Sokoksen valikoimat monen palaverin loppu

16
Suur-Jyväskylän Lehti keskiviikko 18.2.2015
laatubrändit
Sokoksen valikoimat monen palav
Outi Elomaa
Outi Elomaa
Se, mitä Jyväskylän Sokoksella myydään, päätyy valikoimaan muutamaa reittiä
pitkin. Paikallinen Sokos on
osa Sokos-ketjua, joten valikoima- ja hankintatyötä tehdään paljon ketjutasolla.
– On meidän liikeidean
lähtökohta, että meillä on
merkkituotteita ja tiedämme, että kohdeasiakas haluaa niitä. Teemme hankintayhtiön kanssa yhdessä valikoimatyötä, mikä luo pohjan ja
perustan valikoimalle. Kaikki myyntipäälliköt ja minä
olemme yhteydessä tavarantoimittajiin ja täydennämme
tarpeen mukaan valikoimaa
niiltä osin, mitä ei tule ketjuhankinnan kautta, tavaratalojohtaja Tuula Sillanmäki
kertoo.
Lähtökohtaisesti samat
tuotteet ovat myynnissä koko maan Sokoksissa. Paikkakunnan koko vaikuttaa tietyn merkin valikoiman laajuuteen. Samasta merkistä
voi olla hyvin eri kokoinen
valikoima eri paikkakunnilla.
Sillanmäki kertoo, että Sokokset on määritelty tittelillä House of brandies eli talo,
jossa on merkkituotteita.
– Sokoksella on merkkituotteita ja se on tietoinen va-
Naiset vaikuttavat
merkkeihin
Tavaratalot ovat olleet tutkimusten mukaan tunnetusti naisasiakkaiden kauppoja.
Jyväskylän Sokoksen asiakkaista 80 prosenttia on naisia.
– Kun tiedetään kenelle on luontaista käydä tavaratalossa, merkit painottuvat nimenomaan sitä kautta. Miestenkin osaston tuotteista 40 prosenttia on nais-
Tuula Sillanmäki ihailee kevään raikkaita värejä. Yksi kevään väri on hyvin vaalea persikka.
BMW X-mallit
BMW xDRIVE.
SAATAVANA YLI 100 MALLIIN.
www.bmw.fi
BMW 3-sarja
Ajamisen iloa
X3
X4
X5
X6
ETUSI JOPA
ETUSI JOPA
ETUSI JOPA
ETUSI JOPA
ETUSI JOPA
2.800 €*
Ajamisen iloa
BMW 3-sarjan xSport Edition on täällä. Nelivetoista, automaattivaihteista ja urheilullisesti varusteltua
kampanjamallia voi kuvata helposti kahdella sanalla: kaikki peliin. Lisätiedot bmw.fi
X1
2.700 €*
www.bmw.fi
KAIKKI PELIIN.
ETUSI JOPA 6.400 EUROA.*
BMW X-mallit saat nyt rajoitetun ajan erikoishintaan. Tutustu kampanjamalleihin osoitteessa bmw.fi
2.700 €*
BMW 3-SARJAN SEDAN
BMW 3-SARJAN TOURING
BMW 3-SARJAN GRAN TURISMO
BMW 3-SARJAN xSPORT EDITION.
NELIVEDON JUHLAA.
BMW X-MALLIT NYT
ERIKOISHINTAAN.
4.300 €*
linta. Lisänä on myös omia
merkkejä. Haluamme, että valikoima koostuu nimenomaan hyvistä ja laadukkaista merkeistä. Moni mieltää,
että laatumerkki on ikään
kuin kallis tuote, mutta merkkituotteita on useissa eri hintakategorioissa, Sillanmäki
sanoo.
Esimerkiksi astioissa on
helppo tunnistaa tunnetut
brändit. Sokoksella kotimaisia brändejä edustavat muun
muassa Marimekko, Pentik
ja Iittala. Lisänä on muutamia Euroopassakin tunnettuja brändejä.
– Meidän pitää pystyä tekemään valintoja nimenomaan suomalaisille ja keskisuomalaisille merkeistä, joita
he arvostavat, ja jotka sopivat
heidän elämäntapaansa, Tuula Sillanmäki sanoo.
2.800 €*
BMW X1 xDrive18d A TwinPower Turbo X Edition alk. 41.757,31 €. Autoveroton hinta 31.600,00 €, arvioitu
autovero 9.557,31 €, toimituskulut 600 €. EU-yhd. kulutus 5,4 l/100 km, CO2-päästöt 143 g/km. BMW X3 xDrive20i
A TwinPower Turbo X Edition alk. 56.453,79 €. Autoveroton hinta 40.210,00 €, arvioitu autovero 15.643,79 €,
toimituskulut 600 €. EU-yhd. kulutus 7,2 l/100 km, CO2-päästöt 168 g/km. BMW X4 xDrive20i A TwinPower
Turbo X Edition alk. 62.284,92 €. Autoveroton hinta 44.400,00 €, arvioitu autovero 17.284,92 €, toimituskulut
600 €. EU-yhd. kulutus 7,2 l/100 km, CO2-päästöt 168 g/km. BMW X5 xDrive25d A TwinPower Turbo X Edition
alk. 81.876,09 €. Autoveroton hinta 60.610,00 €, arvioitu autovero 20.666,09 €, toimituskulut 600 €. EU-yhd.
kulutus 5,8 l/100 km, CO2-päästöt 154 g/km. Tarjous on voimassa 28.2.2015 asti ja koskee uusia asiakastilauksia.
Kuvan autot erikoisvarustein. *Asiakasetu verrattuna seuraaviin malleihin: BMW X1 xDrive18d A Business Automatic,
BMW X3 xDrive20d A Business Automatic, BMW X4 xDrive20d A Business Automatic,
BMW X5 xDrive30d A, BMW X6 xDrive30d A.
Laakkonen JYVÄSKYLÄ
Palokankaantie 20, Jyväskylä
Vaihde 010 214 8400
Avoinna ma-pe 9–18, la 10-15
BMW 3-sarjan xSport Edition -varusteet (Sedan, Touring ja Gran Turismo):
BMW xDrive -neliveto
Automaattivaihteisto, 8-vaihteinen ( ei 318d xDrive)
Xenon-ajovalot
Vakionopeussäädin
Peruutustutka (PDC) taakse
Bluetooth handsfree ja USB-liitäntä
Kääntyvät takaselkänojat (40:20:40)
Kattokaiteet, mustat (Touring)
Ilmanottoaukkojen yksityiskohdat, Black/Aluminium
B-pilari, Black high-gloss
BMW 17” Kevytmetallivanteet Double-spoke 392
BMW 18” Kevytmetallivanteet Double-spoke 397
(Gran Turismo)
Takapuskurin yksityiskohdat, Black high-gloss
Ilmastoinnin ja radion säätimet, Chrome Pearl Grey
-viimeistelyllä
Jäähdyttimen säleikön puolat, Black high-gloss
Ajodynamiikkakytkin SPORT+-toiminnolla
Urheiluistuimet edessä
Pakoputken pää, tumma kromi
Sport-mittaristo
Urheiluohjauspyörä
Sport-merkintä ulkona etusivuilla
Punaiset kontrastiompeleet ohjauspyörässä
Kangasverhoilu Track Anthracite, Grey tai Red korostukset
Etukynnyslistat BMW Sport -merkinnällä
Avain punaisilla reunuksilla
Sisäkoristelistat, Black high-gloss punaisin reunoin
Sisätilojen tunnelmavalo, oranssi/vaalea
BMW 318d TwinPower Turbo xDrive Edition alk. 42.074,16 €. Autoveroton hinta 33.360,00 €, arvioitu autovero 8.114,16 €,
toimituskulut 600 €. EU-yhd. kulutus 4,7 l/100 km, CO2-päästöt 123 g/km. Kuvan auto erikoisvarustein. Tarjous on voimassa
31.3.2015 asti. *Asiakasetu verrattuna 320i A xDrive Business Automatic Sport -malliin.
BMW-myynti
010 214 8484
Puheluhinnat 010 yritysnumeroon: Kiinteän verkon
liittymästä 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min. Matkaviestinverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min.
Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24 %.