAULU 235 (taulusta 234, äiti Valpuri
Määttä-Kovaniemi)
VI
Dorotea Paavontytär Määttä Kovaniemi, s.
2.1.1776 Kuusamo, k. 15.7.1850 Salla.
Puoliso: Antti Tolva, s. 25.12.1775 Kuusamo, k.
21.3.1852 Salla. Antille ja Dordille syntyi lapsia Juho
Pekka Poikela (s. 26.4.1856), Anna Maria Poikela (s.
7.12.1859), Matti Aukusti Poikela (s. 22.2.1862), jne.
Asuivat Sallassa.
36
HENKILÖLUETTELO SUKU- JA MYÖHEMMÄN
SUKUNIMEN MUKAAN
AAKKOSJÄRJESTYKSESSÄ
Anita, s. 5.4.1958, .......................................................... 95
Brita, ................................................................................ 2
Eeva, ............................................................................ 205
Eija, 211
Helga, s. 1682, ............................................................. 131
Jenni, ............................................................................ 204
Katja, s. 1.9.1985, .......................................................... 94
Liisa, s. 1695, ............................................................... 234
Margareta Laurintytär, s. 1678, ................................... 132
Margareta, s. 1650, ...................................................... 227
Maria, s. 1695, ............................................................... 97
Marjaana, ....................................................................... 79
Marjatta, s. 24.2.1950, ................................................. 120
Mirja-Liisa Pyörälä, ..................................................... 201
Raija, s. 1950, ................................................................ 54
Ulpu, .............................................................................. 55
AALTONEN Hanna Kaarlontytär, s. 21.5.1915, ........ 157
AHOLA Anna Matintytär, s. 1708, ............................. 228
Antton Kaarle Viljami, s. 25.10.1999, ..................... 127
Elmiina, s. 26.5.2003, .............................................. 127
Hans-Emil Juhana, s. 6.9.1997, ............................... 127
Johan Vilhelm Aukusti, s. 17.2.1995, ...................... 127
Josefiina Emriika, s. 2.5.1996, ................................. 127
Laura Elina, s. 15.6.1974, ................................ 122, 127
Laura Inkeri, s. 27.8.1930, ....................................... 127
Maija Elli, s. 2.6.1946, ..................................... 191, 199
Matti Antero, s. 15.1.1947, ...................................... 199
Mikko Tapio Paavonpoika, s. 25.11.1969, .............. 127
Paavo, s. 14.8.1930, ................................................. 127
Tilda Juhontytär, s. 31.1.1876,................................. 190
ANGLEN (NYNÄS) Carin Danielintytär, s. 2.12.1786,
............................................................................. 222
ANUNTI Helga Edla, s. 2.4.1922, .............................. 119
Hilja Katri Kaarlontytär, s. 12.9.1895,............. 117, 118
Kaarlo Johannes Oskarinpoika, s. 30.1.1919, .. 118, 119
Kari Henry Vesanpoika, s. 8.12.1983, ..................... 120
Marjatta, s. 24.2.1950, ............................................. 120
Oskari, s. 25.1.1869, ................................................ 118
Vesa Juhani Hanneksenpoika, s. 27.10.1950, .. 119, 120
ERVASTI Jani Jouko, s. 22.8.1981, ............................. 88
Jenna-Sofia, s. 4.4.1985, ............................................ 88
Teijo Jouko, s. 7.12.1954, .......................................... 88
Toini Sisko Arvintytär, s. 3.3.1956, ..................... 85, 88
ERVASTI, SUORANIEMI Sigfrid Abram
Sigfridinpoika, s. 12.2.1823, ................................ 189
FABRITIUS Soili, .............................................. 200, 206
Tuomas, ................................................................... 206
GRANROT Elisabet, s. 20.11.1787, ................... 135, 231
GRANROTH Jenni Martta, s. 23.10.1917, .................. 80
Maria, s. 6.6.1765, ....................................................... 6
HAATAJA Reeta Ulla, s. 27.4.1892, ............................ 24
HALONEN Kaisa Sofia, s. 11.12.1828, ....................... 20
HANNOLA Aina Katariina, s. 14.4.1896, .................. 165
Eeva, s. 19.9.1870, ................................................... 137
Iisak Kustaa Simonpoika, s. 3.6.1860, ............. 136, 137
Kaisa Sofia, s. 22.1.1908, ................................ 155, 156
Oskari, s. 8.12.1905, ................................................ 156
HANNULA Elma Sisko, s. 18.11.1930, ..................... 148
Hilja Maria Antintytär, s. 23.6.1905, ....................... 147
Reetta Maria Simontytär, s. 1.11.1861, ........... 136, 138
Tauno Kallenpoika, s. 2.5.1930, ...................... 147, 148
HANNULA-MÄÄTTÄ Aina Katariina Simontytär, s.
14.4.1896, ............................................................ 143
HARJAJÄRVI Riitta Kaisa, s. 2.2.1901,..................... 33
HARJULA Marjo Elisa, s. 9.5.1952, ......................... 198
HARRI Helga Edla, s. 2.4.1922, ................................ 119
HAUTAMAA Taimi Sirkka, s. 9.5.1927,........... 155, 161
Veikko Nikolai, s. 14.2.1923, .................................. 161
HEIKKALA Annamaija Laurintytär, s. 10.8.1976,
..................................................................... 178, 180
Ari Juhani Laurinpoika, s. 25.5.1979, ..................... 178
Harri Mikael Laurinpoika, s. 15.3.1968, ................. 178
Helli Sisko Hermanintytär, s. 29.4.1941, ........ 175, 178
Jaana Maritta Laurintytär, s. 19.10.1974, ................ 178
Jukka Samuli Laurinpoika, s. 29.7.1982, ................ 178
Kaisa Anitta Laurintytär, s. 9.11.1971, ................... 178
Lauri Johannes Kallenpoika, s. 7.4.1936, ................ 178
Leena Tuulikki Laurintytär, s. 15.4.1964, ....... 178, 179
Pasi Tapani Laurinpoika, s. 7.1.1978, ..................... 178
Sari Johanna Laurintytär, s. 18.9.1980, ................... 178
Teppo Sakari Laurinpoika, s. 15.8.1975, ................. 178
Vesa-Pekka Laurinpoika, s. 15.8.1965, ................... 178
HEIKKILÄ Jenni, ...................................................... 202
HEIKKINEN Anna Stiina Antintytär, s. 24.08.1775, 182
Eila Marjatta Alintytär, s. 4.12.1953, ...................... 176
Pirjo Anitta, s. 21.3.1954, ................................ 122, 126
Teuvo, s. 1945, ........................................................ 126
HEINONEN (HEINOTAR) Larsinvaimo Klemetintytär,
s. 1620, ................................................................ 1, 3
HEINONEN Laina Maria, s. 18.10.1906, .................... 51
HILDEN Aadolf Juhonpoika, s. 7.6.1880, ......... 149, 155
Aina Juhontytär, s. 1896, ......................................... 149
Aina Katariina, s. 14.4.1896, ................................... 165
Anna Briitta Juhontytär, s. 21.6.1883, ............. 149, 162
Anna Elvi, s. 17.12.1911, ........................................ 167
Anna Emilia, s. 19.11.1993, .................................... 153
Anni, s. 13.4.1897, .................................................. 151
Anni Lydia, s. 13.10.1924, ...................................... 152
Antti Herman (Hemma) Juhonpoika, s. 24.6.1888,
..................................................................... 149, 164
Antti Herman, s. 27.6.1908, .................................... 150
Arvi Kallenpoika, s. 23.4.1906, ............................... 150
Edvard Juhonpoika, s. 23.5.1891,.................... 149, 165
Eetu Kallenpoika, s. 22.4.1910, ............................... 150
Eeva Karoliina, s. 16.2.1890, .................................. 164
Eino Aadolfinpoika, s. 20.11.1912, ................. 155, 159
Eino Edvard, s. 23.8.1914, ...................................... 165
Eino Edvard, s. 22.11.1917, ............................ 166, 167
Eino, s. 15.6.1913, ................................................... 164
Elma Susanna Aatontytär, s. 12.5.1922, .................. 160
Erkki Antero, s. 24.3.1933, ..................................... 166
Hanna Kaarlontytär, s. 21.5.1915, ........................... 157
Helli Matilda Kallentytär, s. 20.2.1900, .................. 150
Helli, s. 1911, .......................................................... 164
37
Helvi Inkeri, s. 27.3.1935, ....................................... 166
Jalo Kallenpoika, s. 22.5.1949, ........................ 157, 158
Johanna Helena Matintytär, s. 28.4.1912, ................ 159
Juho Emil Kallenpoika, s. 24.5.1901, .............. 150, 151
Juho Kallenpoika, s. 12.6.1852, ............................... 149
Juho Sihveri Juhonpoika, s. 25.9.1894, ........... 149, 166
Jukka Pekka, s. 12.6.1981, ....................................... 153
Kaisa Magdaleena Juhontytär, s. 9.11.1878,.... 149, 154
Kaisa Sofia, s. 22.1.1908, ................................ 155, 156
Kaisu, s. 1952, ......................................................... 157
Kalle Eino, s. 23.5.1904, .......................................... 150
Kalle Herman Aadolfinpoika, s. 23.6.1910, .... 155, 157
Kalle Kustaa Juhonpoika, s. 8.12.1873, ........... 149, 150
Kalle Lennart Kallenpoika, s. 9.12.1917, ................ 150
Kari Pekka Juhani, s. 19.8.1951, ...................... 152, 153
Karl Vilhelm Saara-Marianpoika, s. 21.12.1817, .... 149
Leena Maarit, s. 25.2.1955, ..................................... 153
Lempi Eliina, s. 13.11.1925, .................................... 166
Lempi Maria, s. 22.5.1910, ...................................... 164
Lempi Susanna, s. 20.11.1921, ................................ 155
Lilja Marjatta, s. 24.8.1928, ..................................... 166
Maria Severiina, s. 19.7.1893, ................................. 166
Mikko Juhani, s. 13.3.1984, ..................................... 153
Niilo Armas, s. 9.8.1920, ......................................... 164
Olli Petteri, s. 13.3.1984, ......................................... 153
Pauli Adolf, s. 31.1.1918, ................................ 155, 160
Pauli Juhani, s. 15.3.1931, ....................................... 166
Pertti, s. 1941, .......................................................... 157
Pirkko Eriika Antintytär, s. 8.2.1950, ...................... 158
Reeta Maria, s. 1.5.1870, ......................................... 150
Reeta Ulla Juhontytär, s. 28.8.1872, ........................ 149
Reino Oskari, s. 10.1.1912, ...................................... 150
Riitta Ulla, s. 11.1.1884, .......................................... 155
Saima Maria, s. 30.9.1914, ...................................... 150
Sinikka, s. 1956,....................................................... 157
Sofia Karoliina Juhontytär, s. 15.6.1876, ................. 149
Sofia Katariina, s. 11.12.1902, ................................. 150
Sulo Emil, s. 20.6.1921, ........................................... 166
Susanna Eriika Juhontytär, s. 31.3.1886, ... 149, 163, 58
Taimi Sirkka, s. 9.5.1927, ................................ 155, 161
Tauno, s. 30.4.1927,......................................... 151, 152
Teija, s. 1954,........................................................... 157
Toivo Herman, s. 14.11.1923, ................................. 166
Urpo, s. 1938, .......................................................... 157
Vieno Edvard, s. 29.6.1917,..................................... 164
Ville Aadolfinpoika, s. 31.12.1915, ......................... 155
Väinö Edvard, s. 20.12.1904,................................... 155
HILLYARD Anne Kreetta, s. 9.8.1973, ..................... 219
HINTSALA Heli,................................................ 200, 203
Lasse, ....................................................................... 203
HOLAPPA Brita Kaisa Danielintytär, s. 2.12.1834,
..................................................................... 223, 224
Brita, s. 1718, ............................................................. 98
Greta Lisa, s. 16.9.1866, .................................. 224, 225
Johannes Elianpoika, s. 6.6.1823, ............................ 224
HOLMA Anne Helena, s. 15.2.1962, ......................... 177
Juho Kalevi, s. 31.10.1958, ...................................... 177
Lahja Elmiina Hermanintytär, s. 5.1.1936, ...... 175, 177
Paula Sisko, s. 27.2.1963, ........................................ 177
Tuomo Kalevi, s. 22.12.1932, ................................. 177
Tuula Hannele, s. 1.10.1957, ................................... 177
HÄMEENNIEMI, TÖRMÄNEN Elma, s. 27.4.1914, 49
HÄNNINEN Hilda Sofia, s. 1880, ............................. 191
Maria Matilda, s. 11.4.1879, ................................... 141
HÄRKÖNEN Susanna Ulla Isakintytär, s. 16.2.1881, 213
IINATTI Eevi Maria Onnintytär, s. 28.6.1926, .......... 109
Helvi Katariina Kallentytär, s. 4.5.1918, ......... 105, 106
Hilda Ulriika Sihverintytär, s. 8.8.1889, ......... 104, 105
Jaakko Kallenpoika, s. 26.7.1922, ................... 105, 109
Kalle Jaakonpoika, s. 25.9.1889, ............................. 105
Kimmo Kaarlo, s. 27.3.1963, .................................. 109
Vieno Kallentytär, s. 14.8.1915, .............................. 105
IIVARI Hilja Johanna Matintytär, s. 5.4.1899, .......... 113
Johan Viktor Anselm Juhonpoika, s. 10.3.1900,
..................................................................... 112, 113
Juho Erkki Juhonpoik, s. 22.12.1873, ............. 111, 112
Juho Herman Antinpoika, s. 28.4.1840, .......... 110, 111
Kaisa Reeta Juhontytär, s. 30.6.1873, ..................... 112
Riitta Liisa Matintytär, s. 27.4.1845, ....................... 111
Saara Oskarintytär, s. 26.6.1921, ............................. 114
Ulpu Marjatta Veikontytär, s. 20.3.1948, ................ 114
Veikko Anselmi Johaninpoika, s. 27.3.1923, .. 113, 114
IRNINJÄRVI Anna Samuelintytär, s. 17.5.1807, ........ 19
ISOTALUS Eila Johanna, s. 8.2.1972, ....................... 197
Heikki Juhani, s. 17.3.1942, .................................... 197
Heikki Matias, s. 7.3.1980, ...................................... 197
Juho Samuli, s. 30.3.1973,....................................... 197
Leena Vieno, s. 14.12.1982, .................................... 197
Paula Marita, s. 15.1.1974, ...................................... 197
Riikka Anneli, s. 12.4.1977, .................................... 197
Ritva Liisa Elmiina, s. 30.6.1978, ........................... 197
Taina Tuulikki, s. 16.8.1984,................................... 197
Tilda Anneli, s. 29.4.1943, .............................. 191, 197
Timo Hannu Mikael, s. 29.9.1981, .......................... 197
JAAKKOLA Ali, s. 15.11.1923, ................................ 176
Eila Marjatta Alintytär, s. 4.12.1953, ...................... 176
Pirjo Anneli Alintytär, s. 11.10.1966, ..................... 176
Raimo Antero Alinpoika, s. 5.12.1950, ................... 176
Salli Maria Hermanintytär, s. 15.11.1923, ...... 175, 176
JOENSUU Anja, s. 26.1.1990, ............................. 219, 71
Antti, s. 6.3.1979, ................................................ 67, 68
Ellimaija, s. 23.3.1986, ........................................ 67, 70
Hanna-Leena, s. 23.7.1976, ....................................... 67
Helge Juho Edvard, s. 3.1.2012, ................................ 69
Helmi Hilla Tuulia, s. 12.5.2009, .............................. 69
Julia, s. 22.10.1981, ................................................... 68
Lilja Unni Onneli, s. 18.5.2010, ................................ 69
Matti, s. 1.10.1947, .................................................... 67
Mikael Ossian, s. 23.4.2013, ..................................... 71
Mikko, s. 2.10.1980, ............................................ 67, 69
Milja Annikki, s. 21.8.2011, ...................................... 71
Niilo Mikael Johannes Antinpoika, s. 28.10.2013,.... 68
Olga Hilja Karoliina, s. 13.3.2014,............................ 69
Sisko, s. 7.2.1949, ............................................... 58, 67
Tuomas, s. 14.9.1988,.......................................... 67, 71
Vesa-Pekka, s. 16.5.1984, ......................................... 67
JOKIJÄRVI Abram, .................................................... 17
Kaisa Valpuri Jaakontytär, s. 24.8.1845, ............. 16, 17
38
JOKITALO Alisa Susanna, s. 13.7.2007, .................... 77
Anna Susanna, s. 11.5.1984, ................................ 72, 77
Eemil Mattias, s. 23.2.2009, ...................................... 77
Janne Vesa, s. 8.11.1977, ........................................... 77
Klaus Eevert, s. 15.3.2011, ........................................ 77
JUNTUNEN Heidi Marianne, s. 4.7.1985, ................... 76
JURMU Eleonora, s. 23.6.1858, ............................. 36, 39
Matti, s. 2.12.1854, .................................................... 39
KAIPONEN Kirsi Annukka Karintytär, s. 4.4.1975, . 124
KALLUNKI Antti Jaakonpoika, s. 29.04.1804, ......... 183
Hannu Veli Kallenpoika, s. 13.11.1954, .................. 187
Irma Anneli Heinontytär, s. 19.6.1956, ........... 186, 187
Kaisa Maria Heikintytär, s. 20.3.1856, ...................... 26
Lauri-Kalle, s. 31.8.1977, ........................................ 187
KALLUNKI, LESKELÄ Antti Antinpoika, s. 8.4.1836,
............................................................................. 183
Margareta Antintytär, s. 19.08.1804, ....................... 183
KALLUNKI-KUKKEA Maria Loviisa Aapontytär, s.
24.8.1869, ............................................................ 143
KANGAS Aino-Liisa Katariina, s. 21.10.1984, ............ 59
Elmeri Juho Albert, s. 12.1.2007, .............................. 60
Emilia Suvi Helmiina, s. 10.3.1999, .......................... 60
Heljä Juliaana, s. 11.7.2000, ...................................... 60
Hermanni Eetu Johannes, s. 30.4.2009, ..................... 60
Iisak Ernest, s. 15.7.1886, ........................................ 128
Inka Selina, s. 14.9.2003, ........................................... 60
Isla Ellen Helinä, s. 3.2.2013, .................................... 60
Jaakko Olavi, s. 27.5.1987, .................................. 59, 63
Johanna Mirjami, s. 14.4.1975, .................................. 61
Juho Tapani, s. 9.8.1974, ..................................... 59, 60
Kasper Kristian, s. 19.12.2003, .................................. 61
Marjaana Annika, s. 23.10.1987, ............................... 63
Matti Sakari, s. 8.8.1977, ..................................... 59, 62
Minea Eedit Henrietta, s. 4.4.2011, ........................... 60
Oliver Okko Elmeri, s. 13.3.2006, ............................. 61
Pekka Samuli, s. 29.4.1976, ................................. 59, 61
Pieta Josefiina, s. 11.12.2001, .................................... 60
Raili Anneli Eetuntytär, s. 27.9.1945, .................. 58, 59
Saaga Natalia, s. 6.11.2001, ....................................... 61
Sanna-Kaija, s. 15.7.1973, ......................................... 59
Seela Adina, s. 19.7.2005, ......................................... 60
Suvi Jonna, s. 26.6.1974, ........................................... 60
Tanja Tellervo, s. 20.12.1979, ................................... 62
Tapani Kustaa, s. 5.8.1947, ........................................ 59
Tuukka Matias, s. 7.9.2010, ....................................... 62
KANTOLA Eila Rakel, s. 22.11.1948, ............... 122, 123
Esko Artturi, ............................................................ 123
Greta Lisa, s. 16.9.1866, .................................. 224, 225
Heikki, s. 10.6.1855, ................................................ 225
Lyyli Margareta, s. 5.5.1910, ........................... 225, 226
KARHUMAA Niina Hannele Esantytär, s. 11.8.1980,
............................................................................. 125
KARJALAINEN Aimo Johannes Artturinpoika, s.
20.10.1946, .................................................. 106, 107
Anu Aimontytär, s. 6.4.1974,................................... 107
Artturi Matinpoika, s. 20.6.1907, ............................. 106
Helvi Katariina Kallentytär, s. 4.5.1918, ......... 105, 106
Johan Petter Zahariaksenpoika, s. 20.05.1829, ........ 188
Jouko Kalevi Artturinpoilka, s. 16.11.1956, .... 106, 108
Kaarina, s. 1947, ...................................................... 107
Kaisa Paavontytär, s. 5.2.1820, ................................. 20
Margareta, s. 16.2.1747, ............................................ 14
Sirkka Liisa, s. 17.6.1956, ....................................... 108
KARJALAINEN, KALLUNKI Viira, s. 27.8.1900, .. 41
KARJALAINEN-VANTTAJA Jenni Alina Juhontytär, s.
08.09.1907, .................................................. 188, 140
Johan Petter Zahariaksenpoika, s. 20.05.1829, ........ 188
Juho Johan-Petterinpoika, s. 18.06.1866, ........ 140, 188
Kaisa Maria Johanintytär, s. 12.03.1833, ................ 188
Reeta Ulla Antintytär, s. 11.05.1872, ...... 183, 188, 140
KARPPINEN Aila Taina Inkeri, s. 20.6.1946, ............ 73
Anna Susanna, s. 11.5.1984, ............................... 72, 77
Antti Einari, s. 28.10.1976, ................................. 72, 74
Arttu Oskari, s. 27.6.1997, ........................................ 73
Eetu Asser, s. 21.6.2008, ........................................... 73
Eeva Matilda Karoliina Juhontytär, s. 14.2.1919, ..... 72
Elisa Auroora, s. 1.4.2000, ........................................ 73
Elli Susanna, s. 12.7.1950, .................................. 58, 72
Emmi Matilda, s. 24.7.2011, ..................................... 73
Esa Matti Iikka Vihtorinpoika, s. 11.9.1949, ............. 72
Hannu Samuli, s. 27.1.1985, ..................................... 72
Heidi Marianne, s. 4.7.1985, ..................................... 76
Henri Eemeli, s. 15.9.1998, ....................................... 73
Hilla Katinka, s. 1.5.2004, ......................................... 73
Iida Maria, s. 11.4.2010, ............................................ 73
Iikka Vihtori Iikanpoika, s. 15.7.1917, ...................... 72
Jussi Ilmari, s. 3.11.1980, .................................... 72, 76
Kirsi Maarit Hannele, s. 22.4.1978,........................... 74
Lassi Tapio, s. 28.12.1982, ........................................ 72
Maija Inkeri, s. 4.10.1989,................................... 72, 79
Matti Viljami, s. 17.4.2007,....................................... 73
Meri Marjaana, s. 2.7.2001,....................................... 73
Milla Katariina, s. 4.3.1998, ...................................... 74
Niilo Antero, s. 19.11.2002, ...................................... 73
Paavo Sakari, s. 1.1.2006, ......................................... 73
Pauli Olavi, s. 12.4.1978, .......................................... 72
Pentti Vilho Abraham Vilhonpoika, s. 28.11.1936, .. 73
Raija Marjaana, s. 9.6.1974, ...................................... 73
Roope Mikael, s. 24.4.2003, ...................................... 74
Sampo Pellervo, s. 25.6.1994, ................................... 72
Simo Ensio, s. 7.6.1979, ...................................... 72, 75
Sini Annika, s. 25.1.1996, ......................................... 73
Tuomo Sakari, s. 18.10.1975, .............................. 72, 73
Ulla Emilia, s. 28.7.1987, .................................... 72, 78
Venla Sofia, s. 19.8.2001, ......................................... 74
KASKI Alli Sofia, s. 13.4.1951, ......................... 191, 208
Eero Tapani, s. 11.7.1947, ....................................... 208
Jani, ......................................................................... 208
Matti, ....................................................................... 208
KELA Anna Bengtintytär, s. 13.4.1734,....................... 12
Carin Henrikintytär, s. 1.1728, ................................ 169
Daniel Bengtinpoika, s. 1728, ................................. 169
Daniel Danielinpoika, s. 2.8.1819, .................. 181, 214
Daniel Johaninpoika, s. 8.10.1784,.................. 169, 181
Johan Danielinpoika, s. 19.10.1753,................ 100, 169
Johanna Stina Erkintytär, s. 25.4.1825, ................... 214
Kaisa Heikintytär, s. 22.10.1784, ............................ 181
Kaisa Johanintytär, s. 8.12.1780, ..................... 169, 170
39
Margareta Johanintytär, s. 30.1.1783, .............. 169, 100
Maria Juhontytär, s. 7.7.1759, ................. 168, 169, 100
KELA-JUNTTILA Sofia Kristiina Danielintytär, s.
10.11.1848, .................................................. 214, 215
KELA-TAHKOLA Briitta Kaisa Iisakintytär, s. 1.8.1807,
............................................................................. 182
Johan Henrik Danielinpoika, s. 3.1.1808, ........ 181, 182
Kreeta Liisa Johanintytär, s. 19.2.1838,........... 182, 183
Sigfid Gustav Johaninpoika, s. 20.6.1850, ....... 182, 189
KEMPPAINEN Anni Lydia, s. 13.10.1924, .............. 152
KERÄNEN Leena Kristiina, s. 16.5.1955, ................. 122
KESÄNIEMI Kaisa Heikintytär, s. 22.10.1784, ........ 181
KILPELÄINEN Eeva Matilda Karoliina Juhontytär, s.
14.2.1919, .............................................................. 72
Kirsi Maarit Hannele, s. 22.4.1978, ........................... 74
KILPIJÄRVI Anna Elvi, s. 17.12.1911, .................... 167
KIVILOMPOLO Anna-Kaisa, s. 19.8.1977, ............. 219
KOKKONEN Lea Elisabet, s. 27.10.1962, ................ 122
KORHONEN Johanna Irmeli Esantytär, s. 25.4.1975,
............................................................................. 125
KORPUA Aatovi Vilhelm (Ville), s. 22.6.1906, .... 40, 49
Anja Julia, s. 13.8.1988,............................................. 57
Anna Brita, s. 15.5.1856, ........................................... 16
Anna Kaisa, s. 20.6.1839, .......................................... 18
Anna Kaisa, s. 10.12.1846, ........................................ 20
Anna Kaisa, s. 9.3.1852, ............................................ 19
Anna Samuelintytär, s. 17.5.1807, ............................. 19
Anna-Liisa, s. 13.11.1832, ......................................... 36
Anne Maarit, s. 16.10.1971,....................................... 50
Antti Herman Paavonpoika, s. 8.12.1888, ................. 26
Antti Jaakonpoika, s. 7.7.1818, ............................ 15, 19
Antti Kalle Kallenpoika, s. 17.5.1949,................. 51, 53
Antti Reino Antinpoika, s. 22.2.1914, ................. 40, 80
Antti Samulinpoika, s. 14.2.1874,........................ 36, 40
Armi Orvokki, s. 31.10.1937, .................................... 43
Beata, s. 1.1.1823, ...................................................... 16
Briitta Maria, s. 3.12.1848, ........................................ 20
Briitta Maria, s. 18.3.1849, ........................................ 19
Eemeli Oskari Valpurinpoika, s. 14.6.1884, ........ 37, 38
Eeva Liisa, s. 1.6.1962, .............................................. 42
Eleonora, s. 23.6.1858, ........................................ 36, 39
Elina, s. 1.2.1825, ...................................................... 36
Elma, s. 27.4.1914, .................................................... 49
Greta Ulla Paavontytär, s. 30.11.1887, ...................... 26
Hanna Elviira, s. 19.8.1930,....................................... 42
Hannu Olli Kallenpoika, s. 10.5.1953,................. 51, 57
Hedvig, s. 2.3.1813, ................................................... 18
Heino Kalevi Villenpoika, s. 5.2.1944, ................ 49, 50
Helmi Susanna Antintytär, s. 12.2.1912, ............. 40, 58
Henry Kalervo, s. 3.1.1953, ....................................... 42
Hilja Sofia Antintytär, s. 27.11.1903, .................. 40, 48
Irja,............................................................................. 53
Irja,............................................................................. 53
Jaakko Jaakonpoika, s. 28.1.1786, ....................... 14, 15
Jaakko Jaakonpoika, s. 20.8.1814, ....................... 15, 16
Jaakko Jaakonpoika, s. 14.4.1844, ............................. 16
Jaakko Samuelinpoika, s. 11.2.1860, ......................... 36
Jaakko Ville Kallenpoika, s. 23.10.1951, ............ 51, 54
Jarkko, s. 1975, .................................................... 54, 55
Jenni Martta, s. 23.10.1917, ...................................... 80
Jenni Matilda (Tilda), s. 24.3.1918,..................... 40, 90
Johan Abram Samuelinpoika, s. 20.4.1852, .............. 36
Johan Heikki Jaakonpoika, s. 31.8.1815, ............ 15, 18
Johan Heikki Jaakonpoika, s. 4.1.1849, .................... 16
Johanna (Hanna) Aliina Antintytär, s. 23.12.1916,
................................................................... 40, 85, 11
Johanna Paavontytär, s. 8.12.1891, ........................... 26
Johanna Ulrika Johanintytär, s. 1.2.1887,.................. 38
Juho Edvard (Eetu) Antinpoika, s. 28.5.1902, ..... 40, 41
Jyrki, s. 12.12.1977, ............................................ 54, 56
Kaisa Albertiina Paavontytär, s. 18.4.1890, .............. 26
Kaisa Johanna, s. 13.8.1975, ..................................... 43
Kaisa Maria Heikintytär, s. 20.3.1856, ...................... 26
Kaisa Paavontytär, s. 5.2.1820, ................................. 20
Kaisa Samuelintytär, s. 6.11.1854, ............................ 36
Kaisa Sofia, s. 11.12.1828, ........................................ 20
Kaisa Valpuri Jaakontytär, s. 24.8.1845, ............. 16, 17
Kalle Arvid Antinpoika, s. 6.2.1910,................... 40, 51
Kari Petteri, s. 29.7.1964, .......................................... 43
Kimmo Tapani, s. 13.6.1961, .................................... 43
Kirsi Maria, s. 21.1.1963, .................................... 43, 44
Laina Maria, s. 18.10.1906, ....................................... 51
Loviisa Sakarintytär, s. 20.2.1854, ...................... 20, 22
Margetta Helvi, s. 3.2.1951, ...................................... 83
Maria Kustaava Sakarintytär, s. 18.11.1872, ....... 20, 35
Marja Annikki, s. 2.5.1948, ....................................... 50
Marja Kyllikki Kallentytär, s. 28.11.1947, .......... 51, 52
Martti Olavi Reinonpoika, s. 13.2.1949, ............. 80, 82
Matti Jaakonpoika, s. 10.4.1853, ............................... 16
Mikko Antero Eetunpoika, s. 9.4.1931,............... 41, 42
Minna Maarit, s. 16.5.1975, ...................................... 83
Mira Pauliina, s. 18.9.1980,....................................... 82
Niina Katariina, s. 12.11.1967, ............................ 43, 45
Outi Susanna, s. 2.11.1978, ....................................... 50
Paavo Herman Eetunpoika, s. 26.4.1934, ............ 41, 43
Paavo Jaakonpoika, s. 23.8.1851, .............................. 16
Paavo Sakarinpoika, s. 11.7.1856, ....................... 20, 26
Pekka Antero, s. 2.4.1954,......................................... 42
Petri Tapani, s. 6.3.1978, ........................................... 82
Pia Mar-Len, s. 30.4.1973, ........................................ 83
Raija, s. 1950, ............................................................ 54
Rainer Johannes, s. 6.8.1950, .................................... 42
Rauni Hillevi, s. 4.1.1953, ......................................... 82
Reetta Liisa Sakarintytär, s. 28.12.1869, ............. 20, 32
Reetta Sofia, s. 11.8.1851, ................................... 20, 21
Sakari Jaakonpoika, s. 5.9.1820, ......................... 15, 20
Samuel Jaakonpoika, s. 1.1.1825,........................ 15, 36
Samuel Samuelinpoika, s. 18.5.1862,........................ 36
Sanna Loviisa Eetuntytär, s. 21.3.1938, .............. 41, 46
Sari Hannele, s. 3.10.1975, ........................................ 82
Seija Tuulikki, s. 23.11.1957, .............................. 80, 84
Selma Maria Paavontytär, s. 5.12.1883, .................... 26
Seppo Antero Reinonpoika, s. 25.10.1956, ............... 80
Sirkka Saimi Reinontytär, s. 5.7.1946, ...................... 80
Susanna Eliaantytär, s. 4.4.1877, ............................... 40
Taina Elisabet Eetuntytär, s. 25.6.1953, .............. 41, 47
Timo Tapio, s. 16.9.1951, ......................................... 42
Toini Susanna Reinontytär, s. 2.11.1947, ............ 80, 81
40
Tyyne Elisabet, s. 23.9.1909, ..................................... 41
Ulpu, .......................................................................... 55
Unto Tapio Reinonpoika, s. 19.6.1950, ............... 80, 83
Valpuri, s. 17.3.1856,........................................... 36, 37
Viira, s. 27.8.1900,..................................................... 41
KORPUA-TAURIAINEN Hilja Sofia Iisakintytär, s.
6.4.1920, ................................................................ 31
Jari Kalevi, s. 31.7.1962, ........................................... 31
Lauri Kalevi Villenpoika, s. 13.11.1927, ............. 27, 31
Paavo Viljo Paavonpoika, s. 12.2.1901, .............. 26, 27
Ulla Heikintytär, s. 28.5.1908, ................................... 27
KOTIKUMPU Aino Elina, s. 13.8.1982, ................... 220
Anni Mirjami, s. 2.7.1985, ....................................... 220
Iida Esteri, s. 4.1.1981, ............................................ 220
Johan Markus, s. 23.5.1993, .................................... 220
Juho Pekka, s. 8.11.1977,......................................... 220
Kalle Ilmari, s. 18.3.1979, ....................................... 220
Katja Kerttuli, s. 15.11.1990, ................................... 220
Kerttu Hellevi, s. 19.10.1951, .......................... 217, 220
Mari Kaarina, s. 25.6.1976, ..................................... 220
Meeri Kustaava, s. 27.1.1984, ................................. 220
Milja Marjatta, s. 3.5.1992, ...................................... 220
Simo Iisak, s. 19.1.1988, .......................................... 220
Vilho Kalervo, s. 15.4.1941, .................................... 220
Ville August, s. 19.5.1975, ...................................... 220
KUIKKA (SULASALMI, VETELÄINEN) Anna
Davidintytär, s. 17.8.1812, ................................... 223
KUKKONEN Anni Kirsikka, s. 19.4.1983, ............... 219
KURKELA Aki-Valtteri Esanpoika, s. 21.3.1991, ..... 125
Birgitta Lauriina Esantytär, s. 19.1.1993, ................ 125
Charlotta Anniina Esantytär, s. 19.7.1994, .............. 125
Esa Paavali Aarnenpoika, s. 27.1.1948, ................... 125
Esa-Pekka Juhana Esanpoika, s. 28.8.1996, ............ 125
Iikka Uolevi Esanpoika, s. 14.5.1974, ..................... 125
Johanna Irmeli Esantytär, s. 25.4.1975, ................... 125
Kimmo Juhani Esanpoika, s. 12.4.1976, .................. 125
Leena-Kaisa Esantytär, s. 29.3.1977, ....................... 125
Maarit Anneli Esantytär, s. 17.8.1978, .................... 125
Niina Hannele Esantytär, s. 11.8.1980, .................... 125
Outi-Maria Esantytär, s. 24.9.1981, ......................... 125
Pasi Kullervo Esanpoika, s. 3.3.1983, ..................... 125
Riikka Marjaana Esantytär, s. 28.4.1984, ................ 125
Riitta Hannele, s. 21.9.1952, ............................ 122, 125
Sini-Riitta Esantytär, s. 10.12.1985, ........................ 125
Taru-Tuulia Esantytär, s. 11.3.1987,........................ 125
Veli-Matti Esanpoika, s. 9.6.1988, .......................... 125
KURKIJÄRVI Hedvig, s. 2.3.1813, ............................ 18
KURTTI Anna Simontytär, s. 1713, ................... 168, 233
Anna Stiina Antintytär, s. 24.08.1775,..................... 182
Briitta Kaisa Iisakintytär, s. 1.8.1807, ..................... 182
Iisak Mikonpoika, s. 03.06.1774, ............................. 182
Lilli, s. 27.1.1929, ...................................................... 10
Maria, s. 1682, ......................................................... 233
Simo, s. 1694, .......................................................... 233
KURTTI, KOKKONIEMI Reeta Maria, s. 1.5.1870,
............................................................................. 150
KURVINEN Walbor, s. 1701, ........................................ 4
KURVINEN-HUTTUNIEMI Hilja Maria Antintytär, s.
23.6.1905, ............................................................ 147
KYLLI Eeva Liisa, s. 1.6.1962,.................................... 42
KYLLÖNEN Aino Maria Juhontytär, s. 31.12.1907,
..................................................................... 212, 213
Hannu Olavi, s. 26.10.1950, .................................... 213
Juho (Johannes) Joosepinpoika, s. 29.12.1874, ....... 213
Juho Evert Juhonpoika, s. 18.8.1904, ...................... 213
KÄKELÄ Adolf Kustaa Erkinpoika, s. 2.3.1884, .. 22, 24
Anna Maria Erkintytär, s. 20.3.1888, .................. 22, 25
Erkki Eljas, s. 18.10.1857,......................................... 22
Erkki Erkinpoika, s. 28.7.1897, ................................. 22
Heikki Erkinpoika, s. 24.12.1890, ............................. 22
Hilma Erkintytär, s. 10.3.1893, ................................. 22
Johan Petter Erkinpoika, s. 20.7.1882, ................ 22, 23
Kalle Erkinpoika, s. 31.1.1886, ................................. 22
Loviisa Sakarintytär, s. 20.2.1854, ...................... 20, 22
Reeta Ulla, s. 27.4.1892, ........................................... 24
Reeta Ulla, s. 19.0.1893, ........................................... 23
KÄLKÄJÄ Tiina, ....................................................... 195
KÄMÄRÄINEN Hanna Elviira, s. 19.8.1930, ............. 42
Lahja Anneli, s. 14.4.1942, ..................................... 217
Maria, s. 1682, ......................................................... 233
Maria Severiina, s. 19.7.1893, ................................. 166
KÄSMÄ Beata, s. 1.1.1823, ......................................... 16
Elina, s. 1.2.1825, ...................................................... 36
KÄYRÄ Antti Samulinpoika, s. 14.2.1874,............ 36, 40
LAASANEN Brita Tuomaksentytär, s. 1725, ............. 133
LAHTINEN Armi Orvokki, s. 31.10.1937, ................. 43
LAURI Asta Annukka Karoliina, s. 2.5.1979, ............ 219
LEHTO Raija Aulikki, s. 18.8.1955, .......................... 209
LEINONEN Aino Lempi, s. 23.2.1940, ..................... 192
Annu Riitu, s. 28.6.1941,......................................... 193
Brita, s. 1703, ........................................................ 5, 13
Maria, s. 11.6.1821, ................................................. 115
LEPISTÖ Leena-Kaisa Esantytär, s. 29.3.1977, ........ 125
LESKELÄ Brita Maria, s. 30.7.1853, ........................ 184
Eriika Jaakontytär, s. 12.10.1879, ........................... 146
Johan Antinpoika, s. 27.9.1861, ...................... 183, 184
Liisa Elmiina Johanintytär, s. 18.10.1897, ...... 184, 185
Reeta Ulla Antintytär, s. 11.05.1872, ...... 183, 188, 140
LIIMATTA Anna Maria Pehrintytär, s. 1.6.1839, ....... 32
LONGI Tarja, s. 1980,.................................................. 56
LONGI-KORPUA Tarja, s. 1980, ............................... 56
LUUKKONEN Aatu Arvi, s. 6.7.1909, ................. 11, 85
Anja Sinikka, s. 15.6.1960, ................................. 85, 89
Hilja Sofia Antintytär, s. 27.11.1903, .................. 40, 48
Janne Matias, s. 21.5.1981, ....................................... 11
Johanna (Hanna) Aliina Antintytär, s. 23.12.1916,
................................................................... 40, 85, 11
Jouko Antero Arvinpoika, s. 28.1.1952, .............. 85, 86
Juho Pekka, s. 30.1.1860, .......................................... 85
Kalle Emil, s. 9.2.1904, ............................................. 48
Kirsti, ................................................................... 10, 11
Pentti Arvid Arvinpoika, s. 10.8.1957, ................ 85, 11
Raija Anneli Arvintytär, s. 17.11.1954, ............... 85, 87
Riikka Maria, s. 25.11.1982, ..................................... 86
Taina Maria, s. 13.10.1954, ....................................... 86
Toini Sisko Arvintytär, s. 3.3.1956, .................... 85, 88
Tuula Kaarina Arvintytär, s. 31.7.1953, .................... 85
LUUSUA Tarja Sinikka Kustaava, s. 24.3.1956, ........ 217
41
LÄMSÄ Brita Henrikintytär, s. 1726, ................. 228, 229
Carin Erikintytär, s. 5.4.1754, .................................. 230
Elisabet, s. 20.11.1787, .................................... 135, 231
Hans Isakinpoika, s. 2.10.1745, ....................... 229, 230
Iida Maria Iisakintytär, s. 4.12.1879, ............... 215, 216
Iisak Isakinpoika, s. 14.8.1846, ............................... 215
Isak Hansinpoika, s. 1722, ....................................... 229
Kaisa Maria, s. 21.1.1813, ............................... 231, 135
Reetta Liisa, ............................................................. 185
LÄMSÄ S. NISKALA Brita Maria, s. 30.7.1853, ...... 184
LÄMSÄ Sihveri, s. 1700, ............................................ 232
LÄMSÄ-MUOJÄRVI Brita Sigfridintytär, s. 18.5.1827,
............................................................................. 173
LÄMSÄ-MÄÄTTÄLÄ Anna-Riitta, s. 19.6.1818, .... 101
Josef Hansinpoika, s. 23.4.1783, ............. 230, 231, 135
MANNINEN Antti Tapani, s. 14.2.1982, ................... 218
Elina Maria, s. 2.5.1984, .......................................... 218
Esa Pekka, s. 26.4.1968, .......................................... 218
Hanna-Mari, s. 28.11.1969, ..................................... 218
Henna Katariina, s. 12.1.1991, ................................. 218
Henri Aukusti, s. 6.2.1988, ...................................... 218
Jari Johannes, s. 27.2.1978, ..................................... 218
Johanna Tuulia, s. 18.5.1986, .................................. 218
Jukka Matias, s. 6.3.1974, ........................................ 218
Kaisa Maria, s. 15.12.1945, ............................. 217, 218
Pasi Kalervo, s. 10.5.1976, ...................................... 218
Ulla-Riitta, s. 16.8.1972, .......................................... 218
Väinö Kalervo, s. 19.12.1945, ................................. 218
MARJETA Leila Kyllikki, s. 16.5.1954, ...................... 64
MUHONEN Nestori, s. 18.12.1883, ............................. 25
MULTASNIEMI-MÄÄTTÄ Juho Heikki, s. 29.10.1827,
............................................................................. 139
MUSTONEN Alma, s. 28.5.1925, .............................. 186
Brita Stina Simontytär, s. 16.6.1818, ....................... 171
Daniel Tapaninpoika, s. 7.2.1813, ................... 170, 171
Kaisa Johanintytär, s. 8.12.1780, ..................... 169, 170
Reeta Ulriika Danielintytär, s. 3.4.1849, ......... 171, 172
Tapani Jakobinpoika, s. 6.6.1780,............................ 170
MUSTONEN-LIKOLAMPI Sofia Vilhelmiina
Tanelintytär, s. 22.2.1851, ........................... 171, 173
MYLLYNEVA Tiina Marjukka, s. 18.8.1970, ........... 122
MÄKELÄ Anna Maria Johanintytär, s. 13.3.1843, .... 216
Katja, s. 1.9.1985, ...................................................... 94
Maija Leena, s. 12.4.1958, ................................... 90, 93
Matias, s. 20.6.2011, .................................................. 94
Melissa, s. 2.9.2006, .................................................. 94
Mikael, s. 31.3.2008, ................................................. 94
Mikko, s. 4.3.1986, .............................................. 93, 94
Raimo, s. 4.8.1957, .................................................... 93
MÄKÄRÄINEN Anna-Liisa, s. 15.9.1931,................ 180
MÄÄTTÄ - HANNULA Anna Liisa Simontytär, s.
11.5.1865, .................................................... 136, 139
Antti Simonpoika, s. 25.9.1869, ...................... 136, 145
Iisak Kustaa Simonpoika, s. 3.6.1860, ............. 136, 137
Maria Loviisa Aapontytär, s. 24.8.1869, ................. 143
Reeta Maria, s. 27.11.1877, ..................................... 145
Reeta Ulla Simontytär, s. 28.3.1898, ............... 143, 144
Simo Pekka Antinpoika, s. 18.10.1835, ........... 135, 136
Simo Pekka Simonpoika, s. 19.3.1867, ........... 136, 143
MÄÄTTÄ - HANNULA Anna Kaisa Antintytär, s.
22.5.1847, .................................................... 135, 149
MÄÄTTÄ - TYVELÄ Elma Susanna Aatontytär, s.
12.5.1922, ............................................................ 160
MÄÄTTÄ (WUOTUNG) Anders Johaninpoika, s. 1728,
..................................................................... 132, 133
Johan Andersinpoika, s. 1701, ................................. 132
MÄÄTTÄ (VUOTUNKI) Antti (Anders) Juhonpoika, s.
20.4.1743, ............................................................ 233
Catarina Antintytär, s. 29.10.1758,.......................... 133
MÄÄTTÄ Alma Mirjami Hermanintytär, s. 22.2.1934,
............................................................................. 175
Amanda Jeremiaantytär, s. 12.7.1876, .................... 226
Anja Kyllikki Hermanintytär, s. 19.7.1932, ............ 175
Anna Ingridintytär, s. 4.4.1713, ............................... 233
Anna Matintytär, s. 1708, ........................................ 228
Anna Simontytär, s. 1713, ............................... 168, 233
Anna-Liisa, s. 13.11.1832, ........................................ 36
Antti Antinpoika, s. 17.11.1844, ............................. 135
Antti Esanpoika, s. 11.6.1789, ......................... 134, 135
Antti Matinpoika, s. 21.1.1781, ................................. 36
Antti Simonpoika, s. 1678, ...................................... 132
Brita Henrikintytär, s. 1726, ............................ 228, 229
Brita Tuomaksentytär, s. 1725,................................ 133
Brita Ulriika Antintytär, s. 8.4.1842, ....................... 135
Dorotea Laurintytär, s. 7.7.1678, ......................... 2, 227
Eila Marja Heinontytär, s. 8.3.1938, ....................... 129
Elin, s. 1710,.............................................................. 99
Ellen Maria Kaarlontytär, s. 5.8.1913, ............ 117, 130
Erkki Vilhelm Heinonpoika, s. 17.7.1939, .............. 129
Esa Antinpoika, s. 16.2.1761, .......................... 133, 134
Greta Liisa Nilsintytär, s. 10.4.1834, ....................... 116
Hedvig, s. 13.9.1768, ............................................... 134
Heikki Aleksanteri Annanpoika, s. 23.8.1867, ........ 226
Heikki Aukusti Heikinpoika, s. 10.2.1899, ............. 226
Heino Helmeri Kaarlonpoika, s. 21.2.1908, .... 117, 129
Helli Sisko Hermanintytär, s. 29.4.1941, ........ 175, 178
Henna, s. 6.12.1977, .................................................. 65
Henrik Juhonpoika, s. 2.5.1740, .............................. 233
Henrik Simonpoika, s. 1703, ........................... 227, 228
Herman Edvard (Eetu) Iisakinpoika, s. 22.2.1903,.. 175
Hilja Katri Kaarlontytär, s. 12.9.1895, ............ 117, 118
Hilja Sofia Iisakintytär, s. 6.4.1920, .......................... 31
Iida Maria Johanintytär, s. 1903, ..................... 174, 175
Iisak Herman Antinpoika, s. 19.12.1866, ................ 175
Impi Ester, s. 1.9.1911, ............................................ 129
Jenni Alina Juhontytär, s. 08.09.1907, ............ 188, 140
Jenni Maria Juho Kustaantytär, s. 12.5.1906, .. 139, 141
Johan Simonpoika, s. 1715, ............................. 227, 233
Johannes Johaninpoika, s. 7.2.1763,........................ 168
Juho Aappo, s. 17.7.1874, ......................................... 35
Juho Kustu Juhonpoika, s. 27.03.1868, ................... 139
Juho Oskari Juhonpoika, s. 05.09.1902, .......... 139, 140
Kaarlo Iisakki Heinonpoika, s. 22.2.1936, .............. 129
Kaisa Greta Tapanintytär, s. 1.1.1826, .................... 139
Kaisa Johanna, s. 19.12.1886, ................................. 217
Kaisa Juhontytär, s. 10.12.1816, ............................. 149
Kaisa Maria, s. 21.1.1813, ............................... 231, 135
Kalle Edvard Hermaninpoika, s. 3.4.1937,.............. 175
42
Karlo August Wilhelm Simonpoika, s. 12.9.1873,
..................................................................... 116, 117
MÄÄTTÄ KOVANIEMI Dorotea Paavontytär, s.
2.1.1776, ...................................................... 234, 235
Påhl (Paavo) Pekanpoika, s. 4.7.1742, ..................... 234
MÄÄTTÄ Lahja Elmiina Hermanintytär, s. 5.1.1936,
..................................................................... 175, 177
Laura Eliina Kaarlontytär, s. 26.10.1899, ........ 117, 121
Liisa, s. 1695, ........................................................... 234
Lyyli Margareta, s. 5.5.1910, ........................... 225, 226
Margareta, s. 1650, .................................................. 227
Margareta Laurintytär, s. 1678, ............................... 132
Maria Josefina Jaakontytär, s. 22.1.1874, ................ 117
Maria Kustaava Sakarintytär, s. 18.11.1872, ....... 20, 35
Maria Olivia Kaarlontytär, s. 30.3.1902, ......... 117, 128
Milga Kustaava Aatontytär, s. 5.7.1918, ................. 217
Nanni Ester Kaarlontytär, s. 15.9.1903, ................... 117
Niilo Heikinpoika, s. 26.11.1946, ............................ 226
Rauni Hillevi, s. 4.1.1953, ......................................... 82
Saara, s. 1918, .......................................................... 191
Salli Maria Hermanintytär, s. 15.11.1923, ....... 175, 176
Samuel Tapaninpoika, s. 1700, ................................ 168
Sigfrid Kustaa Antinpoika, s. 2.4.1839, ................... 135
Simo Juhonpoika, s. 7.12.1737, ............................... 233
Simo, s. 1650, .......................................................... 227
Taimi Marjatta Heinontytär, s. 30.7.1941, ............... 129
Ulla Heikintytär, s. 28.5.1908, ................................... 27
Unto Henrik, s. 28.9.1951, ....................................... 226
Valpuri Johanintytär, s. 24.1.1790, ............................ 36
MÄÄTTÄ, VUOTUNKI Margareta Johanintytär, s.
12.5.1735, .................................................... 132, 168
Margareta Laurintytär, s. 1705, ....................... 131, 132
MÄÄTTÄ-HANNULA Eriika Jaakontytär, s. 12.10.1879,
............................................................................. 146
Juho (Jussi) Erkki Simonpoika, s. 22.9.1871, .. 136, 146
Kalle Edvard Juhonpoika, s. 24.11.1901, ........ 146, 147
MÄÄTTÄ-HAUKINIEMI Anna Simontytär, s. 1704,
..................................................................... 227, 232
Simo Simonpoika, s. 1674, ...................................... 227
MÄÄTTÄ-KOVANIEMI Valpuri Johanintytär, s.
9.3.1745, ...................................................... 233, 234
MÄÄTTÄ-LAIHOLA Aato Kustaa Kustunpoika, s.
10.9.1887, ............................................................ 217
MÄÄTTÄLÄ Simo Pekka Antinpoika, s. 18.10.1835,
..................................................................... 135, 136
Ulrika (Ulla), s. 15.2.1836, ...................................... 136
MÄÄTTÄ-PÄÄTALO Anna-Sofia, s. 15.1.1855, ..... 102
MÄÄTTÄ-SAAPUNKI Johan Samuelinpoika, s.
4.1.1735, .............................................................. 168
Margareta Johanintytär, s. 12.5.1735, .............. 132, 168
Maria Juhontytär, s. 7.7.1759, ................. 168, 169, 100
MÄÄTTÄ-TAHKOLA Saara, s. 1918,...................... 191
MÄÄTTÄ-TAKALO Amanda Johanintytär, s.
23.5.1848, .................................................... 101, 104
Anna Liisa Danielintytär, s. 10.1.1856, ................... 115
Anna-Liisa Yrjöntytär, s. 3.7.1815, ......................... 110
Anna-Riitta, s. 19.6.1818, ........................................ 101
Anna-Sofia, s. 15.1.1855, ........................................ 102
Antti Henrikinpoika, s. 1.4.1814, ..................... 100, 110
Daniel Henrikinpoika, s. 24.6.1818, ................ 100, 115
Elin, s. 7.11.1751, ................................................ 98, 99
Henrik Laurinpoika, s. 10.4.1780, ..................... 99, 100
Iisak, s. 12.5.1846,........................................... 101, 102
Johan Henrik Henrikinpoika, s. 1.9.1810, ....... 100, 101
Juho Herman Antinpoika, s. 28.4.1840, .......... 110, 111
Lauri Pekanpoika, s. 13.7.1752, ................................ 99
Maria, s. 11.6.1821, ................................................. 115
Simon Petter Henrikinpoika, s. 12.2.1821, ...... 100, 116
MÄÄTTÄ-VUOTUNKI Pekka Antinpoika, s. 1704,
....................................................................... 99, 234
NAALISVAARA Tiina, ............................................... 66
NAHKIAISOJA Arvo Johannes Juhonpoika, s.
13.5.1910, ............................................................ 130
Ellen Maria Kaarlontytär, s. 5.8.1913, ............ 117, 130
Helvi Martta Johanneksentytär, s. 19.11.1936, ....... 130
Maila Eini Johanneksentytär, s. 30.1.1941, ............. 130
Milja Elisabet Johanneksentytär, s. 12.8.1939, ....... 130
NALLI Maila Eini Johanneksentytär, s. 30.1.1941, ... 130
NARINEN Mirja Kyllikki, s. 19.2.1948, ...................... 91
NIEMELÄ Johanna Mirjami, s. 14.4.1975, ................. 61
NIIKKONEN Iida Maria, s. 11.10.1993, ..................... 44
Kimmo Tapio, s. 29.3.1960, ...................................... 44
Kirsi Maria, s. 21.1.1963, .................................... 43, 44
NISKALA Laura Juhontytär, s. 30.1.1914, ................ 124
NISSILÄ Maarit Anneli Esantytär, s. 17.8.1978, ....... 125
OIKARAINEN-KESÄNIEMI Margareta Antintytär, s.
19.08.1804, .......................................................... 183
OIKARINEN Antti Pekka, s. 4.12.1948, ..................... 87
Raija Anneli Arvintytär, s. 17.11.1954, ............... 85, 87
Sanna Johanna, s. 16.10.1979, ................................... 87
Tero Pekka, s. 3.3.1977, ............................................ 87
OJALA (MÄÄTTÄ, TAHKOLAINEN) Margareta
Juhontytär, s. 29.8.1765,...................................... 221
Samuel Johaninpoika, s. 12.4.1761, ................ 168, 221
OJALA Anna Davidintytär, s. 17.8.1812, .................. 223
Brita Kaisa Danielintytär, s. 2.12.1834, .......... 223, 224
Carin Danielintytär, s. 2.12.1786,............................ 222
Daniel Wilhelm Johaninpoika, s. 16.12.1808, . 222, 223
Johan Samuelinpoika, s. 21.4.1788, ................ 221, 222
OJANNE Arja Kristiina, s. 9.12.1975, ....................... 219
OLLIKAINEN Elli Inkeri, s. 10.6.1951, ................... 122
OLLILA Antti Herman, s. 1916, ................................ 154
Helli Sofia, s. 1918, ................................................. 154
Herman, ................................................................... 154
Kaisa Magdaleena Juhontytär, s. 9.11.1878, ... 149, 154
Kalle Armas, s. 1919, .............................................. 154
Sulo Einari, s. 1920, ................................................ 154
Susanna Ulriika, s. 1917, ......................................... 154
ORAJÄRVI Marja Annikki, s. 2.5.1948, ..................... 50
PAASOVAARA Aimo Olavi, s. 2.11.1938, ................. 46
Anne Elisa, s. 15.10.1959, ......................................... 46
Eija Kaarina, s. 10.2.1961, ........................................ 46
Harri Olavi, s. 1.12.1957, .......................................... 46
Marjo Riitta Loviisa, s. 5.3.1964, .............................. 46
Päivi Annaliisa, s. 5.10.1962, .................................... 46
Sanna Loviisa Eetuntytär, s. 21.3.1938, .............. 41, 46
PALOJÄRVI Anna, ..................................................... 96
PALONIEMI Eeva, s. 19.9.1870, .............................. 137
43
Leonard Sihverinpoika, s. 28.11.1884, .................... 162
PALOSAARI Eljas Emmanuel Eliaanpoika, s.
18.11.1849, ............................................................ 40
Hilda Karoliina Eliaantytär, s. 7.7.1880, ................. 175
PALOSAARI OLLILA Susanna Eliaantytär, s. 4.4.1877,
............................................................................... 40
PALOSAARI Sofia Karoliina Sihverintytär, s. 26.6.1874,
............................................................................... 85
PARKATTI Anu Aimontytär, s. 6.4.1974, ................. 107
PATOSALMI Reeta Ulla, s. 19.0.1893, ....................... 23
PEKURI Pirkko, s. 25.9.1946, .................................... 207
PELTOKORPI Aino Annika Kunilla, s. 11.9.1985, .. 219
PESONEN Anni, s. 13.4.1897, ................................... 151
Hannu Tapio, s. 16.3.1957, ........................................ 84
Jarkko Juha Tapani, s. 21.8.1987, .............................. 84
Jenny Katariina, s. 19.1.1990, .................................... 84
Reeta Ulla Simontytär, s. 28.3.1898, ............... 143, 144
Seija Tuulikki, s. 23.11.1957, .............................. 80, 84
Tommi Tapio, s. 15.6.1980, ....................................... 84
Vilhelm Rikhard Abraminpoika, s. 15.4.1896, ........ 144
PESONEN-RAJALA Anna-Liisa Yrjöntytär, s. 3.7.1815,
............................................................................. 110
PIETIKÄINEN Leena Marjatta, s. 2.2.1950, ............. 210
PIIROINEN Anneli Katriina, s. 4.10.1981, ............... 219
PITKÄLÄ Juhani, s. 18.6.1942, ................................. 193
Tarja Maritta, s. 26.3.1968, ...................................... 193
PITKÄNEN Riitta, ..................................................... 207
PITKÄ-SOSSO Hedvig, s. 13.9.1768, ....................... 134
POHJANEN Maria Josefina Jaakontytär, s. 22.1.1874,
............................................................................. 117
POHJOLA Kaisa Maria, ............................................ 103
POIKELA Taina Maria, s. 13.10.1954, ........................ 86
POROPUDAS Leena Maarit, s. 25.2.1955, ................ 153
POUSSU Elma Sisko, s. 18.11.1930, .......................... 148
PUKARI Iida Maria Johanintytär, s. 1903, ......... 174, 175
PUKARI-VETELÄINEN Johan Sihveri Sihverinpoika,
s. 16.10.1874, ............................................... 173, 174
Reeta Maria, s. 28.2.1875, ....................................... 174
Sihveri Kustaa Johaninpoika, s. 25.4.1850, ............. 173
Sofia Vilhelmiina Tanelintytär, s. 22.2.1851, .. 171, 173
PULKKINEN Aarne Juhonpoika, s. 30.9.1911, ......... 163
Aili Kallentytär, s. 8.3.1916, ...................................... 34
Aino Sofia Juhontytär, s. 7.11.1916, ........................ 163
Anna, s. 5.8.1894, ...................................................... 34
Anna Maria Pehrintytär, s. 1.6.1839, ......................... 32
Anton, s. 2010, ........................................................... 66
Antti Juhonpoika, s. 13.9.1876, ............................... 191
Arvo Matias Juho-Heikinpoika, s. 20.2.1924, ........... 33
Eetu, s. 2006, ............................................................. 66
Eino Armas Juhonpoika, s. 16.1.1927, .................... 163
Elli Susanna, s. 12.7.1950, ................................... 58, 72
Elmiina (Elli) Antintytär, s. 3.3.1918, ..................... 191
Fanni, s. 14.6.2004, .................................................... 65
Hanna Kyllikki Eetuntytär, s. 1.8.1954,..................... 58
Helmi Susanna Antintytär, s. 12.2.1912, ............. 40, 58
Henna, s. 6.12.1977, .................................................. 65
Johannes (Juho) Juhonpoika, s. 11.1.1834, .............. 163
Juho Edvard (Eetu) Juhonpoika, s. 10.12.1913,. 163, 58
Juho Heikki Juhonpoika, s. 30.10.1890, .............. 32, 33
Juho Heikki Tobiaanpoika, s. 21.1.1866, .................. 32
Juho (Juhana) Juhonpoika, s. 23.4.1875, ........... 58, 163
Kalle Arvid Juhonpoika, s. 13.1.1893, ................ 32, 34
Leila Kyllikki, s. 16.5.1954, ...................................... 64
Lempi Johanna Juhontytär, s. 22.7.1923, ................ 163
Marko Juhani, s. 3.10.1973, ................................ 64, 65
Martti Antero, s. 2.11.1946, ...................................... 58
Mikko Heikki, s. 4.10.1952, ...................................... 58
Niilo Aatami Juhonpoika, s. 15.7.1930, .................. 163
Pasi Olavi, s. 24.7.1977, ...................................... 64, 66
Raili Anneli Eetuntytär, s. 27.9.1945, ................. 58, 59
Riitta Kaisa, s. 2.2.1901, ........................................... 33
Siiri Ulriika Juhontytär, s. 11.4.1921, ..................... 163
Sisko, s. 7.2.1949, ............................................... 58, 67
Taimi Mirjami Juho-Heikintytär, s. 14.10.1922, ....... 33
Tauno Juhani Eetunpoika, s. 11.12.1947, ............ 58, 64
Tiina, ......................................................................... 66
Tilda, s. 25.3.2006, .................................................... 65
Tobias Juhonpoika, s. 3.7.1832, ................................ 32
Viljo Johannes Juho-Heikinpoika, s. 3.5.1921, ......... 33
Väinö Anselm Kallenpoika, s. 9.12.1913, ................. 34
PYÖRÄLÄ Mia, ......................................................... 196
PÄKKILÄ Anni Maaria Karintytär, s. 11.7.1993, ..... 124
Hanna Katariiina Karintytär, s. 12.9.1982, .............. 124
Huugo Herman Kaarlonpoika, s. 12.1.1909, ........... 124
Jaakko Tapani Karinpoika, s. 28.1.1981, ................ 124
Johannes Mikael Karinpoika, s. 13.3.1986, ............. 124
Kari Hermanni Huugonpoika, s. 11.8.1948, ............ 124
Katri Marjaana Karintytär, s. 20.2.1978, ................. 124
Kirsi Annukka Karintytär, s. 4.4.1975, ................... 124
Laura Juhontytär, s. 30.1.1914, ............................... 124
Maija, s. 15.12.1949, ....................................... 122, 124
Mikko Olavi Karinpoika, s. 18.5.1989, ................... 124
Reetta Karoliina Karintytär, s. 5.8.1987, ................. 124
Saara Pauliina Karintytär, s. 15.7.1979, .................. 124
Sampo Hermanni Karinpoika, s. 15.4.1976,............ 124
Taneli Matias Karinpoika, s. 13.5.1984, ................. 124
PÄTSI Brita Maria, s. 1.2.1877, ................................... 21
Matilda, s. 25.4.1880, ................................................ 21
Sofia Loviisa, s. 27.5.1878, ....................................... 21
Valpuri, s. 30.4.1832, .................................................. 8
PÄÄKKÖ Aila Kati Anniina, s. 9.8.1993, ................. 219
Aino Annika Kunilla, s. 11.9.1985, ......................... 219
Anja, s. 26.1.1990,............................................. 219, 71
Anna-Kaisa, s. 19.8.1977, ....................................... 219
Anne Kreetta, s. 9.8.1973, ....................................... 219
Anneli Katriina, s. 4.10.1981, ................................. 219
Anni Kirsikka, s. 19.4.1983, .................................... 219
Antti Ilkka Juhani, s. 8.3.1988, ................................ 219
Anu Katariina, s. 10.11.1974, .................................. 219
Arja Kristiina, s. 9.12.1975, .................................... 219
Asta Annukka Karoliina, s. 2.5.1979, ..................... 219
Juhani Antero, s. 26.6.1949, .............................. 71, 219
Raili Sisko, s. 15.2.1948, ........................... 217, 219, 71
RAHIAINEN Saara Oskarintytär, s. 26.6.1921, ........ 114
RAUTIAINEN Joska Daniel, s. 22.10.2009, ............... 75
Minna Maarit, s. 20.2.1972, ...................................... 75
Stiina Kaisa, s. 20.11.1848, ..................................... 163
RIEKKI Carin Erikintytär, s. 5.4.1754, ..................... 230
44
Leena Hannele Jalmarintytär, s. 22.7.1953, ............... 30
Reeta Maria, s. 28.2.1875, ....................................... 174
RIEPULA Amanda Jeremiaantytär, s. 12.7.1876, ...... 226
RIMPILÄINEN Aune Inkeri Marjatta, ...................... 142
RONKAINEN Valpuri Johanintytär, s. 24.1.1790, ...... 36
RONTTI Aappo Arvid Jaakonpoika, s. 20.11.1892, .. 185
Alma, s. 28.5.1925, .................................................. 186
Heino Arvid Aaponpoika, s. 18.11.1923, ........ 185, 186
Irma Anneli Heinontytär, s. 19.6.1956, ........... 186, 187
Kaisa Maria Johanintytär, s. 12.03.1833,................. 188
Reetta Liisa, ............................................................. 185
RONTTIVAARA Jaakko Jaakonpoika, s. 23.3.1855, 185
ROVANPERÄ Helvi Martta Johanneksentytär, s.
19.11.1936, .......................................................... 130
RÄINÄ Eeva Liisa, s. 13.11.1947, .............................. 200
RÄISÄNEN Sirkka Liisa, s. 17.6.1956, ...................... 108
SALMELA Kaarina, s. 1947, ..................................... 107
SARIVAARA Kaisa Reeta Juhontytär, s. 30.6.1873, . 112
SASSI Marjaana Annika, s. 23.10.1987, ....................... 63
SAUKKONEN Suvi Jonna, s. 26.6.1974,..................... 60
SAX Greta Liisa Nilsintytär, s. 10.4.1834, .................. 116
SEPPÄNEN Anna, s. 5.8.1894, .................................... 34
Jukka Pekka, s. 22.4.1961, ......................................... 47
Taina Elisabet Eetuntytär, s. 25.6.1953, .............. 41, 47
SIPOLA Hilja Johanna Matintytär, s. 5.4.1899, ......... 113
SIVONEN Aila Taina Inkeri, s. 20.6.1946, .................. 73
SORONEN Aarre, ........................................................ 79
Maija Inkeri, s. 4.10.1989, ................................... 72, 79
Marjaana, ................................................................... 79
Petri Tapio, s. 27.7.1990, ........................................... 79
SOSSONNIEMI-KAJAVA Brita Stina Simontytär, s.
16.6.1818, ............................................................ 171
STOTZKA Julia, s. 22.10.1981, ................................... 68
STÖBER Ernst,............................................................. 52
Marja Kyllikki Kallentytär, s. 28.11.1947, .......... 51, 52
SUORANIEMI Elsa Magdalena Pekantytär, s. 25.1.1822,
............................................................................. 189
Kaisa Johanna Sigfridintytär, s. 2.3.1848, ............... 189
SYVÄNEN Soile, s. 1.12.1950, .................................... 92
SÄKKINEN Reeta Maria, s. 27.11.1877, ................... 145
SÄRKELÄ, PÄTSI Johan Henrik, s. 11.4.1852,.......... 21
TAHKOLA Abram Sigfridinpoika, s. 28.1.1880,
..................................................................... 189, 190
Ahti Aulis, s. 17.6.1958, .................................. 191, 211
Aino Lempi, s. 23.2.1940, ....................................... 192
Aino Maria Juhontytär, s. 31.12.1907,............. 212, 213
Alli Sofia, s. 13.4.1951, ................................... 191, 208
Arto Antero, s. 5.6.1964, ................................. 194, 195
Arvi Sihveri Abraminpoika, s. 10.11.1916, ..... 190, 191
Eero Kullervo, s. 20.12.1938, .......................... 191, 192
Eeva, ........................................................................ 205
Eeva Anneli, s. 24.11.1943, ..................................... 194
Eeva Liisa, s. 13.11.1947, ........................................ 200
Eija, .......................................................................... 211
Elina Anneli, s. 12.11.1982,..................................... 194
Elmiina (Elli) Antintytär, s. 3.3.1918, ..................... 191
Esa Olavi, s. 25.6.1965, ........................................... 194
Esko Ilmari, s. 6.12.1948, ........................................ 191
Harri Kalevi, s. 29.4.1972, ....................................... 194
Heli, ................................................................. 200, 203
Ilkka Henrik, s. 8.11.1984, ...................................... 194
Jaakko Tapio, s. 5.12.1970, ............................. 194, 196
Jenni, ....................................................................... 202
Jenni, ....................................................................... 204
Jorma Kullervo, s. 17.8.1961, ................................. 192
Jouko Olavi, s. 23.1.1950, ............................... 191, 207
Juha Matti, s. 27.11.1967, ....................................... 194
Juho Edvard Sigfridinpoika, s. 14.12.1876, .... 189, 212
Jukka Tapani, s. 30.4.1963, ..................................... 192
Kaisa Johanna Sigfridintytär, s. 2.3.1848, ............... 189
Kaisa Reeta Juhontytär, s. 1.7.1883, ....................... 212
Kirsti Mirjami, s. 19.7.1960, ................................... 192
Leena Marjatta, s. 2.2.1950, .................................... 210
Maarit Helena, s. 22.1.1969, ................................... 194
Maija Elli, s. 2.6.1946, .................................... 191, 199
Marjo Elisa, s. 9.5.1952, .......................................... 198
Marjo Riitta, s. 4.11.1974, ....................................... 192
Markus Tapani, s. 15.12.1973, ................................ 194
Matias, ..................................................................... 198
Matti Arvi, s. 2.6.1946, ................................... 191, 198
Merja Hannele, s. 21.8.1964, ................................... 192
Mervi Sinikka, s. 28.2.1981, ................................... 194
Mia, ......................................................................... 196
Mika, s. 1973, .................................................. 200, 202
Mikko Kalervo, s. 13.5.1975, .................................. 194
Mirja-Liisa Pyörälä, ................................................ 201
Outi Kaarina, s. 2.12.1966, ...................................... 194
Paavo Jaakko Antero, s. 25.2.1941,................. 191, 194
Pekka Sakari, s. 10.3.1967, ............................. 192, 193
Pentti Juhani, s. 7.2.1954, ................................ 191, 210
Pertti Olavi, s. 17.12.1970, ...................................... 192
Pirkko, s. 25.9.1946, ................................................ 207
Raija Aulikki, s. 18.8.1955, ..................................... 209
Riitta, ....................................................................... 207
Seppo, .............................................................. 200, 204
Soili, ................................................................ 200, 206
Suvi, ........................................................................ 198
Tarja Helena, s. 7.12.1965, ...................................... 192
Tarja Maritta, s. 26.3.1968, ..................................... 193
Tero, s. 1972, ................................................... 200, 201
Tiina, ....................................................................... 195
Tilda Anneli, s. 29.4.1943, .............................. 191, 197
Tilda Juhontytär, s. 31.1.1876, ................................ 190
Timo Ensio, s. 24.7.1947, ................................ 191, 200
Tuomo Petteri, ................................................. 200, 205
Tuula Marjatta, s. 29.5.1979, ................................... 194
Veli-Pekka, s. 12.4.1977, ........................................ 194
Vesa Tapio, s. 13.10.1952, .............................. 191, 209
TAKALO Aukusti Juhonpoika, s. 7.2.1906, .............. 103
Briitta Maria Juhontytär, s. 28.2.1908, .................... 103
Juho Erkki Juhonpoika, s. 30.4.1910, ...................... 103
Juho Iisakinpoika, s. 5.3.1880, ........................ 102, 103
Kaisa Maria, ............................................................ 103
Kalle Juhonpoika, s. 6.1.1915, ................................ 103
Severiina Juhontytär, s. 17.8.1912,.......................... 103
TAKKINEN Anja Sinikka, s. 15.6.1960, ............... 85, 89
Hanna-Mari, s. 10.6.1982, ......................................... 89
Markus Eemeli, s. 13.10.1985, .................................. 89
45
Mauri Albert, s. 5.10.1955, ........................................ 89
TANHUA Anja Julia, s. 13.8.1988, .............................. 57
TAURIAINEN Anna, ................................................... 96
Anna, s. 4.8.1804, ........................................................ 7
Anna Bengtintytär, s. 13.4.1734, ............................... 12
Anna Matintytär, s. 4.4.1732, .................................... 13
Anna, s. 4.8.1804, ........................................................ 7
Antti Laurinpoika, s. 1658, .......................................... 1
Brita, ............................................................................ 2
Brita, s. 1718, ............................................................. 98
Brita Matintytär, s. 6.8.1743, ................................. 13, 5
Dorotea Laurintytär, s. 7.7.1678, ......................... 2, 227
Eeva Karoliina, s. 16.2.1890, ................................... 164
Elin, s. 7.11.1751, ................................................ 98, 99
Elvi Elina Aukustintytär, s. 15.3.1948, ...................... 29
Emil Vilhelm, s. 5.11.1911, ................................... 9, 10
Heikki Laurinpoika, s. 12.3.1804,............................ 6, 7
Heikki Matinpoika, s. 1705,......................................... 3
Heikki Matinpoika, s. 1726,....................................... 13
Heikki Matinpoika, s. 20.2.1740, ............................... 13
Helga, s. 1682, ......................................................... 131
Henric Laurinpoika, s. 14.8.1739,............................ 4, 5
Jaakko Jaakonpoika, s. 28.1.1786, ....................... 14, 15
Jaakko Matinpoika, s. 10.12.1736, ...................... 13, 14
Johan Matinpoika, s. 1688, .......................................... 3
Johan Matinpoika, s. 23.4.1730, ................................ 13
Johanna Helena Matintytär, s. 28.4.1912, ................ 159
Johanna Ulrika Johanintytär, s. 1.2.1887, .................. 38
Juho Laurinpoika, s. 1665, ........................................... 1
Kari Juhani Maunonpoika, s. 8.11.1952, ................... 28
Kauko Olavi Maunonpoiika, s. 18.2.1946, .......... 28, 29
Keijo, ......................................................................... 10
Kirsti, ................................................................... 10, 11
Klemetti Laurinpoika, s. 1660, .................................... 1
Lars Larsinpoika, s. 1621, ........................................ 1, 3
Lars Larsinpoika, s. 1707, ........................................ 131
Larsinvaimo Klemetintytär, s. 1620,........................ 1, 3
Lauri Heikinpoika, s. 30.10.1827,............................ 7, 8
Lauri Henrikinpoika, s. 25.10.1767, ........................ 5, 6
Lauri Laurinpoika, s. 1640, ...................................... 1, 2
Lauri Laurinpoika, s. 1670, .................................. 2, 131
Lauri, s. 1692, .......................................................... 3, 4
Leena Hannele Jalmarintytär, s. 22.7.1953, ............... 30
Lilli, s. 27.1.1929, ...................................................... 10
Margareta Laurintytär, s. 1662, ............................... 1, 3
Maria, s. 1695, ........................................................... 97
Maria, s. 6.6.1765, ....................................................... 6
Matti Laurinpoika, s. 1642, .......................................... 1
Matti Laurinpoika, s. 1661, ...................................... 2, 3
Matti Matinpoika, s. 1699, ................................. 3, 13, 5
Matti Matinpoika, s. 1.9.1734, ................................... 13
Mauno Vilhelm Villenpoika, s. 3.8.1926, ............ 27, 28
Osmo Tapio Maunonpoika, s. 4.5.1954, .............. 28, 30
Pekka Larsinpoika, s. 1648, ......................................... 1
Raakel Juhontytär, s. 28.4.1924, ................................ 28
Reijo,.......................................................................... 10
Riitta Ulla, s. 11.1.1884, .......................................... 155
Risto (Christer) Laurinpoika, s. 1655, ......................... 1
Risto (Krister) Laurinpoika, s. 1665, ..................... 2, 96
Risto (Krister) Ristonpoika, s. 1695, ................... 96, 97
Risto (Krister) Ristonpoika, s. 1724, ................... 97, 98
Risto Matinpoika, s. 20.7.1727, ................................. 13
Sigfrid Laurinpoika, s. 14.8.1739, ......................... 4, 12
Simo, s. 18.5.1873, .................................................. 8, 9
Thomas Larsinpoika, s. 1710, ................................. 131
Timo Juhani, .............................................................. 10
Walbor, s. 1701, .......................................................... 4
Valpuri, s. 30.4.1832, .................................................. 8
TAVAJÄRVI Lauri Laurinpoika, s. 1670, ............. 2, 131
Margareta Laurintytär, s. 1705, ....................... 131, 132
TEERIJOKI Saara Marjatta, s. 9.11.1979, .................. 69
TENKULA Ari Erkki Olavi, s. 26.7.1966, ................... 45
Emmi Juulia, s. 16.4.1995, ........................................ 45
Jenni Johanna, s. 13.7.1991, ...................................... 45
Niina Katariina, s. 12.11.1967, ............................ 43, 45
TIIROLA Linnea Josefina, s. 21.9.2010, ..................... 78
Markus Tapani, s. 14.3.1978, .................................... 78
Mikaela Sara Sofia, s. 11.7.2012, .............................. 78
Milja Emilia, s. 31.12.2008, ...................................... 78
Ulla Emilia, s. 28.7.1987, .................................... 72, 78
TOLVA Antti, s. 25.12.1775, ..................................... 235
TORNBERG (MAIVALA) Kustaa Emil Juho
Pekanpoika, s. 9.3.1904, ...................................... 141
TORNBERG Anna Maria Johanintytär, s. 13.3.1843, 216
Anna-Liisa, s. 15.9.1931, ........................................ 180
Annamaija Laurintytär, s. 10.8.1976, .............. 178, 180
Aune Inkeri Marjatta, .............................................. 142
Eero Ensio, s. 13.5.1950, ......................................... 217
Hannu Mikael Veikonpoika, s. 30.10.1975, ............ 180
Heidi Leila Tuulikki, s. 23.9.1962, .......................... 217
Iida Maria Iisakintytär, s. 4.12.1879, ............... 215, 216
Jenni Maria Juho Kustaantytär, s. 12.5.1906, .. 139, 141
Johan Abram Jakobinpoika, s. 22.11.1851, ............. 216
Johan August Johaninpoika, s. 3.5.1882, ................ 216
Johan Petter Antinpoika, s. 8.5.1878, ...................... 141
Kaisa Maria, s. 15.12.1945, ............................. 217, 218
Kalle Aukusti Johaninpoika, s. 13.7.1917, ...... 216, 217
Kerttu Hellevi, s. 19.10.1951, ......................... 217, 220
Lahja Anneli, s. 14.4.1942, ..................................... 217
Maria Matilda, s. 11.4.1879, ................................... 141
Milga Kustaava Aatontytär, s. 5.7.1918, ................. 217
Pentti Johannes Eemelinpoika, s. 22.1.1934, .. 141, 142
Raili Sisko, s. 15.2.1948, ........................... 217, 219, 71
Raimo Aukusti, s. 2.6.1957, .................................... 217
Riitta Johanna, s. 12.11.1953, ................................. 217
Tarja Sinikka Kustaava, s. 24.3.1956, ..................... 217
Veikko Antreas Antinpoika, s. 12.1.1922, .............. 180
Väinö Ilmari, s. 16.6.1959, ...................................... 217
TORNBERG-NIEMELÄ Ulrika (Ulla), s. 15.2.1836,
............................................................................. 136
TUOVINEN Elin, s. 1710, ........................................... 99
TUUKKANEN Milja Elisabet Johanneksentytär, s.
12.8.1939, ............................................................ 130
TYNI Elvi Elina Aukustintytär, s. 15.3.1948,............... 29
TÖRMÄNEN Alpo Kalevi, s. 6.6.1953, ................ 90, 92
Anita, s. 5.4.1958, ..................................................... 95
Carin Henrikintytär, s. 1.1728, ................................ 169
Hilda Ulriika Sihverintytär, s. 8.8.1889, ......... 104, 105
46
Jenni Matilda (Tilda), s. 24.3.1918, ..................... 40, 90
Kustaa Fredrik, s. 30.5.1861, ................................... 138
Maija Leena, s. 12.4.1958, ................................... 90, 93
Margareta Juhontytär, s. 29.8.1765, ......................... 221
Markku Johannes, s. 3.3.1952,............................. 90, 91
Mirja Kyllikki, s. 19.2.1948, ...................................... 91
Pertti, s. 19.2.1961, .............................................. 90, 95
Reeta Ulriika Danielintytär, s. 3.4.1849, ......... 171, 172
Riitta Annukka, s. 16.7.1956, .................................... 90
Sihveri Herman Juho-Kustaanpoika, s. 28.2.1858, .. 104
Sihveri Julius Sihverinpoika, s. 30.10.1838, ............ 172
Sisko Inkeri, s. 10.11.1954, ....................................... 90
Soile, s. 1.12.1950,..................................................... 92
Tuomo, s. 6.10.1959, ................................................. 90
Väinö Antero, s. 22.10.1915, ..................................... 90
ULKUNIEMI Riitta Liisa Matintytär, s. 27.4.1845, .. 111
UUSITALO Tyyne Elisabet, s. 23.9.1909, ................... 41
VAARALA Johanna Stina Erkintytär, s. 25.4.1825,... 214
VALJUS Ellimaija, s. 23.3.1986, ............................ 67, 70
Ville, s. 2.11.1985, ..................................................... 70
VANNAS Anu Katariina, s. 10.11.1974,..................... 219
VARAJÄRVI Niilo Oskari Pekanpoika, s. 24.12.1890,
............................................................................. 121
Rauha Raakel Niilontytär, s. 25.12.1928, ........ 121, 122
VETELÄINEN Anna Ingridintytär, s. 4.4.1713, ........ 233
VETELÄINEN-PUKARI Brita Sigfridintytär, s.
18.5.1827, ............................................................ 173
Juho Kustaa Isakinpoika, s. 13.2.1828, .................... 173
Kaisa Sofia Juhontytär, s. 7.10.1855,......................... 40
VIINIKKA Toini Susanna Reinontytär, s. 2.11.1947,
......................................................................... 80, 81
Veikko Vilho, s. 25.10.1943, ..................................... 81
VIINIKKA-AHOLA Kaisa Johanna, s. 19.12.1886, . 217
VILMI Tanja Tellervo, s. 20.12.1979, .......................... 62
VIRKKULA Elsa Magdalena Pekantytär, s. 25.1.1822,
............................................................................. 189
Margetta Helvi, s. 3.2.1951,....................................... 83
Pirkko Eriika Antintytär, s. 8.2.1950, ...................... 158
VIRRANKARI Raakel Juhontytär, s. 28.4.1924, ......... 28
VUOKILA Eila Rakel, s. 22.11.1948, ................ 122, 123
Elli Inkeri, s. 10.6.1951,........................................... 122
Hannu Tapani, s. 3.10.1965, .................................... 122
Jouni Olavi, s. 28.8.1968, ........................................ 122
Kalervo Erkki, s. 13.9.1958, .................................... 122
Laura Elina, s. 15.6.1974, ................................ 122, 127
Lea Elisabet, s. 27.10.1962, ..................................... 122
Leena Kristiina, s. 16.5.1955, .................................. 122
Maija, s. 15.12.1949, ....................................... 122, 124
Mauno Juhani, s. 15.9.1960, .................................... 122
Mauno Olavi, s. 6.1.1919, ........................................ 122
Olavi Heikki, s. 19.1.1957, ...................................... 122
Pirjo Anitta, s. 21.3.1954, ................................ 122, 126
Rauha Raakel Niilontytär, s. 25.12.1928, ........ 121, 122
Riitta Hannele, s. 21.9.1952, ............................ 122, 125
Tiina Marjukka, s. 18.8.1970, .................................. 122
VUOTUNKI-HEPONIEMI Antti Esanpoika, s.
11.6.1789, .................................................... 134, 135
Esa Antinpoika, s. 16.2.1761, .......................... 133, 134
VÄISÄNEN Kaisa, s. 28.4.1791, .................................. 15
VÄYRYNEN Laura Inkeri, s. 27.8.1930, ................... 127
YLILEHTO Eevi Maria Onnintytär, s. 28.6.1926, .... 109
YLIMAULA Janne Markus, s. 14.5.1998, ................. 179
Johanna Tuulikki, s. 14.12.1983, ............................. 179
Kati Maarit, s. 15.12.1991, ...................................... 179
Leena Tuulikki Laurintytär, s. 15.4.1964, ....... 178, 179
Mika Petteri, s. 7.1.1996,......................................... 179
Satu Pauliina, s. 13.11.1988, ................................... 179
Seppo Ilmari, s. 31.3.1962, ...................................... 179
Tommi Samuli, s. 12.7.1986, .................................. 179
YLINENPÄÄ Impi Ester, s. 1.9.1911, ....................... 129
ÖYSTILÄ Eeva Anneli, s. 24.11.1943, ...................... 194
47
PAIKKAKUNNAT
11.03.1919 .................................................................. 216
Alaornio ............................................................ 117, 129
Alatornio ................................... 116, 117, 118, 121, 128
Alavieska ........................................................... 197, 209
Chapel Mijas ............................................................... 68
Haapavesi .................................................................. 193
Haukipudas ......................................................... 77, 125
Helsinki ....................................................................... 59
Häme-Satakunta ....................................................... 1, 3
Ii
124
Impilahti (kaatui sodassa) ......................................... 49
Kajaani .................................... 59, 60, 61, 62, 63, 73, 77
Kajaanin kirkko ......................................................... 73
Karunki ............. 118, 119, 120, 121, 122, 128, 129, 130
Kastellin kirkko .......................................................... 71
Kemi .................................................................. 122, 123
Keminmaa ................................................................. 125
Kempele ... 67, 69, 70, 71, 127, 191, 192, 193, 194, 196,
200, 201, 202, 203, 207
Kempeleen kirkko ...................................................... 61
Kestilä ........................................................................ 192
Kiiminki .................................................. 54, 55, 78, 153
Kuhmo ..................................................... 32, 72, 73, 213
Kuhmonniemi ............................................................. 32
Kuolajärvi ......................................... 110, 111, 112, 113
Kuusamo 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12, 13, 15, 16, 18,
19, 20, 22, 23, 24, 25, 26, 27, 28, 29, 30, 31, 32, 33,
34, 35, 36, 37, 38, 39, 40, 41, 42, 43, 44, 45, 46, 47,
48, 49, 50, 51, 52, 53, 54, 57, 58, 59, 64, 67, 71, 72,
80, 81, 82, 83, 84, 85, 86, 87, 88, 89, 90, 91, 92, 93,
95, 96, 97, 98, 99, 100, 101, 102, 103, 104, 105, 110,
111, 115, 116, 131, 132, 133, 134, 135, 136, 137, 138,
139, 140, 141, 142, 143, 144, 145, 146, 147, 148, 149,
150, 151, 152, 154, 155, 156, 157, 158, 159, 160, 161,
162, 163, 164, 165, 166, 167, 168, 169, 170, 171, 172,
173, 174, 175, 176, 177, 178, 180, 181, 182, 183, 184,
185, 186, 187, 188, 189, 190, 191, 192, 194, 197, 212,
213, 214, 216, 217, 218, 219, 220, 221, 222, 223, 224,
225, 227, 228, 229, 230, 231, 232, 233, 234, 235
Kuusamo (hukkui) ................................................... 173
Kuusamo Alakitka ................................................... 183
Kuusamo Alakitka Kallunki ........................... 183, 184
Kuusamo Alakitka Luukkonen ............................... 216
Kuusamo Alakitka Suoraniemi ............................... 189
Kuusamo Alakitka Suoraniemi 25 .......................... 189
Kuusamo Junttila ..................................................... 214
Kuusamo kk .............................. 168, 214, 215, 216, 233
Kuusamo kk Junttila 1 ..................................... 214, 215
Kuusamo kk Kaikkonen 17 ..................................... 215
Kuusamo kk Säävälä 23 ........................................... 215
Kuusamo kk Vaarala 26 .......................................... 214
Kuuusamo ................................................................. 191
Lappajärvi .................................................................. 67
Liminka ......................................... 54, 56, 127, 191, 200
Liperi ........................................................................... 60
Luulaja ........................................................................ 11
Muhos .......................................................................... 69
Nurmes ........................................................ 58, 163, 191
Oulu 58, 61, 67, 68, 69, 79, 124, 126, 127, 152, 153, 160,
192, 194, 195, 207, 226
Oulunsalo .................................................................. 192
Oulunsalon kirkko ..................................................... 63
Paavola ............... 191, 198, 199, 207, 208, 209, 210, 211
Paltamo ................................... 72, 74, 75, 76, 77, 78, 79
Paltamon kirkko ........................................................ 79
Pietarsaari ................................................................ 161
Posio .................................................................... 65, 162
Pudasjärvi ...... 1, 105, 106, 109, 222, 223, 224, 225, 226
Puumala ...................................................................... 91
Pyhäntä ....................................................... 71, 125, 219
Raahe ............................................................ 59, 60, 179
Ranua ........................................................................ 193
Rautalampi ............................................................... 120
Rautavaara ............................................................... 163
Ristijärvi ........................................................... 129, 152
Rovaniemi ............................................. 69, 71, 141, 210
Rovaniemi Leipee ...................................................... 69
Saksa ..................................................................... 52, 68
Salla ............................................. 86, 110, 113, 114, 235
Sievi ............................................................................. 59
Sotkamo .................................................. 60, 70, 76, 227
Suomussalmi ................................... 1, 2, 3, 96, 131, 227
Säräisniemi ........................................................... 72, 73
Taivalkoski ............................................... 178, 179, 180
Tampere ........................................................ 68, 86, 198
Tervola ...................................... 122, 124, 125, 126, 127
Tornio ............................................. 64, 65, 66, 117, 130
Tyrnävä ............................................................ 127, 199
USA ....................................................................... 20, 21
Utajärvi ......................................................................... 1
Vuolijoki ..................................................................... 73
Yli-Ii .................................................................. 124, 193
Ylikiiminki ................................................................ 208
Ylitornio .............................. 64, 118, 119, 120, 128, 130
kaatui II maailmansodassa ..................................... 105
kaatui sodassa .......................................................... 167