E 60/2015 vp HaV 13.11.2015 erikoisasiantuntija Antti

SUOMEN EDUSKUNNAN HALLINTOVALIOKUNTA
13.11.2015
Asiantuntijalausuntopyyntö Suomen kannasta
EU:n asedirektiivin muutokseen (asedirektiivi, 91/477/ETY)
Asealan elinkeinonharjoittajat ry
• AAE edustaa ensisijaisesti suomalaista ase- ja ampumatarviketeollisuutta sekä ase- ja ampumatarvikkeiden ja -varusteiden virallista ja
vastuullista maahantuontia, ampuma-aseiden ja –tarvikkeiden valmistusta ja myyntiä.
• AAE:n jäsenyritykset ovat alansa keskeisimpiä toimijoita ja asiantuntijoita nykyaikaisessa aseteknologiassa, valmistuksessa, maahantuonnissa ja viennissä ja kaupassa
• AAE:n yksi keskeisistä tavoitteista on turvallisen ja monipuolisen
ampumaharrastuksen tukeminen ja turvaaminen Suomessa.
Sarjatuliaseiden (A-luokka) hankinnan ja hallussapidon kieltäminen yksityisiltä kokonaan,
myös pysyvästi ampumakelvottomiksi muunnettuina (deaktivoituina). Tiedossa ei ole, koskisiko
tiukennus sarjatuliaseiden lisäksi myös jäljempänä 2-kohdassa mainittuja aseita.
1) Suomessa sarjatuliaseiden hankinta ja hallussapito on sallittu vain sellaisille historiaa tallentaville keräilijöille, joiden keräilysuunnitelmaan kyseiset aseet kuuluvat.
2) Keräilijät, keräilysuunnitelmat ja heidän säilytystilansa hyväksyy Poliisihallitus ja paikallinen poliisi. Vaatimukset vastaavat pitkälti samoja käytäntöjä, kuin esimerkiksi asekauppoja.
3) Viitetiedoissa on annettu väärä käsitys, että deaktivoiduilla aseilla ei olisi
keräilyarvoa. Kun deaktivointi on tehty ulkonäköä ja tekniikkaa kunnioittaen
arvo voi vastata uuden metsästysaseen hintaa. Esimerkki:
https://www.varusteleka.fi/fi/product/suomi-konepistooli-m-31-ilmansuujarrua-deaktivoitu/19308 (viite 6.11.2015, Varusteleka Oy:n internet-sivut.
Deaktivoitu Suomi-kp M31, pyyntihinta 700 eur.)
4) Asealan Elinkeinonharjoittajat ry ja Asekauppiaiden Liitto ry pitivät jo ainakin kymmenen vuotta sitten huonona ajatuksena sitä, että aseet poistuvat rekistereistä deaktivoinnin yhteydessä, jolloin laittomien muutosten jäljittäminen muuttuu hyvin vaikeaksi.
Sarjatuliaseiden (A-luokka) hankinnan ja hallussapidon kieltäminen yksityisiltä kokonaan,
myös pysyvästi ampumakelvottomiksi muunnettuina (deaktivoituina). Tiedossa ei ole, koskisiko
tiukennus sarjatuliaseiden lisäksi myös jäljempänä 2-kohdassa mainittuja aseita.
K: Mikä olisi ollut komission ehdotuksen ennalta ehkäisevä vaikutus
Euroopassa tapahtuneisiin terrori-iskuihin, jos ehdotuksen säädökset
olisivat olleet voimassa?
V: Ei mitään. Satojen tuhansien eurooppalaisten laillisten aseiden
omistajien historiaharrastuksen tai aseiden omistamisen rajoittamisella ei
olisi ollut merkitystä tapahtumiin, koska terroritekojen aseet hankittiin
luvattomista hankintakanavista.
Rynnäkkökiväärien ja konepistoolien puoliautomaattiversioiden (itselataava
kertatuli) siirtäminen direktiivin A-luokkaan, joihin voidaan direktiivin nykyisten
säännösten mukaan antaa lupia vain erittäin rajoitetuin perustein. Rajaus koskisi
puoliautomaattiaseista vain sellaisia, jotka toimintatapaa lukuun ottamatta
vastaavat sarjatuliaseita. Tiedossa ei ole, minkä ominaisuuden perusteella jaottelu
tehtäisiin.
1) Kyseessä olisi kohtuullisen mielivaltainen päätöksentekotilanne mille
tahansa eurooppalaiselle viranomaiselle.
2) Kielletty tai ei-kielletty päätös ei voi perustua pelkästään toimintatavan
teknologiaan. Esim. ”puoliautomaatilla” on useita toteuttamistapoja, joita on
jo käytetty ristiin sotilas- kuin metsästyskäytössäkin.
3) Itselataava kertatuli eli kansankielellä ”puoliautomaatti” on hyvin tavallinen nykyaikaisten metsästys- ja harrasteaseiden toimintatapa. Mihin raja
vedetään? Kuka on kykenevä ulkonäön perusteella sanomaan, mikä on
kielletty malli? Vielä syvemmälle vaikeuksiin joudutaan, jos lähdetään yrittämään ratkaisua syvemmältä itselataavien tekniikasta – siiskö kaasumäntä, inertiatoiminen vai piippurekyyli?
Valmet Petra. Kuvalähde internet 6.11.2015. http://www.erakellari.fi/aseet-ja-asetarvikkeet/tuote/valmet-petra-
308win/3900000000286/
Kohtuullisen suosittu hirvestäjän ase, jonka tekniikka on suora kopio Mihail Kalašnikovin AK-47
kivääristä. Valmistusmaa Suomi, Valmet, valmistusvuodet 1983 - 1995. Vientimallin nimi Valmet M88
Hunter. Käytetynkin kiväärin myyntiarvo tänään kunnosta riippuen 800 – 1200 eur.
Rynnäkkökiväärien ja konepistoolien puoliautomaattiversioiden (itselataava
kertatuli) siirtäminen direktiivin A-luokkaan, joihin voidaan direktiivin nykyisten
säännösten mukaan antaa lupia vain erittäin rajoitetuin perustein. Rajaus koskisi
puoliautomaattiaseista vain sellaisia, jotka toimintatapaa lukuun ottamatta
vastaavat sarjatuliaseita. Tiedossa ei ole, minkä ominaisuuden perusteella jaottelu
tehtäisiin.
K: Mikä olisi ollut komission ehdotuksen ennalta ehkäisevä vaikutus
viiteaseiakirjoissa mainittuihin terrori-iskuihin, jos ehdotuksen säädökset
olisivat olleet voimassa?
V: Ei mitään. Aseen toimintatavalla, tai esimerkiksi lippaan koolla ei ole mitään merkitystä tuhon määrälle sellaisessa tilanteessa, jossa joku terroristi
päättää tappaa mahdollisimman monta suojautumatonta varautumatonta
ihmistä.
Terroritekojen aseet eivät edes olleet hankittu luvallisista lähteistä eikä osa
asemalleista ole edes luvallisista asekaupoista nykyiselläänkään kenellekään saatavissa.
Aseiden nettikaupan rajoittaminen yksityishenkilöiltä. On epäselvää, koskeeko tämä
myyntiä vai hankkimista vai molempia. Ehdotettujen toimenpiteiden tarkoituksena on EU:n
sisäisen turvallisuuden parantaminen. Taustalla ovat Pariisissa, Kööpenhaminassa sekä
Amsterdamin ja Pariisin välisessä junassa tapahtuneet ampumavälikohtaukset. Lisäksi taustalla
ovat ampuma-aseiden valvontaa tekevien jäsenvaltioiden lainvalvontaviranomaisten suositukset
laittoman asekaupan ehkäisemiseksi unionin alueella. Yllä selostetuilla rajoituksilla olisi
merkittäviä vaikutuksia ampuma-aseiden hankkimiseen ja hallussapitoon sekä
ampumaharrastukseen Suomessa.
1) Sisäministeriössä on aivan oikein huomattu asian vaikuttavuus suomalaiselle
alan kaupalle ja aseita käyttäviin harrastuksiin, jos internetin yli tehtävä kauppaa
hankaloitettaisiin tai peräti kiellettäisiin. Suomen näkökulmasta tarkastellen on
hyvin vaikea ymmärtää miksi jokin aine, lääke tai vaikkapa esine voisi olla sellainen, jota ei voisi myydä ja toimittaa internetin yli tehdyn kaupan perusteella.
Laillisen osto-oikeuden omaava ja taustatarkastetun henkilön oikeusko estettäisiin muutoin kuin pelkästään niin sanotusti ”tiskin ylitse” ostamalla?
2) Suomessa hoidetaan hyvin intiimejä henkilökohtaisia asioita internetin kautta julkishallinnossa. Esimerkkeinä näistä internetin ylitse tehtävistä julkis- tai niihin verrattavista palveluista vaikkapa ELY-keskusten työttömyysturva-asiat, KELA-palvelut, sähköiset reseptit, Virossa jopa äänestäminen ja lukuisia muita julkisia valtion tai kunnallishallinnon asioita.
3) Saman tasoinen tunnistautuminen ampuma-aseiden ja niiden tarvikkeiden ostajasta tulee olla riittävä, kuin tunnistautuminen julkisten palvelujen käyttäjällekin.
Ostajan henkilöllisyyden tarkistaminen esimerkiksi pankkitunnuksin Suomen toimintastandardeilla ei liene kohtuutonta muuallakaan Euroopassa.
Aseiden nettikaupan rajoittaminen yksityishenkilöiltä. On epäselvää, koskeeko tämä
myyntiä vai hankkimista vai molempia. Ehdotettujen toimenpiteiden tarkoituksena on EU:n
sisäisen turvallisuuden parantaminen. Taustalla ovat Pariisissa, Kööpenhaminassa sekä
Amsterdamin ja Pariisin välisessä junassa tapahtuneet ampumavälikohtaukset. Lisäksi taustalla
ovat ampuma-aseiden valvontaa tekevien jäsenvaltioiden lainvalvontaviranomaisten suositukset
laittoman asekaupan ehkäisemiseksi unionin alueella. Yllä selostetuilla rajoituksilla olisi
merkittäviä vaikutuksia ampuma-aseiden hankkimiseen ja hallussapitoon sekä
ampumaharrastukseen Suomessa.
K: Mikä olisi ollut komission ehdotuksen ennalta ehkäisevä vaikutus tapahtuneisiin
edeltä mainittuihin terrori-iskuihin, jos tuliaseiden nettikauppa kiellettäsiin?
V: Ei mitään ennalta ehkäisevää vaikutusta. Terrori-iskua suunnittelevalla ei ole tarvetta laillisiin hankintakanaviin. Laillisten hankintakanavien säätelyä voidaan tehdä
vain keskittymällä henkilöön ja parhaiten, kun keskitytään henkilöön, joka hakee lupaa aivan ensimmäiseen tuliaseeseensa.
Viiteasiakirjoissa mainituissa iskuissa ei käytetty laillisia teitä hankittuja aseita.
Jos tekoa suunnitteleva on onnistunut harhauttamaan lupaviranomaista ja saamaan
aiotulle tekovälineelleen ostoluvan, niin kauppiaallakaan ei ole minkäänlaista mahdollisuutta kauppatapahtumassa arvioida, onko kyseessä tuleva joukkomurhaaja vai
tavallinen harrastaja. Mitään eroa arvioinnin tekemiselle ei ole sillä, tehdäänkö
kauppa netin vai tiskin yli.
Sarjatuliaseiden kieltäminen ja aseiden puoliautomaattiversioiden rajoittaminen
Rynnäkkökiväärien ja konepistoolien puoliautomaattiversioiden kieltäminen tai luvansaannin
rajoittaminen vain poikkeustapauksiin vaikuttaisi merkittävästi sekä sovellettuun
reserviläisammuntaan että practical-ammunnan kiväärilajeihin. Näissä ammunnan lajeissa
käytetään nykyisin käytännössä pelkästään aseita, jotka olisivat 2-kohdassa mainitun
rajoituksen piirissä. Tämä tarkoittaisi käytännössä näiden lajien loppumista nykymuodossaan.
Sovelletun reserviläisammunnan harrastajia on Suomessa vähintään useita tuhansia ja
practical-ammunnan kiväärilajien harrastajia muutama tuhat. Rajoitus saattaisi sen
toteuttamistavasta riippuen kohdistua myös joihinkin metsästyksessä käytettäviin ampumaaseisiin.
1) Kyllä, juurikin näin. Nämä ampumalajit loppuisivat. Myöskään mitään järkevää
teknistä ja selvärajaista perustetta joidenkin asemallien kieltämiselle ei synny. Ulkonäköön se ei voi perustua eikä edes tekniseen toimintatapaan, kuten esityksen
aikaisemmissa dioissa jo tuotiin esille.
2) Suomen puolustuskyvyn kannalta reserviläisiin ja heidän harrastevälineisiinsä
kohdistuvat rajoitukset olisivat radikaaleja ja Suomen kansallisen edun vastaisia.
Reserviläisten omalla ajalla ja omilla kustannuksilla tapahtuva harjoittelu
aseilla jotka mahdollisimman hyvin muistuttavat Puolustusvoimien
asekalustoa palvelee Suomen puolustuskykyä.
K: Mikä olisi ollut komission ehdotuksen ennalta ehkäisevä vaikutus tapahtuneisiin edeltä mainittuihin terrori-iskuihin?
V: Ei vaikutusta. Terrori-iskujen aseita ei hankittu laillisista kanavista, tai laillisilla
lupaehdoilla. Laillisilla hankintamenettelyillä ei ole iskujen suunnittelijalle merkitystä.
’Suomen tavoite:
Suomi katsoo, että rynnäkkökiväärien puoliautomaattiversioiden osalta tulisi ensisijassa
toteuttaa niiden laitonta kauppaa ehkäiseviä toimia. Laiton kauppa vaikeutuu osaltaan kun
komissio saa voimaan yhteiset deaktivointistandardit. Komission ilmoituksen mukaan
deaktivointistandardeja koskevasta komission asetuksesta on tarkoitus päättää 3.11.
pidettävässä asekomitean kokouksessa. Lisäksi tällaisten aseiden laitonta hankintaa voidaan
rajoittaa yhtenäistämällä niiden osien luvanvaraisuutta koskevia tulkintoja esimerkiksi
määrittelemällä eri osien luvanvaraisuus nykyistä yksityiskohtaisemmin asedirektiivissä.
Internet-kaupan sääntelyä ja valvontaa tehostamalla voidaan ehkäistä näiden ampuma-aseiden
päätymistä laittomaan käyttöön. Luvallisen hallussapidon kieltämisen sijaan voitaisiin säädellä
kyseisen tyyppisten aseiden hankkimista ja hallussapitoa asedirektiivin nykysäännöksiä
tarkemmin esimerkiksi sääntelemällä yksityiskohtaisemmin luvansaannin perusteita, esimerkiksi
harrastettavia lajeja, ja niiden osoittamista, esimerkiksi edellyttämällä luvanhakijoilta kuulumista
ampumaseuraan. Lisäksi voitaisiin tehostaa luvanhakijoiden ja -haltijoiden valvontaa
esimerkiksi määrävuosittaisella harrastuksen jatkumisen ja luvanhaltijansopivuuden
kontrolloinnilla tai lupien määräaikaisuudella.
1) Mikä on ”rynnäkkökiväärin puoliautomaattiversio”? Onko Valtion Metalliteollisuus
Oy:n tekemä Valmet Petra sellainen, kun sen tekniikka on suora kopio Mihail
Kalašnikovin AK-47 kivääristä?
2) Koko kappale on Suomen tavoitteen osalta ristiriitainen. Laiton kauppa, salakuljetus ja käyttö poistettaisiin rajoittamalla laillista toimintaa – esimerkiksi rajoittamalla ampumalajeja, määräaikaistamalla lupia – ylipäänsä vaikeuttamalla lakien
mukaan toimivien harrastajien elämää. Miten lakien ja säädösten oikealla puolella
elävien henkilöiden omistusten tai tekemisen rajoittaminen todellisuudessa rajoittaa mitenkään laittomalla puolella toimivaa?
Rajoitukset asekeräilijöille
Suomessa on noin 1 500 asekeräilijää. Ampuma-aselainsäädännön mukaan kokeneille
asekeräilijöille on mahdollista antaa lupia sarjatuliaseisiin. Suomessa on useita tuhansia
luvallisia sarjatuliaseita, joista lähes kaikki ovat asekeräilijöillä. Sarjatuliaseiden kieltäminen
siviileiltä kokonaan myös deaktivoituina lopettaisi sarjatuliaseiden keräilyn jatkossa. Se
lopettaisi myös deaktivoitujen sarjatuliaseiden hankinnan.
1) Yksikään keräilijän kokoelmassa ollut sarjatuliase ei ole päätynyt missään Euroopassa terroristihyökkäyksen välineeksi. Vaikka keräilijöitä on vähän, heidän oikeuksiaan omaisuuteensa, harrastukseensa ja historian säilyttämiseen ei voi vähätellä eikä syrjiä.
2) Tiedoksi; Suomen historiallisesti merkittävin asekokoelma on yksityisen henkilön
ja hänen jälkipolvensa keräämä kokoelma, joka toimii nykyisellään säätiöpohjaisesti. Se on maailmanlaajuisestikin merkittävä. Valtion rahoittama ja ylläpitämä
sotamuseo on käsiaseiden osalta pintaraapaisu.
(käsiase = käsissä kannettava ja käytettävä ase, miekat, puukot, kirveet, keihäät,
kiväärit, pistoolit, kiväärikranaatinheittimet, jne.)
Suomen tavoite:
Koska deaktivoiduilla sarjatuliaseilla ei ole juurikaan keräilyllistä merkitystä, niiden kieltäminen
siviileiltä ei aiheuta merkittävää haittaa Suomen aseharrastukselle. Sarjatuliaseisiin tulisi
jatkossakin voida antaa keräilyperusteisia hankkimislupia museoille mukaan lukien museoita
vastaavat yksityiskokoelmat. Sarjatuliaseisiin on jatkossakin voitava myöntää lupia esim.
testaustarkoituksiin.
1) Käsitys deaktivoitujen keräilyllisestä arvosta on täysin väärä. Asiallisesti toimintakelvottomaksi saatetulla aseella on edelleen arvoa, kun sen ulkonäkö on säilytetty ja toimintatekniikka tarkasteltavissa.
Esimerkiksi: https://www.varusteleka.fi/fi/product/suomi-konepistooli-m-31-ilmansuujarrua-deaktivoitu/19308 (viite 6.11.2015, Varusteleka Oy:n internet-sivut).
Pyyntihinta n. 700 euroa.
2) AAE:n ja Asekauppiaiden liiton vanha esitys: Deaktivoidut aseet aserekisteriin,
jotta voidaan jäljittää laittoman reaktivoinnin tekijää, jos reaktivoitu ase jostakin
löytyy. Deaktivointisäännösten tulee olla sellaisia, että esineiden historia-arvoa ei
tuhota.
AAE on valmis antamaan asiantuntija-apua aseturvallisuutta
lisäävien lakien ja säännösten aikaansaamiseksi.
KIITOS AJASTANNE!