Maatalouspolitiikan ajankohtaiskatsaus

Ympäristökorvaus 2015 - 2020
Perustuu 6.3.2015 valmistelutilanteeseen
Juha Lappalainen
9.3.2015
Sitoumuksen yleiset edellytykset
•
Aktiiviviljelijä
• Vähintään 5,00 ha peltoa tavanomaisessa viljelyssä tai vähintään 1,00 ha peltoa
puutarhakasvien viljelyssä koko sitoumuskauden
•
•
Ympäristökorvauksen sitoumus on 5 vuotta, alkaa 1.5.2015 ja päättyy 30.4.2020
Luonnonhaittakorvauksen sitoumus on 1 vuosi, 1.5.2015 – 30.4.2016
9.3.2015
Lohkon korvauskelpoisuus 2015 - 2020
•
•
•
Lohko oli tukikelpoinen LFA:ssa/ympissä vuonna 2014
Lohko oli tukikelpoinen LFA:ssa tai ympissä tai kansallisissa tuissa vuonna 2013
Tai
•
•
•
•
9.3.2015
Lohkolle on maksettu ymppiä tai LFA:ta jonakin vuonna aikajaksolla 1995 – 2013
Lohko on ollut hakemuksella jonain vuonna 1995 – 2004
Lohko on ilmoitettu lomakkeella 175 vuonna 2004
Lohkolla on ollut 20 –vuotinen ympin erityistukisopimus
Lohkon korvauskelpoisuus 2016 – 2020, kun viljelijän
hallintaa tulee uusia lohkoja kesken sitoumuskauden
•
•
Budjettirajoite!
Lisäksi harkinnanvarainen tukikelpoisuus, jos tulee yli 2 ha peltoa sitoumusajaksi
•
•
•
•
•
Yli 65 vuotiaan viljelystä
Luopumiseläkelain viljelemättömyyssitoumuksesta
Viljelijältä, joka ei ole antanut ympäristösitoumusta
Uusjakoalueilla
Alan lisääminen korvauskelpoiseen lohkoon
• Vuodesta 2016 alkaen enintään 0,1 ha/peruslohko/vuosi
9.3.2015
Korvauskelpoisen alan lisääminen sitoumukseen
•
HUOM! Korvauskelpoinen ala ≠ korvauksen maksun perusteena oleva ala
• Sitoumuksen antaneiden viljelijöiden kesken siirtyy automaattisesti, mutta
sitoutumattomalta viljelijältä sitoutuneelle siirtyvät lohkot ”budjettirajoitteen” mukaan
•
•
Voidaan liittää vanhaan sitoumukseen 2016 - 2018, jos ala on 1 – 5 ha
Jos yli 5 ha, niin uusi sitoumus 2016 - 2020
9.3.2015
Lohkon korvauskelpoisuuden siirto toiselle lohkolle
•
Korvauskelpoisuuden voi vaihtaa omistuksessa olevien lohkojen välillä
• Vähintään 0,5 ha
• Ala ja korvaus eivät saa kasvaa vaihdon seurauksena
9.3.2015
Korvauskelpoisen alan poistaminen sitoumuksesta
•
Ilmoitetaan 1. sitoumusvuoden jälkeen viljelemättömäksi
•
Poistetaan maatalouskäytöstä
• Tarkoittaako myös valvonnan tekemiä poistoja?
•
-> jo maksettu korvaus peritään takaisin
9.3.2015
Ympäristökorvausohjelman rakenne
•
Vähimmäisvaatimukset
•
•
•
•
Ympäristökorvaukset ja
perustason vaatimukset
Geenipankkisäilytys:
Alkuperäislajikkeet
Varmuuskokoelmat
Alkuperäisrodut
Tilakohtainen toimenpide
Muuta
•
LHP+monimuotoisuuspellot
AB max 20 %
C max 15 %
Valumavesien hallinta
- säätösalaojitus 70 e/ha
- säätökastelu/kierrätys 250 e/ha
Lietelannan sijoittaminen
peltoon 40 e/ha
Ympäristönhoitonurmet
Ravinteiden ja orgaanisten aineiden kierrättäminen 40 e/ha
Talviaik. kasvipeitteisyys
- suojavyöhyke 500/450 e/ha
- moniv. ympäristönurmet 50 e/ha
- luonnonhoitopelto 120/100 e/ha
- kohdentamisalue 4/18/36/54 e/ha
- muu maa 4/9/11 e/ha
Org. kate puutarhakasvit
ja siemenperuna 300/500 e/ha
Peltoluonnon
monimuotoisuus
Kosteikkojen hoito
- viherlannoitusnurmi 54 e/ha
- kerääjäkasvi
100 e/ha
- saneerauskasvi 300 e/ha
- monimuot.pellot 300 e/ha
Maatalousluonnon
monimuotoisuuden
ja maiseman hoito
Puutarhakasvien
vaihtoehtoinen
kasvinsuojelu
- Ryhmä 1 500 e/ha
- Ryhmä 2 350 e/ha
Tilakohtainen toimenpide 54/200 e/ha (edellytys lohkokoht. toimenpiteiden valinnalle)
450 e/ha
600/450 e/ha
Kurki-, hanhi- ja
joutsenpellot
600 e/ha
Alkuperäisrotujen
kasvatus
530/300 e/ey
Ympäristökorvauksen vähimmäisvaatimukset (ei korvauksen perusteena)
Perustaso mm. täydentävät ehdot ja maatalousmaan säilyttäminen
* Punaisella tekstillä olevien lohkokohtaisten toimenpiteiden osalta maksetaan vai ko. toimenpiteen korvaus, mustalla tekstillä olevia toimenpiteitä voi olla useita samalla lohkolla.
** Vihreällä tekstillä olevia lohkokohtaisia toimenpiteitä ei makseta pysyville nurmille.
Sopimus
1 koulutuspäivä/tentti
3 m suojakaistat
Viljelykiertosuunnitelma
Viljavuustutkimus
Viljelysuunnitelma
Lohkokirjanpito
Peltomaan laatutesti
peruslohkoittain
Sitoumus
•
•
•
•
•
•
•
•
Ravinnetaulukot typpi/fosfori
(valvontaotanta 1 %)
Kasvinsuojeluaineiden
käyttötutkinto
Kasvinsuojeluruiskun testaus
Kohdentamisalueet
1. Kasvipeitteisyyden valinnassa on enemmän
vaihtoehtoja
•
20/40/60/80 % <-> 20/40/60 %
2. Luonnonhoitopeltoa voi olla muuta aluetta
enemmän ja tukitaso korkeampi
•
Kasvipeitteisyyden
kohdentamisalue
20 % (AB) <-> 5 % (C)
3. Suojavyöhykkeen tukitaso korkeampi
LHP:n ja suojavyöhykkeiden
kohdentamisalue
9.3.2015
Ympäristösitoumuksen vähimmäisvaatimukset
•
Typen ja fosforin enimmäiskäyttö
• Epäorgaanisten ja orgaanisten lannoitevalmisteiden ravinteet
•
•
•
•
Orgaanisista kokonaisravinteet
Lanta ja solunesteet P 100 %
Turkiseläimet, puhdistamoperäinen, lihaluujauho, ruokajäte, sakokaivoliete P 60 %
Tuhka 40 %
• Fosforilla voi tarvittaessa käyttää 5 vuoden tasausjaksoa
• Satotasokorjaus käytössä osalla kasveista (lohkokohtainen)
• Fosforilla karjanlantapoikkeus oman tilan lannan osalta luokissa hyvä ja tyydyttävä
•
•
Kasvinsuojeluaineiden käyttö (tutkinto) ja varastointi (1563/2011 6 ja 7§)
Kasvinsuojeluruiskun testaus em. asetuksen 4 luvun mukaisesti
•
Maatalousmaan säilyttäminen perustuen ehdoista
9.3.2015
Peltokasvien typpilannoitustasot
kg/ha
vm/m
rm
erm
turve/mm
Ohra/kaura/seosvilja
100
90
80
60
Kevätvehnä
120
110
100
70
30/100
30/90
20/80
20/40
90
80
70
50
30/120
30/110
30/100
20/70
Muut viljat/seoskasvustot
90
80
70
50
Syysrypsi ja –rapsi (heinä-elo)
50
50
50
40
110
100
90
60
Syysruis syksy/kevät
K-ruis, pellava, maissi, öljyhappu,
auringonkukka
Syysvehnä, ruisvehnä, speltti
syksy/kevät
Rypsi, rapsi, rustankio, muut peltokasvit
9.3.2015
Typpilannoitustasoja, jatkuu
kg/ha
vm/m
rm
erm
turve/mm
Herne, härkäpapu, makea
lupiini
45
45
45
30
Sokerijuurikas
140
140
140
120
Tärkkelysperuna 35 t/ha
105
95
85
70
Tärkkelysperuna 40 t/ha
120
110
100
80
Varhaisperuna
60
60
60
60
Varhaisperuna +
kerääjäkasvi
80
80
80
75
Muu peruna 35 t/ha
85
80
75
60
Muu peruna 40 t/ha
100
90
80
70
9.3.2015
Typen satotasokorjaukset
Lisäys kg N/ha
0
10
20
30
40
50
Kevätruis
3 000
3 500
4 000
4 500
5 000
5 500
Muut viljat
4 000
4 500
5 000
5 500
6 000
6 500
Kevätkylv. öljykasvit
1 750
2 000
2 250
2 500
2 750
3 000
Kevätvehnä
4 000
4 500
5 000
5 500
6 000
6 250
Syysvehnä, ruisvehnä,
spelttivehnä
4 000
4 500
5 000
5 500
6 000
6 250
Syysruis
3 000
3 500
4 000
4 500
5 000
5 250
Syysöljykasvit
1 750
2 000
2 250
2 500
2 750
-
9.3.2015
Fosforilannoitus (suluissa karjanlantapoikkeuksen fosforirajat)
Huono
Huononl
Välttävä
Tyydyttäv
Hyvä
Korkea
Viljat, öljykasvit, palkokasvit
34
26
16
10 (15)
5 (15)
-
Rehunurmet, ruokohelpi,
kokoviljasäilörehu, maissi
40
32
24
14
5
-
Rehunurmet, satotaso min
7500 kg ka/ha/v
46
38
30
20 (30)
11 (20)
-
Monivuotinen nurmi, laidun
24
16
8
5
5
-
Nurmen/ruokohelven perustam./kevät
52
44
36
26
10
-
-”-, kesä/syksy, LHP, MMP,
VLN, VK
20
16
12
7
-
-
Peruna
55
55
55
55
35
20/5
Sokerijuurikas
63
63
60
43
26
14/5
Kuitupellava
34
26
16
5
-
-
Ruokohelpi satovuosi, muut
kasvit
30
20
15
10
5
-
Viljavuusluokka
9.3.2015
Fosforilannoituksen korjaus lohkolla saavutetun sadon perusteella
Lisäys kg/ha
•
•
0
3
6
Ruis
3 000
4 000
5 000
Muut viljat
4 000
5 000
6 000
Öljykasvit
1 750
2 100
2 600
Jos sato jää korjaamatta, niin P-lannoitus on huomioitava seuraavana vuonna täysimääräisesti
Jos korkeampi satotaso saavutetaan lohkolla yhdellä kasvilla, niin korotusta voi käyttää myös
muilla kasveilla
9.3.2015
Muutokset karjanlannan ravinteiden laskennassa
• Päättyneellä ohjelmakaudella karjanlannan typestä huomioitiin syyslevityksessä
75 % ja kevät/kasvukauden aikaisessa levityksessä 100 %, fosforista huomioitiin
levitysajankohdasta riippumatta 85 %
• Uusissa sitoumuksissa karjanlannan ravinteista huomioidaan aina 100 %
• Karjanlantapoikkeus ei jatkossa ole käytettävissä fosforin viljavuusluokassa
korkea, vaan ainoastaan luokissa tyydyttävä ja hyvä
• Luokka tyydyttävä, viljat +5 kg/ha ja rehunurmilla +10 kg/ha
• Luokka hyvä, viljat +10 kg/ha ja rehunurmilla +9 kg/ha
•
•
Karjanlantapoikkeus koskee kaikkea karjanlantaa
Avoimia kohtia
• Miten huomioidaan ennen 1.5.2015 levitetyn karjanlannan ravinteet?
9.3.2015
Ympäristösitoumuksen ehdot
•
Viljelysuunnitelma koko sitoumuskaudelle
• Suunnitellut kasvilajit lohkoittain koko sitoumuskauden ajaksi ensimmäisen sitoumusvuoden aikana
•
•
Viljavuustutkimus
Viljelysuunnitelma
• Suunniteltu kasvi, lannoitelaji ja -määrä
•
Peltomaan laatutesti
• Kaikkien sitoumukseen sisältyvien yli 0,5 ha peruslohkojen osalta kerran sitoumuskauden aikana
• Täytettävä Mavin tekemä lomake tai itsearviointilomake
• Tehtävä kolmen ensimmäisen sitoumusvuoden aikana
•
•
•
Lohkokohtaiset muistiinpanot
Suojakaistojen ja monimuotoisuuskaistojen perustaminen
Koulutukseen osallistuminen
• Viranomaisten järjestämä yhden päivä koulutus kahden ensimmäisen sitoumusvuoden aikana
• Voi suorittaa myös sähköisenä tenttinä
•
Asiakirjat on säilytettävä maatilalla
9.3.2015
Viljavuustutkimus
•
Viljelyssä olevista pelloista viiden vuoden välein (linjamenetelmä 3 v)
• Oltava käytössä ennen seuraavaa lannoituskertaa
• Jos ei ole sitoutunut aiemmin, niin ensimmäisen sitoumusvuoden aikana
• Jos ei ensimmäisenä vuonna ole keväällä käytössä, niin lannoituksessa typpi
runsasmultaisen maan mukaan ja fosfori luokan hyvä mukaan
• Uusista ja viljelyyn otettavilta lohkoilta sen kasvukauden aikana, jona viljely
aloitetaan
• Näytteisiin liitettävä lohkotunnukset
• Yksi näyte 0,50 – 5,00 ha peruslohkolta
• Alle 0,50 ha lohkolta viereisen lohkon tietojen, toisen kohdan mukaan tai oma
näyte tai yllä oleva runsasmultainen ja P-luokka hyvä
• Jokainen näyte min 7 osanäytteestä ja tasaisesti koko lohkolta
9.3.2015
Lohkokohtaiset muistiinpanot
• Perustietoihin lohkon sijainti, maalaji, kalkitus, pientareet, suojakaistat, kastelu,
salaojitus, valtaojien kaivu ja muut vastaavat tiedot
• Tiedot vuosittaisista viljelytoimenpiteistä sitoumuskauden alusta alkaen
•
•
•
•
•
•
•
•
Tunnus ja pinta-ala
Muokkauspäivä- ja tapa
Kylvö- tai istutuspäivä
Kasvilaji tai siemen- tai taimimäärä
Lannoituspäivä/t
Väkilannoitteiden ja orgaanisten lannoitteiden lajit ja määrät
Fosforin ja typen määrä + merkintä fosforintasauksen alkamisesta ja tasausvuodesta
Kasvinsuojeluaineen täydellinen nimi, käyttömäärä, ajankohta, käyttökohde, havaitut taudit
ja tuholaiset ja syy kasvinsuojeluaineiden käyttöön sekä muut toteutetut
kasvinsuojelutoimenpiteet
• Sadonkorjuun tai niiton päivämäärä, laidunnus sekä satotaso tarpeellisine perusteluineen
• Valitun lohkokohtaisen toimenpiteen ehdoissa edellytetyt asiat
9.3.2015
Lohkokohtaisten toimenpiteiden valinta
•
•
•
Lietelannan sijoittaminen peltoon tai
Ravinteiden ja orgaanisten aineiden kierrättäminen
Valumavesien hallinta (ei suojavyöhykkeellä)
• Säätösalaojitus
• Säätökastelu tai kuivatusvesien kierrätys
•
Ympäristönhoitonurmet
• Suojavyöhykkeet
• Monivuotiset ympäristönurmet
• Luonnonhoitopeltonurmet
•
•
Peltojen talviaikainen kasvipeitteisyys (min 20 % joka vuosi)
Peltoluonnon monimuotoisuus
•
•
•
•
Viherlannoitusnurmet (ei luomu)
Kerääjäkasvit (ei jos puutarhakasvien lisätoimenpide)
Monimuotoisuuspellot
Saneerauskasvit
•
Orgaanisen katteen käyttö puutarhakasveilla ja siemenperunalla tai
9.3.2015
•
Puutarhakasvien vaihtoehtoinen kasvinsuojelu (ei luomu, ei kumina)
Lohkokohtaisten toimenpiteiden valinta
•
Toimenpiteen vaihtaminen
•
•
•
•
Puutarhakasvien viljely aloitetaan tai lopetetaan yli 1,00 ha alalla
Sukupolvenvaihdos tai koko tilan hallinnansiirto
Aloittaa tai lopettaa luomun
Sitoumusta mukautetaan ympäristöön liittyvän neuvonnan perusteella ja neuvoja puoltaa
mukauttamista
• Ilmoitettava kunnan viranomaiselle viimeistään 15.6, jos muutos halutaan voimaan saman
tukihakuvuoden aikana
•
Toimenpiteestä luopuminen
• Jos aloittaa luomuviljelyn, niin puutarhakasvien vaihtoehtoisesta kasvinsuojelusta on luovuttava
•
Uuden toimenpiteen valinta
• Ympäristöön liittyvän neuvonnan perusteella, jos neuvoja puoltaa mukauttamista
9.3.2015
Rajauksia valinnaisissa toimenpiteissä
•
Monivuotisia ympäristönurmia voi lisätä 1.-3. sitoumusvuonna
•
LHP ei mahdollista, jos tilalla min 75 % nurmea tms. -> viherryttäminen
•
Talviaikainen kasvipeitteisyys ei mahdollista, jos 75 % nurmea tms. ->
viherryttäminen
9.3.2015
Lietelannan sijoittaminen peltoon
•
•
•
Lietelanta, virtsa, lietelannasta erotettu nestejae, nestemäinen org. Lannoitevalmiste (erillinen liite)
Vähintään 20 m3/ha vuodessa
Sijoittava tai multaava laite
•
•
•
•
Leikkaa pellon pintaan viillon ja valuttaa tai ruiskuttaa lietelannan tai virtsan viiltoon
Kytketty lietelantaa tai virtsaa levittävään yksikköön
Merkittävä lohkokohtaisiin muistiinpanoihin
Ei tarvitse toteuttaa joka vuosi
Ravinteiden ja orgaanisen aineiden kierrättäminen
•
•
Org. aineksen kuiva-ainepitoisuus vähintään 20 %
Orgaaninen lannoite, maanparannusaine tai kasvualusta, toiselta tilalta kuivalanta tai lannasta erotettu
kuivajae (erillinen liite)
•
•
•
•
Viljelijän on osoitettava orgaanisen materiaalin hankinta ja määrä
Vähintään 15 m3/ha vuodessa
Maatila ei voi samanaikaisesti luovuttaa ja vastaanottaa orgaanista materiaalia
Ei tarvitse toteuttaa joka vuosi
9.3.2015
Valumavesien hallinta
•
•
Lohkolle on rakennettu säätösalaojitus, säätökastelu tai kuiv.vesien kierrätysjärj.
Säätösalaojitus
• Vedenpinnan säätöä maassa toteutetaan nostamalla tai laskemalla padotuskorkeutta
kokoojaojan kautta
• Hoidettava sään/kasvuolosuhteiden/viljelytoimenpiteiden mukaan
•
Säätökastelu
• Pellon vesitaloutta säädellään salaojaston kautta
• Kasteluvesi, joka on padottava, johdetaan salaojastoon luonnonvesistä pumppaamalla tai
painovoimaisesti
• Hoidettava sään/kasvuolosuhteiden/viljelytoimenpiteiden mukaan
•
Kuivatusvesien kierrätys
• Peltoalueelta kertyvät kevätvalunnan ja rankkasateiden valumavedet varastoidaan ja
johdetaan kuivana kautena kasteluvetenä takaisin pellolle
•
Säädön toteutuksesta on pidettävä kirjaa
9.3.2015
Valumavesien hallinta
•
•
Säätösalaojituksen hoitotoimenpiteet, säätökastelun tai kuivatusvesien kierrätyksen hoitotoimenpiteet
Toteutus lohkoilla:
•
•
•
Joka on hapan sulfaattimaa
•
Sirppujoen ja Liminganlahteen laskevien jokien valuma-alueet sekä näiden välisellä kohdentamisalueella I
•
Hapan sulfaattimaa = 0,5 – 1,5 m syvyydessä pH alle 4,5
•
Analyysi kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle 30.9 mennessä sinä vuonna, kun hakee ensimmäistä
maksatusta
Jolla on ollut erityisympäristötuki-sopimus valumavesien käsittelystä ohjelmakaudella 2007 - 2013
Tai lohkolla on rakennettu sääsalaojitus-, säätökastelu- tai kuivatusvesien kierrätysjärjestelmä ja lohko on
maalajiltaan suurimmaksi osaksi turve- tai multamaata (koko maa)
•
•
Toteutettava vuosittain hoidon aloittamisesta sitoumuskauden loppuun
Ala voi kasvaa vain 3 ensimmäisen sitoumusvuoden aikana
•
70 €/ha (säätösalaojitus) tai 250 €/ha (kastelu, kuivatusvesien kierrätys)
9.3.2015
Ympäristönhoitonurmet
•
•
•
•
Monivuotinen nurmikasvusto
Ei voi hakea pysyvän nurmen alalle
Kasvusto on korjattava vuosittain suojavyöhykkeiltä ja monivuotisilta ympäristönurmilta
Suojavyöhykkeet (500/450 €/ha)
•
•
•
•
Natura- tai pohjavesialue, vesistön tai valtaojan varrella, kosteikon reunalla sekä
kohdentamisalueen II saaristoalueella kaikille korvauskelpoisille lohkoille
Yli 3 m leveä lohko, jolla lannoittamaton ja kasvinsuojeluaineilla käsittelemätön nurmi
Perustaminen 3 ensimmäisen sitoumusvuoden aikana, säilytys sitoumuksen loppuun asti
Monivuotiset ympäristönurmet (50 €/ha)
•
•
•
•
•
9.3.2015
Pohjavesialue, hapan sulfaattimaa (kohdentamisalue I), turve- tai multamaa -> peruste lohkoht.
muistiinpanoihin
Nurmi on uusittava ilman maan muokkausta
Niittoa ei saa toteuttaa kiertämällä lohkoa reunoilta keskelle päin
Perustaminen 3 ensimmäisen sitoumusvuoden aikana, säilytys sitoumuksen loppuun asti
Lohkolla on mahdollista tehdä lyhytaikaisia kunnostustoimenpiteitä,
kuten esimerkiksi salaojitus, jos tuhoutunut kasvusto kylvetään heti uudelleen
Ympäristönhoitonurmet
•
Luonnonhoitopeltonurmi (120/100 €/ha)
•
•
Perustettava uusi nurmi tai monilajinen vanha nurmi tai 2009 – 2014 perustettu
monimuotoisuuspelto
Vähintään 2 kasvukautta samalla lohkolla
•
•
•
Kasvusto on niitettävä vähintään joka toinen vuosi
•
•
•
•
9.3.2015
Toisena vuonna kasvuston saa päättää aikaisintaan 1.9 tai 15.7, jos kylvetään syyskylvöinen
kasvi
Kasvuston päättämisen yhteydessä kasvinsuojeluaineiden käyttö on sallittua
Vaikeissa rikkakasvitapauksissa tai vesakoitumisen uhatessa useammin
Niittoa ei saa toteuttaa kiertämällä lohkoa reunoilta keskelle päin, ellei lohkon keskelle jätetä
niittämätöntä kaistaa
Lohkolla on mahdollista tehdä lyhytaikaisia kunnostustoimenpiteitä, kuten esimerkiksi
salaojitus, jos tuhoutunut kasvusto kylvetään uudelleen heti olosuhteiden salliessa
Maksu enintään 20 % kohdentamisalueella (AB) tai 5 % muualla maassa (C)
korvauskelpoisesta peltoalasta, mutta voi ilmoittaa enemmän
Talviaikainen kasvipeitteisyys
•
Hyväksytään seuraavat lohkot
•
•
•
•
•
•
•
Talven yli säilytettävät nurmet ja ruokohelpi (kemiallisesti päätetty nurmi ei kelpaa)
Monivuotiset puutarhakasvit ja kumina
Viljan, öljykasvien, tattarin, siemenmausteiden, kuitupellavan, härkäpavun, herneen ja lupiinin sänki
Kerääjäkasvien viljely, jos kasvusto säilytetään kevääseen asti
Syysruis, ruisvehnä, syysvehnä, spelttivehnä ja muut syyskylvöiset viljat
Syysrapsi, syysrypsi ja muut syyskylvöiset öljykasvit sekä muut syyskylvöiset kasvit
Keväällä korjattava pellava ja hamppu
•
Kohdentamisalueella vain 20 % osuus voidaan täyttää kevennetyllä
syyssänkimuokkauksella
•
Vaatimusta voi täyttää myös viherkesanto, suojavyöhykkeillä, monivuotisilla
ympäristönurmilla, LHP:lla, viherlannoitusnurmella ja monimuotoisuuspelloilla sekä moniv.
puutarhakasvien katetulla alalla -> ei kuitenkaan korvauksen maksua
•
Ala voi vaihdella vuosittain kohdentamisalueella 20 – 80 % ja muualla maassa
20 -60 % välillä
•
Kasvipeitteiset lohkot on pyrittävä sijoittamaan vesistöjen/valtaojien varsille
9.3.2015
Orgaanisen katteen käyttö puutarhakasveilla ja
siemenperunalla
•
•
•
Yksivuotisten puutarhakasvien rivit ja monivuotisten kasvien rivit tai rivivälit katettava
Vähintään 1 lohko/vuosi
Yksivuotisten puutarhakasvien rivit 30.6 mennessä: olki, hake, ruohosilppu, biohajoava
kalvo, katepaperi, muu org. Materiaali
•
•
•
Salaattikasvit, kiinan-, kukka- ja parsakaalilla 31.7 mennessä
•
Sertifioitu siemenperuna: rivit ja rivivälit katettava oljella, koko lohko
Monivuotiset kasvien rivit: olki, hake, ruohosilppu, biohajoava kalvo, katepaperi, muu org.
materiaali, leikattava nurmikate
Monivuotiset kasvit, rivivälit: leikattava nurmikate, muu orgaaninen kate
•
•
1-vuotiset puutarhakasvit ja siemenperuna 300 €/ha
Monivuotiset puutarhakasvit 500 €/ha
9.3.2015
Peltoluonnon monimuotoisuus
•
Viherlannoitusnurmet (54 €/ha)
•
•
•
•
Kerääjäkasvit (100 €/ha) (ehdot tarkentuvat vielä?)
•
•
•
•
•
•
Nurmi- ja heinäkasveja, siemenseoksen painosta väh. 20 % N2-sitojakasvin siemeniä
Max 3 v. peräkkäin, luomutilalla max 2 vuotta
Lannoitus kuten luonnonhoitopellolla
Italianraiheinä, muu heinä- tai muu nurmikasvi, apila, muu nurmipalkokasvi, muokkausretiisi tai
muu ristikukkainen öljykasvi tai näiden seos
Kylvö aluskasviksi viimeistään viljan orasvaiheessa (tavoite: vielä rikkakasvitorjunnan jälkeen)
Kylvö hieman ennen sadonkorjuuta (varhaisperuna, -vihannekset) tai jälkeen, viim. 15.8.
Ei voi perustaa monivuotista nurmea, viherlannoitusnurmea tai seuraavan vuoden viljelykasvustoa
Säilytettävä 1.10 asti, kemiallinen päättäminen sallittua 15.9 alkaen
Saneerauskasvit (300 €/ha)
• Tila, jolla viljelykierrossa perunaa, sokerijuurikasta tai avomaan puutarhakasvia
• Keväällä kylvettävä öljyretikka, valkosinappi, samettikukka, näiden seokset
• Kasvusto säilytettävä min 2 kk ja muokattava, max 3 v. peräkkäin samalla lohkolla
• Kasvusto voidaan niittää tai murskata
9.3.2015
• Ei saa päättää kemiallisesti
Peltoluonnon monimuotoisuus
•
Monimuotoisuuspellot (300 €/ha)
•
•
•
Ei saa perustaa suorakylvämällä vanhaan nurmikasvustoon, mutta sänkeen
suorakylvö on sallittu
Riista- ja maisemakasveilla yksivuotinen kasvusto
Niitty- ja lintukasveilla perustettavat vähintään 2-vuotiset kasvustot
•
•
•
•
Niittykasvikasvusto voi olla kolmantena vuonna LHP, mutta ei monimuotoisuuspelto
Siemenseoksista oma ohjeistus
Niitto mahdollista 1.8 jälkeen
Enintään 15 % korvauskelpoisesta alasta (LHP -nurmi + monim. pelto max 20/15 %)
• Kerääjäkasvin, viherlannoitusnurmen ja monimuotoisuuspellon voi päättää
kemiallisesti
•
•
•
9.3.2015•
Kerääjäkasvi 15.9 alkaen, muokkaus 1.10
Viherlannoitusnurmi 1.9 alkaen, muokkaus aikaisintaan 1.10
Maisema- ja riistakasvikasvuston aikaisintaan seuraavana keväänä
Niittysiemenkasvuston 2. vuonna 1.9 tai 15.7 alkaen, jos kylvetään syyskylvöinen kasvi
Puutarhakasvien vaihtoehtoinen kasvinsuojelu
•
•
•
•
•
•
Tilat, joiden viljelemille puutarhakasveille on olemassa vaihtoehtoisia torjuntamenetelmiä
Lohkolle voi valita vaihtoehdoista vain yhden menetelmän (erillinen liite)
Voi täydentää kemiallisin kasvinsuojelumenetelmin, mutta perustelut on kirjattava
muistiinpanoihin
Lohkot on ilmoitettava erillisellä lomakkeella
Vähintään yhdellä lohkolla/vuosi
Toimet ja seuranta on kirjattava lohkomuistiinpanoihin
•
•
Seurantamenetelmä vaihtelee valitun menetelmän mukaan
Tarvittaessa pystyttävä ostokuitilla osoittamaan tiettyjen valmisteiden tai urakointityön
hankinta
9.3.2015
Puutarhakasvien vaihtoehtoinen kasvinsuojelu
•
Menetelmäryhmä 1(marjat ja hedelmät, 500 €/ha)
•
•
•
Ei voi valita yksivuotisille kasveille
Biologiset makroeliövalmisteet
Mehiläisten levittämät mikrobiologiset sieni-, virus- ja mikrobivalmisteet
•
•
•
Kasvutunneli (vain marjat) harmaahomeen torjunnassa
•
•
Pölyttäjähyönteisten pesiä oltava vähintään 2 kpl/ha
Levitinlaite + erilliset ulostulo- ja sisäänmenoaukot
Kevytrakenteisia muovilla katettuja tunneleita tai kausikasvihuoneita on oltava riittävä määrä
toimenpiteen toteuttamisalueella
Menetelmäryhmä 2 (350 €/ha)
•
•
•
•
9.3.2015
Hyönteisverkot (vihannekset ja marjat)
Ruiskulla levitettävät sieni-, virus- ja mikrobivalmisteet (marjat, hedelmät ja vihannekset)
Rikkakasvien mekaaninen torjunta liekittimellä, tarkkuusharalla tms. laitteella
(vihannekset, marjat, hedelmät ja taimitarhakasvit)
Vähintään kaksi kertaa kasvukauden aikana
Hakemuksen osittainen peruuttaminen
• Alat ilmoitetaan vuosittain päätukihaun yhteydessä ja hakemuksen voi
myöhemmin perua osittain
• Aiheuttaa vaikeuksia etenkin seuraavien lohkokohtaisten toimenpiteiden kanssa
• Lietelannan sijoittaminen peltoon
• Ravinteiden ja orgaanisen aineksen kierrättäminen
• Peltojen talviaikainen kasvipeitteisyys
9.3.2015
Siirtymäsäännökset
•
Luonnonhoitopelto
• 2014 perustettu luonnonhoitopellon voi ilmoittaa luonnonhoitopeltona myös 2015
• 2014 perustetun luonnonhoitopellon säilyttämisvelvollisuus päättyy 30.4.2015
•
Fosforintasaus
• Jos tasaus on kesken sitoumuksen päättyessä, niin fosforilannoituksen ylitykset on
otettava huomioon ja alitukset voi halutessaan ottaa huomioon
9.3.2015