Kevään kurssiohjelma

Kalliolan kansalaisopisto
KURSSIT 2016 kevät
1
2
Kalliolan talo on peruskorjauksessa
vielä kevään 2016
Peruskorjauksessa uusitaan putket, sähköt ja ilmastointi.
Peruskorjauksen ajan toimimme monissa väistötiloissa,
jotka kaikki on pyritty järjestämään mahdollisimman läheltä opistotaloa.
Useimmat ryhmät jatkavat entiseen tapaan, lähellä Kalliolaa.
Syksyllä 2016 aloitetaan uusituissa tiloissa, osoitteessa Sturenkatu 11.
Kalliolan kansalaisopisto
Elimäenkatu 26 (sisäänkäynti Kuortaneenkadun puolelta), 4. krs,
00520 Helsinki
puh. 010 279 5080
[email protected], www.kalliolankansalaisopisto.fi
3
ASAHI-Kurssimatka
Espanjaan costa bravalle
12.–16.5.2016
Ilmoittautuminen Kalliolan kansalaisopistoon
puh. 010 279 5080 viimeistään 25.1.2016
Costa Brava on Katalonian rannikon pohjoisin osa,
200 km pitkä Välimeren rantaa myötäilevä rannikkoalue.
Kurssimatkalla treenataan asahia pari kertaa päivässä Asahi-toiminnan
vastaavan lääkärin, sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri Yrjö Mähösen johdolla,
vieraillaan Dalin Teatro Museo Figueresissa,
tutustutaan viinitilaan ja tehdään patikkaretki.
Sunnuntaipäivä tutustutaan Barcelonaan oppaan johdolla.
Matkan hinta 1 220 euroa / hlö + ilmoittautumismaksu 50 euroa * kun ryhmässä on 25 lähtijää. Yhden hengen huoneen lisä 130 euroa / hlö,
ilman huonekaveria matkustavan tulee ottaa yhden hengen huone. Hintaan ei lisätä toimitus- ja palvelumaksuja.
*Kalliolan kansalaisopisto ottaa vastaan ilmoittautumiset puh 010 279 5080 tai [email protected] ja veloittaa ilmoittautumismaksun
50 euroa / hlö. Tämä ilmoittautumismaksu ei sisälly matkan hintaan. Kalliolan kansalaisopisto hoitaa ilmoittautumismaksun veloitukset
ja peruutustapauksissa Kalliolan kansalaisopisto ei palauta tätä ilmoittautumismaksua 25.1.2016. jälkeen.
Vastuullinen matkanjärjestäjä on kotimainen Oy Kon-Tiki Tours Ltd.
Lisätietoja matkasta netistä www.kalliolankansalaisopisto.fi tai Terttu Mylläri [email protected] puh. 046 850 0766
ranskaa aurinkoisessa provencessa
5.–12.6.2016
Ilmoittautuminen Kalliolan kansalaisopistoon puh. 010 279 5080 viimeistään 16.2.2016.
Matkasta järjestetään infotilaisuus 1.2. Ma 17.00–18.00, Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6.
Tilaisuudessa matkanjärjestäjän edustaja Marja Teikari-Tuovinen kertoo tarkemmin matkasta,
mukana myös liideri Anneli Taimio.
Välimereen rajoittuvan vuoriston katveessa sijaitseva Aix-en-Provence on kultivoitunut taiteen ja taitelijoiden
kaupunki. Kaupungin keskustassa 1970-luvulta saakka toiminut kielikoulu IS opettaa modernia käytännön
ranskaa aidossa ympäristössä. Se kuuluu myös Ranskan laatukoulujen yhteenliittymään fle:hen.
Opintomatka sisältää ranskan yleiskurssin (20 oppituntia x 45 min.) enintään 10 hengen kansainvälisessä
ryhmässä ja tasotestauksen. Kurssimatkalle voivat osallistua eritasoiset opiskelijat A1-tasosta alkaen.
Liiderinä toimii Kalliolan kansalaisopiston ranskanopettaja Anneli Taimio.
Matkan aihepiiriin liittyvä luento Taidekaupunki – kylpyläkaupunki Aix
18.1.2016 Ma 17.00–18.00 Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6.
MATKAN HINTA 1 500 euroa (perhemajoitus, oma huone, puolihoito), 1 875 euroa (asuntolamajoitus***/1hh & aamiainen)
tai 1 930 euroa (hotellimajoitus**/1hh & aamiainen). Hintaan sisältyy myös lennot Marseilleen, lentokenttäkuljetukset perillä
sekä oheisohjelma kaupunkikierroksineen ja kokopäiväretkineen. Ilmoittauduttaessa maksetaan 100 euron varausmaksu White House EG:lle,
minkä jälkeen ilmoittautuminen vahvistetaan. Maksu vähennetään kokonaishinnasta matkan toteutuessa tai palautetaan matkan peruuntuessa.
Opintomatka toteutuu, jos osanottajia on kymmenen. Oikeudet muutoksiin pidätetään.
Vastuullinen matkanjärjestäjä on White House EG, jolla on yli 20 vuoden kokemus aikuisopistojen kielimatkojen järjestämisestä.
Lisätietoja matkasta netistä www.kalliolankansalaisopisto.fi tai Marja Teikari-Tuovinen, White House EG, puh. 09 876 1055, [email protected]
5
6
Sisällysluettelo
Aikuisbaletti 65
Albania 16
Afro 64
Akvarellimaalaus 42
Alexandertekniikka 36
Arabia 16
Asahi 62
Asahi-kurssimatka 4
Butotanssi 66
Englanti 16
Espanja 18
Finnish for Foreigners 29
Heprea 19
Hollanti 20
Hopeakorut 46
Hygieniapassi 37
Hyvän olon silmukoita 36
Ikebana 44
Ikonimaalaus 42
Intialainen päähieronta 36
Islanti 21
Italia 21
Itämainen tanssi 67
Japani 23
Jazztanssi 64
Jooga 56
Jumppa 51
Kalligrafia 40
Keramiikka 43
Kiinalainen teekulttuuri 34
Kitaransoitto 49
Klassikkoklubi 33
Kreikka 24
Kulttuurikerho 32
Kuntonyrkkeily 54
Kuntosali 54
Kuoro Arjen laulu 49
Kuvanveisto 43
Kuun vaikutus 33
Kuvataiteen tekniikat 41
Latina 25
Latinotanssit 67
Lauluyhtye Luova 47
Leppoisasti lenkille 51
Louhela 68
Luennot 33
Lääkelupakoulutus 37
Löydä äänesi 47
Maalaus 42
Meridiaanivenyttely 52
Mindfulness 35
Musiikkiryhmä Fokka 49
Novellia kirjoittamaan 32
Ohjattu
tietotekniikkaopastus 39
Piirustus 42
Pilates 61
Portugali 25
Posliinimaalaus 43
Puutyöt 46
Ranska 26
Ranskan opintomatka
Provenceen 5
Ryhmä joka ei
osaa laulaa 47
Saksa 28
Suomi 29
Swahili 30
Swing/jazz -ryhmä 50
Taijiquan 63
Tapahtuu Senioritalo
Sandelsissa 38
Tenavajumppa 52
Tsekki 30
Turkki 31
Vauvajumppa 52
Vauvalatino 67
Venyttely 52
Venäjä 31
Vesiliikunta 55
Viihdeorkesteri 50
Viro 31
Yksinlaulu 48
Zumba 64
Werbeck-laulu 48
Älykännykän käyttö 39
Tutustu myös Etelä-Helsingin kansalaisopisto Toimelan, Helsingin toisen setlementti-opiston ohjelmaan
www.toimela.fi tai pyydä esite puh. 09 622 9580 tai 040 845 9249.
Pidätämme oikeudet kurssiesitteen painamisen jälkeen tulleisiin muutoksiin.
7
Kestävää kehitystä Kalliolan kansalaisopistossa
Kalliolan kansalaisopisto on mukana Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksessa (Sitoumus2050.fi).
Sitoumus on yhteinen pitkän aikavälin tahtotila tulevaisuuden Suomesta. Yhteiskuntasitoumuksessa sovitaan toimintatavoista ja
tavoitteista hyvän elämän mahdollistamiseksi nyt ja tuleville sukupolville. Kalliolan kansalaisopisto on sitoutunut saavuttamaan
Vapaan sivistystyön oppilaitoksille suunnatun Kestävän kehityksen sertifikaatin vaatimustason vuoden 2016 syksyyn mennessä.
Lukuvuonna 2015–2016 Kestävän kehityksen teema näkyy erityisesti maahanmuuttajille suunnatuissa kursseissa.
8
opetuspaikat
Kurssipaikka on mainittu
kunkin kurssin kohdalla.
Pyörätuolilla liikkuja,
ota yhteys opiston toimistoon.
Diakoniaopisto
Alppikatu 2 A
00530 Helsinki
Helsingin
Rudolf Steiner -koulu
Lehtikuusentie 6
00270 Helsinki
Itä-Pasilan Asukastalo
Topparikuja 2
00520 Helsinki
Kalasataman
kansalaistoiminnan tila
Capellan puistotie 5 B
00540 Helsinki
Kalliolan kansalaisopiston toimisto
Elimäenkatu 26
(käynti Kuortaneenkadun puolelta), 4. krs
00520 Helsinki
Kulttuuritalo
Sturenkatu 4
00510 Helsinki
(opiston iltavahtimestari
viereisellä koululla,
Åshöjdens grundskola,
Sturenkatu 6)
Kuntokeidas Sandels
Välskärinkatu 4 B
00260 Helsinki
Louhelan setlementti
Louhelankuja 3
04400 Järvenpää
Meder
Fredrikinkatu 30
00120 Helsinki
Pilates Wing
Eerikinkatu 29
00180 Helsinki
Katajanokan liikuntahalli
Merikasarminkatu 1
00160 Helsinki
Pohjois-Helsingin
musiikkiopisto
Latokartanontie 5
00700 Helsinki
Keramiikkatila
Runeberginkatu 42
00260 Helsinki
Ruskeasuon koulu
Tenholantie 15
00280 Helsinki
Ryhmäkoti Jatko
Eliel Saarisen tie 15 A 1
00400 Helsinki
Sandels
Välskärinkatu 4
00260 Helsinki
Senoritalo Pumpulilinna
Horsmakuja 2
01300 Vantaa
SOPU-tila
Kinaporinkatu 2 C
(sisäpiha, porttikäytävän
ovisummeri – SOPU)
Stadin ammattiopisto
Savonkatu 4
00520 Helsinki
TSL
Sturenkatu 27
00510 Helsinki
Åshöjdens grundskola
Sturenkatu 6
00510 Helsinki
(opiston iltavahtimestari
koululla
puh. 040 766 8101)
9
Seuraa meitä
Facebookissa
ja Twitterissä!
Kalliolan kansalaisopisto
on yksi Suomen setlementtiliikkeen 16 kansalaisopistosta.
Opiston perusperiaatteina ovat yksilöllisyys, palveluhenkisyys ja ihmisläheisyys.
Opistoa ylläpitää Kalliolan Kannatusyhdistys ry.
10
Kalliolan hallitus, joka toimii myös opiston johtokuntana:
Hanna-Mari Manninen asianajaja, pj, Eveliina Cammarano, sosiaali- ja terveystoimen asiantuntija, Elsa Keskitalo yliopettaja,
Katri Korolainen pääsihteeri, Mikko Leskelä, varapj, palvelumuotoilija, Tuomo Mäkinen, sijoituspäällikkö, Airi Partanen kehittämispäällikkö,
Erja Saurama yliopistonlehtori, Timo Lemmetyinen Kalliolan toiminnanjohtaja, Ilona Maaperä rehtori.
Tärkeää tietoa
Opiston toimisto
Henkilökunta
Elimäenkatu 26
(sisäänkäynti Kuortaneenkadun
puolelta), 4. krs,
00520 Helsinki
puh. 010 279 5080
[email protected]
www.kalliolankansalaisopisto.fi
Rehtori
Ilona Maaperä, FM
puh. 040 583 0178
[email protected]
Toimisto palvelee
maanantaista torstaihin,
perjantaisin suljettu.
• 17.12.2015 asti
ja 7.1.2016 alkaen
Ma – To 10.00 – 16.00,
Pe suljettu
• Joulutauko
21.12.2015 – 6.1.2016
Vahtimestari Henry Aalto
Ma – To 8.00 – 16.00
Pe 8.00 – 14.00
puh. 040 770 9961
[email protected]
Oppitunnin pituus
Koulutuspäällikkö
Terttu Mylläri, FM, KL
puh. 046 850 0766
[email protected]
Iltavahtimestari
puh. 040 766 8101
[email protected]
Kurssitarvikkeet
Opistosihteeri
Anne Uutela
puh. 010 279 5080
[email protected]
Ilona Maaperä
(erityisesti kielet)
puh. 040 583 0178
[email protected]
Opistosihteeri
Eija Rantalainen
puh. 010 279 5080
[email protected]
Terttu Mylläri
(erityisesti liikunta,
kulttuuriaineet)
puh. 046 850 0766
[email protected]
Opistolla ei ole opiskelijoille
tapaturmavakuutusta.
Opisto ei myöskään vastaa
opiston käyttämissä tiloissa
säilytettävistä opiskelijoiden
keskeneräisistä tai valmiista
töistä eikä työvälineistä.
Kevätlukukausi
Todistukset
Opistosihteeri
Pirjo Lohi
puh. 010 279 5080
[email protected]
Opintoneuvonta
11.1. – 17.4.2016
Opetusta ei ole talvilomaviikolla 22. – 28.2. eikä
Pääsiäisenä 24. – 28.3.
Oppitunti on 45 min.
Viikonloppukurssien
kokonaistuntimäärässä
on huomioitu tauot.
Oppikirjat ja muun opiskelussa
tarvittavan materiaalin opiskelijat
kustantavat itse, jos kurssin
kohdalla ei ole toisin mainittu.
Vakuutukset
Opiskelija voi kurssin päätyttyä
tilata osallistumistodistuksen
opiskelustaan. Lukuvuoden
2015–2016 kurssitodistus
maksaa 5 euroa, aikaisempien
lukuvuosien todistukset 10
euroa. Todistus lähetetään kotiin.
11
Ilmoittautuminen
Tutustuthan kurssimaksukäytäntöön
ja peruutusehtoihimme
ennen ilmoittautumista!
Kaikille kursseille on ilmoittauduttava etukäteen. Opiskelijat otetaan kursseille ilmoittautumisjärjestyksessä, joillakin kursseilla on ennakkoilmoittautumismahdollisuus seuraavalle lukukaudelle. Ilmoittautuminen on aina sitova (ks. peruutusehdot).
Kurssipaikka on henkilökohtainen eikä
sitä voi siirtää toiselle henkilölle.
Ilmoittautuminen kevään kursseille
(opintosetelikurssit, katso sivu 13)
Ma 7.12. klo 10.00
• verkossa
www.opistopalvelut.fi/kalliola/
• puhelimitse puh. 010 279 5080
• opiston toimistossa, Vallilassa:
Elimäenkatu 26 (sisäänkäynti
Kuortaneenkatu 1), 4. krs.
Kurssimaksut
Kurssimaksujen tilinumero on
FI55 5780 0720 216766 OP-Pohjola,
maksun saaja Kalliolan kansalaisopisto.
Maksuehto on 7 pv netto.
12
ilmoittautuminen
verkossa
Ilmoittautuessasi sitoudut maksamaan
kurssimaksun 7 päivän kuluessa.
Voit maksaa kurssimaksun heti verkkopankin kautta tai tulostaa ruutuun aukeavan laskun ja suorittaa maksun siinä olevilla tiedoilla 7 pv sisällä. Erillistä paperilaskua ei lähetetä. Älä muuta laskun loppusummaa ilman, että otat ensin yhteyttä
toimiston asiakaspalveluun. Käytäthän
annettua viitenumeroa, jotta maksusuorituksesi tulisi perille!
Lisäämällä ilmoittautumislomakkeelle sähköpostiosoitteesi saat vahvistuksen, maksutiedot ja ilmoittautumisnumeron myös sähköpostiisi. Ilmoittautumisnumeron avulla voit tarkistaa
tai tarvittaessa perua ilmoittautumisesi.
Jos et saa sähköpostiisi vahvistusta,
soita toimistoon puh. 010 279 5080.
Jos kurssimaksun maksaa joku muu
kuin opiskelija itse (esim. työnantaja) tai
opiskelija on alaikäinen, ilmoita maksajan
yhteystiedot kohdassa Laskutusosoite.
Ilmoittautuminen
Mikäli kurssi on täynnä, voit ilmoittautua varasijalle. Opistosta otetaan yhteyttä,
jos saat opiskelijapaikan varasijalta.
Kurssin alkamisesta ei tiedoteta
opiskelijoille erikseen. Kurssin peruuntumisesta tai aikataulumuutoksista ilmoitetaan opiskelijoille ensisijaisesti tekstiviestillä tai puhelimitse.
Ilmoittautuminen
puhelimitse
Mikäli sinulla ei ole mahdollisuutta ilmoittautua verkossa, voit ilmoittautua myös
puhelimitse numeroon 010 2795080. Vain
puhelimitse ilmoittautuneille lähetetään
erillinen paperilasku.
Ilmoittautuminen
toimistossa
Voit ilmoittautua myös toimistossamme
Elimäenkatu 26 (sisäänkäynti Kuortaneenkatu 1), 4. krs.
Laskun voi myös käydä maksamassa
opiston toimistossa käteisellä, pankki- tai
luottokortilla.
Verkossa ja puhelimessa ilmoittauduttaessa kysytään koko henkilötunnus. Jos
et halua antaa henkilötunnuksen loppuosaa, ilmoittautuminen ja maksu tapahtuvat opiston toimistossa.
Huom! Kursseille ei voi ilmoittautua
sähköpostin eikä Facebookin kautta.
ilmoiTtautuminen
opintosetelikursseille
Opintosetelikursseille ilmoittaudutaan
henkilökohtaisesti Ke 2.12. klo 10.00 alkaen opiston toimistossa, Elimäenkatu 26
(sisäänkäynti Kuortaneenkatu 1), 4. krs.
Ota mukaan henkilötodistus, eläkekortti tai tarvittaessa todistus työttömyydestä.
Opetushallitus on myöntänyt Kalliolan
kansalaisopistolle opintoseteliavustusta.
Avustus kohdennetaan erityisesti pienituloisille työttömille, senioreille (63+), eläkkeellä oleville, oppimisvaikeuksista kärsiville ja maahanmuuttajille. Opintoseteliin
oikeutetut ilmoittautuvat henkilökohtaisesti opiston toimistossa. Opintoseteliavustuksen määrä on rajoitettu, opintosetelit jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Opintosetelin arvo on 65 euroa ja sen
voi käyttää osana alla mainittujen kurssi-
en kurssimaksua. Opintoseteliavustusta
käytetään myös työttömille maksuttomiin
kursseihin. Opiskelija voi käyttää edun
vain yhteen kurssiin lukukauden aikana.
Alennusperuste tarkistetaan ilmoittautumisen yhteydessä.
Viikoittain kokoontuvat kieliryhmät
(ei koske suomen kursseja)
Alexander-tekniikka, s. 36
Astangajooga, alkeisjatko B, s. 60
Butotanssi B, s. 66
Dynaaminen hathajooga A ja B, s. 58
Ikonimaalaus, s. 42
Iyengarjooga A ja B, s. 59
Joogaa mindfulnessin hengessä, s. 57
Jazztanssin alkeet, s. 64
Keramiikkapaja, s. 43
Kiertoharjoittelua kuntosalissa B, s. 54
Kuvataiteen tekniikat, s. 41
Lempeä hathajooga A, s. 56
Löydä äänesi, s. 47
Maalaus, s. 42
Maanantaipiirtäjät, s. 42
Puutyöt, s. 46
Taiji, s. 63
Vesijumppa C, s. 55
Yksinlaulu I ja II, s. 48, 49
Zumba, s. 64
13
peruutusehdot
Alennukset
Jos olet oikeutettu alennuksiin, ota yhteyttä opiston toimistoon ennen maksua. Alennus myönnetään aina kurssin
normaalihinnasta, alennus ei koske mahdollista materiaalimaksun osuutta. Alennuksia ei anneta takautuvasti eikä päällekkäisiä alennuksia myönnetä.
Alle 30 euron hintaisista kursseista ei
myönnetä alennuksia.
Työttömät saavat 30 prosentin alennuksen, ellei kurssin kohdalla toisin mainita. Työttömyys tulee todistaa. Työttömyystodiste voi olla paperinen maksupäätös,
paperituloste Oma asiointi -palvelusta, tai
jompikumpi näistä sähköisessä muodossa. Merkintä verkkosivuille tai lomakkeeseen kohtaan työtön ei riitä, ota yhteyttä
toimistoon alennuksen saamiseksi.
Cityshoppari-kortin omistajalle annetaan 20 prosentin alennus yhdestä kurssista kalenterivuoden aikana, ellei kurssin
14
kohdalla toisin mainita. Kortti on esitettävä
Kalliolan toimistossa ennen kurssin alkua.
Osan kursseista voi maksaa Smartumkortilla, Tyky-Onlinella tai Smartum-, TyKytai Virikeseteleillä. Kulttuurin maksuvälineitä voi käyttää kulttuurin kuvataiteiden
ja muotoilun, käsitöiden ja askartelun, ilmaisutaidon, musiikin sekä liikunnan ja
tanssin kurssien maksamiseen. Liikunnan maksuvälineitä voi käyttää liikunnan
ja tanssin kurssien maksamiseen.
Huom! Verottajan päätöksen mukaan
kulttuuriseteleillä ei voi maksaa kielikurssien opintomaksuja. Liikuntasetelit on
tarkoitettu työntekijän omaan aktiiviseen
liikuntaan, eivätkä käy maksuvälineiksi
esim. vauvaliikuntaan, Mindfulness- tai
rentoutuskursseihin.
Tarkistathan opiston toimistosta seteleiden soveltuvuuden kurssimaksusi maksamiseen. Näillä maksuvälineillä maksettaessa ei ole oikeutta alennuksiin eikä
maksettuja maksuja palauteta.
Kurssimaksu palautetaan vain, jos kurssi
ei toteudu tai olet perunut osallistumisen
kurssille viimeistään 8 vuorokautta ennen
kurssin aloituspäivää joko verkossa perumislomakkeella, opiston toimistossa,
kirjeitse tai sähköpostitse (sähköpostiperuutus kuitataan vastausviestillä). Jos
olet ehtinyt maksaa kurssimaksusi, ilmoitathan tilinumerosi opiston toimistoon. Mikäli peruutus tehdään tämän ajankohdan jälkeen tai jätetään kokonaan tekemättä, perimme koko osallistumismaksun.
Kurssimaksun maksamatta jättäminen
tai kurssilta pois jääminen ei ole peruminen. Huom! Smartum-kortilla, Smartum-, Tyky- tai Virikeseteleillä maksettuja
kurssimaksuja ei palauteta. Perumatta jääneen kurssin maksu on perintäkelpoinen,
perintää hoitaa Intrum Justitia. Maksumuistutuksesta peritään 5 euroa.
Jos kurssi ei toteudu, palautamme
kurssimaksun opiskelijan ilmoittamalle
pankkitilille.
Huom! Yhtä peruuntunutta opetuskertaa ei korvata eikä siitä tehdä maksupalautusta.
Tervetuloa opiskelemaan Kalliolaan!
Kielet
Kielet
Kurssipaikka on mainittu
kunkin kurssin kohdalla.
Opintoneuvonta
Ilona Maaperä
puh. 040 583 0178
[email protected]
Opiston kielikurssit on ryhmitelty Eurooppalaisen viitekehyksen kielitaitotasojen
mukaisesti. Kurssien kohdalla on käytetty tarkempaa asteikkoa, jossa kukin taso
jakautuu vielä osiin. Tämä asteikko löytyy
opiston internetsivuilta www.kalliola.fi/Kalliolankansalaisopisto/opiskelijalle/Sivut/
Kieltentaitotasoasteikot.aspx Asteikon saa
myös toimistosta tai opintoneuvonnasta.
Tarkemmat kurssikuvaukset, aihepiirit ja
rakenteet, löytyvät internetsivuilta kyseisen
kurssin kohdalta. Jos olet epävarma siitä,
minkä tasoiselle kurssille sinun olisi parasta osallistua, kysy opintoneuvonnasta.
Perustaso,
selviytyjän taso
(A1, A2)
Perustason kielitaidon saavuttaminen vie
kielestä riippuen noin 3–5 vuotta. Perustason
kursseilla opiskellaan monipuolisesti käytännön
kielitaitoa, jolla selviää arkielämän tilanteissa.
Keskitaso,
itsenäisen kielenkäyttäjän taso
(B1, B2)
Keskitason kurssit sopivat jatkoksi perustason
läpikäyneille tai lukion lyhyen kielen jatkoksi.
Keskitason kursseilla saattaa opistossa olla
erilaisia painotuksia, jotka selviävät kyseisen
kurssin esittelytekstistä.
Ylin taso,
taitavan kielenkäyttäjän taso
(C1, C2)
Ylin taso sisältää erikoiskursseja,
joilla syvennetään hyvää kielitaitoa.
Lisätietoja kurssisisällöistä löytyy kunkin
kurssin kohdalta opiston internetsivuilta
www.kalliolankansalaisopisto.fi
15
Kielet
Albania
Englanti
120205K
120800K
( 24 t) 12.1. – 5.4., ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 17.00 – 18.30
Jatketaan albanian kieleen tutustumista.
Opitaan edelleen albanian kielen perusteita, sanastoa ja jokapäiväisiä sanontoja.
Kurssilla tutustutaan myös kulttuuriin ja
tapoihin. Opetuskielet albania, englanti ja
suomi. Opettajan materiaali.
70 euroa, sisältää monistemaksun
Opettaja: Valbona Qerimi
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
( 24 t) 12.1. – 5.4., ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 18.40–20.10
Jos olet joskus opiskellut englantia vuoden tai pari, tämä kielitaidon aktivointikurssi on juuri sinulle! Kerrataan unohtuneita asioita ja opitaan uutta. Opiskellaan
monipuolisesti ääntämistä, sanastoa, perusrakenteita ja kuuntelua. Monipuolisia
harjoituksia ja parityöskentelyä. Heti alusta pitäen käytetään myös englantia puheessa. Oppikirja: Lehtonen – Suurpää
– Westlake: Passport to English 2 On the
Move, kpl 4–.
68 euroa
Opettaja: Juhani Nummela, DKK
Albanian kieli ja kulttuuri,
alkeiden jatko A1.1
Arabia
120505K
Arabia, alkeiden jatko A1.1
16
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 13.1. – 6.4., ilmoittautuminen viim. 5.1.
Ke 18.40 – 20.10
Jatkoa syksyn kurssille. Opetellaan kirjoittamaan ja lukemaan arabiaa sekä muodostamaan helppoja arkipäivän tilanteissa
tarvittavia lauseita. Oppikirja: Hallenberg
– Perho: Arabiaa vasta-alkajille – Seesam
aukene!.
68 euroa
Opettaja: Salah Elagoz, FT, virallinen kääntäjä
Englannin alkeiden
aktivointi A1.2 120804K
Stepping Stones A2.2
Paikka: Sandels, Välskärinkatu 4
(24 t) 12.1. – 5.4., ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 15.00 – 16.30
Lähtötaso perus- tai keskikoulun englanti
tai opistossa 4–5 vuotta. Täydennetään ja
hiotaan perusasioita. Runsaasti jokapäiväisen elämän sanastoa. Kerrataan kieli-
oppitietoja ja keskustellaan. Oppikirja:
Huhtala-Halme – Qvist – Roux: Stepping
Stones 1, Chapter 6.
68 euroa
Opettaja: Juhani Nummela, DKK
120820K
Englanti Pat and Polly 1 B1.1
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 12.1. – 5.4., ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 17.00 – 18.30
Sopii 7–8 vuotta kieltä opiskelleille. Seuraamme Patin ja Pollyn elämää Oxfordissa.
Tutustutaan pubeihin, parturiin ja ikääntymiseen sekä puutarhanhoitoon. Täydennetään ja hiotaan englannin taitoja. Vahvistetaan aiemmin opittuja rakenteita ja
sanavarastoa. Runsaasti parityöskentelyä.
Oppikirja: Eskola – Hellstén – Westlake –
Kohtamäki: Pat and Polly 2, kpl 1–.
68 euroa
Opettaja: Juhani Nummela, DKK
Kielet
Sähköpostikurssit
– etäenglantia
Haluatko opiskella englantia itsenäisesti
omaan tahtiisi? Sähköpostikurssilla teet
monipuolisia harjoituksia, joista opettaja
antaa henkilökohtaisen palautteen. Kussakin kurssissa on 10 osiota. Korjaukset palautetaan opiskelijalle yleensä noin
viikon kuluessa. Kursseille ilmoittaudutaan 17.1. mennessä Kalliolan kansalaisopiston toimistoon puh. 010 279 5080.
Kurssit käynnistyvät 18.1. alkavalla viikolla.
Kurssin alkaessa saat opettajalta sähköpostitse opiskeluohjeet ja ensimmäiset
tehtävät. Kurssi suoritetaan 24 viikon aikana, keväällä 12 vk ja syksyllä 12 vk. Kurssit
saa suorittaa myös ennen määräaikaa.
87 euroa/kurssi (ei alennuksia)
Opettaja: Juhani Nummela, DKK
120860K
1. Kielioppikurssi B1–B2
Lähtötaso: perus- tai keskikoulun englanti
tai lukio
Käydään läpi englannin kielen keskeinen
kielioppi ja rakenteet, verbit, substantiivit, adjektiivit, adverbit, prepositiot, sanajärjestys. Oppikirjaksi sopii mikä tahansa
keskilaaja tai laaja kielioppikirja suomalaiselta kustantajalta. Tehtävät koostuvat
pääosin opiskelijan omista tuotoksista
sekä pienistä käännöslauseista, joissa
harjoiteltava rakenne esiintyy.
120865K
2. Business and
Technology B1–B2
Lähtötaso: peruskoulun tai lukion lyhyt kieli.
Liike-elämän ja tekniikan englantia työelämän tarpeisiin. Ei erillistä oppikirjaa.
3. Headway- ja Life-kurssit
Sanastoltaan ja kieliopiltaan monipuolisia
kursseja, joilla käytetään oppikirjaa. Ne
sisältävät luetun ymmärtämistä, sanastoa, kielioppia ja kielen omaa tuottamista kirjallisesti. Kirjoihin voi hankkia myös
cd:n, mutta se ei ole pakollinen, koska
kirjan takaosasta löytyvät myös kuunteluiden tekstit. Työkirjaa (Workbook) ei tarvita. Ohjeistus ja tehtävänanto suomeksi. Kurssien Life Upper-Intermediate 4 ja
Headwaykurssi 5 opiskeluun kannattaa
varata runsaasti aikaa.
120900K
Englanti,
Headwaykurssi 1 A1.2
Lähtötaso: noin 3 vuotta englannin opintoja
koulussa tai opistossa.
Oppikirja: Soars: New Headway
Elementary Student’s Book
The Third Edition tai The Fourth Edition.
120905K
Englanti,
Headwaykurssi 2 A2.1
Lähtötaso: keski- tai peruskoulun englanti.
Oppikirja: Soars: New Headway
Pre-Intermediate Student’s Book
The Third Edition tai The Fourth Edition.
120910K
Englanti,
Headwaykurssi 3 B1.1
Lähtötaso: lukion ensimmäinen vuosi
tai 6 vuotta opistossa.
Oppikirja: Soars: New Headway
Intermediate Student’s Book
The Fourth Edition tai The Third Edition.
17
Kielet
120915K
Englanti, Life Upper-Intermediate 4 B2.1
Lähtötaso: lukion toinen vuosi
tai 7 vuotta opistossa.
Oppikirja: Dummett – Hughes –
Stephenson: Life Upper Intermediate.
120920K
Englanti, Headwaykurssi 5 C1.1
Lähtötaso: koko lukion pitkä englanti
ja sen ylikin.
Oppikirja: Soars: New Headway
Advanced Student’s Book (ei 4. painos).
4. Englannin käännöskurssit
Käännöskursseilla ei käytetä oppikirjaa,
mutta sanakirja on välttämätön apuväline.
Kursseilla tehdään eriaiheisia käännöksiä
suomesta englantiin ja englannista suomeen. Mallikäännöksiä ei anneta, koska
kääntää voi oikein monella eri tavalla. Jos
äidinkielesi ei ole suomi, otathan huomioon,
että käännöskurssit edellyttävät hyvää
suomen kielen taitoa, koska osa tehtävistä on suomentamista. Kussakin kurssissa
on 10 osiota.
18
120870K
Englanti, käännöskurssi 1 A1
Alkeistason kurssi.
Lähtötaso: noin kaksi lukuvuotta englannin
opintoja, esim. kirjan Steps into English 2 tai
English for You, too! Book 2 tiedot hallitseville.
120875K
Englanti, käännöskurssi 2 A2
Perustason kurssi.
Lähtötaso: noin 4 vuotta englannin opintoja
opistossa, esim. English for You 1–4 opiskelleille.
120880K
Englanti, käännöskurssi 3 B1
Alemman keskitason kurssi.
Lähtötaso: perus- tai keskikoulu,
lukion lyhyt kieli tai noin 6 vuotta opistossa.
120885K
Englanti, käännöskurssi 4 B2
Ylemmän keskitason kurssi.
Lähtötaso: lukion pitkä englanti.
120890K
Englanti, käännöskurssi 5 C1
Ylimmän tason kurssi.
Lähtötaso: esimerkiksi käännöskurssi 4:n
suorittaneille ja lukion pitkä englanti.
Vaativia käännösharjoituksia. Erilaisia sanomalehtityyppisiä tekstejä, uutisaiheita
eri puolilta maailmaa, käyttöohjeita, matkakertomus ja historiaa.
Espanja
121106K
Espanja, intensiivialkeet A1.1
Paikka: Itä-Pasilan asukastalo, Topparikuja 2
(12 t) 23. – 24.1., ilmoittautuminen viim. 15.1.
La ja Su 10.00 – 15.15
Tiivis paketti, jolla käydään läpi alkeiskurssin syksyn osuus ja joka antaa valmiuden
jatkaa syksyllä alkaneella espanjan alkeiskurssilla (121108K). Sopii myös kertaajille.
Oppikirja: Kaasinen – Laine – Leman –
Saló i Nevado: ¡Fantastico! 1. Kirjasta käydään läpi syyslukukauden osuus, kpl 1–6.
50 euroa (ei opintoseteli)
Opettaja: Jorge Álvarez Reyes, FK
121108K
Espanja, alkeiden jatko A A1.1
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 11.1. – 11.4., ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma 17.00 – 18.30
Opiskellaan espanjaa aivan alkeista. Monipuolinen materiaali sisältää niin tekstejä ja
kielioppia kuin kuuntelu- ja puheharjoituksia sekä kirjallisia tehtäviä. Oppikirja: Kaasinen – Laine – Leman – Saló i Nevado:
¡Fantástico! 1, kpl 6–12.
68 euroa
Opettaja: Jorge Alvarez Reyes, FK
Kielet
121109K
121122K
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 13.1. – 6.4., ilmoittautuminen viim. 5.1.
Ke 18.45 – 20.15
Jatketaan syksyllä alkanutta espanjan alkeiskurssia. Monipuolinen materiaali sisältää niin tekstejä ja kielioppia kuin kuunteluja puheharjoituksia sekä kirjallisia tehtäviä. Oppikirja: Kaasinen – Laine – Leman
– Saló i Nevado: ¡Fantástico! 1, kpl 5–8.
68 euroa
Opettaja: Kati Tarma, FM
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 13.1. – 6.4., ilmoittautuminen viim. 5.1.
Ke 17.00 – 18.30
Sopii noin kolme ja puoli vuotta opiskelleille ja kertaajille, jotka ovat jo opiskelleet
preesensin, perfektin, gerundin ja futuurin. Jatketaan menneistä aikamuodoista:
imperfektin ja preteritin ero. Harjoitellaan
myös opittuja pronomineja. Aloitetaan
subjunktiivin preesensin teoria ja käyttö.
Oppikirja: Álvarez – Kaasinen – Kurhinen –
Laine: ¡Fantastico! 3, kpl 12 ja ¡Fantastico!
4, kpl 1–3.
68 euroa
Opettaja: Jorge Alvarez Reyes, FK
Espanja, alkeiden jatko B A1.1
121110K
Espanja II A1.2
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 13.1. – 6.4., ilmoittautuminen viim. 5.1.
Ke 18.40 – 20.10
Sopii opiskelijoille, jotka ovat jo opiskelleet
preesensaikamuodon. Jatketaan säännöllisillä ja epäsäännöllisillä perfektiaikamuodoilla sekä adjektiivien vertailumuodoilla.
Paljon kirjallisia ja suullisia harjoituksia.
Oppikirja: Kaasinen – Laine – Leman –
Saló i Nevado: ¡Fantastico! 2, kpl 5–8.
68 euroa
Opettaja: Jorge Alvarez Reyes, FK
Espanja V A2.2
121145K
Espanja, keskustelu B1
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 14.1. – 14.4., ilmoittautuminen viim. 6.1.
To 17.00 – 18.30
Recuerda y amplia tu conocimiento de la
lengua española en un ambiente relajado
a través de conversaciones sobre diversos
temas interesantes y divertidos, como,
por ejemplo, la vida diaria, los viajes, las
canciones y los recuerdos.
68 euroa
Opettaja: Leonardo Sevilla, FK
Finnish for
Foreigners
Katso s. 29
See page 29
Heprea
121405K
Heprea, alkeiden jatko A1.1
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 11.1. – 11.4., ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma 17.00 – 18.30
Heprean alkeiden jatkokurssi. Opettelemme kielen perusteet, perusverbit ja sijamuodot. Erilaiset arkielämän tilanteet tulevat tutuiksi harjoitusten kautta. Oppikirja:
Chayat – Israeli – Kobliner: Hebrew from
Scratch, part I, s. 42–.
68 euroa
Opettaja: Mila Westerberg
121410K
Heprea II A1.1–A1.2
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 12.1. – 5.4., ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 18.40 – 20.10
Käydään syvemmin läpi heprean kielioppia, kuten verbien aikamuodot. Paljon
kirjoitus- ja keskusteluharjoituksia. Oppi19
Kielet
kirja: Chayat – Israeli – Kobliner: Hebrew
from Scratch, part I, s.139–.
68 euroa
Opettaja: Mila Westerberg
121412K
Heprea III A1.1–A1.2
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 12.1. – 5.4., ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 17.00 – 18.30
Syventävät kielen perusteet, verbit ja sijamuodot. Paljon dialogeja ja omaa tuottamista monipuolisten harjoitusten kautta.
Oppikirja: Chayat – Israeli – Kobliner:
Hebrew from Scratch, part I, s. 222–.
68 euroa
Opettaja: Mila Westerberg
121420K
Heprea V B1.1
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 13.1. – 6.4., ilmoittautuminen viim. 5.1.
Ke 17.00 – 18.30
Keskitytään kielen aktiiviseen käyttämiseen ja syventäviin kielioppiasioihin sekä
oman tekstin tuottamiseen. Oppikirja:
Chayat – Israeli – Kobliner: Hebrew from
Scratch, part I, s. 379–.
68 euroa
Opettaja: Mila Westerberg
20
121430K
Heprea, edistyneet B1.2
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 11.1. – 11.4., ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma 18.40 – 20.10
Hyvät perustiedot omaaville, paljon keskustelua ja ajankohtaisaiheita. Oppikirja:
Chayat – Israeli – Kobliner: Hebrew from
Scratch, part II, s. 148–.
68 euroa
Opettaja: Mila Westerberg
Hollanti
121705K
Hollanti alkeiden jatko A1.1
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 12.1. – 5.4., ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 18.40 – 20.10
The aim of this course is to understand
the basics of Dutch, the language spoken
in Holland and Flanders (Belgium). The
goal is to learn to read easy texts and
talk about everyday life. It is a beginners’
course, but is also suitable for false
beginners. Tex tbook: Taal Vitaal –
Niederländisch für Anfänger, Textbook
(ISBN 978-319-00-5252-3) and Werkboek:
Taal Vitaal Nederlands voor beginners
Werkboek (ISBN 978 90 5451 2660) and
the publisher is Intertaal, chapters 5–8.
The book has German grammar but no
knowledge of German is required. The
workbook is in Dutch. The teaching is
done mainly in Dutch but English can be
used if necessary.
68 euroa
Opettaja: Lenie van der Windt, B.Ed
121710K
Hollanti II A1.1
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 12.1. – 5.4., ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 17.00 – 18.30
The aim of this course is to understand
the basics of Dutch, the language spoken
in Holland and Flanders ( Belgium ) .
The goal is to learn to read easy texts
and talk about everyday life. It is a
continuation of the beginners’ course,
but is also suitable for those who have
studied some Dutch in the past. Textbook:
Taal Vitaal – Niederländisch für Anfänger,
Textbook ( ISBN 978-319-00-5252-3 )
and) Werkboek: Taal Vitaal Nederlands
voor beginners Werkboek (ISBN 978 90
5451 2660) and the publisher is Intertaal,
chapters 12–16. The book has German
grammar but no knowledge of German
is required. The workbook is in Dutch.
Kielet
The teaching is done mainly in Dutch but
English can be used if necessary.
68 euroa
Opettaja: Lenie van der Windt, B.Ed
Islanti
121910K
Islanti alkeiden jatko A1.1
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 11.1. – 11.4., ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma 17.00 – 18.30
Opi puhumaan kuin viikinki! Kaukana pohjoisessa Atlantin valtamerellä on pieni saari, missä puhutaan vanhaa kieltä, jota puhuu alle puoli miljoonaa ihmistä. Opiskellaan perussanastoa, ääntämistä ja kielioppia, painopisteenä käytännön päivittäinen
kielenkäyttö. Tutustutaan myös islantilaiseen kulttuuriin ja perinteisiin. Oppikirja:
Sólborg Jónsd & Þorbjörg Halldórsd:
Íslenska fyrir alla 1.
68 euroa
Opettaja: Áslaug Hersteindottir-Hölttä, FM
121915K
Islanti II A1.2
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 11.1. – 11.4., ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma 18.40 – 20.10
Niille, joilla on islannin kielen perustiedot.
Jatketaan uusiin aiheisiin ja syvennetään
edellisten kurssien aiheita. Painopisteenä
on kehittää kykyä keskustella kasvavalla
sanavarastolla ja kehittää islannin kielen
kieliopin hallintaa. Käydään läpi myös islantilaisia tarinoita kulttuurista, perinteistä ja tavoista. Oppikirja: Sólborg Jónsd &
Þorbjörg Halldórsd: Íslenska fyrir alla 2.
68 euroa
Opettaja: Áslaug Hersteindottir-Hölttä, FM
121930K
Italia
122000K
Italia alkeiden jatko A1.1
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 11.1. – 11.4., ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma 18.40 – 20.10
Jatketaan italian perusteiden opiskelua.
Opitaan selviytymään erilaisissa arkipäivän tilanteissa, tutustutaan italian peruskielioppiin ja ääntämiseen sekä Italian
kiehtovaan kulttuuriin. Oppikirja: Imperato
– Kuusela – Meurman – Feroldi: Bella vista
1, kpl 5–.
68 euroa
Opettaja: Santeri Siimes, FM
122015K
Islanti IV A2–B1
Italia II A1.2
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 12.1. – 5.4., ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 18.40 – 20.10
Heille, jotka ovat aiemmin opiskelleet useita islannin kursseja. Luetaan kirjallisuutta,
tehdään käännöksiä, keskustellaan, harjoitellaan kielioppia ja sanavarastoa.
68 euroa
Opettaja: Áslaug Hersteindottir-Hölttä, FM
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 14.1. – 14.4., ilmoittautuminen viim. 6.1.
To 18.35 – 20.05
Jatketaan italian kielen perusrakenteiden
opiskelua ja italialaiseen kulttuuriin tutustumista. Tehdään runsaasti kuuntelu- ja keskusteluharjoituksia. Kurssi sopii noin 1,5
vuotta opistossa opiskelleille, myös muita
oppikirjoja lukeneille. Oppikirja: Imperato –
Kuusela – Meurman – Feroldi: Bella Vista
1, kpl 9–10.
68 euroa
Opettaja: Kaarina Jumisko-Puzone, FM
21
Kielet
122018K
122047K
Italia V A2.1–A2.2
Italia, Caffè Italiano A2.2
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 11.1. – 11.4., ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma 17.00 – 18.30
Jatketaan italian kielen opiskelua ja italialaiseen kulttuuriin tutustumista. Il corso è
basato soprattutto sulla lingua orale con
ascolto di brani musicali e conversazioni
in italiano. Molti esercizi orali. Oppikirja:
Imperato – Kuusela – Meurman – Feroldi:
Bella Vista 1, kpl 12–.
68 euroa
Opettaja: Alberto Basili, HuK
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 11.1. – 11.4., ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma 17.00 – 18.30
Sopii kieltä noin neljä vuotta opistotasolla opiskelleille, myös aiemmin muita oppikirjoja käyttäneille. Jatketaan italian kielen
perusrakenteiden opiskelua ja italialaiseen
kulttuuriin tutustumista. Tehdään runsaasti kuuntelu- ja keskusteluharjoituksia.
Oppikirja: Marchesani – Mehtonen – Soininen-Saari: In piazza 2 (teksti- ja harjoituskirja), kpl 3–.
68 euroa
Opettaja: Santeri Siimes, FM
Paikka: Elimäenkatu 26
(sisäänkäynti Kuortaneenkadun puolelta)
(24 t) 16.1. – 16.4., ilmoittautuminen viim. 8.1.
La 10.30 – 12.00
Corso del sabato mattina: l’inizio alle
10.30 permette di finire a mezzogiorno
lasciando libero il resto della giornata. Il
corso offre il piacere di conversare unito
all’aroma di un buon caffè. Corso per
studenti entusiasti e mattinieri! Opettajan
oma materiaali.
68 euroa
Opettaja: Alberto Basili, HuK
122040K
Italian kielioppia
ja keskustelua B1.2
122020K
Italia III A1.3
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 12.1. – 5.4., ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 17.10 – 18.40
Jatketaan kielen rakenteiden opiskelua monipuolisesti aktivoiden ja tutustutaan kulttuuriin. Tehdään runsaasti keskustelu- ja
kuunteluharjoituksia. Kurssi sopii noin 2,5
vuotta opistossa opiskelleille, myös muita
oppikirjoja lukeneille. Oppikirja: Imperato –
Kuusela – Meurman – Feroldi: Bella Vista
1, kpl 13–14.
68 euroa
Opettaja: Kaarina Jumisko-Puzone, FM
22
122035K
Italia II orale A1.2
Italia VI A2.2 / B1.1
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 14.1. – 14.4., ilmoittautuminen viim. 6.1.
To 17.00 – 18.30
Jatketaan Italian kulttuuriin tutustumista
ja kielen perusrakenteiden opiskelua.
Tehdään runsaasti keskustelu- ja kuunteluharjoituksia. Kurssi sopii noin 5 vuotta
opistossa opiskelleille, myös muita oppikirjoja lukeneille. Oppikirja: Marchesani –
Mehtonen – Soininen-Saari: In Piazza 2
(teksti- ja harjoituskirja), kpl 11–13.
68 euroa
Opettaja: Kaarina Jumisko-Puzone, FM
122050K
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 12.1. – 5.4., ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 18.45 – 20.15
Jatketaan Italian kulttuuriin tutustumista
keskustellen ja kuunteluharjoituksia tehden. Kerrataan ja syvennetään aiemmin
opittuja kielioppiasioita. Monipuolisesti
aktivoiva kurssi sopii noin 6 vuotta opistossa opiskelleille sekä opiskelijoille, jotka
haluavat kerrata keskeistä sanastoa ja kielioppia. Oppikirja: Chiappini – De Filippo:
Kielet
Un giorno in Italia 2, kpl 3–5. Kustantaja:
Bonacci.
68 euroa
Opettaja: Kaarina Jumisko-Puzone, FM
122080K
Italia, Mondo italiano:
cultura e civilizzazione B1.1
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 11.1. – 11.4., ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma 18.40 – 20.10
Noin 5–6 vuotta opistotasolla italiaa lukeneille. Una panoramica su arte, attualità e
politica italiana con l’appoggio di testi e
altri documenti autentici. Il corso è rivolto
a studenti con almeno 5–6 anni di studio
della lingua. Opettajan oma materiaali.
68 euroa
Opettaja: Alberto Basili, HuK
Japani
122305K
Japani, alkeiden jatko A1.1
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 14.1. – 14.4., ilmoittautuminen viim. 6.1.
To 18.40 – 20.10
Alkeiskurssin jatko-osa, joka jatkuu saumattomasti syksyn kurssista. Sopii hieman kielen alkeisiin tutustuneelle. Alussa
syksyn pääasiat kerrataan. Japaninkielisten kirjoitusmerkkien tuntemusta ei vaadita. Kerrataan syyslukukaudella opiskeltuja
hiragana-merkkejä ja opiskellaan uutena
katakana-merkkejä. Oppikirjan ohella käytetään tunneilla ääninauhoja ja DVD-materiaalia, joissa puhujat ovat syntyperäisiä
japanilaisia. Japanin tapoja ja kulttuuria
sivutaan kielen ohessa. Oppikirja: Matilainen – Serita: Michi – tie japanin kieleen
(2010, ISBN 978-951-12-3713-6), kpl 5–.
68 euroa
Opettaja: Pia Matilainen, FM
122320K
Japani II, jatko-osa A1.3
Paikka: Åshöjdens grundkola, Sturenkatu 6
(24 t) 13.1. – 6.4., ilmoittautuminen viim. 5.1.
Ke 17.00 – 18.30
Tarkoitettu noin 3,5 vuotta japania opiskelleille. Kurssi joka jatkuu saumattomasti
syksyn kurssista. Oppikirja on kirjoitettu
japanilaisilla kana-merkeillä, joten nämä
tulisi hallita. Myös kanji-merkkien tuntemus on eduksi, sillä kurssilla on tähän
mennessä opiskeltu noin 170 merkkiä,
joskaan näitä ei tarvitse varsinaisesti kurssilla opiskelua varten hallita. Opiskelemme edelleen kanji-merkkejä ja lisäämme
valmiuksia tuottaa kieltä erilaisissa kielenkäyttötilanteissa. Oppitunneilla käytetään
varsinaisten oppikirjojen lisäksi oheismateriaalia (DVD-/CD-levyjä, joissa esiintyvät ovat syntyperäisiä kielenpuhujia).
Oppikirja: Michi II – vuosi Japanissa, jossa mukana CD (2012; ISBN 978-951-126153-7), kpl 8– ja Basic Kanji Book vol. 1
(painos 2004 tai uudempi; ISBN 978-48935-8091-7), kpl 10–15 kertaustehtävät.
68 euroa
Opettaja: Pia Matilainen, FM
122330K
Japani IV A2.2–B1.1
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 14.1. – 14.4., ilmoittautuminen viim. 6.1.
To 18.40 – 20.10
Tarkoitettu noin 5–6 vuotta japania opiskelleille. Sopii hyvin Michi II – vuosi Japanissa tai Japanese for Busy People II -oppikirjat opiskelleille. Opettaja on syntyperäinen kielenpuhuja, joten opetus tapahtuu
23
Kielet
osittain japanin, osittain suomen kielellä.
Oppikirja on kirjoitettu japanilaisilla kanamerkeillä, joten nämä tulisi hallita. Kurssilla on tähän mennessä opiskeltu noin 500
merkkiä (kokonaan kirjat Basic Kanji Book
vol 1 ja 2 ). Opiskellaan edelleen kanjimerkkejä ja keskitason edistyneempiä rakenteita ja sanastoa. Oppikirja: J Bridge to
intermediate Japanese, jossa mukana CD
(2010; ISBN 978-4-89358-763-3), kpl 3–
ja Intermediate Kanji Book Vol. 1 (julkaistu
2011, ISBN 978-4-89358-810-4).
68 euroa
Opettaja: Takae Takanen
Sähköpostikurssit
Haluatko opiskella japania itsenäisesti
omaan tahtiisi? Sähköpostikurssilla teet
monipuolisia harjoituksia, joista opettaja
antaa henkilökohtaisen palautteen. Kussakin kurssissa on 12 osiota. Korjaukset palautetaan opiskelijalle yleensä noin
viikon kuluessa. Kursseille ilmoittaudutaan 17.1. mennessä Kalliolan kansalaisopiston toimistoon puh. 010 279 5080.
Kurssit käynnistyvät 18.1. alkavalla viikolla. Kurssin alkaessa saat opettajalta sähköpostitse opiskeluohjeet ja ensimmäiset
tehtävät. Kurssi suoritetaan 24 viikon aika-
24
na, keväällä 12 vk ja syksyllä 12 vk. Kurssit
saa suorittaa myös ennen määräaikaa.
87 euroa / kurssi (ei alennuksia)
Opettaja: Takae Takanen, HuK
122332K
Japanin sähköpostikurssi
Michi II A2.1–A2.2
Taso: noin 2 vuotta opistotason opintoja.
Sopii sekä Michi – tie Japanin kieleen
opiskelleille että kertaajille.
Kurssissa on 12 osiota. Tutustutaan Japaniin ja japanilaiseen elämäntapaan arkena ja työssä, lomalla ja vapaa-aikana joko
perheen tai ystävien kesken. Oppikirja:
Matilainen: Michi II.
122333K
Japani lukeminen ja kirjoitus,
sähköpostikurssi 1 B1–B2
Taso: noin 6 vuotta opistossa
Alemman keskitason kurssi. Luetaan sekä
selkokielisiä tekstejä että sanomalehtiartikkeleita. Kirjoitustehtävän aiheena on
esimerkiksi blogi, mielipiteen kirjoittaminen, ruokaresepti ja lyhyt essee. Oppikirjasta sovitaan opiskelijan kanssa kurssin
alkaessa.
122334K
Japani lukeminen ja kirjoitus,
sähköpostikurssi 2 C1–C2
Taso: Ylimmän tason kurssi,
esimerkiksi vaihdossa olleille
tai pitkään Japanissa asuneille.
Kurssilla luetaan vaativampia tekstejä työpaikkailmoituksesta sanomalehden pääkirjoitukseen. Kirjoitustehtävän aiheena on
esimerkiksi sanomalehtiartikkelin tiivistelmä ja referaatti ja essee. Oppikirjasta sovitaan opiskelijan kanssa kurssin alkaessa.
Kreikka
122950K
Kreikka, keskustelu B1–
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 14.1. – 14.4., ilmoittautuminen viim. 6.1.
To 18.35 – 20.05
Laajennetaan sanavarastoa ja suullista
kielitaitoa opettajan valitseman materiaalin
pohjalta. Aihepiirit valitaan osallistujien
toiveiden perusteella ja niitä käsitellään
ajankohtaisin tekstein, videoin ja pienien
tarinoiden avulla.
68 euroa
Opettaja: Evangelos Velentzas, luokanopettaja
Kielet
Latina
123230K
Latina V A2.2–B1.1
Paikka: Kinaporinkatu 2C,
sisäpiha, porttikäytävän ovisummeri – SOPU.
(24 t) 12.1. – 5.4., ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 15.15 – 16.45
Jatketaan latinan perusrakenteiden opiskelua ja roomalaiseen kulttuuriin tutustumista. Kurssi sopii noin 5 vuotta opistossa
opiskelleille, Clavis Latina 1:n läpikäyneille, mutta myös muita oppikirjoja lukeneille.
Oppikirja: Kallela – Palmén: Clavis Latina
2, (teksti- ja harjoituskirja), kpl 34–36.
68 euroa
Opettaja: Kaarina Jumisko-Puzone, FM
Portugali
123515K
Portugali II A1.2
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 13.1. – 6.4., ilmoittautuminen viim. 5.1.
Ke 18.40 – 20.10
Sopii noin puolitoista vuotta portugalia
opistotasolla opiskelleille. Tavoitteena on
oppia kommunikoimaan rohkeasti erilaisissa arkielämän ja matkailun tilanteissa.
Tunneilla tehdään runsaasti suullisia harjoituksia ja kiinnitetään erityishuomiota
portugalin äännemaailmaan. Opetuksessa pääpaino portugalinportugalissa, mutta
myös brasilianportugali tulee tutuksi. Oppikirja: Ingalsuo: Tudo bem? 1, kpl 14–17.
68 euroa
Opettaja: Eriikka Reko, HuK
123525K
Portugali III A2.1
Paikka: Elimäenkatu 26
(sisäänkäynti Kuortaneenkadun puolelta)
(24 t) 15.1. – 15.4., ilmoittautuminen viim. 7.1.
Pe 15.45 – 17.15
Sopii noin 3,5 vuotta opistotasolla opiskelleille tai muutoin vastaavat tiedot hankkineille (yksinkertainen perfekti, imperfekti, pluskvamperfekti, konditionaali,
yhdistetty perfekti ja futuuri ovat jo tuttuja aikamuotoja). Tavoitteena on syventää kielitaidon eri osa-alueita sekä oppia
ilmaisemaan itseään portugaliksi ja keskustelemaan arkisista aiheista. Tunneilla
tehdään runsaasti suullisia harjoituksia.
Opetuksessa pääpaino portugalinportugalissa, mutta myös brasilianportugali tulee tutuksi. Oppikirja: Ingalsuo: Tudo bem?
2, kpl 9–12.
85 euroa
Opettaja: Eriikka Reko, HuK
123530K
Portugali IV A2.2–B1.1
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 11.1. – 11.4., ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma 17.00 – 18.30
Sopii noin 4–5 vuotta opistotasolla opiskelleille tai muutoin vastaavat tiedot hankkineille. (Olet esimerkiksi opiskellut jo Tudo
bem -kirjasarjan molemmat osat.) Kertausta ja keskustelua. Keskustelupainotteinen
jatkokurssi peruskielitaidon omaaville, jotka haluavat aktivoida ja ylläpitää kielitaitoaan ja kerrata samalla perusrakenteita.
Opitaan lisää portugalinkielisestä maailmasta ja lisätään myös kulttuuri- ja maatuntemusta. Portugalilainen oppikirja. Oppikirja: Tavares: Português XXI, Livro do
aluno 2, caderno de exercícios 2, kpl 4–6.
68 euroa
Opettaja: Eriikka Reko, HuK
123540K
Portugali V A2.2–B1.1
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 13.1. – 6.4., ilmoittautuminen viim. 5.1.
Ke 17.00 – 18.30
Sopii noin 5 vuotta opistotasolla opiskelleille tai muutoin vastaavat tiedot hankkineille.
Henkilökuvia ja ajankohtaisia ilmiöitä. Keskustelupainotteinen jatkokurssi peruskieli25
Kielet
taidon omaaville, jotka haluavat aktivoida
ja ylläpitää kielitaitoaan ja kerrata samalla
perusrakenteita. Opitaan lisää portugalinkielisestä maailmasta ja lisätään myös kulttuuri- ja maatuntemusta. Portugalilainen
oppikirja. Oppikirja: Tavares: Português
XXI: Livro do aluno 3, caderno de exercícios
3, unidades 4–6.
68 euroa
Opettaja: Eriikka Reko, HuK
123545K
Portugali VI B1.1–B1.2
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 11.1. – 11.4., ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma 18.40 – 20.10
Sopii noin 6 vuotta opistotasolla opiskelleille tai muutoin kielitaidon hankkineille.
Keskustelupainotteinen jatkokurssi peruskielitaidon omaaville, jotka haluavat aktivoida ja ylläpitää kielitaitoaan ja kerrata
samalla kieliopin perusrakenteita. Ajankohtaisia aiheita sekä maa- ja kulttuuritietoutta. Materiaalina portugalinkieliset
tekstit, artikkelit ja videoklipit.
68 euroa
Opettaja: Eriikka Reko, HuK
26
Ranska
Kurssimatka
Ranskaa Aurinkoisessa
provencessa
5.–12.6.
Katso s. 5
Matkasta järjestetään infotilaisuus
1.2. Ma 17.00–18.00,
Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6.
Tilaisuudessa matkanjärjestäjän edustaja
Marja Teikari-Tuovinen kertoo tarkemmin
matkasta, mukana myös liideri Anneli Taimio.
Matkan aihepiiriin liittyvä luento
Taidekaupunki – kylpyläkaupunki Aix
18.1. Ma 17.00–18.00
Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6.
123811K
elämän puhetilanteita, joiden avulla opitaan luontevaa ranskan kieltä. Oppikirja:
Kurki – Le Clech: Chez Olivier 1, kpl 4–.
68 euroa
Opettaja: Anneli Taimio, HuK
123820K
Ranska III A2.2
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 14.1. – 14.4., ilmoittautuminen viim. 6.1.
To 18.40 – 20.10
Sopii noin kaksi vuotta opistotasolla ranskaa lukeneille ja kertaajille. Jos osaat jo
ranskan perusteet ja haluat oppia lisää
tutustuen samalla Ranskaan ja ranskalaiseen elämäntapaan, niin tämä kurssi
on Sinulle! Kirja painottaa kommunikatiivisuutta ja siinä on runsaasti käytännön
kielitaitoa harjoittavia tehtäviä. Oppikirja:
Martikainen – Lindgren: Parfait ! 2, kpl 3–.
68 euroa
Opettaja: Anneli Taimio, HuK
Ranska, alkeiden jatko A1.1
123823K
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 13.1. – 6.4., ilmoittautuminen viim. 5.1.
Ke 18.40 – 20.10
Oletko joskus lukenut ranskan alkeita ja
haluaisit kerrata taitojasi uuden, aikuisopetukseen tehdyn kirjan avulla? Rauhallisesti etenevän kirjan tekstit ovat aitoja arki-
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 14.1. – 14.4., ilmoittautuminen viim. 6.1.
To 17.00 – 18.30
Sopii noin kolme vuotta opistotasolla
ranskaa lukeneille ja kertaajille. Jatketaan
ranskalaiseen elämäntapaan tutustumista.
Ranska IV A2.2
Kielet
Kirjassa painottuu kommunikatiivisuus ja
monipuoliset harjoitukset innostavat käyttämään kieltä rohkeasti. Oppikirja: Martikainen – Lindgren: Parfait ! 2, kpl 7–8.
68 euroa
Opettaja: Anneli Taimio, HuK
123825K
Ranska V B1.1
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 13.1. – 6.4., ilmoittautuminen viim. 5.1.
Ke 17.00 – 18.30
Sopii noin neljä vuotta opistotasolla ranskaa lukeneille ja kertaajille. Kurssilla laajennetaan sanavarastoa ja kehitetään valmiutta ilmaista itseään luontevasti ranskan kielellä. Joka kappaleessa on kuuntelu-, keskustelu- ja kielioppiharjoituksia.
Autenttiset tekstit tutustuttavat erilaisiin
teksti- ja tyylilajeihin suullista ilmaisua
unohtamatta. Oppikirja: Kurki – Le Clech:
Chez Marianne 3, kpl 2–.
68 euroa
Opettaja: Anneli Taimio, HuK
123828K
Ranska VI B1.1
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 11.1. – 11.4., ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma 18.30 – 20.00
Sopii noin viisi vuotta opistotasolla ranskaa lukeneille ja kertaajille. Tutustutaan
ranskalaiseen elämäntapaan ja kulttuuriin, ranskankielisiin alueisiin ja ihmisiin
niin arjessa kuin vapaa-aikanakin. Kirjassa painottuu aiemmin opitun aktivointi ja
kommunikatiivisuus. Monipuoliset harjoitukset innostavat käyttämään kieltä rohkeasti. Oppikirja: Martikainen – Lindgren:
Parfait ! 3, kpl 3–.
68 euroa
Opettaja: Anneli Taimio, HuK
123830K
Ranska, puhekielen
aktivointi A2.2–B1.1
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 12.1. – 5.4., ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 18.40 – 20.10
Oletko opiskellut ranskaa useamman
vuoden, mutta et ole saanut tilaisuutta
harjoitella kieltä käytännössä? Tällä kurssilla ei opiskella kielioppia, vaan tehdään
paljon puheharjoituksia ja opitaan käyttämään ranskaa arkipäivän tilanteissa.
Kurssilla pärjää, jos hallitsee peruskieliopin ja omaa riittävän sanavaraston pys-
tyäkseen keskustelemaan jokapäiväisistä
asioista ranskaksi. Oppikirja: Miquel:
Communication progressive du français
(niveau intermédiaire) 1. painos, chapitre
23–.
68 euroa
Opettaja: Anneli Taimio, HuK
123840K
Ranska,
helppo keskustelu B1.2
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 14.1. – 14.4., ilmoittautuminen viim. 6.1.
To 17.00 – 18.30
Helppo keskusteluryhmä 4–5 vuotta ranskaa opiskelleille. Conversation facile pour
ˆ
gens timides. Nous continuerons d’étudier
des sujets variés. Nous ferons des
exercices, nous resoudrons de petites et
grandes difficultés. Bref, nous ferons de la
bonne conversation !
68 euroa
Opettaja: Alberto Basili, HuK
123845K
Ranska, Club du mardi B2.1
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 12.1. – 5.4., ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 17.00 – 18.30
Keskustelukerho, jossa laajennetaan sanavarastoa tutustumalla ajankohtaisiin
asioihin eri medioiden kautta ja kehite-
27
Kielet
tään valmiutta ilmaista itseään luontevasti
ranskan kielellä. Kurssilla pärjää, jos hallitsee peruskieliopin ja omaa riittävän sanavaraston pystyäkseen keskustelemaan
jokapäiväisistä asioista ranskaksi. Opettajan materiaali.
68 euroa
Opettaja: Anneli Taimio, HuK
123855K
Ranska,
Monde francophone B2.2
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 14.1. – 14.4., ilmoittautuminen viim. 6.1.
To 18.40 – 20.10
Venez nouer la conversation avec nous !
Pour pratiquer votre français, participez
à notre pluriannuel “Club du jeudi”. Un
cours de conversation pour tous les goûts
et qui ne paraît pas son âge. Nous parlons
de tout et quelques hôtes français ou
francophones peuvent nous rendre visite
pour animer nos soirées !
68 euroa
Opettaja: Alberto Basili, HuK
28
Sähköpostikurssit
Haluatko opiskella ranskaa itsenäisesti
omaan tahtiisi? Sähköpostikurssilla teet
monipuolisia harjoituksia, joista opettaja
antaa henkilökohtaisen palautteen. Korjaukset palautetaan opiskelijalle yleensä
noin viikon kuluessa. Kursseille ilmoittaudutaan 17.1. mennessä Kalliolan kansalaisopiston toimistoon puh. 010 279 5080.
Kurssit käynnistyvät 18.1. alkavalla viikolla.
Kurssin alkaessa saat opettajalta sähköpostitse opiskeluohjeet ja ensimmäiset
tehtävät. Kurssi suoritetaan 24 viikon aikana, keväällä 12 vk ja syksyllä 12 vk. Kurssit
saa suorittaa myös ennen määräaikaa.
87 euroa / kurssi (ei alennuksia)
Opettaja: Anneli Taimio, HuK
123860K
Ranska kielioppi,
sähköpostikurssi B1–B2
Taso: esimerkiksi lukion lyhyt ranska
tai noin 4–5 vuotta opistotason opintoja.
Tulet toimeen ranskan kielellä, mutta haluaisit tukevoittaa osaamistasi tai kerrata
rakenteita. Käydään kielioppi järjestelmällisesti läpi ja tehdään harjoituksia omassa
tahdissa. Kurssissa on 28 osiota. Oppikirja:
Nivanka – Sutinen: Ranskan kielioppi ja
käsikirja.
123870K
Ranskan sähköpostikurssi
Parfait ! 2 A2.2
Taso: noin 2–3 vuotta opistotason opintoja.
Sopii myös kertaajille.
Tutustutaan Ranskaan ja ranskalaiseen
elämäntapaan arkena ja työssä, lomalla
ja vapaa-aikana joko perheen tai ystävien
kesken. Oppikirja: Martikainen – Lindgren:
Parfait ! 2.
Saksa
124420K
Saksa, helppo keskustelu A2
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(22 t) 18.1. – 11.4., ilmoittautuminen viim. 10.1.
Ma 18.40 – 20.10
Möchten Sie Ihr Deutsch aktivieren? Tarkoitettu opiskelijoille, joilla on jonkin verran pohjaa saksan kieleen ja jotka haluavat ennen muuta oppia käyttämään kieltä
suullisesti. Kurssilla elvytetään ruostuneita tietoja ja opitaan lisää tavoitteena selviytyä arkitilanteissa ja matkoilla.
64 euroa
Opettaja: Claire Scheunemann, FM
Kielet
124425K
Saksa, Konversation B1–B2
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(22 t) 18.1. – 11.4., ilmoittautuminen viim. 10.1.
Ma 17.00 – 18.30
Wollen Sie mal wieder Deutsch sprechen?
Hier haben Sie die Möglichkeit dazu.
Wir können über alles reden, was Sie
interessiert: Aktuelles, Kultur, Sport und
und und ... Auch kurze Grammatikübungen
sind möglich, wenn gewünscht.
64 euroa
Opettaja: Claire Scheunemann, FM
Suomea
ulkomaalaisille
Finnish for Foreigners
124703K
Suomi,
helppoa ja hauskaa suomea /
Easy Finnish tavoitetaso A1.3
Paikka: Sandels, Välskärinkatu 4
(32 t) 11.1. – 9.3., ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma ja Ke 9.30 – 11.00
Opimme sanoja ja sanontoja. Puhumme,
luemme ja kirjoitamme suomea. Puhumme itsestämme ja elämästämme, ruuasta,
matkustamisesta, terveydestä. Käytän-
nön kurssi arkielämän tarpeisiin. Opetus
on suomeksi. Apukieli englanti, jos tarpeen. Opettajan materiaali.
We learn words and phrases. We talk, read
and write Finnish. We talk about ourselves
and our lives, food, travelling, health and
so on. A practical course, for everyday
purposes. Teaching in Finnish, support
language English, if needed. Teacher’s
material.
65 euroa (ei alennuksia)
Opettaja: Rita Ahonen
124705K
Suomi,
Beginners’ Finnish A1.1
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(48 t) 12.1. – 12.4. (no lesson 24.3.),
enrolment by 4.1.
Tue and Thu 17.00 – 18.30
Beginners’ Finnish. Intensive course that
takes you quickly from zero to understanding. The teaching language is Finnish,
English is used if needed to explain the
grammar. Textbook: Bessonoff – Hämäläinen: Aletaan ja jatketaan! , ch 1–16.
Exercisebook: Bessonoff – Hämäläinen:
Harjoitellaan! .
ta kommunikaatiota ja harjoitellaan paljon.
Opetuskielenä on suomi, apukielenä tarvittaessa englanti. Oppikirja: Bessonoff
– Hämäläinen: Aletaan ja jatketaan! , kpl
1–16. Harjoituskirja: Bessonoff – Hämäläinen: Harjoitellaan! . 95 euroa (no discount admitted)
Opettaja: Maarit Halme, FM
124710K
Suomi, intensiivi II A1.3
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(48 t) 12.1. – 12.4.(ei 24.3.),
ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti ja To 18.40 – 20.10
Jos osaat jo jonkin verran suomea, tämä
kurssi sopii sinulle. Tehdään paljon muoto-,
sanasto- ja kommunikatiivisia harjoituksia
ja edetään melko nopeasti. Tule oppimaan
uutta tai kertaamaan! Oppikirja: Bessonoff – Hämäläinen: Aletaan ja jatketaan! ,
kpl 17–28. Harjoituskirja: Bessonoff – Hämäläinen: Harjoitellaan!.
95 euroa (ei alennuksia)
Opettaja: Maarit Halme, FM
Tutustutaan kielen rakenteeseen aivan alkeista lähtien. Samalla opitaan luonnollis29
Kielet
Swahili
Tsekki
125005K
125605K
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 13.1. – 6.4., ilmoittautuminen viim. 5.1.
Ke 17.00 – 18.30
Kurssi on jatkoa syksyllä alkaneelle swahilin alkeiskurssille. Tavoitteena on oppia
ymmärtämään ja käyttämään yksinkertaista kirjallista ja suullista swahilia. Jatketaan
tutustumista swahilin kielen rakenteisiin ja
harjoitellaan kielen käyttöä arkipäivän tilanteissa. Oppikirja: Aunio: Mambo vipi?
Swahilin kielen alkeisoppikirja, kpl 5–.
68 euroa
Opettaja: Anna-Riitta Niemelä, HuK
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 13.1. – 6.4., ilmoittautuminen viim. 5.1.
Ke 17.00 – 18.30
Jatkoa syksyllä 2015 alkaneelle peruskurssille. Soveltuu myös kertaajille sekä
intensiiviseen opiskeluun valmiille vastaalkajille. Kerrataan kevään aikana syyslukukaudella opiskeltua peruskielioppia ja
syvennetään sen käyttöä vaativampien
harjoitusten avulla. Opiskellaan arkielämään ja matkailuun liittyvää sanastoa ja
perehdytään vaativampiin kielioppiasioihin. Painopiste puheen ja tekstin tuottamisessa ja ymmärtämisessä. Oppikirja: Helena Lehecková: Tsekkiä suomalaisille 1 ja
opettajan oma materiaali.
68 euroa
Opettaja: Sirpa Seppälä, HuK
Swahili, alkeiden jatko A1.1
125012K
Swahili II A1.2–A1.3
30
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 13.1. – 6.4., ilmoittautuminen viim. 5.1.
Ke 18.40 – 20.10
Sopii alkeiskurssin käyneille tai muutoin
vastaavat tiedot hankkineille. Kurssilla
jatketaan swahilin peruskielioppiin tutustumista ja laajennetaan kielen suullisia ja
kirjallisia käyttötaitoja. Oppikirja: Aunio:
Mambo vipi? Swahilin kielen alkeisoppikirja, kpl 9–.
68 euroa
Opettaja: Anna-Riitta Niemelä, HuK
Tsekki alkeiden jatko A1.1
125610K
Tsekki II A2.1
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 13.1. – 6.4., ilmoittautuminen viim. 5.1.
Ke 18.40 – 20.10
Soveltuu 1–2 vuotta kieltä opiskelleille
sekä edistyneille kertaajille. Aktivoidaan
ja syvennetään sanaston ja kieliopin osaamista runsaiden puhe-, luku- ja kirjoitus-
harjoitusten avulla sekä perehdytään vaativampiin kielioppiasioihin. Painopiste ymmärtämisen ja ymmärretyksi tulemisen kehittämisessä. Oppikirja: Helena Lehecková:
Tsekkiä suomalaisille 1 ja 2 sekä opettajan
oma materiaali.
68 euroa
Opettaja: Sirpa Seppälä, HuK
125620K
Tsekki IV B2.1
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 14.1. – 14.4., ilmoittautuminen viim. 6.1.
To 17.00 – 18.30
Soveltuu noin 3 vuotta kieltä opiskelleille.
Syvennetään kielitaitoa jo melko edistyneen tason puhe, teksti- ja kirjoitusharjoitusten avulla. Painopiste on puhutun ja kirjoitetun kielen tuottamisen ja ymmärtämisen aktivoimisessa ja kehittämisessä. Oppikirja: Helena Lehecková: Tsekkiä suomalaisille 2 ja opettajan oma materiaali.
68 euroa
Opettaja: Sirpa Seppälä, HuK
Kielet
Turkki
Venäjä
Viro
125905K
126210K
126510K
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 12.1. – 5.4., ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 17.00 – 18.30
Tutustutaan turkin kieleen ja turkkilaiseen
kulttuuriin ja opetellaan kielen perusra˘
kenteita. Oppikirja: Türkçe Ögrenelim
I,
kpl 4–7.
68 euroa
Opettaja: Engin Uludamar, HuK
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 14.1. – 14.4., ilmoittautuminen viim. 6.1.
To 17.00 – 18.30
Sopii noin 1,5 vuotta kieltä opiskelleille.
Kehitetään kielen puhumisen ja ymmärtämisen sujuvuutta sekä sanaston ja rakenteiden hallintaa. Oppikirja: Alestalo: Kafe
Piter 1 tekstikirja ja harjoituskirja, kpl 9–.
68 euroa
Opettaja: Ljubov Loginova, FM
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 12.1. – 5.4., ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 17.00 – 18.30
Sopii noin pari vuotta viroa opiskelleille.
Syvennetään kielen hallintaa tekstien ja puheharjoitusten avulla unohtamatta kielioppia ja tapakulttuuria. Helppoa keskustelua.
Oppikirja: Renate Pajusalu: Keelesild, kpl
7–10.
68 euroa
Opettaja: Irja Tiits, FM
Turkki alkeiden jatko A1.1
125910K
Turkki II A1.2
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 12.1. – 5.4., ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 18.40 – 20.10
˘
Oppikirja: Türkçe Ögrenelim
I, kpl 10–14.
68 euroa
Opettaja: Engin Uludamar, HuK
125925K
Turkki IV B1.1
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 13.1. – 6.4., ilmoittautuminen viim. 5.1.
Ke 17.00 – 18.30
˘
Oppikirja: Türkçe Ögrenelim
II, kpl 12–14.
68 euroa
Opettaja: Engin Uludamar, HuK
Venäjä II A1.2
126215K
Venäjä III A2.1
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 14.1. – 14.4., ilmoittautuminen viim. 6.1.
To 18.40 – 20.10
Sopii noin kaksi–2,5 vuotta kieltä opiskelleille. Jatkokurssi, jolla syvennetään venäjän kielen osaamista, puhumista ja ymmärtämistä. Oppikirja: Alestalo: Kafe Piter
1, kpl 13–, tekstikirja ja harjoituskirja.
68 euroa
Opettaja: Ljubov Loginova, FM
Viro III A2
126520K
Viro V B2
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(24 t) 12.1. – 5.4., ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 18.40 – 20.10
Sopii muutaman vuoden viroa opiskelleille.
Syvennetään kielen hallintaa tekstien ja puheharjoitusten avulla unohtamatta kielioppia ja tapakulttuuria. Laajennetaan sanavarastoa, tehdään puhe- ja kielioppiharjoituksia. Keskustelua ja maan tapakulttuuria.
Oppikirja: Mare Muhonen: Lõunatuul 2.
Viroa aktiivisesti, kpl 11–13.
68 euroa
Opettaja: Irja Tiits, FM
31
Kulttuuri ja yhteiskunta
Kulttuuri ja yhteiskunta
Kurssipaikka on mainittu
kunkin kurssin kohdalla.
130245K
Novellia kirjoittamaan
Paikka: SOPU-tila, Kinaporinkatu 2 C,
sisäpiha, porttikäytävän summeri - SOPU
(16 t) 11.1. – 14.3. (ei 25.1.),
ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma 17.00 – 18.30
Opiskellaan novellin draamallisen kaaren
rakentamista, henkilöhahmojen luomista
ja dialogin kirjoittamista. Teorian ohella
tehdään käytännön kirjoitusharjoituksia.
Jokainen osallistuja saa myös henkilökohtaisen palautteen. 60 euroa
Meritta Koivisto,
kirjailija ja elokuvakäsikirjoittaja
130250K
Kulttuurikerho
32
Paikka: Sandels, Välskärinkatu 4
(14 t) 20.1. – 13.4., ilmoittautuminen viim. 12.1.
Ke 14.15 – 15.45
Keskiviikon kulttuurikerho syventyy ajankohtaiseen kirjallisuuteen, vie kauden kiinnostavimpiin teatteriesityksiin ja näyttelyihin sekä erilaisiin kulttuurinystävää houkutteleviin kohteisiin. 20.1.
3.2.
17.2.
2.3. 16.3.
30.3.
13.4. Seija Ahavan novellikokoelma
Taivaalta tippuvat asiat
Kiasman teatteri
Jalostamo-kollektiivi esittää:
Tuhon enkeli
Ateneum
Auguste Rodin -näyttely
Kirsti Ellilän teos
Tuntemattomat
Kansallisarkisto
opastettu kierros
Teatteri
(yhdessä valittava esitys)
Markku Pääskysen teos
Sielut 42 euroa (ei alennuksia) + pääsymaksut,
opastukset näyttelyissä, teatterit ja retket
Opettaja: Marianna Stolbow, FM
Kulttuuri ja yhteiskunta
130260K
Klassikkoklubi
Paikka: Sandels, Välskärinkatu 4
(8 t) 11.1., 1.2., 7.3. ja 4.4.,
ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma 12.00 – 13.30
Pelottaako Proust, hirvittääkö Hemingway,
kauhistuttaako Kafka? Kahlaa kanssamme
kuukauden kirjallisuusklassikko. Tartumme
kerran kuussa kirjallisuudenhistorian merkkiteoksiin.
11.1.
1.2.
7.3.
4.4.
Fjodor Dostojevski:
Karamazovin veljekset
(Martti Anhavan suomennos)
Sylvia Plath:
Lasikellon alla Doris Lessing:
Viides lapsi
Aleksis Kivi:
Seitsemän veljestä
25 euroa (ei alennuksia)
Opettaja: Marianna Stolbow, FM
Uutta
130268K
Kuun vaikutus pihalla,
puutarhassa ja kodinhoidossa
Paikka: Sandels, Välskärinkatu 4
(8 t) 14.2. ja 6.3.,
ilmoittautuminen viim. 6.2.
Su 12.00 – 15.00
Tule oppimaan kuinka voit helpottaa kodinhoitoasi ja saat vihermaailmasi kukoistamaan kuun avulla! Saat kansanperinteeseen pohjautuvaa käytännönläheistä oppia kuun vaikutuksesta puutarhan, pihan
ja kodin hoitoon. Tutustutaan myös Kuukalenteriin, jota voi käyttää apuvälineenä
esimerkiksi istutussuunnitelmien ajoittamisessa. Kuukalenterin voi ostaa opettajalta hintaan 22 euroa. Mukaan tarvitset
muistiinpanovälineet.
30 euroa
Opettaja: Ritva Nevalainen,
sairaan- ja terveydenhoitaja (AMK),
kiinalaisen lääketieteen terapeutti, kuubloggari
130265K
Onko tämä muka taidetta?
Paikka: Sandels, Välskärinkatu 4
(4 t) 24.1, ilmoittautuminen viim. 16.1.
Su 12.00 – 15.00
Mikä nykytaiteessa ärsyttää ja miksi? Miten saisin nykytaiteesta enemmän irti ja
ymmärtäisin, mitä taiteilijat haluavat sanoa. Yksi nykytaiteeseen liittyvistä suurista kysymyksistä on myös taiteen, taitavuuden ja käsityön välinen raja, joka on
veteen piirretty viiva. Jokainen taide on
omana aikanaan ollut nykytaidetta ja aina
nykytaidetta on pilkattu. Miksi?
20 euroa (ei alennuksia)
Luennoitsija: Liisa Väisänen, FT
130267K
Missä symboleja voi nähdä
arkielämässä?
Paikka: Sandels, Välskärinkatu 4
(4 t) 13.2., ilmoittautuminen viim. 5.2.
La 11.00 – 14.00
Symboleja on kaikkialla. Tunnistammeko
niitä ollenkaan? Käytämme symboleja ruo33
Kulttuuri ja yhteiskunta
kapöydissä, liikennemerkeissä, tatuoinneissa, käsimerkeissä, urheilukentillä,
maiden lipuissa, itseasiassa kaikkialla.
Jos ajat Toyotaa tai Volvoa, niin minkä
merkin alla kuljet? Jos näytät keskisormea
tai peukkua ylöspäin, mitä se kertoo? Miksi croissant on nousevan kuunsirpin mallinen ja joulupuurosta etsitään mantelia?
Tietääkö moottoripyöräkerholainen ajavansa Aatamin hauta -tunnus nahkatakissaan? Tule ja hämmästy!
20 euroa (ei alennuksia)
Luennoitsija: Liisa Väisänen, FT
34
Ruokakulttuuri
Ilmaisutaito
810110K
AiKa-teatteri
Kiinalainen tee ja teekulttuuri
Paikka: Sandels, Välskärinkatu 4
(5 t) 6.2., ilmoittautuminen viim. 29.1.
La 11.00 – 14.45
Saadaan tietoa teestä, kiinalaisesta teekulttuurista, teen terveydellisistä vaikutuksista sekä teen hauduttamisesta ja nauttimisesta. Tutustutaan erilaisiin teelaatuihin
esim. vihreän, oolongin, jasmiinin, punaisen, valkoisen, keltaisen ja pu’er teen laatuihin. Päästään rentoutumaan ja nauttimaan teehetkestä kulttuurin ja harmonian
parissa arkipäivän kiireiden keskellä. Materiaalimaksu 5 euroa maksetaan suoraan
opettajalle, varaa mukaan tasaraha. Maksu
sisältää maisteltavan teen sekä pieniä kiinalaisia makupaloja.
20 euroa (ei alennuksia),
materiaalimaksu ei sisälly kurssin hintaan
Opettaja: Tao Lin, kirjailija
AiKa-teatteri toimii Helsingin aikuisopiston
tiloissa Töölöntullinkatu 8.
Lisää tietoa tulevasta teatterikaudesta
www.aikateatteri.fi
Tiedustelut [email protected]
elämäntaito ja terveys
Elämäntaito ja terveys
Kurssipaikka on mainittu
kunkin kurssin kohdalla.
Elämäntaito
Mindfulness
Mindfulness-menetelmä koostuu erilaisista
meditaatioista, joissa huomio kiinnitetään
nykyhetken kokemukseen hyväksyen kokemus sellaisena kuin se on, ilman arvostelua. Kurssilla tutustutaan mindfulnessin
filosofiaan ja erilaisiin harjoituksiin. Mindfulnessin avulla voit syventää itsetuntemustasi sekä oppia stressinhallintaa ja
rentoutumista.
Mindfulness-meditaatio,
alkeet
Sopii niille, jotka eivät ole harjoittaneet
mindfulness-meditaatiota aikaisemmin.
Tutustutaan menetelmään tekemällä erilaisia lyhyitä meditaatioharjoituksia, jotka
tukevat osallistujan kykyä olla läsnä tässä
hetkessä. Mukaan vaatteet, joissa on mukava liikkua.
219822K
Mindfulness-meditaatio,
alkeet A
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(8 t) 12.1. – 16.2., ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 17.00 – 18.00
36 euroa
219823K
Mindfulness-meditaatio,
alkeet B
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(8 t) 1.3. – 5.4., ilmoittautuminen viim. 22.2.
Ti 17.00 – 18.00
36 euroa
219826K
Mindfulness-meditaatioryhmä
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(12 t) 12.1. – 5.4., ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 18.15 – 19.00
Ryhmä sopii alkeiskurssin käyneille tai niille,
jotka ovat harjoittaneet mindfulness-meditaatiota aikaisemmin. Joka tapaamisella
35
elämäntaito ja terveys
keskitytään eri teemaan, joka esitellään
lyhyesti ennen 20–30 minuutin meditaatiota. Harjoitus syventää aiemmin opittua.
54 euroa
Uutta
219827K
Hyvän olon silmukoita
Paikka: Sandels, Välskärinkatu 4
(4 t) 30.1., ilmoittautuminen viim. 22.1.
La 10.00 – 13.00
Harjoitellaan neulomisen kautta läsnäolon
taitoa, nykyhetkeen asettumista. Meditatiivinen hyvän olon neulonta sopii sekä
neulonnan perusasiat hallitsevalle neulojalle sekä ensi kosketukseksi silmukoiden
luomiseen. Käsillä tekemisen toistuva liike
auttaa keskittymään, antaa voimia arjen
keskelle rentoutus- ja stressin hallintakeinona. Voit tuoda jämälankasi yhteiseen
käyttöön ja tutustua niiden hyödyntämiseen. Huollamme yksinkertaisin lempein
liikkein neulojan kehoa käsillä tekemisen
päätteeksi. Ota mukaan lankaa, lankaan
sopivat puikot tai keskeneräinen työ.
20 euroa (ei alennuksia)
Opettaja: Helena Mörsky,
KM, tekstiilityönopettaja, jooganopettaja
36
Tukea erotilanteessa
koko perheelle!
Terveys
Vastuu lapsesta jatkuu vaikka parisuhde
päättyykin. Eron jälkeinen oma ja yhteinen vanhemmuus asettaa eroavat puolisot suuren haasteen eteen. On tärkeää,
että erokriisiä läpikäyville ja erovanhemmuuden kysymyksiä pohtiville on tarjolla tukea ja palveluja. Ensi- ja turvakotien
liiton Neuvokeskus tarjoaa tietoa ja vertaistukea eronneille ja eroa pohtiville vanhemmille. Sieltä löytyy ryhmiä myös lapsille ja nuorille. Toiminnan päämääränä
on lapsen aseman turvaaminen ja lapsen
menetysten vähentäminen vanhempien
erossa.
Lisätietoa Neuvokeskuksen toiminnasta
www.neuvokeskus.fi
Intialainen päähieronta
kotikäyttöön
219854K
Paikka: Kuntokeidas Sandels,
Välskärinkatu 4 B (ovisummeri)
(8 t) 2. – 3.4., ilmoittautuminen viim. 25.3.
La ja Su 11.00 – 14.00
Opetellaan vanhaan intialaiseen perinteeseen pohjautuvaa rentouttavaa ja lempeää hierontaa. Käsitellään eri hierontaottein hartiat, niska, pää ja kasvot. Hieronta voi helpottaa lihasjännityksiä, parantaa aineenvaihduntaa ja verenkiertoa.
Kurssille voi tulla yksin tai parin kanssa.
Ei suositella epileptikoille tai jos hoitoalueella on ihottumaa.
32 euroa / hlö (ei alennuksia)
Opettaja: Taina Virtanen
219870K
Alexander-tekniikka
Paikka: Kuntokeidas Sandels,
Välskärinkatu 4 B (ovisummeri)
(13 t) 19. – 20.3., ilmoittautuminen viim. 11.3.
La ja Su 10.00 – 15.15
Alexander-tekniikka on menetelmä, jonka
avulla voi havaita ajattelun ja toiminnan
välisiä yhteyksiä. Opetellaan antamaan
keholle uudenlaisia viestejä, jotka vapaut-
apua ammattiin
tavat lihasjännityksistä. Tunnilla kouluttaja ohjaa käsillään oppilaan lihaksistoa parempaan tasapainoon. Kurssilla tutkitaan istumista, liikkumista,
äänenkäyttöä, instrumentin soittamista ja muita jokapäiväisiä tai harrastuksiin liittyviä toimintoja. Päälle lämpimät
ja mukavat vaatteet.
95 euroa
Opettaja: Vertti Pöllänen,
Alexander-tekniikan opettaja, STAT
apua ammattiin
310025K
610130K
Hygieniapassi
Lääkelupakoulutus
Paikka: Sandels, Välskärinkatu 4
(6 t) 11.3., ilmoittautuminen viim. 3.3.
Pe 11.30 – 17.30
Elintarvikehuoneistoissa (kaupat, kahviot,
ravintolat, sairaala- ja koulukeittiöt, torikahviot) työskenteleviltä vaaditaan elintarvikehygienistä osaamista. Jokaisella pakkaamattomia, helposti pilaantuvia
elintarvikkeita käsittelevällä työntekijällä
tulee olla hygieniaosaamistodistus eli hygieniapassi. Kurssilla opiskellaan elintarvikehygieniaa, erityisesti virallisen testin
aihealueita ja suoritetaan EVIRAn kirjallinen testi. Testin läpäisseet saavat EVIRAn
todistuksen. Testissä tulee olla mukana virallinen henkilöllisyystodistus. Koko testijärjestelmästä löytyy tietoa www.hygos.fi.
Oppimateriaaliin tulee tutustua etukäteen.
Sopiva materiaali on esimerkiksi Elintarvikehygienian perusteet 2012 (16 euroa),
jonka voi tilata www.sefo-konsultointi.fi tai
puh. (09) 726 0270.
119 euroa (ei alennuksia),
sisältää opetuksen ja testimaksun 22 euroa
Opettaja: Marja Laukkanen, DI
Ilmoittautuminen 7.12. alkaen
Kalliolan kansalaisopiston toimistoon
(Elimäenkatu 26), puh. 010 279 5080.
Ilmoittautumisaika päättyy 25.1.
Ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen
saat sähköpostitse käyttäjätunnuksen
ja salasanan, jotka ovat voimassa kolme
kuukautta siitä kun tunnukset on lähetetty ProEdusta. Verkkokoulutuksella ei
ole aloituspäivämäärää, joten opiskelun
voi aloittaa milloin itselle parhaiten sopii,
mutta ProEdun verkko-oppimisympäristö
sulkeutuu kolmen kuukauden kuluttua siitä kun tunnukset on lähetetty. Lääkelupakoulutus soveltuu erinomaisesti lääkelupaan valmentavaksi koulutukseksi lääkehoitoon kouluttamattomille henkilöille. Se
soveltuu myös lääkehoidon perusteiden
kertaukseen koko sosiaali- ja terveydenhuollon hoitohenkilökunnalle, opiskelijoille
ja alalle pyrkiville. Edelleen koulutus sopii
sairaanhoitajille, lähi- ja perushoitajille lääkehoitosuunnitelman vaatimusten mukaan
37
senioritalo sandels
lääkelupien uusimisen teoriakoulutukseksi.
Opiskelu verkko-oppimisympäristössä on helppoa ja käy kätevästi ajasta
ja paikasta riippumatta. Tarvitset vain
oman sähköpostiosoitteen ja käyttöösi
tietokoneen ja internetyhteyden. Ilmoittautumisen jälkeen saat sähköpostitse
käyttäjätunnuksen ja salasanan. Näillä
tunnuksilla pääset kirjautumaan oppimisympäristöön.
Verkkokoulutukseen kuuluu tentti,
jonka tentin valvoja avaa opiskelijalle.
Ennen kuin ilmoittaudut kurssille sovi
työpaikkasi esimiehen kanssa, kuka on
tentinvalvojasi. Ilmoittautuessasi kurssille ilmoita myös tentinvalvojan nimi ja
sähköpostiosoite.
Hyväksytystä suorituksesta opiskelija saa todistuksen (todistus tulostetaan verkkoympäristöstä). Tenttikertoja on useita. Tentinvalvojan salasana
toimitetaan tentinvalvojan sähköpostiosoitteeseen.
132 euroa (ei alennuksia)
Koulutuksen sisällön ovat laatineet
Alli Puirava, lääkehuollon lehtori,
farmaseutti, LuK, näyttötutkintomestari ja
Pauli Puirava, farmaseutti,
LHKA-erityispätevyys
tapahtuu
senioritalo sandelsissa
Senioritalo Sandels, Välskärinkatu 4
(Töölöntorilta ylös Sandelsinkatua
ja vasemmalle Välskärinkadulle)
Tietoiskut
Tervetuloa kuuntelemaan
maksuttomia tietoiskuja!
340130K
Internet-palvelut
4.2. To 10.00 – 10.30
340131K
Windows10 10.3. To 10.00 – 10.30
340132K
Perustiedot kuvien ja tiedostojen
siirtämiseen ja tallentamiseen 7.4. To 10.00 – 10.30
Mittauta verenpaineesi
14.1. – 26.5. To 10.00 – 12.00
Terveydenhoitaja
mittaa verenpaineen sekä
antaa liikunta- ja ravintovinkkejä.
Maksuton, ei ennakkoilmoittautumista
38
senioritalo sandels
Minulleko älykännykkä?
340155K
Hankkisinko älykännykän? Mitä sillä tekisin? Perustietoa, vinkkejä ja esimerkkejä
erilaisista älykännykän sovelluksista. Tule
innostumaan ja katsomaan erityisesti Lumian esimerkein havainnollistettua esitystä.
Paikka: Sandels, Välskärinkatu 4
(Töölöntorilta ylös Sandelsinkatua
ja vasemmalle Välskärinkadulle)
3.3. To 13.00 – 15.00 Maksuttomia, ei ennakkoilmoittautumista
Opettaja: Lea Grönlund,
kännykkäopastuksen koordinaattori,
Enter ry, Ikäihmisten tietotekniikkayhdistys
340150K
Minulleko älykännykkä? A
Paikka: Sandels, Välskärinkatu 4
(Töölöntorilta ylös Sandelsinkatua
ja vasemmalle Välskärinkadulle)
28.1. To 13.00 – 15.00 Minulleko älykännykkä? B
340160K
Minulleko älykännykkä? C
Paikka: Sandels, Välskärinkatu 4
(Töölöntorilta ylös Sandelsinkatua
ja vasemmalle Välskärinkadulle)
7.4. To 13.00 – 15.00 340165K
Minulleko älykännykkä? D
Paikka: Sandels, Välskärinkatu 4
(Töölöntorilta ylös Sandelsinkatua
ja vasemmalle Välskärinkadulle)
12.5. To 13.00 – 15.00 Ohjattua
tietotekniikkaopastusta
Tietokoneissa on käyttöjärjestelmä Windows 8
11.1. – 26.5.
Ma ja To 10.00 – 12.00
Tule harjoittelemaan tietotekniikan käyttöä!
Opastus on vapaaehtoistoimintaa, jota tekevät vertaisopastajat, tuutorit. He opastavat taitojensa mukaan tietotekniikkaan
liittyvissä asioissa. Voit tulla opettelemaan
opastajan tuella internetin, sähköpostin
tai pankkipalvelujen käyttöä, tietoturvaasioita tai muuta tietotekniikkaan liittyvää.
Voit harjoitella luokan pöytäkoneilla tai ottaa oman kannettavan koneen mukaan.
Opastamme myös kännyköiden ja tablettien käyttöön liittyvissä asioissa. Voimme
auttaa laitteiden käyttöönotossa. Harjoittelu on maksutonta eikä tarvitse ilmoittautua. Pistäydy vaikka tutustumassa!
39
kuvataiteet ja muotoilu
Kuvataiteet ja muotoilu
Kurssipaikka on mainittu
kunkin kurssin kohdalla.
Kalligrafia
Uutta
110290K
Kalligrafia, italic-tyyli
Paikka: Diakoniaopisto, Alppikatu 2 A
(22 t) 14.1. – 7.4. (ei 24.3.),
ilmoittautuminen viim. 6.1.
To 17.00 – 18.30
Kurssi sopii sekä vasta-alkajille että myös
kalligrafiaa aiemmin harrastajalle. Kurssilla käydään läpi italicin pien- ja suuraakkoset. Harjoituksia on paljon: sommitteluja, rytmiharjoituksia ja italicin variaatioita.
Ota mukaan irtoteriä (Mitchell tai Brause),
musteita ja guasseja, jotka sopivat erityisen hyvin tekstaukseen. 70 euroa
Opettaja: Kaisa-Leena Tunkkari, kalligrafi
40
Uutta
110295K
Rustica-aakkoset
Paikka: SOPU-tila, Kinaporinkatu 2 C,
sisäpiha, porttikäytävän ovisummeri – SOPU.
(15 t) 23. – 24.1., ilmoittautuminen viim. 15.1.
La ja Su 10.00 – 16.00
Sopii kalligrafiaa aiemmin harrastaneille,
joille terän käyttö on tuttua. Tutustutaan
400–600 -lukujen kirjoituksen huipputyyliin ja sen varioimiseen omissa töissä. Ota
mukaan kalligrafiavälineet eli tasaterät,
musteiksi guassit, muut musteet ja värit
sekä papereita (harjoituspaperia ja valmiiseen työhön soveltuvaa paperia).
70 euroa
Opettaja: Kaisa-Leena Tunkkari, kalligrafi
110296K
Loistavat lombardit
Paikka: Sandels, Välskärinkatu 4
(7 t) 16.4., ilmoittautuminen viim. 8.4.
La 10.00 – 16.00
Kurssi sopii kaikille kalligrafiasta kiinnostuneille. Perehdytään lombardisten suuraakkosten perusteisiin ja koristellaan aakkosia eri tavoin. Historiallisesti lombardit
kuvataiteet ja muotoilu
asettuivat Italiaan 500-luvulla ja ”turmelivat” roomalaisen kirjaimiston runsasmuotoisella kirjoitustyylillään. Lombardiset
suuraakkoset kuuluvat kalligrafiassa piirrettyihin kirjaimiin ja niitä käytetään alkukirjaimina, monogrammeina ja taiteellisina efekteinä. Mukaan tarvitset paperia,
lyijykynän, kumin, ohuen hius- tai kaunokirjoitusterän, kynänvarren, mustetta tai
guassia, ohuen siveltimen ja vesiastian.
Väreiksi käyvät akvarellit, värikynät, eriväriset musteet ja tussitkin. Monisteessa on
kirjainten historiaa sekä vanhoja että uudenaikaisia esimerkkejä. Monistemaksu 5
euroa maksetaan suoraan opettajalle.
35 euroa
Opettaja: Vuokko Koho, kalligrafi
Uutta
110297K
Outoja muotoja
Paikka: Sandels, Välskärinkatu 4
(15 t) 19. – 20.3., ilmoittautuminen viim. 11.3.
La ja Su 10.00 – 16.00
Soveltavan kalligrafian kurssi, joten perustiedot kalligrafisista kirjainmuodoista tarvitaan. Sanakirjan mukaan outo tarkoittaa
epätavallista, omituista, jopa kummallista.
Kirjainten ei aina tarvitse olla täydellisiä
ollakseen kauniita, myös outous on viehättävää. Viikonlopun aikana luodaan kirjaimille uusia muotoja, joissa yhdistyvät
Alberto Giacomettin veistosten lumoava
epäsuhtaisuus, Matissen voimakkaat värit
sekä hiusterällä tehdyt ohuet Zentanglekuviot. Oudot muodot toteutetaan käyttämällä erilaisia kalligrafiavälineitä, voimakkaita akryylimusteita sekä öljypastelliliituja. Mukaan tarvitset omat kalligrafiavälineet, hiusterän, öljypastelliliidut (jos on),
mustetta, erivärisiä akryylimusteita (esim.
Liquitexin Acrylic Ink), siveltimiä, 1–2 vesikippoa, hyvää 250–300 g vahvuista akvarellipaperia (sileähköä), 1–2 värillistä kartonkia, suihkepullon ja taulusienen.
70 euroa
Opettaja: Terhi Hursti,
kalligrafi, kuvataiteilija AMK
Maalaus
ja piirustus
110301K
Kuvataiteen tekniikat,
löydä omasi!
Paikka: Diakoniaopisto, Alppikatu 2 A
(32 t) 11.1. – 11.4., ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma 17.00 – 19.00
Sopii aloittelijoille sekä kaikentasoisille kuvataiteen harrastajille, jotka haluavat madaltaa kuvantekemisen kynnystä ja löytää
itselleen uusia ilmaisutapoja ja -välineitä.
Teemallisen työskentelyn kautta tutustutaan tekniikoihin ja taidemateriaaleihin,
kuten peiteväreihin, akryylimaaleihin, hiileen, liituihin ja kollaasitekniikoihin. Omia
tarvikkeita ei tarvita.
142 euroa
(sisältää 24 euron materiaalimaksun)
Opettaja: Mari Lindfors, kuvataideopettaja TaM
41
kuvataiteet ja muotoilu
110320K
42
110325K
Ikonimaalaus
Maalaus
Paikka: Diakoniaopisto, Alppikatu 2 A
(40 t) 12.1. – 22.3., ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 17.00 – 20.00
Sopii ensisijaisesti ikonimaalausta aiemmin harrastaneille, mutta jos tilaa on,
myös vasta-alkajat voivat osallistua. Opinnot on jaettu 10 eri osa-alueeseen, joiden
aikana käydään läpi teoriaa ja käytännön
ikonimaalauksen keskeisimmät perusteet.
Kurssilla noudatetaan ortodoksisen kirkon
traditiota ja esikuvina käytetään keskiaikaisia venäläisiä ikoneita. Kurssi perustuu pääsääntöisesti Suomen Ikonimaalarit ry:n kehittämään perusopinto-ohjelmaan. Myös muita harjoituksia voidaan
tehdä. Kukin jakso sisältää noin 40 tuntia.
Kokonaisuudessaan perusopinto-ohjelma
kestää noin 4–5 vuotta opiskelutahdista
riippuen. Halutessasi voit opiskella yhden
lukukauden tai suorittaa koko ohjelman.
Ota mukaan ensimmäiselle kerralle muistiinpanovälineet.
82 euroa
Opettaja: Helena Hirvonen, ikonimaalari
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(32 t) 11.1. – 11.4., ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma 14.00 – 16.00
Maalauskurssi aloitteleville ja jo maalausta harrastaneille. Välineinä vesiliukoiset
värit. Tutkitaan sommittelullisten ja väriopillisten asioiden vaikutusta kuvassa. Kokeillaan erilaisia maalaustekniikoita, myös
sekatekniikkaa. Aiheina ihmiset, luonto,
mielialat, valo ja mallista maalaaminen.
Kurssiin voidaan sovittaessa sisällyttää
näyttelykäynti. Ota ensimmäiselle kerralle paperia ja lyijykynä, muista tarvittavista
välineistä tietoa kurssin alussa.
75 euroa
Opettaja: Liisa Leskinen, kuvataiteen opettaja
110330K
Akvarellimaalausta senioreille
Paikka: Sandels, Välskärinkatu 4
(32 t) 13.1. – 6.4., ilmoittautuminen viim. 5.1.
Ke 12.00 – 14.00
Soveltuu kuvataiteista kiinnostuneille senioreille. Maalataan vesiväreillä esimerkiksi
asetelmia, henkilökuvia ja muistoja elämän
varrelta. Myös osallistujien omia ideoita
käytetään aiheiden valinnassa. Kurssiin
sisältyy näyttelyvierailu. Ota ensimmäiselle kerralle mukaan vesivärit, vesiväri-
sivellin, akvarellipaperia (koko A3) ja vesikupit.
65 euroa (ei alennuksia)
Opettaja: Mari Lindfors, kuvataideopettaja TaM
110350K
Taidekurssi vaikeavammaisille
nuorille ja aikuisille
Paikka: Ryhmäkoti Jatko,
Eliel Saarisen tie 15 A 1
(13 t) 18.1. – 14.3., ilmoittautuminen viim. 10.1.
Joka toinen Ma 15.45 – 17.45
Väriä, kuvia ja yhdessäoloa. Taiteen tekemistä eri tekniikoin. Liikuntavammaisille nuorille ja aikuisille suunnattu ryhmä.
Opiskelijalla tulee olla mukana oma avustaja. Materiaalimaksu 15 euroa maksetaan
opettajalle.
Maksuton
Opettaja: Liisa Hilasvuori, KuM
110360K
Maanantaipiirtäjät
Paikka: Sandels, Välskärinkatu 4
(32 t) 11.1. – 11.4., ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma 13.45 – 15.45
Soveltuu aloittelijoille ja kaiken tasoisille kuvataiteen harrastajille, jotka haluavat
kehittää piirustustaitoaan rennossa ilmapiirissä keskellä päivää. Kurssilla voi kokeilla eri kuvantekemisen tekniikoita, ku-
kuvataiteet ja muotoilu
ten lyijykyniä, hiiltä ja kuivapastelleja, tai
keskittyä jonkin tietyn tekniikan harjaannuttamiseen. Piirretään esimerkiksi asetelmia, maisemia ja taidehistoriaan pohjautuvia aiheita, myös osallistujien omat
aiheet ovat tervetulleita. Kurssiin sisältyy
näyttelykäynti. Ota ensimmäiselle kerralle
mukaan ainakin piirustuspaperia (A4/A3)
ja lyijykyniä tai värikyniä. Opettaja ohjeistaa muiden taidetarvikkeiden hankinnassa
ensimmäisellä kurssikerralla.
75 euroa
Opettaja: Mari Lindfors, kuvataideopettaja TaM
Muotoilu
110375K
Posliinimaalaus ja -koristelu
Paikka: Meder, Fredrikinkatu 30
(32 t) 11.1. – 11.4., ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma 17.15 – 19.15
Suunnattu posliinimaalausta jo aiemmin
harrastaneille, mutta myös vasta-alkajat
ovat tervetulleita. Kokeillaan, ideoidaan ja
luodaan uutta myös muilla kuin perinteisillä posliininmaalaus- ja koristelutavoilla.
Tutustutaan lisäksi posliininmaalauksen
teoriaan, sommitteluun ja värien käyttöön.
75 euroa,
materiaalimaksu ei sisälly kurssin hintaan.
Lisäksi polttomaksu 10 euroa kuukausi.
Opettaja: Heli Lehti, posliinikoristaja
Kuvanveisto
110500K
Kuvanveiston alkeet
Paikka: Runeberginkatu 42
(48 t) 12.1. – 5.4., ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 17.00 – 20.00
Tutustutaan keraamisen kuvanveiston alkeisiin, muovaillaan sekä rakennetaan töitä mallikappaleen mukaan ja ilman mallia. Materiaalimaksu 14 euroa maksetaan
opettajalle ensimmäisellä kerralla.
100 euroa,
sisältää polttokustannukset
(väistötilassa poltettavien töiden määrä
on rajoitettu),
materiaalimaksu ei sisälly kurssin hintaan
Opettaja: Alex Suomi, kuvanveistäjä Keramiikka
110505K
Keramiikkapaja
Paikka: Runeberginkatu 42
(24 t) 15.1. – 11.3., ilmoittautuminen viim. 7.1.
Pe 17.15 – 19.30
Sopii mainiosti kaikille, jotka haluavat tulla
kokeilemaan saven kanssa työskentelyä
tai haluavat elvyttää vanhaa harrastustaan. Tutustutaan savityöskentelyyn käsirakentamisen ja saven valamisen eri tekniikoiden kautta. Opitaan saven käsittelyn
perusteet, jotka auttavat kehittelemään
jatkossa omia luovia ideoita.
109 euroa,
sisältää materiaalimaksun 31 euroa
(paketin savea tai valusavea, lasitteet ja
polttokustannukset, väistötilassa poltettavien
töiden määrä rajoitettu)
Opettaja: Sami Rinne, keramiikkamuotoilija
110510K
Keramiikka, jatkotaso
Paikka: Runeberginkatu 42
(48 t) 11.1. – 11.4., ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma 17.30 – 20.30 Ideoidaan esineitä ja harjoitellaan käsinrakentamista, saven valamista, dreijaamista,
kipsityöskentelyä ja muottien valmistusta. Tehdään esimerkiksi espressokuppi.
Opiskellaan myös valua, viimeistelyä, koristelua, lasittamista ja polttoa.
132 euroa,
sisältää materiaalimaksun 31 euroa
(paketin savea tai valumassaa, lasitteet ja
polttokustannukset, väistötilassa poltettavien
töiden määrä rajoitettu)
Opettaja: Sami Rinne, keramiikkamuotoilija
43
kuvataiteet ja muotoilu
110515K
Keramiikka
Paikka: Runeberginkatu 42 (36 t) 13.1. – 6.4., ilmoittautuminen viim. 5.1.
Ke 17.00 – 19.15
Työpajatyyppinen ryhmä keramiikkaa aiemmin harrastaneille. Ohjausta dreijauksessa, muovailussa ja lasituksessa.
78 euroa,
sisältää polttokustannukset
(väistötilassa poltettavien töiden määrä
rajoitettu),
materiaalimaksu ei sisälly kurssin hintaan
Opettaja: Satu Öblom, keraamikko Ikebana
44
Ikebana, japanilainen kukkienasettelutaide, on perinteinen japanilainen taidemuoto, jossa tänä päivänä yhdistyvät perinteet
ja moderni ilmaisu. Sogetsu-ikebana on
melko nuori, maailmanlaajuisesti ja myös
Suomessa laajimmin levinnyt moderni
ikebanatyylisuunta, joka painottaa perusasetelmien harjoittamisen ohella täydellistä vapautta perinteiden painolastista. Opetuksessa käytetään koulukunnan
omia oppikirjoja, joita on neljä. Jokaisessa
oppikirjassa on 20 erilaista asetelmatehtävää. Opiskelijalla on mahdollisuus saada
jokaisen oppikirjan suorittamisesta tutkintotodistus. Sogetsu-harrastuksen aloitta-
minen ei kuitenkaan edellytä oppikirjojen
hankkimista eikä tutkintotodistusten suorittamista. Perusopinnoissa tutustutaan
erilaisten kolmiulotteisten asetelmien luomiseen. Perusasetelmien jälkeen opiskellaan luovia teematehtäviä.
110915K
Ikebana perusteet ja jatko
Soveltuu niin aloittelijoille kuin pitempään
harrastaneille. Perusteet ja jatko sekä jatkoopinnot muodostavat kokonaisuuden, ja
jokainen jakso on erilainen. Opetus etenee kunkin opiskelijan tason mukaan ja jokainen saa henkilökohtaisen opastuksen.
Aloittavat opiskelijat: Opettajalla on maljakoita, pidikkeitä ym. Materiaalin hankintaohje on netissä kurssin lisätietoja -kohdassa. Ota mukaan pienet puutarhasakset.
22 euroa (ei alennuksia),
materiaalimaksu ei sisälly kurssin hintaan
Opettaja: Heidi Wegelius,
Sogetsu-ikebanaopettaja, STA
110910K
Ikebana perusteet ja jatko A
Paikka: SOPU-tila, Kinaporinkatu 2 C,
sisäpiha, porttikäytävän ovisummeri – SOPU.
(6 t) 6.3., ilmoittautuminen viim. 27.2.
Su 10.15 – 14.45
22 euroa (ei alennuksia),
materiaalimaksu ei sisälly kurssin hintaan
Opettaja: Heidi Wegelius,
Sogetsu-ikebanaopettaja, STA
Ikebana perusteet ja jatko B
Paikka: SOPU-tila, Kinaporinkatu 2 C,
sisäpiha, porttikäytävän ovisummeri – SOPU.
(6 t) 13.3, ilmoittautuminen viim. 5.3.
Su 10.15 – 14.45
Ikebana jatko-opinnot
Soveltuu vain ikebanan perustekniikat hallitseville ja jatko-opiskelijoille. Molemmat
jaksot ovat erilaisia. Opetus etenee kunkin
opiskelijan tason mukaan ja jokainen saa
henkilökohtaisen opastuksen.
110920K
Ikebana jatko-opinnot A
Paikka: SOPU-tila, Kinaporinkatu 2 C,
sisäpiha, porttikäytävän ovisummeri – SOPU.
(6 t) 3.4., ilmoittautuminen viim. 26.3.
Su 10.15 – 14.45
22 euroa (ei alennuksia),
materiaalimaksu ei sisälly kurssin hintaan
Opettaja: Heidi Wegelius,
Sogetsu-ikebanaopettaja, STA
kuvataiteet ja muotoilu
110925K
110935K
Ikebana jatko-opinnot B
Luova ikebana B
Paikka: SOPU-tila, Kinaporinkatu 2 C,
sisäpiha, porttikäytävän ovisummeri – SOPU.
(6 t) 10.4., ilmoittautuminen viim. 2.4.
Su 10.15 – 14.45
Paikka: SOPU-tila, Kinaporinkatu 2 C,
sisäpiha, porttikäytävän ovisummeri – SOPU.
(12 t) 19. – 20.3., ilmoittautuminen viim. 11.3.
La ja Su 10.15 – 14.45
22 euroa (ei alennuksia),
materiaalimaksu ei sisälly kurssin hintaan
Opettaja: Heidi Wegelius,
Sogetsu-ikebanaopettaja, STA
44 euroa,
materiaalimaksu ei sisälly kurssin hintaan
Opettaja: Liisa Nurminen,
Sogetsu-ikebanaopettaja, STA, FM Luova ikebana
Soveltuu erityisesti ikebanan perustekniikat hallitseville ja jatko-opiskelijoille. Opetus etenee opiskelijoiden tason mukaan,
joten vasta-alkajakin voi osallistua. Kaikki
tuovat itse tunnille tarvittavat kukat ja oksat ja muun materiaalin, ellei opettajan
kanssa toisin sovita. Ota mukaan omat
maljakot ja pidikkeet.
110940K
110930K
Luova ikebana C
Paikka: SOPU-tila, Kinaporinkatu 2 C,
sisäpiha, porttikäytävän ovisummeri – SOPU.
(12 t) 16. – 17.4., ilmoittautuminen viim. 8.4.
La ja Su 10.15 – 14.45
44 euroa,
materiaalimaksu ei sisälly kurssin hintaan
Opettaja: Liisa Nurminen,
Sogetsu-ikebanaopettaja, STA, FM Luova ikebana A
Paikka: SOPU-tila, Kinaporinkatu 2 C,
sisäpiha, porttikäytävän ovisummeri – SOPU.
(12 t) 13. – 14.2., ilmoittautuminen viim. 5.2.
La ja Su 10.15 – 14.45
44 euroa,
materiaalimaksu ei sisälly kurssin hintaan
Opettaja: Liisa Nurminen,
Sogetsu-ikebanaopettaja, STA, FM 45
käsityöt ja askartelu
Käsityöt ja askartelu
Kurssipaikka on mainittu
kunkin kurssin kohdalla.
Katso Hyvän olon silmukat s. 36
112420K
Hopeakorutyöpaja
Paikka: Diakoniaopisto,
Alppikatu 2 A
(40 t) 13.1. – 23.3., ilmoittautuminen viim. 5.1.
Ke 17.00 – 20.00 Sopii sekä vasta-alkajille että hopeatöitä
aiemmin harrastaneille. Työpajassa voidaan valmistaa ketjuja tai korunosia hopealangasta ja -levystä. Voidaan myös
kokeilla pieniä juotostöitä ja hopean taontaa. Käytännön tekemisen lisäksi tuntien
aikana on tietoiskuja korunvalmistuksesta. Tarvittaessa työkaluja ja materiaaleja
voi ostaa opettajalta tai voit ottaa mukaasi
omat työkalut, hopealankaa yms.
100 euroa,
materiaalimaksu ei sisälly kurssin hintaan
Opettaja: Leena Vajanto, koruseppä 46
112450K
Puutyöt
Paikka: Helsingin Rudolf Steiner -koulu,
Lehtikuusentie 6
(40 t) 13.1. – 23.3., ilmoittautuminen viim. 5.1.
Ke 17.00 – 20.00
Työpajatyyppinen kurssi, joka lähtee liikkeelle puun työstämisestä ja puuntyöstökoneiden käytöstä. Aiempaa kokemusta ei
tarvita. Kurssin aikana kukin tekee omavalintaisia puutöitä. Kurssilaiset hankkivat
itse käytettävät materiaalit. Ensimmäiselle kerralle mukaan muistiinpanovälineet ja
pölyä sietävä vaatetus.
105 euroa,
materiaalimaksu ei sisälly kurssin hintaan
Opettaja: Seppo Silvennoinen
musiikki
musiikki
Kurssipaikka on mainittu
kunkin kurssin kohdalla.
110138K
110140K
Paikka: Sandels, Välskärinkatu 4 (24 t) 11.1. – 11.4., ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma 18.45 – 20.15
Tule mukaan svengaavaan lauluryhmä
Luovaan! Luova lauluryhmämme keskittyy
jazzahtavaan kevyeen musiikkiin ja rytmimusiikkiin. Yhdessä ideoimme, jammailemme, harjoittelemme ja opimme uutta
tekemisen ja ilon kautta! Ryhmä voi halutessaan esiintyä erilaisissa tilaisuuksissa.
Uusia laulajia otetaan mukaan.
70 euroa
Opettaja: Päivi Turpeinen,
MuK, laulaja ja laulunopettaja
Paikka: Sandels, Välskärinkatu 4 (24 t) 11.1. – 11.4., ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma 17.00 – 18.30
Jos haluat tutustua ääneesi ja oppia uutta laulutekniikasta sekä nauttia laulamisen
ilosta, tämä kurssi on sinulle! Opetellaan
äänenkäyttöä hengitys- ja ääniharjoitusten avulla ja heittäydytään laulujen vietäväksi. Mukaan avointa mieltä ja oma ääni.
Aikaisempaa laulukokemusta ei tarvita.
70 euroa
Opettaja: Päivi Turpeinen,
MuK, laulaja ja laulunopettaja
Lauluyhtye Luova
Löydä äänesi
Ryhmä joka ei osaa laulaa
Oletko aina haaveillut laulamisesta, mutta
omasta mielestäsi et osaa käyttää ääntäsi
ollenkaan? Jos jo pelkkä ajatuskin laulamisesta saa hikikarpalot otsallesi, tämä
ryhmä on tarkoitettu juuri sinulle. Tule tutustumaan omaan ääneesi ja löytämään
laulamisen ilo! Ryhmässä opettelemme
laulamisen perusasioita teoriassa ja käytännössä. Avaamme jännityslukot ja ren47
musiikki
non tunnelman avulla päästämme lauluäänesi vapauteen.
Uusi alkeisryhmä
110145K
55 euroa
Opettaja: Päivi Turpeinen,
MuK, laulaja ja laulunopettaja
Paikka: Diakoniaopisto, Alppikatu 2 A
(24 t) 12.1. – 5.4., ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 18.25 – 19.55
Sopii alkeiskurssin käyneille tai muuten
jonkin verran laulua harrastaneille. Syvennetään aikaisemmin opiskeltuja laulutaitoja, tekniikkaa ja ilmaisukykyä.
60 euroa
Opettaja: Päivi Turpeinen,
MuK, laulaja ja laulunopettaja
110150K
110158K
Ryhmä joka ei osaa laulaa,
alkeet A
Paikka: Diakoniaopisto, Alppikatu 2 A
(16 t) 12.1. – 5.4., ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 15.55 – 16.55
Ryhmä joka ei osaa laulaa,
alkeet B
Paikka: Diakoniaopisto, Alppikatu 2 A
(20 t) 12.1. – 5.4., ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 17.00 – 18.15
57 euroa
Opettaja: Päivi Turpeinen,
MuK, laulaja ja laulunopettaja
48
110155K
Ryhmä joka ei osaa laulaa,
jatkotaso
Rohkaistu laulamaan
Werbeck-menetelmällä
Paikka: Sandels, Välskärinkatu 4
(6 t) 20.2., 5.3. ja 12.3.,
ilmoittautuminen viim. 12.2.
La 11.00 – 12.30
Sopii kaikille, aikaisempaa laulukokemusta ei tarvita. Werbeck-laulun perusajatuksena on, että jokaisella ihmisellä on lauluääni. Joskus yhteys omaan ääneen on
katkennut ja tie soinnin maailmaan täytyy löytää uudelleen. Kurssilla haetaan
lauluharjoitusten avulla luonnollista laulutapaa ja huolletaan samalla väsynyttä
ääntä. Kurssilla tehtävät lauluharjoitukset
ovat yksinkertaisia ja yhteislauluna laulet-
tavat laulut helppoja. Harjoitukset on Rudolf Steinerin kanssa yhteistyössä kehittänyt ruotsalainen oopperalaulaja Valborg
Werbeck-Svärdström, joka sai niiden avulla särkyneen äänensä parannettua. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa laulamista omaksi iloksi!
30 euroa (ei alennuksia)
Opettaja: Maria Sarmanto,
Werbeck-lauluopettaja
110170K
Yksinlaulu I
Paikka: Diakoniaopisto, Alppikatu 2 A
(24 t) 13.1. – 6.4., ilmoittautuminen viim. 5.1.
Ke 18.00 – 19.30
Haluatko laulaa ja oppia laulutekniikkaa?
Tule ryhmään opiskelemaan laulua. Ryhmässä opiskellessa ja laulaessa laulamiseen kohdistuvat jännitykset vähenevät.
Opiskellaan oikeaa ja luonnollista äänenkäyttöä hengitys-, ääni- ja lauluharjoitusten avulla. Jokainen laulaa vuorollaan yksin
ryhmän ollessa paikalla.
70 euroa
Opettaja: Päivi Pylvänäinen,
Mum, laulupedagogi
musiikki
110175K
110187K
Yksinlaulu II
Musiikkiryhmä Fokka
Paikka: Diakoniaopisto, Alppikatu 2 A
(24 t) 13.1. – 6.4., ilmoittautuminen viim. 5.1.
Ke 16.30 – 18.00
Kehittyneemmille laulajille, joilla on klassista lauluohjelmistoa. Keskitytään laulutekniikan, tulkinnan ja lavaesiintymisen
opiskeluun. Yksinlaulun lisäksi on mahdollisuus valmistella myös duettoja.
70 euroa
Opettaja: Päivi Pylvänäinen,
Mum, laulupedagogi
Paikka: Sandels, Välskärinkatu 4
(12 t) 24.1., 31.1., 14.2., 21.2., 6.3. ja 13.3.,
ilmoittautuminen viim. 16.1.,
joka toinen Su 10.00 – 11.30
Tule soittamaan ja laulamaan musiikkiryhmä Fokassa! Musiikkiryhmä Fokassa on
laulajia sekä kitaroita, basso ja rytmisoittimia. Soitetaan kaikenlaista kevyttä musiikkia. Ryhmä esiintyy erilaisissa tilaisuuksissa sekä vanhainkodeissa ja muissa laitoksissa. Mukaan otetaan lisää laulajia ja akustiseen kokoonpanoon sopivia
soittajia.
48 euroa
Rista Tuura, FM, viulunsoiton opettaja
110185K
Kuoro Arjen laulu
Paikka: Sandels, Välskärinkatu 4 (32 t) 13.1. – 6.4., ilmoittautuminen viim. 5.1.
Ke 18.45 – 20.45
Uusia laulajia otetaan mukaan kuoroon. Arjen laulu on vuonna 1965 perustettu sekakuoro. Kuoron ohjelmisto on monipuolinen.
Harjoitellaan kuoroklassikoita, elokuva- ja
näyttämömusiikkia, kansan- ja lastenlauluja, viihdemusiikkia, joululaulujasekä työväenlauluja. Kuorolla on useita esiintymisiä vuoden aikana. Kuoroon voivat tulla
mukaan kaikki laulamisesta innostuneet.
Nuottimerkintöjen ymmärtämisestä on
apua, mutta se ei ole pääsyvaatimus.
80 euroa
Opettaja: Helmi Camus, MuK
Kitaransoitto
110188K
Kitaransoittoa aikuisille,
alkeet Paikka: Diakoniaopisto, Alppikatu 2 A
(16 t) 11.1. – 11.4., ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma 17.00 – 18.00
Onko mielessäsi pyörinyt kitaransoiton
aloittaminen? Nyt voit tulla kokeilemaan
olisiko kitara sinun soittimesi. Kokenut
opettaja opastaa soittamaan sointuja ja
melodioita. Ota mukaan oma akustinen
kitara, viritysmittari, plektroja ja muistiinpanovälineet. Kurssilla opetellaan virittämään mittarilla, kielien nimet, otelautakäden numerot, perussointuja, tabulatuureista soiton perusteet ja perusrytmejä. 65 euroa Opettaja: Ville Salojärvi,
muusikko, musiikinopettaja AMK
110189K
Kitaransoittoa aikuisille,
jatko
Paikka: Diakoniaopisto, Alppikatu 2 A
(16 t) 11.1. – 11.4., ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma 18.00 – 19.00
Sopii alkeisjatko-kurssin käyneille tai vastaavat tiedot hallitsevalla. Jatketaan alkeisjatko-kurssin asioista. Kurssin tulevan
olisi hyvä osata seuraavat asiat: virittäminen, perussoinnut: C, C7, D, D7, Dm, E, E7,
Em, F, G, G7, A, Am, A7, B7, plektran käytön perushallinta, säestysrytmejä plektralla ja sormin sointumerkeistä, rytmien ja
kappalerakenteiden lukua nuoteista. Vapaaehtoisen soittonäytteen voi toimittaa
mp3-muodossa sähköpostitse opettajalle tai esim. linkkinä omalle Soundcloudsivulle.
65 euroa Opettaja: Ville Salojärvi,
muusikko, musiikinopettaja AMK
49
musiikki
110197K
Vapauta sisäinen
kitarasankarisi
Paikka: Sandels, Välskärinkatu 4
(12 t) 2.4., 9.4. ja 23.4., ilmoittautuminen viim.
25.3.
La 11.00 – 14.00
Oletko joskus soittanut sähkökitaraa ja
opiskelusi on jäänyt kesken? Haluaisitko
oppia kuuluisia rock-kitarariffejä ja soolonpätkiä? Tule rokkaamaan kokeneen keikkamuusikon opastuksella kolmena lauantaina
hienoja klassikkobiisejä mm. artisteilta AC/
DC, Deep Purple, Scorpions, Hurriganes,
Bon Jovi ja Jimi Hendrix. Pyrimme mahdollisuuksien mukaan myös tutkimaan tekniikoita riffien ja soolojen takaa. Ota mukaan
sähkökitara, vahvistin, johdot, plektrat ja
muistiinpanovälineet. Suosituksena ”alkeet” ja ”alkeisjatko” -kurssien sisältöjen
hallinta. Tabulatuureista soittamisen osaaminen on välttämätöntä. Voit halutessasi
lähettää soittonäytteen opettajalle tai esim.
linkin SoundCloudiin tai omalle sivullesi.
55 euroa
Opettaja: Ville Salojärvi,
muusikko, musiikinopettaja AMK
50
110200K
Suuri viihdeorkesteri
Paikka: Pohjois-Helsingin musiikkiopisto,
Latokartanontie 5
12.1. – 5.4., ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 13.00 – 16.00
Soitetaan kevyttä klassista, tangoja, valsseja, foxtrotteja ja Suomi-poppia. Orkesteri esiintyy eri kokoonpanoissa Kalliolan
omien tilaisuuksien lisäksi myös sairaaloissa, vanhainkodeissa, invalidien huolto- ja
kuntoutuslaitoksissa sekä mielenterveysyksiköissä. Orkesteri toimii ympärivuotisesti. Orkesterin intendentti: Juhani Jääskeläinen, FM juhani.jaaskelainen(at)pp1.
inet.fi, puh. 0500 535 430.
53 euroa (ei alennuksia)
Johtaa Lasse Myllymaa, diplomilaulaja 110210K
Swing / Jazz -ryhmä
Paikka: Itä-Pasilan Asukastalo,
Topparinkuja 2
14.1. – 14.4.
To 12.45 – 15.45
Soitetaan traditionaalista, myös dixielandtyyppistä rytmimusiikkia. Ryhmään otetaan improvisointitaitoisia muusikoita ja
laulajia. Mukaan voi tulla ottamalla yhteyttä toimistoon puh. 010 279 5080.
Maksuton
liikunta
liikunta
Kurssipaikka on mainittu
kunkin kurssin kohdalla.
Opintoneuvonta
Terttu Mylläri
puh. 046 850 0766
[email protected]
830100K
Leppoisasti lenkille
– eikä maksa mitään!
17.1. – 17.4. (ei 27.3.)
Su 12.00, lähtö Laakson kentältä
Auroran sairaalan infopisteen luota
Tupakoitko, oletko ylipainoinen, liikutko vähän? Oletko kuitenkin kiinnostunut aloittamaan ulkoilun hyvässä seurassa ja leppoisassa hengessä? Tervetuloa kaikenikäiset,
-kokoiset ja -näköiset sunnuntain juoksulenkille. Tavoitteena on kohottaa kuntoa
sekä kävellä tai juosta vähitellen kolmen
kilometrin lenkki. Osallistuminen omalla
vastuulla. Jos pakkasta on yli seitsemän
astetta, ei lenkkeillä.
Maksuton, ei edellytä ilmoittautumista
Mukana lenkillä Alberto Basili
Jumpat ja venyttely
830110K
Perusjumppa
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(16 t) 18.1. – 18.4., ilmoittautuminen viim. 10.1.
Ma 18.00 – 19.00
Sopii myös aloittelijoille. Lihaskuntopainotteinen perustunti, jossa hyvän lämmittelyn jälkeen tehdään lihaskuntoliikkeitä keskittyen reisiin, pakaroihin, vatsaan,
selkään ja käsien lihaksiin. Ei sisällä monimutkaisia askelsarjoja. Tunnin lopussa venyttely. Liikuntatilassa ei ole suihkua.
57 euroa
Opettaja: Saila Jämsén
830115K
Virkistävä aamujumppa
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(16 t) 14.1. – 14.4., ilmoittautuminen viim. 6.1.
To 9.30 – 10.30
Virkistävää aamujumppaa mukavan musiikin siivittämänä eri teemoja ja välineitä
käyttäen. Kuntoa ylläpitävää, tehokasta
lihaskuntoharjoittelua ja venyttelyä. Tunti
51
liikunta
sopii kaikenikäisille ja -tasoisille. Liikuntatilassa ei ole suihkua.
42 euroa (ei alennuksia),
työttömille maksuton
Opettaja: Terhi Nyberg,
ryhmäliikuntaohjaaja, valmentaja
830115KE
Virkistävä aamujumppa,
kevätkurssi
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(6 t) 21.4. – 26.5.( ei 5.5.),
ilmoittautuminen viim. 13.4.
To 9.30 – 10.30
27 euroa (ei alennuksia)
Opettaja: Terhi Nyberg,
ryhmäliikuntaohjaaja, valmentaja
830120K
Tenavajumppa
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(12 t) 14.1. – 14.4., ilmoittautuminen viim. 6.1
To 10.45 – 11.30
1–2-vuotiaille lapsille vanhempineen. Harjoitellaan perusliikuntataitoja erilaisten välineiden, temppuratojen ja musiikin avulla.
Ilmoittautuminen vanhemman tiedoilla.
Liikuntatilassa ei ole suihkua.
38 euroa (ei alennuksia)
Opettaja: Terhi Nyberg,
ryhmäliikuntaohjaaja, valmentaja
52
830120KE
830122KE
Tenavajumppa,
kevätkurssi
Vauvajumppa,
kevätkurssi
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(5 t) 21.4. – 26.5.( ei 5.5.),
ilmoittautuminen viim. 13.4.
To 10.45 – 11.30
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(5 t) 21.4. – 26.5.(ei 5.5.),
ilmoittautuminen viim. 13.4.
To 11.45 – 12.30
25 euroa (ei alennuksia)
Opettaja: Terhi Nyberg,
ryhmäliikuntaohjaaja, valmentaja
25 euroa (ei alennuksia)
Opettaja: Terhi Nyberg,
ryhmäliikuntaohjaaja, valmentaja
830122K
830127K
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(12 t) 14.1. – 14.4., ilmoittautuminen viim. 6.1.
To 11.45 – 12.30
Alle vuoden ikäisen (yli 3 kk) ja aikuisen
yhteinen liikuntahetki. Jumpassa vuorottelevat vauvan ja aikuisen liikuntaosuudet.
Kurssille ilmoittaudutaan vanhemman tiedoilla. Liikuntatilassa ei ole suihkua.
38 euroa (ei alennuksia)
Opettaja: Terhi Nyberg,
ryhmäliikuntaohjaaja, valmentaja
Paikka: Kuntokeidas Sandels,
Välskärinkatu 4 B (ovisummeri)
(4 t) 31.1., ilmoittautuminen viim. 23.1.
Su 11.00 – 14.00
Meridiaanivenyttely perustuu japanilaisen
Zen Shiatsun perustajan Shizuto Masunagan kehittämiin liikkeisiin, jotka aktivoivat
kehon meridiaaneja eli energiakanavia ja
niiden ylläpitämiä tärkeitä elintoimintoja.
Sopii kaikille, aiempaa kokemusta meridiaanivenyttelystä ei tarvita. Tutustutaan
meridiaanivenyttelyyn ja opiskellaan meridiaanien kulkureittejä kehossa. Kurssin
alussa on johdanto meridiaaniteorian perusteisiin, minkä jälkeen avataan kehoa
ja tehdään venytysliikkeitä rauhallisessa
tempossa hengitystä kuunnellen. Ota mu-
Vauvajumppa
Meridiaanivenyttely
liikunta
kaan mukavat vaatteet, joissa on helppo
liikkua ja muistiinpanovälineet.
20 euroa (ei alennuksia)
Opettaja: Heini Nukari,
tanssija, kehonhuollon ja
liike- ja ääni-ilmaisun opettaja
830125K
Venyttely ja kehonhuolto
Paikka: TSL, Sturenkatu 27
(12 t) 18.1. – 18.4., ilmoittautuminen viim. 10.1.
Ma 15.30 – 16.15
Tavoitteena on kehonhuollon perusvalmiuksien oppiminen. Keho herätellään,
energisoidaan ja huolletaan erilaisilla venyttelyillä. Monipuolinen venyttely kohentaa ryhtiä ja lihastasapainoa, parantaa kehon liikkuvuutta, sen palautumista rasituksesta ja vilkastuttaa aineenvaihduntaa.
56 euroa
Opettaja: Minna Määttä,
Somatic Stretching -ohjaaja, Pilates-ohjaaja,
tanssinopettaja
830125KE
Venyttely ja kehonhuolto,
kevätkurssi
Paikka: TSL, Sturenkatu 27
(6 t) 25.4. – 30.5., ilmoittautuminen viim. 17.4.
Ma 15.30 – 16.15
35 euroa (ei alennuksia)
Opettaja: Minna Määttä,
Somatic Stretching -ohjaaja, Pilates-ohjaaja,
tanssinopettaja
830140K
Venytellen vetreäksi
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(15 t) 12.1. – 5.4., ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 9.30 – 10.30
Ryhmä on suunnattu erityisesti senioreille,
myös muut voivat osallistua, jos tilaa on.
Rauhallisia, kehoa huoltavia venyttely- ja
tasapainoharjoituksia. Harjoitukset kohentavat ryhtiä ja lihastasapainoa, parantavat liikkuvuutta sekä opettavat kehotietoisuutta. Rentouttava venyttely hoitaa kehoa ja mieltä. Liikuntatilassa ei ole suihkua.
64 euroa
Opettaja: Helena Mörsky,
KM, sertifioitu iyengarjoogaopettaja
830143K
Venyttely
Paikka: Kalasataman kansalaistoiminnan tila,
Capellan puistotie 5 B
(16 t) 11.1. – 11.4., ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma 16.00 – 17.00
Tunti alkaa lämmittelyllä. Pitkäkestoisilla
venytyksillä lisätään nivelten liikkuvuutta,
avataan liikeratoja ja lisätään lihasten kimmoisuutta. Lihasten aineenvaihdunta paranee ja saadaan lihakset rentoutumaan.
Tunti sisältää myös aktiivivenyttelyjä ja
apuvälineitä käytetään. Varaudu lämpimillä
vaatteilla venyttelyosuuteen.
60 euroa
Opettaja: Kirsi Mattsson, liikunnanohjaaja
830145K
Venytellen rentoutta ja
energiaa kehoon ja mieleen
Paikka: Kalasataman kansalaistoiminnan tila,
Capellan puistotie 5 B
(16 t) 11.1. – 11.4., ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma 18.10 – 19.10
Sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille. Harjoituksessa hyödynnetään venyttelyn eri menetelmiä, qi gongia, joogaa, Pilatesta, Feldenkraisia ja syvärentoutusta. Tunti energisoi ja rentouttaa kehoa ja mieltä tasapainoisesti. Tule asussa, jossa on helppo
53
liikunta
liikkua, paljain jaloin tai sukkasillaan. Tunnilla hyödynnetään väri- ja aromaterapiaa
käyttämällä miedosti tuoksuvia palloja.
60 euroa
Opettaja: Kirsi Mattsson, liikunnanohjaaja
Kuntonyrkkeily
830150K
Kuntonyrkkeily, alkeet
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(16 t) 13.1. – 6.4., ilmoittautuminen viim. 5.1.
Ke 17.00 – 18.00
Tehokasta koko vartaloa kuormittavaa liikuntaa kaikille ikään ja kuntoon katsomatta. Opetellaan kuntonyrkkeilyn perusteita
energisen musiikin tahdissa aivan alkeista
lähtien. Ota mukaan omat hanskat tai kysy
ohjaajalta ensimmäisellä kerralla, mistä
kannattaa ostaa. Pukeudu liikuntavaatteisiin ja sisäliikuntakenkiin. Liikuntatilassa ei
ole peilejä eikä suihkuja.
58 euroa
Opettaja: Aatu Raitala, kuntonyrkkeilyohjaaja
54
830155K
Kuntonyrkkeily, jatkotaso
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(16 t) 13.1. – 6.4., ilmoittautuminen viim. 5.1.
Ke 18.00 – 19.00
Kuntonyrkkeilyä jo aiemmin harrastaneille.
Peruslyöntien lisäksi haastavampia sarjoja
sekä enemmän väistöjä ja torjuntoja ryhmän tason mukaan energisen musiikin
tahdissa. Kurssilla tarvitaan omat hanskat. Pukeudu liikuntavaatteisiin ja sisäliikuntakenkiin. Liikuntatilassa ei ole peilejä
eikä suihkuja.
58 euroa
Opettaja: Aatu Raitala, kuntonyrkkeilyohjaaja
Kuntosali
Kiertoharjoittelua
kuntosalissa
Sopii niin aloittelijoille kuin kuntosaliharjoittelua jo pidempään harrastaneille.
Monipuolista ja tehokasta lihaskuntoharjoittelua eri välineitä ja omaa kehoa vastuksena käyttäen työikäisille soveltuvalla
kuntosalilla. Tuntiin kuuluu yhteinen alkuja loppuverryttely/rentoutus sekä kiertoharjoittelua kuntosalilaitteilla.
830160K
Kiertoharjoittelua
kuntosalissa A
Paikka: Kuntokeidas Sandels,
Välskärinkatu 4 B (ovisummeri) (16 t) 13.1. – 6.4., ilmoittautuminen viim. 5.1.
Ke 17.45 – 18.45
89 euroa
Opettaja: Annukka Vuorela,
liikunnanohjaaja, yhteisöpedagogi AMK
830165K
Kiertoharjoittelua
kuntosalissa B
Paikka: Kuntokeidas Sandels,
Välskärinkatu 4 B (ovisummeri) (16 t) 14.1. – 14.4., ilmoittautuminen viim. 6.1.
To 18.15 – 19.15
89 euroa
Opettaja: Jenna Martikainen, liikunnanohjaaja
liikunta
Vesiliikunta
Vesiliikuntaryhmät on tarkoitettu naisille.
Kaikissa vesiliikuntaryhmissä tunnin kesto
on 45 min. + sauna 15 min. Ryhmiin otetaan 13 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä. Poissaolokertoja voi käydä korvaamassa muissa ryhmissä ainoastaan kaksi
kertaa saman lukukauden aikana (korvaukset eivät koske kevätkursseja). Vesiliikuntaryhmissä käytetään uimamyssyä tai
-lakkia. Vesiaerobic on nopeatempoista ja
tehokasta vesiliikuntaa, jonka tarkoituksena on yleiskunnon kohottaminen. Pääpaino tunnissa on erilaisilla sykettä nostavilla
liikkeillä kuten askelilla, juoksuilla, hypyillä
ja potkuilla. Tunti sisältää alkuverryttelyn,
lihasosuuden ja venyttelyt. Vesijumpassa
keskitytään lihasvoiman ja nivelten liikkuvuuden ylläpitämiseen ja lisäämiseen.
Liikkeiden tehoa lisätään apuvälineitä
vaihdellen. Tunti sisältää alkuverryttelyn,
lihasosuuden ja venyttelyt.
830210K
830220KE
Paikka: Kuntokeidas Sandels, Välskärinkatu 4 B (ovisummeri) (12 t) 11.1. – 11.4., ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma 18.00 – 19.00 Paikka: Kuntokeidas Sandels,
Välskärinkatu 4 B (ovisummeri)
(5 t) 25.4. – 23.5., ilmoittautuminen viim. 17.4.
Ma 18.50 – 19.50
116 euroa
Opettaja: Annukka Vuorela,
liikunnanohjaaja, yhteisöpedagogi AMK
65 euroa (ei alennuksia)
Opettaja: Annukka Vuorela,
liikunnanohjaaja, yhteisöpedagogi AMK
830210KE
830225K
Paikka: Kuntokeidas Sandels, Välskärinkatu 4 B (ovisummeri) (5 t) 25.4. – 23.5., ilmoittautuminen viim. 17.4.
Ma 18.00 – 19.00 Paikka: Kuntokeidas Sandels,
Välskärinkatu 4 B (ovisummeri) (12 t) 13.1. – 6.4., ilmoittautuminen viim. 5.1.
Ke 18.50 – 19.50
65 euroa (ei alennuksia)
Opettaja: Annukka Vuorela,
liikunnanohjaaja, yhteisöpedagogi AMK
116 euroa
Opettaja: Annukka Vuorela,
liikunnanohjaaja, yhteisöpedagogi AMK
830220K
830230K
Paikka: Kuntokeidas Sandels,
Välskärinkatu 4 B (ovisummeri)
(12 t) 11.1. – 11.4., ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma 18.50 – 19.50
Paikka: Kuntokeidas Sandels,
Välskärinkatu 4 B (ovisummeri) (12 t) 12.1. – 5.4., ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 18.05 – 19.05
116 euroa
Opettaja: Annukka Vuorela,
liikunnanohjaaja, yhteisöpedagogi AMK
116 euroa
Opettaja: Jenna Martikainen, liikunnanohjaaja
Vesijumppa A
Vesijumppa A, kevätkurssi
Vesijumppa B
Vesijumppa B, kevätkurssi
Vesijumppa C
Vesiaerobic A
55
liikunta
830260K
Vesiaerobic C
Paikka: Kuntokeidas Sandels,
Välskärinkatu 4 B (ovisummeri) (12 t) 14.1. – 14.4., ilmoittautuminen viim. 6.1.
To 17.00 – 18.00
116 euroa
Opettaja: Emma Blomqvist,
Vesiliikunta- ja Hydrobic-ohjaaja (Svoli)
830270K
Vesiaerobic D
Paikka: Ruskeasuon koulu, Tenholantie 15 (12 t) 14.1. – 14.4., ilmoittautuminen viim. 6.1.
To 19.00 – 20.00
100 euroa
Opettaja: Satu Huttunen, liikuntaneuvoja
830280K
Vesiaerobic E
Paikka: Ruskeasuon koulu, Tenholantie 15 (12 t) 14.1. – 14.4., ilmoittautuminen viim. 6.1.
To 19.45 – 20.45
100 euroa
Opettaja: Satu Huttunen, liikuntaneuvoja 56
Jooga
Hathajooga
831205K
Lempeä hathajooga A,
Itä-Pasila
Paikka: Itä-Pasilan Asukastalo, Topparikuja 2 (20 t) 11.1. – 21.3., ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma 10.00 – 11.30
Lempeää hathajoogaa, tehdään hengityksen ohjaamana venytyksiä, taivutuksia ja
kiertoja.
68 euroa
Opettaja: Paula Tella, KuM 831212K
Lempeä hathajooga B,
Katajanokka
Paikka: Katajanokan liikuntahalli (pieni sali),
Merikasarminkatu 1 (24 t) 12.1. – 5.4., ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 11.30 – 13.00
Hathajoogan venytykset ja taivutukset virkistävät ja rentouttavat. Tutustutaan oman
hengityksen rytmiin ja annetaan hengityksen ohjata liikettä. Keskittyminen harjoitukseen rauhoittaa ja auttaa hiljaisuuden
kokemuksen syntymisessä. Sopii kaikille.
60 euroa, työttömille maksuton
Opettaja: Heidi Höök-Mustamäki,
jooganopettaja SJL
831213K
Lempeä hathajooga C,
Kalasatama
Paikka: Kalasataman kansalaistoiminnan tila,
Capellan puistotie 5 B
(24 t) 12.1. – 5.4., ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 17.00 – 18.30
Lempeää hathajoogaa hengitystä kuunnellen. Tehdään yksinkertaisia venytyksiä,
taivutuksia ja kiertoja. Tutkitaan liikkeen
vaikutusta hengitykseen, mieleen ja kehoon.
70 euroa
Opettaja: Paula Tella, KuM 831214K
Lempeä hathajooga D,
Kulttuuritalo
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(24 t) 13.1. – 6.4., ilmoittautuminen viim. 5.1.
Ke 10.30 – 12.00
Rauhallista hathajoogaa, lempeät liikkeet
tehdään oman hengityksen tahdissa. Aktiiviset vaiheet ja rentoutuminen vuorottelevat harjoituksen aikana. Liikuntatilassa
ei ole suihkua.
60 euroa, työttömille maksuton
Opettaja: Katri Mason, jooganopettaja, SJL
liikunta
831216K
Joogaa mindfulnessin
hengessä
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(24 t) 12.1. – 5.4., ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 17.00 – 18.30
Tehdään rauhallisia, fyysisiä joogaharjoituksia omia rajoja kunnioittaen. Joogaharjoitukset lämmittävät ja rentouttavat sekä
valmistavat kehoa ja mieltä läsnäoloharjoituksiin. Läsnäoloharjoitukset koostuvat
keho- ja istumameditaatioharjoituksista,
joissa suunnataan huomio lempeästi omiin
tuntemuksiin, hengitykseen, tunteisiin ja
aistimuksiin. Tuntemuksia ja aistimuksia
pyritään tarkastelemaan uteliaasti ja arvostelematta. Sovelletaan tietoista läsnäoloa
kehon liikkeisiin, asentoon ja hengitykseen. Mindfulness tarkoittaa hyväksyvää,
tietoista läsnäoloa, luonnollista oivallusta
siitä, mitä meissä tapahtuu tässä hetkessä. Pukeudu mukaviin liikuntavaatteisiin ja
ota mukaan myös lämmintä vaatetta. Liikuntatilassa ei ole suihkua.
70 euroa
Opettaja: Mari Lindfors, TaM, jooganohjaaja
831225K
Virkistävä hathajooga
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(24 t) 11.1. – 11.4., ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma 9.15 – 10.45
Aamun hathajoogaharjoituksella luodaan
hyvä pohja päivälle. Harjoituksen aikana
tehdään erilaisia lihaksia lämmittäviä, venyttäviä ja vahvistavia harjoituksia. Lopuksi rentoudutaan ja hiljennytään. Harjoituksen aikana opetellaan hengityksen ja liikkeen välistä yhteyttä. Pukeudu mukaviin
liikuntavaatteisiin. Harjoituksen voi tehdä
paljain jaloin. Ota loppurentoutusta varten
mukaan sukat ja lämmin pusero. Liikuntatilassa ei ole suihkua.
60 euroa, työttömille maksuton
Opettaja: Katja Ojala, FT, joogaopettaja Kundaliinijooga
Kundaliinijooga on dynaaminen, kaikille
sopiva joogalaji jossa opiskellaan monipuolisia liikesarjoja, hengitysharjoituksia,
äänivärähtelyjä (mantrat), rentoutusta ja
meditaatiota. Kurssilla tehdään helppoja hengitysharjoituksia ja liikesarjoja, joita
seuraa syvärentoutus ja meditaatio. Pukeudu vaatteisiin joissa on hyvä liikkua.
Joogaharjoitus tehdään paljain jaloin mut-
ta loppurentoutusta varten voi ottaa mukaan lämpimän puseron sekä villasukat.
Halutessasi voit myös ottaa mukaan oman
joogamaton.
831226K
Kundaliinijooga,
tutustumiskurssi A
Paikka: Kuntokeidas Sandels, Välskärinkatu 4 B
(4 t) 20.2., ilmoittautuminen viim. 12.2.
La 11.00 – 14.00
20 euroa (ei alennuksia)
Opettaja: Sara Simberg,
TtM, kundaliinijoogaopettaja
831227K
Kundaliinijooga,
tutustumiskurssi B
Paikka: Kuntokeidas Sandels, Välskärinkatu 4 B
(4 t) 13.3., ilmoittautuminen viim. 5.3.
Su 11.00 – 14.00
20 euroa (ei alennuksia)
Opettaja: Sara Simberg,
TtM, kundaliinijoogaopettaja
57
liikunta
Dynaaminen hathajooga
Monipuolinen joogaharjoitus, joka on
Suomessa perinteisesti opetettua hathajoogaa voimakkaampi. Harjoitus aloitetaan aurinkotervehdyksillä, joiden jälkeen
jatketaan seisoma- ja istuma-asennoilla.
Harjoitus tehdään paljain jaloin. Sopii normaalikuntoisille, niin aloittelijoille kuin pidempään jooganneille. Pukeudu mukaviin liikuntavaatteisiin ja ota mukaan oma
ohut, luistamaton joogamatto.
831228K
Dynaaminen hathajooga A
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(16 t) 12.1. – 5.4., ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 17.00 – 18.00
70 euroa
Opettaja: Iitu Leinonen, joogaohjaaja
831230K
Dynaaminen hathajooga B
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(16 t) 13.1. – 6.4., ilmoittautuminen viim. 5.1.
Ke 7.30 – 8.30
Liikuntatilassa ei ole suihkua.
70 euroa
Opettaja: Iitu Leinonen, joogaohjaaja
58
831230KE
Dynaaminen hathajooga B,
kevätkurssi
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(8 t) 13.4. – 25.5. (ei 11.5.),
ilmoittautuminen viim. 5.4.
Ke 7.30 – 8.30
Liikuntatilassa ei ole suihkua.
47 euroa (ei alennuksia)
Opettaja: Iitu Leinonen, joogaohjaaja
Yang- ja yin-jooga
831235K
Yang-jooga
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(24 t) 14.1. – 14.4., ilmoittautuminen viim. 6.1.
To 17.00 – 18.30
Harjoitus sopii kaikille. Yang-jooga yhdistää eri joogamuodoista tuttua staattista
ja dynaamista asanatyöskentelyä sekä lineaarisia ja spiraalisia liikemalleja. Virtaavienkin yang-joogan liikemallien taustalla
on aina asentojen turvallinen linjaus, joka
suojelee niveliä ja auttaa ylläpitämään tasapainoa kehon elastisuuden ja voiman
välillä. Harjoittelussa korostuu hengityksen merkitys ja läsnäolo liikkeessä. Tilassa
on joogamattoja ja -tiiliä. Ota mukaan viltti
loppurentoutusta varten. Pyrkimyksenä on
kuunnella kehon yksilöllisiä tarpeita. Liikuntatilassa ei ole suihkua.
75 euroa
Opettaja: Elisa Kuuttila, joogaopettaja
831240K
Yin-jooga
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(24 t) 14.1. – 14.4., ilmoittautuminen viim. 6.1.
To 18.30 – 20.00
Harjoitus sopii kaikille. Yin-jooga on rauhallinen, sidekudoksia, parasympaattista
hermostoa ja meridiaanijärjestelmää stimuloiva lähestymistapa joogaan. Harjoitukset palauttavat kehon ja mielen voimavaroja ja toimivat vastapainona kiireiselle
arjelle sekä fyysisemmille yang-maailman
harjoituksille (esim. iyengarjooga, astangajooga, lenkkeily tai kuntosaliharjoittelu).
Harjoitellaan myös hyväksyvää ja tietoista
läsnäoloa nykyhetkessä, jolloin hengityksen merkitys korostuu. Tilassa on joogamattoja ja -tiiliä. Ota mukaan viltti ja putkityyny tai muu tukeva tyyny sekä kiristämättömät ja lämpimät vaatteet. Liikuntatilassa ei ole suihkua.
75 euroa
Opettaja: Elisa Kuuttila, joogaopettaja
liikunta
Iyengarjooga
Iyengarjooga on samanaikaisesti sekä
lempeä että voimakas harjoitusmuoto,
jossa pyritään yhdistämään keho ja mieli
keskittämällä ajatukset huolelliseen asana-työskentelyyn. Tarkan työskentelyn ansiosta kehon tasapainoiset linjaukset tekevät harjoituksista turvallisia ja samalla
sopivasti haastavia. Opiskelijoita ohjataan
henkilökohtaisesti. Pukeudu mukaviin liikuntavaatteisiin, harjoitukset tehdään paljain jaloin. Ota mukaan sukat ja lämmin
pusero loppurentoutusta varten.
831243K
Iyengarjoogaa senioreille
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(24 t) 13.1. – 6.4., ilmoittautuminen viim. 5.1.
Ke 10.30–12.00
Rauhallisesti etenevä kurssi on suunnattu
erityisesti senioreille, mutta myös muut voivat osallistua. Liikuntatilassa ei ole suihkua.
75 euroa
Opettaja: Helena Mörsky,
KM, sertifioitu iyengarjoogaopettaja 831243KE
Iyengarjoogaa senioreille,
kevätkurssi
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(10 t) 13.4. – 25.5. (ei 27.4., 11.5.),
ilmoittautuminen viim. 5.4.
Ke 10.30–12.00
Rauhallisesti etenevä kurssi on suunnattu
erityisesti senioreille, mutta myös muut voivat osallistua. Liikuntatilassa ei ole suihkua.
45 euroa (ei alennuksia)
Opettaja: Helena Mörsky,
KM, sertifioitu iyengarjoogaopettaja 831244K
Iyengarjooga A
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(24 t) 12.1. – 5.4., ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 10.30 – 12.00
Sopii sekä aloittelijoille että iyengarjoogaa
aiemmin harrastaneille, ei kuitenkaan raskaana oleville. Liikuntatilassa ei ole suihkua.
75 euroa
Opettaja: Helena Mörsky,
KM, sertifioitu iyengarjoogaopettaja
831245K
Iyengarjooga B
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(24 t) 13.1. – 6.4., ilmoittautuminen viim. 5.1.
Ke 9.00 – 10.30
Sopii sekä aloittelijoille että iyengarjoogaa
aiemmin harrastaneille, ei kuitenkaan raskaana oleville. Liikuntatilassa ei ole suihkua.
75 euroa
Opettaja: Helena Mörsky,
KM, sertifioitu iyengarjoogaopettaja
831245KE
Iyengarjooga B,
kevätkurssi
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(10 t) 13.4. – 25.5. (ei 27.4., 11.5.),
ilmoittautuminen viim. 5.4.
Ke 9.00 – 10.30
Sopii sekä aloittelijoille että iyengarjoogaa
aiemmin harrastaneille, ei kuitenkaan raskaana oleville. Liikuntatilassa ei ole suihkua.
45 euroa (ei alennuksia)
Opettaja: Helena Mörsky,
KM, sertifioitu iyengarjoogaopettaja
59
liikunta
Astangajooga
Astangajooga, alkeet
Harjoitellaan astangajoogan ensimmäistä liikesarjaa, seisomasarjaa ja tutustutaan istumasarjan ensimmäisiin asanoihin.
Opetellaan myös joogaan liittyvää hengittämisen perustekniikkaa. Astangan loppuliikesarjaa tehdään sovelletusti. Kehoa
vahvistetaan ja notkistetaan rauhallisesti
itseä kuunnellen. Harjoituksessa tulee hiki
ja se nostaa kuntoa. Raskaana ollessa ei
kannata aloittaa voimakastehoista astangaharjoitusta. Ota mukaan loppurentoutusta varten lämmin vaate tai peitto.
831260K
Astangajooga, alkeet A
Paikka: Kuntokeidas Sandels,
Välskärinkatu 4 B (ovisummeri) (20 t) 11.1. – 11.4., ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma 17.15 – 18.30
76 euroa
Opettaja: Iina Heiskanen, TaM, joogaohjaaja
831265K
Astangajooga, alkeet B
Paikka: TSL, Sturenkatu 27
(24 t) 15.1. – 15.4., ilmoittautuminen viim. 7.1.
Pe 16.30 – 18.00
60
76 euroa
Opettaja: Monica Schwela, joogaohjaaja
831270K
Astangajooga, alkeisjatko A
Paikka: Kuntokeidas Sandels,
Välskärinkatu 4 B (ovisummeri)
(24 t) 11.1. – 11.4., ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma 18.35 – 20.05
Sopii niille, joille astangajooga on jo entuudestaan tuttua. Kerrataan alkeissa
opittuja tekniikoita. Harjoitellaan seisomasarjaa ja opetellaan istumasarjaa eteenpäin. Loppuliikkeitä tehdään enemmän ja
vähitellen tehdään kaikki sarjaan kuuluvat loppuliikkeet. Lukukauden aikana tutustutaan myös perinteiseen itsenäiseen
harjoitteluun opettajan ohjauksessa, opetellaan asanoita ulkomuistista niin, että
harjoittelua voi halutessaan jatkaa myös
kotona. Harjoitus on jo pituutensakin puolesta melko vaativa, siinä tulee hiki ja se
nostaa kuntoa. Harjoitusta tehdään kuitenkin aina omaa kehoa kuunnellen. Ota
mukaan loppurentoutusta varten lämmin
vaate tai peitto.
91 euroa
Opettaja: Iina Heiskanen, TaM, joogaohjaaja
831271KE
Astangajooga, alkeisjatko,
kevätkurssi
Paikka: Kuntokeidas Sandels,
Välskärinkatu 4 B (ovisummeri)
(12 t) 25.4. – 30.5., ilmoittautuminen viim. 17.4.
Ma 17.15 – 18.45
66 euroa (ei alennuksia)
Opettaja: Iina Heiskanen, TaM, joogaohjaaja
831275K
Astangajooga, alkeisjatko B
Paikka: TSL, Sturenkatu 27
(24 t) 15.1. – 15.4., ilmoittautuminen viim. 7.1.
Pe 18.05 – 19.35
Soveltuu kaikenikäisille, joko astangan alkeiskurssin käyneille tai muuten astangajoogaa aikaisemmin harrastaneille. Kerrataan alkeiskurssilla opitut perustekniikat ja
liikesarjat. Jatkokurssin tarkoituksena on
syventää hengityksen ja liikkeiden oikeaa
rytmitystä, asentojen suuntausta ja kehon
kokonaishallintaa. Opetellaan jatkotason
uudet asennot ja vahvistetaan asentoharjoitusten tekniikkaa. Harjoitus parantaa liike-sarjojen muistamista. Ota mukaan pieni pyyhe ja loppurentoutusta varten sukat
ja pitkähihainen paita.
76 euroa
Opettaja: Monica Schwela, joogaohjaaja
liikunta
Pilates
Pilates on kehonhallintatekniikka, joka
vahvistaa kehon syviä tukilihaksia, kohentaa ja ylläpitää ryhtiä. Harjoittelulla opetellaan liikkuvuutta, kehotietoisuutta ja
keskivartalon hallintaa. Menetelmän avulla voit harjoittaa itsellesi tasapainoisen ja
vahvan lihaksiston sekä joustavat nivelet
ja hyvän lihasvenyvyyden. Pilates Wing
-salissa eikä Kulttuuritalolla ole suihkua.
831315K
Pilates, alkeet senioreille
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(16 t) 11.1. – 11.4., ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma 10.15 – 11.15
Helppo alkeiskurssi, jossa edetään rauhallisesti, omaa kehoa kuunnellen, jokaisen osallistujan fyysiset lähtökohdat huomioiden.
60 euroa
Opettaja: Mika Lehto, pilatesohjaaja
831320K
Pilates, alkeisjatko senioreille
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(16 t) 12.1. – 5.4., ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 14.30 – 15.30
Pilateksen perusteet hallitseville, vähintään vuoden lajia harrastaneille.
60 euroa
Opettaja: Mika Lehto, pilatesohjaaja
831322K
Pilates, alkeisjatko,
Kalasatama
Paikka: Kalasataman kansalaistoiminnan tila,
Capellan puistotie 5 B
(16 t) 14.1. – 14.4., ilmoittautuminen viim. 6.1.
To 10.30 – 11.30
Sopii pilateksen perusteet hallitseville, vähintään vuoden lajia harrastaneille.
60 euroa
Opettaja: Mika Lehto, pilatesohjaaja
831325K
Pilates, perustaso, Wing
Paikka: Pilates Wing, Eerikinkatu 29
(16 t) 20.1. – 13.4., ilmoittautuminen viim. 12.1.
Ke 10.30 – 11.30
Ovi avataan 15 min. ennen kurssin alkua.
Pilateksen perusteet hallitseville, vähin-
tään vuoden lajia harrastaneille.
98 euroa
Opettaja: Minna Määttä,
Suomen Pilatesyhdistyksen hyväksymä
pilatesohjaaja
831325KE
Pilates, perustaso,
Wing, kevätkurssi
Paikka: Pilates Wing, Eerikinkatu 29
(8 t) 20.4. – 25.5., ilmoittautuminen viim. 12.4.
Ke 10.30 – 11.30
Ovi avataan 15 min. ennen kurssin alkua.
Pilateksen perusteet hallitseville, vähintään vuoden lajia harrastaneille.
56 euroa (ei alennuksia)
Opettaja: Minna Määttä,
Suomen Pilatesyhdistyksen hyväksymä
pilatesohjaaja
831340K
Pilates, keski- ja jatkotaso A
Paikka: TSL, Sturenkatu 27
(16 t) 18.1. – 18.4., ilmoittautuminen viim. 10.1.
Ma 16.30 – 17.30
Pilatesharjoittelun hyvin hallitseville, vähintään 2 vuotta lajia harrastaneille.
73 euroa
Opettaja: Minna Määttä,
Suomen Pilatesyhdistyksen hyväksymä
pilatesohjaaja
61
liikunta
831340KE
Pilates, keski- ja jatkotaso A,
kevätkurssi
Paikka: TSL, Sturenkatu 27
(8 t) 25.4. – 30.5., ilmoittautuminen viim. 17.4.
Ma 16.30 – 17.30
56 euroa (ei alennuksia)
Opettaja: Minna Määttä,
Suomen Pilatesyhdistyksen hyväksymä
pilatesohjaaja
831345K
Pilates, keski- ja jatkotaso B
Paikka: Pilates Wing, Eerikinkatu 29
(16 t) 19.1. – 12.4., ilmoittautuminen viim. 11.1.
Ti 10.00 – 11.00
Ovi avataan 15 min. ennen kurssin alkua.
Pilatesharjoittelun hyvin hallitseville, vähintään 2 vuotta lajia harrastaneille.
98 euroa
Opettaja: Minna Määttä,
Suomen Pilatesyhdistyksen hyväksymä
pilatesohjaaja
831345KE
Pilates, keski- ja jatkotaso B,
kevätkurssi
62
Paikka: Pilates Wing, Eerikinkatu 29
(9 t) 19.4. – 31.5., ilmoittautuminen viim. 11.4.
Ti 10.00 – 11.00
Ovi avataan 15 min. ennen kurssin alkua.
Pilatesharjoittelun hyvin hallitseville, vähintään 2 vuotta lajia harrastaneille.
65 euroa (ei alennuksia)
Opettaja: Minna Määttä,
Suomen Pilatesyhdistyksen hyväksymä
pilatesohjaaja
Asahi
terveysliikunta
Asahi on kotimaista terveysliikuntaa, joka
hoitaa ja ennaltaehkäisee selän ja hartiaseudun vaivoja, kaatumisesta johtuvia
murtumia sekä stressiä. Liikkeet ovat yksinkertaisia, hitaita, pehmeitä ja helposti
omaksuttavia. Asahissa ei tarvitse hikoilla.
Pukeudu mukaviin liikuntavaatteisiin. Harjoitella voi sukkasillaan tai kevyissä tossuissa. Asahi sopii kaikenikäisille, erityistaitoja tai peruskuntoa ei vaadita.
831355K
Asahia äijille
Paikka: Kuntokeidas Sandels,
Välskärinkatu 4 B (ovisummeri) (16 t) 11.1. – 11.4., ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma 15.00 – 16.00
Suunniteltu erityisesti miehille. Treenataan
asahia myös punttien kanssa.
76 euroa, työttömille maksuton
831355KE
Asahia äijille, kevätkurssi
Paikka: Kuntokeidas Sandels,
Välskärinkatu 4 B (ovisummeri) (9 t) 18.4. – 30.5.,
ilmoittautuminen viim. 10.4.
Ma 15.00 – 16.00
Suunniteltu erityisesti miehille. Treenataan
asahia myös punttien kanssa.
50 euroa, työttömille maksuton
Opettaja: Yrjö Mähönen,
sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri,
asahi-toiminnan vastaava lääkäri
831360K
Asahi terveysliikunta, alkeet A
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(16 t) 13.1. – 6.4., ilmoittautuminen viim. 5.1.
Ke 9.00 – 10.00
Sopii sekä aloittelijoille että asahia aikaisemmin harjoittaneille. Liikuntatilassa ei
ole suihkua.
56 euroa
Opettajat: Yrjö Mähönen,
sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri,
asahi-toiminnan vastaava lääkäri ja
Sirpa Platan (ohjaajat ohjaavat vuoroviikoin)
LIIKUNTA
831360KE
831363KE
Asahi terveysliikunta,
alkeet A, kevätkurssi
Asahi terveysliikunta,
alkeet B, kevätkurssi
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(8 t) 13.4. – 25.5. (ei 11.5.),
ilmoittautuminen viim. 5.4.
Ke 9.00 – 10.00
Sopii sekä aloittelijoille että asahia aikaisemmin harjoittaneille. Liikuntatilassa ei
ole suihkua.
38 euroa (ei alennuksia)
Opettajat: Yrjö Mähönen,
sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri,
asahi-toiminnan vastaava lääkäri ja
Sirpa Platan (ohjaajat ohjaavat vuoroviikoin)
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(6 t) 22.4. – 27.5. (ei 6.5.),
ilmoittautuminen viim. 14.4.
Pe 9.00 – 10.00
Ryhmä on suunnattu erityisesti pienituloisille senioreille ja työttömille, sopii sekä
aloittelijoille että asahia aikaisemmin harjoittaneille. Liikuntatilassa ei ole suihkua.
22 euroa (ei alennuksia)
Opettaja: Yrjö Mähönen,
sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri,
asahi-toiminnan vastaava lääkäri ja
Sirpa Platan (ohjaajat ohjaavat vuoroviikoin)
831363K
Asahi terveysliikunta,
alkeet B
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(16 t) 15.1. – 15.4., ilmoittautuminen viim. 7.1.
Pe 9.00 – 10.00
Ryhmä on suunnattu erityisesti pienituloisille senioreille ja työttömille, sopii sekä
aloittelijoille että asahia aikaisemmin harjoittaneille. Liikuntatilassa ei ole suihkua.
35 euroa
Opettaja: Yrjö Mähönen,
sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri,
asahi-toiminnan vastaava lääkäri ja
Sirpa Platan (ohjaajat ohjaavat vuoroviikoin)
831365K
Asahi terveysliikunta,
jatkotaso
Paikka: Kuntokeidas Sandels,
Välskärinkatu 4 B (ovisummeri) (16 t) 11.1. – 11.4., ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma 16.00 – 17.00
Sopii asahia aiemmin harjoittaneille.
76 euroa
Opettaja: Yrjö Mähönen,
sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri,
asahi-toiminnan vastaava lääkäri
Taijiquan
831370K
Taijiquan, perusteet
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(24 t) 12.1. – 5.4., ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 18.30 – 20.00
Taijiquan on vanha kiinalainen itsepuolustuslaji. Se on terveyttä edistävää liikuntaa,
jonka hitaat, pehmeät liikkeet sopivat kaikenikäisille ja -kuntoisille. Harjoitellaan perinteistä pitkää Yang-tyylin muotoa, jossa
liikkeitä on noin 100. Opiskelu tapahtuu
ryhmissä, vasta-alkajat ja edistyneemmät
omina ryhminään. Pääopettajan lisäksi
kurssilla saattaa olla myös apuopettaja.
Ota mukaan kevyt, mukava liikunta-asu ja
ohutpohjaiset tossut. Sopii vasta-alkajille
tai niille, joilla Yang-tyylin sarjan opiskelu
on kesken. Liikuntatilassa ei ole suihkua.
75 euroa
Opettaja: Marja Nurmi, taijiohjaaja
63
tanssi
Tanssi
Kurssipaikka on mainittu
kunkin kurssin kohdalla.
Opintoneuvonta
Terttu Mylläri
puh. 046 850 0766
[email protected]
840537K
Zumba
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(16 t) 11.1. – 11.4., ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma 17.00 – 18.00
Zumba on hauskaa ja mukaansatempaavaa tanssillista, kehoa ja mieltä hoitavaa
ryhmäliikuntaa. Zumban kantavana ajatuksena on liikunnan ilo ja liikkeiden helppous. Ota mukaan rennot liikuntaan sopivat
vaatteet ja sisäliikuntaan sopivat kengät.
72 euroa
Opettaja: Jaana Pesonen
840540K
Jazztanssi, alkeet
Paikka: Åshöjdens grundskola, Sturenkatu 6
(16 t) 12.1. – 5.4., ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 18.00 – 19.00
Sopii kaikille, aikaisempaa kokemusta ei
tarvita. Tutustutaan jazztanssin perusteisiin mukaansatempaavan musiikin tahdissa. Jazztanssi on saanut vaikutteita mm.
baletista, nykytanssista ja showtanssista,
ja sille on ominaista rytmisyys, eri kehonosien tarkka koordinaatio, liikelaatujen
64
vaihtelu ja tilaa laajasti hyödyntävä liike.
Tunneilla harjoitellaan jazztanssin perustekniikkaa rennossa hengessä, lämmittelystä edetään vauhdikkaampiin liikkeisiin
ja tanssisarjoihin. Varusteiksi sopivat joustavat liikuntavaatteet ja avojalat/sukat tai
pehmeäpohjaiset tossut.
72 euroa
Opettaja: Elina Puukka,
tanssitaiteen maisteri, tanssinopettaja
840510K
Afro, perustaso
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(24 t) 13.1. – 6.4., ilmoittautuminen viim. 5.1.
Ke 17.00 – 18.30
Afrotanssi on rytmeillään valloittavaa,
kokonaisvaltaista ja energistä liikuntaa.
Tanssitaan paljain jaloin väljissä liikuntavaatteissa. Varaa mukaan juomapullo. Liikuntatilassa ei ole suihkua.
65 euroa
Opettaja: Meri-Tuuli Cavén
tanssi
Afro, jatkotaso A
Afro, jatkotaso B
840516K
840520K
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(24 t) 20.1. – 13.4.,
ilmoittautuminen viim. 12.1.
Ke 18.30 – 20.00
Afrotanssia jo pidempään harrastaneille
tarkoitettu tiivistahtinen kurssi. Sisältää
haastavampia rytmejä ja koreografioita.
Liikuntatilassa ei ole suihkua.
70 euroa
Opettaja: Minna Määttä, tanssinopettaja Paikka: Taivallahden peruskoulu,
Etelä-Hesperiankatu 38, Leikkisali
(24 t) 26.1. – 19.4., ilmoittautuminen viim. 18.1.
Ti 18.30 – 20.00
Afrotanssia jo pidempään harrastaneille tarkoitettu tiivistahtinen kurssi. Sisältää
haastavampia rytmejä ja koreografioita
Guineasta ja muualta Länsi-Afrikasta, sekä
kehonhuoltoa.
70 euroa
Opettaja: Lilli Rannikko, KM, tanssinopettaja
Paikka: Kuntokeidas Sandels, Välskärinkatu 4 B (ovisummeri) (24 t) 14.1. – 14.4., ilmoittautuminen viim. 6.1.
To 18.50
– 20.20
Jatkoa syksyn kurssille. Sopii kaikenikäisille aikuisbalettia ½–1 vuotta harrastaneille. 96 euroa Opettaja: Susanna Nurminen,
tanssitaiteen maisteri
Aikuisbaletti
Aikuisbaletti, alkeisjatko 840515K
840515KE
Afro, jatkotaso A, kevätkurssi
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(10 t) 20.4. – 25.5. (ei 11.5.),
ilmoittautuminen viim. 12.4.
Ke 17.00 – 18.30
42 euroa (ei alennuksia)
Opettaja: Minna Määttä, tanssinopettaja Tunneilla käydään läpi omaa kehoa kuunnellen, kauniin balettimusiikin siivittämänä klassisen baletin kyseessä olevan tason liikemateriaalia tangossa ja keskilattialla, astetta haasteellisempana kuin syyslukukaudella. Tule parantamaan kehotietouttasi, vartalon linjausta, koordinaatiota
ja tasapainoa sekä virkistämään mieltä.
Aikuisbaletti, alkeistaso
840522K Paikka: Kuntokeidas Sandels,
Välskärinkatu 4 B (ovisummeri) (24 t) 13.1. – 6.4., ilmoittautuminen viim. 5.1.
Ke 18.50
– 20.20
Sopii aikuisbalettia 1–2 vuotta harrastaneille.
96 euroa Opettaja: Susanna Nurminen,
tanssitaiteen maisteri
65
tanssi
840524K
840527K Paikka: Kuntokeidas Sandels, Välskärinkatu 4 B (ovisummeri) (24 t) 14.1. – 14.4., ilmoittautuminen viim. 6.1.
To 17.15
– 18.45
Sopii aikuisbalettia 2–3 vuotta harrastaneille
ja klassisen baletin perusteet tunteville.
96 euroa Opettaja: Susanna Nurminen,
tanssitaiteen maisteri
Paikka: Kuntokeidas Sandels, Välskärinkatu 4 (ovisummeri) (24 t) 13.1. – 6.4., ilmoittautuminen viim. 5.1.
Ke 17.15
– 18.45
Sopii aikuisbalettia jo useita vuosia harrastaneille ja klassisen baletin perusteet
hyvin tunteville.
96 euroa
Opettaja: Susanna Nurminen,
tanssitaiteen maisteri
Aikuisbaletti, keskitaso Aikuisbaletti, jatko II 840526K Aikuisbaletti, jatko I Paikka: Kuntokeidas Sandels, Välskärinkatu 4 B (ovisummeri) (24 t) 12.1. – 5.4., ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 17.30 – 19.00
Sopii aikuisbalettia 3–4 vuotta harrastaneille
ja klassisen baletin perusteet tunteville.
96 euroa Opettaja: Susanna Nurminen,
tanssitaiteen maisteri
66
840530K
Vesibaletti
Paikka: Kuntokeidas Sandels, Välskärinkatu 4 B (ovisummeri) (12 t) 12.1. – 5.4., ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 19.15 – 20.15
Sopii aikuisbalettia noin 2 vuotta harrastaneille. Altaassa tehdään kauniin balettimusiikin siivittämänä balettitunnin liikeharjoituksia veden vastusta hyödyntäen.
Vesiliikuntaryhmissä käytetään uimamyssyä tai -lakkia. Tunnin kesto on 45 min. +
sauna 15 min.
116 euroa
Opettaja: Susanna Nurminen,
tanssitaiteen maisteri
Butotanssi
The course focuses on Butoh and
Meditation, combining Butoh, Zen, and
Yoga philosophy. The course concentrates
on natural movement, breathing exercises,
mantras, voices, meditation and various
methods of movement using imagination
and transformation. By observing the
body, mind, breathing, senses and
emotion the invisible energy of feeling can
be found behind the visible movement.
Perceiving the sound of movement and
the silence of emptiness holds the key to
opening your awakening creativity.
840550K
Butotanssi A
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(26 t) 15.1. – 1.4., ilmoittautuminen viim. 7.1.
Pe 17.00 – 19.00
Liikuntatilassa ei ole suihkua.
76 euroa
Opettaja: Ken Mai, tanssija
840553K
Butotanssi B
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(26 t) 15.1. – 1.4., ilmoittautuminen viim. 7.1.
Pe 10.30 – 12.30
Liikuntatilassa ei ole suihkua.
76 euroa
Opettaja: Ken Mai, tanssija
tanssi
840554K
Latinotanssit
Paikka: Kuntokeidas Sandels,
Välskärinkatu 4 B (ovisummeri)
(8 t) 5. – 6.3., ilmoittautuminen viim. 26.2.
La ja Su 11.00 – 14.00
Sopii kaikille butotanssista kiinnostuneille.
35 euroa
Opettaja: Ken Mai, tanssija
Tanssitaan latinalaistansseja, kuten salsaa,
sambaa, merengueta, cha-chata, jiveä ja
rumbaa. Askelkuvioissa edetään rauhalliseen tahtiin. Tunnin alussa lämmitellään ja
tanssin jälkeen venytellään. Tunti on erinomainen yleiskunnon ylläpitäjä ja mielenvirkistäjä. Tule mukavissa sisäkengissä tai
-tossuissa ja asussa, jossa on hyvä liikkua. Ota vesipullo mukaan.
Butotanssiviikonloppu
840570K
Itämainen tanssi III
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(24 t) 14.1. – 14.4., ilmoittautuminen viim. 6.1.
To 17.00 – 18.30
Keskitason kurssi. Tehdään tanssitekniikkaharjoituksia ja koreografia. Liikuntatilassa
ei ole suihkua.
65 euroa
Opettaja: Peppina Lindfors,
itämaisen tanssin opettaja
840575K
Itämainen tanssi IV
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(24 t) 14.1. – 14.4., ilmoittautuminen viim. 6.1.
To 18.30 – 20.00
Jatkotason kurssi. Tehdään tanssitekniikkaharjoituksia ja koreografia. Liikuntatilassa
ei ole suihkua.
65 euroa
Opettaja: Peppina Lindfors,
itämaisen tanssin opettaja
840581K
Seniorilatino A
Paikka: Kalasataman kansalaistoiminnan tila,
Capellan puistotie 5 B
(16 t) 11.1. – 11.4., ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma 17.00 – 18.00
Sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille tanssista
kiinnostuneille. Aikaisempaa tanssikokemusta ei tarvita.
60 euroa
Opettaja: Kirsi Mattsson, tanssinohjaaja
840610K
Vauvalatino
Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4
(16 t) 13.1. – 6.4., ilmoittautuminen viim. 5.1.
Ke 14.15 – 15.15
Vanhemman ja vauvan yhteinen tanssillinen liikuntamuoto, sopii 3–12 kuukauden
ikäisille vauvoille. Tanssitaan lapsi sylissä
eri otteissa latinalaistansseja kuten salsaa,
cha-chaa, sambaa, merengueta, jiveä ja
tangoa. Tanssin lisäksi tunti sisältää lihashuoltoa ja venyttelyä. Tanssiessa tulee
hiki, ota vesipullo mukaan. Ilmoittautuminen vanhemman tiedoilla. Liikuntatilassa
ei ole suihkua.
50 euroa (aikuinen + vauva)
Opettaja: Kirsi Mattsson, tanssinohjaaja
840600K
Seniorilatino B
Paikka: Kulttuuritalo,
Sturenkatu 4
(16 t) 13.1. – 6.4., ilmoittautuminen viim. 5.1.
Ke 13.00 – 14.00
Liikuntatilassa ei ole suihkua.
50 euroa
Opettaja: Kirsi Mattsson, tanssinohjaaja
67
LOUHELA
Louhela
Kurssit pidetään Louhelassa
Louhelankuja 3, 04400 Järvenpää
puh. (09) 836 47140, fax (09) 291 8805
Liikunta
Tanhut
831390K
841640K
Ilmoittautuminen
Kalliolan kansalaisopistoon,
ilmoittautumisohjeet s. 12
Miesten seniorijumppa A
(12 krt) 11.1. – 4.4,
ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma 9.00 – 10.00
38 euroa (ei alennuksia)
Ohjaaja: Niilo Partti
(24 t) 11.1. – 4.4.,
ilmoittautuminen viim. 3.1.
Ma 18.30 – 20.00
831391K
56 euroa (ei alennuksia)
Ohjaaja: Ilona Käppi
(12 krt) 15.1. – 8.4.,
ilmoittautuminen viim. 7.1.
Pe 9.00 – 10.00
841645K
Miesten seniorijumppa B
38 euroa (ei alennuksia)
Ohjaaja: Niilo Partti
831392K
Louhelan onnellisten jumppa
68
Laahustajat,
senioreiden
kansantanssiryhmä
(12 krt) 15.1. – 8.4.,
ilmoittautuminen viim. 7.1.
Pe 18.30 – 19.30
Ryhmä on tarkoitettu seniori-ikäisille miehille.
38 euroa (ei alennuksia)
Ohjaaja: Riku Rosling
Kansantanssia aikuisille
(24 t) 12.1. – 5.4. (ei 23.2.),
ilmoittautuminen viim. 4.1.
Ti 19.30 – 21.00
Opetellaan kansantanssin perusteita ja askelia sekä koreografioita. Ryhmä sopii sekä
aloittelijoille että kansantanssia aiemmin
harrastaneille.
70 euroa
Opettaja: Olavi Lappalainen
kuntokeidas sandels
kuntokeidas sandels
Kalliolan Senioripalvelusäätiö
Kuntokeidas Sandels
Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki
puh. 045 7731 1344
Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi,
hissi/portaat pohjakerrokseen
Liikuntakeidas aikuisille ja
seniori-ikäisille kuntoilijoille
sen. Kuntokeidas Sandelsin ohjaajat ovat
fysioterapian ja liikunnan ammattilaisia.
Viihtyisiin tiloihin kuuluu uima-allasosasto
saunoineen, liikuntasali sekä monipuolisesti varusteltu kuntosali. Kuntosalilaitteet
sopivat myös seniorikäyttäjille. Lämminvesiallas soveltuu hyvin vesivoimisteluryhmille ja altaaseen pääsee myös istuinnosturin avulla. Toimitilat on Kynnys ry:n
tekemän esteettömyyskartoituksen mukaan luokiteltu melko esteettömiksi.
Voima- ja tasapainoharjoittelua iäkkäille
Liikunnan iloa –
terveyttä ja hyvinvointia
Kuntokeidas Sandelsin palvelut on suunniteltu vastaamaan erityisesti terveysliikunnan tarpeisiin. Ohjattuja liikuntaryhmiä järjestetään joka arkipäivä kunnoltaan
eritasoisille henkilöille. Suositut allasjumpat, voima- ja tasapainoryhmät sekä erilaiset kuntoliikuntaryhmät toimivat kausiluontoisesti. Kuntosalilla on mahdollisuus
myös itsenäiseen harjoitteluun sarjalipulla
tai kertamaksulla. Kuntoilijat voivat halutessaan tilata yksilöllisen kuntosaliohjauk-
Kuntokeidas Sandelsissa järjestetään ohjattua voima- ja tasapainoharjoittelua iäkkäille henkilöille. Ikääntyessä liikunnan
merkitys korostuu. Riittävän hyvä lihasvoima ja tasapaino ovat keskeisiä liikkumiskyvyn ja kotona asumisen edellytyksiä. Hyvä jalkojen voima lisää liikkumisvarmuutta sekä helpottaa arjessa selviytymistä. Tasapainon ja ketteryyden harjoittaminen taas ehkäisee kaatumistapaturmia ja rohkaisee lähtemään liikkeelle.
Yrityksille ja yhdistyksille
Asiakkaina on myös yrityksiä ja yhdistyksiä, joille Kuntokeidas Sandels tarjoaa
räätälöityjä liikunta- ja kuntoutuspalveluita
sekä vuokraa tiloja koulutus-, virkistys- ja
liikuntakäyttöön.
Tutustu tarjontaamme www.seniorisandels.fi
69
Kalliolan nuoret ry
kalliolan nuoret ry
Kalliolan Nuoret ry
Toinen linja 3, 00530 Helsinki
www.facebook.com/kalliolannuoret
www.kalliolannuoret.fi
Nuorisotyön johtaja
Kirsi Mäntyniemi-Sipilä
puh. 040 500 7928
[email protected]
Lisätietoja toiminnoista:
www.tyttojentalo.fi
www.espoontyttojentalo.fi
www.poikientalo.fi
www.e-talo.fi
www.soputila.fi
70
Kalliolan Nuoret ry on vuonna 1974 rekisteröitynyt, poliittisesti ja uskonnollisesti
sitoutumaton varhaisnuoriso- ja nuorisoyhdistys, jonka toiminta-aluetta on pääkaupunkiseutu. Kalliolan Nuoret on osa Kalliolan setlementtiä, ja se toteuttaa setlementtiarvoihin pohjautuvaa sosiaalista nuorisotyötä.
Arvot ovat erilaisuuden kunnioittaminen,
luottamus ihmisen ja hänen yhteisönsä
kykyyn ratkaista itsenäisesti ongelmia,
yksilön oikeuksien kunnioittaminen sekä
tasa-arvoisuus.
Kalliolan Nuorten perustehtävänä on
tukea toimintansa kautta lasten ja nuorten
kasvua yksilöinä ja yhteisön jäseninä. Painopistealueina toiminnassa ovat matalakynnyksisyys, sukupuolisensitiivisyys, yhteisöllisyys, osallisuus sekä kulttuurisensitiivisyys. Yhdistyksen tekemän ennaltaehkäisevän ja korjaavan, moniammatillisen
sosiaalisen nuorisotyön tavoitteena on
nuoren yksilöllinen kohtaaminen, ja hänen
tarpeidensa kokonaisvaltainen huomioiminen. Kumppanuus ja eri toimijatahojen
välinen yhteistyö ovat yhdistyksen keskeisiä toimintatapoja.
Kalliolan Nuorten toimintojen kautta pääkaupunkiseudun 10–29 -vuotiaat nuoret
saavat yksilöllistä ja vertaisryhmätukea.
He voivat myös osallistua avoimeen toimintaan eli harrastusryhmiin, pienimuotoisiin leireihin ja työpajoihin, tilaisuuksiin
ja tapahtumiin. Yhdistyksen toimintoja ovat Helsingin
Tyttöjen Talo, Espoon Tyttöjen Talo, Poikien
Talo, Espoossa sijaitseva Saunalahden
Tukiasuntoyhteisö, ja lähiötyön piiriin kuuluvat Kivikon kumppanuusnuorisotalo, ItäPasilan sosiaalinen nuorisotyö sekä Puistolan nuorisotyö. Lisäksi yhdistys toteuttaa erilaisia kehittämishankkeita, joita ovat
valtakunnallinen nettipalvelu e-Talo (2013–
2016) ja kunniakonflikteja ennaltaehkäi-sevä Sopu (2012–) ja jalkautuvan seksuaalineuvonnan hanke.
Kalliolan Nuorten toiminnot elävät ja
kehittyvät yhteistyössä ja aktiivisessa
vuorovaikutuksessa nuorten kanssa. Lapset ja nuoret ovat toiminnoissa mukana
niin suunnittelussa kuin toteuttamisessakin, ja heitä kannustetaan vaikuttamaan itseään ja omaa elinympäristöään koskeviin
asioihin.