ME OLEMME #ILOTULITUS

26.8.2015
TIEDOTE
JULKAISUVAPAA HETI
VENETSIALAISET, HUVILAKAUDEN PÄÄTTÄJÄISET VAI
MUINAISTULIEN YÖ?
Elokuun viimeinen viikonloppu on Suomessa harvinaista aikaa. Silloin on ainoa hetki
vuodesta, kun on iltaisin pimeää ja lämmintä.
Elokuun viimeinen viikonloppu tunnetaan varsinkin Keski-Pohjanmaan alueella
Venetsialais-juhlana, jonka tämä perinne on laajentunut pitkälle sisämaahan, jopa
itärajalle asti. Venetsialaisten suosio on kasvanut vuosi vuodelta ja juhlintaan kuuluvat
erottamattomana osana ilotulitteet ja ilotulitusnäytökset. Juhla tunnetaan myös muilla
nimillä. Ruotsinkielisillä alueilla juhlan nimi on Forneldarnas natt eli Muinaistulien yö,
osassa Pohjanmaata vietetään Huvilakauden päättäjäisiä.
Ilotulitteita myydään laajasti länsirannikolla Oulusta Poriin ja sisämaassa aina
Tamperetta myöten.
Venetsialais-ilotulituksia järjestetään lauantai-iltana mm. Helsingin Vuosaaressa ja
Hernesaaressa, Tampereella Ratinassa ja Särkänniemessä, Porissa Kirjurinluodolla,
Kalajoella Hiekkasärkillä, Kokkolan Venetsialaisissa ja jopa Kemissä ja Kuusamossa
järjestetään Venetsialaisilotulitusnäytökset.
Lisätietoa ilotulitusnäytöksistä löytyy Facebook-sivuiltamme:
www.facebook.com/ilotulitus
Oman alueesi myyntipaikat löydät www-sivuiltamme:
http://www.ilotulitus.fi/ilotulitteet/#ostopaikat
Iltasanomien juttu Venetsialaisista: http://www.iltasanomat.fi/matkat/art1440484516664.html
Lisätietoja:
Sakari Klemettilä
Suomen Ilotulitus Oy
050-5064970
www.ilotulitus.fi
ME OLEMME #ILOTULITUS