Toimintatyylipalaute (TTP)

Toimintatyylipalaute (TTP)
Kun ihminen ensimmäisen kerran kuulee
oman äänensä nauhalta, hän yleensä
hämmästyy. Sama koskee videokuvaa.
Kolmas yllätys on lähes aina ensimmäinen
360-palaute, jossa muut arvioivat meitä
tiettyjen asioiden suhteen. Yllätykset johtuvat
siitä, että mieli rakentaa itsestämme kuvia,
joissa toiveet ja todellisuus sekoittuvat.
Oman ajattelutyylin tunnistamiseen on kehitetty hyvä
väline: MBTI-indikaattori ja sen suomalainen versio,
Luontaisten Taipumusten Analyysi (LTA). Nämä kuvaavat ajatteluumme liittyviä taipumuksia joista vain pieni
osa näkyy meistä ulospäin. ”Millaisena muut näkevät
meidän toimintatyylimme?”, on kysymys jonka selvittämiseen ei ole kehitetty toimivaa työvälinettä. Nyt on:
Toimintatyylipalaute(TTP). Se on eräänlainen 360-palautteen ja LTA-analyysin yhdistelmä.
erilaiselta kuin kuvittelemme. Tällainen palaute antaa
erinomaiset lähtökohdat oman toimintatavan kehittämiseen kyseisessä ryhmässä.
Mitä hyötyjä työkalu tarjoaa?
• Ensinnäkin työkalu antaa tietoa siitä mitkä luonteenpiirteet ja toimintatavat meissä näkyvät voimakkaimmin ulospäin. Emme ole useinkaan niistä
tietoisia.
• Toinen hyöty on siitä, että pystymme palautteen avulla varmistamaan taipumusanalyyseissä (MBTI, LTA,…)
saamiamme tuloksia. Olemme itseämme arvioidessa
usein tiedostamattamme puolueellisia eli teemme valintoja sen pohjalta millainen haluaisimme olla.
• Työkalu tarjoaa työryhmille välineen, jonka avulla
ihmiset pystyvät keskustelemaan vaikeistakin asioista
rakentavalla tavalla.
• Työkaluun sisältyy seurantamenettely, jolla sovittujen kehitystoimenpiteiden toteutumista (palauteen
vaikutuksia) on helppo seurata.
Miten työkalu toimii?
Ensin LTA-analyysi
Toimintatyylipalaute on parhaimmillaan kun sitä
käytetään työryhmien / tiimien sisäisen toiminnan
kehittämiseen.
Työkalun taustalla on MBTI-viitekehys, jonka tunteminen edellyttää palautteen ymmärtämistä. Käytännössä
se tarkoittaa MBTI- tai LTA-analyysin tekemistä. Tämä
on siis LTA-analyysiä syventävä työkalu.
Jokainen työryhmän jäsen valitsee 4 palautteen antajaa omasta työryhmästään. Heille lähetetään (sähköpostiin) palautekysely, joka sisältää 6 valintatehtävää,
joihin vastaaminen vie aikaa alle 5 minuuttia. Lisäksi
henkilö tekee itsearvion samoista asioista.
Työkalu koostaa jokaiselle työryhmän jäsenelle raportin, joka lähetetään (vain) palautteen saajalle. Siitä näkyy millaisia luonnesanoja ja lauseita henkilö on itse
valinnut ja mitä muut ovat valinneet. Tulos on usein
yllättävä, koska toimintamme näyttää usein ulospäin
Ota yhteyttä!
Jari Saarenpää | +358 40 8200 644 | [email protected]
Lisää tietoa
Lisää tietoa TTP-palautteesta saa
tuotepäällikkö Niko Heliniltä
[email protected] | 040-722 7179