Tässä ja Nyt - järjestötiedote 2 / 2015 - RedNet

TÄSSÄ JA NYT
Hämeen piiri
Järjestötiedote 2/2015
Ensiapulaukku
yleiskäyttöön
Taskupakkaus
Matkailijan ensiapupakkaus
Joka kodin ensiapulaukku
1
ENSIAPULAUKKUJEN
ULKONÄKÖ ON
MUUTTUNUT.
SISÄLLYSLUETTELO
PÄÄKIRJOITUS 3
VALTAKUNNALLISESTI
PUNAISEN RISTIN VIIKKO5
ARPAJAISTEN JA ARVAUSKILPAILUN JÄRJESTÄMINEN 7
MAAILMA KYLÄSSÄ8
FIRE 8
HYVÄ SEURA VIRKISTÄÄ! 9
NÄLKÄPÄIVÄ10
KONTTI-KETJU11
TERHOKERHOT11
HÄMEEN PIIRISSÄ
AJANKOHTAISTA 13
KOULUTUS 21
MENNEITÄ TAPAHTUMIA 20
TAPAHTUMAT JA VIRKISTYS 22
MENNEITÄ TAPAHTUMIA26
OSASTOISSA TAPAHTUU 28
HENKILÖSTÖ 35
TAPAHTUMAKALENTERI36
2
PÄÄKIRJOITUS 23.3.2015
Nuoret mukaan!
Käynnissä olevan yleiskokouskauden yhtenä
keskeisenä tavoitteenamme on tavoittaa lisää
nuoria mukaan Punaiseen Ristiin. Yksi merkki onnistumisesta on se, että nuorten (siis alle
29-vuotiaiden!) jäsenmäärä järjestössämme
on kaksinkertaistunut seuraavan SPR:n Yleiskokouksen koittaessa. Tässä on sekä tavoitetta että pähkinää purtavaksi meille kaikille Hämeen piirissä toimiville. Lähtökohta on
kuitenkin se, että nuorten jäsenmäärän osuus
kaikista jäsenistä on hälyttävän pieni.
Käynnissä oleva Koko Suomi leikkii –hanke
tarjoaa oivan näkökulman ja avauksen uudenlaiseen toimintatapaan. Siinä toiminta syntyy
helposti, matalan kynnyksen toimintaperiaatteen mukaisesti ja toimijalähtöisesti. Ihmiset
kutsutaan koolle ja toiminta, juuri sellainen
kuin ihmiset itse haluavat, alkaa. Voisiko tämä
ajattelu tarjota meille uuden tavan käynnistää
lapsi– ja nuorisotoimintaa? Kutsutaan paikallisesti lapsia ja aikuisia koolle ja kerrotaan, että
haluamme käynnistää Punaisen Ristin lapsille
ja nuorille suunnattua toimintaa. Toiminta olisi toimijalähtöistä, ja samalla se tarjoaisi perheille edullista harrastustoimintaa ja osastolle mahdollisuuden kasvattaa uutta sukupolvea
toimintaan mukaan. Tätä mallia esimerkiksi partiolaiset ovat soveltaneet menestyksekkäästi. Haastankin jonkin Hämeen piirin osastoista mukaan pohtimaan ja kokeilemaan ko.
mallia!
Suomen Punaisen Ristin perustoiminta-alueita ovat tehokas auttaminen, yhteisöllisyyden
vahvistaminen ja rohkea vaikuttaminen. Useat tutkimukset viittaavat siihen, että nuorten
ja nuorten aikuisten halu auttaa ei ole sen vähäisempi kuin aikaisempienkaan sukupolvien.
Myös yhteisöllisyyden näkökulmasta nuoret
etsivät ja rakentavat ns. uusyhteisöllisiä toimintamuotoja ja väittäisin, että yhteisöllisyys
on nuorten aikuisten keskuudessa muodissa.
Kansalaisaloitelain ympärillä käydyn keskustelun myötä voidaan päätellä, että nuorten halu
vaikuttaa ja tuoda ääntään kuuluviin erilaisissa, esimerkiksi ihmisoikeuksiin liittyvissä kysymyksissä, on edelleen vahvaa.
Edellä pohditun perusteella meillä tulee olla
rohkeutta kysyä itseltämme, ovatko meidän
toimintatapamme kaikilta osin sellaisia, että
ne kutsuvat nuoria mukaan toimintaan. Meillä
on upea auttamisen tapa, joka varmasti tarjoaa mahdollisuuksia useille nuorille toimia.
Onko siis kyse siitä, että kuinka me toiminnastamme kerromme ja kuinka kutsumme ihmisiä
toimintaan mukaan. Tarjoaako Punainen Risti nuorille ja nuorille aikuisille samaistumisen
paikkoja? Tähän meidän tulee yhdessä pohtia
ratkaisu- ja toimintamalleja. Ensimmäisen yhteisen paikan tarjoaa piirimme vuosikokouksen yhteydessä asiaa pohtiva työpaja.
Hämeen piiri järjestää elokuussa kansainvälisen nuorten suurleirin, The FiRE campin. Tämä
on mittava ja paljon työtä vaativa projekti,
joka onnistuessaan tarjoaa nuorisotoiminnalle aivan uutta nostetta. Kutsumme kaikki Punaisen Ristin toimijat Hämeestä ja koko valtakunnasta ohjaamaan nuoria mukaan leirille.
Tehdään leiristä merkkipaalu, jonka historiankirjoitus tunnistaa yhtenä SPR:n nuorisotoiminnan käänteentekevänä kohtana. Leirillä tavataan!
Pentti Savolainen
toiminnanjohtaja
3
TYKKÄÄ Facebookissa
Seuraa toimintaamme Facebookin kautta.
facebook.com/punainenristi
MERKKI SUOJAA SINUA – SUOJAA SINÄ MERKKIÄ!
twitter.com/punainenristi
Punainen risti valkoisella pohjalla on suojamerkki ja asevoimien lääkintähuollon tunnus.
Se suojelee kriisitilanteissa siviileitä, avustustyöntekijöitä ja haavoittuneita sotilaita.
Suojamerkin omistavat sodan oikeussääntöihin eli Geneven sopimuksiin sitoutuneet
valtiot, joista Suomi on yksi. Punaisella Ristillä on oikeus käyttää tunnusta toimintansa
merkitsemiseen ja valvoa sen käyttöä. Lue lisää humanitaarinenoikeus.fi
TIEDÄ TAPAHTUMISTA
TUTUSTU VERKKOKAUPPAAN
Etsi paikkakuntasi tapahtumia verkosta.
rednet.punainenristi.fi
punaisenristinkauppa.fi:n järjestönäkymästä tilaat kätevästi kaikki osastomateriaalit.
Tarvitsetko tunnukset? Laita viesti [email protected]
KATSELE VIDEOITA Youtubessa
SOITA JA LAHJOITA
KESKUSTELE Twitterissä
youtube.com/suomenpunainenristi
0600 12220 (20,28 € / puhelu + pvm
Punaisen Ristin viikko on pian täällä
– kutsu nuoret aikuiset mukaan ensiaputoimintaan!
Ville on lenkillä. Armeija kutsuu ja kuntoa on
nostettava, vaikka vettä sataakin. Yhtäkkiä
hän näkee, kun kovaa ajava auto lähtee vesiliirtoon ja törmää valaisintolppaan. Ville kaivaa
kännykän taskustaan, soittaa hätänumeroon
112 ja kertoo, mitä on tapahtunut ja missä
hän on.
kiksi Tervetuloa ensiapuryhmään -tilaisuuteen
toukokuussa. Osallistujien yhteystiedot voi kerätä kätevästi uudella ICE- ja arvonta/yhteydenottokortilla. Keväinen tapahtuma tarjoaa
tilaisuuden kertoa osaston toiminnasta syksyllä ja samalla se jättää järjestöstä muistijäljen,
joka kantaa kesän yli.
”Kuinka monta henkeä on autossa?” kysyy
hätäkeskuspäivystäjä. ”Vain kuljettaja”, toteaa Ville kurkistaessaan autoon. ”Hengittääkö
hän?” kysyy päivystäjä. Ville ojentaa autettavan pään pystyyn niskatyynyä vasten leuan
kärjestä nostamalla ja toisella kädellä otsasta
painamalla. Sitten hän tunnustelee toisella kädellä hengitystä. Kuljettaja hengittää!
Punaisen Ristin viikon tavoitteena on, että
saamme mahdollisimman monta nuorta aikuista jokaiseen ensiapuryhmään mukaan. Osastoissa kannattaa jo hyvissä ajoin miettiä, missä
ja miten nuoret aikuiset tavoittaa parhaiten.
Tarjotkaa heille hauskoja elämyksiä ja kutsukaa järjestömme toimintaan mukaan. Tämä ei
ole mahdoton tehtävä, mutta voi toteutuessaan muuttaa monen nuoren ja avuntarvitsijan
elämän.
”Tue päätä, pidä hengitystie auki”, ohjeistaa
hätäkeskuspäivystäjä. Ambulanssi on matkalla. Ville pelasti juuri ihmishengen.
Niina Hirvonen
Terveydenhuollon suunnittelija
Suomessa sattuu noin miljoona tapaturmaa
vuosittain, joista valtaosa vapaa-ajalla. Kolareissa lähes puolet kuolee siihen, ettei kukaan
aukaise uhrin hengitysteitä ja tajuton uhri tukehtuu. Sillä on väliä, soittaako joku tarvittaessa hätäkeskukseen ja antaa ensiapua. Hätäpuhelu käynnistää auttamisen ketjun, ensiapu
voi pelastaa ihmishengen.
Niklas Meltio
Onko osastossasi aktiivinen ensiapuryhmä,
johon kuuluu innokkaita hälytysryhmäläisiä
ja ensiapupäivystäjiä? Kuinka monta uutta
nuorta aikuista sinä haluaisit osastosi ensiapuryhmään? Tehdään unelmista totta! Punaisen Ristin viikolla voi tarjota etenkin nuorille aikuisille pieniä elämyksiä siitä, mitä he
voivat oppia ensiapuryhmässä. Miten esimerkiksi avata hengitystie ja mitä ensiapulaukku
sisältää? Kampanjaviikon päättyessä tapahtumaan osallistujat kannattaa kutsua esimer-
Valtakunnallisten sivujen toimitus: Suomen Punaisen Ristin keskustoimisto/viestintä, Tehtaankatu 1 a, 00140 Helsinki, puh. 020 701 2000
Toimittaja: Mari Mäkinen, 020 701 2223, [email protected]
Kuvat: Suomen Punaisen Ristin kuva-arkisto. Taitto: Liisa Åker, 020 701 2228, [email protected]
Piiritiedotteen toimitus: Altti Näsi
Taitto: Suvi Oksa
4
PUNAISEN RISTIN VIIKKO 4.–10.5.2015
Nyt innolla suunnittelemaan
iloista Punaisen Ristin viikon tapahtumaa
Ensiaputaitojen tärkeys ja arjen turvallisuus nousevat esille toukokuun alussa,
kun järjestö on valtakunnallisesti esillä Punaisen Ristin viikolla mielenkiintoisine
tapahtumineen pohjoisesta etelään. Tänä vuonna pyrimme saamaan etenkin nuoret
aikuiset ensiaputoimintaamme mukaan. Lisäksi laitamme ihmiset pohtimaan omaa
ja lähipiirinsä turvallisuutta.
Perinteiseen Osaa auttaa -tapahtumamalliin on tänä vuonna tehty pieniä muutoksia.
Edeltävien vuosien tapaan jokainen osasto voi
poimia itselleen sopivimman toteuttamistavan.
Periaatteet täyttävät 50 vuotta
Keski-ikään ehtineitä Punaisen Ristin periaatteita on hyvä tilaisuus juhlia kampanjaviikolla.
Korostaa kannattaa etenkin vapaaehtoisuutta,
inhimillisyyttä ja tasapuolisuutta. Ensiaputaidothan kuuluvat kaikille, jokaisella on oikeus
saada apua ja tulla autetuksi. Juhlavuottaan
viettävistä periaatteista voi kertoa kampanjatapahtumissa tai vaikkapa Hyväpäivä-keräyksen yhteydessä, jos osastossanne on intoa lipaskeräyksen järjestämiseen.
1. Osaa auttaa -kilpailun tilalla on tarkistus lista, jota voi jakaa osaston järjestämissä
tapahtumissa. Listasta voi tarkistaa, miten
turvallinen arkesi on ja omistatko esim.
ensiaputarvikkeita.
2. Ensiapulaukun ulkonäkö muuttuu uuden
toimittajan vuoksi, mutta sisältö pysyy
samana. Laukku sopii esiteltäväksi missä
tahansa, kuten kouluissa, oppilaitoksissa,
työpaikoilla sekä yhteistyökumppanimme
LähiTapiolan ja S-ryhmän tiloissa (Pris moissa, S-marketeissa, ABC-asemilla).
Laukun esittelyyn tarvitaan ainakin yksi
henkilö, joka tuntee laukun sisällön ja osaa
kertoa, kuinka tarvikkeita käytetään.
• Tilaa materiaalit 20.4.2015 mennessä ensi sijaisesti verkkokaupasta:
www.punaisenristinkauppa.fi
Jos verkosta tilaaminen ei ole mahdollista,
tee tilaukset kampanjakirjeen mukana
tulleella tilauslomakkeella.
• Lue lisää kampanjasta ja Osaa auttaa
-tapahtumamallista RedNetistä:
rednet.punainenristi.fi/viikko
3. Osaa auttaa -taitorataa on täydennetty
uusilla rasteilla. Edellisvuosien kuvallisten
rastitaulujen lisäksi käytössä on hengitys teiden avaamista käsittelevä rasti, geo kätköt ja Turvallisesti kotona -esite. Rataa
voi varioida tapahtumapaikan ja kohderyh män sekä järjestäjien määrän mukaan.
Lisätietoja:
Kampanjasuunnittelija
Sari Byman, 020 701 2201,
[email protected]
Tiedottaja
Mari Mäkinen, 020 701 2223,
[email protected]
Panostamme siihen, että tapahtumiin osallistuvat säilyttävät kiinnostuksensa Punaiseen
Ristiin ja voisivat tulevaisuudessa olla mukana
järjestömme toiminnassa tavalla tai toisella.
Kannustammekin osastoja ottamaan käyttöön
uuden ICE- ja arvonta/yhteydenottokortin,
jonka avulla yhteystietojen kerääminen tapahtuu helposti. On myös toivottavaa, että
osasto voisi järjestää jo toukokuussa tilaisuuden, jonne Punaisen Ristin viikon tapahtumiin
osallistuneet kutsutaan mukaan. Se voi olla
Tervetuloa ensiapuryhmään -tilaisuus tai muu
mukava ja matalan kynnyksen tapahtuma, kuten kevättalkoot tai nuotioilta, missä voi kertoa osaston toiminnasta.
5
PUNAISEN RISTIN VIIKKO 4.–10.5.2015
Ota käyttöön uusi ICE- ja arvonta/yhteydenottokortti
Osastojen rekrytoinnin tueksi on valmistunut uusi ICE- ja arvonta/yhteydenottokortti.
Sen avulla on helppo lähestyä tapahtumavieraita ja avata keskustelu osaston toiminnasta
sekä vapaaehtoisten mahdollisuudesta tulla mukaan. Kortti sopii mainiosti käytettäväksi
Punaisen Ristin viikolla ja kaikissa muissakin osaston järjestämissä tapahtumissa.
ICE- ja arvonta/yhteydenottokortti
Kerää yhteystiedot
korttien avulla
Kortti on kaksiosainen. Arvonta- ja yhteydenotto-osa jää
Punaiselle Ristille ja
ICE-korttiosa tapahtumavieraalle.
Tapahtuman jälkeen
arvonta- ja yhteydenottokortit lähetetään keskustoimistolle palautuskuoressa,
jonka postimaksu on
valmiiksi maksettu.
Lähettämistä ennen
osastojen kannattaa kuitenkin tallentaa henkilöiden yhteystiedot arvonta- ja yhteydenottokorteista itselleen.
Henkilöitä kiitetään osallistumisesta tapahtumaan ja
mahdollisesta
Punaisen Ristin toimintaan
osallistumisesta
tai sen tukemisesta.
Henkilöille voidaan myös tarjota tapauskohtaisesti
vapaaehtoisuutta, jäsenyyttä,
sähköistä uutiskirjettä, kuukausilahjoittamista tms. Puheluissa hyödynnetään SPR:n rekisterin tietoja ja arvonta/yhteydenottokorttiin
osaston tekemiä merkintöjä. Osasto voi merkitä korttiin esimerkiksi, että henkilö jäi harkitsemaan jäseneksi liittymistä. Tällöin soittaja
voi ottaa asian puheeksi. Osastojen toivotaan merkitsevän kortteihin tapahtuman nimi
ja paikkakunta (esimerkiksi ”PRV Pori”), jolloin
soittaja tietää, että henkilö on ollut Porissa
järjestettävässä Punaisen Ristin viikon tapahtumassa.
Keskustoimisto hoitaa valtakunnalliset arvonnat, jotka suoritetaan 15.4., 15.8. ja 15.12.
2015. Palkintoina on muun muassa hotellilahjakortteja, jäätelöä ja iPad Minejä. Palautetut kortit osallistuvat aina jäljellä oleviin arvontoihin.
Paikallisten arvontojen
järjestäminen mahdollista
Osasto voi halutessaan järjestää paikallisen
arvonnan ja käyttää siihen arvonta- ja yhteydenottokortteja. Silloin osasto arpoo ensin
paikalliset palkinnot ja ottaa ylös voittajien yhteystiedot. Sen jälkeen arvonta- ja yhteydenottokortit lähetetään keskustoimistolle. ICE- ja
arvonta/yhteydenottokortteja voi tilata verkkokaupasta. Tilauksen yhteydessä toimitetaan
ohjeet, palautuskuori ja palkintomainos, jonka
kääntöpuolelta löytyy arvonnan säännöt.
Myös jäsenet osallistuvat arvontoihin
Keskustoimisto ottaa yhteyttä
tapahtuman osallistujiin
Lue lisää Rednetistä:
rednet.punainenristi.fi/jasenhankinta
Keskustoimistolta voidaan soittaa osalle tapahtumiin osallistuneille ja yhteystietonsa jättäneille.
Lisätietoja:
Kampanjasuunnittelija Sari Byman,
020 701 2201, [email protected]
Valtakunnallisiin arvontoihin osallistuvat kaikki Punaisen Ristin jäsenet. Mitä aikaisemmin
jäsenmaksun maksaa, sitä useampaan arvontaan osallistuu. Ainaisjäsenet ovat myös automaattisesti mukana arvonnoissa. Uusia jäseniä
hankkimalla saa aina yhden arpalipukkeen uutta jäsentä kohden. Jäsenhankkijan tiedot tulee
ilmoittaa uuden jäsenen tietojen yhteydessä.
6
ARPAJAISTEN JA ARVAUSKILPAILUN JÄRJESTÄMINEN
Haluaako osasto järjestää tavara-arpajaiset?
Arpajaislain mukaan osasto voi järjestää tavara-arpajaiset ilman tavara-arpajaislupaa,
kun arpojen yhteenlaskettu myyntihinta on enintään 2 000 euroa ja arpojen myynti
sekä voittojen jako tapahtuu samassa tilaisuudessa. Tällöin puhutaan pienarpajaisista.
Voitoista tulee tehdä voittoluettelo ja
arvonnasta pitää laatia arvontapöytäkirja. Osaston on toimitettava arpajaistilitys viiden kuukauden kuluessa paikalliselle poliisilaitokselle.
Mitä sääntöjä pitää huomioida
arvauskilpailussa?
Liisa Åker
Arvauskilpailun järjestämiseen ei tarvita lupaa, vaan riittää, että paikalliselle poliisille on tehty ilmoitus viisi
päivää ennen kilpailun järjestämistä.
Ilmoitus maksaa 26 euroa. Muutoin pätevät samat säännökset kuin arpajaisissa.
Arvauskilpailu on hauska tapa herättää
yleisön kiinnostus. Voi vaikkapa pyytää arvaamaan, kuinka monta kahvipapua on purkissa
tai paljonko pöydällä oleva kurpitsa painaa.
Sääntöjen mukaan arvauskilpailun kohteen on
oltava ennalta täsmällisesti määriteltävissä
oleva ilmiö tai asia.
Helsingin Laajasalon osasto esitteli toimintaansa Laajasalopäivänä. Laura Tarvonen (vas.) Anna-Liisa Salo, Marja
Perttu-Tapaninen ja Liisa Ruohonen.
Pienarpajaisissa voittojen yhteenlasketun arvon on oltava vähintään 35 prosenttia arpojen
yhteenlasketusta myyntihinnasta. Pienimmän
voiton on oltava vähintään yhtä suuri kuin arvan hinta. Arpajaistilitys on tehtävä viipymättä tilaisuuden päättymisen jälkeen. Tilitystä ei
kuitenkaan tarvitse tehdä, jos arvat on myyty vain arpajaiset toimeenpanevaan yhteisön
kesken.
Arvauksen kohteena ei saa käyttää arvottua
tulosta, eikä esimerkiksi urheilukilpailun tulosta. Oikea tulos ei saa olla kenenkään tiedossa
ennakolta.
• Arpajaislupahakemus- ja tilitys lomakkeet sekä tarkat ohjeet:
www.poliisi.fi/luvat
Milloin tarvitaan arpajaislupa?
Osaston täytyy hakea arpajaislupa ja tehdä tilitys, kun arpojen yhteenlaskettu hinta ylittää
500 euroa, arpoja myydään avoimessa yleisötilaisuudessa, eikä voittoja jaeta samassa tilaisuudessa.
• Arpajaisten järjestämistä säätelee
arpajaislaki (1047/2001) ja Valtio neuvoston asetus arpajaisista
(1345/2001): www.finlex.fi
Tavara-arpajaisluvan antaa paikallinen poliisilaitos, kun tavara-arpajaiset järjestetään esimerkiksi yhden kunnan alueella. Lupaa haetaan kirjallisesti ja se voidaan antaa enintään
kuudeksi kuukaudeksi. Tavara-arpajaislupa
maksaa 59 euroa.
Lisätietoja:
Varainhankinnan koordinaattori
Regina Laurén, 020 701 2199,
[email protected]
7
MAAILMA KYLÄSSÄ -FESTIVAALIT
KANSAINVÄLINEN SUURLEIRI FIRE
Punainen Risti näyttävästi esillä
Maailma kylässä -festivaaleilla 23.–24.5.2015
Maailma kylässä -festivaali valtaa Kaisaniemen puiston ja Rautatientorin toukokuun
viimeisenä viikonloppuna Helsingissä. Punainen Risti on tänä vuonna festivaalin
pääyhteistyökumppani ja näkyy festivaaleille monipuolisemmin kuin koskaan aiemmin.
SPR:llä on kolme erillistä osastoa ja runsaasti lavaohjelmaa sierraleonelaisesta bändistä
kansainvälisiin vieraisiin.
Joka arkipäivä tarvitaan lähes tuhat verenluovuttajaa, jotta verivalmisteita riittää potilaiden jatkuvaan hoitoon.
Punaisen Ristin kansainvälisen avustustoiminnan osastolla kerrotaan Riskien keskellä
-tablettisovelluksen avulla katastrofien vaikutuksista kehitykseen. Samalla voi tutustua
Punaisen Ristin työstä kertoviin valokuviin ja
minidokumentteihin. Osastolla voi myös harjoitella ensiaputaitoja.
Suomen suurin kehitysyhteistyöja järjestötapahtuma
• Festivaalien tämän vuoden teemana on
kehitys- ja maantieteellisenä paino tuksena Afrikka ja Lähi-itä.
• Punaisen Ristin kansainvälisen avustus toiminnan osasto löytyy Rautatientorilta.
• Veripalvelun teltta ja Helsingin ja Uuden maan piirin Mahdollisuuksien tori -teltta
sijaitsevat Kaisaniemen puistossa.
• Festivaali järjestetään Helsingin Kaisa niemen puistossa ja Rautatientorilla
lauantaina 23.5. kello 11–20 ja
sunnuntaina 24.5. kello 11–18.
• Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Festivaalivierailijat
voivat liittyä auttajien joukkoon
Katastrofin iskiessä Punaisella Ristillä tulee olla
valmius aloittaa hätäapukeräys. Festivaaleilla rekrytoimme joukkoomme innokkaita auttajia, jotka lupautuvat toimimaan lipaskerääjinä
syyskuun Nälkäpäivä-kampanjassa. Nälkäpäivä
on valmiusharjoitus koko järjestölle ja loistava
tilaisuus kaikille uusille auttajille kokeilla mukavaa ja palkitsevaa lipaskeräämistä.
Veripalvelulla oma osasto
Veripalvelun osastolla pääsee pyörittämään
onnenpyörää ja kysymään verenluovutuksesta
sekä kantasolurekisteriin liittymisestä. Verenluovutus on helppo tapa auttaa lähimmäisiä.
Lue lisää tapahtumasta:
www.maailmakylassa.fi
Kesän suurleiri
lähestyy:
”Haluamme jokaisesta piiristä linja-autollisen leiriläisiä!”
seen pelastuspalveluun. Koulutuksia ja seikkailuja sisältävän leirin jälkeen nuorella on
hyvät edellytykset jatkaa Punaisen Ristin harrastusta omassa paikallisosastossaan.
Kansainvälinen suurleiri tarjoaa nuorelle oivan tavan päästä mukaan Punaisen Ristin toimintaan. Leirin järjestäjät haastavatkin kaikki piirit saamaan bussillisen 13–25-vuotiaita
osallistujia suurleirille. Piiri voi itse määritellä
bussin koon ja näön.
Kansainvälinen suurleiri FiRE Evolla
2.–7.8.2015 (Finnish Red Cross Experience)
Leirillä nuori perehtyy järjestön arvoihin ja
koko toimintakenttään ensiavusta ystävätoimintaan ja monikulttuurisuudesta vapaaehtoi-
Lisätiedot ja ilmoittautumiset:
www.thefirecamp.com/
8
HYVÄ SEURA VIRKISTÄÄ!
JUTTULUURI
Omaishoitajille yhdessäoloa ja uusia esitteitä
Omaishoitajien tukitoiminnan esitteet ovat uudistuneet. Keskustoimistolta voi tilata
uuden yleisesitteen ja Kanssakulkijat-postikorttiesitteen.
Kesällä 2015 omaishoitajille järjestetään kaksi
hyvinvointileiriä ja miehille omat hyvinvointipäivät kurssikeskus Nynäsissä.
Lisätiedot, leirien ohjelma ja hakulomakkeet
löytyvät RedNetistä:
rednet.punainenristi.fi/node/14926
• Miesten hyvinvointipäivät järjestetään
21.–22.5.2015. Asiantuntijana toimii
psykologi Atte Varis.
Lisätietoja:
Omaishoidon koordinaattori
Sisko Aalto, 020 701 2121,
[email protected]
• Lastaan/nuortaan hoitaville omaishoitajille
suunnatun leirin ajankohta on 4.–6.6.2015.
Omaishoidon tukitoiminnan suunnittelija
Siina Lepola, 020 701 2133,
[email protected]
• Kaikille omaishoitajille tarkoitettu hyvin vointileiri järjestetään 3.–5.9.2015.
(esitteiden tilaukset)
Maaliskuussa avautunut Juttuluuri
palvelee omaishoitajia
Punaisen Ristin Juttuluuri on suunniteltu kotona läheistään hoitaville,
jotka kaipaavat luottamuksellista juttuseuraa.
Koulutettujen vapaaehtoisten kanssa omaishoitajat voivat keskustella arjen suurista ja
pienistä asioista, jotka painavat mieltä. Niitä
voivat olla esimerkiksi yksinäisyys, huolten aiheuttama unettomuus, turvattomuus, väkivallan kokeminen tai läheisen menettäminen.
Juttuluurin koulutetut vapaaehtoiset päivystävät numerossa 0203 88 100 torstaisin kello
13–15.
Puhelun hinnat:
• Lankapuhelimesta 0,08 € + 0,07 €/min
• Matkapuhelimesta 0,08 € + 0,2 €/min
9
NÄLKÄPÄIVÄ 17.–19.9.2015
Tasapuolisella työnjaolla kohti syksyn Nälkäpäivää
Nälkäpäivän palautekysely selvitti, missä vapaaehtoiset kokevat tarvitsevansa eniten
apua. Eniten sitä kaivattiin vastuun jakamisessa osastolaisten kesken. Moni koki,
että vastuu kasautuu liian harvalle. Toiseksi eniten apua kaivattiin kerääjärekrytointiin
ja kolmantena mainittiin koulutus.
Kysymykseen ”Miten voisitte
kehittää osastonne Nälkäpäivää ensi vuonna?” suurin osa
totesi eniten kehitettävää olevan vastuuhenkilöiden ja kerääjien rekrytoimisessa. Liika vastuu
syö motivaatiota, mutta niin syö
liian vähäinenkin. Onkin hyvä, jos
osastoissa voi alkaa miettiä jo
hyvissä ajoin keväällä tasapuolista työnjakoa Nälkäpäivänä.
Osallistu keräysjohtajakoulutuksiin ja liity FB-ryhmään
Keräysjohtajakoulutuksiin osallistuminen on erittäin suositeltavaa. Niissä eri osastojen vapaaehtoiset pääsevät vaihtamaan
kokemuksia keskenään. Vahvistaaksemme osastojen välistä yhteydenpitoa
olemme avanneet Facebookiin ryhmän nimeltä ”Punaisen Ristin keräystoiminnan vapaaehtoiset”. Ryhmä toimii vapaaehtoisten keskustelukanavana, jossa voi vaihtaa keräykseen
liittyviä kokemuksia ja vinkkejä. Ryhmään liittyminen on vapaaehtoista, eikä se toimi Punaisen Ristin virallisena tiedotuskanavana.
Ryhmä on suljettu, jotta keskustelua voidaan
käydä avoimesti, mutta kuitenkin netikettiä
noudattaen. Kaikki osastoille välttämätön tiedotus hoidetaan edelleen osastokirjeiden ja
RedNetin avulla.
Liity Facebookissa ryhmään ”Punaisen Ristin keräystoiminnan vapaaehtoiset” ja jaa omia ideoitasi tai kysele
muiden vapaaehtoisten kokemuksia.
Seuraavaksi soitan niille kouluille, jotka
eivät ole vastanneet s-postiini.”
• ”Koulussa oli leikkimielinen kilpailu siitä,
mikä luokka kerää eniten rahaa. Voittanut
luokka sai mm. kahden tunnin SPR-opetuk sen keräysvarojen käytöstä ja ensiavusta.
Palkitseminen on lisännyt koulun keräysinnostusta.”
• ”Meillä on perinne, että kuudesluokkalaiset
tulevat kerääjiksi pienissä ryhmissä yhtenä
päivänä. Yksi ryhmä toimii kerääjänä
tunnin.”
Ota yhteyttä kouluihin hyvissä ajoin
Kokemuksen mukaan kouluihin on hyvä olla
yhteydessä hyvissä ajoin jo keväällä. Piirien ilmoittaman tiedon mukaan koko maassa 15
prosenttia Nälkäpäivän lipaskeräyksen tuotosta tulee kouluilta. Aktiivisimmin kouluyhteistyötä tekevillä alueilla koulukeräyksen tuotto
on jopa 45 prosenttia koko piirin tuloksesta.
Lisätietoja:
Varainhankinnan suunnittelija
Mia Ekström-Huttunen, 020 701 2193,
[email protected]
Kokemuksia kouluyhteistyöstä:
• ”Otan joka vuosi yhteyttä ensin s-postilla
alueemme kouluihin ja pyydän vastausta
osallistumisesta.
Nälkäpäivä-koordinaattori
Raisa Heinämäki, 020 701 2202,
[email protected]
10
KONTTI-KETJU KASVAA
Espooseen avattiin pääkaupunkiseudun
toinen Kontti-tavaratalo
Likaisista ja rikkinäisistä lahjoitustavaroista
aiheutuu Kontille jätekustannuksia, jotka vähentävät avustustyöhön ohjattavan tuoton
määrää.
Kaisa Rautiainen
Lahjoitukset voi jättää Espoon tavaratalon sisääntuloaulaan sijoitettuun keräyslaatikkoon
sekä Munkkivuoren ostoskeskuksen, Kirkkonummen Prisman ja Helsingin Tehtaankadun
Kontti-keräyslaatikoihin. Huonekaluja ja isokokoisia lahjoituksia varten Espoon Kontti tarjoaa maksuttoman noutopalvelun.
Espoon Kontin tuotosta puolet käytetään Suomen Punaisen Ristin Helsingin ja Uudenmaan
piirin toimintaan, 25 prosenttia tilitetään katastrofirahastoon ja loput 25 prosenttia käytetään Kontti-toiminnan kehittämiseen.
Kai Peltonen työskentelee Espoon Kontin nouto- ja kuljetuspalvelussa.
Punaisen Ristin Kontti-ketju on avannut
maaliskuussa uuden kierrätystavaratalon
Espoon Muuralaan. Ketjulla on nyt kymmenen tavarataloa ympäri Suomen. Pääkaupunkiseudun ensimmäinen Kontti avattiin
Vantaan Tikkurilaan syksyllä 2012.
Punaisen Ristin Kontti
Nimismiehenpelto 6, 02770 Espoo
Asiakaspalvelu: 040 845 6987
– Etsimme pitkään sopivia toimitiloja Espoosta.
Loistavien kulkuyhteyksien varrelta Muuralasta
löytyneet tilat ovat valoisat ja avarat, Espoon
Kontti-päällikkö Pauliina Jalola iloitsee.
Lisätietoja:
Espoon Kontti-päällikkö
Pauliina Jalola, 040 580 3027,
[email protected]
Kontista vaatteita maailman kriisikohteisiin
Kontissa myydään lahjoituksena saatua puhdasta ja ehjää tavaraa. Kontin tuotto käytetään Punaisen Ristin avustustyöhön Suomessa
ja maailmalla. Espoon tavaratalossa paalataan
myös kansainväliseen vaateapuun lähteviä
vaatteita.
Kaisa Rautiainen
– Viime vuonna Kontista lähetettiin ennätysmäärä vaatteita maailman kriisikohteisiin. Erityisesti Konttien syksyllä järjestämä talvivaatekeräys Ukrainaan sai ihmiset lahjoittamaan
tarpeettomia vaatteitaan, Jalola kertoo.
Espoon Kontti ottaa jo lahjoituksia vastaan
Espoon Kontti on jo aloittanut tavaralahjoitusten vastaanoton. Kontti ottaa vastaan ainoastaan hyväkuntoisia tavaroita ja vaatteita.
Elmi Abdulgadir lajittelee lahjoituksia Espoon Kontissa.
11
TESTAMENTTIOPAS,
OSANOTTO- JA ONNITTELUADRESSIT
TERHOKERHOJA
YLI SADASSA KUNNASSA
Terhokerhojen kevät on täynnä iloista yhdessäoloa
Koko Suomi leikkii -hankkeen kevät on lähtenyt vauhdilla käyntiin. Terhokerhoja löytyy jo
yli sadasta kunnasta. Kerhot sisältöineen suunnitellaan yhdessä ja kaikki osallistujat
pääsevät vaikuttamaan siihen, mitä kerhoissa tehdään.
Viime vuonna tavoitimme sata uutta vapaaehtoista, jotka eivät aiemmin ole olleet Punaisen
Ristin tai Mannerheimin Lastensuojeluliiton
toiminnassa mukana. Vapaaehtoiset ovat kertoneet, että Terhokerhoista on löytynyt uusia
ystäviä, mielekästä toimintaa ja mielenvirkeyttä. Puuhaaminen yhdessä porukalla on parasta yksinäisyyden ehkäisemistä.
Noora Pajari
Heräsikö kiinnostus? Terhokerhon vapaaehtoisena et tarvitse erityisosaamista. Riittää, että
olet mukana omalla persoonallasi ja elämänkokemuksellasi!
Terhokerho-vapaaehtoiset virkistyivät ja vaihtoivat ideoita
Vesilahdessa 10.12.2014. Kuvassa vasemmalta Ritva
Latvala-Korpela, Liisa Flinck-Vasama, Sirpa Lakervi, Seija
Lehto, Ritva Priha, Aila Ollonen ja Katriina Reponen.
Katso esimerkkejä monipuolisesta ohjelmasta:
www.kokosuomileikkii.fi/
terhokerho/missa-terhokerho/
Jos kunnassasi ei ole vielä Terhokerhoa,
ota yhteys alueesi leikkilähettiin:
www.kokosuomileikkii.fi/
terhokerho/leikkilahetit/
Ota käyttöön
Hyvä päätös -testamenttiopas
Tilaa osanotto- ja onnitteluadressit Punaisen Ristin kaupasta
Punainen Risti saa säännöllisesti yhteydenottoja ihmisiltä, jotka haluavat muistaa
järjestöä testamentissaan tai
kysyvät, miten testamenttilahjoituksen voi tehdä.
Punaisen Ristin osanotto- ja onnitteluadressien tekstauspalvelu sisältää adressin, tekstauksen ja adressin toimituksen. Koko paketti
maksaa 25 euroa. Adressien kansivaihtoehdot ja värssyehdotukset löytyvät osoitteesta
www.punaisenristinkauppa.fi ja sieltä Adressien tekstauspalvelu.
Keskustoimiston varainhankintayksikkö neuvoo testamentin tekijöitä käytännön
asioissa riippumatta siitä,
halutaanko testamentti kohdentaa Punaisen Ristin valtakunnalliseen
toimintaan tai jonkun tietyn piirin tai osaston
hyväksi. Kysymyksiä varten on tehty Hyvä päätös -testamenttiopas, jonka voi ladata netistä.
Osastot voivat myös tilata testamenttiopasta
verkkokaupan järjestönäkymän kautta.
Kun tilaat verkkokaupan kautta, kirjoita lisätietoihin haluamasi värssy tai osanottoteksti.
Sähköpostilla tilaukset voi laittaa osoitteeseen
[email protected]. Kirjoita tilaukseen
värssy- ja osanottotekstin lisäksi toimitus- ja
laskutustiedot.
Puhelimitse tilauksen voi tehdä arkisin
kello 8.30–16 numerossa 020 701 2211.
Lataa testamenttiopas:
www.punainenristi.fi/lahjoitukset/
testamenttilahjoitus
Lisätietoja:
[email protected]
Lisätietoja:
Varainhankinnan suunnittelija
Mia Ekström-Huttunen, 020 701 2193,
[email protected]
(Punainen Risti kertoo testamenttilahjoituksista
myös lehti-ilmoitusten avulla.)
12
• HÄMEEN PIIRI •
AJANKOHTAISTA
PIIRIN HALLITUKSEN KOKOUS
1/2015, 28.1.2015
PIIRIN HALLITUKSEN KOKOUS
2/2015, 17.3.2015
Piirin hallituksen päätöksiä:
Piirin hallituksen päätöksiä:
•Kuultiin valmiuspäällikkö Tapani Huhtalan katsaus valmiuden ajankohtaisista asioista.
•Kuultiin toiminnanjohtajan katsaus ajankohtaisista asioista. Molempien vastaanottokeskusten paikkalukua on kasvatettu maaliskuun
alusta yhteensä 50 paikalla. Kuultiin ajankohtaiset henkilöstöasiat.
•Myönnettiin anotut ansiomerkit.
•Käytiin läpi piirin toimintakertomuksen valmistelua ja vuoden 2014 tilinpäätös, joka osoittaa
talouden olevan tasapainossa.
•Vahvistettiin äänimäärät piirin kokoukseen.
•Toiminnanjohtaja kertoi koulutustilan remontin
suunnittelun etenemisestä. Piirin hallitus nimesi urakkaneuvotteluihin työryhmän, joka käy
neuvottelut urakoitsijoiden kanssa ja seuraa
remontin toteutumista.
•Kuultiin terveiset valtakunnallisesta ensiapuja terveystoimikunnasta liittyen Lahden alueen
lähettämään ensiapuryhmätoiminnan ylläpitämistä ja kehittämistä Punaisessa Ristissä käsittelevään kirjeeseen.
•Kuultiin tilannekatsaus nuorten suurleiristä ja
suunnittelun vaiheesta. Todettiin, että osastoille voisi vielä paremmin tiedottaa suurleirin
taloudellisesta tukemisesta. Piirin hallitus on
päättänyt tänä vuonna ohjata Harjanteen rahaston tuoton suurleirin tukemiseen.
•Merkittiin tiedoksi, että Punaisen Ristin hallitus
on vastannut Hämeen piirin päihdeneuvojien
liivin väriä koskevaan aloitteeseen.
•Kuultiin esitys järjestötoiminnan ajankohtaisista asioista; jäsentilanteesta, verkon kautta ilmoittautuneiden toiminnasta kiinnostuneiden
vastaanottamisesta ja viime syksynä tehdystä osastokartoituksesta. Keskusteltiin uudesta
kummialuejaosta ja osastokartoituksessa esiin
nousseista kehittämistoiveista ja osastoille
suunnatun tuen tarpeista.
•Käytiin läpi henkilöstöasioita, Kotimaa –hankkeen henkilöstöjärjestelyjä sekä turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusten kuulumisia.
•Kuultiin toiminnanjohtajan tilannepäivitys koulutustilan remontin suunnittelun vaiheesta.
Kunnostus edellyttää mm. ilmanvaihdon parantamista, joka on luvanvarainen toimi. Urakkatarjoukset pyydetään tehdyn suunnitelman
pohjalta keväällä ja remontti pyritään toteuttamaan kesän 2015 aikana.
•Kuultiin tilinpäätösaikataulu.
•Kuultiin tilannekatsaus Nuorten suurleiristä,
Fire-campista. Osastojen ja muiden tahojen yhteistyöhön ja tukeen tulee panostaa.
•Hyväksyttiin esitetyt muutokset piirin työjärjestykseen ja kaksi nimikemuutosta. Sosiaalitoiminnan suunnittelijan nimike hyväksyttiin
muutettavaksi sosiaalitoiminnan päälliköksi ja
järjestösihteerin, jonka toimenkuva on yhdistetty aiemmista järjestöpäällikön ja järjestösihteerin toimenkuvista, hyväksyttiin muutettavaksi järjestötoiminnan suunnittelijaksi.
•Käytiin läpi piirin hallituksen itsearviointikyselyn tulokset.
•Päätettiin jatkaa piirin viestinnän kehittämishanketta 30.6.2016 saakka. Tavoitteena on
kehittää piirin viestintää sekä tukea osastoja
viestinnän ja vaikuttamisen alueilla.
•Saatiin tiedoksi Lahden alueen lähettämä kirje
koskien ensiapuryhmätoiminnan ylläpitämistä
ja kehittämistä Punaisessa Ristissä. Päätettiin
toimittaa kirje järjestön hallitukselle ja järjestön ensiapu- ja terveystoimikunnalle toivoen
saatavan asiaan selkeä päätös vielä ennen kesää.
Muita asioita:
•Hämeen piirin vuosikokous Oriveden opistolla
lauantaina 25.4.
•Piirin hallituksen, toimikuntien ja henkilökunnan yhteinen seminaari Hotelli Waltikassa 28.29.8.
•Avainvapaaehtoisten valtakunnallinen risteily
lokakuussa, päivämäärä tarkentuu myöhemmin
•Ennakkoluuloton edelläkävijä –tunnustus jaetaan 20.3., saajana Postimuseo Salaiset kirjeet
Tom of Finland-näyttelyllään
•Rasisminvastaisella viikolla Hämeen piirin alueella paljon tapahtumia, päätapahtumana Yhdenvertaisuusmarssi Tampereella lauantaina
21.3.
•Piirin ensiapukilpailut Kalkussa 18.4.
•Sääntöuudistusprosessi on käynnistymässä,
sääntöpajat osastoissa vuoden 2015 aikana.
Valtakunnan kuulumiset:
•Kuultiin Henri Backmanin terveiset järjestön
hallituksesta ja Pia Yli-Pirilän terveiset valtuuston kokouksesta.
•Valtuuston käsittelyssä oli Yleiskokouksessa
ollut aloite koulukiusaamisen vähentämisestä.
Valtuusto kuuli asiassa eri alojen asiantuntijoita ja päätti sen perusteella laittaa asian jatkovalmisteluun.
13
• HÄMEEN PIIRI •
Järjestötoimikunnan kokous
1 /2015
Ensiapu- ja valmiustoimikunnan
kokous 1/2015
3.3.2015 klo 17 piiritoimiston neuvottelutila
12.2.2015 Toijalassa
•käytiin yleiskeskustelua aloitteiden käsittelystä
ja osaan aloitteista perehdyttiin tarkemmin.
•käytiin palautekeskustelu Punainen Risti tutuksi –illoista ja todettiin, että tilaisuuksien markkinointiin pitää kiinnittää huomiota. Seuraavat vastaavanlaiset illat ovat 13.4. Lahdessa,
14.4.Hämeenlinnassa ja 16.4. Tampereella, lähialueen osastojen edustajien toivotaan olevan
paikalla, mukaan toivotaan myös jo toiminnassa olevia kertaamaan järjestötietouttaan.
•keskusteltiin järjestökouluttajien täydennyskoulutuksen kulujen korvaaminen ja päätettiin
palata aiheeseen seuraavassa kokouksessa
•käytiin läpi 1-6 /2014 verkon kautta ilmoittautuneiden palautekyselyn vastaukset. Käytiin
vilkas keskustelu aiheesta ja todettiin, että netin kautta ilmoittautuneet ovat suuri vapaaehtoispotentiaali, jonka hyödyntämiseen ja
mukaan saamiseen on kiinnitettävä erityistä
huomiota.
•kuultiin toimintakertomuksen toteutusaikataulusta ja luotiin silmäys kertomuksen tilanteeseen.
•todettiin valtakunnallisten puheenjohtajapäivien peruuntuneen ilmoittautuneiden vähyyden
vuoksi
• käytiin keskustelua toimikunnan tehtävistä ja
työskentelytavoista. Toimikunnassa toivotaan,
että kentältä tulisi jatkossa enemmän asioita
käsiteltäväksi EVA-toimikuntaan ja sitä kautta
tarvittaessa eteenpäin.
• vilkasta keskustelua käytiin uuden lääkeohjeen/kiellon tiimoilta. Toimikunta toivoo lisäselvityksiä kiellon perusteista ja päätti laatia kirjelmän piirihallituksen käsiteltäväksi.
•Ensiapu- ja valmiustoimikunnan kokoonpano:
•Piirin hallitus on kokouksessaan 28.11.2013
vahvistanut SPR:n Hämeen piirin ensiapu- ja
valmiustoimikunnan kokoonpanon v. 2014
-2015.
Jari-Pekka Korhonen
Tarja Safonoff
Katja Heininen
Janne Latsa
Sirpa Koivisto
Heikki Havukainen
Jyrki Keskinen
Pia Saloniemi
Tapani Huhtala
Pirjo Mattila
jäsen
jäsen
jäsen
jäsen
jäsen
jäsen
jäsen
piirin hallituksen jäsen
esittelijä
esittelijä
Nuorisotoimikunnan kokous 1 /2015
25.1.2015 klo 12 Pirkkala
Toimikunta
•kävi lävitse ilmoitusasiat: palkkatukihakemus
FiREen liittyen sekä Helmi Bonnerin harjoittelusopimus kesäksi.
•kuuli tilanne katsauksen suurleiri FiREn edistymisestä.
•kävi hyvää keskustelua aiemmin hyväksytystä
nuorisolinjauksesta. Tärkeimpinä huomioina:
•Valtakunnallinen nuorisotoimikunta voisi välittää
paremmin piireihin/osastoihin tietoa maailmanlaajuisista teemoista, joiden puolesta Punaisen
Ristin nuoret vaikuttavat (Ydinaseiden kieltäminen, ilmastonmuutos…).
•kävi lävitse valtakunnallisen ohjeistuksen piirien
nuorisotoimikunnille ja totesi meidän toimivan jo
nyt ohjeistuksen mukaisesti.
•Hämeen vastaus heikommassa asemassa olevien nuorten tukemiseen on edelleen ryhmämuotoinen toiminta, johon kaikki ovat tervetulleita
omana itsenään. Emme halua eriyttää huonosti
voivia nuoria omaksi ryhmäkseen vaan ennemmin integroida muuhun nuorisoon.
•kävi lävitse tulevia tapahtumia (leirikoulutus,
piirin ensiapukilpailut) sekä ohjeisti nuorisotoiminnan suunnittelijaa niiden osalta.
•totesi, että syksyllä järjestämme jälleen piiriparlamentin uuden nuorisotoimikunnan valitsemiseksi. Etenkin uuden puheenjohtajan
etsiminen ja perehdyttäminen tulee aloittaa
ajoissa.
•kävi lävitse toimikuntalaisten kummiosastojen
kuulumiset: Nuorisoryhmiä pyörii 11 kappaletta ja Reddie-kerhoja saattaa pyöriä parhaimmillaan jopa 17 kappaletta. Muutoinkin menee
pääsääntöisesti hyvin.
•Todettiin että nimitys (nuorisoryhmä) on hajuton,
väritön ja mauton eli ei kovin hyvä rekrytoinnissa. Pidemmällä tähtäimellä tulisikin miettiä nuorisotoiminnan brändäämistä vahvemmin.
•Osastoja pitäisi paremmin perehdyttää siihen
mitä kaikkea nuoret voivat osastossa tehdä.
•Nuoret pitäisi saada mukaan osastojen vaikuttamistyöhön sekä auttamistyöhön paremmin. Etsitään keinoja avata ensiapuryhmien sekä hälytysryhmien ovia nuorille toimijoille.
14
• HÄMEEN PIIRI •
Heini Lumio palannut takaisin piiritoimistolle
FiRE –suurleirin tiimoilta nuorisotoiminnan
työtaakka on kasvanut huomattavasti ja olemme hakeneet palkkatukea Heini Lumion työllistämiseen. Heini on monelle jo tuttu muutaman vuoden takaa, kun hän vuonna 2012
suoritti yliopistoharjoittelun nuorisotoiminnassa. Heini on valmistunut yliopistolta reilu vuosi
sitten, pääaineena monikielinen viestintä ja sivuaineena hän on opiskellut nuorisotutkimusta ja -työtä.
Tärkeimpinä tehtävinä Heinillä on toimia Janin
työparina FiRE-leiriin liittyen, etenkin kouluvierailuiden sopimisessa ja toteuttamisessa. Lisäksi Heini vastaa kevään EA-kilpailuiden Reddie-radasta yhdessä vapaaehtoisten kanssa.
Heinin tavoittaa sähköpostilla Heini.lumio@
redcross.fi sekä puhelimella +358 40 1358 717
(Laurin vanha numero).
Oletko käynyt Kalkun
logistiikkakeskuksessa?
Nälkäpäiväinfoa!
Tänä vuonna Nälkäpäivä järjestetään 17.19. syyskuuta.
Torstaina 3.9. klo 18 on mahdollisuus lähteä
tutustumaan Kalkun logistiikkakeskukseen ja
samalla ottamaan loppukiri kohti Nälkäpäivää.
Tilaisuus kestää parisen tuntia, ohjelmassa
noin tunnin kestävä Kalkun kierros, kahvittelua ja lyhyt pläjäys Nälkäpäivä-asiaa. Logistiikkakeskus sijaitsee Tampereella osoitteessa
Kalkun kehätie 4, 33330 Tampere.
Jo keväällä kannattaa olla yhteydessä esimerkiksi alueen kouluihin ja huolehtia materiaalitilaukset eteenpäin. Nälkäpäivän uusia tuulia
voi tulla kuulemaan ja muilta keräysvinkkejä
hakemaan Janakkalan osaston tiloihin (Kauppakuja 1, 14200 Turenki) keskiviikkona 27.5.
klo 18.
Tervetulleita ovat kaikki Nälkäpäivään osallistuvat osastolaiset. Ilmoittautumiset viimeistään 31.8. Rednetissä https://rednet.punainenristi.fi/node/29878 tai marjut.valimaa@
redcross.fi, puh. 040 809 6853.
Ilmoitathan tulostasi viimeistään 24.5. Rednetissä https://rednet.punainenristi.fi/
node/29973 tai [email protected],
puh. 040 809 6853.
Tervetuloa mukaan!
15
b
• HÄMEEN PIIRI •
Hämee
n P
i irin vuosikokous
Piirin vuosikokous Orivedellä lauantaina 25.4.
Hämeen piirin vuosikokous järjestetään lauantaina 25.4.2015 Oriveden
opistolla (Koulutie 5, 35300 Orivesi).
Tilaisuus alkaa ilmoittautumisella ja
tulokahvilla klo 8. Ennen virallista kokousta on yhteistä ohjelmaa alkaen klo 9, työpajoissa aiheina on yhdenvertaisuus, kotimaan avun uudet
ohjeet, Nälkäpäivän uusi ilme ja sähköinen viestintä osastoissa. Klo 12
tarjotaan lounas ja varsinainen vuosikokous alkaa klo 13.00.
kirja). Vuosikokouksessa valitaan piirin
puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja
hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle. Vaalitoimikunta lähettää ehdotuksensa valinnoista osastojen puheenjohtajille muiden kokouspapereiden
mukana.
Kokoukseen ja ruokailuun tulee ilmoittautua ehdottomasti keskiviikkoon
15.4. mennessä. Ilmoittautumiset Rednetissä osoitteessa https://rednet.
punainenristi.fi/node/29364 tai [email protected], puh. 040 809
6853. Tilaisuus on maksuton, mutta
mikäli tilaisuuteen ilmoittautunut jättää saapumatta paikalle, veloitamme
kuluina 15 €.
Virallinen kutsu ja kokouspaperit lähetetään puheenjohtajille hyvissä ajoin
ennen kokousta.
Kokoukseen ovat tervetulleita kaikki
jäsenet, mutta päätösvaltaa käyttävät
osastojen viralliset edustajat (jokaisella on oltava henkilökohtainen valta-
16
• HÄMEEN PIIRI •
PUNAISEN RISTIN VIIKKO 4.–10.5.2015
Punaisen Ristin viikon kampanjakirje liitteineen on lähetetty osastoille.
Tilaathan materiaalit verkkokaupan
kautta punaisenristinkauppa.fi. Jos tarvitset apua tilauksen kanssa, ota yhteyttä [email protected] tai puh.
020 701 2211.
Punaisen Ristin viikolla herätelemme ihmiset pohtimaan arjen turvallisuutta ja ensiavun
merkitystä sekä houkuttelemme heitä mukaan
ensiapuryhmiin. Kampanjakirjeestä löytyvä
mm. vinkit ja materiaalit paikallisten tapahtumien järjestämiseen.
Lisätietoa Punaisen Ristin viikosta myös tämän
järjestötiedotteen sivuilta 4-6.
ENSIAPUKILPAILUT KALKUSSA 18.4.2015
Ensiapukilpailut ovat parin viikon päästä! Jos
olet vielä näin viime hetkillä kiinnostunut tulemaan mukaan kisaorganisaatioon, otamme sinut mielellämme mukaan toimijaksi ensiapukisoihin. Ilmoittaudu heti: pirjo.mattila@
redcross.fi
Kilpailut ovat yleisölle avoin tapahtuma. Yhdelle rasteista on suunniteltu katsomopaikka,
tarjolla on virvokkeita ja Kalkun logistiikkakeskukseen on tarjolla ohjattuja vierailuja.
Samassa tilaisuudessa Niina Hirvonen, terveydenhuollon suunnittelija, Valmiuden yksikkö, pitää ”infokioskia” eli nyt sinulla on myös
mahdollisuus keskustella mieltä askarruttavista ensiapuryhmätoimintaan liittyvistä asioista
Niinan kanssa. Näillä näkymin saamme kisojen
yhteyteen myös Hupsis-klinikan, missä pääset
perehtymään Hupsiksen maailmaan.
kuva Pirjo Mattila
Katso kisojen tarkka aikataulu RedNetistä Hämeen piirin sivuilta hame.punainenristi.fi
17
• HÄMEEN PIIRI •
KOTIMAA-hankkeen keväiset koulutukset
ja päätösseminaari
läpi uusien jäsenten mukaan ottamisen tapoja. Tarkoitus on helpottaa tavoittamista, ensikohtaamista sekä perehdytystä vapaaehtoistehtäviin. Vaikka hankkeessa kohteena ovat
maahanmuuttajat, niin esitteen teesit pätevät
kenen tahansa, joten tuotokseen kannattaa
tutustua! Esite valmistuu toukokuussa 2015 ja
jaamme sen kaikille osastoille postissa.
Hämeen piirissä EU:n Kotouttamisrahaston tuella toteutettava KOTIMAA-hanke on nyt loppusuoralla. Hanke päättyy kesäkuun 2015
lopussa. Tänä keväänä hankkeessa on toteutettu ja toteutetaan koulutuksia eri paikkakunnilla. Kehitysvammaisten tukiliiton Veijo
Nikkanen on vetänyt selkokielen koulutuksia
Tampereella, Nokialla ja Forssassa. Mikäli et
ole vielä ehtinyt osallistumaan kyseiseen koulutukseen, huhtikuussa järjestetään vielä yksi
selkokielikurssi Hämeenlinnassa.
Hankkeen päätösseminaari järjestetään toukokuussa 26.5.2015 kello 12-16 Tampereella
Vanhalla Kirjastotalolla. Kaikki hankkeen tuloksista kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita! Päätösseminaarin työnimenä on Uutena mukaan porukkaan.
Hankkeessa tarjotaan myös Kohtaaminen ja
dialogi monikulttuurisessa toimintaympäristössä -koulutusta, jossa kouluttajana toimii Pakolaisavun Hanna Vuorinen. Tämä koulutus järjestetään Mäntässä ja Tampereella huhtikuun
aikana. Katso tulevien koulutusten aikataulu
tapahtumista piirin nettisivuilta!
Hankkeen henkilökunnassa tapahtuu vielä loppukeväästä hieman muutoksia, kun jään
äitiyslomalle 30.3.2015 alkaen. Tästä johtuen huhti-, touko- ja kesäkuussa hanketta koskevissa asioissa tulee olla yhteydessä Emma
Peuraan ([email protected]) tai Altti
Näsiin ([email protected]). Omasta puolestani kiitos yhteistyöstä ja aurinkoisia kevätpäiviä kaikille.
KOTIMAA-hankkeen koulutukset ovat olleet
kovin suosittuja ja osallistujat ovat kokeneet,
että niistä on ollut paljon hyötyä. Toivommekin, että koulutusten anti jää osastoissa elämään ja koulutuksiin osallistuneet hyödyntävät jatkossa oppimiaan taitoja panostaen
selkokieliseen viestintään ja ennakkoluulottomaan kohtaamiseen. Osastotyön tueksi
laadimme parhaillaan esitettä, jossa käydään
Suvi Antikainen,
Hankesuunnittelija (KOTIMAA)
18
• HÄMEEN PIIRI •
Tarkastelussa asenteet
ja lämmin kokemus. Hymyillenhän sieltä lähdettiin.
Olen toiminut monikulttuurisuustoiminnan
harjoittelijana Suomen Punaisen ristin Hämeen
piirissä noin kaksi kuukautta. Aiemmin toimin
vapaaehtoisena, jolloin näkökulmani oli hyvin
erilainen. Harjoittelujakso on tähän mennessä
ollut hyvin silmiä avaava ja opettavainen monella tapaa.
Työskentelyjaksoni on avannut vapaaehtoisten merkityksen Suomen Punaisessa Ristissä
koko toiminnan pohjana. Vapaaehtoisten panos toimintaan on valtava. Näen tämän suurena kannanottona järjestön arvojen puolesta.
Järjestön takan on iso joukko ihmisiä suurella
sydämellä. Olemme harjoitteluni aikana pyrkineet kehittämään vielä uusia keinoja löytää
lisää jäseniä toimintaan. Asennetalkoot saattavat olla avain tähän kehityskohtaan. Se on
hyvä tapa kaikille lähteä mukavuusalueeltaan
pois ja miettiä omien valintojen lähtökohtia.
Kokemukseni Suomen Punaisesta rististä on
ollut alusta asti, niin vapaaehtoisena kuin harjoittelijanakin, hyvin positiivinen. Koen, että
minut on otettu lämpimästi vastaan, ajatuksiani ja ideoitani on kuunneltu. Suosittelen kaikille lämpimästi vapaaehtoistoiminnan aloittamista. Se antaa enemmän kuin ottaa!
Rasismin vastaisen viikon järjestely on ollut iso
osa työtäni. Järjestelyjen ohessa olen päässyt
osaksi mielenkiintoisia keskusteluja rasismista ja yhdenvertaisuudesta. Näiden myötä olen
reflektoinut myös omia asenteitani. Erityisesti käynnillä Juupajoen osastoon tuli pohdittua yhdessä osaston vapaaehtoisten kanssa
omaa näkökulmaa yhdenvertaisuus kysymykseen, arvoihin ja asenteisiin. Pohdimme aihetta Asennetalkoissa, joihin jokaisella osastolla
on mahdollisuus osallistua vuoden 2015 kuluessa. Käsittelimme arvojamme ja asenteitamme toiminnallisten tehtävien kautta Anu-Rohima Myllärin johdolla. Omien arvojen lisäksi
oli tarkoitus miettiä osaston sisällä vallitsevia
asenteita. Saimme erittäin rikasta keskustelua aikaan erilaisten taustojen ja näkökulmien
myötä. Käynti oli muutenkin hyvin positiivinen
Ronja Kankare
monikulttuurisuustoiminannan harjoittelija
UUTUUS!
inta
Auton tuulilasin sisäp si
k
vaivattomasti puhtaa lla!
me
Hi Vis+ -lasinpuhdisti
Hi Vis+ on kätevä ja testattu tuulilasin sisäpinnan puhdistaja. Poistaa huurun ja lian ilman nesteitä. Kädensijassa on sisään taittuva jatko-osa,
jonka avulla pääset puhdistamaan tuulilasin kurottelematta kulmista asti. Pakkaus sisältää kolme pesunkestävää kaksipuolista mikrokuituliinaa. Sopii kaikille lasipinnoille. Mikrokuituliinat
pestään 60 asteessa ilman huuhteluainetta.
Tutustumistarjous
jäsenille huhtikuun ajan!
Hinta 15,90 €, os. -15%
14,30€
Lisätietoja Petriltä ([email protected], 040 809 6854)
19
• HÄMEEN PIIRI •
Terhokerhoissa yhteisöllisyyden iloa!
Leikki ja sukupolvien kohtaaminen innostavat
SPR:n osastoja ja MLL:n yhdistyksiä. Hämeen
piirin alueella toimii tällä hetkellä jo 19 Terhokerhoa, ja toimintaa suunnitellaan muun muassa Hattulassa, Tammelassa, Ypäjällä sekä
Jokioisilla. Tänä keväänä Terhokerhoja on perustettu Mänttä–Vilppulassa, Humppilassa, Janakkalassa sekä Valkeakoskella. Kerhoissa on
toimintaa laidasta laitaan: löytyy askartelua,
tietokonetaitojen opetusta senioreille, muistojen muotinäytös, pihapelejä sekä leikkimieliset
olympialaiset.
sa sekä toiminnan suunnittelussa. Terhokerho
saa tuekseen myös 300 euron toimintarahan
sekä Terhorepun, josta löytyy ideoita ja vinkkejä, tukea ja välineitä toiminnan pyörittämiseen.
Mikäli olet kiinnostunut kuulemaan lisää, ota
yhteys leikkilähettiin! Järjestetään paikkakunnallenne ideapaja, jossa kuullaan lisää Terhokerhoista ja ideoidaan toimintaa yhdessä
MLL:n ja muiden toimijoiden kanssa.
Kevätiloa toivottaen,
Terhokerhon perustaminen on oiva tapa sekä
saada uusia toimijoita osastoihin että tuoda uutta potkua osaston arkeen. Kerhon perustaminen on helppoa ja kerhopolun alussa
leikkilähetti tukee vapaaehtoisia esimerkiksi
markkinoinnissa, vapaaehtoisten rekrytoinnis-
Noora Pajari
Leikkilähetti Pirkanmaa-Häme
[email protected]
p. 040 647 7473
Facebook: Leikkilähetti Noora Pajari
Janakkalan Terhokerho toi iloa Tapailakodille 7.3.2015. Kuvassa vasemmalta: Joona
8v., Tiina Ahonen,
Helmi 7v. ja sylissä
Frida 1v., Vieno Salonen & sylissä Elli 5v.,
Eeva Moilanen ja sylissä Aava 7v.
20
• HÄMEEN PIIRI •
KOULUTUSTA
Uusille toimijoille ja vanhoille konkareille
Lahden alue (Vapaudenkatu 8 A, Lahti)
ma 13.4. klo 18-20
ti 25.8.2015
klo 18-20
ma 26.10 klo 18-20
Muistattehan hyödyntää Punainen Risti tutuksi
-illat, joita järjestetään kolmella paikkakunnalla
(Hämeenlinna, Lahti ja Tampere) osastojen toimitiloissa. Tilaisuuksiin voi kutsua kaikki uudet
toiminnasta kiinnostuneet, mutta myös jo toiminnassa olevat ovat tervetulleita kertaamaan
ja täydentämään järjestötietouttaan. Mukaan
voi kutsua myös yritysyhteistyökumppaneita,
muita tukijoita tai ihan muuten vaan tuttuja. Yllättävistäkin paikoista voi löytyä uusia aktiiveja
toimintaan mukaan!
Hämeenlinna (Palokunnankatu 20 A, Hml)
ti 14.4.2015
klo 18-20
ti 25.8. klo 18-20
ti 27.10.2015 klo 18-20
Tampere (Tampuri, Polttimonkatu 4, 3. krs, Tampere)
to 16.4. klo 18-20
to 27.8. klo 18-20
ke 28.10. klo 18-20
Illat ovat maksuttomia eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. Myös lähialueiden osastoista
olisi hyvä olla edustus paikalla, jotta pääsee
heti nappaamaan uudet vapaaehtoiset mukaan oman osaston toimintaan. Kutsu näihin
tilaisuuksiin lähtee myös kaikille verkkosivujen
kautta ilmoittautuneille toiminnasta kiinnostuneille.
Lisätietoja voi kysellä Marjutilta,
[email protected],
puh. 040 809 6853
Vapaaehtoisen pelastuspalvelun etsinnän
maastojohtajakurssi
Lopen Räyskälässä 23.-24.5.2015
Aika: Lauantai 23.5. klo 08.30 - 19.00 ja
sunnuntai 24.5. klo 08.30 - 16.00.
Paikka: Räyskälän Ilmailukeskus; Räyskäläntie
311, 12820 Räyskälä.
vässä ja organisaatiossa on selvinnyt. Osallistuja tietää ja tuntee maastojohtajan velvollisuudet ja vastuut.
Kustannukset: Kurssimaksu on 55,00 euroa
sisältäen opetuksen, kurssimateriaalin, todistuksen, ohjelmassa mainitut ruokailut ja kahvit sekä majoituksen (la-su).
Kohderyhmä: Etsinnän maastojohtajakurssi
on tarkoitettu etsinnän peruskurssin suorittaneille, kohtalaisen suunnistustaidon omaaville
ja aktiivisesti etsintätoiminnassa mukana oleville Vapaaehtoisen pelastuspalvelun eri järjestöjen jäsenille. Eduksi on hankittu kokemus
etsinnöistä ja etsintäharjoituksista.
Majoitus: Kurssilaiset majoittuvat Räyskälän
Ilmailukeskuksessa 3 ja 4 hengen huoneissa.
Kurssin sisällöstä antaa tietoja valmiuskouluttaja Juhani Salonsaari puh. 040 734 3743.
Tavoite: Kurssin käytyään henkilöllä on valmiuksia johtaa partion-, ryhmän- ja joukkueen
suuruista yksikköä etsinnässä. Osallistujan
motivaatio Vapepa-toimintaan on kasvanut,
jonka lisäksi osallistujan paikka Vapepa tehtä-
Lisätietoa tästä kurssista sekä muista Vapepan koulutuksista www.vapepa.fi
21
• HÄMEEN PIIRI •
YSTÄVÄTOIMINNAN KOULUTUKSET KEVÄT 2015
Ystävätoiminnan peruskurssi Tampereella 11.12.4. klo 10-15.30 Tampurissa, Polttimonkatu
4, 3. krs. Ilmoittautumiset ja tiedustelut Tampuriin, puh. 03 214 6905.
Ystävätoiminnan peruskurssi Hämeenlinnassa. Kurssi järjestetään SPR:n tiloissa, Palokunnankatu 20 A, 2. krs. pe 27.3. klo 17-20 ja
la 28.3. klo 9-15. Ilmoittautuminen p. 03 682
4334 tai [email protected]
Ystävätoiminnan kurssi Tampereen Lielahdessa lauantaina 18.4. klo 9 – 17. Tiedustelut ja
ilmoittautumiset 4.4. mennessä [email protected] tai 040 3579 253.
Ystävätoiminnan lyhytkurssi tiistaina 14.4. klo
17-20.30 Pirkkalan elokolossa, Suupankuja
8-10.Ilmoittaudu Marja-Liisalle 10.4. mennessä [email protected] tai 040 752 7520.
Ystävätoiminnan lyhytkurssi keskiviikkona
15.4. klo 17-20.30 Oriveden Palvelutalolla. Ilmoittaudu Sirkulle Lähimmäisen kamarille 040
048 7096.
Ystävätoiminnan kurssi Turvatalolla (ystäväksi nuorelle) 12.–13.5. klo 17–20.30. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Nuorten turvatalo Jenna
Kokkola 040 556 6661 tai turvatalo.tampere@
redcross.fi .
Ystävätoiminnan peruskurssi Tammelassa La
11.4. klo 9-15 ja Su 12.4. klo 13-17 Tammelan
paloasemalla, Iisaksentie 5. Ilmoittaudu kurssille 4.4.2015 mennessä Anne Pukkila 0405116046 tai [email protected]
TAPAHTUMAT JA VIRKISTYS
KOULUTTAJAILTA 11.5.
Kutsumme kouluttajia koolle ja kuulolle!
Monikulttuurisuus-, sosiaalipalvelu-, henkisen
tuen ja nuorisokouluttajille yhteinen koulutusilta Tampereella maanantaina 11.5.klo 18. Puheopin asiantuntija antaa vinkkejä miten kouluttajana vaikutat ja innostat ihmisiä.
Käy ilmoittautumassa:
https://rednet.punainenristi.fi/node/30017
(viimeistään 8.5.)
Tarjolla myös tuhtia iltapalaa ja mahdollisuus
kuulla toisten kokemuksia ja havaintoja kouluttajana toimimisesta.
Tervetuloa!
22
• HÄMEEN PIIRI •
Kesällä leireillään Bestiksellä sekä FiREllä
Hämeen piirissä on viime vuosina järjestetty 7
eri kokoista leiriä, mutta vuonna 2015 toteutamme vain kaksi leiriä, mutta ne ovat entistä
komeampia ja leiriläispaikkoja on huima määrä. Samoin tekijöitä kaivataan iso porukka.
Bestis-leiri lapsille 22.-26.6.2015,
Nokialla
Nokian osasto järjestää tutun Bestis-leirin
lapsille juhannuksen jälkeisellä viikolla. Leiri muutti viime vuonna Nokian Kuusistoon ja
siellä jatketaan myös tänä vuonna. Bestis on
tuttuun tapaan telttaleiri, josta lähdetään aina
uuden kaverin kanssa kotiin. Leirille otetaan
50 ensin ilmoittautunutta lasta. Leirille ovat
tervetulleita lapset koko piirin alueelta.
Leiriohjaaja haku avautuu myös piakkoin, joten olehan tarkkana jos haluat ohjaajaksi leirille.
Tarkemmat tiedot leiristä löydät täältä:
http://rednet.punainenristi.fi/Bestis2015
Kuvat: Jani Rutanen
23
• HÄMEEN PIIRI •
FiRE – Finnish Red Cross Experience 2.-7.8.2015
Hämeenlinnan Evolla
Kansainvälinen suurleiri FiRE (Finnish Red Cross Experience)
tarjoaa nuorelle oivan tavan päästä mukaan Punaisen Ristin toimintaan. Leirin järjestäjät haastavatkin kaikki osastot
rekrytoimaan uusia 13–25-vuotiaita osallistujia suurleirille.
Leirillä nuori perehtyy järjestön arvoihin ja
koko toimintakenttään ensiavusta ystävätoimintaan ja monikulttuurisuudesta vapaaehtoiseen pelastuspalveluun. Koulutuksia ja seikkailuja sisältävän leirin jälkeen nuorella on
hyvät edellytykset jatkaa Punaisen Ristin harrastusta omassa paikallisosastossaan.
Kansainvälinen tunnelma leirille saadaan noin
70 kansainvälisen osallistujan avulla. Leirille lähtöön valmistaudutaan ympäri maailman,
muun muassa Zimbabwessa, Saksassa, Nepalissa, Afganistanissa, Ugandassa, Hondurasissa sekä Islannissa ja lista kasvaa koko ajan.
Kansainvälisen suurleirin yhteydessä järjestetään myös lyhyempi, 10–12-vuotiaille suunnattu Reddie Kids –leiri
Youth On The Run -roolipeliä humanitaarisesta
oikeudesta. Ennakkotietoja Punaisesta Rististä leiriläisillä ei tarvitse olla, vaan leirillä voi tutustua Punaisen Ristin toimintaan
niin kotimaassa kuin ulkomailla. Toisaalta myös vanhat tekijät löytävät kurssien
ja muun ohjelman joukosta varmasti uutta
opittavaa ja koettavaa.
Nuoria mukaan leirille ja toimintaan
The FiRE Camp tavoittelee suurta leiriläismäärää ja medianäkyvyyttä, mutta myös uusia
toimijoita osastojen arkeen. Leirin avulla on
helppo innostaa eri-ikäisiä nuoria mukaan ja
pyrimmekin saamaan leirin myötä 200 uutta
nuorta vapaaehtoista Punaisen Ristin toimintaan.
The FiRE Camp tuo uutta nostetta Suomen
Punaisen Ristin nuorisotoimintaan ja leiri onkin vuoden 2015 toinen valtakunnallinen nuorisotapahtuma nuorten vuosikokouksen ohella. The FiRE Camp on suunnattu
13–25-vuotiaille ja monipuolinen ohjelma on
suunniteltu sen mukaisesti.
Kouluvierailut avain uusien nuorten vapaaehtoisten löytämiseen
Ensimmäisinä päivinä leirillä voi suorittaa kursseja Punaisen Ristin ja Vapepan laajasta valikoimasta, josta voi valita itselleen sopivan
oman mielenkiinnon mukaan. Tarjolla on niin
ensiapua, Vapepan peruskurssia ja etsintää,
päihdeneuvojakoulutusta ja ystäväkurssia kuin
The FiRE Campin markkinointia varten tehdään
Hämeessä kattava markkinointimateriaali, joka
on kaikkien osastojen käytössä. Materiaali koostuu powerpoint-esityksestä, mainoksista, kuvista, flyereista sekä nuorten tekemistä
24
• HÄMEEN PIIRI •
Kuvat: http://instagram.com/thefirecamp/
videoista. Samoja materiaaleja voi käyttää erilaisissa tilanteissa ja vierailupaikoissa.
Ilmoittautuminen ja leirimaksut The FiRE Campille ilmoittaudutaan leirin nettisivujen kautta, www.theFiREcamp.com. Sivuilla on erikseen ilmoittautumislomake leiriläisille
ja vapaaehtoisille, sekä suomeksi että englanniksi. Myöhemmin keväällä avautuu myös oma
ilmoittautumislomake 10–12-vuotiaille Reddie
Kids -leirille osallistujille.
Kouluvierailuilla nuorille on helppo kertoa
Punaisen Ristin periaatteista ja toiminnasta
ja samalla houkutella nuoria mukaan leirille
ja muuhun toimintaan. Valmiiden materiaalien ansiosta esittelyyn ei tarvitse lisätä kuin
tekniset apuvälineet tietokone, tykki ja kaiuttimet sekä tietysti innostava asenne. Materiaalit ovat käytettävissä maaliskuun puolivälin jälkeen ja ne voi ladata leirin nettisivuilta,
www.theFiREcamp.com. Lisäksi Jani ja Heini
sekä leirin ydinjoukko mielellään tulevat auttamaan Hämeen osastoja kouluvierailuiden toteutuksessa!
Leirimaksu on Punaisen Ristin jäseniltä 110
euroa, ja se sisältää majoituksen ja ruuan lisäksi monipuolisen ohjelman sekä mahdolliset kurssimaksut. Tämä edullisempi hinta on
voimassa 30.4. mennessä ilmoittautuneille,
ja toukokuun alusta hinta nousee 130 euroon.
Kolmipäiväisen Reddie Kids -leirin hinta on
50 euroa. Mikäli osallistuja ei ole Punaisen
Ristin jäsen, lisätään hintoihin 20 euroa.
The FiRE Camp näkyy aktiivisesti myös sosiaalisessa mediassa ja tarkoitus onkin saada
aikaan todellinen some-ilmiö. Leirin nettisivuilla on listattuna Contact us -otsikon alla
kaikki olennaiset internetosoitteet, joita käyttää apuna tiedon levittämisessä. Samat osoitteet löytyvät alta. Saa osallistua, seurata, tykätä, jakaa ja nauttia hyvästä hengestä!
Tervetuloa!
Jenni Lehtonen, leirin johtaja
Minna Luoma, leirin johtaja
Facebook: http://fb.theFiREcamp.com
Twitter: www.twitter.com/theFiREcamp
Instagram: http://instagram.com/thefirecamp/
Youtube: http://youtube.theFiREcamp.com/
Lisätietoja antaa sekä käytännön asioissa auttaa SPR Hämeen piirin nuorisotoiminnan suunnittelija Jani Rutanen (jani.rutanen@redcross.
fi, 040 757 9089).
25
• HÄMEEN PIIRI •
MENNEITÄ TAPAHTUMIA
Äänilehtitoiminta täytti 30 vuotta Ylöjärvellä
Alkuvuodesta 1985 Punaisen Ristin Ylöjärven
osasto ja seurakunta päättivät yhdessä aloittaa sanomalehden lukemisen nauhalle. Niin
kutsutusta äänilehtitoiminnasta sovittiin Tampereen seudun Näkövammaiset ry:n kanssa,
sillä heillä oli valmiit jakokanavat asiakkaille,
jotka toivoivat saavansa Ylöjärven Uutiset luettuina kotiinsa. Äänilehtitoiminta on harvinainen vapaaehtoisuuden muoto Suomen Punaisessa Ristissä.
ään lehdet äänitetään ja jaetaan verkossa toimivan Daisy–ohjelman kautta.
Äänilehtitoiminnan kolmekymmenvuotista
taivalta juhlittiin 18. maaliskuuta Iltaruskossa Ylöjärvellä. Paikalle oli saapunut muutamia
kymmeniä nykyisiä ja entisiä lehdenlukijoita
sekä muita sidosryhmien, kuten Ylöjärven Uutisten ja seurakunnan edustajia. Tapahtumaa
juonsi lukijoiden nykyinen yhdyshenkilö Jorma
Sinisalo. Puheenvuoroja käyttivät myös Punaisen Ristin ystäväpalvelusta Ritva Kokko, Tampereen seudun Näkövammaiset ry:n toiminnanjohtaja Tuija Seppänen sekä puheenjohtaja
Kari Vähänen. Vähänen on yksi äänilehtien
asiakkaista ja hän kiittelikin vuolaasti lukijoita:
”On niin kiva kuunnella lehteä toisen ihmisen
lukemana. Paljon mukavampaa kuin robottia.”
Punaisen Ristin Hämeen piiri onnittelee kaikkia äänilehtitoimintaan osallistuneita vapaaehtoisia. Tärkeä työ on kestänyt jo kolmekymmentä vuotta, mikä on merkittävä saavutus.
Kaikkien näiden vuosien aikana äänilehtitoiminnan kautta monet näkövammaiset ovat
saaneet mahdollisuuden seurata maailman
uutisvirtaa.
Lehdet nauhoitettiin ja uudelleen kopioitiin ckaseteille aina pitkälle 2000-luvulle asti. Irja
Niemi oli yksi ensimmäisistä nauhalle lukijoista. Niemi muistelee alkuaikoja jopa hieman
huvittuneena: ”Istuimme usein seurakuntatalon sakastissa, joka oli ainoa sopivan hiljainen
tila siihen aikaan. Siellä oli tosin talvisin kauhean kylmä. Nauhurikin hajoili vähän väliä ja
oli meillä muitakin teknisiä ongelmia.”
Irja Niemi ei ole enää lukenut nauhalle vuosiin,
mutta Niemen vieressä istuu Airi Kulmala, joka
jatkaa tänä päivänä lukuperinnettä Ylöjärvellä. Kulmala on vasta aloittanut tämän vapaaehtoistoiminnan muodon, sillä hän on lukenut
lehteä "nauhalle” vasta ensimmäisen kerran.
Kulmala kertoo, että kokemus oli erittäin positiivinen ja hän haluaa jatkaa lukemista. Nyky-
Kattavampi juttu aiheesta tulee seuraavassa
Avun maailma –lehdessä.
Kuva: Altti Näsi
Airi Kulmala (vas) ja
Irja Niemi 30-vuotisjuhlissa
26
• HÄMEEN PIIRI •
Ennakkoluuloton edelläkävijä –tunnustus Postimuseolle
Tänä vuonna Punaisen Ristin Hämeen piiri on
päättänyt myöntää Ennakkoluuloton edelläkävijä -tunnustuksen viime vuonna Tampereelle muuttaneelle valtakunnalliselle Postimuseolle. Postimuseo on toiminnallaan rohkeasti
ja monipuolisesti tuonut esiin yhteiskuntamme vähemmistöjä koskevia kysymyksiä sekä
ilmiöitä. Vapriikissa esillä olevan Salaisuuksin
suljettu – kirjeiden Tom of Finland -näyttelyn
avulla Postimuseo on avannut ihmisen elämän
monimuotoisuutta ja tehnyt näkyväksi teemoja, jotka saattavat olla jollekin yhteiskuntamme jäsenelle tabuja, mutta monelle samalla
arkipäivää. Näyttelyllään ja viestinnällään Postimuseo on myös edistänyt yhdenvertaisuuskysymysten esiin nostamista sekä osallistunut
taholtaan kiihkottomasti yhdenvertaisuutta
käsittelevään keskusteluun.
Näyttelyssämme olevien teokset, kirjeet ja valokuvat avaavat Laaksosen elämää kävijöille
aivan uudella tavalla”, Kimmo Antila jatkaa.
Punaisen Ristin Hämeen piiri sai useita hyviä ehdotuksia Ennakkoluulottomaksi edelläkävijäksi. Tunnustuksen myöntämisen yhtenä
valintaperusteena pidettiin sitä, kuinka ihmisen monimuotoisuus on näkynyt tunnustuksen saaman organisaation toiminnassa. Postimuseon Tom of Finland -näyttelyn keskiössä
onkin vahvasti henkilö, teosten tekijä, Touko
Laaksonen.
Yhdenvertaisuuslain hengen mukaisesti Punaisen Ristin Hämeen piiri katsoi, että tämän
vuoden Ennakkoluuloton edelläkävijä -tunnustuksen saaja on uskaltanut toimia yhdenvertaisuuden edistämiseksi kontekstista riippumatta ja jopa perinteisiä raja-aitoja rikkomalla.
Yhdenvertaisuustoiminnan ytimenähän on
kaikkien ihmisryhmien tasavertainen tarkastelu.
Postimuseon johtaja Kimmo Antila kertoo, että
”Tom of Finland -näyttelyssä, kuten seuraavassakin evakkoja ja pakolaisia käsittelevässä
näyttelyssä olemme ihmisoikeuskysymysten
äärellä. Meidän tavoite museona on oikeasti
sanoa jotain. Tavoitteenamme on toimia keskustelun herättäjinä yhteiskunnassa.” Antila
kokee asian tärkeänä, sillä kunnollista keskustelua ei synny, mikäli kaikki ovat asioista vain
samaa mieltä.
Kimmo Antila totesi, että näyttely on saanut
paljon julkisuutta, mikä on varmasti osaltaan
johtunut aiheen ajankohtaisuudesta. Samanaikaisesti näyttelyn kanssa eduskunnassa on
äänestetty tasa-arvoisesta avioliittolaista ja
posti julkaisi Tom of Finland -postimerkit.
Antila korostaakin näyttelyn monipuolista lähestymistä Touko Laaksosta ja hänen töitään
kohtaan. Näyttelyn tavoitteena oli avata Laaksosen elämää laajasti.
Tunnustus luovutettiin Postimuseon johtaja Kimmo Antilalle perjantaina 20.3. klo 17:30
elokuvateatteri Niagarassa. Tilaisuuden yhteydessä oli rasismia käsittelevä paneelikeskustelu, johon osallistuvat Dome Karukoski, OlliPoika Parviainen, Milla Ilonen, Mikko Väisänen
sekä Maryan Abdulkarim. Paneelin jälkeen esitettiin Karukosken ohjaama elokuva Leijonasydän.
”Halusimme Tom of Finland näyttelyn siksi, että taideteosten lisäksi halusimme kertoa
laajemmin Touko Laaksosen elämästä. Hänen
elämässään oli paljon tavanomaisuutta, mutta myös erikoisia käänteitä. Touko oli homoseksuaali, mikä oli kriminalisoitu siihen aikaan.
Kuva: Altti Näsi
Postimuseon johtaja Kimmo Antila
27
• HÄMEEN PIIRI •
OSASTOISSA TAPAHTUU
YSTÄVÄNPÄIVÄÄ JUHLITTIIN OSASTOISSA MONELLA TAPAA
Hienoja ja iloa tuovia tapahtumia!
Ystävänpäivää juhlittiin ennen ja jälkeen ”virallisen” ystävänpäivän 14.2. Ainakin 15 osastossa järjestettiin tapahtuma. Valkeakoskella
päivätanssittiin palvelukeskus Wäinämöisessä,
Lopella palvelukeskus Eedilässä vietetettiin
ystäväjuhlaa, Kangasalla rekrytoitiin Prismassa ja K-marketissa sekä Kuhmoisilla nautittiin jälleen ystävänpäiväkonsertista Päijännekodilla.
Kiitos osaston aktiiveille!
28
• HÄMEEN PIIRI •
Ulkoilupyörätuoli vanhusten käyttöön Tervakoskella
Tarpeellinen apu kevätulkoiluun
- Olen iloinen voidessani luovuttaa tänään,
11.3.2015 Elsa-kodin käyttöön kaivatun ulkoilupyörätuolin. Nykyisen taloustilanteen vallitessa, voinen todeta, vaikka talous ja rahat
ovat äärimmäisen tiukalla ja vaikka uutiset
täyttyvät päivittäin pahoinvoivista ihmisistä
sekä pahoinvoinnin aiheuttamista lieveilmiöistä ja suurista haasteista ikääntyvien hoidossa,
saamme olla ylpeitä välittämisestä ja paikallisesta me-hengestä. Toivottavasti jatkossakin saamme olla mukana tekemässä hyvää ja
toivon rohkeita yhteydenottoja sekä ideoita siihen, miten voimme paikallisesti toimia
mahdollisimman monelle iloa tuottaen, totesi SPR:n Tervakosken osaston puheenjohtaja
Katja Heininen.
”Vähän välittämistä, ei siinä muuta tarvita”,
kirjasta Nalle Puhin Viisaita lauseita.
SPR:n Tervakosken osasto toteutti pitkään
suunnitellun talvivarusteisen ulkoilupyörätuolin hankinnan Tervakoskella. Alkusysäyksen
tähän ideoivat osaston ystävätoiminta ja Tervakosken eläkkeensaajat. Varsinaisesti hankinta lähti liikkeelle, kun Elsakodin vapaaehtoiset toivat esille tarpeen ulkoilupyörätuolin
hankkimiseen. Mukaan hankkeen rahoitukseen saatiin myös muutamia paikallisia yrityksiä ja yhdistyksiä.
Ulkoilupyörätuoli tulee palvelemaan paikkakunnan vanhuksia, vammaisia ja eri syistä liikuntarajoitteisia heidän ulkoilumahdollisuuksiensa parantamisessa.
Lopuksi Katja Heininen lausui lämpimmät kiitokset myös kaikille ulkoilutuolin ostoon
osallistuneille tahoille, kiitos Janakkalan
Osuuspankki, Eerola-yhtiöt Oy, Tervakosken
apteekki, Tielinja Oy, HST-Konepaja Oy, Tervakosken kukkakauppa ja Hautaustoimisto Petri
Kouhia, Terichem Tervakoski, K-market Tervapata, Tervakoski Oy, Tervakosken Martat ja
Tervakosken Eläkkeensaajat.
Pyörätuolin sijoituspaikaksi saatiin Elsakoti,
joka myös auttoi tuolin hankintaan liittyvissä
käytännön asioissa. Tuoli, joka on kotimaista työtä, on hyvin käytännöllinen siinä olevine
ulkovarusteineen, joista mainittakoon ainakin lämmin, ulkoilijaa tuulelta suojaava pussi.
Pyörätuolin monia hienouksia esitteli ja kiitteli
vastaava ohjaaja Satu Piiroinen.
Osasto toivoo, että tuolista olisi iloa mahdollisimman monelle tervakoskelaiselle vanhukselle tai vammaiselle henkilölle.
- Täällä Elsakodissa on 31 asukasta ja he ovat
aika huonokuntoisia. joten tuoli tulee todella tarpeeseen. Tässä ulkoiluipyörätuolissa on
monia säätömahdollisuuksia, joten pystymme vaikka ihan vuoteessa olevan asukaan viemään ulos.
Kuva: Marja-Liisa Koliseva
Marja-Liisa Koliseva
Tiedottaja
29
• HÄMEEN PIIRI •
YSTÄVÄTOIMINNASSA HUIKEA KEVÄT!
Hämeen piirissä on kuluva kevät ollut ystävätoiminnalle upeaa nousukiitoa! Tästä
kuuluu kiitos valtakunnalliselle ja paikalliselle mediahuomiolle sekä kaikille paikallisille osastoille. Olemme kevään aikana
järjestäneet 12 ystävätoiminnan lyhyt- tai
peruskurssia, joilla on ollut yhteensä 167
uutta vapaaehtoiseksi haluavaa nuorta,
naista, varttuneempaa ja miestä. Edelleen keväällä on vielä tulossa yhdeksän
ystävätoiminnan koulutusta Pälkäneellä,
Hämeenlinnassa, Tampereen Lielahdessa,
Pirkkalassa, Orivedellä, Tammelassa, Lahdessa, Tampereella ja Tampereen nuorten
turvatalolla.
ti ja rohkeasti kertoa mitä me teemme.
Voisi kai sanoa että teot puhuvat puolestaan. Kun kerromme mitä teemme ja
näymme paikkakunnalla, ihmiset haluavat
lähtevät mukaan. He haluavat olla osana
yhteisön auttamisen ja välittämisen ketjua.
Osastojen ystävävälittäjillä on ollut kova
työ kurssien jälkeen löytää kaikille sopiva vapaaehtoistehtävä ryhmätoiminnassa tai henkilökohtaisena ystävänä. Heidän
vaikea tehtävänsä on myös pitää kurssin
käyneet vapaaehtoiset mukana, vaikka
sopivaa vapaaehtoistehtävää ei olisikaan
heti löytynyt. Välittäjiltä vaaditaan paljon
pelisilmää, ihmistuntemusta ja joustavuutta. Välittäjillä on myös jatkossa perehdytettävä, ohjattava ja tuettava vapaaehtoisia sekä järjestää heille yhdessä piirin
kanssa jatkokoulutusta.
Ystävätoiminta kiinnostaa eri-ikäisiä ihmisiä. Erityisesti lyhytkurssit ovat helppo
tapa saada perusvalmiudet toimia ystävänä. Ihmiset haluavat tulla mukaan Punaiseen Ristiin, mutta meidän tulee reippaas-
Kuva: Johanna Raivio
30
• HÄMEEN PIIRI •
SPR Juupajoen osasto sertifioitu
Juupajoen osaton kirpputori on toiminut nyt
kaksi vuotta ja sen kunniaksi tarjosimme kakkukahvit tiistaina 17.3. Kävijöitä oli yli 60 henkeä ja tunnelma oli iloinen niinkuin aina tässä
toimipisteessä.
sekeskeisiä" me ihmiset usein olemme. Nämä
tehtävät todella laittoivat ajattelemaan omaa
asemaamme suhteessa muihin ihmisiin ja eri
kulttuureihin ja arvoihin sekä siihen, miten
suhtaudumme ja kohtelemme toisiamme.
Päivän päätteeksi järjesti monikulttuurisuustoiminnan kehittäjä Anu-Rohima Mylläri osaston väelle asennetalkootilaisuuden. Siinä hän
laittoi meidät pohtimaan kiperiä kysymyksiä
sekä tekemään arvovalintoja jotka piti myös
perustella. Pienessäkin ryhmässä oli yllättävän
paljon eri valintakriteerejä osallistujien kesken. Tehtävä laittoi meidät kyselemään mikä
oikeus kenelläkään on arvottaa toisia ihmisiä toisia paremmiksi. Meidän piti myös piirtää maailmankartta. Sekin toi esiin erilaisia
näkemyksiä omasta asemastamme tässä yhteiskunnassa ja maapallolla. Melkein jokainen
aloitti piirtämisen Suomen kohdalta ja monella ei paperi riittänyt kauimmaisille maanosille lainkaan. Näin oli pakko huomata miten "it-
Osastomme sai "Avoimen ja helposti lähestyttävän osaston" sertifikaatin todistuksena
siitä, että asenteita on todella mietitty ja piirissäkin on huomattu, että olemme ulospäinsuuntautunut ja vastaanottavainen joukko.
Haluamme panostaa uusien tulokkaiden perehdyttämiseen tulevaisuudessa vielä paljon
enemmän, jotta toimintaamme olisi helppo ja
mutkaton tulla mukaan.
Hyvällä asenteella myös kevättä ja kesää odotellen
Kaarina Niemi
Juupajoen osasto
Hämeen
alkoot-
unaisen R
istin toim
ijoina mei
on aika aj
dän
oin
ennakkoluu tarkistettava omia
lo
ja
mmemme
asenteitam
me.
ja
Jokaisella
ennakkoluu
lo
on
kohdatessa ja ja ne nousevat
pintaan
er
ila
is
ia elämän
Punaisen
tarinoita.
Ristin
perustehtä
toimijoiden
vänä on ku
nnioittaa
tarinoita.
kaikkien
AVOIMEN JA
HELPOSTI LÄHESTYTTÄVÄN
OSASTON
SE R TI FI K A A TT I
Juupajoen osasto
Asenneta
lkoi
viralliset ko ta pyörittävät Pu
naisen Ri
uluttajat.
sti
Tilaa talk
Anu-Rohi
oot osasto n
ma Myllär
osi:
i
anu.myllar
i@punain
enristi.fi,
040 184 69
11
nut tässä
Hämeen piiri on suoritta
Suomen Punaisen Ristin
lkoot vuoropuhelua ja
neta
asen
a
toss
osas
allis
paik
dyntäen.
käytännön harjoituksia hyö
on
, että paikallisosastossa
Tämä sertifikaatti osoittaa
n perehdytykseen ja että
panostettu uusien tulijoide
mukaan.
toimintaan on helppo tulla
Myönnetty: 17.3.2015
Anu-Rohima Mylläri
n kehittäjä
monikulttuurisuustoiminna
piirin
Asennet
Pentti Savolainen
toiminnanjohtaja
Apua sinun avullasi
31
2015
Haastamm
e
osastomm
asennetalko
e
mukaan
isiin
Talkoissa
vuoropuhelu !
käydään
a erilaisista
ajatuksista
kä
sityksis
käytännön
harjoituksin tä ja
eivät sinän
. Talkoot
sä tarvitse
erikoisia va
Riittää kun
lmisteluja.
olet paikall
a omana its
enäsi.
Rakkaasta
harrastu
mahdollisu
us saada ksesta
mutta se va
enemmän on
atii itsensä
irti,
haastamis
ta.
Asenneta
lkoot sisä
ltää:
- maksuttom
an koulutta
- yhteishenk
jan
eä kohottav
aa
mukavaa to
iminnallist ja
a tekemistä
- avoimen
ja helposti
lähestyttä
osaston -s
vän
ertifikaatin
• HÄMEEN PIIRI •
SALKOPALLONKUJA 5 palaa!!!
Virtain SPR ensiapuryhmä järjesti yhdessä Virtain VaPePa johtoryhmän kanssa evakuointiharjoituksen 16.3.15 , kohteena oli " Salkopallonkuja
5 ", rivitalo, jossa oli tulipalo. Kuuden huoneiston asukkaat evakuoitiin Sairaalantie 1 järjestettyyn evakuointi pisteeeseen. Tiloihin järjestettiin
ruokailu sekä henkisen tuen antaminen "uhreille".
Suunniteltiin väliaikaismajoituksia , koska kuvitteellinen tapahtuma-ajankohta oli perjantai iltapäivä, jolloin kaupungin sosiaalipalvelut olivat jo
suljettuina.
Harjoitus sujui hyvin, saimme tuntumaa yhteistyöhön. Huomasimme, mitä haasteita tuo mm. ahtaisiin, sokkeloisiin tiloihin 12 enemmän tai vähemmän pelästyneen ja hätääntyneen ihmisten
evakuoiminen. Yhdessä totesimme, että paras
opin antaja on käytännön harjoittelu, ja päätimme
tiivistää yhteistyötämme.
Virtain SPR osasto toimii aktiivisesti. Ensiapuryhmä
koostuu 17 vapaaehtoisesta, jotka harjoittelevat
joka toinen viikko ensiapuun liittyviä asioita, sekä
osallistuvat erilaisiin yleisö tapahtumiin ensiapu
päivystäjinä. Jos olet kiinnostunut toiminnastamme, olet tervetullut mukaamme. Ystäväpalvelu toimii yksittäisten ystävien luona vierailuina sekä eri
palvelutaloissa tapahtuvilla ohjelmallisilla tervehdyskäynneillä .
Teksti ja kuvat Kaija Koivumäki
SPR Virtain osasto EA-ryhmänjohtaja
UUTUUS!
utoosi Air
a
t
a
n
u
k
ik
t
a
m
o
tt
ru
u
Hu
n avulla!
ja
a
t
is
o
p
n
e
d
u
te
s
o
k
Dry
Estää auton sisätiloihin helposti muodostuvan
kosteuden aiheuttamia vahinkoja kuten hajua,
ruostetta ja hometta. Kojelaudalle asennettava
Air Dry on erilainen ilmankuivain, joka kykenee
imemään 600 g vettä valuttamatta ja suojaa näin
nykyautojen herkkää elektroniikkaa. Kuivattamisen jälkeen tuote on valmis jälleen käyttöön.
Muita käyttökohteita ovat veneet, asuntovaunut, mökit ja kaikki missä tarvitaan tehokasta
kosteudenpoistoa.
Tutustumistarjous
jäsenille huhtikuun ajan!
Hinta 19,50 €, os. -20 %
Lisätietoja Petriltä ([email protected], 040 809 6854)
32
17,50€
• HÄMEEN PIIRI •
ENSIHUOLTOKURSSI NASTOLASSA KERÄSI
14 INNOKASTA OPPIJAA
Kuvat: Marko Helin
ylläpitoa unohtamatta. Kouluttajat antoivat
kurssilaisille kinkkisiä ryhmätöitä aiheisiin liittyen. Kurssilaiset suoriutuivat näistä kunnialla läpi!
Nastolassa 13.–14.3. järjestettyyn ensihuollon peruskurssiin osallistui 14 asiasta kiinnostunutta oppimaan ensihuoltotoiminnan perusperiaatteita. Kurssin tavoitteena oli antaa
valmiuksia toimia ensihuollon tehtävissä erilaisissa onnettomuus- ja kriisitilanteissa. Tavoitteena oli myös antaa kurssilaiselle kuva ensihuollon sisällöstä ja tehtävistä.
Päivän viranomaispuheenvuorossa Laura
Starckjohann esitteli sosiaalipäivystystä – hän
kävi läpi omaa toimenkuvaansa sosiaalipäivystäjänä. Lisäksi hän tutustutti kurssilaiset ensihuoltoryhmän rooliin sosiaalipäivystäjien tukena erilaisissa viranomaistehtävissä.
Kurssi järjestettiin yhteistyössä SPR Hämeen
piirin ja OK-opintokeskuksen kanssa. Kouluttajina toimivat valmiuskouluttajat Päivi Heikkilä
ja Heli Laapotti Lahden alueen osastosta.
Päivän lopuksi kouluttajat muistuttivat vapaaehtoisia heidän oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan ensihuoltoryhmätoiminnassa. Nastolan
osaston kotimaan avun- ja valmiuden yhteyshenkilö Marko Helin esitteli kurssilaisille ennen heidän kotiutumistaan Nastolan osaston
toimintaa. Hän kertoi kurssilaisille mahdollisuudesta päästä mukaan ensihuoltoryhmätoimintaan.
Ensimmäisenä kurssipäivänä, seurakuntatalon
Saulin salissa. kurssilaiset saivat tietoa siitä,
miten ympäristöterveydenhuolto linkittyy ensihuoltotoimintaan. Tämän jälkeen suoritettiin
kurssin virallinen avaus ja Vapepa-toiminnan
yleisesittely.
Toinen kurssipäivä käytiin Liikuntakeskus Pajulahden rantasaunan neuvottelutilassa. Aamusta lähtien ohjelmassa oli tiukkaa ensihuoltoasiaa henkisestä tuesta evakuoinnin
järjestämiseen ja varautumisesta onnettomuus- ja kriisitilanteisiin auttamisvalmiuden
Nastolan osasto kiittää kurssilaisia ja kouluttajia mielenkiintoisesta kurssista! Kiitokset myös
seurakunnalle tilojen käytöstä perjantai-iltana.
Marko Helin
33
• HÄMEEN PIIRI •
Ystävänpäivä on joka
päivä, totesi Lea Nikulainen avatessaan perinteisen ystävänpäiväjuhlan Eedilässä, vierellään
Rauli Salmela haitareineen.
Yhdessä laulaen, ystävän
kanssa
Eedilän saliin kokoontui viikko sitten keskiviikkona väkeä myös päiväkeskuksesta ja Lintukodista jo perinteiseksi muodostuneen SPR:n Lopen
osaston ystävätoiminnan järjestämän ystävänpäiväjuhlan merkeissä. Tunti sujui sukkelaan yhdessä laulellen. Tilaisuus päätettiin päiväkahveihin kera leivosherkun.
Aatos taas aikaan menneeseen kulkee…
Lopen SPR:n ystävävälittäjä Lea Nikulainen kertoi yhteisen ystävänpäiväjuhlan Eedilässä olevan järjestölle pitkäaikainen perinne. Yhteisessä tilaisuudessa, ystävänpäivän läheisyydessä,
laulellaan yhdessä ja viihdytään. Mukana ovat
ystävätoiminnan vapaaehtoiset auttamassa laulunsanojen etsimisessä ja kahvin jaossa, sekä
tietysti myös jutustelemassa asukkaiden kanssa.
Ystävänpäivä on joka päivä!
Punaisen Ristin ystävätoiminta on alueellisista ja
paikallisista tarpeista lähtevää, ihmisten hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä lisäävää vapaaehtoistoimintaa. Lopella on ryhmä ystävätoiminnassa mukana olevia, mutta joukkoon kaivattaisi vahvistusta,
kertoo Lea Nikulainen. Ystävätoimintaan voi tulla
mukaan kaikenikäistä väkeä, niin naisia kuin miehiäkin, ja olisi upeaa saada mukaan myös nuoria
toimijoita, jatkaa hän.
Rauli Salmela haitareineen vastasi tälläkin kertaa
säestyksestä, Liisa Mäkelän toimiessa esilaulajana. Ja paljon ehdittiinkin laulaa; hieman haikeita,
muistoja menneestä esiin nostavia, kauniita ja
niin tuttuja lauluja, etteivät vanhukset aina edes
sanoja tarvinneet eteensä. Ystävänlaululla aloitettiin juhlan teemaan sopivasti, ja sitten mentiinkin toiveiden mukaan: Isoisän olkihattu, Rakastan elämää, Väliaikainen, Uralin pihlaja, Kodin
kynttilät, Juokse sinä humma, On neidolla punapaula…
Kaikki SPR:n vapaaehtoisiksi ystäviksi haluavat
saavat koulutuksen tähän tehtävään. Uusille ystävätoiminnasta kiinnostuneille järjestetään maaliskuussa ystävätoiminnan peruskurssi yhteistyössä
Riihimäen osaston kanssa, mainotaa Lea Nikulainen. Kurssi kestää 12 tuntia ja se toteutetaan kolmiosaisena. SPR:n sosiaalipalvelukouluttaja Eeva
Liisa Hellstenin pitämä teoriaosuus on yhteinen ja
toteutetaan Riihimäellä lauantaina 7.3. Kurssi on
maksuton loppilaisille mukaan haluaville.
Ei ystävyys suuria vaadi, todettiin Liisa Mäkelän lukemassa Anna-Mari Kaskisen ystävyysrunossa, jonka hän luki kaikkien iloksi juuri postin
tuomasta Karjalan Kunnaat -lehdestään. Kun yhdessä oli ehditty laulella jo tutuimmat ja ihanimmat laulut, kuultiin vielä päätteeksi Liisan sooloesityksinä muutamia kauniita kappaleita, kahvia
odotellessa.
Vapaaehtoiseksi lähtevä ystävä voi sitoutua itselleen sopivaksi ajaksi ja sellaisiin tehtäviin, jotka hänelle sopivat. Ystävä on tavallinen ihminen,
kuuntelija, luotettava ja pitää kiinni sovitusta. Ystävän kanssa voi ulkoilla, harrastaa porukalla, käydä
vaikkapa kirjastossa tai vain keskustella. Hän ei ole
ammattiauttaja, viranomainen tai huoltaja, autonkuljettaja eikä siivooja. Ystävätoiminnan vapaaehtoisena ei tarvitse muuta kuin antaa omaa aikaansa!
Ystävänä voi toimia myös ryhmässä. Lopella toteutetaan ystävätoiminnan puitteissa mm. ikäihmisten virkistystoimintaa. Isoimpia tapahtumia ovat
simabileet toukokuulla Lintukodin ja rivitalojen
asukkaille. Uotilantien asukkaille järjestetään kauneimpien joululaulujen merkeissä yhteinen joulupuurotapahtuma joulun alla, ja tämä Eedilän juhla
on aina ystävänpäivän tienoissa, kertoo Lea Nikulainen.
Leppoisasti laulellen meni tunti yhdessä SPR:n
vapaaehtoisten ystävien kanssa Eedilässä.
34
Sisko Savolainen
• HÄMEEN PIIRI •
Piirin henkilökunta:
Toiminnanjohtaja
Pentti Savolainen
040 776 4891
Ensiapu- ja terveystoiminnan päällikkö
Pirjo Mattila
040 589 5779, 0207 01 2784
SUOMEN PUNAINEN RISTI
HÄMEEN PIIRI
Kurssisihteeri
Riitta Konttinen
040 589 5783, 0207 01 2775
Järjestötiedote 2/2015
Levikki 650 kpl
Sosiaalitoiminnan päällikkö
Johanna Raivio
0400 766 957, 0207 01 2777
Käyntiosoite:
Rautatienkatu 17-19, 2krs., Tampere
vs. Valmiuspäällikkö
Tapani Huhtala
040 589 5780, 0207 01 2785
Postiosoite:
PL 369, 33101 Tampere
Viestintäkoordinaattori
Altti Näsi
040 160 1957
Vaihde: 020 701 2770
Nuorisotoiminnan suunnittelija
Jani Rutanen
040 757 9089, 0207 01 2779
Myymälä ja palvelupiste avoinna:
ma-to 10.00 – 16.00
pe 10.00 – 15.00
Järjestötoiminnan suunnittelija
Marjut Välimaa
040 809 6853, 020 701 2773
Internet: hame.punainenristi.fi
Toimiala-avustaja
Noora Linnakylä
020 701 2770, 040 809 6852
Sähköpostiosoitteet:
[email protected]
Faksi: (03) 273 0900
Myyntisihteeri
Petri Peltonen
040 809 6854, 0207 01 2780
Ensiapukurssien valtakunnallinen
palvelunumero: 0303 9595
Taloussihteeri
Raili Ruojärvi-Koivumäki
040 809 6847, 0207 01 2778
Pankkiyhteys: TSOP FI69 5731 2020 0532 53
Sampo FI24 8000 1200 5512 90
Kirjanpitäjä
Päivi Lahtinen
040 809 6849, 0207 01 2776
Lahjoitukset SPR:n Hämeen piirin toiminnan
tukemiseksi TSOP FI07 5732 2620 0114 45
Vastaanottokeskusten johtaja
Minna Jussila
040 509 8132, 0207 01 2801
Hämeen piirin sivujen taitto: Suvi Oksa
Hämeen piirin sivujen toimitus: Altti Näsi
Valtakunnallisten sivujen toimitus: Suomen
Punaisen Ristin keskustoimisto/viestintä, Tehtaankatu 1 a, 00140 Helsinki, puh. 020 701
2000.
Toimittaja: Mari Mäkinen, 020 701 2223,
[email protected]
Kuvat: Suomen Punaisen Ristin kuva-arkisto.
Taitto: Liisa Åker, 020 701 2228, liisa.aker@
punainenristi.fi
Sosiaaliohjaaja – yksityismajoittujien yksikkö
Emma Peura
040 752 9233, 0207 01 2786
Monikulttuurisuustoiminnan kehittäjä
Anu Mylläri
040 184 6911
Kotimaa-hanke, Hankesuunnittelija
Suvi Antikainen
040 160 1954
Koko Suomi leikkii -hanke, leikkilähetti
Noora Pajari
040 647 7473
Ensiavun ja terveystiedon kouluttajat
Virve Kinnunen ja Sinikka Pessi
Paino: Tammerprint Oy Tampere 2014
Seuraavan tiedotteen aineistopäivä 10.8.2015
Altille ([email protected])
Omaishoidon tukitoiminnan aluetyöntekijä
Kristiina Forsberg
040 135 8879
35
Kuva: Jani Rutanen
Tapahtumakalenteri 2015
Tapahtuma
Aika
Paikka
Huhtikuu
Selkokielen koulutus (Kotimaa-hanke)
Ystävien aluepalaveri
Valmiuskouluttajien sisältöosa koulutus
Punainen Risti tutuksi -ilta
Kohtaaminen ja dialogi -koulutus (Kotimaa-hanke)
Punainen Risti tutuksi -ilta
Punainen Risti tutuksi -ilta
Hämeen piirin ensiapukilpalu
Terhokerhon ideapaja
Piirin vuosikokous
Viestikurssi
Terhotreffit - vapaaehtoisten virkistyspäivä
Ensivastekoulutus
8.4.
11.4.
10.-12.4.
13.4.
14.4.
14.4.
16.4.
18.4.
20.4.
25.4.
25.4.
26.4.
11.2-26.4
Hämeenlinna
Kangasala
Nynäs Heinola
Lahti
Tampere
Hämeenlinna
Tampere
Tampere
Tammela
Orivesi
Tampere
Hämeenlinna
Lahti
Toukokuu
Punaisen Ristin viikko
Yritysvierailu Kalkun logistiikkakeskukseen PR-viikolla
Terhotreffit - vapaaehtoisten virkistyspäivä
Vapepan maastojohtajakoulutus
Nälkäpäiväinfo
4.-10.5.
8.5.
9.5.
23.-24.5.
27.5.
kaikkialla
Tampere
Tampere
Loppi Räyskälä
Janakkala
Kesäkuu
Bestis -leiri lapsille
FiRE - Finnish Red Cross Experience
22.-26.6.
31.7.-9.8.
Nokian Kuusisto
Evo, Hämeenlinna
Elokuu
Punainen Risti tutuksi -ilta
Punainen Risti tutuksi -ilta
Punainen Risti tutuksi -ilta
Hämeen piiriseminaari
25.8.
25.8.
27.8.
28.-29.8.
Lahti
Hämeenlinna
Tampere
Valkeakoski
Syyskuu
Nälkäpäiväinfo
Reddie Kids -kerhonohjaajakoulutus + nuorten
teemaleiri
Nälkäpäivä
Kokonaisturvallisus 2015 messut
3.9.
11.-13.9.
Kalkun logistiikkakeskus
avoin
17.-19.9.
4.-6.9.
kaikkialla
Tampere
KESÄN AUKIOLOAJAT:
Piiritoimisto sulkee kesälomien
ajaksi ovensa 18.6. klo 14:00
ja avaa jälleen 3.8.
36
Aurinkoista
kesää!