pilaantuneiden maiden ja vaarallisten jätteiden käsittelytoiminnasta.

Ratkaisuja haasteelliseen
jätehuoltoon
Pilaantuneet maat | Teollisuuden kuonat ja sakat | Asbesti
Kreosootti | Mineriitti | Pilaantunut betoni- ja tiilijäte
Jätteenpolton pohjakuonat
Vastuullista käsittelyä
Toiminta vaarallisten materiaalien parissa edellyttää vastuullisuutta ja korkeatasoista
osaamista. Oikean käsittelyratkaisun löytäminen vaatii jätteen ominaisuuksien selvittämistä.
Käytettävissä olevia käsittelymenetelmiä ovat mm. stabilointi ja haitta-aineiden kiinteyttäminen. Osa materiaaleista voidaan käsitellä myös biologisin menetelmin tai yhteistyökumppani Savaterra Oy:n termisellä käsittelylaitoksella. Käsiteltävät haitta-aineet voivat olla epäorgaanisia aineita kuten raskasmetalleja tai orgaanisia yhdisteitä kuten mineraaliöljyt, dioksiinit ja furaanit tai PCB. Käsiteltyjä materiaaleja voidaan hyödyntää
esimerkiksi käsittelyalueen kenttärakenteissa tai termisen käsittelyn jälkeen muussa maarakennuksessa.
Osa materiaaleista soveltuu parhaiten loppusijoitettavaksi. Tällaisia materiaaleja varten Suomen Erityisjäte Oy:llä on kaksi loppusijoitusaluetta tavanomaisiksi luokiteltaville ja vaarallisille jätteille.
Vuosisopimukset suurasiakkaille
Annamme tapauskohtaisesti tarjouksen eri kohteista tuleville materiaaleille lähtötietojen perusteella (jätteen laatu, pilaantuneisuus ja määrä). Asiakkaille voidaan laatia vuosisopimuksia, mikäli käynnissä on useita pilaantuneen maan kunnostuskohteita tai
purku-urakoita ja vastaanottotarve jatkuu pidemmän aikaa.
Suomen Erityisjäte Oy on osa LHJ Groupia
LHJ Group -konserniin kuuluu viisi yritystä, jotka toimivat yhdyskuntajätehuollon, elektroniikkakierrätyksen, maaperän kunnostuksen ja erityisjätteiden sekä tietosuojamateriaalien käsittelijänä. Laadukas toiminta varmistetaan LHJ Groupin yhteisellä laatu- ja
ympäristöjärjestelmät sisältävällä toimintajärjestelmällä. Asiakkaiden poistuvista materiaalivirroista huolehditaan vastuullisesti ja
ympäristöystävällisesti.
LISÄTIEDOT
Riina Rantsi
040 725 8999
[email protected]
Suomen Erityisjäte Oy | Y-tunnus 1924625-4 | Suomen Erityisjäte on osa LHJ Groupia
Kiimassuontie 127, 30420 Forssa | vaihde 0440 242 700 | fax (03) 424 2630
www.erityisjate.fi | [email protected]