1. No category

Kaupunkivisioiden kartografiaa 1900-luvun alun Helsingissä: Bertel Jung &
Eliel Saarinen
Martta Pirttioja
Nimet Eliel Saarinen ja Bertel Jung ovat monelle tuttuja, ja etenkin kaupunkisuunnittelun
parissa työskentelevien tai siitä muuten kiinnostuneiden mielestä heidän työnsä varsinaisia
klassikoita. Saarisen ja Jungin 1900-luvun alkupuolella toteuttamat kaavakartat olivat
monessa suhteessa ensimmäisiä nykyaikaisia kaavakarttoja muistuttavia teoksia, eivätkä
pelkästään ulkoisten ominaisuuksien vuoksi vaan myös tekotavan. Ne ilmestyivät myös
samoihin aikoihin vuonna 1910 julkaistun Suomen toisen kansalliskartaston kanssa, jossa
uutena teemana oli juuri kaupunkisuunnittelu ja siihen liittyvät erilaiset karttaesitykset,
esimerkiksi väestöstä. Tässä esseessä tarkastellaan Suur-Helsingin kaavakarttoja vuosilta
1911 ja 1915 sekä vuoden 1918 Pro Helsingfors -kaavaa.
Jungin ja Saarisen merkittävyyttä kohtaan voisi asiaan tarkemmin
paneutumatta olla kriittinen: suunnitelmista vain pienet palaset ovat toteutuneet
sellaisinaan. Mutta nykyisiä kaavoja sekä niihin liittyviä kaupunkikehittämisen ihanteita
tarkastelemalla voi todeta, että kyseisten herrojen, etenkin Saarisen, vaikutus näkyy yhä.
Monet heidän esittämänsä ajatukset ovatkin hämmästyttävän moderneja ja nykyajankin
suunnitteluhaasteisiin hyvin sovellettavissa. Jungin ja Saarisen suunnitelmia voidaan pitää
suomalaisen kaavakartoituksen merkkiteoksina. Suunnitelmien tekoaikaan Helsinki
kamppaili paljolti samojen ongelmien äärellä kuin nytkin: suuri tulomuutto, mutta
hupenevat kaava- ja tonttivarannot (Schulman 1990).
Suunnitelmien alkuun panevana voimana voidaan pitää 1900-luvun alussa
nopeasti etenevää teollistumista ja sen seurauksena tapahtunutta kaupungin
kahtiajakautumista. Kantakaupunki oli tiivis, mutta kauemmas keskustasta syntyi
hallitsemattomasti esikaupunkiyhdyskuntia. Kaupunkisuunnittelua olikin siis tarve kehittää.
Bertel Jung valittiin ensimmäiseksi asemakaava-arkkitehdiksi vuonna 1908 ja hän työstikin
yksin sekä myöhemmin yhteistyössä Eliel Saarisen kanssa kolme Suur-Helsingin
suunnitelmaa. Karttoja ei voida pitää puhtaina asema- tai yleiskaavoina vaan ne olivat jotain
siltä väliltä. Suunnitelmat muodostivat monessa mielessä loogisen jatkumon ja tukeutuivat
toisiinsa. (Schulman 1990)
Ensimmäisen Helsinkiä koskevan alueiden käytön yleissuunnitelman, SuurHelsingin kaavan 1911 laati Jung, ja inspiraationa työhön olivat Suur-Berliinin kaavakilpailun
tulokset. Suunnitelma kattoikin silloisen Helsingin hallinnollisen alueen lisäksi myös
huvilayhdyskunnista ne, jotka rajoittuivat siihen: Munkkiniemi-Haagan, Pakilan, Pukinmäen
sekä Kulosaaren (kuva 1). Kaava paneutuikin erityisesti kantakaupungin ja “villisti” kasvavien
huvila-alueiden ongelmalliseen suhteeseen. Jung näkikin esikaupunkiasumisen uutena
trendinä ja vastauksena aavistamaansa voimakkaaseen kasvuun. Tätä kehityssuuntaa varten
olisikin hankittava lisää maa-alueita. Kaavassa tärkeässä asemassa oli kasvun jäsentely
raideliikenteen ja viheralueiden kautta. Tämä ajatusmalli muistuttaa hyvin paljon nykyistä
puhetta viherverkostokaupungista ja joukkoliikenteen laajemmasta siirtymisestä
kumipyöräliikenteestä raiteille. Hallitsevassa roolissa kartalla oli keskuspuisto (kuva 2). Se on
kuvattu niinkin tarkasti, että jopa yksittäisten istutusten paikat ovat nähtävissä. Ympäröivät
rakennetut alueet on esitetty eri värisinä pintoina. Tässä on helposti havaittavissa
kaavakartan liikkuminen jossain nykyisten yleiskaavojen, asemakaavojen ja jopa
havainnekuvien välimaastossa. (Schulman 1990)
Työ jatkui Eliel saarisen ja Bertel Jungin yhteistyönä, kun he laativat SuurHelsingin kaavan 1915 (kuva 3). Kimmokkeena työlle olivat Saarisen osalta puutarhuri M.G.
Steniuksen maahankinnat, jotka muodostavat Munkkiniemi-Haagan-suunnittelualueen
(Mikkola 1984). Nämä alueet olivat Saarisen vastuulla asemakaavaksi nimitettyä karttaa
luodessa, ja kokonaisuudessaan kartta kattoi suurin piirtein saman alueen kuin vuoden 1911
vastaava. Vuoden 1915 työ muistuttaa yleispiirteisyydessään jo enemmän nykyisiä
yleiskaavoja. Maankäyttö on merkitty eri värisillä alueilla, eikä detaljeja ole piirretty esiin
samalla tavalla kuin Jungin neljä vuotta varhaisemmassa työssä. Kartassa on havaittavissa
samoja elementtejä kuin samaan aikaan tuotetuissa taloudellisiksi kartoiksi nimitetyissä
julkaisuissa. Jungin keskuspuisto on kuitenkin yhä yleispiirteisempänä versiona mukana.
Saarisen osuus luoteessa Munkkiniemi-Haagan alueella on yksinkertaistettu versio
alkuperäisestä kartasta, jossa rakennusmassat oli piirretty esiin talotyypeittäin jaoteltuina
(kuva 4). Se muistuttaakin nykyisiä havainnekuvia, eikä sitä varsinaisesti voida pitää
kaavakarttana.
Helsinki jatkoi 1915 voimakasta kasvuaan, jota Jung oli aavistellut jo 1911, ja
asemakaavoitetut alueet alkoivat olla täynnä. Kaava onkin hyvin kunnianhimoinen
kaupungin laajentumisen suhteen. Munkkiniemen-Haagan alue ei tuohon aikaan ollut
missään nimessä kiinni kaupunkirakenteessa, eikä mitään takeita siitä, että kaupunki
koskaan kasvaisi niin voimakkaasti luoteeseen, ollut. Kaava onkin sen suhteellisen
tarkkarajaisesta esitystavasta huolimatta ideamalli, eikä sitä oltu tarkoitettukaan
toteutettavaksi sellaisenaan, varsinkaan kokonaisuudessaan. Aikansa kartografialle vielä
tyypillinen taiteellinen ote on yhä säilytetty, mutta taustalla on selvitysten osalta kuitenkin
paljon uutta tekniikkaa. Saarinen oli laatinut esimerkiksi väestöennusteet tilastolliseen
ekstrapolointiin perustuvien diagrammien ja taulukoiden avulla. Liikenteellisiin ratkaisuihin
oli myös kiinnitetty erityistä huomiota ja niitä esiteltiin erillisillä liikennekaaviokartoilla.
Uuden alueen, Munkkiniemi-Haagan, liikenteellinen kytkeminen keskustaan oli myös
tarkkaan mietitty. (Mikkola 1984; Schulman 1990)
Kansalaissodan aikana syntyneen ja vuonna 1918 julkaistun Pro Helsingfors suunnitelman (kuva 5) taustalla oli kauppaneuvos Julius Tallberg, joka tilasi sen Saariselta ja
Jungilta. Tallbergilla oli halu jatkaa enne sotaa ollutta keskustelua kaupungin kehittämisestä
ja erityisesti itsenäistymisen myötä oli syytä miettiä, millainen uudesta itsenäisen Suomen
pääkaupungista haluttiin. Tallbergilla oli kauppaneuvoksena monia visioita Suur-Helsingin
taloudesta ja hän oli valmis myös viemään ajatuksiaan eteenpäin. Jungin ja Saarisen
suunnitelma esiteltiin Pro Helsingfors -säätiölle ja sen kautta edelleen kaupunginvaltuustolle.
(Schulman 1990)
Kartasta on nähtävissä Saarisen ajatukset hajakeskittämisestä, vielä vuoden
1915 esitystä voimakkaammin. Saarinen otti oppia Ebenezer Howardin puutarhakaupunkiideologiasta sekä Barry Parkerin ja Raymond Unwinin ”Hampstead Garden Suburb”
-suunnitelmasta. Vuoden 1918 kaava, kuten myös Munkkiniemi-Haaga-kartta, toteuttaa
esikuviensa ideoita jossain määrin, mutta sen voidaan ajatella olevan lähempänä
lähiörakenteisen kaupungin esiastetta kuin varsinaista puutarhakaupunkia. Howardin
suunnitelmassa olennaista oli puutarhakaupunkien muodostama verkosto, Social City, jota
Pro Helsingfors ei varsinaisesti ottanut huomioon. Kartalla voidaan nähdä lähinnä vain
puutarhakaupunkien ja lähiöiden kehä, joka ympäröi edelleen vahvinta asutuskeskittymää,
kantakaupunkia. Toisaalta Social Cityn tavoin kokonaisuus on sidottu yhteen raideliikenteellä
(kuva 6). (Mikkola 1984; Hurme 1991; Schulman 1990)
Erityisen huomionarvoisia kartalla ovat Tallbergin kaksi visiota: Töölönlahden
täyttäminen ja päärautatieaseman siirtäminen Pasilaan. Tallberg pelkäsi keskusta-alueiden
menettävän merkitystään ja liiketoimintojen siten näivettyvän kaupungin jatkuvasti levitessä
reunoiltaan. Töölönlahti täyttämällä sekä ratapiha kauemmas siirtämällä voitaisiin vapauttaa
arvokasta maata rakentamiselle. Keskustan ja Pasilan välille vedettäisiin leveä tieyhteys,
Kuningas avenue. Selkeänä erona nykyiseen kaavoitukseen voidaan nähdä ranta-alueiden
voimakas varaaminen satamatoiminnoille tai rantojen jättäminen kokonaan rakentamatta.
Tietysti aika on ollut erilainen jo siinäkin mielessä, että satamatoiminta on nähty tärkeänä
elinkeinona ja suorastaan ylpeytenä, eikä siten ole nähty tarvetta karkottaa sitä kauemmas
keskustasta. Nykyisin ranta-alueet ovat turistivaltteja ja rahtisatamien ei haluta niitä
rumentavan. Mutta miksi vapaille rannoille ei ole sitten rakennettu asuinalueita?
Nykyisinhän hinnat tuppaavat nousemaan, mitä lähempänä rantaa ollaan. Mikkosen (1984)
mukaan syynä oli tuberkuloosin pelko. Taudin ajateltiin leviävän helpoiten meren
läheisyydessä. Siksi asutusta keskitettiin pääradan varren hiekkaisille männikköalueille.
(Mikkola 1984; Schulman 1990)
Bertel Jungin ja Eliel Saarisen Helsinki-suunnitelmat olivat kiistatta merkittäviä
kaupungin suunnittelun etenemiselle, pitää niitä kaavakarttoina tai ei. Yhdenkään
suunnitelman varsinaisena tavoitteena ei ollut ohjata rakentamista suoraan, vaan ne olivat
lähinnä mentaaliseen vaikuttamiseen tarkoitettuja karttakuvia, ja sellaisina tulkittuina niiden
voidaan nähdä sisältävän monia nykyäänkin käyttökelpoisia elementtejä. Esimerkiksi laajojen
selvitysten ja analyysien käyttö on nykyään olennainen osa suunnittelutyötä, mutta 1900luvun alussa vielä aivan uutta. Saarisen ja Jungin työt heijastelevat sen ajan Euroopassa
tapahtunutta arkkitehtien siirtymistä laajemman skaalan ympäristön suunnittelijoiksi
pelkkien rakennusten piirtämisen sijaan (Karppinen 2013).
Se, mikä nykyään on ehkä jäänyt taakse, on estetiikan merkitys. Etenkin
Saarisen Munkkiniemi-Haaga-suunnitelmassa sen voidaan nähdä olevan jo kartan tasolla
arvo sinänsä. Kortteleihin pohjaava esitystapa sekä voimakkaat geometriset ja
säännönmukaiset muodot kielivät siitä. Nykyään pääpaino on seudullisen ja aluetason
toiminnallisuuden takaamisella ja estetiikka toteutetaan lähinnä detaljitason suunnittelussa.
Se näkyy erityisen voimakkaasti uuden yleiskaavan luonnoksessa, jossa alueet on
periaatteessa kokonaan häivytetty ja toiminnot esitetään ruutumatriisin avulla. Tämä takaa
jatkosuunnittelussa joustavuutta. Kartta ei muistutakaan ulkonäöllisesti enää juuri lainkaan
Jungin ja Saarisen kauniita taideteoksia, vaan lähinnä rasterikartalla kuvattua analyysin
tulosta. Toki yleiskaavan tekotapa on myös muuttunut sen ollessa nykyisin
oikeusvaikutteinen dokumentti ja suuren asiantuntijatiimin tekemä. Enää eivät yksittäiset
tahot voi olla alkuun panevina voimina, eivätkä yksittäiset ihmiset kaavan toteuttajina.
Suunnittelua harrastuksenomaisesti harrastavilla yhteisöillä on vapaammat
kädet toteutuksen suhteen ja viime vuonna esitelty Urban Helsinki -ryhmän tekemä Pro
Helsinki 2.0 (Kuva 7) ei ole lainannut Saariselta ja Jungilta ainoastaan nimensä, vaan sen
muistuttaa vuoden 1918 karttaa huomattavasti myös ulkonäöltään. Samalla tavalla kuin sata
vuotta vanhemmat kaavakartat sen on tarkoitus toimia keskustelun herättäjänä.
Lähteet
Hurme, R. (1991). Suomalainen lähiö Tapiolasta Pihlajamäkeen. Societas scientiarum
Fennica, Helsinki.
Karppinen, E. (2013). Harmonisia rivitaloja ja väestödiagrammeja. Munkkiniemi-Haagan
suunnitelma osana ylirajaista eurooppalaista kaupunkisuunnittelukenttää. 123 s. Yleisen
historian pro gradu -tutkielma, Turun yliopisto. 17.3.2015.
<https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/94618/Gradu_Karppinen%20Emilia.pdf?
sequence=2>
Mikkola, K. (1984). Eliel Saarinen aikansa kaupunkisuunnittelunäkemysten tulkkina: Suomen
aika. Teknillinen korkeakoulu, Espoo.
Schulman, H. (1990). Alueelliset todellisuudet ja visiot: Helsingin kehitys ja kehittäminen
1900-luvulla. Teknillinen korkeakoulu, Espoo.
Kuvat
Kuva 1. Helsingin hallinnollinen alue vuonna 1911 sekä sen läheiset huvilayhdyskunnat.
Lähde: http://koti.kapsi.fi/timomeriluoto/KARTAT/Kaupunkikartat/Helsinki%201911.jpg)
Kuva 2. Bertel Jungin vuoden 1911 Helsingin yleiskaavan keskuspuisto,
Lähde: http://www.yleiskaava.fi/2012/vuosisadan_yleiskaavat/
Kuva 3. Suur-Helsingin asemkaava vuodelta 1915.
Lähde: http://www.helsinki200.fi/helsinki-1812-2012/1912-eliel-saarisen-asemakaava/
Kuva 4. Eliel Saarisen Munkkiniemi-Haaga-suunnitelma.
Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Munkkiniemi%E2%80%93Haagasuunnitelma#/media/File:Munksnas-haga.jpg
Kuva 5. Pro Helsingfors -kaava 1918.
Lähde: http://www.yleiskaava.fi/2012/vuosisadan_yleiskaavat/yleiskaava_prohelsingfors/
Kuva 6. Pro Helsingfors -suunnitelman liikennejärjestelyt.
Lähde: http://jlf.fi/f20/372-toteutettavien-liikennehankkeiden-valinta/index5.html
Kuva 7. Urban Helsinki -ryhmän tekemä varjoyleiskaava, Pro Helsinki 2.0.
Lähde: http://www.urbanhelsinki.fi/fullscreen.php