Työsuunnitelma 2015

TYÖSUUNNITELMA
2015 – 2016
KANKAANPÄÄN
YHTEISLYSEO
HONKAJOEN LUKIO
Opettajakunnan käsittely 30.9.2015
Kankaanpää 30. syyskuuta 2015
Jukka-Tapio Laine
rehtori
1. YLEISTÄ
Lukuvuotena 2015 - 2016 opiskelee lukiotutkintoa Kankaanpään Yhteislyseossa 189 ja
Honkajoen lukiossa 74 opiskelijaa. Yhdistelmäopiskelijoita on 53. Kummassakin toimipisteessä tilat ovat hyvässä kunnossa ja välineistö nykyaikaista.
Kankaanpään Yhteislyseon tiloissa opiskelevat myös Keskustan ala-asteen 5. ja 6. luokan oppilaat. Syyslukukauden aikana toteutetaan teemaviikko yhteistyössä Sataedun
Kankaanpään yksikön liiketalouden linjan kanssa. Teemaviikon aikana opiskelijat tutustuvat eri teemoihin valintansa mukaan, eräänä teemana on valittavissa yrittäjyyden teemaviikko. Yhteislyseon 1. ja 2. vuoden opiskelijoille esitellään myös Nuori Yrittäjyys toimintaa.
Kuluvan lukuvuoden aikana valmistaudutaan ensi syksynä alkaviin sähköisiin ylioppilaskirjoituksiin. Opettajat ja opiskelijat hankkivat vaadittavia tietoja ja taitoja ja koulu hankkii
kokeiden järjestämiseen tarvittavan välineistön. Opettajamme ovat itse asiassa jo tehneet kovasti työtä asian eteen ja voidaan todeta, että koulumme on tässäkin asiassa kehityksen eturintamassa.
Toinen lukuvuoden iso ponnistus ovat lukion uudet opetussuunnitelmat, jotka otetaan
käyttöön 1.8.2016. Tällä hetkellä odotetaan vielä opetussuunnitelmien perusteiden valmistumista.
Ei kahta kolmannetta. Vuosi sitten voimaan astuneen opiskelijahuoltolain mukaisesti tänä vuonna koulussamme aloittaa toimintansa koulukohtainen opiskelijahuoltoryhmä eli
hyvinvointiryhmä. Hyvinvointiryhmään kuuluu rehtorin ja apulaisrehtorin lisäksi kaksi
opettajaa, oppilaskunnan edustaja sekä kouluterveydenhoitaja ja kuraattori. Tänä lukuvuotena koulukuraattorilla on vastaanottoaika koulullamme joka viikon torstaina aamupäivisin.
Etäopetuksessa käytetään Adobe Connect –ohjelmistoa. Adobe Connect mahdollistaa
useita yhtäaikaisia istuntoja, siksi samaan aikaan voidaan lähettää kahden eri vuosiluokan etäkurssit. Tällöin muutkin valinnaiskurssit voidaan koota kurssitarjottimessa samoille riveille, joten opiskelijat voivat valita kursseja myös muiden vuosiluokkien tarjonnasta.
Satalukioiden yhteistoimintaverkossa on mukana 10 lukiota, vuosittain etäälle opetetaan
kymmeniä kursseja.
Koulustamme pidetään yhteyttä koteihin perinteisten vanhempainiltojen ja lukuvuosi- ja
jaksotiedotteiden lisäksi koulujen kotisivujen välityksellä. Wilma-ohjelmisto on muodostunut erittäin tehokkaaksi yhteistyö ja tiedotuskanavaksi. Yhteislyseon kotisivut ovat
osoitteessa
www.kyll.fi
ja
Honkajoen
lukion
kotisivut
osoitteessa
www.honkajoenkoulut.net. Koulujen sisäinen tiedottaminen tapahtuu viikkoinfoissa;
kummassakin koulussa on myös infotaulujärjestelmä.
Honkajoen lukion toiminta Kankaanpään kaupungin koululaitosta on jo vakiintunut ja sekä opiskelijat että opettajat ovat olleet yhteistyöhön tyytyväisiä. Yhteistyöllä sekä Kankaanpään Yhteislyseon että Honkajoen lukion opiskelijat saavat mahdollisimman laajat
valinnanmahdollisuudet. Honkajoen yksikössä opiskelijamäärä on kasvanut merkittävästi
yhteistyön alettua. Jatkossa yhteistyön taloudellinen pohjaa muuttuu merkittävästi, kun
niin sanottu pienten lukioiden lisä todennäköisesti poistuu opiskelijakohtaisesta yksikköhinnasta. Nykyisillä opiskelijamäärillä Honkajoen yksikön toiminta tulee olemaan edelleen myös taloudellisesti perusteltua. Erityisesti on huomattava, että Honkajoen lukion
opiskelijoista yli puolet tulee Isojoelta ja Karviasta, ilman Honkajoen lukiota he todennäköisesti opiskelisivat muualla kuin Pohjois-Satakunnassa.
2. OPETUKSEN YLEINEN JÄRJESTÄMINEN
Kankaanpään Yhteislyseon ja Honkajoen lukion kurssitarjotin on suunniteltu siten, että
opiskelijat voivat suorittaa pakolliset kurssit luokkamuotoisesti. Kuten edellä mainittiin,
kurssitarjotinta on kehitetty siten että opiskelijat voivat valita syventäviä ja soveltavia
kursseja yli vuosiluokkarajojen.
Opetussuunnitelman mukaiset Lukio-opintojen suoritusohjeet on esitetty hops:ssa, joka
on sähköisessä muodossa Pedanetissä. Sekä opiskelijat että huoltajat voivat seurata
opintojen etenemistä Wilma-ohjelmiston avulla. Oppilaille annetaan myös lukuvuositiedote; kirjaset on tarkoitettu myös vanhempien luettavaksi. Lukio-opinnot aloittaville on
jaettu erillinen hakuopas ja abiturienteille jaetaan ”Abi-opas”.
Muissa oppilaitoksissa suoritettuja kursseja hyväksytään niiden sopiessa koulun yleissivistävän tehtävän mukaiseen koulutukseen. Opiskelija voi suorittaa lukion opetussuunnitelman mukaisen kurssin itsenäisesti opiskelemalla ja tenttimällä sen.
Valmennusrinki toteutetaan yhteistyössä Satakunnan ammattiopiston Kankaanpään yksikön kanssa. Pesäpallolukiosta, joka toteutetaan yhteistyössä Kankaanpään Mailan
kanssa, on saatu hyviä kokemuksia. Henkilökohtaista- ja pienryhmäohjausta sekä testausta osana valmennusringin toimintaa jatketaan.
Tuki- , johdanto- ja kerho-opetusopetusta annetaan ilmenevän tarpeen ja taloudellisten
mahdollisuuksien puitteissa. Koulukohtaisten kurssien opetus voidaan järjestää puolikursseina.
Kaikilla vuosiluokilla toteutetaan vielä kuluvan lukuvuoden ajan vuoden 2005 opetussuunnitelmaa. Jatkossa uuteen opetussuunnitelmaan siirrytään portaittain; vuosiluokka
kerrallaan. Opetussuunnitelmien pohjana on valtioneuvoston päätös lukion tuntijaosta.
Lisäksi kaikilla vuositasoilla on opetusministeriön hyväksymän luonnontieteellisen erityistehtävän mukainen tuntijako. Yhdistelmätutkinnoissa on yhteinen tuntijako Satakunnan
ammattiopiston Kankaanpään yksikön kanssa. Koulupäivät ja etäopetuksen oppitunnit
on sovitettu lukioiden yhteistyöverkostossa yhtenäisiksi.
Yleisopetuksen, luonnontieteellisen eritystehtävän ja yhdistelmätutkintojen tuntijako, ainevalintakortti, kurssien suositeltu suoritusjärjestys sekä syventävien ja koulukohtaisten
kurssien esittely on lyseoon pyrkivän opiskelijan oppaassa ja hops:ssa. Tuntijako ja
kurssitarjotin ovat myös Yhteislyseon kotisivuilla.
Oppilaitoksessamme painotetaan perinteisten tietojen ja taitojen kartuttamisen ohella
halua ja kykyä hankkia, käsitellä, arvioida, käyttää ja soveltaa tietoa.
3. OPETUSTUNNIT JA TYÖAJAT
Opetus on järjestetty pääosin keskitetysti, jolloin oppiaineen yksittäinen kurssi opiskellaan yhden jakson aikana. Rivillä 0 on viisi 45 minuutin oppituntia klo 8.00 – 8.45 (käytössä lähinnä kertauskursseilla, jotka järjestetään puolikaskursseina). Rivit 1, 2, 3 ja 5
ovat myös yhteistoimintarivejä alueen toisen asteen oppilaitosten kanssa. Rivillä 7 opetusta on vain kaksi 75 minuutin tuntia viikossa, joten opetus on hajautettu puolentoista
jakson mittaideksi.
Yhteislyseossa on ohjausryhmiä ensimmäisellä vuositasolla kolme ja toisella ja kolmannella vuositasoilla kaksi. Honkajoen lukion opiskelijat muodostavat kolme ohjausryhmää.
Koulupäivän kesto on neljä 75 minuutin oppituntia ja kouluviikon kesto on siten 20 oppituntia. Osa kursseista toteutetaan viitenä 45 minuutin oppituntina edellämainitulla nollarivillä. Keskiviikkoisin on ryhmänohjaustunti klo 13.25 – 13.45 ja työpäivä päättyy tällöin
klo 15.00.
4. KASVATUSTYÖ
Erityistä huomiota kiinnitetään oppilaskuntatoimintaan ja tutoropiskelijoiden toimintaan.
Opiskelijat pyritään ottamaan mukaan koulutyön suunnitteluun ja heitä kannustetaan toisen asteen koulutuksen oppilaskuntien väliseen yhteistoimintaan. Oppilaskunta otetaan
mukaan laatimaan uutta opetussuunnitelmaa sekä oppilaitoksen hyvinvointiryhmän työhön.
Koulumme kasvatustyö tukee koteja tavoitteena nuoren varttuminen itsenäiseksi ja itseensä luottavaksi aikuiseksi. Koulumme myös palvelee koteja opetukseen ja kasvatukseen liittyvissä kysymyksissä.
Oppilaitoksemme kasvatus ja opetus rakentuu myönteisen ihmiskäsityksen pohjalle.
Lähtökohtana on utelias, oppimishaluinen ja aktiivinen nuori. Kasvatuksessa ja opetuksessa oppilasta kannustetaan omaehtoiseen vastuuseen opinnoistaan, hops tukee tätä
tavoitetta.
Keskeisiä kasvatustavoitteita ovat vastuullinen, rehellinen, tasapainoinen, itsenäinen,
kriittinen, yhteistyökykyinen, aktiivinen, kotiseututietoinen, hyväkuntoinen ja hyvin käyttäytyvä ihminen ja yhteiskunnan jäsen. Opiskelijoita pyritään kasvattamaan ja opettamaan aikuismaiseen käyttäytymiseen koulussa yhdessä päätettyjen sääntöjen, määräysten ja sopimusten omaehtoisen noudattamisen kautta. Tavoitteena on luonteva, reipas, rehti ja avoin kanssakäyminen sekä itsenäinen asioiden hoito.
4.1. Kankaanpään Yhteislyseon vanhempainillat:
 I luokkien vanhempainilta ti 29.9.2015 lukio-opiskelu
 III luokkien vanhempainilta ti 10.11.2015 ylioppilaskirjoitukset, jatko-opinnot
 II luokkien vanhemmat pe 19.2.2016 ”Vanhat tanssit” - tilaisuus
 II luokkien vanhempainilta ke 20.4.2016 yo -kirjoitukset, koulupalaute.
KS. Liite1 (Lukuvuosiopas)
4.2. Oppilaskuntatoiminnan tukeminen
Oppilaskunnan ohjaaja ja opettajakunta avustavat oppilaskunnan toimintaa. Kuluvana
lukuvuotena oppilaskunta osallistuu lukion opetussuunnitelman valmisteluun, oppilaskunnan edustaja on mukana toimintansa aloittavassa koulun hyvinvointiryhmässä (Koulukohtainen opiskelijahuoltoryhmä). Vapaa-ajantilana opiskelijoilla on käytössä Kekri sekä omaehtoiseen opiskeluun Studia.
4.3. Opiskelijahuollon järjestäminen

Koululle on vahvistettu opiskelijahuoltosuunnitelma

Koulussa toimii hyvinvointiryhmä (koulukohtainen opiskelijahuoltoryhmä)

Koululla on järjestyssäännöt.

Oppilaiden terveydenhuolto on järjestetty: kouluterveydenhoitaja haastattelee
kaikki kouluun tulevat oppilaat ja vastaanottaa oppilaita neljänä päivänä viikossa.

Yhteislyseon opiskelijoiden koulukuraattorina toimii Johanna Mäenpää. Opiskelijapsykologipalvelut tarjoaa POSA. Posa tarjoaa psykologipalvelut myös Honkajoen lukioon; Honkajoen lukion kuraattoripalvelut tuottaa Honkajoen kunta.

Koululla on tukioppilasryhmä.

Koululla suoritetaan tarpeelliset yleistä turvallisuutta ja työolosuhteita koskevat
tarkastukset. Tarkastuksissa ilmenevät puutteet pyritään korjaamaan.

Koululla on kriisi-, päihde- ja turvallisuussuunnitelma.

Ryhmänohjaajat käyvät oppilaiden kanssa läpi paloturvallisuusohjeet ja koululla
järjestetään poistumisharjoitukset.

Opiskelijahuoltoryhmän toiminta aloitetaan kuluvan lukuvuoden aikana muuttuneen lainsäädännön mukaisesti.
5. KEHITTÄMISKOHTEET JA HANKKEET
5.1. Lukion opetussuunnitelmatyö
Uudet opetussuunnitelmat astuvat voimaan 1.1.2016. Opetussuunnitelmatyö käynnistyy
opetussuunnitelmien perusteiden valmistuttua.
5.2. Koulun hyvinvointiryhmä (koulukohtainen opiskelijahuoltoryhmä)
Koulun hyvinvointiryhmä aloittaa työskentelynsä koulun opiskelijahuoltosuunnitelman
mukaisesti.
5.3. Tietokoneen käyttö opetuksessa
Koulun tietotekninen laitteisto on ajanmukainen. Lukuvuoden aikana jatketaan kokeiluja,
jotta löydettäisiin parhaiten toimivat tavat hyödyntää tietotekniikka opetuksessa ja kokeiden järjestämisessä. Samalla varaudutaan tietokoneiden tulevaan käyttöön ylioppilaskirjoituksissa.
5.4. Keke-ryhmä
Yhteislyseossa on toiminut kestävän kehityksen Keke-ryhmä jo usean vuoden ajan. Keke-ryhmän työ on jatkoa pitkään jatkuneelle OECD-ENSI-projektille. Jatkossa oppilaitoksemme tekee edelleen työtä kestävän kehityksen hyväksi.
5.5. Ruotsin kielen opiskelun kehittämispilotti
Satakunnan toisen ja korkea-asteen koulutuksen yhteisprojekti
Lähtökohtia
Mihin pilotilla haetaan ratkaisua?

Korkeakouluista valmistumisen yksi hidaste on ruotsin kielen opintojen sujumattomuus.

Osallistuminen ruotsin kielen ylioppilaskirjoituksiin on vähentynyt tuntuvasti tutkintouudistuksen jälkeen.

Ruotsin kieleen kohdistuvaa asenneilmapiiriä on kehitettävä osana laajempaa
kielitaitoa.
Pilotin suunnitteluun ja toteutukseen osallistuvat
Kankaanpään Yhteislyseo (hanketta hallinnoiva ja koordinoiva taho), Satakorkean kielityöryhmä, Porin yliopistokeskus, Satakunnan ammattikorkeakoulu, SATAEDU, Winnova,
Svenska Kulturfonden i Björneborg rs., Satakuntaliitto, Satakunnan YES-keskus, Prizztech oy, Taloudellinen tiedotustoimisto (TAT) sekä OPH.
Kohderyhmä
Hankkeen kohderyhmä on Kankaanpään Yhteislyseossa syksyllä 2012 ruotsin kielen
opinnot aloittaneet yhdistelmäopiskelijat (10 opiskelijaa).
Nuoret ovat Satakunnan koulutuskuntayhtymän (Sataedu) opiskelijoita. Kohderyhmää
laajennetaan syksyllä 2013 aloittavilla opiskelijoilla (n. 15 opiskelijaa).
Opinnot toteutetaan soveltuvin osin yhdessä Kankaanpään Yhteislyseon ruotsin kurssien kanssa.
Pilotin tuloksia hyödyntävät tahot
Välillisesti pilotti tulee vaikuttamaan kaikkiin toisella asteelle ruotsia opiskeleviin. Tulokset ovat laajennettavissa ruotsin kielen opetuksen ja opiskelun kehittämiseen paikallisella, alueellisella ja valtakunnallisella tasolla.
Pilotilla toivotaan olevan vaikutusta myös lukion opetussuunnitelman sekä kielitutkintojen kehittämiseen.
Tavoitteet

Nopeuttaa valmistumista korkea-asteella.

Lisätä kiinnostusta ruotsin kieltä ja kulttuuria kohtaan.

Laajentaa kielitaitoa.
5.4. Muut hankkeet.
Yhteydet Ruotsin, Saksan ja Venäjän kouluihin pyritään säilyttämään elävinä. Tavoitteena on aito koulutuksellinen yhteistyö, kansainvälinen yhteistyö on tärkeä osa kieltenja kulttuurin opetusta.
Lukuvuoden aikana jatketaan yhteistyötä myös alueen yritysten, urheiluseurojen ja
valmennusringin välillä. Edelleen tavoitteena on laajentaa valmennusringin toimintaa
yhteistyössä siten, että alueen kaikkien nuorten mahdollisuudet liikuntaharrastuksiin paranisivat. Edelleen on tavoitteena kehittää valmennusringin osaksi hiihtolukio.
Ajankohtaisiin ilmiöihin pureudutaan erilaisten projektien avulla. Oppilaitoksissa käy
esitelmöijiä eri tahoilta. Jakson vieras käytäntöä jatketaan. Jakson vieras on henkilö, yritys ja/tai yhdistys, joka esittäytyy koulun yhteistilaisuudessa.
Myös muut koulun tavoitteita ja strategiaa tukevat hankkeet ovat mahdollisia
6. OPINTORETKET JA TAPAHTUMAT
6.1. Yhteislyseo:

viikolla 42, 12. – 16.10.2015 järjestettävällä projektiviikolla opiskelijat osallistuvat
erilaisten teemojen ympärille järjestetyille kursseille. Projektiviikon tarjotin on liitteenä.

lukuvuoden alussa järjestetään koululaisjumalanpalvelus

kevätlukukauden päättäjäiset pidetään 4.6.2016 klo 11 Palloiluhallilla

abien jatko-opintoihin liittyvät opintoretket Studiamessuille Helsinkiin marraskuussa ja Vaasaan lokakuussa, muut yliopisto- ja korkeakouluvierailut

ensimmäisten vuoden opiskelijoiden ryhmäytyspäivä (Hakoniemi)

teatteriretki (äidinkieli, musiikki)

teollisuusvierailut ja tutustumiskäynnit (FY, GE, BI, YM, KE, OP)

luonnontieteellisen linjan maastoretki elokuussa sekä opintoretki Ahvenanmaalle
toukokuussa

luonnontieteellisen linjan koulukohtaisten kurssien opintoretket ja vierailut

urheilulinjan luontoliikuntaretki

psykologian opiskelijoiden opintoretket

luonto- ja liikuntaretket, kurssi- ja ainekohtaiset retket

ruotsin kielen teatteriretki

saksan opiskelijoiden opintomatka ja saksalaisten vierailu Kankaanpäässä sekä
ystävyyskoulukurssilaisten Ahvenanmaan matka

UE opintoretket Turkuun ja Tampereelle

taksvärkkipäivä ja liikuntapäivät

mediaretki

Erasmushankkeeseen liittyvät matkat

ranskan opiskelijoiden opintoretki Pariisiin
6.2. Honkajoen lukio:
 Opintoretki Olkiluodon ydinvoimalaan

Luontoliikuntapäivä ja taksvärkkipäivä

Abien jatko-opintoihin liittyvät opintoretket Studiamessuille Helsinkiin marraskuussa ja Vaasaan lokakuussa yhdessä Yhteislyseon kanssa, muut yliopisto- ja
korkeakouluvierailut

Kuvataiteen, yhteiskuntaopin ja biologian yhteinen ekskursio Helsinkiin

biologian opiskelijoiden retki Loimaalle

puhekurssien opintoretket (Tukholma, Lontoo ja Espanja)

psykologian opiskelijoiden opintoretket

teatteriretki sekä uskonnon ja ruotsin kurssi opintoretki Tampereelle

opintoretket lähialueille

liikuntakurssin opintoretki, jossa tutustutaan harvinaisempiin liikuntamuotoihin
(jumpat, tanssit, ammunta, keilailu ym.). Retkikohteeksi valitaan joku lähistöllä
oleva, esimerkiksi Kankaanpään kuntoutuskeskus tai Jämi.
Liitteet : 1: Kankaanpään Yhteislyseon lukuvuosiopas
2: Honkajoen lukion syystiedote