Suomen - Kymenlaakson Sähkö

Kymenlaakson Sähkö Oy:n
osavuosikatsaus 1.1.–31.8.2014
Kymenlaakson Sähkö Oy:n
osavuosikatsaus
1.1.–31.8.2014
• Lämmin sää laski sähkön myyntiä
• Asiakkuuden hallinnan uusi tietojärjestelmä otettiin käyttöön
Toimintaympäristö
Suomen bruttokansantuotteen kehitys on jatkunut edelleen heikkona. Useat viimeisimmistä ennusteista ennakoivat lievää BKT:n laskua tälle vuodelle. Ensi vuodelle odotetaan hidasta kasvua.
Kymenlaakson Sähkö haki huhtikuussa käynnistetyllä tehostamisohjelmalla keinoja kulujen säästämiseksi ja toimintatapojen uudistamiseksi.
asti, mikä omalta osaltaan myös laski sähkön tukkumarkkinahintaa alkuvuonna. Heinä- ja elokuun pitkä kuiva jakso heikensi vesivarantoja merkittävästi ja ne olivat selvästi
normaalia alhaisemmalla tasolla elokuun lopussa. Jakson
lopulla vaje oli noin 4 TWh pitkän ajan keskiarvoon verrattuna.
Energialiiketoiminta
Tukkusähkön lyhyen ja pitkän aikavälin hintanoteeraukset
laskivat selvästi keväällä ja ne saavuttivat alhaisimmat tasot
huhtikuun alussa. Vuosien 2014 ja 2015 hintanoteerausten
lasku johtui pääosin vesitilanteen merkittävästä parantumisesta. Pidemmän aikavälin noteerauksiin vaikuttivat useat
tekijät kuten uusiutuvan tuotannon kasvu, sähkön kysynnän
epävarmuus ja päästöoikeuden alhainen hinta. Sähköjohdannaisten noteeraukset nousivat kuitenkin jakson loppuvaiheessa pääosin heikentyneen vesitilanteen seurauksena. Elokuun lopussa tukkusähkön hintanoteeraus Suomen
hinta-alueella oli loppuvuodelle 42 €/MWh ja ensi talvelle
43 €/MWh tasolla. Suomen hinta-alueen noteeraus oli yli
6 €/MWh korkeampi kuin keskimääräinen Pohjoismainen
systeemihintanoteeraus.
Tammi–elokuussa spot-hinnan keskiarvo oli Suomessa
35,6 €/MWh (40,8 €/MWh). Laskua edellisvuodesta oli
12,7 %. Hintaan vaikutti olennaisesti lämmin talvi, joka leikkasi sähkön kysyntää. Vesivoimavarannot olivat pääosin
keskimääräistä korkeammalla tasolla heinäkuun alkuun
Kymenlaakson Sähkö Oy:n sähkönmyynti oli katsauskaudella 805 (895) GWh. Sähkönmyynnin väheneminen johtui
edellisvuotta lämpimämmästä säästä sekä yrityssegmentin
sähkönmyynnin laskusta. Sähkönmyynnistä 343 (322) GWh
eli 43 (36) prosenttia tuotettiin omilla voimaosuuksilla.
Konsernirakenne
Kymenlaakson Sähkö -konsernin muodostavat energia- ja
verkonrakennusliiketoimintaa harjoittava Kymenlaakson
Sähkö Oy emoyhtiönä ja verkkoliiketoimintaa harjoittava
Kymenlaakson Sähköverkko Oy tytäryhtiönä.
Kannen kuva: Ahvenkosken langerpalkkisilta työmaavalaistuksessa 2013 • Liikennevirasto / Erja Mutanen
Asiakkuuden hallinnan uusi tietojärjestelmä otettiin käyttöön toukokuun lopussa. Järjestelmän käyttöönotto parantaa mm. asiakaspalvelutilanteiden ja sopimuskäsittelyn
hoitamista.
Paikallisiin tapahtumiin osallistuttiin Wattivaunu-kiertueella. Kiertueella tavattiin runsaasti asiakkaita ja keskusteltiin
mm. sähkösopimuksista, energiansäästöstä ja etäluennasta.
Verkkoliiketoiminta
Sähköä käytettiin yhtiön vastuualueella 857 (886) GWh eli
3,6 % prosenttia vähemmän kuin vuonna 2013 vastaavaan
aikaan. Kevätkuukaudet olivat edellisvuotta lämpimämpiä. Uusia liittymissopimuksia tehtiin 183 (259) kappaletta.
Sekä pientalojen että loma-asuntojen liittymissopimusten
määrä pysyi lähes edellisvuoden tasolla, mutta muun rakentamisen liittymät vähenivät merkittävästi.
Utin taajaman sähköjakelua varmistettiin keskijännitemaakaapelilla Kaipiaisten sähköasemalta. Samalla uusittiin alueiden pylväsmuuntamoita puistomuuntamoiksi.
Verkon maakaapelointi ja muut toimitusvarmuutta parantavat työt jatkuvat lähivuosina.
Pukkilan ja Lapinjärven uusien sähköasemien suunnittelutyöt jatkuivat ja Miehikkälän uuden sähköaseman suunnittelu käynnistyi alkuvuonna.
Häiriöt normaalivuoden tasolla
Sähkönjakelun toimitusvarmuuden kannalta kulunut vuosi
on tähän saakka ollut pitkän ajan keskiarvojen mukainen,
sillä talvella ei esiintynyt lainkaan lumikuormia, mutta kesällä paikalliset ukkoset aiheuttivat melko paljon häiriöitä.
Suurhäiriöitä ei kuluneen vuoden aikana ole ollut alueellamme. Asiakkailla oli jakeluhäiriöitä 1.1.–31.8. keskimäärin
1,3 (1,1) kappaletta ja keskeytysaika oli 0,8 (0,4) tuntia.
Investoinnit sähkönjakelun toimitusvarmuuteen jatkuivat
Verkonrakennusliiketoiminta
Sähköjakelun toimitusvarmuutta parantavaa maakaapelointiohjelmaa jatkettiin myös tänä kesänä. Pyhtäällä
Huutjärven ja Kangasmäen taajaman työt siirtyivät toiseen
vaiheeseen ja Orimattilan kaapelointiurakka aloitettiin.
Kevään ja kesän aikana suurimmat verkonrakennuskohteet
olivat käynnissä Pyhtään Huutjärvellä, Utissa, Pukkilassa
sekä Myrskylän Humalakoskella. Kaikissa kohteissa keskijänniteverkkoa maakaapeloitiin. Utissa ja Myrskylässä kaa-
Talous
pelit asennettiin maasahaustekniikalla.
Kauden aikana tehdyt materiaalihankinnat olivat viime
vuotta vähäisemmät, mutta alihankinnan osuus vastaavasti
kasvoi edellisestä vuodesta.
Kauden aikana häiriöselvitystöiden määrä pysyi edellisen
vuoden tasolla. Ennakoivia kunnossapitotöitä tehtiin huolto-ohjelman mukaisesti.
Kaupintavarastointiin siirtyminen ja siitä saadut hyödyt
ovat osoittautuneet kuluvana vuonna ennakoitua paremmiksi. Materiaalitoimittajan kanssa kumppanuutta tiivistettiin entisestään. Alkukesästä hankittiin ajoneuvopaikannusjärjestelmä, joka otettiin käyttöön kauden lopussa.
Samaan aikaan otettiin käyttöön myös työnohjausjärjestelmän lisäsovellus rakennusurakkatietojen säännölliseksi
raportoimiseksi viranomaisille.
Konsernin liikevaihto katsauskaudella oli 68,9 (78,9) miljoonaa euroa. Liikevoitto oli 10,3 (14,5) miljoonaa euroa
eli 15,0 (18,3) prosenttia liikevaihdosta. Konsernin voitto
ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja oli 10,3 (14,1) miljoonaa
euroa. Sähkön myynnin voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja
veroja oli 3,6 (4,4) miljoonaa euroa ja sähkön siirron 7,6
(11,4) miljoonaa euroa.
Investoinnit olivat yhteensä 28,2 (28,5) miljoonaa euroa,
josta verkostoinvestoinnit olivat 13,9 (10,4) miljoonaa euroa ja muut investoinnit 14,3 (18,1) miljoonaa euroa.
Konsernin lainojen määrä oli 69,6 (52,7) miljoonaa euroa.
Omavaraisuusaste oli ilman liittymismaksuja 37,3 (39,6)
prosenttia ja liittymismaksujen kanssa 63,7 (67,5) prosenttia. Maksuvalmius (Quick ratio) oli 2,0 (2,7).
Konsernituloslaskelma
tuhatta euroa
Liikevaihto
1.1.–31.8.2014 1.1.–31.8.20131.1.–31.12.2013
68 933
78 855
119 425
-160
924
464
4 709
3 315
6 084
217
225
288
-354
-427
-580
-46 290
-51 272
-79 515
-6 330
-6 271
-10 357
Poistot ja arvonalentumiset
-6 721
-6 420
-10 043
Liiketoiminnan muut kulut
-3 662
-4 471
-6 950
Liikevoitto
10 342
14 459
18 818
-67
-395
-522
Voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja
10 275
14 064
18 296
Tuloverot
-2 233
-3 710
-5 288
218
169
1 195
8 260
10 523
14 203
Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden
varaston muutos
Valmistus omaan käyttöön
Liiketoiminnan muut tuotot
Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista
Materiaalit ja palvelut
Henkilöstökulut
Rahoitustuotot ja -kulut
Laskennalliset verot
Tilikauden voitto
Henkilöstö
Konsernin palveluksessa oli vuoden 2014 elokuun lopussa
160 (164) vakinaista ja 12 (15) määräaikaista henkilöä. Kesätyössä oli kymmenen henkilöä kesäkauden aikana.
Arvio loppuvuoden kehityksestä
Säätilojen vaihtelut sekä tukkusähkön markkinahinnan
kehitys vaikuttavat konsernin liiketoimintojen tuloskehitykseen. Investoinnit sähköverkon uusimiseen ja sähkön
toimintavarmuuden parantamiseen jatkuvat. Konsernin liiketoiminnan ja taloudellisen tuloksen ennakoidaan kehittyvän suunnitelmien mukaisesti.
Konsernitase
tuhatta euroa
31.8.2014 31.8.201331.12.2013
VASTAAVAA
Pysyvät vastaavat
Aineettomat hyödykkeet
14 594
14 082
13 950
Aineelliset hyödykkeet
117 136
104 299
109 313
Sijoitukset
65 397
53 404
53 316
1 562
2 765
1 784
Vaihtuvat vastaavaa
Vaihto-omaisuus
Laskennallinen verosaaminen
3 065
2 992
2 847
Rahoitusomaisuus
35 491
42 131
44 079
237 247
219 672
225 290
Yhteensä
VASTATTAVAA
Oma pääoma
Osakepääoma
Muu oma pääoma
230
230
230
88 189
86 829
90 493
5 136
6 291
5 136
63 611
49 670
44 842
62 705
61 186
61 806
17 376
15 467
22 783
237 247
219 672
225 290
Vieras pääoma
Laskennallinen verovelka
Pitkäaikaiset lainat Liittymismaksut
Lyhytaikainen vieras pääoma
Yhteensä
Konsernin tunnusluvut
31.8.2014 31.8.201331.12.2013
Liikevaihto M€
68,9
78,9
119,4
Liikevoitto M€
10,3
14,5
18,8
Liikevoitto %
15,0
18,3
15,8
2,0
2,7
1,9
Omavaraisuusaste % (ilman liittymismaksuja)
37,3
39,6
40,3
Omavaraisuusaste % (liittymismaksut mukana)
63,7
67,5
67,7
Maksuvalmius (Quick ratio)
Liiketoimintojen tunnusluvut
31.8.2014 31.8.201331.12.2013
Energia
Liikevaihto M€
43,1 49,2
73,9
Liikevoitto M€
3,4
4,3
5,7
Liikevoitto %
7,9
8,7
7,6
Verkonrakennus
Liikevaihto M€
8,5
6,8
14,1
Liikevoitto (-tappio) M€ 0,3
-0,5
0,1
Liikevoitto (-tappio) % 3,4
-7,4
0,7
Verkko (Kymenlaakson Sähköverkko Oy)
Liikevaihto M€
28,2
32,2
49,1
Liikevoitto M€
7,9
11,6
16,4
Liikevoitto %
28,0
36,0
33,5
Osavuosikatsauksen tiedot ovat
tilintarkastamattomia.
Kouvolassa 7.10.2014
KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY
Hallitus
Kymenlaakson Sähkö
Kymenlaakson Sähkö Oy
Yhdystie 7, PL 9, 47201 Elimäki
Puh. 05 778 01
www.ksoy.fi