hinnasto 2015 - Laatukilpi Oy

hinnasto 2015
Opastamisen ja pysäköintiratkaisujen ammattilainen
-jo vuodesta 1972
Uudet laatuvaatimukset, entistä paremmat tuotteet
Vuosi 2015 tuo mukanaan monenlaisia muutoksia lii yen liikennemerkkien rakenteeseen ja
pystytykseen. Liikenneviraston antaman ohjeistuksen mukaan vakiomerkkien mi atoleranssia koskeva
vaa mus sekä vakiomerkkien heijastuskalvon läpäisevän kiinnityksen kieltävä vaa mus astuvat voimaan
1.1.2015. Lisäksi etyömailla käyte ävien liikennemerkkien heijastuskalvoa koskevat määräykset
muu uvat vuoden 2015 alusta.
Vastatakseen sekä viranomaistahon e ä asiakkaidensa muu uviin tarpeisiin, Laatukilpi pyrkii
kehi ämään toimintaansa jatkuvas , varmistaen näin e ä liikenteenohjaustuo eemme ovat
ensiluokkaisia ja täy ävät kaikki asetetut vaa mukset. Kehityksen kärjessä pysyminen takaa
toimitusvarmuuden ja antaa mahdollisuuden palvella asiakkaitamme en stä tehokkaammin.
Vuosikymmenten amma taito yhdiste ynä ka avaan tuotevalikoimaamme takaavat oikeanlaiset
liikenteenohjaustuo eet niin pysyvään kuin lapäiseenkin liikenteenohjauksen tarpeeseen. Kun on kyse
liikenteenohjauksesta ja turvallisuudesta, ethän epäröi kääntyä
amma taitoisen asiakaspalvelumme puoleen!
Stefan Storgård
toimitusjohtaja
Yhteystiedot
Laatukilpi Oy
Opastie 10
62375 YLIHÄRMÄ
Puh. (06) 4822 200
E-mail : [email protected]
www.laatukilpi.fi
Asiakaspalvelu
Marja-Leena Heikkilä, myynti
Liikenteenohjaustuotteet, tarjouslaskenta
(06) 4822 215, [email protected]
Riitta Keskinen, myynti
Liikenteenohjaustuotteet, laskutus
(06) 4822 216, [email protected]
Stefan Storgård, toimitusjohtaja
Pysäköintiratkaisut
+358 (0)500 665 202, [email protected]
Jan Hautala, myyntipäällikkö
Kadunkalusteet
+358 (0)50 371 2122, [email protected]
Laatukilpi / Comet Park it Easy asiakaspalvelupiste Helsinki:
Puh. 010 830 8550, [email protected]
Klaarantie 3, 00200 HELSINKI
Sebastian Mikander, ohjelmistoasiantuntija
Pysäköintilaitteiden ohjelmat
+358 (0)400 173 606, [email protected]
Tuotanto
Jari Takala, tuotantopäällikkö
+358 (0)50 550 6771, [email protected]
Kimmo Tuunanen, työnjohtaja
+358 (0)50 550 6768, [email protected]
Hallinto ja talous
Stefan Storgård, toimitusjohtaja
+358 (0)500 665 202, [email protected]
Kirsi Tuunanen, talousjohtaja
+358 (0)50 550 6765, [email protected]
Pekka Mäkinen, hallituksen puheenjohtaja
(06) 4822 211, [email protected]
Ylihärmä
Helsinki
Asiakaspalve
lu
.0 0)
(Ark .8 .0 0- 16
(06) 4822 20
info@laatuk
0
ilpi.fi
Sisällysluettelo
Pysäköinti
Pysäköinti, pysäköinninvalvonta ja
pysäköintilippuautomaatit
Kadunkalusteet
6
6
8
Kadunkalusteet
8
Opasteet
10
Opastustaulut ja erikoiskilvet
Rehuvarastojen merkintäkilvet
Liikenteenohjaus
Konepajatoiminta
Varoitusmerkit
Etuajo-oikeus- ja väistämismerkit
Kielto- ja rajoitusmerkit
Määräysmerkit
Ohjemerkit
Opastusmerkit
Tiemerkit
Palvelukohteiden opastusmerkit
Lisäkilvet
Vesiliikennemerkit
Pystytystarvikkeet
Kiinnittimet
Pylväät, jalustat ja tarvikkeet
Jerol -pylväät
Liikenteen ohjaus- ja sulkulaitteet
Puomit
Tietyömaiden opasteet ja ohjaustuotteet
Usein kysyttyä
Hinnat
Varoitusmerkit
Etuajo-oikeus- ja väistämismerkit
Kielto- ja rajoitusmerkit
Määräysmerkit
Ohjemerkit
Opastusmerkit
Tiemerkit
Liikkuvien ajoneuvojen kilvet
Palvelukohteiden opastusmerkit
Lisäkilvet
Tekstilliset lisäkilvet
Vesiliikennemerkit
Liikenteen ohjaus- ja sulkulaitteet
Pylväät, jalustat ja tarvikkeet
Kiinnittimet
10
10
11
11
12
13
14
15
16
17
19
20
21
22
24
24
26
27
28
28
29
30
31
31
31
31
32
32
33
34
34
35
35
36
37
38
39
40
Opastamisen ja pysäköintiratkaisujen ammattilainen
pysäköinti
Suunnittelemme ja toteutamme pysäköintialueet
- yli 40 vuoden ammattitaidolla!
Laatukilpi tekee pysäköintialueestasi toimivan
Laatukilpi Oy on erikoistunut pitkälle pysäköintiratkaisujen
tuottamiseen. Ydinosamiseemme kuuluvat pysäköintilippuautomaatit, pysäkiöinnin valvonta sekä pysäköinnin maksulaitteet.
Tarjoamme asiakkaillemme kokonaisvaltaisia pysäköintiratkaisuja
ja toteutamme pysäköintialueita ympäri Suomen avaimet käteen
-periaatteella. Suunnittelemme ja asennamme kyltityksen,
teemme asfalttimaalaukset, asennamme ja huollamme pysäköintilippuautomaatit, teemme sähkötyöt ja asennamme valo-opasteet
sekä lämmitysvastukset pysäköintihallien sisäänajoihin. Suunnittelemme ja toteutamme pysäköintialueet yli 40 vuoden ammattitaidolla ja siksi asiakkaitamme ovatkin useat pysäköintioperaattorit kautta Suomen!
Comet -pysäköinnin maksulaite
6
Comet on pienikokoinen pysäköinnin maksulaite, jota käytetään
pysäköintimaksujen maksamiseen perinteisten pysäköintimittarien ja pysäköintilippuautomaattien asemasta.
Comet -pysäköinnin maksulaitteella autoilija maksaa ainoastaan
käyttämästään pysäköintiajasta. Maksaminen on helppoa ja
onnistuu parilla napin painalluksella, eikä tarvitse enää juosta
lippuautomaatille maksaakseen pysäköinnistä!
Comet-maksulaitteen etuja:
Maksat vain ajasta, jonka autosi on pysäköitynä
Pysäköintimaksut ovat keskimäärin 10 % edullisempia verrattuna
lippuautomaattien pysäköintilippuihin
Ei enää kolikoita, maksukortteja tai automaateille juoksua
Ei enää huolta pysäköintivirhemaksuista
Voidaan ladata Internetissä
Samaa laitetta voidaan käyttää useassa eri ajoneuvossa
Soveltuu sekä yrityksille että yksityisille käyttäjille
Lue lisää www.comet.fi
Politess -pysäköinninvalvonnan kämmentietokoneet
Politess X600
Laatukilpi maahantuo laadukkaita pysäköinninvalvontaan suunniteltuja
Politess -kämmentietokoneita. Politess -laitteiden ja Politess Mobile ja
Office -ohjelmistojen avulla pysäköinninvalvonta on helppoa ja vaivatonta.
Politess -laitteissa yhdistyvät kannettavan tietokoneen nopeus ja kompakti koko sekä kiinteän aseman suorituskyky ja käyttömukavuus. Politess kämmentietokoneita käyttävät lukuisat yksityiset pysäköinninvalvontayritykset ympäri suomen.
Politess Ticketman
Politess -kämmentietokoneet on varustettu sisäänrakennetulla tulostimella ja 3 Mpix värikameralla. Täysväri-, kosketusnäytön sekä taustavalaistun näppäimistön ansiosta pysäköinninvalvontalaitteet ovat helppokäyttöisiä ja mahdollistavat käytön yhdellä kädellä, jopa hansikkaat
kädessä.
www.laatukilpi.fi (06) 4822 200
pysäköintilippuautomaatit
7
CALE -pysäköintilippuautomaatit
Laatukilpi tuo maahan, asentaa ja huoltaa laadukkaat Cale -pysäköintilippuautomaatit. Cale:lla on yli 50
vuoden kokemus pysäköinnin maksulaitteitten kehittämisestä sekä valmistuksesta. Tuoteperhe koostuu
turvallisista ja uudenaikaisista maksuautomaateista, sekä Cale WebOffice -sovelluksesta, jolla voidaan
hallita automaatteja etäkäyttöisesti ja nähdä reaaliaikaisia
myyntiraportteja. Kehittynyt tekniikka yhdistettynä helppokäyttöisyyteen tekevät pysäköinnistä vaivatonta ja joustavaa!
Cale CWT Compact -pysäköintilippuautomaatti
CWT Compact on uuden sukupolven pysäköintimaksulaite Cale tuoteperheessä. Helppokäyttöiset ja monipuoliset toiminnot mahdollistavat lippuautomaattien kustomoinnin
sekä joustavat maksuvaihtoehdot.
Kaappi ja jalusta valmistettu ruostumattomasta teräksestä
Korkealaatuinen tulostin, joka käsittelee grafiikkaa, kuitteja sekä 2D viivakoodeja
Lipun pituus jopa 150 mm
Patentoitu, elektroninen lukitusjärjestelmä
Sisäänkirjautuminen auton reksiterikilvellä
Graafinen näyttö sekä aakkosnumeerinen näppäimistö
Standardoitu kielivalikko 10 eri kielelle
Lisävarusteina: setelinlukija, kortinlukija (magneettijuova- ja sirukortti), aurinko
paneeli, liiketunnistin sekä hälytyssireeni.
Ota yhteyttä ja kysy lisää vaivattomista pysäköintiratkaisuistamme!
Stefan Storgård, toimitusjohtaja, pysäköintiratkaisut
+358 (0)500 665 202, [email protected]
Calen lippuautomaatit ovat Suomessa markkinajohtajia!
7
kadunkalusteet
Huoltovapaat kadunkalusteet Laatukilveltä
Laatukilven kadunkalusteet ovat muotoilultaan ajattomia, kestävärakenteisia ja ovat räätälöitävissä asiakkaan ja ympäristön tarpeisiin soveltuviksi. Kalusteiden rakenteet on valmistettu pääsääntöisesti tukevasta RAL-sävyyn maalatusta
alumiiniprofiilista, joka teke pinnasta kestävän ja helposti puhdistettavan. Kattavasta valikoimastamme löydät pyöräkatokset ja -telineet, varastot, jätekatokset, terassi- ja pysäköintialueen aidat sekä monet muut tuotteet ulkotilojen
kalustamiseen.
Pyöräkatokset ja -telineet
Laatukilpi toimittaa kaikenlaiset ratkaisut pyörien säilyttämiseen. Moduulirakenteensa ansiosta sekä pyörätelineet että katokset ovat helposti räätälöitävissä asiakkaiden tarpeiden mukaisiksi ja ne voidaan toimittaa joko 1- tai 2- puoleisina.
Designiltaan selkeälinjaisen pyöräkatoksen leveyttä voidaan kasvattaa 2000 mm:m paloissa, joissa jokaisessa on 5 pyöräpaikkaa. Pyörätelineen yhden moduulin leveys on 2500 mm.
8
Varastot ja jätekatokset
Tukevasta alumiiniprofiilista valmistetut varastot ja jätekatokset ovat
helposti räätälöitävissä asiakkaan ja ympäristön tarpeisiin soveltuviksi.Voit yhdistellä mieleisesi kokonaisuuden standardivärivaihtoehdoistamme tai pyytää tarjouksen haluamallasi RAL -sävyllä maalattuna.
Varastot ja katokset voidaan varustaa valaistuksella ja halutessa
esimerkiksi opastauluilla.
Suojakatokset
Muotoilultaan ajattomat Laatukilven suojakatokset valmistetaan tukevasta alumiiniprofiilista ja iskunkestävästä lasista.
Kattavasta valikoimastamme löytyvät suojakatokset mm. linja-autopysäkeille,pysäköintilippuautomaateille,tupakointipaikoille sekä sisäänkäynneille. Moduulirakenteiset tuotteemme tarjoavat kokonaisvaltaisia ratkaisuja, jotka voidaan
räätälöidä asiakkaan tarpeiden mukaan, yhdistämällä esimerksikis sisäänkäynti- sekä pyöräkatos yhdeksi kokonaisuudeksi.
Huoltovapaat kadunkalusteet Laatukilveltä
Kadunkalusteet
Penkit ja pöydät
Tukevarakenteiset penkit ja pöydät valmistetaan pulverimaalatusta alumiiniprofiilista. Saatavilla useissa eri värivaihtoehdoissa,
pöytätaso ja istuinosa mahdollista päällystää puujäljitelmä pinnoitteella. Materiaalinsa ansiosta ulkokalusteet ovat laadukkaita,
kestäviä ja huoltovapaita.
9
Aidat
Laatukilven kattavasta valikoimasta löytyvät myös terassi- ja pysäköintialueen aidat. Tukevarakenteiset ja selkeälinjaiset
aidat valmistetaan korkealaatuisesta alumiini-proliisita, joka on mahdollista maalata asiakkaan omalla RAL-sävyllä. Terassiaitoihin on mahdollista saada myös banderolli haluamallaan kankaan värillä. Aidat on helppo kasata ja täydentää tarpeen
vaatiessa lisämoduuleilla. Yhden aitamoduulin koko 2600 x 550mm.
Muut
Tarjoamme myös muita tuotteita julkisiin tiloihin, kuten infotauluja, kellopylväitä, roskakoreja,
tuhkakuppeja, jne.
Ota yhteyttä ja suunnitellaan yhdessä mieleisesi kokonaisuus!
Jan Hautala, myyntipäällikkö
+358 (0)50 371 2122, [email protected]
www.laatukilpi.fi (06) 4822 200
Opasteet
Opastustaulut ja erikoiskilvet
Laatukilven tuotevalikoima kattaa koko opastamisen kirjon. Valmistamme vuosikymmenien ammattitaidolla asiakkaan suunnittelemat opasteet ja erikoiskilvet niin ulko- kuin sisäkäyttöönkin.
Valmistamme kuntien ja kaupunkien opastaulut, teollisuusalueiden
opastekartat sekä ulkoilualueiden kartat ja opasteet.
Tuotevalikoimamme kattaa myös nimineulat, tarrat ja tarrakirjaimet, kaiverruskilvet sekä työsuojeluun tarkoitetut erikoiskilvet.
Kun on kyse opastamisesta, Laatukilveltä löytyy ratkaisu!
Kysy lisää asiakaspalvelustamme, ammattilaisemme auttavat
Sinua suunnittelussa mielellään!
Asiakaspalvelu ja myynti
(06) 4822 200, [email protected]
Rehuvarastojen merkintäkilvet
Laatukilveltä tilaat kätevästi myös rehuvarastojen merkintäkilvet.
Rehuvarastojen merkinnän ja tunnisteiden käyttämisen
tarkoituksena on parantaa rehujen jäljitettävyyttä. Kilvet
valmistetaan 1mm vahvuisesta alumiinista, joka pinnoitetaan heijastavalla R1-kalvolla.
Yksilöity tunnuskilpi sisältää tilan pitopaikkatunnuksen sekä
juoksevan varastonumeron ja viivakoodin, joka muodostuu
varastonumerosta ja pitopaikkatunnuksesta. Tunnuskilpi
kiinnitetään siilon syöttöputkeen siilokiinnittimillä (100114mm kuvasssa) tai RST-putkisiteillä.
1. Tunnuskilpi
2. Varastokilpi (suomi/ruotsi)
Jos rehuvarastot ovat sisätiloissa tai
muuten piilossa, varastojen löytämistä
voidaan helopottaa myös erillisellä
varastokilpimerkillä.
99
200 mm
FI000123456789
REHUVARASTO
64123461 123467898
10
Vuosikymmenten ammattitaito yhdistettynä monipuoliseen
laitteistoomme mahdollistavat asiakkaittemme toiveitten toteuttamisen aina pienistä kilvistä ja nimineuloista suuriin ulkoopasteisiin.
150 mm
300 mm
FODERLAGER
Tilaa rehuvarastojen merkintäkilvet
vaivattomasti netistä tai ota yhteyttä
asiakaspalveluumme!
Asiakaspalvelu ja myynti
www.laatukilpi.fi
(06) 4822 200, [email protected]
Kun on kyse opastamisesta, asiakaspalvelumme auttaa Sinua mielellään!
Liikenteenohjaus
Liikennemerkit, pystytystarvikkeet sekä ohjaus- ja sulkulaitteet
Laatukilpi Oy:llä on pitkät perinteet suomalaisessa liikennemerkkivalmistuksessa. Valmistamme kaikki liikenneviraston hyväksymät
liikennemerkit ja liikenneopasteet yli 40-vuoden kokemuksella.
Liikennemerkkien lisäksi Laatukilpi on monipuolinen toimija liikenteen turvallisuuteen ja sujuvuuteen liittyen. Valmistamme ja
myymme korkeatasoisia liikenteenohjaustuotteita, sulkulaitteita ja puomeja liikenteen turvallisuuden takaamiseksi.Liikenteenohjaukseen liittyvien tuotteiden lisäksi valikoimastamme löytyvät myös kaikki liikennemerkkien ja opasteiden pystyttämiseen tarvittavat kiinnikkeet, pylväät, jalustat sekä betoniperustat ja -elementit.
Kysy lisää asiakaspalvelustamme!
11
Asiakaspalvelu ja myynti
(06) 4822 200, [email protected]
Takuuvarmat tuotteet
Laatukilpi Oy:lle on myönnetty CE-merkintäoikeus liikennemerkeille sekä liikennemerkkien kiinnikkeille ja pystytyspylväille EN
12899-1 standardin mukaisesti.
Liikennemerkkien taakse merkitään standardin numero sekä vuosi ja standardin mukaisella luokkamerkinnällä kalvon luokka (R1,
R2 tai R3), reunan luokka (E1, E2 tai E3) ja onko liikennemerkin alueella kilven läpäiseviä reikiä (P3=ei, P2=on kiinnikkeiden takia).
Liikennemerkkien ja opasteiden taakse kiinnitetään myös takuutarra, joka kertoo tuotteen valmistajan sekä valmistusajankohdan.
Laatukilpi Oy myöntää merkeilleen 7-12 vuoden takuun merkin valmistusmateriaaleista riippuen.
Konepajatoiminta
Teräsrakenteet ja alihankinta
Laatukilpi Oy:n liiketoiminta kattaa myös
konepajatoiminnan. Valmistamme vuosikymmenten kokemuksella ja ammattitaidolla erilaisia
teräsrakenteita alihankintana mm. rautateille ja
teollisuudelle.
Nykyaikaiset tuotantolaitteet, yhdistettynä
laajaan osaajien verkostoon, mahdollistavat
monipuolisten osakokonaisuuksien valmistamisen asiakkaittemme toiveiden mukaisesti.
Kysy lisää erilaisista
alihankintamahdollisuuksista:
Jari Takala, tuotantopäällikkö
+358 (0)50 550 6771, [email protected]
Valmistamme osakokonaisuuksia alihankintana teräksestä ja raudasta
varoitusmerkit
111 Mutka oikealle
12
116 Jyrkkä ylämäki
133 Liikenneruuhka
144
Liukas ajorata
154 Hiihtolatu
162.2
Sivutien risteys
Mutkia, joista en-
Mutkia, joista ensim-
112 Mutka vasemmalle 113 simmäinen oikealle 114 mäinen vasemmalle
121 Kapeneva tie
141
Epätasainen tie
Vaarallinen
147tien reuna
155 Hirvieläimiä
163 Sivutien risteys
122
Kaksisuuntainen liikenne
141a Töyssyjä
Suojatien ennak-
151 kovaroitus
156 Poroja
163.2 Sivutien risteys
131
115 Jyrkkä alamäki
Lautta, laituri
Avattava silta
132 tai ranta
142 Tietyö
143 Irtokiviä
152 Lapsia
153 Pyöräilijöitä
161
Tienristeys
164 Sivutien risteys
www.laatukilpi.fi (06) 4822 200
162 Sivutien risteys
164.2 Sivutien risteys
varoitusmerkit
166 Liikenneympyrä
165 Liikennevalot
167 Raitiotie
Rautatien taso-
171 risteys ilman
puomit
puomeja
173
174
175
176
Rautatien taso-
172 risteys, jossa on
Yksiraiteisen rautatien tasotisteys
Rautatien tasoristeyksen
lähestymismerkit
Kaksi- tai useampiraitei-
177 sen rautautatien tasoristeys
181 Putoavia kiviä
182
183 Sivutuuli
Matalalla lentäviä lentokoneita
189 Muu vaara
etuajo-oikeus- ja väistämismerkit
Etuajo-
211 oikeutettu tie
Väistämisvel-
222 vollisuus koh-
Etuajo-oikeuden
212 päättyminen
Väistämisvelvolli-
231 suus risteyksessä
Etuajo-oikeus
221 kohdattaessa
232
Pakollinen
pysäyttäminen
dattaessa
Opastamisen ja pysäköintiratkaisujen ammattilainen
13
kielto- ja rajoitusmerkit
Ajoneuvolla
311 ajo kielletty
Moottorikäyttöi-
312 sellä ajoneuvolla
Kuorma- ja
Moottori-
317
kielletty
Moottorikelkalla ajo
kielletty
322
Polkupyörällä
ja mopolla
ajo kielletty
323
Jalankulku
kielletty
332
Vasemmalle
kääntyminen
kielletty
333
Oikealle
kääntyminen
kielletty
Ajoneuvon tai ajoneuvoyhdistelmän
suurin sallittu pituus
344
Traktorilla
314 yhdistelmällä
ajo kielletty
ajo kielletty
316 pyörällä ajo
Ajoneuvo-
313 pakettiautolla
315 ajo kielletty
ajo kielletty
Vaarallisten
318 aineiden kul-
319
Mopolla
Linja-autolla
ajo kielletty
321 ajo kielletty
jetus kielletty
324
Jalankulku sekä
polkupyörällä ja
mopolla ajo kielletty
325
Ratsastus
kielletty
Kielletty
331 ajosuunta
14
343
351
362
Ohituskielto
Nopeusrajoitus päättyy
352
Ajoneuvon
suurin sallittu massa
Ohituskielto
päättyy
Nopeus-
363 rajoitusalue
334
U-käännös
kielletty
Ajoneuvon
342
341 suurin sal-
littu leveys
Ajoneuvoyhdis-
345 telmän suurin
346
sallittu massa
353
Ohituskielto
kuorma-autolla
Ajoneuvon suurin
sallittu akselille
kohdistuva massa
Ohituskielto kuorma-
354 autolla päättyy
347
Ajoneuvon
suurin sallittu
korkeus
Ajoneuvon suurin
sallittu telille kohdistuva massa
Nopeus-
361 rajoitus
Nopeusrajoitus-
364 alue päättyy
365
www.laatukilpi.fi (06) 4822 200
Ajokaistakohtainen
kielto tai rajoitus
kielto- ja rajoitusmerkit
Pysäyttämi-
371 nen kielletty
Pysäköinti
372 kielletty
Pysäköinti-
373 kieltoalue
Vuoropysäköinti
Taksin pysäyt-
376 tämispaikka
Pelastustie
381 (kielletty parittomina päivinä)
Pysäköintikielto
374 alue päättyy
Vuoropysäköinti
382 (kielletty parillisina päivinä)
Taksiasema-
375 alue
Pakollinen
391 pysäyttäminen
tulliasemalla
määräysmerkit
392
Pakollinen pysäyttäminen tarkastusta varten
Moottorikäyttöis-
393 ten ajoneuvojen
vähimmäisetäisyys
15
Pakollinen
411 ajosuunta
416
Pakollinen
kiertosuunta
423
Yhdistetty
pyörätie ja
jalkakäytävä
412
Pakollinen
ajosuunta
413 ajosuunta
417
Liikenteen
jakaja
418
424
Pyörätie ja
jalkakäytävä
rinnakkain
Pakollinen
Liikenteen
jakaja
Pyörätie ja
425 jalkakäytävä
Pakollinen
414 ajosuunta
415
421 Jalkakäytävä
422
Moottori-
426 kelkkailureitti
427
Pakollinen
ajosuunta
Pyörätie
Ratsastustie
rinnakkain
Valikoimaamme kuuluvat myös opastustaulut ja erikoiskilvet
ohjemerkit
METRO
511
Suojatie
Liityntäpysä-
520a köintipaikka
Liityntäpysä-
520b köintipaikka
Liityntäpysä-
520c köintipaikka
Pysäköinti-
521 paikka
Paikallisliikenteen linjaauton pysäkki
531
521a
Ajoneuvojen
sijoitus pysäköintipaikalla
521b
Ajoneuvojen
sijoitus pysäköintipaikalla
521c
Ajoneuvojen
sijoitus pysäköintipaikalla
522
Kohtaamispaikka
Kaukoliiken-
532 teen linja-
auton pysäkki
533
534
Raitiovaunun pysäkki
Taksiasema
Linja-
541a autokaista
541b
Linjaautokaista
Linja-autokaista päättyy
542a
Linja-autokaista päättyy
542b
16
Yksisuun-
551 tainen tie
543a
Raitiovaunukaista
561 Moottoritie
543b
562
Raitiovaunukaista
Moottoritie
päättyy
Raitiovaunukaista päättyy
544a
Moottoriliikennetie
563
Raitiovaunukaista päättyy
544b
Moottoriliikennetie
päättyy
565
Tunneli ja lisäkilpi 814
vaikutusalueen pituus
Taajama päättyy
573
Pihakatu
564
S
O
S
571
566 Tunneli päättyy
567
Taajama
572
Hätäpysäyttämispaikka
574
Pihakatu
päättyy
575
Kävelykatu
www.laatukilpi.fi (06) 4822 200
576
Kävelykatu
päättyy
opastusmerkit
LAHTI
LAMMI
292
611
TURENKI
292
LAMMI
612
Suunnistustaulu
Suunnistustaulu
TAMPERE
TURKU
613
615
Kiertotien suunnistustaulu
616 Ajoreittiopastus
Kiertotieopastus
17
TAMPERE
3
621
614
Ajokaistaopastus
622
Ajokaistaopastus
Kiertotien suunnistustaulu
Ajokaistaopastus keskikaiteellisella tiellä ja lisäkilpi
815 etäisyys kohteeseen
623.1
Ajokaistan
päättyminen
623.2
Ajokaistan päättyminen
Liikennemerkit ja opasteet yli 40-vuoden kokemuksella
opastusmerkit
MIKKELI
18 KOTKA
631
Ajokaistan
yläpuolinen viitta
632
633
Ajokaistan yläpuolinen viitta
KUOPIO
641
644
642
Tienviitta
HAARAJOKI 6
643
Erkanemisviitta
Yksityisen tien viitta
Osoiteviitta
Pispala 4 , 5
645
Ajokaistan yläpuolinen erkanemisviitta
Osoiteviitan
646
644a ennakkomerkki
Kevyen liikenteen viitta
647
Kiertotien viitta
Kiertotien viitta
HELSINKI 119
KESKUSTA
648 Paikalliskohteen viitta
649
Moottoritien/moottoriliikennetien viitta
18
650a
650b
Liityntäpysäköintiviitta
650c
Liityntäpysäköintiviitta
Liityntäpysäköintiviitta
METRO
650d
651
Liityntäpysäköintiviitta
TURKU 70
SALO 25
653
Enimmäisnopeussuositus
663
Kansainvälisen
pääliikenneväylän numero
671
Moottoritien tunnus
664
672
661
Valtatien
numero
Moottoriliikennetien
tunnus
665
673
665a
674
662
Seututien numero
Autolautta
Umpitie
PUNKAHARJU
Etäisyystaulu
Kantatien
numero
Lentoasema
652
Umpitie
675
666
Tavarasatama
Muun yleisen
tien numero
676
667
Paikannimi
Opastus numeron tarkoittamalle tielle
Teollisuusalue
www.laatukilpi.fi (06) 4822 200
677
Eritasoliittymän numero
Pysäköinti
677a
Katettu
pysäköinti
opastusmerkit
678
Rautatieasema
681
Pakettiautolle
tarkoitettu reitti
Vammaisille
Linja-auto-
679 asema
683 tarkoitettu reitti
Moottoripyörälle
681 tarkoitettu reitti
Vaarallisten ainei-
684 den kuljetuksille
681
Kuorma-autolle
tarkoitettu reitti
Mopolle tar-
681 koitettu reitti
Reitti, jolla
685 on portaat
681
Henkilöautolle
tarkoitettu reitti
Traktorille tar-
681 koitettu reitti
Reitti, jolla
685 on portaat
Polkupyörälle
681
Linja-autolle
tarkoitettu reitti
681 tarkoitettu reitti
681
Matkailu ajoneuvolle tarkoitettu reitti
682 tarkoitettu reitti
Jalankulkijoille
Reitti, ilman
686 portaita
tarkoitettu reitti
150 m
686
Reitti, ilman
portaita
686
Reitti, ilman
portaita
686
Reitti, ilman
portaita
690
Hätäuloskäynti
691
Poistumisreitti
KAUHAVA
19
Maakunnanrajakilpi
Kunnanrajakilpi
Lääninrajakilpi
Tiemerkit
Taustamerkki varalaskupaikalla
Taustamerkki
Kaarteen
suuntamerkki
Erkanemismerkki
Korkeusmerkki
Kiertotien suuntanuoli
A
B
Reunamerkit
C
Liikennemerkkipylvään tehostamismerkki
Alikulun korkeusmitta
Maastoliikenne kielletty
Tieinfo opastusmerkki
Toteutamme myös laadukkaita ulkoalue- ja opaskarttoja
Palvelukohteiden opastusmerkit
701
Palvelukohteen
opastustaulu
704
Palvelukohteen
osoiteviitta
702
704a viitan ennakkomerkki
710
Radioaseman
taajuus
721
Autokorjaamo
722
Huoltoasema
726
Käymälä
731
Retkeilymaja
742
Ulkoilualue
Palvelukohteen osoite-
20
703
Opastuspiste
723
733
Hotelli tai
motelli
Leirintäalue
Matkailutie
771b
Luontokohde
772d
Näköalapaikka
772e
Kalastuspaikka
773c
Hiihtohissi
773d
Aamiaismajoitus
774c
Suoramyyntipaikka
Hätäpuhelin
792
Sammutin
773b
791
711
771a
772c
774b
Palvelukohteen
opastustaulu
774d
Palvelukohteen erkanemisviitta
712
Opastustoimisto
715
724
Ruokailupaikka
725
Kahvila tai
pikaruokapaikka
741
Levädysalue
734
Matkailuajoneuvoalue
Museo tai histori-
Ensiapu
Maailman-
772a allinen rakennus
772b perintökohde
Eläintarha
tai -puisto
772f
Muu nähtävyys
773a
Golfkenttä
773e
Huvi- tai
teemapuisto
774a
Mökkimajoitus
Käsityöpaja
774e
774f
Ratsastuspaikka
Matkailutie
www.laatukilpi.fi (06) 4822 200
Kotieläinpiha
Uintipaikka
lisäkilvet
m
1 2 km
Kohde risteä-
811 vällä tiellä
812
Kohde nuolen
suunnassa
813
Kohde nuolen
suunnassa
814
822
Vapaa korkeus
823
Vaikutusalue alkaa
815
Etäisyys
kohteeseen
Sähöjohdon
korkeus
824
Vaikutusalue
molempiin suuntiin
828
Vaikutusalue päättyy
831
Henkilö-auto
834
Pakettiauto
835
Matkailuajoneuvo
Vaikutusalueen pituus
STOP
200 m
816
Etäisyys pakolliseen
pysäyttämiseen
821
Vapaa leveys
825
Vaikutusalue
molempiin suuntiin
826
Vaikutusalue
nuolen suuntaan
827
832
Linja-auto
833
Kuorma-auto
833. 2
Ajoneuvoyhdistelmä
21
836
Invalidin
ajoneuvo
845
Pysäköintitapa
853
Voimassaoloaika
(sun. ja pyhinä)
856b
Pysäköintikiekon
käyttövelvollisuus
841
848
Moottoripyörä
Kielto ryhmän Avaarallisten aineiden kuljetukselle
854 Aikarajoitus
861a
Etuajo-oikeutetun
liikenteen suunta
842
849
Tekstillinen
lisäkilpi
Läpiajokielto ryhmän B
vaarallisten aineiden
kuljetukselle
855a
Maksullinen
pysäköinti
861b
Etuajo-oikeutetun
liikenteen suunta
Yleisrajoitus
871
Mopo
843
851
844
Pysäköintitapa
Voimassaoloaika
(arkisin ma-pe)
852
Voimassaoloaika
(arki-lauantaisin)
Maksullinen
pysäköinti
856a
Polkupyörä
855b
862
Tukkitie
863
SOS
Tekstillinen
872 lisäkilpi
880
Hätäpuhelin ja
sammutin
Opastamisen ja pysäköintiratkaisujen ammattilainen
Pysäköintikiekon
käyttövelvollisuus
Risteävä kaksisuuntainen pyörätie
Vesiliikennemerkit
1
Ankkurin käyttötikielto
Aallokon aiheut-
6 tamisen kielto
22
11
Nopeusrajoitus (km/h)
Rajoitettu kulku-
16 syvyys (metriä)
2 Pysäköimiskielto
7
Vesihiihtokielto
12
17
Pysähtymismerkki
3
Kiinnittymiskielto
8
13
4
Ohittamiskielto
Aluksen kulku moottori-
Purjelautailukielto
9 voimaa käyttäen kielletty
5
Kohtaamiskielto
Vesiskootterilla
10 ajo kielletty
Rajoitettu alikulku-
Yleinen varoitusmerkki
14
Annettava äänimerkki, äänen tunnus
19
Väylän reuna (etäisyys merkistä väylän
reunaan metreissä)
Rajoitettu kulkuleveys
18
Voimakas virtaus ja
virtauksen suunta
15 korkeus (metriä)
20
Varoitus uimapaikasta
Otettava yhteys
21 radiopuhelimella
www.laatukilpi.fi (06) 4822 200
vesiliikennemerkit
22
Pysäköiminen sallittu
Lauttaväylän risteä-
27
26 minen (köuden va-
rassa kulkeva lautta)
23
Kiinnittyminen sallittu
Lauttaväylän risteäminen (vapaasti
kulkeva lautta)
24
25
Ilmajohto
Mahdollisuus radio-
28 puhelinyhteyteen
29
Puhelin
Kiellon, määräyksen tai
Juomavesipiste
30 rajoituksen päättyminen
23
Päämerkki
500 m
32
31
Apukilpiä
Vierassatama
Päämerkin vaikutussuuntaa osoittava apumerkki
KAAPELI
33
Kaapeli- ja johtotaulu
(Kuvassa kaapelitaulu)
34
Suuntamerkki (Alempi)
34
Suuntamerkki (Ylempi)
Valmistamme yrityksellesi näyttävät logotaulut ja tehdasaluekartat
kiinnittimet
Laatukilven korkealuokkaiset kiinnittimet pitävät VARMASTI
- tiukemmassakin paikassa!
Valmistamme useimmat kiinnittimemme vahvasta teräksestä. Kiinnittimemme ovat läpäisseet loistavin arvosanoin lukuisia lujuustestejä kovissa olosuhteissa myrskyssä, jäässä ja pakkasessa.
Kiinnittimet vakiomerkeille ja lamelleille
Olli-kiinnitin 1-puol.
Olli-kiinnitin 2-puol.
• vakiomerkit ja lamellit
• 60 mm putkelle
• vakiomerkit ja lamellit
• 60 mm putkelle
Kiinnitin 1-puol.
Kiinnitin 2-puol.
• vakiomerkit ja lamellit
• 89 - 102; 108 - 120;
127 - 139; 150 - 168; 190-210 ja
200 - 240 mm putkille
• vakiomerkit ja lamellit
• 89 - 102; 108 - 120;
127 - 139; 150 - 168; 190-210
ja 200 - 240 mm putkille
24
Kiinnitin 1-puol.
Kiinnitin 2-puol.
Huippukiinnitin
• lamellit, ruuvikiinnitys
• 60 mm putkelle
• lamellit, ruuvikiinnitys
• 60 mm putkelle
• esim. merkeille nro 511 ja 522
• 3 mm Al ja 12 mm vaneri
• 60 mm putkelle
Al-kiinnitin 1-puol.
Al-kiinnitin 1-puol.
Al-kiinnitin 2-puol.
• vakiomerkit
• 60 mm putkelle
• vakiomerkit ja lamellit
• 60 mm putkelle
• vakiomerkit ja lamellit
• 60 mm putkelle
Liikennemerkkien CE-merkintä
Liikennemerkkien CE-merkintä tuli pakolliseksi kesällä 2013. CE-merkinnällä valmistaja
vakuuttaa, että liikennemerkit ovat eurooppalaisen harmonisoidun tuotestandardin
mukaiset, ja valmistus täyttää laadunvalvonnan vaatimukset.
1.7.2013 alkaen kaikki asiakkaille toimitetut liikennemerkit sekä pylväät tulee olla CEmerkittyjä. CE-merkinnän mukaisesti liikennemerkit tulee toimittaa asiakkaalle aina
yhdessä CE-merkittyjen kiinnittimien kanssa (liikennemerkki=kilpi ja siihen kiinnitetty
kalvo, kilpi=kilpiaihio, jäykisteet, ja KIINNITTIMET).
Laatukilpi Oy:lle myönnettiin CE-merkintäoikeus ensimmäisten joukossa, 1.7.2013
alkaen, standardin EN 12899-1 mukaisesti. CE-merkintäoikeus koskee liikennemerkkejä
sekä liikennemerkkien pystytyspylväitä. Lisäksi Laatukilpi Oy:n tuotevalikoimaan
kuuluvat CE-merkityt Jerol -törmäysturvalliset pylväät.
Toimitamme kaikki merkkien ja opasteiden pystytykseen tarvittavat tuotteet
kiinnittimet
Kiinnittimet
jaja
viitoille
Kiinnittimetkatunimikilville
katunimikilvelle
viitalle
Vannekiinnitin
1-kilvelle
Vannekiinnitin
2-kilvelle
• 60 mm putkelle
• 60 mm putkelle
Al-kiinnitin 2-kilvelle
• 60 mm putkelle
Al-kiinnitin
1-kilvelle
• 60 mm putkelle
Osoiteviitankiinnitin 1-kilvelle
Osoiteviitankiinnitin 2-kilvelle
• 60, 90 ja 114 mm putkelle
• 60 mm putkelle
25
Kiinnittimet vaaka- ja vinotuille
Vaakatuen kiinnitin
Vinotuen kiinnitin
Seinäkiinnitin
• 60/60 mm putkelle
• 60/ 89 mm putkelle
• 60/114 mm putkelle
• 60/60 60/ 89 ja
60/114 mm putkelle
•
•
•
•
vakiomerkeille
60 mm sinkittyä putkea
ulkonema seinästä 530 mm
pystyputki 910 mm
Laadunvalvonta
Hyvä lopputulos ja tyytyväiset asiakkaat perustuvat haluun päästää
käsistämme vain korkeat laatuvaatimukset täyttäviä tuotteita.
40 vuoden vankka kokemus ja ammattitaito takaavat aina korkean laadun
tuotteillemme.
Valmistamme kiinnittimet, liikennemerkit, opasteet ja liikenneturvallisuustuotteet - yhdessä asiakkaamme kanssa. Haluamme kuunnella
asiakastamme kehittääksemme tuotteistamme jatkuvasti parempia.
www.laatukilpi.fi (06) 4822 200
pylväät, jalustat ja tarvikkeet
Putkipylväs
Putkipylväs
• kuumasinkitty teräsputki, 60,3 mm x 2,0 mm
• paino 2,86 kg/m
• varastopituudet : 2000, 2700, 3150, 3500
4000, 4500 ja 7000 mm
• kuumasinkitty teräsputki, 88,9 mm x 2,0 mm
• paino 4,29 kg/m
• varastopituudet : 4000, 4500, 6000 ja 8000 mm
BLF Asennustaso
• käytännöllinen apuväline liikennemerkin
kiinnitykseen
• helppo kiinnittää
• 60,3 ja 88,9 mm pylväälle
26
Betoniperusta
Betoniperusta
Betonielementti "Porsas"
BLF Irtojalusta
• 60,3 mm pylväälle
• korkeus 500, 700 ja 900 mm
• paino 29, 46 ja 63 kg
• 88,9 ja 114,3 mm pylväälle
• korkeus 900 mm ja 1300 mm
• paino 120 kg ja 210 kg
• Raudoitettua betonia
• punainen/keltainen raidoitus
• lisänä irroitettavat nostolenkit
• mitat : 1200x450x450 mm
• 60,3 mm pylväälle
• paino 220 kg
•
•
•
•
60 mm:n putkelle
tilapäiseen käyttöön
paino 25 kg
tukeva , halkaisija 600 mm
Väliaikainen liikennemerkin jalka
Säädettävä
pika-asennusjalusta
liikennemerkille
• liikennemerkin väliaikaiseen pystykseen
• helppo painaa jalalla esimerkiksi nurmikkoon ja irroittaa
vetokahvan avulla
Pika-asennusjalusta on erinomainen
ratkaisu nopeaan pystytykseen ja antaa
tukevan alustan esim. soratielle
pystytettäessä. Jalka voidaan “täryyttää"
maahan esim. Hiltin iskevillä
piikkauslaitteilla.
• kuumasinkitty teräsputki
• 60 mm putkelle
• korkeus 750 mm
Jos routa vääntää putken vinoon,
se voidaan suoristaa jalustassa
olevien ruuvien avulla!
Putkialusta betoni- /asfalttipinnalle
Juuriputkijalusta
Liikennemerkin pystykseen betoniselle pinnalle,
esimerkiksi pysäköintihalliin. Helppo asentaa.
• 60 mm putkelle
• kuumasinkitty teräsputki
• 60 mm putkelle
• mitat 70x600 mm
Muovihattu
Lukitusrengas
Lukitusrengas
• ruiskupuristettua muovia
• 60,3, 88,9 ja 114,3 mm
pylväälle
• 1 ja 2 osainen
• ruiskupuristettua muovia
• 60,3 mm pylväälle
• kovakumia
• 88,9 mm pylväälle
• 114,3 mm pylväälle
Jatkokappale
putkelle,
ulkopuolinen
• pursotettu alumiini tai
kuumasinkitty teräs
• Saatavilla 60,3, 88,9 ja
114,3 mm putkelle
• pituus 200 / 300 mm
www.laatukilpi.fi (06) 4822 200
Jatkokappale putkelle,
sisäpuolinen
• kuumasinkitty teräs
• Saatavilla 60,3, 88,9 ja
114,3 mm putkelle
• pituus 200 / 300 mm
Jerol -pylväät
Törmäysturvalliset
-pylväät
Laatukilpi maahantuo ja myy ainoana Suomessa törmäysturvallisia Jerol-pylväitä.
Jerol-pylväät ovat Euroopan markkinajohtajia ja ainoita komposiitti-valmisteisia,
täysin törmäysturvallisia pylväitä lajissaan. Jerol-pylväät ovat ympäristöystävällisiä ja
niiden käyttöikä on jopa yli 60 vuotta! Katso sivuiltamme www.laatukilpi.fi Jerolpylväiden törmäystesti-videot.
Jerol valaisinpylväät
Jerolin valaisinpylväitä on saatavana 6M, 8M, 10M ja
12M -malleina
Pylväiden lujuus on laskettu EN 40:n mukaisesti.
Pylväät ovat törmäystestattuja ja hyväksyttyjä
tuoteperheenä EN 12767 mukaisesti. Luokitus:
70,LE,3, 100,NE,2, ilman matkustamovaurioita.
Jerol liikennevalopylväät
Jerol liikennevalopylväitä on saatavana neljänä eri
mallina: 114, 140, 168 ja 219.
Pylväiden lujuus on laskettu EN 40:n mukaisesti.
Pylväät soveltuvat kaikille nykyisin käytössä oleville
liikennevalolait-teistoille. Pylväät ovat
törmäystestattuja ja hyväk-syttyjä tuoteperheenä EN
12767 mukaisesti. Luokitus: 100,NE,2, ilman
matkustamovaurioita.
Jerol opastepylväät
Jerol opastepylväitä on saatavana viitenä eri mallina:
114, 140, 168, 219 ja 273.
Pylväiden lujuus on laskettu EN 40:n mukaisesti.
Täsmällisten EN 12899-1:n mukaisten mittojen
laskentaa varten annamme ilmaiseksi käyttöön Jerol
OPTA-laskentaohjelman . Pylväät ovat
törmäystestattuja ja hyväksyttyjä tuoteperheenä EN
12767 mukaisesti. Luokitus: 100,NE,2, ilman
matkustamovaurioita.
Jerol sähköpylväät
Jerolin sähköpylvästä on saatavana vakiopiituksina
7-16 metriin saakka. Pidemmät pylväät
erikoistilauksesta.
Jerol sähköpylväät ovat käytännössä huoltovapaita
eivätkä ne sisällä myrkyllisiä ainesosia. Verrattuna
perinteiseen puupylvääseen, Jerol sähköpylväät
ovat ympäristöystävällisiä ja painoltaan puolet
kevyempiä, mikä tekee niiden käsittelystä helppoa.
Katso Jerol-pylväitten törmäysvideot www.laatukilpi.fi
27
liikenteen ohjaus- ja sulkulaitteet
U
28
US
U
T
U
!
LK-Puskupuomi
TaTu - Talon turvapuomi
•Todella lujarakenteinen LK-puskupuomi estää tehokkaasti asiattoman ajoneuvoliikenteen, päästäen kuitenkin hälytysajoneuvot läpi.
Puskupuomi toimii nimensä mukaisesti puskemalla kevyesti puomiosaa, jolloin se aukeaa
• Puomin koneisto on “lapsi-turvallinen” eli se on piilossa umpinaisessa kotelossa
• Puomiosa on valmistettu kestävästä läpivärjätystä muovista,
jonka sisällä on teräsristikkorakenne. Puomin muovireunukset suojaavat heijastavan punaisen kalvon naarmuuntimisen
• Tarrakalvo voidaan valmistaa esim. kaupungin tunnuksilla
• Mitat: Leveys 2000 mm, korkeus 960 mm
• TaTu -Talon turvapuomi on kokoontaittuva ja ulkoseinään
kiinteästi asennettava puomi
• Puomin maksimipituus on 2000 mm, kotelon korkeus
kokoontaitettuna on vain 830 x 50 mm
• Teleskooppiperiaatteella toimiva puomi ja säilytyskotelo
ovat kestävää terästä ja suojaavat heijastavaa, punaista kalvoa naarmuuntumiselta.
• Kahden puomin välille voidaan pingottaa turvanauha tai
lippusiima
• Hyvä asennuspaikka on esimerkiksi huomaamattomasti
syöksytorven vieressä
Jatkettava tiepuomi
Kiinteistöpuomi
• Tukeva 101,6/88,9/76,1/60,3 mm:n kuumasinkitty putkirakenne
• Avautuu molempiin suuntiin 180o
• mahdollisuus varustaa lukolla
• käyttöpituus säädettävissä 4 - 6 m
• Puomissa pun/kel heijastava raidoitus
• pystytys vakiokokoisilla betonijalustoilla tai paikalleen valamalla
• Saatavissa avoinna olevan puomin tukiteline
•
•
•
•
BLF Mellakka-aita
•
•
•
•
•
valmistettu kuumasinkitystä teräsputkesta
varustettu puna-keltaisella R2-luokan heijastimella
helppo varastoida ja helppo yhdistellä toisiinsa
korkeus 1100 mm, yhden palan pituus 2500 mm
paino 19 kg
teräslevyä, polttomaalattu, II lk:n heijastinkalvo
pituus 2000 mm, korkeus 730 mm
paino 7,5 kg
jalat käännettävissä puomiosan sisään
• iskunkestävää muovia
• 60 mm putkelle
• halkaisija 600 tai 800 mm
BLF - Pollari
• muovipollari valmistettu
kaapelirouheesta
• korkeus 800 mm
• halkaisija 250 mm
• paino 30 kg
• kiinnitys 60 mm putkeen
BLF Kiertopuomi
Reunapaalu
• Kiertopuomia käytetään kohteissa, missä
halutaan rajoittaa läpiajoa. Portin voi lukita
mukana tulevalla avaimella auki tai kiinni.
• Kiertoporttia löytyy kahta eri pituutta:
1400 mm ja 1800 mm
• Kuumasinkittyä terästä
• pyöreä 75x1800
mm, valkoinen
prismaheijastin
Havainnepylväs
Sulkupylväs
•
•
•
•
• pylväs on pakkasta ja taivutuksia hyvin kestävää
muoviputkea, korkeus 990 mm
• heijastinkalvorenkaat I lk:n kalvosta
• pylvään päässä hahlot, joihin voidaan kiinnittää
esim. lippusiima
• jalusta joustavaa kumimassaa, p. 7,5 kg
• yliajettaessa ajoneuvon vaurioitumisriski vähäisempi, kuin betoni- ja rautajalustoilla
• asettamalla useampia jalustoja päällekkäin
voidaan pystyssä pysymistä lisätä
• ahtaissa paikoissa pystytys voidaan
tehdä myös naulaamalla alustaan
'korkki', johon pylväs painetaan tiiviisti
pylväs 160 mm muoviputkea
pituus 900 mm
60 mm liikennemerkkipylväälle
heijastinrenkaat I lk:n heijastinkalvosta
• kiinnityshatut muovia ruuvikiinnityksin
• käytetään liikennemerkkipylvään huomattavuuden parantamiseen, esim.
liikenteenjakajakorokkeissa
BLF Liikennepeili
Aurausviitta
• oranssi UV-suojattu polypropeeni (PP) putki
• halkaisija Ø 25 mm
• pituus 1,5 m
• yläosassa valkoinen R2 lk:n
heijastinkalvo
Laatukilveltä kaikki liikenneturvallisuuteen liittyvät tuotteet
liikenteen ohjaus- ja sulkulaitteet
Tietyömaiden opasteet ja ohjaustuotteet
• Laatukilveltä saat tietyömaiden opaste-järjestelmiä ja laitteita.
• Valmistamme opastejärjestelmiä myös asiakkaitten
toiveitten ja piirustusten mukaisesti.
Kysy lisää asiakas-palvelustamme!
Asiakaspalvelu ja myynti
(06) 4822 200, [email protected]
BLF KP-Kannattaja
• monipuolinen kilven-/puominkannattaja
• iskunkestävää muovia
• kumipaino 11kg , kantokahvalla
BLF Kilpijalusta
BLF Sulkulevy
BLF Varoituskartio
•
•
•
•
•
• erittäin kestävä kilpijalusta
• valmistettu iskunkestävästä muovista
• kumipaino 14 kg
• korkeus 1 m
• kumijalustan paino 15 kg
• kantokahvat levyssä ja jalustassa
tukeva ja kestävä varoituskartio
matala painopiste
liikennemerkki yhdellä sivulla
pituus taitettuna 1100 mm
paino 6 kg
Vaihtuva nopeusrajoitus
• kaksi nopeutta kätevästi samassa
merkissä
• helppo vaihtaa esimerkiksi talvirajoitukset
• ei tarvitse vaihtaa koko merkkiä
• ei tarvi varastoida tarpeetonta
nopeusrajoitusmerkkiä
Sulkunauha
• muovinauha
• leveys : 75 mm
• pituus : 500 m
Lippusiima
• pituus 25 m
• muovisiiman paksuus 4 mm
• muovilipukkeissa keltainen/punainen II lk:n heijastinkalvo
29
Sulkukartiot
Kartioripustin
Joustavaa kumia
• pun / kel raidoitus
• korkeus :
510 mm
Liikennemerkin kiinnittämiseksi sulkukartioon, uusiomuovia
Paino :
1,5 kg
Muoviset
• pun / kel heijastava raidoitus
• korkeus :
500 mm
Paino :
750 mm
1000 mm
2,0 kg
4,5 kg
8,5 kg
Käsiopastin
• halkaisija
• materiaali
• paino kg
200 mm
400 mm
:
:
:
:
:
200 ja 400 mm
alumiini tai PVC-muovi
alumiini
muovi
0,30
0,63
Sihtilappu
• pehmoista, joustavaa muovia
• 1,5x34x190 mm
• värit : punainen, keltainen, sininen
ja valkoinen
Sumuheijastinlevy
•
•
•
•
1 mm alumiinilevyä
50x200 ja 75x200 mm
I ja II lk:n heijastinkalvo
värit : punainen, keltainen, vakoinen
Yksityistieliittymän heijastin
• muovinen prismaheijastin
• 40x180 mm
Nopeushidaste
Käytetään ajonopeuden hidastamiseksi esimerkiksi taajamissa, parkkihalleissa ja
taloyhtiöiden piha-alueilla. Hidastin on valmistettu kstävästä materiaalista.
Nopeushidastimesta voidaan koota pala palalta juuri oikean levyinen hidaste
ajoradalle latomalla keskipaloja vierekkäin tarpeellinen määrä (leveys 500
mm/pala) ja asettamalla päihin päätypalat.
Mitat:
Päätypalat: 900x270x50 mm
Keskipalat: 900x500x50 mm
Laatukilveltä tietyömaiden opasteet ja ohjaustuotteet
USEIN KYSYTTYÄ
KYSYMYS: Mistä saan luvan opasteitten ja viittojen pystyttämiseen?
VASTAUS: Mikäli haluat maantien varteen opasteen, ilmoituksen tai mainoksen, tarvitset siihen luvan elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskukselta (ELY-keskus). Katuverkolla luvanmyöntäjä on kunta ja yksityisteillä tien omistaja.
Luvat opasteille ja mainoksille myöntää keskitetysti Pirkanmaan ELY-keskus. Tilapäisille opasteille ja ilmoituksille luvan myöntää
paikallinen ELY-keskus. Katso tarkemmat ohjeet www.ely-keskus.fi/web/ely/opasteet tai ota yhteyttä Liikenneviraston ja ELYkeskuksen liikenteen asiakaspalveluun p. 0295 020 600 (ma-pe klo. 9-16).
Yksityiskäyttöön ja yksityisteille pystytettäville merkeille ei tarvita erityistä lupaa. Voit tilata sisä- ja ulko-opasteet yrityksellesi
tai yksityiskäyttöön vaivattomasti Laatukilven asiakaspalvelusta [email protected] tai p. (06) 4822 200.
Tilapäinen opastus
Tilapäisiä opasteita voidaan käyttää yleisötilaisuuksien, matkailijoita palvelevan myyntitoiminnan tai maantien varrella sijaitsevan myyntipisteen opastuksessa. Tilapäiset opastusmerkit ovat kevytrakenteisia, valkopohjaisia tauluja, jossa käytetään kohteen
nimeä tai tilaisuuden tunnusta sekä tarvittaessa kohteen suuntaa ja etäisyyttä. Opasteita ei saa kiinnittää valaisinpylväisiin eikä
liikennemekkeihin, vaan ne tulee pystyttää omalla jalustallaan. Tilapäisistä opasteista ei saa aiheutua vaaraa liikenneturvallisuudelle ja ne on poistettava vuorokauden kuluessa tilaisuuden päättymisestä.
Tienvarsimainonta
Tienvarsimainonta on maantielain nojalla pääsääntöisesti kiellettyä. Tarpeellisiksi katsotuille mainoksille Ely-keskus voi kuitenkin
myöntää poikkeusluvan, kunhan se ei vaaranna liikenneturvallisuutta ja on ympäristön kanssa sopusoinnussa.
KYSYMYS: Mitä eroa on R1, R2 ja R3 kalvoilla ?
VASTAUS: Liikennemerkkien kalvotyypit on jaettu luokkiin R1, R2 ja R3, jossa suurempi numero tarkoittaa kalvomateriaalin paluuheijastuvuuden suurempaa arvoa. Liikennemerkkien kalvotyypit suositellaan valittavaksi alla olevan taulukon mukaisesti (lähde:
Liikenneviraston ohjeita 20/2013. Liikennemerkkien rakenne ja pystytys):
30
KYSYMYS: Voinko itse suunnitella itselleni kyltin tai opasteen?
VASTAUS: Kyllä voit. Laatukilvellä pystytään toteuttamaan asiakkaitten itsensä suunnittelemat kilvet niin huvi- kuin hyötykäyttöönkin. Huvikäyttöön suunnitelluista kylteistä suosittuja ovat esimerkiksi syntympäivälahjat, polttaripilat sekä yksityistilaisuuksiin opastavat kyltit. Hyötykäyttöön suunniteltuja kylttejä ovat esimerkiksi yritysten logotaulut sekä tehdasaluekartat. Kysy lisää
asiakaspalvelustamme [email protected] tai p. (06) 4822 200.
KYSYMYS: Minkälainen lisäkilven tulee olla ja kuinka tekstikoko määräytyy?
VASTAUS: Lisäkilpi on yleensä päämerkin kanssa saman värinen ja leveydeltään yhtä leveä tai kapeampi. Lisäkilven tekstikoko
määräytyy kilven koon mukaan (esim. päämerkkille 311, tekstillinen lisäkilpi ”Huoltoajo sallittu” 500x250, tekstikorkeus
60/45mm, isot-/pienetkirjaimet). Kysy lisää asiakaspalvelustamme [email protected] tai p. (06) 4822 200.
Ammattitaitoinen asikaspalvelumme auttaa Sinua mielellään!
hinnat
Liikennemerkeistä ja muista kilvistä, opasteista, kaiverretuista kilvistä, tarrateksteistä ja -kuvista, jotka eivät
esiinny tässä hinnastossa, annamme mielellämme tarjouksen.
Hinnaston hinnat ovat verottomia (alv0%)
varoitusmerkit
Alumiini
Merkit
111-172, 181-189
111-172, 181-189
111-172, 181-189
173-175 sarja
176
177
Koko
mm
1350
900
600
1000 x 300
200 x 1500
200 x 1500
Vaneri
R1 kalvo
€/kpl
R2 kalvo
€/kpl
R3 kalvo
€/kpl
57,50
47,00
134,00
83,50
68,50
194,50
166,50
252,00
94,50
77,50
220,00
188,50
285,00
R1 kalvo
€/kpl
160,50
55,00
45,00
127,50
R2 kalvo
€/kpl
233,00
80,00
65,50
185,00
R3 kalvo
€/kpl
263,50
90,50
74,50
209,50
etuajo-oikeus- ja väistämismerkit
Alumiini
Merkit
211-212, 221
211-212, 221
222
222
222
231
231
231
232
232
Koko
mm
600 x 600
400 x 400
900
640
400
1350
900
600
900
600
Vaneri
R1 kalvo
€/kpl
59,50
49,50
R2 kalvo
€/kpl
86,50
72,00
R3 kalvo
€/kpl
98,00
81,50
57,50
47,00
83,50
68,50
94,50
77,50
57,50
47,00
114,00
66,50
83,50
68,50
165,50
96,50
94,50
77,50
187,50
109,50
R1 kalvo
€/kpl
57,00
47,50
160,50
55,00
45,00
160,50
55,00
45,00
108,50
63,50
R2 kalvo
€/kpl
83,00
69,00
233,00
80,00
65,50
233,00
80,00
65,50
157,50
92,50
R3 kalvo
€/kpl
94,00
78,00
263,50
90,50
74,50
263,50
90,50
74,50
178,00
105,00
kielto- ja rajoitusmerkit
Alumiini
Merkit
311-362, 371-372, 381-393
311-362, 371-372, 381-393
311-362, 371-372, 381-393
363-364, 373-374
363-364, 373-374
365
375-376
Opastuskartta
Koko
mm
900
640
400
900 x 900
600 x 600
2840 x 2670
800 x 600
R1 kalvo
€/kpl
R2 kalvo
€/kpl
57,50
47,00
125,00
63,50
1 282,50
80,50
83,50
68,50
181,50
92,50
1 860,00
117,00
Vaneri
R3 kalvo
€/kpl
R1 kalvo
€/kpl
160,50
94,50
55,00
77,50
45,00
205,50
119,00
105,00
60,50
2 102,00 1 218,50
132,50
76,50
Tarjouksen mukaan
R2 kalvo
€/kpl
233,00
80,00
65,50
173,00
88,00
1 767,00
111,00
R3 kalvo
€/kpl
263,50
90,50
74,50
195,50
99,50
1 997,00
125,50
Hinnaston hinnat ovat verottomia (alv 0 %) ohjehintoja pakkauksineen vapaasti tehtaallamme Ylihärmässä.
31
hinnat
Hinnaston hinnat ovat verottomia (alv0%)
määräysmerkit
Alumiini
Merkit
411-427
411-427
411-427
Koko
mm
900
640
400
Vaneri
R1 kalvo
€/kpl
R2 kalvo
€/kpl
R3 kalvo
€/kpl
57,50
47,00
83,50
68,50
94,50
77,50
R1 kalvo
€/kpl
176,50
55,00
45,00
R2 kalvo
€/kpl
256,00
80,00
65,50
R3 kalvo
€/kpl
289,50
90,50
74,50
ohjemerkit
Alumiini
32
Koko
R1 kalvo
Merkit
mm
€/kpl
511 suora 2-puol.
600 x 600
85,00
511 suora 2-puol.
400 x 400
55,50
511 kupera 2-puol., sis. kiinnikkeet
600 x 600
120,00
511 kupera 2-puol., sis. kiinnikkeet
400 x 400
85,00
520-521
600 x 600
56,00
520-521
400 x 400
48,50
522 suora 2-puol.
400 x 400
54,00
522 kupera 2-puol., sis.kiinikkeet
400 x 400
75,00
531-534 suora 2-puol.
520 x 240
44,50
531-534 kupera 2-puol., sis. kiinnikkeet 440 x 240
52,00
541-544
900 x 900
125,50
551
800 x 300
47,00
551
550 x 200
32,00
561-564
1400 x 2000
364,50
561-564
700 x 1000
108,00
565-566
1000 x 850
144,50
565-566
1000 x 1150
193,50
567
700 x 1000
119,00
571-572
1000 x 600
86,00
571-572
700 x 400
72,00
573-576
700 x 500
78,50
R2 kalvo
€/kpl
123,50
80,50
174,00
123,50
81,50
70,50
78,50
109,00
65,00
75,50
182,00
68,50
46,50
529,00
157,00
210,00
281,00
173,00
125,00
104,50
114,00
Vaneri
R3 kalvo
€/kpl
140,00
91,00
197,00
140,00
92,50
80,00
89,00
123,50
73,50
85,50
206,00
77,50
53,00
598,00
177,50
237,50
318,00
195,50
141,50
118,50
129,00
R1 kalvo
€/kpl
81,00
53,00
114,00
81,00
53,50
46,50
51,50
71,50
42,50
49,50
119,50
45,00
30,50
346,50
103,00
137,50
184,00
113,50
82,00
68,50
75,00
R2 kalvo
€/kpl
117,50
77,00
165,50
117,50
78,00
67,50
75,00
104,00
62,00
72,00
173,50
65,50
44,50
502,50
149,50
199,50
267,00
165,00
119,00
99,50
109,00
R3 kalvo
€/kpl
133,00
87,50
187,50
133,00
88,50
76,50
85,00
118,00
70,50
81,50
196,50
74,50
50,50
568,00
169,00
225,50
302,00
186,50
134,50
112,50
123,50
Hinnaston hinnat ovat verottomia (alv 0 %) ohjehintoja pakkauksineen vapaasti tehtaallamme Ylihärmässä.
hinnat
Hinnaston hinnat ovat verottomia (alv0%)
opastusmerkit
Alumiini
Merkit
611 - 614, 616
615
615
621 - 622a
621 - 622a
Ajokaistaopastus keskikaiteisella tiellä
Ajokaistaopastus keskikaiteisella tiellä
623, 631 - 633, 641 - 642
643 - 646, 648 - 649
647
650
651 - 653
651 - 653
661 - 662
663 - 667
663 - 667
663 - 667
663 - 667
663 - 667
663 - 667
Eritasoliittymien numerointi
671 - 686
671 - 686
690 - 691
Kunnan-, maakunnan- ja lääninrajakilpi
Koko
mm
m2
1500 x 1500
1000 x 1000
1200 x 1200
1800 x 1800
900 x 1500
1200 x 1800
m2
m2
1200 x 320
400 x ....
400 x 400
600 x 600
m2
300 x 300
380 x 300
450 x 300
540 x 300
600 x 300
700 x 300
1200 x 450
300 x 300
450 x 450
m2
m2
R1 kalvo
€/kpl
R2 kalvo
€/kpl
Vaneri
R3 kalvo
€/kpl
R1 kalvo
€/kpl
R2 kalvo
€/kpl
R3 kalvo
€/kpl
151,00
331,00
754,00
315,50
502,50
171,00
374,50
852,50
357,00
568,00
67,50
78,00
76,50
88,50
62,00
65,50
70,00
78,00
83,00
84,50
141,50
62,00
75,00
70,50
74,50
79,50
88,50
94,00
95,50
160,00
70,50
85,00
Koko ja hinta määräytyvät tekstipituuksien mukaan
237,00
109,00
239,50
547,00
228,50
364,50
158,50
347,50
793,50
331,50
529,00
179,50
393,00
897,00
375,00
598,00
225,50
104,00
228,00
520,00
217,50
346,50
Koko ja hinta määräytyvät tekstipituuksien mukaan
Koko ja hinta määräytyvät tekstipituuksien mukaan
97,50
93,00
Koko ja hinta määräytyvät tekstipituuksien mukaan
48,50
56,00
70,50
81,50
80,00
92,50
46,50
53,50
Koko ja hinta määräytyvät tekstipituuksien mukaan
44,50
47,00
50,50
56,00
59,50
61,00
102,50
44,50
54,00
65,00
68,50
73,50
81,50
86,50
88,50
149,00
65,00
78,50
73,50
77,50
83,50
92,50
98,00
100,50
168,50
73,50
89,00
42,50
45,00
48,00
53,50
57,00
58,00
97,50
42,50
51,50
Koko ja hinta määräytyvät tekstipituuksien mukaan
Koko ja hinta määräytyvät tekstipituuksien mukaan
Hinnaston hinnat ovat verottomia (alv 0 %) ohjehintoja pakkauksineen vapaasti tehtaallamme Ylihärmässä.
33
hinnat
Hinnaston hinnat ovat verottomia (alv0%)
tiemerkit
Alumiini
Merkit
Erkanemismerkki
Taustamerkki
Taustamerkki, varalaskupaikalla
Kaarteen suuntamerkki
Kiertotien suuntanuoli
Reunamerkki
Liikennemerkkipylv. tehostamismerkki
Korkeusmerkki / m
Alikulun korkeusmitta
Maastoliikenne kielletty
Tieinfo opastusmerkki
Koko
mm
600 x 1200
400 x 800
1200 x 600
3530 x900
600 x 600
400 x 400
1000 x 500
300 x 1200
150 x 900
200 x 900
250 x 900
…. x 400
…. x 200
500 x 320
200 x 200
400 x 400
600 x 600
m2
R1 kalvo
€/kpl
127,50
79,00
107,50
479,50
56,00
48,50
68,50
67,50
40,50
52,00
60,50
58,50
44,00
50,50
28,00
51,00
63,50
R2 kalvo
€/kpl
185,00
115,00
156,00
695,50
81,50
70,50
99,50
98,00
59,00
75,50
88,00
85,00
64,00
73,50
41,00
74,00
92,50
Vaneri
R3 kalvo
€/kpl
209,50
130,00
176,50
786,00
92,50
80,00
112,50
111,00
67,00
85,50
99,50
96,50
72,50
83,50
46,50
84,00
105,00
R1 kalvo
€/kpl
121,50
75,50
102,50
456,00
53,50
46,50
65,50
64,50
38,50
49,50
57,50
56,00
42,00
48,00
27,00
48,50
60,50
R2 kalvo
€/kpl
176,50
109,50
149,00
661,50
78,00
67,50
95,00
94,00
56,00
72,00
83,50
81,50
61,00
70,00
39,50
70,50
88,00
R3 kalvo
€/kpl
199,50
124,00
168,50
747,50
88,50
76,50
107,50
106,50
63,50
81,50
94,50
92,50
69,00
79,50
45,00
80,00
99,50
Koko ja hinta määräytyvät tekstipituuksien mukaan
34
liikkuvien ajoneuvojen kilvet
Alumiini
Merkit
Erikoiskuljetus
Ylileveä kuljetus
Ylisuuri kuljetus
Pitkä ajoneuvoyhdistelmä
Koululaiskuljetus
Räjähdysaineita
Koko
mm
1000 x 500
1000 x 500
1000 x 500
800 x 305
400 x 400
400 x 400
R1 kalvo
€/kpl
85,00
85,00
85,00
81,00
42,00
58,50
R2 kalvo
€/kpl
Vaneri
R3 kalvo
€/kpl
R1 kalvo
€/kpl
81,00
81,00
81,00
77,00
40,00
56,00
R2 kalvo
€/kpl
R3 kalvo
€/kpl
Hinnaston hinnat ovat verottomia (alv 0 %) ohjehintoja pakkauksineen vapaasti tehtaallamme Ylihärmässä.
hinnat
Hinnaston hinnat ovat verottomia (alv0%)
palvelukohteiden opastusmerkit
Alumiini
Merkit
701-792
Koko
mm
m2
Vaneri
R1 kalvo R2 kalvo R3 kalvo R1 kalvo R2 kalvo
€/kpl
€/kpl
€/kpl
€/kpl
€/kpl
166,00
241,00
272,50
158,00
229,50
Koko ja hinta määräytyvät symbolien määrän, koon sekä
tekstien ja nuolien mukaan
R3 kalvo
€/kpl
259,50
lisäkilvet
Alumiini
Koko
Merkit
mm
811
400 x 320
811
600 x 320
812
400 x 250
812
600 x 250
813
400 x 250
813
600 x 250
814-815
400 x 200
814-815
640 x 200
814-815
900 x 320
816
500 x 320
821
600 x 200
822-823
500 x 320
824-828
320 x 320
831-833
400 x 200
831-833
500 x 200
833.2
600 x 200
834-843
400 x 200
834-843
500 x 200
844-845
600 x 200
848-849
600 x 200
851-854
400 x 200
851-854
600 x 200
855 a-b
600 x 320
856 a-b
600 x 200
861
500 x 500
862
600 x 200
863
400 x 320
863
600 x 400
871 Tekstillinen
900 x 200
872 Tekstillinen, esim. 'Yleisrajoitus'
500 x 250
872 Tekstil. 2-kiel. esim. 'Huoltoajo sallittu'600 x 250
880
700 x 320
R1 kalvo
€/kpl
38,00
46,50
36,00
42,00
38,00
46,50
40,00
40,50
59,00
46,50
42,50
46,50
38,50
36,50
38,50
42,50
36,00
38,50
42,50
46,50
40,00
42,50
54,50
50,00
61,00
42,50
44,50
84,00
52,00
45,50
52,00
73,50
R2 kalvo
€/kpl
55,50
67,50
52,50
61,00
55,50
67,50
58,00
59,00
86,00
67,50
62,00
67,50
56,00
53,00
56,00
62,00
52,50
56,00
62,00
67,50
58,00
62,00
79,50
72,50
88,50
62,00
65,00
122,00
82,00
71,50
82,00
107,00
Vaneri
R3 kalvo
€/kpl
63,00
76,50
59,50
69,00
63,00
76,50
66,00
67,00
97,50
76,50
70,50
76,50
63,50
60,00
63,50
70,50
59,50
63,50
70,50
76,50
66,00
70,50
90,00
82,00
100,50
70,50
73,50
138,00
93,00
81,00
93,00
121,00
R1 kalvo
€/kpl
36,50
44,50
34,50
40,00
36,50
44,50
38,00
38,50
56,50
44,50
40,50
44,50
37,00
35,00
37,00
40,50
34,50
37,00
40,50
44,50
38,00
40,50
52,00
47,50
58,00
40,50
42,50
80,00
49,50
43,50
49,50
70,00
R2 kalvo
€/kpl
53,00
65,00
50,50
58,00
53,00
65,00
55,50
56,00
82,00
65,00
59,00
65,00
54,00
51,00
54,00
59,00
50,50
54,00
59,00
65,00
55,50
59,00
75,50
69,00
84,50
59,00
62,00
116,00
78,00
68,50
78,00
101,50
R3 kalvo
€/kpl
60,00
73,50
57,50
66,00
60,00
73,50
63,00
63,50
93,00
73,50
67,00
73,50
61,50
58,00
61,50
67,00
57,50
61,50
67,00
73,50
63,00
67,00
85,50
78,00
95,50
67,00
70,50
131,50
88,50
77,50
88,50
115,00
Hinnaston hinnat ovat verottomia (alv 0 %) ohjehintoja pakkauksineen vapaasti tehtaallamme Ylihärmässä.
35
hinnat
Hinnaston hinnat ovat verottomia (alv0%)
tekstilliset lisäkilvet
Alumiini
36
Merkit
Tekstillinen/kuvallinen
Tekstillinen/kuvallinen
Tekstillinen/kuvallinen
Tekstillinen/kuvallinen
Tekstillinen/kuvallinen
Tekstillinen/kuvallinen
Tekstillinen/kuvallinen
Tekstillinen/kuvallinen
Tekstillinen/kuvallinen
Tekstillinen/kuvallinen
Tekstillinen/kuvallinen
Tekstillinen/kuvallinen
Tekstillinen/kuvallinen
Tekstillinen/kuvallinen
Tekstillinen/kuvallinen
Tekstillinen/kuvallinen
Tekstillinen/kuvallinen
Tekstillinen/kuvallinen
Tekstillinen/kuvallinen
Tekstillinen/kuvallinen
Tekstillinen/kuvallinen
lisäkilpi
lisäkilpi
lisäkilpi
lisäkilpi
lisäkilpi
lisäkilpi
lisäkilpi
lisäkilpi
lisäkilpi
lisäkilpi
lisäkilpi
lisäkilpi
lisäkilpi
lisäkilpi
lisäkilpi
lisäkilpi
lisäkilpi
lisäkilpi
lisäkilpi
lisäkilpi
lisäkilpi
Koko
mm
400 x 200
400 x 250
400 x 320
500 x 200
500 x 250
500 x 320
600 x 200
600 x 250
600 x 320
600 x 400
640 x 200
640 x 250
640 x 320
750 x 200
750 x 250
750 x 320
900 x 200
900 x 250
900 x 320
900 x 700
1000 x 500
R1 kalvo
€/kpl
36,50
38,50
43,00
38,50
45,50
55,50
41,00
52,00
66,50
75,00
43,00
55,50
69,00
46,50
63,00
77,00
52,00
70,00
86,50
165,00
133,50
R2 kalvo
€/kpl
57,50
60,50
68,00
60,50
71,50
87,50
64,50
82,00
104,50
118,00
68,00
87,50
108,50
73,50
99,00
121,00
82,00
110,00
136,00
259,50
210,00
Vaneri
R3 kalvo
€/kpl
65,00
68,50
77,00
68,50
81,00
99,00
73,00
93,00
118,50
133,50
77,00
99,00
123,00
83,50
112,00
137,00
93,00
124,50
154,00
293,50
237,50
R1 kalvo
€/kpl
35,00
37,00
41,00
37,00
43,50
53,00
39,00
49,50
63,50
71,50
41,00
53,00
66,00
44,50
60,00
73,50
49,50
66,50
82,50
157,00
127,00
R2 kalvo
€/kpl
55,00
58,50
64,50
58,50
68,50
83,50
61,50
78,00
100,00
112,50
64,50
83,50
104,00
70,00
94,50
115,50
78,00
104,50
130,00
246,50
199,50
R3 kalvo
€/kpl
62,50
66,50
73,00
66,50
77,50
94,50
69,50
88,50
113,00
127,50
73,00
94,50
118,00
79,50
107,00
131,00
88,50
118,50
147,00
279,00
225,50
Hinnaston hinnat ovat verottomia (alv 0 %) ohjehintoja pakkauksineen vapaasti tehtaallamme Ylihärmässä.
hinnat
Hinnaston hinnat ovat verottomia (alv0%)
vesiliikennemerkit
Alumiini
Merkit
1 - 30
Vierassatama
31 Päämerkin vaik.suun. os. apumerkki
Koko
mm
960 x 960
1440 x 1440
2160 x 2160
960 x 960
1440 x 1440
2160 x 2160
480 x 960
32 Apukilpi
960 x 240
33 Kaapelitaulu
1600 x 600
R1 kalvo
€/kpl
176,00
Vaneri
R2 kalvo
€/kpl
255,50
580,00
1 298,00
255,50
580,00
1 298,00
129,50
R3 kalvo
€/kpl
289,00
655,50
1 467,00
289,00
655,50
1 467,00
146,50
R1 kalvo
€/kpl
R2 kalvo
€/kpl
243,00
551,00
1 233,50
243,00
551,00
1 233,50
123,50
R3 kalvo
€/kpl
275,00
623,00
1 394,00
275,00
623,00
1 394,00
140,00
72,50
82,00
47,50
69,00
78,00
167,50
34 Kaapelin suuntamerkki, alempi
1500
Kysy tarjous
34 Kaapelin suuntamerkki, ylempi
1500
Kysy tarjous
Hinnaston hinnat ovat verottomia (alv 0 %) ohjehintoja pakkauksineen vapaasti tehtaallamme Ylihärmässä.
37
hinnat
Hinnaston hinnat ovat verottomia (alv0%)
Liikenteen
liikenteen ohjaus- ja sulkulaitteet
Ko ko
S u lku p ylväs, jalu stalla
S u lku p ylväs
Jalu sta
H avain n ep ylväs
Reu n ap aalu
N op eu sh id aste
€/Yks
kp l
kp l
kp l
kp l
kp l
kp l
3 7 ,5 0
1 6 ,5 0
2 1 ,5 0
1 2 5 ,0 0
kp l
kp l
5 2 ,0 0
3 1 ,0 0
B LF KP -Kilp ikan n attaja
Ku m ip ain o ed elliseen , 1 1 kg
kp l
kp l
4 7 ,0 0
2 7 ,0 0
B LF Kilp ijalu sta
Ku m ip ain o ed elliseen , 1 4 kg
kp l
kp l
8 3 ,5 0
3 0 ,5 0
B LF Varoitu skartio (liiken n em erkki yh d ellä sivu lla)
kp l
2 8 4 ,0 0
2 8 0 x8 0 0
kp l
1 5 7 ,5 0
2500 x 1100
kp l
kp l
1 5 5 ,0 0
600
800
kp l
kp l
2 0 1 ,5 0
3 1 3 ,0 0
510
500
750
1 000
kp l
kp l
kp l
kp l
3 5 ,5 0
1 7 ,0 0
2 8 ,5 0
3 4 ,0 0
kp l
3 5 ,0 0
25 m
kp l
2 0 ,5 0
500 m
laat
3 3 ,0 0
2000 x 960
2000 x 730
kp l
kp l
kp l
4 8 ,5 0
200
400
2 5 x1 5 0 0
kp l
kp l
kp l
3 0 ,5 0
4 2 ,5 0
S u m u h eijastin levy, kel, p u n , val, II lk h eij.
kel, p u n , val, II lk h eij.
kel, p u n , val, I lk h eij.
5 0 x2 0 0
7 5 x2 0 0
7 5 x2 0 0
kp l
kp l
kp l
2 ,5 0
3 ,0 0
3 ,5 0
Y ksityistieliittym än h eijastin , sin in en p rism ah eijastin
4 0 x1 8 0
kp l
5 ,0 0
S ih tilap p u , p u n , sin , kel, val
3 4 x1 9 0
kp l
0 ,5 0
Tiep u om i, sääd ettävä
Tu kijalu sta avoim elle p u om ille
4 - 6 m
kp l
kp l
6 9 4 ,5 0
2 6 ,5 0
Kysy tarjou s
Kysy tarjou s
B LF S u lku levy, 2 -p u ol. R2 h eijastava kalvo
Ku m ijalu sta ed elliseen , 1 5 kg
B LF M ellakka-aita, R2 -h eijastim in
B LF Kiertop u om i
1 6 0 x9 0 0
75 x 1800
1000 mm
B LF P ollari
38
Yks
Kysy tarjou s
B LF Liiken n ep eili
S u lku kartio, ku m in en p u n /kel
m u ovin en , R1 -kalvo
m u ovin en , R2 -kalvo
m u ovin en , R2 -kalvo
Kartiorip u stin
Lip p u siim a, h eijastavin m u ovilip p u kkein
S u lku n au h a, p u n /kel
LK-P u sku p u om i
TaTu - Talon tu rvap u om i
Kiin teistöp u om i, kokoon taitettavin jaloin
Käsiop astin , Alu m 3 1 1 /h arm , p äiväloistekalvo
M u ovi 3 1 1 /h arm , p äiväloistekalvo
Au rau sviitta
Kysy tarjou s
Kysy tarjou s
Kysy tarjou s
Hinnaston hinnat ovat verottomia (alv 0 %) ohjehintoja pakkauksineen vapaasti tehtaallamme Ylihärmässä.
hinnat
Hinnaston hinnat ovat verottomia (alv0%)
Pylväät,pylväät,
betoniperustat
jalustat ja tarvikkeet
P utkip ylväs, kuumasinkitty
P utkip ylväs, kuumasinkitty
Kysy
Kysy
Kysy
Kysy
tarjous
tarjous
tarjous
tarjous
P utkip ylväs, kuumasinkitty
Väliaikainen liikennemerkin jalka
Sääd ettävä p ika-asennusjalusta liikennemerkille
Juurip utkijalusta, kuumasinkitty
Betonip erusta
Betoninen liikenne-elementti, " Betonip orsas"
Ko ko
Yks
6 0 /2 0 0 0
6 0 /2 7 0 0
6 0 /3 1 5 0
6 0 /3 5 0 0
6 0 /4 0 0 0
6 0 /4 5 0 0
6 0 /7 0 0 0
kp l
kp l
kp l
kp l
kp l
kp l
kp l
8 9 /4 0 0 0
8 9 /4 5 0 0
8 9 /6 0 0 0
8 9 /8 0 0 0
kp l
kp l
kp l
kp l
1 1 4 /6 0 0 0
kp l
muovia
muovia
muovia
muovia
M uovihattu
P utken jatkokap p ale, alumiini ulkop uolinen
P utken jatkokap p ale sinkitty teräs, sisäp uolinen
sisäp uolinen
ulkop uolinen
ulkop uolinen
sisäp uolinen
1 9 ,0 0
2 5 ,5 0
2 9 ,0 0
3 2 ,0 0
3 6 ,5 0
4 1 ,0 0
6 3 ,0 0
kp l
kp l
6 9 ,0 0
7 0 /6 0 0
kp l
2 5 ,5 0
6 0 /5 0 0
6 0 /7 0 0
6 0 /9 0 0
8 9 - 1 1 4 /9 0 0
8 9 - 1 1 4 /1 3 0 0
kp l
kp l
kp l
kp l
kp l
1 2 ,0 0
1 4 ,0 0
2 3 ,0 0
5 1 ,0 0
1 0 1 ,0 0
1 2 0 0 x4 5 0 x4 5 0
kp l
1 5 7 ,0 0
kp l
5 0 ,5 0
60
60
89
114
kp l
kp l
kp l
kp l
3 ,0 0
3 ,5 0
7 ,0 0
8 ,5 0
60
89
114
kp l
kp l
kp l
1 ,5 0
2 ,5 0
3 ,0 0
6 0 /2 0 0
6 0 /2 0 0
6 0 /3 0 0
8 9 /3 0 0
114
114
kp l
kp l
kp l
kp l
kp l
kp l
1 2 ,0 0
1 9 ,5 0
3 0 ,0 0
2 8 ,5 0
3 3 ,5 0
5 1 ,5 0
Kysy tarjous
BLF Irtojalusta, 2 5 kg
Lukitusrengas, 1 -osainen
2 -osainen
1 -osainen
1 -osainen
€/kpl
Asennustaso liikennemerkin kiinnitykseen
60
89
kp l
kp l
4 0 0 ,0 0
4 5 5 ,0 0
P utkialusta, b etoni-/asfalttip innoille
60
kp l
3 6 ,0 0
Hinnaston hinnat ovat verottomia (alv 0 %) ohjehintoja pakkauksineen vapaasti tehtaallamme Ylihärmässä.
39
hinnat
Hinnaston hinnat ovat verottomia (alv0%)
Pylväät, betoniperustat ja
tarvikkeet
kiinnittimet
Ko ko
Yks
€/kpl
60
60
kpl
kpl
4,00
5,00
60/60
60/90
kpl
kpl
6,00
7,50
Kilpikiinnitin, 1-puol.
89 - 102
108 - 120
127 - 140
150 - 168
190 - 210
200 - 240
kpl
kpl
kpl
kpl
kpl
kpl
7,50
8,50
9,50
10,50
13,50
17,00
Kilpikiinnitin, 2-puol.
89 - 102
108 - 120
127 - 140
150 - 168
190 - 210
200 - 240
kpl
kpl
kpl
kpl
kpl
kpl
10,50
13,00
14,00
15,00
19,00
23,50
60
60
kpl
kpl
4,00
5,00
60
60
60
kpl
kpl
kpl
5,50
7,00
5,50
60
60
89
114
kpl
kpl
kpl
kpl
7,50
5,50
7,00
7,50
60/530/910
kpl
34,00
3/60
12/60
kpl
kpl
17,50
18,50
60
60
60
60
kpl
kpl
kpl
kpl
3,50
5,00
10,00
11,00
60/ 60
60/90
60/114
kpl
kpl
kpl
7,50
8,00
8,50
Olli-kiinnitin, 1-puol.
2-puol.
Vinotuen kiinnitin
40
Lamellikiinnitin, 1-puol.
2-puol.
Alumiinikiinnitin, 1-puol vakiomerkeille
2-puol. vakiomerkille ja lamellille
1-puol. vakiomerkille ja lamellille
Osoiteviitan kiinnitin, 2-kilvelle 180°
1-kilvelle
1-kilvelle
1-kilvelle
Seinäkiinnike 90 °
Huippukiinnitin
Katunimikilven kiinnitin, vanne 1 kilvelle
vanne 2 kilvelle
alumiini 1 kilvelle
alumiini 2 kilvelle
Vaakatuen kiinnitin, putki / putki
putki / putki
putki / putki
Hinnaston hinnat ovat verottomia (alv 0 %) ohjehintoja pakkauksineen vapaasti tehtaallamme Ylihärmässä.
Opastamisen ja pysäköintiratkaisujen
ammattilainen.
Opastie 10
62375 YLIHÄRMÄ
Tel. +358(0)6 4822 200
www.laatukilpi.fi