Anna minun laulaa valosta ja toivosta Siunauspuhe Tapiolan
Anna minun laulaa valosta ja toivosta Siunauspuhe Tapiolan seurakunnassa 2011–2012 Marjukka Luoma Yleisen käytännöllisen teologian pro gradu -tutkielma Huhtikuu 2015 HELSINGIN YLIOPISTO - HELSINGFORS UNIVERSITET Tiedekunta/Osasto - Fakultet/Sektion Laitos - Institution Teologinen tiedekunta Käytännöllinen teologia Tekijä - Författare Marjukka Luoma Työn nimi - Arbetets titel Anna minun laulaa valosta ja toivosta. Siunauspuhe Tapiolan seurakunnassa 2011–2012 Oppiaine - Läroämne Yleinen käytännöllinen teologia Työn laji - Arbetets art Aika - Datum Sivumäärä - Sidoantal Pro gradu -tutkielma Huhtikuu 2015 75 Tiivistelmä - Referat Tämän tutkimuksen kohteena on pappien pitämät siunauspuheet hautaan siunaamisen toimituksessa Espoon Tapiolan seurakunnassa vuosina 2011–2012. Siunauspuheiden kehitystä ja historiaa on tutkittu monipuolisesti myös aiemmin. Tässä tutkimuksessa aiempaa tutkimusta syvennetään selvittämällä, millainen on nykypäivän siunauspuhe. Vuoden 2006 kirkollisten toimitusten oppaassa ohjeistetaan, että siunauspuhe rakentuu tavallisesti kolmen aihepiirin varaan. Puheessa käsitellään vainajan persoonaa ja elämää, ihmisen katoavaisuutta ja sen kohtaamista sekä ilosanomaa ylösnousseesta Kristuksesta kuoleman voittajana ja syntisten vapahtajana. Tässä tutkimuksessa selvitetään, miten papit tuovat esille näitä kolmea teemaa ja miten he eri teemoja painottavat. Teoreettisen taustan tutkimukselle luo keskustelu siunauspuheen luonteesta. Onko siunauspuhe saarna vai puhe? Miten kristinuskon sanoma suhteutuu pappien puheessa vainajan elämään ja omaisten elämäntilanteeseen? Aineisto koostuu kahdeksan Tapiolan seurakunnan papin pitämistä toimituksista ja heidän haastatteluistaan. Kultakin papilta on nauhoitettu kaksi toimitusta, yhteensä 16 kappaletta. Haastattelumenetelmänä oli teemahaastattelu. Toimitukset ja haastattelut äänitettiin ja litteroitiin. Analyysi kohdistuu siunauspuheisiin, ja haastattelujen kautta etsitään selitystä näiden puheiden sisältöön. Analyysimenetelmänä käytetään teemoittelua eli pilkkomista ja ryhmittelyä aineistosta nousevien teemojen mukaan. Analyysin kautta muodostuvat neljä päälukua, joista ensimmäinen käsittelee puheiden rakennetta ja valmistelua. Kolme seuraavaa päälukua käsittelevät puheiden sisältöä: Rakenneluku luo pohjan kolmelle sisältöä käsitteleville luvuille. Pappien tavat rakentaa puhe vaikuttavat merkittävästi siihen, millaisia sisältöjä puheissa tuodaan esille ja miten eri sisällöt painottuvat. Rakenneluvussa käsitellään myös pappien raamatuntekstien valintaa ja käyttöä. Toisessa pääluvussa tarkastellaan sitä, miten papit viittaavat puheessa vainajan elämän vaiheisiin. Vainajan elämää ja persoonaa tuodaan puheissa esille hyvin eri tavoin ja painotuksin. Vainajan elämän muistelun kautta toisaalta haetaan yhteyttä omaisiin ilosanoman välittämiseksi, mutta eletty elämä myös itsessään puhuttelee läsnäolijoita. Analyysin perusteella selviää, että papit ovat kokeneet paljon käytännöllisiä haasteita elämänkerrallisen ja vainajan persoonaan liittyvän aineksen kanssa ja että he ovat ratkaisseet nämä haasteet monenlaisin tavoin. Kolmannessa pääluvussa käsitellään sitä, miten papit sanoittavat omaisten tuntoja ja kysymyksiä kuolemantapauksen äärellä. Aineisto osoittaa, että papit pyrkivät sanoittamaan erityisesti surun kokemusta mutta myös katoavaisuuden herättämiä ajatuksia. Kuolemaa vasten avautuu elämän arvo ja merkitys. Neljännessä pääluvussa tarkastellaan sitä, miten papit sanoittavat siunauspuheissa kristinuskon erityissanomaa Kristuksen sovitustyön kautta avautuvasta ylösnousemuksesta ja ikuisesta elämästä. Siihen miten ilosanomaa sanoitetaan, vaikuttavat erityisesti pappien tavat rakentaa puhe. Toisaalta kristillistä sanomaa lähestyttiin puheissa Kristus-keskeisesti, mutta toisaalta osa papeista sanoitti kristityn toivoa selvästi abstraktimmin. Papit kertoivat haastatteluissa myös etsivänsä tietoisesti omanlaistaan tapaa sanoittaa toivon sanomaa. Lisäksi tutkimus antaa ymmärtää, että myös pappien oma elämänkokemus ja työikä vaikuttavat ilosanoman sanoittamiseen puheessa. Tutkimus voi toimia keskustelun herättäjänä pappien kesken siitä, mitä on kristinuskon ilosanoman sanoittaminen hautaan siunaamisen toimituksessa. Miten sanoittaa kristillistä toivoa ajankohtaisesti ja mikä on eletyn elämän ja omaisten tilanteen asema siunauspuheessa? Avainsanat – Nyckelord Siunauspuhe, hautaan siunaaminen, kirkolliset toimitukset, saarna Säilytyspaikka – Förvaringställe Helsingin yliopiston kirjasto, Keskustakampuksen kirjasto, Teologia Muita tietoja SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto ............................................................................................................... 2 1.1 Tutkielman lähtökohta ................................................................................... 2 1.2. Hautaan siunaaminen kirkollisena toimituksena .......................................... 2 1.2.1. Kirkoliset toimitukset eli kasuaalitoimitukset ....................................... 2 1.2.2. Hautaan siunaaminen ............................................................................. 4 1.3. Siunauspuhe .................................................................................................. 6 1.3.1. Siunauspuheen historiaa ........................................................................ 6 1.3.2. Nykyiset siunauspuheesta annetut ohjeet .............................................. 8 1.3.3. Saarna vai puhe .................................................................................... 10 1.4. Hautaus Suomessa ...................................................................................... 13 1.5. Tapiolan seurakunta .................................................................................... 15 2. Tutkimustehtävä ja tutkimuksen toteutus .......................................................... 17 2.1. Tutkimustehtävä ......................................................................................... 17 2.2. Tutkimusmenetelmät .................................................................................. 18 2.3. Tutkimuksen toteutus, aineisto ja työn rakenne ......................................... 19 2.4. Aineiston papit ............................................................................................ 22 2.5. Aiempi tutkimus ......................................................................................... 24 3. Siunauspuheen valmistaminen........................................................................... 26 3.1. Puheiden valmistamisesta käyty keskustelu ............................................... 26 3.2. Siunauspuheiden rakenteet aineistossa ....................................................... 27 3.3. Raamatun tekstien valinta ........................................................................... 30 3.3.1. Raamatunkohtien valinnasta annetut ohjeet ........................................ 30 3.3.2. Raamatunkohdat perinteisessä puheessa ............................................. 31 3.3.3. Raamatunkohdat raamattumeditaatioissa ............................................ 34 3.3.4. Muut lainaukset Raamatun tekstien rinnalla........................................ 35 4. Vainajan persoona ja elämä ............................................................................... 36 4.1. Elämänkerralisen aineksen asema siunauspuheessa ................................... 36 4.2. Persoonalliseen ainekseen liittyvät haasteet ja niihin liittyvät ratkaisut..... 38 4.3. Persoonallisen aineksen käyttäminen siunauspuheessa .............................. 40 4.3.1. Vainajan persoonan ja elämänvaiheiden sanallinen kuvaaminen ........ 42 4.3.2. Omaisten muistojen herättäminen ....................................................... 46 4.3.3. Persoonallisen aineksen poissaolo siunauspuheesta ............................ 47 4.3.4. Tiivistetysti .......................................................................................... 48 5. Ihmiselämän katoavaisuus ja sen kohtaaminen ................................................. 48 5.1. Sielunhoidollinen ote siunauspuheessa....................................................... 48 5.2. Surun kokeminen ja surutyö ....................................................................... 49 5.3. Elämän katoavaisuus ja elämän arvo .......................................................... 54 6. Kristinuskon erityissanoma kuoleman äärellä ................................................... 57 6.1. Kristillisen hautauksen teologinen perusta siunauspuheessa ...................... 57 6.2. Kristus-keskeinen julistus aineistossa......................................................... 61 6.3. Iankaikkisuus, tuonpuoleinen ..................................................................... 64 6. Johtopäätökset.................................................................................................... 66 Lähde- ja kirjallisuusluettelo ................................................................................. 71 Lähteet ja apuneuvot .......................................................................................... 71 Kirjallisuus......................................................................................................... 71 1 1. Johdanto 1.1 Tutkielman lähtökohta Pappi on teologian ammattilainen, jonka tehtävä on tuoda kristinuskon ilosanoma esille ajankohtaisesti. Kristillisen hautaamisen määrääväksi aspektiksi on luterilaisessa perinteessä muodostunut ylösnousemususko. Kontekstin luo kyseinen kuoleman tapaus ja omaisten elämän tilanne.1 Miten nämä näkökulmat tulevat esille siunauspuheessa ja mikä merkitys niille annetaan siunauspuheissa? Miten papit tuovat kristinuskon sanomaa ajankohtaiseksi hautaan siunaamisen toimituksen puheessa ja miten he huomioivat kyseisen tilanteen? Millainen on nykypäivän hautauspuhe? Nämä kysymykset luovat pohjan tälle siunauspuhetta käsittelevälle tutkielmalle. Nykyisessä vuonna 2006 hyväksytyssä kirkollisten toimitusten oppaassa kuvataan, että siunauspuhe rakentuu tavallisesti kolmen aihepiirin varaan – vainajan persoona ja elämä, ihmisen katoavaisuus ja sen kohtaaminen sekä ilosanomaa ylösnousseesta Kristuksesta kuoleman voittajana ja syntisten vapahtajana.2 Papeilla on kuitenkin omat persoonalliset painotuksensa toimituksissa ja omat tapansa soveltaa teologista tietoa kyseisessä tilanteessa. Papit eivät yleensä ole mukana toistensa pitämissä toimituksissa ja siten monelle kehittyy omanlainen tyyli pitää toimituksia. Tässä tutkielmassa tutkin hautaan siunaamisessa pidettävää siunauspuhetta. Selvitän millaisia siunauspuheita papit pitävät yhdessä pääkaupunkiseudun seurakunnassa, Tapiolan seurakunnassa. 1.2. Hautaan siunaaminen kirkollisena toimituksena 1.2.1. Kirkoliset toimitukset eli kasuaalitoimitukset Monelle ihmiselle kirkkoon kuulumisen peruste ovat kirkolliset toimitukset. Toimitusten suosion pohjan luo toisaalta ihmisten uskonnolliset tarpeet, toisaalta perinne. Suosioon vaikuttaa myös se, että toimituksilla on selvä yksilöity kohde.3 Etenkin nuoret aikuiset pysyvät kirkon jäseninä, jotta heillä olisi mahdollisuus tulla vihityksi avioliittoon kirkossa ja kastaa lapsensa.4 Kun seurakuntalaiset osallistuvat yhä harvemmin jumalanpalveluksiin, toimitusten merkitys ihmisten ja kirkon välisenä kontaktina, yhteyden ylläpitäjänä ja opin välittäjänä on tullut 1 Lempiäinen 2004, 213. Kirkollisten toimitusten opas 2006, 91. 3 Heinonen 2002, 6. 4 Niemelä 2006, 59. 2 2 merkittävämmäksi.5 Toimitukset tavoittavatkin suuren osan niistä seurakuntalaisista, jotka eivät muuten osallistu kirkon toimintaan aktiivisesti.6 Yleisimmät kasuaali- eli kirkolliset toimitukset ovat kaste, konfirmaatio, avioliittoon vihkiminen ja hautaan siunaaminen. Muita toimituksia ovat kodin siunaaminen, sairaan luona käynti, rukoushetki surussa sekä arkun tai uurnan maahan kätkeminen silloin, kun hautaan siunaaminen on tapahtunut aiemmin. 7 Kirkon itseymmärryksen mukaan kirkon pyhien toimitusten tarkoitus on välittää ihmisille yhteys Jumalaan ja osallisuus pelastukseen ihmiselämän eri vaiheiden keskellä. Kirkollisille toimituksille on tyypillistä se, että ne liittyvät ihmisten elämän erilaisiin muutoskohtiin, kuten syntymään, aikuistumiseen, avioliiton solmimiseen tai kuolemaan. Elämän ajalliset lahjat ovat Jumalan hyviä lahjoja, mutta samalla ihminen elää myös lankeemuksen ja katoavaisuuden todellisuuden alla. Ihminen kohtaa olemassaolon perimmäiset kysymykset erityisesti elämän käännekohdissa. Kirkon pyhät toimitukset tuovat näihin tilanteisiin Jumalan sanan lupauksen ja Jumalan siunauksen. Samalla seurakuntalaisten osallistuminen ja yhteinen rukous luovat seurakuntayhteyttä. Toimituksissa Jumalan sana, Jumalan pelastusteko ja armo koskettavat ihmisen todellisuutta hänen elämänsä keskeisten kysymysten edessä. Toimituksissa seurakunta kokoontuu kolmiyhteisen Jumalan eteen kuulemaan evankeliumia, rukoilemaan, laulamaan virsiä ja pyytämään Jumalan siunausta.8 Nykyisen, vuonna 2003 hyväksytyn, kirkollisten toimitusten kirjan toimitukset seuraavat aikaisempaa enemmän jumalanpalveluksen kaavaa, mikä liittää ne selkeämmin osaksi kirkon jumalanpalveluselämää.9 Toimituksilla on kuitenkin myös oma luonteensa ja tehtävänsä, joka aukeaa ihmisten elämäntilanteiden kautta. Ihmiset kokoontuvat yhteen juuri toimitukseen liittyvän elämäntilanteen muutoksen vuoksi, ja osallistujia mietityttävät hyvin monenlaiset tähän muutokseen liittyvät kysymykset.10 Kaikki toimituksiin osallistuvat eivät kuulu kirkkoon, ja osallistujat voivat myös edustaa hyvin erilaisia kristillisiä ja uskonnollisia näkemyksiä. Toimitukset kokoavat yhteen siis erilaisia ihmisiä – sekä kirkkoon kuuluvia että siihen kuulumattomia. Siten toimituksella on aivan erityinen tavoittava luonne. Hyvin 5 Komulainen 2001, 349. Kaunismäki 2004, 123. 7 Kirkollisten toimitusten kirja 2003, 5–9. 8 Kirkollisten toimitusten kirja 2003, 8–9. 9 Kirkollisten toimitusten kirjan komiteamietintö perustelut, 24. 10 Kirkollisten toimitusten kirja 2003, 8. 6 3 erilaiset uskonnolliset näkemykset tuovat papille haastetta tilaisuuden ja puheen suunnitteluun, varsinkin mitä tulee opetukselliseen ainekseen.11 Myös toimituksen konteksti, esimerkiksi osallistujien muuttunut elämäntilanne ja muutoksen aiheuttamat tunteet, asettaa toimituspuheille aivan omat vaatimuksensa. Kirkollisten toimitusten oppaassa ohjeistetaankin, että toimituspuheet tukeutuvat sekä raamatuntekstiin että ihmisten elämäntilanteeseen.12 Kasuaalitoimitusten puheen merkitystä ja tavoitteita kuvaillaan sanoilla opetuksellinen eli katekeettinen, sielunhoidollinen, yhteisöllinen ja hengelliseen ohjaukseen liittyvä. Kirkollisten toimitusten oppaan mukaan puheen perimmäinen tavoite on ihmisen vapautuminen uskoon ja rakkauteen Jumalan tahdon mukaisesti. Lisäksi sen tarkoitus on selventää toimituksen hengellistä sisältöä. 1.2.2. Hautaan siunaaminen Laajassa merkityksessä hautauksella viitataan aikaa kuoleman hetkestä hautaan laskemiseen asti. Näissä vaiheissa omaisia tukee sairaalan henkilökunta, hautaustoimiston työntekijät sekä seurakunnasta pappi, kanttori ja suntio. Suppeammassa merkityksessä hautaus voidaan nähdä synonyymina tilaisuudelle, jossa hautaan laskeminen toteutetaan, tai synonyymina hautaan laskemiselle. Kirkollisten toimitusten kirjassa hautausta käytetään yläotsikkona kolmelle hautaustoimituskaavalle, jotka ovat hautaan siunaaminen, hautausmessu ja maahan kätkeminen. Hautaan siunaamisen kaava on näistä yleisimmin käytetty. Hautausmessussa yhteys jumalanpalveluselämään konkretisoituu ehtoollisen kautta. Maahan kätkemisen kaava on puolestaan kaava rukoushetkelle, kun uurna tai tuhka kätketään maahan tai kun vainaja lasketaan hautaan toisella paikkakunnalla varsinaisen hautaan siunaamisen jo tapahduttua. Tässä tutkielmassa keskityn käsittelemään nimenomaan hautaan siunaamista. Hautaan siunaamisen toimitus alkaa johdannolla. Ensin lauletaan virsi, jota seuraavat alkusiunaus ja johdantosanat. Johdantosanat on mahdollista suunnitella itse, mutta myös käsikirja sisältää neljä vaihtoehtoa, joissa korostetaan ylösnousemususkoa ja toivoa. Johdantoon on mahdollista sisällyttää synnintunnustus ja synninpäästö. Johdantoa seuraa psalmi ja rukous.13 Johdannon jälkeen siirrytään sana-osioon, joka sisältää raamatunlukua ja puheen. Käsikirja antaa kaksi vaihtoehtoa siunauspuheen pitämiseen. Vaihtoehto 11 Komulainen 2001, 349. Kirkollisten toimitusten opas 2006, 91–92. 13 Kirkollisten toimitusten kirja 2003, 198–206. 12 4 A:ssa valitaan yksi raamatunkohta, jota seuraa puhe. Käsikirja sisältää useita tekstivaihtoehtoja, joista voidaan valita tilanteeseen sopivin. Raamatun kohdat on mahdollista myös valita kirkkovuoden teksteistä. Käsikirja sisältää kaksi valmista puhetta, mutta suosituksena on puheen valmistaminen itse kyseistä tilannetta varten. Sana- osan vaihtoehto B on raamattumeditaatio, jossa raamatunkohtia valitaan eri teemoista. Meditaation aikana Raamatun tekstit ja papin sanat vuorottelevat. 14 Sana-osiota seuraa siunaaminen, jonka alkuun on mahdollista ottaa mukaan uskontunnustus. Siunaussanojen aikana pappi laittaa arkun päälle hiekkaa kolme kertaa, mitä seuraa virsi ja rukous. Siunaussanat on mahdollista lausua myös haudalla.15 Päätös sisältää Herran siunauksen ja päätösmusiikin. Usein haudan äärellä lausutaan arkun laskemisen yhteydessä vielä rukous ja lauletaan virsi. Siunaustilaisuuden yhteydessä vainajan läheiset muistavat vainajaa kukilla. Kukat voidaan laskea joko heti alussa tai siunauksen jälkeen. Kukat lasketaan uudestaan haudalle arkun laskemisen jälkeen.16 Seuraavassa esitän hautaan siunaamisen kaavan tiivistetyssä muodossa. Sisennetyt osat ovat vapaaehtoisia. I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Siunaus Vuorotervehdys 3. Johdantosanat 4. Yhteinen rippi Synnintunnustus Synninpäästö 5. Psalmi 6. Rukous II Sana 7. Raamatunluku ja puhe / raamattumeditaatio III Siunaaminen 8. Uskontunnustus 9. Siunaussanat 10. Virsi 11. Rukous 12. Isä meidän IV Päätös 13. Siunaus 14. Päätösmusiikki 14 Kirkollisten toimitusten kirja 2003, 206–220. Kirkollisten toimitusten kirja 2003, 197, 220–229, 16 Kirkollisten toimitusten opas 2006, 87–88. 15 5 15. Rukous haudalla 16. Hautaan laskeminen Kirkollisten toimitusten oppaassa kuvataan, että kristillisessä hautauksessa vainaja saatetaan haudan lepoon ja Jumalan haltuun, muistetaan vainajaa ja rukoillaan hänen puolestaan sekä lohdutetaan surevia ja julistetaan heille evankeliumia Kristuksen ylösnousemuksesta ja jälleennäkemisen toivosta.17 Hautaan siunaamisen toimituksella voidaan nähdä olevan monta merkitystä. Koska hautaan siunaamisessa kirkko ilmaisee uskonsa sisällön, toimituksella on opetus- ja julistusmerkitys. Selvimmin tämä merkitys tulee esille siunauspuheessa ja raamatunluvussa, mutta myös muilla yksityiskohdilla on merkityksensä.18 Opetuksen ja julistuksen lisäksi toimitus on kirkon harjoittamaa sielunhoitoa, jossa katoavaisuuden ajatus sekä ikävä ja kaipaus ovat läsnä. Se, millaisen sielunhoidollisen sävyn toimitus saa, riippuu paljon siitä, millainen vainaja oli ja millaiset olivat hänen läheiset ihmissuhteensa. Sielunhoidolliseen näkökulmaan vaikuttaa vahvasti myös vainajan kuoleman tapa. Opetuksellisen ja sielunhoidollisen näkökulman lisäksi hautaan siunaaminen on aina kirkon jumalanpalvelusta.19 Sen lisäksi että hautaan siunaaminen on kirkon pyhä toimitus, hautajaiset ovat suvuille merkittävä perhejuhla, siirtymäriitti. Siirtymäriitit liittyvät ihmiselämän tiettyihin taitekohtiin, joissa muutos on tuntuva. Riitit auttavat uuden roolin omaksumista ja tuovat vakautta muutoksessa. Ne myös auttavat tunteiden hallinnassa. Riittien kautta opitaan yhteisön arvoja ja normeja ja siirretään niitä sukupolvelta toiselle.20 1.3. Siunauspuhe 1.3.1. Siunauspuheen historiaa Toimituksissa pidettävät puheet eivät ole täysin kristillinen keksintö, vaan hautaus- ja muistopuheita on pidetty jo antiikin aikaan. Tuolloin Yleisinhimillisenä tapana hautauspuhe tuli käyttöön myös kristillisessä hautauksessa.21 Toisaalta ruumissaarna tai puhe ei ole minään aikana täysin puuttunut kristillisestä hautauksesta, mutta se ei ole myöskään koskaan ollut 17 Kirkollisten toimitusten opas 2006, 83. Lempiäinen 2004, 214–215. 19 Lempiäinen 2004, 214–2015. 20 Sihvo 1992, 31–32. 21 Heinonen 2002, 7–8; Kurvinen 1940, 10. 18 6 kaikkia hautauksia koskeva tapa.22 Puheen sijainti, sisältö ja muoto on vaihdellut historian aikana teologisten virtausten mukana. Uskonpuhdistuksen puhdistuksen myötä toimituksen funktio ei ollut enää vainajien auttaminen kiirastulesta vaan elävien ruokkiminen Jumalan sanalla. Siten saarna muodostui keskeiseksi elementiksi hautauskäytännössä. Luther painotti ruumissaarnoissaan katolisesta käytännöstä poikkeavalla tavalla Kristuksen pelastustekoa, sovitusta ja ylösnousemusta kristillisen toivon perustana. Tästä muodostui luterilaisen hautauspuheen malli.23 Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa hautauspuhe on ollut pitkään vapaaehtoinen, välillä jopa kielletty. Vuoden 1719 kiellon jälkeen hautauspuhe tuli mukaan toimituksiin 1800-luvulla. Vuoden 1886 käsikirjassa puhe mainitaan vain hautauskaavan liitteessä ja vuoden 1913 kaavan mukaan hautauspuhe pidetään, milloin se katsotaan soveliaaksi. Vasta vuoden 1963 vuoden käsikirja jättää pois maininnan puheen vapaaehtoisuudesta.24 Vuonna 1963 hyväksytyssä kirkollisten toimitusten kirjan ohjeissa yksilöllinen aines käsitetään lyhyeksi elämänkerraksi, joka muodostuu erilliseksi siunauspuheen osaksi.25 Kirjassa on kolme vaihtoehtoista valmista puhetta, joista ensimmäinen on yleispuhe, toinen on tarkoitettu käytettäväksi nuorta siunatessa ja kolmas on sopiva paljon kärsinyttä siunattaessa.26 Vuoden 1980 käsikirjaehdotuksessa pyrittiin siihen, että toimituksissa käytettäisiin aina kaavojen valmiita puheita. Vuonna 1984 kirkolliskokous kuitenkin palautti vapaiden puheiden mahdollisuuden ja vuonna 1984 hyväksytyssä kirkollisten toimitusten kirjassa valmiiden puheiden määrä on rajattu yhteen yleispuheeseen.27 1989 valmistuneessa kirkollisten toimitusten oppaassa annetaan lisää ohjeita puheen pitämiseen mainitsemalla, että vapaa puhe antaa tilaisuuden tuoda puheeseen persoonallisia piirteitä esimerkiksi kuvaamalla vainajan elämänvaiheita. Myös omaisten persoonallinen puhuttelu mahdollistuu. Näitä ohjeita kuitenkin seuraa varoitus liiallisesta edesmenneen kehumisesta sekä ohje pitäytyä totuudessa. Vääristelevä puhe saattaa nimittäin heikentää toimituksen merkitystä.28 22 Merkel 1980, 747. Heinonen 2002, 10. 24 Heinonen 2002, 13. 25 Heinonen 2002, 21. 26 Kirkollisten toimitusten kirja 1963, 49–51. 27 Kirkollisten toimitusten kirja 1984, 88. 28 Kirkollisten toimitusten opas 1989, 65–66. 23 7 Monet Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nykyisistä papeista ovat ehtineet työuransa aikana käyttää kolmea viimeisintä kirkollisten toimitusten kirjaa. Niiden ohjeet ovat vaikuttaneet papeille muotoutuneisiin tapoihin pitää toimituksia. Näissä kolmessa viimeisimmässä, vuosien 1963, 1984 ja 2003, kirkollisten toimitusten kirjoissa kasuaalitoimituksessa pidettävästä puheesta käytetään nimitystä puhe. Hautaan siunaamiseen sisältyvästä puheesta voidaan käyttää nimitystä kasuaalipuhe, hautauspuhe tai siunauspuhe.29 Nimitysten erilaisista painotuksista huolimatta käytän niitä tässä työssä synonyymisesti. 1.3.2. Nykyiset siunauspuheesta annetut ohjeet Kirkollisten toimitusten kirjoissa on annettu viralliset ohjeet toimitusten, kuten hautaan siunaamisten pitämiseen. Toimitusten kirjoissa on annettu toimituksessa käytettävät raamatunkohdat ja lyhyet ohjeet puheen pitämiseen. Kirjoista löytyy myös esimerkkipuheita, joita papit ovat voineet käyttää suoraan tai soveltaen. Näitä kirkollisten toimitusten kirjojen ohjeiden sisältöä on avattu ja täydennetty kirkollisten toimitusten oppaissa. Uusimmassa, vuonna 2003 hyväksytyssä kirkollisten toimitusten kirjassa sana-osio on mahdollista toteuttaa kahdella tapaa. Vaihtoehto A on perinteinen yhdistelmä, jossa raamatunlukua seuraa puhe. Valmiita puheita on kaksi. Molemmat ovat yleispuheita, mutta sävyltään erilaiset. Lisäksi esitetään, että puheessa voidaan käsitellä seuraavia aiheita: surun kohtaaminen, vainajan elämän vaiheet, elämän katoavaisuus, valmistautuminen kuolemaan, kristityn toivo, ylösnousemus ja ikuinen elämä, kasteen muistaminen ja Kristus, kuoleman voittaja.30 Vuonna 2006 hyväksytyssä kirkollisten toimitusten oppaassa tuodaan esille, että siunauspuhe tavallisesti rakentuu kolmen aihepiirin varaan, jotka ovat vainajan persoona ja elämä, ihmiselämän katoavaisuus ja sen kohtaaminen sekä ilosanoma ylösnousseesta Kristuksesta kuoleman voittajana ja syntien sovittajana. Näillä teemoilla on myös yhtymäkohta puhetta seuraaviin siunaussanoihin.31 29 Kasuaalipuhe viittaa ylipäänsä kirkollisissa toimituksissa pidettävään puheeseen, jossa merkittävän sisällön tilaisuudelle antaa casus, ihmiselämän tietty käännekohta tai tapahtuma. Hautauspuheessa taas painottuu puheen sijoittuminen hautaustoimitusten yhteyteen. Se on peruja ajalta, jolloin toimitus toteutettiin kokonaisuudessaan haudan äärellä. Sen sijaan kirkollisten toimitusten oppaassa käytetään nimitystä siunauspuhe. Nimitys viittaa puheen paikkaan hautauskaavassa: välittömästi puheen jälkeen seuraa siunaus. Erämaja 2006, 272. 30 Kirkollisten toimitusten kirja 2003, 211–212. 31 Aluksi muistetaan vainajaa ja hänen elämäänsä (”NN, maan tomua sinä olet”), tämän jälkeen puhutaan kuoleman todellisuudesta (”maan tomuun sinä palaat”) ja päätteeksi lohdutetaan ihmistä 8 Oppaassa kuitenkin edelleen varoitetaan persoonalliseen ainekseen liittyvistä riskeistä tuomalla esille, että vainajan moraalinen arvostelu tai hänen liioitteleva ylistämisensä eivät kuulu hautauspuheeseen.32 Siunauspuheen vaihtoehto B on raamattumeditaatio, jossa puhe ja raamatunkohtien lukeminen vuorottelevat. Raamatun kohdat on jaettu neljään aihepiiriin, joista kustakin valitaan yksi tai useampia raamatuntekstejä. Aihepiirit ovat katoavaisuus, valmistautuminen kuolemaan, kristityn toivo ja ikuinen elämä. Raamatun tekstien välissä voi olla vastausmusiikki tai hiljainen mietiskely. Raamatunkohtien väliin voi sijoittaa puhejaksoja, jotka johdattavat sanomaa eteenpäin. Puheosioihin on mahdollista myös sijoittaa vainajan elämänkaareen liittyviä aiheita.33 Käsikirjan kiinteän puheen etuna on ollut se, että siinä on tiiviisti tuotu esiin kirkon opetus tietyn toimituksen yhteydessä. Sen heikkous on kuitenkin heikko yhteys itse käsillä olevaan tilanteeseen. Pentti Lempiäinen esittää, että vapaa puhe mahdollistaakin paremmin tilanteen erityislaadun sekä sielunhoidollisten tarpeiden huomioon ottamisen. Hän tuo kuitenkin esille, että käsikirjan valmiilla puheilla on silti merkitystä, sillä ne ilmaisevat, mitä kirkko katsoo kuhunkin toimituspuheeseen normaalisti sisältyvän.34 Nykyisin kirkollisissa toimituksissa suositellaankin vapaan puheen käyttöä. Kiinteät puheet toimivat kuitenkin pappien apuna puheita valmistellessa.35 Viimeisissä käsikirjauudistuksissa yleinen suuntaus on ollut, että kyseiselle elämäntilanteelle ja tapahtumalle annetaan enemmän tilaa. Persoonallista aines nähdään enemmän mahdollisuutena kuin uhkana. Kirkollisten toimitusten kirjojen ja oppaiden lisäksi siunauspuheeseen on annettu ohjeita erilaisissa saarnaoppaissa ja toimituksia käsittelevässä kirjallisuudessa. Ohjeet toisaalta mukailevat virallisia ohjeita, mutta tuovat niihin myös lisää näkökulmia. Lempiäinen on esittänyt, että keskeisiä hautauspuheen aiheita ovat kaipaamaan jääneiden lohduttaminen ja vahvistaminen sekä kristillisen toivon esillä pitäminen ja kehottaminen siihen, etteivät ihmiset unohtaisi kuolevaisuuttaan. Tilanteesta riippuen tärkeitä teemoja voivat olla myös iankaikkisen elämän toivolla (”Jeesus Kristus, Vapahtajamme, herättää sinut viimeisenä päivänä”). Kirkollisten toimitusten opas 2006, 92. 32 Kirkollisten toimitusten opas 2006, 91–92. 33 Kirkollisten toimitusten kirja 2003, 214–220. 34 Lempiäinen 1985, 238. 35 Sihvo 1992, 72–73; Komulainen 2001, 350. 9 esimerkiksi kärsimyksen ongelma, kuoleman arvoitus, Jumalan teiden tutkimattomuus, alistuminen Jumalan tahtoon ja kiitollisuus.36 Onni Kurvinen jakaa hautauspuheiden aiheet viiteen alueeseen, joita ovat 1) kristillinen toivo, 2) lohdutus ja vahvistus, 3) kehotus, varoitus ja herätys 4) Jumalan tutkimattomuus ja 5) kiitollisuus. Vaikka Kurvisen jaotteluun eivät kuulu vainajan elämänvaiheet, hän tuo muussa yhteydessä esille pitävänsä hyvin tärkeänä sitä, että siunauspuheessa saavutetaan persoonallinen sävy ja että se liittyy jollain tapaa vainajan elämään.37 Ruotsalaisella piispalla, Martin Lönnebolla on ollut myös merkittävä vaikutus suomalaiseen siunauspuheeseen. Lönnebo tiivistää ihmisen ongelman hautaustilanteessa ja myös hautajaispuheiden keskeiset näkökulmat neljään sanaan: tarkoitus, syyllisyys, kuolema ja yksinäisyys. Ne ovat jokaisessa hautauksessa kouriintuntuvan läheisiä asioita, ja ne on saatava Raamatun ilmoituksen valokeilaan.38 Siunauspuheen sisällöstä Lönnebo esittää, että siinä pappi 1) kuvailee vainajan muiston muutamin vedoin 2) kuvailee kuoleman todellisuutta ja pyrkii samalla ymmärtämään ja lohduttamaan surevia sekä 3) tuo sanoman siitä, että Jeesus on kärsinyt kuoleman kauhut ja voittanut kuoleman vallan, kun hänet on herätetty kuolleista. Tähän perustuu kristillinen toivo tulevasta elämästä Jumalan luona taivaassa ja myös rakkaiden omaisten jälleennäkemisestä.39 1.3.3. Saarna vai puhe Käsikirjauudistuksia tehtäessä on käyty keskustelua siitä tulisiko pappien pitää vapaa puhe vai käsikirjasta löytyvä puhe. Jouko Sihvo esittää että evankeliumin julistamisen kannalta sisältö on olennaisempi kuin se, pitääkö pappi puheen käsikirjasta vai valmisteleeko sen itse jokaiseen toimitukseen. Sisällössä hän näkee kaksi päävaihtoehtoa sen mukaan, onko puheen painotus raamatullisen vain tilanteen antaman aineiston puolella. Papin perussuuntautuneisuus vaikuttaa siihen, kumpaa hän korostaa: Onko siunauspuhe kasuaalipuhe vai saarna? Mikä on ihmisten elämäntilanteen ja kristillisen uskon oppisisällön rooli kasuaalipuheessa?40 36 Lempiäinen 1985, 246. Kurvinen 1940, 74. 38 Lönnebo 1977, 191; Lempiäinen 1985, 247; Heinonen 2002, 25. 39 Lönnebo 1977, 195. 40 Sihvo 1992, 73. 37 10 Saksalainen Manfred Mezger edustaa dialektista teologiaa ja puhuu toimitusten kohdalla mieluimmin saarnasta kuin kasuaalipuheesta. Hän näkee, että saarnassa Jumalan sanaa toistetaan ja kohdennetaan uudella tavalla. Papin tulisi pitää mielessä, että hän saarnaa tietystä tekstistä. Jumalan sanaa on julistettava aina ja kaikkialla lyhentämättömänä. Tässä perinteessä sielunhoitokin on sanan julistusta. Siten sielunhoidollisestakaan puheesta, lohdutuksesta ja rohkaisusta ei saa puuttua kristillinen oppi avioliitosta, ylösnousemuksesta sekä kuolemasta synnin palkkana. Dialektisessa perinteessä kasuaalipuheet muistuttavat päiväjumalanpalveluksen saarnoja. Kasuaalitoimituksen luonne huomioidaan lähinnä niin, että papin tulee pitää mielessä ne henkilöt, joille hän saarnan valmistaa, ja heidän tilanteensa. Mezgerin mielestä henkilökohtaisten tietojen sijoittaminen tekstiin on vaikea toteuttaa ja onnistuu harvoin, minkä vuoksi esimerkiksi elämänkerralliset tiedot sopivat luontevammin muistotilaisuuden puheisiin.41 Jouko Sihvo esittää, että kun tilanteen huomioon ottamista pelätään, taustalla on käsitys, ettei elämän käännekohdilla ole tekemistä ihmisen uskon kanssa. Ihmisen elämän huomioon ottaminen saatetaan jopa nähdä luodun palvelemiseksi Luojan sijaan. Kun ihmiselämän käännekohdat käsitetään kristillisestä uskosta riippumattomiksi, biologisiksi ja sosiaalisiksi tapahtumiksi, puheeseen ei mahdu muuta kuin erityisen ilmoituksen eli Raamatun sisältöä. Saarnakeskeinen näkökulma ei kuitenkaan huomioi sitä, miten seurakuntalaiset kokevat puheen. Perinteisesti saarnoja on tutkittu vain kirkon, teologian ja saarnan näkökulmasta ja kuulijoiden näkökulmaa on laiminlyöty. Sihvo viittaa Saksassa tehtyyn kasuaalipuheita käsittelevään tutkimukseen ja esittää, että muut asiat kuin puheen sisältö ovat osallistujalle kasuaalitoimituksesessa hyvinkin merkittävässä asemassa. Kuulijat kanavoivat teologiset sisällöt omiin tunne- ja mielialasisältöihinsä, ja kasuaalitoimituksen toiminnallinen puoli vaikuttaa läsnäolijoihin tehokkaammin kuin varsinainen sisältö. Lisäksi tutkimus osoitti, että saarnaluonteen korostamisesta huolimatta kasuaalipuheissa ei ole paljon teologista sisältöä. Useimmiten ne rakentuvat Raamatun teksteille ja lainauksille, ja pappi puhuttelee niissä lähiomaisia ja seurakuntaa välittömästi. Niitä leimaa yksinkertainen hurskaus ja tunnepitoinen vakavuus sekä pidättyväinen tunteenomainen valmius kohtaamiseen ja tilanteen 41 Sihvo 1992, 73–77, 79–80; Heinonen 2002, 15–20. 11 jakamiseen. Puheet ovat yksinkertaisia ja sisällöltään niukkoja, eikä niissä ole kohokohtia.42 Toisen lähestymistavan mukaan kasuaalipuheen varsinainen ydinkohta on se, että siinä tulkitaan kasuaalitilannetta kristillisen perinteen ja uskon valossa. Tämä merkitsee, että elämän käännekohtaa tulkitaan ikään kuin syvyyssuunnassa: sitä tarkastellaan suhteessa uskoon ja siitä etsitään monia merkityksiä sekä lain että evankeliumin jännitekentässä. Näin toimittaessa kuulijoita autetaan selviämään käsillä olevasta elämän käännekohdasta ja ymmärtämään oma asemansa Jumalan huolenpidossa elämänsä muissakin tilanteissa.43 Tilan antaminen kasuaalitilanteelle puheessa pohjautuu vakaumukseen siitä, että Jumala puhuttelee ihmisiä heidän elämänsä kohtaloilla ja käänteillä. Papin tehtävänä on pyrkiä katsomaan kyseistä tapahtumaa asianomaisten kannalta, asettumaan heidän asemaansa ja eläytymään heidän tilanteeseensa. Mitä monipuolisemmin pappi pystyy näkemään heidän tapauksensa, sitä paremmat edellytykset hänellä on saada merkityksellinen yhteys kuulijoihinsa. Kun kuulijat huomaavat papin pukevan heidän tuntonsa sanoiksi, heissä herää luottamus häneen. He ovat avoimia hänen julistukselleen. Jumalan sanalla on silloin tärkeä tehtävä. Sieltä pappi etsii tuohon tilanteeseen ohjausta, neuvoa, tulkintaa, selitystä ja apua, jota hän pyrkii välittämään kuulijoilleen. Näin hän sanaan sitoutuneena auttaa heitä kohtaamaan tilanteensa kristittyinä.44 Sihvo päätyy näkemykseen, että kasuaalipuhe ei ole saarna vaan puhe, jossa kuulijoita autetaan ymmärtämään inhimillisen olemassaolon käännekohtia kristillisen uskon näkökulmasta, suhtautumaan näihin kriisitilanteisiin kristittynä ja elämään ne läpi rakentavalla, kypsällä tavalla. Komulainen sanoittaa samaa ajatusta esittämällä, että kasuaalipuhe toisaalta on evankeliumin julistusta kuten saarnakin, mutta puheen varsinainen tehtävä on tulkita käsillä olevaa tilannetta evankeliumin kautta. Puheeseen tulisi mahtua sekä subjektiivinen että objektiivinen puoli. Puhetta ei tulisi käyttää tilaisuutena läsnäolijoiden käännyttämiseen. Siinä kunnioitetaan kuulijoiden uskoa ja kristillisyyttä, jonka pohjalta he ovat pyytäneet toimitusta ja halunneet papin perhejuhlaansa, ja tuetaan ja ohjataan heitä kristittyinä seurakunnassa.45 Suomessa kasuaalitoimituksissa pidettyjä puheita ei mielletä saarnoiksi samassa määrin kuin esimerkiksi Saksassa. 42 Sihvo 1992, 78. Sihvo 1992, 80–81. 44 Sihvo 1992, 83. 45 Komulainen 2001, 351; Sihvo 1992, 83–84. 43 12 Käsikirjassakin puhutaan puheesta eikä saarnasta. Käytännössä vain pieni osa puheista pohjautuu tekstiin samassa merkityksessä kuin jumalanpalveluksen saarna.46 Kasuaalitilanteen monipuolinen huomioon ottaminen merkitsee tehtävää, johon kuuluvat puheen lisäksi toimituskeskustelu ennen toimitusta, varsinainen toimitus ja jälkihoito. Tärkeän osan koko kasuaalitapahtumasta muodostaa perusteellinen, kaikessa rauhassa käyty toimituskeskustelu asianomaisten kanssa ennen toimitusta. Toisaalta se antaa aineksia kasuaalipuheeseen ja toisaalta vapauttaa kasuaalipuheen kaiken kattavasta tehtävästä.47 Kasuaalipuheen vaikutus ei siis ole kiinni yksin sen sanallisesta teologisesta sisällöstä vaan hyvin paljon myös psykologiasta. Kasuaalipuheen psykologisen ytimen voi ymmärtää turvallisuudeksi, joka antaa syvän tunteen sisäisestä varmuudesta. Tämä rauhoittava tunne on sidoksissa papin olemukseen. Parhaimmillaan puheesta ja papista välittyy psyykkinen ja henkinen tuki ja kuulijalle tulee tuntuma, ettei häntä ole jätetty yksin kaikkine huolineen ja ongelmineen. Kasuaalipuheen psykologisten tehtävien voidaan nähdä liittyvän luterilaiseen saarnakäsityksen mukaan myös saarnan keskeisiin teologisiin tehtäviin. Pyrkimys auttaa yksilöä sisäiseen eheyteen ja hänen tukemiseensa on saarnaopissa ymmärretty kasuaalipuheiden tehtäväksi. Se toteutuu, kun pappi henkilökohtaisesti eläytyy kuulijoiden tilanteeseen ja pyrkii vastaamaan heidän tarpeisiinsa ja odotuksiinsa.48 1.4. Hautaus Suomessa Hautauskulttuuri kuvastaa aina paikallisten ihmisten elämää ja elämänkatsomusta. Lisäksi se kertoo ihmisten käsityksistä ja tavoista sekä yhteisön ja ympäristön vuorovaikutuksesta. Haudoista voidaan tehdä päätelmiä muun muassa kulttuurivaikutuksista, väestöryhmien liikkeistä, elintavoista ja uskomuksista sellaisilta ajoilta, joilta kirjoitettuja lähteitä ei ole.49 Suomalaisen hautauksen historiaa on tutkittu hyvin varhaista ajoista asti. Jääkauden jälkeen olosuhteiden muututtua elinkelpoisiksi Suomen alue on kokenut monivaiheisen kulttuurikehityksen eri väestöryhmien vaikutuksesta aina kivikaudelta nykypäivään.50 Juha Pentikäinen, Helsingin yliopiston uskontotieteen 46 Sihvo 1992, 81–82. Sihvo 1992, 81. 48 Sihvo 1992, 79. 49 Aaltonen 1992, 7. 50 Aaltonen 1992, 7–34. 47 13 laitoksen emeritusprofessori, on tutkinut suomalaista kuolemankulttuuria ennen ja nyt.51 Nykyisin kuolema koetaan Suomessa eri tavalla kuin aiemmin. Kuolemankäsitystä leimaavat lääketieteellinen taistelu elämän puolesta, teknologia ja byrokratia. Kuolema on laitostunut, ja se on etääntynyt ihmisten arjesta. Jopa neljä viidestä suomalaisesta kuolee sairaalassa.52 Kuoleman yhteydessä tapahtuu useiden rituaalisten toimintojen sarja, jotka kaikki yhdessä voidaan nähdä yhtenä hautausrituaalina, joka alkaa ennen kuoleman hetkeä ja jatkuu hautaan laskemiseen, muistotilaisuuteen ja haudalla käymiseen asti. Tapani Erämaja on väitöskirjassaan tutkinut hautauskentän professiostruktuuria sekä sitä, mitä kaikkea tapahtuu ihmisen kuolemasta hänen hautaamiseensa asti ja miten eri ammattiryhmät toimivat yhdessä omaisten kanssa tuona aikana. Omaisten ensimmäiset toimijuuskontaktit kuolemantapahtuman jälkeen syntyvät monesti hautaustoimistoissa, joista käsin hautausrituaalia lähdetään suunnittelemaan. Monesti toimiston virkailija ottaa yhteyttä seurakuntaan, ja omainen ja pappi kohtaavat vasta myöhemmässä vaiheessa. Erämajan tutkimus osoittaa, että siinä missä vielä 1900-luvun alkupuolella perhe osallistui aktiivisesti vainajan hautausjärjestelyihin, nykyisin omaiset luovuttavat valmistelut hautaustoimistoille. Hautauskentän professionaalisuus on siis voimistunut ja hautausrituaalit ammattimaistuneet.53 Suomessa turvaudutaan pääasiassa kirkolliseen hautausrituaaliin kuoleman koskettaessa. Kaikista maassamme kuolleista haudattiin vuonna 2005 kirkollisin menoin 98 prosenttia, mikä on huomattavasti enemmän kuin kirkkoon kuuluvien lukumäärä samana vuonna.54 Suuri muutos suomalaisessa hautauksessa on tuhkauksen yleistyminen 1900-luvulla. Ensimmäinen moderni tuhkaus suoritettiin Suomessa 1926, mitä oli edeltänyt pitkä valtataistelu tuhkaamisen mahdollistamiseksi. Sittemmin kirkon suhtautuminen polttohautaukseen on muuttunut vastustuksesta aloitteentekijän osaan. Vuonna 1989 tuhkauksia oli vain noin 13 prosenttia hautauksista.55 Monet suhtautuvat tuhkauksiin erittäin myönteisesti, vaikka yhtä moni ei vielä valitsekaan sitä arkkuhautauksen sijaan. Asenteiden muutoksen vuoksi on 51 Pentikäinen 1990. Aaltonen 1992, 34; Pentikäinen 1990, 197. 53 Erämaja 2006, 366. 54 Erämaja 2006, 366. 55 Lahtinen 1989, 217–219. 52 14 kuitenkin oletettavaa, että tuhkausten määrä lisääntyy tulevaisuudessa.56 Monissa kaupungeissa tuhkausten osuus onkin jo selvästi arkkuhautauksia suurempi. Vaikka tuhkausta ja sen sopivuutta kristilliseen teologiaan ja ylösnousemuskäsitykseen on pohdittu ja siitä on kirjoitettu muun muassa käsikirjauudistusten yhteydessä57, Erämajan mukaan tuhkaamiseen liittyviä erityiskysymyksiä ei ole pohdittu kirkossa riittävästi. Tuhkausta ei ole otettu huomioon myöskään käsikirjan hautauskaavoissa. Esimerkiksi tuhkauurnan maahan kätkemiseen tai tuhkan sirotteluun ei ole ollut seurakunnissa mitään yhtenäistä käytäntöä, vaikka omaisille nämä hetket ovat aina erittäin tärkeitä.58 Suomessa hautaustoimea ohjaavat sitä koskevat lait ja säädökset. Hautaustoimen määrittelevät muun muassa hautaustoimilaki, kirkkolaki, laki kuoleman selvittämisestä, terveyssuojelulaki, ympäristönsuojelulaki, rikoslaki sekä maankäyttö- ja rakennuslaki. Vaikka hautaamisessa, tuhkaamisessa ja tuhkan käsittelyssä kunnioitetaan vainajan katsomusta ja toiveita, toivomukset eivät saa ohittaa lain säädöksiä. Evankelisluterilaisen kirkon hautausmaat toimivat yleisinä hautausmaina. Pyydettäessä hautasijan voi saada myös erityiseltä tunnustuksettomalta hauta-alueelta.59 1.5. Tapiolan seurakunta Tapiolan seurakunta sijaitsee Espoossa ja on yksi Espoon seurakuntayhtymän kuudesta seurakunnasta. Espoo muodostaa yhdessä naapurikaupunkiensa Helsingin, Vantaan sekä Kauniaisten kanssa pääkaupunkiseudun. Tapiola on kaakkoisen Espoon aluekeskus, jota ympäröi suuryritysten, korkean teknologian, tutkimuksen ja koulutuksen alue. Tapiolan alueen väestön tyypillisiä piirteitä ovat korkea koulutustaso ja keskimääräistä korkeampi tulotaso. Ikääntyneiden asukkaiden osuus väestöstä on Tapiolassa suurempi kuin muilla Espoon alueilla. Otaniemessä taas maahanmuuttajaväestön osuus on suuri ja kasvaa edelleen.60 Espoon seurakuntien väkiluku vuoden lopussa61 2009 2010 2011 2012 56 Holm & Lahtinen 1985, 33–34. Koskenvesa 1989, 207–209. 58 Erämaja 2006, 373. 59 Hautaustoimen käsikirja 2005, 195–196. 60 http://www.espoonseurakunnat.fi/web/seurakunnat/strategiat 61 Espoon seurakuntayhtymän tilastot 2012, 5. 57 15 Tuomiokirkkosrk 48 605 47 929 48 175 48 552 Leppävaara 26 380 25 963 25 770 25 797 Tapiola 23 962 23 389 23 341 22 984 Esbo svenska 16 731 16 467 16 219 16 107 Espoonlahti 33 119 32 809 32 648 32 419 Olari 28 227 27 656 27 846 27 760 Yhteensä 177 024 174 213 173 999 173 619 Tutkimustyöni aikana Tapiola oli voimakkaassa muutosvaiheessa, ja myös tutkimustani seuraavat vuodet kuluvat suurten rakennustyömaiden keskellä muun muassa Länsimetron rakentamisen ja Tapiolan keskustan kehittämisen vuoksi. Tapiolan alueelle odotetaan metroasemien tuntumaan muuttavan vuosikymmenen loppuun mennessä jopa 5 000–10 000 uutta asukasta.62 Espoon seurakuntayhtymä koostuu kuudesta seurakunnasta joita ovat Tapiolan seurakunnan lisäksi Espoonlahden seurakunta, Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta ja Esbo svenska församling.63 Tapiolan seurakunnan alueeseen kuuluvat Tapiolan lisäksi Laajalahti, Mankkaa, Taavinkylä, Westend ja Otaniemi. Espoon seurakunnista Tapiolan seurakunnalla on toiseksi suurin kirkkoon kuulumisprosentti Esbo svenskanin jälkeen. Tapiolan seurakunnan jäsenmäärä on hiukan yli 23 000 henkeä.64 Työntekijöitä Tapiolan seurakunnassa on noin 65.65 Kirkkoon kuuluminen seurakunnittain 1.1. (%)66 2008 2009 2010 2011 2012 73,8 72,1 72,4 70,2 69,1 Tuomiokirkko 73,6 72,9 73,4 69,9 68,6 Leppävaara 74,0 72,8 72,0 69,1 67,4 Olari 72,3 71,0 71,2 68,6 66,9 Tapiola 79,8 77,8 80,6 78,6 77,4 Esbo svenska 83,0 86,4 82,4 81,0 80,2 Espoonlahti 62 Espoon seurakuntien yhteiset internetsivut, Tapiolan seurakunta. Espoon seurakuntien yhteiset internetsivut, Seurakuntayhtymä. 64 Espoon seurakuntien yhteiset internetsivut, Tapiolan seurakunta. 65 Espoon seurakuntien yhteiset internetsivut, Tapiolan seurakunta. 66 Espoon seurakuntayhtymän tilastot 2012, 6. 63 16 Tapiolan seurakunnan missio on kutsua ihmisiä armollisen Jumalan yhteyteen (usko), tuoda elämään kestävä perusta (toivo) ja rohkaista välittämään lähimmäisistä, itsestä ja luomakunnasta (rakkaus).67 Seurakunnan visiona on, että ”seurakunta on tapiolalaisille uskoa ja elämää vahvistava lähiyhteisö, joka on osa maailmanlaajuista kirkkoa. Seurakunta on läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa. Seurakuntaan tullaan hiljentymään Jumalan kasvojen eteen ja etsimään vastauksia elämän tärkeisiin kysymyksiin. Sieltä saa voimaa palvella Jumalan maailmaa”.68 Tapiolan seurakunta sitoutuu myös kirkon yhteisiin arvoihin, Pyhän kunnioittamiseen, vastuullisuuteen, oikeudenmukaisuuteen, totuudellisuuteen ja yhteisöllisyyteen.69 Espoon seurakuntien toteuttamissa hautauksissa on huomattavaa, että suurin osa niistä on nykyään tuhkauksia. Kun vuonna 2003 kaikista Espoossa toteutetuista hautauksista 66,67 % oli uurna-hautauksia, vuonna 2012 niitä oli jo 79,10 %.70 Tuhkaus järjestetään siunaustilaisuuden jälkeen, joten näissä toimituksissa ruumista ei lasketa hautaan vaan hauta-arkku joko jää kirkkoon toimituksen jälkeen tai arkku kannetaan autoon krematorioon kuljetettavaksi. Tällöin maahan laskeminen tapahtuu vasta myöhempänä ajankohtana, jolloin pappi ei yleensä ole tilanteessa mukana. 2. Tutkimustehtävä ja tutkimuksen toteutus 2.1. Tutkimustehtävä Nykyisessä vuonna 2006 vuonna hyväksytyssä kirkollisten toimitusten oppaassa oheistetaan, että siunauspuhe rakentuu tavallisesti kolmen aihepiirin varaan: vainajan persoonaa ja elämää, ihmisen katoavaisuutta ja sen kohtaamista sekä ilosanomaa ylösnousseesta Kristuksesta kuoleman voittajana ja syntisten vapahtajana. Tässä tutkelmassa selvitän miten papit tuovat näitä sisältöjä esille hautaan siunaustoimituksen puheessa Tapiolan seurakunnassa. Selvitän, miten papit painottavat eri teemoja ja teologisia sisältöjä siunauspuheessaan ja miksi? Taustaksi selvitän, millaiseksi papit ymmärtävät hautauksen teologisen sisällön ja miten he haluavat sisältöä välittää. Selvitän, millaiset seikat, kuten papin omat teologiset näkemykset ja kasus eli kyseinen tilanne, vaikuttavat toimitusten teologisiin sisältöihin. 67 Espoon seurakuntien yhteiset internetsivut, Strategia. Espoon seurakuntien yhteiset internetsivut, Strategia. 69 Espoon seurakuntien yhteiset internetsivut, Strategia. 70 Espoon seurakuntayhtymän tilastot 2012, 16. 68 17 2.2. Tutkimusmenetelmät Tämä tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen eli laadullinen. Tavoite on tehdä ymmärrettäväksi tiettyä ilmiötä, tässä tapauksessa hautaan siunaamistoimituksessa pidettävää siunauspuhetta eri pappien pitäminä yhdessä Suomen Evankelisluterilaisen kirkon seurakunnassa, Tapiolan seurakunnassa.71 Tarkoituksena ei ole antaa laajaa kuvaa suomalaisesta siunauspuheesta vaan tarjota laadullinen näkökulma yhdellä alueella pidettäviin toimituspuheisiin. Aineisto koostuu äänitetyistä hautaan siunaamisen toimituksista ja pappien haastatteluista. Kerään aineiston äänittämällä ja havainnoimalla Tapiolan seurakunnan pappien pitämiä hautaan siunaamisen toimituksia sekä haastattelemalla hautaan siunaamisia toimittaneita pappeja. Haastattelumenetelmänä käytän teemahaastattelua. Seuratut toimitukset ja niistä nousevat teemat luovat pohjan haastattelulle. Tukena toimii myös hautaan siunaamiseen ja toimituspuheisiin liittyvä teoria. Haastatteluissa pyrin selvittämään pappien omia näkemyksiä hautaan siunaamisesta ja siunauspuheen sisällöstä sekä sitä, mistä nämä näkemykset nousevat.72 Siunauspuheaineiston voisi kerätä myös pyytämällä pappeja lähettämään siunauspuheitaan puhtaaksi kirjoitettuina tai analysoimalla saarnakokoelmien saarnoja. Osa papeista ei kuitenkaan yleensä kirjoita puheitaan, vaan he pitävät toimituspuheen lyhyiden muistiinpanojen pohjalta. Jotta tämäntyyppiset puheet eivät rajautuisi aineiston ulkopuolelle, olen kerännyt aineiston äänittämällä ja havainnoimalla siunaamistoimituksia itse. Keräämällä aineiston itse, saan myös paremman käsityksen puheesta osana hautaan siunaamisen kokonaisuutta. Äänitän toimitukset kokonaisuudessaan, sillä myös muut toimituksen osat voivat toimia selittävinä tekijöinä puheelle sisällölle ja painotuksille. Analysoin siunauspuheita teemoittelemalla eli pilkkomalla ja ryhmittelemällä sitä aineistosta itsestään nousevien aihepiirien mukaan.73 Tästä ryhmittelystä muodostuu työni rakenne ja sen neljä päälukua. Toisaalta etsin eri puheita yhdistäviä yleisiä teemoja ja laajoja kokonaisuuksia, mutta pyrin avaamaan myös pappien erilaisia lähestymistapoja näiden teemojen sisällä. Teorian rooli analyysissa on ohjaava, jolloin analyysiyksiköt valitaan aineistosta 71 Tuomi & Sarajärvi 2009, 28–33. Eskola & Vastamäki 2001, 33–37. 73 Tuomi & Sarajärvi 2009, 93. 72 18 mutta aikaisempi tieto ohjaa ja auttaa analyysiä. Teoria ja tutkimusaineisto toimivat näin vuorovaikutuksessa keskenään.74 2.3. Tutkimuksen toteutus, aineisto ja työn rakenne Tein tutkimuksen Espoossa Tapiolan seurakunnassa, sillä seurakunta oli minulle entuudestaan tuttu. Toimin aineiston keräämisen aikaan kyseisessä seurakunnassa puolipäiväisesti lastenohjaajana. Aikatauluista ja muista käytännön asioista oli siis helppo sopia. Sain kirkkoherralta luvan suorittaa tutkimukseni kyseisessä seurakunnassa, mutta kysyin vielä jokaista pappia erikseen mukaan tutkimukseen. Käytännössä pystyin katsomaan Prime – varausjärjestelmästä, milloin eri papeille oli tulossa hautaan siunaamisia ja siten kysyä toimittavilta heiltä kiinnostusta osallistua tutkimukseen. Samassa yhteydessä kerroin, että seuraisin papilta myös toisen hautauksen ja myöhemmässä vaiheessa haastattelisin häntä hautaan siunaamisen teemoista. Seuraamalla kaksi toimitusta kultakin papilta minulla oli mahdollisuus päästä selville niistä teemoista ja näkökulmista, jotka heillä toistuivat toimituksesta toiseen. Käytännössä tutkimukseeni osallistui Tapiolan seurakunnan kymmenestä papista kahdeksan. Tutkimuksen ulkopuolelle jäivät ne papit, jotka aineiston keräämisen ajankohtana toimittivat vähiten hautauksia. Pidin kahdeksan papin haastattelua ja toimitusten seuraamista riittävänä, ja aineistoni ulkopuolelle jääviltä papeilta toimitusten seuraamisen järjestäminen olisi ollut aikataulullisesti liian hidasta työni etenemisen kannalta. Seurattuja toimituksia kerääntyi yhteensä 16 kappaletta. Toimituksia seuratessani äänitin tilanteet ja tein havaintoja sekä muistiinpanoja tilassa käytetyistä liturgisista väreistä, papin liikkumisesta, katsekontaktista, eleistä ja erilaisista tavoista viestiä. Pääpaino analyysissäni on puheen konkreettisissa sanallisessa ilmaisuissa ja sisällöissä. Hautausten yhteydessä selvitin papeilta lyhyesti olennaisia tietoja vainajasta ja omaisista – asioista, jotka saattavat vaikuttaa kyseisen toimituksen sisältöön tai ilmapiiriin. Esitin heille muun muassa seuraavia kysymyksiä: Minkä ikäinen vainaja oli? Mikä oli menehtymisen syy? Tuliko kuolema yllättäen vai odotettuna? Onko vainaja mies vai nainen? Onko omaisten tilanteessa jotakin, mikä vaikuttaa hautaan siunaamistoimituksen luonteeseen ja mitä minun olisi 74 Tuomi & Sarajärvi 2009, 96–97; Eskola & Suoranta 1998,176. 19 hyvä tietää? Olivatko vainaja tai omaiset papille tuttuja? Millainen on vainajan ja omaisten hengellisyyden vaikutus hautaukseen? Seuraamani toimitukset pidettiin lokakuun 2011 ja maaliskuun 2012 välillä. Haastattelut toteutin maalis- ja huhtikuussa 2012. Toimitukset toimivat pohjana haastatteluille. Sekä toimitukset että haastattelut äänitin ja litteroin analyysiä varten.Tässä tekstissä papit on numeroitu yhdestä kahdeksaan (P1, P2, P3 jne.). Viitatessani haastatteluihin lisään papin numeron perään kirjaimen H (esim. P1H). Viitatessani toimituksiin merkitsen papin numeron perään kirjaimen T sekä numeron 1 tai 2 toimituksen mukaan (esim. P1T2). Kun sovin pappien kanssa, mitä hautaan siunaamisia menisin heiltä seuraamaan, totesimme, että muutamassa tilanteessa paikalla olemiseni ei olisi sopivaa tilanteen erityisen arkaluonteisuuden vuoksi. Tällainen tilanne oli muun muassa lapsen hautajaiset, jotka järjestettiin pienen lähipiirin kesken. Seuraamani toimitukset ovat pääasiassa yli 80-vuotiaiden vanhusten hautaan siunaamisia. 70– 80-vuoden ikäisenä menehtyneitä oli kolme (P2T2, P5T1 ja P8T2). Aineisto sisältää myös muutaman poikkeuksen: Toimituksen P1T2 vainaja oli onnettomuudessa menehtynyt hieman yli 20-vuotias nuori aikuinen. Toimituksissa P2T1 vainaja oli yli 70-vuotias ja P4T2 vainaja oli alle 40-vuotias. Molemmissa kuoleman syynä oli odottamaton sairauskohtaus, mikä toi toimituksiin ja omaisten tilanteeseen omanlaisensa sävyn. Toimituksessa P8T2 vainaja oli yli 70-vuotias menehtyessään, mutta takana pitkä ja erityistä kärsimystä aiheuttanut vakava sairaus. Yhden toimituksen, P1T2:n, äänittämisessä minulla oli hieman ongelmia ja sain toimituksen äänitettyä vasta puheesta eteenpäin. Papilla oli kuitenkin koko toimitus puhtaaksi kirjoitettuna, ja hän antoi tekstin minulle jälkikäteen. Olin myös tehnyt toimituksen alusta alkaen muistiinpanoja, joten äänityksen osittaisesta epäonnistumisesta huolimatta sain koko toimituksen tallennettua ja litteroitua. Koska sain korvattua äänittämisessä tapahtuneet puutteet, kyseistä toimitusta voi pitää luotettavana tiedon lähteenä. Äänitetyistä toimituksista etsin teemoittelun kautta vastausta kysymykseen, mitä teemoja papit puheissaan painottavat ja miten pappien teologiset näkemykset ilmenevät toimituspuheessa. Haastattelun kautta pyrin puolestaan selvittämään, miksi eri papit haluavat tuovat esille juuri näitä teologisia sisältöjä ja mistä erilaiset teologiset painotukset ja toimintatavat nousevat. 20 Haastattelut toteutin Tapiolan kirkolla, josta sain varata pieniä sielunhoidollisiin tilanteisiin ja ryhmätyöskentelyihin tarkoitettuja tiloja. Haastattelut siis tapahtuivat pappien omalla työpaikalla, mikä tekee aikataulujen sopimisen heidän kannaltaan helpoksi. Tilat ovat samoja, joissa papit käyvät omaisten kanssa toimituskeskusteluja, joten tila on sopiva myös haastattelun teeman ja siihen orientoitumisen kannalta.75 Haastatteluihin varasin aikaa noin tunnin. Menetelmänä haastatteluissa käytin teemahaastattelua. Aiheena oli pappien pitämät hautaustoimitukset. Haastattelu tarjosi papeille mahdollisuuden kuvailla ja selittää heidän omia painotuksiaan, toimintamallejaan ja valintojaan. Se tarjosi myös minulle mahdollisuuden kysyä toimitusten pohjalta nousseita kysymyksiä pappien toiminnasta ja painotuksista. Haastattelun tueksi valmistin myös puolistrukturoituja apukysymyksiä, joita käytin tarvittaessa. Haastatteluja varten kävin toimituksia läpi ja analysoin niitä. Luin myös aihetta käsittelevää kirjallisuutta. Niiden pohjalta löysin viisi teemaa haastatteluita varten: 1. yleiset taustatiedot kuten virkaikä ja herätysliiketaustat ja niiden vaikutus toimittamiseen, 2. mistä pappi kokee saaneensa valmiudet toimitusten pitämiseen, eli koulutus ja muut vaikuttavat tekijät, 3. keskustelua asioista joihin olin kyseisen henkilön toimituksissa kiinnittänyt huomiota, keskittyen kuitenkin siunauspuheeseen 4. papin käsitys toimituksesta teologisesta sisällöstä sekä omasta tehtävästään toimituksessa ja 5. millainen ajatuksia papilla itsellään on kuolemasta ja tuonpuoleisuudesta. Siunauspuheiden analyysin metodina käytin teemoittelua. Analyysin kautta muodostui tämän tutkielman neljä päälukua, joista kolme käsittelee puheiden sisältöä ja yksi puheiden rakennetta. Aineiston analyysi osoitti, että se millaista rakennetta papit käyttävät puheissaan, vaikuttaa siihen, miten eri sisällöt painottuvat puheessa. Siunauspuheiden rakennetta käsittelevä pääluku, luku 3, luo pohjan sitä seuraaville sisältöä käsitteleville luvuille. Luvussa 4 käsittelen, miten vainajan toivat puheessa esille vainajan elämää ja persoonaa. luku 5 keskittyy ihmisen katoavaisuuden ja sen kohtaamisen teemoihin puheessa ja luku 6 keskittyy kristinuskon erityissanoman sanoittamiseen 75 Eskola & Vastamäki 2001, 27–29. 21 2.4. Aineiston papit Aineiston analyysin kannalta oli keskeistä selvittää haastattelussa joitakin taustatietoja aineiston papeista. Tällaisia taustatietoja ovat pappien työvuodet, sukupuoli, mahdollinen herätysliiketausta, työala seurakunnassa sekä koulutus, josta papit ovat kokeneet saavansa hyötyä hautaan siunaamisessa. Lisäksi papit saivat haastattelussa vapaasti kertoa, jos he kokivat vielä jonkin muun asian tai kokemuksen antavan heille valmiuksia hautaan siunaamisten toteuttamiseen. Aineiston keruun aikaan Tapiolan seurakunnan kymmenestä papista kaksi oli naista ja kahdeksan miestä. Aineistoni kahdeksasta papista vain yksi (P4) on nainen. Papeista kolmella (P1, P2 ja P7) oli yli 30 työvuotta takana, yhdellä oli reilut 20 työvuotta takana (P8), kahdella työvuosia oli takana vajaat 10 työvuotta (P4 ja P6) ja kahdella alle kolme työvuotta (P3 ja P5). Aineistossa on siis työkokemukseltaan erilaisia ja työurallaan hyvin eri vaiheessa olevia työntekijöitä. P2 ja P7 kertoivat haastattelussa, että evankelisellä liikkeellä on heille tärkeä merkitys. Kukaan papeista ei kertonut kuuluvansa herännäisyyteen, mutta papeista kolme, P1, P4 ja P8 kertoivat kokevansa kyseisen liikkeen jollakin tavalla itselleen läheiseksi. Hiljaisuuden liikkeen itselleen läheiseksi mainitsivat papit P3 ja P4. Papit P3 ja P6 toivat esille ekumeenisen liikkeen merkityksen ja yhteydet katoliseen ja ortodoksiseen jumalanpalveluselämään. Lisäksi P3 mainitsi itselleen tärkeänä uusliturgisen liikkeen. P5:llä ei ole minkäänlaista herätysliiketaustaa. Papit kuvailivat myös, minkä koulutuksen he ovat kokeneet hyödylliseksi hautaan siunaamisia toteuttaessa. Lisäksi papit toivat haastattelussa esille muita kokemuksia tai vaikutteita, joita he ovat pitäneet toimituksen kannalta hyödyllisinä. Seuraavassa taulukossa esittelen pappien lähtökohtia tarkemmin. Esittelen siinä, minkä koulutuksen tai muun kokemuksen papit kertoivat kokeneensa hyödylliseksi toimituksissa. Työala P1 Diakonia,miestyö P2 Kirkkoherra Toimituksessa hyödyllinenkoulutus -Melkopitkätrauma-ja kriisikoulutus, -toiminutmyös kouluttajana - P3 Monikulttuurisuustyö, -Teologianopinnot 22 Muuta,toimitustenkannalta merkittävää -Toimivuodenkouluttajana kriisitilanteitavarten seurakuntayhtymässä -Elämänkokemus,taideharrastus -Elämänkokemuksenkautta vuorovaikutuksenedellytyksetovat parantuneet,jaonsinuttilanteen kanssa -Onitsepuoliso,isä,isoisä,elämän kaarivahvistunut,nähnytsyntymääja kuolemaa -Esiintymiskokemus nuoretaikuiset, ekumeeninentyö -Käsikirjaohjeistaa hyvin P4 Lapsi-japerhetyö -Teologinenkoulutus -Ordinaatiokoulutus, -HeHu:ssa76mukana P5 Verkkotyö,lähetystyö jaaikuistyö -Ordinaatiokoulutus -Varusmiespappina P6 Kirkkoherranvirasto, kriisityö,teologien työssäoppiminen P7 Lapset,varhaisnuoret, päiväkerhot, päiväkodit P8 Rippikoulut,retriitit HeHu-koulutukset -Laaja jumalanpalveluselämän koulutusjasaarnakurssi -HeHu-työjakoulutus, -Opiskeluaikoina mielisairaalassatöissä -Laaja jumalanpalveluselämän koulutus -Liturginenymmärrys -Keskustelutkuolevienjasairastavien kanssasekäsairastavanelämän seuraaminenovatantaneettiettyä kokemustajavalmiuksia -Ruumiinnäkeminen -Tunteekrematoriontoimintaa (työkokemus) -5vyliopistollatutkimusja opetustyössä -1v3kkpiispainkokouksen apulaissihteerinä - -Elämänkokemus -Pitänytsuruleirejämyösperheilleja lapsille - Merkittävän näkökulman pappien työkokemukseen ja valmiuksiin antavat seurakunnan omat tilastot, joista selvisi, että vuonna 2011 toimitukset jakaantuivat pappien kesken hyvin epätasaisesti. Papit P1, P2 ja P7 hoitivat vuoden aikana noin 30 hautaan siunaamista. Reilut kymmenen hautaan siunaamista vuodessa hoitivat papit P3, P6 ja P8. Alle kymmenen hautaan siunaamista toimittivat papit P4 ja P5 sekä aineiston ulkopuolelle jääneet kaksi pappia. On syytä kuitenkin huomioida, että P5 oli kyseisenä vuonna töissä vasta elokuun alusta alkaen, mikä osaltaan vaikuttaa pienempään toimitusmäärään. Hautaan siunaamiset, ja osittain myös muut toimitukset, painottuivat selvästi iäkkäimmille, pitkän työuran tehneille papeille. Näin kävi siitä huolimatta, että esimerkiksi P2:lla ei ollut erikseen toimitusvuoroja. Näille kolmelle papille tulikin toimituksia toimitusvuorojen lisäksi paljon omaisten erikseen pyytämänä. KIRKOLLISET TOIMITUKSET 1.1. –31.12.2011 P1 P2 P3 P4 P5 Hautaan siunaaminen 28 30 12 6 6 Toimituksia Yhteensä 88 44 43 25 24 76 HeHu:ssa eli kirkon henkisessä huollossa on kyse seurakuntien viranhaltijoiden suuronnettomuuksiin liittyvästä valmiusryhmästä, jonka tehtävänä on antaa onnettomuuden uhreille ja omaisille henkistä tukea. 23 1.8.2011– P6 P7 P8 P P 11 30 13 2 8 44 70 57 10 25 2.5. Aiempi tutkimus Kirkollisia hautaan siunaamista evankelisluterilaisessa kirkossa on tutkittu Suomessa useissa pyhiä toimituksia ja siirtymäriittejä koskevissa julkaisuissa. Siunauspuheita on Suomessa tutkittu lähinnä toimituksiin kohdistuvan tutkimuksen sisällä, mutta siunauspuheista on julkaistu myös muutamia erillistutkimuksia. Suomessa keskeisiä nimiä kasuaalitoimitusten tutkimuksen rintamalla ovat muun muassa Pentti Lempiäinen ja Jouko Sihvo. Sihvo on tutkinut laajasti siirtymäriitin merkitystä ihmiselle ja riitin näkökulmaa toimituksissa. Hän onkin tuonut kirjoituksissaan tätä merkitystä vahvasti esille. Sihvon laajin yhtenäinen tähän teemaan liittyen liittyvä teos on Seurakunta elämän käännekohdissa.77 Teoksessaan Sihvo tuo esille siirtymäriitin, kansalaisuuden, evankeliumin julistuksen ja sielunhoidon näkökulman sekä jumalanpalveluksen näkökulman. Lempiäisen kirjoittama Pyhät toimitukset78 on toimituksiin kohdistuvan tutkimusalan perusteos, joka tarjoaa tiiviissä muodossa kirkollisten toimitusten teologista taustaa. Teosta on uudistettu vuosien mittaan, mutta myös toimitusten kirjan uudistamisen myötä. Lempiäisen teosta on edeltänyt Aleksi Lehtosen teos Kirkon pyhät toimitukset.79 Maarit Hytönen on tutkinut kirkollisten toimitusten kaavojen kehitystä tutkimuksessaan Kirkollisten toimitusten teologia. Siinä hän selvittää kirkollisten toimitusten uudistamisen teologisia painotuksia Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa.80 Myös Jyrki Knuutila on tutkinut artikkelissaan hautaustoimitusten kaavojen teologisia perusteita ja niiden kehitystä Suomessa keskiajalta 1900luvun lopulle. Uusin käsikirja ei siis vielä ulotu Knuutilan artikkelin piiriin. Knuutilan mukaan muutoksia hautaustoimituksissa on ollut, mutta kaikkiin kaavoihin on aina kuulunut mullanheitto, rukouksia ja raamatunlukua. Yleisesti sielunhoidollisuuden voidaan sanoa kasvaneen hautaan siunaamisessa.81 Eila 77 Sihvo 1992. Lempiäinen 2004. 79 Lehtonen1931. 80 Hytönen 2005. 81 Knuutila 1992. 78 24 Vilenius on tutkinut kirkollisia toimituksia palvelun näkökulmasta väitöstutkimuksessaan Kirkolliset toimitukset palveluna.82 Tapani Erämaja taas on kartoittanut väitöskirjassaan kirkollisen hautauskentän professiostruktuuria ja selvittänyt hautauskentän toimijoiden yhteistyötä omaisten ja toistensa kanssa. Myös siunauspuheiden teologista sisältöä ja puheiden kehitystä historiassa on tutkittu. Ilmari Heinonen on kirjoittanut tutkielman Siunauspuheen teologia – hänelle kaikki olivat eläviä.83 Tutkielman ote siunauspuheeseen on lähinnä systemaattinen, ja Heinonen lähestyy kirjassaan myös käytännönteologisia kysymyksiä dogmaattisesta näkökulmasta. Olavi Rimpiläinen on puolestaan tutkinut suomalaista hautauspuhetta puhdasoppineisuuden aikana. 84 Hän on antanut muutenkin panostaan hautaan siunaamisen tutkimukseen muun muassa tutkimalla hautauskäytäntöjä Suomessa ennen isovihaa.85 Onni Kurvinen taas on tutkinut hautauspuheen kehitystä Euroopassa ja Suomessa. Lisäksi hän antaa teoksessaan ohjeita puheen pitämiseen.86 Hautauspuheista, hautaan siunaamista ja hautaukseen liittyvistä eri näkökulmista on kirjoitettu myös useita pro gradu -tutkielmia. Tutkielmia on kirjoitettu muun muassa papin kanssa tapahtuvista kohtaamisista hautauksen yhteydessä87, toimituskeskusteluista88 sekä papin roolia muistotilaisuudessa89. Jaakko Kaltakari on tutkinut sankarihautajaisia ja niiden puheita talvisodassa.90 Katri Lehtimäki on puolestaan tutkinut suomalaista hautauspuhetta 1800-luvulla91 ja Hannele Turkki 1900-luvulla92. Näissä tutkielmissa on tarkasteltu siunauspuheiden kehitystä vuosisadan aikana. Ne ovat siis selvästi aikaisemmin pidettyjen hautauspuheiden tutkimusta. Näiden tutkimusten pohjalta herää kysymys siitä, millainen hautauspuhe on nykyisin – ei vain osana pitkää kehityskaarta vaan tiettyjen pappien itsensä, omista lähtökohdistaan suunnittelemina. Vanhojen hautauspuheiden tutkiminen edellyttää sitä, että ne on kirjoitettu puhtaaksi ja jostain syystä myös säilytetty. Monet toimituspuheet eivät kuitenkaan saa koskaan kirjallista muotoa tai tule talletetuiksi. 82 Vilenius 1997. Heinonen 2002. 84 Rimpiläinen 1973. 85 Rimpiläinen 1971. 86 Kurvinen 1940. 87 Murtovuori 1995. 88 Koivisto 1991. 89 Kaajava 1997. 90 Kaltakari 1977. 91 Lehtimäki 1978. 92 Turkki 1982. 83 25 3. Siunauspuheen valmistaminen 3.1. Puheiden valmistamisesta käyty keskustelu Kun 1990-luvulla kausaalipuheiden tutkimukseen osallistuneilta papeilta kysyttiin, miten he olivat rakentaneet viimeksi pitämänsä kasuaalipuheen, vain noin neljä kymmenestä kertoi pitäneensä siunauspuheen Raamatun tekstin pohjalta. Nimenomaan toimituksissa papit pitävät puheita lempiaiheistaan. Puheet myös hioutuvat kerta kerralta: kun papille muodostuu joukko lempiaiheita, ne ovat yleensä moneen kertaan mietittyjä ja niiden sisältö täyttää paremmin hyvän kasuaalipuheen vaatimuksen kuin vain kerran pidetty puhe.93 Toisaalta tutkimuksen mukaan hautauspuheiden valmistaminen näyttää poikkeavan muiden kasuaalipuheiden valmistamisesta siinä, että niiden pohjana papit käyttävät harvemmin lempiaiheitaan ja useammin Raamatun tekstiä kuin muissa kasuaalipuheissa. Tämä viittaa siihen, että pappi valmistelee hautauspuheet yksilöllisemmin kuin kaste- ja vihkipuheet. Perusteellisesta valmistautumisesta kertovat myös tiedot, että papit käyttävät enemmän aikaa hautaus- kuin muissa toimituskeskustelussa tietojen saamiseen tapauksesta ja että he kirjoittavat siunauspuheet puhtaaksi useammin kuin muut kasuaalipuheet.94 Toimituskeskusteluiden merkitykseen herättiin 1970-luvulla.95 Viimeisimmässä toimitusten oppaassa tuodaan esille, että toimitusta tulisi aina edeltää toimituskeskustelu. Toimituskeskustelu antaa papille mahdollisuuden suunnitella toimitusta yhdessä omaisten kanssa ja kuulla omaisilta vainajan elämästä ja persoonasta. Toimituskeskustelu ei kuitenkaan ole vain tiedon keruuta varten, vaan toimituskeskustelu antaa papille myös mahdollisuuden tukea omaisia surutyössä. Keskusteluissa konkretisoituu rakkauden kultaisen säännön mukainen tapa hahmottaa toimitusta. Pappi asettuu ihmisen sijaan ja ottaa keskustelussa kannettavakseen omaisten taakkoja.96 Niinpä sielunhoidollisilla elementeillä on toimituskeskustelussa merkittävä rooli. Keskustelulla on toki myös tärkeä merkitys myös persoonallisen otteen luomisessa toimitukseen ja siunauspuheeseen.97 Tapiolan seurakunnassa papit kävivät aina ennen toimitusta toimituskeskustelun omaisten kanssa. Kaukana asuvien omaisten kanssa 93 Sihvo 1992, 81–82. Sihvo 1992, 82. 95 Heinonen 2002, 29. 96 Mannermaa 1996, 206. 97 Heinonen 2002, 30–31. 94 26 toimituskeskustelu käytiin tarvittaessa puhelimitse. Eräässä toimituksessa käytiin kaksi toimituskeskustelua: ensimmäinen vainajan lähiomaisten ja toinen hänen ystäviensä kanssa. 3.2. Siunauspuheiden rakenteet aineistossa Tämän tutkielman aineiston papeista puolet (P1, P4, P5 ja P6) kirjoittivat puheen aina valmiiksi. Vaikka kirjoitetut puheet eivät pappien mukaan aina toteudu sellaisenaan, kirjoitettu puhe antaa varmuutta tilanteeseen. Papit toivat haastatteluissa esille, että nimenomaan hautaan siunaamisissa halutaan välttyä turhilta yllätyksiltä98. Mielenkiintoista tässä aineistossa on että ne papit, jotka kirjoittivat puheet valmiiksi, edustavat puheiden pituuden osalta korostuneen lyhyitä (alle 6 minuuttia) ja korostuneen pitkiä (9–11 minuuttia) puheita. P4 ja P5 valmistivat puheet hyvin ytimekkäiksi, kun taas P1 ja P6 suunnittelivat niistä pidempiä ja laajempia. Papit P2, P3, P7 ja P8 eivät lähtökohtaisesti kirjoittaneet puhetta, vaan heillä oli mukana lyhyet muistiinpanot. Puheet olivat kaikki keskipitkiä, 6–8,5 minuuttia. Muistiinpanoihin oli kirjattu lähinnä keskeisiä asioita vainajan elämästä ja puheessa mahdollisesti hyödynnettävät lainaukset. Lyhyet muistiinpanot toimivat papeilla puheen runkona ja muistilistana, mutta ne eivät sitoneet pappia liikaa. Raamattumeditaatiota käyttävillä papeilla muistiinpanoissa olivat myös raamatunkohdat, jotka toimivat puheen runkona. Vapaan puheen etuna nähtiin erityisesti parempi mahdollisuus vuorovaikutukseen.99 Vapaan puheen käyttäjistä tosin kaksi, P3 ja P8, toivat haastattelussa esille, että he kirjoittavat siunauspuheen valmiiksi erityistilanteissa, joissa on todennäköisempää, että pappi itse liikuttuu tilanteessa. Tällainen tilanne olisi esimerkiksi toimitus, jossa omaiset olisivat entuudestaan hyvin tuttuja tai jossa kyseessä olisi esimerkiksi nuoren itsemurha. Timo Komulainen on antanut hyvin konkreettisen ohjeen kasuaalipuheen valmistamiseen. Saarnan käsikirjassa olevassa artikkelissaan hän tuo esille papin työn aikatauluihin liittyviä realiteetteja. Hän pitää hyvänä, jos papilla on mielessään yleinen runko siunauspuhetta varten niin, että hän pystyy valmistautumaan toimitukseen käytettävissä olevassa ajassa. Hautaan siunaamisissa on eroista huolimatta myös paljon yhteisiä piirteitä, jotka pätevät joka kerta. Erityisesti kuoleman todellisuus yhdistää kaikkia. Ei ole näin ollen väärin toistaa asioita, joiden sanomista hautaan siunaamisen yhteydessä pitää 98 99 Näin esimerkiksi P4 ja P6; Aineisto 2012, 67, 101. P7H, ja P8H Aineisto 2012, 120, 140. 27 tärkeänä – varsinkaan silloin kun kuulijakunta vaihtelee toimituksissa suuresti, erityisesti isoissa seurakunnissa.100 Siunauspuheista analysoidessa tulikin selvästi esille, että samat teemat toistuvat pappien toimituksissa. Toistuvuutta näkyi Raamatun tekstien käytössä, puheen teemoissa sekä käytetyissä lainauksissa. Joillakin papeilla tietyt puheen osat saattoivat pysyä jopa sanasta sanaan samoina toimituksesta toiseen. Nuorempien pappien puheissa oli selvästi nähtävissä vaikutteita käsikirjan esimerkkipuheiden rakenteista ja sanamuodoista, ja vanhemmilla papeilla taas oli saattanut muodostua vuosien mittaan oma rakenne siunauspuheisiin. Mullahan on siis tarkasti ottaen 30 vuotta vaan yks siunauspuhe, joka on ikään kuin runko ja siihen sitten laitetaan ne ajatukset, ja oikeestaan mä en tarttis tätä kirjaakaan ainakaan niitten puheitten, johdantopuheen enkä sen siunauspuheen takia, vaan pitää kädet jossakin, tietysti ne tekstit täytys lukee, mutta… Tää on 70-luvulla, mää on sen mekaanisesti kirjotuskoneella kirjottanut tämän ja mä oon yli tuhat kertaa tähän runkoon sitten sen puheen tehnyt. (P2H)101 Tutkittavilla papeilla oli erotettavissa kolme erilaista tapaa rakentaa puhe. Näitä kutsun nimillä palikkamalli, teemapuhe ja raamattumeditaatio. Palikkamalli ja teemapuhe kuuluvat käsikirjan tarjomaan A-vaihtoehtoon, jossa valittua Raamatun tekstiä seuraa puhe. Palikkamallia edustivat P4 ja P5. Teemapuheen pitivät P1, P2, P6 ja P7. Raamattumeditaatiolla tarkoitan käsikirjan B-vaihtoehtoa, jota käyttivät papeista P3 ja P8. Myös P1:llä oli puheessaan raamattumeditaation piirteitä, sillä puhe ja erilaiset lainaukset vuorottelivat siinä. Palikkamallinen puhe alkaa Raamatun tekstillä. Itse puheessa on tietty määrä palikoita, teemoja tai kappaleita. Palikat voisivat olla nimetty esimerkiksi aloitus-, vainajan elämä-, elämänarvo- ja rajallisuus- sekä ylösnousemuspalikoiksi. Näissä malleissa niin sanottu vainajapalikan sisältö muuttuu joka kerta, mutta muut osiot saattavat pysyä rakenteellisesti samanlaisina, enemmän tai vähemmän tilanteeseen muokattuina. Palikkamalliset puheet ovat tyypillisesti aineistossa lyhyitä, mutta sisältöä niissä on runsaasti. Jos mä rakennan puheen yhden Raamatun tekstin varaan niin sitten mä rakennat ne palikat siihen puheeseen, jollon se yleensä menee semmosella menetelmällä, ikään kuin todetaan tilanne usein ensin, et näin on, tän kanssa on elettävä. Sitten muutamalla sanalla viitataan häneen, hänen elämäänsä jollain tavalla, josta sitten tulee sitten se läheisten kanssa vietetty aika ja sen tärkeys ja siitä sitten siirrytään tähän elämän rajallisuuteen. Sen jälkeen puhutaan kuolemasta, kristillisestä toivosta kuoleman jälkeen, luottamuksesta Jumala armoon ja sit palataan vielä 100 101 28 Komulainen 2001, 349. Aineisto 2012, 35. tähän niin kun saattoväen näkökulmaan, et se on sit semmonen perusrakenne. Pohjana mulla on ehkä niin kun siinä vaiheessa, kun mä töitä alotin niin, niin oli tiettysti näitten elementtien osalta ne käsikirjan esimerkkipuheet, mistä mä niin kuin nostin ehkä jotain teemoja niistä. Se on siitä lähtenyt rakentumaan, ja sit mä oon nostanut joitakin eri näkökohtia. (P3H)102 Palikkamalli palvelee arkityötä, jossa yhden toimituksen valmistamiseen ei ole paljon aikaa. Ja kuten Komulainen ilmaisi, hautaan siunaamisissa on joka kerta paljon samaa. Palikoista voi myös olla hyötyä yllättävissä tilanteissa. Esimerkiksi P4 joutui muutaman tunnin varoitusajalla toimittamaan hautaan siunaamisen sairaaksi tulleen papin puolesta. Tästä P4 totesikin näin: ”Siinä palikat pelasti.”103 Mielenkiintoista palikkamallin käytössä aineiston puheissa oli, että mallin käyttäjillä ei ollut vielä takanaan kovin pitkää työuraa pappina. Puheissa oli myös nähtävissä selviä lainauksia käsikirjan puheista ja rakenteista, P5:llä jopa kokonaisia kappaleita. Voisi jopa sanoa, että palikkamallit rakentuvat erityisesti käsikirjan ensimmäisen puhevaihtoehdon pohjalle. Käsikirja siis selvästi tukee aloittelevaa pappia toimituspuheen valmistamisessa ja antaa yhdet hyvät raamit, joista lähteä liikkeelle. Käsikirjojen puheet antavat mallin siitä, miten puhe voi edetä, millaisia teemoja puheessa olisi hyvä käsitellä ja millaisia uskon sisältöjä kuoleman kohtaamiseen liittyy. Tämä on myös ollut käsikirjavaliokunnan tavoite vuoden 2003 toimitusten kirjaa valmistaessa.104 Valmiit puheet antavat sanamuotoja ajatusten ilmaisemiseen. Teemapuheeksi nimesin puheet, joista oli löydettävissä jokin kannatteleva teema tai näkökulma. Teemapuheissa jonkin aiheen painottuessa jokin toinen mahdollinen näkökulma jää vähemmälle. P7 keskittyi puheessaan kuvaamaan hautaan siunaamisen sisältöä ja sen merkitystä, mitä toimituksessa tapahtuu. Hän lähestyi aihetta sanojen siunaaminen ja saattaminen kautta ja käsillä olevasta toimituksesta käsin. ”Olemme nyt siunaten saattamassa.” (P7H)105 P2 otti puolestaan vainajan elämän ja puheen pohjaksi, ja elämänkerrallinen aines oli hyvin korostuneessa asemassa. P6:n puheissa olivat vahvasti mukana läsnäolon ja poissaolon teemat. Niiden kautta lähestyttiin vainajan elämää, omaisten kuoleman ja surun kokemusta, yhteyttä Jumalaan ja tuonpuoleista. P1 taas pyrki puhuttelemaan 102 Aineisto 2012, 52. Aineisto 2012, 70. 104 Hytönen 2005, 275. 105 Aineisto 2012, 120. 103 29 omaisia vainajan kautta. Hänen näkökulmansa oli hyvin sielunhoidollisesti painottunut. Teemoja, joita pappi halusi toimituspuheessa nostaa esille, olivat kiitollisuus, elämän lahjat ja niiden käyttö sekä elämän jatkuminen ajan taakse. 106 Raamattumeditaatiot taas rakentuivat usean Raamatun tekstin varaan, joiden kautta avattiin näkökulmia ihmisten kysymyksiin kuoleman äärellä. Erilaisia teemoja ja näkökulmia nostettiin raamatunkohtien kautta. Käsikirjasta löytyvien raamatunkohtien rinnalle papit saattoivat nostaa myös kirkkoisiä, muita ajattelijoita ja runoilijoita. Vaikka P8 ja P3 molemmat käyttivät tätä mallia, P3:lla korostui hänen puheissaan erityisesti kristillinen toivo ja ylösnousemususko, siinä missä P8 käytti enemmän aikaa elämän rajallisuuden ja elämän arvon pohdiskeluun. 3.3. Raamatun tekstien valinta 3.3.1. Raamatunkohtien valinnasta annetut ohjeet Luterilaisessa perinteessä jumalanpalveluksissa ja pyhissä toimituksissa julistettu sana perustuu aina Raamatun lukukappaleeseen. Raamatun tekstillä on kuitenkin eri asema kasuaalipuheessa kuin jumalanpalveluksen saarnassa. Saarnassa teema nousee päivän tekstistä: teksti hallitsee saarnaa tai saarna on tekstin selittämistä. Toimituspuheessa ei taas selitetä vain tekstiä vaan tekstillä valaistaan tapahtumaa. Kasuaalipuhetta hallitsee kulloinenkin tilanne, ja Raamatun tekstien valinta tapahtuu vapaasti tilanteen pohjalta. Kasuaalipuheessa teksti valaisee, selittää ja tukee kulloisenkin kasuaalitilanteen esiin nostamaa aihepiiriä.107 Kirkollisissa toimituksissa on lisätty Raamatun lukukappaleiden määrää. Uusimmassa käsikirjassa on kahdeksan epistolatekstiä ja seitsemän kohtaa evankeliumeista. Muitakin kohtia voidaan käyttää esimerkiksi kirkkovuoden mukaan. Heinonen on pohtinut Raamatun sanan yhteyttä käsillä olevaan tilanteeseen, mikä kaikki on Jumalan sanaa, jota siunauspuheessa tulkitaan? Heinonen viittaa Johan Albrecht Bengelin ajatuksiin siitä, että Raamattu on elämän keskellä syntynyt kirja, joten Raamattu ja elämä eivät ole toisilleen vastakkaisia asioita. Sekä Raamatun teksti, että ihmisen elämä voidaan ymmärtää Jumalan sanana, joista toinen on luotua ja toinen luomatonta. Etenemisjärjestys voi olla ilmoituksen keskeltä elämän keskelle, mutta luterilaiseen perinteeseen sopii hyvin myös vastakkainen suunta, elämän keskeltä evankeliumin ytimeen.108 106 Aineisto 2012, 16. Lempiäinen 2001, 351–352; Sihvo 1992, 82–83. 108 Heinonen 2002, 20–23; Sihvo 1996, 195. 107 30 Raamatun lukukappaleen olisi hyvä olla lyhyt ja yksinkertainen. Hautaan siunaamiseen voidaan tuoda persoonallinen sävy jo onnistuneella tekstin valinnalla. Lempiäinen esittää että paras puhe saattaakin olla sellainen, jota kuunnellessa kuulijat tuntevat, että puhuja ajattelee juuri tätä vainajaa ja kyseisten omaisten tilannetta, vaikka vainajan elämänvaiheet eivät olisikaan puheen keskipisteessä.109 Raamatun suhde elämänvaiheisiin voi olla myös dialektinen, jolloin toisilleen vastakohtaiset elementit sopivat yhteen ja muodostavat mielekkään keskustelevan kokonaisuuden. Siunaustilaisuudessa vastakohtapareja voivat olla esimerkiksi: kuolema – elämä, ahdistus – lohdutus, murhe – ilo, epätoivo – toivo, aika – iankaikkisuus ja katoavaisuus – katoamattomuus. Näin syntyy kahden sanoman vuoropuhelu.110 Tällä lähestymistavalla on aivan erityiset mahdollisuudet raamattumeditaatiomallissa. Lempiäinen epäilee raamattumeditaation toimivuutta, vaikka hänestä ”idea sinänsä on hyvä mutta paikkakunnilla, joissa hautauksia on runsaasti, toimituksen kestoa ei aina voida kovin pitkäksi venyttää. Lisäksi ihmisten vastaanottokyky on rajallinen.”111 3.3.2. Raamatunkohdat perinteisessä puheessa Useissa toimituspuheita käsittelevissä kirjoissa tuodaan esille, että Raamatun tekstin valinnalla voidaan liittyä vainajan elämään ja saada toimituksiin persoonallinen sävy. Aineistossa papeilla oli kuitenkin monesti omat henkilökohtaiset lempikohtansa, joita he lähtökohtaisesti käyttivät toimituksissa. Valitut raamatunkohdat kertoivat monesti enemmän pappien omista painotuksista kuin kyseisten toimitusten taustasta. Papit kokivat näiden kohtien sopivan erityisen hyvin sopivan toimitukseen ja avaavan sen sisältöä, mutta sopivan myös pappien omaan tyyliin ja omiin näkemyksiin (P2, P4, P5, P7). Näitä raamatunkohtia papit kertoivat käyttävänsä erityisesti niin sanotuissa normaaleissa hautaan siunaamisissa, joissa kuolema oli tullut omaisille odotettuna vainajan pitkän elämän jälkeen. Tämä aineistossa esille tullut toimintamalli tukee ajatusta, että toimituksissa papeille muodostuu lempiaiheita, joista he puhuvat. Samalla myös puheet hioutuvat kerta kerralta.112 109 Komulainen 2001, 351–352; Lempiäinen 1985, 246. Heinonen 2002, 25. 111 Lempiäinen 2004, 224–225. 112 Sihvo 1992, 82. 110 31 P4 ja P7 kertoivat käyttävänsä Johanneksen evankeliumin kohtaa Joh. 14:1– 6.113 P4 koki, että kohdassa on erityisen vahvasti läsnä Jumalan lupaus: tässä on tie, kaikki on valmista.114 P7 toi esille, että kohta on niitä harvoja, joissa Jeesus selvästi puhuu kuolemasta. Lisäksi tekstistä avautuu monia näkökulmia siunauspuheeseen. ”Minä olen tie, avattu tie, sen merkkinä risti ja hiekasta piirretään risti siihen arkun päälle... Siitä on helppo rakentaa erilaisia niinkun linjoja, jotka… liittyy kuolemaa, ylösnousemukseen, taivaaseen.” (P7H)115 P2 kertoi mieltyneensä Korinttilaiskirjeen kohtaan 2. Kor. 5:1–5116, sillä siinä on vahva lohdullinen ajatus tuonpuoleisesta. P5 taas kertoi pitävänsä raamatunkohdan hautaan siunaamisissa aina samana: Room. 8:18–21117. Pappi kertoi, että Kirje roomalaisille on hänelle muutenkin tärkeä ja että sanat sopivat hyvin hänen suuhunsa ja hänen pitämiinsä siunauspuheisiin.118 P6 ja P3 kertoivat, ettei heillä ole niin sanottua vakituista raamatunkohtaa, vaan pyrkivät valitsemaan kohdan niin, että se sopii juuri kyseiseen tilanteeseen, saattoväen tunnetilaan tai vainajan elämään.119 Tätä toimintamallia suositellaan useissa siunauspuhetta koskevissa teoksissa.120 Muun muassa Heinonen edustaa tätä ajattelua esittäessään, että elämänkerrallinen aines tulisi jäsentää puheen muuhun sanomaan esimerkiksi valitsemalla raamatunkohta elämänkerrallisen aineksen näkökulmasta. Tällöin elämänvaiheet ja tekstin sanoma elävät vuorovaikutuksessa keskenään.121 P6 kertoi kuuntelevansa omaisten kertomusta 113 Jeesus sanoo: »Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen.» Tuomas sanoi hänelle: »Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?» Jeesus vastasi: »Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.» 114 Aineisto 2012, 66–67. 115 Aineisto 2012, 118. 116 Me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen telttamajamme puretaankin, Jumalalla on taivaassa meitä varten ikuinen asunto, joka ei ole ihmiskätten työtä. Täällä ollessamme me huokailemme ja kaipaamme päästä pukeutumaan taivaalliseen asuumme, sillä sitten kun olemme pukeutuneet siihen, emme jää alastomiksi. Me, jotka vielä asumme tässä majassamme, huokailemme ahdistuneina. Emme haluaisi riisuutua vaan pukeutua uuteen asuun, niin että elämä kätkisi sisäänsä sen, mikä on kuolevaista. Juuri tähän Jumala on valmistanut meidät, ja vakuudeksi hän on antanut meille Hengen. 117 Minä päättelen, etteivät nykyisen ajan kärsimykset ole mitään sen kirkkauden rinnalla, joka vielä on ilmestyvä ja tuleva osaksemme. Koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä. Kaiken luodun on täytynyt taipua katoavaisuuden alaisuuteen, ei omasta tahdostaan, vaan hänen, joka sen on alistanut. Luomakunnalla on kuitenkin toivo, että myös se pääsee kerran pois katoavaisuuden orjuudesta, Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen. 118 Aineisto 2012, 84. 119 Aineisto 2012, 51. 120 Heinonen 2002, 23; Kurvinen 1940, 70; Lempiäinen 1985, 246. 121 Heinonen 2002, 23–24. 32 sillä ajatuksella, että sieltä löytäisi näkökulman vainajan ammattiin, rooliin elämässä, hänen elämänkulkuunsa tai käännekohtaan, johon voisi etsiä sopivan raamatunkohdan. Jos kuoleman taustalla on erityistä traagisuutta, pappi pyrki löytämään nimenomaan siihen sopivan raamatunkohdan.122 Myös ne papit, jotka hyödynsivät omia lempiraamatunkohtiansa, kertoivat miettivänsä raamatunkohdan uudestaan silloin, kun kyseessä on lapsen kuolema tai yllättävä kuolematapaus. Silloin raamatunkohdaksi yritettiin valita paremmin kyseiseen tilanteeseen sopiva kohta, joka huomioisi tilanteen erityispiirteet. P6 toi haastattelussa esille, että hän käyttää toimituksissa myös kirkkovuoden tekstejä. Hän kertoi näkevänsä kirkkovuoden tekstien käyttömahdollisuudet erityisen hyvänä joulun ja pääsiäisen tienoilla, sillä niihin juhliin vainajan läheisillä on kuitenkin olemassa jonkinlainen suhde. Lisäksi näihin juhliin liittyy monissa perheissä paljon muistoja ja yhdessäoloa. Näissä juhlissa myös läheisen poissaolo korostuu. P6 on ainut aineiston papeista, joka käytti kirkkovuoden tekstiä yhdessä seuratussa toimituksessa (P6T1). Toimitus pidettiin 21.12. eli aivan joulun alla. 123 Myös P2 ja P8 kertoivat joskus käyttävänsä kirkkovuoden tekstejä.124 Useat papeista kertoivat haastattelussa valitsevansa Raamatun tekstin toimituksiin itse. Jos toimituskeskustelussa kuitenkin nousi selvästi esiin raamatunkohta, joka on ollut vainajalle tai omaisille erityisen rakas, monet papit tarttuivat siihen. P7 toi esille, ettei välttämättä valitse raamatunkohtaa tai rukouksia valmiiksi. Pitkän työkokemuksen vuoksi käsikirja, kaava ja sen eri vaihtoehdot ovat niin tutut, että hän voi tehdä joitakin valintoja toimituksessa itse tilanteen mukaan.125 Suurimmassa osassa puheita, joissa raamatunluku sijoittui puheen alkuun, Raamatun tekstiä ei suuremmin selitetty puheessa vaan sen annettiin vaikuttaa omalla painollaan. Joissakin puheissa raamatunkohtaan tai siitä nousevaan teemaan viitattiin hyvin lyhyesti. Raamattumeditaatiotyyppiset puheet taas nimenomaan rakentuivat raamatunkohtien varaan ja puhe kulki eteenpäin niiden johdolla. 122 Aineisto 2012, 100–101. Aineisto 2012, 103–104. 124 Aineisto 2012, 34. 125 Aineisto 2012, 100–101, 118–119. 123 33 3.3.3. Raamatunkohdat raamattumeditaatioissa Raamattumeditaatiossa valitaan muutama raamatunkohta käsikirjan neljästä teemasta, jotka ovat katoavaisuus, valmistautuminen kuolemaan, kristityn toivo ja ikuinen elämä. Raamatunlukua voi rytmittää musiikki, hiljaisuus tai muu vastaava. Lukuja voidaan myös yhdistää puheeseen, jolloin mukaan on mahdollista saada myös persoonallista ainesta.126 Aineiston papeista kaksi, P3 ja P8, käytti raamattumeditaatiota. P3 perusteli raamattumeditaatioon siirtymistä sillä, että se on leimallisesti enemmän Raamatun sanan märehtimistä kuin elämänkerrallista yleispuhetta, mikä sopii hyvin hänen suuhunsa.127 P8 taas kertoi pitävänsä raamattumeditaatioon sisältyvästä dialogin mahdollisuudesta. Puhe ei ole papin yksinpuhelua vaan on parhaimmillaan keskustelua Raamatun sanan kanssa.128 Luen raamattumeditaatioksi myös P1:n puheet, vaikka hän ei itse puhunut siitä. P1:n puhe ei nimittäin rytmittynyt perinteisen puheen mukaan, vaan hän käytti lyhyitä raamatunkohtia ja muita tekstejä ja runoja puheessaan ja kuljetti niiden kautta puheen juonta eteenpäin. Siksi hänen puheensa on lähempänä raamattumeditaatiota kuin perinteistä puhetta. Raamattumeditaatiota käyttävillä papeilla oli puheissaan hyvin erilaiset painotukset. P3 hyödynsi puheissaan raamatunkohtia runsaasti. Puhe oli lähinnä Raamatun lukemista ja luettavien tekstien lyhyttä selittämistä. Toimituksessa P3T1 pappi oli valinnut puheeseen kolme raamatunkohtaa ikuinen elämä teemasta 129 ja yhden katoavaisuusteemasta. Lisäksi hän hyödynsi yhtä perinteisen puheen raamattuvaihtoehdoista130 ja yhtä raamatunkohtaa, joka löytyy esimerkkipuheesta131. Jälkimmäisessä toimituksessa P3T2 pappi hyödynsi tasaisemmin kaikkia raamattumeditaation neljää teemaa: kolme raamatunkohtaa oli valittu ikuisen elämän teemasta, kaksi kohtaa katoavaisuudesta132 ja yhdet tekstit teemoista valmistautuminen kuolemaan ja kristityn toivo. Lisäksi hän hyödynsi kirkkoisien ajatuksia kuolemasta. Vaikka jälkimmäisessä toimituksessa P3 käsitteli eri teemoja laajemmin, ovat ikuisen elämän teemat painottuneina molemmissa puheissa.133 126 Kirkollisten toimitusten opas 2006, 91. Aineisto 2012, 51. 128 Aineisto 2012, 138–139. 129 Room. 14:7–9; Jes. 65:17–18; Joh. 3:16–17 130 Joh. 11:25 131 Job. 19:25. 132 Saarn. 3:1–8; Jes. 40:6–8. 133 Aineisto 2012, 51. 127 34 P8 taas käytti puheessa enemmän aikaa elämän katoavaisuuden pohtimiseen. Hän hyödynsi molemmissa raamattumeditaation tekstivaihtoehdoissa kahta kohtaa katoavaisuuden teemasta ja lisäksi jälkimmäisessä toimituksessa yhtä kohtaa kristityn toivo -teemasta.134 Raamatunkohtien lisäksi P8 käytti dialogin osana myös lainauksia runoilijoilta, näyttelijöiltä ja muilta ajattelijoilta. Lainausten avulla lähinnä sanoitettiin surua, ja lisäksi molemmissa toimituksissa hyödynnettiin lainausta, joka toi näkökulmia iankaikkisuuteen. P8 toi myös vahvasti esille, että hän pyrkii valinnoillaan tekemään toimituksesta vainajan näköisen. Persoonallisen sävyn hän pyrki luomaan valitsemalla raamatunkohtia niin, että toimituksen tunnelma olisi vainajan elämän ja persoonan kanssa yhdessä linjassa.135 P1:n tapa pitää puheita ei kuitenkaan nouse niinkään raamattumeditaatiosta vaan hänen omasta, persoonallisesta tavastaan rakentaa toimitus. Siinä näkyy vahvasti papin taiteellinen harrastuneisuus ja pitkä sielunhoito- ja kriisityökokemus. P1 käytti puheessa toisaalta lyhyitä raamatunkohtia mutta paljon myös esimerkiksi runoja. 3.3.4. Muut lainaukset Raamatun tekstien rinnalla Raamatun tekstien ohella papit hyödynsivät puheissaan paljon lainauksia kirkkoisiltä, teologeilta, filosofeilta, runoilijoilta, virsirunoilijoilta ja näyttelijöiltä. Näitä lainauksia käytettiin erityisesti elämän rajallisuuden, surun ja tuonpuoleisuuden kuvaamisessa. Kirkkoisien tai muiden teologien tekstejä lainattaessa haettiin erityisesti lisää näkökulmia kristilliseen käsitykseen kuolemasta, ylösnousemuksesta ja tuonpuoleisesta. 136 Muilla lainauksilla taas pyrittiin enemmän kuvaamaan yleensä ihmisten ja erityisesti omaisten kokemusta kuoleman äärellä. Kokemukseen sisällytettiin muun muassa suru, elämän rajallisuuden tunnustaminen sekä oman elämän arviointi. P1 toi haastattelussa esille runollisen kielen ja lyriikan mahdollisuudet siunauspuheessa. – – runoilla voi ilmaista jotakin sellaista, joita suorasanaisesti on hyvin vaikea [ilmaista]. Kuolema, elämä on sellaisia asioita – – ne on sillä tavalla niin vaikeesti lähestyttävissä. Eikä niitä voi järjellisesti ja tämmösellä selkokielellä loppuun asti ilmaista. Että runolla voi viitata johonkin semmoseen, ehkä vähän niin kun syvempään. (P2H)137 134 Saarn. 3:1–8; Jes. 38:12; Ps. 73:23–26. Aineisto 2012, 142. 136 Aineisto 2012, 55. 137 Aineisto 2012, 15. 135 35 Se, millaisia sisältöjä muun muassa lainauksilla haluttiin avata, selviää tarkemmin seuraavissa puheiden sisältöä käsittelevässä kolmessa luvussa, joissa käsittelen yksityiskohtaisemmin sitä, millaisia sisältöjä papit toivat puheissa esille ja miten eri sisällöt painottuivat. Kolme pääteemaa puheissa olivat vainajan elämä, omaisten kokemus kuoleman äärellä ja kristinuskon tilanteeseen tuoma erityissanoma. Papit, jotka käyttivät palikkamallia (erityisesti P4 ja P5), kävivät tasaisesti läpi kaikki isot teemat. Myös P6 ja P1 hyödynsivät puheissa kaikkia kolmea teemaa, mutta heidän tapansa rakentaa puhe oli hyvin erilainen kuin kahdella aiemmalla. P2 ja P7 painottivat vainajan elämää ja kristillistä sanomaan, ja pohdintoja yleensä kuoleman äärellä oli varsin vähän. P3 painotti kahta viimeistä teemaa, kuten myös P8. P8 tosin keskittyi kaikista eniten elämän katoavaisuuden pohdintoihin. 4. Vainajan persoona ja elämä 4.1. Elämänkerralisen aineksen asema siunauspuheessa Siunauspuhe eroaa muista kasuaalipuheista siinä, että hautaan siunaamisessa siunattavan elämä on kokonaisuudessaan takanapäin. Siunattavan yksilöllinen persoona ja ainutkertainen elämänkulku on siis tiedossa. Tämä antaa mielenkiintoisen mahdollisuuden kuvata ja puheessa vainajan elämää.138 Miten tämä mahdollisuus hyödynnetään siunauspuheissa? Kirkkokäsikirjassa ja kirkollisten toimitusten oppaassa molemmissa ehdotetaan yhdeksi puheen osaksi vainajan elämän muistelua.139 Aiemmissa käsikirjoissa, oppaissa ja saarnaoppaissa mainitaan, että muistelu ei saa olla liian ylistävää vaan sen tulee olla maltillista. Vielä varhaisemmissa käsikirjoissa muisteluun liittyvistä riskeistä jopa varoitetaan. Ristiriitainen suhde elämänkerrallisen aineksen rooliin hautauspuheessa nousee hautauspuheen historiasta, sillä elämänkerrallisen osion sisältö on vaihdellut vainajan liioittelevasta ylistämisestä hänen elämästään vaikenemiseen. Persoonallinen aines ja kristinuskon sanoma on myös asetettu vastakkain kilpailevaan asetelmaan.140 Kurvinen toi esille, että hautauspuheen vaikein ongelma on se, kuinka paljon hautauspuhe on todistusta kristinuskon yleisistä totuuksista ja kuinka paljon taas vainajan persoona saa huomiota. Kurvinen kuitenkin esittää, että persoona täytyy huomioida jollain tavalla mutta se on vain palvelevassa roolissa 138 Heinonen 2002, 15. Kirkollisten toimitusten opas 2006, 92. 140 Heinonen 2002, 20–23. 139 36 ja tärkeämpää on Jumalan sanan julistaminen. Hän esittää, että hautauspuheessa riittää, kun vainajaan viitataan lyhyesti niin että kuulija tajuaa, että käsitellään juuri tässä toimituksessa siunattavaa henkilöä ja hänen elämäänsä. Hautauspuheessa ei saa sortua liikaan ylistelyyn mutta ei myöskään tuomitsemiseen. Koko puhetta ei Kurvisen mukaan tarvitse saada persoonalliseen valoon, vaan riittää, että esimerkiksi puheen alku on persoonallinen, jonka jälkeen siirrytään yleisiin uskontotuuksiin.141 Heinonen taas tuo esille, että evankeliumi kyetään vastaanottamaan vain jos sanoma puhuttelee henkilökohtaisesti ja jos saarnaajan viestiin sisällytetään vastaanottajien odotukset, toiveet ja tarpeet.142 Elämäntilanteen ja kristillisen uskon oppisisällön välinen jännite kasuaalipuheissa johtuu usein elämäntilanteen ahtaasta teologisesta ymmärtämisestä. Parhaimmillaan kasuaalipuheen varsinainen ydinkohta on, että siinä tulkitaan kyseistä tilannetta kristillisen perinteen ja uskon valossa. Näin myös kuulijoita autetaan selviämään käsillä olevasta elämän käännekohdasta ja tajuamaan oma asemansa Jumalan kaitselmuksessa.143 Aineiston hautauspuheista voi nähdä, että papeilla on hyvin erilaisia tapoja tuoda vainajan elämää ja persoonaa esille siunauspuheessa. Haastatteluissa papit kuvasivat erilaisia syitä vainajasta puhumisen moninaisiin tapoihin ja perustelivat samalla omaa tapaansa. Toisaalta persoonallinen aines koettiin hyväksi ja jopa välttämättömäksi, ja toisaalta vainajan elämästä kertominen nähtiin siunauspuheessa ongelmallisena. Lähes jokainen pappi mainitsi haastattelussa oma-aloitteisesti, että papin tehtävä ei ole kertoa siunauspuheessa vainajan elämäkertaa. Tämä kommentti jo itsessään kertoo, että papit ovat miettineet elämäkerrallisen ja persoonallisen aineksen käyttöä siunauspuheessa ja löytäneet siitä jotakin ongelmallista. Se, mitä papit kertoivat vainajasta ja miten he puhuivat hänestä, vaihteli pappien ja toimitusten välillä suuresti. P2:n puheet olivat suurimmaksi osin vainajan elämästä kertomista, kun taas P3 ei maininnut siunauspuheessa vainajaa juuri ollenkaan.144 141 Kurvinen 1940, 63, 70–71. Heinonen 2002, 28. 143 Heinonen 2002, 23, 28; Sihvo 1992, 80–81. 144 Aineisto 2012, 20, 52–53. 142 37 4.2. Persoonalliseen ainekseen liittyvät haasteet ja niihin liittyvät ratkaisut Komulainen tuo siunauspuhetta käsittelevässä artikkelissaan esille, että siunauspuhe edellyttää hienotunteisuutta. Kaikki, mitä pappi on saanut kuulla toimituskeskustelussa, ei sovi välttämättä siunauspuheeseen.145 Pappien haastatteluissa tämä näkökulma ei kuitenkaan noussut ensisijaiseksi kysymykseksi tai haasteeksi persoonallisen aineksen käyttämisessä. Haastatteluissa papit toivat monipuolisesti esille asioita, jotka tekevät vainajan elämästä ja persoonasta puhumisen haastavaksi siunauspuheessa. Ensinnäkin he nostivat esille sen, että papit hyvin harvoin tuntevat vainajaa tai omaisia (P1, P3, P6, P7, P8146). Hautaan siunaamisessa pappi on se henkilö, joka läsnäolijoista tuntee vainajan kaikista huonoiten – varsinkin suuressa kaupunkiseurakunnassa. Siksi papit kokivat, että he eivät ole sopivia henkilöitä kertomaan vainajan elämäkertaa, vaikka sitä heiltä toimituskeskusteluissa pyydettäisiin. Papit kertoivatkin, että monesti he selittävät toimituskeskustelussa näkökulmaansa elämäkerran kertomiseen mutta samalla rohkaisevat omaisia muistelemaan vainajaa itse hautaan siunaamisen jälkeen järjestettävässä muistotilaisuudessa. Toinen haaste, jonka papit toivat esille, oli se että toimituskeskusteluissa he kuulevat vain yhden tai muutaman omaisen kokemuksen vainajasta. Papit kokivat hyvin ongelmalliseksi sen, jos pappi sanoittaa puheessaan vainajasta yhtä totuutta. Läsnäolijoilla voi olla hyvin erilaisia kokemuksia edesmenneestä. Omaisten joukossa saattaa olla ihmisiä, joilla oli erityisen läheiset ja rakkaat välit edesmenneeseen, mutta myös joku, joka oli vainajan kanssa suurissa erimielisyyksissä.147 Haastatteluissa kävi myös ilmi, ettei ole tavatonta, että hautaan siunaamisen jälkeen järjestetäänkin kaksi erillistä muistotilaisuutta, kun kaikki edesmenneen läheiset eivät koe sopivansa samaan tilaan.148 Papit kokivat siis, että heidän tulee olla hyvin varovaisia sen tiedon suhteen mitä he saavat kuulla vainajasta, jotta he eivät sanoita vain yhden omaisen kokemusta. Sen lisäksi, että omaisilla voi olla hyvin erilaisia kokemuksia vainajasta, he eivät välillä puhu vainajasta täysin totuudenmukaisesti. Pappeja halutaan säästellä ikäviltä asioilta tai ikäviä asioita ei haluta muistella. Vainajasta ei myöskään 145 Komulainen 2001, 356. Aineisto 2012, 14, 20, 52–53, 105–106, 118, 138. 147 Aineisto 2012, 102. 148 Aineisto 2012, 139–140. 146 38 haluta puhua pahaa, vaikka taustalla voi olla hyvin vaikea yhteinen historia. Tällöin kuitenkin pappi saattaa saada vainajasta täysin vääränlaisen kuvan. – – elikä se miksi minä tota olen entistä varovaisempi sanomaan mitään, jos mä en ihmistä tiedä, koska mä voin tehdä ihan konkreettisia,… kun pappia säästellään usein, pappia säästetään semmosista ikävistä asioista, ei vainajasta kerrota papille ikäviä asioita, – – en mä tiedä puhuuko ne totta ja ymmärsinkö mitä ne sanoivat. Että hän oli koko suvun rakastama näin he minulle sanoivat ja siellä saattaa olla aivan hirveet riidat ja oli kuinka kärttyinen tahansa, mutta pappia säästetään siltä, että ei sille nyt sanota, että meillä oli aivan hirveet riidat ja se teki kaikkea. Pappia säästetään sillä, että ei puhuta vainajasta, ikään kun pahaa – –. (P7H)149 Vainajasta puhumiseen liittyvistä haasteista huolimatta suurin osa papeista kertoi haastattelussa, että persoonallisella ja elämänkerrallisella aineksella on tärkeä paikkansa siunauspuheessa. Tärkeää kuitenkin on, että persoonallista ainesta voitaisiin käyttää niin, että kaikille erilaisille kokemuksille olisi tilaa eikä sanoitettaisi vain yhtä totuutta. Papit ratkaisivat puheissaan tämän erilaisiin kokemuksiin ja kertomuksiin liittyvän haasteen monilla eri tavoilla: P3 ja P8 pelasivat varman päälle eivätkä puhuneet puheissaan juurikaan vainajan elämästä. Molemmat kertoivat kuitenkin haastatteluissa, että vainajan elämä ja persoona vaikuttaa toimituksen sävyyn ja tekstivalintoihin.150 P5 ja P6 taas siirsivät vastuun elämänkerrallisen aineksen sisällöstä omaisille. Kertoessaan vainajan elämästä he sanoittivat hyvin selvästi, että ”näin heille on kerrottu”. Näin tehdessään vastuu kuvauksesta siirtyi selvästi omaisille, joilta pappi oli tiedot saanut. P6 kertoi puheessa jopa nimeltä mainiten, kenen henkilön kuvaukseen hän viittaa puheessaan. Hän toi puheessa selvästi esille, milloin viittasi omaisten kertomukseen ja milloin kyse on hänen tulkinnastaan tai asioiden yhdistämisestä.151 P7 ja P4 käyttivät vainajasta puhuessaan epämääräisempää sananvalintaa ”olen ymmärtänyt” tai ”olen tullut siihen ymmärrykseen”. Tällainen muotoilu sisältää toisaalta ajatuksen, että käsitys on syntynyt jonkun kertomuksen pohjalta. Toisaalta ymmärtäminen-sanan käytöllä tehdään pesäeroa siihen, että papin kertoma kuvaus olisi ainut näkökulma edesmenneen elämään. Sananvalinta sisältää myös sen mahdollisuuden, että pappi on yksinkertaisesti ymmärtänyt väärin.152 Useassa toimituksessa papit sanoivat, että jokaisella on omat muistonsa. Näin he antoivat tilaa kaikkien läsnäolijoiden omille kokemuksille 149 Aineisto 2012, 123. Aineisto 2012, 138. 151 Aineisto 2012, 102. 152 Aineisto 2012, 118. 150 39 edesmenneestä. Samalla pystytään myös aktiivisesti herättelemään jokaisen omia muistoja vainajasta niitä tarkemmin sanoittamatta. Näin toimimalla ei myöskään ole riskiä yhden totuuden sanoittamisesta. P1 hyödynsi rohkeasti persoonallista ainesta, nivoi sen tiivisti osaksi puhetta ja pyrki sitä kautta puhuttelemaan omaisia. Tällainen ote on kuitenkin erityisen haasteellinen, sillä persoonallista aineistoa sovelletaan siinä rohkeasti. Tapa vaatiikin hyvää ihmistuntemusta ja luottamusta itseen ja omaan lähestymistapaan. Pappien P2, P4, P5, ja P7 puheista oli puolestaan löydettävissä selvä elämänkerrallinen osio, jossa puhuttiin vainajan elämästä ja persoonasta. Osion pituus ja pappien lähestymistavat saattoivat olla kuitenkin hyvin erilaiset. P2:lla vainaja-osuus saattoi olla jopa kolme neljäsosaa koko puheen pituudesta. Papeista kolmella (P4, P5 ja P7) osuuden pituus oli noin kolmasosa koko puheen pituudesta. P6 ja P8 viittasivat lyhyesti vainajan elämään – tosin P6 hyödynsi enemmän aineistoa toimituskeskustelusta. P2, P4 ja P5 kuvailivat vainajan elämänvaiheita ja persoonaa kaikkein yksityiskohtaisimmin. P1:n siunauspuheet oli rakennettu niin, että niissä vainajan elämä ja persoona kulkevat puheessa mukana koko ajan. Kuten pappi itse kuvaili, hän pyrkii ”puhuttelemaan omaisia vainajan kautta”.153 4.3. Persoonallisen aineksen käyttäminen siunauspuheessa Kuten edellä on käynyt ilmi, lähes kaikki papit päätyivät kertomaan jotakin vainajasta. Papit halusivat puhua vainajasta, sillä he näkivät, että tämän kyseisen henkilön elämä oli ollut arvokas (P7H)154. Muutamat papit toivat esille myös, että kuolemassa henkilön elämä tulee valmiiksi ja siinä voidaan nähdä, millainen tämä elämä kokonaisuudessaan oli. Hautaan siunaamisessa tulisi kunnioittaa koko tuota elettyä elämää. Siksi papit pitivätkin tärkeänä, että hautaan siunatessa ei vain muisteltaisi kuolemaa vaan että vainajan elämä nähtäisiin kokonaisuudessaan.(P8H)155 Aina haluan kuitenkin puhua vainajasta – – ollaan niin kun tän ihmisen muiston äärellä, ja minä olen usein sanonutkin se siinä johdannossa, että tänään muistelemme, tänään kunnioitamme, tänään kiitämme ja tänään tahdomme jättää hänet hyvän Jumalan haltuun, et siinä on niin kun niitä motiiveja siihen kokoontumiseen. (P2H)156 153 Aineisto 2012, 14. Aineisto 2012, 123. 155 Aineisto 2012, 138. 156 Aineisto 2012, 31. 154 40 – – yritän kuitenkin liittyä vainajan ja sen elämän piirtoon, ja varsinkin sitten jos on vanha, vanhus, joka on ollut pitkään hoidossa niin, et se koko elämä niin kun piirtys esiin, ettei vaan siinä sairausvuodet. Et siinä hautajaisista myöskin niin kun kiitetään ja kunnioitetaan sitä elämää, mikä on eletty, mikä on tullut valmiiks. (P8H)157 Heinonen tuo esille, että vainajasta puhumalla saadaan herätettyä omaisten huomio. Omaiset ovat nimittäin kiinnostuneita jokaisesta sanasta, joka edesmenneestä lausutaan, ja he ovat kokoontuneet hautaan siunaamiseen juuri tietty henkilö mielessään. Monesti riittää, että vainajaan viitataan lyhyesti muutamalla sanalla, varsinkin jos puheen sisältö on sellainen, että siinä on liittymäkohtia vainajan elämään. Monesti kuolleen ihmisen luonteessa ja elämässä on joitakin sellaisia piirteitä, joita voi käyttää puheessa hyväkseen. Ei ole kahta luonteeltaan täysin samanlaista ihmistä.158 Osa papeista kuvasi, että persoonallisen aineksen käyttö oli erityisen haasteellista, jos omaiset olivat toimituskeskusteluissa puheissaan hyvin pidättyväisiä. Tuolloin persoonallista sävyä oli vaikea luoda ja puhe jää yleiselle tasolle. (P6H)159 Edellisessä luvussa 4.1.olen kuvannut, millaisia haasteita papit kokivat omaisten kertomusten hyödyntämisessä siunauspuheessa. Suurin osa aineiston papeista oli kuitenkin päätynyt haasteiden kokemisesta huolimatta siihen, että he haluavat kertoa puheessa vainajasta ja liittyä jotenkin hänen elämäänsä. Papit toivat vainajan elämää esille nimenomaan kiitollisuuden näkökulmasta. Muistelun suuntaa siunauspuheessa ohjasi ajatus, että toimituksessa muistellaan sitä hyvää, jota läheiset olivat saaneet edesmenneen henkilön kautta. Papin tehtävä ei ole lisätä surua, kyllä sitä surua on sanomattakin siinä tilanteessa, vaan oikealla tavalla toivon mukaan kauniisti niin kun raottaa kiitollisuuden verhoa, että tänään muistelemme kaikkea sitä hyvää, mitä, mitä te olette rakkaan ihmisen kautta saaneet. (P2H)160 Tavat lähestyä vainajan elämää ja persoonaa vaihtelevat sen sijaan suuresti, kuten myös ne asiat, joita vainajasta kerrottiin. Perustan elämänkerralliselle ainekselle loivat toimituskeskustelussa esille tulleet omaisten kertomukset ja kuvaukset. Toisaalta papit tarttuivat tähän ainekseen hyvin eri tavoin ja toivat kertomuksista aineksia siunauspuheeseen eri näkökulmista. Seuraavissa luvuissa kuvailen, miten papit käyttivät omaisten kertomuksia ja kuvauksia hyödykseen siunauspuheissa. Ensimmäisen ryhmän luovat ne papit, jotka selvästi kuvasivat 157 Aineisto 2012, 138. Heinonen 2002, 26, 29; Kurvinen 1940, 64. 159 Aineisto 2012, 101. 160 Aineisto 2012, 32. 158 41 puheessa vainajan persoonaa tai elämänvaiheita. Toisen ryhmän luovat ne papit, jotka pyrkivät herättämään puheessaan omaisten muistoja ilman että he kuitenkaan kuvailevat vainajaa itse. Kolmas ryhmä päätyi siihen, ettei puheessa juurikaan liitytä vainajan elämään. 4.3.1. Vainajan persoonan ja elämänvaiheiden sanallinen kuvaaminen Ensimmäisen ryhmän luovat ne papit, jotka toivat toimituksissaan vainajan elämästä selviä elementtejä siunauspuheeseen. Vainajaa ja hänen elämäänsä kuvailtiin joko laajasti elämän kokonaiskuvaa luoden tai siitä kerrottiin selvästi vain joitakin näkökulmia. Yksi aineistossa näkyvä tapa käyttää elämäkerrallista ainesta oli pyrkiä luomaan kuva vainajan elämänkaaresta, elämästä kokonaisuudessaan – missä henkilö oli syntynyt, missä hän asui elämänsä aikana, mitä keskeisiä muutoksia hänellä oli elämänsä aikana ja millaisia hänen ihmissuhteensa olivat. Tätä elämänkaarimallia edusti vahvimmin P7, mutta myös P1, P2, P5 ja P8 hyödynsivät näitä elementtejä. Elämänkaarta näin kuvaillessa pysytään persoonallisen aineiston osalta hyvin varmalla alueella, sillä kuvattavat asiat, asuinpaikat, ammatit ja suuret elämän muutokset ovat ikään kuin varmaa tietoa, johon liittyy hyvin vähän tulkintaa. Silloin myös väärinymmärryksen riski on pieni. Elämänkaarta kuvatessaan papit käyttivät näitä faktoja kiinnekohtina vainajan elämään, ja näiden faktojen ympärille kaikki saivat yhdistää omat muistonsa niihin vaiheisiin, joissa he olivat itse mukana. Osa tätä lähestymistapaa käyttävistä papeista otti puheeseensa kiinnekohtia monesta vainajan elämänvaiheesta: Näin olen ymmärtänyt, teidän koti oli aika suuri perhe. Osa lapsista menehtyi jo nuorena, mutta veljellä on muistoja sieltä, minkälainen sisko hän on, minkälaisia asioita yhdessä teitte, minkälainen oli teidän perheen elämä, minkälaisia asioita sinne elämän – –. Ja siitä se matka jatkui eteenpäin. Aikanaan työ toi Helsinkiin XX-toimistoon, toimistotehtäviin. Löytyi puoliso ja solmittiin liitto, avioliitto ja pitkältä yhteiseltä taipaleelta, siinä oli puolisoilla paljon yhteistä. Monia hetkiä olitte yhdessä, asioita oli hoidettava, ilot ja itkut, terveydet ja sairaudet yhdessä. Olen ymmärtänyt, että lukeminen, matkat – – elämän harrastukset olivat elämän [tärkeitä asioita].(P7T1)161 Monissa toimituksissa vainajan elämänkaarta tuotiin esille mainitsemalla vainajan erilaisia rooleja elämässä. Erilaiset roolit tuovat luontevasti esille sen, 161 42 Aineisto 2012, 109. että omaisilla on jokaisella omanlainen suhteensa vainajaan ja siten hyvin erilaiset muistot. Omaiset itse tietävät, millainen edesmennyt henkilö oli näissä elämänsä eri tehtävissä, ja voivat liittää muistonsa niihin. NN:n omaiset ja ystävät, te olette joutuneet luopumaan läheisestä ihmisestä, puolisosta, isästä, isoisästä, ystävästä. (P4T1)162 Papit, jotka käyttivät elämänkaarta vain yhtenä näkökulmana vainajan elämään, saattoivat hyvin lyhyesti kuvata matkaa synnyinkodista vainajan viimeiseen kotiin. Tällaisen kaaren loi myös P8, vaikka hän muuten puhui siunauspuheessa hyvin vähän vainajasta. Elämänkaari saatettiin tuoda esille puhumalla vainajan iästä: ”80 vuotta elämää. Siihen mahtuu monia erilaisia elämän vaiheita.” Esimerkki lyhyestä elämänkaaren kuvauksesta löytyy toimituksesta P1T1. NN:n elämään mahtui paljon asioita. Synnyinkodista Karjalohjalta aina viimeiseen kotiin Tapiolan sateenkaareen ja sen päässä löytyi monia, monia elämän aarteita. (P1T1)163 Elämänkaaren loppuun sijoittuu kuolema. Niissä tilanteissa, joissa kuolemaan oli liittynyt erityistä traagisuutta, sairautta tai kuolema oli tullut yllättäen, papit sanoittivat vainajan elämään myös viimeisiä hetkiä ja kuolemaa tai viittasivat niihin. Erityiseen kuolemantapaan viittasi myös P3, joka muuten ei juuri kuvannut vainajia puheissaan. Toinen tapa kuvata vainajan elämää aineiston puheissa oli keskittyä enemmän vainajan persoonaan. Persoonaa saatettiin luonnehtia yksityiskohtaisesti kuvailemalla esimerkiksi edesmenneen henkilön luonnetta, harrastuksia, arvoja, kiinnostuksen kohteita tai ihmissuhteita. Vainajan kuvaaminen näiden kautta korostui erityisesti papeilla P2, P4 ja P5. Yksittäisiä persoonaa kuvaavia sanoja tai lauseita tosin löytyi lähes jokaisesta puheesta. Vainajan persoonaa kokonaisvaltaisemmin kuvatessa pyrittiin maalamaan jonkinlainen kuva siitä, millainen edesmennyt henkilö oli eläessään: kuka oli ja on se ihminen, jota nyt ollaan saattamassa hautaan? Persoonaan keskittyvissä kuvauksissa papit näkivät tarvetta tuoda esille erityisesti sitä, että he nojaavat kertomuksessaan jonkun omaisen kokemukseen. Jollakin toisella läsnäolijalla voi nimittäin olla erilaiset muistot vainajasta kuin sillä, joka on kertonut muistojaan papille. Vainajan persoonaa kuvaillessaan papit olivat usein hyvin uskollisia sille, 162 163 Aineisto 2012, 59. Aineisto 2012, 4. 43 mitä omaiset olivat vainajasta toimituskeskustelussa kertoneet ja miten häntä kuvailleet. Saamieni tietojen mukaan NN oli luonteeltaan monisärmäinen taiteilijasielu. Hän oli myös utelias ja lähti mielellään erilaisiin asioihin mukaan. NN piti esiintymisestä ja eteenkin nuoruudessaan hän oli hyvin tunnettu voimistelija ja luistelija. Ei olekaan ihme, että NN:n sydäntä lähellä oli aina loppuun asti urheilu. NN myös piti erityisen paljon luonnosta ja esimerkiksi sisustamisesta. Hän tykkäsi liikkua rauhassa luonnossa ja piti myös luontoa tärkeänä. NN kunnioitti ja arvosti kaikkea luonnossa kasvavaa. Hän myös piti erityisen paljon luonnonläheisestä Tapiolasta ja arvosti kaikkea esteettisesti kaunista. (P5T1)164 Mikäli toimituskeskusteluissa oli tullut esille, että vainajalle olivat jotkut kristilliset tavat tärkeitä, niihin myös viitattiin puheessa. Näin esimerkiksi P4 ja P5. Osa papeista toi myös aktiivisemmin esille kristinuskon merkitystä vainajan elämässä viittaamalla esimerkiksi kasteeseen. Sen sijaan, että pappi olisi kuvannut vainajan elämänkaarta tai muistellut vainajan persoonaa, lähtökohdaksi voitiin ottaa yksi tai muutama näkökulma tai henkilöä saatettiin pyrkiä kuvaamaan kokonaisvaltaisemmin. P4 esimerkiksi kyllä kuvasi vainajaa ja hänen elämänvaiheitaan muutamin sanoin, mutta samalla hän kertoi pyrkivänsä löytämään omaisten kertomuksen keskeltä jonkin ydinnäkökulman vainajaan. P4 kertoikin haastattelussa kokevansa, että faktarimpsuja mielenkiintoisempaa on, kuka ihminen oli, mitä asioita hän elämässä rakasti ja mitä hänestä jää elämään.165 Toimituksissaan P4 sanoitti tätä näkökulmaa muun muassa seuraavasti: Vertasitte NN isäänne tammeen, sitkeään ja vahvaan puuhun, joka myös viihtyy siellä, missä vettä on tarjolla. Tammi elää paljon kauemmin kuin ihminen, ja silti silläkin on rajansa. (P4T1)166 P6 ei kertonut laajemmin vainajan elämänkertaa, vaan hän nosti omaisten kertomuksesta jonkin näkökulman, jota sitten saattoi laajentaa muuhun pohdiskeluun siunauspuheessa. 167 Puheessa hän sanoitti toimintatapansa hyvin selkeästi: Kun tapasin NN:n, niin hän kertoi äitinsä elämänvaiheista ja asioista, jotka olivat hänelle tärkeitä. Montakin asiaa nousi esiin. Nostan niistä yhden. (P6T1)168 Toimintatapa korostaa sitä, että pappi ei ole kertomassa koko totuutta vainajasta mutta haluaa tuoda yhden näkökulman omaisten kertomuksista. 164 Aineisto 2012, 76. Aineisto 2012, 71. 166 Aineisto 2012, 59. 167 Aineisto 2012, 105–106. 168 Aineisto 2012, 91. 165 44 Yksi aineistosta noussut mielenkiintoinen tapa tuoda vainajan persoonaa ja ajattelua mukaan siunauspuheeseen oli ajatuksen lainaaminen vainajalta. Näin tapahtui kahdessa toimituksessa. Lainauksen käyttäminen vainajalta oli aineistossa hyvin poikkeuksellista, ja tapa nouseekin enemmän kyseisistä omaisista ja vainajasta kuin pappien tavasta käyttää vainajien ajatuksia siunauspuheessa. Toimituksessa P2T1 vainaja oli papille entuudestaan tuttu: vainaja oli ammattinsa puitteissa ollut aiemmin kirkossa luennoimassa ja kouluttamassa pappeja. Siten vainajan pohdinnat olivat toimittavalle papille tuttuja.169 Toinen lainaus liittyi puolestaan nuoreen mieheen, joka oli joskus ennen kuolemaansa puhunut omista hautajaisistaan ja siitä, millaisen tunnelman hän toivoisi niissä olevan. Papin ote lainauksen käyttämisessä oli vahvasti sielunhoidollinen. NN sanoi joskus, että hän toivoisi, että hänen hautajaisensa eivät olisi raskas vaan iloinen juhla. Äkkikuoleman äärellä ihmismieli taipuu hyvin vaivalloisesti iloon. (P1T2)170 P1:llä oli hyvin omaintakeinen ja rohkea tyyli käyttää elämänkerrallista ainesta. Hän veikin pisimmälle ajatuksen siitä, miten puhutella omaisia vainajan kautta. Tapa, jolla hän hyödynsi toimituskeskustelussa saanutta materiaalia, vaatii sen, että omaiset ovat itse osanneet sanoittaa kokemustaan taitavasti. Tapa vaatii myös papilta hyvää ihmistuntemusta, kokemusta ja varmuutta, jotta hän ei tee vääriä tulkintoja. Toimiessaan tällainen tapa puhutella omaisia vainajan kautta on kuitenkin hyvin vaikuttava ja puhutteleva. NN ja XX. Äitinne oli ja on edelleen vaikuttava ihminen teidän elämässänne. Hänen kauttaan olette saaneet Jumalalta suurimman lahjan, elämän lahjan. Hän antoi teille rakkautta ja turvaa omalla aidolla ja vahvalla tavallaan ja sen varassa on ollut hyvä lähteä kohtaamaan oma elämä, oman elämän haasteita ja myöhemmin tätä huolenpitoa on saanut osakseen myös teidän perheenne ja läheisenne. On kiitoksen aika. NN, AA ja XX. Mumminne oli teille rakas ja läheinen, ja te hänelle. Te elätte kovasti toisenlaisessa maailmassa kuin mumminne, jonka lapsuuden ja nuoruuden aikaa varjosti sota-aika. Mutta hän on hyvänä esimerkkinä teille elämästä, jossa ei säästetä vaivannäköä ja työtä hyvien asioiden eteen. Hän varmasti toivoisi, että te osaisitte elää totuudellisesti ja rakkaudellisesti toisistanne huolta pitäen. On kiitoksen aika. EE. Sinä sait elää NN:n rinnalla puolitoista vuosikymmentä. Te autoitte, tuitte ja rohkaisitte toisianne. Teille avautui toistenne myötä suurenmoinen lahja syventää ja rikastuttaa elämää. Sait saatella häntä surulla ja haikeudella pois tästä elämästä. – – On kiitoksen aika. (P1T1)171 169 Aineisto 2012, 25. Aineisto 2012, 10. 171 Aineisto 2012, 4–5. 170 45 Monet papit mainitsivat persoonalliseen ainekseen liittyvistä haasteista ja myös kertoivat, mitä keinoja he käyttivät ratkaistakseen tulkintoihin ja toisistaan poikkeaviin kokemuksiin liittyvät ongelmat. P1 poikkesi tässä suhteessa muista: hän hyödynsi hyvin rohkeasti saamaansa aineistoa ja teki sen pohjalta myös tulkintoja. Toimituksessa, jonka jälkeen järjestettiin kaksi eri muistotilaisuutta, hän kehoitti rohkeasti siunauspuheessaan omaisia elämään sovussa. Pitäkää myös huolta toinen toisistanne. Rakkaudellista huolta surun keskellä muistaen vielä Paavalin ohjeet: ”Eläkää sovussa kaikkien kanssa, mikäli teistä riippuu.” Ja Raamattu sanoo: ”Elämä katoaa, mutta rakkaus on ikuinen.” Osoittakaa sitä rakkautta, jota tunsitte NN:ää kohtaan myös läheisiänne ja niitä kohtaan, joita tapaatte. (P1T2)172 4.3.2. Omaisten muistojen herättäminen Omanlaisensa taitolaji on tuoda vainajan elämä siunauspuheeseen ilman, että pappi itse juurikaan kuvailee vainajan elämänvaiheita.173 Tätä lähestymistapaa hyödynsi lähtökohtaisesti P8, mutta myös muut käyttivät sitä pienemmissä määrin. Yksi tapa on puhua enemmänkin omaisten muistoista ja asioista, joista he ovat vainajalle kiitollisia, ei niinkään suoraan vainajasta. Ja muistot ovat hyvä perintö – – auttavat meitä pitkälle elämän jatkumisessa. Tänään on aika surra, tänään on myös aika kiittää. Kiittää siitä kaikesta mitä äidin, mummon NN kautta elämäämme olemme saaneet. Kaupunkilaispapin arki on sitä, että erittäin harvoin tuntee tätä ihmistä, ketä on saattamassa, että ne muistot ja asiat on niin kuin teidän sydämissänne ja teidän muistoissanne. (P8T1)174 Hyvin moni papeista toi vainajan elämästä kerrottuaan esille, että jokaisella on toki omat muistonsa. Samalla he ikään kuin myös viestittivät, että se mitä vainajasta on juuri sanottu, ei ole välttämättä koko totuus. Muistoihin viittaamalla voidaan korostaa sitä, että ihmisen merkitys on läheisille suurempi kuin yksittäiset edellä mainitut muistot. Kiitollisuuden näkökulman kautta omaisten muistoja ohjataan nimenomaan vainajaan liittyviin hyviin muistoihin. Mutta lähimmille hän oli enemmän, kuin mitä tässä on sanoin kuvattu. (P2T2)175 Muistoihin viittaaminen on papin kannalta hyvin varma lähestymistapa, sillä siinä ei tehdä tulkintoja vainajasta eikä ole riskiä, että hänestä kerrottaisiin vain yksi totuus. Silti parhaimmillaan omaiset saavat kokemuksen, että hautajaisissa todella oltiin heille läheisen ihmisen elämän äärellä. 172 Aineisto 2012, 10. Kurvinen 1940, 70. 174 Aineisto 2012, 127. 175 Aineisto 2012, 29. 173 46 Muistojen lisäksi vainajan elämää ja hänen merkitystään omaisille voidaan lähestyä vainajan poissaolon kautta. Vain muistot eivät kerro omaisen merkityksestä, vaan siitä kertoo myös nykyhetkessä oleva läheisen poissaolo. Ne ihmiset, jotka elävät minua, elävät myöskin monella tapaa minun elämässäni. Jättävät sisimpään syvän ja pysyvän jäljen. Läheinen ja rakas ihminen jättää aina jälkensä. Kun sitten käy niin, että tuo läheinen ihminen on poissa, siihen elämänpiiriin ja kodin piiriin syntyy tyhjä tila. Tuota tyhjää tilaa ei voi kukaan muu, eikä mikään muu asia täyttää. Jotenkin tuo kokemus kertoo jokaisen ihmisen ainutlaatuisuudesta ja merkityksestä. Vie usein varsin pitkän ajan ennen kuin tuohon tyhjään tilaan tutustuu ja sen merkityksen ymmärtää. (P6T1)176 Tämä kuvaustapa lähestyy myös surun kokemisen kuvausta, jota käsittelen myöhemmin luvussa 5.1. – surun kokeminen ja surutyö. P1 ja P2 toivat toimituksissa myös mielenkiintoisen näkökulman vainajaan tuomalla esille, että tämä ei ollut täydellinen. He eivät ottaneet puheellaan mitenkään kantaa vainajan elämään vaan ennemminkin halusivat tuoda esille elämän todellisuutta ja sitä, että elämä ja vainaja sellaisenaan ovat riittäviä. Mennyttä ei tarvitse turhaan myöskään kaunistella. Tässä on liittymäkohtia myös surutyön vaiheisiin. Kuolema ei tee kenestäkään täydellistä, mutta se osoittaa, kuinka paljon rakas ihminen on meille merkinnyt. (P2T1)177 Synnin ja vaillinaisuuden varjo lankeaa jokaisen elämän ylle, niin NN kuin jokaisen meidän. (P1T1)178 4.3.3. Persoonallisen aineksen poissaolo siunauspuheesta Aineiston papeista P3 ei puhunut siunauspuheissa vainajan elämästä vaan rakensi siunauspuheen raamattumeditaation mallin mukaan. Hän kertoikin haastattelussa, että pyrkii pitämään puheen näkökulman kristillisessä toivossa ja rohkaisee omaisia kertomaan vainajasta muistotilaisuudessa.179 Myöskään P8 ei juurikaan tuonut aineksia vainajan elämästä siunauspuheeseen mutta viittasi kuitenkin paljon omaisten muistoihin. Kun pappi päättää, että ei juurikaan puhu vainajasta, se ei tarkoita, etteiväkö vainajan elämä ja persoona tulisi huomioiduksi toimituksen ja puheen sävyssä. Siitä, miten vainajan persoona on onnistuttu saavuttamaan toimituksen ja puheen sävyssä, on tämän aineiston pohjalta vaikeaa arvioida. Sävyjen arviointi vaatisi syvällisempää tietoa vainajasta, toimituskeskustelujen sisällöstä ja omaisten kokemuksesta. 176 Aineisto 2012, 91. Aineisto 2012, 25. 178 Aineisto 2012, 5. 179 Aineisto 2012, 20, 52–53. 177 47 – – millasen elämäntyön se vainaja on tehnyt ja minkä sortin ihminen [hän oli]. Että jos on ollut tämmönen vaatimaton äiti, niin sitten se siunaustilaisuuskin on vähän niin kun sen vainajan näkönen ja olonen. – – Se yritetään huomioida noissa teksteissä ja tietysti se papin puhe, et siinä niin kun, et mä en, tai hyvin harvoin teen tämmösen, et mä muistelen puheessa vainajaa, koska harvoin tuntee niin hyvin että pystys puhumaan. tai siis, linja on se mielummin liian vähän kuin liian paljon. Ettei sano semmosia asioita vainajasta, mitkä niin kun vainaja ei oo koskaan ollu. (P8H)180 4.3.4. Tiivistetysti Haastatteluissa selvisi, että papit ovat selvästi joutuneet pohtimaan suhtautumistaan siunauspuheen elämänkerralliseen ja vainajan persoonaa koskevaan ainekseen. Lähes jokainen pappi toi haastattelussa esille, että papin tehtävä ei ole kertoa elämäkertaa. Papit kuvasivatkin paljon haasteita, jotka liittyivät vainajan elämästä puhumiseen. Nämä haasteet he kertoivat ratkaisevansa monin eri tavoin. Suurin osa papeista näki tärkeäksi, että puheeseen saadaan persoonallinen sävy ja että vainajan elämään liitytään puheessa; vainajaa toisaalta lähestytään hänen elämänkaarensa kautta, mutta myös persoonaa kuvaamalla. Osalla papeista painotus oli vainajan kuvaamisessa, kun toiset keskittyivät muistoihin selkeämmin omaisten näkökulmasta. Aineiston pohjalta voisi sanoa, että persoonallista sävyä voidaan luoda, vaikka vainajan elämää ei kuvailtaisi kovinkaan laajasti. Osa papeista kuitenkin on selvästi päätynyt siihen, että he eivät kerro vainajasta juurikaan. Syynä siihen ovat toisaalta vainajan elämästä puhumiseen liittyvät haasteet mutta toisaalta myös näkemykset siunauspuheen sisällöstä. Varsinaisesti vainajaa voivat kuitenkin muistella vain ne, jotka ovat henkilön tunteneet, ja tämän muistelun paikka on pappien mukaan ensisijaisesti muistotilaisuudessa. 5. Ihmiselämän katoavaisuus ja sen kohtaaminen 5.1. Sielunhoidollinen ote siunauspuheessa Hautaan siunaamisen yksi tehtävä on lohduttaa surevia Raamatun sanomalla sekä seurakunnan tuella, siten toimituksella on myös sielunhoidollinen tehtävä181 Yksi siunauspuheen tehtävä on käsitellä ja sanoittaa omaisten tuntoja ja kysymyksiä kuoleman äärellä.182 Toimituksessa palvellaan tiettyjä ihmisiä tietyssä elämäntilanteessa. On suotavaa, että puheessa yritetään sanoa jotakin nimenomaan 180 Aineisto 2012, 138. Komulainen 2001, 355. 182 Sihvo 1992, 280. 181 48 heille, heidän elämäntilanteeseensa.183 Toimituskeskustelussa pappi ja omaiset pääsevät tutustumaan toisiinsa. Keskustelun kautta pappi saa käsityksen omaisten ”tajunnantilasta”, mikä vaikuttaa olennaisesti siihen, miten evankeliumin sanomaa muotoilaan.184 Hautaan siunaaminen on kokemuksellisesti perheen ja suvun jäseniä koskettava toimitus sillä vainaja itse ei tiedostaen osallistu toimitukseen eikä koe siihen liittyvää siirtymistä elämänkaarella. Mitä lähempänä biologisessa perheessä läheinen on vainajaa, sitä voimakkaammin se vaikuttaa omaisen elämään ja asemaan. Kuolema merkitsee perhesuhteiden uudelleen jäsentämistä – puolisosta tulee leski, lapsista orpoja.185 Toisen ihmisen kuolema herättää kysymyksiä myös omasta kuolevaisuudesta. Kuolemat todellisuus osoittaa, että elämä on rajallista ja kerran jokaiselle tulee loppu.186 Käsikirjassa siunauspuheen teemoiksi ehdotetaan seuraavia aiheita: surun kohtaaminen, elämän katoavaisuus ja valmistautuminen kuolemaan.187 Nämä teemat nousivat esille myös aineiston siunauspuheissa. Surun kokemukseen liittyi tiiviisti myös ajatus lohdutuksesta. Kuolemaan valmistutumisen teemaa käsiteltiin puheissa varsin vähän. Sen sijaan katsetta käännettiin kuoleman äärellä elämään ja elämän arvoon. Kuoleman kohtaaminen herättää omaisissa kysymyksiä elämästä ja siitä, mitkä asiat ovat elämässä tärkeitä. Ne papit, jotka kertoivat vainajan elämästä varsin vähän, kuvasivat ja käsittelivät tähän lukuun kuuluvia teemoja selvästi muita enemmän. Monet papit toivat haastatteluissa esille kokevansa, että pappien tehtävä on osaltaan sanoittaa omaisten tunteita ja ajatuksia puheessaan, sekä tarjota tukea. Toisaalta vaikka surua ei olisi puheessa erikseen sanoitettu, on selvää, että nämä kokemukset ja tunteet ovat toimituksessa läsnä. 5.2. Surun kokeminen ja surutyö Papin tehtävästä siinä hautajaisissa, on varmaankin yhtäältä sanoittaa sitä kuoleman tuomaa tunnetta ja menetystä. Mutta myöskin jotenkin sanottaa sitten siihen tilanteeseen ehkä jotakin sellasta näkökulmaa, että se kuoleman todellisuus ei ole pelkästään niin kun sellanen päättymätön pimeä vaan että, että se kuoleman todellisuudessa on jotakin toisenlaista maailmaa myöskin läsnä. Sen toisenlaisen maailman läsnäolon sanottaminen on mun mielestä papin tehtävä. (P6H)188 183 Lempiäinen 1975, 24. Heinonen 2002, 30; Seitz 1984, 7, 26. 185 Sihvo 1996, 201. 186 Saraneva 1981, 12. 187 Kirkollisten toimitusten kirja 2003, 211–212. 188 Aineisto 2012, 99. 184 49 Surua käsiteltiin toimituspuheissa monipuolisesti ja eri näkökulmista. Osa papeista ohitti surun teeman nopeasti tai lähinnä totesivat surun todellisuuden, ja toiset taas saattoivat käyttää paljonkin aikaa surun kokemisen kuvaamiseen. Kuten edellisen luvun havainnoista selviää, vainajasta puhuttaessa osa kertoi paljonkin tietoja vainajasta ja toiset taas loivat ikään kuin tilan, jonka läsnäolijat saivat täyttää muistoillaan. Sama toteutui myös surun käsittelyssä: puheissa toisaalta sanoitettiin surua ja toisaalta luotiin tila, jossa kaikille erilaisille tunteille oli tilaa. Surusta puhuessaan papit käyttivät erityisen paljon lainauksia eri ajattelijoilta ja runoilijoilta. Se, mitä näkökulmia suruun tuotiin, vaihteli vahvasti eri papeilla mutta myös toimitusten mukaan. Yleinen suuntaus oli, että surua ja siihen liittyviä kysymyksiä käsiteltiin enemmän sellaisissa toimituksissa, joiden kuolemaan oli liittynyt erityistä traagisuutta. Tällaisia olivat nuoren henkilön kuolema, kuolema pitkän sairauden jälkeen, yllättävä sairauskohtaus tai onnettomuus. Näissä tilanteissa surun työstäminen vaatii erityistä huomiota. Sen lisäksi, että surua sanoitettiin, puheissa saatettiin antaa myös välineitä surutyöhön. Uusi surukäsitys sisältää ajatuksen, että sureva säilyttää jatkuvan kiintymyssiteen kuolleeseen. Kuolema ei tarkoita, että suhde loppuu, vaikka suhde muuttuu ratkaisevalla tavalla konkreettisesta yhdessäolomahdollisuudesta mielikuvatason suhteeksi. Suremista kuvataan myös sopeutumisena. Sureva muotoilee uudelleen määritelmänsä siitä kuka hän on, mitä hän on menettänyt ja mistä hänen uskomusmaailmansa muodostuu.189 Lyhin tapa sanoittaa surua siunauspuheissa oli surun kokemuksen toteaminen: ”Teitä on kohdannut suru. Suru on tullut teille todeksi.”190 Monesti papit kuitenkin avasivat surun kokemusta hieman enemmän kuvailemalla esimerkiksi läheisen kuoleman vaikutusta omaisten elämään tai puhumalla siitä elämän pysähtymisen kokemuksen ja yhteyden katkeamisen kautta. Sanotaan, että elämä pysähtyy, aika pysähtyy kaksi kertaa, silloin kun joku syntyy ja sitten kun hän kuolee. (P8T1)191 On merkillistä, kuinka läheisen ihmisen lähtö on meidän oman elämämme jäsentäjä, etappi oman elämän taipaleella. On aika ennen, on aika jälkeen. Jäljellä on kysymyksiä, jäljellä on kaipausta, jäljellä on kiitollisuutta, keskeneräisyyttä, eheyttä, toivo ja hiljaisuutta. (P2T1) 189 Poijula 2002, 20–21. Aineisto 2012, 59, 80. 191 Aineisto 2012, 25. 190 50 Erityisen traagisissa tapauksissa surua sanoitettiin monesti perusteellisemmin ja enemmän kuvaillen. Traagisemmissa tilanteissa suru saakin erityisen monia ulottuvuuksia, joiden sanoittaminen on surevan kannalta tärkeää. Niin paljon tunteita risteilee mielessä kuoleman kohdatessa, surua, vihaa, ikävää, epätoivoa ja kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia. Kaiken keskellä ja kaikesta huolimatta läsnä olevat myös rakkaus ja toivo. (P4T2)192 Kun nuoren miehen elämä, joka on asettunut hyviin ja rakentaviin uomiin, murtuu äkisti, se pysäyttää meidät. Se muuttaa julmalla tavalla kaikkien läheisten elämänkulkua. Lohduton suruverho laskeutuu elämän ylle. Toiveilla ja suunnitelmilla ei enää ole merkitystä. (P1T2)193 Näissä tilanteissa myös armolla ja anteeksiannolla voi olla erityisen tärkeä rooli puheessa. P1 loi puheellaan siunauspuheessa mielenkiintoisella tavalla tilan, jossa erilaisille tunteille oli tilaa: Tämä kirkko, jonka suojissa nyt hetken viivymme, on pelkistetyn karu ja suoralinjainen. Se kutsuu meitä elämään rehellisesti ja totuudellisesti. Tämä kirkko on korkea ja avara. Siinä on paljon tilaa. Tässä kirkossa on paljon tilaa kaikenlaisille muistoille, hauskoille muistoille ja kipeille muistoille. Tässä kirkossa on paljon tilaa kaikenlaisille tunteille, sanomattoman syvälle surulle, sisintä kouristavalle vihalle kun asioiden kulkua ei voi muuttaa. Tässä kirkossa on tilaa syyllisyydelle. Me tunnemme, että synnin ja vaillinaisuuden varjo lankeaa jokaisen meidän elämän ylle, niin NN:n kuin kaikkien meidän. Tässä kirkossa on tilaa kaikelle tälle, koska armollinen Jumala ja Luojamme ympäröi meitä siunauksellaan, anteeksiannollaan ja läsnäolollaan. Hänen anteeksiantonsa ja armonsa on avarampi, kuin meidän ajatuksemme ja meidän tunteemme. Hän on läsnä jokaisessa ilon ja surun täyttämässä hetkessä. Hän on meidän lähellämme voiman lähteenä silloinkin, kun meistä itsestämme ei siltä tunnu. (P1T2)194 Toisaalta pitkän sairauden jälkeen kuolemaan saattoi liittyä myös erityistä helpotusta kärsimysten loppumisesta. Seitsemänkymmentä vuotta elämää. Jossain mielessä aivan liian varhain, mutta toisaalta vakavan sairauden riisumana, ehkä on hyvä näin. Eräässä mielessä nimittäin NN:n aika on valmis. (P8T2)195 Siunauspuheissa papit liittivät surun kokemukseen myös rakkauden ja kiitollisuuden aspekteja. Papit toivat esille, että suru on helpompi kantaa kun siinä on mukana kiitollisuutta yhteisestä elämästä. Niin myös tilanteissa, joissa kuolema oli tullut yllättäen. Suru ja kiitollisuus eivät sulje toisiaan pois. 196 192 Aineisto 2012, 63. Aineisto 2012, 10. 194 Aineisto 2012, 10–11. 195 Aineisto 2012, 134. 196 Aineisto 2012, 29. 193 51 Usea pappi toi myös esille, että suru on se hinta, jonka me maksamme rakkaudesta ja yhteenkuuluvuudesta. 197 Siten rakkaus on surun toinen puoli. Tuo rakkaus voi auttaa kestämään surun läpi. Siis tänään surraan ja tänään kiitetään. Näyttelijä Martti Lindqvist on puhunut surusta niin, että se on elettyä ja koettua rakkautta. Tässä tapauksessa voimme ajatella, että tänään täällä on surua, syvä suru, koska on rakastettu paljon. Ja tällaisissa elämän pienissä asioissa, ei niinkään, rakkaus ei välttämättä ole mitään suurta ja mahtipontista se on sitä arven välittämistä, huolehtimista. Ja siksi rakkaus on läsnä. (P8T1)198 P1 ja P6 toivat puheissa esille, että suhde vainajaan ja siihen liittyvä rakkaus eivät ole vain menneisyyttä vaan rakkaus ja suhde on edelleen olemassa. Siitä koetusta rakkaudesta voi edelleen ammentaa voimia, ja sitä rakkautta voi jakaa eteenpäin. Ajatukset ovat samassa linjassa nykyisen surukäsityksen kanssa. Ajattelen kuitenkin niin, että kaikki se lämpö ja valo, jota poismennyt läheinen ihminen on jakanut elämässään elävät edelleen ja vaikuttavat syvällä sisimmässä, jälkeen jääneissä. Ehkä juuri ne rakentavat elämää, tuovat rohkaisua ja myöskin auttavat jakamaan lämpöä ja valoa eteenpäin. (P6T1)199 Osassa siunauspuheita ei jääty vain kuvaamaan surun kokemusta vaan pyrittiin antamaan välineitä surutyöhön. Esiin nostettiin surutyön eri vaiheita, kuoleman ja surun herättämiä kysymyksiä sekä muistelun arvo ja läheisten ja perheen merkitys surun keskellä. Erityisesti P6, mutta myös P8, sanoitti siunauspuheissaan surutyöhön liittyviä konkreettisia näkökulmia. P6 toi esille, että surutyö ottaa aikaa eikä sitä tarvitse nopeuttaa. Hän myös mainitsi asioita, joista voi olla apua surutyössä. Miten tästä eteenpäin, on monen kysymys hautajaisissa. Surun ja kaipauksen keskellä voi olla vaikea nähdä niitä asioita, jotka kannattavat ja auttavat jatkamaan uudessa tilanteessa. Uskon, että muistot, yhteys läheisiin ihmisiin, sukulaisiin, perheenjäsenet, ystävät, jotka kulkevat vierellä ovat tuolla surumatkalla tärkeä apu ja tuki. (P6T1 ja P6T2)200 Surutyössä muistelulla on merkittävä rooli, sillä sitä kautta luodaan uudenlaista suhdetta edesmenneeseen. Vaikka P8 ei juurikaan puheessa kerro vainajan elämästä, hän puhui molemmissa hautaan siunaamisissa muistelun merkityksestä. Muistoihin täytyy palata kerta toisensa jälkeen: on etsittävä sitä mikä on hukassa ja luotava uusi suhde siihen henkilöön, joka ei enää konkreettisesti ole läsnä. Mutta meillä on vielä se suru. Runoilija puhuu siitä surusta seuraavasti. Hän vertaa sitä siltaan. 197 Aineisto 2012, 4. Aineisto 2012, 128. 199 Aineisto 2012, 92. 200 Aineisto 2012, 91, 96. 198 52 Katselin kauan kapeaa puusiltaa, joka peilaili lempeää kaartaan veteen. Joka siltaa saattoi kuljeksia edestakaisin ja uudestaan yli Silta oli olemassa juuri tuollaista kävelyä ja peilailua varten Murhe on kuljeksimista yli yhä uudestaan. Yli johonkin, mihin toinen on mennyt ja takaisin johonkin, missä hänen kanssaan on yhdessä eletty elämän pitkät vuodet. Tämä edestakaisin kuljeskelu on tärkeää, onhan jotain katkennut. Muistot liittävät sen yhteen yhä uudestaan. Jotain on joutunut hukkaan, muistelu etsii sitä ja löytää sen. Jotakin on lähtenyt pois oman itsensä luota, se jokin on tarpeen sitä on mentävä hakemaan. Se on saatava takaisin.. elää eteenpäin. On kuljeksittava menneisyyden maassa edestakaisin, kunnes sillalla kävely johtaa uudelle tielle. (P8T1)201 Siunauspuheet ovat luonteeltaan sielunhoidollisia, ja niissä pyritään omaisten kokemuksen sanoittamisen lisäksi auttamaan, lohduttamaan ja tukemaan surevia. Vaikka lohduttaminen on yksi siunauspuheen tehtävä, se on sellaisena haasteellinen. Kevyt lohduttelu voi tuntua kuulijoista epäaidolta tai jopa epämiellyttävältä. Jos lohdutuksen perusteeksi otetaan jälleennäkemisen toivo, on tiedettävä, että omaiset todella toivovat jälleennäkemistä.202 Sihvon mukaan yleisin tapa on puhua Jumalan läsnäolosta, huolenpidosta ja kaitselmuksesta myös kuoleman yhteydessä.203 Aineistossa papit pyrkivät tuomaan suruun myös lohduttavia ja tukevia näkökulmia kristinuskon sisällöistä. Papeista ainoastaan P5 puhui suoraan jälleennäkemisen toivosta: Lohtua surun keskellä antaa jälleennäkemisen toivo taivaassa. (P5T1 ja P5T2)204 Yleisempää papeille oli liittää surusta puhumisen oheen ajatuksia läsnä olevasta Jumalasta. Omaisten suruun haluttiin tuoda ajatus, että Jumala on heidän kanssaan kaikissa elämän tilanteissa: ilossa ja surussa sekä elämässä ja kuolemassa.205 Jumalan läsnäoloa ja hänestä löytyvää turvaa kuvattiin myös runoin ja Raamatun sanoin.206 Runoilija puhuu tähän hetkeen: Ei ihmisen käsi riitä, kun ikävä suurin on. Lohdutus alkaa siitä, kun olet avuton. Kun olet pimeässä kipusi keskellä, Jumalan käsi on tässä, lohtuna vierellä. (P8T2)207 201 Aineisto 2012, 128. Lempiäinen 1985, 246. 203 Sihvo 1992, 279–280. 204 Aineisto 2012, 76, 80. 205 Aineisto 2012, 11, 63, 206 P8, Ps. 73:23–26 Minä saan aina olla luonasi, sinä pidät kädestäni kiinni. Sinä johdatat minua tahtosi mukaan, ja viimein sinä nostat minut kunniaan. Taivaassa minulla on sinut, sinä olet ainoa turvani maan päällä. Vaikka ruumiini ja sieluni nääntyy, Jumala on kallioni, minun osani iankaikkisesti. Aineisto 2012, 134. 207 Aineisto 2012, 134. 202 53 Surun keskelle haluttiin myös tuoda ajatus rukouksesta – mahdollisuudesta turvautua Jumalaan surun ja toivottomuuden keskellä. Osa papeista nostikin haastatteluissa esiin sen, että yksi papin tärkeimmistä tehtävistä toimituksessa on rukoilla omaisten puolesta. Sen lisäksi, että toimituksessa konkreettisesti rukoiltiin, rukousta sanoitettiin myös puheessa. Rukouksin niin omaiset, läheiset, kuin jo poislähteneet haluttiin sulkea Jumalan huomaan. 208 Rukousta sanoitettiin myös runoilijoiden suulla: Lassi Nummi kirjoittaa elämästä näin: ”Me vaellamme täällä kauniissa maassa ja vaellamme pimeässä laaksossa. Harvat ovat ilomme, monet murheemme, moni on poistunut joukostamme, niin kuin jokainen poistuu kerran. Moni meistä kaipaa läheistään, moni lähintään, moni kohottaa huultensa pyynnön ja sydämensä rukoukseen: Anna heille rauha, anna hänelle rauha. Samaa pyydämme itsellemme, samaa jokaiselle tällä ja tuolla puolen virran. Jokaiselle, joka vaeltaa kanssamme, jonka sydän lyö tai juuri nyt vaikenee, tai jonka sydän juuri alkaa sykintänsä.” (P8T2)209 P1:n käyttämässä Pia Perkiön rukouksen muotoon tehdyssä runossa kuvattiin omaisten kokemusta surun keskellä, mutta sanojen kautta luotiin myös ajatusta toivosta. Pia Perkiö pukee tuon toivon sanoiksi rukouksen omaisessa runossaan: ”Anna minun laulaa valosta ja rohkeudesta, vaikka kuljettaisit minut yöstä yöhön, myrskystä myrskyyn. Vaikka sulkisit kaikki sieluni ovet, vaikka kieltäisit minulta kaiken sen mistä laulan. Anna minun laulaa toivosta, vaikka veisit minut tyhjyyteen, missä kaikki yhteydet katkeavat. Vaikka katkeruus tunkeutuisi sieluuni sakeana sumuna ja syvyyteni olisi pelkkää pimeyttä, anna minun laulaa toivosta ja rakkaudesta. Tarkatkoon sinun korvasi minun rukousteni ääntä. Johda minua Jumala silloin kun kaikki tiet ovat avoinna, kun ilo ja toivo täyttävät mieleni ja tiedän minne kuljen kirkasta minulle tahtosi. Johda minua Jumala silloin kun olen neuvoton täynnä kysymyksiä, kun olen menettämässä luottamuksen toisiin ihmisiin, itseeni ja Sinuun. Kirkasta minulle rakkautesi. Johda minua Jumala silloin, kun suunnitelmat romahtavat, unelmat särkyvät, kun olen kadottanut valon ja suunnan ja kaikki näyttää menetetyltä. Kirkasta minulle armosi. Johda minua Jumala vaikka vastustaisin ja kulkisin väärään suuntaan, vaikka en osaisi enää rukoilla. Silloinkin johdata minua Jumala.” (P1T2)210 5.3. Elämän katoavaisuus ja elämän arvo Psalmin kirjoittaja pyytää: ”Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen.” 211 Puheissa ei sanoitettu ainoastaan surua vaan laajemminkin elämän rajallisuutta ja katoavaisuutta sekä niiden herättämiä kokemuksia. Katoavaisuutta 208 Aineisto 2012, 76. Aineisto 2012, 134. 210 Aineisto 2012, 11. 211 Aineisto 2012, 59; 63. 209 54 käsittelivät erityisen paljon raamattumeditaation rakennetta hyödyntävät papit P3 ja P8 sekä P1. He myös käyttivät monipuolisesti Raamatun tekstejä katoavaisuutta sanoittaessaan. Myös P4, P5 ja P6 toivat jossain määrin elämän rajallisuutta puheessa esille. Elämän katoavaisuuden luonnehdinnassa hyödynnettiin paljon Raamatun tekstejä ja sieltä löytyviä ilmaisuja. Elämän rajallisuutta kuvaavista raamatunkohdista paljon käytettyjä olivat muun muassa Saarn. 3:1–8212 ja Jes. 38:12213. Elämän katoavaisuutta sanoitettiin luontoon liittyvin kuvauksin, joita on myös Raamatussa ja virsisanoituksissa. Elämän todellisuutta kuvataan Raamatun sanoissa. Siellä verrataan elämämme lyhyyttä ja arvaamattomuutta unennäköön, virran juoksuun, ruohon ja kukkasten kauneuteen ja haurauteen. Meille on annettu aika ja sille on määrätty rajat. (P4T1, P4T2)214 Katoavaisuuteen kuuluu myös se, että elämän pituus ja kuoleman hetki eivät ole ihmisten päätettävissä. Elämän mittaa ei voi tietää, ja kuolema tulee aina yllättäen – elämä jää aina kesken.215 Kuolema yllättää jopa silloin, kun sitä on osattu odottaa esimerkiksi pitkän sairauden vuoksi. Kuolemaan ei voi koskaan täysin valmistautua. Kuoleman todellisuus tuo elämään epävarmuutta, jota ihminen ei voi saada hallintaansa. Kuolema pysäyttää lopullisuudellaan. Mutta toisaalta elämä ja kuolema kulkevat koko ajan rinnakkain tässä maailmassa. Näitä näkökulmia toivat puheissaan esille P3, P4, P5, P6 ja P8.216 Sanotaan, että elämä pysähtyy, aika pysähtyy kaksi kertaa, silloin kun joku syntyy ja sitten kun hän kuolee. (P8T1, P8T2)217 Hautajaiset ovat luonteeltaan tapahtuma, jotka muistuttavat että elämässäni ei ole oikeastaan yhtään mitään pysyvää. Elän jatkuvasti sellaisten muutosten alaisena, joita itse en hallitse. Elämäni ei oikeastaan ole omaani, se on kuin lainaa. Syntyminen ja kuoleminen ovat aina korkeammassa kädessä. (P6T1)218 Elämän rajallisuus ja kuoleman lopullisuus toisaalta kääntävät katseen kohti elämän mahdollisuuksia. Vasta kuoleman todellisuutta vasten avautuu elämän todellinen arvo: 212 Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla. Aika on syntyä ja aika kuolla, aika on istuttaa ja aika repiä maasta, aika surmata ja aika parantaa, aika on purkaa ja aika rakentaa, aika itkeä ja aika nauraa, aika on valittaa ja aika tanssia, aika heitellä kiviä ja aika ne kerätä, aika on syleillä ja aika olla erossa, aika etsiä ja aika kadottaa, aika on säilyttää ja aika viskata menemään, aika repäistä rikki ja aika ommella yhteen, aika olla vaiti ja aika puhua, aika rakastaa ja aika vihata, aika on sodalla ja aikansa rauhalla. 213 Kuin paimenen teltta minun majani puretaan ja viedään pois. Kuin kutoja minä olen kiertänyt loppuun elämäni kankaan, ja nyt minut leikataan loimilangoista irti. 214 Aineisto 2012, 59, 63. 215 Aineisto 2012, 134. 216 Aineisto 2012, 59, 63, 80, 91–92, 127, 133–134. 217 Aineisto 2012, 127; 133–134, . 218 Aineisto 2012, 91. 55 Jokaisen on kerran jätettävä elämä. Pohjimmiltaan se on Jumalan antama lahja, jossa jokainen hetki menneen ja tulevan kapeassa raossa Annetaan meille vain kerran, ilman uusintaa, ilman korjaussarjaa. Siinä piilee elämän arvo ja sietämätön keveys. (P1T1 ja P1T2)219 Papit P1, P3, P4, P6 ja P8 sanoittivat sitä, miten kuoleman kohtaaminen haastaa elämään jääneitä arvioimaan, mikä heille on elämässä arvokasta. Kuolema kysyy niiltä, jotka ovat jääneet elämään, kuinka käyttää elämän lahjaa. 220 Se myös haastaa näkemään sen, mikä on turhaa tuulen tavoittelua.221 Osa papeista lähinnä vain esitti kysymyksen elämän arvosta ja jätti vastauksen etsimisen kuulijoille. Suurin osa papeista, jotka puheessa pohtivat elämän arvoa, esittivät myös tarkastelutapoja siihen, mikä elämässä todella on tärkeää ja arvokasta. Useimmin elämän arvo nähtiin ihmissuhteissa arjen keskellä. Puheissa tuotiin esille että, Jumala on antanut ihmisten käyttöön ajan, ei vain itseämme varten vaan toinen toistamme varten. 222 P8 toi esille, että kristityn tehtävä on rakastaa ja huolehtia ja että se on ikään kuin sitä elämän lahjan oikeaa käyttöä.223 Elämän arvo nähtiin arjessa, ajassa läheisten kanssa ja elämän tavallisissa asioissa, kuten ulkoilussa tai työssä. 224 Ajattelen niin, että juuri arjen tutut asiat ja yhdessä tekeminen synnyttävät yhteyden kokemuksen ja tunteen toisen ihmisen kanssa. Parasta kai lienee se etten ainoastaan sanoilla tuota yhteyttä toisen ihmisen kanssa vaan osoitan sitä toiminnalla ja omilla rakkauden teoilla. Sillä mistä muusta elämässä on lopulta kyse kuin jakamisesta ja itsensä antamisesta elämälle ja toisille. Ihmisen elämään kuuluu siis tuo kaikki, yhteyden kokemus. (P6T2)225 P1 toi ihmissuhteisiin myös armollisuuden näkökulman. Jumalan rakkauden tähden ihmisillä on hyvä syy osoittaa armollisuutta ja rakkautta toinen toisilleen.226 Ihmissuhteiden lisäksi muutamassa puheessa tuotiin laajemmin esille myös ihmisten erilaiset lahjat, niiden käyttö ja työn tekemisen merkitys elämässä. Raamattu puhuu talenteista, ne ovat Jumalan antamia elämänlahjoja meille. NN otti arkailematta käyttöön Jumalan antaman lahjat. Lainatakseni Kahlil Gibrania siitä miten tehdään työtä rakkaudella, hän sanoo näin: Kyntömies pellolla vastasi minulle, miten tehdään työtä rakkaudella. – – se on niin kuin kankaan kutomista vaatteeksi, ikään kuin rakastettusi saisi kantaa vaatetta. Ja oppi-isämme Luther puhuu samasta asiasta näin: ”Kaikki työ, jolla palvelemme lähimmäistä ja yhteistä elämää, on aitoa, todellista ja näkyvää Jumalanpalvelusta. Parhaimmillaan koko elämämme on tällaista 219 Aineisto 2012, 5, 10. Aineisto 2012, 128; 134. 221 Aineisto 2012, 5. 222 Aineisto 2012, 59; 63. 223 Aineisto 2012, 128. 224 Aineisto 2012, 40. 225 Aineisto 2012, 97. 226 Aineisto 2012, 5. 220 56 jumalanpalvelusta, ja silloin kiitosrukous ja ylistyslaulu pääsee kumpuamaan esteettä meidän elämässämme.” (P1T1)227 Toisaalta P6 otti toimituksessa P6T2 puheeksi sen, että elämän arvoa ei mitata onnistumisella, saavutuksilla, terveydellä, eikä päivien määrällä. Elämä itsessään on Jumalan lahja, mistä myös elämän arvo nousee. 228 Ainoastaan P3 käsitteli siunauspuheessa P3T2 kuolemaan valmistautumista. Hän nosti esiin ajatuksen siitä, miten kristitylle elämä on lopulta kokonaan valmistautumista. 229 Tähän teemaan tartuttiin siis vain yhdessä toimituksessa, vaikka se onkin yksi käsikirjasta löytyvistä teemoista. Teema istuu ilmeisesti paremmin meditaatiotyyppiseen siunauspuheeseen. Omaisten kokemuksia, kysymyksiä ja ajatuksia sanoittaessaan papit keskittyivät surun sanoittamiseen, kuoleman todellisuuden ja elämän rajallisuuden kuvaamiseen ja elämän arvon pohtimiseen. Lohdutusta ja turvaa suruun tuotiin Jumalan läsnäolon, jälleennäkemisen toivon ja rukouksen kautta. Seuraavassa luvussa käsittelen enemmän kristinuskon sanomasta nousevia teemoja, joita siunauspuheissa oli. 6. Kristinuskon erityissanoma kuoleman äärellä 6.1. Kristillisen hautauksen teologinen perusta siunauspuheessa Kristillisen hautaamisen määrääväksi aspektiksi on muodostunut ylösnousemususko. Hauta on vain lepokammio ennen elämän lopullista täyttymistä.230 Toimitusten oppaan mukaan yksi siunauspuheen kolmesta aihepiiristä on ilosanoma ylösnousseesta Kristuksesta kuoleman voittajana ja syntien sovittajana.231 Muun muassa Simo Peura on kirjoittanut kirkollisista toimituksista luterilaisen teologian näkökulmasta. Toimituksista hautaan siunaaminen sijoittuu elämän päätökseen. Vaikka tässä maailmassa kaikki ihmiset kuolevat, teologisesti kuolema on luonnon vastainen tapahtuma. Ihmisen oli tarkoitus alun perin olla kuolemattoman Jumalan kaltainen, osallinen Jumalan ikuisuuteen luotuisuutensa 227 Aineisto 2012, 5. Aineisto 2012, 96. 229 Aineisto 2012, 230 Lempiäinen 2004, 213. 231 Kirkollisten toimitusten opas 2006, 91. 228 57 kautta. Syntiinlankeemus muutti tilanteen. Synti on takertunut ihmisen luontoon niin tiukasti, että se tuhoutuu vain, jos hänen luonnollinen elämänsä tuhoutuu.232 Kaste luo perustan muille toimituksille ja niiden teologialle. Luterilaisen käsityksen mukaan kasteessa lapsi saa lahjaksi uskon ja tulee osalliseksi Jumalasta, Jumalan elämästä ja pelastuksesta. Tähän Kristus-unioon perustuva kuolema ja ylösnousemus mahdollistavat aikanaan myös ruumiin ylösnousemuksen. Kasteteologisesti kuolemassa on kyse kasteessa alkaneen muutosprosessin johdonmukainen päätös. Kuoleminen on alkanut jo kasteessa ja jatkunut ihmisen elämän ajan. Samalla on alkanut toteutua ylösnousemus kuolleista. Siten fyysinen kuolema on yksi viimeisistä vaiheista ennen täydellistä ylösnousemusta.233 Luther ei itse muodostanut hautauskaavaa, mutta hän korosti että hautaaminen tulee suorittaa kunnioittavasti kristinuskon iloisimman artiklan, ylösnousemuksen, kunniaksi ja ylistykseksi.234 Hautaan siunaamisessa on kyse kristittyjen lähimmäisiään kohtaan osoittamasta rakkaudesta, mutta myös ylösnousemususkon tunnustamisesta. Kristitty on ruumiinsa kuolemasta huolimatta osallinen Kristuksesta ja odottaa ruumiin ylösnousemusta. Tästä on tarpeen saarnata tässä ajassa elävien lohdutukseksi ja opettamiseksi.235 Kasuaalipuhe onkin aina myös todistusta Kristuksesta ja hänen kauttaan avautuvasta pelastuksesta. Papin tehtävä on saada kyseinen elämän tilanne kristinuskon sanoman valoon ja julistaa evankeliumia tietyn tapahtuman yhteydessä.236 Siunauspuheen yhtenä tehtävänä on myös pidetty seurakuntalaisten opastamista toimituksen sisältöön ja tarkoitukseen – sen hengelliseen sanomaan.237 Oman haasteensa tälle ilosanoman julistamiselle asettaa koolla oleva seurakunta: Omaisilla voi olla hyvin erilaisia vakaumuksia ja käsityksiä elämästä kuoleman jälkeen. Heillä voi olla myös hyvin erilaisia käsityksiä kristinuskon sisällöstä. Myös kristillinen käsitteistö voi olla joko hyvin tuttua tai vierasta. Pappi kohtaakin mielenkiintoisen haasteen siinä, miten tuoda kristinuskon sanomaa esille kyseisessä tilanteessa. Lempiäinen esittää, että sananjulistajan tehtävä ei ole kaikkien katsomusten yhteensovittaminen, mutta ei myöskään 232 Huovinen 1982, 30–39; Peura 1996, 217. Merkel 1980, 746; Peura 1996, 212, 218. 234 Merkel 1980, 746, 748; Peura 1996, 218; 235 Merkel 1980, 746; Peura 1996, 219–220. 236 Komulainen 2001, 350; Lempiäinen 1985, 237; Lempiäinen 2004, 226. 237 Heinonen 2002, 59. 233 58 polemiikin kärjistäminen. ”Pappi tuo esille kristillisen uskonnäkemyksen ja antaa sen jäädä vaikuttamaan omalla painollaan.”238 Papit esittivät haastattelussa erilaisia näkökulmia kristinuskon sanoman esille tuomiseen. Toisaalta papeilla on teologian ammattilaisina hyvin paljon tietoa kristinuskon erilaisistakin käsityksistä ja oppien kehittymisestä. Näiden pohdiskelujen paikka ei kuitenkaan ole siunauspuheessa. – – että kun teologina tietää niin paljon, että jos kysytään tuonpuoleisuudesta, niin läväytätkö nyt sulle Powerpointin tästä, et mikä on tämä muinainen juutalainen ihmiskuva ja hellenistinen ihmiskuva ja mitä tästä ruumiin ja sielun erottamattomuudesta tai erillisyydestä seuraa siitä, mitä me ajatellaan kuolemanjälkeisestä elämästä. Eli tästä voidaan tehdä hyvin tämmöinen teoreettinen esitelmä ja sitten taas kun voi ajatella semmosen konkretian kanssa, mitä lasten kanssa työskentelee ja, että mummi on nyt siellä enkelin kanssa tai kuollut pikkusisko on enkelisisko, joka taas teologisesti heti kalskahtaa, et ei niistä tule enkeleitä, mutta taas et mitä sillä ajatellaan. Mikä on ihmisten taivaskuvat ja mitä se enkeli tässä symboloi ja näin, et kun tuonpuoleisuudesta puhutaan, papin pitää niin kun se teologinen reppu siiellä vieressä, mutta esillä on niin kun tää sielunhoidon puoli, eli niin kun kuunnella, mitä tässä nyt kysytään. (PH4)239 Haastatteluissa papit myös totesivat, että ylösnousemuksesta ja iankaikkisuudesta puhuttaessa ollaan alueella, jota ymmärrys ja järki ei tavoita. Iankaikkisuudesta puhuttaessa ollaan nimenomaan uskon varassa. Ja mä olen tavallaan teologisesti sillä tavalla luopunut turhasta miettimisestä sen suhteen, että se on kuitenkin semmoisia asioita, että se ei sit kuitenkaan meidän järjelle avaudu. Siinä täytyy sitten mennä sitten semmosen vähän lapsenomaisen uskon puolelle. (P1H) 240 Jokaista aineiston toimitusta ja siunauspuhetta sävyttivät ylösnousemususko ja kristillinen toivo. Tätä iankaikkisuuden näkökulmaa avattiin kuitenkin hyvin eri tavoin: sävyt vaihtelivat Kristus-keskeisestä ylösnousemususkon julistamisesta lapsenuskon omaiseen luottamukseen siihen, että vainajan voi turvallisin mielin jättää Jumalan haltuun. P1 ei puheissaan juurikaan sanoittanut ajatuksia ylösnousemuksesta tai iankaikkisuudesta, vaan hänen puheensa keskittyi enemmän vainajan ja omaisten elämään, jota tulkittiin kristinuskon sanoman valossa. P1 puhui siunauspuheessa Jumalasta usein luojana tai elämän antajana yhdistäen sitä kautta myös ihmisten elämän ja kristillisen sanoman toisiinsa. P1 nivoi puheen eri teemat yhteen niin, että sekä vainajan elämä ja omaisten kokemus että kristillinen sanoma kulkivat 238 Komulainen 2001, 349; Lempiäinen 1985, 246–247. Aineisto 2012, 70. 240 Aineisto 2012, 16. 239 59 puheessa rinnakkain. Iankaikkisuuteen ja kristinuskon käsitystä elämästä kuoleman jälkeen hän puhui hyvin lyhyesti ja abstraktilla tasolla. Raamatussa on Jumalan lupaus, joka koskee myös mustia ja pimeitä elämän hetkiä. ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon, sanoo Herra.” Hän avaa meidän eteemme elämän polun joka kantaa ylinäkyvän horisontin yli kuorman, yli surun. (P1T2)241 Vaikka kristillinen ylösnousemususko ei korostunut P1:n puheessa vahvasti, hän on yksi niistä harvoista papeista, jotka kertoivat käyttävänsä toimituksessa lähtökohtaisesti aina uskontunnustusta, ikään kuin ajatuksella, että ”tähän uskoon nojaten olemme siunaamassa vainajaa haudan lepoon”. Toimituksissa papit sanoittivat sisältöä eri asioita painottaen. Painotukset näkyivät myös siinä kuinka paljon eri teemoja käsiteltiin. Esimerkiksi P2 toi vainajan elämänvaiheiden kuvauksen jälkeen lyhyesti esille, että omaiset voivat jättää vainajan luottavin mielin Jumalan käsiin, siinä missä P3:lla suurin osa siunauspuheesta oli kristillisen erityissanoman, esimerkiksi iankaikkisuuden ylösnousemuksen, Kristuksen sovitustyön ja kasteen, sanoittamista. Se että kristillistä ilosanomaa ei tuotu esiin kaikissa puheissa yhtä vahvasti, ei kuitenkaan tarkoita, että teologia olisi ollut ohutta tai sitä olisi ollut vähän. Monissa näissä tapauksissa voi pikemminkin nähdä korostuneen luomisen teologian ja luottamuksen siihen, että tilanne ja riitti itsessään puhuttelevat toimitukseen tullutta. Kristillisen sanoman esille tuomisessa on merkittävää se, mikä on papin suhde persoonalliseen ainekseen: kuinka paljon vainajan elämä ja omaisten kokemus saa toimia ”sanana”, jota tulkitaan?242 Se, mitä toimituksessa tapahtuu, on kenties ollut papin näkemyksen mukaan merkittävämpää kuin teologian avaaminen puheessa. Osa papeista turvautuu siunauspuheessa perinteiseen kristilliseen sanastoon, kun toiset taas etsivät toisenlaisia tapoja, joilla ilmaista kristinuskon sanomaa. Mielenkiintoista aineistossa oli huomata, miten nuoremmilla papeilla eli P3:lla, P4:llä ja P5:llä korostui kristillisen sanoman kohdalla julistuksellinen tyyli. Iäkkäimmillä papeilla P1:llä, P2:lla ja P7:llä ote oli taas hyvin ihmisläheinen ja sielunhoidollinen myös kristillisen erityisaineksen kohdalla. P6 ja P8 puolestaan pyrkivät sanoittamaan kristillistä sanomaa perinteisestä käsitteistöstä poikkeavalla tavalla, kuitenkin kirkon uskoon nojaten. 241 242 60 Aineisto 2012, 11. Heinonen 2002, 20–23; Sihvo 1996, 195. 6.2. Kristus-keskeinen julistus aineistossa Papeista erityisesti P3, P4 ja P5 lähestyivät kristinuskon sanomaa kuoleman äärellä Kristus-keskeisesti. He toivat siunauspuheessa esille Kristuksen sovitustyötä ja hänen kauttaan avautuvaa ylösnousemusta. P3:lla, P4:llä ja P5:llä oli vahvin julistuksellinen ote kristinuskon ilosanoman kertomisessa. P3 käytti raamattumeditaatiomallisissa siunauspuheissa eniten raamatunkohtia ikuisen elämän teemasta. Siten puheet olivat suurilta osin ylösnousemususkon sanoittamista. P4 ja P5 käyttivät puheissaan palikkamallia, jolle on tyypillistä, että sisältöä on paljon sen lyhyydestä huolimatta. Näissä osioissa näkyi käsikirjan esimerkkipuheiden vaikutus. Käsikirjan valmiiden puheiden ja sieltä löytyvien ilmaisujen etu on, että niissä on tuotu tiiviisti esiin kirkon opetus kyseisen toimituksen yhteydessä.243 Rukouksessa saamme aina jättää itsemme ja toisemme Jumalan suojelukseen. Niin saamme tehdä myös kuoleman koskettaessa. Jumalan sana kehottaa meitä panemaan turvamme ja toivomme Jeesukseen Kristukseen. Syntiemme sovittajana hän kuoli ristillä meidän jokaisen puolesta. Ylösnousseena hän kukisti kuoleman mahdin. Hän vakuutta: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin.” Saamme olla luottavaisella ja turvallisella mielellä. Jeesus kulkee vierellämme niin elämässä kuin kuolemassa. Hänen käsiinsä me saamme jättää rakkaamme. (P4T1)244 Ylösnousemususkosta avautuu myös näkökulma jälleennäkemisen toivosta. Hautaan siunaamisessa ei sanotakaan hyvästi vaan näkemiin. Papit P3 ja P5 nostivat tätä jälleennäkemisen toivoa esiin jonkin verran. Tähän näkökulmaan liittyy kuitenkin erityisiä haasteita. Muun muassa Kurvinen ja Lempiäinen varoittavat jälleennäkemisellä lohduttamisesta. Siitä puhuessaan kannattaakin olla varma, että omaiset todella odottavat jälleennäkemistä. Lähisuhteisiin saattaa nimittäin liittyä tilanteita ja kokemuksia, joiden vuoksi jälleennäkeminen ei ole edes toivottu. Silloin todellinen lohdutus ei toteudu vaan aiheesta puhuminen saattaa tuntua pikemminkin epäaidolta lohduttelulta.245 Kristus-keskeistä ilosanomaa toivat esille myös P6 ja P7. Heidän lähestymistapansa erosi kuitenkin edellisistä. P6:lla ote ei ollut niinkään julistuksellinen, vaan hän toi Kristuksen kautta avautuvaa ylösnousemustoivoa esille ylösnousemuksen salaisuutta ihmetellen: Jumala itse tulee joulun lapsessa elämämme keskelle. Hänen mukanaan tulee myös lupaus ylösnousemuksesta ja iankaikkisesta elämästä. Elämää 243 Komulainen 2001, 350. Aineisto 2012, 59. 245 Lempiäinen 1985, 246. 244 61 painavat ja synkistävät kuolemanvarjot ovatkin vain väliaikaisia. Ne joutuvat väistymään kirkkauden tieltä. (P6T1)246 Haastattelussa P6 kuvasi, että hän haluaa tuoda kristinuskon kautta avautuvaa ylösnousemususkoa esille. Tuohon kirkon yhteiseen uskoon voi kuitenkin liittyä niin kyselevänä, epävarmana, pelokkaana kuin epätoivoisenakin.247 P7 pyrki tekemään toimitusta ja sen teologista sisältöä ymmärrettäväksi käsillä olevasta tilanteesta käsin. Pappi toi tilanteen kristillisen sisällön ymmärrettäväksi liittämällä sen ihmisten arkisen elämän kokemuksiin. Haastattelussa pappi totesikin, että hän pyrkii puheessa tuomaan jotain konkreettista omaisten surun keskelle, jotain mihin tarttua.248 Siten myös kristinuskon erityissanomaa sovituksesta ja ylösnousemuksesta avatessa puheen kieli pysyi ymmärrettävänä kirkosta vieraantuneemmallekin. P7:lla kaksi kolmasosaa puheesta oli toimituksen kristillisen sisällön sanoittamista kyseisessä tilanteessa. Puheen lopussa hän liittää näihin teemoihin ajatuksen, että Kristuksen kautta avautuu tie kuolemasta elämään: – – Me olemme siunaustilaisuudessa ja me olemme saattamassa. Ja kumpikin näistä sanoista, siunaaminen ja saattaminen kääntävät katseen eteenpäin. Luulenpa, että jotain meistä on elämän varrella lukuisia kertoja ollut arkisessa ympäristössä saattamassa ja ollut myöskin saatettavana. Kun ystävä lähtee, niin häntä mennään saattamaan. Pienimmillään se saattaminen on sitä, että käydään siitä olohuoneesta siihen eteiseen ja siitä toivotetaan hyvää matkaa, taikka – – joskus se saattaminen jatkuu pihapiiriin ja joskus lentokentälle tai laivalle. Matkalle lähtevä lähtee jatkamaan matkaa, usein saattaja jää vilkuttamaan, niin pitkäksi kunnes ystävän auton valoa ei näy tai juna lähtee liikkeelle. Kun ollaan saattamassa. Niin silloin siinä toivotetaan matkalle lähtevälle hyvää matkaa. No joskus siihen matkalle saattaa sisältyä tavallista enemmän epävarmuutta tai matkaan sisältyy jotakin sellaista, josta ei oikein tiedä miten se matka menee tai edessä on jokin sairaalatutkimus tai leikkaus. Ja siinä hetkessä se hyvän toivottaminen voi tuntua liian varmalta, silloin usein käytetään sanaa siunaus. Siunausta matkalle tai siunausta tutkimukseen. Ja silloin tuo sanan sisältö, paitsi se että minä toivota hyvää myöskin näköala siihen, että on olemassa Jumala, jonka varassa on kaikki elämän päivät, joka oli olemassa jo ennen kuin minua oli ja joka jää kun minusta aika lähtee. Ja että tämän kaikkivaltiaan Jumalan käsivarret yltävät tukemaan ja auttamaan silloin, kun minun voimani loppuvat ja käsivarret eivät enää kanna. Näin me olemme tänään saattamassa ja siunaten saattamassa. Me kristillisessä seurakunnassa siunaamisen merkkinä on risti. Kerran kasteen hetkellä kastava pappi piiri kädellä ristinmerkin NN:n otsaan ja rintaan ja muistutti siitä, että ristinmerkki on todistus siitä mitä Jeesus Kristus vapahtajamme – –. Ja tänään siunaussanojen yhteydessä tuo samainen 246 Aineisto 2012, 92. Aineisto 2012, 105. 248 Aineisto 2012, 124. 247 62 ristinmerkki piirretään hiekasta arkun päälle. Ja se viesti on sama. Jeesus Kristus vapahtajamme on avannut tien kuolemasta elämään. Ja tämä lahja siunaus koskee meitä jokaista. Ja tällä tavalla ristinmerkin me siunaamme NN:n viimeiselle matkalle. (P7T1)249 Yllä näkyvän puheen lopussa P7 puhuu arkun päälle tehtävästä ristinmerkistä. Käsikirjassa ohjeistetaan, että siunaussanojen aikana arkun päälle lasketaan hiekkaa kolme kertaa. Kaikki tutkittavat papit kuitenkin muodostivat hiekasta arkun päälle ristin. Osa papeista (P5, P6, P7) myös puhuivat tuosta arkun päälle tehtävästä rististä. Toisaalta he toivat esille, että ristinmerkistä puhuminen on jotakin konkreettista ja toimituksessa tapahtuvaa ja jotain sellaista, mihin omaisten on helppo tarttua. Konkreettisesta eleestä puhuminen koettiin myös hyväksi toimituksessa olevien lasten näkökulmasta. Ristinmerkkiin papit liittivät teemoja pääsiäisen ilosanomasta, kuoleman todellisuudesta ja ylösnousemuksen toivosta. NN:n arkkuun tehdään kohta hiekkaristi. Tuo risti kertoo kyllä kuoleman varjosta, mutta myös elämän voitosta. Jumalan rakkaudesta, valosta, anteeksiantamuksesta. Ristissä on myös lupaus ylösnousemuksen salaisuudesta. (P6T2)250 Toisaalta ristinmerkistä luotiin linjoja myös kasteeseen. Viittaamalla ristinmerkin tekemiseen sekä elämän alussa että lopussa korostetaan, että elämä ikään kuin sijoittuu kahden ristin, kahden siunauksen väliin ja on kokonaan Kristuksen sovitustyön alla. Ristinmerkin ja kasteen mainitsivat puheessa papit P5 ja P7. Kun tänään teen ristinmerkin arkun päälle, se muistuttaa siitä ristinmerkistä, joka NN:lle tehtiin kasteen yhteydessä. Ristinmerkki kasteessa muistuttaa siitä, että siinä meidät liitetään osaksi Kristusta. Ristinmerkki hautaan siunaamisessa taas muistuttaa siitä, että kuolema ei ole kaiken loppu; sen sijaan se on uuden elämän alku yhdessä Jeesuksen Kristuksen ja kaikkien pyhien kanssa taivaan riemussa. (P5T1 ja P5T2)251 Myös P3 viittasi kasteeseen kehottaessaan omaisia tunnustamaan uskontunnustuksella sen uskon, johon edesmennytkin on lapsena kastettu. Osassa puheista tuotiin kristillistä toivoa esille abstraktimmalla tavalla ilman, että viitattiin Kristuksen sovitustyöhön. Tällä tavalla papit toivat esille ajatuksia vainajan jättämisestä Jumalan käsiin, iankaikkisuudesta ja jälleennäkemisen toivosta. Näitä lähestymistapoja tuon esille seuraavaksi. 249 Aineisto 2012, 109–110. Aineisto 2012, 97. 251 Aineisto 2012, 76–77, 80. 250 63 6.3. Iankaikkisuus, tuonpuoleinen Hyvä saattoväki, nyt aika on menettänyt merkityksensä. Nyt siirrytään ajasta iankaikkisuuteen, jossa aikaa ei ole. (P8T1)252 Kristinuskon mukaan elämä ei pääty kuolemaan. Papit eivät lähteneet puheissaan kuvailemaan tuonpuoleisuutta, mutta elämän jatkumiseen ja iankaikkisuuteen kuitenkin viitattiin tai niitä pohdiskeltiin kielikuvien ja erilaisten lainausten kautta. Iankaikkisuuden pohdiskelun lisäksi puheessa saattoi olla yhtymäkohtia pelastushistoriaan ja Kristuksen sovitustyöhön, mutta osa papeista pysyi kokonaisuudessaan enemmän tällä abstraktimmalla tasolla. Osa papeista etsi erilaisia tapoja kuvata kristinuskon sanomaa, ja jotkut taas tarkoituksella jättivät vastaukset avoimiksi. He myönsivät, että se mitä nyt tapahtuu, siitä emme tiedä. Samalla he toivat esille, että kristityillä on luottamus ja usko. Erityisen paljon iankaikkisuuteen liittyvää pohdintaa oli P3:lla, joka hyödynsi raamattumeditaatiossaan paljon sitä käsitteleviä raamatunkohtia. Noin puolet papeista ei siunauspuheessaan jäänyt erityisemmin pohdiskelemaan tuonpuoleisuutta vaan toi lähinnä esille ajatuksen edesmenneen läheisen jättämisestä Jumalan käsiin. Kyseinen ajatus esiintyi papeilla P2, P4, P6 ja P7. Läheistä ei kuitenkaan jätetä ”nimettömän kohtalon varaan vaan lapsen uskossa Jumalan käsiin”. (P2T1)253 Herra kädelläsi uneen painan pään, kutsut ystäväsi lepäämään. Käsi minut kantaa uuteen elämään ikirauhan antaa valoon jään. (P2T1 ja P2T2)254 P3 ja P8 eivät suoranaisesti puhuneet vainajan jättämisestä Jumalan käsiin, mutta sen sijaan he kuvasivat siirtymistä ajasta iankaikkisuuteen muunlaisin kielikuvin, lainauksin ja Raamatun lupauksin. Me olemme toimittamassa kristillistä hautaan siunaamista. Tässä elämälle ei laite pistettä, se on niin kuin toinen välimerkki, puolipiste tai kaksoispiste. Tänään ei puhuta enää ajasta, vaan iankaikkisuudesta, mutta se on vaikeaa, koska me emme tiedä siitä mitään. Meillä on vain usko, syvä luottamus. (P8T2)255 Kristillisen uskon opettaja, varhaisen kirkon isä monessa kirjoituksissaan totesivat, että kuolema ei ole loppu. Kuolema on muuttumista, siirtymistä uuteen, jonkin vanhan pois ottamista ja uuden pukemista päälle. Kristittynä kuolema ei ole pelottava. Kuolema on tie eteenpäin, tie iankaikkisuuteen, tie ikuiseen iloon Jumalan luona. (P3T1)256 252 Aineisto 2012, 127. Aineisto 2012, 25. 254 Aineisto 2012, 25, 29. 255 Aineisto 2012, 134. 256 Aineisto 2012, 39. 253 64 Silloin kun iankaikkisuutta kuvattiin puheessa hieman enemmän tai siihen liitettiin erilaisia mielikuvia, ote oli sielunhoidollinen. Useimmiten iankaikkisuutta kuvattiin sanomalla, että siellä kärsimystä, sairautta ja murhetta ei enää ole. Tämä varmasti on lohdullinen ajatus monille omaisille, jotka olivat seuranneet läheisen sairastelua ja vanhenemista, sekä silloin kun kuolemaan oli liittynyt jotakin erityisen murheellista. Tätä näkökulmaa toivat puheissaan esille P1, P3 ja P8. Osa papeista otti puheensa osaksi jonkinlaisia kuvauksia iankaikkisesta elämästä. P4 liitti puheeseen paratiisin kuvausta hyödyntäen Raamatun sanastoa muun muassa kirkkaista virroista. Hän valitsi kuvauksen osaksi puhettaan kuultuaan toimituskeskustelussa omaisilta, että vainajan oli ollut luontoihminen. Tällöin tuonpuoleisen kuvaus linkittyi vahvasti vainajan persoonaan.257 P8 puolestaan sanoitti iankaikkisuutta liittämällä siihen lohdullisia mielikuvia isän sylistä. Yksi kuva kuoleman hetkellä on se, että kuoleman porttien toisella puolella on Kristus itse vastaanottamassa tulijaa ja saattaa hänet Isän syliin. Isän syli on paikka, jossa ihminen näkee luojansa ja Jumalansa kasvoista kasvoihin. Se on paikka, jossa väsynyt saa levon, se on paikka jossa sairaus väistyy, se on paikka jossa epätäydellisestä tulee täydellinen. Sinne isän syliin me olemme NN:ää tänään kokoontuneet saattamaan. (P8T1, P8T2)258 P5 ja P3 liittivät iankaikkisuuteen myös kuvia ikuisesta ilosta ja riemusta. P3 hyödynsi kuvauksia Raamatusta molemmassa toimituksessa.259 Myös P5 kuvasi taivaan riemua molemmissa toimituksissaan. – – kuolema ei ole kaiken loppu. Sen sijaan se on uuden elämän alku yhdessä Jeesuksen Kristuksen ja kaikkien pyhien kanssa taivaan riemussa. (P5T1, P5T2)260 P6 ja P8 molemmat etsivät puheissaan perinteisestä kristillisestä sanastosta poikkeavaa tapaa ilmaista kristinuskon sanomaa. P8 viestitti puheissaan, että siitä, mitä nyt tapahtuu, emme tiedä, mutta meillä on usko ja luottamus. Ajatuksia tuonpuoleisesta hän kuvasi erilaisilla kielikuvilla ja lainauksilla. P6 puhui toisenlaisesta maailmasta, jota voimme jo tässä elämässä aavistaa ja kokea mutta joka tulee todeksi vasta tuonpuoleisessa. P6 tulkitseekin useita elämän kaipuita merkkeinä suuremmasta Jumalan kaipuusta: 257 Aineisto 2012, 63. Aineisto 2012, 134, 128. 259 Jes. 65:17–18, Katso, minä luon uuden taivaan ja uuden maan. Menneitä ei enää muistella, ne eivät nouse mieleen. Ei, vaan te saatte iloita ja riemuita aina ja ikuisesti siitä, mitä minä luon. 260 Aineisto 2012, 77, 80. 258 65 Meillä ihmisillä on myöskin olemassa yhteys, jota kuolemakaan ei riko, yhteys joka ei katkea, se on yhteys Jumalaan. Niin tärkeää kuin yhteys toisiin ihmisiin onkin, niin elämässä voi tulla hetkiä, jolloin ymmärrän, että yhteys Jumalaan on syvimmän kaipauksen kohde. Kaipaan yhteyttä häneen, joka on painanut minuun jäljen itsestään. Tuo jälki on kaipautta kauneuteen, kaipautta totuuteen, kaipautta rakkauteen. Tuo jälki on sydämemme kaipautta elämään. (P6T2)261 6. Johtopäätökset Aineiston siunauspuheissa nousi esille kolme pääteemaa: vainajan elämä ja persoona, ihmiselämän katoavaisuus ja sen kohtaaminen sekä kristinuskon sanoma kuoleman äärellä. Nämä kolme teemaa seuraavat kirkon antamia ohjeita siunauspuheen pitämisestä. Teemat painottuivat pappien puheissa eri tavoilla riippuen kyseisestä kasuksesta ja pappien omista lähestymistavoista ja teologisista painouksista. Teemojen ilmenemiseen vaikutti myös se, miten papit rakensivat puheensa. Aineiston kahdeksasta papista kaksi (P4 ja P5) käytti puheissaan palikkamallia, jossa osa puheen osista pysyy jokseenkin samoina mutta vainajan persoonasta kertova osa muuttuu joka kerta. Malli palvelee pappien arkityötä, jossa toimituksiin valmistautumisaika on rajallista ja toimituksien osallistujissa on paljon vaihtuvuutta. Palikkamallisissa puheissa oli aineistossa paljon vaikutteita käsikirjan esimerkkipuheista. Esimerkkipuheiden vaikutus näkyy sekä puheen rakenteessa että tavassa sanoittaa puheen sisältöä. Lyhyydestään huolimatta puheet sisälsivät paljon näkökulmia siitä mitä kirkko opettaa kyseisen aiheen tiimoilta. Puheille oli myös tyypillistä, että kaikki siunauspuheen kolme teemaa tulivat käsitellyksi melko tasapuolisesti. Teemapuhetta käyttivät papit P1, P2, P6 ja P7. Teemapuheille tyypillistä on se, että pappi rakentaa puheen jonkin valitsemansa kantavan aiheen ympärille. P1 toi puheissaan paljon esille elämän arvoa ja kiitollisuutta. P2 pysähtyi suurimmaksi osaksi vainajan elämän äärelle. P6 taas käsitteli puheissaan erityisen paljon surun kokemusta läsnäolon ja poissaolon teemojen kautta. P7 puolestaan pyrki sanoittamaan toimituksen merkitystä ja sisältöä ihmisten arjesta käsin. Aineiston pappien teemapuheille tyypillistä oli, että puhe painottui johonkin tai joihinkin siunauspuheen kolmesta teemasta. P2 ja P7 keskittyivät vainajan elämään ja kristilliseen erityissanomaan. Sen sijaan elämän katoavaisuuden pohdinnat jäivät hyvin pieneen osaan tai kokonaan pois. P1:n puheissa painottui vainajan elämä ja omaisten kokemus, joita tulkittiin kristillisestä viitekehyksestä 261 66 Aineisto 2012, 97. käsin. Kristillinen erityisaines ylösnousemususkosta jäi kuitenkin hänen puheessaan hyvin vähälle. P6 käsitteli puheissaan kaikkia kolmea teemaa, mutta omaisten kokemus sai muita näkökulmia merkittävämmän roolin. Kirkon opetusta kuoleman äärellä tuotiin teemapuheissa puheissa vähemmän esille kuin palikkamallisissa puheissa. Teemapuheet kuitenkin saivat selvästi persoonallisemman sävyn kuin palikkarakenteiset puheet, joissa suurin osa palikoista pysyy samana toimituksesta toiseen. Niissä kristillinen erityisaines liitettiin tiiviimmin persoonalliseen ainekseen ja omaisten kokemukseen. Kolmannen mallin muodostivat ne puheet, joissa käytettiin käsikirjan sanaosion B-vaihtoehtoa, raamattumeditaatiota. Raamattumeditaatiota hyödynsivät papit P3 ja P8. Puheiden sävyt ja painotukset olivat heillä tosin hyvin erilaiset. Raamattumeditaatiossa on tarkoitus valita raamatunkohtia käsikirjan neljästä teemasta, jotka ovat katoavaisuus, valmistautuminen kuolemaan, kristityn toivo ja ikuinen elämä. Raamatun tekstien välillä voi olla musiikkia, hiljaisuutta tai puhetta. Papit käyttivät raamattumeditaatiota soveltaen. Toimituksista P3T2 oli lähimpänä käsikirjan ohjeistusta, ja siinä raamatunkohtia käytettiin kaikista osioista. Tässä toimituksessa painottui selvästi ikuisen elämän teema muiden jäädessä vähemmälle tai kokonaan pois. P8:n raamattumeditaatioissa painottui katoavaisuuden pohdiskelu. Hän hyödynsi sellaista raamattumeditaation mallia, jossa raamatunkohdat käyvät ikään kuin keskustelua käsillä olevan tilanteen kanssa. Hän ei kuitenkaan käyttänyt puheissaan vain käsikirjan raamatunkohtia vaan nosti esiin ajatuksia myös runoilijoilta, kirjailijoilta ja näyttelijöiltä. Aineiston raamattumeditaatiomallisissa puheissa vainajan elämästä kerrottiin hyvin vähän. P3:n puheissa painottui kristinuskosta nouseva ylösnousemususko sekä elämän katoavaisuuden ja arvon pohdiskelu. P8 painotti puolestaan katoavaisuuden ja elämän arvon teemoja sekä viittasi lyhyesti vainajan elämään. Hän myös avasi lyhyesti näkökulmia iankaikkisuuteen. Puheissaan papit viittasivat vainajan elämään hyvin eri tavoilla. Haastattelussa he toivat esille haasteita, joita persoonallisen aineksen käyttö tuo puheeseen. Pappi harvoin tuntee edesmennyttä eikä siten voi olla täysin varma saamiensa tietojen oikeellisuudesta. Eri ihmisillä voi olla vainajasta hyvin erilaiset kokemukset ja muistot. Tätä haastetta on tässä tutkimuksessa kutsuttu lähdeongelmaksi. Papit ratkaisivat ongelman eri tavoin: Osa ei puhunut vainajasta juuri ollenkaan, ja osa siirsi vastuun puheessa niille omaisille keiltä oli kuvauksen 67 kuullut toteamalla että näin heille on kerrottu. Osa papeista toi esille erehtymisen mahdollisuuden ilmaisemalla, että näin hän on ymmärtänyt. Näin sanoessaan pappi ei kuitenkaan siirrä vastuuta muille vaan pitää sen itsellään. Osa papeista ei tuonut puheessa esille tätä erehtymisen mahdollisuutta, vaan he luottivat kykyynsä soveltaa saamaansa tietoa ilman väärinymmärryksiä. Suurimmassa osassa puheita persoonallinen aines sijoittui johonkin puheen kohtaan, jossa keskityttiin muistelemaan vainajaa. Osa papeista pyrki kuvaamaan vainajan elämänkaarta viitaten tämän elämän keskeisiin tapahtumiin. Toiset taas pyrkivät enemmän kuvaamaan vainajan persoonaa – sitä kuka hän oli. Osa papeista taas valitsi jonkun yhden näkökulman tai teeman vainajan elämästä, jota he laajensivat muuhun puheeseen. Näin papit ikään kuin vahvistivat ajatusta, että toimituksessa ollaan juuri tämän ihmiselämän äärellä. Toinen tapa tuoda vainajan elämää todelliseksi oli keskittyä herättelemään omaisten muistoja vainajasta ilman, että pappi kuvaa vainajaa itse. Vainajasta puhuttaessa ei ainoastaan luotiu kuvaa siitä, että tätä ihmistä olemme nyt hautaan saattamassa, vaan erityisesti P1 pyrki myös puhuttelemaan vainajan kautta omaisia ja tulkitsemaan elämää kristinuskon valossa. Yleisempää oli kuitenkin, että persoonallinen aines keskittyi muisteluun. Omaisten kokemuksiin ja kysymyksiin liittyviä teemoja tuotiin esille enemmän niissä toimituksissa, joissa vainajan elämää kuvattiin vähemmän. Huomattavaa on, että erityisesti surun kokemusta käsiteltiin puheissa hyvin laajasti. Kokemuksen sanoittamisen lisäksi papit pyrkivät antamaan välineitä ja näkökulmia surutyöhön. Suru on helpompi kantaa, kun siihen tuodaan myös kiitollisuuden näkökulmia. Suru kertoo koetusta ja eletystä rakkaudesta, mikä voi toimia voimavarana myös tulevaisuudessa. Papit myös kuvasivat puheissaan muistelun merkitystä ja surun jakamista läheisten kanssa. Yleinen linjaus puheissa oli, että surua käsiteltiin puheissa enemmän, mikäli kuolemantapaukseen sisältyi erityistä traagisuutta. Suruun liittyy tiiviisti lohdutus. Lohdutusta papit toivat puheisiinsa kristinuskon sisällöstä käsin. Yleisintä oli liittää suruun ajatus läsnä olevasta Jumalasta, joka on läsnä niin ilon kuin surun hetkilläkin. Omaiset haluttiin jättää rukouksin Jumalan huomaan, mutta samalla korostettiin, että tuntojaan voi myös kertoa Jumalalle rukouksessa. Jälleennäkemisen toivoon viitattiin vain muutamassa puheessa. 68 Elämän katoavaisuutta kuvattiin siunauspuheissa erityisesti Raamatusta löytyvin kuvauksin. Kuolema pysäyttää todellisuudellaan, mutta saa myös näkemään elämän arvon. Siunauspuheissa elämän arvo nähtiin erityisesti tärkeissä ihmissuhteissa ja tavallisessa arjessa. Kristillistä erityissanomaa kuoleman äärellä lähestyttiin pääasiassa kahdella tavalla: Osa lähestyi sitä Kristus-keskeisesti sovitustyöhön ja ylösnousemususkoon luottaen. Osa papeista taas pysyi jokseenkin abstraktimmalla tasolla puhuen iankaikkisuudesta ja ikuisen elämän toivosta. Puheista saattoi löytyä molempia näkökulmia, mutta usein lähestymistapa painottui jompaankumpaan. Toisaalta papeilla oli myös ajatus, että kirkon uskoon voi turvautua myös epävarmuuden ja pelonkin hetkellä. Muutamissa puheissa kristinuskon ilosanomaa tuotiin esille toimitusta tai jotakin sen aikana tapahtuvaa selittäen. P7 pyrki tuomaan hautaan siunaamisen sisältöä ymmärrettäväksi termien siunaaminen ja saattaminen kautta. Hän ja muutama muu pappi viittasivat myös siunauksen hetkellä arkun päälle hiekasta tehtävään ristinmerkkiin ja sitä kautta ristin symboliikkaan ja merkitykseen. Ristinmerkistä puhuttaessa luotiin myös linjoja kasteen hetkeen. Tässä tutkimuksessa keskityin ainoastaan siunauspuheeseen ja siihen, mitä näkökulmia papit siunauspuheissaan sanoittivat. Siunauspuhe on kuitenkin osa hautaan siunaamisen kokonaisuutta. Toimitus ja riitti kokonaisuudessaan puhuttelee omaisia ja on kokonaisuudessaan kristinuskon julistusta. Voi hyvin olla, että jotakin näkökulmaa ei sanoiteta siunauspuheessa mutta se on muuten toimituksessa vahvasti läsnä. Tutkimukseni on tutkimusotteeltaan laadullinen, eivätkä sen tulokset ole siten yleistettävissä koko Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa koskeviksi. Se avaa kuitenkin hyviä näkökulmia siihen, millaisia siunauspuheita papit pitävät: millaisia haasteita papit kokivat puheen valmistamisessa ja millaisia ratkaisuja he ovat ongelmiin löytäneet? Miten he haluavat tuoda kristinuskon sanomaa esille ja miten liittyä kyseiseen kasukseen? Suuressa osaa siunauspuheita haluttiin jollakin tavalla liittyä vainajan elämänvaiheisiin ja omaisten elämäntilanteelle annettiin tilaa. Toisaalta aineistossa oli myös pappi, jonka puheet olivat lähempänä dialektista saarnakäsitystä, jossa saarna on nimenomaan Jumalan lupausten julistamista kyseisessä tilanteessa. Tutkimukseni osoittaa, että siunauspuheissa papit soveltavat teologista tietämystään kyseisen tilanteen äärellä omilla persoonallisilla tavoillaan 69 painottaen eri asioita. Toisaalta aineistossa näkyivät eri-ikäisten pappien tavat pitää puheita, sekä se, miten käsikirja tukee tuoreita pappeja. Aineistosta saatujen tulosten perusteella voi päätellä, että uransa alussa papit hyödyntävät käsikirjan puheita pohjana siunauspuheilleen mutta jossain vaiheessa uraa löytävät oman lähestymistapansa siunauspuheeseen. Tutkimus tuo myös esille pappien työstä nousevia käytäntöjä ja realiteetteja ja niiden vaikutusta siunauspuheisiin. Tutkimus ja aineisto herättävät lisäkysymyksiä siitä, millaisia siunauspuheita muualla Suomessa pidetään. Mikä vaikutus herätysliikkeellä on siunauspuheen painotuksiin, eroavatko siunauspuheet toisistaan eri puolella Suomea ja ovatko siunauspuheet erialisia pienissä seurakunnissa? Tutkimukseni antaa kuitenkin yhden näkökulman siunauspuheisiin ja voi kenties toimia keskustelun herättäjänä pappien kesken siitä, mitä on kristinuskon ilosanoman sanoittaminen hautaan siunaamisen tilanteessa, miten sanoittaa kristillistä toivoa ajankohtaisesti ja mikä on eletyn elämän ja omaisten tilanteen asema siunauspuheessa. Tutkimus osoittaa, että lähestymistapoja on monia. 70 Lähde- ja kirjallisuusluettelo Lähteet ja apuneuvot Aineisto 2012: litteroidut Espoossa Tapiolan seurakunnassa nauhoitetut hautauspuheet sekä haastattelut. Kirkollisten toimitusten kirjat 1963 Kirkollisten toimitusten kirja. XIX yleisen kirkolliskokouksen päätösten mukaisesti toimitettu ohjepainos. Pieksämäki 1964: Suomen Kirkon Sisälähetysseura. 1984 Kirkollisten toimitusten kirja. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkokäsikirja III. Hyväksytty kirkolliskokouksessa vuonna 1984. (Neljäs painos 1993. Kirkolliskokouksen tekemän päätöksen mukaisesti Raamatuntekstit on otettu vuoden 1992 raamatunsuomennoksesta. Pieksämäki: Suomen Kirkon Sisälähetysseura.) 2003 Kirkollisten toimitusten kirja. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkokäsikirja III. Hyväksyttyy kirkolliskokouksessa 8. Marraskuuta 2003. Osat 1–3. Pieksämäki 2004: Kirkkopalvelut. Kirkollisten toimitusten oppaat 1990 Kirkollisten toimitusten opas. Hyväksytty piispainkokouksessa 7.2.1989. Mänttä: Sley kirjat. 2009 Sinä olet kanssani. Kirkollisten toimitusten opas. Hyväksytty piispainkokouksessa 13.–14. Syyskuuta 2005. Helsinki: Kirkkohallitus. WWW-lähteet: 2001 Kirkollisten toimitusten kirjan komiteamietintö. Perustelut. http://www.evl.fi/kkh/to/kjmk/toim-kirja/toimindex.html Viitattu 10.04.2011. Espoon seurakuntayhtymän tilastot vuodelta 2012 http://www.espoonseurakunnat.fi/documents/55984/882628/Tilastot12_netti.pdf/6 1e7e973-4dd6-4aec-858b-b7a15e0fe31e. Viitattu 24.04.2015. Espoon seurakuntien yhteiset internetsivut http://www.espoonseurakunnat.fi. Viitattu 24.04.2015. Kirjallisuus Aaltonen, Leena 1992 “Hautauskulttuurin historiaa Suomessa.” – Hautauskulttuuri Suomessa. Suomen Hautaustoimistojen Liiton 50-vuotisjuhlakirja. Toim. K. Kiiskinen. Historiallisen katsauksen kirjoittanut L. Aaltonen. Jyväskylä: Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry. Erämaja, Tapani 2006 Viimeinen matka. Toimintatutkimus kirkollisen hautauskentän professiostruktuurista. Helsinki: Diss. Helsinki. Eskola, Jari & Suoranta, Juha 71 1998 Johdatus laadulliseen tutkimukseen. 3. painos. Tampere: Vastapaino. Eskola, Jari & Vastamäki, Jaana 2001 “Teemahaastattelu. Opit ja opetukset.” – Ikkunoita tutkimusmetodeihin I. Metodin valinta ja aineiston keruu: virikkeitä aloittelevalle tutkijalle. Jyväskylä: PS-kustannus. S. 24–42. Hautaustoimen käsikirja 2005 Hautaustoimen käsikirja. Kirjoittajat P. Aaltonen, H. Palo, O. Rimpiläinen, A. Rintala, P. Ruotsalo & P. Särkiö. Helsinki: Edita. Heinonen, Ilmari 2002 Siunauspuheen teologia. Hänelle kaikki ovat eläviä. Lahti: PäijätPaino. Holm, Nils G. & Lahtinen, Tuomo 1985 Arkkuhautaus vai tuhkahautaus? Tutkimus hautaustavoista Suomessa. Religionsvetenskapliga skrifter nro 8. Turku: Åbo Akademi. Huovinen, Eero 1982 Kuolemattomuudesta osallinen. Martti Lutherin kuoleman theologian ekumeeninen perusongelma. Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 130. Helsinki: Suomen teologinen kirjallisuusseura. Hytönen, Maarit 2005 Kirkollisten toimitusten teologia. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 91. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus. Kaltakari, Jaakko 1977 ”Sankarihautaukset ja niiden puheet talvisodan aikana.” Teologisen tiedekunnan pro gradu tutkielma. Helsingin yliopisto. Kaunismäki, Merja 2004 Kirkko muutosten keskellä. Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2000–2003. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 89. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus. Knuutila, Jyrki 1992 “Kirkon läntisen tradition mukaisen hautaustoimituksen teologiset perusteet Suomessa keskiajalta 1900-luvun lopulle.” – Käytännöllinen teologia ja kirkko. Juhlakirja dosentti Pentti Lempiäisen täyttäessä 60 vuotta. Toim. J. Knuutila, E. Koskenvesa & K. Tamminen. Helsingin yliopiston käytännöllisen teologian laitoksen julkaisuja C 10. Helsinki: Käytännöllisen teologian laitos. S. 116–144. Koivisto, Markku 1991 Toimituskeskustelut Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa 1980luvulla. Kirkon tutkimuskeskus. Sarja A 55. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus. Komulainen, Timo 72 2001 “Kasuaalipuhe.” – Saarnan käsikirja. Toim. J. Jolkkonen, S. Peura & O. Vatanen. Helsinki: Kirjapaja. S. 349–358. Koskenvesa, Esko 1989 ”Tuhkahautaus. Vieraasta tavasta osaksi uutta kristillistä perinnettä.” – Teologinen aikakausikirja 1989. S. 200–210. Kurvinen, Onni 1940 Iäisyyden rajalla. Helsinki: Otava. Lahtinen, Tuomo 1989. ”Pakanallisesta rituaalista kirkolliseksi hautausmuodoksi.” – Teologinen Aikakauskirja 1989. S. 213–219. Lehtonen, Aleksi 1931. Kirkon pyhät toimitukset. Porvoo:WSOY. Lehtonen, Samuel 1979 Saarna – sanoja vai sanomaa. Virikkeitä saarnan valmistamista varten. Helsinki: SLEY-kirjat. Lehtimäki Kari 1978. “Suomalainen hautauspuhe 1800-luvulla.” Käytännöllisen teologian pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto. Lempiäinen, Pentti 1975 ”Kirkolliset toimitukset ja sielunhoito.” Pappisliiton jäsenlehti 4/1975. S. 14–24. 1985 ”Kasuaalipuheet.” – Saarnaa sanaa. Sananjulistajan käsikirja. Helsinki: Kirjaneliö. S. 235–247. 2004 Pyhät toimitukset. 4. uudistettu painos. Helsinki: Kirjapaja. Lönnebo, Martin 1977 Homiletik. En itroduktion i kyrkans förkunnelse. Stockholm: Verbum. Merkel, Friedmann 1980 Art. Bestattung. – TRE 3. Berlin. New York. S. 743–757. Murtovuori, Jussi 1995 “Kohtaamisia ja eroja. Haastattelututkimus omaisten ja papin kohtaamisten kohtalonhetkistä hautausprosessin eri vaiheissa.” Käytännöllisen teologian pro gradu tutkielma. Helsingin yliopisto. Niemelä, Kati 2006 “Nuorten aikuisten suhde kirkkoon.” – Urbaani usko. Nuoret aikuiset, usko ja kirkko. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 96. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus. 2004 Uskonko niin kuin opetan? Seurakuntatyöntekijä uskon ja elämän ristipaineessa. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 85. Jyväskylä: Kirkon tutkimuskeskus. Parvio, Martti 73 1981. ”Kasuaalitoimitukset teologisena ongelmana.” – Teologian näkymiä 1980-luvun alkaessa. Suomalaisen Teologisen Kirjallisuusseuran 90vuotisjuhlajulkaisu. Toim. E. Martikainen ja K. Tamminen. Suomalaisen Teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 123. Helsinki: STKS. S. 75–89. Pentikäinen, Juha 1990 Suomalaisen lähtö. Kirjoituksia pohjoisesta kuolemankulttuurista. Suomen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 530. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Peura, Simo 1996 “Kasualiat luterilaisen luomisteologian näkökulmasta.” Teologinen aikakausikirja 3/1996. S. 209–221. Poijula, Soile 2002. Surutyö. Helsinki: Kirjapaja. Rimpiläinen, Olavi 1981 “Käsikirjan kanssa kuolemaa kohtaamaan.” – Minä kuolevainen. Helsingin hiippakunnan synodaalikirjoitus vuonna 1981. Toim. J. Talasniemi & A. Rusama. Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 126. Helsinki: Suomalainen teologinen krjallisuusseura. 1976 ”Hautauskäytäntö sielunhoidon näkökulmasta.” Teologinen aikakauskirja 1976. S. 43–48. 1973 Suomalainen hautauspuhe puhdasoppisuuden aikana. Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 88. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura. 1971 Läntisen perinteen mukainen hautauskäytäntö Suomessa ennen isovihaa. Suomen kirkkohistoriallisen seuran toimituksia 84. Helsinki: Suomen kirkkohistoriallinen seura. Seitz, Manfried 1984 “Die Predigt zur Bestattung.” Preit & Seitz 1984. S. 13–47. Sihvo, Jouko 1992 Seurakunta elämän käännekohdissa. Pieksämäki: Kirjaneliö. 1996 “Siirtymäriitin näkökulma kasualioihin.” Teologinen aikakausikirja 3/1996. S. 194–203. 2003 ”Kirkolliset toimitukset elämänkaaririitteinä.” – Muutoksen tulkkina. Kirkot ja uskonnollinen elämä osana yhteiskuntaa. Käytännöllisen teologian laitoksen julkaisuja 106. Toim. Eila Helander. Helsinki: Kirjapaja. Sarajärvi, Anneli & Tuomi, Jouni 2009 Laadullinen tutkimus ja sisällön analyysi. Helsinki: Tammi. Saraneva, Tapio 1981 ”Kuolema yksilön ja yhteisön elämässä.” Pappisliiton jäsenlehti 5/1981. S. 12–16. Sariola Yrjö 1972 Johdatus homiletiikkaan. Helsinki: Ylioppilastuki ry. 74 Tuomi, Jouni & Sarajärvi, Anneli 2009 Laadullinen tutkimus ja sisällön analyysi. Helsinki: Tammi. Turkki Hannele 1982 “Suomalainen hautauspuhe 1900-luvulla.” Teologisen tiedekunnan pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto. Vilenius Eila 1997 Kirkolliset toimitukset palveluna. Seurakuntalaisten palvelunlaatuodotusten toteutuminen kasteen, avioliittoon vihkimisen ja hautaan siunaamisen yhteydessä. Kirkon tutkimuskeskus Sarja A, nro 71. Jyväskylä: Kirkon tutkimuskeskus. 75
© Copyright 2024