Tanssin opinto-opas 2015 - 2016UUSIN

 BALLET KAUKAMETSÄ Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto-­‐opas 2015 -­‐ 2016 Kuvat: Natalia Hoskio, Anni Kääriäinen, Valeria Andreeva KAINUUN MUSIIKKIOPISTON BALLET KAUKAMETSÄ Ballet Kaukametsä antaa tanssin perusopetusta ja eri-­‐ikäisille tanssijoille tarjotaan mahdollisuus monipuoliseen ja kehittävään harrastukseen, joka tuo liikkumisen iloa ja hyvän mielen. Kainuun musiikkiopisto järjestää laajan oppimäärän mukaista tanssin perusopetusta. Opinnot antavat tanssin harrastajille tiedolliset ja taidolliset edellytykset hakeutua tanssin jatko-­‐opintoihin, tai vain harrastaa omaksi iloksi. Musiikkiopiston tanssin opetus tapahtuu Kajaanissa Kainuun musiikkiopiston tiloissa, Leihu-­‐salissa sekä Kajaanihallissa musiikkiliikunnan peilisalissa. Tanssinopettajina toimivat:
Elena Sukmanov-­‐Kärki: klassinen baletti erikoiskoulutusryhmät ja alkeisbaletti.
Anna Sergeeva: nykytanssi, moderni tanssi baletin EK-­‐ryhmille, klassisen baletin eri tasot ja aikuisbaletti. Johanna Laitila: lastentanssi.
Kainuun musiikkiopiston opetusaineita ovat:
Lastentanssi 3–5 -­‐vuotiaille Alkeisbaletti 5 – 8 -­‐vuotiaille Nykytanssi alkaen 6 -­‐vuotiaille Klassinen baletti 9-­‐vuotiaasta alkaen (kaikki tasot) Moderni tanssi Nuorisobaletti alkaen 13 -­‐vuotiaille Aikuisbaletti Poikien ryhmät Klassisen baletin erikoisryhmät 1, 2 ja 3 Yhteystiedot: Kainuun musiikkiopiston rehtori Emil Milev 044 7100 938 [email protected] Opettajat: Elena Sukmanov-­‐Kärki 044 7100 631 [email protected] Anna Sergeeva 044 7148 227 044 5040 283 [email protected] Johanna Laitila 044 7100 934 (toimisto) [email protected] Toimistosihteeri Anne Elfving 044 7100 934 [email protected] TOIMIPISTE: Leihu-­‐Sali, Koskikatu 2 87200 Kajaani SÄÄNNÖT 2015 – 2016 ILMOITTAUTUMINEN Uuden tanssioppilaan ilmoittautuminen Kainuun musiikkiopistoon tapahtuu internet-­‐sivujen kautta. Oppilaat otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. ILMOITTAUTUMISEN PERUUTTAMINEN Uusilla oppilailla on mahdollisuus kokeilla tanssiharrastusta 2 peräkkäistä opetuskertaa. Jos op-­‐
pilas näiden kokeilukertojen jälkeen ei halua jatkaa tanssia, tulee siitä ilmoittaa välittömästi musiikkiopiston toimistoon. Tällöin hänen ei tarvitse maksaa lukukausimaksua ja oppilaspaikka peruuntuu. Nämä kokeilukerrat eivät koske vanhoja oppilaita! Mikäli oppilas ei osallistu kevätlukukauden tunneille, asiasta tulee ilmoittaa 9.12.2015 mennessä musiikkiopiston toimistoon puh. 044 710 0934 tai [email protected].
Mikäli ilmoitusta ei ole tehty ja oppilas ei osallistu kevätlukukauden tunneille, peritään oppilaalta/huoltajalta koko kevään oppilasmaksu käyttämättömästä oppilaspaikasta.
LASKUTUS Ilmoittautumislomakkeessa joudumme kysymään lukukausimaksun maksajan sosiaaliturvatunnusta, koska laskutusjärjestelmä (SAP) ei toimi ilman tätä tietoa. Pyydettyjä henkilötietoja käsitellään luottamuksellisesti ja ainoastaan laskutuksessa. Kaikki luottamukselliset tiedot hävitetään heti, kun oppilas lopettaa opintonsa Kainuun musiikkiopistossa. Lukukausimaksu sisältää opetussuunnitelmassa kullekin tasolle määritellyt opetustunnit/lukukausi, joihin sisältyvät esiintymisharjoitukset ja näytökset. Opetustuntien lukumäärä saattaa kuukausittain vaihdella johtuen pyhä-­‐ ja lomapäivistä. Kesken lukukauden lopettaneiden oppilaiden lukukausimaksuja ei palauteta.
POISSAOLOT Sairaudesta johtuvat poissaolot voi hyvittää saman lukukauden aikana oman tason tai helpomman tason tunneilla. Matkoista tai omavalintaisista syistä johtuvia poissaoloja ei hyvitetä rahassa. Ilmoita aina poissaoloista tanssinopettajallesi.
TUNTIEN PERUUNTUMINEN Jos oppitunteja peruuntuu opettajasta johtuvista syistä, oppilaalla on kaksi omavastuukertaa lukukaudessa. Tämä tarkoittaa sitä, että vasta kolmas (ja sitä seuraavat) oppitunnin peruuntuminen korvataan anomuksesta. Opettajasta johtuvat tuntien perumiset ym. oppilaalle tarkoitetut ilmoitukset lähetetään tekstiviestillä joko oppilaan omaan tai vanhemman matkapuhelimeen. Huolehtikaa siitä, että toimistossa on ajan tasalla oleva puhelinnumero. Oppilaan/huoltajan tulee ilmoittaa suoraan omalle opettajalle, mikäli on estynyt saapumasta tunnille. Tanssitunneille pyritään hankkimaan sijainen opettajan sairastuessa. VASTUU Kaikki oppilaat kuuluvat Kajaanin kaupungin vapaaehtoisen ryhmätapaturmavakuutukseen piiriin, jossa vakuutuskorvaukset henkilöä kohden ovat pienet. Tästä syystä tanssioppilaiden kannattaa itse huolehtia vapaa-­‐ajan tapaturmavakuutuksesta. Opettajien vastuu oppilaista liittyy tuntiaikaan. Pieniä lapsia ei saa jättää ilman huoltajan valvontaa pukuhuoneisiin. Emme vastaa toimitiloihin unohtuneista tai sieltä kadonneista tavaroista. Tanssituntien tilamuutokset ilmoitetaan tanssitilan ilmoitustauluilla ja tiedotteilla. Kainuun musiikkiopistolla on oikeus tunti-­‐, paikka-­‐ ja opettajanmuutoksiin.
YLEISTÄ Noudatamme 1.8.2004 hyväksyttyä laajan oppimäärän opetussuunnitelmaa. Tunnit alkavat ja päättyvät lukujärjestyksessä mainittuina aikoina ja ne sisältävät läsnäolotarkastuksen. Pukuhuoneet on tarkoitettu vain oppilaille. Matkapuhelimet on suljettava tanssituntien ajaksi.
LUKUVUOSI 2015 -­‐ 2016 Syyslukukausi: ke 12.8. -­‐ ti 15.12.2014 Kevätlukukausi: pe 8.1. -­‐ pe 20.5.2016
Joulunäytökset: Kainuun musiikkiopiston tanssioppilaat ti 1.12. ja ke 2.12.2015
Kevätnäytökset: Kainuun musiikkiopiston tanssioppilaat ti 17.5. ja ke 18.5.2016
Avoimet ovet tanssitunneille viikolla 37. Tervetuloa seuraamaan tanssitunteja.
Tanssituntien ajankohdat löydät lukujärjestyksestä nettisivuilta.
LOMAT LUKUVUODEN AIKANA Syysloma (vko 43) Joululoma Hiihtoloma (vko 10) Pääsiäinen Helatorstai 19. -­‐ 23.10.2015 16.12.2015 – 7.1.2016 7. -­‐ 11.3.2016 25. -­‐ 28.3.2016 5.5.2016 Huomio! Otamme esityksistä valokuvia ja käytämme niitä painotuotteissamme ja internet-­‐
sivuillamme. Ilmoitathan toimistoomme, jos et halua että kuvaasi tai lapsesi kuvaa käytetään tähän tarkoitukseen. LUKUKAUSIMAKSUT 30 minuuttia 95 € 45 minuuttia 105 € 2 x 45 minuuttia 160 € 60 minuuttia 115 € 2 x 60 minuuttia 180 € 75 minuuttia 125 € 2 x 75 minuuttia 190 € 90 minuuttia 135 € 2 x 90 minuuttia 200 € TUNTIEN YHDISTELMÄT
45+60 minuuttia 170 € 60+75 minuuttia 185 € 60+90 minuuttia 190 € 75+90 minuuttia 195 € ERIKOISKOULUTUSLUOKKIEN LUKUKAUSIMAKSUT EK 1 luokka 200 €/lukukausi EK 2 ja 3 luokat 230 €/lukukausi Lisätunnit/viikko: ensimmäinen tunti 40 €, toinen tunti 60 € ja kolmas tunti 80 €
KIRJAAMISMAKSU
17 € laskutetaan lukukausimaksun yhteydessä. Kirjaamismaksu maksetaan vain kerran. MONISTEMAKSU 1 € /lukukausi PERHEALENNUS
Alennus (30€) pääaineesta annetaan samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle, joka on oppilaana Kainuun musiikkiopistossa, muskarissa tai Ballet Kaukametsässä. Oppilas voi saada alennuksen mistä tahansa oppiaineesta vain yhden kerran. LUKUJÄRJESTYS 2015 – 2016 Leihu-sali
MA
TI
KE
TO
PE
15.30 - 17.00
Baletti EK 1
16.00 - 17.30
Baletti EK 3
17.30 - 19.00
Baletti EK 2
15.30 - 17.00
Baletti EK 1
16.00 - 17.30
Baletti EK 3
14.30 - 15.30
Moderni EK 1
17.00 - 18.30
Baletti EK 2
17.30 - 18.15
Baletti 1
15.30 - 17.00
Moderni EK 3
19.00 - 20.00
repertuaari
18.30 - 20.00
Baletti EK 3
18.15 - 19.15
Baletti 2
17.00 - 18.15
Nykytanssi
20.00- 20.45
20.00 - 20.30
repertuaari
19.15 - 20.15
repertuaari
18.15 - 19.45
Aikuisbaletti
18.15 - 19.45
Moderni EK2
19.45 - 20.45
repertuaari
17.00 - 18.30
Baletti EK 2
18.30 - 20.00
Baletti EK 3
20.00 - 20.30
repertuaari
Pikku sali
KE
16.30 - 17.15
Lastentanssi 1
17.15 - 18.00
Lasten tanssi 2
Kajaanihalli
TO
16.00 - 17.15
Baletti 4
17.15 - 18.15
Baletti 3
Opettajat:
Elena Sukmanov-Kärki
Anna Sergeeva
Johanna Laitila