esite ja ohjelma pdf.

KUUSAMON
KANSANPARANNUSPÄIVÄT 15.-19.7.2015
Pohjanseita, Sossonniementie 37 C, Kuusamo
”Annapas ajan kulua,
päivän mennä, toisen tulla,
taas minua tarvitahan,
katsotahan, kaivatahan,
uuen Sammon saattajaksi,
uuen soiton suorijaksi,
uuen kuun kulettajaksi,
uuen päivän päästäjäksi,
kun ei kuuta, aurinkoa
eikä ilmaista iloa.”
Mukana kansanparannusparannuspäivillä:
Kansanparantajat kokoontuvat Kuusamossa jo neljännen kerran ja
kohtaavat yleisönsä Kuusamon Pohjanseidan upeassa ympäristössä.
Monipuolinen ohjelma tarjoaa tietoa, taitoa ja hoivaa kaikille ikiaikaisista
hoitomuodoista kiinnostuneille.
Kansanparannus on suvusta sukuun ja sielusta sieluun siirtyvää tietoa,
joka on ollut läsnä aina. Nykyiset kansanparantajamme jatkavat tätä
elinvoimaista kansanperinnettä, joka pohjautuu syvään sisäiseen taitoon
ja näkemykseen siitä, että kaikki on luonnosta lähtöisin.
Hoidot ovat ajan saatossa muuttuneet vastaamaan aikamme vaatimustasoa, mutta perustiedon pohja on sama kuin esi-isillämme.
Neljännet Kuusamon kansanparannuspäivät järjestää Rukapalvelu Oy.
Tervetuloa!
Heikki Aalto
Kansanparantaja
Anne Murto
Pohjanseidan emäntä
KUUSAMON
KANSANPARANNUSPÄIVÄT 15.-19.7.2015
Kuusamon Pohjanseita | Metsäkylpylä, Sossonniementie 37 C
Ohjelma keskiviikko 15.7.2015
Lähtöpaikka: Kuusamo-opisto
LUONTOPOLKU
JOHDATUS LUONNON SALAISUUKSIIN
klo 11.00 Luontopolku
Oulangan kansallispuisto
Antero Koivunen,
Suomen kansanparantajaseura ry
Varvun kanssa. Luonnossa olevien energioiden
mittausta.
Markku Mäkinen
Luonnon energiat ja voimapaikat.
Marja Heinonen
Tietoisen läsnäolon harjoituksia.
Ohjelma päättyy klo 17.00.
Hinta 50 €
“The Story of Finnish
Shamanism”
Place: Pohjanseita
18.00 - 21.00 “The Story of Finnish Shamanism”,
Dalva Lamminmäki
Shamanism is the oldest and most natural form
of spirituality and healing. Shamanism has been
practiced all over the world. Shamans work with
Earth, trees, animals, elements, plants, minerals,
nature spirits, and most nature kingdoms. According to the shamninistic world view everybody and everything has a
soul: the earth, the stones, the trees, the animals along with human
beings.
Finnish shamanic traditions relating to nature and spirit, topic discussions, journeying and meditation aided by drumming.
Price 50 €
More info and register by email [email protected]
Mukana kansanparannusparannuspäivillä:
Ilmoittautuminen ja lisätiedot:
Jenni Laitinen, 040 556 1807, [email protected] | Anne Murto, 040 77 00 259, [email protected]
Majoitusvaraus: Rukariutan huoneistot, [email protected] ja Kuusamo-opisto, [email protected]
KUUSAMON
KANSANPARANNUSPÄIVÄT 15.-19.7.2015
Kuusamon Pohjanseita | Metsäkylpylä, Sossonniementie 37 C
Ohjelma torstai 16.7.2015 klo 10.00-17.00
Paikka: Pohjanseita
VILLIYRTTIPÄIVÄ
Suomalaisessa kansanperinteessä yrttejä on käytetty ammoisista
ajoista lähtien monenlaisten vaivojen hoitoon. Ihminen on oppinut
käyttämään kasvien tehoaineita hyväkseen lääkkeinä, mausteina
sekä tuoksu - ja väriaineina. Puhtailla, pohjoisen valossa kasvaneilla yrteillä, on loistava tulevaisuus niin luontaislääketieteen, ravinnon
kuin hyvinvoinninkin saralla. Yrttien käyttäminen ei ole salatiedettä
vaan ikiaikaista perinnettä jota on harjoitettu kaikkialla maailmassa.
Päivän ohjaajana toimii:
Yrttihoitaja Jenni Laitinen.
”Mene kipu kiven kolohon,
alle paaen paakkuraisen;
ei kivi kipuja itke,
paasi vaivoja valita!”
10 - 11.30 Luento: yrttien keruu ja käyttö
11.30 - 13 Villiyrttiretki
13 – 14. 30 Tutustumiskäynti Pappilan pellolla
ja lounas kasvisravintola Karpalossa.
Kokki Nina Ritavehmas
Jenni Laitinen
15 – 16.30 Yrttityöpaja
Yrttivoiteen teko ja yrttijalkakylvyt nuotion äärellä.
Osallistumismaksu yrttipäivään: 65 €/hlö.
Sisältää luennon, ruokailun, luentomateriaalin (sis.
reseptejä), kuljetukset ja opastuksen.
Metsäkylpylän saunat
17-19 Klassinen vihdonta. Sisältää alkuhaastattelun, virutuksen, lämmittelyn ja vihdonnan.
Hoitoaika 30 min. Hinta 30 €.
Maaria Alen on perinnesaunottaja ja ammattivihtoja. Hän on myös suomalaisen perinnehoidon eli kansanomaisen
hieronnan ja jäsenkorjauksen kisälli.
Mukana kansanparannusparannuspäivillä:
Ilmoittautuminen ja lisätiedot:
Jenni Laitinen, 040 556 1807, [email protected] | Anne Murto, 040 77 00 259, [email protected]
Majoitusvaraus: Rukariutan huoneistot, [email protected] ja Kuusamo-opisto, [email protected]
KUUSAMON
KANSANPARANNUSPÄIVÄT 15.-19.7.2015
Kuusamon Pohjanseita | Metsäkylpylä, Sossonniementie 37 C
Ohjelma perjantai 17.7. 2015 klo 10.00-16.00
Paikka: Pohjanseita
SEMINAARIPÄIVÄ JA KANSANPARANTAJIEN
TAPAAMINEN
09.30 Päivän avaus
Kansanparantajien luennot,
Suomen kansanparantajaseura:
Hyvinvointimatkailu
Suomessa, Visit Finland
Luonnosta kumpuava
hyvinvointi
Kalevalaa, mytologiaa
ja filosofiaa, luonnon
ymmärtämiseksi
Luontaiskosmetiikka- ja
hoitotuotteita kansanparannusperinteestä tunnetuista
lappilaisista yrteistä.
Hanna Aro-Heinilä
Eero Peltonen
Seppo Pasanen
Heikki Aalto
Pekka Berg
Antero Koivunen
Jenni Laitinen
Kansanparantajien oma
tapaaminen Pohjanseidalla
18.00 Tervehdyssanat
parantajille
Metsäkylpylän saunat ja
villiruoka iltanen.
Hinta 25 €
Mukana kansanparannuspäivillä:
Ilmoittautuminen
040 77 00 259
Katja Lemberg
Kiti Häkkinen
Tenho Pitkänen
Elena ja Rosa Tihonova
Saunan sielun palautus
Suomalainen kansanperinne ja
luontoyhteys
Seminaaripäivän hinta 25 €
Sisältää seminaarin,
keittolounaan ja kahvin.
Fumio Hirano
Markku Juola
Ilmoittautuminen ja lisätiedot:
Jenni Laitinen, 040 556 1807, [email protected] | Anne Murto, 040 77 00 259, [email protected]
Majoitusvaraus: Rukariutan huoneistot, [email protected] ja Kuusamo-opisto, [email protected]
KUUSAMON
KANSANPARANNUSPÄIVÄT 15.-19.7.2015
Kuusamon Pohjanseita | Metsäkylpylä, Sossonniementie 37 C
Ohjelma lauantai 18.7.2015 klo 10.00-18.00
Paikka: Metsäkylpylä
VIHTA JA PERINNESAUNA - LÖYLYN LÄMMIN KOSKETUS
Suomalainen kansanparannus pohjautuu
luonnon parantavaan ja eheyttävään voimaan, johon liittyvät olennaisesti pysähtyminen, hiljaisuus ja kuunteleminen – niin kuin
saunaankin.
Vihtominen ja kylytys ovat olennainen osa
perinnesaunaa. Hoitava vihtominen erilaisilla
luonnonkasveilla rentouttaa ja tuottaa fyysistä mielihyvää sekä elvyttää ja tasapainottaa
koko elimistöä ja henkistä kuntoa. Löylyn
lämpimässä kosketuksessa hoidetaan kokonaisvaltaisesti mieltä, sielua ja kehoa. Tule
kokemaan ikiaikaisen hoitavan vihdonnan
paluu maahamme.
Maaria Alén on perinnesaunottaja ja
ammattivihtoja. Hän on myös kuppari sekä
kansanomaisen hieronnan ja jäsenkorjauksen kisälli.
Hoitava vihdonta ja perinteinen kylytys.
Hinta 50 €. Hoitoaika 45 minuuttia (sis.
alkuhaastattelu, yrttijuoma, virutus, lämmittely, hoitava vihdonta ja kylytys, vilvoittelut
ja valelut).
Klassinen vihdonta. Hinta 30 €. Hoitoaika
30 minuuttia (sis. alkuhaastattelu, virutus,
lämmittely, klassinen vihdonta).
Tervetuloa ropsuteltavaksi, ripsuteltavaksi, hopsittavaksi, läpsyteltäväksi, huiskittavaksi, haudottavaksi,
vihdoteltavaksi, vastottavaksi, kylytettäväksi Pohjanseidalle perinteiseen malliin.
Ilmoittautuminen ja lisätiedot:
Jenni Laitinen, 040 556 1807, [email protected] | Anne Murto, 040 77 00 259, [email protected]
Majoitusvaraus: Rukariutan huoneistot, [email protected] ja Kuusamo-opisto, [email protected]