Ideariihi, Taina Tervonen (pdf, 350 kt)

Vuosaaren alueen palveluverkko
Ideariihi 8.9.2015
Kaupungin strategiassa olevia tavoitteita
Opetustilat ovat laadukkaat ja mahdollistavat yhteiskäytön.
– Koulu- ja oppilaitosverkko sopeutetaan oppilaiden ja opiskelijoiden
muuttuvia palvelutarpeita vastaavasti ja tarkistamalla tilamitoitusperusteet ottamalla huomioon kaikki kaupungissa sijaitsevat koulut
ja oppilaitokset.
– Koulujen tiloja avataan asukkaiden ja kolmannen sektorin käyttöön
ja käytöstä saatavia resursseja kohdennetaan kouluille.
Talous tasapainottuu ja tuottavuus paranee
– Kaikki hallintokunnat laativat tilankäyttöohjelmat ja tehostamissuunnitelmat, joissa otetaan huomioon teknologian muutokset
sekä palvelujen ja työn uudet muodot.
– Kaupunki ennaltaehkäisee menojen kasvua laadukkailla ja
tehokkailla julkisen sektorin hyvinvointipalveluilla.
Kaupunginhallituksen päättämät palveluverkon
kehittämisen tavoitteet perusopetuksessa
(kaupunginhallitus 30.3.2015)
1. Kaupungin järjestämä suomenkielinen perusopetus pyritään
kokoamaan yhtenäisiin, vähintään kaksisarjaisiin (koulussa on
joka luokka-asteella vähintään kaksi rinnakkaisluokkaa)
peruskouluihin, joissa on kaikki vuosiluokat.
2. Kaupungin järjestämää perusopetusta täydentävät kaupungin
sopimuskoulut, valtion koulut ja muuta kaupungissa sijaitsevat
yksityiset koulut.
3. Kaikissa kaupungin suomenkielisissä peruskouluissa, ja niissä
sopimuskouluissa, joilla on oma oppilaaksiottoalue, on
erityisluokkia.
Kaupunginhallituksen päättämät palveluverkon
kehittämisen tavoitteet perusopetuksessa
(kaupunginhallitus 30.3.2015) (2)
4. Kaupungin eri alueille sijaitseviin kaupungin kouluihin ja
sopimuskouluihin sijoitetaan painotetun opetuksen luokkia,
joille haetaan soveltuvuuskokeella
5. Kun kouluja esitetään yhdistettäviksi hallinnollisesti, tuodaan
opetuslautakunnalle selvitys siitä, millaisia taloudellisia
vaikutuksia ja lapsivaikutuksia yhdistämiseen liittyy ja miten
yhdistäminen tekee mahdolliseksi yhtenäisen peruskoulun ja
koulujen yhtenäisen toimintakulttuurin luomisen.
6. Asukkaiden ja vanhempien osallisuutta edistetään siten, että
luodaan yhteistyömalli, jonka avulla asukkailla on
mahdollisuus osallistua osallisuus palveluverkon
kehittämiseen.
Palveluverkon kehittämisen tavoitteiden
(kaupunginhallitus 30.3.2015 §339) perustelut
•
•
•
Perusopetuslaki lähtee yhtenäisen perusopetuksen
ajatuksesta ja lähikoulusta. Valtakunnallisissa
opetussuunnitelman perusteissa 2014 korostetaan yhtenäisen
perusopetuksen järjestämistä vuosiluokilla 1–9.
Yhtenäinen peruskoulu mahdollistaa oppilaille 1–9-luokkien
turvallisen koulupolun, jossa oppilaille ei tule niveltä 6–7luokkien välillä.
Oppilailla on saman koulun henkilöstö koko peruskoulun ajan.
Yhtenäinen peruskoulu mahdollistaa opettajien joustavan
käytön eri vuosiluokkien opettamisessa, jolloin aineenopettaja
voi opettaa alemmilla luokilla ja luokanopettaja ylemmillä.
Palveluverkon kehittämisen tavoitteiden
(kaupunginhallitus 30.3.2015 §339) perustelut
•
•
•
Kaupunki on panostanut vahvasti johtamisen kehittämiseen.
Hyvä johtaminen näkyy oppilaiden viihtyvyytenä ja henkilöstön
tyytyväisyytenä.
Suurempi koulukoko vähentää rehtorin opetustunteja ja tuo
näin enemmän aikaa johtamiseen.
Oppilaiden lukumäärä vaikuttaa suoraan koulun muun hallintoja oppilashuoltohenkilöstön määrään.
Pedagogisia perusteluja
•
Elokuussa 2016
peruskouluissa otetaan
käyttöön uudet
opetussuunnitelmat.
– uudenlainen tapa oppia ja
opettaa.
– joustavampi ja monipuolisempi
tilojen käyttö
– opetettavien aineiden
määrään ja valinnaisuuteen
tulee muutoksia, jotka
vaikuttavat koulujen
toimintaan.
•
Kouluverkkotarkastelulla
pyritään ennakoimaan tulevia
muutoksia ja tarjoamaan eri
alueilla laadukkaat ja
monipuoliset opetuspalvelut.
lv 2015 - 2016
1 Vuosaaren peruskoulu,
1 Vuosaaren peruskoulu, sivukoulu
2 Vuosaaren ala-aste
3 Heteniityn ala-aste
4 Aurinkolahden peruskoulu
4 Auringonpilkku, sivukoulu
4 Kanava, sivukoulu
5 Kallahden peruskoulu
6 Meri-Rastilan ala-aste
Ala-aste
7 Mustakiven ala-aste
3
Peruskoulu
8 Tehtaanpuiston yläaste
1
Yläaste
2
1
Sivukoulu, aa
8
Sivukoulu, pk
7
4
4
6
5
4
Vuosaaren alue
•
Vuosaaren alue on yksi laajennettu oppilaaksiottoalue, jossa
yhteensä 8 peruskoulua:
– 3 yhtenäistä peruskoulua; Aurinkolahden, Kallahden ja Vuosaaren
peruskoulu
– 4 ala-asteen koulua; Heteniityn, Meri-Rasilan, Mustakiven ja
Vuosaaren ala-aste
– 1 yläasteen koulu; Tehtaanpuiston ylä-aste
– Kouluista yksi on koulunjohtajakoulu ja muut ovat rehtorikouluja.
•
•
Tehtaanpuiston yläaste ja Vuosaaren lukio toimivat samassa
rakennuksessa, joka on peruskorjauksen tarpeessa. Rakennus on
huonossa kunnossa.
Palveluverkkotarkastelussa selvitetään Vuosaaren alueen perusopetuksen palveluverkkoa ja mahdollisuutta saada Vuosaaren
lukiolle oma rakennuksensa.
Lähikouluprosentti
Lähikouluprosentti
(20.9.2014)
Vuosaaren alue 1 lk
95,8
Vuosaaren alue 7 lk
80,2
Rakennus
Kapasiteetti
Opp.määrä
S2%
Vuosaaren peruskoulu, pääkoulu
Koukkusaarentie
555
347
22,1
Vuosaaren peruskoulu, sivukoulu Venemestarintie
(1-4 lk)
165
183
14,7
720 + parakki 42
530
19,6
Vuosaaren ala-aste
473
490
18,6
Heteniityn ala-aste
168
193
15,5
Aurinkolahden peruskoulu, pääkoulu (4-9 lk)
564
444
21,4
Aurinkolahden peruskoulu, Auringonpilkku (1-4 lk)
60
164
21,9
Aurinkolahden peruskoulu, Kanava (1-4 lk)
165
152
7,2
Aurinkolahden peruskoulu yhteensä
789
760
18,6
Kallahden peruskoulu
673
510
42,7
Meri-Rastilan ala-aste
237
232
50,8
Mustakiven ala-aste
370
293
56,9
Tehtaanpuiston yläaste
319
353
14,4
3749 + 42
3361
Vuosaaren peruskoulu yhteensä
YHTEENSÄ
Kapasiteetti
•
•
Kapasiteetti on oppilaspaikkamäärä, jonka täyttyessä voidaan
sanoa koulun olevan tehokkaassa käytössä.
Kapasiteetti perustuu rakennusten hyötyalaan ja
opetushallituksen tilantarvesuosituksiin sekä määriteltyihin
lisätarpeisiin, muun muassa oppilashuollon ja erityisopetuksen
tarpeisiin. Hyötyalaan kuuluvat toimintatilat. Mukaan ei lasketa
käytäviä tai teknisiä tiloja.
Koulujen mitoitus
•
•
•
•
Koulut palvelevat oman alueen väestöä
Koulujen mitoituksen määrittää koulun oppilaaksiottoalueen
väestöennuste, opetustarjonta (mm. painotettu opetus) ja alueelta
kouluun tulevien laskennallinen osuus
Oppilaaksiottoalueella voi olla yksi tai useampia kouluja
Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto päättää
– 7. luokalla aloittavien oppilaiden enimmäismäärän. Perustuu alueen
ao. ikäluokan suuruuteen. (päätetään vuosittain)
– 1. luokalla aloittavien oppilaiden enimmäismäärän. Perustuu alueen
ao. ikäluokan suuruuteen (päätetään vuosittain)
•
Tavoitteena on koulutilojen tehokas käyttö
13.9.2010
Päätöksentekijät
•
Mikäli palveluverkossa tehdään päätöksiä, niin
päätöksenteossa noudatetaan johtosääntöjä:
• Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto päättää
yksittäisen koulun osalta mm. koulun tiloista,
sijaintipaikoista, koulun nimestä.
• Kaupungin valtuusto päättää koulujen lopettamisesta sekä
koulujen yhdistämisestä. Päätös menee
opetuslautakunnan suomenkielisen jaoston kautta
opetuslautakuntaan, josta edelleen kaupunginhallituksen
kautta kaupunginvaltuustoon.
Palveluverkkotietoa netissä
•
•
http://www.hel.fi/www/opev/fi/palveluverkko/
https://kerrokantasi.hel.fi