2/15 - Suomen Metsästäjäliiton Pohjois

Suomen Metsästäjäliiton
Pohjois-Savon Piiri ry
31.3.2015
Jäsentiedote 2/2015
1. Jäsenmaksu
Ohessa Suomen Metsästäjäliiton Pohjois-Savon piirin jäsenmaksu vuodelle 2015.
Mikäli seuranne on päättänyt liittyä keskitettyyn jäsenlaskutukseen, lasku on aiheeton/laskua ei tule.
Piirin vuosikokouksessa 11.3.2015 jäsenmaksun suuruudeksi päätettiin 12 euroa/seuranjäsen. Maksu tulee
suorittaa jokaisesta seuranjäsenestä. Mahdollisen vahingon sattuessa liiton vakuutukset eivät korvaa
täysmääräisesti, mikäli huomataan epäsuhta jäsenmäärän ja maksaneiden jäsenten keskuudessa. Jokaisella
jäsenseuralla on jäsenetuna liiton tarjoamat vakuutukset (seuratoiminnan vastuu- nuoriso ja talkoovakuutus),
sekä Jahti-lehti ja uusi jäsenrekisteri palveluineen.
Maksakaa jäsenmaksu eräpäivään mennessä ohjeiden mukaisesti.
2. Piirin vuosikokous
Vuosikokouksessa oli edustettuna 73 jäsenseuraa 119 edustajaa. Kokousedustajilla oli käytettävissään
yhteensä 5472 ääntä. Piirin vuosikokous valitsi puheenjohtajaksi jatkamaan Pekka Julkusen, Rautavaaralta.
Piirihallitukseen valittiin jatkamaan kaikki erovuorossa olleet eli, Heikki Rönkkö (Pielavesi), Heikki
Tenhunen (Karttula), Seppo Ryhänen (Lapinlahti), Jouko Ryhtä (Nilsiä), Eero Huttunen (Vieremä), Sirkka
Hartikainen (Iisalmi) Erovuorossa olevat valitaan jatkamaan tehtävissään.Piirihallitus ja toimikunnat ovat
nähtävissä
piirin
nettisivuilla
osoitteessa
www.metsastajaliitto.fi/pohjoissavo
kohdassa
YhteystiedotPiirihallitus ja toimikunnat.
3. Koulutukset ja Pönttösorvi
Metsästysampumatuomareiden koulutuksia järjestetään tarvittaessa. Seuratoimintakoulutusta
järjestetään yhdessä Pohjois-Savon kennelpiirin kanssa syksyllä.
Lisätietoa koulutuksista: [email protected] tai puhelimitse 045-173 5857
Piirin pönttösorvi on käytettävissä. Tiedustelut ja varaukset Pekka Julkuselta puh. 0400 960 107.
4. Jäsenluettelot
Jäsenluettelot on nähtävissä ja vapaasti tulostettavissa ja muokattavissa nettijäsenrekisterissä. Jos haluatte
version paperisena tai sähköpostiin excel-tiedostona ottakaa yhteyttä toiminnanjohtajaan
[email protected] tai 045-173 5857. Nettijäsenrekisterin tunnusten hankkimista suositellaan ja
ne on saatavissa osoitteesta [email protected] tai Katariina Korpualta liitosta puh. 010 841 0058.
Nettijäsenrekisterin käytössä opastetaan tarvittaessa. Nettijäsenrekisteriin voit tutustua sivuilla
www.metsastajaliitto.fi Metsästysseuroille Nettijäsenrekisteri.
6. Jäsenten muistamiset
Seurat voivat muistaa pitkäaikaisia jäseniään erilaisilla ansiomerkeillä. Ansiomerkkianomuksia voi jättää
piiriin ympäri vuoden. Ansiomerkkiohjeet ja ansiomerkkilomakkeet löytyvät myös piirin nettisivuilta.
Hyvää kevättä piirin jäsenille ja tervetuloa vierailulle kolmenkoplan osastolle Erämessuilla!
Toiminnanjohtaja
Katja Partanen
Osoite: Suomen Metsästäjäliiton Pohjois-Savon piiri ry, PL 1, 73101 LAPINLAHTI
Puhelin: 045173 5857
Sähköposti: [email protected]
Tilinumero: IBAN: FI30 5600 0520 0674 09
BIC: OKOYFIHH