KOKEILU 1 - Huittinen

Harjavallan Akvarellikesä 2015
Suomen Akvarellitaiteen yhdistyksen kurssit 20.7. – 26.7.2015
Suomen Akvarellitaiteen yhdistyksen, Huittisten seudun kansalaisopiston ja Emil Cedercreutzin museon
yhteisprojektina käynnistyvät valtakunnalliset akvarellikurssit 13. kerran Harjavallassa os. Myllykatu
10. (Rakennuksessa toimivat Sataedu, Lukio ja Kansalaisopisto).
1. Alkuverryttelyä ”Aperitivo” 20.7. – 22.7.2015 Kurssimaksu 150€
Kurssi sopii akvarellisteille, joiden maalaaminen on jäänyt kiireen jalkoihin. Kurssi palauttaa mieleen
taitoja, innostaa uusiin kokeiluihin sekä avaa silmät monimuotoisten akvarellien tekemiseen.
Opettaja: Elina Tammiranta-Summa
”Andante” 20.7.–26.7.2015. Kurssimaksu 270€. Kurssilla työskennellään kiireettömästi pätevien
opettajien ohjauksessa. Tutkitaan akvarelli-ilmaisun runsaita mahdollisuuksia, mm. hehkuvia värejä,
kuullotusta, märkää märälle ja jopa kolmiulotteista akvarellia. Kurssi sopii sekä pitkään että jonkin
verran maalanneille taitonsa täydentäjille. Tuloksia tarkastellaan kannustavissa palavereissa.
Opettajat: Marja Mali, Maikki Haapala, Krista Kortelainen, Tatsuo Hoshika
Expressio 23.7.–26.7.2015. Kurssimaksu 190€. Kurssi sopii pitkään harrastaneille, omatoimisille
maalareille ja edellyttää usean vuoden maalauskokemusta. Kurssilla tuetaan persoonallisia tulkintoja
esittävästä tyylistä abstraktiin. Haasteina ovat mm. kompositio ja fokusointi. Mielenkiintoiset
kritiikkihetket täydentävät kurssin antia.
Opettajat: Marja Mali, Maikki Haapala, Krista Kortelainen, Tatsuo Hoshika
Taideluento: ”Kuvan juurille kontrasteilla” 21.7.2015 klo 17.30, yleisöluento, vapaa pääsy
Luennoitsija: Taidemaalari, -pedagogi Pertti Summa
Taideluento: ”Akseli Gallén-Kallela, Maailman ja minuuden tutkija” 24.7.2015 klo 17.30,
yleisöluento, vapaa pääsy
Luennoitsija: FM Tuula Palmunen-Saari
Majoitus ja ruokailu. Kurssimaksu ei sisällä majoitusta eikä ruokailua (ks. ohjeita kääntöpuolella).
Tiedustelut
Hanna Järvi, sähköposti: [email protected]
Ilmoittautumiset
Ritva Rautakoski, sähköposti: [email protected]
Benita Suomi, sähköposti: [email protected]
Sitovat ilmoittautumiset viimeistään 22.5. Vapaita paikkoja voi tiedustella ilm. vastaanottajilta.
Biennaalinäyttely Emil Cedercreutzin museossa 2.8 – 16.10.2016.
Kurssilaisten jyrytettyyn näyttelyyn valitaan teoksia vuosien 2015 ja 2016 kurssien osanottajilta.
Suomen Akvarellitaiteen yhdistys r.y:n koulutustoimikunta
2
Harjavallan Akvarellikesä 2015
TIETOJA MAJOITUSMAHDOLLISUUKSISTA
Kurssilaiset järjestävät itse majoituksensa ja ruokailunsa.
1. Hotelli Marilyn, Harjavallankatu 14 (vaatimaton hotelli, lähellä opetuspaikkaa), puh: 02 5319 811
sähköposti [email protected]
2. Hotelli Hiittenharju, Hiittenharjuntie 1 (pari km Harjavallan keskustasta, valtatie 2:n varrella),
puh: 02 5311600, sähköposti: [email protected], kotisivu: (www.hotellihiittenharju.fi)
3. Jokirannan majoitus Kokemäki, Siltakatu1, 32801 Kokemäki (noin 15 km Harjavallan
keskustasta). Sirpa Ala-Ketola, puh: 040 5011443, sähköposti: [email protected]
4. Maatilamajoitus Uotila, Hauvolan mäkitie 16, Harjavalta (noin 5 km Harjavallan keskustasta),
Marjo Uotila puh: 0400 951676, kotisivu: www.majoitusuotila.com
5. VillaKangas, (kaunis huvila joen rannalla, tilaa rajoitetusti), noin 4 km Harjavallan keskustasta,
yhteyshenkilö ja varaukset: Tarja Kleemola, hinta 40€/vrk/hlö, omat lakanat ja eväät.
6. Villa F.G. Hedberg, Kuurolantie 162, Kokemäki. Harjavallasta Pohjoisrannantietä n. 12 km
Kokemäen suuntaan. Vanhassa maatalossa iso huone (aamupala, liinavaatteet ja suihku). Mahdollisuus
uintiin. Puh: 050 5930720 ja 040 5405109, sähköposti: [email protected]
7. Naakan tila, Vanhassa maalaistalossa kaksi isoa huonetta, keittiö varusteineen, suihku,
uintimahdollisuus, Naakankatu 8, Harjavalta (kävelymatka keskustaan) Maarit Naakka, puh: 050 3781189
RUOKAILU: Ruokailla voi kurssipaikan lähellä olevassa ”Mailena” lounaspaikassa.
TAIDETARVIKEMYYNTI
Taidetarvikkeita on mahdollisuus ostaa (käteisellä) maanantaina 20.7 klo 13.30 ja torstaina 23.7 klo 13.30
paikalle tulevalta Porin taidekeskuksen edustajalta.
YHTEISTYÖSSÄ
Huittisten seudun kansalaisopisto, Hannele Paatero, rehtori,
[email protected]
Suomen Akvarellitaiteen yhdistys ry., koulutustoimikunta, Maikki Haapala
ja Tarja Kleemola
[email protected]
Emil Cedercreutzin museo / Harjavallan kaupunki,
Henry Flinkman, museonjohtaja [email protected]
Satu Tenhunen, museoamanuenssi [email protected]