Finity web pages 2FIN (Page 1)

Artists'
Acrylic
Colour
Taiteilijan akryylivärien tulo markkinoille 1950-luvulla
oli yksi tärkeimmistä väriteknologian innovaatioista
vuosisatoihin. Akryylivärit valmistetaan pigmentistä ja
sideaineesta, joka muodostaa kuivuessaan läpinäkyvän kalvon.
Kalvo heijastaa valoa pigmentistä ja antaa akryyliväreille niille
ominaisen loiston. Akryylimaalauksen arvostus on lisääntynyt
sen erityisten etujen ansiosta: nopea kuivuminen,
vesiliukoisuus, tekniikan monipuolisuus ja helppokäyttöisyys.
Nimi Winsor & Newton on vuodesta 1832 yhdistetty
korkealaatuisten taiteilijatarvikkeiden valmistukseen. Taiteilijat
ympäri maailman ovat jo pitkään luottaneet Winsor &
Newtonin öljy- ja vesiväreihin. 1990-luvun alkupuolella Winsor
& Newton teki laajan tutkimuksen, jossa selvitettiin, mitä
taiteilijat todella odottivat akryyliväreiltä. Tutkimuksen tulokset
yhdistettiin 160 vuoden kokemukseen värinvalmistuksesta, ja
tuloksena oli väri, joka loi standardin muille akryyliväreille.
Värin nimi on Winsor & Newton Finity Artists’ Acrylic Colour.
■ TUOTEVALIKOIMA
Artists’ Acrylic -värejä kehitettäessä tärkeimmillä akryylivärimerkeillä
suoritettiin sokkotestejä, jotka todistivat kiistattomasti Artists' Acrylicvärien olevan omaa luokkaansa. Sen uraauurtavia ominaisuuksia ovat
upea värin valovoimaisuus, minimaalinen värin muutos kuivuessa ja
hieman pidempi kuivumisaika kuin perinteisillä akryyliväreillä. Artists'
Acrylic-värien konsepti perustui oletukseen, että useimmat taiteilijat
tahtoisivat maalata öljyväreillä, mutta pitävät pitkää kuivumisaikaa ja
öljyväreillä maalaamisen sääntöjä hankalina. Akryylivärejä kokeilleet
kokivat rajoituksiksi nopean kuivumisen, intensiteetin puutteen ja
värin muuttumisen kuivuessa. Lopullisena tavoitteena oli akryyliväri,
jolla on enemmän öljyvärin ominaisuuksia.
Täydellinen 74 värin sarja on saatavana 60 ml:n tuubeissa. Pienempi
värivalikoima on saatavissa 237 ml:n purkeissa. Titaanivalkoista on
saatavissa 120 ml:n tuubeissa ja kaikki mustat ja valkoiset sävyt
myös 474 ml:n purkeissa.
SUOMALAINEN
■ ARTISTS’ ACRYLIC –VÄRIEN OMINAISUUDET JA KÄYTTÖEDUT
■ PIDEMPI K UIVUMISAIKA
■ VÄRIVALIKOIMA
ainutlaatuinen
Yksi akryylivärien suurista eduista on nopea kuivuminen, joka
Winsor & Newton tunnetaan laajoista värivalikoimistaan. Värit
valonsekoittumisefekti.
mahdollistaa päällemaalaamisen jo muutaman minuutin kuluttua.
valitaan massasävyn (väri putkilosta), pohjasävyn (värin sävy
Sitä voidaan myös sekoittaa
Joidenkin taiteilijoiden mielestä akryylit kuitenkin kuivuvat liian
ohuena kerroksena), värivoiman ja suhteellisen peittokyvyn
muiden värien kanssa tai maalata
nopeasti verrattuna öljyväreihin. Artists’ Acrylic – värit säilyvät
mukaan. Tuloksena on väriskaala, jonka avulla jokainen taiteilija
niiden päälle kiinnostavan
paletilla käyttökelpoisina hieman pidempään kuin muut
saa työhönsä parhaiten sopivan paletin.
helmiäismäisen vaikutelman
akryylivärit. Näin saadaan lisäaikaa varsinaiseen kankaalla
luomiseksi. Norsunluumusta on
työskentelyyn sekä värien sekoittamiseen paletilla. Pidemmän
■ PÄÄVÄRIRYHMÄT
kuivumisajan ansiosta Artists’ Acrylic – väri sopii ihanteellisesti
KADMIUMIT
perinteisiin maalaustekniikoihin, jotka vaativat paljon
sekoittamista.
kohtalaisen sävytysvoimainen
ruskeanmusta, jota suositellaan
yleiseen käyttöön. Marsmusta on
Kadmiumit ovat erittäin peittäviä pigmenttejä spektrin
punaisessa ja keltaisessa osassa. Niillä on erinomainen
■ VALOVOIMAISET VÄRIT
peittokyky ja niillä saadaan tiiviitä, tasaisia ja loistavia värialueita.
Välttämättömiä laadukkaassa paletissa.
Värin valovoimaisuudella tarkoitetaan sen värikylläisyyttä,
tiiviimpi, neutraalimpi ja
sävytysvoimaisempi.
Davynharmaa on sekoitusharmaa,
joka on erityisesti suunniteltu
intensiteettiä ja syvyyttä. Tutkimukset osoittavat akryylimaalarien
KOBOLTIT
värin himmentämiseen ilman
pitävän valovoimaisuutta värin tärkeimpänä ominaisuutena.
Koboltit ovat perinteisiä puolipeittäviä pigmenttejä. Kohtalaisen
”likaista” vaikutelmaa, joka
Winsor & Newton hyödynsi pitkää kokemustaan
sävytysvoimansa ansiosta niitä on helppo hallita laajalla
saattaisi olla seurauksena mustaa
värinvalmistuksesta ja loi väreihinsä vertaansa vailla olevan
spektrillä. Kobolteista pitävät luonnollista valoa tai realistista
käytettäessä. Grafiitinharmaa
valovoimaisuuden ja syvyyden, joka on parempi kuin millään
väritystä maalaavat taiteilijat. Artists' Acrylic - väreillä on laaja
on tumma harmaa, joka ei ole
markkinoilla olevalla akryylivärillä. Tämän mahdollistivat
valikoima kobolttivärejä sinisistä ja vihreistä turkooseihin.
tehty mustasta ja valkoisesta.
Kuten davynharmaa on tämäkin erinomainen sekoitusväri.
seuraavat tekijät:
MAA- JA MARSVÄRIT
Umbrat, sienat ja okrat ovat vanhimmat ihmisen tuntemat
■ PEITTOKYKY
Artists’ Acrylic - väreissä käytetään vain puhtaimpia ja
pigmentit. Nämä maavärit sopivat erinomaisesti varjojen
Runsaspigmenttisillä Artists’ Acrylics – väreillä on verraton
parhaimmanlaatuisia pigmenttejä.
maalaamiseen ja pohjamaalaukseen, koska ne ovat puhtaampia
sävytysvoima ja peittokyky. Finity peittää pinnat paljon
ja kirkkaampia kuin päävärien sekoitukset. Marsvärit ovat
nopeammin kuin muut akryylivärit, yleensä jo yksi kerros riittää.
■ LAADUKKAIMMAT
■ YKSI
PIGMENTIT
PIGMENTTI YHDELLE VÄRILLE
yleensä peittävämpiä ja sävytyskyvyltään voimakkaampia kuin
Winsor & Newtonin laatuvaatimuksiin kuuluu yhden pigmentin
perinteiset maavärit.
käyttö väriä kohden aina kun se on mahdollista. Käyttämällä vain
METALLIVÄRIT
yhtä pigmenttiä saadaan aikaan laaja skaala voimakkaita värejä,
joista vuorostaan voidaan tehdä puhtaampia, kirkkaampia
sekoituksia ja rajaton määrä sävyjä. Tämä on erityisen tärkeää
■ VAIHTELEVA PEITTÄVYYS
Winsor & Newton – värit tuovat esiin pigmenttien todelliset
Metallivärit jättävät kirjaimellisesti muut värit varjoonsa. Ne ovat
tiiviitä, peittäviä ja hyvin metallisia, eivätkä ne tummu ajan
kuluessa.
vihreiden, violettien ja oranssien sävyjen kohdalla. Yhden
ominaisuudet varmistaen, että synteettiset orgaaniset värit kuten
ftalosyaniinit ja kinakridonit ovat mahdollisimman läpikuultavia,
kun taas kadmiumit ja maavärit ovat erittäin peittäviä.
pigmentin ”sekundäärivärit” laajentavat tarjolla olevaa
ORGAANISET VÄRIT
■ PEHMEÄ KOOSTUMUS
väriskaalaa huomattavasti. 74 Artists’ Acrylic – värin
Nykyaikaiset orgaaniset pigmentit tarjoavat valonkestäviä,
Artists’ Acrylics – värien pehmeä, voimakas koostumus
valmistukseen käytetään yhteensä 73:a eri pigmenttiä.
suhteellisen läpikuultavia värejä laajalla spektrillä. Ne
miellyttää useimpia akryylimaalareita. Värit sekoittuvat helposti,
valmistetaan monimutkaisista kemiallista yhdisteistä, ja niihin
ja niitä voidaan sekoittaa mediumeihin tai jopa veteen, jos
kuuluvat bentsimidatsoloni -, pyroli -, peryleeni - ja kinakridoni –
halutaan käyttää vesiväritekniikkaa. Kaikkien värien koostumus
Kuten muissakin Winsor & Newtonin taiteilijaväreissä, käytetään
pigmentit. Orgaaniset värit sopivat erinomaisesti kirkkaisiin,
on samanlainen, joten niitä on helppo käsitellä maalatessa.
jokaisessa värissä maksimimäärä pigmenttiä, jotta saataisiin
puhtaisiin värisekoituksiin, ja niitä suosivat kirkkaan valon,
Artists' Acrylic-värejä voidaan käyttää suoraan putkilosta tai
mahdollisimman monikäyttöinen väri. Artists’ Acrylic – väreissä
kukkien ja abstraktien teosten maalarit.
asteittain ohennettuna vedellä tai mediumilla.
VALKOISET, MUSTAT JA HARMAAT
■ K ESTÄVÄ JÄLKI
Titaanivalkoinen on valkoisin ja peittävin valkoinen ja sitä
Värin pehmeästä koostumuksesta huolimatta siveltimen tai
suositellaan yleiseen käyttöön. Sekoitusvalkoinen on
palettiveitsen jälki on kestävä, eikä se latistu kuivuessaan.
■ MAKSIMAALINEN
PIGMENTTIMÄÄRÄ
ei käytetä lainkaan jatkeita.
■ LÄPIKUULTAVA
SIDEAINE
Sideaine on kuivuttuaan läpikuultava, mikä maksimoi valon
pääsyn väriin ja tuottaa siten voimakkaimmat värit.
läpikuultavampi ja vähemmän sävytysvoimainen, mikä tekee siitä
ihanteellisen vahvoihin sävyihin, kuullotukseen ja sävyjen
Nämä neljä ominaisuutta tuottavat yhdessä kirkkaampia värejä
suoraan purkista tai putkilosta ja puhtaampia,
kirkkaampia sekoituksia.
■ M INIMAALINEN VÄRIN
M UUTOS
Artists' Acrylic-vàreillä maalatessasi näet värin
todenmukaisena, varmemmin kuin millään muulla
taiteilijoiden akryylivärillä. Värin muuttuminen
kuivuessa, mikä tutkimuksen mukaan on yksi
akryylimaalarien suurimmista huolenaiheista,
on minimoitu. Jopa ftalosyaniinit, joissa
muutos on yleensä suurin, muuttuvat
vähemmän kuivuessaan. Taiteilija pystyy
siirtämään värit paletilta kankaalle
helpommin ja näkee miltä maalaus
tulee näyttämään valmiina.
himmentämiseen. Hohtavan
valkoisen avulla saadaan aikaan
■ SATIININEN LOPPUTULOS
Winsor & Newtonin Artists’ Acrylics – värit antavat maalauksille
tasaisen, satiinisen pinnan, joka on tutkimuksen mukaan
taiteilijoille tärkeä. Toisin kuin joidenkin valmistajien
tuotteilla,Artists' Acrylic -värin lopputulos on kaikilla
väreillä samannäköinen. Näin värien yhteensovittaminen
on helppoa, läpikuultavien värien kirkkaus säilyy ja valmis
maalaus saa tasaisen kiillon.
■
PYSYVYYS
Winsor & Newtonin pysyvyysluokitus on alan tiukin.
Valonkestävyyden lisäksi se mittaa valmiin maalipinnan
pysyvyyttä ja värin kemiallista muuttumattomuutta. Kaikki
Artists’ Acrylics – sarjan 74 väriä on luokiteltu pysyviksi,
Winsor & Newtonin AA - tai A-luokkaan. Kaikkia värejä voi
turvallisesti sekoittaa keskenään, eikä
valonkestävyyden parantaminen ole
heikentänyt värin syvyyttä tai käyttöominaisuuksia.
Esimerkiksi alitsariininpunaista, mahlanvihreää ja
hookerinvihreää pidetään yleensä huonosti valoa kestävinä,
mutta Artists' Acrylic permanent alitsariininpunainen,
mahlanvihreä ja hookerinvihreä ovat hyvin kestäviä.
■ M EDIUMIT
Mediumeilla voidaan muuttaa värin ominaisuuksia, esimerkiksi koostumusta, kiiltoa ja
kuivumisnopeutta tai saada aikaan impasto-vaikutelma.
Yleinen käyttötarkoitus: Acrylic Matt Medium tai Acrylic Gloss Medium säilyttävät värin
koostumuksen, mutta parantavat sen juoksevuutta ja läpikuultavuutta. Mediumit parantavat
maalien säilyvyyttä jonkin verran. Acrylic Flow Improver parantaa värin juoksevuutta värivoimaa
heikentämättä. Laakeiden, tasaisten pintojen maalaaminen on siten helpompaa.
Kuullottaminen ja värjääminen: Acrylic Fluid Matt Mediumin tai Acrylic Fluid Gloss Mediumin
nestemäinen koostumus soveltuu erinomaisesti kuullotus- ja värjäystekniikoihin. Tulokset ovat
pysyvämpiä kuin pelkästään vedellä laimennettaessa. Acrylic Flow Improver parantaa
pohjustamattoman kankaan värjäytymistä.
Siveltimen jälki, pinta ja impasto: Acrylic Matt Gel Medium tai Acrylic Gloss Gel Medium
paksuntavat värien koostumusta ja korostavat siveltimen jälkeä ja pintoja. Impasto Medium
paksuntaa väriä vielä enemmän ja sopii erityisen hyvin palettiveitsitekniikkaan.
Kuivumisen hidastaminen: Jos akryyliväri kuivuu liian nopeasti, siihen voi sekoittaa Acrylic
Retarder - hidastajaa. Näin saadaan enemmän aikaa värien sulauttamiseen kankaalla eikä paletti
kuivu liian nopeasti.
■ PINTATAHNAT
Pintatahnat ovat mediumeja, jotka tekevät akryyliväreistä vieläkin monipuolisempia. Niitä on
saatavilla karkeasta hienojakoiseen ja lasihelmistä luonnonhiekkaan ja ne ovat kestävämpiä kuin
itse sekoitetut. Niillä voidaan luoda erilaisia pintoja sekä maalauksiin että käsitöihin. Akryyleillä
voidaan tehdä hyvinkin paksuja kerroksia käyttäen impasto -mediumeja ja pintatahnoja.
■ VERNISSAT
Vernissoilla saadaan aikaan läpinäkyvä kerros, joka suojaa valmista maalausta lialta. Winsor &
Newtonin Acrylic Varnishes – vernissat ovat poistettavissa, joten maalausta voidaan myöhemmin
puhdistaa. Vernissoja ei pidä käyttää mediumeina. Akryylimaalauksen voi vernissata 24 tunnin
kuluttua, jos maalikerros on ohut; impastolle on varattava pidempi kuivumisaika.
Oheisessa sivun taulukossa on lisätietoa kaikkien akryylimediumien,
pohjusteiden, vernissojen ja pintatahnojen
käyttösuosituksista.
Informazioni sui
prodotti
Gel fine per acrilici
Gel medio per acrilici
Gel grezzo per acrilici
Gel pomice per acrilici
Gel sabbia naturale
per acrilici
Gel selce nera per
acrilici
Gel perline di vetro
per acrilici
Pasta per modellare
per acrilici
Medio fluido acrilico
lucido
Medio fluido acrilico
opaco
Medio acrilico lucido
Medio acrilico opaco
Medio gel acrilico lucido
Medio gel acrilico opaco
Medio acrilico d'impasto
Fluidificante acrilico
Medio acrilico iridescente
Ritardante acrilico
Rallenta l'essiccazione
Migliora la fluidità
Controlla la fluidità
Accresce il lucido
Accresce la trasparenza
Effetto opaco
Traslucido
Riduce la densità
Resiste all'ingiallimento
Impasto
Consistenza
Accresce la bagnatura
Impermeabilizzazione
Per lavoro in collare
Per modellare/intagliare
Effetti speciali
■ TABELLA SULL'USO DEI
MEDIUM ACRILICI
■ AKRYYLI-MAALAUSAINEET
■
■■
■
■
■
■
■
■
■
■
■
■
■
■
■
■
■
■
■
■
■
■
■
■
■
■
■
■
■
■
■
■
■
■■
■■
■
■
■
■■ ■■
■
■■
■■
■
■■ ■■
■
■
■ ■■■ ■■
■■ ■■■ ■■
■ ■■■ ■■
■■
■■
■
■ ■
■
■
■
■ M UUT AKRYYLITARVIKKEET
■ P OHJAT
■ PALETIT
enemmän sianharjasta.
Akryyliväreillä voidaan maalata monille erilaisille pinnoille, mm.
kankaalle, rasvaamattomalle nahalle, paperille, puulle, tiilelle tai
mille tahansa pinnalle, joka ei ole rasvainen tai liian kiiltävä.
Ammattilaiset ja öljyväritekniikalla maalaavat käyttävät mieluiten
kangasta. Vesivärityylillä maalaavat käyttävät paperia. Galeria
Acrylic Pads - lehtiöt sopivat luonnosteluun ja ulkona
työskentelyyn.
Maalareille, joiden mielestä akryylivärit kuivuvat liian nopeasti,
on tarjolla paletteja, jotka säilyttävät värit käyttökelpoisina useita
päiviä. Tämä on erityisen kätevää, jos maalataan joka päivä,
koska väriä ei tarvitse heittää pois. Akryylimaalauksessa voidaan
käyttää myös kertakäyttöisiä ja perinteisiä paletteja, mutta
melamiinipinnat on puhdistettava ennen kuin maali ehtii
kuivua.
Sekoitus - tai vesiväritekniikoissa voidaan käyttää
pehmeäkarvaisia siveltimiä. karvasiveltimet on puhdistettava
välittömästi
käytön jälkeen, jotta ne säilyisivät hyväkuntoisina.
■ P OHJUSTEET
■ S IVELTIMET
Pohjusteilla voidaan vaikuttaa jälkeen, imeytymiseen ja pohjan
väriin. Laadukkaille väreille on tärkeää käyttää laadukasta
pohjustetta, koska maalauksen pitkäikäisyys riippuu kaikista sen
tekemiseen käytetyistä materiaaleista. Winsor & Newtonin
valikoimissa on kolme akryylipohjustetta. Acrylic Gesso
Primerilla on paras peittokyky ja se on paras pohjuste jos
aiotaan maalata vain yksi kerros. Galeria Gesso Primer on
korkealaatuinen, kohtuuhintainen pohjuste.
Clear Gesso Base on ainutlaatuinen tuote, jossa ei ole värisävyä,
joten taiteilija voi sekoittaa oman värillisen gessonsa lisäämällä
pohjaan akryyliväriä.
Akryylivärien kanssa voidaan käyttää monenlaisia
siveltimiä. Sianharjas sopii hyvin silloin, kun
väriä käytetään suoraan putkilosta. Viime
vuosien aikana myös synteettiset siveltimet
ovat tulleet yleiseen käyttöön. Galeriasiveltimiä on saatavilla pitkä- ja
lyhytvartisina, joista jälkimmäiset ovat
pehmeämpiä ja siksi sopivampia, jos
maalatessa käytetään paljon vettä.
Azanta-askartelusiveltimiä voidaan
myös käyttää akryylien kanssa. Niissä
on jäykempi kärki ja ne muistuttavat
■
■ TEKNINEN OSA
■ Koostumus ja Pysyvyys
■ VÄRIKOODI
■ PYSYVYYS
Värikoodista näkyy jokaisen värin koodinumero. Tämä helpottaa
vähittäiskaupan viitteitä ja luettelointia ja auttaa tarvikkeita
ostettaessa.
Taiteilijavärin pysyvyys määritellään sen ”kestävyydeksi, kun se
levitetään siveltimellä paperille tai kankaalle, sitä käsitellään
oikein, ja maalaus asetetaan lasikehyksessä kuivaan huoneeseen,
tavalliseen päivänvaloon tavallisessa kaupungin ilmanalassa”.
Määritelmä kuvaa normaalia maalausten
näytteilleasettamistapaa. Käytämme testaamiseen kuitenkin
myös nopeampia valonkestävyyttä ja sideaineen stabiilisuutta
mittaavia testejä sekä pigmentin toimittajilta saamiamme tietoja.
■ VÄRIN N IMI
Tämä on värin nimi esim. Permanent alitsariininpunainen.
■ K EMIALLINEN KOOSTUMUS
Tämä sarake sisältää kemialliset tiedot kussakin värissä
käytetyistä pigmenteistä. Näitä tietoja tarvitsevat usein
konservoijat.
■ COLOUR I NDEX
Colour Index International on standardi, jota julkaisevat sekä
Society of Dyers ja American Association of Textile Chemists
and Colourists.
Colour Index luokittelee pigmentit niiden kemiallisen
koostumuksen perusteella. Colour Indexin tiedoilla voit
halutessasi hakea pigmenttien vaikuttavia ominaisuuksia
lähdekirjallisuudesta. Pigmentit tunnistetaan kahdella tavalla.
A) COLOUR INDEX -NIMI
Jokainen pigmentti voidaan tunnistaa sen Colour Index -nimellä.
Esimerkiksi koboltinsininen on Pigment Blue 28, lyhennetään
PB28.
Vaikka Winsor & Newtonin värien käyttöominaisuudet on
selostettu yksityiskohtaisesti kirjallisuudessamme, julkaisemme
pigmenttien Colour Index -nimet, jotta voisit halutessasi viitata
käyttöominaisuuksiin, esim. valonkestävyys, peittävyys,
myrkyllisyys jne. muissa lähteissä.
Colour Index - nimeä tarvitset myös erityisesti joidenkin
nykyaikaisten pigmenttien tunnistamiseen. Pigmentin
ilmaiseminen pelkästään nimellä “naftolipunainen” ei riitä, koska
sitä on yli 20 eri tyyppiä, joiden valonkestävyys ja peittävyys
ovat hyvin erilaiset.
B) COLOUR INDEX -NUMERO
Luokituksemme yhdistää siis luonnollisen ajan kulun, nopeutetut
testit ja pigmentin valmistajien testit ja tuotekehityksen. Se on
alan tiukin.
AA – Erittäin pysyvä
A – Pysyvä
■ ASTM
Lyhenne ASTM tulee sanoista American Society of Testing and
Materials. Järjestö on luonut standardit taidetarvikkeiden
ominaisuuksille, kuten valonkestävyydelle.
Akvarellipaperi
Valonkestävyyden mittaamiseksi tällä järjestelmällä värien
heijastuskyky vähennetään 40 %:n tasolle sekoittamalla niihin
titaanivalkoista. Heijastuskyky tarkoittaa värikartasta heijastuvan
valon määrää. Sen jälkeen värikartat testataan sekä
auringonvalossa että keinotekoisesti nopeutetuissa olosuhteissa.
Akryylivärit luokitellaan tulosten perusteella asteikolla I – III.
Luokalla I on paras valonkestävyys, vaikka luokkia I ja II voidaan
molempia pitää pysyvinä taiteilijakäyttöön.
Jos Winsor & Newtonin värille ei ole annettu ASTM-luokitusta,
se johtuu yleensä siitä, ettei ASTM ole vielä testannut pigmenttiä
tai sarjaa. Se ei tarkoita, että väri kestäisi huonosti valoa. Näissä
tapauksissa värin valonkestävyyttä voidaan arvioida Winsor &
Newtonin ominaisuusluokituksella, jossa on mitattu useita värin
ominaisuuksia, myös valonkestävyyttä.
■ LÄPIKUULTAVUUS /PEITTÄVYYS L/P
Pohjustettu paperi
Läpikuultavat värit on merkitty
ja puoliksi läpikuultavat
.
Peittävät värit on merkitty ja puolipeittävät . Läpikuultavuus
on kuitenkin suhteellista ja luokitus ainoastaan ohjeellinen.
Pigmentit voidaan tunnistaa nimen lisäksi myös niiden Colour
Index – numeron perusteella. Esimerkiksi koboltinsininen on
77346.
Ohut värikerros vaikuttaa aina läpikuultavammalta kuin paksumpi
kerros.
Yleisimmin käytetään kuitenkin Colour Index – nimeä.
■ TYÖTURVALLISUUS
■ SARJANUMERO
Artists’ Acrylic – värit ovat kemiallisia valmisteita, ja niitä tulee
käsitellä ja käyttää oikein.
Värin sarjanumero osoittaa värin suhteellisen hinnan ja
määräytyy pääasiassa pigmentin hinnan perusteella. Sarja 1 on
halvin ja sarja 4 kallein.
Winsor & Newtonin tuotteet on merkitty markkina-alueella
käytössä olevan lainsäädännön mukaisesti.
Oikein käytettynä tuotteet eivät aiheuta vakavia haittoja
terveydelle, mutta tuotteen pitkäaikaista kosketusta ihon kanssa
tai joutumista elimistöön (nieltynä) tulee välttää. Kosketuksiin
voi joutua esimerkiksi, jos väriä levitetään sormin tai pensselin
kärkeä terävöitetään suussa.
Lue tuoteselosteet. Lisätietoa saat Winsor & Newtonin
tuoteluettelosta ja työturvallisuuslehtisestä.
Galeria-paperi
■ Artists' Acrylics – Tekniset Tiedot
COL. VÄRIN NIMI
CODE
KEMIALLINEN KOOSTUMUS
014
019
023
025
060
074
076
089
086
097
100
099
111
113
116
137
139
Antique Gold
Azo Yellow Medium
Benzimidazolone Orange
Bismuth Yellow
Buff Titanium
Burnt Sienna
Burnt Umber
Cadmium Orange
Cadmium Lemon
Cadmium Red Deep
Cadmium Red Light
Cadmium Red Medium
Cadmium Yellow Deep
Cadmium Yellow Light
Cadmium Yellow Medium
Cerulean Blue
Cerulean Blue Hue
162
178
180
185
186
190
197
217
Chromium Oxide Green
Cobalt Blue
Cobalt Blue Deep
Cobalt Green Deep
Cobalt Green Light
Cobalt Turquoise
Dark Silver
Davy’s Gray
228
229
237
Diarylide Yellow
Dioxazine Purple
Emerald Green
283
285
292
311
321
330
331
346
386
390
394
395
396
415
421
423
422
Gold
Gold Ochre
Graphite Grey
Hooker’s Green
Indanthrene Blue
Iridescent White
Ivory Black
Lemon Yellow
Mars Black
Mars Orange
Mars Violet
Mars Violet Deep
Mars Yellow
Mixing White
Naphthol Red Light
Naphthol Red Medium
Naples Yellow
425
447
465
462
466
502
503
Naples Yellow Deep
Olive Green
Payne’s Gray
Perinone Orange
Permanent Alizarin Crimson
Permanent Rose
Permanent Sap Green
464
515
514
522
521
526
Perylene Red
Phthalo Blue Green Shade
Phthalo Blue Red Shade
Phthalo Green Blue Shade
Phthalo Green Yellow Shade
Phthalo Turquoise
534
536
549
547
545
548
550
552
554
560
573
617
644
653
664
744
Pyrrole Red
Pyrrole Red Light
Quinacridone Burnt Orange
Quinacridone Gold
Quinacridone Magenta
Quinacridone Red
Quinacridone Violet
Raw Sienna
Raw Umber
Red Iron Oxide
Renaissance Gold
Silver
Titanium White
Transparent Yellow
Ultramarine Blue
Yellow Ochre
Titanium dioxide coated mica/iron oxide
Arylamide
Benzimidazolone
Bismuth vanadate
Titanium dioxide, Synthetic iron oxide
Synthetic iron oxide
Natural iron oxide
Cadmium sulphoselenide
Cadmium zinc sulphide
Cadmium sulphoselenide
Cadmium sulphoselenide
Cadmium sulphoselenide
Cadmium zinc sulphide, Cadmium sulphoselenide
Cadmium zinc sulphide
Cadmium zinc sulphide
Cobalt stannate
Ultramarine, Copper phthalocyanine,
Titanium dioxide
Chromium oxide
Cobalt aluminate
Cobalt silicate
Cobalt chromite
Cobalt nickel oxide
Cobalt chromite
Titanium dioxide coated mica/iron oxide
Hydrated aluminium silicate,
Synthetic iron oxide
Diarylide
Carbazole dioxazine
Brominated copper phthalocyanine,
Titanium dioxide
Titanium dioxide coated mica/iron oxide
Synthetic iron oxide
Graphite
Quinacridone, Copper phthalocyanine
Indanthrone
Titanium dioxide coated mica
Bone black
Arylamide
Synthetic iron oxide
Synthetic iron oxides
Synthetic iron oxide
Synthetic iron oxide
Synthetic iron oxide
Titanium dioxide
Naphthol AS-D
Naphthol carbamide
Chromium/titanium oxide,
Titanium dioxide
Chromium/titanium oxide
Quinacridone, Indanthrone
Bone Black, Ultramarine
Perinone
Anthraquinonoid, Dioxazine
Quinacridone
Quinacridone, Brominated copper
phthalocyanine
Perylene
Copper phthalocyanine
Copper phthalocyanine
Chlorinated copper phthalocyanine
Brominated copper phthalocyanine
Copper phthalocyanine, Chlorinated
copper phthalocyanine
Pyrrole
Pyrrole
Quinacridone
Quinacridone
Quinacridone
Quinacridone
Quinacridone
Synthetic iron oxides
Natural iron oxide
Synthetic iron oxide
Titanium dioxide coated mica/iron oxide
Titanium dioxide coated mica
Titanium dioxide
Azo condensation
Complex sodium alumino-silicate containing sulphur
Natural iron oxide
SIDEAINE: ACRYLIC CO-POLYMER EMULSION
CI-LUOKITUS
C.I. NAME
C.I. NO.
PY74
PO62
PY184
PW6, PY42
PR101
PBr7
PO20
PY35
PR108
PR108
PR108
PY35, PO20
PY35
PY35
PB35
PB29, PB15,
PW6
PG17
PB28
PB73
PG26
PG50
PB36
PBk19,
PY42
PY83
PV23
PG36,
PW6
PY42
PBk10
PO49, PB15
PB60
PBk9
PY3
PBk11
PY42, PR101
PR101
PR101
PY42
PW6
PR112
PR170
PBr24,
PW6
PBr24
PO49, PB60
PBk9, PB29
PO43
PR177, PV23
PV19
PO49,
PG36
PR149
PB15:3
PB15:1
PG7
PG36
PB15:3,
PG7
PR254
PR255
PR206
PO49
PV19
PR209
PR122
PY42, PR101
PBr7
PR101
PW6
PY128
PB29
PY43
11741
77891, 77492
77491
77491
77199
77205
77202
77202
77202
77205,77202
77205
77205
77368
77007, 74160,
77891
77288
77346
77364
77344
77377
77343
77017,
77492
21108
51319
74265,
77891
77492
77265
73900,74160
69800
77267
11710
77499
77492, 77491
77491
77491
77492
77891
12370
12475
77310,
77891
77310
73900, 69800
77267, 77007
71105
65300, 51319
46500
73900,
74265
71137
74160
74160
74260
74265
74160,
74260
73900
46500
73902
73915
77492, 77491
77492
77491
77891
77007
77492
SERIE
NO.
PERM. ASTM T/O
3
2
4
4
1
1
1
3
3
3
3
3
2
3
2
4
A
A
A
A
AA
AA
AA
A
A
A
A
A
A
A
A
AA
–
I
I
I
I
I
I
I
I
I
I
I
I
I
I
I
2
3
4
4
3
3
4
3
A
AA
AA
AA
AA
AA
AA
A
I
I
I
–
I
I
I
–
1
3
3
A
A
A
–
I
II
2
3
1
2
2
3
3
1
2
1
1
1
1
1
1
2
2
A
A
AA
AA
A
A
A
AA
A
AA
AA
AA
AA
AA
AA
A
A
I
–
I
–
I
I
–
I
II
I
I
I
I
I
I
II
II
2
2
1
1
4
3
3
AA
AA
A
A
A
A
A
–
–
I
I
I
–
I
2
3
2
2
2
2
A
A
A
A
A
A
I
I
I
I
I
I
2
4
4
4
4
3
3
3
1
1
1
3
3
1
3
1
1
A
A
A
A
A
A
A
A
AA
AA
AA
A
A
AA
A
A
AA
I
I
I
I
I
I
I
I
I
I
I
–
–
I
–
I
I
A RTISTS ’ A CRYLIC V ÄRIKARTTA
346 A S2
II †
Lemon Yellow
086 A S3
I
Cadmium Lemon
025 A S4
I †
Bismuth Yellow
113 A S3
I
†
Cadmium Yellow
Light
653 A S3
†
Transparent Yellow
116 A S2
I
†
Cadmium Yellow
Medium
019 A S2
I
†
Azo Yellow
Medium
111 A S2
I
†
Cadmium Yellow
Deep
228 A S3
I
†
Diarylide Yellow
089 A S3
I
†
Cadmium Orange
023 A S4
I
Benzimidazolone
Orange
462 A S4
I
Perinone Orange
100 A S3
I
†
Cadmium Red
Light
536 A S4
I
Pyrrole Red Light
099 A S3
I
†
Cadmium Red
Medium
421 A S2
II †
Naphthol Red Light
534 A S4
I
Pyrrole Red
097 A S3
I †
Cadmium Red
Deep
548 A S3
I
Quinacridone Red
464 A S3
I †
Perylene Red
423 A S2
II †
Naphthol Red
Medium
502 A S3
I †
Permanent Rose
466 A
S3
†
Permanent
Alizarin Crimson
550 A S3
I †
Quinacridone
Violet
545 A S3
I †
Quinacridone
Magenta
229 A S3
II †
Dioxazine Purple
321 A S3
I †
Indanthrene Blue
664 A S1
I †
Ultramarine Blue
180 AA S4
178 AA S4
I †
Cobalt Blue
514 A S2
I †
Phthalo Blue
(Red Shade)
515 A
S2
I
†
Phthalo Blue
(Green Shade)
137 AA S4
I
†
Cerulean Blue
139 A
S2
I
†
Cerulean Blue
Hue
190 AA S4
I
Cobalt Turquoise
526 A
S2
I
Phthalo Turquoise
522 A
S2
I
†
Phthalo Green
(Blue Shade)
521 A
S2
I
†
Phthalo Green
(Yellow Shade)
237 A
S2
I
†
Emerald Green
186 AA S3
I
Cobalt Green
Light
185 AA S3
I
Cobalt Green
Deep
162 AA S3
I
Chromium Oxide
Green
311 A
S2
I
†
Hooker’s Green
503 A
S2
I
†
Permanent Sap
Green
447 A
S1
I
†
Olive Green
060 AA S1
I
†
Buff Titanium
422 AA
S2
†
Naples Yellow
425 AA
396 AA S1
I
†
Mars Yellow
744 AA S1
I
†
Yellow Ochre
552 AA S1
I
†
Raw Sienna
547 A
S4
I
Quinacridone
Gold
285 AA S1
I
Gold Ochre
390 AA S1
I
Mars Orange
074 AA S1
I
†
Burnt Sienna
560 AA S1
I
†
Red Iron Oxide
394 AA S1
I
Mars Violet
395 AA S1
I
Mars Violet Deep
549 A
S4
I
Quinacridone
Burnt Orange
554 AA S1
I
†
Raw Umber
076 AA S1
I
†
Burnt Umber
217 A
292 AA
465 A
S1
I
†
Payne’s Gray
331 AA S1
I
†•
Ivory Black
386 AA S1
I
†•
Mars Black
415 AA S1
I
†•
Mixing White
644 AA S1
I
*†•
Titanium White
330 A
617 A
Cobalt Blue Deep
S2
Naples Yellow
Deep
Davy’s Gray
S1
†
S2
Graphite Grey
Merkkien selitykset
AA
A
S
197 A
Dark Silver
S3
283 A
Gold
S3
†
573 A
S3
†
Renaissance Gold
014 A
Antique Gold
S3
†
Erittäin kestävä
Kestävä
Sarjanumero
Kaikki värit
Merkityt värit *
Silver
ASTM
Läpikuultava
Puoliläpikuultava
Peittävä
Puolipeittävä
I Kestävä
II Kestävä
Jos ASTM –luokitusta ei ole merkitty
voidaan käyttää Winsor & Newtonin
omaa kestävyysluokitusta
Koot:
60ml tuubit
120ml tuubit
S3
Iridescent White
237ml purkki
474ml purkki
Merkityt värit †
Merkityt värit •
S3
†
Published by Winsor & Newton,
Whitefriars Avenue, Harrow, HA3 5RH, England
www.winsornewton.com
© Winsor & Newton 2003
WINSOR & NEWTON, AZANTA, CIRRUS, LIQUIN,
SANSODOR, SCEPTRE GOLD, WINTON,
WINSOR and the GRIFFIN device are trademarks.