FC Tarzan ry:n neljä vuosikymmentä

2
FC Tarzan 40-vuotisjuhlaliite
Spontaanista ideasta instituutioksi
FC Tarzan ry:n
neljä vuosikymmentä
Kun kauppakadulla aikanaan
sijainneen Ravintola Tarzanin kantajengin nuoret miehet päättivät ryhtyä yhdessä pelaamaan jalkapalloa FC
Tarzan -nimisenä joukkueena, ei kukaan tietenkään voinut kuvitellakaan, että näin
syntynyt seura joskus juhlisi
kymmentä, kahtakymmentä,
kolmeakymmentä saati sitten
neljääkymmentä ikävuottaan.
Niin kuitenkin on käynyt. Samalla kun seura on varttunut
neljäkymppiseksi, on alkuperäisistä tarzaneista tullut kuusikymppisiä. Johtokunnalle
onkin kehittynyt vahva rutiini 50- ja 60-vuotisjuhlien onnittelukäynteihin.
FC Tarzan syntyi spontaanina harrastustoimintana, kehittyi ilmiöksi ja on vakiintunut instituutioksi. Tarzanlaisuus on luonut isolle joukolle
kuopiolaisia ystävä- ja kaveripiirin, jonka yhteiset harrastukset ovat oikeastaan osa
elämäntapaa. Tämä on seuran pitkän iän salaisuus. Vaikka vanhoista alkuperäisistä tai
lähes alkuperäisistä tarzaneistakin saa vielä joukkueellisen
pelimiehiä jalkeille, ei toiminta ilman sopivaa uudistumista olisi mahdollista. Niinpä
edustusjoukkueemme sarja-
peleissä aloituskokoonpanon
ikähaitari on usein lähes 40
vuotta ja kentällä nähdään
monesti useampikin isä-poika -pari.
Sarjapelejä V-divisioonassa
FC Tarzan on pelannut yhtäjaksoisesti 35 vuotta. Tämä on
tietenkin keskeinen osa seuran
toimintaa. Toiminnan ydin on
kuitenkin ympärivuotisessa
liikuntaharrastuksessa. Jalkapallon ohella golf, sähly, tennis ja matkailu täyttävät sopivasti tarzanien kalenterit. Erilaisia peli- harjoitus- ja muita
tapahtumia Tarzanilla on vuosittain noin 150 kappaletta.
Kaikki tapahtumat vaativat jotain järjestelyjä, jotka aina on
hoitanut seuramme sihteeri/
toiminnanjohtaja Matti Kuronen. Hän on siis esimerkiksi soittanut tai viestittänyt ilmoituksen Savon Sanomien
urheilumuistioon noin 5000
kertaa! Eiköhän hänet siellä jo tunneta. Masa myös ylläpitää seuran erilaisia tilastoja ja mm. harjoituspäiväkirjaa,
johon on kirjattu ylös jokaisen
tarzanin harjoituksiin osallistumiset 36 vuoden ajalta. Harjoituspäiväkirjassa on yhteensä 327 nimeä ja 58017 merkintää!
Tarzanin toiminnan rahoitus on aina perustunut sii-
hen, että jäsenistö maksaa
kulut jäsen- ja osallistumismaksuina ja että ulkopuolista varainhankintaa käytetään
vain poikkeustapauksissa. Tämä neljäkymmentävuotisjuhla
on tietenkin tällainen poikkeus. Kiitämme kaikkia niitä yhteistyötahoja, jotka ovat mahdollistaneet juhlavuoden tapahtumien rahoituksen.
Aikanaan toimintamme
alkuvuosina eri yhteyksissä
esiintyi epäilyksiä siitä, onko
FC Tarzan vakavasti otettava jalkapalloseura. Jos sitä nyt
vielä kysytään, niin vastaamme: ei ole, ainakaan itse emme ota sitä vakavasti.
Erkki Karvonen
FC Tarzan ry:n puheenjohtaja
MV-louhinta Oy on rautalampilainen vuonna 2000 perustettu
louhinta-alan yritys.
Päätoimialueenamme on Kuopion talousalue ja lähikunnat, mutta
työskentelemme tarvittaessa missä päin maailmaa tahansa.
Saat kauttamme kaikki louhintaan liittyvät palvelut.
Kivisalmentie 760
77700 Rautalampi
www.mvlouhinta.fi
050 585 5899
mv.louhinta@hotmail.fi Marko Väätäinen
9
9
9
9
9
Dokumentinhallinta
Etäneuvottelu
Info-tv
Tulostusratkaisut
Työasemat, verkot ja
palvelimet
www.topteam.fi
25.3.2015