Document

Osuuskauppasi ajankohtaisia etuja ja uutisia - Elokuu 2015
Omistajan käyntikortti
ä
st
i
g
r
e
En
arkea
SINUN ETUSI
Muista ottaa täysi hyöty
irti maksuttomista
pankkipalveluista.
Elokuun ajan Lahden
Sokokselta kaikki farkut
–20%!
Ota talteen rahanarvoiset etukupongit
Saleen.
TERVEISIÄ OSUUSKAUPASTASI
HALPUUTTAMALLA ETUA OMISTAJILLE!
Kuluvan vuoden pääteemanamme on ollut halpuuttaminen. Olemme
laskeneet merkittävästi asiakkaillemme tärkeiden ruokatuotteiden hintoja. Halpuuttamisen suunnittelu käynnistyi jo lähes pari vuotta sitten,
kun aloimme miettiä, miten voisimme tehdä asioita järkevämmin ja pienemmillä kustannuksilla kuin aiemmin. Halpuuttamisen rinnalla olemme
kampanjoineet kovasti myös laadukkuuden, kotimaisuuden ja paikallisuuden puolesta. Nämä kaikki ovat tärkeitä asioita sekä meille että asiakkaillemme. On tietysti selvää, että ruoan hinnan laskuun on omasta
myyntikatteestamme tinkimisen lisäksi vaikuttanut myös Ukrainan kriisi,
jonka seurauksena ruoan maailmanmarkkinahinnat ovat laskeneet.
YLI 150 000 OMISTAJAA
Hämeenmaalle kuluneen vuoden ensimmäinen puolikas on ollut hyvä.
Huhtikuussa ylitimme 150 000:n omistajan rajan. Käytännössä siis neljä
viidestä Kanta- ja Päijät-Hämeen taloudesta on omistajamme. Huolimatta Suomen yleisistä heikoista talousnäkymistä, olemme pystyneet
kasvattamaan asiakasmääriämme ensimmäisen vuosipuolikkaan aikana.
Ruokakaupan myynti on alkuvuonna pysynyt edellisen vuoden tasolla,
mutta kilomääräinen ruoan myynti on kasvanut pari prosenttia. Polttoaineen hintojen laskun ja autokaupan yleisen alavireen vuoksi on koko
osuuskaupan myynti ollut alkuvuonna hivenen laskussa. Tulostaso on
hyvän kuluhallinnan vuoksi pysynyt kuitenkin edellisen vuoden tasolla.
KIITOS KESÄAPULAISILLEMME
Pystyimme tänä kesänä työllistämään yhteensä lähes 1 000 kanta- ja
päijäthämäläistä nuorta. Meille on tärkeää, että nuori saa kokemusta
työelämästä ja sen säännöistä jo varhaisessa vaiheessa. Uskomme, että
lyhytaikainenkin työkokemus helpottaa työllistymistä ja uravalintojen
tekoa myöhäisemmissä elämänvaiheissa. Kiitos kaikille kesäapulaisillemme ja opiskeluintoa syksyyn!
Aurinkoista loppukesää,
Olli Vormisto
toimitusjohtaja
www.hameenmaa.fi
AJANKOHTAISTA ELOKUUSSA
KODIN TERRASTA
saat uusia ideoita pieneen pintaremonttiin ja piensisustukseen.
S-MOBIILILLA
saat S-ryhmän paikalliset edut käyttöösi missä ikinä liikutkin. Tarkista
lähelläsi olevat edut vaikka kauppareissulla. Sovelluksen voit ladata
ilmaiseksi osoitteesta s-mobiili.fi.
HAKU KANNUSTAJIIN KÄYNNISSÄ
Hämeenmaa tukee lasten ja nuorten
liikuntaa. Jaossa 25 000 € tulevan talven toimintaan. Hakuaika Kannustajat-ohjelmaan 9.8. saakkka.
hameenmaa.fi
HYÖDYNNÄ MAKSUTTOMAT
PERUSPANKKIPALVELUT!
S-Pankki hyödyttää Hämeenmaan omistajan arkea. Ottamalla käyttöön S-Pankin palvelut saat ylivoimasta hyötyä
ja helppoutta jokaisella kauppareissulla. S-Etukortin käyttäjänä sinun ei tarvitse maksaa käyttötilistä, verkkopankista ja S-Etukortti Visasta kuukausi- tai vuosimaksua.
Kortin käytöstä saat lisäksi maksutapaetua eli Bonuksen
päälle 0,5 % kaikista S-ryhmässä S-Etukortilla maksetuista
ostoksista.
S-PANKKI PALVELEE SIELLÄ MISSÄ SINÄKIN OLET
S-Pankin asiakaspalvelupisteet ovat sinua varten Prismoissa ja Sokoksella, ja ne palvelevat myös lauantaisin. Lisäksi
voit hoitaa raha-asioitasi ajasta ja paikasta riippumatta
verkkopankissa ja S-mobiilissa. Käteisen nosto ja talletus
onnistuu näppärästi S-ryhmän kauppojen kassoilla.
VAIHDA S-PANKKIIN JA HYÖDY PALVELUISTAMME
Hyödy täysillä palveluistamme ja vaihda pankkiasiointisi S-Pankkiin. Voit ohjata palkan, eläkkeen tai vaikkapa
opintotukesi S-Tilille ja hoitaa kaikkia raha-asioita S-Pankin kautta. S-Tiliä voit käyttää myös yhdessä, joten se voi
olla myös talouden yhteinen ruokatili. S-Pankissa sinulla
voi olla useita tilejä, joita voit helposti seurata esimerkiksi
puhelimessasi olevalla S-mobiili-sovelluksella.
Lisätietoja S-Pankin palveluista saat Prismasta, Sokoksesta tai osoitteesta S-pankki.fi.
Kuva: Aki Loponen/ Loma Graphics
HÄMEENMAAN PRISMAT
TYÖLLISTIVÄT
KESÄLLÄ 140 NUORTA
PRISMA
VASTUULLISIN
VÄHITTÄISKAUPAN BRÄNDI
Hämeenmaan Prismat ovat tarjonneet kesän aikana töitä yhteensä 140 paikalliselle nuorelle.
Heistä 80 on ollut Tutustu työelämään ja tienaa
–harjoittelijoita. Kesätyössä nuoret tutustuvat Prisman erilaisiin asiakaspalvelu- ja myymälänhoitotehtäviin ja saavat arvokasta kokemusta työelämästä. Oppimishaluisten nuorten ansiosta palvelumme pelaa loma-aikoinakin. Kiitos kaikille kesätyöntekijöillemme arvokkaasta avusta!
Kuulitko jo, että Prisma-ketju pärjäsi hienosti maittain arvioidussa pohjoismaisessa kestävän kehityksen brändi-indeksissä? Prisma arvioitiin keväällä julkaistussa tutkimuksessa toimialansa vastuullisimmaksi brändiksi. Hämeenmaan Prismoissa vastuullisuus merkitsee laadukkaita ja edullisia
tuotteita, hyvää palvelua, asioinnin helppoutta ja
aidosti omistajaa hyödyttävää asiakkuutta. Tervetuloa luotettaville ostoksille!
Osuuskauppa Hämeenmaan Prismojen ilmoitukset netissä – mainokset.hameenmaa.fi
PERJANTAIN LEHTI-ILMOITUKSET
ovat luettavissa jo torstaina klo 16 alkaen
ALKUVIIKON NETTI-ILMOITUS
on luettavissa maanantaina klo 7 alkaen
UUDET REPUT
KOULUTIELLE!
Koulureput
Valikoima vaihtelee
myymälöittäin.
16
alk.
95
LAHTI LAUNE
LAHTI HOLMA
HÄMEENLINNA
AVOINNA:
MA–PE 8-21
LA 8-18
SU 12-18
SÄILÖ KESÄN HERKUT TALTEEN
Marjukka
Lasten
marjanpoimuri
3
95
Quattro
Säilöntäpurkit
1
alk.
Basic Kids
Marjukka
Marjukka
Lasten marjanpoimuri
Marjanpuhdistaja
Marjanpoimuri
Lasten oma marjanpoimuri.
Hyvä lahjaidea!
Saat nopeasti ja helposti putsattua
keräämäsi marjat ja sienet.
Ergonominen malli. Metallipiikit.
5
3
3 95
95
50
Mehu-Liisa
Marjukka
Monikäyttöinen kotimainen
mehustin, höyrykeitin ja kattila.
Ruostumatonta terästä 18/10.
3-kerrospohja.
3,5 l vesiosa, 3 l mehuosa,
8 l höyryosa. Kansi on
ruostumatonta terästä. Kattilan
pohjan paksuus on 1,8mm.
Mehustin 11 l
Säilöntäsanko
kannella
Saana
3 95
1
Tilavuus 3,3 l
Säilöntätarrat 24 kpl
30
95
99
00
Mehustin
49
95
Osuuskauppa Hämeenmaan Prismojen ilmoitukset netissä – mainokset.hameenmaa.fi
PERJANTAIN LEHTI-ILMOITUKSET
ovat luettavissa jo torstaina klo 16 alkaen
ALKUVIIKON NETTI-ILMOITUS
on luettavissa maanantaina klo 7 alkaen
VARUSTEET SYKSYN
ULKOILUHETKIIN
Helkama
Jopo polkupyörä 24”
1-vaihteinen.Useita eri värejä.
Värit vaihtelevat myymälöittäin.
369
00
Sidoste
Villapohjasukat
Hiertämätön. Saumaton kärki.
Pohja anatomisesti muotoiltu.
Suomessa valmistettu.
7
95
MUISTA KYPÄRÄ!
Prismoissa laaja pyöräilykypärävalikoima, josta löytyy
jokaiselle sopiva malli.
Rukka
Sadetakki
Värit: keltainen tai sininen
Hupussa ja helmassa kiristysnauhat
sekä hihoissa painonapit, joilla voit
säätää hihojen kokoa.
44
95
Nokia Hai
Aikuisten
kumisaappaat
Kumia, tekstiilivuori.
Rukka
Sadehousut
Värit: keltainen tai sininen
Lahkeissa painonapit, joilla voit
säätää lahkeiden leveyttä.
34
95
LAHTI LAUNE
LAHTI HOLMA
HÄMEENLINNA
49
95
AVOINNA:
MA–PE 8-21
LA 8-18
SU 12-18
UPO CF105
Säiliöpakastin
Rosenlew RSP220A
Rosenlew RKP1301
A+ -energialuokan säiliöpakastin
on käyttötilavuudeltaan 210 litraa.
Pakastuskyky on 14 kg/vrk.
Energialuokka A+, Läpinäkyvät
pakastuslaatikot. Korkeus 85 cm.
Käyttötilavuus 91 l.
Säiliöpakastin
Energiataloudellinen A+
-säiliöpakastin pieneen tilaan.
Pakastusteho 6 kg/vrk, erillinen
säädettävä termostaatti.
28900
19800
Pakastin
23900
Rosenlew RJVL1651
Rosenlew RJV1351
Severin KS9827
Severin KS9807
Energiatehokas A+. Jääkaapin
käyttötilavuus 153 l.
Automaattisulatus. Turvalasihyllyt.
85cm korkea jääkaappi
pakastinlokerolla. Jääkaapin
käyttötilavuus 118 l.
A+ energialuokan jääkaappi
42 litran käyttötilavuudella.
Mitat: K 51 x L 44 x S 47 cm.
A+ energialuokka. Käyttötilavuus
30 litraa ja pakastusteho 3 kg/vrk.
Mitat: K 51 x L 44 x S 47 cm.
Jääkaappi
Jääkaappi
Pakastin
Pakastin
229 249 149 159
00
00
UPO RF 2710
Jenkkikaappi
00
00
Rosenlew RJPK1900
Energiataloudellinen A+
-jenkkikaappi mökille,
kakkosasuntoon tai pieneen
keittiöön.
299
00
Jenkkikaappi
Energialuokka A+. Jääkaapin
käyttötilavuus 132 l ja pakastimen
tilavuus 41 l.
259
00
Osuuskauppa Hämeenmaan Prismojen ilmoitukset netissä – mainokset.hameenmaa.fi
PERJANTAIN LEHTI-ILMOITUKSET
ovat luettavissa jo torstaina klo 16 alkaen
ALKUVIIKON NETTI-ILMOITUS
on luettavissa maanantaina klo 7 alkaen
Rosenlew RJKL3000
Samsung RR34H6220WW/EE
LED-valaistus, Energialuokka A+,
Turvalasihyllyt, Korkeus 185 cm.
Tilavuus 395 l.
Tilavuus on 350 litraa.
Energialuokka A+. MultiFlowtekniikka. LED-näyttö.
Jääviileäkaappi
399
00
(499,-)
Jääviileäkaappi
649
00
Rosenlew RPP2330
Samsung RZ27H6200WW/EE
Nettotilavuus on 248 litraa,
pakastuskapasiteetti 24 kg / vrk ja
energialuokka A+.
No Frost -ja MultFlow- tekniikat.
Tilavuus on 277 litraa.
Energialuokka A+. LED-näyttö.
Kaappipakastin
Kaappipakastin
399
00
(499,-)
679
00
Whirlpool BLF 8121 W
UPO FN6601
6th Sense teknologia sekä Less Frost
pakastimella. A+ energialuokka. LED
valaistus. Tilavuus 228/111L.
A+ -energialuokka. NoFrost automaattisulatus. Tilavuus on 277
litraa, pakastustehoa 18 kg/vrk.
Jääkaappipakastin
399
00
Kaappipakastin
499
00
Whirlpool BSNF 8121 W
UPO R6601
6th Sense FreshControl
MultiFlow -ilmankierto ja puhallin.
Tilavuus 228 l / 94 l.
A+ -energialuokka. Tilavuus 368 l.
Dynamic Cooling -tekniikka takaa
tasaisen ilmankierron ja lämpötilan.
Jääviileäkaappi
Jääkaappipakastin
499
00
479
00
Samsung RB31FEJNDWW/EF
Electrolux EN3441JOW
Tilavuus 310 l / 98 l. NoFrost-pakastin.
MultiFlow-tekniikka. LED-näyttö.
FrostFree, LED-valo ja energialuokka
A+. Tilavuus 226/92 l.
Jääkaappipakastin
579
00
LAHTI LAUNE
LAHTI HOLMA
HÄMEENLINNA
Jääkaappipakastin
549
00
AVOINNA:
MA–PE 8-21
LA 8-18
SU 12-18
LG F14AB8QDA1
LG RC7055AH1Z
Pyykinpesukone
Energialuokka A+++ -10%. Linkous
max. 1400 k/min. Pesutulos A.
Suoravetomoottorille 10 v. takuu.
599
00
Lämpöpumppukuivausrumpu
Energialuokka A++.
Täyttömäärä 7 kg. Itsepuhdistuva
lauhdutin. Takuu 2 vuotta.
64900
Miele WDA100
Pyykinpesukone
Täyttömäärä 7 kg.
Energiatehokkuusluokitus A++.
Linkous max. 1400 k/min.
699
00
UPO PK2720D
Pyykinpesukone
Käyttöä helpottava näyttö ja
tehokas1200 k/min linkous.
Energialuokka A++.
Täyttömäärä 1-6kg.
Bosch WAP28498SN
Bosch WTW86298SN
Linkous max. 1400 k/min.
Täyttömäärä 8 kg ja energialuokka
A+++ -30%. LED-näyttö.
10 vuoden moottoritakuu.
LED-näyttö. Täyttömäärä 8 kg.
Energialuokka A++. Äänitaso 65
dB. Automaattisesti puhdistuva
kosteudentiivistin.
Pyykinpesukone
579
00
Lämpöpumppukuivausrumpu
699
00
449
00
Rosenlew RTT6100
Pyykinpesukone
A+ -energialuokka ja C
-linkoustulos. Linkous on max.
1000 k/min ja täyttömäärä 6 kg.
299
00
Electrolux EWP1274TDW
LG F14B8QDA1
Rosenlew RTT6122
A++ -energialuokka. Linkous max.
1200 k/min ja täyttömäärä 7 kg.
Äänitaso pesussa on 60 dB(A).
Digitaalinäyttö.
Energialuokka A+++ -10%.
Täyttömäärä 1-7 kg. Linkous 1400
k/min. Suoravetomoottori 10
vuoden takuulla.
A++ -energialuokka ja B
-linkoustulos. Linkous on max.1200
k/min. Täyttömäärä on 6 kg.
LCD-näyttö.
Pyykinpesukone
299
00
Pyykinpesukone
Pyykinpesukone
449
00
399
Osuuskauppa Hämeenmaan Prismojen ilmoitukset netissä – mainokset.hameenmaa.fi
PERJANTAIN LEHTI-ILMOITUKSET
ovat luettavissa jo torstaina klo 16 alkaen
ALKUVIIKON NETTI-ILMOITUS
on luettavissa maanantaina klo 7 alkaen
00
Tikkurila
Tikkurila
Tikkurila
Peittävä vesiohenteinen
öljyä sisältävä himmeä
ulkoseinämaali.
Pellavaöljypohjainen,
täyshimmeä vesiohenteinen
punamaali.
Pellavaöljypohjainen,
täyshimmeä vesiohenteinen
punamaali.
Lassen punamaali 10 l
27
32,90
29
90
90
(7,54/l)
2,7 l (12,19/l)
90
(2,79/l)
(2,99/l)
Tikkurila
Tikkurila
Tikkurila
Erittäin hyvät säänkestoominaisuudet. Puolihimmeä
polyakrylaattimaali ulkoseinille.
Puutalon uudis- ja huoltomaalaukseen.
Erinomainen värin- ja kiillonkestävyys
sekä lianhylkivyys. Puolihimmeä kiilto.
Perinteinen puolikiiltävä
alkydiöljymaali aiemmin
maalatuille puupinnoille.
Teho öljymaali 9 l
99
Ultra Classic 9 l
22,90
0,9 l (25,44/l)
99
21,90
0,9 l (24,33/l)
47,90
2,7 l (17,74/l)
45,90
2,7 l (17,00/l)
90
Aitamaali valkea 10 l
89
90
(11,10/l)
90
(11,10/l)
39,90
Tikkurila Valtti
Tikkurila Valtti
Tikkurila Vinha
Öljypitoinen puuhun imeytyvä
suoja-aine, joka tekee puusta
vettä hylkivän ja parantaa
pintamaalin tarttuvuutta.
Vesiohenteinen puunpohjustussuoja. Parantaa pintamaalin tarttuvuutta ja hidastaa
sinistäjä- ja lahosienien vaikutusta.
Vesiohenteinen suoja
puupinnoille ulkona.
Säilyttää puun luonnollisen
pintakuvioinnin. Sävytettävissä.
Pohjuste 9 l
62
90
(6,99/l)
12,95
0,9 l (14,39/l)
27,90
2,7 l (10,33/l)
Akvabase 9 l
59
90
(6,66/l)
12,95
0,9 l (14,39/l)
27,90
2,7 l (10,33/l)
Peittävä puunsuoja 11,7 l
94
90
16,95
39,90
LAHTI LAUNE
LAHTI HOLMA
HÄMEENLINNA
HUOM! Maaleja ei saatavana Hämeenlinnan Prismasta.
67
Öljypohjainen punamaali 10 l
SÄVYTYS ERILLISEN HINNASTON MUKAAN
Maalarin talomaali 9 l
(8,11/l)
0,9 l (18,83/l)
2,7 l (14,78/l)
(8,99/l)
3 l (13,30/l)
Tikkurila
Pika-Teho 11,7 l
Vesiohenteinen talomaali
puujulkisivujen sekä vuori- ja
räystäslautoihin. Sävytettävissä.
92
16,95
35,90
90
(7,94/l)
0,9 l (18,83/l)
2,7 l (13,30/l)
AVOINNA:
MA–PE 8-21
LA 8-18
SU 12-18
Kotimaista
Broilerin fileesuikaleet
300–350 g
2
99
8,54–9,97/kg
Pågen
Pikkupuustit
240–280 g
1
Atria
Pizzat
200 g
0
79
3,95/kg
Elovena
Välipalakeksi
300 g
2
49
5,32–6,21/kg
99
9,97/kg
Arla Ingman
Jogurtit
200 g
0
35
1,75/kg
Fazer
Makeispussit
400 g
2
59
6,48/kg
Juissi
Mehut
1l
0
99
TÄLLÄ KUPONGILLA ELOKUUN
AJAN HÄMEENMAAN SALEISTA:
TÄLLÄ KUPONGILLA ELOKUUN
AJAN HÄMEENMAAN SALEISTA:
TÄLLÄ KUPONGILLA ELOKUUN
AJAN HÄMEENMAAN SALEISTA:
Kotimaista
Puolikarkea
vehnäjauho 2 kg
Ben & Jerry’s
Jäätelö
500 ml
Felix
Ketsuppi
1,25 kg
0
50
0,25/kg
Raj. 1 / talous
Hinnat voimassa
29.7.-26.8.2015
Omistajan käyntikortti
3
99
7,98/kg
Raj. 1 / talous
1
99
1,59/kg
Raj. 1 / talous
S-marketista
eväät
arkeen
helposti!
1
Suomalainen
99
0
99
Vaasan
Viipaleet
500–520 g
(1,90–1,98/kg)
1
99
Aamupala
Sulatejuustoviipaleet
200 g (9,95/kg)
1
98
Valio Olo
Ruoansulatusjogurtit
500 g (3,96/kg)
Kotimaista
Sika-nauta
jauheliha 23%
400 g (4,98/kg)
1
49
Rainbow
Pizzat
pakaste
345 g (4,32/kg)
2
99
Coca-Cola
2 x 1,5 l (0,73/l)
(sis. 2,19 +
pantit 0,80)
Omistajan käyntikortti
24.–30.8.2015
Tankkaa energiaa ja elinvoimaa syksyyn!
Sokoksessa ja Emotion Goodmanissa vietetään 24.-30.8. kauneuden ja
hyvinvoinnin teemaviikkoa. Luvassa on paljon huippuetuja sekä vinkkejä
ulkoiseen ja sisäiseen kauneuteen. Tule tutustumaan asiantuntijoiden
opastuksella ajankohtaisiin terveystuotteisiin.
Tervetuloa Tapahtuman edut myös verkkokaupasta sokos.fi
Tervetuloa!
Molkosan Vitality
275 gl
Hyödynnä HUIPPUEDUT!
(21,90)
Molkosan Fruit
200 ml
12,90
Viviania Beayty Shot
Nestemäinen kollageenihyaluronihappoC-vitamiini
7,50
(12,50)
18,Puhdas+Collagen
Water 250 ml
Natural, mustikka,
omena ja karpalo
(Tuote myynnissä vain
Sokos Lahdessa)
2,95
(4,-)
EMOTION GOODMAN ma-pe 9-21 • la 9-18 • su 12-18
SOKOS LAHTI • ma-pe 8-21 • la 8-18 • su 12-18, su 21.6.-2.8. suljettu
(23,20)
Aurinko D 50 ųg ja
300 kapselia 118g
20,-
(25,50)
S-Etukortilla elokuussa
Erä merkkikelloja hintaryhmissä
30,-, 40,-, 60,-, 80,-, 100,-, 120,LEIJONA
Esim.
Esim.
Police
40,-
80,,
(79,-)
(145,-)
Esim.
Tommy Hilfiger
100,(169,-)
Esim.
Tommy Hilfiger
120,-
Esim.
Candino
120,-
(210,-)
(225,-)
SOKOS LAHTI • ma-pe 8-21 • la 8-18 • su 12-18,
su 21.6.-2.8. suljettu
Omistajan käyntikortti
Kaikki
normaalihintaiset
MERKKIFARKUT
–20%
S-Etukortilla koko
elokuun ajan.
SOKOS LAHTI • ma-pe 8-21 • la 8-18 • su 12-18,
su 21.6.-2.8. suljettu
Omistajan käyntikortti
Elokuussa S-Etukortilla
Kaikki
normaalihintaiset
VALLILAN matot
-15%
TARJOUS:
ERÄ VALLILAN
KÄYTÄVÄMATTOJA
-50%
SOKOS LAHTI • ma-pe 8-21 • la 8-18 • su 12-18,
su 21.6.-2.8. suljettu
Omistajan käyntikortti
i
.f
at
m
se
ca
ab
Täydellinen tauko
antaa energiaa
KAHVI JA TALON
MANSIKKAWIENERI
3
50
Ilman S-Etukorttia 4,50
GRILLIPOSSU
11
90
Tarjoukset voimassa 1.7. - 31.8.2015
ABC Renkomäki • Lahti, avoinna 24h
ABC Tiiriö • Hämeenlinna, avoinna 24h
ABC Kivimaa • Lahti, avoinna 6–24
ABC Savikukko • Hollola, avoinna 6–24
ABC Forssa • avoinna 6–24
ABC Heinola • avoinna 6–24
ABC Nastola • avoinna 6–24
ABC Riihimäki • avoinna 6–24
ABC Tuulos • avoinna 6–24
ABC Padasjoki • avoinna 6–24
Ilman S-Etukorttia 13,90
ab
ca
se
m
at
.f
i
Täydellinen tauko
antaa energiaa
VUOHENJUUSTOSALAATTI
9
90
Ilman S-Etukorttia 11,90
Elokuu 2015
SMOOTHIE / FRUITIE
3€
KOTIMAISISTA
MARJOISTA
Etu voimassa ABC Renkomäen, ABC Kivimaan, ABC Nastolan,
ABC Heinolan, ABC Riihimäen, ABC Tiiriön sekä ABC Forssan
Hesburgereissa S-Etukortilla.
Kurvaa pesuun!
AJA LÄHIMPÄÄN PESUUN JA
ANNA AUTOSI SÄIHKYÄ!
• ABC Savikukko Hollola
• ABC Tuulos
• ABC Kivimaa
• ABC Pesukatu Prisma Laune
• ABC Pesukatu Tiiriö
• ABC CarWash Prisma Forssa
413 - 027
Ympäristömerkitty
pesuainejärjestelmä
Hämeenmaan ABC CarWashit:
ABC Pesukatu Prisma Laune • Lahti
ABC Pesukatu Tiiriö • Hämeenlinna
ABC Savikukko • Hollola
ABC Kivimaa • Lahti
ABC Tuulos • Tuulos
ABC CarWash Prisma Forssa • Forssa
Sato on kypsä.
Aito mustaherukan
makuinen uutuus.
Omistajan käyntikortti
Valintaa ohjaa ensisijaisesti
se tunneside, minkä vain
erinomaisella palvelulla voi
saada aikaan.
LOUNASPASSILLA
joka 11. lounas ilmaiseksi!
Elokuu 2015
e
Tervetuloa herkullisell
LOUNAALLEuu!!
Nauti niin paljon kuin
maist
Bonusta
SMOOTHIE / FRUITIE
3€
KOTIMAISISTA
MARJOISTA
joka suupalasta!
Etu voimassa Osuuskauppa Hämeenmaan
toimipaikkojen Hesburgereissa S-Etukortilla
tai Hesburgerin Bonuskortilla.
Osuuskauppa Hämeenmaan PizzaBuffat:
Prisma Holma Lahti | Prisma Laune Lahti
Prisma Hämeenlinna | Prisma Forssa | Prisma Riihimäki
OSUUSKAUPPA HÄMEENMAAN HESBURGERIT:
Prisma Holma Lahti | Prisma Laune Lahti | Sokos Lahti | Prisma Forssa
Prisma Hämeenlinna | Prisma Riihimäki | Kauppakeskus Goodman
Rahalla saa, my
M
atkailu- ja ravitsemiskauppa elää
hyvästä palvelusta. Tai oikeastaan
paremmasta, sillä pelkällä hyvällä palvelulla ei erottauduta massasta. Oletko ajatellut,
mikä saa asiakaspalvelijan toimimaan erinomaisesti? Asiakkaiden palveluodotuksia on mielenkiintoista pohtia, mutta vielä mielenkiintoisempaa
on miettiä, mikä ohjaa hotellin tai ravintolan
työntekijän antamaan hyvää palvelua. Olen tullut
tulokseen, että paremman palvelun ohjurit voi jaotella neljään luokkaan.
Ensimmäistä kutsun positiivisen kehäksi.
Tämän sisäistäneet tekevät kaikkensa paremman
palvelun eteen, koska työssä onnistuminen tuo
asiakkaalle ja siten itselle hyvän mielen. Positiivinen kehä ruokkii kehittymistä palvelun saralla,
sillä onnistumisesta syntyvä hyvä olo saa ihmisen
pitämään yhä enemmän työstään ja pyrkimään
kohti yhä parempia palvelusuorituksia.
presso.fi
Siinä
maistuu kesä!
Marjapiirakka
& kahvi
4,90
Toinen ohjureista on ammattiylpeys. Maailmankuulu hotelliketju Ritz-Carlton tunnetaan sisäisestä teesistään ’Ladies and gentlemen are serving
ladies and gentlemen’. Lupaus sisältää tunteen,
että yritys arvostaa työntekijöitään kuin asiakkaitaan ja parhaan, tahdikkaan palvelun voi taitaa
vain henkilö, joka on itse todellinen herrasmies tai
aito leidi. Nostaa varmasti ammattiylpeyttä ja lisää
sitoutumista!
Ammattiylpeydellä onkin positiivisen kehään
verrattavia seurauksia. Ero on siinä, että voimakkaimman ylpeyden omaavat eivät ajattele saavansa hyvin tehdystä työstä itselleen jotakin. He
yksinkertaisesti haluavat olla ammattikuntansa
valiojoukkoa.
Tuore kahvi tekee ihmeitä.
Voimassa 1.6.–30.8.2015
Ilman S-Etukorttia hinnaston mukaan.
Rosso Lahti, Aleksanterinkatu 16, 15140 Lahti
Rosso Hämeenlinna, Sibeliuksenkatu 3, 13100 HML
Kolmas syy hoitaa palveluammattinsa huolellisesti
on rationaalinen. Koska työstä saa korvauksen,
se tehdään työnantajan edellyttämällä tavalla ja
työnkuvan mukaisesti. Tämä perustelu tuskin saa
ketään yltämään huippupalveluun, mutta hyvää
palvelua tällaiseltakin ihmiseltä varmasti saa.
Neljäs draiveri, se raadollisin, on raha. Raha
ohjaa ihmistä voimakkaasti, ja setelitukkua vilaut-
365 hyvää syytä tulla Sokos Hotelliin, No 18:
VIHERIÖT
Golfloma alk.
81 €
/hlö/vrk/2hh
Voimassa golfkauden 2015 ajan.
Positiivisen kehä sen sijaan ruokkii yhteisöllisyyttä. Haluamme auttaa kaveria ja edesauttaa
koko työryhmämme onnistumista, koska silloin
meillä on kaikilla töissä mukavampaa. Paremman
palvelun avaimet ovatkin alan ihmisten omassa
oivalluksessa: Hyvin tehty työ palkitsee, ja koska
vietämme niin suuren osan ajastamme töissä, sen
hyvin hoitaminen on avain onnellisempaan elämään.
Täydellisessä maailmassa ohjureiden välillä on
kytkyjä. Työnantaja voi lisätä henkilökohtaisen
myyntityön palkitsevuutta ja vahvistaa positiivisen kehää esimerkiksi tulospalkkauksella. Olivat
ajat mitkä hyvänsä, raha ei nimittäin koskaan ole
merkityksetön tai turha motivaattori, kun parhaita
palvelusuorituksia metsästetään ja massasta pyritään erottumaan.
Aikoina, jolloin ihmiset ovat tarkkoja rahankäytöstään ja yleinen taloudellinen tilanne heikko,
hotellien ja ravintoloiden palveluvaatimukset
korostuvat entisestään. Kovassa kilpailussa vain
parhaat pärjäävät. Kuluttaja valitsee, ja tutkimusten perusteella sitä valintaa ohjaa ensisijaisesti
se tunneside, minkä vain erinomaisella palvelulla
voi aikaan saada.
Susa Nikula
henkilöstö- ja viestintäjohtaja
Osuuskauppa Hämeenmaa
Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri esittää Agapetuksen hulvattoman ja ajattoman komediaklassikon Syntipukki. Se kertoo Koikkalaisesta, joka
ottaa vastaan pestin tavaratalon syntipukkina.
KESÄ
TEATTERI
Mieltä virkistävä
alk.
ös lieveilmiöitä
tamalla päästään todellisiin huippusuorituksiin.
Jenkkien tippikulttuuri on ääriesimerkki, johon
tutustuin viettäessäni maassa pari vuotta alan
töissä. Luvalla sanoen, olin sika hyvä, ja ansioiden
kasvattaminen huippupalvelulla motivoi myös
minua. Sain kuitenkin pian huomata rahan raadollisemman puolen. Osa työntekijöistä tunsi suoranaista vihaa, jos asiakas ei päättänyt iltaansa tipin
ojennukseen. Toinen lieveilmiö oli se, että moni
tuijotti vain omaa pöytäänsä ja omia asiakkaitaan.
Henkilökohtaiset tipit eivät lisänneet työyhteisön
tiimihenkeä. Oma napa oli lähin.
365 hyvää syytä tulla Sokos Hotelliin, No 150:
TUTUSTU
JA VARAA:
SOKOSHOTELS.FI>
KÄY KULKIJAN
KAUTTA
-se paikallinen-
LAHTI
HEINOLA
HÄMEENLINNA
64 €
TUTUSTU
JA VARAA:
/hlö/2hh/vrk
SOKOSHOTELS.FI>
PUBS
The official
sunblock of
Finland
.
LAHTI HÄMEENLINNA
UUSI AURIS.
ENSIESITTELYSSÄ 4.–6.9.
TERVETULOA AJAMAAN!
Miksi uskoisit uuden Aurisin olevan verrattoman mukava? Usko hybridin hiljaisuutta ja
sujuvuutta. Usko bensiinimallin odotettua 1.2 T
-turbomoottoria. Usko runsasta vakiovarustelua ja Toyota Safety Sense -turvallisuusvarusteita. Usko itseäsi ja aja uusi Auris meillä!
Lanseeraustarjous! Plus-paketti puoleen hintaan
ETUSI 550 €
• Toyota Touch with Go -mediakeskus navigaattorilla
• Bi-LED-ajovalot
Auris -mallisto alkaen: autoveroton suositushinta 17.330 €, arvioitu autovero 4.416,67 €,
toimituskulut 600 €, arvioitu kokonaishinta sisältäen toimituskulut 22.346,67 €.
EU-yhdistetty kulutus 3,5-5,6 l/100 km, CO2-päästöt 79-130 g/km.
Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta.
Tarjous koskee uusia asiakastilauksia, uuden Aurisin Active ja Style -varustetasoja. Voimassa toistaiseksi.
www.vesijarvenauto.fi
Myyntimiehenkatu 4, LAHTI puh. 03- 871 510
Automyynti ark. 9–18, la 10–15
Huollon asiakaspalvelu ark. 7–18
Varaosat ark. 7–17
Omistajan käyntikortti
UUSI AVENSIS.
VIIKONLOPPUNÄYTTELYSSÄ 4.–6.9.
TERVETULOA AJAMAAN!
Uusi Avensis tietää mitä on edessä. Se tuo ensimmäistä kertaa mallistoon vakiona ennakoivia Toyota
Safety Sense -turvallisuusvarusteita, jotka auttavat
sinua ja matkustajiasi aktiivisesti välttämään onnettomuuksia. Ääritilanteissa järjestelmä tekee jopa
automaattisen hätäjarrutuksen puolestasi.
Tule koeajolle ja tunnet kuin saisit käyttöösi
kuudennen aistin.
TOYOTA SAFETY SENSE
Avensis-mallisto alkaen: autoveroton suositushinta 19.500 €, arvioitu autovero 5.803,21 €,
toimituskulut 600 €, arvioitu kokonaishinta sisältäen toimituskulut 25.903,21 €.
EU-yhdistetty kulutus 4,2-6,7 l/100 km, CO2-päästöt 108-148 g/km. Takuu 3 vuotta/100.000 km,
korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta.
Uudesta autosta kirjataan Bonusostoja
2000 euroa. Käytetystä kirjataan 1000
euroa. Huollosta ja varaosista kirjataan
ostot täysimääräisenä.
Lisätietoja: www.nelipyora.fi tai
www.vesijarvenauto.fi
Helletorpankatu 20, Hyvinkää puh. 019-871 371
Parolantie 65, Hämeenlinna p. 03-656 31
Automyynti ark. 9–18, la 10–15
Huollon asiakaspalvelu ark. 7.30 –17
Varaosat ark. 7.30–17
-Tu r v a l l i s t a e t u m a t k a a www.nelipyora.fi
FORD MONDEO JA KUGA.
Älykästä nelivetoa.
Kuga on täynnä tyylikkäitä yksityiskohtia, jotka hivelevät
silmää. Ajonautintoa täydentää älykäs AWD-nelivetotekniikka,
joka analysoi olosuhteet ja jakaa vääntövoiman eri pyörille.
Varaa oma koeajosi: automaalahti.fi
Täysin uusi Ford Mondeo herättää huomion virtaviivaisella,
vahvalla ilmeellään. Huippumuotoilu, uusimmat teknologiat ja
harkitut yksityiskohdat näkyvät myös sisätiloissa. Varaa oma
koeajosi: automaalahti.fi
FORD KUGA FWD -mallisto alk. 30.599,48 €
FORD MONDEO -mallisto alk. 29.809,52 €
AWD -nelivetomallisto alk. 36.307,05 €
FORD KUGA AWD -mallisto alk. 37.255,49 €
Hinnat sis. toim. kulut 600 €
Hinnat sis. toim. kulut 600 €
Täysin uusi Ford Mondeo AWD-nelivetomallisto alk. 36.307,05 € (autoveroton hinta 28.660 € + arvioitu autovero CO2-päästöillä 124 g/
km 7.047,05 € + toimituskulut 600 €). Ford-Mondeo -malliston CO2-päästöt 94–174 g/km ja EU-yhdistetty kulutus 3,6–7,3 l/100 km. Kuvan auto erikoisvarustein. Ford Kuga FWD-mallisto alk. 30.599,48 € (autoveroton hinta 23.050 € + arvioitu autovero CO2-päästöillä
143 g/km 6.949,48 € + toim.kulut 600 €). AWD-nelivetomallisto alk. 37.255,49 € (autoveroton hinta 28.680 € + arvioitu autovero CO2-päästöillä 135 g/km 7.975,49 € + toim.kulut 600 €).
Automaa Lahti
Saksalankatu 28, Lahti
automyynti 03-8235 141
varaosat
03-8235 144
LAHTI
Ford-huolto
03-8235 142
Monimerkkihuolto 03-8235 143
Korikorjaamo
03-8235 145
Aukioloajat:
Huolto ja varaosat ma-pe 7.30–17
Automyynti ma–pe 9 –18, la 10–15
www.automaalahti.fi
Missä ootte?!! Keikka alkaa
päälavalla ihan just!
Amarillossa burgerilla,
Kimmo sai S-mobiilista
huikeen edun!!
What??
Joo, kaks burgeria
yhden hinnalla!!
SUOMEN ETUISIN LUURI
Elokuun tarjoukset
Minisun D-vitamiini
20 mikrog 300 + 50 tabl.
•
•
Minisun Multivitamin
Junior Tähtimarja 200 + 50 tabl.
Nyt 50 tabl. kaupanpäälle!
Luuston rakentaja ja vastustuskyvyn lisääjä
•
•
Suositushinta 20,90 €
Suositushinta 22, 50 €
Rela Tabs -maitohappobakteeri 60 + 15 tabl.
Bethover B12-vitamiini
100 tabl.
UUTUUS
Muistin tueksi
Luonnollinen vadelmanmaku
1 tabletti päivässä
• Nyt 25% enemmän
• Relaa ja voi hyvin!
2490 €
19 €
90
Suositus hinta 26,80 €
(Rela Tabs Strawberry & Mild Lemon)
Suositushinta 29,50 €
(Rela Tabs Orange + D-vitamiini)
Suositushinta 22,50 €
Hämeenkatu 20, Kauppakeskus Sokos Lahti
Puh. (03) 871 710. Avoinna ma-pe 9-19, la 9-15
Johanneksenk. 4, Holman Prisma Lahti
Puh. (03) 877 680 Avoinna ma-pe 9-20, la 9-17
Tule ja ihastu!
Helmi_apt_elokuuS-bonus_290515.indd 1
Tapahtuman
järjestävät:
Nyt 50 tabl. kaupanpäälle!
Tähden muotoinen lasten
monivitamiini
1890 €
1990 €
•
•
•
Tarjoukset voimassa
elokuun loppuun.
Meiltä Bonusta
itsehoitotuotteista.
S-market Metsäkangas, Petsamonkatu 9 Lahti
Puh. (03) 7534 255 Avoinna ma-pe 9-19, la 9-15
La 12.9.2015
29.5.2015 13:36:30
Kiipula, Janakkala
Maastopuolimaraton 21,1 km
(M/N, M/N40, M/N50, M/N60, M/N 65, joukkuekisa)
Kilpakymppi 10 km
(M/N, M/N40, M/N50, M/N60, M/N 65, joukkuekisa)
Kuntokymppi 10 km (ei virallista ajanottoa)
“Maailman kaunein
maastojuoksu”
Ilmoittautumismaksu sisältää osallistumisen tapahtumaan ja mitalin,
huollon reitillä, pukuhuone-, suihku-, sauna- ja uimahallipalvelut, herkullisen
ja monipuolisen pasta-aterian lisukkeineen juoksun jälkeen noutopöydästä.
Tuhannelle ensimmäiseksi numeronsa noutaneelle runsas tuotekassi.
Kilpasarjojen kolme parasta palkitaan. Tapahtumapaikalla myös maksuton
lapsiparkki! Liikunta- ja virikesetelit käyvät maksuvälineinä.
Lisätietoa ja ilmoittautuminen: www.kiipfit.fi
Järjestäjät: Janakkalan kunta, Kiipula ja Janakkalan Jana ry Yleisurheilu
Yhteistyössä:
Ilmoittautuminen 21,1 km 10 km
1.4.–15.8.2015
45 e
35 e
16.8.–8.9.2015
55 e
45 e
Juoksija- tai S-Etukortilla 5 euron alennus
ilmoittautumismaksuista 15.8.2015 saakka.
Syy No 21
PIMENEVIEN
KOLI ON
I
S
K
O
L
I
J
N
E
O
ILT
IRTI
Villi tarjous Kolille
29.8. J
SAARILAAKKO
UOMA
18.-27.10.2015
alk.
24.9. ISMO LEIKOLA
ELA
SUT
39
65 €/vrk/hlö/2hh
Alk.
,50 €/hlö/vrk/2hh
voimassa pe-su 31.12.2015 saakka
sis. majoituksen aamiaisineen, Koli Relax Span
vapaan käytön sekä lounaan Grill it! -ravintolassa
lisää huippuesiintyjiä: kimmel.fi
Lisätiedot ja varaukset:
Break Sokos Hotel Kolin myyntipalvelu
Ylä-Kolintie 39, 83960 Koli, puh. 020 1234 662
[email protected], www.sokoshotels.fi, www.koli.fi
42 .
ELI
.H
26.9
ORIGINAL SOKOS HOTEL KIMMEL
ITÄRANTA 1, JOENSUU
K22 | PE-LA 21-04
WWW.KIMMEL.FI |
#KIMMELJOENSUU
TA N S S I • K A R A O K E • R E T R O D I S C O
LASSE VIREN 1su3nnuntaina
.9.2015
HÖLKKÄ
Lämminhenkisen 42. Lasse Virén hölkän reitti kulkee kauniissa maalaismiljöössä
juoksijalegenda Lasse Virénin kotimaisemissa.
Nelinkertainen olympiavoittaja toimii kisaisäntänä ja on tavattavissa hölkän aikana.
matkat
sarjat
osanottomaksut
31.8.2015
asti
9.9.2015
asti
jälki-ilm. paikan
päällä 13.9.2015
KILPAILUPAIKKA
Kiparkatti, Porvoontie 109, Myrskylä
LÄHTÖAJAT
Lasse Virén -juoksut 1km:
P10 klo 12:00, T10 klo 12:10,
P/T12 klo 12:20
puolimaraton 21,1km: klo 12:45
maantiejuoksu 10,3km ja patikka/
sauvakävely/ hölkkä 6,6km: klo 13:00
Lasse Virén -juoksut
1km
T/P 10v
T/P 12v
10 €
15 €
15 €
puolimaraton 21,1km
N, N40
M, M40,50,60
kuntosarja
25 €
30 €
35 €
maantiejuoksu 10,3km
N, M
25 €
30 €
35 €
ILMOITTAUTUMINEN
patikka/sauvakävely/
hölkkä
6,6km
“vauvasta
vaariin”
20 €
25 €
30 €
-3€
-3€
0€
JÄLKIILMOITTAUTUMINEN
S-etukorttialennus
Kilpailupaikalla Kiparkatissa
su 13.9.2015 klo 10.00-12.00
Lisätietoja:
050 458 3561 Matti Sainio,
[email protected]
llmoittautuminen ja info:
ARTMOCCA
Kaikki illalla hallille!
VOITA PERHEKAUSARI
Nyt on loistava tilaisuus voittaa istumapaikat koko perheelle HPK:n kotiotteluihin kaudelle 2015–2016!
Järjestämme arvonnan, jossa palkintona on yksi perhekausikortti. Perhekausikortti sisältää istumapaikat kahdelle lapselle ja kahdelle aikuiselle. Palkinnon arvo on 760 €. Osallistumisaika 1.8–15.8.2015.
VOIT OSALLISTUA ARVONTAAN OSOITTEESSA WWW.HPK.FI
Tarjouksia S-Etukortilla!
Kausikortti B3 -katsomoon alk. 35 € / kk ( 280 €, 1–8 erässä )
Kausikortti A2, A3 ja E3 -katsomoihin alk. 83,75 € / kk ( 670 €, 1–8 erässä )
10 kerran sarjalippu D2, D3, D4, E1 ja E5 -katsomoihin 179 € ( norm. 200 € )
Perhekausikortti 760 € ( 2 lasta + 2 aikuista, alarivit ja näköestepaikat )
Kampanja-aika 1.8–15.8.2015
Liput lunastettava HPK:n toimistolta; Kiekkoritarinkuja 3B,
13130 Hämeenlinna. S-Etukortti esitettävä oston yhteydessä.
#illallahallille
MBE
Herkisty konsertissa
Pe 2.10.2015 klo 13
Pe 2.10.2015 klo 19 Sibeliustalo
Jaakko Kuusisto, kapellimestari
Panu Savolainen, vibrafoni
Teemu Viinikainen, kitara
Jori Huhtala, kontrabasso
Hiljainen kylätie, Kaksi vahaa tukkijätkää, Täysikuu…
Muistatko kaikki Toivo Kärjen ikivihreät? Mestarisäveltäjä
Toivo Kärjen syntymän 100-vuotiskonsertti sukeltaa Kärjen
tuotantoon. Unohtumattomat ja koko kansan rakastamat
sävellykset osoittavat ajattomuutensa nuorempien jazzmuusikoiden käsittelyssä. Tahtipuikossa Sinfonia Lahden
kanssa jo pitempään hurmannut Jaakko Kuusisto. Tämä
konsertti on täynnä nostalgiaa, ”Kuin lapsena ennen”.
Sibeliustalon lipunmyynti
0600 393 949 (1,53 €/min+pvm)
arkisin klo 12–17,
puh.varaukset klo 11–17
R-kioskit varausten lunastus
Lipunmyynti ja varaukset
Lippupalvelu
0600 10 800 (1,96 €/min+pvm)
0600 10 020 (6,79 €/puhelu+pvm)
la hd e n k au p u n g i n or kes ter i
Liput
S-etukortilla
lipuista 5 €:n alennus
Norm. 29,50–22,50 € aik. /24,50–19,50 € eläk.
ja päiväkonsertit 24,50–19,50 € aik. ja eläk.
www.sinfonialahti.fi
YL
U
EI
SÖ US
N IN
PY T
YN A
NÖ
ST
Ä
MBE
SIN F ONISEST I YHDESS Ä:
To 20.8.2015 klo 19
Pe 21.8.2015 klo 13
Pe 21.8.2015 klo 19
Sibeliustalo, Lahti
LIPUT:
39–31 € aikuiset
35–25 € eläkeläiset
25–23 € opiskelijat (sis. toimituskulu)
sin fonisest i yhdes s ä:
S
SINfoNIA LAhTI
JAAkko kUUSISTo,
kapellimestari
RAJAToN
Lippupalvelu
www.lippupalvelu.fi
Sibeliustalon lipunmyynti
0600 393 949 (1,53 €/min+pvm)
I
o
NS RT
E
T
Tällä kertaa Beatles-konsertti
ilahduttaa myös päivällä!
SGT PEPPER’ S
k
Sinfonia Lahden ja Rajattoman Beatlessävelmät nostivat viime syksynä tunnelman
kattoon. Nyt sama mielikuvituksellinen ja
tajunnan räjäyttävä matka Beatles-tuotantoon
on taas Lahdessa – kolmessa ainutlaatuisessa
konsertissa. Tätä konserttia et halua ohittaa.
B
l ah d e n k a up ungin or ke st e r i
T LE
A
E
& kAIkkIEN AIkoJEN
LISTAYkkÖSET
Ryhmämyynti / Sinfonia Lahti
03 814 4460 (ma-pe klo 9-16)
Ryhmäalennus 2–3 €/lippu,
(vähintään 11 henk.)
YLEISÖPALAUTETTA
2014:
“Loistava! Todella vaikuttavaa
kuulla täysimittaisen
sinfoniaorkesterin
rockaavan loistavan
lauluyhtyeen kanssa.”
”Mahtava!
Unohdin välillä
hengittää, kun
ohjelma oli
niiiiin ihanaa.”
www.sinfonialahti.fi
Omistajan käyntikortti
Suuretkin toteutukset
UK-Muovi
UKOREX EPS-ERISTEET
EPS ROUTA
a
laaja valikoim
ia
n t
laadukkaita si
kipsilev yjä
Estä maan jäätyminen perustusten alla ja ehkäise pihateiden routanousut. EPS 125
lämmönjohtavuus 0,035 W/
mK. EPS 200, lämmönjohtavuus 0,033 W/mK.
EPS 100 LATTIA
Tehokkaalla alapohjaeristämisellä saavutat merkittävää
säästöä talosi lämmityskuluissa.
Lämmönjohtavuus 0,036 W/
mK.
JOUS
PYYDÄ TAR
UK-Muovi
RAUDOITUSKOROKKEET
Lakan Betoni
EM-Foam
Meiltä laaja valikoima pihakivia heti
varastosta. Koko pihan kivetyksissä kysy
myös tarjous tehdastoimitukselle!
Levyn koko: 100x585x2385
PIHAKIVET
XPS 300PP ERISTELEVY
2450
/kpl
KODIN TERRA LAHTI Simolanmutka 5, 15680 Lahti | puh. 03 813 070 | www.kodinterra.fi | avoinna ark 7–21, la 8–18, su 12–18
Kodin Terrasta!
Valitse verkosta
ja nouda myymälästä
€ €€
€
1.
ERKOSTA
VALITSE V
Valitse tuotteet, siirrä ne
ostoslistalle ja lähetä tilaus
keräiltäväksi myymälään.
@
3.
maksuta
pa
Valitse haluatko maksaa ostoksesi
heti verkossa vai osissa käyttäen
Kodin Terran verkkotiliä.
Tuotehaku
Kodin Terra
Aukioloajat
Aukioloajat
Ajankohtaista
Lue viivakoodi
Valitse myymälä
Tuotteet
Ostoslista ja
muistiinpanot
Oma
Kodin Terra
toilmoit
Saat nou
uksen
Kun tuotteet on kerätty, lähetämme
sähköpostilla ja tekstiviestillä
ilmoituksen.
Uusi, helppo avaimet käteen
-remontti omistajille
Oli remonttisi suuri tai pieni, soita
remonttisuunnittelijallemme ja
varaa ilmainen kotikäynti:
Jani Hiltunen
044 976 9748
[email protected]
Bonusta työstä ja materiaaleista!
Takuuremontit toteuttaa: rakennusliike Welhotek Oy
2.
Valit se
4.
TÄ
YYMÄLÄS
NOUDA M
Nouda valmiiksi kerätyt tuotteet
myymälän noutopisteestä.
Peräkärryn ja pakettia
REG-tuotemerkki
Vuokraa edullisesti peräkärry tai pakettia
Omistajan käyntikortti
Kuljetuspalvelu
Tilaa ostoksillesi kätevä kotiinkuljetus.
Sahauspalvelu
Sahauta levyt ja työtasot mittojen mukaa
Keittiösuunnittelu
Toimivat kalusteratkaisut keittiöön ja kod
Sisustussuunnittelu
Ota ammattilainen avuksesi kotisi kunno
Pihasuunnittelu ja -rak
7-Veljeksen ovet
VENLA, PARVEKEOVI
9-10x21, valkoinen. Lasi 12M.
499,–
Mitsubishi Heavy
Ota ammattilaiset avuksesi pihan suunnit
ILMALÄMPÖPUMPUT
Kestävä ilmalämpöpumppu kesä- ja talvikäyttöön.
Perusasennus 610€.
PERUSASENNUS
alk.
Rakentajapalvelu
995,–
Asennuspalvelu
610
€ kaikki asennukset ammattitaidolla
Hoitaa
Luotettava kumppani, kun rakennat tai r
Talomyynti
Suunnitellaan yhdessä perheesi tarpeita v
7-Veljeksen ovet
AINO, ULKO-OVI
9-10x21, valkoinen, lasilla.
665,–
+ rahti 79€
Habo
VARASTOKOUKKUSARJA
1990
S-Talotekniikkaratk
Kodin lämmityksen ja ilmanvaihdon ratkaisut s
katon alta suunnittelusta asennukseen.
Yrityspalvelu
Ammattilaisen ostopaikka.
Rahoitus
Hyviä ja edullisia rahoitusvaihtoehtoja ko
Konevuokraus
plastmo
syöksyu
o
n yt k rut aja
villa
a
t
putket sa
eissa
et
k
kätevissä pa
TTI
AKKUKONESETTI RK184 ONE+
Konepaketti sisältää puukkosahan, porakoneen, käsipyörösahan,
lampun, laturin sekä 2 kpl 18V Li-ion akkuja.(4,0ah + 1,5ah)
399,–
KODIN TERRA LAHTI Simolanmutka 5, 15680 Lahti | puh. 03 813 070 | www.kodinterra.fi | avoinna ark 7–21, la 8–18, su 12–18
auton vuokraus
auto.
Kodin Terrassa!
an.
Reg EF300
din muihin tiloihin.
u
VALKOINEN URITETTU
LAAKAOVI
Koko 7-10X21.
99,
–
99,–
ostamiseen ja muutostöihin.
kentaminen
tteluun ja rakentamiseen.
a.
remontoit.
Reg
LASIVÄLIOVI
7-9X21. Valkoinen
satiinilasi lukolla.
239,–
vastaava koti.
Reg
ULKO-OVI LASIAUKOLLA
Koot 9 ja 10 x21, hinta sisältää
ovilehden, karmin, lukkorungon ja kynnyksen.
329,–
kaisut
saman
Reg
Reg
LASIVÄLIOVI
7-9X21. Harmaa
satiinilasi lukolla.
289,–
odin remonttiin.
ULKO-OVI
Koot 9 ja 10 x21, hinta
sisältää ovilehden, karmin,
lukkorungon ja kynnyksen.
309,–
Reg
SAUNAN LASIOVI
7X19. Kirkas, harmaa, tai
pronssi. Kokolasinen saunanovi lisää ilmavuutta, tilatuntua ja valoisuutta sauna- ja
kylpyhuonetiloissa. Ovet ovat
Suomessa valmistettuja laatutuotteita!
79,–
Reg
KATTOPANEELI
REG STP 8X195X2070
VALK.
795
/m2
KODIN TERRA HÄMEENLINNA Katsastusmiehentie 9, Hämeenlinna puh. 03 84 880 | www.kodinterra.fi | avoinna ark 7–21, la 8–18, su 12–18
Myös piharakennukset
Omistajan käyntikortti
Pölkky
KESTOPUU
28X120 ruskea, uritettu
118989
/jm
/jm
Pölkky
KESTOPUU VS AB
25X95 vihreä, viistetty, sileä.
00
8989
jm
/
/jm
Pölkky
ULKOVERHOUSPANEELI
UTV HS PM 20x95mm.
Norm 1,05€/jm.
095
/jm
Pölkky
ULKOVERHOUSPANEELI
Keraplast
UTV HS PM 20x120mm.
VALOKATE
Norm 1,29/jm
Ässä-Trapetsi KI08.
119
690
/m2
/jm
Keraplast
KERA-AUTOKATOS
Valitse Weckman
– ja antaa sataa!
Lisätietoa
www.weckmansteel.fi
JOUS
PYYDÄ TAR
Soveltuu isommille autoille,
kuten tila- ja matkailuautoille
sekä veneiden säilytykseen.
Katos toimitetaan osina, helppo asentaa betonilaattojen
avulla. Saatavilla useita malleja
ja kokoja. Takuu 5 vuotta.
(Kuvan katoksen hinta)
4090,–
KODIN TERRA LAHTI Simolanmutka 5, 15680 Lahti | puh. 03 813 070 | www.kodinterra.fi | avoinna ark 7–21, la 8–18, su 12–18
Kodin Terrasta!
Luoman puutuote
VARASTO LILLEVILLA 199
Pohjan mitat: 410x300cm, pinta-ala 12,3m2, hirren paksuus
28mm, harjakorkeus 268cm.
1849,–
Luoman puutuote
VARASTOVAJA
LILLEVILLA 133
Pohjan mitat: 300x330cm,
pinta-ala 9,9m2, hirren
paksuus 34mm, harjakork.
244cm.
1549,–
Kirami
Kirami
PE muovinen, harmaa sisäosa. Halkaisija 170cm. Musta
EcoPlank-panelointi. Ulkopuolinen MACU kamina, teho 29kw.
Mukana 2m 150mm savupiippusarja lämpösuojalla ja hatulla.
PE muovinen, harmaa sisäosa. Halkaisija 170cm. Musta
Komposiitti-panelointi. Ulkopuolinen CUBE kamina, teho 35kw.
Mukana 2m 150mm savupiippusarja lämpösuojalla ja hatulla.
KYLPYTYNNYRI M MACU
EP BLACK GR
Luoman puutuote
AUTOKATOS LILLEVILLA
373 SIVUKATOKSELLA,
CITYNURKKA
Pohjan mitat: 550x290cm
+ katos 260cm, pinta-ala
30,25m2, hirren paksuus
44mm, harjakork 288cm.
KYLPYTYNNYRI COZY M
CUBE PL NB GR
2290,– 2590,–
2995,–
Misa
PUUKIUAS 11208
+ SIVUVESISÄILIÖ 17200
Sopii 8-20m3 saunoihin. Kivimäärä
max. 40kg. Sivusäiliön tilavuus on
33L. Norm 748,-.
579,
–
579,–
Harvia Sound
SÄHKÖKIUAS 6KW
Harvia Legend 240
Harvia 20 Pro
10-24m³ saunoihin, mahtava 200kg kivitila.
8-20m³ saunoihin, vahva 10mm
tulipesän kansi, kivitila 40kg.
PUUKIUAS
699,–
PUUKIUAS
339,–
5-8m³ saunoihin, kivitila 20kg.
Musta. Saatavilla myös 8kW 269€.
199,
–
199,–
KODIN TERRA HÄMEENLINNA Katsastusmiehentie 9, Hämeenlinna puh. 03 84 880 | www.kodinterra.fi | avoinna ark 7–21, la 8–18, su 12–18
Kylpyhuoneeseen
Omistajan käyntikortti
Harma
Grana
SADESUIHKUSETTI SAGA
Termostaattihanalla. Veden kulutus vain 9-10 l/min. Lautasen halk.
20cm ja materiaali ruostumatonta
terästä. Yläputkisto on korkeussäädettävä. 5 vuoden takuu.
239,–
KYLPYHUONEKALUSTE
SETTI 50 CM
Valkoinen kph-kaluste setti.
Peilikaappi LED-valolla, sähköpistokkeella sekä valokytkimellä.
IP44 luokitus. Allaskaapissa
ja peilikaapissa soft closehidastimet. Erikseen myytynä
peilikaappi 119 € ja allaskaappi
altaineen 119 €.
Yhteishintaan
219,–
Grana
PESUALLASHANA BIDEELLÄ
Grana hanoissa on patentoitu
FastFix pikakiinnitys, värikoodatut
FlexPex-putket ja vedenkulutuksesta muistuttava EcoClick toiminto.
Hana on täysmessinkiä ja takuu 5
vuotta.
85,–
X-tra
KYLPYHUONEKALUSTE
RYHMÄ 45
Setti sisältää peilikaapin, altaan ja
allaskaapin koottuna, väri kiiltävä
valkoinen, lakattu pinta peilikaapin ja allaskaappin rungossa sekä
ovessa, kätisyys vaihdettavissa.
Saatavana myös 55 leveenä hintaan 159 €/ryhmä.
129,–
/ryhmä
Grana
KEITTIÖHANA AGRION
Pesukoneventtiilillä. Pesukoneventtiili käyttää vain kylmää vettä.
Grana hanoissa on patentoitu
FastFix pikakiinnitys, värikoodatut
FlexPex-putket ja vedenkulutuksesta muistuttava EcoClick toiminto.
Hana on täysmessinkiä ja takuu 5
vuotta.
95,–
Reg
KYLPYHUONEKALUSTE MERI
Meri on klassinen kaluste kehysovilla ja kuppivetimillä. Sopii niin kotiin
kuin vapaa-ajan asuntoonkin. Hinta
sisältää: Allaskaapin 600x700x450,
posliinialtaan, peilin 600x700, korkeakaappi myydään erikseen.
Kotimaista laatua
vedeneristykseen
646,–
/ryhmä
SISÄTILOIHIN
Kerafiber
VEDENERISTYSJÄRJESTELMÄ
SISÄ- JA ULKOTILOIHIN
Kotimaista laatua
vedeneristykseen
SISÄTILOIHIN
KODIN TERRA LAHTI
Keramix A+X
VEDENERISTYSJÄRJESTELMÄ
www.kiilto.com
Simolanmutka 5, 15680 Lahti | puh. 03 813 070 | www.kodinterra.fi | avoinna ark 7–21, la 8–18, su 12–18
Kodin Terrasta!
Trio Lighting
KYLPYHUONEPLAFONDI
CLARIMO
le !
Pylväs kaupan pääl
.
arvo 19,90
Euli
GALA -POLLARIVALAISIN
Värivaihtoehtoina: valkoinen, grafiitin harmaa,
musta. Kotelointiluokka: IP44. Materiaali: runko
ja heijastinleijat pulverimaalattua alumiinia. Alkuperäinen Gala Nova on yksi Suomen suosituimpia
ulkovalaisinsarjoja. Sarjasta löytyy korkealaatuiset
valaisimet koko pihapiiriin.
7290
Upo
SÄILIÖPAKASTIN CF105
Energiataloudellinen A+ -säiliöpakastin pieneen tilaan. Pakastusteho 6 kg/vrk, erillinen säädettävä
termostaatti. Merkkivaloina vihreä
virtavalo, punainen hälytysvalo ja
keltainen pakastusvalo. Varusteena
yksi säilytyskori. Lämmönnousuaika 18 h (-18…-9 °C)) sähkökatkon
aikana. Nettotilavuus 98 L.
198,–
Upo
SÄILIÖPAKASTIN CF205
Energiataloudellinen A+ säiliöpakastin pieneen tilaan. Pakastusteho 12kg/vrk,erillinen säädettävä
termostaatti. Merkkivaloina vihreä
virtavalo, punainen hälyytysvalo ja
keltainen pakastusvalo. Varusteena
kaksi säilytyskoria. Kannessa lukko.
Lämmönnousuaika 18h (-18…-9C)
sähkökatkon aikana. Nettotilavuus
206 l.
299,–
18 W, 33 cm, 1600 lm,
3000K, Valkoinen akryylikehys, valkoinen tai harmaa
akryylikupu. Kiinteä SMD-LED
18 W. Halkaisija 33 cm. IP44.
69,–
Trio Lighting
KYLPYHUONEPLAFONDI
APART
18 W, 33 cm, 1600 lm,
3000K, Valkoinen akryylikehys
kromiraidoilla, valkoinen akryylikupu. Kiinteä SMD-LED 18
W. Halkaisija 35 cm. IP44.
69,–
Sunwind
CUSINE 110 LTR
KAASUJÄÄKAAPPI
Sunwind Cuisine 110 top on yleiskaasujääkaappi jossa iso 100 litran
viileätila yhdistettynä 10 litran
pakastelokerolla. Käyttökytkimet
jääkaapin yläreunassa varmistavat
helppokäyttöisyyden.
695,–
Sunwind
LOTUS 53 CM KAASULIESI
Lotus on tyylikäs kaasuliesi, joka
sisältää myös uunin ja neljä kaasupoltinta. Tilavan 65-litraisen uunin
kokonaisteho on 3400W. Uuni on
termostaattiohjattu ja varustettu
grillielementillä. Grillausvaihtoehdon lisäksi voit valita ylä- tai
alalämmityksen välillä.
425,–
KODIN TERRA HÄMEENLINNA Katsastusmiehentie 9, Hämeenlinna puh. 03 84 880 | www.kodinterra.fi | avoinna ark 7–21, la 8–18, su 12–18
Omistajan käyntikortti
Maalit joka paikkaan
Tikkurila
VINHA VVA 11,7 L
Puolihimmeä, vesiohenteinen peittävä
suoja puulle jättää puunsyyt vinhasti näkyviin. - Kevyt sivellä - Kestävä ja joustava
- Julkisivut, ikkunapuitteet, kaiteet, aidat,
yms. Riittoisuus: 4 –10 m²/l. 8,11 €/L.
9290
+sävytys
Tikkurila
Tikkurila
PIKA-TEHO A 11,7 L
Perinteinen himmeä talomaali - Suomen
suosituin talomaali - Vesiohenteinen, helppo työstää - Hyvä peittokyky ja erinomainen säänkesto - Lautaverhoillut ulkoseinät,
vuorilaudat yms. - Työväline: Sivellin nro T1
- Riittoisuus: 7 –10 m²/l. 7,85 €/L.
8990
+sävytys
Tikkurila
VALTTI COLOR 9 L
Väritön, voidaan sävyttää, puunsuoja ulkokäyttöön, käyttökohteet mm. ulkoseinät ja
-ovet soveltuu mm. sahatuille, höylätyille
ja kestopuupinnoille, riittoisuus 4-12 m2/l,
liuotinohenteinen. 8,54 €/L.
7690
+sävytys
VALTTI POHJUSTE 9 L
Tikkurila
TALOMAALI
ULTRA CLASSIC A 9 L
valkoinen, polyakrylaattimaali, ulkomaalaukseen, käyttökohteet mm. lautaverhoillut
ulkoseinät ja vuorilaudat yms., puolihimmeä,
vesiohenteinen, riittoisuus 4-9 m2/l. 10,99 €/L.
9890
+sävytys
Perinteinen väritön pohjuste imeytyy puuhun ja tekee käsittelemättömästä puusta
vettä hylkivän. Parantaa pintamaalin tarttuvuutta sekä puhtaanapysyvyyttä. Soveltuu
hirren, sahatun ja höylätyn puun, lämpökäsitellyn puun ja kestopuun pohjustukseen
ennen pintakäsittelyä. 6,43 €/L.
5790
Tikkurila
Tikkurila
Erittäin joustava ja kestävä vesiohenteinen
peltikattomaali, joka myötäilee alustaa. Myös
teollisten maalipinnoitteiden huoltomaalaukseen
(ei PVDF-pinnat). Kuivuu nopeasti. Peltikatot ja
-seinät, sekä teräsrakenteet kuten vesikourut,
syöksytorvet ja suojapellit. 12,11 €/L.
Pihakivikuullote vanhojen betonisten pihakiven ja laattojen värjäämiseen. Avainlippu.
4-8 m2/l yhteen kertaan levitettynä betonikivelle tai -laatalle. Ei suositella uusille
pihakiville tai imemättömille alustoille, kuten
pesubetoni tai luonnonkivi. 6,66 €/L.
PANSSARI AKVA A 9L PELTIKATTOMAALI
109,–
+sävytys
PATIO KIVIKUULLOTE EK 9L
5990
+sävytys
KODIN TERRA LAHTI Simolanmutka 5, 15680 Lahti | puh. 03 813 070 | www.kodinterra.fi | avoinna ark 7–21, la 8–18, su 12–18
Kodin Terrasta!
Reg
TALOMAALI REG PM1 9 L, VALKOINEN
Valkoinen, akrylaattimaali ulkokäyttöön käyttökohteet
mm.asuin- ja talousrakennusten puiset ulkoseinät. Riittoisuus 6-10 m2/l, puolihimmeä, vesiohenteinen. 6,99 €/L.
62
90
Reg
POHJUSTE AQUA 10 L
Väritön, pohjuste puupinnoille
ulkokäyttöön. Antaa puun
pinnalle suojan jatkomaalausta varten. Tunkeutuu syvälle
puuhun, riittoisuus 6-12m2/l,
vesiohenteinen. 5,29 €/L.
5290
Reg
SISUSTUSMAALI A 9 L,
HIMMEÄ
Akrylaattimaali sisäseinille.
Riittoisuus 6-12 m2/l, Kiiltoaste
Himmeä, Vesiohenteinen, M1luokitus, Valkoinen. 6,43 €/L.
5790
Reg
KUULLOTE AQUA 9 L
Väritön, kuultava suoja
puulle ulkokäyttöön. Suojaa
mm. kosteudelta, likaantumiselta ja sävytettynä
auringon UV-säteilyltä.
Riittoisuus 5-12 m2/l, vesiohenteinen. 7,21 €/L.
Reg
Reg
Reg
Peittävä suoja puulle
ulkokäyttöön. Vanhojen
pintojen uudelleenkäsittelyyn -seinät, aidat, ym.
Vesiohenteinen. 7,77 €/L.
Akrylaattimaali sisäkäyttöön.
Seinille ja katoille, Riittoisuus
4-10 m2/l, Täyshimmeä,
Vesiohenteinen, M1-luokitus,
Valkoinen. 4,43 €/L.
64
90
PEITTOSUOJA AQUA
PM1 9 L, VALKOINEN
6990
REMONTTIMAALI A 9 L,
PUOLIHIMMEÄ
Akrylaattimaali sisäseinille.
Riittoisuus 6-12 m2/l, Puolihimmeä, Vesiohenteinen, M1luokitus, Valkoinen. 6,66 €/L.
59
90
KATTO- JA POHJAMAALI
AP 9 L, TÄYSHIMMEÄ
3990
KODIN TERRA HÄMEENLINNA Katsastusmiehentie 9, Hämeenlinna puh. 03 84 880 | www.kodinterra.fi | avoinna ark 7–21, la 8–18, su 12–18
Omistajan käyntikortti
Everclean
KISSANHIEKAT 10L
Less Track, Multiple Cat, Extra
Strenght, Lavender. (2,29€/L).
22
90
Vitabalans
Myös eläimille
Eukanuba
KISSAN KUIVARUUAT 400G
Täysipainoinen kuivaruoka
kissoille. Kitten, Adult, Adult 7+,
Healthy Digestion, Hairball Control, Sterilised/ Weight Control.
(18,63€/kg)
745
PECTBALANS 180G
Maitohappobakteeri- valmiste lemmikin suoliston
tasapainottamiseen.
(38,33€/kg).
690
MUSH
BASIC CATANNOSPULLAT 800G
nauta-sika tai kana-kalkkuna-sika. (8,125€/kg).
650
Royal Canin
KISSAN SÄILYKELAATIKOT
Tarjous voimassa 23.8. asti.
OTA 2
ota 2
MAKSA
maksa11
MUSH
B.A.R.F BASIC
Hirven tai Poron Luut 1,5kg
alk.
670
/pussi
Royal Canin
LIFESTYLE SPORTING TRAIL
15KG TAI ENDURANCE 15KG
Erikoisravinto harrastus- tai työkoirille,
jotka joutuvat kestämään erittäin pitkiä aikoja fyysistä rasitusta. hinnat alk.
74,90 (Sporting Rail 74,90 Endurance
79,90€). Tarjous voimassa 23.8. asti.
OTA 2
ota 2
MAKSA
maksa11
Shetland
KONG WOBBLER SMALL
Hauska aktivointilelu, pysyy
pystyssä koko ajan! Myös
isompi koko 18,90€.
1490
Aristo
Eukanuba
WORKING & ENDURANCE 15KG
Erityisesti aktiivisille, paljon ulkona
liikkuville tai työskenteleville koirille
kehitetty energiapitoinen täysravinto.
(5,19€/kg).
77
90
RAUH MOOSE
HIRVENPURULUU
Hirvennahasta valmistetut
puruluut sopivat herkemmällekkin koiralle! Eri kokoisia.
Kotimainen.
alk.
8
90
KODIN TERRA LAHTI Simolanmutka 5, 15680 Lahti | puh. 03 813 070 | www.kodinterra.fi | avoinna ark 7–21, la 8–18, su 12–18
Kodin Terrasta!
Reg
Reg
Reg
Mattalakattu, 3-sauvainen tammiparketti,
Natural-lajitelma, pinta 3,5mm, lukkopontti, laudan koko:14x188x2266, paketissa
3,41m2. 101,95 €/pkt.
Vaalea mattalakattu 3-sauvainen saarniparketti, Natur-lajitelma, pinta 3,5mm,
lukkopontti, laudan koko:14x188x2266,
paketissa 3,41m2. 119 €/pkt.
PARKETTI 3S TAMMI SAND
2990
/m2
PARKETTI 3S, VALKOINEN SAARNI
LAMINAATTI NATURE MARPLE,
VAAHTERA
3490
895
/m2
Reg
Käyttöluokka 31, kuiviin sisätiloihin, Twin
Clic-lukkopontti, laudan koko:7x192x1285,
paketissa 2,47m2. 29,52 €/pkt.
Käyttöluokka 32, kuiviin sisätiloihin, Twin
Clic-lukkopontti, Laudan koko:8x192x1285,
paketissa 2,22m2. 30,96 €/pkt.
1195
/m2
/m2
Reg
Reg
LAMINAATTI HANKO, VAALEA TAMMI
Käyttöluokka 31, kuiviin sisätiloihin, Twin Clic-lukkopontti, laudan
koko:7x192x1285, paketissa 2,47m2.
22,10 €/pkt.
LAMINAATTI HALTI, TAMMI
1395
/m2
LAMINAATTI ISLA, TAMMI
Supernatural wide body, leveä lankku, viisteet kahdella sivulla, käyttöluokka 32, 1clic2go-lukkopontti, laudan koko:8x242x1285,
paketissa 2,49m2. 57,15 €/pkt.
2295
/m2
KODIN TERRA HÄMEENLINNA Katsastusmiehentie 9, Hämeenlinna puh. 03 84 880 | www.kodinterra.fi | avoinna ark 7–21, la 8–18, su 12–18
Nouda kätevästi
Omistajan käyntikortti
Lassila&Tikanoja
KPPR-Steel
65,–
Kiinteällä yläkehyksellä,
sinkitty.
TUULETUSTELINE
JÄTEASTIA JÄKKI 240L
119,–
Rainbow
KPPR-Steel
200l, musta.
5-paikkaa, sinkitty
JÄTESÄKKI
PYÖRÄTELINE
250
Jonsered
RAIVAUSSAHA
CC 2235 VECT
Monitoimiraivurin mukana
tulee siimapää, vesakkoterä
ja raivausterä suojineen sekä
Vector 3-55 valjaat. Sylinteritilavuus 34,6cc. Teho 1,3kW/1,7hv.
Polttoainesäiliö 0,6l. Paino
7,0kg. Äänenpainetaso 98db.
Takuu 2 vuotta.
549,–
5995
Jonsered
RUOHONLEIKKURI
LM 2146 M
Suomen eniten myyty ruohonleikkuri! Kevyt työntää, silppuaa ruohon
hyvin pieneksi, ja silppu voidaan
jättää nurmikon lannoitteeksi
paikoilleen. Kuulalaakeroidut pyörät
sekä kestävä ABS-runko. Moottori
Briggs&Stratton 450, Leikkuuleveys
46 cm. Takuu 2 vuotta.
299,–
Jonsered
MOOTTORISAHA
CS 2240
Teho 1,8kw, 40,9cm3, paino
ilman terävarustusta 4,3kg,
Clean Power -moottori takaa
merkittävästi pienemmät
päästöt, alhaisemman polttoaineenkulutuksen. Takuu
2 vuotta.
369,–
Bosch
OKSASILPPURI AXT 22D
Teho 2200 W, Leikkuujärjestelmä: Jyrsinterämekanismi,
Leikkuukapasiteetti: maks. Ø 38
mm, Materiaalin läpimeno: n.
170 kg/h, Leikkuunopeus: 41 1/
min, Vääntömomentti: n. 600
Nm, Kokoojasäiliö: 53 l. Paino
31,3 kg Takuu 2 vuotta.
349,–
KODIN TERRA LAHTI Simolanmutka 5, 15680 Lahti | puh. 03 813 070 | www.kodinterra.fi | avoinna ark 7–21, la 8–18, su 12–18
noutomyymälästä!
HALKOSÄKKI 40L
Kätevässä 40l verkkopussissa.
Helppo pinota ja varastoida.
yksittäin 4,95/säkki.
39,–
39,–
/10 säkkiä
/10 säkkiä
HALKOLAVA 1M3
Heittokuutio. Vain Lahdesta.
6990
VAPO
PUUPELLETTI 16 KG
(yksittäin 6,95).
30,–
/5 säkkiä
VAPO
PUUPELLETTI 500 KG
159,–
Pölkky
HÖYLÄLASTUKUIVIKE
Keinokuivatun sahatavaran
höylälastua. Soveltuu kuivikkeeksi eläinsuojiin, lemmikkieläinten alustaksi ja kompostointiin. 100% luonnon oma
tuote, kotimainen. (6,98e/
paali), yksittäin 7,90e/paali.
90 90
34
34
/5 paalia
/5 paalia
PUUBRIKETTI HOT
12 kpl/pkt. HOT-puubriketti on
laadukas ja ympäristöystävällinen
100 % polttopuu. Sopii kodin
kaikkiin tulisijoihin, voidaan polttaa ilman lisälaitteita. Noudata
tulisijavalmistajan antamia ohjeita
polttopuun määrästä, kun poltat
Hot-puubrikettejä.
390
KODIN TERRA HÄMEENLINNA Katsastusmiehentie 9, Hämeenlinna puh. 03 84 880 | www.kodinterra.fi | avoinna ark 7–21, la 8–18, su 12–18
Omistajan käyntikortti
Kaikki puutarhaan
PUUTARHAMULTA 40L
Peruslannoitettu ja kalkittu
yleismulta. Sopii puille, pensaille, nurmikolle ja kasvimaille.
(0,07/L) yksittäin 3,5 (0,09/L).
14
90
/5 säkkiä
SYKLAAMI
PUUTARHANSYKSY 20 KG
Kivennäislannoite joka sisältää
sopivassa suhteessa kaikkia
kasvien talvehtimiseen tarvitsemia
ravinteita mutta ei yhtään niiden
luonnollista rytmiä sekoittavaa
typpeä. Erittäin riittoisa. Käyttökohteet: monivuotiset koristekasvit, marjat ja hedelmäpuut, sopii
myös happaman maan kasveille ja
perustamiseen. (1,50/kg).
alk.
295 95
alk.
2
29
90
Biolan
KOMPOSTIKUIVIKE 40L
995
ULKORUUKKU 38 CM
Polyrottinkia, värit ruskea
ja harmaa.
2990
JÄNIS/ ELÄINVERKKO
120X250 CM
Silmäkoko 12,7 mm. langan
paksuus 0,8 mm.
1050
TUKISEIVÄS 150 CM
TUKISEIVÄS 200 CM
350
495
Kyllästetty, halkaisija 5 cm.
Kyllästetty, halkaisija 5 cm.
KODIN TERRA LAHTI Simolanmutka 5, 15680 Lahti | puh. 03 813 070 | www.kodinterra.fi | avoinna ark 7–21, la 8–18, su 12–18
Kodin Terrasta!
Biolan
Biolan
KOMPOSTIKÄYMÄLÄ
ECO 200L
PIKAKOMPOSTORI 220 ECO
Biojätteiden ympärivuotiseen
kompostointiin, 1-6 henkilön
käyttöön. Värit: harmaa ja vihreä.
Kotimainen.
Siisti ja toimiva käymäläratkaisu!
Lämpöeristetty, entistä parempi
eristyskyky. Entistä ympäristöystävällisempi. Tehokas ilmastointi, kuljetusta
helpottava kahva. Tilavuus n. 200L.
485,–
Kekkilä
TEHOKOMPOSTORI 225
Biojätteen ympärivuotiseen
kompostointiin. Lisävarusteena myytävän korotusosan
avulla kompostorin tilavuuden saa nostettua 325
litraan. Korotusosa 189,-.
449,–
599,–
Kekkilä
KUIVIKEKÄYMÄLÄ 50L
Käymälän voi asentaa niin huussiin kuin lämpimään sisätilaan.
Tuotteen mitat: l 500 x k 470 x s
510 mm. Valmistettu Suomessa.
Tuuletusputki, suotonesteletku ja
suotonesteen keräilyastia hankitaan erikseen.
189,–
Horisont
AEROBIN LÄMPÖKOMPOSTORI
200 DE LUXE
Käytännöllinen koko. Tilavuus 200l.
Ympärivuotiseen kompostointiin. Sisältää
lämpömittarin. Patentoitu kompostointikeuhko. Kaksi isoa tyhjennysluukkua.
Mahtuu kuljetettavaksi henkilöautossa.
179,–
Biolan
PUUTARHAKOMPOSTORI
900L
Puutarha- ja keittiöjätteen
kompostointiin.
199,–
KODIN TERRA HÄMEENLINNA Katsastusmiehentie 9, Hämeenlinna puh. 03 84 880 | www.kodinterra.fi | avoinna ark 7–21, la 8–18, su 12–18
Kaikki kesään
Kodin Terrasta!
Kodin Terra Lahti
Simolanmutka 5, Lahti
puh. 03 813 070
Kodin Terra Hämeenlinna
Katsastusmiehentie 9, Hämeenlinna
puh. 03 84 880
avoinna ark 7–21, la 8–18, su 12–18 I www.kodinterra.fi
PALLOKRYSANTEEMI
Ruukun koko 1415cm. Yksittäin 4,95.
10,–
/3 kpl
Reg
TALOMAALI PM1
9 L, VALKOINEN
Akrylaattimaali ulkokäyttöön. Riittoisuus
6-10 m2/l, 7,21 €/L.
6290
Misa
PUUKIUAS
+ SIVUVESISÄILIÖ
Sopii 8-20m3 saunoihin.
Kivimäärä max. 40kg.
Sivusäiliön tilavuus on
33L. Norm 748,-.
579,–