Maatalouspolitiikan ajankohtaiskatsaus

Ympäristökorvaus 2015 - 2020
Perustuu 20.3.2015 valmistelutilanteeseen
Juha Lappalainen ja Airi Kulmala
Sitoumuksen yleiset edellytykset
•
•
•
•
•
•
•
Kaikki vanhat sitoumukset päättyvät
Aktiiviviljelijä, ei yläikärajaa
Vähintään 5 ha peltoa tavanomaisessa viljelyssä tai vähintään 1 ha
peltoa puutarhakasvien viljelyssä koko sitoumuskauden
Ympäristökorvauksen sitoumus on 5 vuotta, alkaa 1.5.2015 ja päättyy
30.4.2020 + mahdollinen jatkovuosi
Luonnonhaittakorvauksen sitoumus on 1 vuosi (1.5.2015 - 30.4.2016)
Vuonna 2015 voi hakea kaikkia ymp.korvauksen osia, muina vuosina
budjetin sallimissa rajoissa
1. vuonna valitaan toimenpiteet
20.3.2015
Lohkon korvauskelpoisuus 2015 - 2020
•
•
•
Lohko oli tukikelpoinen LFA:ssa ja ympissä vuonna 2014 (myös pysyvät
nurmet, joiden maankäyttömuoto pelto)
Lohko oli tukikelpoinen LFA:ssa, ympissä tai pohjoisissa hehtaarituissa
vuonna 2013
Peltoala, jolla oli v. 2013 tai 2014 kasvulohkoja ja joka oli v. 2014 tukikelvoton
LFA:ssa ja ympissä ja
• Lohkolle maksettu ymppiä tai LFA:ta jonakin vuonna 1995 - 2013 tai
• Lohko ilmoitettu tukihakemuksella jonakin vuonna 1995 - 2004 tai
• Lohko ilmoitettu lomakkeella 175 vuonna 2004 tai
• Lohkolla ollut 20-vuotinen ympin erityistukisopimus
20.3.2015
20.3.2015
Lohkon korvauskelpoisuus 2015 - 2020
•
Harkinnanvarainen korvauskelpoisuus
• Yli 65-vuotiaan viljelystä tulevat lohkot
• Luopumiseläkelain, luopumiskorvauslain tai luopumistuen mukaisista
viljelemättömyyssitoumuksesta vapautuneet
• Viljelijältä, joka ei ole antanut ympäristösitoumusta
• Uusjakoon liittyvät tilusjärjestelylohkot
•
Alan lisääminen korvauskelpoiseen lohkoon
• Vuodesta 2016 alkaen enintään 0,1 ha/peruslohko/vuosi (budjetti)
• Korvauskelvottomiksi jäävät lohkot, jotka raivattu tai ilmoitettu 1. kerran
vuonna 2005 tai myöhemmin
• Korvauskelpoisuutta voi vaihtaa omistuksessa olevien lohkojen välillä
•
•
Vaihdettava ala väh. 0,5 ha tilaa kohti, korv.kelpoinen ala ei saa
kasvaa, tukialueiden välillä vain C-alueelta AB-alueelle, ei toisinpäin
Lomake 471
20.3.2015
Korvauskelpoisen alan lisääminen sitoumukseen
•
•
•
•
•
Sitoumuksen antaneiden viljelijöiden kesken siirtyy automaattisesti, mutta
sitoutumattomalta viljelijältä sitoutuneelle siirtyvät lohkot saavat korvauksen
”budjettirajoitteen” mukaan
Voi siirtyä sitoutumattomalle, korvauskelpoisuus säilyy, jos säilyy maatalousmaana
Sitoutumattomalta tulevaa korvauskelpoista alaa voi sisällyttää sitoumukseen max 5
ha v. 2016 - 2018 (alle 5 ha sitoumuksissa 1 ha), jos enemmän niin uusi sitoumus
(budjetti)
V. 2019 - 2020 ei voi liittää uusia aloja
• Alle 5 ha -> viljeltävä sitoumusehtojen mukaan ilman korvausta
• Yli 5 ha - > uusi sitoumus (budjetti)
Jos sitoumuksen kohteena oleva korvauskelpoinen ala ilmoitetaan 1. sit.vuoden
jälkeen viljelemättömäksi tai todetaan sellaiseksi valvonnassa, ala poistetaan
maatalouskäytöstä oman hallinnan aikana
-> korvauskelpoisuus menetetään -> takaisinperintä
20.3.2015
Sitoumuksen loppuminen
• Sitoumus lähtökohtaisesti voimassa 5 vuotta
• Raukeaminen
• Jos sitoumusala laskee alle 5 / 1 ha:n -> ei takaisinperintää
• Luopuminen
• Ylivoimainen este -> ei takaisinperintää
• Jos muutoin luopuu kesken sitoumuksesta ja itselle jää yli 5 / 1 ha
sitoumusalaa viljelyyn -> takaisinperintää
20.3.2015
Ympäristökorvausohjelman rakenne
•
Vähimmäisvaatimukset
•
•
•
•
Ympäristökorvaukset ja
perustason vaatimukset
Geenipankkisäilytys:
Alkuperäislajikkeet
Varmuuskokoelmat
Alkuperäisrodut
Tilakohtainen toimenpide
Muuta
•
LHP+monimuotoisuuspellot
AB max 20 %
C max 15 %
Valumavesien hallinta
- säätösalaojitus 70 e/ha
- säätökastelu/kierrätys 250 e/ha
Lietelannan sijoittaminen
peltoon 40 e/ha
Ympäristönhoitonurmet
Ravinteiden ja orgaanisten aineiden kierrättäminen 40 e/ha
Talviaik. kasvipeitteisyys
- suojavyöhyke 500/450 e/ha
- moniv. ympäristönurmet 50 e/ha
- luonnonhoitopelto 120/100 e/ha
- kohdentamisalue 4/18/36/54 e/ha
- muu maa 4/9/11 e/ha
Org. kate puutarhakasvit
ja siemenperuna 300/500 e/ha
Peltoluonnon
monimuotoisuus
Kosteikkojen hoito
- viherlannoitusnurmi 54 e/ha
- kerääjäkasvi
100 e/ha
- saneerauskasvi 300 e/ha
- monimuot.pellot 300 e/ha
Maatalousluonnon
monimuotoisuuden
ja maiseman hoito
Puutarhakasvien
vaihtoehtoinen
kasvinsuojelu
- Ryhmä 1 500 e/ha
- Ryhmä 2 350 e/ha
Tilakohtainen toimenpide 54/200 e/ha (edellytys lohkokoht. toimenpiteiden valinnalle)
450 e/ha
600/450 e/ha
Kurki-, hanhi- ja
joutsenpellot
600 e/ha
Alkuperäisrotujen
kasvatus
530/300 e/ey
Ympäristökorvauksen vähimmäisvaatimukset (ei korvauksen perusteena)
Perustaso mm. täydentävät ehdot ja maatalousmaan säilyttäminen
* Punaisella tekstillä olevien lohkokohtaisten toimenpiteiden osalta maksetaan vai ko. toimenpiteen korvaus, mustalla tekstillä olevia toimenpiteitä voi olla useita samalla lohkolla.
** Vihreällä
tekstillä olevia lohkokohtaisia toimenpiteitä ei makseta pysyville nurmille.
20.3.2015
Sopimus
1 koulutuspäivä/tentti
3 m suojakaistat
Viljelykiertosuunnitelma
Viljavuustutkimus
Viljelysuunnitelma
Lohkokirjanpito
Peltomaan laatutesti
peruslohkoittain
Sitoumus
•
•
•
•
•
•
•
•
Ravinnetaulukot typpi/fosfori
(valvontaotanta 1 %)
Kasvinsuojeluaineiden
käyttötutkinto
Kasvinsuojeluruiskun testaus
Ympäristösitoumuksen vähimmäisvaatimukset
•
•
Ei korvausta
Typen ja fosforin enimmäiskäyttö pellolla ja pysyvällä nurmella, joka peltoa
• Epäorgaanisten ja orgaanisten lannoitevalmisteiden ravinteet
Orgaanisista kokonaisravinteet (P)
• Lanta ja perunan soluneste100 %
• Turkiseläimet, puhdistamoliete, lihaluujauho, ruokajäte, sakokaivoliete 60 %
• Tuhka 40 %
• Fosforilla voi tarvittaessa käyttää max 5 vuoden tasausjaksoa
• Satotasokorjaus käytössä osalla kasveista (lohkokohtainen)
• Lantapoikkeus luokissa hyvä ja tyydyttävä, jos P-lannoitukseen vain lantaa
• Kasvinsuojeluaineiden käyttö ja varastointi (1563/2011 6 ja 7§)
• Kasvinsuojeluaineiden käyttötutkinto
• Kasvinsuojeluruiskun testaus
Perustaso: Maatalousmaan avoimena pitäminen, tädyt, maksimi P ja N
20.3.2015
Peltokasvien typpilannoitustasot (1/2)
kg/ha
vm/m
rm
erm
eloperäiset
Ohra/kaura/seosvilja
100
90
80
60
Kevätvehnä
120
110
100
70
30/100
30/90
20/80
20/40
90
80
70
50
Syysvehnä, ruisvehnä, speltti,
syysohra syksy/kevät
30/120
30/110
30/100
20/70
Muut viljat/seoskasvustot
90
80
70
50
Syysrypsi ja -rapsi (heinä-elo)
50
50
50
40
110
100
90
60
Syysruis syksy/kevät
K-ruis, pellava, maissi, öljyhamppu,
auringonkukka
Rypsi, rapsi, ruistankio (kevät), muut
peltokasvit
Typpilannoitustasoja (2/2)
kg/ha
vm/m
rm
erm
eloperäiset
45
45
45
30
Sokerijuurikas
140
140
140
120
Tärkkelysperuna 35 t/ha
105
95
85
70
Tärkkelysperuna 40 t/ha
120
110
100
80
Varhaisperuna
60
60
60
60
Varhaisperuna + kerääjäkasvi
80
80
80
75
Muu peruna 35 t/ha
85
80
75
60
Muu peruna 40 t/ha
100
90
80
70
Herne, härkäpapu, makea
lupiini
Typen satotasokorjaukset
Huom.
max lisäys
vaihtelee
Typpilannoitustasoja:
nurmet
Fosforilannoitus
Huono
Huononlainen
Välttävä
Tyydyttävä
Hyvä
Korkea
Arv.
korkea
Viljat, öljykasvit, palkokasvit (lantapoikkeus)
34
26
16
10 (15)
5 (15)
0
-
Rehunurmet, ruokohelpi satovuonna,
kokoviljasäilörehu, maissi
40
32
24
14
5
-
-
Rehunurmet, lantapoikkeus
40
32
30
30
20
-
-
Rehunurmet, satotaso
min 7500 kg ka/ha/v
46
38
30
20
11
-
-
Monivuotinen nurmi: laidun
24
16
8
5
5
-
-
Nurmen/ruokohelven perustaminen keväällä
52
44
36
26
10
-
-
Nurmen perustaminen kesällä/syksyllä,
LHP-nurmi, MMP, VLN, moniv. VK
perustaminen, nurmi keväällä ennen
kesäperustamista
20
16
12
7
-
-
-
Peruna
55
55
55
55
35
20
5
Sokerijuurikas
63
63
60
43
26
14
5
Kuitupellava
34
26
16
5
-
-
-
Muut kasvit
30
20
15
10
5
-
-
Viljavuusluokka
Fosforilannoituksen korjaus lohkolla saavutetun sadon perusteella
Lisäys kg/ha
•
•
0
3
6
Ruis
3 000
4 000
5 000
Muut viljat
4 000
5 000
6 000
Öljykasvit
1 750
2 250
2 750
Jos sato jää korjaamatta, niin P-lannoitus on huomioitava seuraavana vuonna
täysimääräisesti
Jos korkeampi satotaso saavutetaan lohkolla yhdellä kasvilla, niin korotusta voi
käyttää myös muilla kasveilla
20.3.2015
Muutokset karjanlannan ravinteiden laskennassa
•
Uusissa sitoumuksissa karjanlannan ravinteista huomioidaan aina 100 %
• Päättyneellä ohjelmakaudella karjanlannan N syyslevityksessä 75 % ja
kevät/kasvukauden aikaisessa levityksessä 100 %, P levitysajankohdasta
riippumatta 85 %
•
Karjanlantapoikkeus ei jatkossa ole käytettävissä fosforin viljavuusluokassa
korkea, vaan ainoastaan luokissa tyydyttävä ja hyvä
• Luokka tyydyttävä, viljat +5 kg/ha ja rehunurmilla +10 kg/ha
• Luokka hyvä, viljat +10 kg/ha ja rehunurmilla +9 kg/ha
•
Karjanlantapoikkeus koskee kaikkea karjanlantaa
20.3.2015
Tilakohtainen toimenpide: Ravinteiden tasapainoinen käyttö
•
Viljelykiertosuunnitelma koko sitoumuskaudelle
• Suunnitellut kasvilajit lohkoittain koko sitoumuskauden ajaksi 1. sit.vuoden aikana (30.4.2016)
•
•
Viljavuustutkimus
Viljelysuunnitelma
• Suunniteltu kasvi, lannoitelaji ja -määrä, 1. vuonna viim. 15.6.
•
Peltomaan laatutesti
• Sitoumukseen sisältyvien yli 0,5 ha peruslohkojen osalta kerran sitoumuskauden aikana
• Täytettävä itsearviointilomake (suomi.fi/lomakkeet)
• Tehtävä kolmen ensimmäisen sitoumusvuoden aikana (30.4.2018)
•
•
•
Lohkokohtaiset muistiinpanot
Suojakaistat (ks. uomaverkosto) ja monimuotoisuuskaistat
Koulutukseen osallistuminen
• Viranomaisten järjestämä, 1 päivä koulutus 2 ensimmäisen sitoumusvuoden aikana
• Myös sähköisenä tenttinä
•
Asiakirjat on säilytettävä maatilalla
20.3.2015
Viljavuustutkimus
•
•
•
•
•
•
•
Viljelyssä olevista pelloista viiden vuoden välein (linjamenetelmä 3 v)
• Oltava käytössä ennen seuraavaa lannoituskertaa
• Jos ei ole sitoutunut aiemmin, niin ensimmäisen sitoumusvuoden aikana
Jos ei ensimmäisenä vuonna ole keväällä käytössä, niin lannoituksessa typpi
runsasmultaisen maan mukaan ja fosfori luokan hyvä mukaan
Uusista ja viljelyyn otettavilta lohkoilta sen kasvukauden aikana, jona viljely aloitetaan
Näytteisiin liitettävä lohkotunnukset
Yksi näyte 0,5 - 5 ha peruslohkolta
Max 0,5 ha lohko: viereisen lohkon tiedot, oma näyte tai N runsasmultainen ja P hyvä
Jokainen näyte min 7 osanäytteestä ja tasaisesti koko lohkolta
20.3.2015
Lohkokohtaiset muistiinpanot
•
•
Perustietoihin lohkon sijainti, maalaji, kalkitus, pientareet, suojakaistat, kastelu,
salaojitus, valtaojien kaivu ja muut vastaavat tiedot
Tiedot vuosittaisista viljelytoimenpiteistä sitoumuskauden alusta alkaen
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Tunnus ja pinta-ala
Muokkauspäivä ja -tapa
Kylvö- tai istutuspäivä
Kasvilaji tai siemen- tai taimimäärä
Lannoituspäivä/t
Väkilannoitteiden ja orgaanisten lannoitteiden lajit ja määrät
Fosforin ja typen määrä + merkintä fosforintasauksen alkamisesta ja tasausvuodesta
Kasvinsuojeluaineen täydellinen nimi, käyttömäärä, ajankohta, käyttökohde, havaitut
taudit ja tuholaiset ja syy kasvinsuojeluaineiden käyttöön sekä muut toteutetut
kasvinsuojelutoimenpiteet
Sadonkorjuun tai niiton päivämäärä, laidunnus sekä satotaso perusteluineen
Valitun lohkokohtaisen toimenpiteen ehdoissa edellytetyt asiat
20.3.2015
Ravinteiden tasapainoinen käyttö
Korvausta (54 / 200 €/ha) ei makseta
• Kesannoille
• Suojavyöhykkeille
• LHP-nurmille
• Monimuotoisuuspelloille
• Viherlannoitusnurmille
• Kurki- hanhi- ja joutsenpelloille
• Kosteikkosopimuksille
• Maatalousluonnon monimuotoisuuden ja maiseman hoidon sopimus
20.3.2015
20.3.2015
Lohkokohtaiset toimenpiteet
•
•
•
Lietelannan sijoittaminen peltoon tai
Ravinteiden ja orgaanisten aineiden kierrättäminen
Valumavesien hallinta (ei suojavyöhykkeellä)
• Säätösalaojitus
• Säätökastelu tai kuivatusvesien kierrätys
•
Ympäristönhoitonurmet
• Suojavyöhykkeet
• Monivuotiset ympäristönurmet
• Luonnonhoitopeltonurmet
•
•
Peltojen talviaikainen kasvipeitteisyys
Peltoluonnon monimuotoisuus
•
•
•
•
•
•
Viherlannoitusnurmet (ei luomu)
Kerääjäkasvit (ei jos puutarhakasvien lisätoimenpide)
Monimuotoisuuspellot
Saneerauskasvit
Orgaanisen katteen käyttö puutarhakasveilla ja siemenperunalla tai
Puutarhakasvien vaihtoehtoinen kasvinsuojelu (ei luomu, ei kumina, ei kerääjäkasvi)
20.3.2015
20.3.2015
Lohkokohtaiset toimenpiteet
Tuki €/ha
Toteutus
Lietelannan sijoittaminen peltoon
rtk+40
-
Ravinteiden ja orgaanisen aineksen kierrättäminen
rtk+40
-
Peltojen talviaikainen kasvipeitteisyys
rtk+4…54
1. v 
Valumavesien hallinta
Säätösalaojitus
rtk+70
-
Säätökastelu tai kuivatusvesien kierrätys
rtk+250
-
Suojavyöhykkeet
450/500
3. v 
Monivuotiset ympäristönurmet
rtk+50
3. v. 
Luonnonhoitopeltonurmet
120
-
Viherlannoitusnurmet
54
-
Kerääjäkasvit
rtk+100
-
Monimuotoisuuspellot
300
-
Saneerauskasvit
rtk+300
-
300/500
1 lohko/v
Ympäristönhoito-nurmet
Peltoluonnon
monimuotoisuus
Orgaanisen katteen käyttö puutarhakasveilla ja siemenperunalla
© Pauli Pethman/Haikula Oy ja Anna Setälä/Viestintä Oy Tuulihaukka
Hakuopas 2015
Lohkokohtaisten toimenpiteiden valinta
•
Toimenpiteen vaihtaminen
•
•
•
•
Puutarhakasvien viljely aloitetaan tai lopetetaan yli 1,00 ha alalla
Sukupolvenvaihdos tai koko tilan hallinnansiirto
Aloittaa tai lopettaa luomun
Sitoumusta mukautetaan ympäristöön liittyvän neuvonnan perusteella ja neuvoja puoltaa
mukauttamista
• Ilmoitettava kunnan viranomaiselle viimeistään 15.6, jos muutos halutaan voimaan saman
tukihakuvuoden aikana
•
Toimenpiteestä luopuminen
• Puutarhakasvien vaihtoehtoinen kasvinsuojelu, jos sitoudut luomuun
• Puutarhakasvien lohkok. toimenpide, jos puutarhakasvien ala alenee alle 1 hehtaariin
• Sitoumuksen siirto
•
Uuden toimenpiteen valinta
• Ympäristöön liittyvän neuvonnan perusteella, jos neuvoja puoltaa mukauttamista
• Toimenpiteestä luopuminen ei mahdollista neuvonnan kautta
• Puutarhakasvien viljelyn aloitus tai lisäys (puutarhatoimenpide)
20.3.2015
Lietelannan sijoittaminen peltoon
•
•
•
•
•
Lietelanta, virtsa, lietelannasta erotettu nestejae, nestemäinen org. lannoitevalmiste
Vähintään 20 m3/ha vuodessa
Sijoittava tai multaava laite
•
Leikkaa pellon pintaan viillon ja valuttaa tai ruiskuttaa lietelannan tai virtsan viiltoon
•
Kytketty lietelantaa tai virtsaa levittävään yksikköön
Merkittävä lohkokohtaisiin muistiinpanoihin
Ei tarvitse toteuttaa joka vuosi
Ravinteiden ja orgaanisen aineiden kierrättäminen
•
•
•
•
•
Org. aineksen kuiva-ainepitoisuus vähintään 20 %
Orgaaninen lannoite, maanparannusaine tai kasvualusta, toiselta tilalta kuivalanta tai lannasta erotettu
kuivajae
• Viljelijän on osoitettava orgaanisen materiaalin hankinta ja määrä
Vähintään 15 m3/ha vuodessa
Maatila ei voi samanaikaisesti luovuttaa ja vastaanottaa orgaanista materiaalia
Ei tarvitse toteuttaa joka vuosi
20.3.2015
Valumavesien hallinta
•
Säätösalaojitus
• Vedenpinnan säätöä maassa toteutetaan nostamalla tai laskemalla padotuskorkeutta kokoojaojan
kautta
• Hoidettava sään/kasvuolosuhteiden/viljelytoimenpiteiden mukaan
•
Säätökastelu
• Pellon vesitaloutta säädellään salaojaston kautta
• Kasteluvesi, joka on padottava, johdetaan salaojastoon luonnonvesistä pumppaamalla tai
painovoimaisesti
• Hoidettava sään/kasvuolosuhteiden/viljelytoimenpiteiden mukaan
•
Kuivatusvesien kierrätys
• Peltoalueelta kertyvät kevätvalunnan ja rankkasateiden valumavedet varastoidaan ja johdetaan
kuivana kautena kasteluvetenä takaisin pellolle
•
Säädön toteutuksesta on pidettävä kirjaa
20.3.2015
Valumavesien hallinta
•
•
•
•
•
•
Lohkolla oltava valmiina säätösalaojitus, säätökastelu tai kuiv.vesien kierrätysjärjestelmä
Säätösalaojituksen, säätökastelun tai kuivatusvesien kierrätyksen hoitotoimenpiteet
Toteutus lohkoilla:
•
Joka on hapan sulfaattimaa
•
Sirppujoen ja Liminganlahteen laskevien jokien valuma-alueet sekä näiden välinen alue
(kohdentamisalue I)
•
Happaman sulfaattimaan analyysi maaseutuelinkeinoviranomaiselle 30.9 mennessä sinä
vuonna, kun hakee ensimmäistä maksatusta
•
Jolla ollut erityisympäristötukisopimus valumavesien käsittelystä ohjelmakaudella 2007 - 2013
(koko maa)
•
Lohko maalajiltaan suurimmaksi osaksi turve- tai multamaata (koko maa)
Toteutettava vuosittain hoidon aloittamisesta sitoumuskauden loppuun
Ala voi kasvaa vain 3 ensimmäisen sitoumusvuoden aikana
70 €/ha (säätösalaojitus) tai 250 €/ha (kastelu, kuivatusvesien kierrätys)
20.3.2015
Ympäristönhoitonurmet
•
•
•
•
Monivuotinen nurmikasvusto
Ei pysyvän nurmen alalle
Kasvusto on korjattava vuosittain suojavyöhykkeiltä ja monivuotisilta ympäristönurmilta
Suojavyöhykkeet (500/450 €/ha)
•
•
•
•
Natura- tai pohjavesialue, vesistön tai valtaojan varrella, kosteikon reunalla sekä
kohdentamisalueen II saaristoalueella kaikille korvauskelpoisille lohkoille
Yli 3 m leveä lannoittamaton ja kasvinsuojeluaineilla käsittelemätön nurmi
Perustaminen 3 ensimmäisen sitoumusvuoden aikana, säilytys sitoumuksen loppuun asti
Monivuotiset ympäristönurmet (50 €/ha)
•
•
•
•
•
20.3.2015
Pohjavesialue, hapan sulfaattimaa (kohdentamisalue I), turve- tai multamaa ->
peruste lohkokohtaisiin muistiinpanoihin
Nurmi on uusittava ilman maan muokkausta
Niittoa ei saa toteuttaa kiertämällä lohkoa reunoilta keskelle päin
Perustaminen 3 ensimmäisen sitoumusvuoden aikana, säilytys sitoumuksen loppuun asti
Lohkolla on mahdollista tehdä lyhytaikaisia kunnostustoimenpiteitä, kuten
esimerkiksi salaojitus, jos tuhoutunut kasvusto kylvetään heti uudelleen
Ympäristönhoitonurmet
•
Luonnonhoitopeltonurmi (120/100 €/ha)
•
Perustettava uusi nurmi tai monilajinen vanha nurmi tai 2009 - 2014 perustettu
monimuotoisuuspelto, myös yli 3 m leveät kaistat
•
Vähintään 2 kasvukautta samalla lohkolla
•
•
•
Kasvusto on niitettävä vähintään joka toinen vuosi
•
•
•
•
•
Toisena vuonna kasvuston saa päättää aikaisintaan 1.9 tai 15.7, jos kylvetään syyskylvöinen
kasvi
Kasvuston päättämisen yhteydessä kasvinsuojeluaineiden käyttö on sallittua
Vaikeissa rikkakasvitapauksissa tai vesakoitumisen uhatessa useammin
Niittoa ei saa toteuttaa kiertämällä lohkoa reunoilta keskelle päin, ellei lohkon keskelle jätetä
niittämätöntä kaistaa
Lohkolla on mahdollista tehdä lyhytaikaisia kunnostustoimenpiteitä, kuten esimerkiksi salaojitus,
jos tuhoutunut kasvusto kylvetään uudelleen heti olosuhteiden salliessa
Enintään 20 % kohdentamisalueella II tai 5 % muualla maassa korvauskelpoisesta peltoalasta
Monim. ympäristönurmista tai LHP-nurmista ei makseta, jos tila vapautettu
viherryttämistuen EFA-alan vaatimuksesta (yli 75 % nurmea tai kesantoa)
20.3.2015
Talviaikainen kasvipeitteisyys
•
Hyväksytään seuraavat lohkot
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Talven yli säilytettävät nurmet ja ruokohelpi (kemiallisesti päätetty nurmi ei kelpaa)
Monivuotiset puutarhakasvit ja kumina
Viljan, öljykasvien, tattarin, siemenmausteiden, kuitupellavan, härkäpavun, herneen ja lupiinin sänki
Kerääjäkasvien viljely, jos kasvusto säilytetään kevääseen asti
Syysruis, ruisvehnä, syysvehnä, spelttivehnä ja muut syyskylvöiset viljat
Syysrapsi, syysrypsi ja muut syyskylvöiset öljykasvit sekä muut syyskylvöiset kasvit
Keväällä korjattava pellava ja hamppu
Kohdentamisalueella III vain 20 % osuus voidaan täyttää kevennetyllä syyssänkimuokkauksella
Vaatimusta voi täyttää myös viherkesanto, suojavyöhykkeillä, monivuotisilla ympäristönurmilla,
LHP:lla, viherlannoitusnurmella ja monimuotoisuuspelloilla sekä moniv. puutarhakasvien katetulla
alalla -> ei kuitenkaan korvauksen maksua
Ei makseta korvausta, jos maatila vapautettu viherryttämistuen monip. vaatimuksesta tai EFA-alan
vaatimuksesta (yli 75 % nurmea tai kesantoa)
Ala voi vaihdella vuosittain: kohdentamisalue III 20, 40, 60, 80 % ja muualla 20, 40, 60 %
Kasvipeitteiset lohkot on pyrittävä sijoittamaan vesistöjen/valtaojien varsille
20.3.2015
Orgaanisen katteen käyttö puutarhakasveilla ja
siemenperunalla
•
•
•
Yksivuotisten puutarhakasvien rivit ja monivuotisten kasvien rivit tai rivivälit katettava
Vähintään 1 lohko/vuosi
Yksivuotisten puutarhakasvien rivit 30.6 mennessä: olki, hake, ruohosilppu, biohajoava
kalvo, katepaperi, muu org. materiaali
•
•
•
Salaattikasvit, kiinan-, kukka- ja parsakaalilla 31.7 mennessä
•
Sertifioitu siemenperuna: koko lohko katettava
Monivuotiset kasvien rivit: olki, hake, ruohosilppu, biohajoava kalvo, katepaperi, muu org.
materiaali, leikattava nurmikate
Monivuotiset kasvit, rivivälit: leikattava nurmikate, muu orgaaninen kate
•
•
1-vuotiset puutarhakasvit ja siemenperuna 300 €/ha
Monivuotiset puutarhakasvit 500 €/ha
20.3.2015
Peltoluonnon monimuotoisuus
•
Viherlannoitusnurmet (54 €/ha)
•
•
•
•
Kerääjäkasvit (100 €/ha)
•
•
•
•
•
Nurmi- ja heinäkasveja, siemenseoksen painosta väh. 20 % N2-sitojakasvin siemeniä
Max 3 v. peräkkäin
Lannoitus kuten luonnonhoitopellolla
Italianraiheinä, muu heinä- tai muu nurmikasvi, apila, muu nurmipalkokasvi, muokkausretiisi tai
muu ristikukkainen öljykasvi tai näiden seos
Kylvö aluskasviksi, kylvö hieman ennen sadonkorjuuta tai sen jälkeen viimeistään 15.8.
Ei voi perustaa monivuotista nurmea, viherlannoitusnurmea tai seuraavan vuoden viljelykasvustoa
Säilytettävä 1.10 asti, kemiallinen päättäminen sallittua 15.9 alkaen
Saneerauskasvit (300 €/ha)
•
•
•
•
•
Tila, jolla viljelykierrossa perunaa, sokerijuurikasta tai avomaan puutarhakasvia
Keväällä kylvettävä öljyretikka, valkosinappi, samettikukka, näiden seokset
Kasvusto säilytettävä min 2 kk ja muokattava, max 3 v. peräkkäin samalla lohkolla
Kasvusto voidaan niittää tai murskata
Ei saa päättää kemiallisesti
20.3.2015
Peltoluonnon monimuotoisuus
•
Monimuotoisuuspellot (300 €/ha)
•
•
•
Ei saa perustaa suorakylvämällä vanhaan nurmikasvustoon, mutta sänkeen suorakylvö on
sallittu
Riista- ja maisemakasveilla yksivuotinen kasvusto
Niitty- ja lintukasveilla perustettavat vähintään 2-vuotiset kasvustot
•
•
•
•
•
Niittykasvikasvusto voi olla kolmantena vuonna LHP, mutta ei monimuotoisuuspelto
Siemenseoksista oma ohjeistus
Niitto mahdollista 1.8 jälkeen
Enintään 15 % korvauskelpoisesta alasta (LHP-nurmi + monim. pelto max 20 %
kohdentamisalue II, muualla 15 %)
Kerääjäkasvin, viherlannoitusnurmen ja monimuotoisuuspellon voi päättää kemiallisesti
•
•
•
•
Kerääjäkasvi 15.9 alkaen, muokkaus 1.10
Viherlannoitusnurmi 1.9 alkaen, muokkaus aikaisintaan 1.10
Maisema- ja riistakasvikasvuston aikaisintaan seuraavana keväänä
Niittysiemenkasvuston 2. vuonna 1.9 tai 15.7 alkaen, jos kylvetään syyskylvöinen kasvi
• Ei makseta viherryttämistuen EFA-alasta tai nurmialasta, joka
oikeuttaa EFA-alan vaatimuksesta vapautumiseen
20.3.2015
Puutarhakasvien vaihtoehtoinen kasvinsuojelu
•
•
•
•
•
•
Tilat, joiden viljelemille puutarhakasveille olemassa vaihtoehtoisia torjuntamenetelmiä
Lohkolle voi valita vaihtoehdoista vain yhden menetelmän (erillinen liite)
Voi täydentää kemiallisin kasvinsuojelumenetelmin, perustelut on kirjattava
muistiinpanoihin
Lohkot on ilmoitettava erillisellä lomakkeella
Vähintään yhdellä lohkolla/vuosi
Toimet ja seuranta on kirjattava lohkomuistiinpanoihin
•
•
Seurantamenetelmä vaihtelee valitun menetelmän mukaan
Tarvittaessa pystyttävä ostokuitilla osoittamaan tiettyjen valmisteiden tai urakointityön
hankinta
20.3.2015
Puutarhakasvien vaihtoehtoinen kasvinsuojelu
•
Menetelmäryhmä 1(marjat ja hedelmät, 500 €/ha)
• Ei voi valita yksivuotisille kasveille
• Biologiset makroeliövalmisteet
• Mehiläisten levittämät mikrobiologiset sieni-, virus- ja mikrobivalmisteet
•
•
•
Kasvutunneli (vain marjat) harmaahomeen torjunnassa
•
•
Pölyttäjähyönteisten pesiä oltava vähintään 2 kpl/ha
Levitinlaite + erilliset ulostulo- ja sisäänmenoaukot
Kevytrakenteisia muovilla katettuja tunneleita tai kausikasvihuoneita oltava riittävä määrä toimenpiteen
toteuttamisalueella
Menetelmäryhmä 2 (350 €/ha)
• Hyönteisverkot (vihannekset ja marjat)
• Ruiskulla levitettävät sieni-, virus- ja mikrobivalmisteet (marjat, hedelmät ja
vihannekset)
• Rikkakasvien torjunta tunnistavalla haralla tai traktorikäyttöisellä
liekittimellä (vihannekset, marjat, hedelmät ja taimitarhakasvit)
• Vähintään kaksi kertaa kasvukauden aikana
20.3.2015
Hakemuksen osittainen peruuttaminen
•
•
Alat ilmoitetaan vuosittain päätukihaun yhteydessä ja hakemuksen voi
myöhemmin perua osittain
Aiheuttaa vaikeuksia etenkin seuraavien lohkokohtaisten toimenpiteiden kanssa
• Lietelannan sijoittaminen peltoon
• Ravinteiden ja orgaanisen aineksen kierrättäminen
• Peltojen talviaikainen kasvipeitteisyys
20.3.2015
Siirtymäsäännökset
•
•
•
•
Luonnonhoitopeltonurmi
• 2014 perustettu luonnonhoitopellon voi ilmoittaa luonnonhoitopeltona
myös 2015
• 2014 perustetun luonnonhoitopellon säilyttämisvelvollisuus päättyy
30.4.2015
Viherlannoitusnurmen seuranta poikki edelliseltä kaudelta
V. 2014 LHP-niitty ei voi olla monimuotoisuuspelto v. 2015
Fosforintasaus
• Jos tasaus on kesken sitoumuksen päättyessä, niin P-lannoituksen
ylitykset otettava huomioon ja alitukset voi halutessaan ottaa huomioon
20.3.2015
Ympäristösopimukset - yleistä
•
•
•
•
•
Tuensaaja voi olla aktiiviviljelijä, yhdistys tai vesioikeudellinen yhteisö
Yläikärajaa ei ole
Sopimuksen kesto 5 v.
Sopimusta haetaan ELY-keskuksesta 30.4. mennessä
Sopimuksen tekeminen ei edellytä ympäristösitoumusta, mutta
edellyttää sitoumuksen perustason ja vähimmäisvaatimusten
noudattamista
• Minimi sopimusala 0,3 ha, kurki-, hanhi- ja joutsenpellot 5 ha; pienin
lohko, jolle sopimus voidaan tehdä 0,05 ha
20.3.2015
Ympäristösopimukset - vanhat sopimukset
• Vuonna 2011 tai myöhemmin tehdyt ympäristötuen erityistukisopimukset
päätetään hallinnon toimesta keväällä 2015 ilman takaisinperintää
• Viljelijä voi hakea uutta ympäristökorvauksen vastaavaa sitoumuksen
toimenpidettä tai sopimusta 2015
•
•
Vuonna 2010 ja sitä aiemmin tehdyistä sopimuksista voi myös luopua ilman
takaisin perintää (huom. muuttunut aiemmasta tiedosta)
• Luopumisesta tehtävä kirjallinen ilmoitus ELY-keskukseen 30.4 mennessä
• Mahdollisuus hakea uutta vastaavaa sopimusta tai sitoumuksen
toimenpidettä
• Vanhan erityistukisopimuksen jatkaminen edellyttää ympäristökorvaukseen
sitoutumista
Luovuttaessa vanhasta sopimuksesta, jatkoksi haetaan uuden
ohjelmakauden sopimusta alkavaksi 1.5.2015
20.3.2015
Ympäristösopimukset - sopimustyypit
•
•
Hyväksytyt suunnitelmat (ei alkuperäisrodut)
Kosteikkojen hoito (450 €/ha)
• Sisältää myös luonnonmukaistettujen uomien ja tulva-alueiden hoidon
• Maatalousluonnon monimuotoisuuden ja maiseman hoito
• Perinnebiotooppi, luonnonlaidun, peltojen reuna-alueet, metsäsaarekkeet (max 1 ha),
uhanalaiset lajit, muinaismuistokohteet, kulttuuriperintökohteet
• Arvokkaat pb-kohteet 600 €/ha, muut 450 €/ha
• Kurki-, hanhi- ja joutsenpellot
• Sopimusala vähintään 5 ha, 600 €/ha
• Jos linnut ovat aiheuttaneet satovahinkoa, alue löytyy massaesiintymisistä tehdystä
aineistosta tai kohteella muita linnuille tärkeitä elinympäristöjä
• Keskiosiin nurmialue, sen ympärille ohrakasvusto ja uloimmaksi kaurakasvusto
• Alkuperäisrotujen kasvattaminen
• Itä-, länsi- ja pohjoissuomenkarja, suomen-, ahvenmaan- ja kainuunharmaslampaat, suomenhevonen, maatiaiskanat ja -kukot, suomenvuohi
• 20.3.2015
Kanat ja kukot 300 €/tila, nauta 530 €/ey, muut 300 €/ey
Ympäristösopimukset - sopimuskausi
• Sopimuskausi ja -vuosi alkaa 1.5.2015
• Nyt päättyneet tai päätetyt sopimukset
• Alkuperäisrotusopimukset
• Monimuotoisuuden ja maiseman hoito: alueet, joilla on mahdollisuus
toteuttaa sopimuskauden alusta lähtien sopimusehtojen mukainen
laidunnus
• Ei-tuotannollinen investoinnin hoitosopimus
• Kosteikon hoito mahdollista aloittaa heti
•
Sopimuskausi ja -vuosi alkaa 1.5.2016
• Täysin uudet maatalousluonnon monimuotoisuuden ja maiseman sekä
kosteikon hoitosopimukset
• Sopimuskausi alkaa tilanteen mukaan joko 1.5. sopimuksen
hakuvuonna tai 1.5. hakuvuotta seuraavana vuonna
20.3.2015
Ympäristösopimukset
• Sopimusalueilla olevat avonaiset niityt ja luonnonlaitumet saavat
myös perus- sekä viherryttämisen tuen (= entinen tilatuki,
pysyvät laitumet), nyt pysyvä nurmi.
• Mikäli uusille alueille, tulee tilalla olla vapaita tukioikeuksia
• Edellä mainitun kaltaiset sopimusalueet saavat v. 2015 alkaen
myös LHK:n, ei kuitenkaan uudet sopimusalueet
• Ympäristösopimusten maksatusta haetaan vuosittain kunnasta
30.4. mennessä päätukihaun yhteydessä
• Rekisteröidyt yhdistykset hakevat maksatusta ELY-keskuksesta
vapaamuotoisella hakemuksella 30.4. mennessä
• Muistiinpanovelvollisuus
• Sopimukseen ei voi lisätä uutta alaa sopimuskaudella
20.3.2015