Anna minun laulaa valosta ja toivosta Siunauspuhe Tapiolan

Anna minun laulaa valosta ja toivosta
Siunauspuhe Tapiolan seurakunnassa 2011–2012
Marjukka Luoma
Yleisen käytännöllisen teologian pro gradu -tutkielma
Huhtikuu 2015
HELSINGIN YLIOPISTO - HELSINGFORS UNIVERSITET
Tiedekunta/Osasto - Fakultet/Sektion
Laitos - Institution
Teologinen tiedekunta
Käytännöllinen teologia
Tekijä - Författare
Marjukka Luoma
Työn nimi - Arbetets titel
Anna minun laulaa valosta ja toivosta. Siunauspuhe Tapiolan seurakunnassa 2011–2012
Oppiaine - Läroämne
Yleinen käytännöllinen teologia
Työn laji - Arbetets art
Aika - Datum
Sivumäärä - Sidoantal
Pro gradu -tutkielma
Huhtikuu 2015
75
Tiivistelmä - Referat
Tämän tutkimuksen kohteena on pappien pitämät siunauspuheet hautaan siunaamisen
toimituksessa Espoon Tapiolan seurakunnassa vuosina 2011–2012. Siunauspuheiden
kehitystä ja historiaa on tutkittu monipuolisesti myös aiemmin. Tässä tutkimuksessa aiempaa
tutkimusta syvennetään selvittämällä, millainen on nykypäivän siunauspuhe. Vuoden 2006
kirkollisten toimitusten oppaassa ohjeistetaan, että siunauspuhe rakentuu tavallisesti kolmen
aihepiirin varaan. Puheessa käsitellään vainajan persoonaa ja elämää, ihmisen
katoavaisuutta ja sen kohtaamista sekä ilosanomaa ylösnousseesta Kristuksesta kuoleman
voittajana ja syntisten vapahtajana. Tässä tutkimuksessa selvitetään, miten papit tuovat
esille näitä kolmea teemaa ja miten he eri teemoja painottavat. Teoreettisen taustan
tutkimukselle luo keskustelu siunauspuheen luonteesta. Onko siunauspuhe saarna vai
puhe? Miten kristinuskon sanoma suhteutuu pappien puheessa vainajan elämään ja
omaisten elämäntilanteeseen?
Aineisto koostuu kahdeksan Tapiolan seurakunnan papin pitämistä toimituksista ja heidän
haastatteluistaan. Kultakin papilta on nauhoitettu kaksi toimitusta, yhteensä 16 kappaletta.
Haastattelumenetelmänä oli teemahaastattelu. Toimitukset ja haastattelut äänitettiin ja
litteroitiin. Analyysi kohdistuu siunauspuheisiin, ja haastattelujen kautta etsitään selitystä
näiden puheiden sisältöön. Analyysimenetelmänä käytetään teemoittelua eli pilkkomista ja
ryhmittelyä aineistosta nousevien teemojen mukaan. Analyysin kautta muodostuvat neljä
päälukua, joista ensimmäinen käsittelee puheiden rakennetta ja valmistelua. Kolme
seuraavaa päälukua käsittelevät puheiden sisältöä: Rakenneluku luo pohjan kolmelle
sisältöä käsitteleville luvuille. Pappien tavat rakentaa puhe vaikuttavat merkittävästi siihen,
millaisia sisältöjä puheissa tuodaan esille ja miten eri sisällöt painottuvat. Rakenneluvussa
käsitellään myös pappien raamatuntekstien valintaa ja käyttöä.
Toisessa pääluvussa tarkastellaan sitä, miten papit viittaavat puheessa vainajan elämän
vaiheisiin. Vainajan elämää ja persoonaa tuodaan puheissa esille hyvin eri tavoin ja
painotuksin. Vainajan elämän muistelun kautta toisaalta haetaan yhteyttä omaisiin
ilosanoman välittämiseksi, mutta eletty elämä myös itsessään puhuttelee läsnäolijoita.
Analyysin perusteella selviää, että papit ovat kokeneet paljon käytännöllisiä haasteita
elämänkerrallisen ja vainajan persoonaan liittyvän aineksen kanssa ja että he ovat
ratkaisseet nämä haasteet monenlaisin tavoin. Kolmannessa pääluvussa käsitellään sitä,
miten papit sanoittavat omaisten tuntoja ja kysymyksiä kuolemantapauksen äärellä. Aineisto
osoittaa, että papit pyrkivät sanoittamaan erityisesti surun kokemusta mutta myös
katoavaisuuden herättämiä ajatuksia. Kuolemaa vasten avautuu elämän arvo ja merkitys.
Neljännessä pääluvussa tarkastellaan sitä, miten papit sanoittavat siunauspuheissa
kristinuskon erityissanomaa Kristuksen sovitustyön kautta avautuvasta ylösnousemuksesta
ja ikuisesta elämästä. Siihen miten ilosanomaa sanoitetaan, vaikuttavat erityisesti pappien
tavat rakentaa puhe. Toisaalta kristillistä sanomaa lähestyttiin puheissa Kristus-keskeisesti,
mutta toisaalta osa papeista sanoitti kristityn toivoa selvästi abstraktimmin. Papit kertoivat
haastatteluissa myös etsivänsä tietoisesti omanlaistaan tapaa sanoittaa toivon sanomaa.
Lisäksi tutkimus antaa ymmärtää, että myös pappien oma elämänkokemus ja työikä
vaikuttavat ilosanoman sanoittamiseen puheessa.
Tutkimus voi toimia keskustelun herättäjänä pappien kesken siitä, mitä on kristinuskon
ilosanoman sanoittaminen hautaan siunaamisen toimituksessa. Miten sanoittaa kristillistä
toivoa ajankohtaisesti ja mikä on eletyn elämän ja omaisten tilanteen asema
siunauspuheessa?
Avainsanat – Nyckelord
Siunauspuhe, hautaan siunaaminen, kirkolliset toimitukset, saarna
Säilytyspaikka – Förvaringställe
Helsingin yliopiston kirjasto, Keskustakampuksen kirjasto, Teologia
Muita tietoja
SISÄLLYSLUETTELO
1. Johdanto ............................................................................................................... 2
1.1 Tutkielman lähtökohta ................................................................................... 2
1.2. Hautaan siunaaminen kirkollisena toimituksena .......................................... 2
1.2.1. Kirkoliset toimitukset eli kasuaalitoimitukset ....................................... 2
1.2.2. Hautaan siunaaminen ............................................................................. 4
1.3. Siunauspuhe .................................................................................................. 6
1.3.1. Siunauspuheen historiaa ........................................................................ 6
1.3.2. Nykyiset siunauspuheesta annetut ohjeet .............................................. 8
1.3.3. Saarna vai puhe .................................................................................... 10
1.4. Hautaus Suomessa ...................................................................................... 13
1.5. Tapiolan seurakunta .................................................................................... 15
2. Tutkimustehtävä ja tutkimuksen toteutus .......................................................... 17
2.1. Tutkimustehtävä ......................................................................................... 17
2.2. Tutkimusmenetelmät .................................................................................. 18
2.3. Tutkimuksen toteutus, aineisto ja työn rakenne ......................................... 19
2.4. Aineiston papit ............................................................................................ 22
2.5. Aiempi tutkimus ......................................................................................... 24
3. Siunauspuheen valmistaminen........................................................................... 26
3.1. Puheiden valmistamisesta käyty keskustelu ............................................... 26
3.2. Siunauspuheiden rakenteet aineistossa ....................................................... 27
3.3. Raamatun tekstien valinta ........................................................................... 30
3.3.1. Raamatunkohtien valinnasta annetut ohjeet ........................................ 30
3.3.2. Raamatunkohdat perinteisessä puheessa ............................................. 31
3.3.3. Raamatunkohdat raamattumeditaatioissa ............................................ 34
3.3.4. Muut lainaukset Raamatun tekstien rinnalla........................................ 35
4. Vainajan persoona ja elämä ............................................................................... 36
4.1. Elämänkerralisen aineksen asema siunauspuheessa ................................... 36
4.2. Persoonalliseen ainekseen liittyvät haasteet ja niihin liittyvät ratkaisut..... 38
4.3. Persoonallisen aineksen käyttäminen siunauspuheessa .............................. 40
4.3.1. Vainajan persoonan ja elämänvaiheiden sanallinen kuvaaminen ........ 42
4.3.2. Omaisten muistojen herättäminen ....................................................... 46
4.3.3. Persoonallisen aineksen poissaolo siunauspuheesta ............................ 47
4.3.4. Tiivistetysti .......................................................................................... 48
5. Ihmiselämän katoavaisuus ja sen kohtaaminen ................................................. 48
5.1. Sielunhoidollinen ote siunauspuheessa....................................................... 48
5.2. Surun kokeminen ja surutyö ....................................................................... 49
5.3. Elämän katoavaisuus ja elämän arvo .......................................................... 54
6. Kristinuskon erityissanoma kuoleman äärellä ................................................... 57
6.1. Kristillisen hautauksen teologinen perusta siunauspuheessa ...................... 57
6.2. Kristus-keskeinen julistus aineistossa......................................................... 61
6.3. Iankaikkisuus, tuonpuoleinen ..................................................................... 64
6. Johtopäätökset.................................................................................................... 66
Lähde- ja kirjallisuusluettelo ................................................................................. 71
Lähteet ja apuneuvot .......................................................................................... 71
Kirjallisuus......................................................................................................... 71
1
1. Johdanto
1.1 Tutkielman lähtökohta
Pappi on teologian ammattilainen, jonka tehtävä on tuoda kristinuskon ilosanoma
esille ajankohtaisesti. Kristillisen hautaamisen määrääväksi aspektiksi on
luterilaisessa perinteessä muodostunut ylösnousemususko. Kontekstin luo
kyseinen kuoleman tapaus ja omaisten elämän tilanne.1 Miten nämä näkökulmat
tulevat esille siunauspuheessa ja mikä merkitys niille annetaan siunauspuheissa?
Miten papit tuovat kristinuskon sanomaa ajankohtaiseksi hautaan siunaamisen
toimituksen puheessa ja miten he huomioivat kyseisen tilanteen? Millainen on
nykypäivän hautauspuhe? Nämä kysymykset luovat pohjan tälle siunauspuhetta
käsittelevälle tutkielmalle.
Nykyisessä vuonna 2006 hyväksytyssä kirkollisten toimitusten oppaassa
kuvataan, että siunauspuhe rakentuu tavallisesti kolmen aihepiirin varaan –
vainajan persoona ja elämä, ihmisen katoavaisuus ja sen kohtaaminen sekä
ilosanomaa ylösnousseesta Kristuksesta kuoleman voittajana ja syntisten
vapahtajana.2 Papeilla on kuitenkin omat persoonalliset painotuksensa
toimituksissa ja omat tapansa soveltaa teologista tietoa kyseisessä tilanteessa.
Papit eivät yleensä ole mukana toistensa pitämissä toimituksissa ja siten monelle
kehittyy omanlainen tyyli pitää toimituksia. Tässä tutkielmassa tutkin hautaan
siunaamisessa pidettävää siunauspuhetta. Selvitän millaisia siunauspuheita papit
pitävät yhdessä pääkaupunkiseudun seurakunnassa, Tapiolan seurakunnassa.
1.2. Hautaan siunaaminen kirkollisena toimituksena
1.2.1. Kirkoliset toimitukset eli kasuaalitoimitukset
Monelle ihmiselle kirkkoon kuulumisen peruste ovat kirkolliset toimitukset.
Toimitusten suosion pohjan luo toisaalta ihmisten uskonnolliset tarpeet, toisaalta
perinne. Suosioon vaikuttaa myös se, että toimituksilla on selvä yksilöity kohde.3
Etenkin nuoret aikuiset pysyvät kirkon jäseninä, jotta heillä olisi mahdollisuus
tulla vihityksi avioliittoon kirkossa ja kastaa lapsensa.4 Kun seurakuntalaiset
osallistuvat yhä harvemmin jumalanpalveluksiin, toimitusten merkitys ihmisten ja
kirkon välisenä kontaktina, yhteyden ylläpitäjänä ja opin välittäjänä on tullut
1
Lempiäinen 2004, 213.
Kirkollisten toimitusten opas 2006, 91.
3
Heinonen 2002, 6.
4
Niemelä 2006, 59.
2
2
merkittävämmäksi.5 Toimitukset tavoittavatkin suuren osan niistä
seurakuntalaisista, jotka eivät muuten osallistu kirkon toimintaan aktiivisesti.6
Yleisimmät kasuaali- eli kirkolliset toimitukset ovat kaste, konfirmaatio,
avioliittoon vihkiminen ja hautaan siunaaminen. Muita toimituksia ovat kodin
siunaaminen, sairaan luona käynti, rukoushetki surussa sekä arkun tai uurnan
maahan kätkeminen silloin, kun hautaan siunaaminen on tapahtunut aiemmin. 7
Kirkon itseymmärryksen mukaan kirkon pyhien toimitusten tarkoitus on välittää
ihmisille yhteys Jumalaan ja osallisuus pelastukseen ihmiselämän eri vaiheiden
keskellä. Kirkollisille toimituksille on tyypillistä se, että ne liittyvät ihmisten
elämän erilaisiin muutoskohtiin, kuten syntymään, aikuistumiseen, avioliiton
solmimiseen tai kuolemaan. Elämän ajalliset lahjat ovat Jumalan hyviä lahjoja,
mutta samalla ihminen elää myös lankeemuksen ja katoavaisuuden todellisuuden
alla. Ihminen kohtaa olemassaolon perimmäiset kysymykset erityisesti elämän
käännekohdissa. Kirkon pyhät toimitukset tuovat näihin tilanteisiin Jumalan sanan
lupauksen ja Jumalan siunauksen. Samalla seurakuntalaisten osallistuminen ja
yhteinen rukous luovat seurakuntayhteyttä. Toimituksissa Jumalan sana, Jumalan
pelastusteko ja armo koskettavat ihmisen todellisuutta hänen elämänsä keskeisten
kysymysten edessä. Toimituksissa seurakunta kokoontuu kolmiyhteisen Jumalan
eteen kuulemaan evankeliumia, rukoilemaan, laulamaan virsiä ja pyytämään
Jumalan siunausta.8
Nykyisen, vuonna 2003 hyväksytyn, kirkollisten toimitusten kirjan
toimitukset seuraavat aikaisempaa enemmän jumalanpalveluksen kaavaa, mikä
liittää ne selkeämmin osaksi kirkon jumalanpalveluselämää.9 Toimituksilla on
kuitenkin myös oma luonteensa ja tehtävänsä, joka aukeaa ihmisten
elämäntilanteiden kautta. Ihmiset kokoontuvat yhteen juuri toimitukseen liittyvän
elämäntilanteen muutoksen vuoksi, ja osallistujia mietityttävät hyvin monenlaiset
tähän muutokseen liittyvät kysymykset.10
Kaikki toimituksiin osallistuvat eivät kuulu kirkkoon, ja osallistujat voivat
myös edustaa hyvin erilaisia kristillisiä ja uskonnollisia näkemyksiä. Toimitukset
kokoavat yhteen siis erilaisia ihmisiä – sekä kirkkoon kuuluvia että siihen
kuulumattomia. Siten toimituksella on aivan erityinen tavoittava luonne. Hyvin
5
Komulainen 2001, 349.
Kaunismäki 2004, 123.
7
Kirkollisten toimitusten kirja 2003, 5–9.
8
Kirkollisten toimitusten kirja 2003, 8–9.
9
Kirkollisten toimitusten kirjan komiteamietintö perustelut, 24.
10
Kirkollisten toimitusten kirja 2003, 8.
6
3
erilaiset uskonnolliset näkemykset tuovat papille haastetta tilaisuuden ja puheen
suunnitteluun, varsinkin mitä tulee opetukselliseen ainekseen.11 Myös toimituksen
konteksti, esimerkiksi osallistujien muuttunut elämäntilanne ja muutoksen
aiheuttamat tunteet, asettaa toimituspuheille aivan omat vaatimuksensa.
Kirkollisten toimitusten oppaassa ohjeistetaankin, että toimituspuheet tukeutuvat
sekä raamatuntekstiin että ihmisten elämäntilanteeseen.12
Kasuaalitoimitusten puheen merkitystä ja tavoitteita kuvaillaan sanoilla
opetuksellinen eli katekeettinen, sielunhoidollinen, yhteisöllinen ja hengelliseen
ohjaukseen liittyvä. Kirkollisten toimitusten oppaan mukaan puheen perimmäinen
tavoite on ihmisen vapautuminen uskoon ja rakkauteen Jumalan tahdon
mukaisesti. Lisäksi sen tarkoitus on selventää toimituksen hengellistä sisältöä.
1.2.2. Hautaan siunaaminen
Laajassa merkityksessä hautauksella viitataan aikaa kuoleman hetkestä hautaan
laskemiseen asti. Näissä vaiheissa omaisia tukee sairaalan henkilökunta,
hautaustoimiston työntekijät sekä seurakunnasta pappi, kanttori ja suntio.
Suppeammassa merkityksessä hautaus voidaan nähdä synonyymina tilaisuudelle,
jossa hautaan laskeminen toteutetaan, tai synonyymina hautaan laskemiselle.
Kirkollisten toimitusten kirjassa hautausta käytetään yläotsikkona kolmelle
hautaustoimituskaavalle, jotka ovat hautaan siunaaminen, hautausmessu ja
maahan kätkeminen. Hautaan siunaamisen kaava on näistä yleisimmin käytetty.
Hautausmessussa yhteys jumalanpalveluselämään konkretisoituu ehtoollisen
kautta. Maahan kätkemisen kaava on puolestaan kaava rukoushetkelle, kun uurna
tai tuhka kätketään maahan tai kun vainaja lasketaan hautaan toisella
paikkakunnalla varsinaisen hautaan siunaamisen jo tapahduttua. Tässä
tutkielmassa keskityn käsittelemään nimenomaan hautaan siunaamista.
Hautaan siunaamisen toimitus alkaa johdannolla. Ensin lauletaan virsi, jota
seuraavat alkusiunaus ja johdantosanat. Johdantosanat on mahdollista suunnitella
itse, mutta myös käsikirja sisältää neljä vaihtoehtoa, joissa korostetaan
ylösnousemususkoa ja toivoa. Johdantoon on mahdollista sisällyttää
synnintunnustus ja synninpäästö. Johdantoa seuraa psalmi ja rukous.13
Johdannon jälkeen siirrytään sana-osioon, joka sisältää raamatunlukua ja
puheen. Käsikirja antaa kaksi vaihtoehtoa siunauspuheen pitämiseen. Vaihtoehto
11
Komulainen 2001, 349.
Kirkollisten toimitusten opas 2006, 91–92.
13
Kirkollisten toimitusten kirja 2003, 198–206.
12
4
A:ssa valitaan yksi raamatunkohta, jota seuraa puhe. Käsikirja sisältää useita
tekstivaihtoehtoja, joista voidaan valita tilanteeseen sopivin. Raamatun kohdat on
mahdollista myös valita kirkkovuoden teksteistä. Käsikirja sisältää kaksi valmista
puhetta, mutta suosituksena on puheen valmistaminen itse kyseistä tilannetta
varten. Sana- osan vaihtoehto B on raamattumeditaatio, jossa raamatunkohtia
valitaan eri teemoista. Meditaation aikana Raamatun tekstit ja papin sanat
vuorottelevat. 14
Sana-osiota seuraa siunaaminen, jonka alkuun on mahdollista ottaa mukaan
uskontunnustus. Siunaussanojen aikana pappi laittaa arkun päälle hiekkaa kolme
kertaa, mitä seuraa virsi ja rukous. Siunaussanat on mahdollista lausua myös
haudalla.15
Päätös sisältää Herran siunauksen ja päätösmusiikin. Usein haudan äärellä
lausutaan arkun laskemisen yhteydessä vielä rukous ja lauletaan virsi.
Siunaustilaisuuden yhteydessä vainajan läheiset muistavat vainajaa kukilla. Kukat
voidaan laskea joko heti alussa tai siunauksen jälkeen. Kukat lasketaan uudestaan
haudalle arkun laskemisen jälkeen.16
Seuraavassa esitän hautaan siunaamisen kaavan tiivistetyssä muodossa.
Sisennetyt osat ovat vapaaehtoisia.
I Johdanto
1. Virsi
2. Alkusiunaus
Siunaus
Vuorotervehdys
3. Johdantosanat
4. Yhteinen rippi
Synnintunnustus
Synninpäästö
5. Psalmi
6. Rukous
II Sana
7. Raamatunluku ja puhe / raamattumeditaatio
III Siunaaminen
8. Uskontunnustus
9. Siunaussanat
10. Virsi
11. Rukous
12. Isä meidän
IV Päätös
13. Siunaus
14. Päätösmusiikki
14
Kirkollisten toimitusten kirja 2003, 206–220.
Kirkollisten toimitusten kirja 2003, 197, 220–229,
16
Kirkollisten toimitusten opas 2006, 87–88.
15
5
15. Rukous haudalla
16. Hautaan laskeminen
Kirkollisten toimitusten oppaassa kuvataan, että kristillisessä hautauksessa
vainaja saatetaan haudan lepoon ja Jumalan haltuun, muistetaan vainajaa ja
rukoillaan hänen puolestaan sekä lohdutetaan surevia ja julistetaan heille
evankeliumia Kristuksen ylösnousemuksesta ja jälleennäkemisen toivosta.17
Hautaan siunaamisen toimituksella voidaan nähdä olevan monta merkitystä.
Koska hautaan siunaamisessa kirkko ilmaisee uskonsa sisällön, toimituksella on
opetus- ja julistusmerkitys. Selvimmin tämä merkitys tulee esille siunauspuheessa
ja raamatunluvussa, mutta myös muilla yksityiskohdilla on merkityksensä.18
Opetuksen ja julistuksen lisäksi toimitus on kirkon harjoittamaa
sielunhoitoa, jossa katoavaisuuden ajatus sekä ikävä ja kaipaus ovat läsnä. Se,
millaisen sielunhoidollisen sävyn toimitus saa, riippuu paljon siitä, millainen
vainaja oli ja millaiset olivat hänen läheiset ihmissuhteensa. Sielunhoidolliseen
näkökulmaan vaikuttaa vahvasti myös vainajan kuoleman tapa. Opetuksellisen ja
sielunhoidollisen näkökulman lisäksi hautaan siunaaminen on aina kirkon
jumalanpalvelusta.19
Sen lisäksi että hautaan siunaaminen on kirkon pyhä toimitus, hautajaiset
ovat suvuille merkittävä perhejuhla, siirtymäriitti. Siirtymäriitit liittyvät
ihmiselämän tiettyihin taitekohtiin, joissa muutos on tuntuva. Riitit auttavat uuden
roolin omaksumista ja tuovat vakautta muutoksessa. Ne myös auttavat tunteiden
hallinnassa. Riittien kautta opitaan yhteisön arvoja ja normeja ja siirretään niitä
sukupolvelta toiselle.20
1.3. Siunauspuhe
1.3.1. Siunauspuheen historiaa
Toimituksissa pidettävät puheet eivät ole täysin kristillinen keksintö, vaan
hautaus- ja muistopuheita on pidetty jo antiikin aikaan. Tuolloin
Yleisinhimillisenä tapana hautauspuhe tuli käyttöön myös kristillisessä
hautauksessa.21 Toisaalta ruumissaarna tai puhe ei ole minään aikana täysin
puuttunut kristillisestä hautauksesta, mutta se ei ole myöskään koskaan ollut
17
Kirkollisten toimitusten opas 2006, 83.
Lempiäinen 2004, 214–215.
19
Lempiäinen 2004, 214–2015.
20
Sihvo 1992, 31–32.
21
Heinonen 2002, 7–8; Kurvinen 1940, 10.
18
6
kaikkia hautauksia koskeva tapa.22 Puheen sijainti, sisältö ja muoto on vaihdellut
historian aikana teologisten virtausten mukana. Uskonpuhdistuksen puhdistuksen
myötä toimituksen funktio ei ollut enää vainajien auttaminen kiirastulesta vaan
elävien ruokkiminen Jumalan sanalla. Siten saarna muodostui keskeiseksi
elementiksi hautauskäytännössä. Luther painotti ruumissaarnoissaan katolisesta
käytännöstä poikkeavalla tavalla Kristuksen pelastustekoa, sovitusta ja
ylösnousemusta kristillisen toivon perustana. Tästä muodostui luterilaisen
hautauspuheen malli.23
Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa hautauspuhe on ollut pitkään
vapaaehtoinen, välillä jopa kielletty. Vuoden 1719 kiellon jälkeen hautauspuhe
tuli mukaan toimituksiin 1800-luvulla. Vuoden 1886 käsikirjassa puhe mainitaan
vain hautauskaavan liitteessä ja vuoden 1913 kaavan mukaan hautauspuhe
pidetään, milloin se katsotaan soveliaaksi. Vasta vuoden 1963 vuoden käsikirja
jättää pois maininnan puheen vapaaehtoisuudesta.24 Vuonna 1963 hyväksytyssä
kirkollisten toimitusten kirjan ohjeissa yksilöllinen aines käsitetään lyhyeksi
elämänkerraksi, joka muodostuu erilliseksi siunauspuheen osaksi.25 Kirjassa on
kolme vaihtoehtoista valmista puhetta, joista ensimmäinen on yleispuhe, toinen on
tarkoitettu käytettäväksi nuorta siunatessa ja kolmas on sopiva paljon kärsinyttä
siunattaessa.26 Vuoden 1980 käsikirjaehdotuksessa pyrittiin siihen, että
toimituksissa käytettäisiin aina kaavojen valmiita puheita. Vuonna 1984
kirkolliskokous kuitenkin palautti vapaiden puheiden mahdollisuuden ja vuonna
1984 hyväksytyssä kirkollisten toimitusten kirjassa valmiiden puheiden määrä on
rajattu yhteen yleispuheeseen.27 1989 valmistuneessa kirkollisten toimitusten
oppaassa annetaan lisää ohjeita puheen pitämiseen mainitsemalla, että vapaa puhe
antaa tilaisuuden tuoda puheeseen persoonallisia piirteitä esimerkiksi kuvaamalla
vainajan elämänvaiheita. Myös omaisten persoonallinen puhuttelu mahdollistuu.
Näitä ohjeita kuitenkin seuraa varoitus liiallisesta edesmenneen kehumisesta sekä
ohje pitäytyä totuudessa. Vääristelevä puhe saattaa nimittäin heikentää
toimituksen merkitystä.28
22
Merkel 1980, 747.
Heinonen 2002, 10.
24
Heinonen 2002, 13.
25
Heinonen 2002, 21.
26
Kirkollisten toimitusten kirja 1963, 49–51.
27
Kirkollisten toimitusten kirja 1984, 88.
28
Kirkollisten toimitusten opas 1989, 65–66.
23
7
Monet Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nykyisistä papeista ovat
ehtineet työuransa aikana käyttää kolmea viimeisintä kirkollisten toimitusten
kirjaa. Niiden ohjeet ovat vaikuttaneet papeille muotoutuneisiin tapoihin pitää
toimituksia. Näissä kolmessa viimeisimmässä, vuosien 1963, 1984 ja 2003,
kirkollisten toimitusten kirjoissa kasuaalitoimituksessa pidettävästä puheesta
käytetään nimitystä puhe. Hautaan siunaamiseen sisältyvästä puheesta voidaan
käyttää nimitystä kasuaalipuhe, hautauspuhe tai siunauspuhe.29 Nimitysten
erilaisista painotuksista huolimatta käytän niitä tässä työssä synonyymisesti.
1.3.2. Nykyiset siunauspuheesta annetut ohjeet
Kirkollisten toimitusten kirjoissa on annettu viralliset ohjeet toimitusten, kuten
hautaan siunaamisten pitämiseen. Toimitusten kirjoissa on annettu toimituksessa
käytettävät raamatunkohdat ja lyhyet ohjeet puheen pitämiseen. Kirjoista löytyy
myös esimerkkipuheita, joita papit ovat voineet käyttää suoraan tai soveltaen.
Näitä kirkollisten toimitusten kirjojen ohjeiden sisältöä on avattu ja täydennetty
kirkollisten toimitusten oppaissa.
Uusimmassa, vuonna 2003 hyväksytyssä kirkollisten toimitusten kirjassa
sana-osio on mahdollista toteuttaa kahdella tapaa. Vaihtoehto A on perinteinen
yhdistelmä, jossa raamatunlukua seuraa puhe. Valmiita puheita on kaksi.
Molemmat ovat yleispuheita, mutta sävyltään erilaiset. Lisäksi esitetään, että
puheessa voidaan käsitellä seuraavia aiheita: surun kohtaaminen, vainajan elämän
vaiheet, elämän katoavaisuus, valmistautuminen kuolemaan, kristityn toivo,
ylösnousemus ja ikuinen elämä, kasteen muistaminen ja Kristus, kuoleman
voittaja.30
Vuonna 2006 hyväksytyssä kirkollisten toimitusten oppaassa tuodaan esille,
että siunauspuhe tavallisesti rakentuu kolmen aihepiirin varaan, jotka ovat
vainajan persoona ja elämä, ihmiselämän katoavaisuus ja sen kohtaaminen sekä
ilosanoma ylösnousseesta Kristuksesta kuoleman voittajana ja syntien sovittajana.
Näillä teemoilla on myös yhtymäkohta puhetta seuraaviin siunaussanoihin.31
29
Kasuaalipuhe viittaa ylipäänsä kirkollisissa toimituksissa pidettävään puheeseen, jossa
merkittävän sisällön tilaisuudelle antaa casus, ihmiselämän tietty käännekohta tai tapahtuma.
Hautauspuheessa taas painottuu puheen sijoittuminen hautaustoimitusten yhteyteen. Se on peruja
ajalta, jolloin toimitus toteutettiin kokonaisuudessaan haudan äärellä. Sen sijaan kirkollisten
toimitusten oppaassa käytetään nimitystä siunauspuhe. Nimitys viittaa puheen paikkaan
hautauskaavassa: välittömästi puheen jälkeen seuraa siunaus. Erämaja 2006, 272.
30
Kirkollisten toimitusten kirja 2003, 211–212.
31
Aluksi muistetaan vainajaa ja hänen elämäänsä (”NN, maan tomua sinä olet”), tämän jälkeen
puhutaan kuoleman todellisuudesta (”maan tomuun sinä palaat”) ja päätteeksi lohdutetaan ihmistä
8
Oppaassa kuitenkin edelleen varoitetaan persoonalliseen ainekseen liittyvistä
riskeistä tuomalla esille, että vainajan moraalinen arvostelu tai hänen liioitteleva
ylistämisensä eivät kuulu hautauspuheeseen.32
Siunauspuheen vaihtoehto B on raamattumeditaatio, jossa puhe ja
raamatunkohtien lukeminen vuorottelevat. Raamatun kohdat on jaettu neljään
aihepiiriin, joista kustakin valitaan yksi tai useampia raamatuntekstejä. Aihepiirit
ovat katoavaisuus, valmistautuminen kuolemaan, kristityn toivo ja ikuinen elämä.
Raamatun tekstien välissä voi olla vastausmusiikki tai hiljainen mietiskely.
Raamatunkohtien väliin voi sijoittaa puhejaksoja, jotka johdattavat sanomaa
eteenpäin. Puheosioihin on mahdollista myös sijoittaa vainajan elämänkaareen
liittyviä aiheita.33
Käsikirjan kiinteän puheen etuna on ollut se, että siinä on tiiviisti tuotu esiin
kirkon opetus tietyn toimituksen yhteydessä. Sen heikkous on kuitenkin heikko
yhteys itse käsillä olevaan tilanteeseen. Pentti Lempiäinen esittää, että vapaa puhe
mahdollistaakin paremmin tilanteen erityislaadun sekä sielunhoidollisten
tarpeiden huomioon ottamisen. Hän tuo kuitenkin esille, että käsikirjan valmiilla
puheilla on silti merkitystä, sillä ne ilmaisevat, mitä kirkko katsoo kuhunkin
toimituspuheeseen normaalisti sisältyvän.34 Nykyisin kirkollisissa toimituksissa
suositellaankin vapaan puheen käyttöä. Kiinteät puheet toimivat kuitenkin
pappien apuna puheita valmistellessa.35 Viimeisissä käsikirjauudistuksissa yleinen
suuntaus on ollut, että kyseiselle elämäntilanteelle ja tapahtumalle annetaan
enemmän tilaa. Persoonallista aines nähdään enemmän mahdollisuutena kuin
uhkana.
Kirkollisten toimitusten kirjojen ja oppaiden lisäksi siunauspuheeseen on
annettu ohjeita erilaisissa saarnaoppaissa ja toimituksia käsittelevässä
kirjallisuudessa. Ohjeet toisaalta mukailevat virallisia ohjeita, mutta tuovat niihin
myös lisää näkökulmia. Lempiäinen on esittänyt, että keskeisiä hautauspuheen
aiheita ovat kaipaamaan jääneiden lohduttaminen ja vahvistaminen sekä
kristillisen toivon esillä pitäminen ja kehottaminen siihen, etteivät ihmiset
unohtaisi kuolevaisuuttaan. Tilanteesta riippuen tärkeitä teemoja voivat olla myös
iankaikkisen elämän toivolla (”Jeesus Kristus, Vapahtajamme, herättää sinut viimeisenä päivänä”).
Kirkollisten toimitusten opas 2006, 92.
32
Kirkollisten toimitusten opas 2006, 91–92.
33
Kirkollisten toimitusten kirja 2003, 214–220.
34
Lempiäinen 1985, 238.
35
Sihvo 1992, 72–73; Komulainen 2001, 350.
9
esimerkiksi kärsimyksen ongelma, kuoleman arvoitus, Jumalan teiden
tutkimattomuus, alistuminen Jumalan tahtoon ja kiitollisuus.36
Onni Kurvinen jakaa hautauspuheiden aiheet viiteen alueeseen, joita ovat 1)
kristillinen toivo, 2) lohdutus ja vahvistus, 3) kehotus, varoitus ja herätys 4)
Jumalan tutkimattomuus ja 5) kiitollisuus. Vaikka Kurvisen jaotteluun eivät kuulu
vainajan elämänvaiheet, hän tuo muussa yhteydessä esille pitävänsä hyvin
tärkeänä sitä, että siunauspuheessa saavutetaan persoonallinen sävy ja että se
liittyy jollain tapaa vainajan elämään.37
Ruotsalaisella piispalla, Martin Lönnebolla on ollut myös merkittävä
vaikutus suomalaiseen siunauspuheeseen. Lönnebo tiivistää ihmisen ongelman
hautaustilanteessa ja myös hautajaispuheiden keskeiset näkökulmat neljään
sanaan: tarkoitus, syyllisyys, kuolema ja yksinäisyys. Ne ovat jokaisessa
hautauksessa kouriintuntuvan läheisiä asioita, ja ne on saatava Raamatun
ilmoituksen valokeilaan.38
Siunauspuheen sisällöstä Lönnebo esittää, että siinä pappi 1) kuvailee
vainajan muiston muutamin vedoin 2) kuvailee kuoleman todellisuutta ja pyrkii
samalla ymmärtämään ja lohduttamaan surevia sekä 3) tuo sanoman siitä, että
Jeesus on kärsinyt kuoleman kauhut ja voittanut kuoleman vallan, kun hänet on
herätetty kuolleista. Tähän perustuu kristillinen toivo tulevasta elämästä Jumalan
luona taivaassa ja myös rakkaiden omaisten jälleennäkemisestä.39
1.3.3. Saarna vai puhe
Käsikirjauudistuksia tehtäessä on käyty keskustelua siitä tulisiko pappien pitää
vapaa puhe vai käsikirjasta löytyvä puhe. Jouko Sihvo esittää että evankeliumin
julistamisen kannalta sisältö on olennaisempi kuin se, pitääkö pappi puheen
käsikirjasta vai valmisteleeko sen itse jokaiseen toimitukseen. Sisällössä hän
näkee kaksi päävaihtoehtoa sen mukaan, onko puheen painotus raamatullisen vain
tilanteen antaman aineiston puolella. Papin perussuuntautuneisuus vaikuttaa
siihen, kumpaa hän korostaa: Onko siunauspuhe kasuaalipuhe vai saarna? Mikä
on ihmisten elämäntilanteen ja kristillisen uskon oppisisällön rooli
kasuaalipuheessa?40
36
Lempiäinen 1985, 246.
Kurvinen 1940, 74.
38
Lönnebo 1977, 191; Lempiäinen 1985, 247; Heinonen 2002, 25.
39
Lönnebo 1977, 195.
40
Sihvo 1992, 73.
37
10
Saksalainen Manfred Mezger edustaa dialektista teologiaa ja puhuu
toimitusten kohdalla mieluimmin saarnasta kuin kasuaalipuheesta. Hän näkee, että
saarnassa Jumalan sanaa toistetaan ja kohdennetaan uudella tavalla. Papin tulisi
pitää mielessä, että hän saarnaa tietystä tekstistä. Jumalan sanaa on julistettava
aina ja kaikkialla lyhentämättömänä. Tässä perinteessä sielunhoitokin on sanan
julistusta. Siten sielunhoidollisestakaan puheesta, lohdutuksesta ja rohkaisusta ei
saa puuttua kristillinen oppi avioliitosta, ylösnousemuksesta sekä kuolemasta
synnin palkkana. Dialektisessa perinteessä kasuaalipuheet muistuttavat
päiväjumalanpalveluksen saarnoja. Kasuaalitoimituksen luonne huomioidaan
lähinnä niin, että papin tulee pitää mielessä ne henkilöt, joille hän saarnan
valmistaa, ja heidän tilanteensa. Mezgerin mielestä henkilökohtaisten tietojen
sijoittaminen tekstiin on vaikea toteuttaa ja onnistuu harvoin, minkä vuoksi
esimerkiksi elämänkerralliset tiedot sopivat luontevammin muistotilaisuuden
puheisiin.41
Jouko Sihvo esittää, että kun tilanteen huomioon ottamista pelätään,
taustalla on käsitys, ettei elämän käännekohdilla ole tekemistä ihmisen uskon
kanssa. Ihmisen elämän huomioon ottaminen saatetaan jopa nähdä luodun
palvelemiseksi Luojan sijaan. Kun ihmiselämän käännekohdat käsitetään
kristillisestä uskosta riippumattomiksi, biologisiksi ja sosiaalisiksi tapahtumiksi,
puheeseen ei mahdu muuta kuin erityisen ilmoituksen eli Raamatun sisältöä.
Saarnakeskeinen näkökulma ei kuitenkaan huomioi sitä, miten seurakuntalaiset
kokevat puheen. Perinteisesti saarnoja on tutkittu vain kirkon, teologian ja saarnan
näkökulmasta ja kuulijoiden näkökulmaa on laiminlyöty.
Sihvo viittaa Saksassa tehtyyn kasuaalipuheita käsittelevään tutkimukseen ja
esittää, että muut asiat kuin puheen sisältö ovat osallistujalle
kasuaalitoimituksesessa hyvinkin merkittävässä asemassa. Kuulijat kanavoivat
teologiset sisällöt omiin tunne- ja mielialasisältöihinsä, ja kasuaalitoimituksen
toiminnallinen puoli vaikuttaa läsnäolijoihin tehokkaammin kuin varsinainen
sisältö. Lisäksi tutkimus osoitti, että saarnaluonteen korostamisesta huolimatta
kasuaalipuheissa ei ole paljon teologista sisältöä. Useimmiten ne rakentuvat
Raamatun teksteille ja lainauksille, ja pappi puhuttelee niissä lähiomaisia ja
seurakuntaa välittömästi. Niitä leimaa yksinkertainen hurskaus ja tunnepitoinen
vakavuus sekä pidättyväinen tunteenomainen valmius kohtaamiseen ja tilanteen
41
Sihvo 1992, 73–77, 79–80; Heinonen 2002, 15–20.
11
jakamiseen. Puheet ovat yksinkertaisia ja sisällöltään niukkoja, eikä niissä ole
kohokohtia.42
Toisen lähestymistavan mukaan kasuaalipuheen varsinainen ydinkohta on
se, että siinä tulkitaan kasuaalitilannetta kristillisen perinteen ja uskon valossa.
Tämä merkitsee, että elämän käännekohtaa tulkitaan ikään kuin syvyyssuunnassa:
sitä tarkastellaan suhteessa uskoon ja siitä etsitään monia merkityksiä sekä lain
että evankeliumin jännitekentässä. Näin toimittaessa kuulijoita autetaan
selviämään käsillä olevasta elämän käännekohdasta ja ymmärtämään oma
asemansa Jumalan huolenpidossa elämänsä muissakin tilanteissa.43
Tilan antaminen kasuaalitilanteelle puheessa pohjautuu vakaumukseen siitä,
että Jumala puhuttelee ihmisiä heidän elämänsä kohtaloilla ja käänteillä. Papin
tehtävänä on pyrkiä katsomaan kyseistä tapahtumaa asianomaisten kannalta,
asettumaan heidän asemaansa ja eläytymään heidän tilanteeseensa. Mitä
monipuolisemmin pappi pystyy näkemään heidän tapauksensa, sitä paremmat
edellytykset hänellä on saada merkityksellinen yhteys kuulijoihinsa. Kun kuulijat
huomaavat papin pukevan heidän tuntonsa sanoiksi, heissä herää luottamus
häneen. He ovat avoimia hänen julistukselleen. Jumalan sanalla on silloin tärkeä
tehtävä. Sieltä pappi etsii tuohon tilanteeseen ohjausta, neuvoa, tulkintaa, selitystä
ja apua, jota hän pyrkii välittämään kuulijoilleen. Näin hän sanaan sitoutuneena
auttaa heitä kohtaamaan tilanteensa kristittyinä.44
Sihvo päätyy näkemykseen, että kasuaalipuhe ei ole saarna vaan puhe, jossa
kuulijoita autetaan ymmärtämään inhimillisen olemassaolon käännekohtia
kristillisen uskon näkökulmasta, suhtautumaan näihin kriisitilanteisiin kristittynä
ja elämään ne läpi rakentavalla, kypsällä tavalla. Komulainen sanoittaa samaa
ajatusta esittämällä, että kasuaalipuhe toisaalta on evankeliumin julistusta kuten
saarnakin, mutta puheen varsinainen tehtävä on tulkita käsillä olevaa tilannetta
evankeliumin kautta. Puheeseen tulisi mahtua sekä subjektiivinen että
objektiivinen puoli. Puhetta ei tulisi käyttää tilaisuutena läsnäolijoiden
käännyttämiseen. Siinä kunnioitetaan kuulijoiden uskoa ja kristillisyyttä, jonka
pohjalta he ovat pyytäneet toimitusta ja halunneet papin perhejuhlaansa, ja tuetaan
ja ohjataan heitä kristittyinä seurakunnassa.45 Suomessa kasuaalitoimituksissa
pidettyjä puheita ei mielletä saarnoiksi samassa määrin kuin esimerkiksi Saksassa.
42
Sihvo 1992, 78.
Sihvo 1992, 80–81.
44
Sihvo 1992, 83.
45
Komulainen 2001, 351; Sihvo 1992, 83–84.
43
12
Käsikirjassakin puhutaan puheesta eikä saarnasta. Käytännössä vain pieni osa
puheista pohjautuu tekstiin samassa merkityksessä kuin jumalanpalveluksen
saarna.46
Kasuaalitilanteen monipuolinen huomioon ottaminen merkitsee tehtävää,
johon kuuluvat puheen lisäksi toimituskeskustelu ennen toimitusta, varsinainen
toimitus ja jälkihoito. Tärkeän osan koko kasuaalitapahtumasta muodostaa
perusteellinen, kaikessa rauhassa käyty toimituskeskustelu asianomaisten kanssa
ennen toimitusta. Toisaalta se antaa aineksia kasuaalipuheeseen ja toisaalta
vapauttaa kasuaalipuheen kaiken kattavasta tehtävästä.47
Kasuaalipuheen vaikutus ei siis ole kiinni yksin sen sanallisesta teologisesta
sisällöstä vaan hyvin paljon myös psykologiasta. Kasuaalipuheen psykologisen
ytimen voi ymmärtää turvallisuudeksi, joka antaa syvän tunteen sisäisestä
varmuudesta. Tämä rauhoittava tunne on sidoksissa papin olemukseen.
Parhaimmillaan puheesta ja papista välittyy psyykkinen ja henkinen tuki ja
kuulijalle tulee tuntuma, ettei häntä ole jätetty yksin kaikkine huolineen ja
ongelmineen. Kasuaalipuheen psykologisten tehtävien voidaan nähdä liittyvän
luterilaiseen saarnakäsityksen mukaan myös saarnan keskeisiin teologisiin
tehtäviin. Pyrkimys auttaa yksilöä sisäiseen eheyteen ja hänen tukemiseensa on
saarnaopissa ymmärretty kasuaalipuheiden tehtäväksi. Se toteutuu, kun pappi
henkilökohtaisesti eläytyy kuulijoiden tilanteeseen ja pyrkii vastaamaan heidän
tarpeisiinsa ja odotuksiinsa.48
1.4. Hautaus Suomessa
Hautauskulttuuri kuvastaa aina paikallisten ihmisten elämää ja elämänkatsomusta.
Lisäksi se kertoo ihmisten käsityksistä ja tavoista sekä yhteisön ja ympäristön
vuorovaikutuksesta. Haudoista voidaan tehdä päätelmiä muun muassa
kulttuurivaikutuksista, väestöryhmien liikkeistä, elintavoista ja uskomuksista
sellaisilta ajoilta, joilta kirjoitettuja lähteitä ei ole.49
Suomalaisen hautauksen historiaa on tutkittu hyvin varhaista ajoista asti.
Jääkauden jälkeen olosuhteiden muututtua elinkelpoisiksi Suomen alue on
kokenut monivaiheisen kulttuurikehityksen eri väestöryhmien vaikutuksesta aina
kivikaudelta nykypäivään.50 Juha Pentikäinen, Helsingin yliopiston uskontotieteen
46
Sihvo 1992, 81–82.
Sihvo 1992, 81.
48
Sihvo 1992, 79.
49
Aaltonen 1992, 7.
50
Aaltonen 1992, 7–34.
47
13
laitoksen emeritusprofessori, on tutkinut suomalaista kuolemankulttuuria ennen ja
nyt.51
Nykyisin kuolema koetaan Suomessa eri tavalla kuin aiemmin.
Kuolemankäsitystä leimaavat lääketieteellinen taistelu elämän puolesta,
teknologia ja byrokratia. Kuolema on laitostunut, ja se on etääntynyt ihmisten
arjesta. Jopa neljä viidestä suomalaisesta kuolee sairaalassa.52
Kuoleman yhteydessä tapahtuu useiden rituaalisten toimintojen sarja, jotka
kaikki yhdessä voidaan nähdä yhtenä hautausrituaalina, joka alkaa ennen
kuoleman hetkeä ja jatkuu hautaan laskemiseen, muistotilaisuuteen ja haudalla
käymiseen asti. Tapani Erämaja on väitöskirjassaan tutkinut hautauskentän
professiostruktuuria sekä sitä, mitä kaikkea tapahtuu ihmisen kuolemasta hänen
hautaamiseensa asti ja miten eri ammattiryhmät toimivat yhdessä omaisten kanssa
tuona aikana. Omaisten ensimmäiset toimijuuskontaktit kuolemantapahtuman
jälkeen syntyvät monesti hautaustoimistoissa, joista käsin hautausrituaalia
lähdetään suunnittelemaan. Monesti toimiston virkailija ottaa yhteyttä
seurakuntaan, ja omainen ja pappi kohtaavat vasta myöhemmässä vaiheessa.
Erämajan tutkimus osoittaa, että siinä missä vielä 1900-luvun alkupuolella perhe
osallistui aktiivisesti vainajan hautausjärjestelyihin, nykyisin omaiset luovuttavat
valmistelut hautaustoimistoille. Hautauskentän professionaalisuus on siis
voimistunut ja hautausrituaalit ammattimaistuneet.53
Suomessa turvaudutaan pääasiassa kirkolliseen hautausrituaaliin kuoleman
koskettaessa. Kaikista maassamme kuolleista haudattiin vuonna 2005 kirkollisin
menoin 98 prosenttia, mikä on huomattavasti enemmän kuin kirkkoon kuuluvien
lukumäärä samana vuonna.54
Suuri muutos suomalaisessa hautauksessa on tuhkauksen yleistyminen
1900-luvulla. Ensimmäinen moderni tuhkaus suoritettiin Suomessa 1926, mitä oli
edeltänyt pitkä valtataistelu tuhkaamisen mahdollistamiseksi. Sittemmin kirkon
suhtautuminen polttohautaukseen on muuttunut vastustuksesta aloitteentekijän
osaan. Vuonna 1989 tuhkauksia oli vain noin 13 prosenttia hautauksista.55 Monet
suhtautuvat tuhkauksiin erittäin myönteisesti, vaikka yhtä moni ei vielä
valitsekaan sitä arkkuhautauksen sijaan. Asenteiden muutoksen vuoksi on
51
Pentikäinen 1990.
Aaltonen 1992, 34; Pentikäinen 1990, 197.
53
Erämaja 2006, 366.
54
Erämaja 2006, 366.
55
Lahtinen 1989, 217–219.
52
14
kuitenkin oletettavaa, että tuhkausten määrä lisääntyy tulevaisuudessa.56 Monissa
kaupungeissa tuhkausten osuus onkin jo selvästi arkkuhautauksia suurempi.
Vaikka tuhkausta ja sen sopivuutta kristilliseen teologiaan ja
ylösnousemuskäsitykseen on pohdittu ja siitä on kirjoitettu muun muassa
käsikirjauudistusten yhteydessä57, Erämajan mukaan tuhkaamiseen liittyviä
erityiskysymyksiä ei ole pohdittu kirkossa riittävästi. Tuhkausta ei ole otettu
huomioon myöskään käsikirjan hautauskaavoissa. Esimerkiksi tuhkauurnan
maahan kätkemiseen tai tuhkan sirotteluun ei ole ollut seurakunnissa mitään
yhtenäistä käytäntöä, vaikka omaisille nämä hetket ovat aina erittäin tärkeitä.58
Suomessa hautaustoimea ohjaavat sitä koskevat lait ja säädökset.
Hautaustoimen määrittelevät muun muassa hautaustoimilaki, kirkkolaki, laki
kuoleman selvittämisestä, terveyssuojelulaki, ympäristönsuojelulaki, rikoslaki
sekä maankäyttö- ja rakennuslaki. Vaikka hautaamisessa, tuhkaamisessa ja tuhkan
käsittelyssä kunnioitetaan vainajan katsomusta ja toiveita, toivomukset eivät saa
ohittaa lain säädöksiä. Evankelisluterilaisen kirkon hautausmaat toimivat yleisinä
hautausmaina. Pyydettäessä hautasijan voi saada myös erityiseltä
tunnustuksettomalta hauta-alueelta.59
1.5. Tapiolan seurakunta
Tapiolan seurakunta sijaitsee Espoossa ja on yksi Espoon
seurakuntayhtymän kuudesta seurakunnasta. Espoo muodostaa yhdessä
naapurikaupunkiensa Helsingin, Vantaan sekä Kauniaisten kanssa
pääkaupunkiseudun. Tapiola on kaakkoisen Espoon aluekeskus, jota ympäröi
suuryritysten, korkean teknologian, tutkimuksen ja koulutuksen alue. Tapiolan
alueen väestön tyypillisiä piirteitä ovat korkea koulutustaso ja keskimääräistä
korkeampi tulotaso. Ikääntyneiden asukkaiden osuus väestöstä on Tapiolassa
suurempi kuin muilla Espoon alueilla. Otaniemessä taas maahanmuuttajaväestön
osuus on suuri ja kasvaa edelleen.60
Espoon seurakuntien väkiluku vuoden lopussa61
2009
2010
2011
2012
56
Holm & Lahtinen 1985, 33–34.
Koskenvesa 1989, 207–209.
58
Erämaja 2006, 373.
59
Hautaustoimen käsikirja 2005, 195–196.
60
http://www.espoonseurakunnat.fi/web/seurakunnat/strategiat
61
Espoon seurakuntayhtymän tilastot 2012, 5.
57
15
Tuomiokirkkosrk 48 605
47 929
48 175
48 552
Leppävaara
26 380
25 963
25 770
25 797
Tapiola
23 962
23 389
23 341
22 984
Esbo svenska
16 731
16 467
16 219
16 107
Espoonlahti
33 119
32 809
32 648
32 419
Olari
28 227
27 656
27 846
27 760
Yhteensä
177 024
174 213
173 999
173 619
Tutkimustyöni aikana Tapiola oli voimakkaassa muutosvaiheessa, ja myös
tutkimustani seuraavat vuodet kuluvat suurten rakennustyömaiden keskellä muun
muassa Länsimetron rakentamisen ja Tapiolan keskustan kehittämisen vuoksi.
Tapiolan alueelle odotetaan metroasemien tuntumaan muuttavan vuosikymmenen
loppuun mennessä jopa 5 000–10 000 uutta asukasta.62
Espoon seurakuntayhtymä koostuu kuudesta seurakunnasta joita ovat
Tapiolan seurakunnan lisäksi Espoonlahden seurakunta, Espoon
tuomiokirkkoseurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta ja Esbo
svenska församling.63 Tapiolan seurakunnan alueeseen kuuluvat Tapiolan lisäksi
Laajalahti, Mankkaa, Taavinkylä, Westend ja Otaniemi. Espoon seurakunnista
Tapiolan seurakunnalla on toiseksi suurin kirkkoon kuulumisprosentti Esbo
svenskanin jälkeen. Tapiolan seurakunnan jäsenmäärä on hiukan yli 23 000
henkeä.64 Työntekijöitä Tapiolan seurakunnassa on noin 65.65
Kirkkoon kuuluminen seurakunnittain 1.1. (%)66
2008
2009
2010
2011
2012
73,8
72,1
72,4
70,2
69,1
Tuomiokirkko 73,6
72,9
73,4
69,9
68,6
Leppävaara
74,0
72,8
72,0
69,1
67,4
Olari
72,3
71,0
71,2
68,6
66,9
Tapiola
79,8
77,8
80,6
78,6
77,4
Esbo svenska
83,0
86,4
82,4
81,0
80,2
Espoonlahti
62
Espoon seurakuntien yhteiset internetsivut, Tapiolan seurakunta.
Espoon seurakuntien yhteiset internetsivut, Seurakuntayhtymä.
64
Espoon seurakuntien yhteiset internetsivut, Tapiolan seurakunta.
65
Espoon seurakuntien yhteiset internetsivut, Tapiolan seurakunta.
66
Espoon seurakuntayhtymän tilastot 2012, 6.
63
16
Tapiolan seurakunnan missio on kutsua ihmisiä armollisen Jumalan
yhteyteen (usko), tuoda elämään kestävä perusta (toivo) ja rohkaista välittämään
lähimmäisistä, itsestä ja luomakunnasta (rakkaus).67 Seurakunnan visiona on, että
”seurakunta on tapiolalaisille uskoa ja elämää vahvistava lähiyhteisö, joka on
osa maailmanlaajuista kirkkoa. Seurakunta on läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa.
Seurakuntaan tullaan hiljentymään Jumalan kasvojen eteen ja etsimään
vastauksia elämän tärkeisiin kysymyksiin. Sieltä saa voimaa palvella Jumalan
maailmaa”.68 Tapiolan seurakunta sitoutuu myös kirkon yhteisiin arvoihin, Pyhän
kunnioittamiseen, vastuullisuuteen, oikeudenmukaisuuteen, totuudellisuuteen ja
yhteisöllisyyteen.69
Espoon seurakuntien toteuttamissa hautauksissa on huomattavaa, että
suurin osa niistä on nykyään tuhkauksia. Kun vuonna 2003 kaikista Espoossa
toteutetuista hautauksista 66,67 % oli uurna-hautauksia, vuonna 2012 niitä oli jo
79,10 %.70 Tuhkaus järjestetään siunaustilaisuuden jälkeen, joten näissä
toimituksissa ruumista ei lasketa hautaan vaan hauta-arkku joko jää kirkkoon
toimituksen jälkeen tai arkku kannetaan autoon krematorioon kuljetettavaksi.
Tällöin maahan laskeminen tapahtuu vasta myöhempänä ajankohtana, jolloin
pappi ei yleensä ole tilanteessa mukana.
2. Tutkimustehtävä ja tutkimuksen toteutus
2.1. Tutkimustehtävä
Nykyisessä vuonna 2006 vuonna hyväksytyssä kirkollisten toimitusten oppaassa
oheistetaan, että siunauspuhe rakentuu tavallisesti kolmen aihepiirin varaan:
vainajan persoonaa ja elämää, ihmisen katoavaisuutta ja sen kohtaamista sekä
ilosanomaa ylösnousseesta Kristuksesta kuoleman voittajana ja syntisten
vapahtajana. Tässä tutkelmassa selvitän miten papit tuovat näitä sisältöjä esille
hautaan siunaustoimituksen puheessa Tapiolan seurakunnassa. Selvitän, miten
papit painottavat eri teemoja ja teologisia sisältöjä siunauspuheessaan ja miksi?
Taustaksi selvitän, millaiseksi papit ymmärtävät hautauksen teologisen sisällön ja
miten he haluavat sisältöä välittää. Selvitän, millaiset seikat, kuten papin omat
teologiset näkemykset ja kasus eli kyseinen tilanne, vaikuttavat toimitusten
teologisiin sisältöihin.
67
Espoon seurakuntien yhteiset internetsivut, Strategia.
Espoon seurakuntien yhteiset internetsivut, Strategia.
69
Espoon seurakuntien yhteiset internetsivut, Strategia.
70
Espoon seurakuntayhtymän tilastot 2012, 16.
68
17
2.2. Tutkimusmenetelmät
Tämä tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen eli laadullinen. Tavoite on tehdä
ymmärrettäväksi tiettyä ilmiötä, tässä tapauksessa hautaan siunaamistoimituksessa
pidettävää siunauspuhetta eri pappien pitäminä yhdessä Suomen Evankelisluterilaisen kirkon seurakunnassa, Tapiolan seurakunnassa.71 Tarkoituksena ei ole
antaa laajaa kuvaa suomalaisesta siunauspuheesta vaan tarjota laadullinen
näkökulma yhdellä alueella pidettäviin toimituspuheisiin.
Aineisto koostuu äänitetyistä hautaan siunaamisen toimituksista ja pappien
haastatteluista. Kerään aineiston äänittämällä ja havainnoimalla Tapiolan
seurakunnan pappien pitämiä hautaan siunaamisen toimituksia sekä
haastattelemalla hautaan siunaamisia toimittaneita pappeja.
Haastattelumenetelmänä käytän teemahaastattelua. Seuratut toimitukset ja niistä
nousevat teemat luovat pohjan haastattelulle. Tukena toimii myös hautaan
siunaamiseen ja toimituspuheisiin liittyvä teoria. Haastatteluissa pyrin
selvittämään pappien omia näkemyksiä hautaan siunaamisesta ja siunauspuheen
sisällöstä sekä sitä, mistä nämä näkemykset nousevat.72
Siunauspuheaineiston voisi kerätä myös pyytämällä pappeja lähettämään
siunauspuheitaan puhtaaksi kirjoitettuina tai analysoimalla saarnakokoelmien
saarnoja. Osa papeista ei kuitenkaan yleensä kirjoita puheitaan, vaan he pitävät
toimituspuheen lyhyiden muistiinpanojen pohjalta. Jotta tämäntyyppiset puheet
eivät rajautuisi aineiston ulkopuolelle, olen kerännyt aineiston äänittämällä ja
havainnoimalla siunaamistoimituksia itse. Keräämällä aineiston itse, saan myös
paremman käsityksen puheesta osana hautaan siunaamisen kokonaisuutta. Äänitän
toimitukset kokonaisuudessaan, sillä myös muut toimituksen osat voivat toimia
selittävinä tekijöinä puheelle sisällölle ja painotuksille.
Analysoin siunauspuheita teemoittelemalla eli pilkkomalla ja
ryhmittelemällä sitä aineistosta itsestään nousevien aihepiirien mukaan.73 Tästä
ryhmittelystä muodostuu työni rakenne ja sen neljä päälukua. Toisaalta etsin eri
puheita yhdistäviä yleisiä teemoja ja laajoja kokonaisuuksia, mutta pyrin
avaamaan myös pappien erilaisia lähestymistapoja näiden teemojen sisällä.
Teorian rooli analyysissa on ohjaava, jolloin analyysiyksiköt valitaan aineistosta
71
Tuomi & Sarajärvi 2009, 28–33.
Eskola & Vastamäki 2001, 33–37.
73
Tuomi & Sarajärvi 2009, 93.
72
18
mutta aikaisempi tieto ohjaa ja auttaa analyysiä. Teoria ja tutkimusaineisto
toimivat näin vuorovaikutuksessa keskenään.74
2.3. Tutkimuksen toteutus, aineisto ja työn rakenne
Tein tutkimuksen Espoossa Tapiolan seurakunnassa, sillä seurakunta oli minulle
entuudestaan tuttu. Toimin aineiston keräämisen aikaan kyseisessä seurakunnassa
puolipäiväisesti lastenohjaajana. Aikatauluista ja muista käytännön asioista oli siis
helppo sopia. Sain kirkkoherralta luvan suorittaa tutkimukseni kyseisessä
seurakunnassa, mutta kysyin vielä jokaista pappia erikseen mukaan tutkimukseen.
Käytännössä pystyin katsomaan Prime – varausjärjestelmästä, milloin eri papeille
oli tulossa hautaan siunaamisia ja siten kysyä toimittavilta heiltä kiinnostusta
osallistua tutkimukseen. Samassa yhteydessä kerroin, että seuraisin papilta myös
toisen hautauksen ja myöhemmässä vaiheessa haastattelisin häntä hautaan
siunaamisen teemoista. Seuraamalla kaksi toimitusta kultakin papilta minulla oli
mahdollisuus päästä selville niistä teemoista ja näkökulmista, jotka heillä
toistuivat toimituksesta toiseen.
Käytännössä tutkimukseeni osallistui Tapiolan seurakunnan kymmenestä
papista kahdeksan. Tutkimuksen ulkopuolelle jäivät ne papit, jotka aineiston
keräämisen ajankohtana toimittivat vähiten hautauksia. Pidin kahdeksan papin
haastattelua ja toimitusten seuraamista riittävänä, ja aineistoni ulkopuolelle
jääviltä papeilta toimitusten seuraamisen järjestäminen olisi ollut aikataulullisesti
liian hidasta työni etenemisen kannalta.
Seurattuja toimituksia kerääntyi yhteensä 16 kappaletta. Toimituksia
seuratessani äänitin tilanteet ja tein havaintoja sekä muistiinpanoja tilassa
käytetyistä liturgisista väreistä, papin liikkumisesta, katsekontaktista, eleistä ja
erilaisista tavoista viestiä. Pääpaino analyysissäni on puheen konkreettisissa
sanallisessa ilmaisuissa ja sisällöissä.
Hautausten yhteydessä selvitin papeilta lyhyesti olennaisia tietoja vainajasta
ja omaisista – asioista, jotka saattavat vaikuttaa kyseisen toimituksen sisältöön tai
ilmapiiriin. Esitin heille muun muassa seuraavia kysymyksiä: Minkä ikäinen
vainaja oli? Mikä oli menehtymisen syy? Tuliko kuolema yllättäen vai
odotettuna? Onko vainaja mies vai nainen? Onko omaisten tilanteessa jotakin,
mikä vaikuttaa hautaan siunaamistoimituksen luonteeseen ja mitä minun olisi
74
Tuomi & Sarajärvi 2009, 96–97; Eskola & Suoranta 1998,176.
19
hyvä tietää? Olivatko vainaja tai omaiset papille tuttuja? Millainen on vainajan ja
omaisten hengellisyyden vaikutus hautaukseen?
Seuraamani toimitukset pidettiin lokakuun 2011 ja maaliskuun 2012 välillä.
Haastattelut toteutin maalis- ja huhtikuussa 2012. Toimitukset toimivat pohjana
haastatteluille. Sekä toimitukset että haastattelut äänitin ja litteroin analyysiä
varten.Tässä tekstissä papit on numeroitu yhdestä kahdeksaan (P1, P2, P3 jne.).
Viitatessani haastatteluihin lisään papin numeron perään kirjaimen H (esim. P1H).
Viitatessani toimituksiin merkitsen papin numeron perään kirjaimen T sekä
numeron 1 tai 2 toimituksen mukaan (esim. P1T2).
Kun sovin pappien kanssa, mitä hautaan siunaamisia menisin heiltä
seuraamaan, totesimme, että muutamassa tilanteessa paikalla olemiseni ei olisi
sopivaa tilanteen erityisen arkaluonteisuuden vuoksi. Tällainen tilanne oli muun
muassa lapsen hautajaiset, jotka järjestettiin pienen lähipiirin kesken. Seuraamani
toimitukset ovat pääasiassa yli 80-vuotiaiden vanhusten hautaan siunaamisia. 70–
80-vuoden ikäisenä menehtyneitä oli kolme (P2T2, P5T1 ja P8T2).
Aineisto sisältää myös muutaman poikkeuksen: Toimituksen P1T2 vainaja
oli onnettomuudessa menehtynyt hieman yli 20-vuotias nuori aikuinen.
Toimituksissa P2T1 vainaja oli yli 70-vuotias ja P4T2 vainaja oli alle 40-vuotias.
Molemmissa kuoleman syynä oli odottamaton sairauskohtaus, mikä toi
toimituksiin ja omaisten tilanteeseen omanlaisensa sävyn. Toimituksessa P8T2
vainaja oli yli 70-vuotias menehtyessään, mutta takana pitkä ja erityistä
kärsimystä aiheuttanut vakava sairaus.
Yhden toimituksen, P1T2:n, äänittämisessä minulla oli hieman ongelmia ja
sain toimituksen äänitettyä vasta puheesta eteenpäin. Papilla oli kuitenkin koko
toimitus puhtaaksi kirjoitettuna, ja hän antoi tekstin minulle jälkikäteen. Olin
myös tehnyt toimituksen alusta alkaen muistiinpanoja, joten äänityksen
osittaisesta epäonnistumisesta huolimatta sain koko toimituksen tallennettua ja
litteroitua. Koska sain korvattua äänittämisessä tapahtuneet puutteet, kyseistä
toimitusta voi pitää luotettavana tiedon lähteenä.
Äänitetyistä toimituksista etsin teemoittelun kautta vastausta kysymykseen,
mitä teemoja papit puheissaan painottavat ja miten pappien teologiset näkemykset
ilmenevät toimituspuheessa. Haastattelun kautta pyrin puolestaan selvittämään,
miksi eri papit haluavat tuovat esille juuri näitä teologisia sisältöjä ja mistä
erilaiset teologiset painotukset ja toimintatavat nousevat.
20
Haastattelut toteutin Tapiolan kirkolla, josta sain varata pieniä
sielunhoidollisiin tilanteisiin ja ryhmätyöskentelyihin tarkoitettuja tiloja.
Haastattelut siis tapahtuivat pappien omalla työpaikalla, mikä tekee aikataulujen
sopimisen heidän kannaltaan helpoksi. Tilat ovat samoja, joissa papit käyvät
omaisten kanssa toimituskeskusteluja, joten tila on sopiva myös haastattelun
teeman ja siihen orientoitumisen kannalta.75 Haastatteluihin varasin aikaa noin
tunnin.
Menetelmänä haastatteluissa käytin teemahaastattelua. Aiheena oli pappien
pitämät hautaustoimitukset. Haastattelu tarjosi papeille mahdollisuuden kuvailla ja
selittää heidän omia painotuksiaan, toimintamallejaan ja valintojaan. Se tarjosi
myös minulle mahdollisuuden kysyä toimitusten pohjalta nousseita kysymyksiä
pappien toiminnasta ja painotuksista. Haastattelun tueksi valmistin myös
puolistrukturoituja apukysymyksiä, joita käytin tarvittaessa.
Haastatteluja varten kävin toimituksia läpi ja analysoin niitä. Luin myös
aihetta käsittelevää kirjallisuutta. Niiden pohjalta löysin viisi teemaa haastatteluita
varten: 1. yleiset taustatiedot kuten virkaikä ja herätysliiketaustat ja niiden
vaikutus toimittamiseen, 2. mistä pappi kokee saaneensa valmiudet toimitusten
pitämiseen, eli koulutus ja muut vaikuttavat tekijät, 3. keskustelua asioista joihin
olin kyseisen henkilön toimituksissa kiinnittänyt huomiota, keskittyen kuitenkin
siunauspuheeseen 4. papin käsitys toimituksesta teologisesta sisällöstä sekä
omasta tehtävästään toimituksessa ja 5. millainen ajatuksia papilla itsellään on
kuolemasta ja tuonpuoleisuudesta.
Siunauspuheiden analyysin metodina käytin teemoittelua. Analyysin kautta
muodostui tämän tutkielman neljä päälukua, joista kolme käsittelee puheiden
sisältöä ja yksi puheiden rakennetta. Aineiston analyysi osoitti, että se millaista
rakennetta papit käyttävät puheissaan, vaikuttaa siihen, miten eri sisällöt
painottuvat puheessa. Siunauspuheiden rakennetta käsittelevä pääluku, luku 3, luo
pohjan sitä seuraaville sisältöä käsitteleville luvuille. Luvussa 4 käsittelen, miten
vainajan toivat puheessa esille vainajan elämää ja persoonaa. luku 5 keskittyy
ihmisen katoavaisuuden ja sen kohtaamisen teemoihin puheessa ja luku 6
keskittyy kristinuskon erityissanoman sanoittamiseen
75
Eskola & Vastamäki 2001, 27–29.
21
2.4. Aineiston papit
Aineiston analyysin kannalta oli keskeistä selvittää haastattelussa joitakin
taustatietoja aineiston papeista. Tällaisia taustatietoja ovat pappien työvuodet,
sukupuoli, mahdollinen herätysliiketausta, työala seurakunnassa sekä koulutus,
josta papit ovat kokeneet saavansa hyötyä hautaan siunaamisessa. Lisäksi papit
saivat haastattelussa vapaasti kertoa, jos he kokivat vielä jonkin muun asian tai
kokemuksen antavan heille valmiuksia hautaan siunaamisten toteuttamiseen.
Aineiston keruun aikaan Tapiolan seurakunnan kymmenestä papista kaksi
oli naista ja kahdeksan miestä. Aineistoni kahdeksasta papista vain yksi (P4) on
nainen. Papeista kolmella (P1, P2 ja P7) oli yli 30 työvuotta takana, yhdellä oli
reilut 20 työvuotta takana (P8), kahdella työvuosia oli takana vajaat 10 työvuotta
(P4 ja P6) ja kahdella alle kolme työvuotta (P3 ja P5). Aineistossa on siis
työkokemukseltaan erilaisia ja työurallaan hyvin eri vaiheessa olevia
työntekijöitä.
P2 ja P7 kertoivat haastattelussa, että evankelisellä liikkeellä on heille tärkeä
merkitys. Kukaan papeista ei kertonut kuuluvansa herännäisyyteen, mutta papeista
kolme, P1, P4 ja P8 kertoivat kokevansa kyseisen liikkeen jollakin tavalla
itselleen läheiseksi. Hiljaisuuden liikkeen itselleen läheiseksi mainitsivat papit P3
ja P4. Papit P3 ja P6 toivat esille ekumeenisen liikkeen merkityksen ja yhteydet
katoliseen ja ortodoksiseen jumalanpalveluselämään. Lisäksi P3 mainitsi itselleen
tärkeänä uusliturgisen liikkeen. P5:llä ei ole minkäänlaista herätysliiketaustaa.
Papit kuvailivat myös, minkä koulutuksen he ovat kokeneet hyödylliseksi
hautaan siunaamisia toteuttaessa. Lisäksi papit toivat haastattelussa esille muita
kokemuksia tai vaikutteita, joita he ovat pitäneet toimituksen kannalta
hyödyllisinä. Seuraavassa taulukossa esittelen pappien lähtökohtia tarkemmin.
Esittelen siinä, minkä koulutuksen tai muun kokemuksen papit kertoivat
kokeneensa hyödylliseksi toimituksissa.
Työala
P1
Diakonia,miestyö
P2
Kirkkoherra
Toimituksessa
hyödyllinenkoulutus
-Melkopitkätrauma-ja
kriisikoulutus,
-toiminutmyös
kouluttajana
-
P3
Monikulttuurisuustyö,
-Teologianopinnot
22
Muuta,toimitustenkannalta
merkittävää
-Toimivuodenkouluttajana
kriisitilanteitavarten
seurakuntayhtymässä
-Elämänkokemus,taideharrastus
-Elämänkokemuksenkautta
vuorovaikutuksenedellytyksetovat
parantuneet,jaonsinuttilanteen
kanssa
-Onitsepuoliso,isä,isoisä,elämän
kaarivahvistunut,nähnytsyntymääja
kuolemaa
-Esiintymiskokemus
nuoretaikuiset,
ekumeeninentyö
-Käsikirjaohjeistaa
hyvin
P4
Lapsi-japerhetyö
-Teologinenkoulutus
-Ordinaatiokoulutus,
-HeHu:ssa76mukana
P5
Verkkotyö,lähetystyö
jaaikuistyö
-Ordinaatiokoulutus
-Varusmiespappina
P6
Kirkkoherranvirasto,
kriisityö,teologien
työssäoppiminen
P7
Lapset,varhaisnuoret,
päiväkerhot,
päiväkodit
P8
Rippikoulut,retriitit
HeHu-koulutukset
-Laaja
jumalanpalveluselämän
koulutusjasaarnakurssi
-HeHu-työjakoulutus,
-Opiskeluaikoina
mielisairaalassatöissä
-Laaja
jumalanpalveluselämän
koulutus
-Liturginenymmärrys
-Keskustelutkuolevienjasairastavien
kanssasekäsairastavanelämän
seuraaminenovatantaneettiettyä
kokemustajavalmiuksia
-Ruumiinnäkeminen
-Tunteekrematoriontoimintaa
(työkokemus)
-5vyliopistollatutkimusja
opetustyössä
-1v3kkpiispainkokouksen
apulaissihteerinä
-
-Elämänkokemus
-Pitänytsuruleirejämyösperheilleja
lapsille
-
Merkittävän näkökulman pappien työkokemukseen ja valmiuksiin antavat
seurakunnan omat tilastot, joista selvisi, että vuonna 2011 toimitukset jakaantuivat
pappien kesken hyvin epätasaisesti. Papit P1, P2 ja P7 hoitivat vuoden aikana noin
30 hautaan siunaamista. Reilut kymmenen hautaan siunaamista vuodessa hoitivat
papit P3, P6 ja P8. Alle kymmenen hautaan siunaamista toimittivat papit P4 ja P5
sekä aineiston ulkopuolelle jääneet kaksi pappia. On syytä kuitenkin huomioida,
että P5 oli kyseisenä vuonna töissä vasta elokuun alusta alkaen, mikä osaltaan
vaikuttaa pienempään toimitusmäärään. Hautaan siunaamiset, ja osittain myös
muut toimitukset, painottuivat selvästi iäkkäimmille, pitkän työuran tehneille
papeille. Näin kävi siitä huolimatta, että esimerkiksi P2:lla ei ollut erikseen
toimitusvuoroja. Näille kolmelle papille tulikin toimituksia toimitusvuorojen
lisäksi paljon omaisten erikseen pyytämänä.
KIRKOLLISET TOIMITUKSET 1.1. –31.12.2011
P1
P2
P3
P4
P5
Hautaan
siunaaminen
28
30
12
6
6
Toimituksia
Yhteensä
88
44
43
25
24
76
HeHu:ssa eli kirkon henkisessä huollossa on kyse seurakuntien viranhaltijoiden
suuronnettomuuksiin liittyvästä valmiusryhmästä, jonka tehtävänä on antaa onnettomuuden
uhreille ja omaisille henkistä tukea.
23
1.8.2011–
P6
P7
P8
P
P
11
30
13
2
8
44
70
57
10
25
2.5. Aiempi tutkimus
Kirkollisia hautaan siunaamista evankelisluterilaisessa kirkossa on tutkittu
Suomessa useissa pyhiä toimituksia ja siirtymäriittejä koskevissa julkaisuissa.
Siunauspuheita on Suomessa tutkittu lähinnä toimituksiin kohdistuvan
tutkimuksen sisällä, mutta siunauspuheista on julkaistu myös muutamia
erillistutkimuksia.
Suomessa keskeisiä nimiä kasuaalitoimitusten tutkimuksen rintamalla ovat
muun muassa Pentti Lempiäinen ja Jouko Sihvo. Sihvo on tutkinut laajasti
siirtymäriitin merkitystä ihmiselle ja riitin näkökulmaa toimituksissa. Hän onkin
tuonut kirjoituksissaan tätä merkitystä vahvasti esille. Sihvon laajin yhtenäinen
tähän teemaan liittyen liittyvä teos on Seurakunta elämän käännekohdissa.77
Teoksessaan Sihvo tuo esille siirtymäriitin, kansalaisuuden, evankeliumin
julistuksen ja sielunhoidon näkökulman sekä jumalanpalveluksen näkökulman.
Lempiäisen kirjoittama Pyhät toimitukset78 on toimituksiin kohdistuvan
tutkimusalan perusteos, joka tarjoaa tiiviissä muodossa kirkollisten toimitusten
teologista taustaa. Teosta on uudistettu vuosien mittaan, mutta myös toimitusten
kirjan uudistamisen myötä. Lempiäisen teosta on edeltänyt Aleksi Lehtosen teos
Kirkon pyhät toimitukset.79
Maarit Hytönen on tutkinut kirkollisten toimitusten kaavojen kehitystä
tutkimuksessaan Kirkollisten toimitusten teologia. Siinä hän selvittää kirkollisten
toimitusten uudistamisen teologisia painotuksia Suomen evankelis-luterilaisessa
kirkossa.80 Myös Jyrki Knuutila on tutkinut artikkelissaan hautaustoimitusten
kaavojen teologisia perusteita ja niiden kehitystä Suomessa keskiajalta 1900luvun lopulle. Uusin käsikirja ei siis vielä ulotu Knuutilan artikkelin piiriin.
Knuutilan mukaan muutoksia hautaustoimituksissa on ollut, mutta kaikkiin
kaavoihin on aina kuulunut mullanheitto, rukouksia ja raamatunlukua. Yleisesti
sielunhoidollisuuden voidaan sanoa kasvaneen hautaan siunaamisessa.81 Eila
77
Sihvo 1992.
Lempiäinen 2004.
79
Lehtonen1931.
80
Hytönen 2005.
81
Knuutila 1992.
78
24
Vilenius on tutkinut kirkollisia toimituksia palvelun näkökulmasta
väitöstutkimuksessaan Kirkolliset toimitukset palveluna.82 Tapani Erämaja taas on
kartoittanut väitöskirjassaan kirkollisen hautauskentän professiostruktuuria ja
selvittänyt hautauskentän toimijoiden yhteistyötä omaisten ja toistensa kanssa.
Myös siunauspuheiden teologista sisältöä ja puheiden kehitystä historiassa
on tutkittu. Ilmari Heinonen on kirjoittanut tutkielman Siunauspuheen teologia –
hänelle kaikki olivat eläviä.83 Tutkielman ote siunauspuheeseen on lähinnä
systemaattinen, ja Heinonen lähestyy kirjassaan myös käytännönteologisia
kysymyksiä dogmaattisesta näkökulmasta. Olavi Rimpiläinen on puolestaan
tutkinut suomalaista hautauspuhetta puhdasoppineisuuden aikana. 84 Hän on
antanut muutenkin panostaan hautaan siunaamisen tutkimukseen muun muassa
tutkimalla hautauskäytäntöjä Suomessa ennen isovihaa.85 Onni Kurvinen taas on
tutkinut hautauspuheen kehitystä Euroopassa ja Suomessa. Lisäksi hän antaa
teoksessaan ohjeita puheen pitämiseen.86
Hautauspuheista, hautaan siunaamista ja hautaukseen liittyvistä eri
näkökulmista on kirjoitettu myös useita pro gradu -tutkielmia. Tutkielmia on
kirjoitettu muun muassa papin kanssa tapahtuvista kohtaamisista hautauksen
yhteydessä87, toimituskeskusteluista88 sekä papin roolia muistotilaisuudessa89.
Jaakko Kaltakari on tutkinut sankarihautajaisia ja niiden puheita talvisodassa.90
Katri Lehtimäki on puolestaan tutkinut suomalaista hautauspuhetta 1800-luvulla91
ja Hannele Turkki 1900-luvulla92. Näissä tutkielmissa on tarkasteltu
siunauspuheiden kehitystä vuosisadan aikana. Ne ovat siis selvästi aikaisemmin
pidettyjen hautauspuheiden tutkimusta. Näiden tutkimusten pohjalta herää
kysymys siitä, millainen hautauspuhe on nykyisin – ei vain osana pitkää
kehityskaarta vaan tiettyjen pappien itsensä, omista lähtökohdistaan
suunnittelemina. Vanhojen hautauspuheiden tutkiminen edellyttää sitä, että ne on
kirjoitettu puhtaaksi ja jostain syystä myös säilytetty. Monet toimituspuheet eivät
kuitenkaan saa koskaan kirjallista muotoa tai tule talletetuiksi.
82
Vilenius 1997.
Heinonen 2002.
84
Rimpiläinen 1973.
85
Rimpiläinen 1971.
86
Kurvinen 1940.
87
Murtovuori 1995.
88
Koivisto 1991.
89
Kaajava 1997.
90
Kaltakari 1977.
91
Lehtimäki 1978.
92
Turkki 1982.
83
25
3. Siunauspuheen valmistaminen
3.1. Puheiden valmistamisesta käyty keskustelu
Kun 1990-luvulla kausaalipuheiden tutkimukseen osallistuneilta papeilta
kysyttiin, miten he olivat rakentaneet viimeksi pitämänsä kasuaalipuheen, vain
noin neljä kymmenestä kertoi pitäneensä siunauspuheen Raamatun tekstin
pohjalta. Nimenomaan toimituksissa papit pitävät puheita lempiaiheistaan. Puheet
myös hioutuvat kerta kerralta: kun papille muodostuu joukko lempiaiheita, ne
ovat yleensä moneen kertaan mietittyjä ja niiden sisältö täyttää paremmin hyvän
kasuaalipuheen vaatimuksen kuin vain kerran pidetty puhe.93
Toisaalta tutkimuksen mukaan hautauspuheiden valmistaminen näyttää
poikkeavan muiden kasuaalipuheiden valmistamisesta siinä, että niiden pohjana
papit käyttävät harvemmin lempiaiheitaan ja useammin Raamatun tekstiä kuin
muissa kasuaalipuheissa. Tämä viittaa siihen, että pappi valmistelee
hautauspuheet yksilöllisemmin kuin kaste- ja vihkipuheet. Perusteellisesta
valmistautumisesta kertovat myös tiedot, että papit käyttävät enemmän aikaa
hautaus- kuin muissa toimituskeskustelussa tietojen saamiseen tapauksesta ja että
he kirjoittavat siunauspuheet puhtaaksi useammin kuin muut kasuaalipuheet.94
Toimituskeskusteluiden merkitykseen herättiin 1970-luvulla.95
Viimeisimmässä toimitusten oppaassa tuodaan esille, että toimitusta tulisi aina
edeltää toimituskeskustelu. Toimituskeskustelu antaa papille mahdollisuuden
suunnitella toimitusta yhdessä omaisten kanssa ja kuulla omaisilta vainajan
elämästä ja persoonasta. Toimituskeskustelu ei kuitenkaan ole vain tiedon keruuta
varten, vaan toimituskeskustelu antaa papille myös mahdollisuuden tukea omaisia
surutyössä. Keskusteluissa konkretisoituu rakkauden kultaisen säännön mukainen
tapa hahmottaa toimitusta. Pappi asettuu ihmisen sijaan ja ottaa keskustelussa
kannettavakseen omaisten taakkoja.96 Niinpä sielunhoidollisilla elementeillä on
toimituskeskustelussa merkittävä rooli. Keskustelulla on toki myös tärkeä
merkitys myös persoonallisen otteen luomisessa toimitukseen ja
siunauspuheeseen.97
Tapiolan seurakunnassa papit kävivät aina ennen toimitusta
toimituskeskustelun omaisten kanssa. Kaukana asuvien omaisten kanssa
93
Sihvo 1992, 81–82.
Sihvo 1992, 82.
95
Heinonen 2002, 29.
96
Mannermaa 1996, 206.
97
Heinonen 2002, 30–31.
94
26
toimituskeskustelu käytiin tarvittaessa puhelimitse. Eräässä toimituksessa käytiin
kaksi toimituskeskustelua: ensimmäinen vainajan lähiomaisten ja toinen hänen
ystäviensä kanssa.
3.2. Siunauspuheiden rakenteet aineistossa
Tämän tutkielman aineiston papeista puolet (P1, P4, P5 ja P6) kirjoittivat puheen
aina valmiiksi. Vaikka kirjoitetut puheet eivät pappien mukaan aina toteudu
sellaisenaan, kirjoitettu puhe antaa varmuutta tilanteeseen. Papit toivat
haastatteluissa esille, että nimenomaan hautaan siunaamisissa halutaan välttyä
turhilta yllätyksiltä98. Mielenkiintoista tässä aineistossa on että ne papit, jotka
kirjoittivat puheet valmiiksi, edustavat puheiden pituuden osalta korostuneen
lyhyitä (alle 6 minuuttia) ja korostuneen pitkiä (9–11 minuuttia) puheita. P4 ja P5
valmistivat puheet hyvin ytimekkäiksi, kun taas P1 ja P6 suunnittelivat niistä
pidempiä ja laajempia.
Papit P2, P3, P7 ja P8 eivät lähtökohtaisesti kirjoittaneet puhetta, vaan heillä
oli mukana lyhyet muistiinpanot. Puheet olivat kaikki keskipitkiä, 6–8,5
minuuttia. Muistiinpanoihin oli kirjattu lähinnä keskeisiä asioita vainajan elämästä
ja puheessa mahdollisesti hyödynnettävät lainaukset. Lyhyet muistiinpanot
toimivat papeilla puheen runkona ja muistilistana, mutta ne eivät sitoneet pappia
liikaa. Raamattumeditaatiota käyttävillä papeilla muistiinpanoissa olivat myös
raamatunkohdat, jotka toimivat puheen runkona. Vapaan puheen etuna nähtiin
erityisesti parempi mahdollisuus vuorovaikutukseen.99 Vapaan puheen käyttäjistä
tosin kaksi, P3 ja P8, toivat haastattelussa esille, että he kirjoittavat siunauspuheen
valmiiksi erityistilanteissa, joissa on todennäköisempää, että pappi itse liikuttuu
tilanteessa. Tällainen tilanne olisi esimerkiksi toimitus, jossa omaiset olisivat
entuudestaan hyvin tuttuja tai jossa kyseessä olisi esimerkiksi nuoren itsemurha.
Timo Komulainen on antanut hyvin konkreettisen ohjeen kasuaalipuheen
valmistamiseen. Saarnan käsikirjassa olevassa artikkelissaan hän tuo esille papin
työn aikatauluihin liittyviä realiteetteja. Hän pitää hyvänä, jos papilla on
mielessään yleinen runko siunauspuhetta varten niin, että hän pystyy
valmistautumaan toimitukseen käytettävissä olevassa ajassa. Hautaan
siunaamisissa on eroista huolimatta myös paljon yhteisiä piirteitä, jotka pätevät
joka kerta. Erityisesti kuoleman todellisuus yhdistää kaikkia. Ei ole näin ollen
väärin toistaa asioita, joiden sanomista hautaan siunaamisen yhteydessä pitää
98
99
Näin esimerkiksi P4 ja P6; Aineisto 2012, 67, 101.
P7H, ja P8H Aineisto 2012, 120, 140.
27
tärkeänä – varsinkaan silloin kun kuulijakunta vaihtelee toimituksissa suuresti,
erityisesti isoissa seurakunnissa.100
Siunauspuheista analysoidessa tulikin selvästi esille, että samat teemat
toistuvat pappien toimituksissa. Toistuvuutta näkyi Raamatun tekstien käytössä,
puheen teemoissa sekä käytetyissä lainauksissa. Joillakin papeilla tietyt puheen
osat saattoivat pysyä jopa sanasta sanaan samoina toimituksesta toiseen.
Nuorempien pappien puheissa oli selvästi nähtävissä vaikutteita käsikirjan
esimerkkipuheiden rakenteista ja sanamuodoista, ja vanhemmilla papeilla taas oli
saattanut muodostua vuosien mittaan oma rakenne siunauspuheisiin.
Mullahan on siis tarkasti ottaen 30 vuotta vaan yks siunauspuhe, joka on
ikään kuin runko ja siihen sitten laitetaan ne ajatukset, ja oikeestaan mä en
tarttis tätä kirjaakaan ainakaan niitten puheitten, johdantopuheen enkä sen
siunauspuheen takia, vaan pitää kädet jossakin, tietysti ne tekstit täytys
lukee, mutta… Tää on 70-luvulla, mää on sen mekaanisesti kirjotuskoneella
kirjottanut tämän ja mä oon yli tuhat kertaa tähän runkoon sitten sen
puheen tehnyt. (P2H)101
Tutkittavilla papeilla oli erotettavissa kolme erilaista tapaa rakentaa puhe.
Näitä kutsun nimillä palikkamalli, teemapuhe ja raamattumeditaatio. Palikkamalli
ja teemapuhe kuuluvat käsikirjan tarjomaan A-vaihtoehtoon, jossa valittua
Raamatun tekstiä seuraa puhe. Palikkamallia edustivat P4 ja P5. Teemapuheen
pitivät P1, P2, P6 ja P7. Raamattumeditaatiolla tarkoitan käsikirjan B-vaihtoehtoa,
jota käyttivät papeista P3 ja P8. Myös P1:llä oli puheessaan raamattumeditaation
piirteitä, sillä puhe ja erilaiset lainaukset vuorottelivat siinä.
Palikkamallinen puhe alkaa Raamatun tekstillä. Itse puheessa on tietty
määrä palikoita, teemoja tai kappaleita. Palikat voisivat olla nimetty esimerkiksi
aloitus-, vainajan elämä-, elämänarvo- ja rajallisuus- sekä
ylösnousemuspalikoiksi. Näissä malleissa niin sanottu vainajapalikan sisältö
muuttuu joka kerta, mutta muut osiot saattavat pysyä rakenteellisesti
samanlaisina, enemmän tai vähemmän tilanteeseen muokattuina. Palikkamalliset
puheet ovat tyypillisesti aineistossa lyhyitä, mutta sisältöä niissä on runsaasti.
Jos mä rakennan puheen yhden Raamatun tekstin varaan niin sitten mä
rakennat ne palikat siihen puheeseen, jollon se yleensä menee semmosella
menetelmällä, ikään kuin todetaan tilanne usein ensin, et näin on, tän
kanssa on elettävä. Sitten muutamalla sanalla viitataan häneen, hänen
elämäänsä jollain tavalla, josta sitten tulee sitten se läheisten kanssa
vietetty aika ja sen tärkeys ja siitä sitten siirrytään tähän elämän
rajallisuuteen. Sen jälkeen puhutaan kuolemasta, kristillisestä toivosta
kuoleman jälkeen, luottamuksesta Jumala armoon ja sit palataan vielä
100
101
28
Komulainen 2001, 349.
Aineisto 2012, 35.
tähän niin kun saattoväen näkökulmaan, et se on sit semmonen
perusrakenne. Pohjana mulla on ehkä niin kun siinä vaiheessa, kun mä töitä
alotin niin, niin oli tiettysti näitten elementtien osalta ne käsikirjan
esimerkkipuheet, mistä mä niin kuin nostin ehkä jotain teemoja niistä. Se on
siitä lähtenyt rakentumaan, ja sit mä oon nostanut joitakin eri näkökohtia.
(P3H)102
Palikkamalli palvelee arkityötä, jossa yhden toimituksen valmistamiseen ei
ole paljon aikaa. Ja kuten Komulainen ilmaisi, hautaan siunaamisissa on joka
kerta paljon samaa. Palikoista voi myös olla hyötyä yllättävissä tilanteissa.
Esimerkiksi P4 joutui muutaman tunnin varoitusajalla toimittamaan hautaan
siunaamisen sairaaksi tulleen papin puolesta. Tästä P4 totesikin näin: ”Siinä
palikat pelasti.”103
Mielenkiintoista palikkamallin käytössä aineiston puheissa oli, että mallin
käyttäjillä ei ollut vielä takanaan kovin pitkää työuraa pappina. Puheissa oli myös
nähtävissä selviä lainauksia käsikirjan puheista ja rakenteista, P5:llä jopa
kokonaisia kappaleita. Voisi jopa sanoa, että palikkamallit rakentuvat erityisesti
käsikirjan ensimmäisen puhevaihtoehdon pohjalle. Käsikirja siis selvästi tukee
aloittelevaa pappia toimituspuheen valmistamisessa ja antaa yhdet hyvät raamit,
joista lähteä liikkeelle. Käsikirjojen puheet antavat mallin siitä, miten puhe voi
edetä, millaisia teemoja puheessa olisi hyvä käsitellä ja millaisia uskon sisältöjä
kuoleman kohtaamiseen liittyy. Tämä on myös ollut käsikirjavaliokunnan tavoite
vuoden 2003 toimitusten kirjaa valmistaessa.104 Valmiit puheet antavat
sanamuotoja ajatusten ilmaisemiseen.
Teemapuheeksi nimesin puheet, joista oli löydettävissä jokin kannatteleva
teema tai näkökulma. Teemapuheissa jonkin aiheen painottuessa jokin toinen
mahdollinen näkökulma jää vähemmälle. P7 keskittyi puheessaan kuvaamaan
hautaan siunaamisen sisältöä ja sen merkitystä, mitä toimituksessa tapahtuu. Hän
lähestyi aihetta sanojen siunaaminen ja saattaminen kautta ja käsillä olevasta
toimituksesta käsin. ”Olemme nyt siunaten saattamassa.” (P7H)105 P2 otti
puolestaan vainajan elämän ja puheen pohjaksi, ja elämänkerrallinen aines oli
hyvin korostuneessa asemassa.
P6:n puheissa olivat vahvasti mukana läsnäolon ja poissaolon teemat.
Niiden kautta lähestyttiin vainajan elämää, omaisten kuoleman ja surun
kokemusta, yhteyttä Jumalaan ja tuonpuoleista. P1 taas pyrki puhuttelemaan
102
Aineisto 2012, 52.
Aineisto 2012, 70.
104
Hytönen 2005, 275.
105
Aineisto 2012, 120.
103
29
omaisia vainajan kautta. Hänen näkökulmansa oli hyvin sielunhoidollisesti
painottunut. Teemoja, joita pappi halusi toimituspuheessa nostaa esille, olivat
kiitollisuus, elämän lahjat ja niiden käyttö sekä elämän jatkuminen ajan taakse. 106
Raamattumeditaatiot taas rakentuivat usean Raamatun tekstin varaan, joiden
kautta avattiin näkökulmia ihmisten kysymyksiin kuoleman äärellä. Erilaisia
teemoja ja näkökulmia nostettiin raamatunkohtien kautta. Käsikirjasta löytyvien
raamatunkohtien rinnalle papit saattoivat nostaa myös kirkkoisiä, muita
ajattelijoita ja runoilijoita. Vaikka P8 ja P3 molemmat käyttivät tätä mallia, P3:lla
korostui hänen puheissaan erityisesti kristillinen toivo ja ylösnousemususko, siinä
missä P8 käytti enemmän aikaa elämän rajallisuuden ja elämän arvon
pohdiskeluun.
3.3. Raamatun tekstien valinta
3.3.1. Raamatunkohtien valinnasta annetut ohjeet
Luterilaisessa perinteessä jumalanpalveluksissa ja pyhissä toimituksissa julistettu
sana perustuu aina Raamatun lukukappaleeseen. Raamatun tekstillä on kuitenkin
eri asema kasuaalipuheessa kuin jumalanpalveluksen saarnassa. Saarnassa teema
nousee päivän tekstistä: teksti hallitsee saarnaa tai saarna on tekstin selittämistä.
Toimituspuheessa ei taas selitetä vain tekstiä vaan tekstillä valaistaan tapahtumaa.
Kasuaalipuhetta hallitsee kulloinenkin tilanne, ja Raamatun tekstien valinta
tapahtuu vapaasti tilanteen pohjalta. Kasuaalipuheessa teksti valaisee, selittää ja
tukee kulloisenkin kasuaalitilanteen esiin nostamaa aihepiiriä.107 Kirkollisissa
toimituksissa on lisätty Raamatun lukukappaleiden määrää. Uusimmassa
käsikirjassa on kahdeksan epistolatekstiä ja seitsemän kohtaa evankeliumeista.
Muitakin kohtia voidaan käyttää esimerkiksi kirkkovuoden mukaan.
Heinonen on pohtinut Raamatun sanan yhteyttä käsillä olevaan tilanteeseen,
mikä kaikki on Jumalan sanaa, jota siunauspuheessa tulkitaan? Heinonen viittaa
Johan Albrecht Bengelin ajatuksiin siitä, että Raamattu on elämän keskellä
syntynyt kirja, joten Raamattu ja elämä eivät ole toisilleen vastakkaisia asioita.
Sekä Raamatun teksti, että ihmisen elämä voidaan ymmärtää Jumalan sanana,
joista toinen on luotua ja toinen luomatonta. Etenemisjärjestys voi olla
ilmoituksen keskeltä elämän keskelle, mutta luterilaiseen perinteeseen sopii hyvin
myös vastakkainen suunta, elämän keskeltä evankeliumin ytimeen.108
106
Aineisto 2012, 16.
Lempiäinen 2001, 351–352; Sihvo 1992, 82–83.
108
Heinonen 2002, 20–23; Sihvo 1996, 195.
107
30
Raamatun lukukappaleen olisi hyvä olla lyhyt ja yksinkertainen. Hautaan
siunaamiseen voidaan tuoda persoonallinen sävy jo onnistuneella tekstin
valinnalla. Lempiäinen esittää että paras puhe saattaakin olla sellainen, jota
kuunnellessa kuulijat tuntevat, että puhuja ajattelee juuri tätä vainajaa ja kyseisten
omaisten tilannetta, vaikka vainajan elämänvaiheet eivät olisikaan puheen
keskipisteessä.109
Raamatun suhde elämänvaiheisiin voi olla myös dialektinen, jolloin
toisilleen vastakohtaiset elementit sopivat yhteen ja muodostavat mielekkään
keskustelevan kokonaisuuden. Siunaustilaisuudessa vastakohtapareja voivat olla
esimerkiksi: kuolema – elämä, ahdistus – lohdutus, murhe – ilo, epätoivo – toivo,
aika – iankaikkisuus ja katoavaisuus – katoamattomuus. Näin syntyy kahden
sanoman vuoropuhelu.110 Tällä lähestymistavalla on aivan erityiset
mahdollisuudet raamattumeditaatiomallissa.
Lempiäinen epäilee raamattumeditaation toimivuutta, vaikka hänestä ”idea
sinänsä on hyvä mutta paikkakunnilla, joissa hautauksia on runsaasti, toimituksen
kestoa ei aina voida kovin pitkäksi venyttää. Lisäksi ihmisten vastaanottokyky on
rajallinen.”111
3.3.2. Raamatunkohdat perinteisessä puheessa
Useissa toimituspuheita käsittelevissä kirjoissa tuodaan esille, että Raamatun
tekstin valinnalla voidaan liittyä vainajan elämään ja saada toimituksiin
persoonallinen sävy. Aineistossa papeilla oli kuitenkin monesti omat
henkilökohtaiset lempikohtansa, joita he lähtökohtaisesti käyttivät toimituksissa.
Valitut raamatunkohdat kertoivat monesti enemmän pappien omista painotuksista
kuin kyseisten toimitusten taustasta. Papit kokivat näiden kohtien sopivan
erityisen hyvin sopivan toimitukseen ja avaavan sen sisältöä, mutta sopivan myös
pappien omaan tyyliin ja omiin näkemyksiin (P2, P4, P5, P7). Näitä
raamatunkohtia papit kertoivat käyttävänsä erityisesti niin sanotuissa normaaleissa
hautaan siunaamisissa, joissa kuolema oli tullut omaisille odotettuna vainajan
pitkän elämän jälkeen. Tämä aineistossa esille tullut toimintamalli tukee ajatusta,
että toimituksissa papeille muodostuu lempiaiheita, joista he puhuvat. Samalla
myös puheet hioutuvat kerta kerralta.112
109
Komulainen 2001, 351–352; Lempiäinen 1985, 246.
Heinonen 2002, 25.
111
Lempiäinen 2004, 224–225.
112
Sihvo 1992, 82.
110
31
P4 ja P7 kertoivat käyttävänsä Johanneksen evankeliumin kohtaa Joh. 14:1–
6.113 P4 koki, että kohdassa on erityisen vahvasti läsnä Jumalan lupaus: tässä on
tie, kaikki on valmista.114 P7 toi esille, että kohta on niitä harvoja, joissa Jeesus
selvästi puhuu kuolemasta. Lisäksi tekstistä avautuu monia näkökulmia
siunauspuheeseen.
”Minä olen tie, avattu tie, sen merkkinä risti ja hiekasta piirretään risti
siihen arkun päälle... Siitä on helppo rakentaa erilaisia niinkun linjoja,
jotka… liittyy kuolemaa, ylösnousemukseen, taivaaseen.” (P7H)115
P2 kertoi mieltyneensä Korinttilaiskirjeen kohtaan 2. Kor. 5:1–5116, sillä
siinä on vahva lohdullinen ajatus tuonpuoleisesta. P5 taas kertoi pitävänsä
raamatunkohdan hautaan siunaamisissa aina samana: Room. 8:18–21117. Pappi
kertoi, että Kirje roomalaisille on hänelle muutenkin tärkeä ja että sanat sopivat
hyvin hänen suuhunsa ja hänen pitämiinsä siunauspuheisiin.118
P6 ja P3 kertoivat, ettei heillä ole niin sanottua vakituista raamatunkohtaa,
vaan pyrkivät valitsemaan kohdan niin, että se sopii juuri kyseiseen tilanteeseen,
saattoväen tunnetilaan tai vainajan elämään.119 Tätä toimintamallia suositellaan
useissa siunauspuhetta koskevissa teoksissa.120 Muun muassa Heinonen edustaa
tätä ajattelua esittäessään, että elämänkerrallinen aines tulisi jäsentää puheen
muuhun sanomaan esimerkiksi valitsemalla raamatunkohta elämänkerrallisen
aineksen näkökulmasta. Tällöin elämänvaiheet ja tekstin sanoma elävät
vuorovaikutuksessa keskenään.121 P6 kertoi kuuntelevansa omaisten kertomusta
113
Jeesus sanoo: »Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun
Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille
asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät
luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen.»
Tuomas sanoi hänelle: »Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?»
Jeesus vastasi: »Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun
kauttani.»
114
Aineisto 2012, 66–67.
115
Aineisto 2012, 118.
116
Me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen telttamajamme puretaankin, Jumalalla on
taivaassa meitä varten ikuinen asunto, joka ei ole ihmiskätten työtä. Täällä ollessamme me
huokailemme ja kaipaamme päästä pukeutumaan taivaalliseen asuumme, sillä sitten kun olemme
pukeutuneet siihen, emme jää alastomiksi. Me, jotka vielä asumme tässä majassamme,
huokailemme ahdistuneina. Emme haluaisi riisuutua vaan pukeutua uuteen asuun, niin että elämä
kätkisi sisäänsä sen, mikä on kuolevaista. Juuri tähän Jumala on valmistanut meidät, ja vakuudeksi
hän on antanut meille Hengen.
117
Minä päättelen, etteivät nykyisen ajan kärsimykset ole mitään sen kirkkauden rinnalla, joka
vielä on ilmestyvä ja tuleva osaksemme. Koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten
ilmestymistä. Kaiken luodun on täytynyt taipua katoavaisuuden alaisuuteen, ei omasta tahdostaan,
vaan hänen, joka sen on alistanut. Luomakunnalla on kuitenkin toivo, että myös se pääsee kerran
pois katoavaisuuden orjuudesta, Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen.
118
Aineisto 2012, 84.
119
Aineisto 2012, 51.
120
Heinonen 2002, 23; Kurvinen 1940, 70; Lempiäinen 1985, 246.
121
Heinonen 2002, 23–24.
32
sillä ajatuksella, että sieltä löytäisi näkökulman vainajan ammattiin, rooliin
elämässä, hänen elämänkulkuunsa tai käännekohtaan, johon voisi etsiä sopivan
raamatunkohdan. Jos kuoleman taustalla on erityistä traagisuutta, pappi pyrki
löytämään nimenomaan siihen sopivan raamatunkohdan.122 Myös ne papit, jotka
hyödynsivät omia lempiraamatunkohtiansa, kertoivat miettivänsä raamatunkohdan
uudestaan silloin, kun kyseessä on lapsen kuolema tai yllättävä kuolematapaus.
Silloin raamatunkohdaksi yritettiin valita paremmin kyseiseen tilanteeseen sopiva
kohta, joka huomioisi tilanteen erityispiirteet.
P6 toi haastattelussa esille, että hän käyttää toimituksissa myös
kirkkovuoden tekstejä. Hän kertoi näkevänsä kirkkovuoden tekstien
käyttömahdollisuudet erityisen hyvänä joulun ja pääsiäisen tienoilla, sillä niihin
juhliin vainajan läheisillä on kuitenkin olemassa jonkinlainen suhde. Lisäksi
näihin juhliin liittyy monissa perheissä paljon muistoja ja yhdessäoloa. Näissä
juhlissa myös läheisen poissaolo korostuu. P6 on ainut aineiston papeista, joka
käytti kirkkovuoden tekstiä yhdessä seuratussa toimituksessa (P6T1). Toimitus
pidettiin 21.12. eli aivan joulun alla. 123 Myös P2 ja P8 kertoivat joskus
käyttävänsä kirkkovuoden tekstejä.124
Useat papeista kertoivat haastattelussa valitsevansa Raamatun tekstin
toimituksiin itse. Jos toimituskeskustelussa kuitenkin nousi selvästi esiin
raamatunkohta, joka on ollut vainajalle tai omaisille erityisen rakas, monet papit
tarttuivat siihen. P7 toi esille, ettei välttämättä valitse raamatunkohtaa tai
rukouksia valmiiksi. Pitkän työkokemuksen vuoksi käsikirja, kaava ja sen eri
vaihtoehdot ovat niin tutut, että hän voi tehdä joitakin valintoja toimituksessa itse
tilanteen mukaan.125
Suurimmassa osassa puheita, joissa raamatunluku sijoittui puheen alkuun,
Raamatun tekstiä ei suuremmin selitetty puheessa vaan sen annettiin vaikuttaa
omalla painollaan. Joissakin puheissa raamatunkohtaan tai siitä nousevaan
teemaan viitattiin hyvin lyhyesti. Raamattumeditaatiotyyppiset puheet taas
nimenomaan rakentuivat raamatunkohtien varaan ja puhe kulki eteenpäin niiden
johdolla.
122
Aineisto 2012, 100–101.
Aineisto 2012, 103–104.
124
Aineisto 2012, 34.
125
Aineisto 2012, 100–101, 118–119.
123
33
3.3.3. Raamatunkohdat raamattumeditaatioissa
Raamattumeditaatiossa valitaan muutama raamatunkohta käsikirjan neljästä
teemasta, jotka ovat katoavaisuus, valmistautuminen kuolemaan, kristityn toivo ja
ikuinen elämä. Raamatunlukua voi rytmittää musiikki, hiljaisuus tai muu
vastaava. Lukuja voidaan myös yhdistää puheeseen, jolloin mukaan on
mahdollista saada myös persoonallista ainesta.126
Aineiston papeista kaksi, P3 ja P8, käytti raamattumeditaatiota. P3 perusteli
raamattumeditaatioon siirtymistä sillä, että se on leimallisesti enemmän Raamatun
sanan märehtimistä kuin elämänkerrallista yleispuhetta, mikä sopii hyvin hänen
suuhunsa.127 P8 taas kertoi pitävänsä raamattumeditaatioon sisältyvästä dialogin
mahdollisuudesta. Puhe ei ole papin yksinpuhelua vaan on parhaimmillaan
keskustelua Raamatun sanan kanssa.128
Luen raamattumeditaatioksi myös P1:n puheet, vaikka hän ei itse puhunut
siitä. P1:n puhe ei nimittäin rytmittynyt perinteisen puheen mukaan, vaan hän
käytti lyhyitä raamatunkohtia ja muita tekstejä ja runoja puheessaan ja kuljetti
niiden kautta puheen juonta eteenpäin. Siksi hänen puheensa on lähempänä
raamattumeditaatiota kuin perinteistä puhetta.
Raamattumeditaatiota käyttävillä papeilla oli puheissaan hyvin erilaiset
painotukset. P3 hyödynsi puheissaan raamatunkohtia runsaasti. Puhe oli lähinnä
Raamatun lukemista ja luettavien tekstien lyhyttä selittämistä. Toimituksessa
P3T1 pappi oli valinnut puheeseen kolme raamatunkohtaa ikuinen elämä teemasta 129 ja yhden katoavaisuusteemasta. Lisäksi hän hyödynsi yhtä perinteisen
puheen raamattuvaihtoehdoista130 ja yhtä raamatunkohtaa, joka löytyy
esimerkkipuheesta131. Jälkimmäisessä toimituksessa P3T2 pappi hyödynsi
tasaisemmin kaikkia raamattumeditaation neljää teemaa: kolme raamatunkohtaa
oli valittu ikuisen elämän teemasta, kaksi kohtaa katoavaisuudesta132 ja yhdet
tekstit teemoista valmistautuminen kuolemaan ja kristityn toivo. Lisäksi hän
hyödynsi kirkkoisien ajatuksia kuolemasta. Vaikka jälkimmäisessä toimituksessa
P3 käsitteli eri teemoja laajemmin, ovat ikuisen elämän teemat painottuneina
molemmissa puheissa.133
126
Kirkollisten toimitusten opas 2006, 91.
Aineisto 2012, 51.
128
Aineisto 2012, 138–139.
129
Room. 14:7–9; Jes. 65:17–18; Joh. 3:16–17
130
Joh. 11:25
131
Job. 19:25.
132
Saarn. 3:1–8; Jes. 40:6–8.
133
Aineisto 2012, 51.
127
34
P8 taas käytti puheessa enemmän aikaa elämän katoavaisuuden
pohtimiseen. Hän hyödynsi molemmissa raamattumeditaation
tekstivaihtoehdoissa kahta kohtaa katoavaisuuden teemasta ja lisäksi
jälkimmäisessä toimituksessa yhtä kohtaa kristityn toivo -teemasta.134
Raamatunkohtien lisäksi P8 käytti dialogin osana myös lainauksia runoilijoilta,
näyttelijöiltä ja muilta ajattelijoilta. Lainausten avulla lähinnä sanoitettiin surua, ja
lisäksi molemmissa toimituksissa hyödynnettiin lainausta, joka toi näkökulmia
iankaikkisuuteen. P8 toi myös vahvasti esille, että hän pyrkii valinnoillaan
tekemään toimituksesta vainajan näköisen. Persoonallisen sävyn hän pyrki
luomaan valitsemalla raamatunkohtia niin, että toimituksen tunnelma olisi
vainajan elämän ja persoonan kanssa yhdessä linjassa.135
P1:n tapa pitää puheita ei kuitenkaan nouse niinkään raamattumeditaatiosta
vaan hänen omasta, persoonallisesta tavastaan rakentaa toimitus. Siinä näkyy
vahvasti papin taiteellinen harrastuneisuus ja pitkä sielunhoito- ja
kriisityökokemus. P1 käytti puheessa toisaalta lyhyitä raamatunkohtia mutta
paljon myös esimerkiksi runoja.
3.3.4. Muut lainaukset Raamatun tekstien rinnalla
Raamatun tekstien ohella papit hyödynsivät puheissaan paljon lainauksia
kirkkoisiltä, teologeilta, filosofeilta, runoilijoilta, virsirunoilijoilta ja näyttelijöiltä.
Näitä lainauksia käytettiin erityisesti elämän rajallisuuden, surun ja
tuonpuoleisuuden kuvaamisessa. Kirkkoisien tai muiden teologien tekstejä
lainattaessa haettiin erityisesti lisää näkökulmia kristilliseen käsitykseen
kuolemasta, ylösnousemuksesta ja tuonpuoleisesta. 136 Muilla lainauksilla taas
pyrittiin enemmän kuvaamaan yleensä ihmisten ja erityisesti omaisten kokemusta
kuoleman äärellä. Kokemukseen sisällytettiin muun muassa suru, elämän
rajallisuuden tunnustaminen sekä oman elämän arviointi. P1 toi haastattelussa
esille runollisen kielen ja lyriikan mahdollisuudet siunauspuheessa.
– – runoilla voi ilmaista jotakin sellaista, joita suorasanaisesti on hyvin
vaikea [ilmaista]. Kuolema, elämä on sellaisia asioita – – ne on sillä
tavalla niin vaikeesti lähestyttävissä. Eikä niitä voi järjellisesti ja
tämmösellä selkokielellä loppuun asti ilmaista. Että runolla voi viitata
johonkin semmoseen, ehkä vähän niin kun syvempään. (P2H)137
134
Saarn. 3:1–8; Jes. 38:12; Ps. 73:23–26.
Aineisto 2012, 142.
136
Aineisto 2012, 55.
137
Aineisto 2012, 15.
135
35
Se, millaisia sisältöjä muun muassa lainauksilla haluttiin avata, selviää
tarkemmin seuraavissa puheiden sisältöä käsittelevässä kolmessa luvussa, joissa
käsittelen yksityiskohtaisemmin sitä, millaisia sisältöjä papit toivat puheissa esille
ja miten eri sisällöt painottuivat. Kolme pääteemaa puheissa olivat vainajan
elämä, omaisten kokemus kuoleman äärellä ja kristinuskon tilanteeseen tuoma
erityissanoma. Papit, jotka käyttivät palikkamallia (erityisesti P4 ja P5), kävivät
tasaisesti läpi kaikki isot teemat. Myös P6 ja P1 hyödynsivät puheissa kaikkia
kolmea teemaa, mutta heidän tapansa rakentaa puhe oli hyvin erilainen kuin
kahdella aiemmalla. P2 ja P7 painottivat vainajan elämää ja kristillistä sanomaan,
ja pohdintoja yleensä kuoleman äärellä oli varsin vähän. P3 painotti kahta
viimeistä teemaa, kuten myös P8. P8 tosin keskittyi kaikista eniten elämän
katoavaisuuden pohdintoihin.
4. Vainajan persoona ja elämä
4.1. Elämänkerralisen aineksen asema siunauspuheessa
Siunauspuhe eroaa muista kasuaalipuheista siinä, että hautaan siunaamisessa
siunattavan elämä on kokonaisuudessaan takanapäin. Siunattavan yksilöllinen
persoona ja ainutkertainen elämänkulku on siis tiedossa. Tämä antaa
mielenkiintoisen mahdollisuuden kuvata ja puheessa vainajan elämää.138 Miten
tämä mahdollisuus hyödynnetään siunauspuheissa? Kirkkokäsikirjassa ja
kirkollisten toimitusten oppaassa molemmissa ehdotetaan yhdeksi puheen osaksi
vainajan elämän muistelua.139 Aiemmissa käsikirjoissa, oppaissa ja
saarnaoppaissa mainitaan, että muistelu ei saa olla liian ylistävää vaan sen tulee
olla maltillista. Vielä varhaisemmissa käsikirjoissa muisteluun liittyvistä riskeistä
jopa varoitetaan. Ristiriitainen suhde elämänkerrallisen aineksen rooliin
hautauspuheessa nousee hautauspuheen historiasta, sillä elämänkerrallisen osion
sisältö on vaihdellut vainajan liioittelevasta ylistämisestä hänen elämästään
vaikenemiseen. Persoonallinen aines ja kristinuskon sanoma on myös asetettu
vastakkain kilpailevaan asetelmaan.140
Kurvinen toi esille, että hautauspuheen vaikein ongelma on se, kuinka
paljon hautauspuhe on todistusta kristinuskon yleisistä totuuksista ja kuinka
paljon taas vainajan persoona saa huomiota. Kurvinen kuitenkin esittää, että
persoona täytyy huomioida jollain tavalla mutta se on vain palvelevassa roolissa
138
Heinonen 2002, 15.
Kirkollisten toimitusten opas 2006, 92.
140
Heinonen 2002, 20–23.
139
36
ja tärkeämpää on Jumalan sanan julistaminen. Hän esittää, että hautauspuheessa
riittää, kun vainajaan viitataan lyhyesti niin että kuulija tajuaa, että käsitellään
juuri tässä toimituksessa siunattavaa henkilöä ja hänen elämäänsä.
Hautauspuheessa ei saa sortua liikaan ylistelyyn mutta ei myöskään
tuomitsemiseen. Koko puhetta ei Kurvisen mukaan tarvitse saada persoonalliseen
valoon, vaan riittää, että esimerkiksi puheen alku on persoonallinen, jonka jälkeen
siirrytään yleisiin uskontotuuksiin.141
Heinonen taas tuo esille, että evankeliumi kyetään vastaanottamaan vain jos
sanoma puhuttelee henkilökohtaisesti ja jos saarnaajan viestiin sisällytetään
vastaanottajien odotukset, toiveet ja tarpeet.142 Elämäntilanteen ja kristillisen
uskon oppisisällön välinen jännite kasuaalipuheissa johtuu usein elämäntilanteen
ahtaasta teologisesta ymmärtämisestä. Parhaimmillaan kasuaalipuheen
varsinainen ydinkohta on, että siinä tulkitaan kyseistä tilannetta kristillisen
perinteen ja uskon valossa. Näin myös kuulijoita autetaan selviämään käsillä
olevasta elämän käännekohdasta ja tajuamaan oma asemansa Jumalan
kaitselmuksessa.143
Aineiston hautauspuheista voi nähdä, että papeilla on hyvin erilaisia tapoja
tuoda vainajan elämää ja persoonaa esille siunauspuheessa. Haastatteluissa papit
kuvasivat erilaisia syitä vainajasta puhumisen moninaisiin tapoihin ja perustelivat
samalla omaa tapaansa. Toisaalta persoonallinen aines koettiin hyväksi ja jopa
välttämättömäksi, ja toisaalta vainajan elämästä kertominen nähtiin
siunauspuheessa ongelmallisena. Lähes jokainen pappi mainitsi haastattelussa
oma-aloitteisesti, että papin tehtävä ei ole kertoa siunauspuheessa vainajan
elämäkertaa. Tämä kommentti jo itsessään kertoo, että papit ovat miettineet
elämäkerrallisen ja persoonallisen aineksen käyttöä siunauspuheessa ja löytäneet
siitä jotakin ongelmallista. Se, mitä papit kertoivat vainajasta ja miten he puhuivat
hänestä, vaihteli pappien ja toimitusten välillä suuresti. P2:n puheet olivat
suurimmaksi osin vainajan elämästä kertomista, kun taas P3 ei maininnut
siunauspuheessa vainajaa juuri ollenkaan.144
141
Kurvinen 1940, 63, 70–71.
Heinonen 2002, 28.
143
Heinonen 2002, 23, 28; Sihvo 1992, 80–81.
144
Aineisto 2012, 20, 52–53.
142
37
4.2. Persoonalliseen ainekseen liittyvät haasteet ja niihin
liittyvät ratkaisut
Komulainen tuo siunauspuhetta käsittelevässä artikkelissaan esille, että
siunauspuhe edellyttää hienotunteisuutta. Kaikki, mitä pappi on saanut kuulla
toimituskeskustelussa, ei sovi välttämättä siunauspuheeseen.145 Pappien
haastatteluissa tämä näkökulma ei kuitenkaan noussut ensisijaiseksi kysymykseksi
tai haasteeksi persoonallisen aineksen käyttämisessä.
Haastatteluissa papit toivat monipuolisesti esille asioita, jotka tekevät
vainajan elämästä ja persoonasta puhumisen haastavaksi siunauspuheessa.
Ensinnäkin he nostivat esille sen, että papit hyvin harvoin tuntevat vainajaa tai
omaisia (P1, P3, P6, P7, P8146). Hautaan siunaamisessa pappi on se henkilö, joka
läsnäolijoista tuntee vainajan kaikista huonoiten – varsinkin suuressa
kaupunkiseurakunnassa. Siksi papit kokivat, että he eivät ole sopivia henkilöitä
kertomaan vainajan elämäkertaa, vaikka sitä heiltä toimituskeskusteluissa
pyydettäisiin. Papit kertoivatkin, että monesti he selittävät toimituskeskustelussa
näkökulmaansa elämäkerran kertomiseen mutta samalla rohkaisevat omaisia
muistelemaan vainajaa itse hautaan siunaamisen jälkeen järjestettävässä
muistotilaisuudessa.
Toinen haaste, jonka papit toivat esille, oli se että toimituskeskusteluissa he
kuulevat vain yhden tai muutaman omaisen kokemuksen vainajasta. Papit kokivat
hyvin ongelmalliseksi sen, jos pappi sanoittaa puheessaan vainajasta yhtä totuutta.
Läsnäolijoilla voi olla hyvin erilaisia kokemuksia edesmenneestä. Omaisten
joukossa saattaa olla ihmisiä, joilla oli erityisen läheiset ja rakkaat välit
edesmenneeseen, mutta myös joku, joka oli vainajan kanssa suurissa
erimielisyyksissä.147 Haastatteluissa kävi myös ilmi, ettei ole tavatonta, että
hautaan siunaamisen jälkeen järjestetäänkin kaksi erillistä muistotilaisuutta, kun
kaikki edesmenneen läheiset eivät koe sopivansa samaan tilaan.148 Papit kokivat
siis, että heidän tulee olla hyvin varovaisia sen tiedon suhteen mitä he saavat
kuulla vainajasta, jotta he eivät sanoita vain yhden omaisen kokemusta.
Sen lisäksi, että omaisilla voi olla hyvin erilaisia kokemuksia vainajasta, he
eivät välillä puhu vainajasta täysin totuudenmukaisesti. Pappeja halutaan säästellä
ikäviltä asioilta tai ikäviä asioita ei haluta muistella. Vainajasta ei myöskään
145
Komulainen 2001, 356.
Aineisto 2012, 14, 20, 52–53, 105–106, 118, 138.
147
Aineisto 2012, 102.
148
Aineisto 2012, 139–140.
146
38
haluta puhua pahaa, vaikka taustalla voi olla hyvin vaikea yhteinen historia.
Tällöin kuitenkin pappi saattaa saada vainajasta täysin vääränlaisen kuvan.
– – elikä se miksi minä tota olen entistä varovaisempi sanomaan mitään, jos
mä en ihmistä tiedä, koska mä voin tehdä ihan konkreettisia,… kun pappia
säästellään usein, pappia säästetään semmosista ikävistä asioista, ei
vainajasta kerrota papille ikäviä asioita, – – en mä tiedä puhuuko ne totta
ja ymmärsinkö mitä ne sanoivat. Että hän oli koko suvun rakastama näin he
minulle sanoivat ja siellä saattaa olla aivan hirveet riidat ja oli kuinka
kärttyinen tahansa, mutta pappia säästetään siltä, että ei sille nyt sanota,
että meillä oli aivan hirveet riidat ja se teki kaikkea. Pappia säästetään
sillä, että ei puhuta vainajasta, ikään kun pahaa – –. (P7H)149
Vainajasta puhumiseen liittyvistä haasteista huolimatta suurin osa papeista kertoi
haastattelussa, että persoonallisella ja elämänkerrallisella aineksella on tärkeä
paikkansa siunauspuheessa. Tärkeää kuitenkin on, että persoonallista ainesta
voitaisiin käyttää niin, että kaikille erilaisille kokemuksille olisi tilaa eikä
sanoitettaisi vain yhtä totuutta.
Papit ratkaisivat puheissaan tämän erilaisiin kokemuksiin ja kertomuksiin
liittyvän haasteen monilla eri tavoilla: P3 ja P8 pelasivat varman päälle eivätkä
puhuneet puheissaan juurikaan vainajan elämästä. Molemmat kertoivat kuitenkin
haastatteluissa, että vainajan elämä ja persoona vaikuttaa toimituksen sävyyn ja
tekstivalintoihin.150 P5 ja P6 taas siirsivät vastuun elämänkerrallisen aineksen
sisällöstä omaisille. Kertoessaan vainajan elämästä he sanoittivat hyvin selvästi,
että ”näin heille on kerrottu”. Näin tehdessään vastuu kuvauksesta siirtyi selvästi
omaisille, joilta pappi oli tiedot saanut. P6 kertoi puheessa jopa nimeltä mainiten,
kenen henkilön kuvaukseen hän viittaa puheessaan. Hän toi puheessa selvästi
esille, milloin viittasi omaisten kertomukseen ja milloin kyse on hänen
tulkinnastaan tai asioiden yhdistämisestä.151
P7 ja P4 käyttivät vainajasta puhuessaan epämääräisempää sananvalintaa
”olen ymmärtänyt” tai ”olen tullut siihen ymmärrykseen”. Tällainen muotoilu
sisältää toisaalta ajatuksen, että käsitys on syntynyt jonkun kertomuksen pohjalta.
Toisaalta ymmärtäminen-sanan käytöllä tehdään pesäeroa siihen, että papin
kertoma kuvaus olisi ainut näkökulma edesmenneen elämään. Sananvalinta
sisältää myös sen mahdollisuuden, että pappi on yksinkertaisesti ymmärtänyt
väärin.152 Useassa toimituksessa papit sanoivat, että jokaisella on omat muistonsa.
Näin he antoivat tilaa kaikkien läsnäolijoiden omille kokemuksille
149
Aineisto 2012, 123.
Aineisto 2012, 138.
151
Aineisto 2012, 102.
152
Aineisto 2012, 118.
150
39
edesmenneestä. Samalla pystytään myös aktiivisesti herättelemään jokaisen omia
muistoja vainajasta niitä tarkemmin sanoittamatta. Näin toimimalla ei myöskään
ole riskiä yhden totuuden sanoittamisesta.
P1 hyödynsi rohkeasti persoonallista ainesta, nivoi sen tiivisti osaksi puhetta
ja pyrki sitä kautta puhuttelemaan omaisia. Tällainen ote on kuitenkin erityisen
haasteellinen, sillä persoonallista aineistoa sovelletaan siinä rohkeasti. Tapa
vaatiikin hyvää ihmistuntemusta ja luottamusta itseen ja omaan lähestymistapaan.
Pappien P2, P4, P5, ja P7 puheista oli puolestaan löydettävissä selvä
elämänkerrallinen osio, jossa puhuttiin vainajan elämästä ja persoonasta. Osion
pituus ja pappien lähestymistavat saattoivat olla kuitenkin hyvin erilaiset. P2:lla
vainaja-osuus saattoi olla jopa kolme neljäsosaa koko puheen pituudesta. Papeista
kolmella (P4, P5 ja P7) osuuden pituus oli noin kolmasosa koko puheen
pituudesta. P6 ja P8 viittasivat lyhyesti vainajan elämään – tosin P6 hyödynsi
enemmän aineistoa toimituskeskustelusta. P2, P4 ja P5 kuvailivat vainajan
elämänvaiheita ja persoonaa kaikkein yksityiskohtaisimmin. P1:n siunauspuheet
oli rakennettu niin, että niissä vainajan elämä ja persoona kulkevat puheessa
mukana koko ajan. Kuten pappi itse kuvaili, hän pyrkii ”puhuttelemaan omaisia
vainajan kautta”.153
4.3. Persoonallisen aineksen käyttäminen
siunauspuheessa
Kuten edellä on käynyt ilmi, lähes kaikki papit päätyivät kertomaan jotakin
vainajasta. Papit halusivat puhua vainajasta, sillä he näkivät, että tämän kyseisen
henkilön elämä oli ollut arvokas (P7H)154.
Muutamat papit toivat esille myös, että kuolemassa henkilön elämä tulee
valmiiksi ja siinä voidaan nähdä, millainen tämä elämä kokonaisuudessaan oli.
Hautaan siunaamisessa tulisi kunnioittaa koko tuota elettyä elämää. Siksi papit
pitivätkin tärkeänä, että hautaan siunatessa ei vain muisteltaisi kuolemaa vaan että
vainajan elämä nähtäisiin kokonaisuudessaan.(P8H)155
Aina haluan kuitenkin puhua vainajasta – – ollaan niin kun tän ihmisen
muiston äärellä, ja minä olen usein sanonutkin se siinä johdannossa, että
tänään muistelemme, tänään kunnioitamme, tänään kiitämme ja tänään
tahdomme jättää hänet hyvän Jumalan haltuun, et siinä on niin kun niitä
motiiveja siihen kokoontumiseen. (P2H)156
153
Aineisto 2012, 14.
Aineisto 2012, 123.
155
Aineisto 2012, 138.
156
Aineisto 2012, 31.
154
40
– – yritän kuitenkin liittyä vainajan ja sen elämän piirtoon, ja varsinkin
sitten jos on vanha, vanhus, joka on ollut pitkään hoidossa niin, et se koko
elämä niin kun piirtys esiin, ettei vaan siinä sairausvuodet. Et siinä
hautajaisista myöskin niin kun kiitetään ja kunnioitetaan sitä elämää, mikä
on eletty, mikä on tullut valmiiks. (P8H)157
Heinonen tuo esille, että vainajasta puhumalla saadaan herätettyä omaisten
huomio. Omaiset ovat nimittäin kiinnostuneita jokaisesta sanasta, joka
edesmenneestä lausutaan, ja he ovat kokoontuneet hautaan siunaamiseen juuri
tietty henkilö mielessään. Monesti riittää, että vainajaan viitataan lyhyesti
muutamalla sanalla, varsinkin jos puheen sisältö on sellainen, että siinä on
liittymäkohtia vainajan elämään. Monesti kuolleen ihmisen luonteessa ja elämässä
on joitakin sellaisia piirteitä, joita voi käyttää puheessa hyväkseen. Ei ole kahta
luonteeltaan täysin samanlaista ihmistä.158
Osa papeista kuvasi, että persoonallisen aineksen käyttö oli erityisen
haasteellista, jos omaiset olivat toimituskeskusteluissa puheissaan hyvin
pidättyväisiä. Tuolloin persoonallista sävyä oli vaikea luoda ja puhe jää yleiselle
tasolle. (P6H)159
Edellisessä luvussa 4.1.olen kuvannut, millaisia haasteita papit kokivat
omaisten kertomusten hyödyntämisessä siunauspuheessa. Suurin osa aineiston
papeista oli kuitenkin päätynyt haasteiden kokemisesta huolimatta siihen, että he
haluavat kertoa puheessa vainajasta ja liittyä jotenkin hänen elämäänsä. Papit
toivat vainajan elämää esille nimenomaan kiitollisuuden näkökulmasta. Muistelun
suuntaa siunauspuheessa ohjasi ajatus, että toimituksessa muistellaan sitä hyvää,
jota läheiset olivat saaneet edesmenneen henkilön kautta.
Papin tehtävä ei ole lisätä surua, kyllä sitä surua on sanomattakin siinä
tilanteessa, vaan oikealla tavalla toivon mukaan kauniisti niin kun raottaa
kiitollisuuden verhoa, että tänään muistelemme kaikkea sitä hyvää, mitä,
mitä te olette rakkaan ihmisen kautta saaneet. (P2H)160
Tavat lähestyä vainajan elämää ja persoonaa vaihtelevat sen sijaan suuresti,
kuten myös ne asiat, joita vainajasta kerrottiin. Perustan elämänkerralliselle
ainekselle loivat toimituskeskustelussa esille tulleet omaisten kertomukset ja
kuvaukset. Toisaalta papit tarttuivat tähän ainekseen hyvin eri tavoin ja toivat
kertomuksista aineksia siunauspuheeseen eri näkökulmista. Seuraavissa luvuissa
kuvailen, miten papit käyttivät omaisten kertomuksia ja kuvauksia hyödykseen
siunauspuheissa. Ensimmäisen ryhmän luovat ne papit, jotka selvästi kuvasivat
157
Aineisto 2012, 138.
Heinonen 2002, 26, 29; Kurvinen 1940, 64.
159
Aineisto 2012, 101.
160
Aineisto 2012, 32.
158
41
puheessa vainajan persoonaa tai elämänvaiheita. Toisen ryhmän luovat ne papit,
jotka pyrkivät herättämään puheessaan omaisten muistoja ilman että he
kuitenkaan kuvailevat vainajaa itse. Kolmas ryhmä päätyi siihen, ettei puheessa
juurikaan liitytä vainajan elämään.
4.3.1. Vainajan persoonan ja elämänvaiheiden sanallinen
kuvaaminen
Ensimmäisen ryhmän luovat ne papit, jotka toivat toimituksissaan vainajan
elämästä selviä elementtejä siunauspuheeseen. Vainajaa ja hänen elämäänsä
kuvailtiin joko laajasti elämän kokonaiskuvaa luoden tai siitä kerrottiin selvästi
vain joitakin näkökulmia.
Yksi aineistossa näkyvä tapa käyttää elämäkerrallista ainesta oli pyrkiä
luomaan kuva vainajan elämänkaaresta, elämästä kokonaisuudessaan – missä
henkilö oli syntynyt, missä hän asui elämänsä aikana, mitä keskeisiä muutoksia
hänellä oli elämänsä aikana ja millaisia hänen ihmissuhteensa olivat. Tätä
elämänkaarimallia edusti vahvimmin P7, mutta myös P1, P2, P5 ja P8
hyödynsivät näitä elementtejä. Elämänkaarta näin kuvaillessa pysytään
persoonallisen aineiston osalta hyvin varmalla alueella, sillä kuvattavat asiat,
asuinpaikat, ammatit ja suuret elämän muutokset ovat ikään kuin varmaa tietoa,
johon liittyy hyvin vähän tulkintaa. Silloin myös väärinymmärryksen riski on
pieni.
Elämänkaarta kuvatessaan papit käyttivät näitä faktoja kiinnekohtina
vainajan elämään, ja näiden faktojen ympärille kaikki saivat yhdistää omat
muistonsa niihin vaiheisiin, joissa he olivat itse mukana. Osa tätä lähestymistapaa
käyttävistä papeista otti puheeseensa kiinnekohtia monesta vainajan
elämänvaiheesta:
Näin olen ymmärtänyt, teidän koti oli aika suuri perhe. Osa lapsista
menehtyi jo nuorena, mutta veljellä on muistoja sieltä, minkälainen sisko
hän on, minkälaisia asioita yhdessä teitte, minkälainen oli teidän perheen
elämä, minkälaisia asioita sinne elämän – –. Ja siitä se matka jatkui
eteenpäin. Aikanaan työ toi Helsinkiin XX-toimistoon, toimistotehtäviin.
Löytyi puoliso ja solmittiin liitto, avioliitto ja pitkältä yhteiseltä taipaleelta,
siinä oli puolisoilla paljon yhteistä. Monia hetkiä olitte yhdessä, asioita oli
hoidettava, ilot ja itkut, terveydet ja sairaudet yhdessä. Olen ymmärtänyt,
että lukeminen, matkat – – elämän harrastukset olivat elämän [tärkeitä
asioita].(P7T1)161
Monissa toimituksissa vainajan elämänkaarta tuotiin esille mainitsemalla
vainajan erilaisia rooleja elämässä. Erilaiset roolit tuovat luontevasti esille sen,
161
42
Aineisto 2012, 109.
että omaisilla on jokaisella omanlainen suhteensa vainajaan ja siten hyvin erilaiset
muistot. Omaiset itse tietävät, millainen edesmennyt henkilö oli näissä elämänsä
eri tehtävissä, ja voivat liittää muistonsa niihin.
NN:n omaiset ja ystävät, te olette joutuneet luopumaan läheisestä ihmisestä,
puolisosta, isästä, isoisästä, ystävästä. (P4T1)162
Papit, jotka käyttivät elämänkaarta vain yhtenä näkökulmana vainajan
elämään, saattoivat hyvin lyhyesti kuvata matkaa synnyinkodista vainajan
viimeiseen kotiin. Tällaisen kaaren loi myös P8, vaikka hän muuten puhui
siunauspuheessa hyvin vähän vainajasta. Elämänkaari saatettiin tuoda esille
puhumalla vainajan iästä: ”80 vuotta elämää. Siihen mahtuu monia erilaisia
elämän vaiheita.” Esimerkki lyhyestä elämänkaaren kuvauksesta löytyy
toimituksesta P1T1.
NN:n elämään mahtui paljon asioita. Synnyinkodista Karjalohjalta aina
viimeiseen kotiin Tapiolan sateenkaareen ja sen päässä löytyi monia,
monia elämän aarteita. (P1T1)163
Elämänkaaren loppuun sijoittuu kuolema. Niissä tilanteissa, joissa
kuolemaan oli liittynyt erityistä traagisuutta, sairautta tai kuolema oli tullut
yllättäen, papit sanoittivat vainajan elämään myös viimeisiä hetkiä ja kuolemaa tai
viittasivat niihin. Erityiseen kuolemantapaan viittasi myös P3, joka muuten ei
juuri kuvannut vainajia puheissaan.
Toinen tapa kuvata vainajan elämää aineiston puheissa oli keskittyä
enemmän vainajan persoonaan. Persoonaa saatettiin luonnehtia yksityiskohtaisesti
kuvailemalla esimerkiksi edesmenneen henkilön luonnetta, harrastuksia, arvoja,
kiinnostuksen kohteita tai ihmissuhteita. Vainajan kuvaaminen näiden kautta
korostui erityisesti papeilla P2, P4 ja P5. Yksittäisiä persoonaa kuvaavia sanoja tai
lauseita tosin löytyi lähes jokaisesta puheesta.
Vainajan persoonaa kokonaisvaltaisemmin kuvatessa pyrittiin maalamaan
jonkinlainen kuva siitä, millainen edesmennyt henkilö oli eläessään: kuka oli ja on
se ihminen, jota nyt ollaan saattamassa hautaan? Persoonaan keskittyvissä
kuvauksissa papit näkivät tarvetta tuoda esille erityisesti sitä, että he nojaavat
kertomuksessaan jonkun omaisen kokemukseen. Jollakin toisella läsnäolijalla voi
nimittäin olla erilaiset muistot vainajasta kuin sillä, joka on kertonut muistojaan
papille. Vainajan persoonaa kuvaillessaan papit olivat usein hyvin uskollisia sille,
162
163
Aineisto 2012, 59.
Aineisto 2012, 4.
43
mitä omaiset olivat vainajasta toimituskeskustelussa kertoneet ja miten häntä
kuvailleet.
Saamieni tietojen mukaan NN oli luonteeltaan monisärmäinen
taiteilijasielu. Hän oli myös utelias ja lähti mielellään erilaisiin asioihin
mukaan. NN piti esiintymisestä ja eteenkin nuoruudessaan hän oli hyvin
tunnettu voimistelija ja luistelija. Ei olekaan ihme, että NN:n sydäntä
lähellä oli aina loppuun asti urheilu. NN myös piti erityisen paljon
luonnosta ja esimerkiksi sisustamisesta. Hän tykkäsi liikkua rauhassa
luonnossa ja piti myös luontoa tärkeänä. NN kunnioitti ja arvosti kaikkea
luonnossa kasvavaa. Hän myös piti erityisen paljon luonnonläheisestä
Tapiolasta ja arvosti kaikkea esteettisesti kaunista. (P5T1)164
Mikäli toimituskeskusteluissa oli tullut esille, että vainajalle olivat jotkut
kristilliset tavat tärkeitä, niihin myös viitattiin puheessa. Näin esimerkiksi P4 ja
P5. Osa papeista toi myös aktiivisemmin esille kristinuskon merkitystä vainajan
elämässä viittaamalla esimerkiksi kasteeseen.
Sen sijaan, että pappi olisi kuvannut vainajan elämänkaarta tai muistellut
vainajan persoonaa, lähtökohdaksi voitiin ottaa yksi tai muutama näkökulma tai
henkilöä saatettiin pyrkiä kuvaamaan kokonaisvaltaisemmin. P4 esimerkiksi kyllä
kuvasi vainajaa ja hänen elämänvaiheitaan muutamin sanoin, mutta samalla hän
kertoi pyrkivänsä löytämään omaisten kertomuksen keskeltä jonkin
ydinnäkökulman vainajaan. P4 kertoikin haastattelussa kokevansa, että
faktarimpsuja mielenkiintoisempaa on, kuka ihminen oli, mitä asioita hän
elämässä rakasti ja mitä hänestä jää elämään.165 Toimituksissaan P4 sanoitti tätä
näkökulmaa muun muassa seuraavasti:
Vertasitte NN isäänne tammeen, sitkeään ja vahvaan puuhun, joka myös
viihtyy siellä, missä vettä on tarjolla. Tammi elää paljon kauemmin kuin
ihminen, ja silti silläkin on rajansa. (P4T1)166
P6 ei kertonut laajemmin vainajan elämänkertaa, vaan hän nosti omaisten
kertomuksesta jonkin näkökulman, jota sitten saattoi laajentaa muuhun
pohdiskeluun siunauspuheessa. 167 Puheessa hän sanoitti toimintatapansa hyvin
selkeästi:
Kun tapasin NN:n, niin hän kertoi äitinsä elämänvaiheista ja asioista, jotka
olivat hänelle tärkeitä. Montakin asiaa nousi esiin. Nostan niistä yhden.
(P6T1)168
Toimintatapa korostaa sitä, että pappi ei ole kertomassa koko totuutta vainajasta
mutta haluaa tuoda yhden näkökulman omaisten kertomuksista.
164
Aineisto 2012, 76.
Aineisto 2012, 71.
166
Aineisto 2012, 59.
167
Aineisto 2012, 105–106.
168
Aineisto 2012, 91.
165
44
Yksi aineistosta noussut mielenkiintoinen tapa tuoda vainajan persoonaa ja
ajattelua mukaan siunauspuheeseen oli ajatuksen lainaaminen vainajalta. Näin
tapahtui kahdessa toimituksessa. Lainauksen käyttäminen vainajalta oli
aineistossa hyvin poikkeuksellista, ja tapa nouseekin enemmän kyseisistä
omaisista ja vainajasta kuin pappien tavasta käyttää vainajien ajatuksia
siunauspuheessa. Toimituksessa P2T1 vainaja oli papille entuudestaan tuttu:
vainaja oli ammattinsa puitteissa ollut aiemmin kirkossa luennoimassa ja
kouluttamassa pappeja. Siten vainajan pohdinnat olivat toimittavalle papille
tuttuja.169 Toinen lainaus liittyi puolestaan nuoreen mieheen, joka oli joskus ennen
kuolemaansa puhunut omista hautajaisistaan ja siitä, millaisen tunnelman hän
toivoisi niissä olevan. Papin ote lainauksen käyttämisessä oli vahvasti
sielunhoidollinen.
NN sanoi joskus, että hän toivoisi, että hänen hautajaisensa eivät olisi
raskas vaan iloinen juhla. Äkkikuoleman äärellä ihmismieli taipuu hyvin
vaivalloisesti iloon. (P1T2)170
P1:llä oli hyvin omaintakeinen ja rohkea tyyli käyttää elämänkerrallista
ainesta. Hän veikin pisimmälle ajatuksen siitä, miten puhutella omaisia vainajan
kautta. Tapa, jolla hän hyödynsi toimituskeskustelussa saanutta materiaalia, vaatii
sen, että omaiset ovat itse osanneet sanoittaa kokemustaan taitavasti. Tapa vaatii
myös papilta hyvää ihmistuntemusta, kokemusta ja varmuutta, jotta hän ei tee
vääriä tulkintoja. Toimiessaan tällainen tapa puhutella omaisia vainajan kautta on
kuitenkin hyvin vaikuttava ja puhutteleva.
NN ja XX. Äitinne oli ja on edelleen vaikuttava ihminen teidän elämässänne.
Hänen kauttaan olette saaneet Jumalalta suurimman lahjan, elämän lahjan.
Hän antoi teille rakkautta ja turvaa omalla aidolla ja vahvalla tavallaan ja
sen varassa on ollut hyvä lähteä kohtaamaan oma elämä, oman elämän
haasteita ja myöhemmin tätä huolenpitoa on saanut osakseen myös teidän
perheenne ja läheisenne. On kiitoksen aika.
NN, AA ja XX. Mumminne oli teille rakas ja läheinen, ja te hänelle. Te
elätte kovasti toisenlaisessa maailmassa kuin mumminne, jonka lapsuuden
ja nuoruuden aikaa varjosti sota-aika. Mutta hän on hyvänä esimerkkinä
teille elämästä, jossa ei säästetä vaivannäköä ja työtä hyvien asioiden eteen.
Hän varmasti toivoisi, että te osaisitte elää totuudellisesti ja rakkaudellisesti
toisistanne huolta pitäen. On kiitoksen aika.
EE. Sinä sait elää NN:n rinnalla puolitoista vuosikymmentä. Te
autoitte, tuitte ja rohkaisitte toisianne. Teille avautui toistenne myötä
suurenmoinen lahja syventää ja rikastuttaa elämää. Sait saatella häntä
surulla ja haikeudella pois tästä elämästä. – – On kiitoksen aika. (P1T1)171
169
Aineisto 2012, 25.
Aineisto 2012, 10.
171
Aineisto 2012, 4–5.
170
45
Monet papit mainitsivat persoonalliseen ainekseen liittyvistä haasteista ja
myös kertoivat, mitä keinoja he käyttivät ratkaistakseen tulkintoihin ja toisistaan
poikkeaviin kokemuksiin liittyvät ongelmat. P1 poikkesi tässä suhteessa muista:
hän hyödynsi hyvin rohkeasti saamaansa aineistoa ja teki sen pohjalta myös
tulkintoja. Toimituksessa, jonka jälkeen järjestettiin kaksi eri muistotilaisuutta,
hän kehoitti rohkeasti siunauspuheessaan omaisia elämään sovussa.
Pitäkää myös huolta toinen toisistanne. Rakkaudellista huolta surun
keskellä muistaen vielä Paavalin ohjeet: ”Eläkää sovussa kaikkien kanssa,
mikäli teistä riippuu.” Ja Raamattu sanoo: ”Elämä katoaa, mutta rakkaus
on ikuinen.” Osoittakaa sitä rakkautta, jota tunsitte NN:ää kohtaan myös
läheisiänne ja niitä kohtaan, joita tapaatte. (P1T2)172
4.3.2. Omaisten muistojen herättäminen
Omanlaisensa taitolaji on tuoda vainajan elämä siunauspuheeseen ilman, että
pappi itse juurikaan kuvailee vainajan elämänvaiheita.173 Tätä lähestymistapaa
hyödynsi lähtökohtaisesti P8, mutta myös muut käyttivät sitä pienemmissä
määrin. Yksi tapa on puhua enemmänkin omaisten muistoista ja asioista, joista he
ovat vainajalle kiitollisia, ei niinkään suoraan vainajasta.
Ja muistot ovat hyvä perintö – – auttavat meitä pitkälle elämän
jatkumisessa.
Tänään on aika surra, tänään on myös aika kiittää. Kiittää siitä kaikesta
mitä äidin, mummon NN kautta elämäämme olemme saaneet.
Kaupunkilaispapin arki on sitä, että erittäin harvoin tuntee tätä ihmistä,
ketä on saattamassa, että ne muistot ja asiat on niin kuin teidän
sydämissänne ja teidän muistoissanne. (P8T1)174
Hyvin moni papeista toi vainajan elämästä kerrottuaan esille, että jokaisella
on toki omat muistonsa. Samalla he ikään kuin myös viestittivät, että se mitä
vainajasta on juuri sanottu, ei ole välttämättä koko totuus. Muistoihin viittaamalla
voidaan korostaa sitä, että ihmisen merkitys on läheisille suurempi kuin yksittäiset
edellä mainitut muistot. Kiitollisuuden näkökulman kautta omaisten muistoja
ohjataan nimenomaan vainajaan liittyviin hyviin muistoihin.
Mutta lähimmille hän oli enemmän, kuin mitä tässä on sanoin kuvattu.
(P2T2)175
Muistoihin viittaaminen on papin kannalta hyvin varma lähestymistapa, sillä siinä
ei tehdä tulkintoja vainajasta eikä ole riskiä, että hänestä kerrottaisiin vain yksi
totuus. Silti parhaimmillaan omaiset saavat kokemuksen, että hautajaisissa todella
oltiin heille läheisen ihmisen elämän äärellä.
172
Aineisto 2012, 10.
Kurvinen 1940, 70.
174
Aineisto 2012, 127.
175
Aineisto 2012, 29.
173
46
Muistojen lisäksi vainajan elämää ja hänen merkitystään omaisille voidaan
lähestyä vainajan poissaolon kautta. Vain muistot eivät kerro omaisen
merkityksestä, vaan siitä kertoo myös nykyhetkessä oleva läheisen poissaolo.
Ne ihmiset, jotka elävät minua, elävät myöskin monella tapaa minun
elämässäni. Jättävät sisimpään syvän ja pysyvän jäljen. Läheinen ja rakas
ihminen jättää aina jälkensä. Kun sitten käy niin, että tuo läheinen ihminen
on poissa, siihen elämänpiiriin ja kodin piiriin syntyy tyhjä tila. Tuota
tyhjää tilaa ei voi kukaan muu, eikä mikään muu asia täyttää. Jotenkin tuo
kokemus kertoo jokaisen ihmisen ainutlaatuisuudesta ja merkityksestä. Vie
usein varsin pitkän ajan ennen kuin tuohon tyhjään tilaan tutustuu ja sen
merkityksen ymmärtää. (P6T1)176
Tämä kuvaustapa lähestyy myös surun kokemisen kuvausta, jota käsittelen
myöhemmin luvussa 5.1. – surun kokeminen ja surutyö.
P1 ja P2 toivat toimituksissa myös mielenkiintoisen näkökulman vainajaan
tuomalla esille, että tämä ei ollut täydellinen. He eivät ottaneet puheellaan
mitenkään kantaa vainajan elämään vaan ennemminkin halusivat tuoda esille
elämän todellisuutta ja sitä, että elämä ja vainaja sellaisenaan ovat riittäviä.
Mennyttä ei tarvitse turhaan myöskään kaunistella. Tässä on liittymäkohtia myös
surutyön vaiheisiin.
Kuolema ei tee kenestäkään täydellistä, mutta se osoittaa, kuinka paljon
rakas ihminen on meille merkinnyt. (P2T1)177
Synnin ja vaillinaisuuden varjo lankeaa jokaisen elämän ylle, niin NN kuin
jokaisen meidän. (P1T1)178
4.3.3. Persoonallisen aineksen poissaolo siunauspuheesta
Aineiston papeista P3 ei puhunut siunauspuheissa vainajan elämästä vaan rakensi
siunauspuheen raamattumeditaation mallin mukaan. Hän kertoikin haastattelussa,
että pyrkii pitämään puheen näkökulman kristillisessä toivossa ja rohkaisee
omaisia kertomaan vainajasta muistotilaisuudessa.179 Myöskään P8 ei juurikaan
tuonut aineksia vainajan elämästä siunauspuheeseen mutta viittasi kuitenkin
paljon omaisten muistoihin. Kun pappi päättää, että ei juurikaan puhu vainajasta,
se ei tarkoita, etteiväkö vainajan elämä ja persoona tulisi huomioiduksi
toimituksen ja puheen sävyssä. Siitä, miten vainajan persoona on onnistuttu
saavuttamaan toimituksen ja puheen sävyssä, on tämän aineiston pohjalta vaikeaa
arvioida. Sävyjen arviointi vaatisi syvällisempää tietoa vainajasta,
toimituskeskustelujen sisällöstä ja omaisten kokemuksesta.
176
Aineisto 2012, 91.
Aineisto 2012, 25.
178
Aineisto 2012, 5.
179
Aineisto 2012, 20, 52–53.
177
47
– – millasen elämäntyön se vainaja on tehnyt ja minkä sortin ihminen [hän
oli]. Että jos on ollut tämmönen vaatimaton äiti, niin sitten se
siunaustilaisuuskin on vähän niin kun sen vainajan näkönen ja olonen. – –
Se yritetään huomioida noissa teksteissä ja tietysti se papin puhe, et siinä
niin kun, et mä en, tai hyvin harvoin teen tämmösen, et mä muistelen
puheessa vainajaa, koska harvoin tuntee niin hyvin että pystys puhumaan.
tai siis, linja on se mielummin liian vähän kuin liian paljon. Ettei sano
semmosia asioita vainajasta, mitkä niin kun vainaja ei oo koskaan ollu.
(P8H)180
4.3.4. Tiivistetysti
Haastatteluissa selvisi, että papit ovat selvästi joutuneet pohtimaan
suhtautumistaan siunauspuheen elämänkerralliseen ja vainajan persoonaa
koskevaan ainekseen. Lähes jokainen pappi toi haastattelussa esille, että papin
tehtävä ei ole kertoa elämäkertaa. Papit kuvasivatkin paljon haasteita, jotka
liittyivät vainajan elämästä puhumiseen. Nämä haasteet he kertoivat ratkaisevansa
monin eri tavoin. Suurin osa papeista näki tärkeäksi, että puheeseen saadaan
persoonallinen sävy ja että vainajan elämään liitytään puheessa; vainajaa toisaalta
lähestytään hänen elämänkaarensa kautta, mutta myös persoonaa kuvaamalla.
Osalla papeista painotus oli vainajan kuvaamisessa, kun toiset keskittyivät
muistoihin selkeämmin omaisten näkökulmasta. Aineiston pohjalta voisi sanoa,
että persoonallista sävyä voidaan luoda, vaikka vainajan elämää ei kuvailtaisi
kovinkaan laajasti. Osa papeista kuitenkin on selvästi päätynyt siihen, että he eivät
kerro vainajasta juurikaan. Syynä siihen ovat toisaalta vainajan elämästä
puhumiseen liittyvät haasteet mutta toisaalta myös näkemykset siunauspuheen
sisällöstä. Varsinaisesti vainajaa voivat kuitenkin muistella vain ne, jotka ovat
henkilön tunteneet, ja tämän muistelun paikka on pappien mukaan ensisijaisesti
muistotilaisuudessa.
5. Ihmiselämän katoavaisuus ja sen kohtaaminen
5.1. Sielunhoidollinen ote siunauspuheessa
Hautaan siunaamisen yksi tehtävä on lohduttaa surevia Raamatun sanomalla sekä
seurakunnan tuella, siten toimituksella on myös sielunhoidollinen tehtävä181 Yksi
siunauspuheen tehtävä on käsitellä ja sanoittaa omaisten tuntoja ja kysymyksiä
kuoleman äärellä.182 Toimituksessa palvellaan tiettyjä ihmisiä tietyssä
elämäntilanteessa. On suotavaa, että puheessa yritetään sanoa jotakin nimenomaan
180
Aineisto 2012, 138.
Komulainen 2001, 355.
182
Sihvo 1992, 280.
181
48
heille, heidän elämäntilanteeseensa.183 Toimituskeskustelussa pappi ja omaiset
pääsevät tutustumaan toisiinsa. Keskustelun kautta pappi saa käsityksen omaisten
”tajunnantilasta”, mikä vaikuttaa olennaisesti siihen, miten evankeliumin sanomaa
muotoilaan.184 Hautaan siunaaminen on kokemuksellisesti perheen ja suvun
jäseniä koskettava toimitus sillä vainaja itse ei tiedostaen osallistu toimitukseen
eikä koe siihen liittyvää siirtymistä elämänkaarella. Mitä lähempänä biologisessa
perheessä läheinen on vainajaa, sitä voimakkaammin se vaikuttaa omaisen
elämään ja asemaan. Kuolema merkitsee perhesuhteiden uudelleen jäsentämistä –
puolisosta tulee leski, lapsista orpoja.185 Toisen ihmisen kuolema herättää
kysymyksiä myös omasta kuolevaisuudesta. Kuolemat todellisuus osoittaa, että
elämä on rajallista ja kerran jokaiselle tulee loppu.186
Käsikirjassa siunauspuheen teemoiksi ehdotetaan seuraavia aiheita: surun
kohtaaminen, elämän katoavaisuus ja valmistautuminen kuolemaan.187 Nämä
teemat nousivat esille myös aineiston siunauspuheissa. Surun kokemukseen liittyi
tiiviisti myös ajatus lohdutuksesta. Kuolemaan valmistutumisen teemaa käsiteltiin
puheissa varsin vähän. Sen sijaan katsetta käännettiin kuoleman äärellä elämään ja
elämän arvoon. Kuoleman kohtaaminen herättää omaisissa kysymyksiä elämästä
ja siitä, mitkä asiat ovat elämässä tärkeitä.
Ne papit, jotka kertoivat vainajan elämästä varsin vähän, kuvasivat ja
käsittelivät tähän lukuun kuuluvia teemoja selvästi muita enemmän. Monet papit
toivat haastatteluissa esille kokevansa, että pappien tehtävä on osaltaan sanoittaa
omaisten tunteita ja ajatuksia puheessaan, sekä tarjota tukea. Toisaalta vaikka
surua ei olisi puheessa erikseen sanoitettu, on selvää, että nämä kokemukset ja
tunteet ovat toimituksessa läsnä.
5.2. Surun kokeminen ja surutyö
Papin tehtävästä siinä hautajaisissa, on varmaankin yhtäältä sanoittaa sitä
kuoleman tuomaa tunnetta ja menetystä. Mutta myöskin jotenkin sanottaa
sitten siihen tilanteeseen ehkä jotakin sellasta näkökulmaa, että se kuoleman
todellisuus ei ole pelkästään niin kun sellanen päättymätön pimeä vaan
että, että se kuoleman todellisuudessa on jotakin toisenlaista maailmaa
myöskin läsnä. Sen toisenlaisen maailman läsnäolon sanottaminen on mun
mielestä papin tehtävä. (P6H)188
183
Lempiäinen 1975, 24.
Heinonen 2002, 30; Seitz 1984, 7, 26.
185
Sihvo 1996, 201.
186
Saraneva 1981, 12.
187
Kirkollisten toimitusten kirja 2003, 211–212.
188
Aineisto 2012, 99.
184
49
Surua käsiteltiin toimituspuheissa monipuolisesti ja eri näkökulmista. Osa
papeista ohitti surun teeman nopeasti tai lähinnä totesivat surun todellisuuden, ja
toiset taas saattoivat käyttää paljonkin aikaa surun kokemisen kuvaamiseen. Kuten
edellisen luvun havainnoista selviää, vainajasta puhuttaessa osa kertoi paljonkin
tietoja vainajasta ja toiset taas loivat ikään kuin tilan, jonka läsnäolijat saivat
täyttää muistoillaan. Sama toteutui myös surun käsittelyssä: puheissa toisaalta
sanoitettiin surua ja toisaalta luotiin tila, jossa kaikille erilaisille tunteille oli tilaa.
Surusta puhuessaan papit käyttivät erityisen paljon lainauksia eri ajattelijoilta ja
runoilijoilta.
Se, mitä näkökulmia suruun tuotiin, vaihteli vahvasti eri papeilla mutta
myös toimitusten mukaan. Yleinen suuntaus oli, että surua ja siihen liittyviä
kysymyksiä käsiteltiin enemmän sellaisissa toimituksissa, joiden kuolemaan oli
liittynyt erityistä traagisuutta. Tällaisia olivat nuoren henkilön kuolema, kuolema
pitkän sairauden jälkeen, yllättävä sairauskohtaus tai onnettomuus. Näissä
tilanteissa surun työstäminen vaatii erityistä huomiota. Sen lisäksi, että surua
sanoitettiin, puheissa saatettiin antaa myös välineitä surutyöhön.
Uusi surukäsitys sisältää ajatuksen, että sureva säilyttää jatkuvan
kiintymyssiteen kuolleeseen. Kuolema ei tarkoita, että suhde loppuu, vaikka suhde
muuttuu ratkaisevalla tavalla konkreettisesta yhdessäolomahdollisuudesta
mielikuvatason suhteeksi. Suremista kuvataan myös sopeutumisena. Sureva
muotoilee uudelleen määritelmänsä siitä kuka hän on, mitä hän on menettänyt ja
mistä hänen uskomusmaailmansa muodostuu.189
Lyhin tapa sanoittaa surua siunauspuheissa oli surun kokemuksen
toteaminen: ”Teitä on kohdannut suru. Suru on tullut teille todeksi.”190 Monesti
papit kuitenkin avasivat surun kokemusta hieman enemmän kuvailemalla
esimerkiksi läheisen kuoleman vaikutusta omaisten elämään tai puhumalla siitä
elämän pysähtymisen kokemuksen ja yhteyden katkeamisen kautta.
Sanotaan, että elämä pysähtyy, aika pysähtyy kaksi kertaa, silloin kun joku
syntyy ja sitten kun hän kuolee. (P8T1)191
On merkillistä, kuinka läheisen ihmisen lähtö on meidän oman elämämme
jäsentäjä, etappi oman elämän taipaleella. On aika ennen, on aika jälkeen.
Jäljellä on kysymyksiä, jäljellä on kaipausta, jäljellä on kiitollisuutta,
keskeneräisyyttä, eheyttä, toivo ja hiljaisuutta. (P2T1)
189
Poijula 2002, 20–21.
Aineisto 2012, 59, 80.
191
Aineisto 2012, 25.
190
50
Erityisen traagisissa tapauksissa surua sanoitettiin monesti perusteellisemmin ja
enemmän kuvaillen. Traagisemmissa tilanteissa suru saakin erityisen monia
ulottuvuuksia, joiden sanoittaminen on surevan kannalta tärkeää.
Niin paljon tunteita risteilee mielessä kuoleman kohdatessa, surua, vihaa,
ikävää, epätoivoa ja kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia. Kaiken keskellä ja
kaikesta huolimatta läsnä olevat myös rakkaus ja toivo. (P4T2)192
Kun nuoren miehen elämä, joka on asettunut hyviin ja rakentaviin uomiin,
murtuu äkisti, se pysäyttää meidät. Se muuttaa julmalla tavalla kaikkien
läheisten elämänkulkua. Lohduton suruverho laskeutuu elämän ylle.
Toiveilla ja suunnitelmilla ei enää ole merkitystä. (P1T2)193
Näissä tilanteissa myös armolla ja anteeksiannolla voi olla erityisen tärkeä rooli
puheessa. P1 loi puheellaan siunauspuheessa mielenkiintoisella tavalla tilan, jossa
erilaisille tunteille oli tilaa:
Tämä kirkko, jonka suojissa nyt hetken viivymme, on pelkistetyn karu ja
suoralinjainen. Se kutsuu meitä elämään rehellisesti ja totuudellisesti. Tämä
kirkko on korkea ja avara. Siinä on paljon tilaa. Tässä kirkossa on paljon
tilaa kaikenlaisille muistoille, hauskoille muistoille ja kipeille muistoille.
Tässä kirkossa on paljon tilaa kaikenlaisille tunteille, sanomattoman syvälle
surulle, sisintä kouristavalle vihalle kun asioiden kulkua ei voi muuttaa.
Tässä kirkossa on tilaa syyllisyydelle. Me tunnemme, että synnin ja
vaillinaisuuden varjo lankeaa jokaisen meidän elämän ylle, niin NN:n kuin
kaikkien meidän. Tässä kirkossa on tilaa kaikelle tälle, koska armollinen
Jumala ja Luojamme ympäröi meitä siunauksellaan, anteeksiannollaan ja
läsnäolollaan. Hänen anteeksiantonsa ja armonsa on avarampi, kuin
meidän ajatuksemme ja meidän tunteemme. Hän on läsnä jokaisessa ilon ja
surun täyttämässä hetkessä. Hän on meidän lähellämme voiman lähteenä
silloinkin, kun meistä itsestämme ei siltä tunnu. (P1T2)194
Toisaalta pitkän sairauden jälkeen kuolemaan saattoi liittyä myös erityistä
helpotusta kärsimysten loppumisesta.
Seitsemänkymmentä vuotta elämää. Jossain mielessä aivan liian varhain,
mutta toisaalta vakavan sairauden riisumana, ehkä on hyvä näin. Eräässä
mielessä nimittäin NN:n aika on valmis. (P8T2)195
Siunauspuheissa papit liittivät surun kokemukseen myös rakkauden ja
kiitollisuuden aspekteja. Papit toivat esille, että suru on helpompi kantaa kun siinä
on mukana kiitollisuutta yhteisestä elämästä. Niin myös tilanteissa, joissa
kuolema oli tullut yllättäen. Suru ja kiitollisuus eivät sulje toisiaan pois. 196
192
Aineisto 2012, 63.
Aineisto 2012, 10.
194
Aineisto 2012, 10–11.
195
Aineisto 2012, 134.
196
Aineisto 2012, 29.
193
51
Usea pappi toi myös esille, että suru on se hinta, jonka me maksamme
rakkaudesta ja yhteenkuuluvuudesta. 197 Siten rakkaus on surun toinen puoli. Tuo
rakkaus voi auttaa kestämään surun läpi.
Siis tänään surraan ja tänään kiitetään. Näyttelijä Martti Lindqvist on
puhunut surusta niin, että se on elettyä ja koettua rakkautta. Tässä
tapauksessa voimme ajatella, että tänään täällä on surua, syvä suru, koska
on rakastettu paljon. Ja tällaisissa elämän pienissä asioissa, ei niinkään,
rakkaus ei välttämättä ole mitään suurta ja mahtipontista se on sitä arven
välittämistä, huolehtimista. Ja siksi rakkaus on läsnä. (P8T1)198
P1 ja P6 toivat puheissa esille, että suhde vainajaan ja siihen liittyvä rakkaus eivät
ole vain menneisyyttä vaan rakkaus ja suhde on edelleen olemassa. Siitä koetusta
rakkaudesta voi edelleen ammentaa voimia, ja sitä rakkautta voi jakaa eteenpäin.
Ajatukset ovat samassa linjassa nykyisen surukäsityksen kanssa.
Ajattelen kuitenkin niin, että kaikki se lämpö ja valo, jota poismennyt
läheinen ihminen on jakanut elämässään elävät edelleen ja vaikuttavat
syvällä sisimmässä, jälkeen jääneissä. Ehkä juuri ne rakentavat elämää,
tuovat rohkaisua ja myöskin auttavat jakamaan lämpöä ja valoa eteenpäin.
(P6T1)199
Osassa siunauspuheita ei jääty vain kuvaamaan surun kokemusta vaan pyrittiin
antamaan välineitä surutyöhön. Esiin nostettiin surutyön eri vaiheita, kuoleman ja
surun herättämiä kysymyksiä sekä muistelun arvo ja läheisten ja perheen merkitys
surun keskellä. Erityisesti P6, mutta myös P8, sanoitti siunauspuheissaan
surutyöhön liittyviä konkreettisia näkökulmia. P6 toi esille, että surutyö ottaa
aikaa eikä sitä tarvitse nopeuttaa. Hän myös mainitsi asioita, joista voi olla apua
surutyössä.
Miten tästä eteenpäin, on monen kysymys hautajaisissa. Surun ja
kaipauksen keskellä voi olla vaikea nähdä niitä asioita, jotka kannattavat ja
auttavat jatkamaan uudessa tilanteessa. Uskon, että muistot, yhteys läheisiin
ihmisiin, sukulaisiin, perheenjäsenet, ystävät, jotka kulkevat vierellä ovat
tuolla surumatkalla tärkeä apu ja tuki. (P6T1 ja P6T2)200
Surutyössä muistelulla on merkittävä rooli, sillä sitä kautta luodaan uudenlaista
suhdetta edesmenneeseen. Vaikka P8 ei juurikaan puheessa kerro vainajan
elämästä, hän puhui molemmissa hautaan siunaamisissa muistelun merkityksestä.
Muistoihin täytyy palata kerta toisensa jälkeen: on etsittävä sitä mikä on hukassa
ja luotava uusi suhde siihen henkilöön, joka ei enää konkreettisesti ole läsnä.
Mutta meillä on vielä se suru. Runoilija puhuu siitä surusta seuraavasti.
Hän vertaa sitä siltaan.
197
Aineisto 2012, 4.
Aineisto 2012, 128.
199
Aineisto 2012, 92.
200
Aineisto 2012, 91, 96.
198
52
Katselin kauan kapeaa puusiltaa, joka peilaili lempeää kaartaan veteen.
Joka siltaa saattoi kuljeksia edestakaisin ja uudestaan yli
Silta oli olemassa juuri tuollaista kävelyä ja peilailua varten
Murhe on kuljeksimista yli yhä uudestaan.
Yli johonkin, mihin toinen on mennyt
ja takaisin johonkin, missä hänen kanssaan on yhdessä eletty elämän pitkät
vuodet.
Tämä edestakaisin kuljeskelu on tärkeää, onhan jotain katkennut. Muistot
liittävät sen yhteen yhä uudestaan. Jotain on joutunut hukkaan, muistelu
etsii sitä ja löytää sen. Jotakin on lähtenyt pois oman itsensä luota, se jokin
on tarpeen sitä on mentävä hakemaan. Se on saatava takaisin.. elää
eteenpäin. On kuljeksittava menneisyyden maassa edestakaisin, kunnes
sillalla kävely johtaa uudelle tielle. (P8T1)201
Siunauspuheet ovat luonteeltaan sielunhoidollisia, ja niissä pyritään omaisten
kokemuksen sanoittamisen lisäksi auttamaan, lohduttamaan ja tukemaan surevia.
Vaikka lohduttaminen on yksi siunauspuheen tehtävä, se on sellaisena
haasteellinen. Kevyt lohduttelu voi tuntua kuulijoista epäaidolta tai jopa
epämiellyttävältä. Jos lohdutuksen perusteeksi otetaan jälleennäkemisen toivo, on
tiedettävä, että omaiset todella toivovat jälleennäkemistä.202 Sihvon mukaan
yleisin tapa on puhua Jumalan läsnäolosta, huolenpidosta ja kaitselmuksesta myös
kuoleman yhteydessä.203
Aineistossa papit pyrkivät tuomaan suruun myös lohduttavia ja tukevia
näkökulmia kristinuskon sisällöistä. Papeista ainoastaan P5 puhui suoraan
jälleennäkemisen toivosta:
Lohtua surun keskellä antaa jälleennäkemisen toivo taivaassa. (P5T1 ja
P5T2)204
Yleisempää papeille oli liittää surusta puhumisen oheen ajatuksia läsnä olevasta
Jumalasta. Omaisten suruun haluttiin tuoda ajatus, että Jumala on heidän kanssaan
kaikissa elämän tilanteissa: ilossa ja surussa sekä elämässä ja kuolemassa.205
Jumalan läsnäoloa ja hänestä löytyvää turvaa kuvattiin myös runoin ja Raamatun
sanoin.206
Runoilija puhuu tähän hetkeen: Ei ihmisen käsi riitä, kun ikävä suurin on.
Lohdutus alkaa siitä, kun olet avuton. Kun olet pimeässä kipusi keskellä,
Jumalan käsi on tässä, lohtuna vierellä. (P8T2)207
201
Aineisto 2012, 128.
Lempiäinen 1985, 246.
203
Sihvo 1992, 279–280.
204
Aineisto 2012, 76, 80.
205
Aineisto 2012, 11, 63,
206
P8, Ps. 73:23–26 Minä saan aina olla luonasi, sinä pidät kädestäni kiinni.
Sinä johdatat minua tahtosi mukaan, ja viimein sinä nostat minut kunniaan. Taivaassa minulla on
sinut, sinä olet ainoa turvani maan päällä. Vaikka ruumiini ja sieluni nääntyy, Jumala on kallioni,
minun osani iankaikkisesti. Aineisto 2012, 134.
207
Aineisto 2012, 134.
202
53
Surun keskelle haluttiin myös tuoda ajatus rukouksesta – mahdollisuudesta
turvautua Jumalaan surun ja toivottomuuden keskellä. Osa papeista nostikin
haastatteluissa esiin sen, että yksi papin tärkeimmistä tehtävistä toimituksessa on
rukoilla omaisten puolesta. Sen lisäksi, että toimituksessa konkreettisesti
rukoiltiin, rukousta sanoitettiin myös puheessa. Rukouksin niin omaiset, läheiset,
kuin jo poislähteneet haluttiin sulkea Jumalan huomaan. 208 Rukousta sanoitettiin
myös runoilijoiden suulla:
Lassi Nummi kirjoittaa elämästä näin:
”Me vaellamme täällä kauniissa maassa ja vaellamme pimeässä laaksossa.
Harvat ovat ilomme, monet murheemme, moni on poistunut joukostamme,
niin kuin jokainen poistuu kerran. Moni meistä kaipaa läheistään, moni
lähintään, moni kohottaa huultensa pyynnön ja sydämensä rukoukseen:
Anna heille rauha, anna hänelle rauha. Samaa pyydämme itsellemme,
samaa jokaiselle tällä ja tuolla puolen virran. Jokaiselle, joka vaeltaa
kanssamme, jonka sydän lyö tai juuri nyt vaikenee, tai jonka sydän juuri
alkaa sykintänsä.” (P8T2)209
P1:n käyttämässä Pia Perkiön rukouksen muotoon tehdyssä runossa
kuvattiin omaisten kokemusta surun keskellä, mutta sanojen kautta luotiin myös
ajatusta toivosta.
Pia Perkiö pukee tuon toivon sanoiksi rukouksen omaisessa runossaan:
”Anna minun laulaa valosta ja rohkeudesta, vaikka kuljettaisit minut yöstä
yöhön, myrskystä myrskyyn. Vaikka sulkisit kaikki sieluni ovet, vaikka
kieltäisit minulta kaiken sen mistä laulan. Anna minun laulaa toivosta,
vaikka veisit minut tyhjyyteen, missä kaikki yhteydet katkeavat. Vaikka
katkeruus tunkeutuisi sieluuni sakeana sumuna ja syvyyteni olisi pelkkää
pimeyttä, anna minun laulaa toivosta ja rakkaudesta. Tarkatkoon sinun
korvasi minun rukousteni ääntä. Johda minua Jumala silloin kun kaikki tiet
ovat avoinna, kun ilo ja toivo täyttävät mieleni ja tiedän minne kuljen
kirkasta minulle tahtosi. Johda minua Jumala silloin kun olen neuvoton
täynnä kysymyksiä, kun olen menettämässä luottamuksen toisiin ihmisiin,
itseeni ja Sinuun. Kirkasta minulle rakkautesi. Johda minua Jumala silloin,
kun suunnitelmat romahtavat, unelmat särkyvät, kun olen kadottanut valon
ja suunnan ja kaikki näyttää menetetyltä. Kirkasta minulle armosi. Johda
minua Jumala vaikka vastustaisin ja kulkisin väärään suuntaan, vaikka en
osaisi enää rukoilla. Silloinkin johdata minua Jumala.” (P1T2)210
5.3. Elämän katoavaisuus ja elämän arvo
Psalmin kirjoittaja pyytää: ”Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että
saisimme viisaan sydämen.” 211
Puheissa ei sanoitettu ainoastaan surua vaan laajemminkin elämän
rajallisuutta ja katoavaisuutta sekä niiden herättämiä kokemuksia. Katoavaisuutta
208
Aineisto 2012, 76.
Aineisto 2012, 134.
210
Aineisto 2012, 11.
211
Aineisto 2012, 59; 63.
209
54
käsittelivät erityisen paljon raamattumeditaation rakennetta hyödyntävät papit P3
ja P8 sekä P1. He myös käyttivät monipuolisesti Raamatun tekstejä katoavaisuutta
sanoittaessaan. Myös P4, P5 ja P6 toivat jossain määrin elämän rajallisuutta
puheessa esille. Elämän katoavaisuuden luonnehdinnassa hyödynnettiin paljon
Raamatun tekstejä ja sieltä löytyviä ilmaisuja. Elämän rajallisuutta kuvaavista
raamatunkohdista paljon käytettyjä olivat muun muassa Saarn. 3:1–8212 ja Jes.
38:12213. Elämän katoavaisuutta sanoitettiin luontoon liittyvin kuvauksin, joita on
myös Raamatussa ja virsisanoituksissa.
Elämän todellisuutta kuvataan Raamatun sanoissa. Siellä verrataan
elämämme lyhyyttä ja arvaamattomuutta unennäköön, virran juoksuun,
ruohon ja kukkasten kauneuteen ja haurauteen. Meille on annettu aika ja
sille on määrätty rajat. (P4T1, P4T2)214
Katoavaisuuteen kuuluu myös se, että elämän pituus ja kuoleman hetki eivät ole
ihmisten päätettävissä. Elämän mittaa ei voi tietää, ja kuolema tulee aina yllättäen
– elämä jää aina kesken.215 Kuolema yllättää jopa silloin, kun sitä on osattu
odottaa esimerkiksi pitkän sairauden vuoksi. Kuolemaan ei voi koskaan täysin
valmistautua. Kuoleman todellisuus tuo elämään epävarmuutta, jota ihminen ei
voi saada hallintaansa. Kuolema pysäyttää lopullisuudellaan. Mutta toisaalta
elämä ja kuolema kulkevat koko ajan rinnakkain tässä maailmassa. Näitä
näkökulmia toivat puheissaan esille P3, P4, P5, P6 ja P8.216
Sanotaan, että elämä pysähtyy, aika pysähtyy kaksi kertaa, silloin kun joku
syntyy ja sitten kun hän kuolee. (P8T1, P8T2)217
Hautajaiset ovat luonteeltaan tapahtuma, jotka muistuttavat että elämässäni
ei ole oikeastaan yhtään mitään pysyvää. Elän jatkuvasti sellaisten
muutosten alaisena, joita itse en hallitse. Elämäni ei oikeastaan ole omaani,
se on kuin lainaa. Syntyminen ja kuoleminen ovat aina korkeammassa
kädessä. (P6T1)218
Elämän rajallisuus ja kuoleman lopullisuus toisaalta kääntävät katseen kohti
elämän mahdollisuuksia. Vasta kuoleman todellisuutta vasten avautuu elämän
todellinen arvo:
212
Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla. Aika on syntyä ja aika kuolla, aika
on istuttaa ja aika repiä maasta, aika surmata ja aika parantaa, aika on purkaa ja aika rakentaa, aika
itkeä ja aika nauraa, aika on valittaa ja aika tanssia, aika heitellä kiviä ja aika ne kerätä, aika on
syleillä ja aika olla erossa, aika etsiä ja aika kadottaa, aika on säilyttää ja aika viskata menemään,
aika repäistä rikki ja aika ommella yhteen, aika olla vaiti ja aika puhua, aika rakastaa ja aika
vihata, aika on sodalla ja aikansa rauhalla.
213
Kuin paimenen teltta minun majani puretaan ja viedään pois. Kuin kutoja minä olen kiertänyt
loppuun elämäni kankaan, ja nyt minut leikataan loimilangoista irti.
214
Aineisto 2012, 59, 63.
215
Aineisto 2012, 134.
216
Aineisto 2012, 59, 63, 80, 91–92, 127, 133–134.
217
Aineisto 2012, 127; 133–134, .
218
Aineisto 2012, 91.
55
Jokaisen on kerran jätettävä elämä. Pohjimmiltaan se on Jumalan antama
lahja, jossa jokainen hetki menneen ja tulevan kapeassa raossa Annetaan
meille vain kerran, ilman uusintaa, ilman korjaussarjaa. Siinä piilee elämän
arvo ja sietämätön keveys. (P1T1 ja P1T2)219
Papit P1, P3, P4, P6 ja P8 sanoittivat sitä, miten kuoleman kohtaaminen
haastaa elämään jääneitä arvioimaan, mikä heille on elämässä arvokasta. Kuolema
kysyy niiltä, jotka ovat jääneet elämään, kuinka käyttää elämän lahjaa. 220 Se myös
haastaa näkemään sen, mikä on turhaa tuulen tavoittelua.221 Osa papeista lähinnä
vain esitti kysymyksen elämän arvosta ja jätti vastauksen etsimisen kuulijoille.
Suurin osa papeista, jotka puheessa pohtivat elämän arvoa, esittivät myös
tarkastelutapoja siihen, mikä elämässä todella on tärkeää ja arvokasta.
Useimmin elämän arvo nähtiin ihmissuhteissa arjen keskellä. Puheissa
tuotiin esille että, Jumala on antanut ihmisten käyttöön ajan, ei vain itseämme
varten vaan toinen toistamme varten. 222 P8 toi esille, että kristityn tehtävä on
rakastaa ja huolehtia ja että se on ikään kuin sitä elämän lahjan oikeaa käyttöä.223
Elämän arvo nähtiin arjessa, ajassa läheisten kanssa ja elämän tavallisissa asioissa,
kuten ulkoilussa tai työssä. 224
Ajattelen niin, että juuri arjen tutut asiat ja yhdessä tekeminen synnyttävät
yhteyden kokemuksen ja tunteen toisen ihmisen kanssa. Parasta kai lienee se
etten ainoastaan sanoilla tuota yhteyttä toisen ihmisen kanssa vaan osoitan
sitä toiminnalla ja omilla rakkauden teoilla. Sillä mistä muusta elämässä on
lopulta kyse kuin jakamisesta ja itsensä antamisesta elämälle ja toisille.
Ihmisen elämään kuuluu siis tuo kaikki, yhteyden kokemus. (P6T2)225
P1 toi ihmissuhteisiin myös armollisuuden näkökulman. Jumalan rakkauden
tähden ihmisillä on hyvä syy osoittaa armollisuutta ja rakkautta toinen
toisilleen.226 Ihmissuhteiden lisäksi muutamassa puheessa tuotiin laajemmin esille
myös ihmisten erilaiset lahjat, niiden käyttö ja työn tekemisen merkitys elämässä.
Raamattu puhuu talenteista, ne ovat Jumalan antamia elämänlahjoja meille.
NN otti arkailematta käyttöön Jumalan antaman lahjat. Lainatakseni Kahlil
Gibrania siitä miten tehdään työtä rakkaudella, hän sanoo näin: Kyntömies
pellolla vastasi minulle, miten tehdään työtä rakkaudella. – – se on niin kuin
kankaan kutomista vaatteeksi, ikään kuin rakastettusi saisi kantaa vaatetta.
Ja oppi-isämme Luther puhuu samasta asiasta näin: ”Kaikki työ, jolla
palvelemme lähimmäistä ja yhteistä elämää, on aitoa, todellista ja näkyvää
Jumalanpalvelusta. Parhaimmillaan koko elämämme on tällaista
219
Aineisto 2012, 5, 10.
Aineisto 2012, 128; 134.
221
Aineisto 2012, 5.
222
Aineisto 2012, 59; 63.
223
Aineisto 2012, 128.
224
Aineisto 2012, 40.
225
Aineisto 2012, 97.
226
Aineisto 2012, 5.
220
56
jumalanpalvelusta, ja silloin kiitosrukous ja ylistyslaulu pääsee
kumpuamaan esteettä meidän elämässämme.” (P1T1)227
Toisaalta P6 otti toimituksessa P6T2 puheeksi sen, että elämän arvoa ei mitata
onnistumisella, saavutuksilla, terveydellä, eikä päivien määrällä. Elämä itsessään
on Jumalan lahja, mistä myös elämän arvo nousee. 228
Ainoastaan P3 käsitteli siunauspuheessa P3T2 kuolemaan valmistautumista.
Hän nosti esiin ajatuksen siitä, miten kristitylle elämä on lopulta kokonaan
valmistautumista. 229 Tähän teemaan tartuttiin siis vain yhdessä toimituksessa,
vaikka se onkin yksi käsikirjasta löytyvistä teemoista. Teema istuu ilmeisesti
paremmin meditaatiotyyppiseen siunauspuheeseen.
Omaisten kokemuksia, kysymyksiä ja ajatuksia sanoittaessaan papit
keskittyivät surun sanoittamiseen, kuoleman todellisuuden ja elämän rajallisuuden
kuvaamiseen ja elämän arvon pohtimiseen. Lohdutusta ja turvaa suruun tuotiin
Jumalan läsnäolon, jälleennäkemisen toivon ja rukouksen kautta. Seuraavassa
luvussa käsittelen enemmän kristinuskon sanomasta nousevia teemoja, joita
siunauspuheissa oli.
6. Kristinuskon erityissanoma kuoleman äärellä
6.1. Kristillisen hautauksen teologinen perusta
siunauspuheessa
Kristillisen hautaamisen määrääväksi aspektiksi on muodostunut
ylösnousemususko. Hauta on vain lepokammio ennen elämän lopullista
täyttymistä.230 Toimitusten oppaan mukaan yksi siunauspuheen kolmesta
aihepiiristä on ilosanoma ylösnousseesta Kristuksesta kuoleman voittajana ja
syntien sovittajana.231
Muun muassa Simo Peura on kirjoittanut kirkollisista toimituksista
luterilaisen teologian näkökulmasta. Toimituksista hautaan siunaaminen sijoittuu
elämän päätökseen. Vaikka tässä maailmassa kaikki ihmiset kuolevat, teologisesti
kuolema on luonnon vastainen tapahtuma. Ihmisen oli tarkoitus alun perin olla
kuolemattoman Jumalan kaltainen, osallinen Jumalan ikuisuuteen luotuisuutensa
227
Aineisto 2012, 5.
Aineisto 2012, 96.
229
Aineisto 2012,
230
Lempiäinen 2004, 213.
231
Kirkollisten toimitusten opas 2006, 91.
228
57
kautta. Syntiinlankeemus muutti tilanteen. Synti on takertunut ihmisen luontoon
niin tiukasti, että se tuhoutuu vain, jos hänen luonnollinen elämänsä tuhoutuu.232
Kaste luo perustan muille toimituksille ja niiden teologialle. Luterilaisen
käsityksen mukaan kasteessa lapsi saa lahjaksi uskon ja tulee osalliseksi
Jumalasta, Jumalan elämästä ja pelastuksesta. Tähän Kristus-unioon perustuva
kuolema ja ylösnousemus mahdollistavat aikanaan myös ruumiin
ylösnousemuksen. Kasteteologisesti kuolemassa on kyse kasteessa alkaneen
muutosprosessin johdonmukainen päätös. Kuoleminen on alkanut jo kasteessa ja
jatkunut ihmisen elämän ajan. Samalla on alkanut toteutua ylösnousemus
kuolleista. Siten fyysinen kuolema on yksi viimeisistä vaiheista ennen täydellistä
ylösnousemusta.233
Luther ei itse muodostanut hautauskaavaa, mutta hän korosti että
hautaaminen tulee suorittaa kunnioittavasti kristinuskon iloisimman artiklan,
ylösnousemuksen, kunniaksi ja ylistykseksi.234 Hautaan siunaamisessa on kyse
kristittyjen lähimmäisiään kohtaan osoittamasta rakkaudesta, mutta myös
ylösnousemususkon tunnustamisesta. Kristitty on ruumiinsa kuolemasta
huolimatta osallinen Kristuksesta ja odottaa ruumiin ylösnousemusta. Tästä on
tarpeen saarnata tässä ajassa elävien lohdutukseksi ja opettamiseksi.235
Kasuaalipuhe onkin aina myös todistusta Kristuksesta ja hänen kauttaan
avautuvasta pelastuksesta. Papin tehtävä on saada kyseinen elämän tilanne
kristinuskon sanoman valoon ja julistaa evankeliumia tietyn tapahtuman
yhteydessä.236 Siunauspuheen yhtenä tehtävänä on myös pidetty seurakuntalaisten
opastamista toimituksen sisältöön ja tarkoitukseen – sen hengelliseen
sanomaan.237
Oman haasteensa tälle ilosanoman julistamiselle asettaa koolla oleva
seurakunta: Omaisilla voi olla hyvin erilaisia vakaumuksia ja käsityksiä elämästä
kuoleman jälkeen. Heillä voi olla myös hyvin erilaisia käsityksiä kristinuskon
sisällöstä. Myös kristillinen käsitteistö voi olla joko hyvin tuttua tai vierasta.
Pappi kohtaakin mielenkiintoisen haasteen siinä, miten tuoda kristinuskon
sanomaa esille kyseisessä tilanteessa. Lempiäinen esittää, että sananjulistajan
tehtävä ei ole kaikkien katsomusten yhteensovittaminen, mutta ei myöskään
232
Huovinen 1982, 30–39; Peura 1996, 217.
Merkel 1980, 746; Peura 1996, 212, 218.
234
Merkel 1980, 746, 748; Peura 1996, 218;
235
Merkel 1980, 746; Peura 1996, 219–220.
236
Komulainen 2001, 350; Lempiäinen 1985, 237; Lempiäinen 2004, 226.
237
Heinonen 2002, 59.
233
58
polemiikin kärjistäminen. ”Pappi tuo esille kristillisen uskonnäkemyksen ja antaa
sen jäädä vaikuttamaan omalla painollaan.”238
Papit esittivät haastattelussa erilaisia näkökulmia kristinuskon sanoman
esille tuomiseen. Toisaalta papeilla on teologian ammattilaisina hyvin paljon
tietoa kristinuskon erilaisistakin käsityksistä ja oppien kehittymisestä. Näiden
pohdiskelujen paikka ei kuitenkaan ole siunauspuheessa.
– – että kun teologina tietää niin paljon, että jos kysytään
tuonpuoleisuudesta, niin läväytätkö nyt sulle Powerpointin tästä, et mikä on
tämä muinainen juutalainen ihmiskuva ja hellenistinen ihmiskuva ja mitä
tästä ruumiin ja sielun erottamattomuudesta tai erillisyydestä seuraa siitä,
mitä me ajatellaan kuolemanjälkeisestä elämästä. Eli tästä voidaan tehdä
hyvin tämmöinen teoreettinen esitelmä ja sitten taas kun voi ajatella
semmosen konkretian kanssa, mitä lasten kanssa työskentelee ja, että
mummi on nyt siellä enkelin kanssa tai kuollut pikkusisko on enkelisisko,
joka taas teologisesti heti kalskahtaa, et ei niistä tule enkeleitä, mutta taas
et mitä sillä ajatellaan. Mikä on ihmisten taivaskuvat ja mitä se enkeli tässä
symboloi ja näin, et kun tuonpuoleisuudesta puhutaan, papin pitää niin kun
se teologinen reppu siiellä vieressä, mutta esillä on niin kun tää
sielunhoidon puoli, eli niin kun kuunnella, mitä tässä nyt kysytään. (PH4)239
Haastatteluissa papit myös totesivat, että ylösnousemuksesta ja iankaikkisuudesta
puhuttaessa ollaan alueella, jota ymmärrys ja järki ei tavoita. Iankaikkisuudesta
puhuttaessa ollaan nimenomaan uskon varassa.
Ja mä olen tavallaan teologisesti sillä tavalla luopunut turhasta
miettimisestä sen suhteen, että se on kuitenkin semmoisia asioita, että se ei
sit kuitenkaan meidän järjelle avaudu. Siinä täytyy sitten mennä sitten
semmosen vähän lapsenomaisen uskon puolelle. (P1H) 240
Jokaista aineiston toimitusta ja siunauspuhetta sävyttivät ylösnousemususko
ja kristillinen toivo. Tätä iankaikkisuuden näkökulmaa avattiin kuitenkin hyvin eri
tavoin: sävyt vaihtelivat Kristus-keskeisestä ylösnousemususkon julistamisesta
lapsenuskon omaiseen luottamukseen siihen, että vainajan voi turvallisin mielin
jättää Jumalan haltuun.
P1 ei puheissaan juurikaan sanoittanut ajatuksia ylösnousemuksesta tai
iankaikkisuudesta, vaan hänen puheensa keskittyi enemmän vainajan ja omaisten
elämään, jota tulkittiin kristinuskon sanoman valossa. P1 puhui siunauspuheessa
Jumalasta usein luojana tai elämän antajana yhdistäen sitä kautta myös ihmisten
elämän ja kristillisen sanoman toisiinsa. P1 nivoi puheen eri teemat yhteen niin,
että sekä vainajan elämä ja omaisten kokemus että kristillinen sanoma kulkivat
238
Komulainen 2001, 349; Lempiäinen 1985, 246–247.
Aineisto 2012, 70.
240
Aineisto 2012, 16.
239
59
puheessa rinnakkain. Iankaikkisuuteen ja kristinuskon käsitystä elämästä
kuoleman jälkeen hän puhui hyvin lyhyesti ja abstraktilla tasolla.
Raamatussa on Jumalan lupaus, joka koskee myös mustia ja pimeitä elämän
hetkiä. ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon, sanoo Herra.” Hän
avaa meidän eteemme elämän polun joka kantaa ylinäkyvän horisontin yli
kuorman, yli surun. (P1T2)241
Vaikka kristillinen ylösnousemususko ei korostunut P1:n puheessa vahvasti, hän
on yksi niistä harvoista papeista, jotka kertoivat käyttävänsä toimituksessa
lähtökohtaisesti aina uskontunnustusta, ikään kuin ajatuksella, että ”tähän uskoon
nojaten olemme siunaamassa vainajaa haudan lepoon”.
Toimituksissa papit sanoittivat sisältöä eri asioita painottaen. Painotukset
näkyivät myös siinä kuinka paljon eri teemoja käsiteltiin. Esimerkiksi P2 toi
vainajan elämänvaiheiden kuvauksen jälkeen lyhyesti esille, että omaiset voivat
jättää vainajan luottavin mielin Jumalan käsiin, siinä missä P3:lla suurin osa
siunauspuheesta oli kristillisen erityissanoman, esimerkiksi iankaikkisuuden
ylösnousemuksen, Kristuksen sovitustyön ja kasteen, sanoittamista. Se että
kristillistä ilosanomaa ei tuotu esiin kaikissa puheissa yhtä vahvasti, ei kuitenkaan
tarkoita, että teologia olisi ollut ohutta tai sitä olisi ollut vähän. Monissa näissä
tapauksissa voi pikemminkin nähdä korostuneen luomisen teologian ja
luottamuksen siihen, että tilanne ja riitti itsessään puhuttelevat toimitukseen
tullutta. Kristillisen sanoman esille tuomisessa on merkittävää se, mikä on papin
suhde persoonalliseen ainekseen: kuinka paljon vainajan elämä ja omaisten
kokemus saa toimia ”sanana”, jota tulkitaan?242 Se, mitä toimituksessa tapahtuu,
on kenties ollut papin näkemyksen mukaan merkittävämpää kuin teologian
avaaminen puheessa. Osa papeista turvautuu siunauspuheessa perinteiseen
kristilliseen sanastoon, kun toiset taas etsivät toisenlaisia tapoja, joilla ilmaista
kristinuskon sanomaa.
Mielenkiintoista aineistossa oli huomata, miten nuoremmilla papeilla eli
P3:lla, P4:llä ja P5:llä korostui kristillisen sanoman kohdalla julistuksellinen tyyli.
Iäkkäimmillä papeilla P1:llä, P2:lla ja P7:llä ote oli taas hyvin ihmisläheinen ja
sielunhoidollinen myös kristillisen erityisaineksen kohdalla. P6 ja P8 puolestaan
pyrkivät sanoittamaan kristillistä sanomaa perinteisestä käsitteistöstä poikkeavalla
tavalla, kuitenkin kirkon uskoon nojaten.
241
242
60
Aineisto 2012, 11.
Heinonen 2002, 20–23; Sihvo 1996, 195.
6.2. Kristus-keskeinen julistus aineistossa
Papeista erityisesti P3, P4 ja P5 lähestyivät kristinuskon sanomaa kuoleman
äärellä Kristus-keskeisesti. He toivat siunauspuheessa esille Kristuksen
sovitustyötä ja hänen kauttaan avautuvaa ylösnousemusta. P3:lla, P4:llä ja P5:llä
oli vahvin julistuksellinen ote kristinuskon ilosanoman kertomisessa. P3 käytti
raamattumeditaatiomallisissa siunauspuheissa eniten raamatunkohtia ikuisen
elämän teemasta. Siten puheet olivat suurilta osin ylösnousemususkon
sanoittamista. P4 ja P5 käyttivät puheissaan palikkamallia, jolle on tyypillistä, että
sisältöä on paljon sen lyhyydestä huolimatta. Näissä osioissa näkyi käsikirjan
esimerkkipuheiden vaikutus. Käsikirjan valmiiden puheiden ja sieltä löytyvien
ilmaisujen etu on, että niissä on tuotu tiiviisti esiin kirkon opetus kyseisen
toimituksen yhteydessä.243
Rukouksessa saamme aina jättää itsemme ja toisemme Jumalan
suojelukseen. Niin saamme tehdä myös kuoleman koskettaessa. Jumalan
sana kehottaa meitä panemaan turvamme ja toivomme Jeesukseen
Kristukseen. Syntiemme sovittajana hän kuoli ristillä meidän jokaisen
puolesta. Ylösnousseena hän kukisti kuoleman mahdin. Hän vakuutta:
”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka
kuoleekin.” Saamme olla luottavaisella ja turvallisella mielellä. Jeesus
kulkee vierellämme niin elämässä kuin kuolemassa. Hänen käsiinsä me
saamme jättää rakkaamme. (P4T1)244
Ylösnousemususkosta avautuu myös näkökulma jälleennäkemisen toivosta.
Hautaan siunaamisessa ei sanotakaan hyvästi vaan näkemiin. Papit P3 ja P5
nostivat tätä jälleennäkemisen toivoa esiin jonkin verran. Tähän näkökulmaan
liittyy kuitenkin erityisiä haasteita. Muun muassa Kurvinen ja Lempiäinen
varoittavat jälleennäkemisellä lohduttamisesta. Siitä puhuessaan kannattaakin olla
varma, että omaiset todella odottavat jälleennäkemistä. Lähisuhteisiin saattaa
nimittäin liittyä tilanteita ja kokemuksia, joiden vuoksi jälleennäkeminen ei ole
edes toivottu. Silloin todellinen lohdutus ei toteudu vaan aiheesta puhuminen
saattaa tuntua pikemminkin epäaidolta lohduttelulta.245
Kristus-keskeistä ilosanomaa toivat esille myös P6 ja P7. Heidän
lähestymistapansa erosi kuitenkin edellisistä. P6:lla ote ei ollut niinkään
julistuksellinen, vaan hän toi Kristuksen kautta avautuvaa ylösnousemustoivoa
esille ylösnousemuksen salaisuutta ihmetellen:
Jumala itse tulee joulun lapsessa elämämme keskelle. Hänen mukanaan
tulee myös lupaus ylösnousemuksesta ja iankaikkisesta elämästä. Elämää
243
Komulainen 2001, 350.
Aineisto 2012, 59.
245
Lempiäinen 1985, 246.
244
61
painavat ja synkistävät kuolemanvarjot ovatkin vain väliaikaisia. Ne
joutuvat väistymään kirkkauden tieltä. (P6T1)246
Haastattelussa P6 kuvasi, että hän haluaa tuoda kristinuskon kautta avautuvaa
ylösnousemususkoa esille. Tuohon kirkon yhteiseen uskoon voi kuitenkin liittyä
niin kyselevänä, epävarmana, pelokkaana kuin epätoivoisenakin.247
P7 pyrki tekemään toimitusta ja sen teologista sisältöä ymmärrettäväksi
käsillä olevasta tilanteesta käsin. Pappi toi tilanteen kristillisen sisällön
ymmärrettäväksi liittämällä sen ihmisten arkisen elämän kokemuksiin.
Haastattelussa pappi totesikin, että hän pyrkii puheessa tuomaan jotain
konkreettista omaisten surun keskelle, jotain mihin tarttua.248 Siten myös
kristinuskon erityissanomaa sovituksesta ja ylösnousemuksesta avatessa puheen
kieli pysyi ymmärrettävänä kirkosta vieraantuneemmallekin. P7:lla kaksi
kolmasosaa puheesta oli toimituksen kristillisen sisällön sanoittamista kyseisessä
tilanteessa. Puheen lopussa hän liittää näihin teemoihin ajatuksen, että Kristuksen
kautta avautuu tie kuolemasta elämään:
– – Me olemme siunaustilaisuudessa ja me olemme saattamassa. Ja
kumpikin näistä sanoista, siunaaminen ja saattaminen kääntävät katseen
eteenpäin. Luulenpa, että jotain meistä on elämän varrella lukuisia kertoja
ollut arkisessa ympäristössä saattamassa ja ollut myöskin saatettavana. Kun
ystävä lähtee, niin häntä mennään saattamaan. Pienimmillään se
saattaminen on sitä, että käydään siitä olohuoneesta siihen eteiseen ja siitä
toivotetaan hyvää matkaa, taikka – – joskus se saattaminen jatkuu
pihapiiriin ja joskus lentokentälle tai laivalle. Matkalle lähtevä lähtee
jatkamaan matkaa, usein saattaja jää vilkuttamaan, niin pitkäksi kunnes
ystävän auton valoa ei näy tai juna lähtee liikkeelle.
Kun ollaan saattamassa. Niin silloin siinä toivotetaan matkalle
lähtevälle hyvää matkaa. No joskus siihen matkalle saattaa sisältyä
tavallista enemmän epävarmuutta tai matkaan sisältyy jotakin sellaista,
josta ei oikein tiedä miten se matka menee tai edessä on jokin
sairaalatutkimus tai leikkaus. Ja siinä hetkessä se hyvän toivottaminen voi
tuntua liian varmalta, silloin usein käytetään sanaa siunaus. Siunausta
matkalle tai siunausta tutkimukseen. Ja silloin tuo sanan sisältö, paitsi se
että minä toivota hyvää myöskin näköala siihen, että on olemassa Jumala,
jonka varassa on kaikki elämän päivät, joka oli olemassa jo ennen kuin
minua oli ja joka jää kun minusta aika lähtee. Ja että tämän kaikkivaltiaan
Jumalan käsivarret yltävät tukemaan ja auttamaan silloin, kun minun
voimani loppuvat ja käsivarret eivät enää kanna.
Näin me olemme tänään saattamassa ja siunaten saattamassa. Me
kristillisessä seurakunnassa siunaamisen merkkinä on risti. Kerran kasteen
hetkellä kastava pappi piiri kädellä ristinmerkin NN:n otsaan ja rintaan ja
muistutti siitä, että ristinmerkki on todistus siitä mitä Jeesus Kristus
vapahtajamme – –. Ja tänään siunaussanojen yhteydessä tuo samainen
246
Aineisto 2012, 92.
Aineisto 2012, 105.
248
Aineisto 2012, 124.
247
62
ristinmerkki piirretään hiekasta arkun päälle. Ja se viesti on sama. Jeesus
Kristus vapahtajamme on avannut tien kuolemasta elämään. Ja tämä lahja
siunaus koskee meitä jokaista. Ja tällä tavalla ristinmerkin me siunaamme
NN:n viimeiselle matkalle. (P7T1)249
Yllä näkyvän puheen lopussa P7 puhuu arkun päälle tehtävästä ristinmerkistä.
Käsikirjassa ohjeistetaan, että siunaussanojen aikana arkun päälle lasketaan
hiekkaa kolme kertaa. Kaikki tutkittavat papit kuitenkin muodostivat hiekasta
arkun päälle ristin. Osa papeista (P5, P6, P7) myös puhuivat tuosta arkun päälle
tehtävästä rististä. Toisaalta he toivat esille, että ristinmerkistä puhuminen on
jotakin konkreettista ja toimituksessa tapahtuvaa ja jotain sellaista, mihin
omaisten on helppo tarttua. Konkreettisesta eleestä puhuminen koettiin myös
hyväksi toimituksessa olevien lasten näkökulmasta. Ristinmerkkiin papit liittivät
teemoja pääsiäisen ilosanomasta, kuoleman todellisuudesta ja ylösnousemuksen
toivosta.
NN:n arkkuun tehdään kohta hiekkaristi. Tuo risti kertoo kyllä kuoleman
varjosta, mutta myös elämän voitosta. Jumalan rakkaudesta, valosta,
anteeksiantamuksesta. Ristissä on myös lupaus ylösnousemuksen
salaisuudesta. (P6T2)250
Toisaalta ristinmerkistä luotiin linjoja myös kasteeseen. Viittaamalla ristinmerkin
tekemiseen sekä elämän alussa että lopussa korostetaan, että elämä ikään kuin
sijoittuu kahden ristin, kahden siunauksen väliin ja on kokonaan Kristuksen
sovitustyön alla. Ristinmerkin ja kasteen mainitsivat puheessa papit P5 ja P7.
Kun tänään teen ristinmerkin arkun päälle, se muistuttaa siitä
ristinmerkistä, joka NN:lle tehtiin kasteen yhteydessä. Ristinmerkki
kasteessa muistuttaa siitä, että siinä meidät liitetään osaksi Kristusta.
Ristinmerkki hautaan siunaamisessa taas muistuttaa siitä, että kuolema ei
ole kaiken loppu; sen sijaan se on uuden elämän alku yhdessä Jeesuksen
Kristuksen ja kaikkien pyhien kanssa taivaan riemussa. (P5T1 ja P5T2)251
Myös P3 viittasi kasteeseen kehottaessaan omaisia tunnustamaan
uskontunnustuksella sen uskon, johon edesmennytkin on lapsena kastettu.
Osassa puheista tuotiin kristillistä toivoa esille abstraktimmalla tavalla
ilman, että viitattiin Kristuksen sovitustyöhön. Tällä tavalla papit toivat esille
ajatuksia vainajan jättämisestä Jumalan käsiin, iankaikkisuudesta ja
jälleennäkemisen toivosta. Näitä lähestymistapoja tuon esille seuraavaksi.
249
Aineisto 2012, 109–110.
Aineisto 2012, 97.
251
Aineisto 2012, 76–77, 80.
250
63
6.3. Iankaikkisuus, tuonpuoleinen
Hyvä saattoväki, nyt aika on menettänyt merkityksensä. Nyt siirrytään
ajasta iankaikkisuuteen, jossa aikaa ei ole. (P8T1)252
Kristinuskon mukaan elämä ei pääty kuolemaan. Papit eivät lähteneet
puheissaan kuvailemaan tuonpuoleisuutta, mutta elämän jatkumiseen ja
iankaikkisuuteen kuitenkin viitattiin tai niitä pohdiskeltiin kielikuvien ja erilaisten
lainausten kautta. Iankaikkisuuden pohdiskelun lisäksi puheessa saattoi olla
yhtymäkohtia pelastushistoriaan ja Kristuksen sovitustyöhön, mutta osa papeista
pysyi kokonaisuudessaan enemmän tällä abstraktimmalla tasolla. Osa papeista etsi
erilaisia tapoja kuvata kristinuskon sanomaa, ja jotkut taas tarkoituksella jättivät
vastaukset avoimiksi. He myönsivät, että se mitä nyt tapahtuu, siitä emme tiedä.
Samalla he toivat esille, että kristityillä on luottamus ja usko. Erityisen paljon
iankaikkisuuteen liittyvää pohdintaa oli P3:lla, joka hyödynsi
raamattumeditaatiossaan paljon sitä käsitteleviä raamatunkohtia.
Noin puolet papeista ei siunauspuheessaan jäänyt erityisemmin
pohdiskelemaan tuonpuoleisuutta vaan toi lähinnä esille ajatuksen edesmenneen
läheisen jättämisestä Jumalan käsiin. Kyseinen ajatus esiintyi papeilla P2, P4, P6
ja P7. Läheistä ei kuitenkaan jätetä ”nimettömän kohtalon varaan vaan lapsen
uskossa Jumalan käsiin”. (P2T1)253
Herra kädelläsi uneen painan pään, kutsut ystäväsi lepäämään. Käsi minut
kantaa uuteen elämään ikirauhan antaa valoon jään. (P2T1 ja P2T2)254
P3 ja P8 eivät suoranaisesti puhuneet vainajan jättämisestä Jumalan käsiin,
mutta sen sijaan he kuvasivat siirtymistä ajasta iankaikkisuuteen muunlaisin
kielikuvin, lainauksin ja Raamatun lupauksin.
Me olemme toimittamassa kristillistä hautaan siunaamista. Tässä elämälle
ei laite pistettä, se on niin kuin toinen välimerkki, puolipiste tai kaksoispiste.
Tänään ei puhuta enää ajasta, vaan iankaikkisuudesta, mutta se on
vaikeaa, koska me emme tiedä siitä mitään. Meillä on vain usko, syvä
luottamus. (P8T2)255
Kristillisen uskon opettaja, varhaisen kirkon isä monessa kirjoituksissaan
totesivat, että kuolema ei ole loppu. Kuolema on muuttumista, siirtymistä
uuteen, jonkin vanhan pois ottamista ja uuden pukemista päälle. Kristittynä
kuolema ei ole pelottava. Kuolema on tie eteenpäin, tie iankaikkisuuteen, tie
ikuiseen iloon Jumalan luona. (P3T1)256
252
Aineisto 2012, 127.
Aineisto 2012, 25.
254
Aineisto 2012, 25, 29.
255
Aineisto 2012, 134.
256
Aineisto 2012, 39.
253
64
Silloin kun iankaikkisuutta kuvattiin puheessa hieman enemmän tai siihen
liitettiin erilaisia mielikuvia, ote oli sielunhoidollinen. Useimmiten
iankaikkisuutta kuvattiin sanomalla, että siellä kärsimystä, sairautta ja murhetta ei
enää ole. Tämä varmasti on lohdullinen ajatus monille omaisille, jotka olivat
seuranneet läheisen sairastelua ja vanhenemista, sekä silloin kun kuolemaan oli
liittynyt jotakin erityisen murheellista. Tätä näkökulmaa toivat puheissaan esille
P1, P3 ja P8.
Osa papeista otti puheensa osaksi jonkinlaisia kuvauksia iankaikkisesta
elämästä. P4 liitti puheeseen paratiisin kuvausta hyödyntäen Raamatun sanastoa
muun muassa kirkkaista virroista. Hän valitsi kuvauksen osaksi puhettaan
kuultuaan toimituskeskustelussa omaisilta, että vainajan oli ollut luontoihminen.
Tällöin tuonpuoleisen kuvaus linkittyi vahvasti vainajan persoonaan.257 P8
puolestaan sanoitti iankaikkisuutta liittämällä siihen lohdullisia mielikuvia isän
sylistä.
Yksi kuva kuoleman hetkellä on se, että kuoleman porttien toisella puolella
on Kristus itse vastaanottamassa tulijaa ja saattaa hänet Isän syliin. Isän
syli on paikka, jossa ihminen näkee luojansa ja Jumalansa kasvoista
kasvoihin. Se on paikka, jossa väsynyt saa levon, se on paikka jossa sairaus
väistyy, se on paikka jossa epätäydellisestä tulee täydellinen. Sinne isän
syliin me olemme NN:ää tänään kokoontuneet saattamaan. (P8T1, P8T2)258
P5 ja P3 liittivät iankaikkisuuteen myös kuvia ikuisesta ilosta ja riemusta.
P3 hyödynsi kuvauksia Raamatusta molemmassa toimituksessa.259 Myös P5
kuvasi taivaan riemua molemmissa toimituksissaan.
– – kuolema ei ole kaiken loppu. Sen sijaan se on uuden elämän alku
yhdessä Jeesuksen Kristuksen ja kaikkien pyhien kanssa taivaan riemussa.
(P5T1, P5T2)260
P6 ja P8 molemmat etsivät puheissaan perinteisestä kristillisestä sanastosta
poikkeavaa tapaa ilmaista kristinuskon sanomaa. P8 viestitti puheissaan, että siitä,
mitä nyt tapahtuu, emme tiedä, mutta meillä on usko ja luottamus. Ajatuksia
tuonpuoleisesta hän kuvasi erilaisilla kielikuvilla ja lainauksilla. P6 puhui
toisenlaisesta maailmasta, jota voimme jo tässä elämässä aavistaa ja kokea mutta
joka tulee todeksi vasta tuonpuoleisessa. P6 tulkitseekin useita elämän kaipuita
merkkeinä suuremmasta Jumalan kaipuusta:
257
Aineisto 2012, 63.
Aineisto 2012, 134, 128.
259
Jes. 65:17–18, Katso, minä luon uuden taivaan ja uuden maan. Menneitä ei enää muistella, ne
eivät nouse mieleen. Ei, vaan te saatte iloita ja riemuita aina ja ikuisesti siitä, mitä minä luon.
260
Aineisto 2012, 77, 80.
258
65
Meillä ihmisillä on myöskin olemassa yhteys, jota kuolemakaan ei riko,
yhteys joka ei katkea, se on yhteys Jumalaan. Niin tärkeää kuin yhteys
toisiin ihmisiin onkin, niin elämässä voi tulla hetkiä, jolloin ymmärrän, että
yhteys Jumalaan on syvimmän kaipauksen kohde. Kaipaan yhteyttä häneen,
joka on painanut minuun jäljen itsestään. Tuo jälki on kaipautta
kauneuteen, kaipautta totuuteen, kaipautta rakkauteen. Tuo jälki on
sydämemme kaipautta elämään. (P6T2)261
6. Johtopäätökset
Aineiston siunauspuheissa nousi esille kolme pääteemaa: vainajan elämä ja
persoona, ihmiselämän katoavaisuus ja sen kohtaaminen sekä kristinuskon
sanoma kuoleman äärellä. Nämä kolme teemaa seuraavat kirkon antamia ohjeita
siunauspuheen pitämisestä. Teemat painottuivat pappien puheissa eri tavoilla
riippuen kyseisestä kasuksesta ja pappien omista lähestymistavoista ja teologisista
painouksista. Teemojen ilmenemiseen vaikutti myös se, miten papit rakensivat
puheensa.
Aineiston kahdeksasta papista kaksi (P4 ja P5) käytti puheissaan
palikkamallia, jossa osa puheen osista pysyy jokseenkin samoina mutta vainajan
persoonasta kertova osa muuttuu joka kerta. Malli palvelee pappien arkityötä,
jossa toimituksiin valmistautumisaika on rajallista ja toimituksien osallistujissa on
paljon vaihtuvuutta. Palikkamallisissa puheissa oli aineistossa paljon vaikutteita
käsikirjan esimerkkipuheista. Esimerkkipuheiden vaikutus näkyy sekä puheen
rakenteessa että tavassa sanoittaa puheen sisältöä. Lyhyydestään huolimatta
puheet sisälsivät paljon näkökulmia siitä mitä kirkko opettaa kyseisen aiheen
tiimoilta. Puheille oli myös tyypillistä, että kaikki siunauspuheen kolme teemaa
tulivat käsitellyksi melko tasapuolisesti.
Teemapuhetta käyttivät papit P1, P2, P6 ja P7. Teemapuheille tyypillistä on
se, että pappi rakentaa puheen jonkin valitsemansa kantavan aiheen ympärille. P1
toi puheissaan paljon esille elämän arvoa ja kiitollisuutta. P2 pysähtyi
suurimmaksi osaksi vainajan elämän äärelle. P6 taas käsitteli puheissaan erityisen
paljon surun kokemusta läsnäolon ja poissaolon teemojen kautta. P7 puolestaan
pyrki sanoittamaan toimituksen merkitystä ja sisältöä ihmisten arjesta käsin.
Aineiston pappien teemapuheille tyypillistä oli, että puhe painottui johonkin
tai joihinkin siunauspuheen kolmesta teemasta. P2 ja P7 keskittyivät vainajan
elämään ja kristilliseen erityissanomaan. Sen sijaan elämän katoavaisuuden
pohdinnat jäivät hyvin pieneen osaan tai kokonaan pois. P1:n puheissa painottui
vainajan elämä ja omaisten kokemus, joita tulkittiin kristillisestä viitekehyksestä
261
66
Aineisto 2012, 97.
käsin. Kristillinen erityisaines ylösnousemususkosta jäi kuitenkin hänen
puheessaan hyvin vähälle. P6 käsitteli puheissaan kaikkia kolmea teemaa, mutta
omaisten kokemus sai muita näkökulmia merkittävämmän roolin. Kirkon opetusta
kuoleman äärellä tuotiin teemapuheissa puheissa vähemmän esille kuin
palikkamallisissa puheissa. Teemapuheet kuitenkin saivat selvästi
persoonallisemman sävyn kuin palikkarakenteiset puheet, joissa suurin osa
palikoista pysyy samana toimituksesta toiseen. Niissä kristillinen erityisaines
liitettiin tiiviimmin persoonalliseen ainekseen ja omaisten kokemukseen.
Kolmannen mallin muodostivat ne puheet, joissa käytettiin käsikirjan
sanaosion B-vaihtoehtoa, raamattumeditaatiota. Raamattumeditaatiota
hyödynsivät papit P3 ja P8. Puheiden sävyt ja painotukset olivat heillä tosin hyvin
erilaiset. Raamattumeditaatiossa on tarkoitus valita raamatunkohtia käsikirjan
neljästä teemasta, jotka ovat katoavaisuus, valmistautuminen kuolemaan, kristityn
toivo ja ikuinen elämä. Raamatun tekstien välillä voi olla musiikkia, hiljaisuutta
tai puhetta. Papit käyttivät raamattumeditaatiota soveltaen. Toimituksista P3T2 oli
lähimpänä käsikirjan ohjeistusta, ja siinä raamatunkohtia käytettiin kaikista
osioista. Tässä toimituksessa painottui selvästi ikuisen elämän teema muiden
jäädessä vähemmälle tai kokonaan pois.
P8:n raamattumeditaatioissa painottui katoavaisuuden pohdiskelu. Hän
hyödynsi sellaista raamattumeditaation mallia, jossa raamatunkohdat käyvät ikään
kuin keskustelua käsillä olevan tilanteen kanssa. Hän ei kuitenkaan käyttänyt
puheissaan vain käsikirjan raamatunkohtia vaan nosti esiin ajatuksia myös
runoilijoilta, kirjailijoilta ja näyttelijöiltä. Aineiston raamattumeditaatiomallisissa
puheissa vainajan elämästä kerrottiin hyvin vähän. P3:n puheissa painottui
kristinuskosta nouseva ylösnousemususko sekä elämän katoavaisuuden ja arvon
pohdiskelu. P8 painotti puolestaan katoavaisuuden ja elämän arvon teemoja sekä
viittasi lyhyesti vainajan elämään. Hän myös avasi lyhyesti näkökulmia
iankaikkisuuteen.
Puheissaan papit viittasivat vainajan elämään hyvin eri tavoilla.
Haastattelussa he toivat esille haasteita, joita persoonallisen aineksen käyttö tuo
puheeseen. Pappi harvoin tuntee edesmennyttä eikä siten voi olla täysin varma
saamiensa tietojen oikeellisuudesta. Eri ihmisillä voi olla vainajasta hyvin erilaiset
kokemukset ja muistot. Tätä haastetta on tässä tutkimuksessa kutsuttu
lähdeongelmaksi. Papit ratkaisivat ongelman eri tavoin: Osa ei puhunut vainajasta
juuri ollenkaan, ja osa siirsi vastuun puheessa niille omaisille keiltä oli kuvauksen
67
kuullut toteamalla että näin heille on kerrottu. Osa papeista toi esille erehtymisen
mahdollisuuden ilmaisemalla, että näin hän on ymmärtänyt. Näin sanoessaan
pappi ei kuitenkaan siirrä vastuuta muille vaan pitää sen itsellään. Osa papeista ei
tuonut puheessa esille tätä erehtymisen mahdollisuutta, vaan he luottivat kykyynsä
soveltaa saamaansa tietoa ilman väärinymmärryksiä.
Suurimmassa osassa puheita persoonallinen aines sijoittui johonkin puheen
kohtaan, jossa keskityttiin muistelemaan vainajaa. Osa papeista pyrki kuvaamaan
vainajan elämänkaarta viitaten tämän elämän keskeisiin tapahtumiin. Toiset taas
pyrkivät enemmän kuvaamaan vainajan persoonaa – sitä kuka hän oli. Osa
papeista taas valitsi jonkun yhden näkökulman tai teeman vainajan elämästä, jota
he laajensivat muuhun puheeseen. Näin papit ikään kuin vahvistivat ajatusta, että
toimituksessa ollaan juuri tämän ihmiselämän äärellä. Toinen tapa tuoda vainajan
elämää todelliseksi oli keskittyä herättelemään omaisten muistoja vainajasta
ilman, että pappi kuvaa vainajaa itse. Vainajasta puhuttaessa ei ainoastaan luotiu
kuvaa siitä, että tätä ihmistä olemme nyt hautaan saattamassa, vaan erityisesti P1
pyrki myös puhuttelemaan vainajan kautta omaisia ja tulkitsemaan elämää
kristinuskon valossa. Yleisempää oli kuitenkin, että persoonallinen aines keskittyi
muisteluun.
Omaisten kokemuksiin ja kysymyksiin liittyviä teemoja tuotiin esille
enemmän niissä toimituksissa, joissa vainajan elämää kuvattiin vähemmän.
Huomattavaa on, että erityisesti surun kokemusta käsiteltiin puheissa hyvin
laajasti. Kokemuksen sanoittamisen lisäksi papit pyrkivät antamaan välineitä ja
näkökulmia surutyöhön. Suru on helpompi kantaa, kun siihen tuodaan myös
kiitollisuuden näkökulmia. Suru kertoo koetusta ja eletystä rakkaudesta, mikä voi
toimia voimavarana myös tulevaisuudessa. Papit myös kuvasivat puheissaan
muistelun merkitystä ja surun jakamista läheisten kanssa. Yleinen linjaus puheissa
oli, että surua käsiteltiin puheissa enemmän, mikäli kuolemantapaukseen sisältyi
erityistä traagisuutta.
Suruun liittyy tiiviisti lohdutus. Lohdutusta papit toivat puheisiinsa
kristinuskon sisällöstä käsin. Yleisintä oli liittää suruun ajatus läsnä olevasta
Jumalasta, joka on läsnä niin ilon kuin surun hetkilläkin. Omaiset haluttiin jättää
rukouksin Jumalan huomaan, mutta samalla korostettiin, että tuntojaan voi myös
kertoa Jumalalle rukouksessa. Jälleennäkemisen toivoon viitattiin vain
muutamassa puheessa.
68
Elämän katoavaisuutta kuvattiin siunauspuheissa erityisesti Raamatusta
löytyvin kuvauksin. Kuolema pysäyttää todellisuudellaan, mutta saa myös
näkemään elämän arvon. Siunauspuheissa elämän arvo nähtiin erityisesti tärkeissä
ihmissuhteissa ja tavallisessa arjessa.
Kristillistä erityissanomaa kuoleman äärellä lähestyttiin pääasiassa kahdella
tavalla: Osa lähestyi sitä Kristus-keskeisesti sovitustyöhön ja
ylösnousemususkoon luottaen. Osa papeista taas pysyi jokseenkin
abstraktimmalla tasolla puhuen iankaikkisuudesta ja ikuisen elämän toivosta.
Puheista saattoi löytyä molempia näkökulmia, mutta usein lähestymistapa
painottui jompaankumpaan. Toisaalta papeilla oli myös ajatus, että kirkon uskoon
voi turvautua myös epävarmuuden ja pelonkin hetkellä. Muutamissa puheissa
kristinuskon ilosanomaa tuotiin esille toimitusta tai jotakin sen aikana tapahtuvaa
selittäen. P7 pyrki tuomaan hautaan siunaamisen sisältöä ymmärrettäväksi termien
siunaaminen ja saattaminen kautta. Hän ja muutama muu pappi viittasivat myös
siunauksen hetkellä arkun päälle hiekasta tehtävään ristinmerkkiin ja sitä kautta
ristin symboliikkaan ja merkitykseen. Ristinmerkistä puhuttaessa luotiin myös
linjoja kasteen hetkeen.
Tässä tutkimuksessa keskityin ainoastaan siunauspuheeseen ja siihen, mitä
näkökulmia papit siunauspuheissaan sanoittivat. Siunauspuhe on kuitenkin osa
hautaan siunaamisen kokonaisuutta. Toimitus ja riitti kokonaisuudessaan
puhuttelee omaisia ja on kokonaisuudessaan kristinuskon julistusta. Voi hyvin
olla, että jotakin näkökulmaa ei sanoiteta siunauspuheessa mutta se on muuten
toimituksessa vahvasti läsnä.
Tutkimukseni on tutkimusotteeltaan laadullinen, eivätkä sen tulokset ole
siten yleistettävissä koko Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa koskeviksi. Se
avaa kuitenkin hyviä näkökulmia siihen, millaisia siunauspuheita papit pitävät:
millaisia haasteita papit kokivat puheen valmistamisessa ja millaisia ratkaisuja he
ovat ongelmiin löytäneet? Miten he haluavat tuoda kristinuskon sanomaa esille ja
miten liittyä kyseiseen kasukseen? Suuressa osaa siunauspuheita haluttiin jollakin
tavalla liittyä vainajan elämänvaiheisiin ja omaisten elämäntilanteelle annettiin
tilaa. Toisaalta aineistossa oli myös pappi, jonka puheet olivat lähempänä
dialektista saarnakäsitystä, jossa saarna on nimenomaan Jumalan lupausten
julistamista kyseisessä tilanteessa.
Tutkimukseni osoittaa, että siunauspuheissa papit soveltavat teologista
tietämystään kyseisen tilanteen äärellä omilla persoonallisilla tavoillaan
69
painottaen eri asioita. Toisaalta aineistossa näkyivät eri-ikäisten pappien tavat
pitää puheita, sekä se, miten käsikirja tukee tuoreita pappeja. Aineistosta saatujen
tulosten perusteella voi päätellä, että uransa alussa papit hyödyntävät käsikirjan
puheita pohjana siunauspuheilleen mutta jossain vaiheessa uraa löytävät oman
lähestymistapansa siunauspuheeseen. Tutkimus tuo myös esille pappien työstä
nousevia käytäntöjä ja realiteetteja ja niiden vaikutusta siunauspuheisiin.
Tutkimus ja aineisto herättävät lisäkysymyksiä siitä, millaisia
siunauspuheita muualla Suomessa pidetään. Mikä vaikutus herätysliikkeellä on
siunauspuheen painotuksiin, eroavatko siunauspuheet toisistaan eri puolella
Suomea ja ovatko siunauspuheet erialisia pienissä seurakunnissa? Tutkimukseni
antaa kuitenkin yhden näkökulman siunauspuheisiin ja voi kenties toimia
keskustelun herättäjänä pappien kesken siitä, mitä on kristinuskon ilosanoman
sanoittaminen hautaan siunaamisen tilanteessa, miten sanoittaa kristillistä toivoa
ajankohtaisesti ja mikä on eletyn elämän ja omaisten tilanteen asema
siunauspuheessa. Tutkimus osoittaa, että lähestymistapoja on monia.
70
Lähde- ja kirjallisuusluettelo
Lähteet ja apuneuvot
Aineisto 2012: litteroidut Espoossa Tapiolan seurakunnassa nauhoitetut
hautauspuheet sekä haastattelut.
Kirkollisten toimitusten kirjat
1963
Kirkollisten toimitusten kirja. XIX yleisen kirkolliskokouksen päätösten
mukaisesti toimitettu ohjepainos. Pieksämäki 1964: Suomen Kirkon
Sisälähetysseura.
1984
Kirkollisten toimitusten kirja. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon
kirkkokäsikirja III. Hyväksytty kirkolliskokouksessa vuonna 1984.
(Neljäs painos 1993. Kirkolliskokouksen tekemän päätöksen mukaisesti
Raamatuntekstit on otettu vuoden 1992 raamatunsuomennoksesta.
Pieksämäki: Suomen Kirkon Sisälähetysseura.)
2003
Kirkollisten toimitusten kirja. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon
kirkkokäsikirja III. Hyväksyttyy kirkolliskokouksessa 8. Marraskuuta
2003. Osat 1–3. Pieksämäki 2004: Kirkkopalvelut.
Kirkollisten toimitusten oppaat
1990
Kirkollisten toimitusten opas. Hyväksytty piispainkokouksessa 7.2.1989.
Mänttä: Sley kirjat.
2009
Sinä olet kanssani. Kirkollisten toimitusten opas. Hyväksytty
piispainkokouksessa 13.–14. Syyskuuta 2005. Helsinki: Kirkkohallitus.
WWW-lähteet:
2001 Kirkollisten toimitusten kirjan komiteamietintö. Perustelut.
http://www.evl.fi/kkh/to/kjmk/toim-kirja/toimindex.html Viitattu 10.04.2011.
Espoon seurakuntayhtymän tilastot vuodelta 2012
http://www.espoonseurakunnat.fi/documents/55984/882628/Tilastot12_netti.pdf/6
1e7e973-4dd6-4aec-858b-b7a15e0fe31e. Viitattu 24.04.2015.
Espoon seurakuntien yhteiset internetsivut
http://www.espoonseurakunnat.fi. Viitattu 24.04.2015.
Kirjallisuus
Aaltonen, Leena
1992
“Hautauskulttuurin historiaa Suomessa.” – Hautauskulttuuri Suomessa.
Suomen Hautaustoimistojen Liiton 50-vuotisjuhlakirja. Toim. K.
Kiiskinen. Historiallisen katsauksen kirjoittanut L. Aaltonen. Jyväskylä:
Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry.
Erämaja, Tapani
2006
Viimeinen matka. Toimintatutkimus kirkollisen hautauskentän
professiostruktuurista. Helsinki: Diss. Helsinki.
Eskola, Jari & Suoranta, Juha
71
1998
Johdatus laadulliseen tutkimukseen. 3. painos. Tampere: Vastapaino.
Eskola, Jari & Vastamäki, Jaana
2001
“Teemahaastattelu. Opit ja opetukset.” – Ikkunoita tutkimusmetodeihin I.
Metodin valinta ja aineiston keruu: virikkeitä aloittelevalle tutkijalle.
Jyväskylä: PS-kustannus. S. 24–42.
Hautaustoimen käsikirja
2005
Hautaustoimen käsikirja. Kirjoittajat P. Aaltonen, H. Palo, O.
Rimpiläinen, A. Rintala, P. Ruotsalo & P. Särkiö. Helsinki: Edita.
Heinonen, Ilmari
2002
Siunauspuheen teologia. Hänelle kaikki ovat eläviä. Lahti: PäijätPaino.
Holm, Nils G. & Lahtinen, Tuomo
1985
Arkkuhautaus vai tuhkahautaus? Tutkimus hautaustavoista Suomessa.
Religionsvetenskapliga skrifter nro 8. Turku: Åbo Akademi.
Huovinen, Eero
1982
Kuolemattomuudesta osallinen. Martti Lutherin kuoleman theologian
ekumeeninen perusongelma. Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran
julkaisuja 130. Helsinki: Suomen teologinen kirjallisuusseura.
Hytönen, Maarit
2005
Kirkollisten toimitusten teologia. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja
91. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus.
Kaltakari, Jaakko
1977
”Sankarihautaukset ja niiden puheet talvisodan aikana.” Teologisen
tiedekunnan pro gradu tutkielma. Helsingin yliopisto.
Kaunismäki, Merja
2004
Kirkko muutosten keskellä. Suomen evankelis-luterilainen kirkko
vuosina 2000–2003. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 89. Tampere:
Kirkon tutkimuskeskus.
Knuutila, Jyrki
1992
“Kirkon läntisen tradition mukaisen hautaustoimituksen teologiset
perusteet Suomessa keskiajalta 1900-luvun lopulle.” – Käytännöllinen
teologia ja kirkko. Juhlakirja dosentti Pentti Lempiäisen täyttäessä 60
vuotta. Toim. J. Knuutila, E. Koskenvesa & K. Tamminen. Helsingin
yliopiston käytännöllisen teologian laitoksen julkaisuja C 10. Helsinki:
Käytännöllisen teologian laitos. S. 116–144.
Koivisto, Markku
1991
Toimituskeskustelut Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa 1980luvulla. Kirkon tutkimuskeskus. Sarja A 55. Tampere: Kirkon
tutkimuskeskus.
Komulainen, Timo
72
2001
“Kasuaalipuhe.” – Saarnan käsikirja. Toim. J. Jolkkonen, S. Peura & O.
Vatanen. Helsinki: Kirjapaja. S. 349–358.
Koskenvesa, Esko
1989
”Tuhkahautaus. Vieraasta tavasta osaksi uutta kristillistä perinnettä.” –
Teologinen aikakausikirja 1989. S. 200–210.
Kurvinen, Onni
1940
Iäisyyden rajalla. Helsinki: Otava.
Lahtinen, Tuomo
1989.
”Pakanallisesta rituaalista kirkolliseksi hautausmuodoksi.” – Teologinen
Aikakauskirja 1989. S. 213–219.
Lehtonen, Aleksi
1931.
Kirkon pyhät toimitukset. Porvoo:WSOY.
Lehtonen, Samuel
1979
Saarna – sanoja vai sanomaa. Virikkeitä saarnan valmistamista varten.
Helsinki: SLEY-kirjat.
Lehtimäki Kari
1978.
“Suomalainen hautauspuhe 1800-luvulla.” Käytännöllisen teologian pro
gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto.
Lempiäinen, Pentti
1975
”Kirkolliset toimitukset ja sielunhoito.” Pappisliiton jäsenlehti 4/1975. S.
14–24.
1985
”Kasuaalipuheet.” – Saarnaa sanaa. Sananjulistajan käsikirja. Helsinki:
Kirjaneliö. S. 235–247.
2004
Pyhät toimitukset. 4. uudistettu painos. Helsinki: Kirjapaja.
Lönnebo, Martin
1977
Homiletik. En itroduktion i kyrkans förkunnelse. Stockholm: Verbum.
Merkel, Friedmann
1980
Art. Bestattung. – TRE 3. Berlin. New York. S. 743–757.
Murtovuori, Jussi
1995
“Kohtaamisia ja eroja. Haastattelututkimus omaisten ja papin
kohtaamisten kohtalonhetkistä hautausprosessin eri vaiheissa.”
Käytännöllisen teologian pro gradu tutkielma. Helsingin yliopisto.
Niemelä, Kati
2006
“Nuorten aikuisten suhde kirkkoon.” – Urbaani usko. Nuoret aikuiset,
usko ja kirkko. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 96. Tampere:
Kirkon tutkimuskeskus.
2004
Uskonko niin kuin opetan? Seurakuntatyöntekijä uskon ja elämän
ristipaineessa. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 85. Jyväskylä:
Kirkon tutkimuskeskus.
Parvio, Martti
73
1981.
”Kasuaalitoimitukset teologisena ongelmana.” – Teologian näkymiä
1980-luvun alkaessa. Suomalaisen Teologisen Kirjallisuusseuran 90vuotisjuhlajulkaisu. Toim. E. Martikainen ja K. Tamminen. Suomalaisen
Teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 123. Helsinki: STKS. S. 75–89.
Pentikäinen, Juha
1990
Suomalaisen lähtö. Kirjoituksia pohjoisesta kuolemankulttuurista.
Suomen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 530. Helsinki: Suomalaisen
Kirjallisuuden Seura.
Peura, Simo
1996
“Kasualiat luterilaisen luomisteologian näkökulmasta.” Teologinen
aikakausikirja 3/1996. S. 209–221.
Poijula, Soile
2002.
Surutyö. Helsinki: Kirjapaja.
Rimpiläinen, Olavi
1981
“Käsikirjan kanssa kuolemaa kohtaamaan.” – Minä kuolevainen.
Helsingin hiippakunnan synodaalikirjoitus vuonna 1981. Toim. J.
Talasniemi & A. Rusama. Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran
julkaisuja 126. Helsinki: Suomalainen teologinen krjallisuusseura.
1976
”Hautauskäytäntö sielunhoidon näkökulmasta.” Teologinen
aikakauskirja 1976. S. 43–48.
1973
Suomalainen hautauspuhe puhdasoppisuuden aikana. Suomalaisen
teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 88. Helsinki: Suomalainen
teologinen kirjallisuusseura.
1971
Läntisen perinteen mukainen hautauskäytäntö Suomessa ennen isovihaa.
Suomen kirkkohistoriallisen seuran toimituksia 84. Helsinki: Suomen
kirkkohistoriallinen seura.
Seitz, Manfried
1984
“Die Predigt zur Bestattung.” Preit & Seitz 1984. S. 13–47.
Sihvo, Jouko
1992
Seurakunta elämän käännekohdissa. Pieksämäki: Kirjaneliö.
1996
“Siirtymäriitin näkökulma kasualioihin.” Teologinen aikakausikirja
3/1996. S. 194–203.
2003
”Kirkolliset toimitukset elämänkaaririitteinä.” – Muutoksen tulkkina.
Kirkot ja uskonnollinen elämä osana yhteiskuntaa. Käytännöllisen
teologian laitoksen julkaisuja 106. Toim. Eila Helander. Helsinki:
Kirjapaja.
Sarajärvi, Anneli & Tuomi, Jouni
2009
Laadullinen tutkimus ja sisällön analyysi. Helsinki: Tammi.
Saraneva, Tapio
1981
”Kuolema yksilön ja yhteisön elämässä.” Pappisliiton jäsenlehti 5/1981.
S. 12–16.
Sariola Yrjö
1972
Johdatus homiletiikkaan. Helsinki: Ylioppilastuki ry.
74
Tuomi, Jouni & Sarajärvi, Anneli
2009
Laadullinen tutkimus ja sisällön analyysi. Helsinki: Tammi.
Turkki Hannele
1982
“Suomalainen hautauspuhe 1900-luvulla.” Teologisen tiedekunnan pro
gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto.
Vilenius Eila
1997
Kirkolliset toimitukset palveluna. Seurakuntalaisten
palvelunlaatuodotusten toteutuminen kasteen, avioliittoon vihkimisen ja
hautaan siunaamisen yhteydessä. Kirkon tutkimuskeskus Sarja A, nro
71. Jyväskylä: Kirkon tutkimuskeskus.
75