pdf, 614 kt - Turun Latu ry

Turun Latuviesti
T U R U N L AT U RY: N JÄ S E N T I E D OT E 1 / 2 0 1 5 H E L M I K U U
1
PJ:N PALSTA
T
31.12.2014
ätä vuotta on muutama tunti jäljellä. On aika tehdä lyhyt yhteenveto siitä,
miten vuosi on kulunut. Toimintamme on mielestäni ollut monipuolista:
Sauvakävelyt ovat pyörineet, pyöräilijät ovat tehneet usean päivän retkiä
ja muutaman tunnin pyrähdyksiä ja siltä väliltä, on käyty vaeltelemassa Lapissa,
kuljettu Nuuksiossa ja Eurassa, viimeksi oli retki Kiilopäälle kaamoshiihtoon,
jne,jne. Yhtä vain puuttui, hiihtäminen kotinurkilla. Lunta viime talvena ei tullut sen vertaa, että latumaja olisi voitu avata edes yhdeksi päiväksi, ei tullut.
Nyt tuli valkea joulu, mutta lunta satoi vain nimeksi. Kirjoitan tätä Kustavissa
rännien helinässä, kun lumi sulaa katolta. Taas on kohta musta maa. Toivokaamme, että tulisi kylmiä tuulia, jotka toisivat meille runsaan lumen!
Syksyllä saimme hallituksen vetämään toimintaamme ja myös toimikuntien
vetäjät. Heidän yhteystietonsa ovat toisaalla lehdessä.
Kiilopään liittokokouksessa palkittiin Simo Rantala ja Ilpo Vuori ansioistaan
latutoiminnan hyväksi. Onnittelut heille!
Toivotan kaikille liikunnallista vuotta 2015!
Pj Matti
Syyskokous 2014 Kuva: Jaakko Tilli
KOKOUSKUTSU
Turun Ladun sääntömääräinen kevätkokous pidetään tiistaina 7.4.2015 klo
19.00 alkaen Latumajalla, Purjetie 8 Turku.
Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset kevätkokoukselle kuuluvat asiat,
mm. tilinpäätös ja toimintakertomus 2014. Kokouksen jälkeen yleistä keskustelua yhdistyksen toiminnasta. Tervetuloa
2
Turun Latu ry.
Perustettu 1.10.1956
Suomen Ladun jäsenyhdistys
Pankkiyhteys: FI71 3636 3010 8252 14
Turun Ladun toimisto:
Osoite: Purjetie 8, 20360 Turku
Puhelin: 040 515 9913
Latuviesti ISSN 0780-7910
Päätoimittaja:Jaakko Tilli
Kustantaja: Turun Latu ry
Taittaja:M.Kokko/Aboa Ohjelmistot Ky
Painopaikka: Painotalo Painola, Kaarina
www-sivut: www.turunlatu.fi
Jäsenmaksut vuonna 2015
Perheen 1. jäsen 21,00 €
Nuorisojäsen (alle 20-v.)
8,00 €
Opiskelijajäsen (alle 29-v.) 8,00 €
Toisen yhdistyksen jäsen 12,50 €
(on 1. jäsen toisessa yhdistyksessä)
Perhejäsenmaksu29,00 €
(käsittää samassa osoitteessa asuvia)
Yhdistyksen hallitus 2015
Puheenjohtaja
Matti Viksten . . . . . . . . . . . . . . . . 040 515 9913
Suovantie 58 as. 1 [email protected]
050 351 2932
Varapuheenjohtaja
Markku Kaskinen . . . . . . . . . . . . Haartmaninkatu 2 D 17, [email protected]
040 578 3160
Sihteeri Sirkku Kaskinen . . . . . . . . . . . . . [email protected]
2485707
Jäsensihteeri
Sirkka Kataja . . . . . . . . . . . . . . . . [email protected]. . . . . . 040 867 3955
050 337 1139
Taloudenhoitaja Erkki Tuominen . . . . . . . . . . . . . . [email protected]
0400 299 144
Jäsen
Seppo Aarnio . . . . . . . . . . . . . . . . [email protected]
045 633 4157
Jäsen
Markku Jessen-Juhler. . . . . . . . . . [email protected]
0400 520 535
Jäsen
Marjatta Kärkkäinen . . . . . . . . . . Jäsen
Sanna Paloposki
[email protected]
0400 158 231
Simo Rantala. . . . . . . . . . . . . . . . . Jäsen
[email protected]
0400 672 742
Jäsen
Jaakko Tilli. . . . . . . . . . . . . . . . . . [email protected]
050 395 2569
Jäsen
Marja-Liisa Tuominen . . . . . . . . . [email protected]
3
Toimikuntien vastuuhenkilöt
Retkeilytoimikunta Ilpo Vuori . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . [email protected]
Majatoimikunta Teuvo Kataja . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Marjatta Kärkkäinen . . . . . . . . . . . . [email protected]
Melontatoimikunta Eino Väärä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . [email protected]
Pyöräilytoimikunta Erkki Tuominen . . . . . . . . . . . . . . . . [email protected]
Kävelytoimikunta Jaakko Tilli . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . [email protected]
Lumikenkäily
Retkiluistelu
IVV –yhdyshenkilö Ilpo Vuori . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . [email protected]
Leikearkiston hoitaja Soili Aho . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . [email protected]
Tiedotustoimikunta Jaakko Tilli . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . [email protected]
Reittitoimikunta
Martti Hintukainen. . . . . . . . . . . . . . [email protected]
Metsämörritoimikunta Sanna Paloposki
[email protected]
040 584 2355
040 563 1190
0400 520 535
0400 836 922
050 337 1139
0400 672 742
040 584 2355
044 320 0142
0400 672 742
0400 821 801
Maanantai-illan kuntosauvailut
Ajalla 12.1.-30.3.2015 joka maanantai Ruissalon Honkapirtti
13.4. Katariina bussi 13 kääntöpaikka
20.4. Halinen kalaportaat
27.4. Kurala kylämäki parkkipaikka
4.5.
Veho Raisio
11.5. Ruissalo Tammenterho
18.5. Impivaara jalkapallo/jäähalli
25.5. Turun Ladun latumaja
Lenkin jälkeen makkaran grillausta
Omat makkarat ja juotavat mukaan
Maskun Riviera 8-tien varressa oleva kioski
1.6.
8.6.
Pansion kisapuisto Laivateollisuuden kadun ja Pernontien kulma
15.6. Hahdenniemi Raision venesatama, Nesteentien varrella
22.6. Ruissalo Tammenterho
29.6. Kerttulan Liikuntakeskus, Kisakatu 3, 21200 Raisio
Huom! Lähdöt klo 18.00
4
Kuvat; Jaakko Tilli
Tiistai aamupäivän sauvailut
13.01-19.05.2015. Lähtö klo 10.00 Impivaaran jäähallilta Eskonkatu 1. Kesto noin
1h + alku- ja loppujumpat. Omat sauvat mukaan. Liikutaan kevyen liikenteen
väylillä sekä luonto- ja metsäpoluilla. Opastusta aloittelijoille 15 min. ennen
lähtöä
Tiedustelut: Ritva Lehto 040 841 3252
Kevätretki Haunisten altaalle 26.05.2015
Lähtö Impivaaran jäähalleilta klo 10.00, kesto noin 4 tuntia. Varaa mukaan omat
sauvat , eväät, juotavaa ja istuinalusta.
Tiedustelut: Ritva Lehto 040 841 3252
5
Kuutamohiihto Latumajalle 3.3.2015
Kuva: Jaakko Tilli
Lähtö opastetulle hiihdolle Pomponrahkan parkkipaikalta klo 18.00. Voit myös
hiihtää omatoimisesti, sillä Latumaja on auki klo 16.00-20.00.
Lumitilanteen estäessä hiihtämisen kävelemme yhteiskävelynä Latumajalle ja
takaisin. Lähtö lentokentän länsipäädystä Turusta päin tultaessa Nesteen kylmäaseman jälkeen ensimmäinen tie oikealle. Tienviitta Härjänruoppa.( Ajetaan
noin 200 m Härjänruopantietä.)
Lähtö klo 18.00.
Latumajalla mahdollisuus makkaran grillaukseen. Omat makkarat mukaan. Turun Latu tarjoaa mehut. Muita virvokkeita pientä maksua vastaan.
Tiedustelut: Jaakko Tilli 0400 672 742 [email protected]
6
Talvikilometrikisa menossa
Turun Ladun pyöräilijöille on perustettu oma joukkue Talvikilometrikisaan.
Joukkueeseen voi ilmoittautua Kilometrikisan www-sivuilla.
Kisa on alkanut 15.1 jatakuu 15.3.15 saakka.
Huom.! Ilmoittautumiseen voi käyttää kesän 2014 kilometrikisan omia kirjautumistunnuksia.
Joukkueen koodi on talvikilometrikisaan tulapy2
Kilometrikisan www-sivut ovat https://www.kilometrikisa.fi
Kuva: Jaakko Tilli
Vuoden 2015 pyöräilyistä
Tiistaipyöräilyt
Perinteiset tiistaipyöräilyt alkavat 28.4.15 ja ne jatkuvat 29.9.15 asti. Heinäkuussa
on tauko.
Lähtöpaikka on Tuomiokirkkoaukio ja lähtöaika on klo 18.00.
Tiistaipyöräilyt ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.
7
Keskiviikkopyöräilyt
Keskiviikkopyöräilyt ovat lyhyitä maltillisella nopeudella ajaettavia matkoja.
Ne on tarkoitettu niille, joiden viimeisistä pyöräilyistä on jo aikaa tai jotka ovat
epävarmoja pyöräilykunnostaan.
Keskiviikkopyöräilyiden kautta voi siirtyä esim. tiistaipyöräilyihin. Keskiviikkopyöräilyt alkavat 29.4.15 ja ne jatkuvat 17.6.15 asti. Lähtöpaikka on Tuomiokirkkoaukio ja lähtöaika klo 18.00. Pyöräilyt ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.
Sunnuntaipyöräilyt
Sunnuntaipyötäilyitä järjestetään touko-, kesä-, elo- ja syyskuun aikana kerran
kuukaudessa. Matkan pituus on 60-80 km. Ne ajetaan maltillisella 15-18 km/h
nopeudella. Lähtöpaikka on Tuomiokirkkoaukio ja lähtöaika klo 9.00. Sunnuntaipyöräilyt ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.
Kulttuuripyöräilyt
Kulttuuripyöräilyiden kohteita ovat kesäteatterit ja taidenäyttelyt.
Kaikista pyöräilyistä tulee seuraavaan Latuviestiin tarkempia tietoja. Tietoja
päivitetään myös www-sivuille (www.tulapy.fi ja www.turunlatu.fi) kuten myös
pyöräilijöiden ja Turun Ladun facebook-sivuille www.facebook.com/TurunLatu
ja www.facebook.com/TurunLadunPyorailijat
Vuoden 2015 pitkät pyörämatkat
Turun Ladun pyöräilytoimintaan on
vuodelle 2015 suunniteltu useampia
pidempiä pyörämatkoja. Niiden kesto
on kahdesta päivästä viikkoon. Jos
kiinnostusta riittää, niin ne voidaan
toteuttaa vaikka kaikki.
Matkoihin voi tulla vielä muutoksia.
Matkoista löytyy tarkemmat tiedot
www.tulapy.fi ja siellä Vuoden 2015
pyöräily-valikosta.
Tiedot voi myös pyytää Erkki Tuomiselta. Yhteystiedot jäljempänä.
Ilmoittautumisia matkoille aletaan
ottamaan vastaan 15.2.15 alkaen.
Ilmoittautumisia ottaa vastaan Erkki
Tuominen s-posti talous@turunlatu.
fi tai puh. 050 337 1139. Matkoille
voivat osallistua vain Turun Latu ry:n
8
jäsenet.
Jos ilmoittaudut viikon matkalle, niin
kerro myös oletko valmis osallistumaan toiselle viikon matkalle, jos
haluamasi matka peruuntuu. Matkojen
hinta on laskettu 14-15 osallistujan
mukaan. Jos ilmoittautumisia on vähemmän, niin matka peruuntuu. Myös
muiden matkojan osalta voi ilmoitta
vaihtoehdon.
Päijänteen ympäri
Ajankohta 6.-12.7.15 (ma-su)
1. päivä
Osallistujat ja pyörät kuljetetaan Lahteen ja päätöspäivänä haku tapahtuu
Hämeenlinnasta.
Ensimmäisenä päivänä ajetaan Lahdesta Vääksyyn. Kilometrejä kertyy 25.
Yöpyminen tapahtuu Hotelli Tallukassa 2´kahden hengen huoneissa. Vääksyn nähtävyydet.
www.vaaksy.fi , www.tallukka.fi
2. päivä
Ajetaan Pulkkilanharjun kautta Sysmään. Kilometrejä kertyy 46. Yöpyminen tapahtuu Hotelli Uotissa (2 hh).
Sysmän nähtävyydet. www.sysma.fi ,
www.uoti.net
3. päivä
Ajetaan Sysmästä Luhangalle. Kilometrejä kertyy 48. Majoitus Ruohtulan
tilalla mökki- ja aittamajoituksena.
Paikalliset aktiviteetit. www.luhanka.
fi , www.ruohtula.com
4. päivä
Ajetaan Korpilahden kautta Jyväskylään. Kilometrjeä kertyy 63. Yöpyminen tapahtuu Gasthaus Laajiksessa
kahden hengen huoneissa. Mahdollisesti Päijänneristeily. www.jyvaskyla.
fi , www.laajis.fi/ruoka-ja-majoitus/
hostelli
5. päivä
Ajetaan Jyväskylästä Jämsään. Kilometrejä kertyy 58. Yöpyminen tapahtuu Jämsä Gastahausissa kahden hengen huoneissa. Paikalliset aktiviteetit.
www.jamsa.fi , www.jamsagasthaus.fi
6. päivä
Ajetaan Jämsästä Padasjoelle. Kilometrejä kertyy 68. Yöpyminen tapahtuu
Majatalo Onnenmyyrässä kahden hengen huoneissa. Paikalliset aktiviteeti ja
nähtävyydet. www.padasjoki.fi , www.
onnenmyyra.fi
7. päivä
Ajetaan Padasjoelta Hämeenlinnaan.
Kilometrejä kertyy 69. Hämeenlinnasta osanottajien ja pyörien kuljetus
Turkuun .
Matkan hinta on 530 euroa. Hinta
sisältää kuljetukset, huoltoauton (koko
matkan mukana kuljettaen matkatavaroita), majoitukset, liinavaatteet,
aamiaiset, päivälliset sekä viimeisen
päivän lounaan.
Hinta sisältää myös suunnitellun Päijänneristeilyn.
Hinta ei sisällä mahdollisia sisäänpääsymaksuja tai vastaavia.
Kilometrejä 377.
Pohjois-Viron matka
Ajankohta 1.-7.8.2015 (la-pe)
Alustava ohjelma:
1. päivä
Osallistujat ja pyörät kuljetetaan Helsinkiin.
laiva Helsinki - Tallinna
saapuminen Tallinnaan
pyöräretki Tallinna-Pirita-JõelähtmeSalmistu (50 km
majoitus ”Suurekivin” hostellissa,
sauna, illallinen
http://www.northestonia.eu/fi/turism/
majoitus/hostelli/salmistu-suurekivihostel
2. päivä
pyöräretki Salmistu-Muuksi-Hara-Loksa-Pärispea-Viinistu (58 km)
majoitus Viinistun hotellissa, sauna,
illallinen
http://www.turismiweb.ee/fi/company/viinistu-hotell-ja-konverentsikeskus/6970/
9
3. päivä
pyöräretki Viinistu-Vihasoo-IlumäeKäsmu (45 km)
majoitus Käsmussa vierastaossa ”Rannamännid”
tutustuminen Käsmun nähtävyksiin ja
merimuseoon
sauna, illallinen
http://rannamannid.ee/fin/index.php?id=1
4. päivä
pyöräretki Käsmu-Võsu-Vergi-AltjaSagadi-Käsmu (75 km)
paluu ”Rannamännid” vierastaloon
sauna,illallinen
5. päivä
pyöräretki Käsmu-Palmse-Viitna-Arbavere (45 km)
majoitus Arbaveren lomakeskuksessa
sauna, illallinen
http://www.arbavere.ee/
6. päivä
Lohjanjärven ympäri
Ajankohta 26.-28.6.15 (pe-su)
1. päivä
Osallistujat ja pyörät kuljetetaan Karjaan rautatieasemalle. Lähtö klo 8.00
Tuomiokirkolta.
Osallistujat kuljettavat matkatavarat
pyörillään.
Ajo Billnäs, Fiskars ja Karjalohja. Kilometrejä 32
Yöpyminen Hotelli Päiväkumpu. Yöpyminen kahden hengen huoneissa.
Päivällinen ja aamiainen Hotelli Päiväkummussa
www.karjalohja.fi , http://probillnas.fi ,
http://www.fiskarsvillage.fi ,
www.paivakumpu.fi
pyöräretki Arbavere-Tapa-Jäneda-Aegviidu (65 km)
majoitus ”Kõrvekeskuse” lomakeskuksessa
sauna, illallinen
http://www.korvemaa.ee/fi
2. päivä
7. päivä
3. päivä
kuljetus Tallinnaan, vapaa-aika ja ostokset Tallinnassa, laiva Helsinkiin
Osallistujat ja pyörät kuljetetaan Turkuun.
Kilometrejä 380
Matkan hinta: 600 eur/hlö
Hintaan kuuluu
• laivaliput Hels.-Tall.-Hels. (hlö., pyörä, hytti)
• majoitus vierastalo/hostelli2-4 h/h,
sauna
• ruokailut 3 x päivässä (aamiainen,
lounas ja illallinen)
10
• kuljetukset Virossa
• huoltoauto ja opastus
• museoliput
• kuljetukset Suomessa
Ajo Sammatti – Lohja. Kilometrejä 40.
Yöpyminen Hotelli Lohjanharju (2hh)
Päivällinen ja aamiainen Hotelli Lohjanharjussa.
www.lohja.fi, http://palvelut.lohja.fi/
tytyrinkaivos
Ajo Lohjansaari-Karjaa. Kilometrjä 64.
Lounas Mustion Linnassa.
Osanottajien ja pyörien kuljetus Karjaan rautatieasemalta Turkuun.
www.mustionlinna.fi
Matkan hinta 220 euroa.
Hinta sisältää kuljetukset, majoitukset,
liinavaatteet, aamiaiset, päivälliset ja
viimeisen päivän lounaan.
Hinta ei sisällä mahdollisia sisäänpääsymaksuja.
Kilometrejä 135
Vehmaa – Lokalahti - Mynämäki
pyöräily
Ajankohta 15.-16.8.15 (la-su)
1. päivä
Lähtö tapahtuu 15.8 Tuomiokirkolta klo 9.00. Ensimmäisenä päivänä
ajetaan Vehmaan kautta Lokalahdelle.
Matkaa kertyy noin 75 km. Taukoja
pidetään Lemun portissa (31 km) ja
Vehmaalla Askoldin konditorissa (53
km). Matkatavarat kuljetetaan pyörillä.
Yöpyminen tapahtuu Lokalahdella
Lomakylä Merikoivulassa 2x2 hlö
mökeissä.
Vehmaalla tutustumme nähtävyyksiin
jos aikaa riittää.
www.vehmaa.fi , www.merikoivula.fi
2. päivä
Pyöräillään Vehmaan kautta Mynämäelle, Nousiaisiin, Maskuun ja Raison
kautta Turkuun.
Matkaa kertyy noin 75 km.
www.mynamaki.fi
Hinta on 83 euroa ja se sisältää yöpymisen, liinavaatteet, saunan, päivällisen, aamiaisen ja eväät sunnuntaille
sekä sisäänpääsy- ja opastusmaksuja.
Hinta on laskettu 15 osallistujan
mukaan. Jos osallistujia on vähemmän
(väh. 10) niin hinta on hieman korkeampi (max. 10 e) ja jos osallistujia on
enemmän (max 30) niin hintaa lasketaan vastaavasti.
Kilometrejä n 150.
TurkuRastit
Turun Ladun suunnistajien sijoitus TurkuRastien firmasarjassa 2014 oli neljäs.
Pisteitä 30 suunnistajaa keräsi 366, kaksi vähemmän kuin 2013. Turun Ladun
edellä olivat Epelit 592 pistettä, Turun Yliopisto 505,5 pistettä ja Kunto-Hempat
463 pistettä.
Turun Ladun tallissa suunnistivat Göran Kronström, Maija Kronström, Rauno
Hedenström, Antti Suna, Margis Pärli, Esko Toivonen, Sirkku Kaskinen, Esa Niemi, Seppo Aarnio, Erkki Tuominen, Urho Lahtinen, Timo Knaapi, Jarmo Siren,
Jaakko Käyhkö, Irmeli Saari, Markku Kaskinen, Jani Alinikula, Simo Rantala,
Maija Lainema, Lasse Fagerlund, Raila Sinkkilä, Ilpo Vuori, Anne Hakanen, Ossi
Karjalainen, Mikko Nissilä, Tuula Kukkonen, Juha Hellsten, Marja-Liisa Mäkinen, Ilona Torsti Ja Arto Talvinen.
Suunnistukset jatkuvat lauantaisin TalviRasteilla. Turkurastit 2015 alkavat maaliskuun lopulla
Hiihtoviikko Ylläksellä 13.-21.3.2015
Kysy peruutuspaikkoja Sepolta 0400 299 144
11
Kaamoshiihto Kiilopäällä viikolla 50,
4.12. – 12.12.2015
Turun Ladun kaamoshiihto on Kiilopäällä joulukuun toisella viikolla.
Lähdemme perjantaina 4.12.2015 klo 22.00 Turun linja-autoasemalta.
Majoitus: Hotelli Niilanpään 2 hengen huone. Huoneissa suihku, wc, tv ja vedenkeitin. Käytävällä vaatteiden kuivauskaapit.
Mökki: mökeissä sauna, wc, tv, vaatteiden kuivauskaappi sekä keittiönurkkaus.
Lähtö Kiilopäältä la 12.12. aamulla. Turkuun saavumme myöhään la illalla.
Retkestä tarkemmin Latuviestin seuraavassa numerossa.
Oppaana retkellä toimii Mikko Nissilä
Tiedustelut ja ilmoittautumiset yhteystietoineen ja majoitustoiveella:
Mikko Nissilä GSM 040-835 1343 [email protected]
Liikuntaviikko Levillä 4-12.9.2015
Turun Ladun liikuntaviikko 2015 majoittuu Levin matkailukeskukseen. Matkan
ajankohta on ruskaa ajatellen parhaaseen aikaan, viikolla 37. Levin lähialueen
lisäksi liikutaan Aakenus-, Pallas-, Keimiö- ja Kumputunturilla.
Levin alueella on monipuoliset kauppa-, liike- ja ravintolapalvelut. Latulaiset
majoittuvat Kätkäläisen tasokkaisiin rivitaloihin, lyhyehkön kävelymatkan päähän palveluista. Taloissa on kahden hengen huoneet riittävällä varustuksella.
Matkaan lähdetäänTurusta pe 4.9.2015 illalla, paluu Turkuun su 13.9. vastaisena yönä.
Matkan hinta on 300 euroa. Hintaan sisältyy matkat tilausbussilla, majoitus,
aamupala mennessä, lounas palattaessa sekä opastus.
Ilmoittautuminen 12.7.2015 mennessä Seppo Aarnio 0400 299144,
[email protected].
Leppoisaa lomailua mukavasti tai reippaammin liikkuen, mukavassa seurassa,
Lapin upeissa tunturimaisemissa, hyvien palvelujen ääressä.
Varaa paikka laatulomalle.
12
Ruskavaellus Lemmenjoen kansallispuistoon 4.9 - 12.9.2015
Turun Ladun ruskavaellus Lemmenjoen kansallispuistossa viikolla 37.
Kansallispuiston keskiosaa hallitsee koko puiston komein maisema: yli 70
km pitkä Lemmenjoki, ja sitä ympäröivät Maaresta- ja Viipustunturit. Lemmenjokilaakson rinteitä verhoaa vanha mäntymetsä, jonka veroista tuskin muualta
maasta löytyy. Jokilaaksoista ylöspäin mentäessä männiköt muuttuvat pikkuhiljaa koivikoiksi ja lopulta karuksi paljakaksi.
Lemmenjoen kansallispuistossa tavataan uhanalaisia kasveja: esim. arnikki,
lettorikko, pohjannoidanlukko, suikeanoidanlukko, idänimarre, kalliosirkunjyvä, keminängelmä ja ketonoidanlukko. Harvinaisista eläimistä puistossa liikkuu
mm. ahmoja ja satunnaisesti susia.
Nähtävyyksistä Lemmenjoen alueella mainittakoon Sallivaaran poroerotusalue, joka kuuluu Lapin arvokkaimpiin kulttuurihistoriallisiin alueisiin. Lisäksi
emme voi unohtaa kullankaivuuta, sen historiaa ja nykypäivää. Kullankaivuun
koneellistuminen johti ristiriitoihin kullanetsinnän ja luonnonsuojelullisten
arvojen välillä.
Osanottajat jakautuvat 7 - 10 hengen opasryhmiin, opasryhmistä muodostetaan
2 – 3 hengen teltta- ja ruokakunnat. Vaelluksella yövytään teltoissa, ruokailut retkikeittimistä.. Vaellukselle osallistuminen vaatii säännöllisen liikunnan tuomaa
kuntoa sekä omatoimisuutta itsensä sekä teltta- ja ruokaryhmänsä huollossa.
Vaelluksen hinta on 200 euroa sisältäen matkat tilausbussilla, aamupala mennessä, sauna vaelluksen päätyttyä, paluumatkalla buffet-ruokailu sekä opastus.
Oppaina toimivat Merja Holmström, Janne Rinne ja Ilpo Vuori
Lähtö Pe 4.9. illalla ja paluu Turkuun Su 13.9.2015 aamulla.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset: Ilpo Vuori 040 – 5842355
Lumikenkäretki
Jos lumitilanne sallii, niin ohjattu lumikenkäretki sunnuntaina 1.3 Piikkiön
linnavuoren ympäristössä. Tavataan klo 11
Piikkiön Kehityksen kerhotalon parkkipaikalla Lystiläntiellä. Retken pituus noin 3 km.
Retkellä poiketaan laavulla syömässä omat
eväät ja paistetaan makkarat, ota mukaasi
myös istuinalusta ja kuivat kintaat.Retkelle
mahtuu 20 ilmoittautunutta. Ilmoittautumiset 22.2 mennessä annamari.ohberg@gmail.
com.
Lumikenkiä voit vuokrata Latumajalta.
Lumikenkien tiedustelut ja varaukset Seppo
Kuva: Jaakko Tilli
Aarnio 0400 299144
13
Tapahtumakalenteri
HELMIKUU
HEINÄKUU
2.2.-30.3. Kuntosauvailut joka maanantai Honkapirtiltä.
6.-12.7.
3.2.-19.5.
Tiistain sauvailut Impivaaran jalkapallohallilta
10.2.
Elä-Majapäivät Latumajalla
Päijänteen ympäri pyöräilyt
ELOKUU
1.-7.8.
Pyöräretki Viroon
15.-16.8.
Pyöräretki Vehmaa-Lokalahti-Mynämäki
MAALISKUU
SYYSKUU
1.3.
Lumikenkäretki Piikkiön
Linnavuorelle.
3.3.
Kuutamohiihto tai kävely
Latumajalle
10.3.
Elä-Majapäivät Latumajalla
JOULUKUU
13.-21.3.
Hiihtoviikko Ylläksellä
4-.12.12
20.-29.3.
Hiihtovaellus Stora Sjöfalletin kansallispuistoon
HUHTIKUU
7.4.
Elä-Majapäivät Latumajalla
7.4.
Kevätkokous Latumajalla
klo 19.00
13.4.
Maanantai-illan sauvailut
jatkuvat vaihtelevin lähtöpaikoin
28.4.
Tiistaipyöräilyt alkavat
29.4.
Keskiviikkopyöräilyt
alkavat
4.-12.9.
Ruskavaellus Lemmenjoella
4.-12.9.
Liikuntaviikko Levillä
Kaamoshiihto Kiilopäällä
Etsintäkuulutus
Halukkaita talkoolaisia tarvitaan
majapäivystykseen heti kun lunta on
riittävästi latujen kunnostukseen.
Talkoolaisille koko hiihtokauden ajan
vapaa kahvi ja pullatarjoilu.
Ilmoittaudu Teuvolle 040 563 1190
TOUKOKUU
5.5.
Elä-Majapäivät Latumajalla
19.5.
Tiistain sauvailut kesätauko alkaa
26.5.
Kevätretki Haunisiin
KESÄKUU
6.6.
Kevätpatikka Torronsuolle
27.-28.6.
Pyöräretki Lohjanjärven
ympäri
Lumetusta Pomponrahkalla. Kuva Jaakko Tilli
14
Vuokrattavat retkeilyvälineet
Tiedustelut ja varaukset iltaisin kello 18.00 - 20.00 välisenä aikana.
Noudot kello 9.30 - 10.00 Latumajalta ja palautukset kello 14.30 tai seuraavana päivänä
klo 09.30 Latumajalle. Välineet on palautettava puhtaina, kuivina ja ehjinä.
Tiedustelut ja varaukset
Seppo Aarnio 0400-299 144
RINKAT
2 kpl Savotta 1200 1,70 €/vrk 3 kpl Savotta 906 1,70 €/vrk
TELTAT
3 kpl 2,50 €/vrk SUKSET
2 paria Karhu Vaellus Erä 210 10 € /vkl, 25 € /vko
kannantaussiteellä 1 pari Karhu Vaellus Bear Claw 225 cm 10 € /vkl, 25 € /vko
kannantaussiteellä 1 pari Madshus Glittertind 190 cm 10 € /vkl, 25 € /vko
Salomon SNS-siteellä
1 pari Madshus Glittertind 210 cm 10 € /vkl, 25 €/vko
Salomon SNS-siteellä
1 pari Fischer 200cm 10 € /vkl, 25 €/vko
Salomon SNS-siteellä
AHKIOT
3 kpl 20 €/vkl, 40 €/vko
RETKILUISTIMET5 €/vkl LUMIKENGÄT
jäsenet5 €/vrk, 35 € /vko ei-jäsenet8 €/vrk, 50 € /vko jäsenet10 € (pe-illasta ma-aamuun)
ei-jäsenet15 € (pe-illasta ma-aamuun)
MAASTORULLALUISTIMET
Skike5 € /vrk, 10 € /vkl, 30 € /vko
Tiedustelut ja varauksetSeppo Aarnio 0400-299 144
AVALON MERIKAJAKKI30 € /vkl, 42 € /vko
Tiedustelut ja varauksetEino Väärä 0400 836 922 15
Turun Ladun pyöräilypaita, hinta 34 €
Katso tarkemmin www.turunlatu.fi pyöräily
TURUN LATU RY:N PALVELUKORTTI
n Haluan liittyä Turun Ladun Jäseneksi
n Osoitteenmuutos
Turun Latu Ry
maksaa
postimaksun
nimi ––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––
vanha osoite ––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––
uusi osoite –––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––
postinumero ja -toimipaikka –––––––––––––––––––––––––––––––––––––––
puhelin––––––––––––––––––––––––––––– syntymäaika ––––––––––––––––
SOPIMUS
sähköpostiosoite ––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––
500 6655
jäsenyys muissa latuyhdistyksissä ––––––––––––––––––––––––––––––––––
Samalla ilmoitan jäseniksi seuraavat perheenjäsenet
nimi –––––––––––––––––––––––––––––––––– synt.aika ––––––––––––––––
nimi –––––––––––––––––––––––––––––––––– synt.aika ––––––––––––––––
nimi –––––––––––––––––––––––––––––––––– synt.aika ––––––––––––––––
Älä maksa etukäteen, odota maksulappua!
16
TURUN LATU RY
VASTAUSLÄHETYS
20003 TURKU
Elä-Majapäivät latumajalla
10.2., 10.3., 7.4., ja 5.5. klo 14.00 - 16.00
Mikäkö on ELÄ-MAJA päivä ?
Se on eläkeläisten majapäivä, elikkä esimerkiksi
eläkeläisille ja muuten oloneuvoksena kotona oleville tarkoitettu iltapäiväkahvin merkeissä tapahtuva
tapaaminen majalla.
Tarkoitus on yhdessäoloa ja keksiä yhdessä hetken
toimintaa majalla ja myös majan ulkopuolelle suuntautuvaa toimintaa. MARJATTA toivottaa kaikki
tervetulleeksi majalle.
Palkittuja
Kuva Jaakko Tilli
Suomen Ladun liittokokouksessa palkittiin Simo Rantala ansioristillä ja Ilpo
Vuori ansiomitalilla.
17
Latulaisalennus
jäsenkortilla normaalihintaisista tuotteista:
Intersport Mylly -10 %
Sissi Fysio Oy Kauppakeskus Mylly,
puhelin 02-332 4060
http://www.intersport.fi www.sissifysio.fi
Hierontahinnat
30min . . .
45min . . .
60min . . .
90min . . .
20 €
35 €
40 €
50 €
Hämeenkatu 16
20500 Turku
Puhelin 044 2601 608
http://www.sissifysio.fi
[email protected]
Scandinavian Outdoor -10 %
Läntinen Pitkäkatu 13 010 3970 510
010 3970 530
Kauppakeskus Mylly http://www.scandinavianoutdoor.com
Intersport Megastore Länsikeskus, Viilarink. 10,
puhelin 02 412 0100
Tarjous- ja seurahinnoin osastolta
http://www.intersport.fi
Myynnissä
Partioaitta Oy -10%
Hansa/Kultatalo
Aurakatu 12 a
20100 Turku
puhelin 020 7760 785
[email protected]
www.partioaitta.fi
http://www.facebook.com/partioaitta
Recykkeli -15%
Polkupyörän huolto. Talviaikaan parempia tarjouksia, sekä polkupyörän
noudon ja palauksen.
http://www.tsempinkulma.net/huollot.
html
Kauneushoitola Kosmos
Palveluista ja hoitotuotteista 10 %:n
alennus.
Hämeenkatu 14 katutaso, Turku.
puh. 02 233 3447.
www.kauneushoitolakosmos.fi
www.facebook.com/kauneushoitolakosmos
Turun Ladun gollege, hinta 20 €, T-paita, hinta 11 €.
Myynti: Jäsensihteeri 040 867 3955
Aineistot seuraavaan Latuviestiin
2.3.2015 mennessä Jaakko Tilli, 0400 672 742, [email protected]
Liity Turun Ladun jäseneksi osoitteessa:
https://verkkomaksu.suomenlatu.fi/?y=830
www.turunlatu.fi
18
Toimiva latulainen
Turun Ladun toimivaksi latulaiseksi 2014 on valittu Erkki Tuominen. Erkki on
toiminut taloudenhoitajana vuodesta 2012 ja hallituksen jäsenenä 2013-2014,
sekä toiminut aktiivisesti pyöräilytoiminnassa. Pyöräilyn lisäksi Erkki harrastaa
suunnistusta, hiihtoa ja patikointia.
Kuva: Jaakko Tilli
Toimiva latulainen on aktiivisella ja merkittävällä panoksellaan edistänyt Turun
Latu ry:n toimintaa hiihdon ja muun ensisijaisesti luonnossa tapahtuvan kuntoliikunnan ja retkeilyn saattamiseksi kansan tavaksi.
1997 Reijo Lehkonen
2007 Seppo Aarnio
1998 Sirkka ja Teuvo Kataja
2008 Marjatta Kärkkäinen
Matti Hintukainen
1999 Ritva Lehto
2009 Paula Muurinen
2001 Marja-Liisa Tuominen
2010 Pirkko ja Jussi Moisio
2002 Jaakko Tilli
2011 Lasse Laiho
2003 Eino Väärä
2012 Ilpo Vuori
2004 Elina Mattila
2013 Sirkku Kaskinen
2005 Aarno Pakarinen
2014 Erkki Tuominen
2006 Helena Katajamäki
19
Kevätpatikka 06.06.2015 Tammelan
Torronsuolle
Bussi lähtee Läntiseltä pitkäkadulta linja-autoaseman tavaraterminaalien edestä
klo 08.00
Takaisin Turussa olemme 17.00 – 18.00 aikoihin.
Matkan hinta 20 euroa/henkilö sisältäen kuljetuksen
Omat makkarat, eväät ja juotavat mukaan.
Ilmoittautumiset 25.05.2015 mennessä Sirkku Kaskinen 040 578 3160
[email protected]
Torronsuon kansallispuisto on perustettu 1990, koko 30 km2. Sijaitsee Tammelassa.
Torronsuo on Etelä-Suomen suurimpia soita. Se on säilynyt lähes luonnontilaisena huolimatta sijainnistaan vanhojen viljelyseutujen ja kaupunkien ympäröimänä. Etenkin suon itäosa on maisemallisesti upea erämainen alue. Kansallispuistoon on helppo tutustua kulkemalla pitkostettuja reittejä, sekä ihailemalla
suomaisemia luontotornista.
Torronsuon luonto
Torronsuon kansallispuisto on nykyisellään lähes kokonaan suota. Suon keskellä
on lukuisia pieniä, mäntyä kasvavia metsäsaarekkeita. Torronsuota reunustavat
metsät, harjut, kalliojyrkänteet ja näköalakalliot, joilta aukeaa laajat näkymät
suon eri osiin. Torronsuon kansallispuiston suoalueet ovat säilyneet lähes luonnontilaisena huolimatta sijainnistaan keskellä Etelä-Suomea.
Torronsuo reunametsineen on tärkeä lintujen pesimäalueena ja muutonaikaisena
levähdyspaikkana. Keväisin ja syksyisin suolla oleskelee suuria kurkien muuttoparvia. Allikot ovat vesilintujen ja kahlaajien suosiossa. Suon reuna-alueiden
pajukoissa elävä riekkokanta on Suomen eteläisimpiä.
Suuren suoalueen linnustoon ja hyönteislajistoon kuuluu myös pohjoisia lajeja.
Suokirjosiipi, muurainhopeatäplä ja rahkahopeatäplä ovat keitaalla lentäviä kauniita päiväperhosia, jotka ovat saaneet Torronsuolta turvapaikan. Muualla EteläSuomessa ne ovat soiden ojitusten mukana hävinneet tai käyneet harvinaisiksi.
Ainakin silloin tällöin Torronsuolla pesii jouhisorsa, isolepinkäinen ja suokukko, pohjoisia lajeja kaikki. Myös tuntureiden haikean viheltäjän, kapustarinnan,
20 kanta on Torronsuolla melko runsas.