CaddieON Press release 13.7.2015 Kansainvälisille markkinoille

PRESS RELEASE
JULKAISUVAPAA
16.7.2015
SUOMALAISELLA GOLF-INNOVAATIOLLA
RANSKALAINEN GOLFFAA PAREMMIN
CaddieON golfrannekkeen myynti ulkomailla on päässyt vauhtiin uusien
kieliversioiden avulla.
CaddieON on solminut alkukesästä merkittävän jakelusopimuksen ja CaddieON
golfranneke on tullut myyntiin useisiin eri Euroopan maihin. Englantilaisen
JSInternationalin kanssa sovittu sopimus on CaddieON:ille varsinainen päänavaus
Suomen ulkopuolelle ja odotuksen myynnin jatkokehitykselle ovat suuret.
Toimitukset ovat päässeet kesän kuluessa hyvään vauhtiin ja ensimmäinen erä
CaddieON golfrannekkeita on jo päätynyt jakelukumppaneilta loppuasiakkaille.
CaddieON:in myyntiä Eurooppaan on vauhdittanut erityisesti CaddieON:in viimeisin
älypuhelimiin ladattava sovellusversio, jonka myötä käyttäjät Saksassa, Ranskassa ja
Espanjassa voivat käyttää CaddieON:ia omalla kotikielellään. CaddieON -sovellus
tarjoaa käyttäjälle automaattisesti puhelimen kielivalinnan mukaan joko englannin,
saksan, ranskan tai espanjan kieliversion. ”Uskomme käyttökielien lisäämisen olevan
yksi menestyksen edellytyksiä toimittaessa eteläisessä Euroopassa”, kommentoi
Tuomo Lalli, CaddieON Oy:n toimitusjohtaja. ”Ranskalainen kun tykkää golfata
ranskaksi, niin se vain on” Lalli lisää ja kertoo oululaisyhtiön asiakaspalvelun saaneen
jo lukuisasti kyselyjä Etelä-Euroopan perinteisistä golfmaista, kun uudet käyttäjät
hakevat neuvoja ja vinkkejä laitteensa käyttöön.
Kieliversioiden ohella myös pelattavien kenttien määrä on kasvanut merkittävästi;
CaddieON-pelaajille on tällä hetkellä tarjolla maailmanlaajuisesti yli 30.000 kenttää.
CaddieON on suomalainen golf-innovaatio, joka tarjoaa golfareille aivan uudenlaisen
tavan analysoida ja kehittää peliään. Kädessä pidettävän ultrakevyen rannekkeen,
mailoihin kiinnitettävien tunnisteiden sekä älypuhelinsovelluksen avulla CaddieON
tallentaa pelaajan golfkierrokselta tietoa täysin automaattisesti. CaddieON mm.
tallentaa pelaajan kentällä etenemisen, kaikkien lyöntien pituudet mailakohtaisesti
lyöntialustan huomioiden. CaddieON-pelaaja voi hyödyntää pilvipalveluun kertyvää
tilastotietoa pelistrategiansa kehittämiseksi. Lisätietoja CaddieON:ista:
www.caddieon.com.
Lisätietoja
TUOMO LALLI
CEO
[email protected]
+358 (0) 40 843 3867
www.caddieon.com
CADDIEON INC. · HAUTAKORVENTIE 11 · 90620 OULU · WWW.CADDIEON.COM
Kuva 1: CaddieON:illa ranskalainen, saksalainen ja espanjalainen voivat nyt golfata äidinkielellään.
Kuva 2: CaddieON:in käyttäminen ranskaksi, saksaksi ja espanjaksi on madaltanut kynnystä ottaa
maailman edistynein golf-innovaatio käyttöön Etelä-Euroopan perinteisissä golfmaissa.
CaddieON:ista
CaddieON Oy on oululainen heinäkuussa 2012 perustettu yhtiö. CaddieON sai
alkunsa innokkaan golfarin Tuomo Lallin etsiessä helpotusta golfstatistiikan
keräämiseen ja pelitulostensa analysointiin. Yhdessä kokeneen teknologia-alan
ammattilaisen Juha Pikkaraisen kanssa Tuomo perusti CaddieON:in ja nyt kolme
vuotta myöhemmin markkinoilla on maailman kehittynein golfsovellus. CaddieON
-tiimillä on yli 100 vuoden edestä yhdistettyä teknologiaosaamista, suurimmalta osin
Nokian matkapuhelinten kehityksen parista.
CADDIEON INC. · HAUTAKORVENTIE 11 · 90620 OULU · WWW.CADDIEON.COM