Sanomapaino.fi Digijulkaisu Teollisuus Suomi Pubdata Source Lehti

TeollisuusSuomi
ISSN: 1458 - 3259 SYYSKUU 2015 ALIHANKINTA
Nyt on aika investoida automaatioon s. 2
Parempaa koneturvallisuutta s. 6
Digitalisaatio yhdistää asiakkaat ja toimittajat s. 8
Suunnitelmallisuutta työstö- ja pesunestehankintoihin s. 18
Avaimet kannattavuuteen hybridi-ERP:n avulla s. 26
Metallien 3D-tulostus on jo tätä päivää s. 27
Teollinen internet tehostaa ja uudistaa liiketoimintaa s. 29
Asiantuntijahaastattelut:
Jukka Ahvonen
Voitto Qvick
Jussi Maksimainen
Juha Lappalainen
Petri Asikainen
Jari Riihilahti
Outotec s. 8
ABB, Drives and Controls s. 12
Sandvik Construction, Breaking s. 16
Valmet s. 20
Konecranes s. 28
Metso Services s. 28
TeollisuusSuomi
2
Tulevaisuuden valmistustekniikka
Sandvik Coromant on aina ollut ajassa kiinni oleva lastuavan työstön
osaaja. Nyt yhtiö on tunnistanut viisi aluetta, joilla se aikoo olla
entistäkin vahvempi johtaja.
Tulevaisuuden valmistustekniikka on tämän
hetken muotiteemoja. Eri puolilla maailmaa
pönkitetään teollisuuden kilpailukykyä digimurroksessa käynnistämällä innovaatio-ohjelmia. Saksassa puhutaan teollisuus 4.0:sta.
USA:ssa panostetaan alueellisiin innovaatiokekskuksiin, ja vastaavia hankkeita on monessa muussakin maassa kuten Kiinassa, Japanissa ja Isossa-Britaniassa.
Sandvik Coromant haluaa johtaa kehitystä
lastuavan työstön alalla. Sandvik Coromantin julkaisemassa tuoreessa raportissa käsitellään tulevia haasteita sekä mahdollisuuksia.
Raportin mukaan tulevaisuuden teollisuutta
muovaa viisi keskeistä tekijää: kestävä kehitys, tieto- ja viestintäteknologia, älykkäät valmistusmenetelmät, materiaalit, työkappaleet
ja koneistusmenetelmät sekä henkilöstön
osaaminen.
Kestävän kehityksen tiellä suuria haasteita
ovat väestön kasvu ja massiivinen kaupungistuminen. Koska maapallon luonnonvarat
ovat niukat, teollisuuden on tulevaisuudessa
oltava resurssivapaata. Tämän päivän jätteen
pitää huomenna olla raaka-ainetta. Päämäränä on niin sanottu kiertotalous, jossa tuotannon kuluttamien materiaalien, energian ja
veden määrä on minimoitava ja kaikki tuotteet on suunniteltava helposti purattaviksi ja
kierrätettäviksi. Materiaalit on palautettava
takaisin tuotantoon.
Sandvik Coromantille kestävä kehitys tarkoittaa paljon muutakin kuin kääntöterien
kierrätystä ja porien uudelleen teroitusta.
Kestävästä kehityksestä on tultava yrityskulttuurin ja koko arvoketjun itsestään selvä osa.
Sandvik on johtava toimija eräässä EU-aloit-
teessa, jonka päätavoite on raaka-aineiden
kestävä tuotanto.
Tieto-ja viestintäteknologia ( ICT) vauhdittaa paljolti kehitystä ja antaa edellytykset
tuotantoprosessien seurannalle ja optimoinnille. Tehtaisiin rakennetaan ympäristö, jossa
alykkäät anturit, systeemit ja koneet viestivät
keskenään. Tämä vaatii järjestelmäpintojen
standardisointia, jotta laitteet ymmärtävät
toisiaan. Tärkeä tuotetietojen vaihtokelpoisuuden edellytys on Sandvik Coromantin
ajama ISO 13399 -standardi.
Adveon, InvoMilling ja SpiroGrooving ovat
joitakin esimerkkejä siitä, miten digiteknologiaa voidaan hyödyntää asiakkaiden työn
tehostamisessa.
Keveämmät, lujemmat ja ympäristöystävällisemmät mutta usein myös hankalammin
lastuttavat materiaalit ovat yksi keino vastata
ympäristöhaasteisiin. Sandvik Coromant on
mukana monissa materiaalitekniikan tutkimushankkeissa, jotta asiakkaiden työtä helpottamaan voidaan kehittää uusia työkaluja
ja menetelmiä.
Digitaalinen mullistus vaatii uusia taitoja
ja kykyjä. Fyysistä työtä voidaan siirtää roboteille, mutta ihmiseltä vaaditaan entistä
enemmän luovaa ajattelua ja uuden keksimistä. Tutkimus- ja tuotekehitys on aina ollut
Sandvik Coromantin vahvuus. Sandvikenissa
syksyllä 2014 avattu uusi osaamiskeskus hyödyntää uusinta teknologiaa, jonka toivotaan
kiinnostavan nuoria kykyjä ja antavan hyvän
kasvualustan tulevaisuuden innovaatioille.
Sandvik Coromant
Äyritie 22
01510 VANTAA
Puh. 020 544 121
[email protected]
www.sandvikcoromant.com
Teksti: Seppo Salokanto
Nyt on aika investoida automaatioon
Pk-sektorin yrityksen ei kannata
arastella tuotannon automaatioasteen lisäämistä, kun tavoitteena
on kilpailukyvyn parantaminen.
EID Tech Oy suunnittelee, myy ja
vuokraa kappaletavara-automaatiosovelluksia teollisuuden tarpeisiin.
Toimitusjohtaja Jari Helminen toteaa, että
suomalaiset teollisuusyritykset pitkittävät
tällä hetkellä investointipäätöksiä, vaikka
nyt on paras mahdollinen ajankohta investoida esimerkiksi tuotantoautomaatioon.
Tällä yritys varmistaa riittävän, nykyaikaisen tuotantovolyymin ja hyvän kilpailuaseman, kun talous alkaa elpyä ja kysyntä
kasvaa.
- Myös pk-yritysten kannattaa selvittää
automaatiosovellusten käyttömahdollisuudet. Meidän pienimmät asiakkaamme ovat
olleet kymmenkunta henkilöä työllistyviä
pienyrityksiä, jotka ovat investoineet rohkeasti kappaletavara-automaatioon tuotantonsa tehostamiseksi.
Osaava ja luotettava
projektikumppani
EID Tech on varma valinta, kun teollisuusyritys tarvitsee osaavan ja luotettavan
kumppanin kappaletavara-automaatioprojektiin.
- Suunnittelemme ja valmistamme räätälöityjä, asiakastarpeita vastaavia ratkaisuja
kappaletavaran käsittelyyn. Ratkaisu voi sisältää perusteknologian lisäksi vaativampaa
teknologiaa kuten konenäkö- ja lasermerkkaussovelluksia, Helminen kertoo.
EID Tech käyttää ratkaisuissa tunnettujen
valmistajien laadukkaita komponentteja eli
esimerkiksi Beckhoffin ohjauskomponentteja ja Denson robotteja. EID Tech on Densorobottien maahantuoja ja myy niitä myös
muille automaatiotoimittajille.
Tavoitteena on, että automaatioratkaisu
palvelee asiakasyritystä optimaalisesti koko
elinkaarensa ajan, joten EID Tech tarjoaa
asiakkailleen ratkaisujen tuki-, huolto- ja
päivityspalvelut.
Asiantuntevaa palvelua eri toimialoille
EID Techillä on asiakkaina monenkokoisia
yrityksiä monilta teollisuuden toimialoilta.
Helminen mainitsee esimerkkeinä elektroniikkateollisuuden, lääkealan teollisuuden,
muoviteollisuuden ja valaisinputkivalmistuksen.
- Pitkäaikainen asiakkaamme on LED-va-
laisinputkia valmistava Valtavalo Oy, joka
on tehnyt ennakkoluulottomasti automaatiohankintoja. Tälläkin hetkellä olemme
suunnittelemassa Valtavalolle uutta automaatiosolua. Viime aikojen mielenkiintoisiin toimeksiantoihin kuuluvat suurnopeustuotantoon tarkoitettujen automaatioratkaisujen toimitukset muoviteollisuudelle.
Tavoitteena kansainvälistyminen
EID Techin tavoitteena on kansainvälistyminen. Tällä hetkellä on jo käynnissä alustavia neuvotteluja esimerkiksi Etelä-Amerikkaan.
- Meillä on kehitteillä konsepti, jolla on
mahdollista pärjätä kansainvälisillä markkinoilla älykkäiden modulointiratkaisujen
ja nopean käyttöönoton myötä, Helminen
mainitsee.
EID Tech Oy
Hakekatu 9
70800 KUOPIO
Puh. 010 322 3620
[email protected]
www.eidtech.fi
www.suomiviesti.fi
3
Roxtecilta uusi läpivientiratkaisu
teollisuuden tarpeisiin
Roxtec tuo jatkuvasti markkinoille modulaarisia kaapeli- ja putkiläpivientien tiivistysratkaisuja,
jotka vastaavat kehittyviä asiakastarpeita. Uusimpiin tuotteisiin
kuuluu HD 32 -kaappiläpivienti,
joka on kehitetty erityisesti teollisuuden tarpeisiin.
Lehtilä toivottaa kaikki kiinnostuneet tervetulleiksi tutustumaan tarkemmin HD 32
-ratkaisuun ja muihin Roxtec-tuotteisiin Alihankinta-messujen osastolle A141.
Roxtec Finland Oy
Kutomotie 6 B
00380 HELSINKI
Puh. 010 271 3600
[email protected]
www.roxtec.fi
Roxtec tunnetaan kaapeli- ja putkiläpivientien tiivistämiseen tarkoitettujen modulaaristen ratkaisujen kehittäjänä ja valmistajana,
jonka tuotteita käytetään monilla toimialoilla.
Ruotsissa vuonna 1990 perustettu Roxtec on
tänä päivänä globaalisti toimiva konserni ja
maailman johtava modulaaristen tiivisteiden
toimittaja.
Kompakti ja joustava HD 32
Prosessiteollisuus ja raskas teollisuus muodostavat yhden Roxtecin markkinasegmenteistä.
Roxtecin uusimpiin tuotteisiin kuuluva HD 32
-kaapeliläpivientiratkaisu on suunniteltu erityisesti vaativaan teollisuusympäristöön.
- Korroosio on yleinen riski teollisuusympäristössä, ja HD 32 soveltuu valmistusmateriaaliensa ja toiminnallisten ominaisuuksiensa ansiosta erittäin hyvin korroosioalttiiseen
ympäristöön. Ratkaisua voidaan käyttää sekä
sisä- että ulkotiloissa. HD 32 soveltuu myös
EX-luokiteltuihin räjähdysvaarallisiin sekä
maadoitusta vaativiin kohteisiin, myyntipäällikkö Juhani Lehtilä Roxtec Finland Oy:stä
kertoo.
Modulaarinen HD 32 säästää todella paljon
tilaa perinteisiin läpivientiratkaisuihin verrattuna. Samaan läpivientiaukkoon mahtuu
Juhani Lehtilä
Myyntipäällikkö OEM-teollisuus
Puh. 050 463 8567
[email protected]
Roxtec HD 32
enemmän kaapeleita ja jopa kaapin koko voi
olla aikaisempaa pienempi.
Joustavan HD 32 -ratkaisun käyttö helpottaa kaappi- ja kotelosuunnittelijoiden työtä,
koska lopullisten kaapelitietojen puuttuminen
ei hidasta suunnittelutyötä. Roxtex-moduulilla
voidaan tiivistää useita eri kaapelikokoja, joten
kaapelimuutokset on helppo toteuttaa projektin aikana ilman lisäkustannuksia. Kehyksen
32 läpivientipaikkaa takaavat sen, että myös
kaapelien määrään on mahdollista tehdä muutoksia.
- Testattu IP 66/67 ja
UL/NEMA 4, 4x, 12, 13
- BG-maadoitettavat modulit
- CSA 22.2, No 18.3-04
- Testattu seuraavien standardien mukaan:
- IEC60079-0, p26.12
- EN50262/IEC62444
- IEC62305
- Ex-modulit
- ATEX/IECEx
- EX e IIC Gb, EX tb IIIC Db
- IEC60079-0, IEC60079-7, IEC60079-31
- Toimitetaan kit-ratkaisuna
- Kehysmateriaalina haponkestävä
teräs AISI 316
Säästöjä teollisuuden investointihankkeisiin:
Tehokasta suunnittelua
3D AS-BUILT -esitietojen avulla
Merius Oy on 3D-mittaus-,
laitossuunnittelu-, konsultointija projektinhallintapalveluita
tarjoava asiantuntijaorganisaatio,
jolla on runsaasti kokemusta
teollisuuden investointihankkeiden suunnittelusta ja
läpiviennistä.
Merius Oy on vuonna perustettu 2003 laitossuunnittelun osaaja, joka palvelee johtavia prosessiteollisuuden toimijoita Suomessa
ja Pohjois-Ruotsissa. Yrityksen palveluksessa
työskentelee 15 alansa ammattilaista. Liikevaihto pyörii reilussa miljoonassa eurossa.
Merius on toteuttanut jokaisen toimeksiantonsa koko yrityksen historian ajan hyödyntäen 3D-suunnittelua. 3D AS-BUILT -esitiedot
yritys kartoittaa laserkeilauslaitteistollaan,
joka mittaa ympäristön millimetrin tarkasti.
Mittauksen jälkeen suunnittelija saa ympäristöstä virtuaalisen 3D AS-BUILT -mallin
käytettäväksi suoraan laitossuunnitteluohjelmassa.
Havainnolliset suunnitelmat
3D-mittauksen hyödyntäminen tuo investointihankkeeseen monia etuja. Suunnittelijan näkökulmasta työtä tehostaa havainnollinen ja
erittäin tarkka mittausaineisto, minkä ansiosta
pakolliset käynnit kohteessa vähenevät.
- Laserkeilaus tuo investoinnin suunnitteluun ja läpivientiin selviä kustannussäästöjä.
miten kokonaisuus toimii, kuinka sitä tulee
käyttää ja mistä investoinnin kustannukset
syntyvät, Sarja toteaa.
Laitossuunnitteluohjelmaan saadaan ympäristöstä virtuaalinen
3D AS-BUILT -malli. Tämän ansiosta suunnittelu on nopeampaa ja
tarkempaa kuin perinteinen 3D-suunnittelu.
Virtuaalisessa 3D AS BUILT -ympäristössä
tehtävä suunnittelu on nopeampaa ja tarkempaa kuin perinteinen 3D-suunnittelu. Tästä
syystä myös investoinnin toteutusvaiheessa
tarvittavat muutokset vähenevät merkittävästi. Näillä seikoilla on suora vaikutus loppuasiakkaalle syntyviin kustannuksiin. Samalla
aikataulut pitävät paremmin kuin tavallisesti,
summaa Meriuksen omistaja-toimitusjohtaja
Hannu Sarja.
Koska Merius toimii täysin 3D-maailmassa,
yritys tuottaa suunnitelmista asiakkaalle myös
visuaalisesti havainnollisen animaatioaineiston. Havainnolliset mallit ja animaatiot toimivat niin johtoryhmän kuin käyttäjien ja asentajienkin päätöksenteon tukena jo prosessin
varhaisissa esivaiheissa.
- Animaatioiden avulla on helppo kertoa,
Koko ketju hallinnassa
Merius tulee mukaan investointihankkeeseen
usein jo aievaiheessa, jolloin uudistuksesta
tehdään karkea konseptisuunnitelma.
Yhteistyö asiakkaan kanssa jatkuu sen jälkeen esisuunnitteluun, varsinaiseen toteutussuunnitteluun ja usein projektinvalvontaan
saakka. Merius auttaa myös toteutusratkaisujen kilpailuttamisessa ja tarjousvertailussa.
Yrityksen vahvuus perustuukin koko ketjun
hallintaan.
- Investointisuunnittelun tehokkuuden ja
joustavuuden tuo se, että meillä on hallinnassamme koko prosessi: 3D AS-BUILT -tiedon
kartoitus ja aineiston käsittely sujuvaa suunnittelua varten, toteutussuunnittelun vaatima
valmistus- ja asennuskokemus, vaativan teknisen laskennan taso sekä toteutusprojektien
hallintakyky. Nämä toimet suoritamme tiiviissä yhteistyössä asiakkaamme kanssa. Kehitämme jatkuvasti menetelmiämme tulosten
maksimoimiseksi. Haluamme olla jatkossakin
asiakkaillemme halutuin teknisen suunnittelun asiantuntijakumppani, Sarja sanoo.
Merius Oy
PL 17
67101 KOKKOLA
Puh. 06 822 4882
www.merius.fi
TeollisuusSuomi
4
Pääkirjoitus:
Jaetaan vastuuta ja voitot
Monissa kamareissa ja tornitaloissa haetaan
ratkaisuja, polkuja parempaan huomiseen.
Itse pidän sanontaa ”Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto” osuvana. Päämiehet vievät, osoittavat suunnan, muut
seuraavat.
Kyllä, toisaalta hyvä, mutta olisiko aika aidosti laajentaa ajatusmaailmaa? Josko joku
pienen yrityksen rivihenkilö voisi saada ajatuksen, jota sitten suuremmilla areenoilla
hiottaisiin ja kehitettäisiin, ja menestyttäisiin, yhdessä. Kannustus menetelmien ja
tuotteiden kehittämiseen kokonaisvaltai-
seksi ja siten, että kylähulluimmatkin ideat
tutkittaisiin, edes pienessä piirissä.
Toki Suomi nyt on sopeutumassa pallon
muotoiseen toimintaympäristöön. Jos tuotteen valmistaminen maksaa meillä 30 prosenttia enemmän kuin muualla, on löydettävä ratkaisu, yhdessä. Päämiehet tarvitsevat suomalaisia alihankkijoita, suomalaista
yhteistyöverkostoa, joka toimii, kunnioittaa
kumppaneita ja yhteisvoimalla tekee parempia tuotteita. Suomi on riittävän pieni maa,
jotta me voimme kerätä tiedostetussa ympäristössä ratkaisuja T&K:n seuraaviksi as-
keliksi. Yritysyhteistyökulttuuri on vahvuus,
jonka on avoimesti, ideoita ja orastavia ajatuksia keskenään kehittäen, mahdollista
luoda uutta.
Kunhan sitten kun jotakin syntyy, muistettaisiin, kuka tai ketkä ovatkaan idean
isoisiä!
Raha ratkaisee. Palkkio, jonka ansaitset,
antaa pohjaa ja rohkeutta tuoda jatkossakin
kehitysideoita kasvatettavaksi menetelmiksi
ja tuotteiksi.
Tänäkin vuonna olemme tässäkin lehdessä kohdanneet tuulten suunnan muuttuvan.
Olosuhteet muuttuvat, ja vaikka olisi jotakin sovittu, emme täysin onnistuneet toteuttamaan asiantuntijahaastatteluita. Pahoittelut tästä, kiinnostuksella odotin artikkelia
luettavaksi, mutta suuret yrityksetkin elävät
nopeasti muuttuvassa maailmassa.
Odotamme, usean muun tavoin, tulevaisuudessa valoa, näkemyksiä isoilta, jotta
pienet tietäisivät painopisteitä ja kehityskohtia. Kehitetään ja kehitytään Alihankinta-messuilla Tampereella.
Terveisin Esa Virtanen, päätoimittaja
Uusi ajattelutapa
mullistaa työstönesteet
Tietoisuus ihmisen terveyttä ja yhteistä elinympäristöä uhkaavista vaaratekijöistä on
kasvanut selvästi. Ankarat työsuojelumääräykset ja uudet EU-säännöstöt vaikuttavat
myönteisesti jokapäiväiseen elämäämme. Lahtelainen Solmaster Oy haluaa omassa
tutkimus- ja kehitystyössään tuoda nämä trendit myös Suomeen. Merkittävä osoitus
tästä ovat seuraavan sukupolven työstönesteet.
- Uusi teknologia mahdollistaa yhä turvallisempien työstönesteiden kehityksen. Aloite on
tullut meille asiakaspuolelta, ja nyt haluamme
rikkoa perinteitä aivan uudella ajattelutavalla,
tuotekehityskemisti Heikki Illi kertoo.
Päämääränä on haitallisten aineiden mahdollisimman vähäinen käyttö työstönesteissä.
Nesteet sisältävät perinteisesti runsaasti lisäaineita kuten biosideja mikrobien kasvun estämiseksi ja vaahtoamista vähentäviä aineita.
Uudessa kehittämismallissa yritetään hallita
mikrobitasoa rakentamalla tuotetta erilaisista,
toisiaan tukevista osasista. Raaka-ainepohja
on ”turvallisempi” ja bakteerien kasvua säädetään reseptiä muuttamalla.
Illi toteaa että asiakkaallakin on oma vastuunsa uusien työstönesteiden käytössä.
- Puhutaan uudesta ideologiasta. Solmaster
antaa ohjeet ja apuvälineet turvallisempien ja
terveellisempien aineiden käytölle, ja käyttäjä
ja operaattori tarkastelevat nesteiden kuntoa
omavalvonnalla. Uudet aineet ovat yhtä tehokkaita kuin vanhat, mutta jotta mikrobit
pysyisivät hallinnassa ilman ”kovia” aineita ja
biosideja, käyttäjän täytyy tuntea käyttämänsä
aineet paremmin.
Kumppaneita
kehitysyhteistyöhön tarvitaan
Uudet työstönesteet alkavat olla valmiina Solmasterin laboratoriossa, mutta nyt pitäisi löy-
tyä yhteistyöpartnereita lähialueelta.
- Haemme syvällistä yhteistyötä yrityksen
kanssa, joka on valmis kulkemaan eturintamassa kenttäkokeilujen aikana. Yhtiömme
on perinteisesti panostanut biohajoaviin ja yhä
turvallisempiin tuotteisiin, ja nyt haluamme
viedä kehityksen vielä muutaman askeleen
eteenpäin EU:n kriteerit huomioiden, Pasi
Korkkinen sanoo.
Illi jatkaa, että työstönesteissä riittää muutakin kehittämistä. Vaahdonesto on sektori,
jossa tehdään paljon työtä. Solmaster on nyt
löytänyt aineen, joka selvästi vähentää vaahdon muodostumista ja jossa yhdistyvät tehokkuus ja edullisuus. Monipuolinen tuote toimii
hyvin eri ympäristöissä. Raaka-aine on lähes
FD-hyväksytty (elintarvikkeet/lääkkeet), joten
turvallisuustaso nousee selvästi, mikä on Solmasterille kilpailuvaltti.
Kaikki nämä uutuudet lisäävät henkistä
pääomaa ja saattavat toivon mukaan muuttaa
tottunutta käytäntöä. Illi arvioi, että jo tänä
syksynä ollaan paljon viisaampia.
- Tutkimus ja kehitys ovat pitkäjänteistä toimintaa, mutta itse tuotteet ovat pian valmiita
tuotannollisiin kokeisiin. Pajoissa halutaan
aina lisätä tehoja ja saada lisää työstötoimintoja. Konevalmistajat suunnittelevat uusia,
nopeita koneita ilman että niille on kehitetty
vastaavia työstönesteitä. Olemme siten aina
kakkosena ketjussa.
TeollisuusSuomi
ISSN: 1458 - 3259
Kustantaja:
Suomiviesti Oy, Y-tunnus 22916845
Ruotsinkatu 54, 70600 Kuopio
Puh. 040 573 4944
[email protected]
www.suomiviesti.fi
Osoite- ja henkilötietojen muutokset,
tilaukset (maksuton) ja laskutusasiat:
[email protected]
CUT LE tämän hetken lippulaiva
Korkkinen on syystäkin ylpeä Solmasterin
aloitteesta kehittää kotimaisia, alansa huipulla oleva, yhä turvallisempia teollisuuskemikaaleja.
- Olemme jo vuodesta 1987 lähtien käyttäneet kasviöljypohjaisia raaka-aineita teollisuuskemikaaleissamme. Uusia työstönesteitä
odotellessamme hyviä esimerkkejä saavutuksistamme ovat vaativaan työstöön tarkoitetut
työstöneste CUT LE ja viime vuoden uutuus
CUT ST. GREEN LINE -sarja on jo hyvin
kattava sisältäen hydrauli- ja leikkuuöljyjä,
johdeöljyjä, työstöemulsioita ja kierretahno-
ja. Ja terveydestä ja ympäristöstä huolehtiva
metallimies pesee tietenkin kätensä työpäivän
jälkeen hellävaraisella mutta tehokkaalla kolmitehoisella ja kasviöljypohjaisella Koura-käsienpesuaineella.
Solmaster Oy
Puh. 03 780 2363
[email protected]
www.solmaster.fi
n Solmaster Oy on yksityinen teollisuuskemikaalien valmistaja, joka kuuluu Pohjoismaiden johtaviin alan perheyrityksiin. Tuotekehitys ja valmistus tapahtuvat yhtymän kahdessa
tehtaassa Hollolassa ja Lahdessa. Yhtiön kaksi osastoa, Solmaster Chemicals ja Solmaster
Coatings, tuottavat erilaisia lattiapäällysteitä sekä teollisuuskemikaaleja esimerkiksi metallija sahateollisuuden, rakennusalan, kiinteistöhuollon, kuljetusliikkeiden sekä kotitalouksien
käyttöön. Merkittävä osa tuotteista on biohajoavia. Tuotteita myydään Suomen lisäksi lähimarkkinoilla. Solmasterilla on ollut oma tytäryhtiö Ruotsissa vuodesta 2006 lähtien.
Markkinointi:
Puh. 040 573 4944
Toimitus:
Päätoimittaja Esa Virtanen, puh. 040 573 4944
Toimittaja Anne Pitkänen, puh. 045 888 5118
Taitto:
Graafinen suunnittelu Nieminen
Arto Nieminen,
puh. 040 875 0383
Lue myös: www.suomiviesti.fi
TeollisuusSuomi on puolueisiin ja
järjestöihin sitoutumaton julkaisu.
Vastuu virheistä: Kustantaja ei vastaa ilmoittajalle
mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta, jos ilmoitusta ei
voida julkaista määrättynä päivänä. Kustantajan vastuu
rajoittuu siihen, että virheellinen, maksullinen ilmoitus tai
artikkeli julkaistaan korjattuna veloituksetta asiakkaan
kanssa erikseen sovittavassa numerossa.
Huomautukset on tehtävä seitsemän arkipäivän sisällä
lehden ilmestymisestä.
Paino: Sanomapaino Oy, Varkaus 2015
www.suomiviesti.fi
5
JotBar - tulevaisuuden
työajanseurantaa
Perinteisesti työajanseurantaa on
käytetty valmistavissa yrityksissä
työajan ja työtehon mittaamiseen sekä lakisääteisten asioiden
todentamiseen. Nykyisin työhön
kohdistuu uudenlaisia tehokkuusvaatimuksia, joihin työajanseurannan on osaltaan kyettävä
vastaamaan.
Työajanseurantajärjestelmän avulla on tavallisesti seurattu toteutuneita työtunteja ja ohjattu tiedot palkanlaskentaan. Nykyaikaisen
työajanseurannan avulla pystytään automatisoimaan seurantaprosessia ja samalla saamaan
tietoa toiminnan tehokkuuden kasvattamiseksi. Työajanseuranta voidaan liittää myös muihin taustajärjestelmiin, jolloin on mahdollista
saada reaaliaikaista tietoa esimerkiksi valmistukseen käytetystä työajasta, läpimenoajoista
ja jopa käytetyistä raaka-aineista. Tämä luo
kokonaiskuvan tuotantoprosessista ja auttaa
löytämään keinoja toiminnan tehostamiseen.
- Nykyisin puhutaan paljon työajan pidentämisestä, mutta monella työpaikalla tämä
tarkoittaa työtehokkuuden lisäämistä ja sitä
kautta yksikkökustannusten pienentämistä. Työajanseuranta antaa tietoa, jonka perusteella pystytään kehittämään toimintaa,
muuttamaan prosesseja ja parantamaan työtehoa, kertoo Krister Juselius Jotbar Solutions
Oy:stä.
Perinteinen työajanseuranta on vaatinut
myös paljon resursseja. Työntekijät ovat kirjanneet ylös kaikki työtapahtumat, jotka esimies on hyväksynyt ennen palkanmaksua.
kyttäämisenä ja tarpeettomana kontrolloimisena. Juseliuksen mukaan seuranta koetaan
työsuhde-eduksi, jonka avulla työntekijä voi
näyttää, mihin työaika oikeasti kuluu.
Jotbar Työajanseuranta automatisoi seurantaprosessia ja auttaa parantamaan
tehokkuutta. Mobiilityöaikaleimaus on ratkaisu, kun työntekijät tekevät työtä
ajasta ja paikasta riippumatta.
Nykyisin seurannan lähtökohtana on usein
työsuunnitelma, jolloin työntekijä leimaa järjestelmään vain poikkeavat tilanteet. Jos suunnitelma toteutuu, aikaa vievä hyväksymiskierros jää väliin. Tämäkin lisää tehokkuutta.
Mobiili seuranta
Yhä useammat työntekijät tekevät työtä ajasta ja paikasta riippumatta. Työn mittaamiselle tämä asettaa uudenlaisia haasteita, koska
perinteinen leimaus sisään ja ulos enää riitä.
Ratkaisu on mobiilityöaikaleimaus, joka siirtää tiedot automaattisesti taustajärjestelmiin.
- Etätyössä, liikkuvassa työssä ja projektityössä on tärkeää seurata, että tehdyt tunnit
vastaavat sitä, mistä on sovittu. Mobiilityöaikaleimauksen avulla saadaan tieto siitä, mitä
työtä on tehty sekä missä ja miten pitkään työtä on tehty.
Myös mobiilityöaikaleimaus liittyy keskusteluun työtehon kasvattamisesta. Työajanseurantaa ei enää nykyisin nähdä työntekijöiden
Paikallisesti
tai pilvipalveluna
JotBar Työajanseuranta mahdollistaa nykyaikaisen työajanseurannan. Skaalautuva järjestelmä soveltuu niin julkishallintoon, palvelualoille kuin valmistavaan teollisuuteen
ja kaikenkokoisille toimijoille. Tällä hetkellä
järjestelmää käyttää noin 150 000 henkilöä
Suomessa.
Järjestelmä toimitetaan joko paikallisesti
asennettuna tai tästä syksystä lähtien myös
pilvipalveluna. Asennuksesta ja käyttöönotosta huolehtii järjestelmän kehittänyt JotBar Solutions Oy.
JotBar Solutions on suomalainen IT-alan
yritys, joka toimittaa työajanseuranta-, kulunvalvonta- ja logistiikkaratkaisuja. Toiminta
perustuu omaan ohjelmistoperheeseen, jatkuvaan tuotekehitykseen, huippuosaamiseen ja
vahvaan kokemukseen.
- Meillä on yli kymmenen vuoden kokemus
työajanseurantajärjestelmistä. Koska pystymme menemään syvälle asiakkaan tuotantoon,
pystymme useimmiten kasvattamaan työtehoa
ja näin saamaan kustannuksia pienemmiksi,
Juselius sanoo.
JotBar Solutions Oy
Hyttipojankuja 2
02780 ESPOO
Puh. 075 753 0350
www.jotbar.fi
Elektro-Tukku Oy maahantuo laatua
Elektro-Tukku Oy on maahantuonut jo yli
20 vuoden ajan laadukkaita automaatio- ja
sähköteknisiä komponentteja kilpailukykyiseen hintaan.
sa hydrauliikalle ja pneumatiikalle (on-off- ja
proportionaaliventtiilimagneetit), säätöventtiileissä sekä asentoantureissa Elektro-Tukku
maahantuo Magnet-Schultzia.
Yrityksen edustamat ja maahantuomat tunnettujen päämiesten korkealaatuiset tuotteet
jakaantuvat hälytyslaite-, mittalaite-, venttiili- sekä ohjaus- ja säätölaiteryhmään, johon
kuuluvat myös teollisuuspuhaltimet.
Tunnettuja päämiehiä
kaikissa tuoteryhmissä
Elektro-Tukun hälytyslaiteryhmä on markkinoiden kattavin. Päämiehiä ovat esimerkiksi
DG. Controls, Comax, Eaton-Fulleon, Federal Signal, Klaxon-Texecom, OBSTA ja Visionalert-Ecco, jotka valmistavat hälytyslaitteita
teollisuudelle sekä meri- ja ajoneuvosovelluksiin. OBSTA:n valikoimaan kuuluvat myös
lentoestovalot.
Useilla hälytyslaiteryhmän valmistajilla on
erityisolosuhteisiin tarvittavat ATEX-, EEx-,
E-, ja UL-, ICAO-hyväksynnät sekä laivaluokitukset, jossa edustuksena ovat esimerkiksi
ZÖLLNER ja Federal Signal. Viimeksi mainittu valmistaa myös lukuisia UL-listattuja hälytyslaitteita sekä laajoja hälytyslaitejärjestelmiä
laivoihin, ”off-shorelle” ja teollisuuteen.
Mittalaitteiden edustusvalikoimassa on
myös usean eri valmistajan tuotteita. Elektro-Tukku maahantuo japanilaisen Kyoritsun
kannettavia sähkösuureiden mittalaitteita.
Kyoritsun uutuuksia ovat esimerkiksi useat
HV-eristysvastusmittarit, KEW 6315 -verkkoanalysaattori class S, joustava pihtivirtamittari KEW 2210R; 3000A ja KEW 2500-DC4-20mA -virtaviestivirtapihti, johon mahtuu
kuuden millimetri kaapeli ja jossa on myös
analoginen ulostulo. Uutuustuotteita ovat
myös KEW 6305 -tehomittari ja KEW 4202
-maavastuspihtimittari nopeaan mittaukseen
Bluetooth-ominaisuudella.
Elektro-Tukun edustuksia mittalaitteissa ovat myös Scope, Megabras ja Monarch
Instrument, joka valmistaa esimerkiksi antureita, stroboskooppeja, takometrejä ja tärinämittareita teollisuuden kunnossapitoon.
Laadukkaat venttiilit
vaativiinkin käyttökohteisiin
Venttiiliryhmä käsittää venttiilit, pintavahdit,
paineanturit ja solenoidit/venttiilimagneetit,
asentoanturit sekä solenoidipumput ja venttiilipistokkeet.
Venttiileiden laadun takaa esimerkiksi saksalainen Müller co-ax ag. Coax-venttiilit soveltuvat myös vaativiin käyttökohteisiin. Tuotevalikoimassa ovat myös ATEX-, DIN ISO EN
23553-1-, DVGW-, SIL2- ja SIL3-hyväksytyt
mallit sekä moduulit ja säätöventtiilit. Coax
valmistaa myös Cryaxx-kryoventtiilit matalille lämpötiloille. Venttiilit ovat erittäin tiiviitä
patentoidun rakenteen ansiosta ja valmistusstandardit ovat erittäin kattavat.
Perinteisimpiä magneettiventtiilejä on Flo
Controllin, Nass Magnetin (pneumatiikka)
ja ODE:n valikoimissa. ODE :n valmistusohjelmissa on myös painelähettimiä, vinoistukkaventtiilejä, NSF-standardoituja venttiilejä,
solenoidipumppuja ja Atex-venttiilejä.
Saksalaisen pintavahtivalmistajan Jacob
GmbH:n uutuus on optinen anturi uimuripintavahtien ja pintaelektrodien lisäksi. Jacobin
tuoteohjelmaan kuuluvat myös NSF-hyväksytyt anturit.
Paineantureissa ja painelähettimissä sekä
ajoneuvo- ja tehoreleissä Elektro-Tukku edustaa saksalaista Layher AG:tä.
Sähkömagneeteissa ja venttiilitoimilaitteis-
LED-strobon mittausalue on maksimissaan
500 000 rpm. Uusimpia edustuksia ovat saksalaisen GMW GmbH:n laitetesterit, joissa on
useita eri uutuusmittareita.
Ohjaus- ja säätölaiteryhmässä päämiehiin
kuuluvat esimerkiksi KMB systems ja Nippen Electrical Instruments Co. sekä Elektra ja Polylux tuotteinaan muuntajat ja jännitestabilisaattorit. Ryhmän tuotteita ovat
myös Türk+Hillingerin lämmityselementit.
Türk+Hillinger on tuonut markkinoille uuden ALW-jarruvastussarjan IP 67- ja UL-luokituksella sekä PT100/PT1000/NTC-anturit.
C.Thiim valmistaa elektroniset releet ohjaukseen ja valvontaan sekä erotusvahvistimet ja
mittamuuntimet. C. Thiimin uutuuksia ovat
PT100/PT1000-lähettimet sekä SGU-verkonvalvontayksiköt. Maahantuontiohjelmassa
ovat edelleen myös REO:n lukuisat tuotteet.
Teollisuuspuhaltimien valmistaja Elektror
Airsystems on tuonut markkinoille monia
uutuustuotteita kuten 2-asteiset sivukanava-,
suurnopeus-, ATEX- ja aksiaalipuhaltimet.
Taajuusmuuttajaohjaus, puhaltimien materiaali (Al/Aisi 304), erikoistiivistykset ja lämpötila-alueet (+750 °C) ovat valittavissa.
Elektro-Tukku kehittää tuotteita aktiivisesti
yhdessä asiakkaidensa ja päämiestensä kanssa
vastaamaan haasteellisia markkinoita.
Tervetuloa Alihankinta-messuille Tampereelle osastolle A702 ja Teknologia-messuille Helsinkiin osastolle 6h118.
Elektro-Tukku Oy
Kirkonkyläntie 37 B
00700 HELSINKI
Puh. 09 350 5500
[email protected]
www.elektrotukku.fi
TeollisuusSuomi
6
Koneteknologiakeskus Turku Oy
palvelee monipuolisesti
Koneteknologiakeskus Turku Oy tarjoaa nykyaikaisen ympäristön
ammattitaitoisen työvoiman kouluttamiseen ja kehittämishankkeiden
toteuttamiseen.
Kymmenen vuotta toiminut Koneteknologiakeskus on Turun ja Varsinais-Suomen alueella
toimivia oppilaitoksia sekä meri- ja metalliteollisuuden yrityksiä palveleva uuteen teknologiaan keskittynyt koulutus- ja kehittämiskeskus.
Työelämää vastaava oppimisympäristö
Koneteknologiakeskus tarjoaa opiskelijoille
modernin työskentely-ympäristön työharjoittelujaksojen ajaksi ja opinnäytetöiden tekemiseen.
- Tilojamme käyttävät Turun ammatti-instituutin, Turun ammattikorkeakoulun ja Turun
aikuiskoulutuskeskuksen opiskelijat. Heidän
käytössään on nykyaikaista koneistusteknologiaa, robotti- ja laserhitsausteknologiaa,
ohutlevyteknologiaa ja automaattilaboratorio. Vastaanotamme yrityksiltä pienimuotoisia alihankintatoimeksiantoja, jotta pystymme
järjestämään opiskelijoille työelämää vastaavia
käytännön harjoitteita, toimitusjohtaja Erkki
Virkki kertoo.
Turun kaupungin kustantama Lappeenrannan teknisen yliopiston lahjoitusprofessuuri
on sijoitettu Koneteknologiakeskukseen.
Tämä on mahdollistanut modernien lasertekniikoiden käyttöönoton ja kehittämisen
Koneteknologiakeskuksessa.
Yrityksille tukea toiminnan
kehittämiseen
Haastavat ajat ovat antaneet yrityksille sysäyksen kehittää omaa toimintaansa, ja tämä on
näkynyt myös Koneteknologiakeskuksen palvelujen kysynnässä.
- Toteutamme yritysten kanssa erilaisia
toiminnan tehostamiseen tähtääviä kehityshankkeita. Ajankohtaista on tuotannon tehokkuuden lisääminen tuotesuunnittelun ja
uusien valmistusteknologioiden avulla. Erityisesti laserteknologian ja robottisovellusten
hyödyntäminen valmistuksessa ovat vahvoja
osaamisalueitamme, Virkki sanoo.
Kehityshankkeissa on mahdollista hyödyntää esimerkiksi Turun ammattikorkeakoulun
insinööriopiskelijoiden projekti- ja lopputöitä.
Koneteknologiakeskus järjestää yrityksille
myös niiden tarpeiden ja toiveiden mukaisia
täsmäkoulutuksia. Usein koulutus on osa yrityksen kehittämishanketta.
Virkki huomauttaa, että Koneteknologiakeskus tarjoaa yrityksille myös mittaus- ja
työvälineiden kuten työntömittojen ja mikrometrien kalibrointipalveluja akkredidoituna
mittalaboratoriona.
Mukana myös laajemmissa
hankekokonaisuuksissa
Yrityskohtaisten kehityshankkeiden lisäksi
Koneteknologiakeskus toimii EU- ja Tekesrahoitteisten kehityshankkeiden parissa.
- Tarjoamme hankkeiden toteutus-, koordinointi- ja hallinnointipalveluja. Olemme hallinnoineet useita kehityshankkeita, jotka ovat
koskeneet ammatillisen koulutuksen, tuotannon, verkostoitumisen ja uusien toimintaideoiden kehittämistä, Virkki toteaa.
Esimerkkinä Virkki mainitsee vuoden 2013
lopussa päättyneen seitsenvuotisen Meriklusteri-hankkeen, jossa Koneteknologiakeskus
toimi kansallisena koordinaattorina. Parhail-
laan käynnissä olevissa meriteknologian kehityshankkeissa (Trimmi- ja Turku Seas 2020
-hankkeissa) Koneteknologiakeskus toimii
Meridiem-tutkimusryhmän yhteistyökoordinaattorina.
Koneteknologiakeskus Turku Oy
Lemminkäisenkatu 28
20520 TURKU
www.koneteknologiakeskus.fi
Parempaa koneturvallisuutta
SICK tunnetaan maailman johtavana koneturvallisuuden asiantuntijana. Saman katon alta löytyvät koneturvallisuutta parantavat tekniset ratkaisut ja asiantuntijapalvelut.
SICKillä on lähes 70 vuoden kokemus koneturvallisuuden parantamisesta. Laaja
koneturvallisuuden tuotevalikoima kattaa
teollisuuskäyttöön soveltuvat turvalaitteet,
kuten turvavaloverhot ja turvalaserskannerit, sekä turvarajakytkimet, turvaohjaimet
ja turvareleet.
Teknisten ratkaisujen lisäksi SICK tarjoaa
koneturvallisuuden asiantuntijapalveluita,
jotka on koottu LifeTime Service -kokonaisuuden alle. Tarjontaan kuuluvat konsultointi, tuki-, tarkastus- ja modernisointipalvelut sekä koulutukset. Asiakkaita ovat
niin loppukäyttäjät, konevalmistajat kuin
kone- ja laiteasennuksia tekevät sähköautomaatioalan yritykset.
LifeTime Service -palvelut ovat riippumattomia ja ne räätälöidään asiakkaan tarpeen mukaan. SICK voi toimia koneturvallisuuden asiantuntijana koneen tai sen
modernisoinnin suunnittelun, asennuksen,
käyttöönoton ja ylläpidon aikana.
- Voimme esimerkiksi tehdä koneiden
ja konelinjojen turvakartoituksia, toimia
konevalmistajan tukena riskienarvioinnin
aikana, suunnitella turvakonsepteja tai järjestää koulutuksia koneturvallisuudesta ja
riskinarvioinnista, turva-asiantuntija Pentti
Rantanen luettelee.
Tuottavuutta turvallisuudella
Työympäristön ja -laitteiden turvallisuus
nostaa tuottavuutta ja on yritykselle selkeä
kilpailutekijä. Turvallisuuden jatkuvaan
seurantaan velvoittavat työturvallisuuslaki
ja työvälineiden käyttöä koskeva käyttöasetus.
Turvallisuus ja tuottavuus tasapainoon. SICKin koneturvallisuuden asiantuntijapalvelut räätälöidään aina asiakkaan tarpeiden mukaan.
Rantasen mukaan loppukäyttäjien ja konevalmistajien tietoisuus koneturvallisuudesta on viime vuosina kasvanut. Työtä on
kuitenkin vielä edessä, sillä säädökset muuttuvat ja laiteratkaisut kehittyvät jatkuvasti.
Turvallisuuspuutteista johtuvia työtapaturmiakin sattuu edelleen.
SICKin tavoitteena on auttaa asiakkaitaan
pitämään turvallisuuden ja tuottavuuden
tasapainossa. Tätä varten yritys kannustaa
henkilökuntaansa kehittämään ammattitaitoaan jatkuvasti.
- Pyrimme ratkaisemaan ongelmia yh-
dessä asiakkaidemme kanssa ja heidän tarpeistaan lähtien. Sen takia pidämme huolta
osaamisestamme esimerkiksi kouluttautumalla säännöllisesti ja osallistumalla koneturvallisuutta käsitteleviin kansainvälisiin
tapaamisiin. Meiltä saa aina apua automaatioon, Rantanen sanoo.
SICK Oy
Myllynkivenkuja 1
01620 VANTAA
Puh. 09 251 5800
www.sick.fi
Pentti Rantasen mukaan yritykset
tiedostavat koneturvallisuuden
merkityksen jo varsin hyvin, mutta
parantamista riittää aina.
Globaali paikallinen
SICK on teollisuus-, logistiikka- ja
prosessiautomaation anturiteknologian kehittäjä ja valmistaja, jonka perusti saksalainen Erwin Sick vuonna
1946. Tänä päivänä yhtiö työllistää
globaalisti noin 6500 henkilöä, joista
kolmisenkymmentä työskentelee suomalaisen SICK Oy:n palveluksessa.
www.suomiviesti.fi
AirWell Oy - kotimaista osaamista
ja leikkauksen tietotaitoa
7
Sastamalan kaupunki eli entinen Vammalan kaupunki ympäristö­
kuntineen tunnettaneen parhaiten Pyhän Olavin mahtavasta kivi­
kirkosta, vanhan kirjallisuuden päivistään ja lentopalloseura
Valepasta. Se ei ole niinkään tuttu teollisuuden koneiden ja laitteiden
valmistuksesta, vaan eipä sääntöä ilman poikkeusta. Sastamalassa
toimii yksi maamme johtavista plasma­ ja polttoleikkauksen
automaatiotaloista ­ AirWell Oy.
Vuonna 1993 perustettu yritys on määrätietoisesti kehittänyt toimintaansa ja tuotteitaan tällä hyvin kapealla ja varsin rajoittuneella toimialueella erittäin haastavista
viime vuosista huolimatta. Kuten kaikki
suomalaisen metallin toimijat tietävät, teollisuuden laitekanta vanhenee huimaa vauhtia ja varsinaista valoa ei putkessa juurikaan
näy.
Joka tapauksessa AirWell Oy:n toimitusjohtaja Antti Palomäki vaikuttaa varsin
tyytyväiseltä vallitsevaan tilanteeseen.
- Olimme rohkeita ja rakensimme kokonaan uuden tehtaan, jonne muutimme
2010, juuri todetaksemme talouden sukelluksen jatkuvan. Tuotantoputki, jossa elim-
Jalotakka Oy:lle toimitettu
Mitsubishi-kuitulaser.
me koko 2000-luvun alun, oli parahiksi
katkennut, ja nykyinen tehtaamme ei ole
oikeastaan toiminut päivääkään siten kuin
sen suunniteltiin toimivan. Rakensimme
kuitenkin pitkälti ”varmalla rahalla” ja pienen yrityksen niskat ovat notkeat uimaan
erilaisissa tilanteissa. Siis selvisimme ja nyt
mennään taas ylöspäin.
Mutta paljon on vettä virrannut ja nykyinen tuotantotapa perustuu täysin asikaslähtöisesti muokattaviin moduleihin, joita
yhdistelemällä saadaan koottua mitä erikoisempia ja erikokoisempia koneita ja laitteita.
Toki plasmaleikkauskoneet edelleen muodostavat merkittävän osan asikastoimituksista, mutta nykyiseen edustukseemme kuuluvat MITSUBISHI-laserleikkauskoneet ja
entisestään laajentunut saksalainen KEMPER-savunimu- ja suodatuslaitepuoli ovat
vahvassa nousussa. Toistaiseksi vuotemme
on kulunut hyvin vahvasti kirkkaiden materiaalien parissa toimivien asiakkaiden kanssa ja siksi olemmekin menestyneet saksalaisen KJELLBERG-plasmalinjamme kanssa
erityisen hyvin.
Päämiestasolla hetki takaperin tapahtunut merkittävä muutos, LINCOLN
ELECTRICKSin ostettua Burny- ja Ka-
Boliden Oy:lle toimitettu WellCut Retrofit.
liburn-tuotteet, alkaa kantaa hedelmää.
Nykyinen laaja LINCOLN-yhteistyö antaa
WELLCUT-leikkauskonebrändillemme
entistä enemmän näkyvyyttä ja avaa myös
uusia ovia viennissä. Pelkillä kotimaan
markkinoilla ei oikeasti pysty kasvamaan
ja kehittymään. Samalla olemme myös laajentaneet tuoterepertuaariamme levynleikkauskoneista putkenleikkauskoneisiin ja
vesileikkauskoneisiin.
Syksyn tuotanto on tällä hetkellä jo myytynä ja nyt teemme töitä vuodelle 2016.
Mitä se sitten tuo tullessaan, on tällä hetkellä arvoitus. Kiinalaisten markkinoiden
yskiessä taitaa koko maailma hiukan pidättää henkeään.
- Me kuitenkin aiomme tulla huomennakin töihin ja kehittää omalta osaltamme kotimaista kilpailukykyä. Uudet kotisivumme
aukeavat lähiaikoina ja silloin tuotteemme
ja palvelumme ovat entistäkin helpommin
ja selkeämmin esillä, Palomäki toteaa.
Teksti: AirWell Oy
AirWell Oy
Verstastie 7
38360 SASTAMALA
Puh. 03 517 5250
[email protected]
www.airwell.fi
Phoenix Contact Oy:
Korkealaatuista liitäntätekniikkaa
erilaisiin tarpeisiin
Phoenix Contact kehittää jatkuvasti uusia
tuotteita eri asiakassektoreiden liitäntä­
tarpeisiin. Phoenixin piirikorttiliittimet,
pistoliittimet ja riviliittimet tunnetaan useilla
toimialoilla ympäri maailman.
Phoenix Contact on globaalisti toimiva laitteiden ja piirilevyjen liitäntätekniikan sekä automaatioratkaisujen toimittaja. Saksassa vuonna 1923 perustettu yhtiö on tunnettu ja
arvostettu toimija alallaan, ja esimerkiksi riviliittimien ja
piirikorttiliittimien tuoteryhmissä se on markkinajohtaja
maailmassa.
Liitäntätekniikoissa
valinnanvaraa
Business Unit Manager Ove Sandberg Phoenix Contact
Oy:n Industrial Components -divisioonasta kertoo, että
Phoenix Contactin laajassa riviliitinvalikoimassa on tarjolla ruuvi-, pultti-, jousi- ja pikajousiliitäntätekniikkaa sekä
leikkaavaa liitäntätekniikkaa. Johdinpoikkipinnat ovat jopa
0,14 - 300 mm².
- Ruuviliitännän suosio kestää riviliittimissä, mutta uusinta uutta liitännässä on push in -tekniikka, jossa liitäntä
tapahtuu ilman työkaluja. Helppo ja nopea liitäntätekniikka soveltuu sekä jäykille että taipuisille johtimille, Business
Unit Manager Sami Airo Phoenix Contact Oy:n Device
Connectors -divisioonasta mainitsee.
Industrial Components -divisioonan tuotetarjontaan
kuuluvat liitinten lisäksi merkintäjärjestelmät, käsi- ja automaattityökalut, kenttäkaapeloinnin kaapelit ja kytkentärasiat sekä moninapapistoliittimet IP 66/IP 68/IP 69K riippuen kotelosarjasta.
Apua oikean
tuotteen valintaan
Phoenix Contactin laajasta vakiotuotevalikoimasta löytyy
monesti sopiva liitinvaihtoehto, mutta yhtiö valmistaa myös
asiakaskohtaisia tuotteita. Useimmiten asiakaskohtaisuus
tarkoittaa pienen muutoksen tekemistä vakiotuotteeseen.
Phoenix Contact Oy:n henkilökunta auttaa asiakkaita
valitsemaan oikean tuotteen laajasta valikoimasta.
- Internet on hyvä tiedonvälityskanava, mutta se ei korvaa face to face -tapaamisia. Tuotepäällikkömme, aluepäällikkömme ja tuoteasiantuntijamme tekevät jatkuvasti
asiakaskäyntejä ja tarjoavat tietoa uusista tuotteista ja tekniikoista. Lisäksi tekninen asiakaspalvelumme antaa tietoja
puhelimitse, Airo sanoo.
Airo ja Sandberg toivottavat kaikki tervetulleiksi Alihankinta-messujen osastolle D196 tutustumaan Phoenix Contactin tuotteisiin.
Phoenix Contact Oy
Niittytie 11
01300 VANTAA
Puh. 09 350 9020
[email protected]
www.phoenixcontact.fi
TeollisuusSuomi
8
Kotimainen
keskusvalmistaja
kilpailee laadulla
Jonator Oy on kotimainen, asiakaslähtöiseen palveluun pystyvä
pienjännitekeskusten valmistaja.
Alihankkijoiden määrä
vähemmäksi ja
yhteistyö syvemmäksi
Outotec Oyj:n toimittajaverkostossa on sekä globaalia, regionaalista
että paikallista osaamista. Yritys pyrkii projektikohtaisesta yksittäises­
tä yhteistyöstä pitempiaikaiseen yhteistyöhön toimittajien kanssa.
Luotonen toteaa, että markkinoiden piristyessä yrityksen toimintamallia kehitetään koko
ajan tehokkaammaksi ja joustavammaksi.
Toimintamallin kehittämiseen voidaan
laskea myös tuotetarjonnan täydentyminen.
Nopeasti suosituksi on noussut Jonbus-kiskosiltajärjestelmä, jonka Jonator on suunnitellut
raskaisiin teollisuuskohteisiin pääkeskusten ja
jakelumuuntajien välisiin liityntöihin.
Jonator Oy
Prosessitie 6
21530 PAIMIO
Puh. 010 835 8400
[email protected]
www.jonator.fi
Koska kyseessä ovat eri puolilla
maailmaa sijaitseviin kohteisiin
toimitettavat räätälöidyt ratkaisut, tarvitsee Outotec alihankintaosaamista useilta eri toimialoilta.
- Alihankkijat toimittavat
meille esimerkiksi teräsrakenteita, valuja sekä mekaniikka-, hydrauliikka- ja sähkökomponentteja. Toimittajaverkkomme on yhdistelmä globaaleja, regionaalisia
ja paikallisia alihankkijoita. Projektikohteemme sijaitsevat ympäri maailman, ja joskus asiakkaamme edellyttävät paikallisten
alihankkijoiden suosimista. Jos
niiden osaaminen, toimitusvarmuus ja hintakilpailukyky ovat kohdallaan,
emme näe tälle mitään estettä. Toki preferenssinä on tehdä yhteistyötä ensi sijassa
pitkäaikaisten toimittajiemme kanssa, Head
of Supply Jukka Ahvonen toteaa.
Asiantuntija
Jonator valmistaa lähes 30-vuotisella kokemuksella pienjännitekeskuksia, joita käytetään
teollisuudessa pää-, moottorija automaatiokeskuksina. Muita käyttökohteita ovat erilaiset
kiinteistöt ja palvelinkeskukset.
Lisäksi Jonator hallitsee telematiikkakeskusten valmistuksen.
- Emme tarjoa asiakkaillemme vakiotuotteita, vaan suunnittelemme kaikki keskukset kohdekohtaisesti optimaalisen toiminnan takaamiseksi. Pyrimme
luonnollisesti mahdollisimman kustannustehokkaaseen toimintaan, mutta emme kilpaile
niinkään hinnalla vaan laadulla. Keskustemme
laatu perustuu korkeatasoiseen suunnittelu- ja
valmistusosaamiseen sekä laadukkaiden länsimaisten komponenttien käyttöön, toimitusjohtaja Matti Luotonen sanoo.
Jonator on toimittanut keskuksia esimerkiksi Neste Oilin ja Roal Oy:n tuotantolaitoksiin
sekä Porin LNG-terminaaliin. Yrityksen osaamiseen luottavat myös useat laitevalmistajat
kuten siirrettäviä asfalttiasemia valmistava
Amomatic Oy.
Asiakkaat arvostavat Jonatorin osaamista,
toimitusvarmuutta ja -nopeutta sekä pienen
yrityksen yksilöllistä ja joustavaa palvelua.
Palvelukokonaisuuteen kuuluu aina määräysten mukainen loppudokumentointi ja tarvittaessa keskusten paikalleen asentaminen.
Head of Supply Jukka Ahvonen,
Outotec Oyj:
Outotec Oyj toimittaa ratkaisuja kaivosteollisuudelle mineraalinjalostukseen sekä
metallinjalostukseen, uusiutuvan energian
tuotantoon ja teollisuusvesin käsittelyyn.
Jatkuu sivulla 10...
Digitalisaatio yhdistää
asiakkaat ja toimittajat
Digitalisaatio vei valmistavan teollisuuden uuteen aikakauteen.
Digitaalisten mittausten avulla voidaan arvioida laitteiden
suoritusta ja kuntoa uusin silmin. Digitalisaation avulla pysty­
tään yhdistämään keskenään eripuolilla maailmaa sijaitsevat
tuotantolaitokset. Myös asiakkaan ja toimittajan välinen liike­
toimintasuhde voidaan digitalisoida – tähän keskittyy verkko­
palvelu Jakamo.
Verkostotalous on asettanut uudet vaatimukset valmistavan teollisuuden yrityksille.
Menestykseen vaaditaan sujuvaa arvoketjun
hallintaa sekä asiakas- että toimittajasuunnassa. Päivittäin jaettava informaatio ja
siihen liittyvä keskustelu tulee olla liiketoimintasuhteen kummankin osapuolen hyödynnettävissä - usein mielellään reaaliajassa.
On löydettävä uusia toimintatapoja vanhentuneiden tilalle, jotka eivät enää verkostotaloudessa toimi.
Haaste on siinä, miten yritys pystyy hallitsemaan ja koordinoimaan niiden ihmisten
työtä, jotka eivät työskentele samassa yrityksessä. Sähköposti-johtaminen ja hierarkkiset portaalit eivät pysty vastaamaan
verkostotalouden mukana tulleisiin uusiin
vaatimuksiin. Sähköpostiviestit eivät ole
kaikkien niitä tarvitsevien ihmisten saavutettavissa, kun taas toisaalta yrityskohtaisissa portaaleissa lojuvaan tietoon voi olla
vaikea päästä käsiksi. Turhauttavaa on vähintäänkin se, että tietoa pitää etsiä useista
eri portaaleista.
On siis löydettävä riippumaton alusta,
joka pystyy yhdistämään organisaatiot keskenään. Jaettua tietoa on päästävä käsittele-
mään yhteisessä paikassa. Raportoinnin ja
päätöksenteon tulee olla läpinäkyvää ja nopeaa. Kollegoja ei pitäisi kuormittaa turhalla
tiedon etsimisellä. Kaiken tämän lisäksi olisi tärkeää, että ihmiset pystyisivät keskustelemaan yli organisaatiorajojen mistä päin
maailmaa ja mihin aikaan tahansa.
Juuri näihin verkostotalouden haasteisiin vastaa Jakamo-verkkopalvelu. Se yhdistää asiakkaat ja toimittajat valmistavassa
teollisuudessa. Jakamo digitalisoi ostajan ja
myyjän liiketoimintasuhteen ja tekee jaetusta tiedosta läpinäkyvää, saavutettavaa ja
hallittavaa. Tuottavuus kasvaa muun muassa vähentyneillä poikkeamilla, informaation etsimiseen ja raportointiin kuluneen ajan
pienenemisellä sekä innovaatioiden lisääntymisellä ja nopeutuneella päätöksenteolla.
Jakamo on sen asiakkaiden - valmistavassa teollisuudessa työskentelevien ihmisten
- inspiroima, innovoima ja suunnittelema
riippumaton palvelu. Palvelulla on käyttäjäyrityksiä jo yli 25 maassa. Yritys voi ottaa
Jakamon käyttöön hetkessä. Palvelun käyttö
on ilmaista ilman käyttäjärajoituksia ja sitä
voi käyttää ilmaiseksi niin kauan kuin haluaa.
Kuvassa Jakamo Osakeyhtiön perustajajäsenet toimitusjohtaja Anssi Uitto
(vasemmalla) ja markkinointijohtaja Jarl Matti Anttila. Kuva: Matti Hautamäki.
Läpinäkyvä ja saatavilla oleva informaatio sekä reaaliaikainen vuorovaikutus ovat
tuottaneet Jakamon käyttäjäyrityksille merkittäviä tuottavuusloikkia ja liiketoiminnan
kasvua. Tutustu tarkemmin asiakkaiden
saamiin hyötyihin osoitteessa jakamo.net.
Teksti:
Jarl Matti Anttila, Jakamo Osakeyhtiö
Jakamo
www.jakamo.net
www.suomiviesti.fi
9
Toiminnanohjausjärjestelmä pienehkölle
alihankintayritykselle
Infocloud sisältää kaiken
tarvittavan pienehkön
alihankintayrityksen
toiminnanohjaukseen aina
kattavasta taloushallinnosta,
materiaalihallintoon ja tuotannonohjaukseen saakka.
Infocloudin toisiinsa saumattomasti integroidut toiminnot
muodostavat hallitun ja joustavan kokonaisuuden. Kaiken
kruunaa ainutlaatuinen raportointijärjestelmä, joka toimii ikkunana monipuolisen tietokannan tietosisältöön. Raportointijärjestelmä taipuu tilastojen ja johdonnäkymien lisäksi esimerkiksi tukemaan ISO
9000 -laatujärjestelmää.
- Jos järjestelmästä ei löydy jotakin, kykenemme toimittamaan sen kumppaniemme avulla
Infocloudin tietokantaan integroituna. Esimerkkinä tällaisesta on verkkokauppasovellus, Esa Viljanen kertoo.
Nykyaikainen taloushallinto tarkoittaa tehtävien hoitamista sähköisillä työvälineillä ajasta ja paikasta riippumatta. Infocloudin avulla
voidaan hoitaa myyntireskontra, ostoreskontra, liikekirjanpito ja niihin liittyvä raportointi
myös sähköisesti.
- Materiaalihallintomme hallitsee normaalien varastotoimintojen lisäksi eräseurannan
ja kahden rinnakkaisen yksikön, kuten neliöiden ja kappaleiden, seurannan. Tuotannonohjauksemme auttaa valmistuksen sekä sen
vaatimien materiaali-, kone- ja työresurssien
suunnittelussa ja seuraamisessa.
Infocloud toimitetaan räätälöitynä edullisen
Skandi-Steel
- Varmaa
osaamista
Skandi-Steel Oy on konepaja- ja metallitöiden
kokenut ammattilainen, joka aloitti toimintansa
vuonna 1990. Perheyrityksen vahvuuksia ovat
korkea laatu ja pitävät toimitusajat.
Infocloudiin luottaa esimerkiksi Tisan
Oy, joka tuo maahan ja myy tiivisteitä
konepajateollisuudelle.Tisanin varastossa on yli 7000 tuotetta, eikä varaston
ylläpito onnistuisi ilman Infocloudin
päivittäistä apua. Kuva: Sanavarma Oy/
Mikko Blomberg.
paketin hinnalla. Mikä parasta, toimitusprojektiin kuluva aika on vain murto-osa siitä,
mitä tämäntasoisiin järjestelmiin yleensä tarvitaan.
- Pystymme tarjoamaan todella murskaavan
hinta-laatusuhteen, mitä tulee ohjelmiston lisenssiin, implementointiin ja ylläpitoon eli
lyhyesti järjestelmän koko elinkaaren kustannuksiin, Viljanen lupaa.
Infoglove Services Oy
www.infocloud.fi
Skandi-Steelin palveluita ovat aarporaus,
jyrsintä ja syvän reiän poraus. Konekannan
rungon muodostavat kahdeksan aarporaa.
Syvän reiän poraukseen käytössä on kaksi
konetta, jotka pääsevät yhdellä iskulla noin
kolmeen metriin saakka.
- Nyt meillä on rakenteilla syvän reiän
poraukseen kaksi
uutta konetta, joilla päästään jopa 12
metriin saakka. Koneet otamme käyttöön viimeistään
ensi vuoden aikana,
toimitusjohtaja Hannu Koota sanoo.
Skandi-Steelin asiakkaita ovat muun muassa hydrauliikkavalmistajat ja kupariteollisuus. Koota kertoo, että valtaosa asiakassuhteista on jatkunut yrityksen perustamisesta
saakka. Pitkän kumppanuuden salaisuus on
nopeudessa, joustavuudessa ja toimitusvarmuudessa.
- Meillä on monipuolinen osaaminen ja
hyvä alihankkijaverkosto. Pystymme mu-
kauttamaan tuotannon nopeasti asiakkaan
tarpeisiin ja pidämme laadun korkealla tasolla.
Skandi-Steel työllistää tällä hetkellä 15
kone- ja metallitöiden ammattilaista, joista jokainen taitaa CNC-ohjauksen. Monet
työntekijöistä ovat olleet yrityksen palveluksessa alusta alkaen. Yritys etsii koko
ajan myös uusia lupauksia alalle.
- Tälle alalle ei
ammattikuntaa
kouluteta Suomessa
riittävästi, joten koulutamme kaikki työntekijämme itse. Tämä on opittava työtä tekemällä, mutta oppiminen ottaa oman aikansa, Koota sanoo.
Skandi-Steel Oy
Linjatie 16
29250 NAKKILA
Puh. 02 537 3420
www.skandisteel.fi
Ohutlevy- ja teräsrakenteet
Nokian NPT:ltä
Nokian NPT Oy valmistaa alihankintana ruostumattomia ja
haponkestäviä ohutlevy- ja teräsrakenteita. Suurin osa yrityksen
valmistamista tuotteista on koneiden rakenneosia ja suojarakenteita.
- Vahvimmillamme olemme alle tuhannen
kilon painoisten kappaleiden valmistajana,
mutta myös raskaampien metallirakenteiden valmistaminen onnistuu. Palvelemme
asiakkaitamme sekä yksittäiskappaleiden
valmistuksessa että sarjatuotannossa. Yhteistyökumppaniemme avulla voimme toimittaa
myös osakokonaisuuksia ja jopa täysin valmiita tuotteita. Pulverimaalaamomme tuo oman
lisänsä palvelumahdollisuuksiimme, toimitusjohtaja Heikki Nokelainen kertoo.
Vuonna 1993 toimintansa aloittanut Nokian NPT palvelee asiakkaitaan suunnittelusta
asennukseen. Ketjun kaikissa vaiheissa periaatteita ovat asiakaslähtöisyys, joustavuus, laatu ja kustannustehokkuus.
- Nykyaikaiset tuotantotilat, pitkälle auto-
matisoitu tuotantoprosessi ja osaava henkilökunta takaavat tuotannon korkean laadun.
Suunnittelupalvelulla varmistamme materiaalinkäytön ja kustannustehokkuuden kannalta
optimaalisen valmistustavan. Asennuspalvelu
on tänä päivänä osa asiakaslähtöisesti toimivan alihankkijan palvelutoimintaa, Nokelainen toteaa.
Nokian NPT Oy
Kolismaankatu 3, 33300 TAMPERE
Puh. 0207 438 270
[email protected]
www.npt.fi
PMU Air on uudenlainen teollisuussuodatin
Nokian NPT on osaomistajana
teollisuuden ilmanvaihtoratkaisuihin erikoistuneessa PMU
Air Oy:ssä. Yrityksen tuotteisiin
kuuluu teollisuuden pölynpoistojärjestelmiin tarkoitettu PMU Air
-suodatin.
Todellisten asiakastarpeiden perusteella kehitetty PMU Air on muuntuvamuotoinen
suodatin, jonka toiminta perustuu paineeroon. Suodatin vaatii noin puolet vähem-
män tilaa kuin perinteiset suodattimet ja se
puhdistuu perinteisiä suodattimia tehokkaammin vastavirtausperiaatteella.
Teflonpinnoitetusta, antistaattisesta kankaasta valmistettu PMU Air -suodatin soveltuu kuivan ja kostean pölyn, puu- ja metallilastujen sekä erilaisten termisten käryjen poistoon.
Nokian NPT on ollut mukana PMU Air
-suodattimen tuotekehityksessä koko tuotekehitysjakson ajan ja vastaa suodattimen
ympärille rakentuvan tuoteperheen valmistuksesta. PMU Air -tuoteperheeseen kuulu-
vat teollisuusimurit, yhdistelmäimurit (niin
sanotut combo-laitteet) ja keskusimurit.
Lisäksi PMU Air maahantuo Emmecomin tuotteita eli esimerkiksi puhaltimia.
PMU Air Oy
Puh. 044 705 5444
[email protected]
www.pmuair.com
TeollisuusSuomi
10
Kaupungin elinkeinojohtaja Kristian Vainio toteaa, että Porissa on tilaa yrittää.
Porin seutu tunnetaan moni­
puolisesta teollisuudestaan ja
Suomen seitsemänneksi suurim­
pana kaupunkiseutuna.
Porin seudulla niin väestö- ja työllisyyskehitys, aluetalouden dynamiikka kuin elinkeino- ja osaamisrakenteen monipuolisuus
ovat askel askeleelta edenneet myönteiseen
suuntaan. Vireän elinkeinoelämän valtteja
ovat tonttien ja toimitilojen erinomainen
sijainti ja edullinen hintataso, kattavat yrityspalvelut sekä osaava työvoima. Maailmanlaajuiset verkostot ja aktiivinen hanketoiminta tuovat oman positiivisen lisänsä
alueen yrityksille.
- Poriin investoidaan, Pori kasvaa ja kehittyy. Yksi syy on se, että voimme tarjota
yrityksille hyvin monipuolisia sijoittumismahdollisuuksia, Porin kaupungin elinkeinojohtaja Kristian Vainio kertoo.
M20 Industrial Park on tehokkaasti toimiva yritysalue. Mäntyluodon ja Tahkoluodon teollisuus- ja logistiikka-alueet, satama,
kansainväliset liikeyhteydet sekä aktiivinen
yritysyhteistyö muodostavat verkoston, joka
auttaa yrityksiä menestymään.
Yritysalueella sijaitseva Peittoon kierrätyspuisto on kaavoitettu teollisuuden sivuvirtojen jatkokäsittelyä, varastointia ja läjitystä varten.
- Olemme onnistuneet luomaan Peittoon
alueesta teollisen kierrätysliiketoiminnan
kansallisen tason yrityskeskittymän.
Myös Honkaluodon teollisuusalue kehittyy voimakkaasti. Valtateiden, rautatien ja
lentokentän läheisyydessä sijaitsevasta alueesta on muodostumassa logistiikkakeskittymä.
- Oletpa sitten perustamassa yritystä, kasvattamassa liiketoimintaasi tai kehittämässä
huippuosaamistasi, tutustu ja ota yhteyttä,
Vainio kehottaa.
Tutustu
Porin seudun
mahdollisuuksiin:
www.pori.fi/yrittajalle
www.prizz.fi
www.m20.fi
Head of Supply Jukka Ahvonen,
Outotec Oyj:
Outotecillä
ei ole vain yhtä
kriteeristöä alihankkijoiden
valintaa varten. Hankittavat tuotteet on
jaettu kategorioihin, joilla on
omat kriteerit
toimittajien valinnassa. Yleisiä
kriteerejä ovat
yrityksen taloudellinen tilanne, laitekannan
laatu ja riittävyys, kyky työstää tarvittavia
materiaaleja, hintakilpailukyky sekä omistajien asenne yhdessä tekemiseen. Yrityksen
on myös kyettävä sitoutumaan Outotecin
liiketoiminnalliseen etiikkaan ja arvoihin.
Jokaisen toimittajan onkin allekirjoituksellaan sitouduttava Outotecin toimittajapolitiikkaan, joka pitää sisällään Code of Conduct -vaatimukset.
Käynnissä hankinnan
uudenaikaistaminen
Outotecissa on ollut nelisen vuotta käynnissä hankinnan uudenaikaistamisprojekti.
- Aikaisemmin teimme päätökset toimittajista projektikohtaisesti, joten samalle tuotteelle saattoi olla yhdessä maassa
useitakin toimittajia ja toimittajien määrä
lisääntyi jatkuvasti Muutama vuosi sitten
päätimme tehdä asialle jotain, sillä noin
kuudentuhannen aktiivisen toimittajan
järkevä hallinta on mahdotonta.
Nyt olemme pyrkineet konsolidoimaan toimittajien määrää,
Ahvonen sanoo.
- Haluamme pitkäaikaisia
kumppaneita, joiden kanssa
voimme tehdä yhteistyötä useammissa projekteissa ja joiden
tuotanto soveltuu isompiin volyymeihin ja useampiin tuotelinjoihin. Hyvän kumppanin kanssa voimme kehittää yhteistyötä
molempia osapuolia hyödyttävällä tavalla. Yksittäinen toimittaja saa täten pitkäjänteisyyttä ja
tasaisempia volyymeitä. Yhteistyön kehittämiseen kuuluu myös
mahdollisten laatuongelmien
ratkaiseminen sekä yleensäkin toiminnan
kehittäminen yhdessä.
Ahvonen huomauttaa, että parhaiten yhteistyö toimii sellaisen alihankkijan kanssa,
joka kommunikoi aktiivisesti päämiehen
kanssa eli tuo rohkeasti esille näkemyksiään esimerkiksi valmistusmenetelmistä ja
parannusehdotuksia.
- Outotecin pitäisi itsekin katsoa peiliin.
Sen sijaan, että menemme valmiiden piirustusten kanssa toimittajan luo ja kysymme,
voivatko he tehdä täsmälleen nämä tuotteet
mitään kyselemättä, meidän pitäisi useammin kysyä toimittajiltamme : ”Meillä on
tällainen haaste/tarve, mitä te ehdottaisitte
siihen?” Toimittajilla on valtavasti tietotaitoa, jota meidän pitäisi yhdessä hyödyntää.
Asiantuntija
Tule menestymään
Poriin
Jälleen on Alihankinta-messujen aika!
Alihankinta­messut järjestetään 15. ­ 17.
syyskuuta Tampereen Messu­ ja Urheilukes­
kuksessa. Suomen suurimmassa teollisuu­
den tapahtumassa keskitytään tänä vuonna
verkostoitumiseen.
Messu- ja Urheilukeskuksen kaikki viisi hallia täyttävillä messuilla on noin tuhat näytteilleasettajaa paristakymmenestä maasta. Esillä
ovat alihankintateollisuuden tuotteet, palvelut
ja ratkaisut metalli-, elektroniikka-, muovi- ja
kumiteollisuuden, teollisuuden ICT-ratkaisujen sekä näiden alojen suunnittelun ja konsul-
toinnin osalta.
Asiantuntijoiden johdolla seminaareissa ja tietoiskuissa käsitellään tapahtuman
teemojen mukaisesti myyntiä, markkinointia sekä uusia materiaaleja ja menetelmiä. Ohjelmassa ovat esillä myös tuotannon digitalisoituminen ja siitä saatavat
hyödyt teollisuusyritysten näkökulmasta.
Tiistaina 15.9. Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistys ry:n ja Teknologiateollisuus ry:n
Kaikki kaupat kotiin! -seminaarissa kuullaan
case-esimerkkejä onnistuneesta myyntityöstä.
Keskiviikkona 16.9. Markkinointiviestinnän
Toimistojen Liitto MTL:n Markkinointiklinikka käy läpi markkinoinnin uusia keinoja, kuten pelillistämistä, tapahtuma- ja blogimarkkinointia sekä markkinointiautomaatiota.
Torstaina 17.9. Teknologian tutkimuskeskus
VTT Oy:n ja Tampereen teknillisen yliopiston Yrityksesi kilpailukyvyn lisääminen 3Dtulostuksen avulla -seminaarissa pureudutaan
tuottavuuden lisäämiseen tietokonejärjestelmien avulla.
Alihankinta-messuilla on ensimmäistä kertaa käytössä Brella-verkostoitumistyökalu, jolla kävijät voivat varata tärkeimmät tapaami-
set ennakkoon kiinnostavimpien kontaktien
kanssa.
TeollisuusSuomi­lehti on mukana
Alihankinta­messuilla osastolla A141.
Lisätietoja:
www.alihankinta.fi
Alihankinta­kolumnit:
www.alihankintakolumni.fi
Twitter: Seuraa @Alihankinta ja osallistu
keskusteluun hashtagilla #Alihankinta
www.suomiviesti.fi
Voitelukeskus Tonttila
on konepajan paras kumppani
11
Voitelukeskus Tonttila on maahantuonut ja myynyt teollisuuden tarvitsemia voiteluaineita,
suodattimia ja voiteluainelaitteita vuodesta 1978 lähtien.Yrityksen edustuksiin kuuluvat
esimerkiksi Statoil Lubricantsin voiteluaineet.
Voitelukeskus Tonttila edustaa useita tunnettuja valmistajia. Päämiehiä ovat Statoilin
lisäksi esimerkiksi Petro-Canada ja Anderol. Maahantuotavien tuotteiden valikoimaa
täydentää yrityksen oma kotimainen tuotemerkki Comet.
Laajasta tuotevalikoimasta löytyy optimaalinen voiteluaine niin liikkuvan kaluston kuin teollisuuden tarpeisiin. Tarjolla on
sopivia voiteluaineita myös erityisen vaativiin käyttötarkoituksiin kuten lentokoneisiin sekä elintarvike- ja lääketeollisuudelle.
Myynti-insinööri Juha Ruusila korostaa, että Voitelukeskuksen asiakas saa myös
työstökoneisiin voiteluaineet ja suodattimet
sekä näihin liittyvät asiantuntijapalvelut samasta paikasta. Tämä helpottaa laadukkaan
ja kustannustehokkaan voitelukokonaisuuden rakentamista.
- Myyjän asiantuntemus on erittäin tärkeää tuotetta valittaessa, koska vääränlaisen
tuotteen käyttö voi heikentää teollisuuslaitteen käyttöominaisuuksia ja lyhentää laitteen elinkaarta. Me pystymme tarjoamaan
asiakkaillemme pitkän kokemuksen tuomaa
osaamista ja erinomaista tuotetietämystä.
Statoil-tuotteet konepajoille
Voitelukeskus Tonttila on edustanut Statoil
Lubricantsin tuotteita vuodesta 2008 alka-
en. Tuotevalikoima on kasvanut liikkuvan
kaluston voiteluaineista teollisuuden voiteluaineisiin. Viime aikoina Voitelukeskus on
vahvistanut konepajoille tarkoitettua tuotetarjontaa.
- Voimme toimittaa konepajalle vesisekoitteiset leikkuunesteet, suorat työstö-öljyt, johdeöljyt ja karaöljyt. Statoilin tuotteet
ovat laadukkaita ja pitkäikäisiä. Valitsemme yhdessä asiakkaan kanssa parhaat mahdolliset tuotteet työstettävän materiaalin ja
työstötavan perusteella. Opastamme myös
vesisekoitteisten leikkuunesteiden oikean
pitoisuuden määrittämisessä, yhdeksän
vuotta konepajojen kanssa kauppaa tehnyt
myyntiedustaja Jani Honkanen kertoo.
Ruusila huomauttaa, kesäkuussa tuli voimaan uusi CLP-asetus, ja Statoilin tuotteissa
käyttöturvatiedotteet ja pakkausmerkinnät
ovat uuden asetuksen vaatimusten mukaisia.
Statoil-tuotteet valmistetaan Ruotsissa.
Jokaviikkoiset toimitukset Pirkkalassa sijaitsevaan Voitelukeskuksen varastoon varmistavat sen, että konepajojen tuotannon
kannalta kriittisiä tuotteita on jatkuvasti
saatavilla.
- Statoil-tuotteita käyttävät hyvin monenkokoiset konepajat, joille toimitamme
tuotteita tilausten mukaan tai sopimustoi-
mituksina tietyin väliajoin. Meillä on myös
noutomyymälä, josta osa asiakkaista hakee
tuotteet, Honkanen sanoo.
Voitelukeskus Tonttila Oy Ltd
PL 25 (Turkkirata 10)
33961 PIRKKALA
Puh. 03 358 760
[email protected]
www.voitelukeskus.com
Uuden sukupolven kiila- ja
hammashihnat teollisuuden käyttöön
Teknologian kehittyminen aiheuttaa uudenlaisia vaatimuksia myös
koneissa ja laitteissa käytettäville
hihnoille. Optibeltin tuotekehitys
vastaa tämän päivän haasteisiin.
Asiantuntemusta
valinnasta asennukseen
Karjalainen korostaa, että Optibelt Finland
ei ainoastaan toimita hihnoja, vaan yrityksen asiantuntemus on asiakkaan käytettävissä kaikissa hihnoihin liittyvissä asioissa.
- Asiakas tekee tietysti lopullisen valinnan, mutta annamme tietoa ja opastusta oikean hihnatyypin määrittelyä varten. Olemme todenneet erittäin tarpeelliseksi myös
hihnojen asentajille annettavan koulutuksen. Kokenutkin asentaja voi oppia uutta,
kun läpikäymme oikeaa asennustapaa.
Optibelt Finlandin tuotetarjontaan kuuluvat myös suomenkieliset laskentaohjelmat
sekä hihnojen asennusvälineet.
Optibeltillä on pitkä historia teollisuushihnojen valmistajana, ja nykyisin yhtiö
on maailman johtavia toimijoita alallaan.
Yhtiön pääkonttori ja tuotekehitysyksikkö
ovat Saksan Höxterissä ja Optibelt-hihnoja
valmistetaan kuudessa tehtaassa Euroopassa
ja yhdessä tehtaassa Kiinassa.
Optibelt- hihnoja käytetään ajoneuvoissa, maatalous- ja muissa koneissa sekä teollisuuden koneissa ja laitteissa. Suomessa
suurimmat käyttäjäryhmät ovat paperi- ja
sellutehtaat, sahat, terästehtaat ja valmistava
teollisuus.
- Optibelt Finland Oy on ainoa yhtiö, joka
edustaa Suomessa suoraan hihnavalmistajaa. Pystymme tarjoamaan suoramyyntiasiakkaillemme ja jälleenmyyjillemme hihnoihin liittyvää asiantuntemusta ja nopeat
toimitukset ilman välikäsiä, toimitusjohtaja
Hannu Karjalainen sanoo.
Optibelt Finland Oy
Lampputie 4
00750 HELSINKI
Puh. 0207 815 700
[email protected]
www.optibelt.fi
Jatkuvasti uusia tuotteita markkinoille
Optibeltin tuotetarjonta sisältää kiila- ja
hammashihnat ensi- ja huoltoasennuksiin.
Tuotekehityksen periaatteita ovat korkea
laatu ja asiakaslähtöisyys.
- Koneet ja laitteet kehittyvät koko ajan, ja
hihnavalmistajan on pystyttävä vastaamaan
kentältä tuleviin signaaleihin laadukkaasti
ja nopeasti. Tyypillinen nykypäivän haaste
hihnoille on esimerkiksi laitteiden tehon
kasvaminen laitekokoa kasvattamatta, Karjalainen toteaa.
Optibeltin innovatiivinen tuotekehitys
tuo markkinoille jatkuvasti uudenlaisia hih-
navaihtoehtoja. Tänä päivänä tuotekehitys
on aktiivisinta hammashihnoissa, joiden
käyttö on lisääntymässä. Hyvä esimerkki
tuotekehityksen tuloksista on uusi Delta
Chain Carbon -hammashihna.
TeollisuusSuomi
12
KJH-Comp Oy:n erikoisosaamisalue
on vaativien hitsattujen ohutlevyrakenteiden valmistus, mutta yritys toimittaa
myös pitemmälle jalostettuja tuotteita.
KJH-Comp on vuonna 2009 perustettu ohutlevymekaniikan sopimusvalmistaja. Yrityksen
osaamiseen luottavat useat suomalaiset vientiyritykset, jotka toimivat energiateollisuudessa
sekä maatalous- ja työstökoneiden valmistuksessa.
- Toimitamme asiakkaillemme hitsattuja
ohutlevyrakenteita, joissa käytämme materiaaleina eri teräslaatuja ja alumiinia. Kappaleiden paino vaihtelee 0,5 - 400 kilon välillä ja
sarjakoot ovat yleensä pieniä. Valmistamme
tuotteet asiakkaan toimittamien suunnitelmien mukaisesti, mutta varsinkin uuden tuotteen kohdalla on tärkeää tarjota konsultoivaa
suunnitteluapua esimerkiksi valmistettavuuteen liittyen, toimitusjohtaja Hannu Lahtinen
kertoo.
Lahtinen jatkaa, että tänä päivänä pelkkä
komponenttivalmistus ei riitä, vaan asiakkaat
haluavat tuotteet yhä pitemmälle jalostettuina.
Yhteistyöverkostonsa avulla KJH-Comp pystyy toimittamaan tuotteet koneistettuina ja
pintakäsiteltyinä, ja joillekin asiakkaille yritys
toimittaa tuotteet myös asiakaspakkauksiin
pakattuina. Osalle asiakkaista tuotteet valmis-
tetaan varastoon ja toimitus tapahtuu kotiinkutsuperiaatteella yhden päivän toimitusajalla.
KJH-Comp on voimakkaasti kasvava yritys,
joka kehittää jatkuvasti palvelutarjontaansa ja
investoi uuteen valmistusteknologiaan.
- Olemme toimineet kuutisen vuotta Kauhavan Alahärmässä, mutta viime vuonna
paransimme palvelumahdollisuuksiamme
perustamalla toisen tuotantoyksikön Vaasan
Vähäänkyröön. Henkilökuntamme määrä on
kasvanut vuodessa 26:sta 49:ään. Tämän vuoden aikana olemme ottaneet käyttöön kaksi
uutta särmäyspuristinta ja piakkoin saamme
Alahärmään uuden 8-kilowattisen kuitulaserleikkauskoneen, joka on Suomen tehokkaimpia laserleikkauskoneita.
KJH-Comp Oy
Tuomisentie 16, 62300 HÄRMÄ
Puh. 044 344 3982
[email protected], www.kjh-comp.fi
Hankintajohtaja Voitto Qvick,
ABB Oy, Drives and Controls:
Käytämme globaalia
prosessia toimittajien
valinnassa
ABB Oy, Drives and Controls
kehittää ja valmistaa sähkömoottoreissa käytettäviä taajuusmuuttajia. Eri puolilla maailmaa
sijaitsevat valmistusyksiköt ovat
kokoonpanotehtaita, joten toimittajaverkosto on laaja.
- Hankimme kaikki materiaalit, komponentit ja osakokoonpanot ulkopuolisilta toimittajilta. Lisäksi hankimme logistiikkapalveluja ja suunnittelupalveluja palveluntuottajilta,
Drives ja Controls -liiketoiminnan hankintajohtaja Voitto Qvick kertoo.
ABB:llä on toimittajien valintaa varten
prosessi, jota myös Drives and Controls
noudattaa globaalisti. Prosessissa on esimerkiksi laatusertifiointia, ympäristöasioita, turvallisuusasioita ja liiketoiminnan
etiikkaa koskevia suosituksia.
- Yleensä edellytämme, että toimittajalla
on ISO 9001 -laatusertifikaatti, ISO 14001
-ympäristösertifikaatti ja terveys- ja turvallisuussertikaatti OHSAS 18001. Sopimuksessa voidaan myös määritellä, että jos
sertifikaatteja ei vielä ole, on sertifioinnin
tapahduttava esimerkiksi kahden vuoden
Asiantuntija
Hitsatut ohutlevyrakenteet
tinkimättömällä
ammattitaidolla
kuluessa. Toimittajan on noudatettava niin
sanottua Supplier Code of Contact -periaatetta, joka liittyy esimerkiksi liiketoiminnan
etiikkaan.
Jatkuu sivulla 14...
Valttina laaja palvelukokonaisuus
SOP-Metal Oy paljon muutakin kuin virtakiskojen valmistaja.Yritys tarjoaa laajan
alihankintapalvelujen kokonaisuuden esimerkiksi sähkö- ja energiateollisuudelle.
Vuonna 1993 perustettu SOP-Metal on
alihankintakonepaja, jonka päätoimipiste sijaitsee Vaasassa. Lisäksi yrityksellä on
tuotantotoimintaa Lappajärvellä ja Virossa.
Suomessa yrityksellä on viitisenkymmentä
ja virolaisessa tytäryhtiössä viisi työntekijää.
Monipuolista osaamista
SOP-Metalilla on pitkä kokemus kuparisten
ja alumiinisten virtakiskojen valmistuksesta, joten yrityksestä on kehittynyt alan todellinen asiantuntija.
- Valmistamme kiskot asiakkaan toimittamien suunnitelmien mukaan, mutta tietämyksemme on asiakkaan käytettävissä
suunnitteluvaiheessa. Erikoisosamistamme
edustavat joustavat virtakiskot, joita käytetään esimerkiksi tärinän aiheuttamissa
haastavissa olosuhteissa, toimitusjohtaja
Sami Kuntola kertoo.
Virtakiskoihin liittyviä tuotteita ovat asiakaskohtaisten tarpeiden mukaan valmistettavat sähkötekniset eristeet, joiden materiaaleina SOP-Metal käyttää esimerkiksi lasikuitua, kumia, muovia ja valmiseristeitä.
SOP-Metal valmistaa alihankintana CEhyväksyttyjä teräsrakenteita eri teräslaaduista. Yhteistyöverkoston avulla onnistuvat myös teräsrakenteiden pintakäsittelyt
ja vaativammat koneistukset. Teräsrakennetoimituksiin voi liittyä myös kokoonpanopalveluja.
Kuntola huomauttaa, että vaikka SOPMetal onkin keskittynyt alihankintatoimin-
taan, on yrityksellä myös kaksi omaa tuotetta eli jakokaappi ja rautateiden melueste.
Pienetkin sarjat
kustannustehokkaasti
Kuntola toteaa, että SOP-Metalin ehdottomia kilpailuvaltteja ovat edellä kuvattu laaja
ja laadukas palvelutarjonta sekä nopeus ja
joustavuus.
- Laajan palvelutarjontamme ansiosta
asiakas saa pienetkin sarjat kustannustehokkaasti, koska tuotteita ei tarvitse kuljet-
taa eri työvaiheita varten paikasta toiseen.
Kehitämme toimintaamme jatkuvasti pystyäksemme palvelemaan asiakkaitamme
yhä paremmin, ja tänäkin vuonna olemme
investoineet tuotantoautomaatioon. Toiminnan kehittämisessä otamme huomioon
myös ympäristöasiat.
SOP-Metalin asiakkaina on useita merkittäviä sähkö- ja energiateollisuuden yrityksiä. SOP-Metal palvelee asiakkaitaan sekä
projektikohtaisesti että kotiinkutsuperiaatteella.
SOP-Metal Oy
Liikekuja 2
65380 VAASA
Puh. 0207 559 250
[email protected]
www.sop-metal.fi
www.suomiviesti.fi
13
Kattava palvelukokonaisuus
kokeneelta terästoimittajalta
Stén & Co Oy Ab maahantuo ja markkinoi Böhler GmbH:n erikoisteräksiä yli 80-vuotisella kokemuksella.
Monipuolisen palvelutarjonnan ansiosta Stén & Co on konepajalle hyvä yhteistyökumppani.
Täysin suomalaisessa omistuksessa oleva
perheyritys Stén & Co on tehnyt teräskauppaa vuodesta 1932 lähtien. Liikesuhde itävaltalaisen Böhlerin kanssa alkoi samana vuonna, ja tänä päivänä Stén & Co on maailman
johtaviin terästoimittajiin kuuluvan Böhler
GmbH:n vanhin agentuurisuhde maailmassa.
Stén & Co tarjoaa asiakasyrityksille laajan ja
laadukkaan teräslaatujen valikoiman Nurmijärvellä sijaitsevasta varastosta. Korkean metallurgisen tietämyksen ansiosta henkilökunta
pystyy auttamaan asiakasta oikean teräslaadun
ja parhaan toimitusmuodon valinnassa.
Stén & Co OÜ Tallinnassa Virossa ja Kimet
Oy Nurmijärvellä.
Samoissa tiloissa emoyhtiön kanssa toimiva Kimet Oy on keskittynyt ruostumattomien
ja haponkestävien terästen maahantuontiin ja
tukkumyyntiin. Yhtiön tuotevalikoima sisältää
esimerkiksi muototeräkset sekä teräsputket ja
-levyt. Hyvään asiakaspalveluun kuuluu, että
asiakas saa kappaleet esileikattuina tai määrämittaan sahattuina tai esileikattuina. Lisäpalveluihin kuuluvat myös erilaiset aukotukset ja
putkien haaroitukset.
- Kuten edellä kerroin, on erikoisteräskauppa piristymässä, mutta lamavuosien aikana Kimet on kasvanut liikevaihdoltaan ohi emoyhtiöstään, Stén mainitsee.
- Laajan varastovalikoiman ansiosta toimitukset tapahtuvat nopeasti. Jos asiakkaan tarvitsemaa teräslaatua ei ole varastossa, saamme
tilattua tuotteet nopeasti kontaktiemme kautta, toimitusjohtaja Jaakko Stén huomauttaa.
Sténin mukaan rikoisterästen kysyntä on
piristynyt selvästi tämän vuoden aikana. ”Lepäämässä” olleita liikesuhteita on saatu taas
käyntiin.
Lämpökäsittely ja muut palvelut
Yrityksen monipuoliseen palvelukokonaisuuteen kuuluvat terästen hankinta- ja varastointipalvelujen lisäksi sahaus- ja lämpökäsittely-
palvelut.
- Voimme toimittaa pyöröteräkset valmiiksi
katkaistuina, teräslevyt muotoon leikattuina ja
kappaleet lämpökäsiteltyinä. Lämpökäsittelyyksikkömme sijaitsee Muuramessa, ja siellä
meillä on Suomen suurin ja nykyaikaisin vakuumikarkaisukapasiteetti. Meillä on myös
toinen yksikkö Virossa, ja siellä olemme päivittäneet vakuumiuunin tämän tämän päivän
vaatimusten tasolle, Stén kertoo.
Tytäryhtiöt täydentävät tarjonnan
Stén & Co Oy Ab:llä on kaksi tytäryhtiötä:
Baltian maissa toimivia asiakkaita palveleva
Stén & Co Oy Ab
Ilvesvuorenkatu 4
01900 NURMIJÄRVI
Puh. 0207 434 610
[email protected]
www.sten.fi
Kimet Oy
Ilvesvuorenkatu 4
01900 NURMIJÄRVI
Puh. 09 274 6230
[email protected]
www.kimet.fi
Kustannustehokasta sopimusvalmistusta
komponenteista laajoihin kokonaisuuksiin
Fortaco on Euroopan johtava konepajateollisuuden sopimus­
valmistaja. Laajan toimintaverkkonsa ja monipuolisen osaamisensa
ansiosta yritys pystyy tarjoamaan kustannustehokkaat, räätälöidyt
ratkaisut asiakkailleen.
Fortaco syntyi loppuvuodesta 2012, kun Komas ja Ruukki Engineering yhdistivät voimansa. Taustalla on pitkä historia, joka esimerkiksi Suomessa ulottuu aina sotien jälkeiseen
aikaan. Yhteenliittymisen jälkeen tapa toimia
on muuttunut.
- Fokuksemme on operatiivisen toiminnan
jatkuvassa parantamisessa, mitä tulee laaduntuottokykyyn, toimitusvarmuuteen, tuottavuuteen ja työturvallisuuteen kokonaisuutena.
Tämä vaikuttaa myönteisesti myös asiakaskokemukseen, summaa liiketoimintajohtaja Jussi
Malmi.
Fortaco toimii Suomessa, Virossa, Puolassa,
Unkarissa ja Slovakiassa. Vaativaan koneistukseen, hitsaukseen, ohjaamoiden suunnitteluun
ja valmistukseen sekä loppukokoonpanoon
erikoistuneet Suomen-tehtaat sijaitsevat Kalajoella, Sepänkylässä, Härmässä, Kurikassa
ja Sastamalassa. Muualla toimivat ovat keskittyneet hitsattavien ja koneistettujen komponenttien valmistukseen sekä ohjaamoiden
suunnitteluun ja valmistukseen. Kansainvälisesti Fortaco työllistää yhteensä noin 2100
henkilöä. Liikevaihto on noin 200 miljoonaa.
Räätälöity palvelukokonaisuus
Fortacon toiminta jakautuu ohjaamo- ja kokoonpanoliiketoimintaan, komponenttivalmistukseen sekä koneistukseen. Palvelukokonaisuus voi sisältää niin teollista muotoilua,
tuotekehitystä, prototyyppien valmistusta,
hankintatoimen, komponenttien valmistuk-
sen, kokoonpanon ja varaosapalvelun. Erittäin vaativille teollisuudenaloille, kuten meriteollisuuteen, öljy- ja kaasuteollisuuteen sekä
esimerkiksi ydinvoimateollisuuteen, Fortaco
hoitaa tarvittavan dokumentoinnin ja toimittaa valmiiksi luokiteltuja laitteita ja komponentteja.
Fortacon laaja osaaminen tulee vahvimmin
esille ohjaamo- ja kokoonpanoliiketoiminnassa. Asiakas voi antaa Fortacolle jopa kokonaisen koneen tai laitteen valmistuksen ja
testauksen, jolloin lopputuote toimitetaan tehtaalta suoraan asiakkaan asiakkaalle. Malmin
mukaan kiinnostus operatiivisen toiminnan
ulkoistamiseen on nousussa.
- Näin asiakas voi keskittyä täysin omaan
applikaatio-osaamiseensa. Tämä muuttaa
asiakkaan liiketoimintaa monissa tapauksissa niin, että iso osa kiinteistä kustannuksista
muuttuu muuttuviksi kustannuksiksi, mistä
syklisillä aloilla toimivat yritykset hyötyvät.
Mukana useilla toimialoilla
Fortaco tekee yhteistyötä esimerkiksi maanrakennuskoneita, dieselmoottoreita, tuulivoimaloita, materiaalinkäsittelylaitteita ja metsäkoneita valmistavien yritysten kanssa. Asiakaskuntaan kuuluu muun muassa kotimainen
Linkkeri, joka on ulkoistanut sähköbussien
tuotannon ja kokoonpanon Fortacolle.
Sopimusvalmistajana Fortaco elää asiakkaiden syklien mukaan.
- Se, että olemme mukana useilla eri toimi-
Yhä useammat yritykset ovat kiinnostuneita ulkoistamaan operatiivisen toimintansa Fortacolle, joka voi huolehtia jopa
kokonaisen koneen tai laitteen valmistuksesta ja testauksesta sekä toimituksesta suoraan loppuasiakkaille.
aloilla, tasapainottaa omaa toimintaamme ja
sen syklisyyttä. Tulevina vuosina haemme kasvua sekä orgaanisen kasvun että mahdollisten
yritysjärjestelyiden kautta, Malmi sanoo.
Fortaco Group Oy
Senior Vice President Jussi Malmi
Puh. 045 146 8355
www.fortacogroup.com
TeollisuusSuomi
14
Runsas vaakavalikoima Hankintajohtaja Voitto Qvick,
kaikkiin
ABB Oy, Drives and Controls:
punnitustarpeisiin
Nykyaikainen teollisuusvaaka on monipuolinen työkalu tuotanto- ja logistiikkaprosesseissa. Vaaka-alan teknologiakehitys etenee
koko ajan ja markkinoille tulee uudenlaisia
sovelluksia.
Suomen Teollisuusvaaka tuntee eri teollisuudenalojen tarpeet ja auttaa asiakasta löytämään käyttötarkoitukseen parhaiten soveltuvan, kestävän ja edullisen vaakaratkaisun.
- Edustamme useita eri vaakavalmistajia ja
valikoimamme sisältää yli 3000 erilaista vaakamallia, koska punnitustarpeet ja vaakojen
käyttöolosuhteet ovat asiakasyrityksissä hyvinkin erilaisia. Edustamiamme tuotemerkkejä
ovat esimerkiksi Ohaus, DiniArgeo, Radwag,
ScaleHouse ja Intersoft. Jos markkinoilta ei
löydy asiakkaan tarvitsemaa tuotetta valmisratkaisuna, voimme rakentaa sellaisen komponenteista, yrityksen omistaja Hannu Räisänen
kertoo.
Uutena aluevaltauksena Suomen Teollisuusvaaka lisää tarjontaansa tänä syksynä myös
henkilövaa’at. Saatavilla on hoitoalan ammattikäyttöön tarkoitettuja vaakoja, mutta myös
mielenkiintoisia malleja suoraan kuluttajille.
Suomen Teollisuusvaaka tarjoaa asiakkailleen myös vaakojen asennus-, huolto-, varaosa- ja kalibrointipalvelut.
Hoitoalalle tarkoitetuilla henkilövaaoilla voidaan mitata painon
lisäksi esimerkiksi kehon rasva- ja
nestepitoisuus sekä painoindeksi.
Suomen Teollisuusvaaka
Palhokuja 3 A
90540 OULU
Puh. 044 550 2017
[email protected]
www.teollisuusvaaka.fi
Toimittajalla on luonnollisesti oltava teknologiset edellytykset laadukkaaseen, toimitusvarmaan tuotantoon, mutta teknologiset
vaatimukset ovat erilaisia tuotekategoriasta
riippuen.
Region for Region -toimintamallin mukaisesti tiettyjen kategorioiden toimittajat
pyritään löytämään mahdollisimman läheltä
tehdasta osaamis- ja kustannustaso huomioon ottaen. Suurin osa toimittajista pystyy
kuitenkin palvelemaan kustannustehokkaasti Drives and Controlsin tehtaita globaalisti.
Drives and Controls tekee toimittajan
kanssa juridisen sopimuksen, joka on voimassa toistaiseksi. Seuraavan vuoden hintaa koskevat sopimusneuvottelut käydään
toimittajan kanssa yleensä jokaisen vuoden
loppupuolella. Joidenkin toimittajien kanssa
hintaneuvottelut käydään kvartaaliperusteisesti neljästi vuodessa.
Drives and Controls tekee suurimmille toimittajilleen neljä
kertaa vuodessa arvioinnin, jossa laadulla on 40 prosentin osuus
pisteytyksestä. Lisäksi Drives
and Controls auditoi kriittisimmät toimittajansa esimerkiksi
joka toinen vuosi.
Laatuongelmien ilmitulon jälkeen toimittaja joutuu tekemään
selvityksen ongelmien syistä ja
korjaustoimenpiteistä. Varsinkin jos kyse on tärkeästä toimittajasta, voivat Drives and Controlsin edustajat osallistua syiden
selvittämiseen. Laatuongelmat
ovat Qvickin mukaan kuitenkin
harvoin syynä yhteistyön päättämiseen.
Laatu on yksi pitkäaikaisen
yhteistyön perusteista
Drives and Controlsilla on laaja toimittajaverkosto, josta löytyy vaihtoehtoja, jos tarvitaan osaamista uuden tuotteen valmistamiseen, lisävolyymiä jonkin tuotteen toimittamiseen tai jos yhteistyö syystä tai toisesta
päättyy jonkin toimittajan kanssa.
- Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettemmekö olisi kiinnostuneita uusista yhteistyökumppaneista. Tuotekategoriatiimimme
kartoittavat jatkuvasti uusia yhteistyömahdollisuuksia. Arvostamme yrityksiä, joilla
on rohkeutta ottaa meihin yhteyttä ja kertoa
omasta osaamisestaan. Aktiivisuus kannattaa aina, Qvick toteaa.
- Haemme toimittajia, jotka ovat proaktiivisia, innovatiivisia ja kilpailukykyisiä kaikilla osa-alueilla. Hyvä toimittaja on erittäin
asiakassuuntautunut ja valmis muuttamaan
omia toimintatapojaan ja prosessejaan asiakkaan tarpeiden mukaan. Pyrimme toimittajien kanssa pitkäaikaiseen yhteistyöhön,
Qvick mainitsee.
Yksi pitkäaikaisen yhteistyön perusteista
on toimittajan kyky tuottaa sovittua laatua.
Sopimuksessa määritellään laatutaso ja että
vastuu laadunvalvonnasta on toimittajalla.
Asiantuntija
Suomen Teollisuusvaaka
toimittaa alan uusinta tekno­
logiaa edustavia vaakaratkaisuja
teollisuuteen, maatalouteen ja
kaupan alalle. Nyt tarjonta
laajenee myös hoitoalalle.
Aktiivisuus kannattaa aina
On site -kunnossapito on
kustannustehokas vaihtoehto
IS­Techics Oy on erikoistunut
paikan päällä tapahtuvaan on
site ­kunnossapitoon, joka auttaa
vähentämään tuotantolaitteiden
huollon aiheuttamia kalliita
seisokkitunteja.
jat, telakat ja voimalaitokset ovat tuttuja työkohteita IS-Technicsille.
- Meillä on asiakkaita ympäri Suomen
ja koko ajan enemmän myös ulkomailla.
Palvelemme asiakkaitamme sekä jatkuvien
sopimusten että yksittäisten tilausten perusteella, Keskitalo mainitsee.
Huoltoseisokkiin kuluva aika on kalleinta
mahdollista aikaa, joten tuotantolaitteiden
huollon on tapahduttava mahdollisimman
nopeasti. Yhteistyö asiantuntevan on site
-kunnossapitopalvelujen tuottajan kanssa
Myös kone- ja
laitevalmistusta
IS-Technics tarjoaa on site -kunnossapidon
ohella kunnossapidon ja tuotannon koneiden ja laitteiden suunnittelu- ja valmistuspalveluja. Parhaillaan yritys on kehittämässä
CHP-periaatteella toimivaa voimalaitosta.
Sähkön- ja lämmöntuotantoon tarkoitetun
pienvoimalan koko tulee olemaan 0,3 - 1
megawattia.
- Olemme rakentamassa koelaitosta ja
testausvaiheen jälkeen tuote on valmis
markkinoille, Keskitalo toteaa.
on aikaa ja kustannuksia säästävä ratkaisu.
- Tarjoamme asiakkaillemme korkeatasoista huolto- ja kunnossapito-osaamista,
joka on kertynyt kymmenen toimintavuotemme aikana. Huolehdimme asiakkaan
halutessa myös huollettavien laitteiden purkamisen ja kokoonpanon vaatimasta asennustyöstä. Meillä on huippuluokan laitteistot on site -kunnossapitoa varten, joten vain
todella harvoin joudumme viemään jonkin
osan työkohteen ulkopuolelle kunnostettavaksi, hallituksen puheenjohtaja Raimo
Keskitalo sanoo.
On site -kunnossapidon ehdoton etu on
nopeus, mutta se myös pienentää kunnossapidon kokonaiskustannuksia ja kunnossapitohankkeisiin liittyviä riskejä. Esimerkiksi
kuljetusten aiheuttamat kustannukset ja riskit jäävät kokonaan pois.
Erilaiset teollisuuslaitokset sekä konepa-
IS­Technics Oy
Louhimontie 12
35800 MÄNTTÄ
Puh. 03 471 1100
www.is­technics.fi
www.suomiviesti.fi
Automatisointi takaa
sarjavalmistuksen kilpailukyvyn
15
Työstöhankinta Reponen Oy:n toimitusjohtaja Esa Reponen
toteaa, että suurtenkin sarjojen kilpailukykyinen valmistus on
mahdollista Suomessa. Tämä edellyttää valmistajalta korkeaa
osaamistasoa ja pitkälle automatisoitua tuotantoa sekä
saumatonta yhteistyötä tilaajan ja toimittajan välillä.
Työstöhankinta Reponen Oy on valmistanut
koneiden ja laitteiden komponentteja teollisuudelle jo 30 vuoden ajan.
- Erikoisosaamistamme on vaativien sarjatuotantokomponenttien koneistaminen. Sarjakoot vaihtelevat muutamasta sadasta jopa
100 000 kappaleeseen. Asiakas saa halutessaan
osat asennusvalmiina eli yhteistyöverkostomme avulla pystymme toimittamaan osat pinta- ja lämpökäsiteltyinä. Tarjoamme myös
osakokoonpanopalvelua, toimitusjohtaja Esa
Reponen kertoo.
Kone- ja laitevalmistajat käyttävät Työstöhankinta Reposen valmistamia komponentteja esimerkiksi ajoneuvojen ja työkoneiden
sekä nosto- ja siirtolaitteiden voimansiirroissa.
Lisäksi käyttökohteita ovat valmistavan teollisuuden koneet ja laitteet.
Työstöhallinta Reposen palvelukokonaisuuteen kuuluvat komponenttivalmistuksen
lisäksi materiaalinhallinta-, logistiikka- ja menetelmäpalvelut.
Kotimainen kumppanuus
kannattaa
Monet Työstöhankinta Reposen asiakkaista
ovat pitkäaikaisia sopimusasiakkaita. Esa Reponen toteaa, että tilaajan ja toimittajan pitkäaikainen, aktiivinen yhteistyö on tärkeä tekijä,
kun puhutaan kustannustehokkaasta ja kilpai-
lukykyisestä sarjatuotannosta. Pitkä kumppanuus mahdollistaa tuotteen ja sen valmistusmenetelmän kehittämisen optimaalisiksi.
- Isojenkin sarjojen kilpailukyinen valmistus on mahdollista Suomessa, kun siihen annetaan mahdollisuus. Osaava, yhteistyökykyinen suomalainen valmistaja, joka on valmis investoimaan sarjatuotannan vaatimaan
tuotantolaitteistoon, on paras mahdollinen
kumppani suomalaiselle teollisuudelle. Tilaaja
voi luottaa laatuun ja toimitusvarmuuteen, ja
parhaassa tapauksessa kotimainen valmistaja
pystyy jopa ulkomaisia kilpailijoitaan edullisempaan hinnoitteluun.
Työstöhankinta Reposen nykyaikainen nykyaikainen, jatkuvasti täydentyvä konekanta
on optimoitu sarjatuotantoon. Tuotanto on
pitkälle automatisoitu. Tuotantoa tehostaa ja
toimitusvarmuutta parantaa se, että samaa
tuotetta voidaan valmistaa usealla eri koneella.
- Tervetuloa Alihankinta-messujen osastolle E122 tutustumaan palvelutarjontaamme ja
keskustelemaan yhteistyömahdollisuuksista!
Työstöhankinta Reponen Oy
Takumäentie 2
13130 HÄMEENLINNA
Puh. 03 616 1241
[email protected]
www.reponenoy.com
Pohjanmaalla uskotaan omaan osaamiseen
- yrityksen avainhenkilöt ostivat tehtaan
VAMM Steel Oy jatkaa ohutlevykomponenttien, roottoreiden ja staattoreiden
osien ja järjestelmätoimitusten tuotantoa Strömberg Parkissa Vaasassa.
VAMM Steel perustettiin tammikuussa
2015, kun tehtaan avainhenkilöt ostivat
Incap Oyj:n ohutlevy- ja staattori- ja
roottorituotannon. Yrityksen palvelukseen siirtyi osaavien ja ammattitaitoisten
työntekijöiden vuosikymmenten kokemus ja osaaminen.
- Valmistamme komponentteja ja osia asiakkaidemme valmistamiin moottoreihin, koneisiin ja laitteisiin ohutlevyä ja metallia työstämällä. Usein tämä tuote on osa isoa kokonaisuutta, jonka luotettava toiminta on ihmisten
ja jopa yhteiskunnan toimivuuden kannalta
äärimmäiseen tärkeää. Siksi noudatamme tarkasti asiakkaan speksejä, toimitusjohtaja Vesa
Tammela toteaa.
Yritys on laatu- ja ympäristöauditoitu ISO
9001:n ja ISO 14001:n mukaan helmikuussa
2015. Työntekijöillä on voimassa kaikki tarvittavat luokat esimerkiksi hitsaukseen.
Palvelua ABB:n yhtiöille
ympäri maailmaa
VAMM Steelillä on asiakkaina useita globaaleilla markkinoilla toimivia yrityksiä kuten
ABB.
- Tarjoamme roottoreiden ja staattoreiden
napasydänten valmistusta, käämintää ja ohutlevytuotteita ABB:n yhtiöille ympäri maailmaa, Tammela mainitsee.
Tammelan mukaan tuotteiden valmistus
tapahtuu tarkoin määriteltyjen sääntöjen mukaisesti. Materiaalit ovat jäljitettävissä niiden
sulatusnumerojen myötä. Jokaisesta navasta
tehdään mittapöytäkirjat. Pöytäkirjassa materiaalien laatu tarkastetaan ja piirustuksissa
määrätyt tiedot tuodaan pöytäkirjaan. Pöytäkirjoissa todetaan asiat pienintäkin yksityiskohtaa myöten hitsausaineiden laadusta, hitsarin pätevyyteen ja koneen kalibrointeihin.
Käämityille navoille tehdään kaikki tarvittavat
testit kuten oikosulku-, maasulku- ja kierrosoikosulkutestit.
Ohjeiden noudattaminen pitää laadun sovitun mukaisena ja minimoi tuotannon poikkeamat. Konkreettisena esimerkkinä voidaan
mainita, että esimerkiksi edes teippien materiaaleja ei vaihdeta ilman lupaa.
Tehtaan omistajat Marko Visuri, Mika Ikola,Asko Heikkinen ja Vesa Tammela.
Tavoitteena kasvaa
ja kehittyä asiakkaiden kanssa
- Laadun ja menetelmien jatkuva kehittäminen yhteistyössä asiakkaidemme kanssa on
yksi tärkeimmistä painopistealueistamme.
Olemme lähellä isoja kansainvälisiä taloja,
mikä tuo tehokkuutta ja ketteryyttä yhteistyöhön. Näkemyksemme mukaan se on paras
keino päästä parhaiden joukkoon ja luoda pitkäjänteisiä asiakassuhteita, Tammela summaa.
VAMM Steel Oy
Strömbergin puistotie 6 A
65320 VAASA
Puh. 050 373 1822
[email protected]
www.vammsteel.fi
Roottorin napa.
TeollisuusSuomi
16
Kansainvälisen
teräskaupan osaaja
Tehtaanjohtaja Jussi Maksimainen,
Sandvik Construction, Breaking:
Avoimuus on yksi
toimivan yhteistyön
edellytyksistä
Finnish Ore Oy on toimittanut terästä
suomalaiselle metallialan teollisuudelle
vuodesta 2006.
Oren tuotevalikoimaan kuuluvat sekä mustat
että ruostumattomat teräkset levyinä, rainoina, tankoina ja putkina.
- Toimitamme tavaraa perinteisille lastuaville konepajoille, mutta yhä enemmän myös
laitevalmistajille. Sahaamme maksimihalkaisijaltaan 800-millimetriset teräsputket ja -tangot määrämittaan, ja asiakas saa meiltä myös
laipat ja putkiyhteet, kertoo yrittäjä Harri
Malmberg, joka on toiminut kansainvälisen
teräskaupan alalla vuodesta 1989.
Orella on laaja toimittajaverkosto, joka pystyy toimittamaan laadukkaita materiaaleja eri
puolilta maailmaa kilpailukykyiseen hintaan.
- Varastoimme yleisimmin käytettyjä teräsmateriaaleja Suomessa, joten toimitukset
ovat nopeita. Hyvien toimittajayhteyksiemme
ansiosta voimme etsiä kätevästi markkinoilta
asiakkaiden tarvitsemia materiaaleja varastotarjonnan ulkopuolelta, ja teemme tarvittaessa
myös suoria tehdaskauppoja.
Malmberg korostaa, että Ore on yrittäjälähtöinen, itsenäinen ja asiakaslähtöiseen
palveluun toimintansa perustava yritys. Pieni
organisaatio kykenee nopeaan ja joustavaan
palveluun kustannustehokkaasti.
Asiantuntija
Lähdössä olevia teräksiä.
Sandvik Constructionin
iskuvasaratehtaan johtaja Jussi
Maksimainen korostaa tiukkojen valintakriteerien tärkeyttä
tavarantoimittajia valittaessa ja
peräänkuuluttaa avoimuutta ja
yhteistyötä suomalaiseen teollisuuteen.
Sandvik-konserniin kuuluva Sandvik
Construction valmistaa laitteita ja tuottaa
niihin liittyviä palveluja maanrakennusteollisuuden eri aloille. Sandvik Constructionilla on tuotantolaitoksia eri puolilla
maailmaa. Lahdessa toimivassa tehtaassa
valmistetaan hydraulisia iskuvasaroita kaivinkoneiden lisälaitteiksi.
Tavarantoimittajille tiukka valintaseula
Finnish Ore Oy
Saaristenkatu 22, 13100 HÄMEENLINNA
Puh. 0400 870 045
[email protected], www.ore.fi
Teräspalvelukeskus
Mestarintie 12, 60100 SEINÄJOKI
Puh. 040 745 9712
Lahdessa sijaitsevalla iskuvasaratehtaalla on
viitisenkymmentä pääasiassa suomalaista
tavarantoimittajaa, jotka toimittavat erilaisia metalli-, kumi- ja muoviosia.
Tehtaanjohtaja Jussi Maksimainen kertoo,
että Sandvik Construction etsii pitkäaikaisia kumppaneita, joten valintakriteerit ovat
tiukat. Valinnassa ei käytetä avointa kilpai-
lutusta, vaan Sandvik Construction etsii itse
markkinoilta potentiaalisia tavarantoimittajia.
Jatkuu sivulla 18...
eWork välittää täsmäosaamista
projektitarpeisiin
Kun teollisuusyrityksessä
tarvitaan erikoisosaamista
projektiluonteisesti, kannattaa
kääntyä eWork Nordic Oy:n
puoleen.
eWork on asiantuntijaverkosto, jonka liikeideana on löytää toimeksiantajille päteviä
asiantuntijoita esimerkiksi yrityksen toiminnan tehostamiseen ja kilpailukyvyn parantamiseen tähtääviin hankkeisiin ja vastaavasti
tarjota asiantuntijoille mielenkiintoisia toimeksiantoja.
- Noin 65000 konsultin verkostoomme
kuuluvat palveluntuottajat ovat useimmiten
itsenäisiä yrittäjiä, joiden pätevyyden ja motivaation olemme kartoittaneet ja referenssit
tarkastaneet. Toimeksiantaja voi luottaa siihen, että henkilö todellakin on oman alansa
asiantuntija. Tällä hetkellä yli 5000 konsulttia
suorittaa toimeksiantoa kauttamme, teknisen
konsultoinnin liiketoiminta-alueen johtaja
Mats Lindholm toteaa.
Kysyntä ja tarjonta kohtaavat helposti
Sopivan asiantuntijan hakeminen eWorkin
kautta on toimeksiantajalle helppoa. Se säästää aikaa ja vaivaa sekä takaa luotettavan osumatarkkuuden. Myös kustannustehokkuus
nousee esille, koska asiantuntijan hakeminen
tapahtuu vapailta markkinoilta.
- Saamme toimeksiannon joko sähköisellä
lomakkeella tai asiakasvastaavamme kautta.
Julkaisemme toimeksiannon verkossa konsulttiverkostomme nähtäväksi, mutta emme
jää odottamaan vastauksia, vaan hakutiimimme alkaa samaan aikaan etsiä sopivia asian-
Teknisen konsultoinnin liiketoiminta-alueen
johtaja Mats Lindholm kertoo, että eWork
Nordic Oy on palvellut teollisuusyrityksiä noin
kolmen vuoden ajan, ja teolliseen toimintaan
liittyvien toimeksiantojen määrä lisääntyy
koko ajan.
tuntijoita. Toimeksiantaja voi tehdä lopullisen
valinnan itse tai ulkoistaa koko valinta- ja hallinnointiprosessin meille. Tämä Managed Service Provider -ratkaisu kulkee meillä nimellä
Consultant Sourcing Office. Myös yksittäisen
toimeksiannon kohdalla huolehdimme aina
toimeksiantoon liittyvästä hallinnosta kuten
sopimuksen tekemisestä ja laskutuksesta,
Lindhom kertoo.
Lindholm huomauttaa, että eWorkin konsulttiverkostoon haetaan jatkuvasti uusia
osaajia. Ohjeet löytyvät eWork Nordic Oy:n
kotisivuilta.
Teollisuus kasvava asiakassektori
eWorkin palvelut on tarkoitettu kaikille toi-
mialoille ja kaikenkokoisille yrityksille. Toistaiseksi suurin osa eWork Nordic Oy:n asiakkaista on ollut TetraPakin, Tiedon, ABB:n
ja Outotecin kaltaisia isoja yrityksiä, mutta
Lindholm uskoo pk-sektorilla toimivien yritysten määrän asiakaskunnassa kasvavan tulevaisuudessa.
eWork Nordic Oy on välittänyt suomalaisille yrityksille erityisesti IT-alan ja liikkeenjohdon konsultoinnin asiantuntijoita jo yli kymmenen vuoden ajan.
- Teollisuusyrityksiä olemme palvelleet kolmisen vuotta, ja teolliseen toimintaan liittyvien toimeksiantojen määrä lisääntyy koko ajan.
Esimerkiksi erilaista projektikohtaista suunnitteluosaamista tarvitaan yhä enemmän ja
eWorkin tunnettuus luotettavana täsmäosaamisen välittäjänä kasvaa jatkuvasti, Lindholm
kertoo.
Ruotsissa perustettu eWork toimii Pohjoismaissa ja Puolassa.
eWork Nordic Oy
Keilaranta 1
02150 ESPOO
Puh. 020 787 0800
[email protected]
www.eworknordic.com
www.suomiviesti.fi
17
Monipuolisien koneistuksien osaaja
Eskomaticin tuotantotilat kaksinkertaistuivat viime vuonna.Vasemmalla näkymä vanhemman hallin uusitusta työtilasta ja oikealla näkymä uudesta hallista.
Eskomatic Oy on erikoistunut vaativiin sarjakoneistuksiin.
Jatkuvasti kehittyvä konekanta, uudenaikaiset tuotantotilat
ja osaava henkilöstö mahdollistavat vaativienkin toimeksiantojen toteuttamisen.
Vuonna 1976 toimintansa aloittanut Eskomatic tarjoaa asiakkailleen alle 30-kiloisten
ja pyörintähalkaisijaltaan 1 - 300-millimetristen kappaleiden sarjatuotantokoneistusta.
Valmistuserien koko vaihtelee kymmenistä
kymmeniin tuhansiin kappaleisiin. Materiaaleina voivat olla esimerkiksi erilaiset teräkset, alumiinit, messingit, muovit ja monet muut raaka-aineet. Tuotteet voidaan
toimittaa asiakkaan toivomuksesta myös
pintakäsiteltyinä ja kokoonpantuina.
- Asiakkaitamme ovat kone- ja laitevalmistajat, ase-, lääke-, ja lukkoteollisuus,
biotekniikka sekä laboratorio- ja hammaslääkärilaitevalmistajat. Yhteistä laajalle
asiakaskunnallemme on laadun ja toimitusvarmuuden sekä pitkäaikaisen yhteis-
työn arvostaminen, toimitusjohtaja Pauli
Eskola toteaa.
Laadukkaan toiminnan
edellytykset
Eskomaticin pyrkimyksenä on kehittää lisäarvoa tuottava toimintamalli ja loppuun
asti mietitty tuotantoympäristö. Viimeisten
vuosien aikana yritys on investoinut sekä
toimitiloihin että konekantaan, kouluttanut
henkilökuntaa ja hyödyntänyt toiminnan
kehittämisessä Lean-menetelmiä. Eskolan
mukaan päämääränä on karsia toiminnasta
kaikki arvoa tuottamaton tekeminen.
- Viime vuonna laajensimme tuotantotilamme kaksinkertaisiksi. Toimitilaprojektissa
olemme myös kunnostaneet vanhoja tiloja
tämän päivän vaatimusten tasolle. Olemme
kiinnittäneet erityistä huomiota tuotantolaitteiden järkevään sijoitteluun sekä työympäristön siisteyteen ja järjestykseen Lean
5S:n mukaisesti, Eskola sanoo.
Eskomatic on hankkinut vuoden sisään
neljä työstökonetta. Viimeisin investointi
on alle 10 millimetriä halkaisijaltaan olevien kappaleiden koneistukseen soveltuva
CNC-pitkäsorvi.
Eskomatic työllistää tällä hetkellä 35 henkilöä, mutta vielä tämän syksyn aikana on
tarkoitus rekrytoida lisää henkilökuntaa.
Tavoitteena yrityksen ja
asiakkaiden menestys
Eskola sanoo, että Eskomaticin tavoitteena
on menestyä auttamalla asiakkaita menes-
tymään.
- Lean-management, jatkuvasti uudistuva
konekanta, modernit tuotantotilat ja motivoinut, ammattitaitoinen henkilöstö ovat
tärkeimmät tekijät parantaessamme kilpailukykyä, ylläpitäessämme korkeaa laatutasoa ja toimitusvarmuutta. Ei sovi myöskään
unohtaa asiakkaiden kuuntelua ja aktiivista
keskustelua yhteistyön kehittämisestä ja asiakkaiden tarpeista.
Eskomatic Oy
Pyöräkatu 2
20380 TURKU
Puh. 02 278 9999
[email protected]
www.eskomatic.fi
Maalitoimittajan suosittelema,
terästoimittajan käyttämä
Linjateräs Oy tarjoaa asiakkailleen jauhemaalaus- sekä kokoonpano- ja pakkauspalveluja.
Luotettavana yhteistyökumppanina tunnetun Linjateräksen
asiakkaina on teollisuusyrityksiä ympäri Suomen. Linjateräksen vahvuuksia ovat nopeus, toimintavarmuus ja korkea laatu.
Antigraffitijauhemaalit yleistyvät
Polyuretaanisideaineisten jauhemaalien yksi etu on, että maaliin pystytään modifioimaan tiettyjä ominaisuuksia. Hyvä esimerkki ovat antigraffitimaalit, joihin on lisätty merkittävästi
kemikaalien kestävyyttä. Graffitit tai muu lika voidaan pestä
tuotteesta voimakkaammillakin kemioilla maalipinnan vahingoittumatta.
- Viime aikoina on selvästi lisääntynyt laadun arvostus ja on
ymmärretty, että pienellä valmistuskustannuksen lisäyksellä
- puhumme yleensä 1 - 2 prosentista - saadaan merkittävästi
pienennettyä tuotteen elinkaarikustannusta. Tämä on lisännyt
antigraffitimaalien käyttöä, Koski toteaa.
Kehitystä ja kasvua
Linjateräksellä on jauhemaalauskokemusta vuodesta 1977
alkaen, mutta yritys tavoittelee jatkuvaa kehitystä. Kumppanuutta vahvistavaan yhteiseen kilpailukyvyn kasvuun ja kokonaiskustannusten laskuun pyritään yhteistyössä kumppaneiden
kanssa.
- Aikaa ja rahaa säästyy, kun pidämme asiakkaan raakavarastoa, josta voimme toimittaa tuotteet nopeasti perille, toimitusjohtaja Ari Koski kertoo.
Asiakkaiden tilauskirjojen kehitys on näkynyt kasvuna myös
Linjateräksen tilauskirjoissa ja luo edellytyksiä kasvuun myös
jatkossa.
- Tilanne näyttää lupaavalta ja myyntimme on selkeässä
kasvussa viime vuoteen verrattuna. Olemme satsanneet myös
henkilöstön koulutukseen ja uusiin rekrytointeihin.
Pintakäsittely suojaa ja viimeistelee
Oikein tehty pintakäsittely antaa metallituotteelle viimeistellyn
ulkonäön, joka kestää olosuhteista syntyvät rasitukset. Kaikki
jauhemaalauksen työvaiheet eli esikäsittely, kuivaus, maalaus,
uunitus, laadun varmistus ja pakkaus ovat Linjateräksessä jatkuvassa kontrollissa laadukkaan ja asiakkaan brandia vastaavaan lopputuloksen aikaansaamiseksi.
Eri metalleille on omanlaisensa esikäsittelyt. Esikäsittely alkaa rasvanpoistopesulla, jonka jälkeen tehdään maalattavasta
materiaalista riippuen joko puhdistetulla vedellä suoritettavia
pesuja tai niin sanottu happopeittaus, jossa alumiini ja kuumasinkitty teräs käsitellään maalin tartunnan parantamiseksi.
Alumiinin esikäsittely on standardin mukainen prosessi, joka
poistaa tuotteen pintaan muodostuneen oksidikerroksen ennen konversiopinnoitetta. Merkittävä vaihe esikäsittelyssä on
Oxilan-konversiopinnoitus, joka suoritetaan kaikille maalattaville tuotteille. Oxilan toimii metallin ja maalin välissä ja antaa
maalille erinomaisen tartunnan metalliin.
Laadunvarmistusmenetelminä Linjateräs käyttää esimerkiksi erilaisia testejä maalin tartunnan varmistamiseksi, kalvopaksuuden ja kiiltoasteen mittausta sekä visuaalista tarkistamista,
jolloin tarkistetaan esimerkiksi maalin peittävyys ja tasaisuus.
Maalauksen laadukkuudesta hyvinä referensseinä voidaan
pitää maalitoimittajan suositusta sekä teräslevyvalmistajaa,
joka teettää uusien tuotteidensa maalattavuustestit Linjateräksessä.
Nopeaa palvelua
Linjateräksen päivittäinen volyymi on yli 2000 neliömetriä
maalattua pintaa. Suuren maalausvolyymin ansiosta pintakäsittelykustannus on alhainen. Jatkuvatoimisella maalauslinjalla
on suuri läpimenokapasiteetti, mikä takaa valmiiden tuotteiden
jatkuvan virran. Jauhemaalauksen teettäminen alihankintana Linjateräksellä on nopeaa, sillä toimitusaika on vain 1 - 3
työpäivää.
Lähetykset tehdään asiakkaiden ohjeiden mukaisesti, monesti myös suoraan heidän asiakkailleen.
- Tarvittaessa suoritamme myös kokoonpanotehtäviä, jotta
voimme toimittaa valmiimpia kokonaisuuksia, Koski muistuttaa.
Teksti: Linjateräs Oy
Linjateräs Oy
Sileesuonkatu 38, 33330 TAMPERE
www.linjateras.fi
TeollisuusSuomi
18
Helppo ratkaisu
laatujärjestelmän
hallintaan
KH FIN on pk-sektorin yritysten ja organisaatioiden koulutus- ja konsultointipalveluihin
erikoistunut yritysryhmä. KH FIN -yhtiöihin
kuuluvat auditointi- ja sertifiointipalveluja
tuottava Finlog Audit Oy, logistiikkatoimialan
kehittämiseen keskittyvä QTeam Systems Oy
sekä johtamisen ja laadunhallinnan työkaluja
ja palveluja tuottava KH FIN Oy.
KH FIN Oy toi jo 15 vuotta sitten markkinoille internetpohjaisen PKY-LAATU®toimintajärjestelmän pk-yritysten laatujärjestelmien laatimiseen, ylläpitoon ja kehittämiseen. Järjestelmä soveltuu standardeille ISO
9001, ISO 14001 ja OHSAS 18001 yrityksen
toimialasta riippumatta.
- Laatujärjestelmä ohjaa yrityksen toimintaa, mutta samalla se kertoo asiakkaille, että
yrityksessä kiinnitetään huomiota laatuun
ja pyritään sen kehittämiseen. Jotta laatujärjestelmästä on yritykselle todellista hyötyä,
on sitä ylläpidettävä ja kehitettävä jatkuvasti. Järjestelmämme tarjoaa tähän helpon ja
toimivan työkalun, koulutuspäällikkö Eino
Simonen sanoo.
Asiantuntija
KH FIN -yhtiöt tarjoavat monipuolista
osaamista yritykselle, joka haluaa laadusta
todellisen kilpailuvaltin. PKY-LAATU®toimintajärjestelmä on oivallinen työkalu
laatujärjestelmien hallintaan pk-yrityksissä.
Tehtaanjohtaja Jussi Maksimainen,
Sandvik Construction, Breaking:
Koulutuspäällikkö Eino Simonen toteaa,
että laatujärjestelmää on ylläpidettävä
ja kehitettävä jatkuvasti, jotta siitä on
yritykselle todellista hyötyä.
KH FIN Oy järjestää myös laatujärjestelmiin liittyvää koulutusta. Lisäksi yrityksen
palvelutarjontaan kuuluu Laatupäällikköpalvelu. Simonen toteaa, että ulkopuolisen
laatupäällikön käyttäminen on hyvä ratkaisu,
jos yrityksessä ei riitä aikaa ja/tai osaamista
laatuprojektin käynnistämiseen.
KH FIN Oy
Puh. 0207 444 500
[email protected]
www.khfin.fi
www.pkylaatu.fi
- Jos yritys haluaa tavarantoimittajaksemme, on sen taloudellisen tilanteen oltava
kunnossa. Yrityksen konekannan on vastattava tarpeitamme sekä koneiden määrän
että konetyyppien suhteen. Tosiasia on, että
vanhanaikaisella konekannalla ei pystytä
tuottamaan laatua kustannustehokkaasti.
Lisäksi edellytämme, että tavarantoimittaja
pystyy joustamaan meidän markkinasykliemme mukaan.
Kyky tuottaa tasaista sovitunmukaista laatua on ehdoton edellytys yhteistyölle.
- Meidän on pystyttävä luottamaan tavarantoimittajan laaduntuotto- ja laadunvalvontakykyyn, koska emme tarkasta jokaista
osaa, vaan teemme ainoastaan satunnaisia
pistokokeita. Jos laadussa alkaa esiintyä ongelmia, pyrimme ratkaisemaan ne yhdessä
tavarantoimittajan kanssa. Uuden toimittajan valinta on kuitenkin sen verran vaativa
prosessi, että sopimuksen irtisanominen
kerrasta poikki -periaatteella ei ole meidänkään kannaltamme paras ratkaisu.
Sandvik Construction tekee valintaseulan
läpäisseen yrityksen kanssa yleensä toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen. Tavarantoimittajiemme vaihtuvuus on ollut vähäistä, mikä kertoo Maksimaisen mukaan
tiukkojen valintakriteerien tarpeellisuudesta ja valintaprosessin toimivuudesta.
Tietojen jakaminen on
kaikkien etu
Erittäin tärkeä kriteeri tavarantoimittajan
valinnassa on yrityksen valmius yhteistyöhön tuotekehityksessä. Jatkuvia kehityskohteita ovat erilaisten materiaalien käyttömahdollisuudet sekä tuote- ja valmistusteknologiat. Kokeneet koneistajat ovat Maksimaisen mukaan erittäin hyviä tietolähteitä
esimerkiksi komponenttien valmistettavuuteen liittyvissä asioissa, joten yhteydenpito
heidän kanssaan on jatkuvaa.
- Yleensäkin peräänkuulutan suomalaisessa teollisuudessa valmiutta avoimuuteen
ja hyvähenkiseen yhteistyöhön. Meidän tavarantoimittajamme ovat ymmärtäneet parin viime vuoden aikana yhä paremmin,
että tietojen jakaminen on molempien osapuolten etu.
Maksimainen jatkaa, että tietojen pimittäminen on samalla osaamisen pimittämistä.
Uusia tavarantoimittajia etsittäessä vahvoilla on yritys, joka kertoo avoimesti osaamisestaan.
Suunnitelmallisuutta työstö- ja
pesunestehankintoihin
KiiltoClean Oy:n kokonaispalvelumalli takaa, että
metallialan yritys saa laadukkaat työstö- ja pesunesteet
helposti ja luotettavasti samalta toimittajalta.
KiiltoClean on suomalainen puhtaus- ja hygieniaratkaisujen sekä teollisuuskemikaalien
toimittaja, jonka tuotteita markkinoidaan
kotimaan lisäksi esimerkiksi Venäjällä, Baltian maissa ja Ruotsissa. Yhtiön tuotekehitysyksikkö sijaitsee Turussa ja tuotantolaitokset ovat Turussa ja Hankasalmella.
Asiakaslähtöistä
tuotekehitystoimintaa
KiiltoCleanin teollisuuskemikaalien tuotevalikoimassa on metalliteollisuuden ja
puunjalostusteollisuuden pesu- ja tuotantoprosesseissa sekä kemiallisessa kunnossapidossa käytettäviä tuotteita.
- Kehitämme tuotetarjontaamme jatkuvasti asiakaslähtöisesti. Kotimaisena valmistajana tunnemme Suomen olosuhteet ja
lainsäädännön, joten tuotteemme vastaavat
kaikilta osin vaatimuksia. Toimimme vastuullisesti myös ympäristöasioissa, metallija puunjalostusteollisuuden tuotepäällikkö
Timo Esko toteaa.
Kokonaispalvelu säästää
aikaa, vaivaa ja rahaa
Aktiivisen tuotekehityksen lisäksi Kiil-
toClean kehittää koko ajan palvelutoimintaansa. Yhtiö on kehittänyt kone- ja metallituoteteollisuudelle kokonaispalvelumallin,
joka auttaa asiakasyritystä aikaansaamaan
kustannussäästöjä sekä parantamaan työstö- ja pesunestehankintojen hallittavuutta.
- Asiakaskohtaisten tarpeiden mukaan
räätälöitävä suunnitelmallinen palvelukokonaisuus voi sisältää työstönesteiden ja
niihin liittyvien kemikaalien, järjestelmän
puhdistusaineiden ja suodatinkankaiden,
imeytystuotteiden ja teknisten aerosolien
sekä henkilöhygieniatuotteiden toimitukset. Teknisen palvelun osuus voi sisältää
annostelujärjestelmätoimitukset, kunnonvalvontaa ja koulutusta. Laajimmillaan kokonaispalvelumme kattaa koko työstönestesegmentin hallinnan annostelujärjestelmien
täytöstä käytettyjen nesteiden hävittämiseen
sekä määräysten mukaisen raportoinnin,
Esko kertoo.
Eskon mukaan asiakkaat ovat kokeneet
kokonaispalvelumallin helpoksi ja hyödylliseksi yhteistyötavaksi ja KiiltoCleanin luotettavaksi ja vastuulliseksi yhteistyökumppaniksi. Asiakkaat arvostavat myös yhteistyökumppanin kotimaisuutta.
KiiltoClean Oy
PL 157, 20101 TURKU
Puh. 0207 710 401
[email protected]
www.kiiltoclean.fi
www.suomiviesti.fi
Yhdessä maailman parhaita
19
Komposiittituotteiden markkinat
kasvavat maailmalla noin 7 miljardin
euron eli noin 10 prosentin vuosivauhtia. Aiemmin muun muassa
lentokoneista ja formuloista tuttu
materiaali korvaa terästä esimerkiksi
autoteollisuudessa ja koneenrakennuksessa. Hieno suomalainen esimerkki
on maailman tuottavin levytyökeskus,
joka syntyi Prima Powerin ja CSI Oy:n
yhteistyönä.
Komposiittiteknologian edut ovat monissa
kohteissa kiistattomat. Komposiittimateriaalin avulla rakenteista saadaan huomattavasti teräsrakenteita kevyempiä ja lähestulkoon huoltovapaita. Samalla koneiden
suorituskyky kasvaa ja niiden elinkaaren
aikaiset kustannukset alenevat.
- Kun teräs korvataan komposiittimateriaalilla, se vaikuttaa ensimmäisenä koneen
massaan. Tämän jälkeen voidaan päättää,
pudotetaanko energiankulutusta vai otetaanko hyöty ulos suorituskykynä. Keventyneet rakenteet avaavat myös mahdollisuuksia vaikuttaa koko koneen ympäristön ja
muiden rakenteiden suunnitteluun, kertoo
toimitusjohtaja Tapani Huikuri CSI Composite Solutions and Innovations Oy:stä.
Tuottavuus ylös, kustannukset alas
Kun Prima Power lähti kehittämään uutta
servotoimista versiota Brilliance-sarjan kulmaleikkuukoneestaan, tavoitteena oli nostaa
koneen suorituskykyä ja tuottavuutta kasvattamalla työaluetta entisestään.
Suunnittelupäällikkö Marko Piirto näkee,
että teräksestä valmistettuna rakenne olisi
ollut liian painava ja sen toteuttaminen järkevällä tavalla olisi ollut miltei mahdotonta. Ratkaisu löytyi komposiittihiilikuidusta,
josta uuden servotoimisen Shear Brilliance
-koneen koordinaattipöytä on valmistettu.
Materiaalivalinta on merkittävä osa uuden
koneen kilpailukykyä. Kevyen hiilikuidun
ansiosta koordinaattipöydästä saatiin edeltäjäänsä suurempi ja rakenteen massa putosi
noin 70 prosenttia.
- Isomman työalueen sisälle on saatu yhdellä otteella lävistys, kulmaleikkaus ja tarvittavat lisätoiminnot, kuten kierteytys, muovaus ja mustesuihkumerkkaus. Koordinaattipöytä on myös jäykkä, minkä ansiosta koneen tarkkuus
on huippuluokkaa. Samalla on voitu
kasvattaa koneen akseli- ja paikoitusnopeuksia sekä työkalukapasiteettia.
Uusi Shear Brilliance on markkinoiden tuottavin levytyökeskus ja
nopein sähköservokone. Sen iskunopeus on 1300 hpm, paikoitusten
kiihtyvyys 2,2 g ja paikoitusnopeus
210 m/min. Myös työkalukapasiteetti
on markkinoiden suurin: revolverissa
voi olla samanaikaisesti 576 työkalua.
- Lisäksi koneen tehonkulutus on
alle 10 kilowattia, mikä on vain murto-osan perinteisen hydraulikoneen
kulutuksesta. Saimme siis pudotettua käyttökustannuksia samalla, kun
tuottavuus nousi, Piirto toteaa.
CSI:n komposiittiosaaminen ja Prima Powerin levytyöstöosaaminen yhdistyivät maailman tuottavimmaksi levytyökeskukseksi.
Huikurin mukaan parhaat hyödyt materiaalivalinnasta saavutetaan juuri silloin,
kun yhteistyö asiakkaan kanssa alkaa mahdollisimman varhain. Tuotekehitysvaihe on
komposiittimateriaalia käytettäessä erittäin
tärkeä, koska materiaali- ja valmistusmenetelmien vaihtoehtoja on olemassa lukuisia.
Suunnitteluvaiheessa tehdyt valinnat vaikuttavat myöhemmin valmistuskustannuksiin
ja myös lopputuotteen elinkaaren aikaisiin
kustannuksiin.
- Kun olemme mukana jo niin sanotussa
valkoisen paperin vaiheessa, voimme ymmärtää asiakkaan ja ympäristön tarpeet
paremmin sekä vaikuttaa materiaaliyhdistelmiin, työvälinekonsepteihin ja koko valmistusprosessiin. Tämä nopeuttaa lopputuotteen markkinoille saamista sekä auttaa
alentamaan elinkaarikustannuksia, mikä
on sekä meidän että asiakkaan etu, Huikuri
summaa.
n CSI Composite Solutions and Innovations Oy kehittää ja valmistaa asiakkailleen
komposiittiteknologiaan perustuvia ratkaisuja. Palvelukokonaisuus kattaa suunnittelun, proto- ja testausvaiheen sekä komposiittiratkaisujen sarjatuotannon. Tuotealueita
ovat suorituskykyä ja energiatehokkuutta parantavat komposiittihiilikuituratkaisut,
suuren lujuuden omaavat massatuotteet ja ympäristöystävälliset luonnonkuitukomposiittituotteet. Asiakaskunta muodostuu yrityksistä, jotka haluavat kehittää tuotteidensa kilpailukykyä parantamalla niiden suorituskykyä tai energiatehokkuutta ja
alentamalla elinkaarikustannuksia.
www.csi-composites.fi
Komposiittiosaaja mukaan
alusta alkaen
Levytyökeskuksen komposiittiratkaisut syntyivät Prima Powerin ja CSI:n yhteistyönä.
Se käynnistyi jo koneen esisuunnitteluvaiheessa ja jatkuu edelleen, sillä CSI valmistaa
tarvittavat komposiittiratkaisut levytyökeskukseen.
Kevyt komposiittihiilikuitu mahdollistaa entistä suurempikokoisen koordinaattipöydän.
n Prima Power on maailman johtavia levytyökoneisiin ja -järjestelmiin erikoistuneita
Marko Piirto Prima Powerilta on
tyytyväinen yhteistyöhön CSI:n
kanssa. Hänen mielestään on ehdottoman tärkeää, että komposiittiosaaja on mukana tuotekehityksessä
ensimetreiltä lähtien.
yrityksiä. Alan laajimpiin lukeutuva tuotevalikoima kattaa niin laserleikkauksen, lävistyksen, kulmaleikkuun kuin taivutuksen kaikilla automaatiotasoilla työstökoneista
joustaviin valmistusjärjestelmiin. Prima Power on tähän mennessä toimittanut jo yli
10 000 konetta ja järjestelmää asiakkailleen yli 70 maassa.
www.primapower.fi
TeollisuusSuomi
20
Täyden palvelun
työkalutalo
Iscar Finland Oy myy ja mark­
kinoi maailman johtaviin työ­
kaluvalmistajiin kuuluvan Iscar
Ltd:n työkaluja Suomessa. Tuote­
valikoima kattaa kaikki työstön
osa­alueet ja kasvaa jatkuvasti.
Kehittyvä ja
innovatiivinen
toimittaja on meille
paras kumppani
Valmet on kiinnostunut toimittajista, jotka ymmärtävät sekä tekniset
että laatuvaatimukset ja ovat valmiita kehittämään omaa tuotantoaan
niiden perusteella. Myös innovatiivisuus on vahva kilpailuvaltti toi­
mittajia valittaessa.
syntymään viime vuosina.
Iscar Finland Oy syntyi vuonna 2007, kun
50 vuoden ajan metalliteollisuutta palvellut
suomalainen perheyritys Pertik Oy ja Iscar
Ltd yhdistivät voimansa. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Espoossa ja muut toimipisteet
ovat Turussa, Tampereella, Jyväskylässä,
Oulussa, Pietarsaaressa ja Ilomantsissa.
Iscar Finland Oy
Ahertajantie 6 D
02100 ESPOO
Puh. 09 439 1420
www.iscar.fi
Asiantuntija
Esimerkiksi viime vuonna Iscar toi markkinoille yli 20 uutta tuoteperhettä eli noin
tuhat uutta tuotetta. Vakiotyökalujen lisäksi
yhtiö suunnittelee ja valmistaa räätälöityjä
ratkaisuja asiakkailleen. Suomessa suunnittelusta vastaa yksi kokopäiväinen työntekijä.
- Kaikilla teknisillä asiantuntijoillamme
on vahva konepajatausta, joten he ymmärtävät asiakkaiden tarpeet. He pystyvät ratkomaan asiakkaiden ongelmat kentällä sekä
sitä kautta kehittämään ja tehostamaan tuotantoa, kertoo myynti- ja markkinointijohtaja Jaakko Luotonen.
Iscar Finland tarjoaa palvelua myös työkaluhallintaan. Kokonaisvaltainen palvelu
tilausjärjestelmineen ja varastoautomaatteineen keventää logistiikkaan liittyviä tehtäviä
asiakasyrityksissä.
- Huolehdimme siitä, että asiakkaalla on
aina riittävä määrä työkaluja varastossa.
Näin asiakas voi vähentää omaa panostaan
ja käyttää resurssit omaan tuotantoonsa.
Luotonen kannustaa suomalaista teollisuutta investointeihin, jotta suuret kilpailijamaat eivät aja ohitse.
- Uskomme, että työkaluilla ja työstötapojen kehittämisellä teollisuusyritykset voivat
hyvin pienillä investoinneilla lisätä tuottavuutta ja ottaa kiinni rakoa, joka on päässyt
Head of Procurement Juha
Lappalainen,Valmet Corporation:
Valmetilla on yli 200-vuotinen historia
suomalaisessa teollisuudessa. Vuonna 1999
Valmet ja Rauma yhdistyivät Metso Oyj:ksi,
mutta Valmet aloitti toimintansa uudelleen
joulukuussa 2013, kun sellu-, paperi- ja
voimantuottoliiketoiminta irtautui Metso
Oyj:stä. ”Uusi” Valmet on globaali toimija,
joka kehittää ja toimittaa teknologiaa, automaatiota ja palveluja sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle.
Valintaprosessi seuloo
potentiaaliset toimittajat
Valmet hankkii toimittajilta raaka-aineita,
komponentteja, laitteistoja, elektroniikkaa
sekä suunnittelu-, asennus- ja huoltopalveluja. Toimittajien valinnassa Valmet käyttää
globaalisti samaa prosessia.
Jatkuu sivulla 22...
Luottamus perustuu laatuun ja
toimitusvarmuuteen
JPTUF Oy tarjoaa asiakkailleen molemminpuoliseen luottamukseen ja pitkäaikaiseen
kumppanuuteen perustuvaa yhteistyötä kone- ja laiterakennuksen alalla.
JPTUF valmistaa teollisuuden koneet ja laitteet sekä mobiililaitteet, keskukset ja sähköhydrauliset ohjaimet pitkän kokemuksen
tuomalla korkealla ammattitaidolla.
- Valmistamamme tuotteet voivat olla
joko kokonaisia koneita ja laitteita tai niiden osia. Uuden tuotteen valmistuksen lisäksi kyseessä voi olla vanhan tuotteen päivittäminen tai korjaaminen toimitusjohtaja
Jukka­Pekka Tiusanen mainitsee.
Tampereella ja Kangasalla sijaitsevissa
toimipisteissä riittää tila-, nosto- ja laitekapasiteettia isojenkin kappaleiden valmistukseen. Tuotanto mukautuu tarpeen mukaan
niin pienten kuin suurten sarjojen valmistukseen.
Asiakkaalla oikeus korkeaan laatuun
JPTUF ei halua olla vain yksi alihankkija
muiden joukossa, vaan se haluaa tarjota
asiakasyrityksille luotettavaa yhteistyötä ja
pitkäaikaista kumppanuutta. Päämääränä
on täyttää asiakkaiden tarpeet ja ratkaista
ongelmat parhaalla mahdollisella tavalla.
- Teemme asiakkaiden kanssa yhteistyötä tuotekehitysvaiheesta alkaen. Kokemuksemme perusteella voimme esimerkiksi
antaa valmistettavuuteen liittyviä ohjeita.
Tilaajan kannalta on kätevää ja käytännöllistä, että palvelutarjontamme sisältää myös
kaikki tarvittavat sähkötyöt. Palveluumme
kuuluu sekin, että voimme valmistaa asiak-
kaan tuotteita valmiiksi varastoon, Tiusanen
sanoo.
Luottamuksen taustalla ovat Tiusasen
mukaan laatu ja toimitusvarmuus. JPTUF
taistelee tiukasti tämänhetkistä laatuajattelua tai oikeammin sen puuttumista vastaan.
- JPTUFissa sekä yrityksen johto että
osaava ja sitoutunut henkilöstö tietävät,
että asiakkaalla on oikeus odottaa korkeaa
laatua. Meidän valmistamamme tuote ei saa
olla lopullisessa sijoituspaikassaan tuotantoprosessin heikoin lenkki.
Yrittäjä tunnetaan keksinnöistään
Jo 30 vuotta yrittäjänä toiminut, JPTUFin
vuonna 2010 perustanut Tiusanen tunnetaan myös aktiivisena keksijänä. Uusin patenttihakemus koskee korjaamo- ja teollisuushallien ilmanvaihtojärjestelmää.
- Polttomoottori käyttää valtavan määrän
kalliilla energialla lämmitettyä sisäilmaa.
On laskettu, että kulutus on jopa 10000
litraa ilmaa yhtä polttoainelitraa kohti. Ilmanvaihtojärjestelmän kehitys lähti liikkeelle tästä epäkohdasta. Esimerkiksi autokorjaamoissa käynnissä olevat autot saavat
käyttöilmansa sekoittamatta sisäilmaa, joten
energiaa säästyy varsinkin talviaikaan todella paljon, Tiusanen kertoo.
Ahkerien marjastajien kannattaa tutustua
Tiusasen keksintöön internetissä osoitteessa
www.tiuska.fi.
Tampereella ja Kangasalla sijaitsevissa toimipisteissä riittää tila-, nosto- ja
laitekapasiteettia isojenkin kappaleiden
valmistukseen.
JPTUF Oy
[email protected]
www.jptuf.fi
www.tiuska.fi
Rasulankatu 9, 33730 TAMPERE
Puh. 0400 352 835
Seppämestarintie 7, 36100 KANGASALA
Puh. 0400 632 002
www.suomiviesti.fi
Vaativien tuotteiden koneistusja kokoonpanopalvelut
21
SimFors Oy on erikoistunut
vaativien tuotteiden koneistus- ja
kokoonpanopalveluihin. Yritys
haluaa olla asiakkailleen innovatiivinen ja kehittyvä yhteistyökumppani.
Toimitusjohtaja Antti Koskelainen toteaa,
että kokoonpano on kasvava liiketoimintaalue, jonka kehittämiseen SimFors panostaa
jatkuvasti.
- Koneistamme itse omaan tuotantoomme soveltuvat osat käyttäen materiaaleina
esimerkiksi haponkestäviä tai ruostumattomia teräksiä, työkalu- tai nuorrutusteräksiä, titaania, alumiinia, messinkiä ja teknisiä
muoveja. Luotettava alihankkijaverkostomme vastaa valmistamiemme kappaleiden
pintakäsittelyistä, merkinnöistä ja muista
mahdollisista palveluista. Vastaamme maailmanlaajuisen alihankintaverkostomme
kautta sähkö- ja muiden komponenttien
hankinnasta, joten yhteistyö kanssamme on
asiakkaan kannalta todella helppoa.
SimForsin palveluihin kuuluvat lisäksi
tuotteiden laatutestaukset ja niiden dokumentointi. SimFors toimittaa valmiit tuotteet asiakkaiden ohjeiden ja vaatimusten
mukaisesti ympäri maailmaa.
Asiakaslähtöiseen, kokonaisvaltaiseen
palveluun kuuluu aktiivinen yhteistyö asiakkaan kanssa jo tuotteen protovaiheessa.
Valmistuksen kustannustehokkuus perustuu oikean valmistusmenetelmän valintaan
sekä raaka-aineen menekin ja työstöajan
optimointiin. Sarjatuotannossa pienilläkin
SimFors Oy:n uusin asiakassektori on ilmailuteollisuus. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on hyväksynyt yrityksen ilmailuteollisuuden alihankkijaksi.
muutoksilla voidaan aikaansaada merkittäviä säästöjä.
- Tarjoamme huippulaadukasta tuotantokykyä, jolla on merkitystä asiakkaan lopputuotteelle, Koskelainen kiteyttää.
Uutena asiakassektorina
ilmailuteollisuus
Askolan Monninkylässä toimivan SimForsin osaamista ja laadukasta palvelukokonaisuutta hyödyntävät useat merkittävät kotimaiset yritykset. Kotimaan lisäksi SimFors
toimittaa tuotteita Kiinaan, USA:han ja Euroopan maihin.
- Valmistamme esimerkiksi hammaslääketieteen, analyysitekniikan, militariteollisuuden sekä sellu- ja papriteollisuuden
laitteita. Uusin asiakassektorimme on ilmai-
luteollisuus. Liikenteen turvallisuusvirasto
Trafi on hyväksynyt SimForsin ilmailuteollisuuden alihankkijaksi, ja olemmekin jo
tehneet yhteistyötä lentokoneiden matkustamojen verhoilu- ja sisustustuotteita valmistavan Oy Tammer-Suoja Ab:n kanssa,
Koskelainen kertoo.
- Tarjoamme asiakkaillemme asiakaslähtöistä, innovatiivista ja jatkuvasti kehittyvää
yhteistyökumppanuutta. Huolehdimme siitä, että henkilöstömme ammattitaito, konekantamme ja työmenetelmämme pysyvät
ajan tasalla. Monien asiakasyritystemme
tavoin kiinnitämme huomiota ympäristöasioihin eli pyrimme pienentämään energiankulutusta ja kierrättämään tuotannossa syntyvää jätettä niin hyvin kuin se on
mahdollista.
SimFors Oy
Teollisuustie 5
07230 MONNINKYLÄ
Puh. 019 521 880
www.simfors.fi
[email protected]
Puh. 040 450 9551
[email protected]
Puh. 040 527 5698
[email protected]
Puh. 050 565 0434
[email protected]
Puh. 040 537 7942
Nykyaikainen alihankkija on
monipuolinen palveluntuottaja
Lankapaja Oy valmistaa komponentteja, laajempia kokonaisuuksia
ja täysin valmiita tuotteita ohutlevystä, kalusteputkesta ja teräslangasta. Valmistuksen ympärille on
muotoutunut monipuolinen palvelukokonaisuus.
Lankapaja aloitti toimintansa Helsingissä kahden henkilön voimin vuonna 1935. Yrityksestä on kehittynyt 80 vuoden aikana noin 170
henkilöä työllistävä alihankinnan moniosaaja,
joka pystyy tarjoamaan asiakkailleen kattavan
palvelukokonaisuuden. Vuonna 2003 yritys
muutti Vihdin Nummelaan, ja tänä päivänä
sillä on toimipaikka myös Lahdessa ja tytäryhtiö Ruotsissa.
Yrityksen liiketoiminta on jakaantunut laajan asiakaskunnan mukaan pääasiassa kolmeen eri sektoriin eli kalusteisiin, logistisiin
ratkaisuihin ja sopimusvalmistukseen.
Laaja ja korkealaatuinen
palvelutarjonta
Vuosi 2014 oli liikevaihdon perusteella Lankapajan historian paras, ja tämä näkyi myös
materiaalien käyttömäärissä. Viime vuonna
yritys käytti tuotannossaan yli 5000 tonnia
ohutlevyä, noin 1500 tonnia teräslankaa ja
noin 900 tonnia metalliputkea.
Sales Director Tuukka Jousmäki korostaa,
että Lankapaja palvelutarjontaan kuuluu modernien tuotantomenetelmien lisäksi myös
laaja kirjo oheispalveluja aina tuotteistuksesta logistisiin ratkaisuihin, kuten varastointiin
ja tarvittaessa jakeluun saakka.
- Nummelaan muutto oli lähtölaukaus yrityksen kehittymiselle nykyaikaiseksi, monipuoliseksi palveluntuottajaksi, joka pystyy tar-
Taivutusautomaatti FINN POWER
Express Bender.
joamaan asiakkailleen valmistus-, kokoonpano- ja logistiikkapalvelut. Olemme kehittäneet
toimintakonseptejamme ja investoineet tuotantolaitteistoon yli 12 miljoonaa euroa kuluneen 10 vuoden aikana. Olemme myös laajentaneet tuotantotilojamme kattamaan tarvittaessa valmistamiemme tuotteiden varastointipalvelun, ja tällä hetkellä toimipaikoissamme
onkin tilaa yhteensä yli 28 000 neliömetriä.
Viimeisimmistä Nummelan investoinneista Jousmäki nostaa esimerkeiksi syksyllä 2014
käyttöön otetun Bystronicin kuuden kilowatin kuitulaserin ja parhaillaan käyttöönottovaiheessa olevan automaattisen putkensahauslinjan. Myös Lahden yksikköön on tehty
kuluvan vuoden aikana merkittäviä satsauksia
esimerkiksi täysin uuden maalauslinjan osalta.
Riittävä kapasiteetti takaa
tehokkaan palvelun
Lankapajalla on tänä päivänä käytössään
muun muassa yhdeksän levytyökeskusta,
kaksi taivutusautomaattia, robottisärmäyslinja, kolme maalaamoa pikavärinvaihtoineen ja
kymmenen hitsausrobottia.
- Lankapaja pyrkii elämään jatkuvasti ajan
hermolla taatakseen asiakkailleen viimeisimmän ja tehokkaimman tarjolla olevan tuotantoteknologian paikallisesti Suomessa. Lähitulevaisuudessa fokus on erityisesti robottiteknologian soveltamisessa mahdollisimman
laajasti osana tuotantoprosessejamme, Jousmäki toteaa.
Syksyllä 2014 käyttöönotettu kuuden kilowatin Bystronic-kuitulaser.
Lankapaja Oy
Kalkkimäentie 2, 03100 NUMMELA
Puh. 09 819 0020
[email protected], www.lankapaja.fi
TeollisuusSuomi
22
Fuchs-voiteluaineet tunnetaan hyvin Suomenkin konepajoissa.
Uusin Fuchs-tuote ECOCOOL GLOBAL 10 -leikkuuneste
on tulossa maamme markkinoille tänä syksynä.
Fuchs on maailmanlaajuisesti toimiva konserni, joka tarjoaa täydellisen valikoiman voiteluaineita erilaisiin voitelutarpeisiin. Fuchs
on esimerkiksi kehittänyt laajan valikoiman
uudenaikaisia vesisekoitteisia työstönesteitä
metalliteollisuuden käyttöön.
Tuotekehityksen uusimpia tuloksia on
ECOCOOL GLOBAL 10 -leikkuuneste, jonka voitelevuus- ja jäähdytysominaisuudet ovat
testien mukaan erinomaiset.
- Koostumuseltaan ainutlaatuisen leikkuunesteen edut tulevat erityisen hyvin esille vaikeasti työstettäviä materiaaleja eli esimerkiksi
titaania, alumiinia ja vaativampia teräslaatuja
käsiteltäessä. Neste on kuitenkin monikäyttöinen eli se soveltuu myös muiden, helpommin työstettävien materiaalien käsittelyyn,
Fuchs Oil Finland Oy:n toimitusjohtaja Kari
Luhtala kertoo.
ECOCOOL GLOBAL 10 -leikkuuneste pitää sekä valmistuslaitteet että valmistettavat
kappaleet puhtaina. Neste on siisti ja turvallinen käyttää myös työntekijöiden kannalta.
ECOCOOL GLOBAL 10 täyttää tällä hetkellä
voimassa olevat ja myös tulevat kemikaalilainsäädännön vaatimukset useissa maissa.
Fuchs Oil Finland Oy lanseeraa ECOCOOL
GLOBAL 10 -leikkuunesteen Suomen markkinoille tämän syksyn aikana.
- Uutuustuotteeseen on mahdollista tutustua osastollamme Alihankinta-messuilla, ja
sen jälkeen alue-edustajamme tulevat mielellään esittelemään tuotetta konepajoille. Jos
konepaja päättää siirtyä ECOCOOL GLOBAL
10 -leikkuunesteen käyttöön, edustajamme
on mukana vesisekoitteisen leikkuunesteen
oikean käyttöpitoisuuden määrittelyssä. Haluamme varmistaa, että asiakas saa parhaan
mahdollisen hyödyn uuden sukupolven tuotteesta, Luhtala toteaa.
Fuchs Oil Finland Oy
Wolffintie 36 M 10
65200 VAASA
Puh. 0207 456 660
[email protected]
www.fuchs-oil.fi
Head of Procurement Juha
Lappalainen,Valmet Corporation:
- Ensimmäinen tarkasteltava asia on toimittajan kyky tarjota sellaista teknologiaa, jota
Valmet tarvitsee. Perusasioita teknologista kykyä selvitettäessä ovat esimerkiksi konekanta,
tuotantotilat, läpimenoajat ja kyky käsitellä
erilaisia materiaaleja. Toiminnan kustannustehokkuus on tietenkin tärkeä tarkastelukohde. Kiinnitämme huomiota myös kestävän
kehityksen periaatteiden noudattamiseen,
koska ne ovat tärkeitä meille ja asiakkaillemme, hankinnoista vastaavaa ostojohtaja Juha
Lappalainen toteaa.
Valmetin tuotteet ovat isoja prosessi- ja
kattilalaitoksia ja paperikoneita, jotka kokoonpannaan mahdollisimman lähellä tilaajaa. Myös monet toimittajat valitaan lokaalisti. Tästä periaatteesta kuitenkin poiketaan, jos
osaamistaso ei ole kyseisessä maassa riittävä
tai kustannustaso on liian korkea. Palveluliiketoiminnassa toimittajan lokaalisuuden merkitys on Lappalaisen mukaan suurempi kuin
tuotetoimituksissa, koska esimerkiksi huoltotoiminnan on oltava nopeaa.
Valmetin projektiluonteisesti tuotannosta johtuen toimittajissa on sekä pitkäaikaisia
avaintoimittajia että projektikohtaisesti valittavia toimittajia.
- Toimittajasuhteen aloittaminen, kehittäminen ja ylläpitäminen on sen verran työlästä,
että kaikkia toimittajia emme voi valita projektikohtaisesti. Pyrimme kehittämään avaintoimittajasuhteita ja ohjaamaan töitä koko ajan
enemmän avaintoimittajille, Lappalainen sanoo.
Laatupoikkeamat
korjataan yhdessä
Valmet edellyttää toimittajilta tasaista, korkeaa
laatua. Lappalaisen mukaan laadun määrittäminen ja seuranta on hankalinta silloin, kun
kyseessä on yksilöllinen, mitoiltaan ja muilta ominaisuuksiltaan
tarkkaan määritelty tuote.
- Meidän on osattava kertoa toimittajalle tarkasti, millaista tuotetta haemme, ja toimittajan on
ymmärrettävä sekä teknisesti että
laadun kannalta, millaisesta tuotteesta on kyse. Toimittajan oltava
valmis mukauttamaan tuotantoaan
vaatimuksiimme. Laadun varmistamiseksi edellytämme, että toimittajalla on luotettava oma laatujärjestelmä.
Jos toimittajan laadussa alkaa
esiintyä poikkeamia, Valmet selvittää yhdessä toimittajan kanssa
laatupoikkeamiin johteneet ongelmat ja auttaa toimittajaa niiden
korjaamisessa. Yhdessä toimimalla päästään
yleensä takaisin sovittuun laatutasoon.
- Tavoitteemme on, että yhtään heikkolaatuista osaa ei mene kokoonpanoon tai projektiin, vaan laatupoikkeamat tulevat ilmi ennen
sitä. Kustannukset nousevat sitä mukaa, mitä
pitemmälle heikkolaatuinen osa pääsee.
Asiantuntija
ECOCOOL GLOBAL
10 on uuden
sukupolven
leikkuuneste
Ideoita ei saa piilottaa
Valmet on Lappalaisen mukaan erittäin kiinnostunut toimittajien innovaatiokyvystä.
- Rohkaisemme toimittajia tuomaan esille vaihtoehtoja, koska se on molempien osapuolten etu. Toimittajalla voi olla esimerkiksi
valmistusmenetelmää koskeva ajatus, jolla voidaan parantaa tuotteen laatua, laskee tuotteen
hintaa ja/tai nopeuttaa tuotteen valmistusta,
ja toimittajan on ehdottomasti kerrottava tästä
meille. Käyttökelpoinen idea edesauttaa myös
pitkäkestoisen toimittajasuhteen rakentamisessa.
Ihme-3d taistelee rakennus- ja
metalliteollisuuden kilpailukyvyn puolesta
Toistuva suunnittelu on kallista
ja hidasta. Haasteita lisää se, että
tieto ei kulje rajapintojen yli.
Nyt markkinoilla on vihdoinkin
ratkaisu, joka automatisoi koko
suunnitteluprosessin.
Ihme-3d Oy on kehittänyt Cielo-teknologian, joka automatisoi tietomallinnuksen ja
tuotekonfiguroinnin sekä siirtää suunnitteluautomaation pilveen. Teemu Saari kertoo,
että kehitystyön taustalla on asiakkaiden
turhautuneisuus toistuvan suunnittelun kalleuteen ja jäykkyyteen ja tarve joustavoittaa
suunnitteluprosessia.
- Miksi suunnittelu on kallista, vaikka
jo etukäteen tiedetään, millainen tuote tai
rakenne täytyy suunnitella? Miksi tieto ei
kulje myynnistä suunnitteluun ja suunnittelusta toteutukseen?
Modulaarinen
järjestelmä
Cielo muodostuu myynnin (Cielo Sales),
suunnittelun (Cielo Engineering) ja tuotannon (Cielo Manufacturing) järjestelmistä.
Saaren mukaan parhaaseen automaatiotasoon päästään ottamalla käyttöön koko järjestelmä, mutta moduuleita on mahdollista
myös integroida olemassa oleviin taustajärjestelmiin.
Teknologian korkea automaatioaste tuo
yrityksille kilpailuetua. Tuottavuus nousee,
koska suunnitteluprosessi siirtyy pilveen.
Lisäksi myyntiä, suunnittelua ja tuotantoa
koskeva tieto on joustavasti käytettävissä
mukseen rakennus- ja metalliteollisuuden
suunnittelusta ja sen automatisoinnista.
Teknologian tietoturvallisuudesta vastaavat omat tietoturva-asiantuntijat, jotka ovat
ennen Ihme-3d:lle siirtymistään työskennelleet muun muassa Nokian ja F-Securen
palveluksessa.
Ihme-3d:n tapaat Alihankintamessuilla
osastolla D102.
Ihme-3d Oy
Puh. 044 356 1782
www.ihme3d.com
Saumaton suunnittelujärjestelmä kytkee yhteen myynnin, suunnittelun ja
toteutuksen.
laitteesta ja ohjelmistoalustasta sekä ajasta
ja paikasta riippumatta. Tätä kautta yritykset pystyvät leikkaamaan omien suunnitteluosastojensa kustannuksia.
Teknologiaa hyödyntävät tällä hetkellä jo
kymmenet rakennusyritykset ja konepajat,
jotka ovat halunneet automatisoida suunnitteluosaamistaan.
- Cielo on investointi kilpailukykyyn ja
investoinnin edut voidaan osoittaa laskennallisesti, Saari sanoo.
- Luottotoimittajamme Ihme-3D on
muuttanut koko toimialan toimintatapoja
ja tehokkuutta, Siesta Group Oy:n tekninen
johtaja Henri Hakala toteaa.
Insinööritoimisto
ja softatalo
Ihme-3d on insinööritoimiston ja IT-talon
risteytys. Yritys tarjoaa IT-talon tapaan ohjelmistoja ja räätälöintipalveluita insinööritoimiston osaamisella ja palveluasenteella
vahvistettuna.
Asiakassuhteet ovat jatkuvia ja ongelmat
ratkotaan tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden
kanssa. Yritys myös kehittää jatkuvasti uusia ratkaisuja helpottamaan asiakkaidensa
liiketoimintaa.
Cielon kehitystyön yritys aloitti viitisen
vuotta sitten. Kehittäminen nojaa vahvasti
perustajaosakkaiden kansainväliseen koke-
Cielo automatisoi
- myynnin teknisen tiedon
keräämisen ja hinnoittelun
- lujuuslaskennan, piirustusten
ja 3D-siirtotiedostot
- määrälaskennan ja tilaukset
- tuotannon optimoinnin ja
ohjauksen (sahaus, työstökoneet)
- aikataulutuksen ja
projektinhallinnan
www.suomiviesti.fi
23
Avaimet kannattavuuteen
hybridi-ERP:n avulla
Toimintaympäristön muutokset saavat yritykset etsimään keinoja
tehostaa toimintojaan. Visman teollisuusyrityksille suunnatuilla
toiminnan- ja taloudenohjauksen järjestelmillä hallitset ympäristön
haasteita ja varmistat yrityksesi kannattavuuden.
Visma tarjoaa teollisuusasiakkailleen toimialan erityispiirteet huomioivan kokonaisratkaisun, jolla prosessit valmistuksesta materiaalihallintoon, myyntiin ja taloushallintoon
onnistuvat helposti.
- Kokonaisratkaisumme mahdollistaa automatisoidut ja sähköiset valvontamekanismit,
joiden avulla eri toimintojen seuranta helpottuu. Kun tuotteen toimitus asiakkaalle saadaan
sovitusti ja siten laskutus ajallaan, pidetään
huoli, että kassavajetta ei pääse syntymään,
kuvailee Visma Softwaren asiakasvastaava
Juha Hakkola.
Mikä ihmeen hybridi-ERP?
Visman toiminnanohjauksen kokonaisratkaisua täydentävät erilaiset selainpohjaiset ratkaisut. Visma on ottanut käyttöönsä uuden
termin ”hybridi-ERP” kuvaamaan selainpohjaisten ratkaisujen käyttöä perinteisen ERP:n
rinnalla.
- Hybridi-ERP:llä tarkoitamme yrityksen
palvelimelle asennettua ERP-järjestelmää,
jonka tietoa hyödynnetään ja tehokkuutta
parannetaan selainpohjaisilla työkaluilla. Selainpohjaisuuden ansiosta ERP:n tiedon piiriin
saadaan uusia käyttäjiä. Lisäksi tiedon syöttäminen ja hyödyntäminen eivät enää rajoitu
toimistolle näyttöpäätteen ääreen, Hakkola
selventää.
Visman selainpohjaiset työkalut teollisuuteen tarjoavat mahdollisuuden parantaa läpinäkyvyyttä ja tehokkuutta. Toiminnan seu-
Visma Softwaren asiakasvastaava
Juha Hakkola kertoo, että Visma on
ottanut käyttöönsä uuden termin
”hybridi-ERP” kuvaamaan selainpohjaisten ratkaisujen käyttöä perinteisen ERP:n rinnalla.
ranta ja valvonta helpottuvat, kun prosesseja
kuvaavia taulukoita ja visuaalisia dashboardeja
voidaan tuoda kaikkien nähtäväksi esimerkiksi tehtaan tai lähettämön seinän ohjausruudulle. Kun prosesseja ja seurantaa tehostetaan,
paranee myös yrityksen kannattavuus.
Kokonaisvaltaista palvelua
Paraskaan järjestelmä ei pääse oikeuksiinsa,
jos asiakkaan tarpeita ei osata huomioida.
Vismalla asiakas on kaiken toiminnan keskiössä aina käyttöönottoprojektista järjestelmän
jatkokehittämiseen ja uusien tarpeiden tunnistamiseen.
Hakkola kertoo, että Visman asiakkaiden
ohjelmiston käyttöä voidaan tutkia konsultin kanssa tehtävällä käyttötapakartoituksella.
Tämän pohjalta tunnistetaan toimintatapoja,
joita kehittämällä tehostetaan asiakkaan prosesseja. Näin varmistetaan, että järjestelmä on
mahdollisimman tuottavassa käytössä.
Vismalla on yli 30 vuoden kokemus valmistavan teollisuuden järjestelmätoimituksista ja
asiantuntijoille onkin kehittynyt vankka toimialan asiantuntemus. Toimittajana Visma
Tehoa ja tuottavuutta
Linden trukki- ja
palveluratkaisuilla
Trukki- ja varastointiratkaisuja toimittavien
palveluyritysten on kyettävä elämään
mukana asiakasyritysten muuttuvissa tilanteissa ja pystyttävä palvelemaan asiakaskumppaneitaan joustavasti. Wihurin
Tekninen Kauppa ja Linde ovat valmiina haasteisiin yhdessä trukkiasiakkaidensa kanssa.
Euroopan suurin trukkivalmistaja Linde toimii kaikilla
mantereilla yli sadassa maassa, ja kaikkialla nimi Linde
yhdistetään huippulaatuun. Linde-trukeilla on taloudellisuutensa, ympäristöystävällisyytensä, luotettavuutensa sekä
erinomaisen ergonomiansa ansiosta vankka asema myös
Suomen trukkimarkkinoilla.
Linde-trukkimallisto sisältää haarukka- ja lavansiirtovaunut, pinoojat/tukipyörätrukit, markkinoiden laajimman
valikoiman työntömastotrukkeja, niin alhaalta ajettavat
kapeakäytävätrukit kuin modulaarisesti asiakasräätälöidyt
kombitrukit. Mallistoa täydentävät matala- ja korkeakeräilyyn soveltuvat trukit sekä moniin tarkoituksiin muuntuva
vetotrukkimallisto. Lisäksi Linde tarjoaa ”legendaarista”
pakkasvarastotekniikkaa ja myös räjähdyssuojattuja trukkeja.
Linde-sähkötrukit tarjoavat laajan, teknisesti ylivertaisen valikoiman kokoluokissa 1 - 8 tonnia. 1,2 - 2,0 tonnin
luokissa on sekä kolmi- että nelipyörävaihtoehdot. Sähkötrukkimallistossa on useita eri runkovaihtoehtoja erilaisiin
käyttötarkoituksiin ja -olosuhteisiin.
Huipputaloudelliset ja ympäristöystävälliset Linde-dieseltrukit ovat muodostuneet käsitteeksi. Dieselmallisto sisältää normaaleina haarukkatrukkimalleina kokoluokat 1,4
- 18 tonnia, mutta jatkuu erikoistrukkeina 20 - 60 tonniin
käsittäen myös konttikurottajat.
Nestekaasukäyttöisiä trukkeja Linde valmistaa kokoluokissa 1,4 - 7 tonnia.
Linde kehittää voimakkaasti myös vaihtoehtoisia energiaratkaisuja. Esimerkiksi maakaasukäyttöiset trukit ovat jo
pitkään olleet täysin tehdasvalmisteinen vaihtoehto. Linde
kehittää myös polttokennotekniikalla toimivia vaihtoehtoja.
Wihurin Tekninen Kauppa ja Linde kunnioittavat ympäristöarvoja. Niihin liittyviä normeja ja direktiivejä ei pyritä
pelkästään täyttämään, vaan ylittämään. Esimerkiksi tiukentuneet päästönormit eivät kuitenkaan tarkoita tinkimistä tehokkuudessa. Käytössäsi on puhtaampi, mutta sama
tehokas Linde.
Menestyvän liiketoiminnan ylläpitämiseksi tarvitaan
muutakin kuin erinomaiset trukit. Yhdessä Wihurin Tekninen Kauppa ja Linde tarjoavat asiakkailleen joustavan ja
kattavan palvelukokonaisuuden, johon kuuluvat monipuoliset rahoitus- ja vuokrauspalvelut, huolto- ja huolenpitosopimukset sekä kalustonhallinta- ja käytönseurantaratkaisut.
Laadukkaat vaihtotrukit ja lyhytaikainen vuokraus täydentävät palveluratkaisujamme. Käytössäsi on koko maan kattava palveluverkosto.
Teksti: Wihuri Oy Tekninen Kauppa
Wihuri Oy
Tekninen Kauppa
Trukkiosasto
[email protected]
Toimipaikkojen
yhteystiedot:
www.autola.fi
on tarpeeksi suuri taatakseen asiakkailleen
laadukkaat tuotteet ja kattavat asiantuntijapalvelut, mutta tarpeeksi pieni säilyttääkseen
ketterät prosessit.
- Asiantuntemus sekä laaja tuote- ja palveluvalikoima ovat valttejamme järjestelmäkumppanina. Lisäksi Vismalta on mahdollista saada
ulkoistusratkaisuja talous- ja henkilöstöhallintoon, lakipalveluihin ja perintään. Kokonaisratkaisua täydentävät vielä verkkolaskuoperaattoripalvelut, Hakkola summaa.
Teksti: Visma Software Oy
Visma Software Oy
Puh. 010 756 2990
[email protected]
www.visma.fi/teollisuus
TeollisuusSuomi
24
Ajankohtaista:
Pronssivalimo
panostaa kilpailukykyyn Wärtsilä mukana
energialaboratoriohankkeessa Vaasassa
Keskipakovalu Oy valaa pronssituotteita keskipakovalu- ja jatkuvavalumenetelmillä. Laadukas ja kilpailukykyinen tuotanto perustuu järkeviin
toimintamalleihin, henkilöstön korkeaan ammattitaitoon ja nykyaikaiseen
konekantaan.
Keskipakovalaminen soveltuu erityisesti sylinterimäisten ja rengasmaisten kappaleiden
kuten liukulaakereiden ja liukulevyjen valamiseen. Pronssin lisäksi materiaalina on mahdollista käyttää alumiinia. Jatkuvavalamista Keskipakovalu Oy käyttää esimerkiksi erilaisten
tankomaisten kappaleiden valamiseen.
- Voimme toimittaa asiakkaille sekä valmiiksi koneistettuja tuotteita että esikoneistettuja aihioita. Toimitamme niin yksittäiskappaleita kuin sarjoja. Valmistamme tuotteet
asiakkaan suunnitelmien mukaisesti, mutta
luonnollisesti tietämyksemme on asiakkaan
käytettävissä esimerkiksi valmistettavuuteen liittyvissä kysymyksissä, toimitusjohtaja
Kimmo Markkula kertoo.
Keskipakovalu Oy on täysin kotimaisessa
omistuksessa oleva yritys, joka pystyy tarjoamaan asiakkailleen laatua kustannustehokkaasti. Yrityksen asiakkaina on useita merkittäviä suomalaisia kone- ja laitevalmistajia, ja
myös vientiä on jonkin verran.
- Kehitämme jatkuvasti toimintaamme pystyäksemme palvelemaan asiakkaitamme entistä laadukkaammin ja kilpailukykyisemmin.
Konekannan päivitys ja henkilöstön koulutus
ovat jatkuvia prosesseja, mutta viime aikoina
olemme kiinnittäneet erityistä huomiota kustannustehokkuuden parantamiseen raaka-aineen käytön tehostamisen kautta.
Markkula kehottaa kaikkia yhteistyöstä
kiinnostuneita tutustumaan yrityksen uusiin,
entistä selkeämpiin ja informatiivisempiin kotisivuihin. Alihankinta-messuilla Keskipako-
Kasvavan tutkimus- ja koulutustarpeen täyttämiseksi
Vaasan yliopisto on päättänyt tehdä investoinnin uuden
tutkimus- ja tuotekehityslaboratorion toteuttamiseksi.
Yliopiston lisäksi hankkeessa ovat vahvasti mukana Tekes,
Vaasan kaupunki ja alueen energia-alalla toimivat yritykset
kuten Wärtsilä.
valu Oy:n edustajat ovat tavattavissa osastolla
C1102.
Keskipakovalu Oy
Lastikankatu 21
33730 TAMPERE
Puh. 03 357 9000
[email protected]
www.keskipakovalu.fi
Kyseessä on noin neljän miljoonan euron
perusinvestointi koneisiin ja laitteisiin sekä
tutkimusympäristön luomiseen. Tekesrahoitus kattaa investoinnista noin kolme
miljoonaa. Loppuosuus tulee yritysrahoituksesta ja yliopiston strategisesta rahoituksesta. Uudisrakennuksen rakennuskustannukset ovat noin 6,5 miljoonaa euroa.
Kesällä 2016 Wolffintien varteen valmistuvaan uudisrakennukseen sijoitetaan polttomoottorilaboratorio ja polttoainelaboratorio. Vaasan yliopisto vastaa tutkimustoiminnan sisällöstä. Tekes on antanut myönteisen
rahoituspäätöksen tilojen varustamiseen laboratoriotoimintoja varten, ja Wärtsilä toimittaa moottoreita tutkimuskäyttöön.
- Yhteistyö lisää olennaisesti mahdollisuuksiamme pysyä kansainvälisen kilpailun
kärjessä tulevaisuudessakin, toteaa Wärtsilä Finland Oy:n toimitusjohtaja Stefan
Damlin.
Damlin uskoo, että uuden Energy Re-
search Centerin toimintamalli tuo synergiaetuja monelle alueen energiayritykselle
varsinkin pitkällä aikavälillä.
Vaasan seutu tunnetaan vahvasta energiateknologiastaan. Alan yrityksissä on 11
000 työntekijää eli neljäsosa Suomen energia-alan työvoimasta. Liikevaihto on 4,4
miljardia ja viennin osuus on 70 prosenttia. Vaasan seutu vastaa liki kolmanneksesta koko Suomen energiateknologiaviennistä. Kaksi kolmesta eniten tutkimukseen ja
tuotekehitykseen panostavasta yrityksestä
sijaitsee Vaasassa.
Hitsauksen CE-merkintäprojektit ja
muut asiantuntijapalvelut
Souru Oy tarjoaa hitsausalan asiantuntijapalveluja pk-yrityksille.Viime aikoina yritys on toteuttanut
esimerkiksi hitsauksen CE-merkintään liittyviä projekteja.
Vuonna 2009 toimintansa aloittaneen Souru
Oy:n erityisosaamista on hitsauksen, hitsauksen laadunhallinnan sekä hitsausautomaation ja -robotiikan kokonaisvaltainen
kehittäminen. Asiakkaina on erityisesti pksektorin yrityksiä, joiden toimintaan hitsaus
kuuluu olennaisena osana, mutta joilla ei ole
omaa hitsausinsinööriä.
- Asiakasyrityksissämme ymmärretään,
että hitsaustoiminnan kehittämisellä on
merkittävä rooli, kun halutaan kehittää
tuotantoa tehokkaammaksi ja säästää kustannuksia. Ulkopuolinen asiantuntija osaa
tarttua hitsaustoiminnan epäkohtiin ja auttaa rakentamaan toimivan järjestelmän. Ulkopuolinen asiantuntemus on usein tarpeen
myös hitsausta koskevien määräysten muuttuessa. Souru Oy on toteuttanut asiakasyritysten kanssa kymmeniä erilaisia projekteja,
yrittäjä Petteri Souru toteaa.
Lähes 30 CE-merkintää
koskevaa projektia
Souru Oy tarjoaa asiakasyrityksilleen hitsauksen koordinointipalveluja. Asiakas saa
käyttöönsä pätevän hitsauskoordinaattorin
tai -insinöörin, jonka toimenkuva ja vastuualue sovitaan asiakaskohtaisesti.
Hitsauksen koordinointipalvelu auttaa
asiakasta täyttämään myös heinäkuussa
2014 voimaan tulleen kantavien teräsrakenteiden CE-merkinnän vaatimukset. CE-
Petteri Souru toteaa, että CE-merkinnän saaminen ei ole yritykselle
ongelma, kun yhteistyökumppanina
on Souru Oy:n kaltainen asiantuntija.
merkintä on pakollinen standardin SFS-EN
1090 piiriin kuuluvilla teräsrakenteilla ja teräsrakennustuotteilla, ja kantavien teräsrakenteiden valmistusta koskee myös pakollinen kolmannen osapuolen valvonta.
- CE-merkintäpakon voimaantulo aihe-
utti monessa pk-sektorin yrityksessä suuria kysymyksiä ja jopa epäilyksiä yrityksen tulevaisuudesta. Huolta ei aiheuttanut
niinkään hitsaajien pätevyys, vaan vaadittu
dokumentointi. CE-merkinnän saaminen
ei kuitenkaan ole ongelma, kun yhteistyökumppanina on meidän kaltaisemme osaaja. Souru Oy on ollut mukana eri puolilla
Suomea lähes 30:ssä CE-merkintää koskeneessa projektissa, jossa on esimerkiksi laadittu kaikki vaadittavat asiakirjat, Petteri
Souru kertoo.
Souru Oy
Kahitie 29
05200 RAJAMÄKI
Puh. 040 554 0243
[email protected]
www.souruoy.fi
www.suomiviesti.fi
25
- parhaat ratkaisut
teollisuuteen
TECA Oy on Suomen johtava teollisuustuotteiden
maahantuoja. Yritys tarjoaa asiakkailleen tunnetut
kansainväliset tuotemerkit ja vahvan asiantuntemuksen.
TECA Oy syntyi vuoden 2014 alussa, jolloin Tecalemit Industrial ja Tecalemit Environment fuusioituivat. Työ kohti
uudistusta alkoi jo pari vuotta aikaisemmin, kun Tecalemit Filtration yhdistettiin Tecalemit Environmentiin.
Fuusioiden tavoitteena oli selkeyttää toimintoja asiakkaan näkökulmasta.
- Fuusioiden myötä olemme panostaneet entistä
enemmän asiakaspalvelun ja osaamisen kehittämiseen esimerkiksi kouluttamalla työntekijöitä systemaattisesti, myyntijohtaja Jari Tanhuanpää sanoo.
Tänään TECA on joustava, palveleva ja kehittyvä
teollisuuden ammattilainen. Yritys tuo markkinoille
säännöllisesti uusia tuotteita ja tuoteryhmiä, joista Tanhuanpää mainitsee esimerkkinä teollisuuspalkeet.
TECAan kannattaa tutustua tarkemmin osoitteessa
www.teca.fi sekä Facebook- ja LinkedIn-sivuilla. Kuluvana
syksynä yrityksen tarjoamiin mahdollisuuksiin voi tutustua
myös Teknologia15-messuilla Helsingissä 6. - 8. lokakuuta.
Kokonaisuuksien hallintaa
TECA suunnittelee ja toteuttaa kokonaisratkaisuja, jotka sisältävät tuotteen lisäksi palvelut koko tuotteen elinkaarelle.
Yritys toteuttaa asiakkaiden tarpeiden mukaan ratkaisujen suunnittelun, asennukset, käyttöönotot ja projektinhallinnan. Lisäksi yritys tarjoaa huoltopalvelut sekä teknisen
tuen ja logistiikkaratkaisut.
Laajat kokonaisratkaisut edellyttävät korkeaa ammattitaitoa. TECAn vahva tuote- ja projektiosaaminen sekä
syvällinen asiakasymmärrys ovat
syntyneet pitkän kokemuksen kautta. Yrityksen juuret ulottuvat aina vuoteen 1938, jolloin
voitelulaitteisiin erikoistunut Tecalemit aloitti toimintansa
Suomessa.
- Ammattitaitomme sekä tuotemerkkien ja ratkaisumyynnin hallinta perustuvat yli 75 vuoden historiaamme. Tunnemme asiakkaamme ja tuotamme ratkaisuja, jotka auttavat heitä menestymään omassa bisneksessään, Kirsi Sipilä
markkinoinnista kertoo.
Palvelua koko maassa
TECAn asiakaspalvelu ja varasto palvelevat asiakkaita arkisin 7.00 - 17.00. Pääkonttori, varasto ja korjaamo sijaitsevat Vantaalla. Lisäksi yrityksellä on Vaasan Mustasaaressa
aluekonttori ja tuotantotilat sekä Jyväskylässä huoltokeskus.
Työntekijöitä yrityksellä on yhteensä viitisenkymmentä.
Asiakkaita palvelee myös koko maan kattava jälleenmyynti- ja huoltoverkosto.
TECA toimii osana kansainvälistä Indutrade-konsernia,
johon kuuluu Suomessa noin 20 itsenäistä yritystä.
TECA Oy
Tiilitie 6 A
01720 VANTAA
Asiakaspalvelu puh. 029 006 271 arkisin 7.00-17.00
[email protected]
[email protected]
www.teca.fi
www.facebook.com/TECAOY
www.linkedin.com/company/teca-oy
Kilpailykykyä Wapicen ohjelmistoilla
Teollisuusyritykset tarvitsevat osaavia ohjelmistoalan kumppaneita, koska ohjelmistojen merkitys
kilpailukykytekijänä kasvaa koko ajan. Wapice Oy tarjoaa kumppanuutta yrityksille, jotka haluavat
hyötyä parhaalla mahdollisella tavalla monipuolisten teknologioiden tarjoamista mahdollisuuksista.
Wapice kehittää teollisuusyritysten kilpailukykyä parantavia ohjelmistoratkaisuja kolmella
toimintasegmentillä. Sulautettujen järjestelmien segmentillä palvelu ulottuu elektroniikkasuunnittelusta ja ohjelmoinnista valmiiseen
tuotteeseen. Teollisuusjärjestelmät-segmentti
keskittyy teollisuuden järjestelmiin ja alustoihin varsinkin koneiden ja laitteiden ohjauksessa sekä tuotannon ja varaston hallinnassa.
Kasvava toiminto tällä segmentillä on IT-ylläpito pilvipalveluna. Liiketoimintaratkaisutsegmentti on erikoistunut Business Intelligence -ratkaisuihin ja järjestelmäintegrointeihin.
- Kehitämme jatkuvasti omaa osaamistamme kaikilla toimintasegmenteillä, jotta
pystymme tarjoamaan laadukkaita, asiakastarpeita vastaavia ratkaisuja ja yhä laajempia
kokonaisuuksia nyt ja tulevaisuudessa eri teollisuudenaloilla toimiville asiakkaillemme.
Pyrkimyksenämme on toimittaa ratkaisuja ja
ratkaisukokonaisuuksia, joita asiakas todella
tarvitsee menestyäkseen, toimitusjohtaja Pasi
Tuominen toteaa.
Vuonna 1999 toimintansa aloittaneella Wapicella on toimipisteet Vaasassa, Tampereella,
Oulussa, Seinäjoella, Hyvinkäällä ja Jyväskylässä. Kasvavan yrityksen palveluksessa on lähes 300 ohjelmistoalan asiantuntijaa.
Valmis tuotepohja tai
asiakaskohtainen projekti
Wapice toteuttaa räätälöityjä asiakaskohtaisia
ohjelmistoprojekteja, mutta saatavilla on myös
valmiita tuotepohjia, joita voidaan käyttää sellaisenaan tai asiakaskohtaisen ohjelmistoprojektin alustana. Esimerkkeinä tuotepohjista
Tuominen mainitsee Summium-myyntikon-
Toimitusjohtaja Pasi Tuominen toteaa,
että Wapicen pyrkimyksenä on
toimittaa ratkaisuja ja ratkaisukokonaisuuksia, joita asiakas todella tarvitsee
menestyäkseen.
figuraattorin ja IoT-Ticket-ratkaisun.
Summium-myyntikonfiguraattori tukee
yrityksen myyntiprosessia kokoamalla myynnin, tuotannon ja logistiikan tarvitsemat tiedot myytävistä tuotteista. Myyntikonfiguraattorilla yritys voi rakentaa maailmanlaajuisen
myyntiorganisaation helposti ja myös hallita
sitä helposti. Wapice kehittää Summiumia jatkuvasti, ja uusimmassa versiossa on esimerkiksi kahdennettu valintamoottori.
IoT-Ticket-ratkaisu on matkalippu nykyaikaiseen teolliseen internetiin. Se yhdistää
koneet ja laitteet yrityksen tietojärjestelmiin
tuoden yritykselle uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Ratkaisun tuotekehityksessä on ollut
periaatteena käyttöönoton ja käytön helppous.
- Tervetuloa Alihankinta-messujen osastolle E402, niin kerromme mielellämme lisää
tuotteistamme ja yhteistyömahdollisuuksista,
Tuominen sanoo.
Wapice Oy
[email protected]
Toimipaikkojen yhteystiedot:
www.wapice.com
TeollisuusSuomi
26
Ajankohtaista:
Laadukkaat holkkija laakeritoimitukset Wärtsilältä ennätyssuuri
voimalaitos Jordaniaan
Johnson Metall Oy:llä on yli 70-vuotinen kokemus holkkien ja laakereiden valmistuksesta erilaisiin käyttötarkoituksiin. Yritys palvelee
asiakkaitaan niin pienten kuin suurten sarjojen valmistuksessa.
Johnson Metall valmistaa holkkeja, laakereita ja liukupintoja värimetalliseoksista kuten
messingistä, punametallista, tinapronssista,
lyijytinapronssista ja alumiinipronssista.
- Valmistamme kappaleet asiakkaiden
suunnitelmien mukaan, mutta prototyyppivaiheessa voimme antaa konsultointiapua
kappaleen valmistettavuuteen ja toimivuuteen liittyen. Pienimmät valmistamamme
kappaleet ovat halkaisijaltaan 20-millisiä
ja suurimmat 1800-millisiä. Kappaleiden
paino vaihtelee muutamasta grammasta pariin tonniin, toimitusjohtaja Juha
Heinonen kertoo.
Johnson Metallin toiminnan perusperiaatteita ovat hyvä asiakaspalvelu, toimitusvarmuus, laatu ja kustannustehokkuus.
Heinosen mukaan yritys palvelee samoilla
periaatteilla niin kaksi kuin kaksituhatta
laakeria tilaavaa asiakasta, koska tuotanto
mukautuu ongelmitta erilaisiin toimeksiantoihin ammattitaitoisen henkilöstön, hyvän
konekannan ja järkevän toimintakonseptin
ansiosta.
Heinonen huomauttaa, että Johnson Metall on kehittänyt tuotantoaan energiatehokkaampaan ja puhtaampaan suuntaan.
Valimossa päästöjä on pystytty vähentämään siirtymällä öljykäyttöisistä uuneista
induktiouuneihin. Konepajan päästöjä on
vähennetty ja energiatehokkuutta parannettu nykyaikaistamalla tuotantolaitteistoa.
Johnson Metallilla on yli 1200 laskutetta-
Jordaniassa lähellä Ammania otettiin huhtikuussa käyttöön maailman
suurin polttomoottorivoimalaitos IPP3. Voimalassa on 38 Wärtsilä 50DF
-monipolttoainemoottoria, joiden yhteenlaskettu teho on 573 megawattia.
Wärtsilä on vastannut avaimet käteen -toimituksen (EPC, engineering, procurement and
construction) johtamisesta. Smart Power Generation -voimala on yhtiön historian suurin.
Ennätyksellisen kokonsa ansiosta voimalaitos on hyväksytty Guinnessin ennätysten kirjaan.
AAEPC (Amman Asia Electric Power Company) tulee kattamaan IPP3-voimalaitoksen
avulla Jordanian mittavat päivittäiset sähköntarpeen kulutushuiput. Nopea käynnistys sekä
mahdollisuus lisätä ja vähentää kapasiteettia tehokkaasti ovat polttomoottoritekniikan tärkeimpiä ominaisuuksia. Käynnistämällä yhden moottorin kerrallaan voimalaitos voi seurata
kysyntää hyvin tarkasti.
vaa asiakasta valmistavan teollisuuden eri
aloilta. Joukossa on myös vientimarkkinoilla
toimivia yrityksiä, joten Johnson Metallin
valmistamia tuotteita on käytössä eri puolilla maailmaa.
Omaa tuotantoa täydentämään Johnson
Metall maahantuo laakerituotteita Japanista,
Kiinasta, Ruotsista ja Italiasta.
Oy Johnson Metall Ab
Turkkirata 14
33960 PIRKKALA
Puh. 03 342 7700
[email protected]
www.johnson-metall.fi
Kansainvälinen
projektitoimittaja
Erikoishitsauksen osaaja Uwira Oy on kehittänyt määrätietoisesti omaa osaamistaan sekä
yhteistyötä vaativia koneistuspalveluja tarjoavan tytäryhtiönsä Kilkanen Oy:n kanssa.
Yrityskaksikko muodostaa kansainvälisen projektitoimittajan, joka voi tarjota haastavien
hitsaus-, putkisto- ja koneistusprojektien palvelukokonaisuuden.
Leinolat Groupiin kuuluvan yrityskaksikon
merkittävimpiä asiakassegmenttejä ovat energia-, öljy-, kaasu- ja laivanrakennusteollisuus.
Yhteistä asiakkaille ovat korkeat laatuvaatimukset.
- Toimittamiamme putkistotuotteita käytetään haastavissa olosuhteissa esimerkiksi
erilaisissa aluksissa, terminaaleissa, vedenalaisissa tuotantolaitteissa ja ydinvoimaloissa, joten niiden on toimittava virheettömästi
ja turvallisesti. Laatu ei tarkoita ainoastaan
teknistä osaamista, vaan siihen kuuluu myös
kaikkien työvaiheiden yksityiskohtainen dokumentointi, mikä mahdollistaa helpon jäljitettävyyden, Uwiran toimitusjohtaja Samuli
Kuusisto toteaa.
Onnistuminen vaativissa projekteissa edellyttää korkeatasoista osaamista suunnittelusta
toimitukseen ja saumatonta yhteistyötä tilaajan kanssa koko projektin ajan. Ammattitaitoa
ja palvelutarjontaa on ylläpidettävä ja kehitettävä jatkuvasti. Kuusiston mukaan Leinolat
Group tarjoaa hyvät edellytykset yritysten
kasvulle ja kehitykselle.
Tyytyväiset asiakkaat ja hyvä tilauskanta
kertovat parhaiten Uwiran ja Kilkasen osaamisesta.
- Olemme toteuttaneet viime vuosina esimerkiksi useita LNG-projekteja. Hyvä esimerkki tästä on projekti, jossa Bit Viking
-tankkerin polttoainejärjestelmä vaihdettiin
nesteytettyä maakaasua käyttävään järjestelmään. Toimitimme kaikki LNG- ja bunkrausputket asennettuina. Tänä keväänä toimitimme putket projektiin, jossa Stena Germanica
-matkustaja-alukseen vaihdettiin metanolia
käyttävä polttoainejärjestelmä.
Uwira Oy, www.uwira.fi
Kilkanen Oy, www.kilkanen.fi
Stena Germanican putkitus on maailman pisin korkeapaineputkisto
polttoaineen syöttöön. Kuva: Stena Line.
IPP3 on maailman suurin polttomoottorivoimalaitos.Voimalassa on 38
Wärtsilä 50DF -moottoria, joiden yhteenlaskettu teho on 573 megawattia.
Luottamus on
yhteistyön perusta
Lapinlahden Koneistus Oy:n
perustamisesta tuli tänä
vuonna kuluneeksi kymmenen
vuotta. Toimintansa aikana
yritys on kasvanut yhden miehen konepajasta näkyväksi
toimijaksi niin Ylä-Savossa
kuin muualla maassakin. Työntekijöitä yrityksessä on 15.
Lapinlahden Koneistus tarjoaa kokonaisvaltaista palvelua kone- ja
laitevalmistajille. Yhteistyö asiakkaiden kanssa on tuotetoimituksia
laajempaa. Yritys toimii asiakkaidensa kumppanina tukien heitä
monin tavoin esimerkiksi tuotekehityksessä.
Hallintojohtaja Mirja Litmanen näkee, että
kumppanuuden tärkein rakennusaine on luottamus, joka syntyy avoimuudesta ja vuorovaikutuksesta. Luottamuksen on toimittava niin
asiakkaiden ja tavarantoimittajien suuntaan
kuin oman talon sisälläkin.
- Asiakkaan on pystyttävä luottamaan siihen, että toimitamme tavaran ajallaan ja laatu on kunnossa. Toisaalta asiakkaamme ovat
avanneet toimintaansa meille ja madaltaneet
kynnystä ottaa yhteyttä esimerkiksi suoraan
tuotekehitykseen. Avoin keskustelu helpottaa
yhteistyötä.
Luottamus on tärkein arvo myös Lapinlahden Koneistuksen työyhteisössä. Jokainen
yhteisön jäsen saa olla reilusti oma itsensä ja
ansaitsee myös palautetta työstään. Keskinäinen luottamus heijastuu myönteisesti yrityksen työhyvinvointiin ja tuottavuuteen.
- Meille on syntynyt talon sisälle omanlainen kulttuuri. Tämä ei ole vain työnantajan
ansiota, vaan myös työntekijät ovat mukana
Lapinlahden Koneistuksen toimitusjohtaja Erkki Litmanen ja yrityksen
nuorin, työssäoppimisen kautta taloon
vakinaistettu koneistaja Kiril Valta.
Myös nuoriin pitää luottaa, heissä on
tulevaisuus!
luomassa yhteistä henkeä, Litmanen sanoo.
Luottamuksen merkityksen oivaltaminen
on Lapinlahden Koneistukselle selvä kilpailuvaltti. Asiakaskyselyjen tuloksetkin kertovat,
että luottamus ei ole jäänyt vain sanahelinäksi.
- Olemme rehellisiä ja lupaamme sen, minkä pystymme tekemään.
Lapinlahden Koneistus Oy
Sähkötie 1, 73100 LAPINLAHTI
Myynti, puh. 050 517 1858
Tuotanto, puh. 040 594 5870
[email protected]
www.lapinlahdenkoneistus.fi
www.suomiviesti.fi
27
Teknistä ammattitaitoa Metallien 3D-tulostus
on jo tätä päivää
ja vahvaa
asiakasymmärrystä
Metallien 3D-tulostusta hyödynnetään
maailmalla jo paljon teollisessa
tuotannossa, mutta Suomessa ollaan
vasta tutustumassa sen tarjoamiin
mahdollisuuksiin. 3D Partners on yksi
alan pioneereista maassamme.
Hertek Oy on tunnettu kotimainen yritys, joka maahantuo ja
myy korkealaatuisia lastuavia
työkaluja konepajateollisuudelle.
Suomalaisena perheyrityksenä Hertek palvelee asiakkaitaan joustavasti. Koko maan
kattavan myyntiorganisaation muodostavat
oma myyntiorganisaatio ja jälleenmyyjät.
- Asiakaspinnassa toimivilla asiantuntijamyyjillämme on vahva konepajatausta,
joten he ymmärtävät konepajamaailman
ja asiakkaiden tuotekohtaiset tarpeet koko
valmistusprosessissa. Yhdessä teknisen
ammattitaidon kanssa tämä toimialan tuntemus tuo lisäarvoa asiakkaille, sanoo toimitusjohtaja Rauno Rökman.
Hertekin pääartikkeleita ovat globaalisti
toimivan työkaluvalmistaja Kennametalin
tuotteet. Kennametal satsaa valtavasti tuotekehitykseen ja lanseeraa jatkuvasti uusia
tuotteita. Asiakkaiden käytössä ovatkin aina
alan uusimmat innovaatiot ja tehokkaimmat
ratkaisut, jotka auttavat kehittämään tuotantoa ja nostamaan tuottavuutta.
Vakiotyökalujen lisäksi Hertek toimittaa
asiakkaiden tarpeisiin räätälöityjä erikoistyökaluja. Niitä valmistavat sekä Kennametal että kotimainen Mehi Oy.
- Erikoistyökalujen valmistus on yhteistyötä myyjän, valmistajan ja asiakkaan
kanssa. Myyjät osallistuvat esisuunnitteluun
erikoistyökalujen suunnittelun alkuvaihees-
sa, mutta varsinaisesta suunnittelusta ja valmistuksesta vastaavat päämiehemme, Rökman kertoo.
Hertek Oy
Hakakalliontie 9
05460 HYVINKÄÄ
Puh. 019 483 050
www.hertek.fi
3D-tulostus perustuu tulostusohjelmaan siirrettävään 3D-malliin, jossa se viipaloidaan
ohuiksi kerroksiksi. Tulostustapahtumassa
pulverimaista materiaalia levitetään kerros
kerroksesta ja sulatetaan laserin avulla. Tulostettavien materiaalien määrä kasvaa jatkuvasti,
ja tällä hetkellä käytettävissä ovat ainakin alumiini-, titaani-, nikkeli- ja rauta-nikkeliseokset sekä erilaiset teräkset.
- 3D-tulostus soveltuu käytettäväksi sekä
tuotekehityksessä että valmistuksessa. Se
avaa uusia mahdollisuuksia tuotteiden suunnitteluun ja mahdollistaa ominaisuuksia parantavien toiminnallisuuksien ja piirteiden
lisäämisen tuotteeseen, toimitusjohtaja Vesa
Kananen kertoo.
Kananen jatkaa, että 3D-tulostuksen edut
tulevat parhaiten esille valmistettaessa sellaisia
kappaleita, joita ei monimutkaisen rakenteen
takia pystytä perinteisin koneistusmenetelmin
n Kennametalin uusi Novo-ohjelmisto helpottaa vakiotyökalujen valintaprosessia. Ohjelmiston
voi ladata Kennametalin internetsivuilta kennametal.com.
Novo-ohjelmistoon on mahdollista tutustua Alihankinta-messuilla
osastolla D381.
tekemään. Käytettävissä oleva tulostusala on
250 x 250 millimetriä ja tulostuskorkeus 280
millimetriä.
Toistaiseksi 3D-tulostuksen käyttö on järkevää proto- ja muiden yksittäiskappaleiden
sekä pienten sarjojen valmistuksessa. Suurtenkin sarjojen valmistus tulee yleistymään
tulevaisuudessa, kunhan tekniikka kehittyy
eli esimerkiksi tulostus nopeutuu ja laitteet
halpenevat.
- Kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä ja kysyä 3D-tulostuksen tarjoamista mahdollisuuksista. 3D Partnersin palveluihin kuuluvat
asiantuntija-arviot toteuttamiskelpoisuudesta, suunnittelupalvelut sekä aiheeseen liittyvät
koulutukset.
3DPartners
Pirttimäki 6 C 2
33960 PIRKKALA
Puh. 041 430 2654
[email protected]
www.3dpartners.fi
Koneturvallisuuden on
oltava jatkuva prosessi
Koneturvallisuus on pitkälle standardoitu asia. Suomessa on paljon
teollisuusyrityksiä, jotka huolehtivat koneturvallisuudesta standardien
mukaisesti. Valitettavasti on myös yrityksiä, joissa siihen ei kiinnitetä
tarpeeksi huomiota.
- Monesti koneturvallisuusasiat nousevat
esille tapaturma- tai ”läheltä piti” -tilanteissa. Yleensä koneturvallisuutta ei laiminlyödä tietoisesti, vaan kyse on tiedon ja resurssien puutteesta. Yrityksissä ei tiedetä, mitä
koneturvallisuus käytännössä tarkoittaa ja
kenen vastuulle se kuuluu. Ei myöskään
osata käyttää ulkopuolisia asiantuntijapalveluja, myyntipäällikkö Timo Koskinen
Pilzin Suomen-konttorista toteaa.
Koskinen jatkaa, että jotkut yritykset
mieltävät koneturvallisuuden pelkäksi kustannustekijäksi. Valveutuneessa yrityksessä
koneturvallisuus on investointi, joka minimoi vältettävissä olevia tuotantokatkoksia
sekä henkilökuntaa ja jopa yrityksen mainetta koskevia riskejä.
Oikea ajoitus on monelta
kannalta tärkeää
Laitevalmistajilla on oma vastuunsa koneturvallisuudesta. Euroopassa myytävien koneiden on oltava CE-merkittyjä eli niiden
on oltava konedirektiivin mukaisia. Koneturvallisuus ei kuitenkaan monestikaan ole
riittävässä roolissa tuotekehityksessä.
- Tilaajan on järkevää määritellä haluttu
koneturvallisuuden taso tarjouspyyntöasiakirjoissa. On järkevämpää, että esimerkiksi
mekaaninen suojaus suunnitellaan laitteeseen valmiiksi. Asianmukaisella suunnitte-
lulla minimoidaan jälkikäteen asennettavan
koneturvatekniikan tarve ja kustannusvaikutukset. Lisäksi laite saadaan käyttöön ilman jälkiasennusten aiheuttamaa viivettä,
Koskinen sanoo.
Koneturvallisuuteen kuuluu myös laitetta
koskeva dokumentointi. Erityisesti käyttöja huolto-ohjeiden on oltava selkeät ja laadukkaasti käännetty tilaajan kielelle.
Vastuut ja osaaminen
kuntoon
Vaikka laitevalmistajat kantaisivatkin oman
vastuunsa hyvin, ei se sulje pois teollisuusyrityksen omaa vastuuta koneturvallisuudesta.
- Yrityksissä otetaan jatkuvasti käyttöön
uusia laitteita ja käytössä olevia laitteita päivitetään. Myös koneturvallisuutta koskeva
lainsäädäntö päivittyy ajoittain. Koneturvallisuudesta huolehtimisen on siis oltava
teollisuusyrityksessä jatkuva prosessi. On
huolehdittava vastuunjaosta ja osaamisen
ylläpidosta. Jos omat resurssit eivät riitä, on
mahdollista ja suositeltavaa kääntyä ulkopuolisen asiantuntijan puoleen, Koskinen
sanoo.
Asiantuntija avuksi
Pilz on globaalisti toimiva koneturvallisuuden osaaja, joka palvelee kaikkia teolli-
suudenaloja. Pilz toimittaa teknisiä turvallisuusratkaisuja sekä tarjoaa koulutus- ja
asiantuntijapalveluja.
- Voimme olla asiakkaan tukena esimerkiksi tarjouspyyntöasiakirjojen laadinnassa
ja tarjousten vertailussa. Laitteen vastaanottovaiheessa voimme tarkastaa, että koneturvallisuudesta on huolehdittu sopimuksen
mukaisesti. Vanhojen laitteiden päivitysprojektit ovat meille hyvin tuttuja. Kannattaa
ottaa yhteyttä, niin kerromme lisää monipuolisesta palvelutarjonnastamme.
Pilz Skandinavien K/S
Nuijamiestentie 7, 00400 HELSINKI
Puh. 010 322 4030
[email protected]
www.pilz.fi
TeollisuusSuomi
28
Director, Product Development
Petri Asikainen, Konecranes Oyj:
Vice President,Technology
Jari Riihilahti, Metso Services:
Tekniikka
Teollinen internet
mahdollistaa
on sekä haaste että
lisäarvon tuottamisen mahdollisuus
Korkeatasoinen teknologiaosaaminen ja
eri toimialojen tarpeiden tunnistaminen
tarjoaa Suomessa vankan pohjan teollisen internetin kehittämiselle ja hyödyntämiselle.
- Esimerkiksi FIMECCin tutkimusohjelmissa
tehdään hyvää työtä teollisen internetin kehittämiseksi, ja Konecranes on monien muiden
suuryritysten tavoin aktiivisesti mukana tutkimustoiminnassa. Mielestäni tutkimusyhteistyö
on mielenkiintoista ja se antaa uusia näkökul-
Uusia teknologioita
teollisuusympäristöön
Konecranes kuuluu alansa johtaviin toimijoihin, kun puhutaan teollisen internetin kehittämisestä ja hyödyntämisestä. Tämä perustuu pitkäaikaiseen kokemukseen nostureiden
suunnittelusta, valmistuksesta ja eri aloilla toimivien asiakkaiden laitteiden huollosta sekä
kykyyn verkostoitua ja soveltaa uusia teknisiä
mahdollisuuksia.
- Kehitämme laitteisiin ja palveluihin uudenlaisia ominaisuuksia soveltamalla teknologioita, joita ei ole perinteisesti käytetty
laajasti teollisuusympäristössä. Toimitamme
asiakkaillemme palveluja, jotka hyödyntävät laitteiden tuottamaa dataa yhdistettynä
muuhun Konecranesilta löytyvään tietoon ja
osaamiseen. Tällaisen yksilöllisesti jalostetun
informaation perusteella asiakas voi parantaa
toimintansa turvallisuutta ja tuottavuutta esimerkiksi ennakoimalla huoltotarvetta, Asikainen sanoo.
Asikainen korostaa, että uutta tekniikkaa
kehitettäessä on muistettava, että uusien ominaisuuksien ja palvelujen on perustuttava asiakkaiden tarpeisiin. Tekniikka ei ole itseisarvo, vaan se on väline, joka mahdollistaa lisäarvon tuottamisen asiakkaalle.
Asiantuntija
Asiantuntija
mia tuotekehitykseemme Director, Product
Development Petri Asikainen toteaa.
Jari Riihilahti toteaa, että
teollinen internet on sekä
haaste että mahdollisuus
niin laite- ja palvelutoimittajalle kuin loppuasiakkaille.
Teollisella internetillä tarkoitetaan koneiden, laitteiden ja tietojärjestelmien kommunikointia
internetin yli ja sen ympärille
muodostettua liiketoimintaa.
Teollisen internetin tuottama lisäarvo perustuu sen avulla kerättyyn ja tuotettuun tietoon, jolla
voidaan tehostaa ihmisten ja prosessilaitosten toimintatapoja.
- Teollinen internet ei ole sinänsä mikään uusi asia, koska teollisuuden
käyttämät koneet ja laitteet ovat tuottaneet
jo pitkään tietoa suljettuihin sisäverkkohin.
Tämän tiedon kokoaminen ja hyväksikäyttäminen ei ole kuitenkaan ollut aina ongelmatonta. Teollisen internetin periaatteiden
mukaisesti nyt myös liikkuvat koneet ja
laitteet voidaan liittää tehtaan tietojärjestelmiin. Tämä mahdollistaa kokonaisvaltaisemman prosessioptimoinnin. Tietoverkkojen langattomuus on tuonut mukanaan
mahdollisuuden etävalvoa liikkuvia laitteita
satelliittien kautta kaukaisemmissakin kohteissa, Riihilahti sanoo.
Jatkuu sivulla 30...
Asiantuntevaa
ongelmanratkaisua
automaatioon
GSK Nordic tarjoaa ratkaisuja
tuotannon tehostamiseen
Jetter Oy tarjoaa asiantuntevaa palvelua koneiden automatisointiin,
liikeohjaukseen ja sähkökäyttöihin liittyvissä asioissa.
Jetter Oy aloitti Jetter AG:n automaatiojärjestelmien maahantuonnin vuonna 1996. Vuosien mittaan tuotevalikoima on laajentunut ja
päämiesten määrä kasvanut. Nykyisin Jetter
Oy edustaa alkuperäisen päämiehensä lisäksi
useita tunnettuja valmistajia kuten Exor International, Kollmorgen, Akribis Systems, Elmo
Motion Control ja LAM Technologies.
Toimitusjohtaja Harri Granholm mainitsee
ajankohtaisina esimerkkeinä tuotetarjonnasta
Exor Internationalin operointipaneelit ja valvomo-ohjelmistot.
- Italialainen Exor on keskittynyt jo pitkään
operointipaneelien kehittämiseen, ja monet
tunnetut laitevalmistajat käyttävät Exorin
tuotteita. Kosketusnäytöllinen Exor-operointipaneeli voidaan liittää mihin logiikkajärjestelmään tahansa, joten se sopii käytännössä
jokaiseen laitteeseen valmistajasta riippumatta. Exorin laajassa tuotetarjonnassa on operointipaneeleja myös haastavissa olosuhteissa
käytettäviin laitteisiin.
Exorin JMobile-valvomo-ohjelmisto on erittäin monikäyttöinen ohjelmistopaketti laitteiden yhdistämiseen ja datan viusualisointiin
erilaisissa ympäristöissä.
Granholm korostaa, että Jetter Oy ei ole
pelkästään laitteiden maahantuoja ja myyjä,
vaan tarjoaa asiakkailleen myös automaatiojärjestelmiin liittyviä projektipalveluja. Projektitoimituksiin sisältyy yleensä laitetoimituksen
lisäksi järjestelmän suunnittelu, ohjelmointi ja
käyttöönotto.
- Meillä on kokemusta todella monenlaisista projekteista, joissa on haettu ratkaisuja
asiakkaiden ongelmiin. Osaamisemme ja kokemuksemme perusteella pystymme suunnittelemaan ratkaisun, jota asiakas ei kenties ole
itse edes ajatellut.
Jetter Oy
Laurinniityntie 6 - 8, 00440 HELSINKI
Puh.09 565 7230
[email protected], www.jetter.fi
GSK Nordic on luotettava valinta yhteistyökumppaniksi, kun teollisuuslaitos
haluaa tehostaa tuotantoaan. Automaatiojärjestelmät tuotannonsuunnittelun lisänä
ovat suunnannäyttäjinä tehokkaaseen tuotantoon. Kyse voi olla kokonaisvaltaisesta
tehdas- tai solutoimituksesta tai pienimuotoisemmasta robottitoimituksesta.
GSK Nordicin tuotevalikoima sisältää teollisuusrobotit, CNC-ohjausjärjestelmät sekä
muut koneet ja laitteet. Tuotetoimitusten lisäksi GSK Nordic vastaa tuki-, neuvonta-,
huolto-, ylläpito- ja projektipalveluista. GSK
Nordic yhteistyökumppaneineen tarjoaa toimivaa huoltoympäristöä asiakkailleen, paikallisesti tai globaalisti. Käsitteenä ’teollinen
internet’ on myös osa GSK Nordic toimintamallia.
Myyntipäällikkö Pasi Hannukainen kertoo, että GSK:n teollisuusrobotit ovat olleet
vähemmän tunnettuja Suomessa, mutta niiden
tunnettuus on vähitellen kasvamassa.
GSK RB -sarjasta löytyy ratkaisu niin yksittäisiin kuin kokonaisvaltaisiin automatisointitarpeisiin. Konepajassa robottien käyttökohteita ovat esimerkiksi työkappaleen vaihto, jäysteen poisto, hionta, jyrsintä, leikkaus,
hitsaus, mittaus, viimeistely, pintakäsittely,
maalaus ja stanssaus. Robotti voi myös toimia
särmäyskoneen apuna tai työkalun vaihtajana, kun käsitellään esimerkiksi erikoispitkiä
työkaluja.
GSK RH -sarjan robotit on tarkoitettu erityisesti MIG-hitsaukseen. Helppokäyttöisyyden ansiosta jopa yksittäiset hitsaukset kannattaa suorittaa GSK RH -sarjan robotilla.
GSK RM -sarjan robotit soveltuvat raskaaseen
kuormankäsittelyyn kuten osienpesulinjalle tai
pakkaamoon. GSK C -sarjassa on nopeaan alle
yhden ja alle kolmen kilon painoisten esineiden käsittelyyn soveltuvia robotteja.
- GSK-teollisuusroboteissa on myös elintarvike- ja lääketeollisuuden käyttöön hyväksyttyjä malleja, Hannukainen huomauttaa.
GSK Nordic, Lapela Oy
Aittakarinkatu 38, 26100 RAUMA
Puh. 050 561 9324,
010 324 0410
[email protected]
www.gsknordic.com
www.suomiviesti.fi
Teollinen internet tehostaa
ja uudistaa liiketoimintaa
Yhdistämällä laitteita ja
järjestelmiä toisiinsa sekä
hyödyntämällä analytiikan
kautta saatavaa tietoa aikaansaadaan uudenlaista älykkyyttä.
Tämä luo pohjan innovatiivisille
liiketoimintamahdollisuuksille ja
tulee muuttamaan teollisuuden
toimintaa lyhyessä ajassa huomattavasti laajemmin kuin olemme
tähän asti ymmärtäneet.
Teollinen internet (Internet of Things, IoT)
on terminä tuttu useimmille. Moni kuitenkin virheellisesti mieltää, että se on synonyymi machine to machine (M2M) -ratkaisuille ja big datalle.
M2M tarkoittaa tiedon siirtämistä koneiden välillä, mutta tiedolla ei itsessään tehdä
mitään. Big data on puolestaan menneestä kertovaa tietoa, jota voidaan hyödyntää
analytiikassa.
IoT-ratkaisuissa laitteet pystyvät vertaamaan keräämäänsä tietoa olemassa olevaan tietoon, kuten huoltosopimuksiin tai
asiakasrekistereihin, ja tekemään älykkäitä
päätöksiä yhdistelemällä tietoa. Ratkaisujen
avulla voidaan aidosti tehostaa liiketoimintaa.
Nopeampi reagointikyky
Teollinen internet mahdollistaa laitteiden ja
järjestelmien automaattisen seurannan, sillä laitteet välittävät reaaliajassa tietoa siitä,
palvelussa ja tarjota automaattista valvontaa
lisäpalveluna asiakkaille. Tätä kautta asiakaskokemus paranee.
Täydellinen palvelukokonaisuus
Uudenlaista älykkyyttä kohti. Elisa IoT auttaa niin yksittäisten laitteiden
internetiin liittämisessä kuin teollisen internetin strategian luomisessa.
miten niitä käytetään ja miten ne toimivat.
Näin muutoksiin voidaan reagoida nopeasti. Esimerkiksi laitteen lämpötilan noustessa
huoltopyynnön tekeminen tai laitteen pysäytys tapahtuu automaattisesti.
- Sillä, että voidaan reagoida nopeasti ja
automatisoida prosesseja, on jo yksistään
hurja lisäarvo. Tähän päälle tulee vielä ennustettavuus, joka vaatii menneen datan
yhdistämistä reaaliaikaiseen tietoon, Elisa
Oyj:n IoT-palveluiden liiketoimintajohtaja
Kari Terho sanoo.
Terhon mukaan teollisen internetin potentiaali on valtava, jopa suurempi kuin internetin aikanaan. IoTTM tuo eri toimialoille runsaasti mahdollisuuksia toimintojen
tehostamiseen sekä uusien palveluiden ja
jopa kokonaan uuden liiketoiminnan kehittämiseen.
- Kun prosesseja automatisoidaan ja saadaan tietoa laitteiden toiminnasta reaaliajassa, voidaan tietoa hyödyntää omassa huolto-
Marketvision viime talvena tekemän tutkimuksen mukaan suuri osa yrityksistä kokee
tarvitsevansa apua digitalisaatioon. Tarpeet
vaihtelevat yksittäisten laitteiden internetiin
liittämisestä aina teollisen internetin strategian luomiseen. Näihin kysymyksiin apua
tarjoaa Elisan IoTTM.
Elisa IoT TM voi kantaa kokonaisvastuun
teollisen internetin suunnittelusta ja toteutuksesta aina sensoreista tietoliikenneyhteyksiin ja tiedonkeruuseen. Palvelun sydän
on Elisa IoT TM -alusta, joka mahdollistaa
tiedonkeruun ja yhdistämisen joustavasti
mistä tahansa taustajärjestelmästä. Silloin
kun asiakkaat haluavat myös analytiikkaa,
tarjoaa Elisa tämän palvelun yhdessä laajan
yhteistyökumppaniverkostonsa kautta. Elisa
käynnisti IoT-liiketoimintansa kesällä 2014.
Ennen tätä kokemusta oli Terhon mukaan
ehtinyt kertyä runsaasti oman talon sisältä,
sillä Elisa hallinnoi noin viittä miljoonaa
laitetta ja tekee suuren osan huoltotapahtumista ennakoivasti.
Elisa IoTTM
www.elisa.fi/iot
Epicor ERP kehittyvän yrityksen
toiminnanohjaukseen
Epicor ERP on valmistavan teollisuuden käyttöön soveltuva
toiminnanohjausjärjestelmä, jossa myös tilausohjautuvan
tuotannon erityispiirteet on otettu hyvin huomioon.
Epicor ERP -toiminnanohjausjärjestelmä
soveltuu erittäin hyvin valmistavan teollisuuden käyttöön, koska järjestelmää ei ole
rakennettu perinteiseen tapaan taloushallinnon ehdoilla. Kehitystyö on pohjautunut
tuotannollisten yritysten tuotannonohjauksen vaatimuksiin ja myös tilausohjautuvan
tuotannon erityispiirteet on otettu järjestelmässä hyvin huomioon.
- Järjestelmä mukautuu erinomaisesti käyttäjän tarpeisiin ja yritystoiminnan
muutoksiin ja se integroituu helposti muihin käytössä oleviin järjestelmiin. SOA- eli
Service Oriented Architecture -pohjainen
järjestelmä toimii sekä selaimessa, mobiilaitteessa että työasemalla. Ratkaisun uusimman version käyttö onnistuu myös sosiaalisen median kautta, mikä parantaa tiedonkulkua yrityksessä, Epicor Software Finland Oy:n aluejohtaja Matti Pulla kertoo.
Epicor Sofware toi Epicor ERP:n ensimmäisen version markkinoille vuonna 2008,
ja sen jälkeen järjestelmää on kehitetty jatkuvasti. Tällä hetkellä markkinoilla on jo
kymmenes järjestelmäversio, joka tukee
entistä paremmin nykyaikaista, alati muuttuvaa yritystoimintaa. ICT-alan tutkimusyrityksen Gartnerin mukaan Epicor ERP
29
on edelleen kansainvälisten ohjelmistojen
visionäärisimpiä ratkaisuja.
Epicor ERP on helppokäyttöinen ja helposti hallittava, joten käyttäjä on perinteistä
vähemmän riippuvainen järjestelmätoimittajasta. Epicor Software Finlandin tukipalvelut ovat aina tarvittaessa asiakkaan käytettävissä sekä Suomessa että kansainvälisesti.
Ympäri maailman tunnettu ratkaisu
Epicor ERP on hyvä esimerkki maailman
johtaviin liiketoimintaratkaisujen kehittäjiin
kuuluvan Epicor Softwaren innovatiivisesta
ratkaisukehityksestä. Vuonna 1972 Yhdysvalloissa perustetun IT-toimittajan ratkaisut
tunnetaan ympäri maailman.
Suomessa Epicor ERP:n markkinoinnista
ja myynnistä vastaava Epicor Software Finland Oy tekee yhteistyötä erityisesti valmistavan teollisuuden sekä jakelu- ja palvelualoilla toimivien yritysten kanssa. Tyypillisiä
asiakkaita ovat keskisuuret tai suuret yritykset, jotka haluavat kehittää toimintaansa ja
menestyä sekä kotimaassa että vientimarkkinoilla.
- Kerromme mielellämme lisää Epicor
ERP:stä. Alihankinta-messuilla osastomme
numero on C917, Matti Pulla mainitsee.
Epicor Software Finland Oy
Äyritie 22
01510 VANTAA
Puh. 0207 410 850
[email protected]
www.epicor.com/finland
TeollisuusSuomi
30
Yksilölliset
erikoistyökalut
konepajoille
Mehi suunnittelee erikoistyökalut asiakasyritysten yksilöllisten tarpeiden mukaisesti.
Yleinen tavoite on samalla työkalulla tehtävien työvaiheiden lisääminen, jonka merkitys näkyy huomattavana ajansäästönä sarjatuotannossa.
- Työkalun suunnittelu perustuu valmistettavan osan piirustuksiin sekä koneistuksessa käytettävien koneiden ja niiden osien
tietoihin. Voimme suunnitella työkalun siten, että siinä käytetään joko asiakkaalla jo
käytössä olevia tai yhdessä asiakkaan kanssa
valittavia teräpaloja ja muita työkalukomponentteja. Valmistamme Mehi-työkalut
korkealaatuisista raaka-aineista modernia
tuotantoteknologiaa käyttäen, toimitusjohtaja Tomi Holappa kertoo.
Mehin toimintaperiaatteita ovat nopea
toimitusaika, kustannustehokkuus ja korkea laatu. Yrityksen osaamiseen luottavat
esimerkiksi useat Wärtsilän moottorivalmistuksen alihankkijat sekä SEW Eurodrive
ja Agco Power. Toimitusajan nopeus on yksi
syy siihen, että jopa muut työkalutoimittajat
käyttävät Mehin suunnittelu- ja valmistuspalveluja eli Mehistä on tullut kilpailijoidensa yhteistyökumppani.
Mehi tunnetaan erikoistyökalujen valmistajana, mutta yritys valmistaa lisäksi vakiotuotteina rouhinta- ja viimeisteluavartimia
(D20 - D2000 millimetriä) sekä jyrsimiä ja
työkalukiinnittimiä.
- Tarjoamme myös koneistuspalveluja eli
toimitamme protosarjoja sekä alihankintakoneistuskappaleita piensarjoina, Holappa
huomauttaa.
Mehi Oy, Mehi Tools
Metallitie 2
89600 SUOMUSSALMI
Puh. 0207 929 600
[email protected]
www.mehi.fi
Tehokkaampaa
tiedonhallintaa
Reaaliaikaisen tiedon hyödyntäminen tuo yrityksille kilpailuetua.
Padio Oy:n kehittämä Sidewing-mobiilialusta välittää tietoa taustajärjestelmän ja mobiililaitteiden välillä oikeaan aikaan ja oikeanlaisena.
Sidewing tehostaa tiedonhallintaa
yrityksissä. Alustan
avulla voidaan tuoda mobiililaitteisiin
tietoa useista lähteistä, kuten huolto- ja tuotantojärjestelmistä. Vastaavasti tieto kulkee
mobiililaitteista
taustajärjestelmiin.
Padio on kehittänyt alustaa vuodesta 2012 lähtien ja
toteuttanut lukuisia
erityyppisiä ratkaisuja. Jere Vuorio ottaa esimerkiksi asiakkaista maalämpöporauksiin erikoistuneen Rototec Oy:n, jonka ERP-järjestelmään Sidewing
on integroitu. Yritys välittää alustan avulla
huolto- ja porausraportteja sekä kohdetietoa.
- Kentällä työskentelevät saavat tiedot tulevista kohteista suoraan kännyköihinsä ja
tekevät porausraportit puhelimella paikan
päällä. Lisäksi tiedot kohteista kulkevat maalämpölaitteiden myyjille, jotka voivat seurata
kohteiden etenemistä, Vuorio kertoo.
Sidewing tuo myös liitetiedostot älypuhelimiin ja tabletteihin, jolloin esimerkiksi
tuote-esitteet ovat työntekijöiden käytössä
kentällä. Lisäksi kentällä on mahdollista ottaa valokuvia kohteesta esimerkiksi suunnit-
Tavoitteena prosessien
tehostaminen
Teollinen internet on tuonut uusia haasteita koneiden ja laitteiden tuotekehitykselle. Koneissa
ja laitteissa on oltava aikaisempaa enemmän tiedon keräämisessä tarvittavaa mittausteknologiaa ja kommunikoinnin mahdollistavaa teknologiaa. Metson
kaltaisen laitevalmistajan on
mietittävä, miten asiakkaan prosesseja voidaan tehostaa teollisen
internetin avulla mahdollisimman hyvin. On tärkeää löytää
kumppaneita, jotka pystyvät tuomaan esimerkiksi korkeatasoista
automaatio-osaamista tuotekehitystoimintaan. Teollinen internet
on enenevässä määrin palveluliiketoiminnan perusta.
- Iso haaste on kokonaisuuksien hallinta
eli teollisten tietojärjestelmien integraatio
tai yhteensopivuus. Ei ole tarkoituksenmukaista, että jokaisella toimittajalla on omat
järjestelmänsä teollista internetiä varten,
Riihilahti sanoo.
Riihilahti jatkaa, että myös teollisuuslaitosten tiedonsiirtoarkkitehtuurien kehittäminen on uusien haasteiden edessä. On
mietittävä, mitä tietoa siirretään ja millaisia
käytännön ratkaisuja tai standardeja tarvitaan tietojärjestelmien välille. Myös uusia
tiedon analysointityökaluja tarvitaan.
Teollinen internet on otettava huomioon teollisuusyrityksissä myös laiteinvestointeja ylläpitopalveluita suunniteltaessa.
Asiantuntija
Erikoistyökaluilla on mahdollista
parantaa tuotannon läpimenoaikoja ja kustannustehokkuutta
metallialan yrityksissä. Mehi Oy
on valmistanut lastuavia erikoistyökaluja yli 40 vuoden ajan.
Vice President,Technology
Jari Riihilahti, Metso Services:
Padion kehittämä Sidewing-mobiilialusta tehostaa tiedonvälitystä ja
työntekoa Rototecilla.
telua tai reklamaatioiden hoitoa varten.
Padio Oy on luotettava mobiilikumppani,
joka tuottaa yritysten liiketoimintaa tukevia
tiedonhallintaratkaisuja. Yritys on perustettu vuonna 2012, kun Adeptus Partners Oy:n
ohjelmistoliiketoiminta eriytyi omaksi yrityksekseen.
Padio Oy
Åkerlundinkatu 2 A
33100 TAMPERE
www.padio.fi
Vanhojen teollisuuslaitteiden
päivittäminen
teollisen internetin vaatimusten
mukaisiksi on
teknisesti mahdollista, mutta
jossain vaiheessa
päivityksen kustannustehokkuus
ei ole enää järkevissä rajoissa.
Tutkimustiedon tuotteistaminen tärkeää
Teollisen internetin osaaminen on Riihilahden mukaan Suomessa hyvällä tasolla.
Taustalla on esimerkiksi korkea tietoliikenne- ja automaatio-osaaminen. Ala on nopeasti kehittyvä, joten kenenkään asema ei ole
turvattu ilman merkittävää systemaattista
kehitystyötä.
- Suomessa verkottuminen on kansainvälisesti tarkastellen helppoa. Yritykset,
oppilaitokset ja tutkimuslaitokset on melko helppo saada työskentelemään yhteisen
päämäärän hyväksi. Eri tahoilla on menossa
teolliseen internetiin liittyviä tutkimusohjelmia, ja Metsokin on joissakin ohjelmissa
mukana. Tarvitaan kuitenkin myös uusia
kansallisia ohjelmia ja niiden välistä yhteistyötä. On tärkeää tutkia ja luoda osaamista,
mutta vielä tärkeämpää on seuraavan askeleen ottaminen eli tiedon tuotteistaminen.
Palveluliiketoiminnan kehittäminen on
oleellisinta ja siinä uusi teknologia on hyväksi avuksi.
Digitalisaatio murtaa
liiketoimintamallit
Tieto on valtaa, kun sitä hyödynnetään
liiketoiminnassa älykkäästi. Verkossa
olevien asioiden, esineiden ja sensorien
määrä on eksponentiaalisessa kasvussa.
Kertyvä ja hyödynnetty data avaa yrityksille uusia liiketoimintamahdollisuuksia,
mikä tarkoittaa rohkeille yrityksille radikaalisti innovatiivisempia liiketoimintaprosesseja ja palveluita.
Asiakkuudet eivät enää liity tuotteisiin vaan
palveluihin.
- Jos yritykselläsi on vahva tuotebrändi,
voit palvelullistamalla ehkä kasvattaa liiketoimintaasi vielä 40 prosenttia, vanhempi
konsultti Juha Ekberg Asiantuntiakeskus
Gordionpro Oy:stä sanoo.
- Digitalisaation myötä tietoa syntyy joka
päivä valtava määrä. Tiedämme, miten tietoa voidaan ja kannattaa hyödyntää nykyaikaisessa liiketoiminnassa.
Teollisuudessa digitalisaatio tarkoittaa
yleensä tekniikkaa sekä lisääntyvää tiedolla
johtamista. Teollisuudessa tehdään nyt valtavasti investointeja uuteen teknologiaan ja
palvelukehitykseen. Tavoitteena on kilpailukyvyn ja kannattavuuden parantaminen.
Ollaan mukana oman toimialan muutoksessa.
- Pelkästään uusia koneita, laitteita ja tietojärjestelmiä hankkimalla tai yksittäisiä
palveluja kehittämällä yritys ei kuitenkaan
saavuta tavoitteitaan. Ajattelumallien ja
toimintatapojen on muututtava. Koko liiketoiminta muutetaan palvelullistamalla.
Asiakkaat ja yhteistyökumppanit haluavat
jatkossa entistä enemmän laajoja ja koko-
naisia palveluja,
Ekberg toteaa.
Yrityksissä on
myös huolellisesti harkittava, mitä
kannattaa kehittää. Mahdollisuudet ovat rajattomat, mutta niin
ovat myös riskit.
Gordionpron palveluilla kehitetään
ja hallitaan molempia.
- Palvelullistaminen ja digitalisaatio merkitsevät pysyviä ja peruuttamattomia muutoksia. Muutokset eivät tietysti tapahdu
yhdessä yössä, vaan kyse on pitkäaikaisesta
prosessista seurantavaiheineen.
Gordionpro on notkea solmujen aukoja.
Gordionpro toimii asiakasyrityksen apuna
digitalisaation koko suunnittelun ja palvelukehityksen ajan. Kokeneet konsultit ymmärtävät usean toimialan vaatimuksia, ja
lisäksi projekteissa on käytettävissä laajan
kumppaniverkoston asiantuntemus.
Asiantuntijakeskus Gordionpro Oy
Puh. 040 507 1373
[email protected]
[email protected]
www.gordionpro.fi
www.suomiviesti.fi
31
Digitalisaatio muuttaa teollisuutta
Digitalisaatio on globaali ilmiö. Kuluttajapuolen palvelubisneksessä monet asiat ovat jo digitalisoituneet. Nyt sama
murros on meneillään teollisuudessa.
Valmistavalle teollisuudelle digitalisaatio
mahdollistaa muun muassa uudenlaisten
palveluiden liittämisen tuotteisiin. Tämä
muutos pakottaa yrityksiä muuttamaan
toimintatapojaan.
Digitalisaation aiheuttama kehitys ei tapahdu kaikissa yrityksissä samalla tavalla tai
samaan aikaan. Toiset yritykset hyödyntävät
uusia mahdollisuuksia toimintansa tehostamisessa, kun taas toisissa yrityksissä digitalisaatio voi muuttaa koko liiketoiminnan
luonteen ja siten myös ansaintalogiikan.
- Valmistavan teollisuuden kilpailukyky
on paljolti riippuvainen siitä, miten hyvin
yritykset pysyvät mukana digitalisaatiossa,
kykenevät tehostamaan toimintaansa ja tuomaan tuotteidensa rinnalle palveluita. Valmistavan teollisuuden menestys on ensiarvoisen tärkeää, koska Suomi tarvitsee sen
tarjoamia monenlaisia työpaikkoja, Tredea
Oy:n teollisuuden palveluista vastaava johtaja Tatu Miikkulainen sanoo.
Tredea Oy on Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö, jonka tavoitteena on ylläpitää seudun vetovoimaisuutta
ja vahvistaa menestyvän yritystoiminnan
edellytyksiä. Yksi toiminnan painopistealueista on valmistavan teollisuuden kilpailukyvyn parantaminen ja ICT-alan osaamisen
hyödyntäminen.
Uusia mahdollisuuksia
Digitalisaation myötä yrityksillä on käytössään valtavasti älykkäiden koneiden ja lait-
teiden tuottamaa reaaliaikaista tietoa. Tätä
tietoa analysoimalla yritykset voivat ymmärtää, mitä heidän laitteilleen tapahtuu tai
miten hyvin asiakkaan tuotantoprosessi toimii. Näin voidaan tehostaa toimintaa, välttää vikatilanteita tai tunnistaa esimerkiksi
henkilöstön koulutustarpeita.
Lisäksi digitalisaatio haastaa miettimään
tuttuja toimintamalleja uusiksi. Miikkulainen nostaa esimerkiksi julkisen katuvalaistuksen, jossa on mahdollista saavuttaa tuntuvia säästöjä. Tulevaisuudessa katuvalaistusinfraa voidaan hyödyntää paitsi liikenteen
mukaan säätyvässä valaistuksessa myös
esimerkiksi liikennevirtojen seurannassa,
sähköautojen latauksessa ja matkapuhelinten tukiasemien kiinnityksessä.
- Näin valaistusinvestoinnin kustannus ei
moninkertaistu, mutta käyttötarkoitukset
moninkertaistuvat, ja sitä kautta toiminnasta saadaan kustannustehokkaampaa, Miikkulainen toteaa.
Apua etenemiseen
Miikkulainen kertoo, että teollisuusyritykset ovat hyvin tietoisia muutoksesta ja niistä
monet tekevät jo tiukasti töitä pysyäkseen
mukana globaalissa kilpailussa.
Toisaalta havaittavissa on jonkinasteista
epätietoisuutta siitä, miten kehitystyössä
kannattaa edetä. Haasteita tuo esimerkiksi
se, että perinteisillä teollisuudenaloilla digitaalisen liiketoiminnan osaajia ei omasta
takaa välttämättä ole. Miikkulainen kannus-
Valmistava teollisuus on uuden edessä. Nyt mitataan kykyä hyödyntää
digitalisaatiota, tehostaa toimintaa ja kehittää palveluliiketoimintaa.
taakin teollisuutta yhteistyöhön ICT-alan
osaajien kanssa.
- Työpaikat ovat vähentyneet Suomessa
ICT-alalla, joten vapaita ammattitaitoisia
osaajia löytyy reilusti. Teollisuus tarvitsee
nyt ICT-osaajia, joiden kanssa se voi yhdessä lähteä tekemään uutta polkua.
Elinkeino- ja kehitysyhtiönä Tredealla
on runsaasti kontakteja eri alojen osaajiin.
Näin Tredea voi auttaa yrityksiä oikeiden
kumppaneiden löytämisessä, hanketoiminnan käynnistämisessä ja neuvoa hankerahoituksen järjestämisessä. Varsinainen kehitystyö tapahtuu kuitenkin aina yrityksissä.
Tampereen kaupunkiseudun elinkeinoja kehitysyhtiö Tredea Oy
www.tredea.fi
Kotimaista, kokonaisvaltaista
viisautta toiminnanohjaukseen
Oululaisen Wisetime Oy:n kehittämä Wise on toimialariippumaton toiminnanohjausjärjestelmä,
jolla yrityksen toiminta saadaan hallintaan kokonaisvaltaisesti.
Wise-toiminnanohjausjärjestelmällä yritys
voi hoitaa esimerkiksi asiakas-, tuote- ja
dokumentinhallinnan sekä hallita myyntiä,
ostoa, varastoa, lähetystä, laskutusta, kirjanpitoa, raportointia, jälkilaskentaa ja tuotannonohjausta.
- Wise-järjestelmällä yrityksen koko toimitusketjua hallitaan kokonaisuutena. Tieto
on aina reaaliajassa ja helposti löydettävissä
eikä eri ohjelmien välisiä kommunikointiongelmia esiinny, liiketoimintajohtaja Hannu Spets kuvailee.
Yrityksen tarpeisiin
mukautuva järjestelmä
Erinomainen ratkaisu
pk-konepajalle
Moni markkinoilla olevista toiminnanohjausjärjestelmistä on kehitetty taloushallinnon
järjestelmien pohjalta, mutta Wisetime on
kehittänyt Wise-ohjelmiston alusta alkaen
tilaus-toimitusketjun ja tuotannon lähtökohdista. Siksi se soveltuu erittäin hyvin
valmistavan teollisuuden käyttöön.
- Wise-järjestelmä on joustava ja toimialariippumaton. Se soveltuu erinomaisesti
myös alihankintaa tarjoaville yrityksille kuten konepajoille. Parhaimmillaan Wise on
pienten ja keskisuurten yritysten käytössä,
mutta sitä käyttävät myös suuret, konsernitasoiset yritykset, toimitusjohtaja Jari Martti toteaa.
Wise-järjestelmä on käytössä lukuisissa
teollisuuslaitoksissa sekä kotimaassa että
muualla maailmassa. Asiakkaita on niin Euroopan maissa, Yhdysvalloissa, Kanadassa
kuin Kiinassa. Noin 40 prosenttia Wiseti-
men liikevaihdosta tulee tällä hetkellä ulkomailta.
Wisetime Oy
Kauppurienkatu 13, 90100 OULU
Puh. 0207 661 401
[email protected], www.wisetime.fi
Toiminnanohjausjärjestelmän hankinta ja
käyttöönotto on monivaiheinen, kuukausia
kestävä prosessi, jossa Wisetimen asiantuntemus on asiakkaalle arvokas apu.
- Määrittelyvaiheessa kartoitamme yrityksen prosessit ja tarpeet sekä tarkastamme Wise-järjestelmän sopivuuden yrityksen toimintatapoihin. Tarvittaessa voimme
räätälöidä järjestelmää siten, että se täyttää
kaikki asiakkaan toiveet ja tarpeet, Spets
kertoo.
Kun ohjelmisto on saatu valmiiksi, on
vuorossa koulutus- ja käyttöönottovaihe.
Spets korostaa tämän vaiheen tärkeyttä, jotta asiakas saa järjestelmästä parhaan mahdollisen hyödyn.
Wisetime kehittää Wise-järjestelmää jatkuvasti esimerkiksi asiakkailta tulleiden kehitysehdotusten sekä liiketoiminnan muutosten kuten globaalistuvan toimintaympäristön pohjalta.
- Haluamme taata asiakkaillemme nykyaikaisen ja kilpailukykyisen toiminnanohjausjärjestelmän jatkossakin. Ylläpitoasiakkaat saavat käyttöönsä uusimman Wiseversion ilman erillistä päivitysmaksua.
Koska Wise on Wisetimen oma tuote, saa
asiakas kaiken myynnistä tukipalveluihin
samasta paikasta. Asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan Wisen käyttäjät ovat tyytyväisiä
sekä tuotteeseen että Wisetimen palvelutarjontaan.
TeollisuusSuomi
32
BusinessOulu tarjoaa tukea
kasvuhaluisille yrityksille
BusinessOulu on Oulun kaupungin elinkeinoliikelaitos, joka tarjoaa
yritystoiminnan kehittämiseen ja kasvuun liittyviä palveluja Oulun
seudulla toimiville yrityksille. Tärkeä toimintamuoto on jokavuotinen
TeollisuusSummit-tapahtuma.
Vuoden 2011 alussa toimintansa aloittanut
BusinessOulu palvelee yrityksiä toimialasta,
koosta ja elinkaaren vaiheesta riippumatta.
Erityisen hyvin palvelut soveltuvat kasvuhakuisille ja kansainvälisille markkinoille tähtääville teollisuusyrityksille.
- Haluamme auttaa yrityksiä kotimarkkinoiden lisäksi lähimarkkinoille, ja yritykset
ovatkin selvästi aktivoituneet tässä asiassa
viime aikoina. Kaivos- ja kaivannaisteollisuus,
off shore -teollisuus ja ICT-teollisuus ovat esimerkkejä nousevista aloista, joilla oululaiselle osaamiselle riittää kysyntää. Tammikuussa
2014 avasimme Norjan Tromssassa Suomitalon, joka auttaa Norjan markkinoille pyrkiviä yrityksiä tarjoamalla neuvoja ja valmiita
kontakteja, toimialakoordinaattori Merja
Aikio-Paavola kertoo.
- Suomitalo-konseptin mukaisia palveluja tarjoamme myös Kazakstanin Astanassa ja kuluvan vuoden marraskuusta lähtien
myös Ruotsin Jällivaarassa. Myöhemmin
BusinessOulu tulee viemään konseptin myös
Saksaan.
Aikio-Paavola jatkaa, että BusinessOulussa
on asetettu strategiseksi tavoitteeksi esimerkiksi viennin lisääminen 500 miljoonalla eurolla kolmen vuoden aikana.
Pohjois-Suomen merkittävin
teollisuuden tilaisuus
BusinessOulun tehtävänä on myös edistää
Pohjois-Suomen yritysten verkostoitumista.
BusinessOulu järjestää vuosittain TeollisuusSummit-tapahtuman, joka tarjoaa yrityksille
mahdollisuuden kontaktien luomiseen myös
oman toimialan ulkopuolelle.
- Toimialat ylittävä verkostoituminen on
monesti edellytys sille, että yritys pystyy asettamaan toiminnan kansainvälistymisen realistiseksi tavoitteekseen. Moni innovaatio saattaa
jäädä syntymättä, jos verkostoitumisen tarjoamat mahdollisuudet jätetään käyttämättä,
Aikio-Paavola toteaa.
Tämänvuotinen TeollisuusSummit järjestetään 14. - 15. lokakuuta. Neljännen kerran järjestettävä tapahtuman pääkohderyhmiä ovat
teollisuus, logistiikka, energia ja ICT. Mukana
on edustajia yrityksistä, tutkimus- ja koulutuslaitoksista, asiantuntija- ja rahoittajaorganisaatioista sekä aluehallinnosta.
TeollisuusSummitin ensimmäinen päivä
koostuu tasokkaasta seminaariohjelmasta,
jonka pääteemoina ovat digitalisaatio ja teollinen internet sekä arktinen osaaminen. Pääpuhujana on teollisen internertin asiantuntija,
professori Martti Mäntylä Aalto-yliopistosta.
Arktisen osaamisen osuuden päätteeksi on
biotalouteen keskittyvä paneelikeskustelu, johon osallistuu mielenkiintoinen joukko alan
toimijoita.
Tapahtuman toinen päivä on TradingCentre-nimellä tunnettu teollisuuden kontaktointitapahtuma. Paikalle on kutsuttu 11
päähankkijaa, jotka etsivät alihankkijoita alkaviin hankkeisiinsa. Tilaisuuden päähankkijoita ovat esimerkiksi OMP-Konepaja Oy,
Oulun Energia, Valmet Oyj, Puhuri Oy ja
Fennovoima Oy.
- Suurimmat inventoinnit tehdään PohjoisSuomessa energia-alalla, ja moni tapahtumaan
kutsuttu päähankkija toimii tällä alalla, AikioPaavola sanoo.
TeollisuusSummit-tapahtuma on kasvanut
vuosi vuodelta. Viime vuonna osallistujia oli
yli 500, ja palautekyselyn mukaan noin 80
prosenttia osallistujista sai muodostettua uuden liikesuhteen tapahtuman aikana.
BusinessOulu
PL 22, 90015 OULUN KAUPUNKI
Puh. 08 558 410
[email protected]
www.businessoulu.com
www.teollisuussummit.fi
Kuljetinhihnat kotimaiselta valmistajalta
ContiTech Finland Oy
valmistaa Tampereella kumisia
kuljetinhihnoja teollisuuden
käyttöön ja tarjoaa hihnojen
asennuspalveluja. Tehtaan
valmistusohjelmassa on sekä
vakio- että erikoistuotteita.
ContiTech Finlandin valmistamia kuljetinhihnoja käytetään useilla eri teollisuudenaloilla. Merkittäviä käyttäjäsektoreita ovat
metsäteollisuus ja siellä erityisesti massateollisuus, terästeollisuus, kemianteollisuus,
kaivosteollisuus, sementtiteollisuus sekä
maanrakennusala.
- Valtaosa valmistamistamme kuljetinhihnoista menee suoraan loppuasiakkaille
huoltoasennuksiin. Lähes kaikkiin toimituksiin liittyy asennuspalvelu eli vanhan
hihnan poisto ja uuden hihnan asennus
kylmä- tai kuumaliimaamalla. Lisäksi toimitamme runsaasti hihnoja laitevalmistajille ensiasennuksiin, Sales and Service Manager Peter Vikman kertoo.
ContiTech Finlandin päämarkkinat ovat
olleet viime vuodet pääosin Suomessa,
mutta viennin osuus tuotannosta on nyt
ilahduttavasti kasvussa. Vikmanin mukaan
tänä vuonna jo yli puolet tuotannosta menee vientiin.
Vakio- ja erikoistuotteita
eri teollisuudenaloille
Suurin osa asiakkaille toimitettavista hihnoista ovat vakiotuotteita, jotka on kehitetty
hihnastandardien pohjalta Suomen erityisolosuhteisiin sopiviksi. ContiTech Finland
valmistaa myös paljon asiakaskohtaisesti
räätälöityjä hihnasovelluksia sekä uniikkeja
erikoishihnoja, joita vain Tampereen-tehdas
pystyy valmistamaan. Mallistossa on myös
kattava valikoima pintakuvioituja hihnoja
jyrkemmille nousukulmille.
- Kuminen, tekstiilivahvisteinen kuljetinhihna on keksintönä jo vanha, mutta se
ei tarkoita sitä, ettemmekö voisi kehittää
tuotetta edelleen eri aloilla toimivien asiakkaiden toiveiden mukaisesti. Tuotekehityksemme työskentelee jatkuvasti hihnan
rakenteiden ja materiaalien parissa, koska
asiakkaamme haluavat pitkäikäisempiä,
käyttövarmempia ja energiatehokkaampia
kuljetinratkaisuja, Vikman mainitsee.
Hihnavalmistuksella
pitkä historia Tampereella
ContiTech Finlandin historia ulottuu vuoteen 1916, jolloin AB Finska Remfabrik Suomen Hihnatehdas aloitti toimintansa.
Vuosien varrella tehdas on kokenut useita
omistajan- ja nimenvaihdoksia. Vuosina
2001 - 2013 tehdas oli osa Metso Minerals
Finland Oy Ab:tä, joka myi tehtaan saksalaiselle Continental AG:lle.
ContiTech Finland Oy on osa ContiTech
AG:tä, joka on Continental AG:n itsenäinen
divisioona. ContiTech on maailman suurin
muiden kuin renkaisiin liittyvien kumituotteiden eli esimerkiksi kumisten kuljetinhihnojen valmistaja.
Tällä hetkellä ContiTech Finland on ainoa kumisten kuljetinhihnojen valmistaja
Pohjoismaissa.
ContiTech Finland Oy
Myynnin alueelliset yhteystiedot:
www.contitech.fi