Kymen Salpa 3_2015 - Suomen Reserviupseeriliitto

KYMENLAAKSON
RESERVIUPSEERI- JA RESERVILÄISPIIRIEN LEHTI
31. VUOSIKERTA
NRO 3 – SYYSKUU 2015
Reservin ampumamestaruuskisat
Tyrrissä 14.-16.8.2015
H50. Joukkueen muodosti kolme ennalta nimettyä ampujaa. Piirillä tarkoitettiin maakunnan yhteistä joukkuetta, jonka muodosti sekä reserviupseeri- että reserviläispiiri. Tämä uudistus ei kaikissa piireissä vielä ollut ihan selvää. Kilpailujen tulokset löytyvät Reserviläisurheiluliiton sivuilta.
Yleiskilpailun kiertopalkintoa olivat vastaanottamassa vas. Toni Karlsson, Sakari Ahola, Sirkka Savukari, Hannu Yläoutinen ja Antti Puhakka. Yleiskilpailuun laskettiin jokaisesta ammutusta seitsemästä lajista piirin kolme parasta
tulosta.
Tyrrissä ammuttiin elokuun 14.-16.päivinä
ensimmäiset Suomen reserviupseeriliiton ja
Reserviläisliiton yhteiset ampumamestaruuskilpailut. Samassa yhteydessä kilpailtiin myös Reserviläisurheiluliiton 300 metrin vakiokiväärin mestaruuksista. Molempien kilpailujen yleiskilpailun kiertopalkinnot; liittojen lahjoittama pokaali ja Tyrrin
Kotka jäivät Kymenlaaksoon. Kisat olivat
tulostasoltaan korkealaatuiset, perustuihan
osallistuminen joiltakin osin piirikiintiöiden
vuoksi karsintakilpailuihin. Ensimmäisten
kisojen ohjelmassa oli seitsemän lajia: 25 m
pistooli, isopistooli, pistooli pika-ammunta, 50 m pienoiskivääri makuu, 50 m pienoiskivääri asentokilpailu, 150 m kenttäammunta ja 150 m itselataava kenttäammunta.
Lisäksi erilliset 300 m vakiokiväärilajit.
Osanottoa oli rajoitettu niin, että reservin
mestaruuskilpailulajeja sai yhdellä ampujalla olla vain kolme. Henkilökohtaiset sarjat olivat D, D50, H, H50, H60, H70 jaH75.
Joukkuekilpailut olivat sarjoissa D, H ja
300 m vakiokiväärin kiertopalkinto Tyrrin Kotka sekä Hannu
Yläoutinen, Antti Puhakka ja Sakari Ahola. Yleiskilpailussa
huomioitiin molempien ammuttujen lajien neljä parasta tulosta/piiri.
2
3/2015
■ PÄÄKIRJOITUKSET
”OHI ON”
R
eservipiirien vuoden 2015 tärkein tapahtuma, ensimmäiset reservin yhteiset ampumamestaruuskilpailut järjestettiin Tyrrin ampumaradoilla 14—16.8.2015. Kisaviikonlopun aikana kilpailtiin kuudessa
eri lajissa, jotka olivat pistooli pikaammunta 3x20, pistooli 25m 30+30,
kivääri 50m makuu, kenttäammunta,
itselataava kenttäammunta ja isopistooli. Lisäksi omana kisanaan järjestettiin vakiokivääri 300m kilpailu.
Ampujia osallistui 281 henkilöä
18 piiristä. Ampumasuorituksia heillä kertyi yhteensä 683.
Reservin ampumamestaruuskisoja pystyi seuraamaan koko viikonlopun ajan kisasivuilta ja sosiaalisessa
mediassa. Mestaruuskisojen kotisivuilla julkaistiin jokaisen lajin tulokset heti niiden selvittyä ja somessa julkaistiin valokuvia kisapaikoilta.
Kilpailujen järjestelyissä oli mukana noin 150 henkilöä, joille kertyi
n. 2500 talkootuntia.
Haluankin tässä kiittää Teitä
kaikkia panoksestanne kilpailujen
onnistumisen suhteen.
Samalla haluan osoittaa kiitokseni kaikille yhteistyötahoille. Ilman
Teidän panostanne, kilpailujen läpivienti olisi ollut mahdotonta.
Kilpailusta saatu palaute käydään
huolellisesti läpi ja niissä esitetyt asiat pyritään mahdollisuuksien mukaan ottamaan huomioon vuoden
2016 kilpailuja suunniteltaessa.
Toivotankin kaikki Reserviläis- ja
Reserviupseeriliiton kilpailijat tervetulleiksi 19.—21.8.2016 Tyrrin ampumakeskukseen. Uskon kisojen järjestelyiden sujuvan juohevasti ja tulostason nousevat vähintäänkin samalle tasolle kuin tämän vuoden kisassa.
Tämän vuoden kilpailuissa Kymenlaakson ampujat menestyivät
erinomaisesti.
Kymenlaakso voitti yleismestaruuden tuloksella 9503 pistettä. Etelä-Häme antoi kovan vastuksen pis-
temäärällä 9364.
Mestaruuksia henkilökohtaisessa
kilpailuissa voittivat Jarmo Järvelä ja
Sakari Ahola kenttä ammunnassa
10+10ls, sekä Antti Puhakka ja Mikko Mattila 50m kivääri 3x20ls.
Joukkuekilpailuissa Kymenlaaksolaiset olivat parhaita 7 kilpailussa.
Lämpimät onnitteluni Kymenlaaksolaisille ampujille. Teitte sen,
mitä odotinkin Teidän tekevän.
300m vakiokiväärissä, joka ei ollut yleismestaruuslaji, Kymenlaakso
sai 6 henkilökohtaista ja 2 joukkuemestaruutta. Edellä mainitusta johtuen kiertopalkinto ”Tyrrin kotka” jäi
edelleen komistamaan piirien toimistoa.
Syksyn kiireiden painaessa päälle, toivotan Teille kaikille jaksamista tehdessänne vapaaehtoista työtä
Isämaan puolesta.
vuoden jäsenhankinnassa käyttää
Syyskuun lopussa päättyvää jäsenmaksuperintää tämän vuoden osalta, eli jäseneksi liittyvien ei loppuvuonna jäsenmaksua tarvitse suorittaa.
Kauden ampumakilpailut alkavat
olemaan käyty ja voittajat ratkenneet. Onnittelut heille ja ennen kaikkea uusimuotoisten Reservin ampumamestaruuskilpailujen menestyjille. Tulihan yleismestaruus Kymenlaaksoon, se on hieno suoritus ja
vuoden päästä avautuu taas uusi tilaisuus ”kotikisoissa”. Talkoolaiset
tekivät kovan työn ja kiitos kuuluu
myös heille.
Liittohallituksen kokouksen yhteydessä vierailimme Tampereella
järjestetyillä Kokonaisturvallisuus-
messuilla, jotka olivat hyvin positiivinen kokemus. Näytteilleasettajia
oli runsaasti ja etenkin puolustusvoimien järjestämä taistelunäytös oli
hienosti toteutettu. Messujen yhteydessä julkaistiin myös liiton esittelyvideo, jota voi vapaasti käyttää liiton esittelemiseksi.
Talven lähestyessä ja päivän lyhentyessä toivotan pirteitä ulkoilukelejä pimenevään syksyyn.
Pasi Laari
kapteeni
Kymenlaakson
Reserviupseeripiirin
puheenjohtaja
Ruskan odotusta!
Tervehdys
R
eserviläisliiton 60v juhlavuosi
on kääntynyt kohden loppuaan
ja tähän mennessä on ollut monenlaisia tapahtumia ympäri maan.
Juhlavuoden kunniaksi voi vielä
vuoden loppuun asti hakea erikoisluokan ansiomitalia, jonka hakemisen edellytyksenä on 10 vuoden jäsenyys. Tarkempia tietoja löytyy
mm. Reserviläisliiton internetsivuilta: http://www.reservilaisliitto.fi
Liitossa on valmisteilla sääntömuutos, joka tulee käsittelyyn kevään 2016 liittokokouksessa. Ennen
sitä yhdistyksille toimitetaan asiaan
liittyvät materiaalit ja ne kannattaa
käydä läpi.
Jäsenmäärä on tähän mennessä
pysytellyt hieman laskusuunnassa ja
pienenä porkkanana voikin loppu-
Olli Leisti
Kymenlaakson
reserviläispiirin
puheenjohtaja
KYMENLAAKSON RESERVIUPSEERI- JA RESERVILÄISPIIRIEN LEHTI 30. VUOSIKERTA
Julkaisijat
Kymenlaakson Reserviupseeripiiri ry
Kymenlaakson Reserviläispiiri ry
Ilmestyy 4 kertaa vuodessa
Seuraavat numerot:
ilmestymispäiväaineisto
16.12.20152.12.2015
Aineistot: [email protected], p. 040 530 8088
Päätoimittaja
Pasi Laari
Vipusentie 3, 45200 Kouvola
[email protected]
0400 298308
Toimituskunta
Pasi Laari, Kimmo Kovanen, Pauli Pölönen,
Olli Leisti, Miika Piiparinen,
Jarmo Ruippo, Jorma Uski
Ilmoitusmarkkinointi
Toimituskunta
Ilmoitushinnat
Ilmoitustila:
- nelivärilisä
Nimi-ilmoitus
- ilmoitus / 4 nroa
1,10 €/pmm
10 €/ilmoitus
30 €/ilmoitus
100 €
Pankki
Kymenlaakson Osuuspankki
FI86 5750 0120 1742 23
Osoitteenmuutokset ja jäsenasiat
RUL: Virpi Kukkonen, puh. (09) 4056 2011
RES: Päivi Ruusuvuori, puh. (09) 4056 2010
Tilaushinta 3,50 € /vuosikerta
Sivunvalmistus
Tmi Rauman Taittopalvelu/Emil Hyvärinen
Painopaikka
Westpoint, Rauma
ISSN 1797-3791
3/2015
3
Ajankohtaista
Kaakkois-Suomen aluetoimistosta
Kaakkois-Suomen
aluetoimiston ensimmäinen toimintavuosi on sujunut
suunnitelmien mukaan - työntäyteisenä mutta antoisana.
Yhteistyökumppanit
ovat olleet tukenamme, ja toiminnan sopeuttamista kahden
maakunnan alueelle
ovat edistäneet olemassa olleet hyvät
käytänteet ja tuttujen
tapahtuminen säilyttäminen kalenterissa.
Yhteydenpito reserviläisiin on korostunut lisääntyneiden
kertausharjoitusten
ja valtakunnallisesti toimeenpannun
”Reserviläiskirje 2015”
-projektin myötä.
Vuoden 2015 kutsunnat
käynnistyivät EteläKarjalassa
Vuoden 2015 kutsunnat aluetoimiston toiminta-alueella käynnistettiin Parikkalassa 25. päivä elokuuta. Kutsuntatilaisuudet toteutetaan Etelä-Karjalan kunnissa elo
- syyskuussa ja sen jälkeen Kymenlaaksossa loka – marraskuussa. Tilaisuuksien järjestelyt ja sisältö noudattavat aiemmilta vuosilta tuttua tapaa. Kahden kutsuntalautakunnan päiviä on lisätty
edellisvuoden hyvien kokemusten
perusteella. Kahdella lautakunnalla toimeenpannaan kutsuntapäiviä Imatralla, Kotkassa ja Kouvolassa. Kaikkiaan syksyn aikana
aluetoimisto järjestää 35 kutsuntatilaisuutta, joissa kohdataan
noin 1700 kutsunnanalaista vuonna 1997 syntynyttä nuorta miestä
KASALTSTO:n henkilöstö yhteiskuvassa 4.6.2015. Kuvasta puuttuvat toimistosihteeri Minna Torstensson
ja ylil Vesa Luntamo.
ja noin 150 uudelleen tarkastettavaksi kutsuttua asevelvollista.
Kymenlaakson kutsunnoissa
jo vuosia nuorille tarjottu ”Kunnossa kassulle” -toiminta käynnistettiin tämän vuoden kutsunnoilla myös Etelä-Karjalassa.
Etelä-Karjalan liikunta ja urheilu (EKLU ry) sekä alueen kunnat
lähtivät varauksetta tukemaan tätä toimintaa. Aluetoimisto esittää
parhaat kiitokset Etelä-Karjalan
ja Kymenlaakson kunnille ja
muille yhteistyökumppaneille
kutsuntojen valmisteluun ja toteuttamiseen saamastaan tuesta.
Yhteydenpito reserviin
korostuu
Toukokuussa lähetettyjen reser-
viläiskirjeiden valmistelu työllisti aluetoimiston henkilöstöä keväällä. Kirjeiden postitusten jälkeen aluetoimistoon tuli touko –
elokuussa yhteensä lähes 650 yhteydenottoa reserviläisiltä. Yhteydenottojen tilastointia jatketaan syyskuun loppuun asti. Yhteydenottojen määrä osoittaa, että reserviläiset ovat kiinnostuneita heitä koskevista asioista. Eniten yhteydenotot koskivat omaa
poikkeusolojen sijoitusta sekä
terveydentilassa ja muissa tiedoissa tapahtuneita muutoksia.
Myös VAP -asioihin liittyviä yhteydenottoja tuli runsaasti.
Aluetoimiston saama palaute
reserviläiskirjeistä on ollut positiivista, ja useassa palautteessa on
kysytty: ”Miksi vasta nyt?” Se,
toteutetaanko vastaavan laajuisia
yhteydenottoja tulevaisuudessa,
jää nähtäväksi.
Lisääntyneet kertausharjoitukset ovat omalta osaltaan pitäneet aluetoimiston postituskoneen lämpimänä ja asiakaspalvelun työllistettynä. Kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla
aluetoimisto lähetti enemmän
kertausharjoituskutsuja kuin
edellisenä vuotena yhteensä. Tämän lisäksi puolustusvoimien ja
MPK:n toteuttamiin vapaaehtoisiin harjoituksiin suunnattuja
kutsuja toimitettiin edellisvuosien tapaan. Vuoden toisella puoliskolla lähtee kevättä vastaava
määrä kirjeitä postin kannettavaksi.
Kertausharjoitukset kohdistuvat nyt edellisvuosia enemmän
joukkojen harjoittamiseen. Pataljoona- ja patteristokokoonpanoissa toimeenpantavat kertausharjoitukset ovat jälleen tätä päivää. Merkittävä määrä harjoitusvuorokausista kohdistuu paikallispuolustuksen joukkoihin. Kaakonkulman paikallispataljoonien
yksiköitä (mm. maakuntakomppaniat) ja perustamiskeskuksia
voidaan harjoittaa yhteistoiminnassa muiden joukkojen kanssa.
Toivotaan, että saamme jatkaa
tällä linjalla.
Harjoitusten lisääntymisen
myötä myös reservinylennys on
yhä useamman saavutettavissa.
Reserviläisten ylentämistä koskeva normi päivitettiin keväällä
ja se on otettu käyttöön 1.7.2015
alkaen. Aiempaan verrattuna normi sisältää mm seuraavia tarkennuksia:
• edellisestä ylennyksestä kulunut vähimmäisaika on pudonnut 4 vuoteen (aiemmin
5 vuotta) seuraavissa sotilasarvoissa; alikersantti, kersantti, ylikersantti ja luutnantti,
• omaehtoinen osaamisen ja
toimintakyvyn kehittäminen
huomioidaan sotilasarvossa
ylentämisessä - kertausharjoitukseen rinnastettavaksi ja
ylentämisen perusteeksi voidaan hyväksytyistä koulu-
•
tuspäivistä laskea kalenterivuoden aikana yhteensä
enintään kaksi päivää,
kaikki pv:n johtamat vapaaehtoiset harjoitukset sekä
pv:n Maanpuolustuskoulutusyhdistykseltä (MPK) tilaamat ja johtamat sotilaalliset koulutustapahtumat lasketaan täysimääräisesti kertausharjoitusvuorokausiksi.
Aiempien vuosien tapaan kutsun
reserviläispiirien johdon sekä reserviupseeri- ja reserviläiskerhojen puheenjohtajat yhteistoimintatilaisuuteen marraskuussa (Kymenlaakso 19.11. Kouvolassa ja
Etelä-Karjala 25.11. Lappeenrannassa). Tilaisuudessa voimme
jälleen vaihtaa kuulumisia ajankohtaisista asioista. Kerhojen jäsenistöä kannustan lähettämään
puheenjohtajien mukana ”kentän
terveisiä” tilaisuudessa keskusteltavaksi.
Maanpuolustusterveisin
Kaakkois-Suomen aluetoimiston
päällikkö
Everstiluutnantti
Esa Hyytiäinen
Kaakkois-Suomen
aluetoimiston yhteystiedot:
Osoite:
Paraatikenttä 1 45100
KOUVOLA
Puhelinnumero: Asiakaspalvelu 0299
438109
Telefax (02) 99 438 110
Sähköpostiosoite:
[email protected]
Papit sodassa
Jatkan hieman ajatuksia sotilaspappien tehtävistä sodassa Rovasti Reijo Lehtosen viime Kymen Salvassa olleen kirjoituksen johdosta. Hän
kuvaili osuvasti viime sotiemme
pappien tehtäviä ja työtä. Samoin
hän kommentoi viime vuonna Jouni Tillin julkaisemaa kirjaa Suomen
Pyhä sota. Aihe on mielestäni ajankohtainen, kun tänä vuonna heinäkuun alusta alkaen Suomen armeijassa ei enää saa olla kristillistä tunnustuksellista opetusta.
Reijo Lehtonen otti esille ” so-
tilaspapin tehtävän olleen viime sodissa Kristuksen kirkastaminen”.
Tämä jos mikä oli tunnustuksellista. Jatkosodassa palveli rintamalla
280 sotilaspappia. Heistä 23 kaatui.
Monien pappien mielestä heidän
tärkein tehtävä oli sodan kauhut kokeneiden miesten sielunhoito. Voin
vain kuvitella papin tehtävän tärkeyttä vaikeasti haavoittuneen sotilaan paarien vierellä joukkosidontapaikalla. Papilla piti olla sielunhoidollista taitoa vastata haavoittuneen elämän tärkeimpään kysymykseen: Mitä minulle tapahtuu jos
kohta kuolen? Perinkö taivaan vai
joudunko kadotukseen? Siihen piti
osata vastata kysyjän tietojen ja elämänkäsityksen tasolta – kuinka us-
kon lahja otetaan vastaan? Mikä on
Kristuksen ristillä tapahtuneen sovitustyön merkitys kysyjän kohdalla? Pappi voi julistaa haavoittuneelle synnit sovitetuksi Kristuksen ristillä tapahtuneen sovitustyön vuoksi. Tällaista armon välittämistä varten olivat sotilaspapit rintamalla.
Markku Ruokonen
hengellisen toimikunnan jäsenHamina
Sota-ajan
lauluilta
Kuusankosken seurakuntakeskuksessa torstai 8.10.klo 18.
Tervetuloa!
4
3/2015
Kansallinen veteraanipäivä 27.4.2015 osana
Reserviläisliiton 60-vuotisjuhlallisuuksia
Sotilasmestari Kosti Hämäläisen esitys sotaveteraaneista kiinnosti kovasti kovasti paikalla olleita koululaisia.
Kansallista veteraanipäivää 27.4.
(Lapin Sodan päättymisen 70-vuotispäivänä) vietettiin tänä vuonna
osana Reserviläisliiton 60-vuotisjuhlallisuuksia ja – tapahtumia.
Kaikilla maamme noin 600 sankarihautausmaalla järjestettiin paikallisen reserviläisyhdistyksen organisoima seppeleenlaskutilaisuus.
Seppeleenlaskijaksi pyrittiin saamaan mahdollisuuksien mukaan
sotaveteraaneja sekä yleisöksi tai
juhlaesiintyjiksi paikallisia koululaisia.
Esimerkkeinä tilaisuudet Kouvolasta ja Virolahdelta. Kouvolan
seppeleenlaskutilaisuus pidettiin
Kuusankosken uudella hautausmaalla. Tilaisuuden johti sotilasmestari Kosti Hämäläinen ja kunniavartion muodostivat Kuusankosken reserviupseereiden ja Kuusankosken reserviläisten edustajat.
Lippulinnassa olivat kaikki paikalliset maanpuolustus- ja veteraanijärjestöt. Seppeleen laskijna toimi
sotaveteraani Ilmari Mäkelä avustajanaan Jukka Sorsa. Pääjuhla pidettiin Kuusankoskitalossa.
Vastaavassa tilaisuudessa Virolahdella kunniavartiossa olivat
Kaakkois-Suomen rajavartioston
edustajat, lippulinnan muodostivat
Virolahden ja Miehikkälän reserviupseeri sekä Kaakonkulman reserviläiset. veteraaneja edustivat
Jaakko Kotonen ja Alpo Häkälä. Iltajuhlan pääesiintyjiä olivat virolahtelaiset nuoret koululaiset.
Kaikkiaan kymenlaaksolaiset
tilaisuudet toimivat koko maata ajatellen hyvänä esimerkkinä veteraanipäivän juhlallisuuksien organisoinnista
Teksti ja kuvat Jorma Uski
Sotaveteraanien seppeleenlaskijat vas Jaakko Kotonen ja Alpo Häkälä. Lippuvartiossa lähinnä Pekka Rintelä ja Petri Rajajärvi.
Karjalan prikaatin
esikuntapäällikön esittely
Everstiluutnantti Sami-Antti
Takamaa otti elokuun alusta
vastaan Karjalan prikaatin
esikuntapäällikön tehtävät.
Everstiluutnantti Takamaa
on syntynyt Kangasalalla
4.7.1967 ja asuu tällä hetkellä perheineen Valkealassa.
Takamaa suoritti varusmiespalveluksensa Oulun ilmatorjuntapatteristossa vuonna 1986 ja Reserviupseerikurssi 184:n Haminassa. Varusmiespalveluksen jälkeen,
toimiessaan ”kesävänskänä”
Oulun Ilmatorjuntapatteristossa, Takamaa hakeutui Kadettikurssille 75. ja valmistui
kurssilta vuonna 1991.
Kadettiupseerin uran hän
aloitti Rovaniemellä Lapin ilmatorjuntarykmentissä, jossa
Kuusankosken kunniavartio lähdössä vartiopaikalleen, vas. alik Jarmo Ruippo, alik Pertti Elg, ylil Matti
Tikka ja kapt Jyrki Hyttinen
hän toimi useissa tehtävissä
opetusupseerina, linjanjohtajana ja patterin varapäällikkönä. Palveltuaan noin kuuden
vuoden ajan Rovaniemellä,
Takamaa siirtyi Tuusulaan Ilmatorjuntakoululle kadettikurssinjohtajan tehtäviin
osallistuen siellä myös Ilmatorjuntapäällikkökurssille
kouluttajana.
Esiupseerin tutkinnon
Takamaa suoritti vuonna
1999 ja yleisesikuntaupseerin (ilmasotalinja) tutkinnon
vuonna 2000. YE-kurssin
jälkeen Takamaa toimi osastoesiupseerina Pääesikunnan Ilmatorjuntaosastolla,
maavoimaosastolla, kriisinhallintatehtävissä KFORoperaatiossa Kosovossa
Keskisen prikaatin operaatiopäällikkönä, ilmapuolustusupseerina Läntisen Maanpuolustusalueen esikunnassa, EU operaatioesikunnassa Lontoossa, osastopäällikkönä Panssariprikaatin esikunnassa Parolannummella
sekä Maavoimien esikunnan
suunnitteluosastolla. Vuonna 2011 Takamaa siirtyi Karjalan prikaatiin Salpausselän
Ilmatorjuntapatteriston komentajaksi, jonka jälkeen
hän siirtyi Maasotakouluun
operatiivisen osaston osastopäällikön tehtävään ja samalla Etelä-Karjalan aluetoimiston päälliköksi.
Everstiluutnantiksi Takamaa on ylennetty vuonna
2009.
Karjalan prikaatiin uusi apulaiskomentaja 1.9.2015 lukien
Eversti Pertti Kuokkanen
siirtyy Karjalan prikaatin
apulaiskomentajaksi Pääesikunnan kanslian päällikön
tehtävästä. Eversti Kuokkanen on syntynyt 28.11.1962
Heinolassa.
Varusmiespalveluksensa Kuokkanen on suorittanut
Helsingin Ilmatorjuntarykmentissä Tuusulassa ja tämän jälkeen hän päätyi Kadettikurssille 72 ilmatorjuntalinjalle. Valmistuttuaan
Kadettikoulusta vuonna
1988 Kuokkanen toimi Helsingin Ilmatorjuntarykmentissä ja Ilmatorjuntakoululla Tuusulassa opetusupseerin ja kurssinjohtajan tehtävissä suorittaen tehtäviensä
ohessa myös Kapteenikurs-
sin. Yleisesikuntaupseerin
tutkinnon hän suoritti vuonna 1997 Ilmasotalinjalla,
teknisellä opintosuunnalla.
Ye-kurssin jälkeen Kuokkanen toimi jaostopäällikkönä
Puolustusvoimien Materiaalilaitoksen esikunnassa ja
projektinjohtajana Maanpuolustuskorkeakoulun Johtamistaidon laitoksella.
Vuonna 2003 hän palveli
ISAF- operaatiossa yhteysupseerina Potsdamissa ja
operaatiopäällikkönä operaatio Concordiassa (Makedonia) Monsissa.
2000- luvun puolivälissä Kuokkanen siirtyi ensin
Kuopion Asevarikon päällikön tehtäviin, jonka jälkeen
Lievestuoreen Varikon pääl-
liköksi. Vuonna 2007 Pääesikunta kutsui Kuokkasen
osastoesiupseerin tehtävään
suunnitteluosastolle. Vuonna 2011 Kuokkanen siirtyi
ensin Maavoimien materiaalilaitoksen esikuntaan
suunnittelemaan Räjähdekeskuksen perustamista ja
myöhemmin perustetun keskuksen ensimmäiseksi johtajaksi. Vuonna 2013 hän
siirtyi Pääesikunnan kanslian päälliköksi, jossa hän
edelleen palvelee ennen
Karjalan prikaatiin siirtymistään. Kuokkanen on suorittanut valtiotieteiden tohtorin tutkinnon Helsingin
yliopistossa vuonna 2009.
Everstiksi Kuokkanen on
ylennetty 6.12.2013.
3/2015
Kouvolan
reserviupseerikerho 80 vuotta
5
Luontokirkon etupenkissä vas Haminan reserviupseerikerhon puheenjohtaja, kapteeni Jarkko Tawast, Suomen reserviupseeriliiton toiminnanjohtaja , majuri
Janne Kosonen, reserviupseerikoulun johtaja, eversti Matkku Hutka , aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Esa Hyytiäinen ja juhlivan kerhon puheenjohtaja Kapteeni Janne Puonti
Juhla järjestettiin poikkeuksellisesti maasto-olosuhteissa Kouvolan
seurakunnan Puhjonrannan leirikeskuksessa. Pienimuotoiset juhlallisuudet puheineen ja huomionosoi-
tuksineen pidettiin luonnonmukaisessa metsäkirkossa. Tilaisuus jatkui kenttäkeittiöruokailulla, toimintapäivän maastokilpailulla sekä yhteisellä seurusteluhetkellä lei-
rikeskuksen grillikatoksella. Tilaisuuteen osallistuneet 40-50 henkilöä olivat tyytyväisiä päivän järjestelyihin.
Kapteeni Markku Leporanta, yliluutnantti Tage Westman ja ajuri Markku Lähde palkittiin kerhon standaarilla. Jakajina kerhon varapuheenjohtaja, luutnantti Markus Haapanen ja puheenjohtaja, kapteeni
Janne Puonti.
Kouvolan Reserviupseerikerhon Toimintapäivä 2015
Lääkintäneuvos, lääkintämajuri Kari Soininen lähdössä tehtäväradalle. Soininen toimi myöhemmin
kesällä myös Reservin ampumamestaruuskisojen
kisalääkärinä Tyrrssä.
20.toukokuuta 2015 Kouvolan Reserviupseerikerho täytti 80-vuotta.
Samalla päivämäärällä kerho järjesti Puhjonrannan kurssikeskuksen alueella uutena konseptina yhdistetyn vuosijuhlan sekä Toimintapäivän. Konsepti oli muutenkin
kokeiluluonteinen, sillä sekä juhlallisuudet, että ruokailu toteutettiin
ulkoilmatilaisuutena.
Olimme onnekkaita, sillä sade
piti sopivasti taukoa ja saimme
nauttia kauniin kesäisestä auringonpaisteesta. Juhlamenojen jälkeen
vieraat jalkautuivat kahteen ryh-
mään. Innokkaimmat lähtivät testaamaan taitojaan toimintaosuuden
tehtävärasteille ja loput aloittivat
ruokailulla. Rata ja kilpailulomake
oli suunniteltu niin, että halutessaan
vieraat saattoivat osallistua ainoastaan kirjallisiin tehtäviin, mutta
iloksemme 24 henkilöä suoritti
myös tehtäväradan. Kilpailijoiden
joukossa oli mm. Puolustusvoimien, Reserviupseeriliiton, Kymenlaakson Reserviupseeripiirin sekä
Reserviupseerikerhojen edustajia.
Ensimmäinen rasti oli militariatunnistustehtävä keskittyen pääosin
vanhempaan sotakalustoon, mutta
esillä oli myös tuoreempaa, mm.
Karjalan Prikaatiin, Kymen Jääkäripataljoonaan sekä Maanpuolustuskoulutusyhdistykseen liittyvää
materiaalia. Erinomaisia suorituksia nähtiin, parhaan tietäjän kerätessä pisteet 18/20. Puolustusvoimienkin edustajat, Reserviupseerikoulun johtaja, ev Markku Hutka ja
Aluetoimiston päällikkö, evl Esa
Hyytiäinen, pärjäsivät mainiosti sijoittuen jaetulle toiselle sijalle.
Tunnistusrastilla oli tungosta
Toisella rastilla tehtävänä oli tuhota konekivääripesäke 4 käsikranaatilla. Täysosumasta palkittiin 2
pisteellä ja merkityn vaikutusalueen osumasta 1 pisteellä. Heittomatka oli noin 15m ja haastetta oli
riittävästi, sillä kukaan ei saanut
täysiä pisteitä. Pehmeä maaperä
vaimensi tehokkaasti kranaatin
pomppimisen, joten heiton piti olla erittäin tarkka osuakseen pesäkkeen ampuma-aukkoon.
Kolmas rasti oli hyökkääjän pysäyttäminen heittoveitsellä. Tehtävä oli useimmille aivan uutta, mutta palautteesta päätellen varsin mielenkiintoinen. Maalina käytettiin n.
5m etäisyydellä olevaa SRA-ampumataulua. Vaikeusaste oli korkea,
sillä veitsen pyörimisliikkeen arviointi suhteessa heitettävään matkaan vaatii harjoitusta. Onnistumisia saatiin kuitenkin runsaasti!
Neljännellä rastilla nähtiin yllättäen vihollisen panssarivaunun
uponneen suohon tornia myöten.
Tehtäväksi annettiin Mildot-ristikkoista ilmakivääriä käyttäen tuhota
luukusta kurkisteleva vaununjohtaja. Erityisen haastavaksi ampumisen
teki se, että tähtäinkiikarin säätöjä ei
saanut muuttaa, eli ase kävi jokaisella ampujalla hieman eri tavalla.
TA-toiminnan luonteesta johtuen
rastilla laskettiin vain osumia, eli
osuma huomattavasti isompaan torso-maaliinkin pisteytettiin samalla
tavalla, kuin osuma pieneen, osumasta pyörivään maaliin. Siitä huolimatta varsin moni asetti itse riman
korkealle, tavoitellen vain pienintä
maalia. Kilpailuhenkisyydestä ja
pienten maalien pudotuksesta (tulos
3/5) erityismaininta annetaankin
MPK Kymenlaakson KOTU-yksikön päällikölle, Tapio Lakelalle.
Viides rasti oli sijoitettu laiturin
päähän ja siellä tehtäväksi määritettiin 5-kohtainen etäisyydenarviointi. Arvioitavat matkat vaihtelivat 90-1150 metrin välillä ja vastausten hajonta oli yllättävän pientä.
Nähtiin tosin myös suorastaan hämmästyttävän tarkkoja arvioita.
Seuraava rasti olikin tehtäväradan viimeinen ja miltei poikkeuksetta uusi tuttavuus, nimittäin miinaharava. Hiekkatieuralle oli piilotettu 10 kpl ”miinoja”, jotka piti
paikantaa päästäkseen turvallisesti
omille linjoille. Tehtävää vaikeutti
maaperästä kuuluvat ylimääräiset
signaalit. Miinojen löydyttyä rastinpitäjä esitti kilpailijoille vielä
leikkimielisen bonus-kysymyksen,
”Paljonko juhlivalle kerholle tuli
vuosia täyteen?” Toimintaosuus oli
enää vain tulostenlaskentaa ja palkintojen jakoa vaille paketissa.
Allekirjoittaneen saatua vastuulleen 2015 Toimintapäivän järjestämisen, päätin keskittyä erityisesti maalilaitteisiin ja lavasteisiin.
Kustannusten kurissa pitämiseksi
käytin pääasiassa kotoani löytynyttä materiaalia, vain mielikuvituk-
sen ollessa kattona. Kuormalavoista, vanhoista kattopelleistä, vihreitä kevytpeitteistä, naamioverkosta,
viemäriputkesta, laudasta ja mustasta maalista rakentui toimivia
maalilaitteita. Oli myös tärkeää tehdä yksinkertaisia rakenteita siirtämisen, kokoamisen ja purkamisen
helpottamiseksi.
Rata oli tarkoitus tehdä kaikille soveltuvaksi ja siinä onnistuttiin
hyvin. Tavoitteena oli myös saada
aikaan hyvää mieltä huumorin sekä onnistumisten myötä ja siitä paras palaute oli kilpailun jälkeen
osallistujien kesken käynyt iloinen
puheensorina. Pienistä teknisistä
haasteista huolimatta sekä rata, että rastit olivat toimivia ja saimme
tapahtumasta arvokasta kokemusta
tulevaisuutta ajatellen. Rastimiehinä toimivat ansiokkaasti oman kerhon jäsenet res.ylil Juha Turkki, res.
vänr Eemil Hyppänen, res.ltn Kim
Jokela ja res.vänr Jerry Laakso.
Tunnistustehtävän palkitut:
1. maj evp Heimo Kivistö, Kouvolan RU
2. sija: ev Markku Hutka(PV), evl
Esa Hyytiäinen (PV), res.maj Paavo Mikkonen (Myllykosken RU) ja
evl evp Antero Susi (Kouvolan RU)
Kokonaiskilpailun palkitut:
1. res.maj Eero Mattila, Myllykosken RU
2. evl evp Antero Susi, Kouvolan
RU
3. res.ylil Jani Juvankoski, Elimäen RU
Toimintapäivä 2015 ratamestari ja
johtaja,
res.ltn Kim Jokela
Kouvolan Reserviupseerikerho
6
3/2015
Reservin ylennystilaisuus Kouvolassa 4.6.2015
Kaakkois-Suomen aluetoimisto järjesti reservin ylennystilaisuuden
Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä 4.6.2015 Kouvolan Upseerikerholla. Ylennettäviä reservin upseereita oli 32, aliupseereita 45 ja
miehistöä 5, yhteensä 81,joista paikalle oli saapunut 30 henkilöä.
Kaakkois-Suomen aluetoimiston
päällikkö, everstiluutnantti Esa
Hyytiäinen julkisti tasavallan presidentin ja aluetoimiston päällikön
myöntämät ylennykset. Reservin
majuriksi ylennettiin Sakari Pasanen Kouvolasta sekä Tuomas
Strömberg Haminasta. Kouvolalaiset Asko Reponen ja Juhani Tuominen ylennettiin sotilasmestareiksi.
Samassa yhteydessä jaettiin
myös Suomen reserviupseeriliiton
Kymenlaaksoon myöntämät kultaiset ansiomitalit soljen kera sekä
kultaiset ansiomitalit. Kultaisen ansiomitalin soljen kera sai kapteeni
Juha Tompuri Myllykosken reserviupseerikerhosta. Kultaiset ansiomitalit luovutettiin majuri Risto Sivulalle Virolahden ja Miehikkälän
reserviupseerikerhosta sekä yliluutnantti Kim Rosqvistille Pyhtään reserviupseerikerhosta.
Tasavallan presidentti on päivämäärällä 4.6.2015 ylentänyt seuraavat reservin upseerit
Majuriksi:
Pasanen Sakari Kouvola
Strömberg Tuomas Asko Johannes Hamina
Kapteeniksi:
Heiskanen Hannu Pekka Kotka
Hirvonen Petri Mikael Kotka
Karvonen Juha Veikko Tapani
Kotka
Puonti Janne Antero Kotka
Rinnetmäki Raine Rainer Kouvola
Seppälä Heikki Tapio Kouvola
Tallinen Timo Tapio Kotka
Majuri res Risto Sivula ja Karjalan prikaatin apulaiskomentaja (30.6.2015 saakka), eversti Antti Lehtisalo
Yliluutnantiksi:
Bruun Göran Mikael Kouvola
Eerola Lauri Martti Tuomas
Kotka
Hannula Antti Henrik Kotka
Kirtola Joni Markus Kouvola
Lehtola Vesa Kotka
Lilja Henri Markku Miikael
Kouvola
Markkanen Matti Johannes Kotka
Mörsky Veli Jukka-Pekka
Kouvola
Nieminen Toni Petteri Pyhtää
Nironen Marko Juhani Kouvola
Ojala Tero Aleksi Kouvola
Reihe Juha Mikko Kotka
Rosqvist Kim Jörgen Pyhtää
Summanen Aki Juhani Kouvola
Tolmunen Petri Tapio Pyhtää
Yliluutnantiksi (ME):
Keisala Saara Matilda Kouvola
Luutnantiksi:
Heino Mikko Kaarlo Ilmari
Miehikkälä
Inkala Tuomas Ilmari Kotka
Koskiaho Vesa Tapani Hamina
Lumijärvi Mika Henrik Kouvola
Mankinen Marko Juha Antero
Hamina
Närvänen Jari Juhani Kouvola
Pakkanen Antti Lauri Hamina
Salovaara Jarkko Petri Juhani
Kouvola
Taiponen Aleksi Elias Kouvola
Viitarinne Esa Juhani Kouvola
Aluetoimiston päällikkö on ylentänyt seuraavat reservin aliupseeristoon
ja miehistöön kuuluvat 04.06.2015
Sotilasarvoon:
SOTILASMESTARI
Reponen Asko Kalevi Kouvola
Tuominen Juhani Esko Tapani
Kouvola
Sotilasarvoon: YLIVÄÄPELI
Karjalainen Asko Mikko Olavi
Iitti
Lähdesmäki Ossi Juhani Kouvola
Sotilasarvoon: VÄÄPELI
Herala Kauko Aarre Jaakko
Kouvola
Kolppo Jorma Juhana Kotka
Korjala Joonas Kalevi Kouvola
Nokkanen Jukka Emil Kouvola
Välikivi Timo Antero Kouvola
Reserviupseeriliiton palkitsemat vas. Kim Rosqvist, Risto Sivula ja Juha Tompuri
Aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Esa Hyytiäinen julistaa ylennykset. Kuva Paavo Mikkonen
Sotilasarvoon:
YLIKERSANTTI
Junkkari Tero Tapio Kouvola
Kostiander Kimmo Viljo Johannes
Iitti
Kuisma Jorma Juhani Kouvola
Parikka Lauri Matti Johannes
Hamina
Pärnä Ilmari Pekka Tapio Hamina
Ukkonen Tomi Veli Elmeri
Kouvola
Vapalahti Vesa Veijo Tapani
Virolahti
Sotilasarvoon: KERSANTTI
Hanski Lauri Matias Hamina
Heinola Ari Kalevi Kotka
Heiskanen Olli Tapani Kotka
Huovilainen Erno Ensio Kouvola
Jantunen Joonas Antti Tapio
Parikkala
Korpas Harri Tapani Kotka
Koso Jani Nikita Fodorovit
Hamina
Lampinen Kalle Veli Akseli Kotka
Leisti Olli Pekka Kotka
Leppänen Jyrki Sakari Kouvola
Niskanen Teemu Otto Tapani
Kotka
Ojalainen Ari-Pekka Kouvola
Paavola Lauri Pekka Ensio
Kouvola
Peltola Petri Olavi Kotka
Puhakka Janne Miika Tapio Kotka
Puranen Johannes Aatu Antero
Kotka
Salo Klaus Valtteri Kotka
Savinainen Jari Jaakko Kotka
Strömmer Peter Tom Johannes
Kotka
Suokorpi Hilppa Suvituuli
Kouvola
Tylli Markus Petteri Miehikkälä
Sotilasarvoon:
ALIKERSANTTI
Hovi Harri Olavi Hamina
Hölttä Vesa Juhani Kouvola
Ilvonen Tommi Markus Kouvola
Juhola Jari Markus Kouvola
Nokkanen Jarkko Mika Sakari
Kouvola
Nykänen Santtu Olavi Kotka
Pakkanen Esa Juhani Virolahti
Pesonen Topi Tuomas Kotka
Rämä Mikko Tapani Kouvola
Taul Eduard Kouvola
Teräväinen Simo Tuomas
Kouvola
Tynys Heikki Petteri Kouvola
Vähämaa Jukka Pekka Kouvola
Sotilasarvoon: KORPRAALI
Eskola Kari Markku Kalervo
Kouvola
Hänninen Jani Markus Kouvola
Montonen Tauno Taneli Kouvola
Parén Olli Pekka Kouvola
Rikkola Toni Antero Miehikkälä
3/2015
7
Äänisen-Karjalan
retki 2015
Kesäkuun alussa koitti jälleen odotettu perinteinen retki jo vuodsta
2001 lähtien. Tällä kertaa matka
suuntautui Wärtsilän rajanylityspaikan kautta Sortavalan kaupunkikierrokselle ja sieltä Jänismäen
ruokailuun ja valuutan vaihtoon.
Retkievästäydennyksen jälkeen oli
edessä taival Petroskoihin ja siellä
tuttu hotelli Pohjola. Matkalla kohotettiin tunnelmaa arpajaisilla ja
onni suosi monia reserviläisiä niin
Kuusaalta, Kouvolasta, Myllykoskelta kuin Inkeroisistakin ja Elimäeltä.
Seuraava aamunkoi entisessä
Äänislinnassa startattiin kohti poh-
joista Poventsaa ja Stalinin kanavaa, jossa nautittiin ns. metsälounas Puolakan tyyliin. Karhumäen
asemalla oli paikallista tunnelmaa
hauensavustajien odotellessa koreineen hypäten Moskova-Murmansk
junaan. Paluumatkalla vainojen 3738 hautausmaalla ja illaksi jälleen
tukikohtaan. Kolmas matkapäivä
tarjosi vaihtoehdon Kizin saarelle
menijöille tai lännessä Villavaaran
taistelualueelle . Jessoilan asemalta edettiin kohti Säämäjärveä ja
Markkilan kylää ikään kuin JR 25
miehet aikoinaan syyskuussa 1941.
Heidän kunniaksi laskettiin Villavaaran muistokivelle seppele. Sa-
Inkeroisten Seudun Reserviläisten
Ohjelmaa 2015
malla paikalla luettiin sotilaan kaatumisesta 22.09.1941 kirjoitettu
kirje kotijoukoille. Reissu oli vailla kotiin paluuta, josta paljolti kiitämme Ari Hottolaa järjestelyistä ja
Laineen Masaa sotahistorian oppaana. Myös suuret kiitokset Puolakan Valmismatkojen Pekalle, joka sompasi meitä turvallisesti 1650
kilometriä.
Kiitos kaikille mukana olleille
ja hyvää syksyä.
Sami Aho
Inkeroisten Seudun Reserviläiset
Ampujien harjoitukset talvikautena:
Yhteistyö Inkeroisten Ampumaseuran kanssa jatkuu Myllykosken seuratalon
sisäradalla tiistaisin, erät alkavat klo 17.00 ja tarvittaessa 18.00.
Lisätietoja kaikista ampumatapahtumista antaa Heikki Saku, 0400 886 274.
Vain viralliset ampuma-asekouluttajamme voivat allekirjoittaa viralliset ampumapäiväkirjat aseen hankintaa varten.
Kuntokuukauden kuntovihkot lokakuu 2015: Anjalan kuntorata, Katinhäntä Huhdanniemi, Metsäsamola Koirojantie, Hirvijärventie Ahvio, Inkeroisten
uimahalli, ampumamaja ja Marintien kuntolaatikko. Sähköinen kuntokortti
toimii Reserviläisurheiluliiton sivuilla, tunnus on jäsennumero.
LOKAKUU
13.10 klo 18 INKEROISTEN Seudun Reserviläisten Syyskokous
Inkeroisten VPK talo Terholantie 5. puhujaksi tulee pv:lta Kymen pioneeripatalijoonan komentaja evl. Vesa Valtonen.
Kerhoilta Anjalatalolla, RU järjestää. Ajankohta ilmoitetaan myöhemmin.
Marraskuu 30.11. klo 17. Pimeäammunta Inkeroisten ampumaradalla.
JOULUKUU
Kunniavartiot Karhunkankaan ja Anjalan sankarihaudoilla.
17.12 Joulutulet Inkeroisissa.
24.12. Seppeleenlaskut ja kunniavartiot Anjalassa ja Karhunkankaalla.
YHTEYSTIETOJA 2015
Yhdistyksen sähköposti: kivipen(at)hotmail.com.
Postiosoite: Tammenmäentie 52 B 46910 ANJALA.
Puheenjohtaja Pentti Kivi, Anjala, 0400 305 281
1.varapj. Kaarlo Heino, Inkeroinen . 040 8268 895
2.varapj. Vesa Hölttä, Inkeroinen . 050 5291 779
Sihteeri Sami Aho, Inkeroinen, 040 743 9026 [email protected]
Johtokunnan jäsenet: Ari Hottola, Ari Malminen Heikki Saku, Hannu Salmela , Santtu Vekkeli, Sami Aho, Kaarlo Heino ja Vesa Hölttä.
Rahastonhoitaja Anna-Liisa Pietarila, Vartioaliupseeri Sami Aho , Tiedotusaliupseeri Sami Aho.
Ajankohtaiset tiedotteemme on luettavissa Reserviläisliiton sivuilta http://
www.reservilaisliitto.f/liitto/piirit_ja_yhdistykset/sivustot/kymenlaakson_
reservilaispiiri/yhdistyksetIinkeroisten_seudun_reservilaiset_ry
Lähetämme ajankohtaisia tiedotteita sähköpostilla niille, joiden oikea osoite on tiedossa.
Hyvää syksyä
Inkeroisten Reserviläiset
Kymenlaakson reserviläispiiri
sijoittui hyvin kuntokorttitilastossa
KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIn tulos RESULn kuntokorttitilastossa on todella hieno.
Viime vuonna olimme Aktiivisuus-
prosenttivertailussa ensimmäinen
ja Aktiivisuusindeksivertailussa
toinen. Nyt molemmissa ensimmäinen. Kiitos kaikille kirjaajille.
Inkeroisten Seudun
Reserviläiset ry:n
Syyskokous
Meillä on kilpailu avoinna koko jäsenistölle: kaikkien kirjaajien kesken arvotaan tammikuussa 2016
lahjakortti urheilu/eräliikkeeseen.
Kerhojen ja piirien aktiivisuuksien vertailu. Voit määritellä haluamasi aikavälin alla olevista päivämääräkentistä. Oletuksena näytetään tilanne nykyhetkeen asti.
Päivämääräväli haku aikaväliltä 1.8.2015 - 31.8.2015
Alla olevassa taulukossa on otettu huomioon rekisteröityjen käyttäjien määrä suhteessa piirin jäsenmäärään.
Piiri
AktiivisiaJäseniä
käyttäjiä yhteensä Aktiivisuus %
KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRI RY
ETELÄ-HÄMEEN RESERVILÄISPIIRI RY.
pidetään tiistaina 13.10.2015 klo 18.00 Inkeroisten VPK:n talossa Terholantie 5. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Puolustusvoimilta tulee puhujaksi
Kymen pioneeripatalijoonan komentaja evl. Vesa Valtonen.
Kahvitarjoilu. Tervetuloa!
Johtokunta
Maanpuolustusiltamat
Reserviläisliitto Piirien vertailu
1.
2.
Tiedottaja Sami Aho
218
279
1810
2467
Maanpuolustusiltamat keräsi mukavasti väkeä Viitakummun Kant-
ri Pubin pihalle elokuisena perjantai-iltana.
12.04 %
11.31 %
Reserviläisliitto
Alla olevassa taulukossa on otettu huomioon rekisteröityjen käyttäjien määrä suhteessa piirin jäsenmäärään sekä piirin urheilusuoritusten määrä. Maksimi-indeksi on 100.
Piiri
1.
KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRI RY
2.
ETELÄ-HÄMEEN RESERVILÄISPIIRI RY.
Aktiivisuusindeksi
100.0
86.0
Aarne Rautio vas ja Göran Bruun hoitivat suosittua puristusvoiman mittausta.
Kuva: Göran Bruun
8
3/2015
Kisaisäntien
Ensimmäiset kisat haettiin ja myönnettiin Kymenlaaksoon ja Tyrriin
sillä perusteella, että ampumaurheilu on maakunnassamme hyvässä
kunnossa ja Tyrrin radat näin isoon
kilpailuun ehkä maamme parhaat.
Samoin Utin jääkärirykmentin ja
Kouvolan kaupungin tuki oli tiedossa. Kilpailujen lajijohtoon valjastettiin aktiivisesti ampumakilpailuja järjestäneet ja johtaneet reserviläiset. Kilpailun johtajana toimi reserviupseeripiirin puheenjohtaja Pasi Laari ja teknisenä asiantuntijana Marko Patrakka PäijätHämeestä. Rivitalkoomiehet ja
-naiset haluttiin koota tasaisesti
mahdollisimman monesta kerhosta
ja yhdistyksestä, jotta kisat olisivat
pienen ammattilaispiirin sijasta koko maakunnan ja kaikkien reserviläisten kisat.
Talkoolaisia tulikin yhteensä
lähes 150 henkilöä. Kaikkien tiedot ja taidot eivät olleet lajijohtajilla aivan tarkkaan ennakkoon tiedossa, joten osin ensimmäiset erät
menivät vähän harjoitusten piikkiin. Ammattitaito kasvoi kisan
edetessä ja loppujen lopuksi erät
valmistuivat lauantain pistoolia
lukuun ottamatta ajallaan. Kaikille saatiin tulokset suhteellisen nopeasti eikä virallisia protesteja jätetty yhtään.
Kilpailijoilta saadun palautteen mukaan organisaatio onnistui Kisojen tekninen asiantuntija Marko Patrakka ja RUK:n johtaja eversti Markku
tehtävässään vähintäänkin hyvin, Hutka.
ellei jopa erinomaisesti. Opiksi
otettavaa oman jäsenistön kohdalla on hen- janssin läpi ja tiedämme mikä meitä odottaa.
kilöstön vastaanotto ja tehtävien tarkempi ja- Oletusarvona on, että lähes kaikki toimitsijat
ko osaamisen mukaan sekä koulutus. Ensi jatkavat tehtävissään myös tulevissa kisoisvuoden kisat on myönnetty samaan osoittee- sa. Kisat pidetään Tyrrissä elokuun 19.-21.
seen ja nyt olemme kaikki menneet koko rul- päivinä 2016.
Muutama palkinto on vielä jakamatta. Lasijalustaiset mitalit keräsivät ihastusta.
Pistoolin toinen lajijohtaja Kosti Hämäläinen.
Taustalla Hannu Seppä.
3/2015
9
tuntemuksia
Kisojen hermokeskus ja tulostoimiston päällikkö Sami Sihvola.
Pistoolituomarien pikakoulutusta ennen päivän ensimmäistä erää. (Alla)
Palkintojen jakajat vas. Arto Ala-Outinen, Juha Pesonen ja Jorma Uski
10
3/2015
Ammuntamaaottelu Virossa
Kymenlaakson Reserviläisten ja
Viron Alutaguse Malevin välinen
ammuntamaaottelu käytiin Viron
Avinurmessa 29.9.2015. Kilpailu
järjestettiin Murun ampumaradalla
lämpimässä syyssäässä; tosin kova
ukkoskuuro keskeytti ammunnat
pariin otteeseen.
Suomalaisten joukkueeseen
osallistuivat Jorma Hanski, Markus
Hanski, Kalle Kangas, Kimmo
Kokkola, Tomi Parkkinen ja Niko
Rantalainen. Matkanjohtajana ja
kannustajana toimi ansiokkaasti
Kari Haapanen.
Kilpailulajeina olivat: - pistooli 9mm 15 laukausta 25 metrin matkalta
- rynnäkkökivääri AK-4 makuu,
polvi, pysty . Kustakin asennosta
10 laukausta 150 metrin matkalta
- sotilaskivääri, pystykorva makuulta 10 laukausta 300 m matkalta
- pistooli 9 mm 15 laukausta
metallitauluun 15 m matkalta pareittain nopeuskilpasarjana.
Voitto lipsahti Viroon
Palkintopöytä oli komea, kuten aina
Tällä kertaa suomalaiset olivat vieraskoreita ja antoivat reilun voiton
Kaitseliitin sotureille. Suomalaisten kannalta ilahduttavaa kilpailussa oli, että nuoret ampujat saatiin
mukaan harrastukseen, ja parhaiten
menestyikin oman joukkueemme
ensikertalainen Niko Rantalainen.
Hän oli kokonaiskilpailussa kolmas.
Kisan aikana kävi selvästi ilmi,
että kilpailussa käytettävillä aseilla
pitäisi päästä harjoittelemaan ainakin kerran ennen varsinaista kisaa.
– Nyt ammuimme aivan kylmiltään
ko. aseilla, harmittelevat joukkuelaiset.
Keskustelujen aikana havaitsimme, että Virossa on reserviläisten ampumaharjoittelumahdollisuus hoidettu paljon paremmin kuin
Suomessa. Virolaiset saavat pitää
aseen kotona, ja patruunoita saa
harjoittelua varten niin paljon kuin
kukin tarvitsee.
Nielimme kuitenkin urheasti
häviön katkeran kalkin. Tappio hävisi mielistä Matsutalun savusaunan lauteilla, ja saunomista seurasi
ylenpalttinen tarjoilu illallisjuhlassa. Muistoksi vierailusta saimme
hienot hopeamitalit diplomin kera
sekä kätevät teleskooppiset napsipikarit. Niille löytynee käyttöä seuraavan voitonmaljan yhteydessä,
sitten kun virolaiset tulevat mittelemään sotilasammuntataidossa
meillä Suomessa.
Sotilasmestari Jorma Hanski
(Tulokset seuraavalla sivulla)
Pistooliammunta Avinurmessa
Voiton päivän paraatin lippuvartio: Kimmo Kokkola, Jari Suni ja Tomi Kitunen
Kymenlaakson joukkue alkupuhuttelussa.vas Jorma Hanski, Markus Hanski, Tomi Parkkinen, Kimmo Kokkola, Kalle Kangas ja Niko Rantalainen
3/2015
11
Kymenlaakson
Reserviläispiirillä
hyvä yhteistyö
Viron kanssa
Kymijokijuoksu 2015
Inkeroisten Seudun Reserviläisten
joukkuejuoksisijalle
19ajalla
5.47.11+1.48.43
Ensimmäinen etappi Arto Toivanen matka 8,65 km - 2. etappi
Kaisa Holappa matka 6,19 km - 3.
etappi Eemil L Artjoki matka 12,89
km - 4. etappi Santtu Vekkeli matka 7,03 km - 5. etappi Sofia Seittenranta-Vekkeli matka 7,12 km 6. etappi Janne Siitola matka
11,75km - 7. etappi Senja Pulkamo
matka 6,11 km ja 8. etappi Juha Sinisalo matka 9 km. Huoltojoukoissa Hannu Salmela ja Heikki Saku.
Tulokset
1. Jannen Iltalenkki & Old Horse
Team 3.58.28
2. Supernuoret 2015 4.04.03 +5.35
3. Jannen Iltalenkki Team 4.12.16
+13.48
4. Maavoimat 4.14.34 +16.06
5. Team Peten Puolikas 4.15.09
+16.41
6. FIXUS TEAM 4.36.15 +37.47
7. Uunon Ontuva Elämä 4.36.59
+38.31
8. JANA-PRO Oy 4.46.02 +47.34
9. Anjalan Liitto 4.50.06 +51.38
10. Kotkamills 5.10.18 +1.11.50
11. Eetu Kauppinen (Soolosarja)
5.10.47 +1.12.19
12. Woikoski Kotka 5.23.16
+1.24.48
13. Karjalan Prikaati 5.24.54
+1.26.26
14. KSO 5.26.35 +1.28.07
15. Marttilankadun Maratoonarit
5.33.31 +1.35.03
16. Kiviaines Team 5.38.09
+1.39.41
17. Liikuntaseura JPS-75 5.39.06
+1.40.38
18. Metsään.fi 5.46.09 +1.47.41
19. Inkeroisten Seudun Reserviläiset 5.47.11 +1.48.43
20. Kossu 5.48.50 +1.50.22
21. Juoksuklubi 1 5.50.04 +1.51.36
22. Juoksuklubi 2 5.59.52 +2.01.24
23. Maire-tiimi 6.00.49 +2.02.21
24. Team Cava 6.07.09 +2.08.41
25. Jakelusuora 6.23.14 +2.24.46
26. Team Jaala 6.25.29 +2.27.01
--. Kimmo Lindström (Soolosarja)
(kesk. 42,2 km/4:08:10)
--. Pyroll Areena (kesk. 32
km/3:23:45)
Teksti ja kuva Sami Aho
Yhteistyösopimuksen allekirjoitustilaisuus Haminassa 27.10. 2007. Kuvassa edustajina Arno Kodu ja Kari Koivula.
Kymenlaakson Reserviläispiiri tekee piirin toimintasuunnitelman
mukaisesti jo kahdeksatta vuotta
hedelmällistä ystävyystoimintaa
Viron Kaitseliiton Alutaguse Malevan kanssa. Yhteistyö toteutetaan
vastavuoroisilla vierailuilla muutamana kertana vuodessa, joista on
sovittu yhteisesti. Toimintaa on
mm. osallistuminen Viron Voiton
Päivä-paraatiin, Salpa Linja-tutustumiskäyntejä, Kymenlaakson sota/sotilashistoriaan tutustumista sekä Viron sotahistoriaan.
Illanistujaiset saunoineen tuovat lahdentakaiset ystävät lähelle
toisiaan. Toimintaan mukaan ovat
tervetulleet kaikki piirin alueen yhdistysten jäsenet, jotka kokevat
mielenkiintoa tutustua Viro-yhteis-
työhön. Tervetuloa rohkeasti mukaan toimintaan.
Lisätietoja ja aloitteita toiminnan kehittämiseksi voi aina laittaa
piirin Virotoimikunnan puheenjohtajalle: Jari Suni, 0417030673,
Ensimmäisen osuuden juoksijat lähdössä Korian silloilta
Pistinkisa
Heninäkuisena torstai iltana kävivät Inkeroisten Seudun Reserviläiset ja Upseerit perinteisen Pistinkisan Inkeroisten ampumaradalla pilvisellä säällä, sadettakin saatiin tosin vasta iltapalan nautinnan yhteydessä. Perinterinen reserviläisiltapalan oli järjestänyt Matti Nieminen ja Vesa Hölttä. 15 ampujaa selivitti paremmuuttaan kivääreillä.
Joukuekisan voitti reserviläiset tuloksellaan 187 upseerien 130 vastaan, joten kiertopalkinto Eero
Mattilan lahjoittama pistinkilpi säilyy reserviläisten kaapissa. Yhdistyksemme pistoolein harjoitusammuntaan osallistui 11 henkilöä. Iltapalan yhtetydessä arvottiin kaikkien kivääriampujien kesken palkinto, jonka voitti Riku Hölttä. Pistooliampujien arvotun palkinnon
voitti Olavi Sinisalo. Tuloksia:
Reserviläiset
Timo Kantanen Marko Hänninen
Hannu Salmela
Viktor Mattila
Vesa Peräkasari
Kaarlo Heino
Riku Hölttä
Matti Sippu
Esko Mattila
Pentti Kivi
Markku Salmi
Erkki Rika
Sami Aho
94
93
92
92
90
89
87
86
84
83
73
73
67
Upseerit
Lassi Ukkola Rauno Virtanen
88
42
Joukkueet
Upseerit130
Reserviläiset187
12
3/2015
KYMENLAAKSON RESERVIUPSEERIPIIRI
TOIMINTAKALENTERI SYKSY 2015
SYYSKUU
Ke 16.9.
Kymen Salpa 3/ 2015 ilmestyy
Pe-su 18.-20.9 RESUL syysjotos
La 19.9. Reserviläispäivä
La 26.9.
Liiton neuvottelukunnan kokous
LOKAKUU
La 3.10.
Falling Plates
To 8.10.
Sota-ajan lauluilta
La 10.10.
Arvoseminaari
Su 11.10.
RESUL Maastokilpailu
Viikko 42
Rahanjako III / 2015
Viikko 42
Kenttäposti 5 / 2015
Ma 19.10.
Piirihallituksen kokous 5/ 2015
MARRASKUU
La 7.11.
Liittohallituksen kokous 4/2015
To 12.11.
Piirin syyskokous (Karhulan kerho) Ma 16.11.
PYT- ja Kymen Salpa tmk 4/2015
To 19.11.
Aluetoiston YT-päivä
La 28.11.
Liittovaltuuston kokous
Ma 30.11.
Talvisodan alkamisen muistotilaisuudet
JOULUKUU
Ke 2.12. Kymen Salpa 4/2015, aineistopäivä
Su 6.12.
Itsenäisyyspäivän tilaisuudet
Viikko 49
Isoympyrän viesti
Ma 7.12.
Piirihallituksen kokous 1/ 2016
Viikko 50 Rahanjako IV / 2015
Viikko 50
Kenttäposti 6 / 2015
Viikko 50
Joulutulet ja adventtihartaudet
Ke 16.12.
Kymen Salpa 4/ 2015 ilmestyy
Ke 24.12.
Jouluaaton hartaustilaisuudet
Mäntsälä
Tyrri
Mikkeli
Kuusankoski
MPKK
Valkeakoski
ABC- Anjalankoski
Helsinki
Kotka
Piiritoimisto
Kouvola
Helsinki
Hamina
ABC- Anjalankoski
KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRI RY
TAPAHTUMAKALENTERI SYKSY 2015
Syyskuu
Kymen Salpa nro 3/2015 ilmestyy
16.9.2015
Reserviläispäivä, Tyrri
19.9.2015
RESUL syysjotos, Mäntsälä
18.-20.9.2015
Piirihallituksen kokous, piiritoimisto
22.9.2015
Lokakuu
Falling Plates, Mikkeli
3.10.2015
Sota-ajan lauluilta, Kuusankoski srk-keskus
8.10.2015
RESUL maastokilpailu, Valkeakoski
11.10.2015
Piirin syyskokous, Iitti
27.10.2015
Marraskuu
RES, Syyskokous, Pori
14.-15.11.2015
PYT/Kymen Salpa lehtitoimikunnan kokous, piiritoimisto 16.11.2015
Aluetoimiston YT-päivä, Kouvola
19.11.2015
Talvisodan alkamisen muistotilaisuudet paikkakuntakohtaisesti 30.11.2015
Piirihallituksen järjestäytymiskokous, piiritoimisto
30.11.2015
Joulukuu
Aineistopäivä Kymen Salpa
2.12.2015
Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet paikkakuntakohtaisesti 6.12.2015
Kymen Salpa nro 4/2015 ilmestyy
16.12.2015
Joulutulet ja adventtihartaudet
viikko 51
Jouluaaton hartaudet ja kunniakäynnit
paikkakuntakohtaisesti
24.12.2015
Prosenttiammunta päättyy
31.12.2015
Huom! muutokset mahdollisia
SYYSKOKOUSKUTSU
Kymenlaakson Reserviupseeripiiri ry
Kokouskutsu 19.10.2015
Kymenlaakson Reserviupseeripiiri ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään torstaina
marraskuun 12. päivänä 2015 klo 18.00 Kymenlaakson Sähkön Kotkan toimipisteessä os. Kotkankatu 2.
Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n syyskokous pidetään
tiistaina 27.10.2015 klo.18.00 alkaen Iitin Ravilinnassa
os. Veteraanitie 1 Kausala.
KOKOUSOHJELMA:
Kahvitarjoilu jaklo 18:00
valtakirjojen tarkastus
Kokouksen esityslista/työjärjestys
Klo 17.30 Kahvitarjoilu ja valtakirjojen tarkastus
Klo 18.00 Kokouksen avaus, puheenjohtaja Pasi Laari
Huomionosoitukset: puheenjohtaja Pasi Laari
Tervehdykset: Kotkan kaupunki
Reserviläispiiri, puheenjohtaja Olli Leisti
Kokousesitelmä: everstiluutnantti Esa Hyytiäinen Kaakkois-Suomen aluetoimisto
1. Kokouksen avaus
2. Huomionosoitukset
3. Kokousesitelmä
Varsinainen kokous
Klo 19.00 Varsinainen kokous
1.
Valitaan kokoukselle
- puheenjohtaja
- sihteeri
- 2 pöytäkirjan tarkastajaa
- 2 ääntenlaskijaa
2.
Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
3.
Hyväksytään kokouksen työjärjestys.
4.
Valitaan piirihallituksen (piirin) puheenjohtaja sekä ensimmäinen ja
toinen varapuheenjohtaja vuodeksi 2016
5.
Valitaan piirihallituksen muut jäsenet v 2016 (yksi jäsen alkavaa
200-jäsenlukua kohti) sekä kullekin henkilökohtainen varamies.
6.
Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja heille varamiehet v. 2016
7.
Valitaan Suomen Reserviupseeriliiton sääntöjen edellyttämä ehdokas liittohallitukseen.
8.
Päätetään Suomen Reserviupseeriliiton sääntöjen edellyttämien edustajien valitsemisesta liittokokoukseen.
9.
Vahvistetaan piirin toimintasuunnitelma v. 2016
10. Vahvistetaan piirin jäsenmaksu v. 2016
11. Vahvistetaan piirin talousarvio v. 2016
12. Käsitellään muut piirihallituksen esittämät sekä jäsenyhdistysten vähintään (7) päivää
ennen kokousta piirihallitukselle kirjallisesti piirin kokouksen käsiteltäväksi esittämät
asiat, ei kuitenkaan yhdistyslain 23. §:ssä mainittuja, ellei niitä ole kokouskutsussa mainittu.
13. Kokouksen päättäminen.
Piirin kokouksessa on jäsenyhdistyksellä yksi (1) ääni jokaista jäsenmääränsä alkavaa satalukua kohti.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
11.
Piirihallitus
klo. 18:30 Puheenjohtaja Olli Leisti
Puheenjohtaja Olli Leisti
Aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Esa Hyytiäinen
Klo 19:15
ESITYSLISTA:Syyskokous
12.
13.
14.
15.
Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, 2 pöytäkirjan tarkastajaa ja 2 ääntenlaskijaa
Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä osanottajat (viralliset)
Hyväksytään kokouksen työjärjestys
Vahvistetaan piirin toimintasuunnitelma 2016
Vahvistetaan piirin vuoden 2016 jäsenmaksu
Vahvistetaan piirin talousarvio vuodelle 2016
Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja heille varamiehet tilikaudelle 2016
Päätetään piirihallituksen lukumäärästä seuraavaksi toimikaudeksi sääntöjen 10 §:n
määräämissä rajoissa.
Valitaan piirihallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle
Valitaan piirin edustajat Reserviläisliitto - Reservin Aliupseerien Liitto ry:n liittohallitukseen
– muut piirin mahdolliset edustajat – vaalivaliokunnan jäsen (tarvittaessa)
Käsitellään muut hallituksen esittämät tai jäsenten vähintään seitsemän (7) vuorokautta
ennen kokousta hallitukselle kirjallisesti esittämät asiat, ei kuitenkaan yhdistyslain 24 §:ssä
mainittuja, ellei niistä ole kokouskutsussa mainittu
Kokouksen päättäminen
Piirihallitus
Jäsenyhdistykset saavat lähettää virallisia edustajia ( yksi (1) jokaista alkavaa satalukua
kohti ) seuraavasti:
4: Hamina, 3: Kotka, Kouvola, 2: Elimäki, Iitti, Karhula-Kymi, Myllykoski, Valkeala, Inkeroinen,
1:Jaala, Kaakonkulma, Kuusankoski, Pyhtää, Sippola, Voikkaa
Huom! Yhdistysten tulee nimetä henkilökohtaiset varamiehet 10 §:n mukaisesti.
3/2015
13
Myllykosken RU-kerho 70 vuotias
Kymenlaakson Reserviupseeripiiri ry:n kunniapuheenjohtaja, majuri Paavo Mikkonen sai MyRUK:n 70 –vuotisjuhlan yhteydessä RU –piirin Valiokilven nro 4. Oikealla MyRUK:n
puheenjohtaja, majuri Eero Mattila
Sotakamreeri, kapteeni Reijo Pajuoja kiittää saamastaan arvonimestä. Taustalla
MyRUK:n puheenjohtaja, majuri Eero Mattila
Myllykosken Reserviupseerikerho ry perustettiin
11.4.1945, kun Lapin sota
oli vielä käynnissä. Tasavuosijuhlaa vietettiin palkitsemisien, kahvituksen ja
konsertin merkeissä pe
24.4.2015 Myllykosken
Seuratalossa, jonne juhlijoita ja onnittelijoita tuli kaikkiaan lähes 300 henkilöä.
Ennen varsinaista lappeenrantalaisen Rakuunasoittokunnan juhlakonserttia kerholaisille luovutettiin
erilaisia muistoesineitä,
joista mainittakoon kerhon
kunniapuheenjohtaja, majuri Paavo Mikkosen saama
Kymenlaakson Reserviupseeripiiri ry:n Valiokilpi nro
4. Standaareja ja plakaatteja kerhon hallitus oli myöntänyt useille aktiivikoille.
Myllykosken Seuratalon juhlasalissa pidetyn 70
–vuotisjuhlakonsertin juon-
si kerhon puheenjohtaja
majuri Eero Mattila. Rakuunasoittokuntaa johti musiikkimajuri Riku Huhtasalo. Ohjelmaan kuului
myös sosiaalineuvos, kapteeni Kari Räntilän esittämänä kaksi isänmaallista
laulua Rakuunasoittokunnan säestämänä. Konsertin
yhteydessä julkaistiin Myllykosken Reserviupseerikerhon historiikin kirjoittaneen kapteeni Reijo Pajuojan saama Sotakamreerin
arvo tasavallan presidentti
Sauli Niinistön myöntämänä. Reijo Pajuoja on 54.
suomalainen sotakamreeri.
Karjalan prikaatin komentaja, prikaatikenraali Jari
Kallio oli ainoa, jolle suotiin juhlassa virallinen puheenvuoro, jossa kenraali
toi Puolustusvoimain tervehdyksen.
Kapteeni Olavi Heikkilä, Tuulikki ja sosiaalineuvos, kapteeni Kari Räntilä, lääkintöneuvos, lääkintämajuri Kari Soininen, Karjalan prikaatin komentaja, prikaatikenraali Jari Kallio,
Riitta ja majuri Eero Mattila sekä Kirsti Heikkilä [oikealla] odottelevat juhlakonsertin alkamista.
Karhulan-Kymin reservin aliupseerien kisatuloksia
Karhulan-Kymin reservin
aliupseerit ovat erikoistuneet
ampumahiihto, ampumajuoksu ja hirvenhiihto sekä
-juoksukilpailujen järjestämiseen. Honkalan stadion
tarjoaa kisoille erinomaiset
puitteet.
Kesän tulokset:
Pistooliampumajuoksu
18.5.2015
M
Tuomo Valjus 23,20 (+2)
Lari Manninen 28,25 (+5)
M50
Matti Kunnas 27,30 (+5)
M60
Ari Suihko 31,00 (+6)
M70
Reijo Valjus 27,40 (+4)
Hannu Valjus 31,50 (+10)
Kävelysarja
Lauri Sihvola 22,05 (8 sakkoa)
Antti Pajula 22,05 (7 sakkoa)
Hirvenjuoksu ja -kävely
Kävelysarja
1. Osso Heikkilä 1090
2. Kari Lahti 1062
3. Hannu Valjus 1050
4. Vesa Pirinen 1034
5. Ari Suihko 1026
6. Matti Vanhala 998
M50
1. Tuomo Valjus 1090
2. Heikki Rautio 973
M60
1. Touko Partti 1054
2. Keijo Heijari 1038
3. Hannu Jauhiainen 916
4. Erkki Luoma 914
M70
1. Juha Auvinen 1058
2. Reijo Valjus 1034
3. Vilppu Grönlund 989
4. Mikko Penttilä 947
N
1. Sirkka Savukari 1128
Ampumajuoksu 8.9.2015 Honkala
Jauhiainen HannuKarhulan Reservinupseerikerho
Yleinen
70
Kyntäjä Ville
Karhulan -Kymin Reservinaliupseerit
Auvinen Juha
50
Valjus Reijo
Karhulan -Kymin Reservinaliupseerit
Rautio Heikki Kotkan Seudun Reserviläiset
Valjus Hannu
Karhulan -Kymin Reservinaliupseerit
Kunnas Matti
Karhulan -Kymin Reservinaliupseerit Penttilä Mikko Elimäen Reservinaliupseerit
Kävely
Kyntäjä Timo
Karhulan -Kymin Reservinaliupseerit
Lahti Kari
Haminan Seudun Reserviläiset
Puonti Janne
Kouvolan Reservinupseerit
Vanhala Matti Karhulan -Kymin Reservinaliupseerit
60
Pohjola Olli
Karhulan -Kymin Reservinaliupseerit
Suihko Ari
Karhulan Reservinupseerikerho
Luoma Erkki
14
3/2015
Pahkajärvi 8.7.2015
Maanpuolustusnaisten alkuvuosi
Kirkkoa ja retkeilyä
Maanpuolustusnaisten Liiton Kymenlaakson piirin alkuvuoteen sisältyi sekä retkeilyä että piirin ensimmäinen kirkkopyhä.
Maaliskuussa maanpuolustusnaiset järjestivät ensimmäisen kirkkopyhänsä, jota vietettiin Haminan
Marian kirkossa. Piirin puheenjohtaja Mervi Liimatainen ja varapuheenjohtaja Satu Aurala toimivat
epistolan lukijoina. Maanpuolustusnaiset myös avustivat kolehdin
keruussa.
Jumalanpalveluksen jälkeen
kirkkoherra Juha Tanska esitteli
kirkon. Lopuksi nautittiin muun
kirkkoväen kanssa kirkkokuoron
tarjoamista kahveista. Ajatuksena
on, että kirkkopyhän viettoa jatketaan ensi keväänä.
Maaliskuulle ajoittui myös piirin kevätkokous, joka pidettiin Ky-
menlaakson Liitossa Karhulassa.
Kokousesitelmänä kuultiin kansainvälisten asiain päällikkö Toni
Vanhalan esitys liiton toiminnasta.
Toukokuussa retkeiltiin Repovedellä. Alkukahvien jälkeen lähdettiin kiertämään ihastuttavaa
luontoa ja kauniita maisemia. Lopuksi palattiin kodalle, jonne apujoukot olivat sillä välin saaneet aikaan hyvät makkarahiillokset. Iloinen, reipas retki!
Syksy käyntiin kävellen
Piirin syksy aloitetaan osallistumalla YK:n kansainvälisen Rauhanpäivän kävelyyn sunnuntaina 20.9.
Kotkan Sapokassa. Piirin syyskokous pidetään 26.10. Pyhtäällä.
Kuva ja teksti: Mervi Liimatainen
18: Tulenjohtoryhmät Rosoharjussa.
RUK oli kutsunut maanpuolustusjärjestöjen jäsenistöä seuraamaan
epäsuorantulen ammuntojaan
Pahkajärvelle keskiviikkona 8.
päivänä heinäkuuta. Paikalla oli
jälleen mukava määrä kiinnostu-
neita katselijoita - noin 80 henkilöä. Kuljetukset hoituivat sujuvasti Karjalan prikaatin kahdella
linja-autolla. Tilaisuus noudatteli
pääpiirtein edellisvuosien kaavaa;
ensin kahvit Pahkajärven sotilaskodissa, sitten tulenjohtopaikalle
ja lopuksi patteriston komentopaikalle ja tuliasemiin. Kohteiden
esittely oli sujuvaa ja se oli selvästi osa oppilaiden koulutusta.
Kouluttajien lisäksi upseerioppilaat oli pantu esittelemään yksityiskohtaisesti niin tulenjohdon
kuin tuliaseman tehtäviä ja kalustoa. Nähtävillä oli sekä kevyen
krh-joukkueen että 120 mm tykkipatterin ammuntoja. Osallistujat olivat selvästi tyytyväisiä näkemäänsä. Todennäköisesti näitä
vierailuja jatketaan myös tulevaisuudessa.
Kuvat ja teksti Jorma Uski
Repoveden kansallispuistossa retkeilivät mm. Kaija Olanto-Siukola, Tarja Anttila, Eija Pekkola, Merja Isomäki, Reetta Nopanen, Aila Sahala, Irma Fransila, Liisa Setälä ja Marita Kauhanen.
Lihaskuntotesti
Myllykoskella
9: Kaakonkulman reserviläisten aktiivi Pekka Rintelä odottaa varusteitaan
Reserviupseerien ja reserviläisten
lihaskuntotesti toteutettiin jo kahdennenkymmenennen kerran Kymenlaaksossa Saviniemen kentällä Myllykoskella maanantaina
24.8.2015. Hienon sään vallitessa osallistujia saapui kaikkiaan 21
henkilö. Useampana vuonna on
mukana ollut myös edustaja naisten- sekä nuorisosarjassa. Jokainen kilpailee vain oman itsensä
kanssa. Tästä huolimatta tulostaso nousi edellisvuosia paremmaksi. Kaksi testattavaa pääsi maksi-
mitulokseen (Jouni Laurikainen
ja Topi Suomalainen). Myllykosken Reserviupseerikerhosta järjestelyvastuussa olivat Olavi
Heikkilä, Eero Mattila ja Paavo
Mikkonen. He osallistuivat omalta osaltaan myös testiin ja täten
kartuttivat aktiivisuuspisteitään.
Kun yhteistyössä huomasimme,
että ajankohdan sopiminen samalle illalle, kuin on piirihallituksen kokous, niin tämä osoittautui
hyväksi.
30: Tykkiryhmä esittelee tehtäviään.
Pääosa ryhmästä on valmistautumassa Cooperin testiin.
3/2015
15
Ahti Pajulalle KAHY:n
mestaruus
ANJALANKOSKEN LINJA OY
Puh. 020 71 81 690
[email protected]
Elimäentie 14, 46910 ANJALA
ANJALANKOSKEN
RENGAS KY
_________________________________________________________
Elimäentie 21 46910 ANJALA
0400 554 978
Merkillisen reilu!
• Huollot • öljynvaihdot • korjaukset
• katsastuspalvelu • renkaat • ilmastointihuollot
& 05 375 1220
Kaakon Asehistoriallisen yhdistyksen mestaruudesta kamppailtiin Virojoella sunnuntaina 16. elokuuta.
Seuran mestaruuden voitti Ahti Pajula Haminasta.
Kilpailussa ammuttiin kuusi eri
lajia kahdella eri ampumaradalla
Virojoella. Molemmat kiväärilajit
ja konepistoolikisa ammuttiin sadalta metriltä (10 ls.). Kaikki kolme kymmenen laukauksen pistoolikisaa ammuttiin 25 metrin matkalta.
Sotilaskiväärin voitti Leo Ruotsalainen (95/100). Puoliautomaattikiväärillä voittotuloksen ampui
niin ikään samalla pistemäärällä
(95) Jorma Kajanus. Konepistoolilla parhaan tuloksen (86) ampui
Seppo Manninen.
Sotilaskiväärikisassa ammutaan avotähtäimellisellä alkuperäiskuntoisella sotilaskäyttöön suunnitellulla kertalaukauskiväärillä. Puoliautomaattikiväärit kisassa ovat
vastaavasti avotähtäimellisiä sotilasaseita tai sellaisen pohjalta suunniteltuja, niin kutsuttuja ”reserviläiskivääreitä”. Konepistoolilaji
ammutaan kertatulella alkuperäisillä 9 millin Suomi-konepistooleilla.
Pistoolilajien kolmoisvoiton
kahmi itselleen Timo Putto ampuen pienoispistoolilla tuloksen 97,
taskupistoolilla 96 ja sotilaspistoolilla 95. Kisassa hyväksyttäviä sotilaspistooleita ovat sotilaskäyttöön
suunnitellut 7,62 millin – .45 kaliiperin pistoolit. Taskuaseen tulee olla väljyydeltään .22 – 9 milliä.
Kilpailun johtajana toimi Ahti
Pajula. Ammunnan johtajina toimivat Timo Putto ja Jaakko Puuperä.
Tulokset:
Kokonaiskisa: 1) Ahti Pajula 519,
2) Seppo Manninen 513, 3) Jaakko
Puuperä 507, 4) Leo Ruotsalainen
479, 5) Jorma Kajanus 477, 6) Timo Lindfors 462, 7) Mikko Anttila
452, 8) Juha Paavola 443, 9) Timo
Putto 442, 10) Tero Kettunen 435,
11) Matti Montonen 417, 12) Katja Korelin 366, 13) Sauli Joas 338,
14) Eetu Kettunen 265. Pekka Kallio osallistui vain kahteen lajiin yhteistuloksella 165.
Kolme parasta lajeittain:
Sotilaskivääri 100 m: 1) Leo Ruotsalainen 95, 2) Mikko Anttila 92, 3)
Ahti Pajula 91.
Puoliautomaattikivääri 100 m:
1) Jorma Kajanus 95, 2) Pekka Kallio 94. Kolmannesta sijasta puoliautomaattikiväärillä käytiin kova
kisa Seppo Mannisen, Leo Ruotsalaisen ja Juha Paavolan kesken.
Kolmannen sijan voitti Seppo Manninen (93) kolmella napakympillä
ja kahdella kympillä.
Konepistooli 100 m: 1) Seppo
Manninen 86, 2) Jaakko Puuperä
81, 3) Matti Montonen 80.
Sotilaspistooli 25 m: 1) Timo
Putto 95, 2) Leo Ruotsalainen 88.
Myös sotilaspistoolissa käytiin kolmannesta sijasta kova kamppailu
tällä kertaa tasaluvun 87 ampuneiden Ahti Pajulan, Seppo Mannisen
ja Tero Kettusen kesken. Kolmannen sijan voitti yhdellä napakympillä ja neljällä kympillä Seppo
Manninen.
Pienoispistooli 25 m: 1) Timo
Putto 97. Pienoispistoolin kakkos-
Ma-pe 8-17
& 020 756 8770, 020 756 8771
8-Viskarintie 10, Keltakangas
Hyvä näkö terveissä silmissä!
Paikallinen
näköasiantuntijasi
Kouvolankatu 15
45100 KOUVOLA
AVOINNA | MA , KE, TO, PE 9 – 17 | TI 9 –18 | LA 9 – 13
sijasta käytiin kisa 94 pistettä ampuneiden Timo Lindforsin ja Mikko Anttilan välillä. Toisen sijan
voitti Mikko Anttila kolmella napakympillä ja kahdella kympillä
jättäen Timo Lindforsin näin kolmanneksi. Katja Korelin putosi
näin 93 pisteellään neljänneksi pienoispistoolissa.
Taskupistooli 25 m: 1) Timo
Putto 96, 2) Jaakko Puuperä 94, 3)
Ahti Pajula 89.
Kymenlakson reserviläisten rynnäkkökivääriammmunnan
epäviralliset tulokset Kutsu palkintojenjakotilaisuuteen
Kymenlaakson reserviläisten rynnäkkökivääriampumakilpailun ja kesän kiväärin ja pistoolin sarjakilpailujen perinteinen palkintojenjakotilaisuus maanantaina 28.9.2015 klo 18 alkaen Kaakkois-Suomen aluetoimiston Aseveliluokassa.
Osoite: Paraatikenttä 1 (Esikuntarakennus) Kouvola
Rk-kilpailussa palkitaan henkilökohtaisen kilpailun kuusi parasta ampujaa
ja joukkuekilpailun kolme parasta joukkuetta
Sarjakilpailuissa palkitaan osallistujamääristä riippuen 1-5 parasta/sarja.
Palkittaville lähetetään henkilökohtainen kutsu.
Lisäksi arvotaan kymmenen palkintoa kaikkien osallistujien kesken
Kahvitarjoilu
Kaakkois-Suomen aluetoimistoPiirit
Henkilökohtainen kilpailu (kuuusi parasta), joukkuekilpailu (kolme parasta)
Viralliset tulokset palkintojen jaon jälkeen seuraavassa lehdessä
Henkilökohtainen kilpailu Sija Nimi
Yhdistys
1.sarja2.sarja Yhteensä napak.
1
Kivistö Heimo
Autokilta
87
95
182
2
Nurmi Joe
Kouvolan res
93
88
181
3
Tiihonen Tommi Rauhanturvaajat
86
94
180
4
Väänänen Juhani Kouvolan res
91
87
178
2
5
Seppä Mika Karhula-Kymin resau 90
88
178
1
6
Koskela Juuso Kotkan Seudun res 92
86
178
0
Joukkuekilpailu
1
Autokilta 2
838
2
Kouvolan Reserviläiset 826
3
Kouvolan Reserviupseerikerho 1 823
16
3/2015
Reserviläisliitto suojeli vuoden 2015 Salpavaellusta
Salpavaellus 2015 keräsi suurimman vaeltajamäärän yli kymmeneen vuoteen. Vaeltajia oli kaikkiaan liki 250 henkilöä. Osaltaan hyvään tulokseen vaikutti reserviläisliiton ja sen jäsenten suorittama
markkinointi. Vaelluksen taustaorganisaatiot olivat jälleen järjestäneet vaeltajille mielenkiintoiset
reittivaihtoehdot. Vaelluksen johtajana toimi ensimmäistä kertaa Antti Pakkanen. Vaeltajat otti vastaan
Reserviläisliiton puheenjohtaja,
kansanedustaja Mikko Savola. Puheessaan Savola paitsi kertasi Salpalinjan ansiot, vaati reserviläisille
lisää kertausharjoituksia ja oikeuksia mm. ammuntojen johtamiseen.
Päiväjuhlan yhteydessä järjestöillä oli perinteiseen tapaan esittelypiste yhdessä Kaakkois-Suomen
aluetoimiston kanssa. Esittelystä
huolehtivat Göran Bruun, Jorma
Uski ja Olli Luukkainen-Foa.
Vaeltajien sisäänmarssi on aina yhtä vaikuttava. Mikä parasta, mukana oli myös nuoria.
Reserviläisliiton puheenjohtaja Mikko Savola tutustui järjestöjen esittelypisteeseen. Vasemmalla aluetoimiston edustaja kapteeni Olli Luukkainen-Foa.
Reserviupseeripiirin puheenjohtaja kapteeni Pasi Laari vaelsi tällä kertaa traktorilla..
Kymenlaakson sotaveteraanipiiri järjesti keräyksen
Kerhon puheenjohtaja Eero Mattila ohjeistaa keräyksen.
Kymenlaakson sotaveteraanipiiri
järjesti keräyksen sotiemme veteraaneille sekä Myllykosken, Keltakankaan, Ummeljoen sekä Inkeroisten ja Anjalan alueilla tiistaina
ti 26.8.2014 klo 17.30 - 20.30.
Karjalan Prikaatin Kymen Jääkäripataljoona kuljetti tehtävään sekä Inkeroisiin että Myllykoskelle
kumpaankin paikkaan 50 varus-
Osa Myllykosken kerhon kerääjistä.
miestä. Keräys toteutettiin lippailla. Myllykosken Reserviupseerit
huolehtivat omalla alueellaan kuljetuksista autokunnittain kesken siten, että jokaisessa autokunnassa
oli kolme – neljä jopa kuusikin varusmiestä. Asukkaat suhtautuivat
kerääjien palautteen perusteella keräykseen varsin myönteisesti. Varusmiehet pitivät tämän kaltaista
jalkautumista siviilitehtävien pariin
mukavana vaihteluna varuskuntaelämään.
Keräysaika oli kaksi ja puoli
tuntia.