Seiskat E-syysturnaus - Nurmijärvi Seven Ringettes Association ry.

Seiskat E-syysturnaus
26.09.2015
Klaukkalan jäähalli
Lepsämäntie 12
Alkusanat
Tervetuloa Klaukkalan jäähallille pelaamaan ja seuraamaan E­
ikäluokan ringetteturnausta. Seiskojen E­joukkueet ovat iloisia
saadessaan järjestää tämän toivottavasti jo perinteeksi
muodostuneen tapahtuman heti sarjakauden alkumetreillä.
Tälle kaudelle uudistetussa sarjaohjelmassa Etelä­Suomen alueella
ei varsinaista jakoa enää enemmän ja vähemmän pelanneiden
joukkueiden välillä ole, mutta turnauksessamme noudatetaan
edelleen tätä aiemmilta kausilta monille tutuksi tullutta jakoa.
Uskomme, että tässä vaiheessa kautta tämä edesauttaa meitä
saamaan kasaan jännittävän ja tasaisen turnauksen. Molemmissa
lohkoissa kaikki joukkueet pelaavat ensin toisiaan vastaan, jonka
jälkeen lohkojen neljä parasta joukkuetta ratkovat vielä
lohkomitalien kohtalot.
Turnauksen yhteydessä on tarjolla oheisohjelmaa turnausvieraille.
Palkintoja pursuava arpajaispöytä, huikeaa tuuria ja tarkkuutta
vaativa Hockey Base ­rinkulanheittokisa, pihagrillistä makkaraa ja
herkullisia vohveleita, mahdollisuuksien mukaan kasvomaalausta
sekä tietenkin jäähallin kahvio, jotka yhdessä takaavat, että myös
pelien välinen aika sujuu mukavasti.
Nurmijärvi Seven Ringettes E­joukkueet kiittävät
yhteistyökumppaneita ja aktiivisten ihmisten muodostamaa
ringetteyhteisöä tuesta, jonka ansiosta tällaisten tilaisuuksien
järjestäminen ylipäätään on mahdollista. Kiitokset myös mukaan
ilmoittautuneille joukkueille.
Iloista turnauspäivää kaikille!
Turnauspäälliköt Sampo Sihvola ja Harri Kauppinen
­2­
Turnausinfo
Turnaustoimisto
Turnaustoimisto palvelee jäähallin 2. kerroksessa koko turnauksen
ajan. Turnaustoimiston vieressä on myös turnauksen
tulospalvelutaulu.
Turnaustoimistoon voi olla yhteydessä kaikissa turnaukseen
liittyvissä kysymyksissä ja ongelmatilanteissa. Toimistossa on
saatavilla turnauksen otteluohjelmakopioita turnausyleisölle.
Ensiapu ja järjestyksenvalvonta
Ensiapupiste sijaitsee jäähallin 1. kerroksessa, ison kaukalon
sisäänkäynnin vieressä. Ensiaputila on merkitty ensiapu ­tunnuksin.
Turnauksen ensiapuvastaavana toimii Kirsi Niinioja.
Ensiapupisteessä toimivat henkilöt ovat ensiapukoulutettuja.
Ensiapuhenkilöstöllä ja järjestyksenvalvojilla on hallilla
huomioliivit päällä.
Ruokailut
Ennalta maksettu ruokailu järjestetään klo 12:20­14:30 jäähallia
vastapäätä tien toisella puolella olevan koulun ruokasalissa
(Klaukkalan yläaste, keltainen koulu). Ruokaliput jaetaan joukkueiden
vastuuhenkilöille, jotka jakavat ne puolestaan ruokailijoille. Muiden
kuin joukkueruokailuun osallistuvien ruokailijoiden toivotaan antavan
etusijan pelaajille jonotuksessa. Joukkueiden aikataulut ovat melko
tiukkoja ja niiden pettäminen vaikuttaa koko turnauksen sujuvuuteen.
Jäähallin kahvio tarjoaa myös sekä suolaista että makeaa
pikkupurtavaa ja pihabuffetista saa makkaraa ja vohveleita.
­3­
Oheistoimintaa hallilla
Kahvio
Jäähallin kahvio palvelee koko turnauspäivän ajan
jäähallin 2. kerroksessa.
HUOM! Kahviossa kelpaa maksuvälineenä vain käteinen raha.
Makkaran­ ja vohvelinpaistopiste
Jäähallin pihalla on myyntipiste, josta voi ostaa muun muassa
vastapaistettuja vohveleita sekä grillimakkaraa.
Myyntipiste on avoinna turnauksen loppuun saakka, joten pelaajat
voivat palkita itsensä herkuilla vielä otteluiden jälkeenkin.
Arpajaiset
Arpajaiset pidetään jäähallin aulatilassa (1. krs).
Ullmax­ myynti
Ullmax­myyntipisteessa tarjolla erikoiserä Ullmax­tuotteita
tarjoushinnoilla. Kannattaa tulla penkomaan!
Kasvomaalaus
Lapsille on tarjolla kasvomaalausta klo 11­15
jäähallin 2. kerroksessa. Maalaus on maksuton.
Luistinten teroitus
Turnaustoimistosta voi tiedustella luistimien teroituspalvelua.
Luistinten teroituksen hinta on 5€.
­4­
Turnaussäännöt
1 . PELAAMINEN
Pelaamisessa noudatetaan Suomen Ringetteliiton sääntöjä sekä liiton Etelä-Suomen
alueen määräyksiä E- junioreiden turnauspelaamisesta jäljempänä mainituin poikkeuksin.
Turnauksessa pelataan Nuori Suomi - hengessä. Pelataan reilua peliä ja pidetään
hauskaa.
2. OTTELUOHJELMA
Turnauksessa on kaksi sarjaa: vähemmän pelanneet (VP) ja enemmän pelanneet (EP).
Kummassakin sarjassa pelataan lohko-ottelut ja niiden jälkeen neljä joukkuetta
kummastakin sarjasta pelaavat vielä sarjansa sijoitusottelun. Sijoitusottelua lukuun
ottamatta voitosta saa 2 pistettä, tasapelistä 1 ja häviöstä ei yhtään pistettä.
Kummassakin sarjalohkossa on 5 joukkuetta ja joukkueet pelaavat lohkossaan kukin
toisiaan vastaan (neljä peliä / joukkue). Mikäli lohko-otteluiden jälkeen pisteet ovat tasan,
määräytyy sijoitus seuraavasti: (1 ) maaliero, (2) eniten maaleja tehnyt, (3) keskinäiset
ottelut, (4) arpa.
Sijoitusottelut pelataan siten, että lohkon 1 . ja 2. pelaavat turnausvoitosta ( finaali) ja 3.
sekä 4. pelaavat pronssipelin. Sijoitusottelun päättyessä tasan ratkaistaan lopullinen
sijoitus voittolaukauskilpailuna, johon joukkueesta nimetään kolme pelaajaa sekä yksi
maalivahti. Voittolaukaukset suoritetaan pareittain (yksi pelaaja kummastakin joukkueesta,
tuomari määrää kilpailun alussa kumpi joukkue suorittaa parista laukauksen
ensimmäisenä), kunnes parista toinen onnistuu ja toinen epäonnistuu. Viimeisen maalin
voittolaukauskilpailussa tehnyt joukkue on tällöin ottelun voittaja.
3. PELAAJAT
Turnaukseen voivat osallistua pelaajat, jotka ovat vuonna 2004 tai myöhemmin syntyneitä.
Joukkueessa voi pelata lisäksi korkeintaan kaksi (2) yhden vuoden yli-ikäistä pelaajaa.
Poikkeuksena ne joukkueet, joille on myönnetty oman alueensa poikkeava, useamman yliikäisen pelaajan yli-ikäisyyslupa E-junioreiden aluesarjaan, joissa saa pelata kaikki yliikäisyysluvassa hyväksytyt pelaajat. Tällöinkin kentällä samanaikaisesti pelaavien
joukkueen yli-ikäisten pelaajien määrä ei saa ylittää kolmea (3). Kaikilla pelaajilla on oltava
Suomen Ringetteliiton voimassa oleva IceCard -lisenssi (DEFG).
4. PELIAIKA
Peliaika on lohkovaiheen otteluissa sekä pronssiotteluissa 20 minuuttia suoraa peliaikaa.
Turnauksen finaalit ovat kestoltaan 25 minuuttia suoraa peliaikaa. Otteluiden kaksi
viimeistä peliminuuttia kuulutetaan. Otteluissa noudatetaan vaihtovihellyksissä 50 – 70
sekunnin sääntöä. Aikalisää ei hyväksytä.
5. PELAAJALUETTELO JA PELUUTTAMISJÄRJESTYS
Joukkueiden on toimitettava pelaajaluettelo ja peluuttamisen numerojärjestys 30 min
(sijoitusotteluissa 1 5 min) ennen ottelun alkua turnaustoimistoon. Joukkueenjohtajan on
myös allekirjoitettava pöytäkirja ennen ottelun alkua. Sääntöjen mukaan joukkueeseen on
kuuluttava vähintään 7 pelaajaa (6+1 ). Jos maalivahti loukkaantuu, hänet on korvattava
välittömästi toisella maalivahdilla tai kenttäpelaajalla.
6. RANGAISTUKSET
Turnauksen kaikissa otteluissa pieni rangaistus on 1 minuutti ja iso rangaistus 4 minuuttia.
Rangaistus alkaa, kun tuomari viheltää pelikatkon jälkeen pelin käyntiin.
7. TUOMARIT
Turnauksen tuomareina käytetään Etelä-Suomen Ringette-Erotuomarit ry:n nimeämiä
tuomareita sekä C1 - juniorituomareita.
­5­
Turnaussäännöt (jatkoa)
8. PELIPAIDAT
Jos kahdella joukkueella on lähellä samaa väriä olevat pelipaidat ja tuomari vaatii, että
peliliivejä on käytettävä, niin otteluohjelman mukainen vierasjoukkue pukee peliliivit.
9. OTTELUN ALKAMINEN JA PÄÄTTYMINEN
Joukkueiden on oltava valmiina 5 minuuttia ennen otteluohjelmaan merkittyä ottelun
alkamisaikaa, jotta ottelut pääsevät alkamaan otteluohjelman mukaisesti. Tätä sääntöä
vasten rikkonut joukkue tuomitaan hävinneeksi 3-0.
Otteluissa ei noudateta alkumuodollisuuksia, vaan ns. ”hengenluonnin” jälkeen
aloitusviisikot ryhmittyvät keskialoitukseen jäälle. Ottelun aloittaa otteluohjelmaan
merkitty vierasjoukkue. Ottelun päätyttyä joukkueiden kapteenit voivat vaihtaa viirejä.
Kentät jäädytetään otteluohjelman mukaisesti. Turnauksen juryllä on oikeus
turnausohjelmassa olevien alkamisaikojen muutoksiin, mikäli pakottavat syyt niin
vaativat.
1 0. PALKITSEMISET
Turnauksessa palkitaan sekä EP että VP sarjassa kolme parhaiten sijoittunutta joukkuetta
mitalein. Lisäksi kummankin sarjan finaalipelin voittaja (turnausvoittaja) palkitaan
turnauspokaalilla. Turnauksessa valitaan yksi tsempparipelaaja / joukkue. Tsempparin
valitsevat joukkueen toimihenkilöt. Tsempparin nimi on ilmoitettava viimeistään 5
minuuttia ennen joukkueen viimeisen ottelun päättymistä kirjurille.
11 . EPÄSELVYYDET JA PROTESTIT
Turnauksen juryn tehtävä on esiin tulleiden epäselvyyksien ja kirjallisena
turnaustoimistoon jätettyjen protestien ratkaiseminen reilussa urheiluhengessä.
Mahdolliset vastalauseet sääntö- ym. tulkinnoissa on laadittava kirjallisesti ja osoitettava
turnauksen jurylle 30 min kuluessa ottelun päättymisestä. Vastalausemaksu on 50 euroa
vastalauseen jättäneeltä joukkueelta, joka palautetaan, mikäli vastalause hyväksytään.
1 2. TAPATURMAT
Turnauksen järjestäjä ei vastaa turnauksen aikana mahdollisesti tapahtuvista
tapaturmista. Paikalla on ensiapuhenkilöitä. Joukkueet vastaavat siitä, että pelaajille
tarkoitetut lääkkeet ovat mukana.
1 3. MUUTOKSET
Turnauksen jury voi tehdä turnauksen ohjelmaan muutoksia pakottavissa tapauksissa.
1 4. TURNAUKSEN JURY
Turnauksen juryn muodostaa kolme henkilöä, joista yksi on turnauspäällikkö, yksi
järjestävän seuran edustaja ja yksi erotuomarikortin omaava henkilö.
­6­
Turnausohjelma 26.9.2015
Harjoitushallin tapahtumat
Aika Tapahtuma
10:30
10:43
11:08
11:33
11:55
12:08
12:33
12:58
13:20
13:33
13:58
14:23
14:45
14:58
15:23
15:48
16:13
Tauko
Peli (VP)
Peli (EP)
Peli (VP)
Tauko
Peli (EP)
Peli (EP)
Peli (VP)
Tauko
Peli (EP)
Peli (EP)
Peli (EP)
Tauko
Peli (EP)
Peli (EP)
Peli (EP)
Peli (EP)
Kotijoukkue
Vierasjoukkue
Kerava Shakers
Hyvinkää Lumikot
Hyvinkää Tiikerit
EKS Valkoinen
Haukat Mustat
Haukat Oranssit
Rauman Lukko
Seiskat­04
EKS Valkoinen
EKS Sininen
Hyvinkää Lumikot
Seiskat­05
Seiskat­04
EKS Sininen
Rauman Lukko
Rauman Lukko
Haukat Mustat
Hyvinkää Lumikot
Haukat Mustat
Hyvinkää Lumikot
Haukat Mustat
EKS Sininen
Seiskat­04
EKS Sininen
Rauman Lukko
Seiskat­04
Jäänhuolto (10:30-10:40)
Jäänhuolto (11:55-12:05)
Jäänhuolto (13:20-13:30)
Jäänhuolto (14:45-14:55)
Jäänhuolto (16:35-16:45)
16:35 Tauko
16:48 Pronssipeli (EP)
17:08 Palkinnot
EP alkusarjan 3.
17:20 Kisa
17:30 Finaali (EP)
17:55 Palkinnot
EP alkusarjan 1.
EP alkusarjan 4.
Palkintojen jako EP 3.-4.
Hockey Base -rinkulanheittokisa
EP alkusarjan 2.
Palkintojen jako EP 1.-2.
­7­
Turnausohjelma 26.9.2015
Kilpahallin tapahtumat
Aika Tapahtuma
14:00
14:13
14:38
15:03
Tauko
Peli (VP)
Peli (VP)
Peli (VP)
15:25 Tauko
15:38
16:03
16:28
16:53
Peli (VP)
Peli (VP)
Peli (VP)
Peli (VP)
17:15 Tauko
Kotijoukkue
Jäänhuolto (14:00-14:10)
Hyvinkää Tiikerit
Haukat Oranssit
EKS Valkoinen
Seiskat­05
Kerava Shakers
Hyvinkää Tiikerit
Jäänhuolto (15:25-15:35)
Seiskat­05
Haukat Oranssit
Kerava Shakers
Seiskat­05
Kerava Shakers
EKS Valkoinen
Hyvinkää Tiikerit
Haukat Oranssit
Jäänhuolto (17:15-17:25)
17:28 Pronssipeli (VP)
17:48 Palkinnot
VP alkusarjan 3.
17:58 Finaali (VP)
VP alkusarjan 1.
18:23 Palkinnot
Vierasjoukkue
VP alkusarjan 4.
Palkintojen jako VP 3.-4.
VP alkusarjan 2.
Palkintojen jako VP 1.-2.
Pelin kesto on 20 minuuttia suoraa peliaikaa lohko- sekä
pronssipeleissä. Finaalipeleissä pelin kesto on 25 minuuttia
suoraa peliaikaa.
­8­
Joukkue­esittelyt
Kerava Shakers
Shakers Ringette
Kerava
E-vähemmän pelanneet
Pelaajat
Katriina Viitala, Henna Huovinen, Janette Lahtinen, Ida Berghäll, Emilia
Nurmikoski, Elsa Mustonen, Matilda Hallikainen, Jenni Masalin, Jemina
Mökkönen, Elmi Piipponen, Emma Talvensaari, Minni Saarnio, Aada Oinonen,
Miia Vainio
Toimihenkilöt
Sami Oinonen (J), Sami Saarnio (V), Pasi Nurmikoski (V), Hanna Nevalainen
(V), Johanna Masalin (H), Sari Merkkiniemi (H), Marjo Mökkönen (H)
Rauman Lukko
Lukko Ringette
Rauma
E-enemmän pelanneet
Pelaajat
Iiris Korsi, Essi Junnila, Essi Nurmisto, Tilda Lahti, Siiri Lahtinen, Anni
Törmänen, Janna Aalto, Inka Kyllästinen, Aino Johansson, Aada Leino, Viivi
Valpola
Toimihenkilöt
Sanna Pakarinen (J), Minna Lahtinen (V), Pia Korsi (V), Katri Törmänen (H),
Jaakko Saarinen (H)
­9­
Joukkue­esittelyt
Haukat Mustat
Järvenpään Haukat
Järvenpää
E-enemmän pelanneet
Pelaajat
Sara Uusitalo, Sara Kauno, Riina Soikkeli, Emma Savolainen, Sara Kärkkäinen,
Terhi Karhu, Sanni Hietanen, Emilia Tuominiemi, Lydia Saario, Iida Tuominiemi,
Heidi Huovinen
Toimihenkilöt
Sari Kosonen (J), Arvo Uusitalo (V), Ville Savolainen (V), Mika Kohonen (V),
Kimmo Karhu (H), Jan Kauno (H), Minna Kohonen (H), Auli Tuominiemi (H)
Haukat Oranssit
Järvenpään Haukat
Järvenpää
E-vähemmän pelanneet
Pelaajat
Susanna Kyrö, Jessica Jalava, Mimmi Neuvonen, Iina Kyander, Miisa Pulliainen,
Josefina Taskula, Peppi Henttonen, Saga Halmeenmäki, Maria Kohonen, Milka
Mikkola, Pinja Bergström, Vilma Nyholm
Toimihenkilöt
Anne Kyander (J), Arvo Uusitalo (V), Ville Savolainen (V), Mika Kohonen (V),
Kimmo Karhu (H), Jan Kauno (H), Minna Kohonen (H), Sirpa Halmeenmäki (H)
­ 10 ­
Joukkue­esittelyt
Seiskat­04
Nurmijärvi Seven Ringettes
Nurmijärvi
E-enemmän pelanneet
Pelaajat
Emma Saarinen, Outi Lukkari, Viivi Niinioja, Emma Niinioja, Sofia Sihvola, Elli
Nukarinen, Emilia Toikka, Anna Ylinen, Emma Asoranta
Toimihenkilöt
Sampo Sihvola (J), Simo Toikka (V), Susanna Lukkari (H), Tiina Asoranta (H)
Seiskat­05
Nurmijärvi Seven Ringettes
Nurmijärvi
E-vähemmän pelanneet
Pelaajat
Noora Hagelin, Ella Helminen, Iida Kemppainen, Tytti Tiainen, Denise Niskanen,
Josefiina Lipiäinen, Noona Pursiainen, Sanna Leiramo, Laura Taipale, Roosa
Ristimäki, Enni Väärälä, Silke Laurila, Aino Pitkänen, Hanna Kauppinen, Lotta
Kaitajärvi
Toimihenkilöt
Anne­Mari Niskanen (J), Pasi Pursiainen (V), Jouni Kemppainen (V), Janika
Vähäkangas (V), Tapio Pitkänen (V), Virve Tiainen (H), Pia Tiilikainen (H), Timo
Niskanen (H)
­ 11 ­
Joukkue­esittelyt
Hyvinkää Lumikot
Hyvinkää Ringette
Hyvinkää
E-enemmän pelanneet
Pelaajat
Veera Kaiturinmäki, Ella Karhu, Nea Konttinen, Heta Kukkola, Hilma Kukkola,
Ella Martola, Tara Marttinen, Marika Montonen, Siiri Nietula, Viia Penttinen,
Fanni Pitkänen, Vilma Laine, Pihla Alapuranen
Toimihenkilöt
Tuija Marttinen (J), Antti Konttinen (V), Saku Pitkänen (V), Sami Karhu (V),
Carina Einimö (H), Minna Nietula (H)
Hyvinkää Tiikerit
Hyvinkää Ringette
Hyvinkää
E-vähemmän pelanneet
Pelaajat
Elina Lehtonen, Laura Latostenmaa, Jenina Rytkönen, Linda Virtanen, Veera
Järvinen, Julia Hakala, Heli Hyöppinen, Susanne Listala, Sofi Saarinen, Lily
Kalliomäki, Anna Hänninen, Mette Tschesmenski, Jonna Heikkinen, Ada
Sundman
Toimihenkilöt
Kati Saarinen (J), Niina Latostenmaa (J), Taija Koskinen (V), Niko Rytkönen (V),
Laura Hyöppinen (V), Mika Listala (H), Johan Sundman (H)
­ 12 ­
Joukkue­esittelyt
EKS Sininen
Espoon Kiekkoseura
Espoo
E-enemmän pelanneet
Pelaajat
Hillevi Holmström, Inka Tuulaniemi, Ella Paasivirta, Nicole Thesleff, Janika
Turunen, Tina Immonen, Minea Fogelholm, Vera Partanen, Sini Pelkonen, Lulu
Karttunen, Tinja Varonen, Jinna Aimola, Tuuli Laakkonen, Elina Voutilainen, Lilli
Halttunen
Toimihenkilöt
Kaisa Varonen (J), Noora Hellsten (V), Sanja Aimola (V), Samuel Thesleff (V),
Sami Partanen (H), Kalle Karttunen (H)
EKS Valkoinen
Espoon Kiekkoseura
Espoo
E-vähemmän pelanneet
Pelaajat
Emma Gatford, Tiia Tuulaniemi, Ada Melen, Seela Koskinen, Vilja Rantala,
Ronja Hahurinne, Fiia Hynninen, Camilla Turja, Emmi Grönholm, Elvi Kilpinen,
Sara Schultz, Adda Hinkkala, Roosa Vuosalmi, Salla Rajala, Jenni Jauhikainen
Toimihenkilöt
Mikko Turunen (J), Pyry Grönholm (J), Liisa Malmberg (V), Ronja Aaltonen (V),
Juhani Turja (V), Tommi Hinkkala (H), Marko Hynninen (H)
­ 13 ­
09 2966970
TAKSI
Sami Malmberg
Nurmijärvi
040 768 8802
JÄÄLEIRIT KISAKALLIOSTA!
PYYDÄ TARJOUS
Jenni Korhonen,
Avainasiakasvastaava
+358 44 584 91 22
[email protected]
Jääurheiluleirikeskus
Seven Ringettes
E­joukkueet
kiittävät sponsoreita,
talkooväkeä ja turnaukseen
osallistuneita joukkueita!
Nähdään taas pikkusiskojen
F­turnauksessa
marraskuun puolivälissä!