Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus
Kunnanhallitus
§ 59
§ 76
16.02.2015
02.03.2015
PoSote/SOTE-laki: Pohjois-Savon tuotantokuntayhtymän valmistelu/Työryhmien kokoukset ja
jatkotoimenpiteet 2015
Khall 16.02.2015 § 59
Valmistelutyöryhmän jäsen, kunnanjohtaja Unto Murto antaa
10.2.2015 päivätyn selvityksen PoSoTe-hankkeesta:
"Valmisteluryhmän kokouksessa nro 1/4.11.2014:
Käydyn keskustelun pohjalta todettiin yksimielisesti, että PohjoisSavossa käynnistetty sosiaali- ja terveydenhuollon SOTE-palveluiden tuottamisen uudistamistyö on mahdollisuus, jossa alueen kokemukset hyvistä toimintakäytännöistä uudistettavan lain hengessä
voidaan ottaa laajemminkin käyttöön ”PARASTA PARHAASTA”
mallilla.
Valmisteluryhmän johdolla etenevässä kehittämistyössä keskitytään tuotannon toimintamallin suunnitteluun tiedostaen se, että rinnalla tästä työstä erillisinä yhtäaikaisesti etenevät SOTE-alueen
järjestämiseen ja SOTE-lainsäädäntöön liittyvät ratkaisut ja päätökset, joihin kunnat osallistuvat. Kuntalähtöisyys toteutetaan siten,
että uudistettavan toimintamallin suunnittelussa tavoitteena on uudistuvan SOTE-lain henki ja vaatimukset näiden palvelujen saatavuudesta ja saavutettavuudesta laajalla integraatiolla, lähipalvelut
turvaten.
Valmisteluryhmä korosti perustason palvelujen merkitystä uudistuvassa toimintamallissa, erityisesti sosiaalihuollon asiakaslähtöisten
palvelujen ja niiden terveydenhuollon palveluihin integroinnin osalta.
Sosiaalihuollon laaja-alaisen integraation mallintamiseen haetaan
SOTE-yhteistyöryhmän tueksi KASTE-rahoitusta (ei kuntaomarahoitusosuutta) Itä- ja Keski-Suomen aluejohtoryhmältä kokouksessa
jaetun hakemuksen mukaisesti.
Todettiin, että SOTE-yhteistyöryhmän esityksestä myöhemmin tarvittaessa päätetään / nimetään lisää alatyöryhmiä mm. hallinnon- ja
talouden, tukipalvelujen, henkilöstön, kunta-sote rajapinnan tai ICTtoimintojen osalta, jahka nyt perustettujen ryhmien työ ensin on saatu liikkeelle.
Valmistelutyöryhmän kokouksessa nro 2/9.2.2015:
Maaseutukeskuskaupungit (Joensuu, Mikkeli, Kuopio ja Jyväskylä)
tarjoutuvat vetovastuullisiksi SOTE-järjestäjäkuntayhtymän
valmisteluun. Mallia on ehdotettu myös valtakunnalliseksi siten, että
AVI:n sijasta järjestämislakiluonnoksessa mainitut ”pystytyshenkilöt”
nimettäisiinkin ao. kuntiin /+ 1 kpl koordinaattorisihteeri.
Kuntajohtajatapaamisessa 16.12.2014 keskusteltiin sote-uudistuksen toimeenpanohenkilöstöstä ja sovittiin yhteisestä lausunnosta
seuraavasti: ”Pohjois-Savon kuntajohtajat pitävät tärkeänä, että
sote-järjestäjä toimeenpanoa tukeva alueellinen valmisteluresurssi
saadaan kuntaperusteiseksi ja kohdentumaan Pohjois-Savon
sote-hankkeeseen. Muodollisena työnantajana voi toimia maakunnan keskuskaupunki.” Lausunto toimitettiin 16.12.2014 STM:lle ja
Kuntaliittoon ko. asioita valmisteleville henkilöille.
Käytännön valmistelutyötä on edistetty em. keskuskaupunkien johdolla kokoontuen, viimeisimmäksi 21.1.2015. Alustavasti on sovittu,
että 24.3.2015 pidetään Varkaudessa Itäisen sote-järjestäjän valmistelua edistävä kuntapäättäjille suunnattu seminaari, joka pohjustaisi
valmistautumista Itäisen alueen AVI:n koollekutsumaan perustamiskokoukseen 6.5.2015. Pohjois-Savon osalta valmisteluun on osallistunut sote-yhteistyöryhmän puheenjohtaja Markku Tervahauta.
Sote-yhteistyöryhmälle annettiin valtuudet työstää ehdotuksia nimettävistä sisältötyöryhmistä (mm kuntayhtymän perustaminen, talous,
tila-asiat, tukipalvelut, henkilöstö), jotka yhteistyöryhmän johdolla
edistettävän substanssitoiminnan suunnittelun rinnalla työstävät ehdotuksia ja näkymiä uusista toimintatavoista yhden kuntayhtymän
mallissa.
Työryhmät ovat kuntajohtajavetoisia maakuntahallituksen asettaman
tavoitteen kuntalähtöisyyden varmistamiseksi.
Henkilöstöjärjestöjen edustajia pyydetään nimettäväksi ainakin Henkilöstö-HR työryhmään, koska tässä ryhmässä käsitellään sotehankkeen henkilöstöä suoraan koskevia asioita. Muut työryhmät ovat
ko. aihealueen asiantuntija- / työntekijäjäsenistä muodostet- tavia
työryhmiä.
Henkilöstöjärjestöille on tarkoitus järjestää hanketta koskevia info-ja
mm. 13.2.2015 ja edelleen työryhmien väliraporttien valmistuttua sekä lopullisten ehdotusten valmistelun yhteydessä.
Yhteistyöryhmän valmistelussa on alustavasti sovittu, että työryhmien väliraportointi tapahtuisi ”kevään korvalla” järjestettävässä yhteiskokouksessa, jonka ajankohta on 27.4.2015. Myös sote-järjestöjen
kanssa mietitään mahdollisia yhteistyökäytäntöjä esim. kansalaisten
kuulemisen osalta.
Pohjois-Savon liiton www-sivuille on avattu Pohjois-Savon sote-tuotantohankeen sivut www.pohjois-savo.fi/sote PoSoTe-hanke-tiedon,
hankemateriaalin sekä hankkeen tulevien tapahtumien sisältöjen ja
ajankohtien välittämiseksi sitä tarvitseville tahoille.
Hankkeessa osallistetaan tarpeen mukaan laaja-alaisesti eri
toimijoita: kuntalaisia, henkilöstöä ja kuntapäättäjiä kevään 2015
valmistelun rinnalla. Myös yhteistyö verkottuu perinteisen
kunta-toiminnan (ml. yhteistoiminta henkilöstöjärjestöjen kanssa)
lisäksi mm. kolmannen sektorin toimijoihin.
Osallistamisen ja yhteistyön keinoja suunnitellaan parhaillaan.
Tavoitteellisella laaja-alaisella vuorovaikutuksella saadaan parhaat
uudistuvat toimintakäytäntömallit aikaiseksi.
PoSoTe-yhteis-työryhmän toivoo, että jokainen kuntatoimija ja sotetuotannosta vastuullinen Pohjois-Savossa linkittää em. SOTE-hankesivut omille sivuilleen yhtenäisen viestinnän tehostamiseksi ja sen
saatavuuden varmistamiseksi.
Lisäksi jokaisessa kunnassa kuntapäättäjille annetaan yleisinfo
hankkeesta esim. helmikuun kunnanhallitusten yhteydessä.
Hankejohtaja toimittaa kunnanjohtajille ko. esittelyaineiston."
Rautavaaran kuntajohtajalle on toimitettu sote-hankkeen yleisesittely
9.2.2015 kuntapäättäjien informoimiseksi. Aineisto on esityslistan
liitteenä 3.
Kunta on linkittänyt PoSoTe:n sivut omille sivuilleen. Linkityksen
kunnassa hoiti ict-asiantuntija Petri Kettunen.
Pohjois-Savoon perustetaan yksi suuri sosiaali- ja terveydenhuollon
kuntayhtymä syksyn 2015 aikana. Se kokoaa yhteen kaikki nykyiset
palvelujen tuottajat ja erilaiset tuotantotavat.
Uuden tuotantokuntayhtymän palvelukseen tulee noin 10 700 työntekijää. Toimintamenot ovat 1,1 miljardia euroa vuodessa. Kuntayhtymä tuottaa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut 253.000 asukkaalle. Kuntia 19+1. Valmistelussa on mukana myös Joroinen, joka
tällä hetkellä muodostaa Varkauden kanssa yhteisen sote-alueen.
Pohjois-Savossa on mahdollista karsia sosiaali- ja terveydenhuollon
menoja noin 72 miljoonaa euroa ilman, että palveluiden tasoon oleellisesti puutuaan.
Arvio perustuu Aalto yliopiston ja Kunnallisalan kehittämissäätiön
tutkimukseen. Sen mukaan koko maassa kustannuksia on mahdollista karsia 1,8–2,6 miljardia euroa (12 %) tuotantorakenteita kehittä-
mällä
Rautavaaran kunnasta PoSoTen tuotantokuntayhtymä koskee 63
työntekijää. Nettokustannukset 8,2 milj. euroa.
Lisätietoja edellä mainituista asioista antaa kunnanjohtaja Unto
Murto, puh. 040 860 8100 ja sp: [email protected]
Esityslistan liitteet 1, 2 numerotta ja 3 erillinen :
 Pohjois-Savon SoTe valmisteluryhmän muistio 1/ 4.11.2014
 Pohjois-Savon SoTe valmisteluryhmän muistio 2/9.2.2015
 Pohjois-Savon SoTe-palveluiden yleisesittely: Tuottaminen/
Ajankohtaista SoTe-hankkeessa
Kj:n ehdotus:
Kunnanhallitus päättää:
1. merkitä tietoonsa saatetuksi Pohjois-Savon SoTe (PoSoTe)
valmisteluryhmän kokouksen muistiot 1/4.11.2014 ja 2/9.2.2015
sekä selvitykset Sote-palveluiden tuottamisen ja PoSoTen valmistelun tilanteen.
2. merkitä tietoon saatetuksi, että Rautavaaran kunnasta on SoTevalmisteluryhmä kokouksessa nro 2/ 9.2.2015 nimennyt eri
työryhmiin seuraavat viranhaltijat:
Työryhmän nimi: Henkilöstö, HR
 talous- ja kehittämisjohtaja/varalla kunnanjohtaja
Työryhmän nimi: ICT, tietohallinto ja tietojärjestelmät
 ICT-asiantuntija Petri Kettunen/varalla kunnanjohtaja
Työryhmän nimi: Kuntatyöryhmä
 kunnanjohtaja/varalla talous- ja kehittämisjohtaja
Työryhmän nimi: Talous- ja rahoitus
 talous- ja kehittämisjohtaja/varalla kunnanjohtaja
Työryhmän nimi: Tukipalvelut (ruokahuolto, kiinteistöt,
siivous ja ict, ei kliinisiä tukipalveluita)
 kunnanjohtaja/varalla rehtori ja talous- ja kehittämisjohtaja
3. antaa kunnan yhteistyökomitean tehtäväksi järjestää PoSoTeinfot henkilöjärjestöille (ammattiyhdistysliike).
Toteuttamisvastuu:
- Yhteistyökomitean jäsenet: Matti Ahonen, Rauha Partanen,
Unto Murto, Ulla Ohtonen, Sinikka Pulkkinen/Super, Raili
Tossavainen/Jyty, Anne-Plaketti-Ullgren/Juko, Marjaleena
Laakkonen/Jhl, Raija Karppinen/työsuojeluvaltuutettu.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin keskustelun jälkeen yksimielisesti.
___________
Khall 02.03.2015 § 76
Eduskunnan perustuslakivaliokunta aloitti
25.2.2015 sosiaali- ja
terveysvaliokunnan muokkaamaan
sote-järjestämislain käsittelyn.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta oli esityksessään yksimielinen, mutta
kokoomuksen ja vihreitten kerrotaan olleen valiokunnassa varauksellisia.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan muokkaamassa mallissa on 19
tuotantoaluetta, mutta ei viittä (5) suurta järjestämisaluetta, eli
hallinnosta on pudotettu yksi porras pois.
19 aluetta olisivat kuntayhtymiä. Se tarkoittaa, että suoria vaaleja ei
tule. Myös rahoitus kulkee kuntien kautta.
Se, täyttääkö uusi malli perustuslakivaliokunnan vaatimukset,
tiedetään vasta valiokunnan käsittelyn jälkeen.
Perustuslakivaliokunta piti kuntien uutta kuulemista tarpeellisena.
Suomen Kuntaliitto vaatii, että kun esitys muuttuu olennaisesti,
on järjestettävä uusi kuntien kuulemiskierros.
Kaikesta huolimatta PoSoTen valmistelua on viety eteenpäin ja
raportit sekä tulevat kokoukset seuraavista:
1. PoSoTen yhteiskokous nro 2/4.5.2015 klo 12.00
Pohjois-Savon SoTen ohjaus-, seuranta-, yhteistyö- ja valmistelutyöryhmän jäsenet kutsutaan yhteiskokoukseen maanantai 4.5.2015 klo
12.00 alkaen. Paikkana Pohjois-Savon liiton Maakuntasali.
Maakuntahallitus kokoontuu samana aamupäivänä.
Yhteiskokouksessa käsitellään sisältötyöryhmien väliraportteja.
Valmistelutyöryhmä (alueen kuntajohtajat) asettanut 12 työryhmää.
Noin 200 henkilöä valmistelee Pohjois-Savon tuntantokuntayhtymää
eli PoSoTea. Organisaatioon tulee 10.700 työntekijää. Budjetti on
noin 1,2 miljardia euroa. Valmista 1.1.2017 alkaen.
PoSoTe on yhdessä johdossa, yhteneväisillä toimintatavoilla, yhdellä budjetilla, julkinen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä,
joka vastaa alueen asukkaiden tarpeisiin ja perustetaan 2015 syksyn
aikana.
2. PoSoTe/Kuntatyöryhmän kokous nro 1/18.2.2015, Maakuntatalo
Rautavaaran kunnan edustaja työryhmässä on kunnanjohtaja Unto
Murto. Varalla talous- ja kehittämisjohtaja.
Tavoite: Uusi kuntayhtymä on perustettu syksyn 2015 aikana.
Tehtävä: Kuntayhtymän perustaminen ( kuntayhtymäkokous vai
-valtuusto),demokratiarakenteet ja -käytänteet sekä perussopimuksen valmistelu,vaikuttamisen ja paikallisen demokratian muodot
(neuvottelukunta, asiakas-/kansalaisraadit jne.).Nykyisten kuntayhtymien purkaminen ja siihen liittyvät periaatteet ja käytännöt.
Aikataulu- ja toteutussuunnitelma eri vaiheineen syksyllä 2015.
Aikataulu: 9.2.2015 - 31.5.2015, väliraportti / tilannekatsaus
31.3.2015-15.4.2015
Seuraavat kokoukset: pe 20.3.2015 klo 13.00, pe 10.4.2015 klo
13.00 ja pe 8.5.2015 klo 13.00.
3. PoSoTe/Talous- ja rahoitus työryhmän kokous 1/18.2.2015,
Maakuntatalo, II krs Pihlaja
Puheenjohtajan toimii Siilinjärven kj Vesa Lötjönen ja sihteerinä
Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin/KYS talousjohtaja Kari Janhonen.
Valittiin talous- ja rahoitus työryhmän valmistelevaan ryhmään Kari
Janhonen pj., Arja Matsi, Tommi Talasterä ja Helena Pitkänen.
Seuraavat kokoukset:
- ke 18.3.2015 klo 13.00 – 15.00 (KYS)
- ke 22.4.2015 klo 09.00 – 11.00 (KYS)
- ke 27.5.2015 klo 13.00 – 15.00 (KYS)
4. PoSoTe/Tukipalvelut työryhmän kokous 19.2.2015 : hankinnat, materiaali- ja logistiikkatoiminnot, kiinteistöjen huolto,
siivous, ravinto- ja välinehuolto sekä erittäin tärkeä: sähköinen
asiointi (sähköposti ja uusi mobiiliteknologia), Maakuntatalo
Rautavaaran kunnan edustaja työryhmässä on kunnanjohtaja Unto
Murto. Varalla rehtori ja talous- ja kehittämisjohtaja.
Tavoite: Vaihtoehtoiset tukipalvelujen hallintamallit (osana sotea tai
itsenäisenä) vaikutusarviointineen ja suositus perusteluineen toteutukselle.
Tehtävä: Nykyiset tukipalveluorganisaatiot ja uudet järjestämisvaihtoehdot, hankinnat, materiaali- ja logistiikkatoiminnot, kiinteistöjen huolto, siivous, ravinto- ja välinehuolto. Hankintaprosessit ja
toimittajavalvonta. Sähköinen asiointi on päivän sana.
Rajaus: Ei kliinisiä tukipalveluita. ICT, talous ja henkilöstö -työryhmät tehdään erillisinä.
Seuraavat kokoukset: pe 20.3.2015 klo 9.00, pe 10.4.2015 klo
10.00, 20.5.2015 klo 9.00.
5. PoSote/ICT tietohallinto ja tietojärjestelmä työryhmän kokous
nro 1/19.2.2015, Maakuntatalo, II krs kokoushuone Pihlaja
Rautavaaran kunnan edustaja työryhmässä on ict-asiantuntija Petri
Kettunen. Varalla kunnanjohtaja.
Työryhmä kävi läpi saatua tehtävänantoa ja totesi, että sitä pitää
ryhmän itse tarkentaa ja selventää. Puheenjohtaja jakaa työryhmän kolmeen pienryhmään,joiden tehtävä on nostaa esille kaikki
ne tietojärjestelmät, jotka on otettava huomioon yhteistä
ICT-ympäristöä suunniteltaessa.
Kaikki ryhmät nostavat esille ensisijaisesti erilaiset hallinnon järjestelmät ja HR-järjestelmät.Todettiin, että näiden järjestelmien harmonisoiminen on etusijalla samoin kuin viestinnän erilaiset välineet
mm. sähköposti ja intra. Potilastietojärjestelmien kohdalla pitää
selvittää ensisijaisesti kilpailutuksen tarve ja laajuus. Nykytilanteen
kartoitus nousi merkittäväksi asiaksi ja Istekki Oy:n tekemään tietojärjestelmäkartoitusta pidettiin hyvänä, mutta täydennystä vaativaksi. Tätä varten ryhmän jäsenistä valittiin pienryhmä, jonka tehtäväksi tuli selvittää tarkemmalla tasolla kuntien erilaiset tietojärjestelmäratkaisut. Ryhmä kokoontuu Lync-yhteyden kautta maanantaina
23.2.2015.
Yhteistyötä muiden ryhmien kanssa pidettiin tärkeänä ja esille
nousseisiin kysymyksiin, kuten kilpailutuksen laajuuteen, toivotaan
vastausta kuntayhtymän työryhmältä. Kevään aikana kokoukseen
tullaan kutsumaan asiantuntijaksi mukaan Akustihankkeessa mukana oleva Juha Rannanheimo (Istekki Oy). Vertailuaineistona on
hyödyllistä tutustua mm. Pohjois-Karjalan Siun sote –hankkeen
tekemiin väliraportteihin www.pkssk.fi/sote.
Valittiin ryhmän jäsenistä pienryhmä, jonka tehtäväksi tuli selvittää
tarkemmalla tasolla kuntien erilaisett tietojärjestelmäratkaisut.
Pienryhmän kokous ma 23.2.2015. Kokous Lync-yhteyden kautta.
6. PoSoTe/Henkilöstötyöryhmä kokous nro 2/23.2.2015, KYS,
rakennus 10, hallituksen kokoushuone, 1.kerros
Kunnan edustaja on talous- ja kehittämisjohtaja. Varalla kunnanjohtaja.
Työsuunnitelma ja aikataulutus/Valmistelutyöryhmän ehdotus:
ke 25.2.2015 tietopyyntöjen toimittaminen organisaatioille
pe 13.3.2015 tietoaineiston palautus
ke 18.3.2015 klo 12.00 valmistelutyöryhmä (vara-aika tarvittaessa)
ke 25.3.2015 klo 12.00 valmistelutyöryhmä
pe 27.3.2015 klo 12.00 henkilöstötyöryhmän 3. kokous, väliraporttiluonnos
ti 14.4.2015 klo 8.00 henkilöstötyöryhmän 4. kokous, väliraportti
Tietoaineistot pyydetään palauttamaan työryhmän sihteerille
[email protected]. Sihteeri kokoaa aineistosta tiedot väliraporttiin.
Selvityksen piirissä olevat organisaatiot
Uusien sote-alueiden on tarkoitus aloittaa toimintansa vuoden 2016
alussa ja palvelujen tuottamisesta vastaavien kuntayhtymien vuoden
2017 alussa. Nykyisten kuntien ja kuntayhtymien sote-henkilöstö siirtyy
hallinnollisesti tuotantovastuussa olevien kuntien ja kuntayhtymien
palvelukseen.
Selvityksen piirissä olevat kunnat, kuntayhtymät ja liikelaitokset:
Kunnat 19 (20 eli Joroinen?):
Kuopio, Siilinjärvi, Iisalmi, Kiuruvesi, Keitele, Lapinlahti, Pielavesi,
Sonkajärvi, Vieremä, Suonenjoki, Rautalampi, Tervo, Vesanto,
Juankoski, Kaavi, Rautavaara, Tuusniemi, Varka-us ja Leppävirta
(Joroinen?)
Kuntayhtymät 3 kpl:
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, Ylä-Savon SOTE (Iisalmi, Kiuruvesi,
Sonkajärvi ja Viere-mä), Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymä
(Suonenjoki ja Rautalampi).
Liikelaitokset 1 kpl:
KYSTERI (Juankoski, Kaavi, Keitele, Leppävirta, Pielavesi, Rautavaa-
ra, Tervo ja Vesanto)
Seuraava kokous on sovittu pidettäväksi pe 27.3.2015 klo 12.00.
Paikka: Savotalo (PETE:n hallinto-rakennus), Tulliportinkatu 17 B, 3.
kerros, neuvotteluhuone 313, Kuopio.
7. PoSoTe/Yhteistyöryhmän kokous 6/20.2.2015, Maakuntasali
Koillis-Savon seutukunnasta yhteityöryhmässä valittu perusturvajohtaja
Helvi Mustonen.
Yhteistyöryhmän tehtävänä:
Asiakaslähtöisen toimintamallin määrittely periaatteella Parasta Parhaasta Lähipalveluiden, seudullisten palveluiden ja yhteisten palveluiden periaatteet Palveluverkoston ja palvelutuotantorakenteen periaatteet Väestörakenteen (ikärakenne, asuminen, asiointi) muutosten ennakointi Ehdotukset toimintaorganisaatiosta, jossa toteutuu alueellisen kuulemisen malli. Ehdotuksia henkilöstön yhteiskäytölle uudessa
PoSoTen tuotantorakenteessa
Seuraavat kokousajat koko ryhmälle:
- 30.3.2015 klo 11.00 -14.00 Maakuntasali
- 16.4.2015 klo 9.00 – 11.30 Maakuntasali
- 6.5.2015 klo 9.00 – 16.00 Maakuntasali ( eri ryhmien keskinäisten
töiden läpikäyntiä, yhdensuuntaisen etenemisen varmistamista)
- 20.5.2015 klo 12.00 -16.00 Maakuntasali ( mukaan kutsutaan 8
sisältöryhmän pjt Yhteisen PoSoTe-ehdotuksen aikaan saaminen)
- 29.5.2015 klo 9.00 -12.00 Maakuntasali (1. vaiheen ehdotuksen
viimeistely ja läpikäynti)
8. PoSoTe/Perheiden palvelut työryhmän kokous 27.2.2015,
Maakuntatalo, kokoushuone Pihlaja
Perheiden palvelut työryhmän tehtävänä on suunnitella/mallittaa maakunnallisesti järjestettävä lasten, nuorten ja perheiden yhdennettyjä
sosiaali- ja terveyspalveluja.
Rautavaaran kunnan edustaja työryhmässä on sosiaalityöntekijä
Anna-Liisa Väyrynen. Tehtävänä: Perhepalveluiden mallintaminen
hyvinvointikeskus/perheentalo –mallilla
Seuraavat kokoukset.
- 6.3.2015 klo 9.00 – 11.00, maakuntatalo, Pihlaja
- 13.3.2015 klo 12.00 – 15.00, maakuntatalo, maakuntasali (Simo Kokko
mukana)
- 20.3.2015 klo 9.00 – 12.00, Savotalo, Tulliportink. 17 B, 3. krs, kokoushuone 313
- 13.4.2015 klo 9.00 – 12.00, maakuntatalo, Pihlaja
- 20.4.2015 klo 9.00 – 12.00, maakuntatalo, Pihlaja
- 8.5.2015 klo 9.00 – 12.00, maakuntatalo, Pihlaja
- 18.5.2015 klo 9.00 – 12.00, maakuntatalo, Pihlaja
Kaikkien työryhmien valmisteluaineiston julkaiseminen PoSoTe –
hankkeen www-sivuilla osoitteessa:
http://www.pohjois-savo.fi/sote/ on mahdollista julkaista työryhmien
työskentelyn aineistoa reaaliaikaisesti. Rautavaaran kunnan svuilta
www.rautavaara.fi löytyy linkitys PoSoTeen.
Kj:n ehdotus:
Kunnanhallitus päättää:
1. merkitä tietoonsa saatetuksi PoSoTen eri valmistelutyöryhmien
edellä esitetyt raportit. Nykyiset SoTe-palveluiden tuottajat (tuontantokuntayhtymät ja itsenäiset kuntatuottajat) ovan nimenneet 12 sisältötyöryhmään yhteensä noin 150 jäsentä. Sisältöryhmiin on pyydetty
mukaan vielä järjestöjen, henkilöstön ja yrittäjien edustajat. Henkilöt
valmistelevat Pohjois-Savon maakunnan tuotantokuntayhtymää eli
PoSoTea Organisaatioon tulee 10.700 työntekijää ja 600 kuntapäättäjää.Budjetti on noin 1,2 miljardia euroa.
Asukaspohja yli 250.00 asukasta. Valmista pitää olla osittain 1.1.2016
alkaen ja loput 1.1.2017.
Kuntajohtajien vetämät sisältötyöryhmät alkavat seuraavassa vaiheessa
tekemään mm. henkilöstöön, tieto- ja tilahallintoon sekä tukipalveluihin
liittyviä toteuttamissuunnitelmia sekä henkilömitoituksia.
Rautavaaran kunnasta SoTe-uudistus koskee ensivaiheessa 63 hlöä.
2. antaa lisäohjeistusta työryhmien jäsenille seuraaviin kokouksiin
(KuntaL § 23).
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin keskustelun jälkeen yksimielisesti.
_________