Lietelannan sijoittaminen peltoon

Lietelannan sijoittaminen
peltoon - ilmoita 30.10.
mennessä
Muistettavia asioita
lietelannan sijoittamisesta
 Ilmoita lohkot, joille
lietelanta tai orgaaninen
aines levitetty 30.10
mennessä
 Jos otat vastaan lietettä;
huomioi lomakkeet
kuntaan
Nitraattiasetuksesta
huomioitava
Syksyn 2015 tiedotteita
Lietelannan sijoittaminen peltoon -ehdot
Lietelanta on levitettävä lohkolle sijoittavilla tai multaavilla laitteilla. Vähimmäismäärä on 20 m3/ha
vuodessa. Kuitenkin levitettyjen aineiden typpi– ja fosforimäärät on oltava ympäristösitoumuksen
lannoitusrajoitusten mukaiset. Toimenpidettä ei tarvitse toteuttaa joka vuosi.
Vaatimuksena on kalusto joka leikkaa lohkon pintaan viillon, jonne lietelanta sijoitetaan. Tai kalusto
voi olla myös perään kytkettävä multaava laite.
Lietelannan sijoittamisesta maksettava korvaus on 40 €/ha (v. 2015) ja se tulee olla haettuna kevään
tukihaussa ja alat ilmoitettuna syksyllä. Toimenpidettä voidaan toteuttaa koko lohkolla tai lohkon
osalla.
 Lannan levittäminen
pellolle on kielletty 1.1130.3 välisenä aikana. Eikä
saa levittää routaiseen,
lumipeitteiseen tai veden
valtaamaan maahan
Lietelannan sijoittaminen peltoon ehtona on käyttää sijoittavaa tai multaavaa
levitys kalustoa
 Lannoitus on kielletty 5
metriä lähempänä vesistöä
 Syksyllä lannan mukana
typpeä määrä saa olla
enintään 35 kg/ha
( esim.20 m3/ha naudan
lietettä tai 15 m3/ha sian
lietettä)
 Kasvipeitteisenä talven
yli pidettäville pelloille
lantaa saa levittää 15.9
jälkeen vain sijoittamalla
Mitä pitää ilmoittaa?
Lietelannan sijoittaminen peltoon- ja ravinteiden ja orgaanisten aineiden kierrättäminen toimenpiteissä ilmoitetaan peruslohkoittain
• levitetyn lannan ja/tai orgaanisen lannoitevalmisteen levityspinta-ala (ha)
• lanta- tai lannoitelajit
• määrä (m3/ha)
• levityspäivämäärät
Lietelannan sijoittaminen peltoon -toimenpiteessä ilmoitetaan lisäksi selvitys käytetystä lannanlevityskalustosta.
Jos otat vastaan lietettä toiselta tilalta:
Tiedote laadittu 09/2015
sitoumusehtojen mukaan.
Muutokset mahdollisia
Jos lantaa tai lannoitetta vastaanotetaan, tulee lisäksi toimittaa erillisenä liitteenä maaseutuelinkeinoviranomaiselle luovutussopimus, maksukuitti, rahti- tai kuormakirja, josta selviää materiaalin hankinta ja määrä. Ravinteiden ja orgaanisten aineiden kierrättäminen -toimenpiteessä tulee lisäksi ilmoittaa lannan tai lannoitteen tai muun toimenpiteessä hyväksyttävän materiaalin luovuttajan nimi ja
tilatunnus.
Lietelannan sijoittaminen; ilmoita syksyllä alat
Lohkot joille lietelantaa on sijoitettu tai orgaanista ainesta levitetty voi ilmoittaa Vipu –palvelussa
sähköisesti. Ilmoitus tulee tehdä 30 .10 mennessä. Ja mikäli olet vastaanottanut lantaa, palauta maaseutuviranomaiselle tarvittavat liitteet.
Vipu –palvelussa ilmoitettuna korvaus maksetaan ennakkona marraskuussa 2015. Jos ilmoituksen
tekee paperisena kuntaan, maksetaan korvaus loppumaksatuksen yhteydessä kesäkuussa 2016.