Nurmijärven

Nurmijärven
YLEISURHEILU
Nurmijärven Yleisurheilu ry:n tiedotuslehti
19.9.2015
N:o 28
Nurmijärvellä
vuoden paras
Nuorten
Eliittikisa
Nurmijärven Yleisurheilu järjesti kesäkuussa jo kuudentena vuonna peräkkäin
Nuorten Eliittikisat Klaukkalan urheilukentällä. YLE:n välityksellä kilpailuja seurasi parhaimmillaan yli 160 000
katsojaa. Suomen Urheiluliiton Nuorten
Eliittikisa –sarjassa Nurmijärven osakilpailu kohosi jo toistamiseen vuoden parhaaksi kilpailuksi.
Nurmijärveläisvoittajia nähtiin kaksi: Oskari Lehtonen voitti M19-sarjan 100m ja 200 m
ja Tiina Rinnekari N19-sarjan moukarinheiton.
NYU:lla
lähes 20
SM-mitalin
vuosi
Talvikauden
urheilukoulut alkavat
Nurmijärven Yleisurheilun
nuoret urheilijat saavuttivat
vuoden 2015 aikana lähes
20 SM-mitalia.
Lisäksi kolme urheilijaa edusti
Suomea nuorten
EM-kilpailuissa.
Lue lisää sisäsivuilta.
Urheilukoulujen ja nuorisovalmennusryhmän syksyn toiminta on alkamassa. Lue lisää toiminnasta ja ilmoittautumisohjeet sisäsivuilta.
Tässä lehdessä mm.
Palkintojuhlaa kauden
päättäjäisissä
S.3
Tiina Rinnekari
heitti SM-pronssille
S. 6
Viikkokisat 2015
S. 4
Kilpailukalenteri 2015
S. 8
Kesän urheilukoulut
S. 5
Oskari Lehtonen
Kupittaan kunkkuna
S. 9
www.nurmijarvenyleisurheilu.fi
Kovaa menoa seuraleirillä
Pajulahdessa
S. 11
Nurmijärven Yleisurheilun
seuraennätykset
S. 12
Nurmijärven YLEISURHEILU
2
Puheenjohtajan palsta
Nurmijärven
yleisurheilu
myötätuulessa
Yleisurheilu on Nurmijärvellä
nousukiidossa. Lajin harrastajamäärät kasvavat vuosi vuodelta ja seuramme toiminta
vetää mukaan uusia lapsia ja
nuoria.
Nurmijärven
Yleisurheilulle
lajin vetovoima ja harrastajanmäärien kasvu on upea asia ja
hieno mahdollisuus. Samalla se
on haaste. Meidän on kyettävä
vastaamaan niihin odotuksiin,
joita toimintaamme kohdistuu.
Tänä vuonna olemme panostaneet siihen, että urheilukoulutoiminnan harrastajien määrät kasvavat ja laatu paranee.
Kesällä toteutetulla kyläurheilukoululla veimme lajin lasten luo. Ohjaajien määrään ja
ohjauksen laatuun on samoin
panostettu. Kentillä onkin ollut
hyvä tohina ja reipas tunnelma,
kun eri-ikäisten lasten ja nuorten ryhmät ovat harjoitelleet.
Samoin olemme kannustaneet lapsia ja nuoria myös
osallistumaan niin seuran omiin
kuin piirin ja muiden seurojen
järjestämiin kilpailuihin. Osallistujamäärät ovatkin ilahduttavasti kasvaneet. Ikäluokkien
9-15 piirinmestaruuskilpailuissa on ollut selvästi aiempaa
enemmän seuran urheilijoita
ja omiin mestaruuskilpailuihin
osallistui satakunta seuran urheilijaa. Urheilukoulun viikkokisoihin osallistui yhteensä 148
urheilukoululaista.
Tämän vuoden yhdeksi erityiseksi kehityskohteeksi on
otettu nuorisovalmennuksen
kehittäminen. Kasvanut harrastajamäärä
mahdollistaa
kunnollisten harjoitusryhmien
rakentamisen. Alkavaksi talviharjoituskaudeksi onkin raken-
nen harjoittelu luo edellytykset
menestymiseen, oli lajivalinta
myöhemmin mikä hyvänsä.
Olemme myös enenevässä määrin halunneet lasten ja
nuorten vanhemmat mukaan
toimintaan. Se on harrastavien
lasten näkökulmasta tärkeää.
Samalla se on mahdollistanut
isompien kilpailujen järjestämisen. Tältä vuodelta jäävät
erityisesti mieleen televisioidut
nuorten eliittikisat, joissa jokaisen panosta tarvittiin ja jotka hienolla tavalla toivat sekä
nuorten yleisurheilua että seuramme toimintaa esille. Kiitän
kaikkia eri tapahtumien järjestelyissä auttaneita vanhempia
arvokkaasta panoksesta.
nettu harjoittelukokonaisuus,
joka mahdollistaa täysipainoisen ja tavoitteellisen panostamisen yleisurheiluun. Samalla
kannustamme edelleen harrastamaan yleisurheilua myös muiden lajien rinnalla. Monipuoli-
Jukka Leskelä
puheenjohtaja
Nurmijärven
Yleisurheilu ry
Nurmijärven Yleisurheilu ry
www.nyu.fi
[email protected]
Johtokunta 2015
Jukka Leskelä, puheenjohtaja
Merja Asikainen, vpj., kioskitoiminta, tiedotus
Ari Ketomäki, nuorisotoiminta, aikuisurheilu
Lassi Korhonen, valmennus, seuralehti
Lauri Laine, kilpailut, kunniakierros
Tapani Markkula, kirjanpito, maksut, jäsenrekisteri
Elina Paananen
Roope Pajasmaa, sihteeri
Päivi Puhakka
Mikko Pöllänen
Maarit Vaittinen
050
040
040
040
050
045
040
050
040
044
040
593
513
500
709
386
208
563
365
561
598
703
7233
8604
9312
6037
2217
6121
6864
8351
5306
2220
8828
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
050 569 3142
040 759 2192
ilkka.hemmilä@kolumbus.fi
[email protected]
Muut toimihenkilöt 2015
Ilkka Hemmilä, tilastomies
Markus Pohjonen, ranking
Nurmijärven
Nurmijärven
Liity jäseneksi:
YLEISURHEILU
YLEISURHEILU
Nurmijärven Yleisurheilu ry:n tiedoituslehti
Nurmijärven Yleisurheilu ry:n tiedoituslehti
Nuorten
Nuorten
Eliittikisat
Eliittikisat
Nurmijärven Yleisurheilun jäseneksi liittyminen on helppoa ja edullista. Täytä seuran
nettisivuilla www.nyu.fi/seura oleva jäsenhakemus, niin asia on hoidettu.
Julkaisija:
Nurmijärven Yleisurheilu ry
Jäsenmaksuhinnat vuonna 2015 ovat: Aikuiset (1998 ja aiemmin syntyneet) 20 €,
lapset ja nuoret (1999 ja myöhemmin syntyneet) 10 € sekä perheet 40 €.
Päätoimittaja:
Ari Helminen
Tiedusteluihin vastaavat Tapani Markkula 045 208 6121,
[email protected].
Vastaava toimittaja:
Lassi Korhonen
Huomioithan, että urheilukouluryhmiin ilmoittautumalla lapsi / nuori ilmoittautuu
samalla seuran jäseneksi. Muiden perheenjäsenten on liityttävä yllä mainitulla tavalla.
Toimituskunta:
Juha Huppunen, Ari Ketomäki,
Lauri Laine, Elina Paananen
Tule mukaan iloiseen yleisurheiluperheeseen!
Klaukkalassa
Klaukkalassa
16.6.2010
16.6.2010klo
klo16.30
16.30
Suomen Urheiluliiton nuorisokilpailujen ykköstasolle kuuluvan
Suomen Urheiluliiton nuorisokilpailujen ykköstasolle kuuluvan
Nuorten Eliittikisasarjan toinen osakilpailu kilpaillaan ensi viikon
Nuorten Eliittikisasarjan toinen osakilpailu kilpaillaan ensi viikon
keskiviikkona Klaukkalan urheilukentällä. Paikalla ovat Suomen
keskiviikkona Klaukkalan urheilukentällä. Paikalla ovat Suomen
kirkkaimmat junioritähdet 17-19-vuotiaiden sarjoissa. Paikalla
kirkkaimmat junioritähdet 17-19-vuotiaiden sarjoissa. Paikalla
on mm. Singaporessa elokuussa käytäviin ensimmäisiin nuorten
on mm. Singaporessa elokuussa käytäviin ensimmäisiin nuorten
Olympialaisiin toukokuisten Moskovan karsintojen kautta selOlympialaisiin toukokuisten Moskovan karsintojen kautta selviytyneitä 17-vuotiaita tulevaisuudenlupauksia ja 19-vuotiaiden
viytyneitä 17-vuotiaita tulevaisuudenlupauksia ja 19-vuotiaiden
MM-kisoihin Kanadan Monctoniin tähtääviä urheilijoita.
MM-kisoihin Kanadan Monctoniin tähtääviä urheilijoita.
Nurmijärven Yleisurheilun nuorista ykkösurheilijoista radalla ja
Nurmijärven Yleisurheilun nuorista ykkösurheilijoista radalla ja
kentällä nähdään mm. viimeisen vuoden aikana Suomen meskentällä nähdään mm. viimeisen vuoden aikana Suomen mestaruuden voittaneet Siiri Heiskanen, Heli Rinnekari, Jere Mäkelä
taruuden voittaneet Siiri Heiskanen, Heli Rinnekari, Jere Mäkelä
ja Joni Mäkelä sekä kansallisen kärkitasoa olevat heittäjät Mari
ja Joni Mäkelä sekä kansallisen kärkitasoa olevat heittäjät Mari
Röpelinen, Sanni Arokoski ja Severi Aalto.
Röpelinen, Sanni Arokoski ja Severi Aalto.
Klaukkalan Nuorten Eliitti on Ylen televisioima kilpailu. YLE2
Klaukkalan Nuorten Eliitti on Ylen televisioima kilpailu. YLE2
lähettää kisasta 50 minuutin koosteen kisapäivänä klo 20.20lähettää kisasta 50 minuutin koosteen kisapäivänä klo 20.2021.10 ja pidennetyn koosteen torstaina 17.6. klo 12.30-14.15.
21.10 ja pidennetyn koosteen torstaina 17.6. klo 12.30-14.15.
Vapaa pääsy, tervetuloa
Vapaa pääsy, tervetuloa
12.6.2010
12.6.2010
N:o 17
N:o 17
Kuvat:
Tuuli Andersson, Marko Heiskanen,
Ilkka Hemmilä, Lassi Korhonen,
Carita Nurminen
Sivunvalmistus:
Studio Ink Oy / Ari Helminen
Painos: 17 000 kpl
Painopaikka: Salon Lehtitehdas Oy 2015
Ilmoitusmarkkinointi:
Studio Ink Oy / Marja-Liisa Louhio
Nurmijärven YLEISURHEILU
3
Kyläyleisurheilukoulu – uusi yleisurheiluun
keskittyvä liikunnallinen urheilukoulu lapsille!
Nurmijärven yleisurheilu järjesti tänä kesänä liikuttavan
hauskaa ja monipuolista
yleisurheilutoimintaa Rajamäen-, Röykän- ja Palojoen
koulun kentillä. Vauhdikkaasta menosta vastasivat
NYU:n ohjaajat Elina Paananen ja Juha Huppunen, joille
ensimmäinen kylis-projekti
oli ikimuistoinen kokemus.
Kyläurheilukoulun
tavoitteena oli tuoda urheilukoulut mahdollisimman lähelle
lasten asuinpaikkoja, joten
pienten kyläkoulujen urheilukentät soveltuivat tähän
tarkoitukseen
loistavasti. Kaikki urheilukouluissa
tarvittavat välineet, kuten:
aidat, keihäät, moukarit,
kuulat, korkeushyppypatjat
ja -telineet jne. kuljetettiin
paikalle peräkärryllä.
Kyliksen markkinoinnissa
teimme yhteistyötä koulujen kanssa. Osallistuimme muun muassa koulujen
omiin liikuntatapahtumiin,
sekä järjestimme omia esittelytilaisuuksia, jossa toiminnallisten rastien keinoin
esittelimme lapsille kyläurheilukoulun vauhdikasta
ohjelmaa. Olemme erittäin
iloisia siitä, miten hyvin liikuntahetkien järjestäminen
onnistui yhteistyössä koulujen kanssa. Haluammekin
kiittää kouluja ja aktiivisia
opettajia mahdollisuudesta.
Yleisurheilulajit huolella
tutuiksi
Kyläurheilukoulun
ohjelma rakentui yhteensä 9 eri
yleisurheilulajin ympärille.
Ohjelmaan saatiinkin sisällytettyä melkein kaikki lajit,
lukuun ottamatta seiväshyppyä. Kukin urheilukoulu
kesti kerrallaan noin kaksi
tuntia ja tavoitteena lapsilla
oli jokaisella kerralla oppia
”päivän yleisurheilulaji”.
Ennen kuin siirryimme
päivän lajin kimppuun,
teimme asiaan kuuluvan
huolellisen verryttelyn ja
sen jälkeen lähdimme tutustumaan askel-askeleelta
päivän lajin saloihin. Hyvin
Kauden päättäjäiset 2015
sunnuntaina 29.11.2015 klo 17 Perttulan Rientolassa
lapset malttoivat harjoitella
ensin vaiheittain, vaikka kaikilla olisikin ollut kova hinku
päästä tekemään heti täysillä. Maltti on kuitenkin valttia, lajissa kuin lajissa. Jotta
lapset pääsivät seuraamaan
omaa tuloskehitystään, mitattiin jokaiselta oma henkilökohtainen paras tulos ja
se merkattiin kunkin lapsen
omaan tarrakorttiin.
Viimeisenä Kylis-päivänä
teimme lasten valitsemia
suosikkilajeja, joita oli muun
muassa korkeushyppy ja
aitajuoksu sekä moukarinja keihäänheitto. Tästä voidaan todeta, että haastavat
tekniikkalajit näyttivät olevan jokaisen mieleen!
Uusi harrastus toi mukanaan uusia ystäviä
Oli ilo seurata miten päiväpäivältä kunkin urheilukouluryhmän yhteishenki kasvoi. Iloiset kannustushuudot
säestivät leikkimielisiä kisailuja ja haastavia lajisuorituksia, taisivatpa myös
puhelinnumerotkin vaihtua
muutaman uuden kaverin
kesken. Mikäpä onkaan sen
hienompaa, kuin kokea uusia
elämyksiä uusien kavereiden
kanssa liikunnan parissa!
Meille ohjaajille annettiin
käytännössä vapaat kädet toteuttaa projektista meidän näköisemme ja olemme lopputulokseen todella tyytyväisiä.
Vauhdittomien hyppyjen avoimet
seuran mestaruuskilpailut
Klaukkalan yläasteella 5.11.2015 klo 17.30
Sarjat P/T7-15, M/N17, M/N
Nurmijärven Yleisurheilu ry:n kauden päättäjäiset vietetään tänäkin vuonna Perttulan Rientolassa. Päättäjäisissä palkitaan kauden parhaat urheilijat sekä ansioituneita seuratoimijoita.
Urheilijoista palkitaan myös ranking-kilpailussa menestyneet, seuranmestaruuscupin parhaat ja aktiivisimmat urheilijat kaikissa sarjoissa sekä seuran viikkokisojen aktiivisimmat
osallistujat.
Tauolla tarjoilu sekä NYU aiheinen tietokilpailu. Lisäksi perheen pienemmille jaetaan pieni
yllätyspussi.
Tervetuloa Rientolaan käymään vielä läpi urheiluvuoden tapahtumia ja huippuhetkiä.
Lajit (ikäluokasta riippuen):
2- (pituus, 3-loikka) tai 3-ottelu (pituus, 3-loikka, korkeus)
Tarkempi kilpailukutsu osoitteessa nyu.fi lokakuun aikana.
Tiedustelut:
Laine / 050 386 2217, [email protected]
Markkula / 045 208 6121, [email protected]
Tule keräämään viimeiset Ranking- ja seuranmestaruuscup-pisteet täältä.
Viikkokisat
2015 oli
menestys
Nurmijärven Yleisurheilu järjesti kesän 2015
aikana viisi viikkokisaa,
jotka oli tarkoitettu harjoituskilpailuiksi urheilukoululaisille ja muille
seuran jäsenille. Klaukkalan kentällä ja Parkkimäessä järjestettyihin
kisoihin osallistui yhteensä 148 urheilijaa ja
yksittäisten kilpailujen
sanottajamäärä vaihteli
83:n ja 97:n välillä.
Kaikkiin viiteen kisaan
osallistui 42 urheilijanalkua ja neljään kilpailuun 33 urheilijaa. Kaikki nämä 75 vähintään
neljään kilpailuun osallistunutta tullaan palkitsemaan marraskuun
lopulla järjestettävissä
kauden päättäjäisissä.
Viikkokisojen, kuten
myös muiden seuran
järjestämien kilpailujen
tulokset löydät osoitteesta www.nyu.fi.
Oletko jo ONLINE?
Online-palvelussamme asioit silloin kun se itsellesi parhaiten
sopii. Sähkönkulutus, -sopimukset ja monet muut hyödylliset
tiedot ovat saatavillasi ajantasaisesti missä ja milloin vain!
Nurmijärven Sähkö Oy
Y-Tunnus 0911384-5
REKISTERÖIDY!
www.nurmijarvensahko.fi
Kauppanummentie 1 01900 NURMIJÄRVI
Puh. (09) 878 071, faksi (09) 8780 7207
Palveleva - Paikallinen - Ympäristövastuullinen
www.nurmijarvensahko.fi
Nurmijärven YLEISURHEILU
4
Esittelyssä Nurmijärven Yleisurheilun
ohjaajia ja valmentajia
Kuka
Kutsuttu nimellä Ari Ketomäki pian 40 vuotta. Kahden lapsen isä joka muutti Klaukkalaan
7 vuotta sitten.
Oma urheilutausta Nuorena
tuli harrastettua hiihtoa, ammuntaa, sulkapalloa, jalkapalloa, koripalloa ja viimevuosina
etenkin lentopalloa. Toki myös
yleisurheilukisoissa tuli käytyä!
Ohjaajakokemus Seuran toimintaan olen tullut muistaakseni vuonna 2010. Samana vuonna pidettiin ensimmäiset
viikkokisat jotka ovat hieman kasvaneet siitä. Ohjaajakuviot alkoivat saman vuonna 6-9 ikäisten kanssa.
Nykyään valmennan 12-15 ikäisiä tyttöjä ja poikia.
Ajatuksia valmentamisesta? Perusajatus on pysynyt
samana kuin aikaisemminkin eli toivon saavani nuorille
sellaisia kokemuksia, jotka auttavat heitä elämässään
eteenpäin. Kaikista ei ole tarkoitus tehdä huippu-urheilijoita. Kannustava ja turvallinen harjoitusympäristö ja se,
että jokainen nuori tuntee kuuluvansa ryhmään, ovat tärkeitä asioita, Ketomäki kertoo.
Toki urheilijoilla on myös urheilullisia tavoitteita. Motivoituneita nuoria on mukava valmentaa ja samalla seurata
heidän kehitystä yleisurheilun parissa.
Kuka
Toni Asikainen
Oma urheilutausta Yleisurheilua tuli harrastettua 10
vuotta. Päälajeina toimivat
pääasiassa hyppylajit ja pikajuoksu. Viimeisimpinä vuosina
pituushyppy oli harjoittelun
pääpainona. Nuorempana tuli
myös pelattua n. 10 vuotta jalkapalloa, osittain yleisurheilun
rinnalla.
Ohjaajakokemus Yleisurheilun ohjauksen aloitin varsinaisesti 2014 pidettyäni pari
vuotta taukoa yleisurheilusta oman uran loputtua. Toimin
tuolloin Arin apuna silloin 00-02 syntyneiden ryhmässä.
Saman vuoden syksystä lähtien olen toiminut nuorisovalmennuksessa Maaritin kanssa.
Ajatuksia valmentamisesta Yleisurheilussa menestytään tekemällä perusasioita. Juoksemaan oppii vain
juoksemalla, loikkimaan loikkimalla ja jne. Urheilijan ja
valmentajan välinen kommunikaatio on myös erittäin tärkeää. Kannattaa myös aina kuunnella muiden näkemyksiä ja kokeilla uusia asioita.
Kuka
Olen Juha Huppunen,
22-vuotta. Opiskelen 1. vuotta
Helsingin Metropolian ammattikorkeakoulussa.
Oma urheilutausta Olen yleisurheillut niin kauan kuin muistan. Säännöllisen yu- harjoittelun aloitin 10-vuotiaana isäni
valmennuksessa jalkapalloilun
ohessa. Lähimpänä sydäntä
olivat silloin pika-ja aitajuoksut, sekä pituushyppy. Siitä
huolimatta olen aina tehnyt kaikkia lajeja aina maastojuoksucupeista lähtien. Aktiivinen yleisurheilu osaltani
päättyi tylysti 17-vuotiaana polvileikkaukseen ja muihin
jalkaoireisiin.
Ohjaajakokemus (mistä vuodesta alkaen, mitä olet ohjannut). Innostuin yleisurheiluohjaamisesta 15-vuotiaana,
silloin kävin ensimmäisen ohjaajakurssin ja samana kesänä pääsin pitämään myös ensimmäisiä urheilukoulujani. 19 – vuotiaana ehdin muutaman kerran ohjastamaan
aitureita Uudyn piirileirillä, mikä on ollut hieno kokemus.
Parasta ohjaamisessa on nähdä kuinka lapset- ja nuoret
kehittyvät, sillä kehittymisen riemu näkyy ja kuuluu! Parhaiten kehittymisen tulokset näkyvät, kun lapset käyvät
kilpailuissa ja siksi painotankin kilpailemisen merkitystä,
se motivoi ohjaajia yhtä paljon kuin lapsiakin.
Ajatuksia valmentamisesta? Valmentamisesta minulla ei varsinaisesti ole kokemusta, mutta haaveenani on
valmentaa pika- ja ratakierroksenjuoksijoita, aidoilla tai
ilman, sekä pituushyppääjiä.
Kuka
Lauri Laine
Oma urheilutausta Itselläni on
monipuolinen urheilutausta lapsesta alkaen. Nuorten sarjoissa
päälaji oli yleisurheilun kuninkuuslaji eli 10-ottelu. Montaa
muutakin urheilulajia tuli kokeiltua ja harrastettua nuorempana.
Nykyisin pidän kuntoa yllä juoksemalla kerran vuodessa maratonin. Lisäksi liikun edelleen monipuolisesti.
Valmennuskokemus Valmennuksesta innostuin noin 15
vuotta sitten oman aktiiviurani jälkeen. Muutaman vuoden valmensin todella aktiivisesti jopa 5 kertaa viikossa
ja myös kisamenestystä tuli urheilijoilla mukavasti. Omien
lasten myötä ehdin nykyisin osallistua valmennukseen ja
ohjaukseen vain 1-2 kertaa viikossa. Valmennus kiinnostaa
edelleen ja erityisen hauskaa on touhuta nuorten ja motivoituneiden urheilijoiden kanssa, kun kehitystä tapahtuu
varmasti, mikäli asenne on kohdallaan.
Nuorille vinkiksi, että suunnitelmallinen harjoittelu on erittäin
hyvää elämänkoulua moneen muuhunkin asiaan ja samalla
saa hyvän mielen ja oppii liikunnalliset elämäntavat.
Kuka
Olen Maarit Vaittinen (ent.
Andersson). Ikää on kertynyt 46
vuotta, asun Klaukkalan Metsäkylässä, olen naimissa Jussin
kanssa ja minulla on kaksi ihanaa
tytärtä Tuuli ja Ida Andersson.
Urheilutausta Olen aloittanut
oman urheilu-urani Metsäkylän
Nousevassa nuorena tyttönä ja
kun Nurmijärven Kenttäurheilijat
perustettiin, niin siirryin edustamaan seuraa eli nykyistä Nurmijärven Yleisurheilua. Kilpailin
lähinnä kestävyysjuoksussa (800m, 1500m, 3000m) ja talvella myös hiihdin kilpaa jonkin verran. Minua on valmentanut Pauli Rimpiläinen ja Kari Huhtala, mutta ennen kaikkea
kiitokset ala-asteen opettaja Seppo Virtaselle, joka minut
ohjasi yleisurheilun pariin. SM-kisoissa olen sijoittunut 8
parhaan joukkoon.
Ohjaaja/valmentajakokemus Aloitin urheilukouluohjaajana syksyllä 2006, toimin aluksi Reijo Arokosken apuna
Kirkonkylällä ja sen jälkeen siirryin Klaukkalaan ohjaajaksi
– missä toimin Mika Rinnetmäen ja Jarmo Huppusen apuna
isossa ryhmässä. En muista tarkkaan, että oliko se vuosi
2009, kun aloin vetää ns. omaa Maaritin ryhmää. Ryhmä
koostui pääasiassa tytöistä, mutta kyllä vuosien varrella
ryhmässä on ollut myös aina muutama poikakin (esim. Oskari, Oliver ja Matias). Parhaimmillaan ryhmässä on ollut 14
urheilijaa, mikä oli välillä haaste valmentajalle, mutta hengissä on selvitty. Ryhmän harjoittelu on ollut ottelupohjaista,
mikä on antanut nuorille hyvät pohjat tulevia vuosia varten
– ja menestystäkin on näille ihanille nuorille urheilijoille tullut.
Moni lahjakkuus on ponnistanut ryhmästäni ”maailmalle”.
Olen toiminut myös seuramme nuorisopäällikkönä vuosina
2008-2011.
Ajatuksia valmentamisesta Minä ”peukutan” ryhmäharjoittelun puolesta ainakin 17-vuotiaaksi asti, varsinkin tyttöjen kohdalla se on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi – ja
vaikka harjoitellaan ryhmässä, niin silti urheilijalla voi olla
omaa lajikohtaista harjoittelua. Lisäksi toivoisin enemmän
yli seurarajojen tehtävää yhteistyötä ja kokemusten vaihtoa. Onneksi vuosien varrella olen päässyt osallistumaan
piiri- ja alueleirityksiin ja tätä kautta saanut hyviä vinkkejä
harjoitteluun ja verkostoitunut muiden valmentajien kanssa.
Vaikka ryhmässä harjoitellaan, niin silti jokainen urheilija on
oma yksilö ja hänen vahvuudet/heikkoudet pitää huomioida. Positiivisella asenteella ja ilmapiirillä on suuri merkitys.
Motto Asenne ratkaisee – jos ei yritä, ei voi saavuttaa mitään!
Kuka
Olen Elina Paananen, iloinen
ja energinen lasten ja nuorten
parissa koulussa työskentelevä ohjaaja. Talvikautena toimin
Klaukkalan isoniitun urheilukoulussa ohjaajana ja uutena ryhmänä aloitan tulevien 9-vuotiaiden
kilparyhmän vetäjänä.
Ohjaajakokemus Kesällä olin
kylisohjaajana sekä vastasin ja
Café Muru Oy
Keskusraitti 4, 05200 Rajamäki
Avoinna: ma – pe 6 – 18, la 10 – 16
Puh 09 - 290 1327, 050 - 370 6996
www.cafemuru.fi
ohjasin pienempien urheilukoulua. Tykkään haastaa lapsia
mm. sukkulaviestissä. Lempilajejani on aitajuoksu, pituusja korkeushyppy. Parasta on kun saan nähdä lapsissa liikunnan riemua ja auttaa heitä voittamaan yleisurheilun tuomat
haasteet. Minun kanssani harrastetaan hyvällä energialla,
hymyssä suin.
Kuka
Hei olen Emmi Pajasmaa
ja toimin ohjaajana toista kesää. Olen itse harrastanut yleisurheilua 5 vuotta. Nyt minut
voi nähdä lasten yleisurheilukouluohjaajana. Tänä talvena
ohjaan urheilukoulua Nurmijärven yhteiskoulussa. Tervetuloa
mukaan!
Kuka
Olen Nelli Kantelinen
17-vuotias lukiolainen. Olen
harrastanut yleisurheilua alaasteikäisestä lähtien ja muita liikunnallisia lajeja. Olen ohjannut
yleisurheilukoulua parkkimäessä kesän 2015. Minusta on ollut
mukava valmentaa lapsia ja nähdä heidät iloisena liikkumassa.
Kuka
Olen Tiina Rinnekari.
Olen harrastanut yleisurheilua 12
vuotta ja vetänyt urheilukouluja
kesästä 2012 saakka.
Urheilutausta
Olen yleisurheillut ainakin 10
vuoden ajan. Tällä hetkellä heitän moukaria, jossa olen ikäluokassani eurooppalaista kärkitasoa.
Kuka
Olen Eerika Ahlstedt
17 vuotias toisen vuoden Nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja opiskelija. Olen harrastanut 9 vuotta joukkuevoimistelua. Viime
syksystä lähtien olen ohjannut
erilaisia lasten liikuntaryhmiä.
Kesällä aloitin yleisurheiluohjaajana Klaukkalassa Iloisella
mielellä liikkumaan ja oppimaan
yhdessä uuteen kauteen.
Kuka
Olen Tuuli Andersson,
19-vuotta. Harrastin yleisurheilua 2007-2011, tanssin myös yli
10 vuotta. Tykkään työskentelystä lasten kanssa ja haluan saada
kokemusta lastenohjaamisesta.
Olen ollut mukana seurassa vuodesta 2007 asti. Italian treeni leiri
on hauskin muisto plus tietenkin
seuraleirit ja kisareissut.
Kuka
Olen Kati Rinnekari,
syntynyt 1999. Yleisurheilun parissa olen ollut noin 10 vuotta.
Näistä viimeiset 4 vuotta olen
hypännyt pääasiassa seivästä.
Ohjaajakoulutuksen kävin pari
vuotta sitten ja viime kesänä otin
ensimmäisen vakituisen ryhmäni. Harrastan yleisurheilun lisäksi
tanssia.
Uudenmaan Hammaspalvelu
Klaukkala, Lepsämäntie 1
Nurmijärvi, Keskustie 5
P. 020 741 1420
www.hammaspalvelu.com
Nurmijärven YLEISURHEILU
Nuorisovalmennus 2015-2016
Nuorisovalmennusta uudistetaan
kaudelle 2015-2016. Uudistusten
tavoitteena on lisätä halukkaille
nuorille harjoitusmääriä ja taata
harjoitusten korkea laatu. Harjoitukset tullaan toteuttamaan useamman
valmentajan yhteisvoimin ja yhdistämällä harjoituksia vanhempien
urheilijoiden kanssa. Näin pystymme tarjoamaan urheilijoillemme tarpeeksi harjoituksia niin määrällisesti
kuin laadullisestikin. Valmentajien
yhteistyö takaa sen, että he pystyvät
keskittymään niihin harjoituksiin,
joita he vetävät ja harjoitusten laatu
pysyy hyvänä.
Syksyllä kun harjoitukset alkavat,
tullaan keskittymään hyvin pitkälle
määrälliseen harjoitteluun. Harjoituksissa tullaan juoksemaan, loikkimaan, tekemään koordinaatioita ja
vastaavia harjoitteita suuria määriä
alhaisilla tehoilla. Harjoituksia tullaan pitämään paljon ulkona niin
kauan kuin kelit sen sallivat ja vasta
sen jälkeen siirrytään sisälle. Yhtenä
isoimmista painopisteitä harjoittelussa tulee olemaan juokseminen.
Harjoituksissa tullaan juoksemaan
paljon määrällisesti ja siihen keskitytään myös oheisharjoituksilla, kuten koordinaatioilla ja aitakävelyillä.
Harjoittelu on kuitenkin vielä tässä
vaiheessa ottelupohjaista, eli tulemme harjoittelemaan kaikkia lajeja ja
niissä tarvittavia ominaisuuksia. Itse
lajiharjoitteluun siirrymme pääasiassa talvella vasta, kun syksyllä on
ensin rakennettu pohjaa perusharjoittelulla.
Yhteisten harjoitusten lisäksi halukkaille tullaan tekemään myös
henkilökohtaiset harjoitusohjelmat
ja harjoittelua tullaan seuraamaan
urheilijoiden itse pitämillä harjoituspäiväkirjoilla. Yleisurheilun harjoitteluun kuuluu myös itsenäinen
Tiistai klo 19.00-21.00,
Keuda Nurmijärvi
- kuntopallo, loikat, puntti
Vastuuvalmentajat:
Hannu Rinnekari (heittoryhmä),
Toni Asikainen, Ari Ketomäki.
Huom! Juoksuporukka pyrkii olemaan
ulkona mahdollisimman pitkään ennen kuin siirtyy Keudaan (treenit
Klaukkalan yu-kentällä)
tekeminen ja harjoitteluun sitoutuminen. Jos urheilija haluaa, että
hänelle tehdään henkilökohtainen
harjoitusohjelma, sitoutuu hän silloin myös toteuttamaan sitä. Yhteisharjoituksiin on myös mahdollista
osallistua ihan harrastus mielessä.
Onhan yleisurheilu kattava harrastus, joka tukee muita urheilulajeja ja
terveellisiä elämäntapoja.
Nuorisovalmennusryhmä
Talvikausi 21.9-30.4.2016
Ryhmä on tarkoitettu 2003-1999
-syntyneille tytöille ja pojille. Voit
osallistua 2-4 harjoitukseen viikossa.
Ryhmät Vastuuvalmentajat vastaavat
yksittäisen harjoituksen sisällöstä.
Harjoitusajat ja -paikat
6
Lauantai aamupäivä (syys-lokakuu), Parkkimäki, Nurmijärvi
- Pk - lenkki, minuuttivedot, mäkiloikat
Vastuuvalmentajat:
Toni Asikainen, Juha Huppunen
Lauantai aamupäivä, (marras
kuusta alkaen) Liikuntamylly,
Helsinki
-Määräintervallit, lajiharjoitukset ja
-tekniikka
Vastuuvalmentajat:
Toni Asikainen, Juha Huppunen
Sunnuntai 13.00-15.00,
Rinnekarin heittopaikka
- heittoharjoittelu (ryhmäjaot
kokemuksen mukaan, sovitaan
erikseen)
Vastuuvalmentajat:
Hannu Rinnekari, Ari Ketomäki
M & R Vaulamo Oy
p. 0400 973 000
0400 456 182
Nurmijärven
Taksikuljetus
[email protected]
Nummenpääntie 257
Puh. 0500 400 820
M & R Vaulamo Oy
www.vaulamo.fi
Isännöinti KkK Oy
Isännöinti- ja kirjanpitopalvelut
Puh. (09) 586 4731, 0400 774 782
[email protected]
Viirintie 8, Klaukkala www.isannointikkk.fi
P. 250 3587, 0400 459 896, 040 523 4336
Taksiliikenne Laurila Oy
Autot
Puh.045-6357751(1+6+pyörätuolimahdollisuus) 615
629
045-6357752(1+6)
891
045-6357753(1+6)
Toimisto: 045-3263682 Taksiautoilua vuodesta 1966
Maarakennus Elg Oy
p. 0400 212 502
www.maarakennuselg.fi
[email protected]
Torstai 17.00-19.00,
Keuda Nurmijärvi
- kuntopiiri, loikat, kuntopallo,
koordinaatiot, levytanko
(ohjelman mukaan)
Vastuuvalmentajat: Ari Ketomäki,
Lauri Laine
Maanantai klo 17.00-19.00,
Klaukkala juoksusuora
Yhteydenotot ja tiedustelut
Maanrakennus
- juoksutreenit / koordinaatiot
Ari Ketomäki 040 500 9312,
Vastuuvalmentaja: Maarit Vaittinen
[email protected]
Maanrakennus
5
20
VIRKKI T KY
Hannu Haapakorpi 040 515 3430
Timo Virkki 040 529 4891
Lokakuljetukset
Ojakkalantie 2, 01900 Nurmijärvi
Ark. 8-18, la 9-14. Puh. 09 - 855 3670
Yrittäjäntie 10, 01800 Klaukkala
Ark. 7-19, la 9-16. Puh. 09 - 3484 7700
Ojakkalantie 2, 01900 Nurmijärvi
Ark. 8-18, la 9-14. Puh. 09 - 855 3670
Yrittäjäntie 10, 01800 Klaukkala
Ark. 7-19, la 9-15. Puh. 09 - 3484 7700
Nurmijärven
Hierontapalvelu
Timanttiporaus Oy Sanna Hyvämäki
Pekka Hyvämäki
Kuonomäentie 1, 2krs
Kylmänojantie 253,
01800 Klaukkala
01900 Nurmijärvi
040-771 2154
0400-516 463
Työkokemusta yhteensä yli 55 vuoden ajalta.
Nurmijärven YLEISURHEILU
Tuom
RA
Oli taa
nestää
Rajam
vuoro
kuun l
Tapah
tu pie
perusk
se ei m
suures
ten ka
ja pai
kuinka
heille o
S.E.
pahtum
sen uu
mootto
kylän H
Paik
tutut
kojut
ven om
Mäkel
Nuo
neemm
kuulem
hanen
leillaan
iloinen
va.
Perh
löytyi
oli aas
Rajaka
tempp
Kaik
vät ol
tuneet
mielui
mistä.
Hyvää
Joul
Kino-Juha
PAIKALLINEN
PALVELEE!
Keskustie 7, 01900 Nurmijärvi
JUKKA
HIETAKYMI
Puh. EKONOMI
041 518
9490
NURMIJÄRVEN
JÄTEHUOLTO
www.kinojuha.com
Tilintarkastukset
Pratikankuja 3, 01900 Nurmijärvi
SUORITAMME
-louhintatyöt
-maansiirtotyöt
-konetyöt
0400 456 232
SETPAL OY
[email protected]
Puhelin (09) 276 4433
Saostus- ja
Ruohosuontie
25, 05200
Rajamäki
Faxi (09)
2764 2222
umpikaivojen
tyhjennykset
Vaihtolavakuljetukset
puh. 0400 475 620, faxJussilantie
09 290 33151
RAJAMÄKI
Pienpuhdistamot
Pähkinätie 8 0171005200
Vantaa
[email protected]
www.jattari.com
www.setpal.fi
Ma
Yritystohtori Oy
Puh. 0400 816 944
Elinkeinotoimi – aktiivisesti mukana
Mukana
nuorisotyössä
www.nurmijarvenseurakunta.fi
wwww.korppu.net
Ota yhteyttä kunnan elinkeinotoimeen tai tutustu tarjontaamme: www.nurmijarvi.fi/yrittaminen, www.ilvesvuori.fi
Yritystohtori Oy
● kun tarvitset tonttia tai toimitiloja
● kun yritykselläsi on kehittämistarpeita
Puh. 0400 816 944
Yrityspalvelupiste Vinkki
Ota yhteyttä, kun tarvitset yritysneuvontapalveluja:
MONITOIMIRENGAS KY
Rengasmyynti- ja asennus
Autojen käsinpesut
Ilvesvuorenkatu 5C, 01900 Nurmijärvi,
p. 09 296 6970, 050 440 4195
Avoinna: arkisin 9.00-17.00, la sop.muk.
● keksinnöt ja innovaatiot, ThinkSuomi puh. 045 157 6650
● aloittavat yritykset,
Keski-Uudenmaan Uusyrityskeskus ry. puh. 010 4405 130
● liiketoiminnan kehittäminen, Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus eli Keuke puh. 050 341 3210
● työkaluja rekrytointiin ja osaamisen kehittäminen,
Uudenmaan Te-toimisto puh. 0295 040 155
www.nurmijarvi.fi
Taide
Nurmijärven YLEISURHEILU
6
Kilpailujen kesä 2015
Nurmijärven Yleisurheilun urheilijat kilpailivat
kesän aikana useissa SM-kilpailuissa muiden
kilpailujen lisäksi. Talvikauden mitalit saivat
seurakseen roppakaupalla kesämitaleja. Kan-
SM-maastot
Imatralla äitienpäivänä juostuissa mastojuoksun SMkilpailuissa Nurmijärven Yleisurheilun värejä kantoi
kunniakkaasti M15-sarjassa Matias Meriläinen. Matias
taisteli televisiossakin näytetyssä kilpailun loppuratkaisussa jopa mestaruudesta, mutta sijoittui lopulta
kolmanneksi 4 kilometrin matkalla. Koko kärkikolmikko juoksi erittäin reipasta vauhtia ja olisi sijoittunut
M17-sarjassakin kuuden parhaan joukkoon. SM-mitali
oli Matiakselle uran ensimmäinen.
SM-viestit
Heinäkuun alussa yleisurheiluväki kokoontui Pohjanmaan lakeuksille, kun viestijuoksun SM-titteleistä kilpailtiin Seinäjoella. Nurmijärven Yleisurheilu lähetti
kilpailuihin joukkueet T15- ja N17-sarjoihin.
T15-sarjan joukkueelle kilpailut olivat ensimmäiset SMkisatasoiset ja tärkeimpänä tavoitteena oli kokemuksen
saaminen. 4x80 metrin aitajuoksuviestissä joukkueen
Jemina Saari, Anni Pulkkinen, Matilda Nylund, Erin
Karjalahti sijoitus oli 24. ajalla 64,17. 4 x 100 metrin
viestissä joukkue juoksi kokoonpanossa Janette Lohilahti, Anni Pulkkinen, Matilda Nylund ja Isa Ilola ajan
56,96, jolla sijoittui 60 joukkueen joukossa 53:nneksi.
4x800 metrin viestissä tytöt sijoittuvat 25:nneksi ajalla
11.25,72. Joukkueessa juoksivat Erin Karjalahti, Jemina
Saari, Isa Ilola ja Janette Lohilahti.
N17-sarjan joukkue pääsi loppukilpailutasolle, kun
4x100 metrin aitajuoksuviestistä irtosi kuudes sija
ajalla 68,16. Joukkueen muodostivat Pinja Porokari, Ida
Andersson, Nelli Kantelinen ja Minja Nurminen. 4x100
metrillä aika 52,97 riitti alkuerien 25.sijaan. Tyttöjen
juoksujärjestys oli Minja Nurminen, Pinja Porokari, Ida
Andersson ja Nelli Kantelinen. 4x300 metrillä sama
nelikko juoksi ajan 3.03,68, jolla sijoituttiin alkuerissä
36.sijalle.
22-vuotiaiden EM-kilpailut
Nurmijärven Heli Rinnekari sijoittui moukarikarnevaalien katsastuskilpailuissa toiseksi ennätystuloksellaan 62,55. Näin hänet valittiin Suomen joukkueeseen
Tallinnassa käytyihin 22-vuotiaiden EM-kilpailuihin.
Tallinnan karsinnassa Rinnekari ei onnistunut karnevaalien lailla, vaan jäi tuloksella 57,68 vaatimattomalle
24. sijalle.
19-vuotiaiden EM-kilpailut
Eskilstunassa pidettyihin 19-vuotiaiden EM-kilpailuihin Suomen joukkueeseen valittiin peräti kaksi NYU:n
urheilijaa. Tiina Rinnekari ylitti naisten moukarissa
tulosrajan jo varhain keväällä ja voitti moukarikarnevaaleilla katsastuskilpailun. Oskari Lehtonen metsästi
tulosrajaa kolean alkukesän ja epäsuotuisien tuulien
vuoksi aina kesäkuun loppuun asti. Vihdoin pika- ja
aitajuoksukarnevaaleilla Jämsänkoskella 200 metrin
EM-raja alittui ajalla 21.53
Itse EM-kisoissa Rinnekari heitti karsinnassa hienosti
60,42 ja selviytyi kahdeksantena loppukilpailuun. Loppukilpailussa moukari ei lentänyt aivan yhtä hyvin ja
sijoitukseksi 10. tuloksella 58,59.
Oskari Lehtonen lähti 200 metrin alkueriin tilastojen
mukaan suuren altavastaajana mutta rutisti lopulta
itsensä lähes loppukilpailuun. Lehtonen jäi lopulta loppukilpailupaikasta vain 7 sadasosasekunnin päähän ja
loppusijoitus oli 10.
4x100 metrin viestissä Lehtonen pääsi aistimaan myös
finaalitunnelmaa, kun Suomen joukkue juoksi hienosti
kuudenneksi ajalla 40,93.
sainvälisiin arvokilpailuihin valittiin peräti kolme
seuran urheilijaa. Seuraavassa on kerrattu kesän tärkeimmät tapahtumat nurmijärveläisittäin
keväästä syksyyn.
Nurmijärven YLEISURHEILU
Kalevan Kisat
Porissa heinä-elokuun vaihteessa järjestettyihin
Kalevan kisoihin osallistui Nurmijärven Yleisurheilusta nuorten EM-kilpailuista tuttu kolmikko.
Naisten moukarinheitossa Rinnekarit Heli ja Tiina
selviytyivät vaivatta loppukilpailuun. Hei heitti
karsinnan viidenneksi pisimmän kaaren 61,69 ja
Tiinallakin oli vara jättää karsinnan kolmas heitto
heittämällä toisen kierroksen 59,62 varmistaessa
yhdeksännen sijan. Loppukilpailussa Tiinan kohtalona oli jäädä ulos loppukierroksilta harmittavan 8
sentin erolla, kun moukari kaarsi parhaimmillaan
yhdeksänteen sijaan oikeuttavat 58,32. Helin 60,78
riitti kuudenteen sijaan, mikä sivuaa hänen toiseksi
parasta sijoitustaan Kalevan kisoissa.
Oskari Lehtonen juoksi Porissa sekä 100 m että 200
m. 100 metrin alkuerissä syntyi oma ennätys 10,82,
mutta kohtalona oli olla ensimmäinen finaalista
putoaja. Finaaliin viimeisenä selviytynyt Seinäjoen
seudun Urheilijoiden Aleksi Lehto juoksi hieman
paremmassa myötätuulessa juostussa erässä 10,79.
200 metrillä kohtalo toisti itseään, kun Oskari oli
jälleen ensimmäinen finaalista karsiutunut juoksija. Alkueräaika 22,08 jäi aikavertailussa vain 5
sadasosasekuntia viimeisestä finaaliin oikeuttavasta ajasta.
SM-22
Nuorten SM-kilpailut järjestettiin neljällä eri paikkakunnalla ja vanhimmat ikäluokat kilpailivat Lahdessa. Kahden urheilijan joukkue toi Nurmijärvelle
kaksi pronssia. Severi Aalto heitti keihäsfinaalissa
oman ennätyksensä 70,05 ja aika monen lajia seuranneen yllätykseksi nappasi kolmannen sijan.
Naisten moukarissa Kalevan kisojen jälkeen vaivojen vuoksi harjoittelutaukoa pitänyt Heli Rinnekari
otti sen, mitä oli tarjolla eli pronssisen mitalin
rutiinituloksella 57,74. Rinnekari osallistui myös
kuulaan, mutta harjoittelemattomuus näkyi ja kil-
pailusuoritukset jäivät reilusti verryttelytyöntöjä
lyhyemmiksi. Näin sijoitukseksi jäi 13. tuloksella
10,81.
SM-19
Myös Savonlinnassa pidettyihin kisoihin osallistui
kaksi NYU:n urheilijaa. Saldoksi tuli kaksi kultaa,
yksi hopea ja yksi nelostila.
Oskari Lehtonen hallitsi pikamatkoja suvereenisti.
100 metrillä Oskarin kultatulos oli 10,88 ja välierissä Lehtonen hurjasteli myötätuulessa peräti
10,74. 200 metrillä Lehtonen kellotti 21,67 voittomarginaalin ollessa 0,3 sekuntia. Alkuerissä Oskari
leikitteli erien nopeimman ajan 22,16.
Moukarissa Tiina Rinnekari tuskaili tekniikkansa kanssa, mutta onnistui viidennellä kierroksella
nousemaan kolmannelta sijalta toiseksi kahden
sentin marginaalin turvin. Toinen sija takasi samalla
paikan 19-vuotiaiden Pohjoismaisessa maaottelussa. Kuulassa Rinnekari työnsi oman ennätyksensä
12,08 ja sijoittui sivulajissaan hienosti neljänneksi.
SM 16-17
Viikkoa vanhempien sarjojen kisojen jälkeen Kalajoella kilpaili myös kaksi urheilijaa. Pinja Porokari
otti heti kilpailujen ensimmäisenä päivänä pronssia
17-vuotiaden 400 metrillä ennätysajallaan 59,25.
Juoksu olisi saattanut kulkea vieläkin kovempaa, jos
alla ei olisi ollut samana päivänä juostut alkuerät.
Tilanne oli kuitenkin kaikille finalisteille sama ja
SM-kilpailuissa taistellaan ensisijaisesti sijoituksista.
400 metrin aidat juostiin suoraan loppukilpailuna
ja jälkimmäisessä erässä kolmanneksi sijoittunut
Porokari puristi aikansa ensimmäisen erän voittajan ajan alle kahdella kymmenyksellä ja otti toisen
pronssinsa ajalla 64,70.
Minja Nurminen ja Kati Rinnekari jatkoivat moukarinheittäjiemme hyviä esityksiä SM-kilpailuissa
ja sijoittuivat molemmat omien sarjojensa viiden-
7
neksi. Nurmisen tulos N17-sarjassa oli oma ennätys
53,86 ja Rinnekari heitti niin ikään oman ennätyksensä 52,03. Rinnekari ehti myös seiväshyppypaikalle, josta tuomisina oli kuudes sija tuloksella 300.
N17-sarjan esteisiin lähti mukaan Ida Andersson,
mutta kilpailu päättyi valitettavasti keskeytykseen.
SM 14-15
Nuorimpien ikäluokkien SM-kilpailuissa oli mukana niin ikään pieni joukkue, 3 urheilijaa. Mitalin
makuun päästiin Oulussakin, kun P14-sarjan moukarijoukkue Santtu Kotamäki / Kimi Rinnekari heitti
hopealle. Henkilökohtaisessa kilpailussa sijoitukset
olivat 7. ja 9. tuloksin 40,98 ja 37,81.
Keihäänheiton joukkuekilpailussa sama kaksikko
sijoittui viidenneksi ja henkilökohtaisessa kilpailussa Kimi oli tällä kertaa parempi tuloksien ollessa
37,97 ja 34,37. Sijoitukset olivat vastaavasti 14. ja 17.
Mitalisuosikkina kevään SM-maastojen ja tilastojen perusteella P15-sarjan 800 metrille lähteneen
Matias Meriläisen kohtalona oli keskeytys.
19-vuotiaiden Pohjoismainen maaottelu
Espoossa käydyssä maaottelussa olivat mukana
sekä Oskari Lehtonen että Tiina Rinnekari. Maaottelun lisäksi Leppävaarassa kilpailtiin myös ikäluokan Pohjoismaisista mestaruuksista. Lehtonen
voitti 200 metriä tuloksella omalla ennätyksellään
21,51 ja voi siten lisätä omaan saavutuslistaansa
Pohjoismaiden mestaruuden. 100 metrillä Lehtosen myötätuuliaika 10,69 riitti seitsemänteen
sijaan. Oskari oli myös mukana hopealle tuloksella
41,10 juosseessa Suomen joukkueessa.
Rinnekari ei pitkän kauden päätteeksi saanut enää
parhaita heittojaan aikaiseksi ja rutiinitulos 58,67
riitti viidenteen sijan. PM-mitaliin jäi matkaa vain
74 senttiä.
Nurmijärven YLEISURHEILU
8
SaKoTe
040 824 5180
*Sähköasennukset
*Huoneistorempat
* Laatoitukset
[email protected]
hoitolaitos oy
www.rafla.org
- Fysioterapia
- Hieronnat, liikehoidot
- Nivelmobilisoinnit
- Lymfaterapia
- Syvä- ja pintalämmöt
- Yksilö- ja ryhmäjumpat
- Yksilölliset tukipohjalliset
Huom!
Myös
nettiajanvaraus
Hippo-kisat on varma
kevään merkki Klaukkalassa
Humppaa ja
huumoria
Nurmijärvi
Tervetuloa tanssimaan!
Tarjoamme myös räätälöidyt
yritys- ja yksityistilaisuudet
tarjoiluineen muuntuvissa tiloissamme.
Lisätietoja: www.ruusulinna.net
P. 0400 808 871
475 nurmijärveläislasta ja nuorta kilpaili 28. Hippokisoissa toukokuussa
Klaukkalan urheilukentällä. Aurinkoinen ja lämmin sää suosi tänä vuonna
kisojen järjestämistä.
Hippokisat ovat osallistujien määrän suhteen suurimmat yleisurheilukilpailut Nurmijärvellä. Hippo-kisan
perinteiden mukaan sarjoja on 4 – 10
vuotiaille tytöille ja pojille. Lajeina
ovat osallistujan iästä riippuen 40 tai
60 metrin juoksu ja pituushyppy sekä
pallonheitto tai kuulantyöntö. Jokainen
osallistuja saa Hippomitalin muistoksi
osallistumisestaan ja lisäksi jokaisen
lajin kolme parasta palkittiin palkintokorokkeella isojen kisojen malliin.
Kilpailujen järjestelyistä vastasivat
Keski-Uudenmaan Osuuspankki ja
Nurmijärven Yleisurheilu. Kilpailun
johtaja Tapani Markkulan mukaan kisat päätettiin siirtää edellisvuosista
viikkoa aikaisemmaksi, ettei päiväkotien ja koulujen päättäjäisjuhlat osuisi
samalle viikolle.
Ensi keväänä kilpailuihin voivat
osallistua 2006-2012 –syntyneet tytöt
ja pojat. Nurmijärven Yleisurheilun
urheilukoulut tarjoavat loistavan mahdollisuuden kouluikäisille harjoitella
kisoja (myös Hippokisoja) varten koko
talven ajan. Ensimmäisen kilpailukutsun löydät kevään seuralehdestä maaliskuussa 2016.
ASENNUSTYÖT SUUNNITELMAT
LÄMPÖPUMPUT
TARVIKKEET
Yrittäjäntie 19, 01801 Klaukkala
Puh 041 547 0060
www.sahkohaikonen.fi
Nurmijärven YLEISURHEILU
9
Nurmijärven Yleisurheilun Keihäsässä,
Severi Aalto liittyi 70 metrin kerhoon
Hiljattain 22 vuotta täyttänyt Severi Aalto heitti upeasti 22- vuotiaiden SM – pronssille uransa ensimmäisellä 70 metrin ylityksellä.
Tulos 70,05 on ikäluokan uusi
seuraennätys ja oikeuttaa kauden Suomen tilastossa kuudenteen sijaan. Tulos ei kuitenkaan
vielä tyydytä tiikerinsilmäisesti
harjoittelevaa Severiä, vaan vielä on paljon annettavaa, toteaa
itseluottamusta uhkuva keihäsmies.
Severin valmentajana on viime
talvesta lähtien toiminut nurmijärveläinen Timo Lamppu, joka
on aikanaan edustanut nurmijärveläisseuroja
Nurmijärven
Kenttäurheilijoita ja Klaukkala
– 75:ttä. Myös Timon päälajina on ollut keihäänheitto, joten
omakohtaista kokemusta lajin
vaatimuksista löytyy. Uusi valmentaja onkin onnistunut tuomaan Severin harjoitteluun lisää
asiantuntevaa otetta, mikä on
ladannut Severiin entistä enemmän harjoituspuhtia.
Kauden harjoittelussa pääteemana on ollut kokonaisval-
Niiden lisäksi on pyritty huomioimaan keihäänheitossa kovalla
rasituksella olevien nivelten, kuten olkapään, tukilihasten vahvistaminen erilaisten tukiharjoitteiden avulla. Tarkoituksena on
näin ollut pienentää loukkaantumisriskiä ja varmistaa ehjä kausi,
joka mahdollistaa heittotehojen
kasvattamisen entisestään tulevina vuosina.
Severi Aalto
Syntynyt 18.8.1993
Pituus: 190 cm
Paino: 93 kg
Valmentaja: Timo Lamppu
tainen harjoittelu. Kuntopohjaa
Severi Aalto kuuntelee Timo Lampun ohjeita.
on lähdetty rakentamaan nousujohteisesti sen kummemmin
tehoja säästämättä. Severin
harjoitusohjelmaan on kuulunut
esimerkiksi juoksu-, loikka- ja
lihaskuntoharjoittelua, sekä kovia voima- ja heittoharjoituksia.
Terveyttä ja hyvinvointia
Aloe Vera tuotteista.
Ota yhteyttä niin kerron lisää.
Pia Jokinen puh 040-761 6712
Tmi Kivi Viitanen
Pihakivetykset
puh. 0400 989 068
www.kiviviitanen.fi
040 7333 043
Klaukkalan
Ajoneuvokatsastus Oy
Kotimainen yksityinen hyvän palvelun asema
Drive-in tai ajanvarauksella henkilöja pakettiautot, sekä kevyet perävaunut
45€ + päästömittaukset.
Raskas kalusto ajanvarauksella
Palvelemme myös rekisteröinti- ja
vakuutusasioissa
Tervetuloa!
Järvihaantie 6 Klaukkala p. 050-560 0910
Avoinna ma - pe 8-17
www.klaukkalanajoneuvokatsastus.fi
Ennätykset ja tuloskehitys:
Keihäs/ 700g
2009 49.32, Seinäjoki
2010 66.74, Pihtipudas
Keihäs/ 800g
2011 66.83, SM Valkeakoski
2014 69.46, Nurmijärvi
2015 70,05, SM Lahti
Parhaat saavutukset:
2010 SM- Pronssia, M17
2015 SM – Pronssia, M22
Isännöinti KkK Oy
Isännöinti- ja kirjanpitopalvelut
Puh. (09) 586 4731, 0400 774 782
[email protected]
Viirintie 8, Klaukkala www.isannointikkk.fi
[email protected]
TILITOIMISTO
Räsänen Oy
Viljelystie 15 D, 01840 Klaukkala
Puh. 010 281 3500
KARPPALA
Ihantolantie 12, Nurmijärvi
Palvelemme:
ma-la 7-22, su 10-22
www.facebook.com/karppala
Muotia naisille
Helsinki: Itis
Espoo: Sello
Vantaa: Jumbo
www.modabronco.fi
Raskaan kaluston
renkaat!
Ruusurengas Oy
Aspinniituntie 80, 01900 Nurmijävi
Mikko 040-670 6668
[email protected]
www.ruusurengas.fi
Täyden palvelun painotalo
Rakennus Trowe Oy
1BJOBNJUkQBJOBU
QBJOPUBMPTJPO
/VSNJ1SJOU
,OYHVYXRUHQNDWX$‡1XUPLMlUYL
SXK±‡ID[±‡QXUPLSULQW#QXUPLSULQW¿
ZZZQXUPLSULQW¿
Rajamäen
Uimahalli
– Hyvä Olo!
RAPPAUSURAKOINTI
Peräkylä Jarmo
puh. 0400 850 913
w w w. r a ke n n u s t r ove. f i
Tavallista parempi Ruokakauppa
NURMIJÄRVI
Viirintie,
01800 Klaukkala
puh. 09
- 276 4330
Mahlamäentie
2, 01900
Nurmijärvi
avoinna ark. 7-21, la 7-18 su 12-21 (lain salliessa)
Puh: 044 704 7749
Palvelemme ark. 7-21, la 7-18, su 12-18
39,90
+ 5 % kokonaismyynnistä
Kuntolanpolku 1, 05200 Rajamäki
Puh. (09) 276 6720 www.rajamaen-uh.fi
5
8,5
Nurmijärven YLEISURHEILU
10
NYU jälleen Kunniakierroksessa valtakunnan kärkikastia
Kunniakierros
juostiin
12.5. hieman koleassa ja
sateisessa säässä Klauk-
kalan
urheilukentällä.
Tapahtuma onnistui erinomaisesti ja keräystulos
ylitti 25 000 euroa. Valtakunnallisesti tulos oli lähes 200 seuran joukossa
Suomen viidenneksi paras.
Illan kerääjäkunkku oli
jälleen kerran Paavo Teräväinen, joka keräsi ennätyksensä yli 11 000 euroa.
Teräväinen nousi hulppealla keräyssummallaan
koko Suomen 3. parhaaksi
kerääjäksi. Paavo on Kunniakierrosurallaan kerännyt jo yli 100 000 euroa
nuorisourheilun hyväksi.
Summa on valtakunnallisesti huipputasoa ja erittäin merkittävä osa seuramme varainhankintaa.
Kunniakierrokseen oli
saapunut noin 50 juoksijaa
ja monet juniorit juoksivat
jopa 10 kilometriä eli 25
kierrosta tai tunnin aikana. Lapsille ja nuorille oli
lisäksi järjestetty mahdollisuus tutustua yleisurheilurasteihin ja tällä kertaa
Kunniakierros oli myös
osa Urheilukoulu-tiistaita.
Seura kiittää lämpimästi
kaikki osallistujia ja tukijoita mahtavasta Kunniakierrostuloksesta.
Nurmijärven Yleisurheilu ry Kunniakierros 2015
Juoksijat ja tukijat:
Juoksija:
Teräväinen Paavo
Tukijat:, A. E Hurme Oy, A-Bus Oy, Abc Asfaltti
Oy, Aimo Laine Oy, Aimola Jukka, Aj-Kuormaus
Oy, Akun Aputyö, Aliurakointi J. Peltoniemi,
Anterra Oy, Arepa Oy, Asfalttikulma Oy, Audia
Riders Oy, Autohuolto T. Pispala Oy, Autolaitek
Ky, Betonipumppaus Laatikainen, Bitucomp
Oy, Brodkin Tuulikki, Cnc-Siponen Oy, Cössin
Autopeltikorjaamo Ky, Elg-Yhtiöt Oy, Espek
Pintakäsittely Oy, Finnegrip Oy, Haakana AnnaMaria, Hairak Oy, Hemmilä Ilkka, Henkan Kuljetus
Oy, Hiltunen Kari, Hl Vihannes Oy, Huoltopalvelu
Kari Kajolinna, Hyvinkään Viljan Käsittely, Hämeen
Laaturemontti Oy, Ive Maarakennus Oy, Jama
Palvelu Oy, Jesirec Oy, Jh Mekaniikka Oy, Jj Tarmac
Oy, Jousi Kalervo, Jousi Raimo, Jr Osa Oy, KaivuuUrakointi Kari Nyysti, Kaivuupalvelu Y Handolin,
Kalicon Oy, Kalliorakennus-Yhtiöt Oy, Kamtek Oy,
Kanta-Kaivu Oy, Karin Ja Maurin Maanrakennus Oy,
Kauko Kajolinna Ky, Kiinteistö Oy Mara, Kiinteistö
Oy Mäntylaakso, Kiinteistöhuolto Sami Oy,
Kiitosimeon Oy, Kirkkari Pekka Tmi, Konehuolto
Pitkänen Ky, Konehuolto Timonen, Konttila Kimmo,
Korsisaari Oy, Kp Tili Ja Konsultointi Ky, Kujetus Jj
Oksanen Oy, Kuljetus Eerikäinen A. Oy, Kuljetus
Esko Immonen Oy, Kuljetus J. Riiheläinen, Kuljetus
Karttunen Oy, Kuljetus Keijo Salminen, Kuljetus
Keijo Virtanen Oy, Kuljetus Oy Ilmo Ovaska,
Kuljetus Oy Tero Sallinen, Kuljetus Timo Åberg,
Kuljetus Toni Pae, Kuljetusliike Pentti Vuoriheimo,
Kuljetusliike Lehtinen Ilpo, Kuljetusliike M.A.T
Saarinen, Kuljetusliike Meling Jouni, Kuljetusliike
Reino Laakso, Kuljetusliike T. Niemi Oy,
Kuljetusliike T. Teva Oy, Kuljetuspalvelu Matti
Heikkilä Oy, Kuukasjärvi Mikko, Ky Bo Juslin, L.
S. T. Kuljetus Oy, Laatta-Betset Oy, Lavarakenne
Oy Paavo Teräväinen, Levypala Luukko Oy, Lkv
Klaus Siven Oy, Louhi Pertti, M.A.S.I Company Oy
Very Nice, Maa-Ala Kouhia Oy, Maalausurakointi
Markku Ojamo Oy, Maanrakennus Kari Lehtinen,
Maanrakennus M Jokinen Ky, Maanrakennus M&R
Vaulamo Oy, Maanrakennus Sillanpää Oy, Manner
Toni, Mardiem, Martelius +Tytöt Oy, Mika Juslin
Oy, Moda Bronco, Moiski Oy, Monitoimirengas
Ky, New Season Oy, Niskanen Henry, NspSähköpalvelu Oy, Nurmijärven Mosaiikkituote Oy,
Nurmijärven Rakennushuolto Oy, Nurmijärven Auto
Ja Caravan Huolto Oy, Nurmijärven Autovaraosa,
Nurmijärven Kiinteistö Oy Ahmatie, Nurmijärven
Rakennustarvike, Nurmijärven Taksikuljetus Oy,
Nurmijärven Timanttiporaus, Nurmiprint Oy,
Nurmitapetti Oy, Onni Forsell Oy, Ovaska Jyrki,
Oy Rawalde Ab, Packalen Irja, Parkun Kuljetus Oy,
Patova Oy, Paulanto Esa, Paulanto Sampo, Pekkanen
Juhani, Peltineloset Oy, Peltonen Eine, Plastone Oy,
Pohjanrakennus Jussinmäki Oy, Psl Humalajoki
Ky, Puhakka Anselmi, Pyykkönen Ari, R & S
Tekniikka Oy, R.J.N-Trans Oy, Rakennus Trowe Oy,
Rakennusliike Kilpeläinen, Rakennusliike Tekson
Oy, Rauta-Jokke Oy, Rautia Korpisaari, Rehikon Oy,
Remonttipalvelu Kaukinen Tmi, Romuliike Suotula
Oy, Rosenström Antti, S-Steel Finland Oy, Salhydro
Oy, Sammutinhuolto Kontkanen Oy, Silta Ja Teline
Oy, Simola Matti, Sm Nivala Oy, Star-Asfaltti Oy,
Suomen Teräsmaali Oy, T. Hagelberg Oy, T:Mi Esko
Tynninen, T:Mi Kivi Viitanen, Taksi Ja Tilausliikenne
Urho Viisanen, Taxi Tapani Kuparinen, Tecsol Oy,
Teräskolmio Oy, Teräskone Oy, Teräväinen Esko,
Teräväinen Paavo, Teräväinen Pertti, Tilipalvelu P.
Niinikoski Oy, Tilitoimisto Ariluoma Oy, Tj-Ferrum
Oy, Tk Tarkkuuskoneet Oy, Tk-Kuljetus Oy, TmTase Oy, Tmi Anja Rantanen, Tmi Jarmo Inkinen,
Tmi Jukka Hietakymi, Tmi Lauri Riiheläinen, Tmt.
Malinen Oy, Tomppa Salminen Ky, Truck Service
Finland Oy, Turunen Sami, Uudenmaan Imupalvelu
Oy, Vantaan Hiilenkuljetus Oy, Vastaava Mestari
Vl Ky, Viherpojat Oy, Virkki Pekka, Volleri Oy,
Walenius Jouko, Witikka Ilpo, Yrityspalvelu Loihe
Oy, Yritystohtori Oy,
Juoksija:, Tuppura Minni
Tukijat:, Tuppura Ville
Juoksija: Andersson Ida
Tukijat: Andersson Jouni, Avantouimarit Mr,
Koskinen Irma, Lähitapiola Uusimaa, Martin Terttu,
Muhonen Riitta, Mustonen Maritta, Raekannas
Jari, Raekannas Jouni, Raekannas Katri, Raekannas
Marketta, Rantala Sirpa, Simanainen Maritta, Suono
Hilkka, Tanninen Sinikka, Tanssivat Saxet Oy,
Timonen Anne, Timonen Tauno, Tuokko Tuula,
Vaittinen Maarit, Viljakainen Aila
Juoksija: Asikainen Toni
Tukijat:, Asikainen Ari, Asikainen Meeri, Halonen
Hilkka, Halonen Saija
Juoksija: Behm Kimmo
Tukijat: Nurmijärven Sähkö Oy
Juoksija: Happonen Stella
Tukijat: Happonen Annukka
Juoksija: Heiskanen Samuli
Tukijat:, Bilia Oy, Faac Nordic Ab, Geomachine
Oy, Kreate Oy, Sgn Group, Tornion Asennus Oy,
Valvova Oy Turvaratkaisut
Juoksija: Hemmilä Ilkka
Tukijat:, Hemmilä Juha, Hemmilä Marja, Hemmilä
Tuomas
Juoksija: Huppunen Oskari
Tukijat: Eltel Networks Oy, Finnkumu Oy, Holtab
Oy, Slo Oy, Voimatel Oy
Juoksija: Jantunen Tapio
Tukijat:, Tj-Ferrum Oy
Juoksija: Kakkola Sarla
Tukijat: Kakkola Maija, Kakkola Petteri, Kakkola
Timo, Markku Järvitalo, Petra Kakkola, Vaittinen
Liila
Juoksija: Kallioniemi Jenni
Tukijat:, Kallioniemi Juha
Juoksija: Kalmi Petri
Tukijat: Kalmi Petri, Korppi Lasse, Nurmijärven
Kunta, Nurmijärven Sähkö Oy
Juoksija: Ketomäki Ari
Tukijat: A. Soini Oy, Hollolan Viilu Ja Laminaatti,
Hsl Group Oy Skannauspalvelu, Kosken
Alumiinivalmiste Oy, Lasiliiri Oy, Profil-Lista Oy
Juoksija: Ketomäki Matias
Tukijat:, Kumart Oy
Juoksija: Ketomäki Oona
Tukijat: Heinolan Lukkohuolto Oy
Juoksija: Kotamäki Santtu
Tukijat: Kivinen Sari, Kotamäki Aino, Kotamäki
Elina, Kotamäki Reino, Laine Lauri, Laine MarjaLeena, Laine Raimo, Rantamäki-Häkkinen Terhi
Juoksija: Kuisma Tuomo / Paten Talli
Tukijat:, Kuisma Maarit, Kuisman Sora Oy,
Saarinen Mikko, T:Mi J.A-Hieronta Jukka Aaltonen,
Vesterinen Marjatta
Juoksija: Laine Eemil
Tukijat:, Hormalainen Mika, Kivistö Risto,
Kukkonen Markku, Laine Lauri, Laine Raimo
Juoksija: Laine Eero
Tukijat: Kotamäki Elina, Kukkonen Helena, Laine
Marja-Leena, Lappalainen Jarkko,
Juoksija: Laine Lauri
Tukijat: Aidon Oy, Aptual Oy, Autotalo Laakkonen
Oy Hyvinkää, Enease Oy, Fennovoima Oy, Harttunen
Jarmo, Inpulse Works Oy, Intrum Justitia Oy, Intstream
Oy, Jokinen Marja, Karvonen Osmo, Klaukkalan
Fysikaalinen Hoitolaitos Oy, Kurikka Jarmo, Laine
Karoliina, Learnpoint Oy, Lintunen Markku, Markkula
Tapani, Naatula Teemu, Net Man Oy, Nurmijärven
Linja Oy, Rakennuspalvelu A. Kyllönen, Rejlers Oy,
Seppä Ilkka, Sund Alpo, Toivonen Kimmo, Ukkola
Timo, Verkostoapu Ojala, Vintageidea.Com Oy
Juoksija: Lehtonen Oskari
Tukijat: Amadei Leena, Tmi Kaisa Kumpu,
Viestintä Mediator
Juoksija: Leskelä Leevi
Tukijat:, Leskelä Jukka, Leskelä Marja, Leskelä
Pekka, Niukkanen Anja
Juoksija:, Luode Veikko
Tukijat:, Jokinen Jukka, Luode Ritva, Luode Veikko
Juoksija: Meriläinen Matias
Tukijat: Vaittinen Maarit
Juoksija: Mero Markus
Tukijat:, Mero Petri
Juoksija: Mokkila Sauli, Tukijat:, Rantamäki Tuija
Juoksija: Nieminen Tilda
Tukijat:, Nieminen Eila, Pirinen Eija
Juoksija: Nurminen Inkaliina
Tukijat: Isomäki Sirkku, Nurminen Ritva,
Nurminen Tomi, Vilkman Anniina
Juoksija: Nurminen Minja
Tukijat: Nurminen Joona
Juoksija: Nurminen Tomi
Tukijat: Flservices Oy, Haapala Mikko, JtLogistiikka Oy, Karhu Nalle Ja Kaija, Lindfors Juha,
Nurmijärven Mosaiikkituote, Room Deco, Salin Lkv
Oy, Tiian Tili Kivi Viitanen
Juoksija: Nurminen Viiviliina
Tukijat: Karhu Nalle Ja Kaija, Nurminen Ritva,
Nurminen Tomi, Suni Kaisa
Juoksija: Paananen Elina
Tukijat: Laitila Antero, Mäkelä Inga-Lill, Salmela
Roope
Juoksija: Paananen Emma
Tukijat: Innilä Jenni
Juoksija: Paananen Joona
Tukijat: Järviö Kati, Klaukkalan Sähkötyö Oy,
Laitila Antero, Mäkelä Kalevi, Paananen Katriina
Juoksija:, Paananen Petri
Tukijat: Kumpu Keijo
Juoksija: Pellonperä Eemil
Tukijat: Ad Fin Oy, Crc Industries Finland Oy,
Defa Oy, Fenno Oy, Motonet Oy, Telko Oy /
Autokemikaalit,
Juoksija: Porokari Pinja
Tukijat: Anttila Jari, Jaakkola Pia, Jalovihannes
Mariana Ormas Ky, Kaivuripalvelu Jari Isomäki,
Klaukkalan Autohuolto Oy, Klingendahl Paino Oy,
Koivukangas Tarja, Kuha Tarja, Laaksonen Arto,
Liisan Jalkahoitola, Logidea Oy, Lönnrot Juha,
Mikkola Ilpo, Mikkola Kirsi, Mikkola Pertti, ParturiKampaamo Samika, Peltonen Kari, Pietala-Valkola
Päivi, Salonen Lea, Trilogia Consulting Oy, Velama
Raimo, Vihermali Oy, Viik Satu
Juoksija: Pulkkinen Anni
Tukijat: Hakkola Raija, Hakkola Riitta, Pulkkinen
Heikki
Juoksija: Pulkkinen Emmi
Tukijat: Hakkola Raija, Pulkkinen Heikki
Juoksija: Pöllänen Mikko
Tukijat: Aj-Kuormaus Oy, Laine Lauri
Juoksija: Rinnekari Heli
Tukijat: Gpp Perimeter Protection Oy,
Liikuntakeskus Pajulahti, Luode Consulting Oy,
Sportia Klaukkala Nrzi Sport Oy
Juoksija: Rinnekari Kati
Tukijat: Laaksonen Aino, Maanrakennus
Maamyyrä, Nb-Tilipalvelut Oy, Pitopalvelu Sirpa
Karjalainen, Rasilaisen Hapankaali Oy, Seladent Oy
Juoksija: Rinnekari Kimi
Tukijat: Kaivuupalvelu Hynynen, Maanrakennus
Pasi T. Aaltonen Oy, Maanrakennus M&R Vaulamo
Oy, Maarakennus Elg Oy, Nurmitapetti Oy,
Sähkösoppi
Juoksija: Rinnekari Tiina
Tukijat: Hl-Vihannes Oy, Puhdasilma K &V Oy,
Sorax Oy, Vihannestukku Mäkelä J&A, VuoveInsinöörit Oy
Nurmijärven YLEISURHEILU
11
Talven urheilukoulut 2015-2016
Nurmijärven Yleisurheilun talvikausi alkaa syyskuussa
viikolla 39 (21.9.2015 alkaen). Tänä talvena uudet
urheilukouluryhmät aloitetaan Palojen koululla ja Rajamäen ylä-aste. Olemme myös muuttaneet ryhmien
ikähaarukoita vanhempien toiveesta hieman väljemmiksi, jotta kaikki kouluikäiset pääsisivät aloittamaan
yleisurheiluharrastuksen.
Yleisurheilukouluissa harjoittelu on monipuolista
ja tarjoaa riittävästi haastetta kaiken ikäisille, siellä
harjoitellaan urheilemisen perusteita eli juoksemista,
hyppäämistä ja heittämistä. Yleisurheilulajeja tehdään
sisäharjoitteluun soveltuvin välinein, eli myös talviharjoittelussa lapset pääsevät harjoittelemaan melkein kaikkia yleisurheilulajeja keihäänheitosta korkeushyppyyn.
Tänä talvena yhtenä olennaisena teemana korostuu
kilpaileminen. Kaikkien ryhmien tavoitteena on talven
aikana osallistua johonkin piirin alueella järjestettävään hallikilpailuun ja/tai piirin mestaruuskilpailuihin
sekä tietysti seuran omiin kilpailuihin.
Ilmoittautuminen urheilukouluun
Ilmoittautuminen tehdään NYU:n nettisivujen kautta.
Viimeinen ilmoittautumispäivä on 30.9.2015. Koko
talven kattava hinta yleisurheilukouluille on 120€
(21.9-30.4.2016). Lasku lähetetään ilmoittautumisen
yhteydessä annettuun sähköpostiosoitteeseen.
Hintaan sisältyy:
Ohjatut harjoitukset, yleisurheilulisenssi, vakuutus ja
maksuton osallistuminen seuran omiin ja piirinmestaruuskilpailuihin
HUOM. Urheilukoulut on tarkoitettu seuran jäsenille. Ilmoittautumalla urheilukouluun ilmoittaudut myös seuran jäseneksi. Jäsenmaksu (10€) laskutetaan erikseen.
www.imupalvelu.fi
Urheilukoulut ja ikäryhmät
talvikaudella 2016
Talvikausi 21.9-30.4.2016
Isoniitun koulun ryhmä 7-9v
Maanantai 17.00-18.00, Isoniitun koulun liikuntasali
Vastuuohjaaja: Elina Paananen
Apuohjaaja: Eerika Ahlstedt
PUH. 010 2310 780
www.niinikoski.fi
Palojoen koulun ryhmä 7-12v
Tiistai 17.00-18.30, Palojoen koulun liikuntasali
Vastuuohjaaja: Tuuli Andersson
Rajamäen ylä-asteen ryhmä, 7-12v
Keskiviikko 18.30-20.00 Rajamäen ylä-asteen
liikuntasali
Vastuuohjaaja: Tiina Rinnekari
Apuohjaaja: Kati Rinnekari
Klaukkalan ylä-asteen ryhmä 10-12v
Torstai 17.00-18.30 Klaukkalan yläasteen liikuntasali
Vastuuohjaaja: Tuuli Andersson
Apuohjaaja: Eerika Ahlstedt
Nurmijärven yhteiskoulun ryhmä 7-10v
Torstai 18.30-20.00 Nurmijärven Yhteiskoulun liikuntasali
Vastuuohjaaja: Emmi Pajasmaa
Apuohjaaja: Nelli Kantelinen
Lepsämän koulun ryhmä 7-12v
Perjantai 17.00-18.30 Lepsämän koulun liikuntasali
Tykkimäentie 15 b
05200 Rajamäki
www.roal.fi
Sauva-,
mosaiikki-,
lauta-,
korkkiparketit
Asennus-,
hionta-,
sävytys-,
remonttityöt
Kaikki lattiatyöt ammattitaidolla
ja edullisesti. Pyydä tarjous!
PARKETTI LOUHIO KY
Koivusillantie 33, 01800 Klaukkala
Puh. 0400-456066
[email protected]
www.parkettilouhio.fi
Tiedustelut:
Juha Huppunen,
[email protected], 045 196 2870
Noname toimittaa seuran kilpailu- ja verryttelyasut
Nurmijärven Yleisurheilun virallisten kilpailu- ja verryttelyasujen toimittaja on
Noname. Suuren suosion saavuttaneita asuja toimitetaan etukäteistilausten
perusteella. Asujen toimitusaika on 6-8
viikkoa, seuraava yhteistilaus tehdään
helmikuussa 2016. Ennen tilausta järjestetään sovitustilaisuus, josta ilmoitetaan
seuran nettisivuilla ja sähköpostilla.
Nonamella on kuitenkin varastossa
yksittäisiä kappaleita asuistamme – niitä
voit tiedustella seuran asuista vastaavalta Maarit Vaittiselta. Tuulihousut, pitkät
ja lyhyet trikoot ovat varastotuotteita eli
niitä on saatavilla aina.
Probitas Oy, Kauppakeskus Viiri
Klaukkalantie 55, 01800 Klaukkala
Puh: 040 840 4858
Seura-asujen ulkonäköön voit helpoimmin tutustua tämän lehden sivuilla ja nyu.fi –sivun kuvagalleriassa.
Asuja esittelevät tositilanteissa seuramme omat urheilijat ja valmentajat.
Toivomme sinulta
- innostuneisuutta
- sitoutumista sovittuun toimintaan
- halukkuutta kouluttautua tehtävän vaatimalla tavalla
- vähintään 15-vuoden ikää
Tarjoamme
- terveellisen harrastuksen
- Suomen Urheiluliiton järjestämän ohjaajakoulutuksen
- mahdollisuuden kehittyä haluamallasi tavalla
- kulukorvauksen ja palkkion
- todistuksen esim. opiskelu- tai työpaikkaa hakiessasi
Jos innostuit, niin ota heti yhteys Juha Huppuseen 044
598 2220 / [email protected] tai Ari
Ketomäkeen 040 500 9312 / [email protected].
valmentamisesta kiinnostuneita henkilöitä valmentajiksi ja apuvalmentajiksi nuorisovalmennusryhmiimme ja kouluttajiksi lajikouluihin.
Toivomme sinulta
- innostusta
- sitoutumista toimintaan ja ryhmään
- tervettä kilpailuhenkeä
- aikaisempi kokemus valmentamisesta tai
yleisurheilusta on eduksi
Tarjoamme
- voimakkaasti kehittyvän toiminnan
innostavan ilmapiirin
- mahdollisuuden Suomen Urheiluliiton
valmentajakoulutukseen
- mahdollisuuden osallistua urheilijoiden
kanssa piirin ja liiton leirityksiin
- matkakulupohjaisen kulukorvauksen ja palkkion
- mahdollisuuden etsiä rajojaan valmentajana
Mikäli haluat antaa jotain tulevalle
urheilijasukupolvelle, niin ota heti yhteyttä
Lassi Korhoseen [email protected] / 040
709 6037
I
J
ÄR
M
R
V
U
I
Nurmijärven Yleisurheilu etsii uusia innokkaita ohjaajia
urheilukouluvetäjiksi. Urheilukouluryhmät on tarkoitettu 7-13-vuotiaille lapsille ja urheilukouluja järjestetään
eri puolilla Nurmijärveä. Aloittavat ohjaajat pääsevät
aluksi halutessaan apuohjaajiksi ja voivat omaan kokemuksen kartuttua siirtyä vetämään omaa ryhmää.
Etsimme myös
N
Haluamme sinut ohjaajaksi
Nurmijärven Yleisurheiluun
Taskutiet
Nurmijärve
TI
LA
A LIIK
A
U
K
Nurmijärven YLEISURHEILU
12
Nurmijärven Yleisurheilun seuraennätykset
1.9.2015
(* tähdellä merkityt tulokset ovat Klaukkalan Kirin
ennätyksiä vuoteen 2001).
Ennätystilaston pitäjä Ilkka Hemmilä
N17 (76,2 cm)14.81 Siiri Heiskanen
N16-N18 (84 cm) 16.56 Sanni Arokoski N19-N (84 cm) 15.65 Siiri Heiskanen
10
08
12
TYTÖT JA NAISET
40m: T9 6.67 Riikka Mäkinen 200m aidat: T13
32.25
T14 30.50 T15 29.25 600m kilpakävely T9 3.31,42 Tiina Rinnekari 05
T10 3.27,10 Tiina Rinnekari 06
T11 3.22,27 Katariina Huppunen 06
Viivi Lehikoinen
Siiri Heiskanen Siiri Heiskanen 12
07
08
300m aidat: T15
58.44
N16-N19 43.94 Kati Rinnekari
Siiri Heiskanen 13
09
1000m kilpakävely T9 6.48,0 Katariina Huppunen T10 5.34,2 Annukka Muuri T11-12 5.25,92 Minja Nurminen T13 5.08,78 Minja Nurminen 04
90
09
11
400m aidat: N16 64.35 N17-N 62.69 Siiri Heiskanen Siiri Heiskanen 09
10
2000m kilpakävely T11 11.53,80 Minja Nurminen T12 10.56,79 Minja Nurminen T12 *11.20,69 Päivi Huuhtanen 09
10
91
1500m esteet T14-15 5.35,31 Ida Andersson N16
5.25,77 Nina Leivo N17
5.23,89 Nina Leivo
12
12
13
2000m esteet N16 8.10,64 Ida Andersson N-N19
7.55,82 Ida Andersson
14
15
3000m kilpakävely T13 *16.27,77 Päivi Huuhtanen T14 *15.30,28 Päivi Huuhtanen T15 *15.15,07 Päivi Huuhtanen N17-19 *14.27,80 Päivi Huuhtanen N22 *14.19,44 Päivi Huuhtanen 92
93
94
96
99
Korkeus: T9 T10 T11 T12 T13 T14
T15 N16-N 115 130 137 145 153 154
160 165 Emmi Pajasmaa Viivi Lehikoinen Viivi Lehikoinen Katri Hiltunen Sanni Pajasmaa Sanni Pajasmaa
Anu Kaakinen Sanni Arokoski 09
09
10
97
12
13
88
08
Seiväs T11 T12 T13 T14
T15-N
120 240 300 360
370
Siro Sällinen Sanni Pajasmaa Sanni Pajasmaa Sanni Pajasmaa
Sanni Pajasmaa
00
11
12
13
17
Viivi Lehikoinen Viivi Lehikoinen Viivi Lehikoinen
Katri Hiltunen Sanni Pajasmaa Siiri Heiskanen Siiri Heiskanen 08
09
10
97
12
09
10
07
60m: T9 T10 T11 T12 T13 9.71 9.09 8.85 8.60 8.29 Riikka Mäkinen Viivi Lehikoinen Riikka Mäkinen Sanna Lahtinen Siiri Heiskanen 07
09
09
95
06
100m: T9 T10 T11 T12 T13 T14 T15 N16
N17 N18-N 16.30 15.10 14.53 13.91 *13.86 13.46 12.97 12.89 12.70 12.41 12.40 Paula Riihimäki Paula Riihimäki Piia Ala-Mattila Paula Riihimäki Niina Ihalainen Mari Ventä Siiri Heiskanen Siiri Heiskanen Siiri Heiskanen Siiri Heiskanen Siiri Heiskanen 87
88
89
90
86
86
07
08
09 ’
10
11
150m: T9 T10 T11 24.83 23.05 21.90 Riikka Mäkinen Siiri Heiskanen Viivi Lehikoinen 07
03
10
200m: T9 T10-11 T12 T13-15 N16 N17 N18-N 35.10 *33.6 32.79 *32.23 28.25 27.43 26.25 25.50 25.45 Paula Riihimäki Jaana Eloranta Katri Hiltunen Jaana Eloranta Siiri Heiskanen Viivi Lehikoinen Siiri Heiskanen Siiri Heiskanen Siiri Heiskanen 87
93
95
94
05
12
09
10
11
300m: T9 T10
T11 T12 T13 T14 T15 N16 N17-N *57.2 53.38 50.28 46.53 44.42 42.67 42.30 42.16 40.99 Hanna Meriläinen
Katri Hiltunen Laura Pietikäinen Viivi Lehikoinen Viivi Lehikoinen Siiri Heiskanen Siiri Heiskanen Siiri Heiskanen Siiri Heiskanen 87
95
86
11
12
07
08
09 ’
10
400m: T9-T11 T12-T13 T14 T15-N16
N16
N16 *
N17
N18-N
N19-N *
79.58 65.70 65.43 63.86 60.93
58.28 58.24 58.15
57.66 Teea Mäkinen Viivi Lehikoinen Nina Leivo Nina Leivo Pinja Porokari
Minna Karvinen
Siiri Heiskanen Siiri Heiskanen
Minna Karvinen 600m: T9 T10 T11 T12 T13 2.06,50 1.58,56 1.53,06 1.48,80 1.46,61 Teea Mäkinen 02
Viivi Lehikoinen 09
Linnea Jääskeläinen 07
Viivi Lehikoinen 11
Nina Leivo 09
800m: T9 T10 T11 T12 T13-15 N16-N 2.57,00 2.46,64 2.35,90 2.32,27 2.21,87 2.18,79 Ida Andersson Tiina Virtanen Viivi Lehikoinen Viivi Lehikoinen Viivi Lehikoinen Hanna Markkula 07
95
10
11
12
92
1000m T9 T10 T11 T12 T13-N 3.44,32 3.27,41 3.18,95 3.14,31 3.08,29 Viivi Lehikoinen Viivi Lehikoinen Viivi Lehikoinen Ida Andersson Viivi Lehikoinen 08
09
10
10
12
1500m: T11 T12-T13 T14-16 N17-18 N19-22 N
5.42,22 5.21,65 4.57,99 4.54,20 4.50,62 4.39,17 Teea Mäkinen Marika Piippo Hanna Markkula Hanna Markkula Kaisa Ventä Tarja Rantala 04
02
90
93
94
88
02
11
10
11
14
94
10
11
96
Maili: N17 *6.18,05 Tiina Suni 96
2000m: T11 T12 T13 T14-N *9.19,17 7.23,61 7.09,88 7.02,27 Noora Lavonen Viivi Lehikoinen Ida Andersson Nina Leivo 01
11
11
10
3000m: T14 T15 N16 N17-22 N
12.51,51 11.33,68 10.50,17 10.27,58 10.21,15 Tiina Virtanen Tarita Ahlfors Hanna Markkula Hanna Markkula Tarja Rantala 99
85
92
93
86
5000m: T15-22 N
19.59,4 Tarita Ahlfors 18.27,61 Tiina Tarvainen 85
09
10 000m N
38.44,22 Tarja Rantala 88
40m aidat: T9 7.93
Charlotte Kajander
15
60m aidat: T9
11.63 T10
10.83 T11
10.15 T12 9.81 T13 9.71 Sanni Pajasmaa Viivi Lehikoinen Viivi Lehikoinen Viivi Lehikoinen Viivi Lehikoinen 08
09
10
11
12
80m aidat: T14-15 12.60 Viivi Lehikoinen 12
100m aidat: N16 (76,2 cm) 14.87 Nanne Kolehmainen 09
Pituus: T9 (ponn.alue) 383 T10 (ponn.alue) 431 T11 (ponn.alue) 467 T12 493 T13-15 524 N16 549 N17-N 553 Kolmiloikka: T9 7.45 T10 8.42 T11 9.56 T12-T13 10.40 T14-T15 10.83 N16-N17 11.45 N18 11.53 N19 11.62 N22-N 11.70 Aino Lahtinen Sanni Arokoski Katri Hiltunen Siiri Heiskanen Jonna Laaksonen Siiri Heiskanen Noora Sjöstedt Noora Sjöstedt Noora Sjöstedt 05
02
96
05
94
09
05
06
09
Kuula: T9 (2.0) 6.67
T10 (2.0) 9.08 T11 (2.0) 10.71 T12 (2.5) 11.69 T13 (2.5) 12.22 T14 (3.0) 11.85 T15 (3.0) 12.77 N16 (3.0) 1 3.12 N17 (3.0) 13.30
N18-N22 (4.0) 12.11 N
12.57 Charlotte Kajander
Mari Röpelinen Mari Röpelinen Mari Röpelinen Mari Röpelinen Heli Rinnekari Heli Rinnekari Heli Rinnekari Tiina Rinnekari
Heli Rinnekari Anne Turunen 15
02
03
04
05
08
09
10
13
12
06
Kiekko: T9 (600g) 15.63 T10 (600g) 26.14 T11 (600g) 32.56 T12 (600g) 35.14 T13 (600g) 38.13 T14 (750g) 35.15 T15 (750g) 39.14 N17 (1000g) 36.80 N19-N (1000g) 39.52 Mari Röpelinen Mari Röpelinen Mari Röpelinen Mari Röpelinen Mari Röpelinen Heli Rinnekari Åsa Sjöstedt Sanni Arokoski Sanni Arokoski 01
02
03
04
05
08
11
09
10
Keihäs: T9 (400g) 21.26 T10 (400g) 24.13 T11 (400g) 27.31 T12 (400g) 32.92 T13 (400g) 36.51 T14-15 (400g) 37.08 N16 (500 g) 34.17
N17 (500 g) 37.86
N18-N (600g) 37.27 Tiina Rinnekari Tiina Rinnekari Tiina Rinnekari Heli Rinnekari Åsa Sjöstedt Marianne Muuri Tiina Rinnekari
Tiina Rinnekari
Sanni Arokoski 05
06
07
06
09
92
12
13
08
Moukari: T9 (2.5)
T10 (2.5) T11 (2.5) T12 (2.5) T13 (2.5) T14 (3.0) T15 (3.0) N16 (3.0)
N17 (3.0)
N19 (4.0) N22-N (4.0)
20.00 24.46 31.02 38.45 41.48 51.51
57.61 60.05
64.66
61.46
62.55 Oona Ketomäki Oona Ketomäki Mari Röpelinen Mari Röpelinen Mari Röpelinen Tiina Rinnekari Heli Rinnekari Tiina Rinnekari
Tiina Rinnekari
Tiina Rinnekari
Heli Rinnekari 14
15
03
04
05
10
09
12
13
15
15
Pallonheitto: T9-10 31.25 Tiina Rinnekari 05
3-ottelu: T9
691 T10 912 T11 928 Sanni Pajasmaa Sanni Pajasmaa Viivi Lehikoinen 08
09
10
4-ottelu: T12
1543 T13 1968 Viivi Lehikoinen Viivi Lehikoinen 11
12
5-ottelu: T14 T15 Sanni Pajasmaa Siiri Heiskanen 13
08
Sanni Arokoski Siiri Heiskanen
08
10
400m kilpakävely T9 2.20,30 Tiina Rinnekari 05
2233 2285 7-ottelu N16 4248 N17
4696
5000m kilpakävely T15 *28.31,40 Päivi Huuhtanen N17 *26.02,4 Päivi Huuhtanen N19 *25.00,0 Päivi Huuhtanen N22-N *24.53,71 Päivi Huuhtanen N
25.52,28 Päivi Huuhtanen 94
96
98
99
02
10 000m kilpakävely N19-N *50.59,9 Päivi Huuhtanen 98
10 km kilpakävely maantiellä N22 *52.09 Päivi Huuhtanen N
52.05 Päivi Huuhtanen 99
02
20 km kilpakävely maantiellä N22-N *1.49,25 Päivi Huuhtanen N
1.55,39 Päivi Huuhtanen 00
03
1/2 maraton N
1.26,18 Tiina Tarvainen 09
Maraton N
09
3.06,08 Tiina Tarvainen POJAT JA MIEHET 40m: P9 6.42 Jaakko Vahtera 60m: P9 P10 P10 P11 P12 P13 9.3 9.06 8.8 8.72 8.40 7.87
Mika Hormalainen
85
Timo Lindén
89
Kimi Hagelin 00
Kimi Hagelin 01
Juha-Pekka Huppunen 05
Oliver Alakörkkö
13
100m: P9 P10 P11 P12 P13 P14 P15 P15 M16 M17 M18-M
15.3 14.88 14.13 13.38 12.41 12.02 11.31 11.31 11.22 10.90 10.82
Veli-Matti Ratinen Mika Hormalainen
Timo Lindén Oliver Alakörkkö Oliver Alakörkkö Niko Niemi Marco Juusela Marco Juusela Oskari Lehtonen
Oskari Lehtonen Oskari Lehtonen
150m: P9 P10 P11 24.00 22.38 21.50 Jaakko Vahtera 99
Mikael Rinnetmäki 03
Juha-Pekka Huppunen 04
200m: P9 P10 P11 P12 P13 P14 P15 M16 M17 M18-M
35.70 *34.34 30.54 29.30 27.48 25.87 24.86 23.74 23.11
21.87
21.51
Antti Saarisalmi 88
Antti Suni 94
Timo Lindén 89
Timo Lindén 90
Juha-Pekka Huppunen 05
Juha-Pekka Huppunen 06
Oliver Alakörkkö 14
Juha-Pekka Huppunen 08
Oskari Lehtonen
13
Oskari Lehtonen
14
Oskari Lehtonen
15
300m: P9 P10 P11 P12 P13 P14 P15 M16 M17-M *53.14 51.10 *50.48 46.67 44.31 41.79 38.53 37.99 35.98 34.94 Timo Ansamaa Timo Lindén Timo Ansamaa Timo Lindén Timo Lindén Juha Lindfors Marco Juusela Marco Juusela Oskari Lehtonen
Oskari Lehtonen
99
91
86
90
12
13
02
08
08
13
14
15
89
89
90
90
91
90
07
08
13
14
400m P9-P13 P14 P15 M16
M17-22 M
74.98 60.02 55.65 52.32 50.04
49.99 *49.14 Aapo Virolainen Oskari Lehtonen Jere Mäkelä Oskari Lehtonen
Oskari Lehtonen
Harri Laiho Juha Lehto 09
11
08
13
14
00
00
600m P9 P10 P11 P12 P13 1.57,75 1.53,7 1.46,85 1.41,15 1.35,72 Mikael Rinnetmäki
Kimi Hagelin Mikael Rinnetmäki
Kimi Hagelin Kimi Hagelin 02
00
04
02
03
800m P9 P10 P11 P12
P13 P13 P14 P15 M16 M17 M18 M19-M 2.55,7 2.36,8 2.30,69 2.23,92
*2.18,74 2.17,16
*2.15,16 2.09,56 2.07,03 2.04,76 2.01,2 1.59,01 1.55,64 Tommi Pihlava Henri Hekanaho Matias Meriläinen Matias Meriläinen
Timo Ansamaa Matias Meriläinen
Timo Ansamaa Kimi Hagelin Jarkko Lappalainen Kimi Hagelin Jarmo Huppunen Markku Rimpiläinen Markku Rimpiläinen 88
92
11
12
92
13
93
04
89
06
85
90
91
1000m: P9 P10 P11 P12 P13-15 M16-M18 M19-22 M: 3.33,09 3.22,95 *3.19,85 3.10,52 *3.08,84 3.02,71 2.56,35 2.52,0 2.45,92 2.37,3 Matias Meriläinen Matias Meriläinen
Timo Ansamaa Matias Meriläinen Timo Ansamaa Matias Meriläinen
Matias Meriläinen
Mikael Rinnetmäki
Marko Filenius Mika Rinnetmäki 09
10
90
11
91
12
13
09
90
94
1500m: P12 P13 P15-16 M17 M18 M19-M 5.11,35 4.42,32 4.21,64 4.07,03 4.03,94 3.58,87 Kimi Hagelin Kimi Hagelin Matias Meriläinen
Markku Rimpiläinen
Jarmo Huppunen Markku Rimpiläinen
02
03
15
89
86
91
Maili: M18-M 4.24,95 Markku Rimpiläinen 90
2000m: P10-11 P12 P13-14 P15 M16-17 M18-M *7.54,14 Viljami Järveläinen 01
6.47,36 Matias Meriläinen
6.21,65 Matias Meriläinen
6.08,46 Jarkko Lappalainen 5.59,63 Jarkko Lappalainen 5.44,45 Jarmo Huppunen 12
13
89
90
86
3000m: P13 P14 P15-16 M17 M18-20
M22 M
*11.59,15 Tero Mäkinen 11.20,14 Marko Rajala *10.53,28 Tommi Mäkinen 9.41,53 Matias Meriläinen
8.54,91 Jarmo Huppunen 8.48,83 Jarmo Huppunen 8.47,42 Markku Rimpiläinen
8.23,49 Matti Sainio 98
89
98
15
85
86
93
87
5000m: M18 M19-22 M
16.00,00 Jarmo Huppunen 15.30,07 Jarmo Huppunen 14.36,06 Matti Sainio 85
87
87
10 000m: M22 34.40,77 Juha Silander M
31.45,09 Matti Sainio 02
87
1/2-maraton:
M
1.14.01 Tuomas Suni
06
Maraton
M
10
2.46.06 Juha Silander
40 m aidat
P9
8.18
Heikki Rahkila
10
60m aidat: P10
10.97 P11
10.68 P12 9.84 P13 9.17 Heikki Rahkila Heikki Rahkila Perttu Pölönen Oliver Alakörkkö
11
12
07
13
100m aidat: P14
14.40 P15
13.42 Ilari Mäkinen Niko Niemi 09
03
110m aidat: M16 (91,4cm) 14.80 M17 (91,4cm) 14.49 M18 (100cm) 15.37 M19 (100cm) 15.32 M20-M22 (106,7) 16.67 M (106,7 cm) 14.99 Juha-Pekka Huppunen 09
Niko Niemi 05
Marko Tapanainen
98
Marko Tapanainen
99
Markku Rimpiläinen 91
Harri Laiho 00
200m aidat P14 27.24 Niko Niemi P15
25.84 Niko Niemi M22 *25.35 Juha Lehto 02
03
96
300m aidat: P14
42.63
M16-17
38.07 Oliver Alakörkkö
Niko Niemi 14
04
400m aidat: M16-17 (84cm) 57.98 M17 (84cm) *55.67 M18 (91,4cm) 58.86 M19-M22 (91,4) 55.92 M20-22 (91,4) *53.45 M (91,4 cm) 52.95 *51.82 Juha-Pekka Huppunen 09
Juha Lehto 93
Niko Niemi 06
Niko Niemi 07
Juha Lehto 97
Juha Lehto 02
Juha Lehto 99
M17-19 390 M20 400 M22 400 M
490 Lauri Laine Mika Hormalainen Lauri Laine Lauri Laine Mika Hormalainen Harri Laiho Pituus: P9-10 (lankulta) 406 P10 (ponn.alue) 419 P11 (ponn.alue) 457 P12 497 P13 546 P14-15 621 M16 653 M17-M22 660 M
748 Mika Hormalainen
85
Juha-Pekka Huppunen 03
Simo Kauppila 11
Marko Tapanainen
92
Juha-Pekka Huppunen 06
Juha-Pekka Huppunen 07
Niko Niemi 04
Jere Mäkelä 10
Harri Laiho 00
Kolmiloikka: P9 7.52 7.52 P10 8.60 P11 9.58 P12 10.76 P13 11.17 P14 12.78 P15 12.98 M16 13.65 M17 14.37 M18-M 14.57 Panu Tamminen 86
Mika Hormalainen 86
Jaakko Vahtera 00
Joni Jokinen 99
Perttu Pölönen 07
Juha-Pekka Huppunen 06
Perttu Pölönen 09
Oskari Lehtonen
12
Jere Mäkelä 09
Jere Mäkelä 10
Jere Mäkelä 11
Kuula: P9 (2 kg) 7.53 P10 (2.5 kg) 8.88 P11 (2.5 kg) 9.82 P12(3 kg) 11.56 P13(3 kg) 14.25 P14(4 kg) 12.46 P15 (4 kg) 12.84 M16-17 (5.4kg) 12.81 M18-19 (6.25kg) 13.55 M20-22 (7.26kg) 12.81 M (7.26 kg) 14.38 Teemu Akkanen Mika Hormalainen
Lauri Laine Juha Vottonen Juha Vottonen Mika Hormalainen
Olli Hakulinen Mika Hormalainen
Lauri Laine Lauri Laine Mika Hormalainen 01
06
86
85
03
04
90
97
92
92
94
Kiekko: P9 (600g) 21.96 P10 (600g) 26.30 P11 (600g) 35.74 P12 (600g) 40.74 P13 (600g) 52.63 P14 (1000g) *44.00 P14-15 (1000g) 41.08 M16-17 (1500g) 40.66 M18 (1750g) 43.70 M19 (1750g) 44.38 M20 (2000g) 38.50 M22 (2000g) 38.90 M (2000g) 41.03 Jari Hakulinen Jani Kettula Mikko Viitanen Mikko Viitanen Juha Vottonen Antti Halonen Mika Hormalainen Mika Hormalainen Mika Hormalainen Mika Hormalainen Mika Hormalainen Mika Hormalainen Harri Laiho 91
07
93
94
04
92
90
92
94
95
95
97
00
Moukari: P9 (2.5kg) 17.60 P10 (2.5kg) 24.82 P11 (2.5kg) 28.77 P12 (3kg) 38.39 P13 (3kg) 41.17 P14 (4kg) 47.94 P15 (4kg) 61.87 M16-M17 (5kg) 62.33 M16-M19 (6kg) 54.58
M16-M (7,26kg) 46.22 Toni Rinnekari Jani Kettula Jani Kettula Jani Kettula Joni Mäkelä Joni Mäkelä Joni Mäkelä Joni Mäkelä Joni Mäkelä
Joni Mäkelä 14
07
08
09
07
08
09
10
10
10
Keihäs: P9 (400 g) 26.54 P10 (400g) 30.79 P11 (400g) 35.02 P12 (400g) 39.60 P13 (400g) 49.36 P14 (600g) 49.94 *50.32 M16(700g) 67.20 M17(700g) 69.08 M18-19 (800g) 66.83 M22 (800g) 70.05 M (800g)
73.17 Toni Rinnekari
Kimi Rinnekari Mikko Viitanen Kimi Rinnekari Lauri Nora Lauri Nora Antti Halonen Markus Pohjonen Markus Pohjonen Severi Aalto Severi Aalto Markus Pohjonen 13
11
93
13
07
08
92
98
99
11
15
12
Pallonheitto: P9 40.78 P10 46.81 Petteri Suomi Petteri Suomi 97
98
3-ottelu: P9 610 P10 820 P11 1017 Juha-Pekka Huppunen 02
Juha-Pekka Huppunen 03
Vesa Arino 08
4-ottelu: P12
1545 P13 2244 Oliver Alakörkkö 12
Juha-Pekka Huppunen 06
5-ottelu: P14-15
2953 Juha-Pekka Huppunen 07
Lauri Laine Lauri Laine Mika Hormalainen
Harri Laiho 92
94
97
00
Tuomas Suni 05
1000m esteet: P12 3.52,92 Tuomas Mäkinen 02
1500m esteet: P14-15 (76,2) 4.59,05 M16 4.37,75 M17 4.24,19 M18 4.17,42 Matias Meriläinen
Jarkko Lappalainen
Markku Rimpiläinen
Markku Rimpiläinen
14
90
89
90
2000m esteet: M17 6.17,10 Markku Rimpiläinen
M18 6.12,89 Markku Rimpiläinen
M19 5.52,71 Markku Rimpiläinen
89
90
91
3000m esteet: P19-M 9.11,53 Markku Rimpiläinen
10-ottelu: M18-19 6322 M20 5975 M22 6234 M
7701 91
20-ottelu M
9126 Korkeus: P9 115 115 115 115 P10 130 P11-12 150 P12 150 P13 165 P14 171 P15 177 M16-22 196 M
200 200 Mika Hormalainen
Tommi Pihlava Jaakko Vahtera Tomi Arino Mika Hormalainen
Marko Takala Janne Räsänen Marko Takala Janne Räsänen Oliver Alakörkkö
Marko Ariluoma
Jari Arino Juha Eriksson Harri Laiho 85
88
99
07
86
85
90
87
91
14
87
85
85
00
Seiväs: P9-P10 P10 P11
P12-13
P14 P15-16 Joona Kalliomäki Joona Kalliomäki Joona Kalliomäki Joona Kalliomäki Mika Hormalainen Mika Hormalainen 10
11
12
13
90
91
170 204 230 265 280 370 91
93
94
94
97
00
400 m kävely P9 2.31,78 Jani Kettula 06
600 m kävely P9 3.05,02 Jani Kettula P10 2.51,99 Mikko Pöllänen P11 2.47,98 Mikko Pöllänen 06
05
06
1000 m kävely P9 6.02,76 Jani Kettula P10 5.00,2 Mikko Pöllänen P11 4.46,53 Mikko Pöllänen 06
05
06
2000 m kävely P10 11.55,49 Jani Kettula 07
3000 m kävely P12-13 16.36,6 Mikko Pöllänen P14-15 15.54,07 Mikko Pöllänen 07
09
5000 m kävely P14-M
28.59,7 Mikko Pöllänen
09