KOULUTUS eron jälkeisestä vainosta

KOULUTUS eron jälkeisestä vainosta
Aika: 17.3.2015, klo 12-15.30
Paikka: Kirkkotori, os. Asemakatu 5, 90100 Oulu
VARJO-hanke on eron jälkeiseen vainoon kohdentuva RAY:n rahoittama tutkimus- ja
kehittämishanke. Hankkeen lähtökohtana on kehittää palveluja vainon kokijoiden, vainon
tekijöiden sekä vainoa kokeneiden perheiden lasten kanssa. Hankkeessa kartoitetaan
ennaltaehkäisevän työn mahdollisuuksia ja kehitetään eri osapuolten kuntoutusta. Hankkeen
keskeisinä näkökulmina ovat läheisten huomioiminen, kokemusasiantuntijoiden hyödyntäminen
sekä viranomaisten välinen yhteistyö.
Vaino on kriminalisoitu 1.1.2014 ja rikosilmoitusten määrä on ollut merkittävästi ennakoitua
suurempi. Valtaosa rikosilmoituksista liittyy parisuhteen päättymisen jälkeisiin tilanteisiin, jolloin
vainon osapuolina on uhrin ja tekijän lisäksi myös lapsia
VARJO- hanke, yhteistyössä Oulun kaupungin kanssa, järjestää ammattihenkilöstölle suunnatun
koulutustilaisuuden. Kouluttajana tilaisuudessa on VARJO-hankkeen työntekijä, psykoterapeutti
Riitta Hannus. Koulutuksessa käsitellään vainon tunnistamista, riski- ja turvallisuusarviointia,
vainon ja vieraannuttamisen erottamista, vainon ennaltaehkäisyä ja katkaisua sekä vainon
merkityksiä vainon eri osapuolille.
Koulutukseen mahtuu 70 osallistujaa. Koulutus on maksuton.
Ilmoittautumiset 28.2.2015 mennessä: [email protected]
Lämpimästi tervetuloa!
Riitta Hannus
Hanketyöntekijä, VARJO-hanke
Oulun ensi- ja turvakoti
www.varjo-hanke.fi
Jaana Kinnunen
Hankevastaava, VARJO-hanke
Viola- väkivallasta vapaaksi ry