Ainolan toimintaa kehitetään yhteisöllisesti

14
Suur-Jyväskylän Lehti keskiviikko 10.6.2015
Ainolan toimintaa ke
yhteisöllises
J
yväsjärven rannalla Ainolassa nakutellaan viimeisiä
nauloja. Ihan kohta on valmista!
Ränsistymään päässeen
tontin vanhat rakennukset
on peruskorjattu ja uuttakin
on rakennettu. Juhannuksen
jälkeen lähes satavuotiaalla
tanssilavalla päästään taas
valssaamaan ja uusi rantasauna ottaa vastaan ensimmäiset kylpijänsä.
Vanhaan huvilaan on kunnostettu upeat kokoontumistilat, ja sen yläkertaan on remontoitu talonmiehen asunto.
Ainolan kunnostushankkeen isäntä, puheenjohtaja
Pertti Reinikainen Jyväskylän Nuoriso- ja Palveluasunnot (JNP) ry:stä kertoo, että
suojelukohteiden remontointi ei ole ollut mutkaton prosessi.
❞
Tavoitteena
on, että ensi
kesänä Ainolaan
pääsee helposti
myös vesiteitse.
– Museoviraston kanssa on väännetty kättä monta kertaa. Esimerkiksi ikkunoista ja ovista on tullut paljon sanomista, kun ne on rahoitussyistä ollut pakko uusia nykystandardeja vastaaviksi.
Ainolan tila on Jyväskylän kaupungin omistuksessa,
ja JNP hallinnoi sitä pitkäaikaisella vuokrasopimuksella.
Uudessa kerrostalossa asuu töissä käyviä ja opiskelevia nuoria a
Asukkaat apuna
kehitystyössä
Ainolaan on noussut kaksi
uutta pienkerrostaloa, joista toinen on varattu seniori-ikäisille ja toinen nuorille
asukkaille. Yhteensä asuntoja taloissa on 25.
– Emme olisi lähteneet
mukaan hankkeeseen, ellei
alueen kaava olisi mahdollistanut myös uudisrakentamista. Ainolan vanhat rakennukset on nyt kytketty osaksi
nuoriso- ja palveluasumista,
ja kokonaisuus mahdollistaa
tilan kehittämisen yhteisöllisessä hengessä, Reinikainen
toteaa.
JNP:n tavoitteena on tarjota kohtuuhintaista ja viihtyisää asumista nuorille, senioreille ja palveluasumista tarvitseville. Reinikainen
kertoo, että Ainolan asuntoihin on valittu aktiivisia ihmisiä, jotka voivat osallistua Ainolan kehittämiseen tapahtumien yhteydessä.
– Asukkaat voivat pyörittää yleisötapahtumien aikaan vaikka makkarakojua
tai toimia järjestyksenvalvo-
Jyväskylän Nuoriso- ja Palveluasunnot ry:n puheenjohtaja Pertti Reinikainen on innoissaan Ainolan uudistustyöstä. Hän on osallistunut Ainolan juhannukseen jo pikkupoikana.
jina. Näin saadaan lisätuloa
paitsi toimintaan, myös talotoimikunnan käyttöön.
Neljän
miljoonan remontti
Yhteensä Ainolan uudisrakentamiseen ja vanhojen rakennusten korjaamiseen on
kulunut rahaa yli neljä miljoonaa euroa.
Reinikainen toteaa, että
pienellä pintaremontilla vanhoja rakennuksia ei olisi saatu pelastettua.
– Uudisrakennukset, huvila ja rantasauna on tehty valtion ARA-lainalla, ja tanssilavan peruskorjauksen on
maksanut JNP. Pelkästään
tanssilavan remontti söi yli
300 000 euroa, Reinikainen
ynnää.
Vanhoja rakennuksia remontoidessa vastaan tulee
kaikenlaisia yllätyksiä.
– Tanssilavan uumenista
löytyi runsaasti rahareikiä.
Sieltä vietiin muun muassa
asbestia ja muita ympäristömyrkkyjä Riihimäen jätteen-
❞
Museoviraston kanssa
on väännetty kättä
monta kertaa.
käsittelylaitokselle.
Uudistuneelle Ainolan
tontille on rakennettu myös
lasten leikkipaikka. Pihapiiriä tulevat koristamaan myös
näyttävät viheristutukset ja
led-valaistus. Esteettömyys
Huvilan alakertaan on kunnostettu sali, joka toimii sekä
Ainolan asukkaiden kerhotilana että tapahtumakahvilana.
Vuosisata tanssia
n Ainolan tanssilava on kuulunut kauan Jyväskylän kaupunkikuvaan. Se on yksi Suomen vanhimpia tanssilavoja.
Ainolassa pyörähdeltiin
jo 1920-luvulla, kun suojeluskunta omisti tilan järvenrantatontteineen. Vuonna 1925
Jyväskylän Työväenyhdistys
rakensi ostamansa huvilan
maille avolavan.
Sodan jälkeen käyttöön
saatiin nykyinen suuri, katettu kahdeksankulmainen lava.
Vakituiset tanssit taukosivat Ainolassa 1990-luvulla.
Jatkossa Ainolassa järjestetään myös päivätansseja keskiviikkoisin. Lisäksi Ainolassa aiotaan järjestää muita tapahtumia, kuten iltamia, lauluiltoja, lavamessuja ja maallikkovetoisia jumalanpalveluksia.