Muinaistulien yö Katariinan Meripuistossa Kotkassa lauantaina 25.8

Kotka-seura ry
TIEDOTE
20.8.12/IP
Muinaistulien yö Katariinan Meripuistossa Kotkassa
lauantaina 25.8.2012
Tuhansia vuosia sitten Itämeren rannikolla merenkulkijoita ohjattiin maihin ja asukkaita varoitettiin
uhkaavasta vaarasta merkkitulien avulla. Myöhemmin tulia alettiin polttaa rannikolla kesäkauden
päätteeksi elokuun viimeisenä lauantaina. Itämeren suojelu on tuonut Muinaistulien yön viettoon uuden
ulottuvuuden. Itämeren maiden yhteinen tuliketju symboloi huolta Itämeren hyvinvoinnista. Konkreettisia
tekoja Itämeren pelastamiseksi tarvitaan kaikilta Itämeren mailta.
Kotka-seura ry järjestää lauantaina 25. päivä elokuuta kello 19 alkavan tilaisuuden Muinaistulien yö Kotkan
meripuistossa Katariinan nimessä. Muinastuli sytytetään yhtä aikaa kaikissa Itämeren maissa Suomen
aikaan kello 21:30. Tulien rakentamisesta vastaa kaupungin puistotoimi ja sytytyksestä ja tilaisuuden muista
vastuista Kotka-seura. Tilaisuuteen osallistuu järjestyksen valvojina Peli-Karhut ja KTP sekä ensiavusta
huolehtii SPR:n Kotkan osasto. Merialuetta valvoo Kotkan Meripelastusyhdistyksen alus
miehistöineen.Tilaisuus on yleisölle ilmainen piknik-luontoinen tapahtuma. Toivotaan myös seurojen ja
yhdistysten runsasta osallistumista. Puolueillakin on mahdollisuus esittäytyä tilaisuudessa äänestäjille.
Muinaistulien yön viettoon mahdollisesti liittyvät häiriö- ja vaaratekijät kannattaa huomioida jo ennalta.
Itsestään ja ympäristöstään huolehtimalla voi jokainen osaltaan luoda tapahtumasta turvallisen ja kauniin
loppukesän juhlan.
Kohtuus alkoholin käytössä
Runsas alkoholin käyttö ei sovi Muinaistulien yöhön. Ylenmääräinen juopottelu voi johtaa vakaviin
onnettomuuksiin ja yhteentörmäyksiin.
Älä jätä roskia luontoon
Kun lähdet merenrantaan, kunnioita ympäröivää luontoa. Pois lähtiessäsi vie mukanasi kaikki sellainen,
mikä ei kuulu luontoon.
Kuuntele hiljaisuutta
Kaupunkimelun vastapainoksi kannattaa Muinaistulien yönä hiljentyä kuuntelemaan luonnon ääniä.
Kovaääninen musiikki häiritsee lähiympäristön asukkaita ja muita illanviettäjiä. Myös ilotulitusrakettien
pauke voi rikkoa Muinaistulien yön tunnelmaa.
Muista vesiturvallisuus
Pimeällä uiminen on vaarallista, ja erityisesti vaarallista se on humalassa. Jos vietät Muinaistulien yötä
veneessä, noudata turvallista vesillä liikkumista sääteleviä määräyksiä.
Kotka-seura ry
Pelikarhut
KTP
SPR Kotkan osasto
Kotkan kaupungin puistotoimi
Kotkan Meripelastus yhdistys ry
Muinaistulien yön yhteinen loitsu:
"Pala Muinaistuli, pala! Pala puhtaammalle Itämerelle. Pala sen elinvoimaisille rantakylille ja saarille. Pala
Itämeren kulttuurimenneisyyden ja tulevaisuuden rikkaudelle. Pala historialliselle yhteenkuuluvuudelle ja
vastuulle Itämeren tulevaisuudesta!"
Kotka-seura ry
TIEDOTE
20.8.12/IP
Muinaistulien yön perinne on vielä nuori
Nykyisin muinaistulia sytytetään Itämeren rannikolla symboloimaan Itämeren maiden yhtenäisyyttä.
Samalla muistutetaan mereen liittyvästä historiasta ja kulttuuriperinnöstä. Elokuun lopussa sytytettävät
tulet viestivät ihmisten vuosituhansia kestäneestä katkeamattomasta siteestä Itämereen ja lupauksesta
ryhtyä toimiin sen suojelemiseksi. Muinaistulia poltetaan myös niiden muistoksi, jotka eivät koskaan
palanneet mereltä.
Vanhimmat kirjalliset lähteet muinaistulien käyttämisestä viestintävälineenä Itämeren alueella ovat
peräisin viikinkiajalta. Merkkitulien avulla voitiin osoittaa merenkulkijoille turvallinen tie satamaan tai
rantaan. Laivaväylien läheisyydessä käytettiin myös yhtenäistä, ulkomereltä sisämaahan ulottuvaa
merkkitulien muodostamaa valvontajärjestelmää. Varoitukseksi vaarasta tai muun tärkeän sanoman
levittämiseksi sytytettiin näkyville paikoille peräkkäisiä tulia, jotka loistivat kymmenien mailien päähän.
Jokaisen rannikolla asuvan yhteisön piti osallistua järjestelmän ylläpitoon sytyttämällä ja hoitamalla
merkkitulia. Vastuusta luistaminen ja viestin katkeaminen tiesivät syyllisille ankaraa rangaistusta.
Muinaistulet syttyivät jälleen vuonna
1992
Vuonna
1992
vietetystä
Suomen
itsenäisyyden 75. juhlavuodesta lähtien on
Suomen
etelärannikolla
juhlistettu
Muinaistulien yötä. Vuotta myöhemmin
kokot paloivat myös parissa virolaisessa
rantakylässä. Tuolloin tapahtumaa alettiin
kutsua Muinaistulien yöksi. Tänä päivänä
kokkojen polttamisella halutaan korostaa
Itämeren suojelua ja sen kulttuuriperinnön
säilyttämistä, Itämeren eri alueiden välisen
kanssakäymisen ja yhteistyön merkitystä
sekä sisämaassa ja rannikolla elävien
ihmisten yhtenäisyyttä. Muinaistulien yö voi
tarjota rannalle kokoontuneille myös varsin
vaikuttavan elämyksen. Virossa on koettu
voimakasta yhteisöllisyyttä järjestämällä
Muinaistulien yönä esimerkiksi kylätansseja.
Muinaistulien yön vieton aloitusajankohdaksi on vakiintunut elokuun viimeinen lauantai kello 21.30.
Tuliketju on kulkenut yli Pohjanlahden Ahvenanmaan kautta Ruotsiin; tänä vuonna kokkoja sytytetään
myös Latvian, Liettuan, Puolan, Saksan ja Tanskan rannikolla sekä Viron sisävesistöjen äärellä.
Vuonna 2009 meriportaali Mereblog.com jaRannarahva koda kutsuivat verkkosivuillaan kaikkia virolaisia
ottamaan osaa Muinaistulien yön vietosta. Kutsu kulkeutui myös Viron ulkopuolelle ja nopeasti
Muinaistulien yö laajeni Itämeren maiden yhteiseksi tapahtumaksi.