Länsimaisen kartografian maailmankartan sekä maailmankuvan

Länsimaisen kartografian maailmankartan sekä maailmankuvan kehitys
siirryttäessä keskiajalta renessanssiin ja löytöretkien aikaan
Joonas Alanko
Johdanto
Länsimaisen kulttuurin historiassa renessanssi tunnetaan aikana, joka päätti keskiajan näennäisen
pysähtyneisyyden ja jolloin Länsi-Eurooppa nousi kulttuurillisen sekä tieteellisen osaamisen
huipulle. Pian tämän yhteiskunnallisen mullistuksen jälkeen Euroopan valtiot vahvistivat paikkansa
maailman mahtimaina valloittamalla uusia mantereita ja hallitsemalla kauppaa valtavilla
laivastoillaan. Samalla muu maailma jäi auttamattomasti Euroopan armoille ja yksi kerrallaan
maailman kansat liitettiin osiksi Portugalin, Espanjan, Hollannin, Ranskan ja Britannian
imperiumeja. Mutta miten tähän tultiin, mikä merkitys oli kartografian kehityksellä uusien
mantereiden valloittamisessa. Ja miten niiden loputtomilta tuntuneet valkoiset alueet lopulta
puettiin Espanjan ja Portugalin kruunujen väreihin.
Työssäni keskityn hyvin laajaan materiaaliin 1200–luvulta 1500-luvulle saakka. Näin laaja
tarkastelu tarkoitta, ettei yksittäisiä karttoja analysoida kovin syvällisesti. Sen sijaan tarkoituksena
on tarkastella länsimaisen maailmankuvan ja sen kuvaamisen muutosta läpi keskiajan lopun ja
renessanssin. Keskeistä on tunnistaa, miten maailmankartat vallan välineinä muuttuivat tiedon
karattua hallitsijoilta alemmille luokille ja geopolitiikan keskipisteen siirtyessä yhä lännemmäs.
Keskiaika – staattinen Länsi-Eurooppa
Euroopan keskiaikaa luonnehtii kristinuskon suuri merkitys ihmisen ja yhteiskunnan määrittävänä
tekijänä. Euroopan geopolitiikka oli jokseenkin staattista ja keskitetty valtionjohto olematonta.
Feodalismina tunnettu hallintomuoto tarkoitti että maat oli kuninkaallisten hallitsema valtio
jakanut pieniin osiin aatelistolle. Näillä mailla taas ahkeroivat maaorjat. Varsinaisia kansallisvalioita
ei ollut olemassa. Valtiot toki sotivat keskenään, mutta merkittävät valta-aseman muutokset
Euroopassa olivat harvinaisia. (Kohi et al. 2010a)
Suurimmat vaikutteet Eurooppaan tulivatkin ulkopuolelta. Ottomaanien valtakunta levisi Iberiaan
lännessä ja Anatoliaan idässä. Mongolit puolestaan valloittivat slaavilaisia kansoja. Hajanainen
Eurooppa oli jatkuvien hyökkäysten kohteena ja sen lisäksi sitä repivät sisäiset kiistat, kuten
Englannin ja Ranskan välinen satavuotinen sota. Ristiretket olivat merkittävimpiä useiden eri
valtaistuinten enemmän tai vähemmän sovussa toteutettuja hankkeita. (Kohi et al. 2010b)
Keskiajalla kartografia oli typistetty kristinuskon esittämisen välineeksi. Kartografia ei ollut vain
kirkon katsannon sanelemaa, vaan usein myös valmistettu sen tarpeisiin. Keskiajan mappamundit
olivat kirkkoihin sijoitettuja alttarivaatteita, joiden oli tarkoitus antaa kuva kristikunnan historiasta
1
ja suhteesta muuhun maailmaan, ei niinkään osoittaa valtioiden rajoja tai luonnonmaantieteellisiä
ominaisuuksia. (Riffenburgh 2014)
Karttojen valmistusta leimasi tarve pitää yllä apokalyptisen uhan ilmapiiriä. Kaukaiset ja
tuntemattomat maat kuvattiin erilaisten hirviöiden asuttamiksi. Maailman ulkolaidat ja meret
olivat täynnä toinen toistaan pelottavampia merikäärmeitä ja hirviöitä. Näin maailma kuvattiin
pelottavana ja vaarallisena paikkana, jossa ainoa turva oli aateli ja kirkko. Tässä mielessä
eurooppalaisten maailma oli hyvin staattinen, sillä feodalismi piti itseään yllä tällaisella suppealla
maailmankuvalla. (Kohi et al. 2010a)
Ehkä parhaiten säilynyt esimerkki keskiaikaisista mappamundeista on englantilainen Herefordin
mappamundi (kuva1). Se on valmistettu vasikannahalle ja tehty käsin 1300-luvun alun paikkeilla.
Kartan yläreuna on sijoitettu itään, koska paratiisin uskottiin sijaitsevan idässä (Riffenburgh 2014).
Kartan ulkopuolella pyhä kolminaisuus hallitsee maailmaa. Jerusalem on sijoitettu kartan
keskustaan. Kartan reunoilla majailee hirviöitä, kuten ihmisiä, joilla on kasvot rinnassaan eikä
lainkaan päätä. Kartan läntisimmässä pisteessä sijaitsee Gibraltarin salmi, jonne on kuvattu
Herakleen pylväät. Atlantti oli käytännössä tutkimaton, sillä antiikin jälkeen into tutkia ja kuvata
uusia alueita oli lähes lopahtanut. Tällaiset suuret kartat olivat kalliita ja vaikea valmistaa. Niitä oli
usein esillä katedraaleissa ja kirkoissa, joissa lukutaidottomat maaorjat niitä ihastelivat ja
pelkäsivät. (Brotton 2014)
Keskiajan kartoista monet ovat niin kutsuttuja T-O -karttoja, joissa merialueet muodostava
kirjaimen T pyöreäksi kuvatun maan sisään. Tämä tulkinta oli äärimmäisen epätarkka, ja sen
tarkoitus olikin kuvastaa luomakunnan harmoniaa ja tarkoituksellisuutta. (Brotton 2014)
Keskiajalla toki tapahtui kehitystä kulttuurin ja tieteiden saralla kirkon valta-asemasta huolimatta,
mutta sitä leimasi yksipuolisuus. Maaorjuus teki maastamuuton käytännössä mahdottomaksi,
lukutaito oli olematonta, eikä kirjapainoa ollut vielä keksitty. (Kohi et al. 2010a) Euroopan
ulkopuolinen maailma taas oli suljettu, sillä idän kauppaa hallitsivat ottomaanit ja mongolit. Näistä
syistä tieteet ja kulttuuri, kartografia mukaan lukien, oli pienen eliitin yksinoikeus, eikä
ulkopuolisia vaikutteita päässyt tunkeutumaan tähän suljettuun maailmaan. (Kohi et al. 2010b)
Yksi tärkeimmistä keskiajan lopulla tehdyistä kartografian edistysaskelista olivat merikartat eli
portolaanit. Ne kuvasivat rantaviivoja tarkasti. Lisäksi navigoinnin helpottamiseksi karttoihin
piirrettiin kompassin suuntimia. Kartoissa esitettiin myös kunkin alueen hallitsijoita ja
satamakaupunkeja. (Hofmann et al. 2012) Portolaanit olivat ylivoimaisesti aikansa tarkimpia
karttoja, ilmeisesti siksi, ettei purjehtiminen onnistunut vain uskon varassa.
Merikarttojen suurin ero muuhun keskiajan kartoitukseen onkin se, että portolaanit esittivät
mahdollisuutta kulkea paikasta toiseen, ei vain lukijan staattista asemaa maailmassa (Riffenburgh
2014). Portolaaneissa pohjoinen oli sijoitettu kartan yläreunaan (Brotton 2014). Kartat harvemmin
2
sisälsivät uskonnollista sisältöä, mikä oli ensimmäisiä askelia kartografian vapautumisessa
kristinuskon rajoitteista. Kirkko ei voinutkaan rajoittaa näitä karttoja, sillä senkin oli myönnettävä
mittauksiin ja havaintoihin perustuvat kartat ylivoimaisiksi navigoinnissa. Näin kirkon oli sallittava
raamatun kuvauksesta poikkeavia karttoja, mikäli se halusi hyötyä merentakaisista alueista.
Vanhin tunnettu portolaanikartta on Carte Pisane (kuva 2), joka on peräisin 1200-luvun lopulta. Se,
kuten valtaosa portolaaneista, on hyvin huonossa kunnossa, mikä viittaa siihen, että niitä
kannettiin merimatkoilla mukana. Valtaosa merikartoista kuvaa yksinomaan Välimeren aluetta,
mutta niiden tuottaminen ja systemaattinen käyttäminen loivat pohjan tuleville merimatkoille
paljon kauemmaksi. (Riffenburgh 2014)
Merkittävimpiin nykypäiviin säilyneisiin portolaaneihin kuuluu niin kutsuttu Katalonian Atlas 1370luvulta (kuva 3). Se ei kuitenkaan ole puhdas portolaani, sillä siihen on yhdistetty tekijöitä
vanhoista mappamundeista. Atlaksessa on kuvattu koko tunnettu maailma. Huomionarvoista on
juuri moninaisten kauhujen ja hirviöiden puuttuminen. Sen sijaan karttoihin on kuvattu satoja eri
kaupunkeja, niiden puolustuksia, kauppayhteyksiä sekä uskontoa. Vanhoihin mappamundeihin
verrattuna motiivi Katalonian Atlaksessa on täysin eri. Teoksen tarkoitus oli jakaa hyödyllistä tietoa
alueista sekä houkutella sijoittamaan idän kauppaan. Kauas itään oli jopa kuvattu kristittyjä
kuninkaita, joiden oli tarkoitus rohkaista matkailijoita ja lähetyssaarnaajia uskaltautumaan yhä
pidemmälle itään. (Brotton 2014) Näin karttojen levittämä sanoma alkoi muuttua pelottelusta
houkutteluksi. Pelon sijan tahdottiinkin herättää lukijassa uteliaisuutta.
Renessanssi – uteliaisuus ja ahneus nostavat päätään
Renessanssin määrittävänä hetkenä katsotaan olleen Itä-Rooman valtakunnan tuhoutuminen
sodassa Ottomaaneja vastaan 1400-luvun aikana. Poismuutto luhistuvasta Bysantista läpi 1300- ja
1400-lukujen aiheutti suurimman muuttoaallon Euroopassa sitten kansainvaellusten noin tuhat
vuotta aiemmin. Idästä virtasi Eurooppaan eksoottista taidetta ja kirjallisuutta, sekä tarinoita
silkkitien rikkauksista. Myös antiikin tekstejä ja karttoja kulkeutui länteen. (Kohi et al. 2010b)
Euroopan kauppa oli pitkän nousukauden jälkeen kärsinyt pahan takaiskun idän kautta
saapuneesta rutosta 1300-luvun alussa. Epidemioiden laannuttua eritoten Etelä- ja Itä-Euroopan
kauppakaupungit nousivat kuitenkin pian jaloilleen. Näissä puolestaan kehittyi paraikaa uusi
yhteiskuntaluokka, kauppiaat. He olivat rikastuneet omin keinoin ja nokkeluutensa ansiosta. 1300luvun taittuessa idän rikkaudet kiehtoivat jo monia valtaistuimiakin. Nämä katselivat kateellisena
itäisiä Välimeren kaupunkeja, jotka pienikin osuus idän kaupasta oli tehnyt hyvin varakkaiksi.
Lisäksi Ottomaanien valta Euroopan reunoilla alkoi heiketä, kun valtakunnassa heräsi sisäisiä
ristiriitoja. (Kohi et al. 2010a)
Tuon ajan ja ehkä jopa kartografian historian merkittävin yksittäinen keksintö oli kirjapaino.
Irtokirjasinten yleistyminen Euroopassa 1400-luvullla laski karttojen ja kartastojen hintoja
3
valtavasti. Äkkiä kirjallisuutta oli saatavilla yhä useammalle, ja myös lukutaito yleistyi. Informaatio
ei enää ollutkaan yhtä rajattua kuin ennen, ja tieto levisi nopeasti valtiosta toiseen, haluttiin niin
tai ei. Näin renessanssi loi puitteet joissa tietoa oli mahdollista hankkia helpommin kuin koskaan.
(Kohi et al. 2010b) Samalla kaukaisia maita ja niiden saavutettavuutta koskevasta tiedosta tuli
reunaehto onnistuneessa kaupankäynnissä, ja näin ollen valtataistelussa Euroopan sisällä.
Kartografia oli suuren murroksen partaalla, sillä nyt lännen tekniikka ja ajatusmaailma olivat
mullistuneet täysin.
Ensimmäisiä näihin muutokseen reagoineita oli Portugalin prinssi Henrik. Hänet tunnetaan
nykyään lisänimellä Purjehtija. Hänet kartografian kehityksen kannalta tekee merkittäväksi päätös
perustaa navigoinnin ja merenkulun koulu Portugalin rannikolle 1400-luvun alussa. Siitä tulikin
keskus, jossa maan parhaat navigoijat, kartografit, merikapteenit, tähtitieteilijät ja matemaatikot
kohtasivat edistääkseen kruunun osuutta idänkaupassa. (Riffenburgh 2014)
Tämä purjehduskoulu toimi perustana Portugalin aloittamalle löytöretkien ajalle. Pitkän matkan
tavoitteena oli saavuttaa Intia ja sitä ympäröivät markkinat meriteitse. Moista purjehdusta ei
koskaan ollut tehty, joten aluksi lukuisat portugalilaiskapteenit lähtivät kartoittamaan Afrikan
länsirannikkoa. Heistä tunnetuimpia lienee Bartholomeus Diaz, joka saavutti Cape Agulhasin 1488
(Riffenburgh 2014; Kohi et al. 2010a)
Portugalin käynnistämä merikauppa Intiaan sai kuitenkin pian kilpailijakseen Espanjan. Vuonna
1492 Kristoffer Kolumbus lähti etsimään tietä Intiaan lännen kautta. Nykyään jo huvittavalta
tuntuva ajatus perustui kuitenkin antiikin aikaisiin tietoihin maapallon ympärysmitasta. Uudet
löydökset vauhdittivat ja rahoittivat uusia retkiä ruokkien Euroopan muidenkin kruunupäiden
mielikuvitusta ja vallanhimoa. (Riffenburgh 2014)
Espanja ja Portugali tuottivat informaatiota uusista alueista huimaa vauhtia. Niinpä jo vuonna
1500 tuotettu Juan de la Cosan kartta (kuva 4) esittää ansiokkaasti samalla kartalla vanhan ja
uuden maailman. Erikoista tosin on että uudelle ja vanhalle maailmalle on käytetty eri
mittakaavaa. Tätä maailmankarttaa voidaan todella pitää loistava esimerkkinä kartografian
historian käännekohdasta. Siinä on esitetty uuden maailman löydetyt osat tarkasti ja täysin
vapaina möröistä ja kannibaaleista. Erityisen mielenkiintoisen kartasta tekee kuitenkin se, että
vanhaan maailman piirrettiin yhä erilaisia hirviöitä ja muun muassa kolme itämaan tietäjää. Tämä
johtuikin vuosisataisesta perinteestä, olihan näitä ihmisiä ja asioita kuvattu jo satoja vuosia. Juan
de la Cosan kartalla nähdään siis samanaikaisesti paitsi uusi ja vanha maailma, myös uusi ja vanha
tapa katsoa maailmaa. Uusi maailma kuvattiin perustuen mittauksiin ja havaintoihin. Vanha taas
edusti taikauskoa ja perimätietoa. (Brotton 2014)
Juan de la Cosan kartta on nimetty sen valmistajan mukaan. De la Cosa oli itse navigoijana
Kolumbuksen kahdella ensimmäisellä matkalla uuteen maailmaan. (Brotton 2014) Hänen
karttansa tieteellinen lähestymiskohta on mielenkiintoinen. Se herättääkin väistämättä
4
kysymyksen, miksi hän päätti yhä kuvata vanhaa maailmaa näinkin perinteiseen tyyliin.
Todennäköisin vaihtoehto on, että kirkon yhä suuri valta vaikutti edelleen karttojen tuottamiseen.
Olisihan ollut kirkon kannalta noloa, jos uudet kartat eivät millään lailla muistuttaisi kirkon
vuosisataisia perinteitä. Varsinkin kun vanhat kartat pohjautuvat paljolti raamattuun, jonka oli
oltava erehtymätön. Toisaalta oppineidenkin oli varmasti helpompi hyväksyä vähittäiset
muutokset kartoissa. Näin Juan de la Cosa on varmistanut karttansa näkyvyyden Euroopan
hoveissa.
Tällainen kehitys murensi väistämättä kirkon otetta kartografiasta ja 1500-luvun puoliväliin
tultaessa yhä harvemmat maailmankartat sisälsivät kuvituksia hirviöistä tai kansojen
jakautumisesta Nooan jälkeläisten kesken. Yhä tarkemmat matemaattiset perusteet
koordinaatistolle sekä eurooppalaisen astrolabin kaltaiset innovaatiot paljastivat merenkulkijoille
yhä säännönmukaisemman maailman (Hofmann et al. 2012).
Yhä tieteellisempi näkemys maailman manifestoitui 1500-luvun puolivälissä hollantilaisen Gerard
Mercatorin kartoissa. Mercatorin maailmankartassa Nova et Aucta Orbis Terrae Descriptio as
Usum Na maa-alueilla on keskitytty vuoristojen, metsien, kaupunkien ja valtioiden esittämiseen
(kuva 5). On kuitenkin hyvä huomata, että edelleen tuntemattomille merille kuvataan
merihirviöitä ja pohjoiseen pygmejä. Oleellista on kuitenkin tunnetun maailman kuvauksen
siirtyminen yhä sekulaarisemmaksi sekä projektion matemaattinen pohja. (Brotton 2014)
Loppusanat
Tarinamme kartografian sekularisoitumisesta ja sen osallisuudesta Länsi-Euroopan nousussa
kertoo myös paljon syvällisemmän tarinan. Näimme miten armoton kilpailu vallasta ja kapitalismin
ensiaskeleet suosivat mahdollisimman objektiivista ja tarkkaa kuvausta maailmasta. Näimme
kuinka vanhan taikauskon sijaan ihminen oppi luottamaan omaan järkeensä. Se on kertomus siitä,
miten tieteelliset kokeet ja havainnot maailmankuvan pohjana uskon sijaan, antoi pienelle
väestölle mahdollisuuden hallita koko tunnettua maailmaa. Se on tarina tiedon voimasta.
Lähdeluettelo
Brotton, J. (2014). Great maps, the world’s masterpieces explored and explained. 256 s. Dorling
Kindersley, London.
Hofmann, C. Richard, H. Vagnon E. (2012) The golden age of maritime maps, When Europe
discovered the world. 256 s. Firefly Books, Buffalo.
Kohi, A. Palo, H. Päivärinta, K. Vihervä V. (2010a) Forum: Ihminen, ympäristö ja kulttuuri 1. 178 s.
Otava, Keuruu.
Kohi, A. Palo, H. Päivärinta, K. Vihervä V. (2010b) Forum: Eurooppalainen ihminen 2. 201 s. Otava,
Keuruu.
Riffenburgh, B. (2014) Mapping the world, the story of cartography. 160 s. Andre Deutsch, London.
5
Liitteet:
Kuva 1. Herefordin mappamundi (http://en.wikipedia.org/wiki/Hereford_Mappa_Mundi).
6
Kuva 2. Carte Pisane
(http://ca.wikipedia.org/wiki/Usuari:Mcapdevila/Porto/Carte_Pisane#/media/
File:Carte_Pisane_Portolan.jpg).
Kuva 3. Osa Katalonian Atlasta (http://en.wikipedia.org/wiki/Catalan_Atlas#/media/
File:Europe_Mediterranean_Catalan_Atlas.jpeg).
7
Kuva 4. Juan de la Cosan kartta (http://www.atlasobscura.com/places/juan-de-la-cosa-map).
Kuva 5. Mercatorin maailmankartta vuodelta 1569 (http://www.insidehistory.com.au/wpcontent/uploads/2013/10/Mercator.jpg).
8