Lukuvuositiedote 2015-16 - Rantakylän yhtenäiskoulu

Hyvät oppilaiden huoltajat
Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta Rantakylän yhtenäiskoulussa!
Tulevaa lukuvuotta ohjaa vahvasti uuden koulumme suunnittelu, teknologian kehittäminen ja uudet opetussuunnitelmat.
Tarvitsemme terveen ja turvallisen oppimisympäristön, jossa mahdollistuu hyvä oppiminen ja opetusta toteutetaan tulevaisuuden tarpeita vastaavalla tavalla.
TEKES tukee koulumme suunnittelua digitaalisten oppimis- ja opetusratkaisujen osalta. Olemme myös mukana muissa opetusteknologiaa kehittävissä hankkeissa.
Monipuolinen opetus edellyttää toimivia ja helposti muunneltavia tiloja, jotka puitteiltaan vastaavat koulumme oppilasmäärää. Koulun remontin toivotaan etenevän
aikataulussaan, koska koulurakennus on osittain tullut tiensä päähän ja sisäilmaongelmat leviävät käsiin.
On tärkeää, että päättäjät tekevät tarvittavat päätökset remonttihankkeen nopeasta
etenemisestä toteutukseen. Toivomme tässä teidän huoltajien tukea.
Jatkamme pilottiyhteistyötä musiikkiopiston kanssa. Oppilaat saavat lainaksi soittimet ja opetuksen musiikkiopistolta ja opetus tapahtuu koululla heti koulupäivän jälkeen. Opetus on osallistujille ilmaista ja osallistujat otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä.
Yhteistyö Etelä-Savon Urheiluakatemian kanssa jatkuu edelleen ja kehitämme monella tapaa muutenkin oppilaiden mahdollisuuksia liikkua koulupäivän aikana. Yritämme
kannustaa ja motivoida oppilaita ottamaan enemmän vastuuta omasta oppimisestaan.
Koulussa toimii tulevanakin lukuvuonna useita kerhoja, mahdollisuuksien mukaan
jokaiselle luokkatasolle jotakin sekä tietysti koulun kuorot.
Koulu on suurten muutosten edessä. Teknologian kehitys ja valmisteilla olevat uudet
opetussuunnitelmat sekä remonttihanke tuovat haastetta opetukseen, mutta samalla
on meille valtava mahdollisuus, tehdä tästä koulusta tulevaisuuden oppimiskeskus,
mallikoulu Suomeen.
Yhteistyössä kotien kanssa uskon, että selviämme näistä edessä olevista haasteista ja
pystymme yhdessä rakentamaan näille lapsille ja nuorille entistä paremmat edellytykset hyvään oppimiseen.
Toivon toimivaa yhteistyötä kaikkien kotien kanssa ja antoisaa kouluvuotta meille
kaikille!
Eija Tynkkynen
rehtori
1. Toiminta-ajatus
Rantakylän yhtenäiskoulussa oppilas halutaan nähdä puun taimena, joka on aikanaan siemenestä kasvunsa aloittanut. Taimen kasvulle välttämättömät ainekset, kuten suomalainen
kulttuuriperintö, demokraattinen yhteiskunta, uskonto ja kestävä kehitys ovat valmiina muhevassa mullassa. Tuota multaa kuohkeuttavat peruskoulun aikana tärkeimpinä koti- ja kouluharavat. Yhdessä koti ja koulu tukevat taimen kasvua kaikin käytettävissä olevin keinoin.
Vähitellen taimesta kasvaa puu, johon alkaa kehittyä kolme hedelmää; arvohedelmä, taitohedelmä ja tietohedelmä. Arvohedelmä on oikealla muokkauksella ja lannoituksella imenyt
maasta mm. esteettisyyttä, ympäristöarvoja ja eettisyyden periaatteita. Taitohedelmä pitää sisällään oppimaan oppimisen, sosiaalisuuden, työskentelyn, viestinnän ja yrittäjyyden
taitoja. Tietohedelmä on hedelmä, joka paisuu ja kypsyy yleissivistävistä tiedoista.
Jokainen taimi on aikanaan aloittanut kasvunsa eri siemenestä. Kaikista puista ei voi kasvaa
samanlaisia. Kaikki eivät kehity samanaikaisesti, vaikka ne olisikin istutettu samalla hetkellä.
Puut ovat yksilöitä, jotka tarvitsevat yksilöllistä hoitoa ja huolenpitoa.
Koulumme tavoitteena on, että jokainen puu hedelmineen pääsisi peruskoulun aikana hyvään
ja oikean suuntaisen kasvun vauhtiin. Tavoitteen toteutumisen yhtenä edellytyksenä on jatkuva, monipuolinen toiminnan ja tulosten arviointi.
Rantakylän yhtenäiskoulun toiminta-ajatus on rakentaa oppimispolku, joka tukee elinikäisen
oppimisen periaatetta, perustuu voimassa olevaan opetussuunnitelmaan ja toteutuu yhteistyössä kotien ja lähiympäristön kanssa.

LUKUVUODEN TYÖAIKA
Lukuvuosi on jaettu neljään jaksoon. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että lukujärjestykset vaihtelevat vuoden mittaan. 1. ja 3. jakson lukujärjestykset ovat keskenään samanlaisia,
samoin 2. ja 4. jakson lukujärjestykset.
5.-6. –luokkien valinnaiskurssijärjestelyissä on muistettava, että ensimmäistä
kurssia käydään 1. ja 3. –jaksoissa ja toista 2. ja 4. –jaksoissa.
Korostettakoon, että myös 1.-6. –luokilla saattaa tulla muutoksia lukujärjestyksiin aina jakson vaihtuessa.
Tänä lukuvuonna jaksot ovat seuraavat
1. jakso 12.08.2015-16.10.2015
2. jakso 26.10.2015-15.01.2016
3. jakso 18.01.2016-24.03.2016
4. jakso 29.03.2016-04.06.2016
Työajat:
syyslukukausi: 12.08.2015-18.12.2015
kevätlukukausi: 04.01.2016-04.06.2016
syysloma:
19.-25.10.2015 (vk43)
2
joululoma:
talviloma:
19.12.2015-03.01.2016
29.02.-06.03.2016 (vk 9)
 HALLINTO
SIVISTYSTOIMI
kasvatus- ja opetusjohtaja
REHTORI
rehtori Eija Tynkkynen
email: [email protected]
044-794 3020
apulaisrehtori Elisa Huokko
044-794 3040
APULAISREHTORI
Seija Manninen
044-794 3010
email: [email protected]
KOULUN OSOITE JA PUHELINNUMEROT
Rantakylän yhtenäiskoulu
Vanhamäentie 2
50600 MIKKELI
OPETTAJAT
A-rakennuksen opettajain työhuone (1.-2. –luokat)
Opettajainhuone
194 3042
194 3031
Opettajien sähköpostit muodostuvat logiikalla [email protected]. Sähköpostin
käytöstä yhteydenpidossa kannattaa aina sopia opettajan kanssa erikseen.
3
4
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
11.
12.
13.
14.
15.
16.
17.
18.
19.
20.
21.
22.
23.
24.
25.
26.
27.
28.
29.
30.
31.
32.
33.
34.
35.
36.
37.
38.
39.
40.
41.
42.
43.
44.
45.
46.
47.
48.
49.
50.
51.
Nimi
Airaksinen Outi
Bilund Marja-Leena
Eliala-Redsven Paula-Maria
Fagerlund Tarja
Hannula Riikka
Hannus Sanna
Haukkala Matias
Hellsten Helena
Hokkanen Elina
Huokko Elisa
Häkkinen Jarko
Häkkinen Kirsi
Iso-Tuisku Minna
Järvinen Kari
Kaatranen Hannu
Kankaanpää Merja
Karhi Atso
Karhula Riitta
Karppinen Juha
Kuuva Arja
Lindbohm Johanna
Lindbohm Juha
Manninen Johanna
Marjuaho Päivi
Markkanen Tuomas
Miller Alla
Muinonen Mari
Mäkelä-Torssonen Raija
Pekurinen Maiju
Pulkkinen Petri
Pöntinen Piia
Rahikainen Minna
Rautoja Hanna
Razgulina-Lytsy Viktorija
Riepponen Päivi
Räty Anna-Maija
Saarikoski Karoliina
Saarinen Riitta
Saavalainen Leena
Sajaniemi Janne
(Sajaniemi Terhi) sij. Sirpa Lintunen
Siitari Mervi
Silander Sirpa
Surakka Saara
Tarvainen Olli
Toivomäki Mervi
Torri Anssi
Tuukkanen Anne
Tynkkynen Eija
Viljakainen Juha
luokka/aine
7D, BG, TT
6B
1B
EN, RU
7B, KO, TT
EO
8C, HY, UE
3B
7A, AI
Apul.reht., opo
OU
resurssiopettaja
3C
8E, ATK, MA
4C
8D, MA, FK
4B
2A
TN
EO
9E, KO
MU
EO
6C
6A
9A, HY, UE
4A
9C, BG, FK
7C, LI, TT
5C
8A, KU
8B, SA, EN
5A
EN, VE
1A
EN, RU
9B, AI
TS
OPO
5B
EN, RU
2C
9D, FK, MA
1C
MA, FK
2B
TN, MA
EO
rehtori
3A
luokkatila
C114
C115
A201
C110
C244
C237
C204
C248
A104
C131
C117
C235
B103
A103
Paja
C218
C246
C137
C219
C118
C101
C243
A126
C112
B102
C201
C238
C119
C105
A102
C205
C249
C242
A226
C239
A202
C232
A203
C234
A105
Paja
A222
A101
työpuhelin
194 3031
194 3031
194 3042
194 3031
194 3029
194 3031
194 3031
194 3031
194 3031
044-794 3040
194 3042
194 3042
194 3031
194 3031
194 3031
194 3031
194 3042
194 3028
040-1294753
194 3029
194 3031
040-1294752
194 3031
194 3031
194 3031
194 3042
194 3031
040-1294739
044-794 5509
194 3031
194 3031
194 3031
194 3031
194 3042
194 3031
194 3031
044-794 5505
044-794 3025
194 3042
194 3031
194 3042
194 3031
194 3042
194 3031
194 3042
194 3031
050-5812352
044-794 3020
194 3042
5

MUU HENKILÖKUNTA
KOULUSIHTEERIT
Marjatta Eljos (1.-6. –luokat)
Ritva Manninen (1.-9. –luokat)
kanslian fax -numero
194 3041
194 3023
194 3024
KOULUNKÄYTIAVUSTAJAT
Susanna Vepsäläinen, Laura Matinen, Outi Nyberg,
Laila Hyyryläinen, Minna Paavilainen, Saara Heikkinen,
Marjukka Häkkinen, Jenna Korhonen sij. Marika
Lindstedt
044-794 3031
LAITOSMIEHET
Hannu Laamanen
Pertti Kähärä
194 3032
044-794 3032
KEITTIÖ
Palveluesimies
Tarja Valjakka
Kaija Rastas
Tuula Saksanen
Hannele Elo
Tuula Turunen
Marja-Leena Ristavaara
044-794 5547
Leena Himanen
Helvi Himanen
044-794 5681
Eila Ollikainen
Birgitta Tarkiainen
SIISTIJÄT
KOULUTERVEYDENHOITAJAT
040-1294697
Minna Keränen
Johanna Karjalainen (osa-aikainen)
044-794 4669
KOULUPSYKOLOGI
Aija Sairanen
044-794 3016
KURAATTORI
Sarita Virtanen
044-794 3034
044-794 5500
KOULULÄÄKÄRI
6
Rantakylän yhtenäiskoulun tuntijako lv.15-16
1 2 3 4 5 6 7 8
AI
7
7
A1 EN
9
Yht.
5
5
4
5
3
3
3
42
2
2
2
2
2
3
3
16
2
2
2
6
B1 RU
MA
3
3
4
4
4
4
3
3
4
32
YM, BG
2
2
3
3
2
1
2
2
3
21
1
1
2
3
2
9
1
3
FY/KE
0,5 1,5
Terveystieto
UE
1
1
1
2
1
2
1,5 1,5
HY
1
1
1
11
2
2
3
10
MU
1
1
2
1
KU
2
2
1
1
KS
2
2
2
2
2
2
3
LI
2
2
3
3
2
2
2
2
2
Valinnaiskurssit
2
1
1,5 1,5
1
11
15
2
2
20
4
3
0,5 0,5
OPO
Valinnaiset aineet
A2-kieli
Tuntimäärä +
A2
1
10
3
KO
Tuntimäärä
1
2
6
1
2
5
13
20 20 23 23 25 25 30 30 30 226
2
2
2
2
2
2
12
20 20 23 25 27 27 30 30 30 232
7

OPPIVELVOLLISUUS JA POISSAOLOT
Suomessa vakinaisesti asuvat lapset ovat oppivelvollisia. Oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, jona
lapsi täyttää seitsemän vuotta ja päättyy, kun perusopetuksen oppimäärä on suoritettu tai kun
oppivelvollisuuden alkamisesta on kulunut kymmenen vuotta (POL 25).
Oppivelvollisen ensisijainen oikeus ja velvollisuus on osallistua perusopetukseen ja suorittaa
tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäytyä asiallisesti. Oppilaan huoltajan tehtävä on huolehtia siitä,
että oppivelvollinen täyttää oppivelvollisuutensa. Jos oppilas laiminlyö oppivelvollisuutensa suorittamisen, voidaan huoltaja tuomita sakkoon.
KOULUNKÄYNTI ON OPPILAAN TYÖTÄ. Jokainen poissaolo vaikeuttaa koulunkäyntiä. Oppilaan
poissaoloon koulusta tulee pyytää lupa. Sairastapauksissa huoltajan tulee ilmoittaa luokanopettajalle/luokanohjaajalle poissaolosta heti ensimmäisenä poissaolopäivänä.
Luvan enintään kolmen päivän poissaoloon myöntää luokanopettaja/luokanohjaaja. Yli kolmen koulupäivän pituinen poissaololupa anotaan kirjallisesti etukäteen rehtorilta. Lomakkeen saa luokanopettajalta, koulun kansliasta tai koulun kotisivuilta. Oppilaan on neuvoteltava luokanopettajan/luokanohjaajan kanssa hyvissä ajoin ennen poissaoloa korvaavien tehtävien suorittamisesta.
Yli viikon kestävät lomat vaikeuttavat kohtuuttomasti oppilaan opiskelujen etenemistä, ja
toivommekin, että niitä haettaisiin hyvin harkitusti. Vastuu oppilaan opetuksen järjestelystä
loman aikana jää huoltajalle.
Jos lupaa ei ole voitu ennalta pyytää, on oppilaan huoltaja velvollinen mahdollisimman pian ilmoittamaan poissaolosta luokanopettajalle/luokanohjaajalle, joka kirjaa oppilaan poissaolot.
Oppilaiden ja huoltajien yhteystietojen muutokset tulee ilmoittaa kansliaan.

ARVIOINTI
Perusopetuksen luokilla oppilaiden arvioinnilla on kaksi eri tehtävää: arviointi opintojen aikana ja
päättöarviointi. Arvioinnilla opintojen aikana pyritään kannustamaan ja ohjaamaan opiskelua sekä
kehittämään oppilaiden itsearviointia. Päättöarvioinnin perusteella oppilaat valikoituvat jatkoopintoihin. Arvioinnin tulee olla kansallisesti vertailukelpoista ja siinä oppilaita on kohdeltava tasavertaisesti.
Oppilaiden arviointi perustuu opetussuunnitelmassa määriteltyihin tavoitteisiin. Opetushallitus on
näiden lisäksi arvioinnin tueksi määritellyt oppiainekohtaiset hyvän osaamisen kuvaukset ja perusopetuksen päättöarvioinnin kriteerit. Oppiaineen arvioinnissa huomioidaan myös työskentelyn
osuus. Työskentelyn arviointi kohdistuu oppilaan taitoon suunnitella, säädellä, toteuttaa ja arvioida omaa työtään. Arvioinnissa otetaan huomioon myös, miten vastuullisesti oppilas työskentelee ja
miten hän toimii yhteistyössä toisten kanssa.
Oppilaan käyttäytymistä arvioi jokainen oppilasta opettava opettaja. Käyttäytymisen arviointi
perustuu siihen, kuinka hyvin oppilas ottaa huomioon muut ihmiset ja ympäristön sekä noudattaa
sääntöjä.
Arviointipalautetta annetaan oppilaalle ja hänen huoltajalleen lukuvuositodistusten lisäksi oppi-
8
laan edistymisestä, vahvuuksista sekä niistä oppimisen alueista, joita on kehitettävä.
Arviointipalautetta annetaan koulussamme mm. välitodistuksin, erilaisin tiedottein ja arviointikeskusteluin.
Koulussamme ensimmäisen luokan väliarviointi toteutetaan arviointikeskusteluna lukuvuoden
puolivälissä tammikuussa. Keskustelussa ovat mukana huoltaja, oppilas ja luokanopettaja.
Alimmilla luokilla arviointi on sanallista. Numeroarvosteluun siirrytään vaiheittain:
3. lk: Käyttäytyminen, äidinkieli ja kirjallisuus sekä matematiikka
4. lk: Edellisten lisäksi: Ympäristö –ja luonnontieto, englanti
5. lk: Kaikki oppiaineet
Arvosteluasteikko on seuraava:
10 (erinomainen), 9 (kiitettävä), 8 (hyvä), 7 (tyydyttävä), 6 (kohtalainen), 5 (välttävä), 4 (hylätty).
Numeroarvostelua voidaan täydentää sanallisella arvioinnilla.
Yhden vuosiviikkotunnin laajuisten valinnaiskurssien ja valinnaisaineiden suoritukset vaikuttavat
saman oppiaineen numeroon lukuvuosi- ja päättötodistuksessa. Niistä ei erikseen anneta todistusnumeroa.
2.-6. -luokkien oppilaille annetaan välitodistus syyslukukauden lopussa 18.12.2015. Yläluokkien oppilaat saavat välitodistuksen toisen jakson päätyttyä 22.01.2016. Lukuvuositodistus (9lk:lla päättötodistus) jaetaan kaikille oppilaille lukuvuoden viimeisenä koulupäivänä 04.06.2016 .
Oppilaalle annetaan erotodistus, mikäli hän vaihtaa koulua kesken lukuvuoden.
Jos oppilaalle on tulossa oppiaineesta hylätty suoritus, varataan oppilaalle tilaisuus suorittaa aineen oppimäärä hyväksytysti vielä lukuvuoden työskentelyn kestäessä. Suoritusajankohdasta sopivat opettaja ja oppilas yhdessä. Jos oppilas osallistuu lukuvuoden työskentelyn kestäessä hylätyn suorituksen korotukseen ja saa suorituksestaan edelleen hylätyn arvosanan, varataan hänelle
toinen korotusmahdollisuus kesäloman aikana.
Joka tapauksessa oppilaalla on mahdollisuus hylätyn suorituksen korottamiseen kesäloman aikana.
Kuluvana lukuvuotena suorituspäivä on 17.06.2016.
POA 19§: Oppilaan huoltaja voi kahden kuukauden kuluessa arvioinnista tiedon saatuaan pyytää
opinnoissa etenemistä tai vuosiluokalle jättämistä koskevan päätöksen tai päättöarvioinnin uusimista. Pyyntö tehdään rehtorille. Uudesta arvioinnista päättävät rehtori ja oppilaan opettajat
yhdessä. Jos oppilaan huoltaja on tyytymätön uuteen arviointiin tai ratkaisuun, jolla pyyntö on
hylätty, huoltaja voi pyytää arvioinnin oikaisua aluehallintovirastolta.

VIERAIDEN KIELTEN OPETUS
Rantakylän yhtenäiskoulussa opiskellaan kaupungin kieliohjelman mukaisesti pakollisena A –kielenä
englantia (A1) ja B -kielenä ruotsia (B1). Tänä lukuvuonna A2 –kielenä opiskellaan venäjää ja
saksaa.
9

ERITYISOPETUS
Erityisopetusta saavat oppilaat, jotka tarvitsevat lisäohjausta saavuttaakseen yleisopetuksen
tavoitteet tai oppilaat, joilla on diagnosoitu oppimisvaikeus. Erityisopetuksen tavoitteena on auttaa ja tukea oppilasta siten, että hänellä on tasavertaiset mahdollisuudet suorittaa oppivelvollisuus edellytystensä mukaisesti yhdessä ikätovereiden kanssa.
Erityisopetus on osa-aikaista, sitä annetaan muun opetuksen ohessa samanaikaisopetuksena,
pienryhmässä tai yksilöllisesti. Se nivelletään oppilaan saamaan muuhun opetukseen.
Erityisopettajat: Anne Tuukkanen alakoulu puh. 050-5812352, Sanna Hannus alakoulu,
puh. 044-7945325, Arja Kuuva ala- ja yläkoulu puh. 0401294753 ja Johanna
Manninen ala- ja yläkoulu puh. 0401294752

TUKIOPETUS
Oppilaalla on oikeus saada tukiopetusta. Sitä annetaan opinnoissaan tilapäisesti
jälkeenjääneille tai muusta syystä sitä tarvitseville. Aloitteen tukiopetuksen saamiseksi
voi tehdä oppilas itse, huoltaja, opettaja tai oppilaanohjaaja.

OPPILAANOHJAUS
Oppilaanohjaajat Leena Saavalainen ja Elisa Huokko neuvovat oppilaita opiskeluun liittyvissä asioissa, ja heidän kanssaan voi selvitellä kaikenlaisia kouluun tai oppilaan elämäntilanteeseen liittyviä kysymyksiä. Oppilaanohjaajat vastaavat työelämään tutustumisten (TET) järjestelyistä, ja
ohjaavat oppilaita jatko-opiskelupaikan valinnassa ja ammatinvalinnassa. Opinto-ohjauksen ajankohtaista asioista tiedotetaan ohjauksen blogi –sivuilla, rantak.wordpress.com tai
ranopo.wordpress.com
Leena Saavalainen, luokat 7D, 8A, 8B, 8C, 8D, 8E, 9A, 9B, 9C, 9D ja 9E
Elisa Huokko, luokat 7A, 7B ja 7C
Oppilaanohjaajat ovat tavattavissa koululla päivittäin:
Leena Saavalainen, p. 044-794 3025, [email protected]
Elisa Huokko, p. 044-794 3040, [email protected]
OPPILASHUOLTO
Oppilashuollolla tarkoitetaan hyvän oppimisen, hyvän fyysisen ja psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä sisältävää toimintaa oppilaitosyhteisössä. Se on toimintaa, jonka avulla edistetään



oppilaiden oppimista, hyvinvointia ja terveyttä
sosiaalista vastuullisuutta, vuorovaikutusta ja osallisuutta
opiskeluympäristön terveellisyyttä ja turvallisuutta
Tavoitteena on hyvinvoiva kouluyhteisö, jonka ominaispiirteenä on yhteisöön kuuluminen, hyvinvoivat ihmiset ja terveyttä tukeva ympäristö. Kaikkien koulussa työskentelevien tulee edistää oppilaiden hyvinvointia sekä kotien ja koulun välistä yhteistyötä. Se tarkoittaa koulun arjessa
10
oppilaiden aitoa kohtaamista, välittävää ja kannustavaa vuorovaikutusta ja tukea sekä varhaista
puuttumista.
Oppilashuollon yksilökohtaisia palveluita ovat psykologi- ja kuraattoripalvelut, kouluterveydenhuollon palvelut sekä monialainen yksilökohtainen oppilashuolto.
Yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä huolehtii siitä, että hyvinvoinnin tuki toteutuu etenkin ennaltaehkäisevänä ja yhteisöllisenä tukena.

KOULURUOKAILU
Kouluruokailu on osa oppilashuoltoa ja samalla se on osa koulun kasvatustehtävää.
Sen päätavoitteena on ylläpitää oppilaan terveyttä ja työtehoa. Kouluateria turvaa oppilaille noin
1/3 osan päivän ravintotarpeesta. Kouluruokailu on siis vain osa päivittäistä ruokaa.
Kouluruokailun tehtävänä on lisäksi kehittää monipuolisia maku – ja ruokatottumuksia ja opettaa
ruokailutapoja.
Erityisruokavaliota tarjotaan koulussamme sitä tarvitseville oppilaille eli noudatamme viime syksynä Mikkelin kouluissa käyttöönotettua kansallista allergiaohjelmaa. Erityisruokavalion saaminen edellyttää kouluterveydenhoitajan antamaa ilmoitusta sen tarpeesta. Oppilaan tulee itsenäisesti huolehtia erityisruokavalionsa noudattamisesta. Koulussamme tarjotaan vaihtoehtoinen
kasvisruoka. Koulujen ruokalistan suunnittelee tuotantosuunnittelija Eija Piispa. Listat laaditaan
kahdeksaksi viikoksi huomioiden juhlapyhät ja teemat ja se ilmoitetaan paikallisissa lehdissä ja
kaupungin internetsivuilla viikoittain. Erityisruokavaliolomake ja myös ruokalistat ravintoainesisältöineen löytyvät internetistä , osoitteesta www. mikkeli.fi.
Yläkoulun oppilailla ja niillä alakoulun oppilailla, joilla koulupäivä päättyy klo 15.00 on mahdollisuus
maksulliseen välipalaan. Välipalaa voi ostaa 7.9.2015 alkaen maanantaista torstaihin kello 13.00 ,
mahdollisista muutoksista ilmoitetaan erikseen.
Oppilaan kouluruokailuun liittyvissä kysymyksissä voi kääntyä koulumme keittiöhenkilökunnan,
p. 040-1294697, palveluesimies Hannele Elon, p. 044-7945547 tai tuotantosuunnittelija Eija
Piispan, p. 044-7942256, puoleen.

KOULUKULJETUKSET
Kaupunki järjestää koulukuljetuksen kaikille Mikkelin kaupungista kotoisin oleville peruskoulua
käyville oppilaille, joilla perusopetuslain 32 §:n mukaan on oikeus maksuttomaan kuljetukseen.
Kuljetus järjestetään yleistä kulkuneuvoa käyttäen tai kaupungin erikseen järjestämällä kulkuneuvolla kaupungin osoittamaan kouluun.
Jos oppilaalle myönnetään huoltajan hakemuksesta koulunkäyntioikeus muuhun kouluun kuin kunnan osoittamaan lähikouluun, huoltaja vastaa oppilaan koulumatkojen järjestämisestä ja niistä
aiheutuvista kustannuksista.
Opetustoimen järjestämässä esiopetuksessa oleva esioppilas saa maksuttoman koulukuljetuksen,
mikäli koulumatka on yli 3 km. 1.-2. -luokan oppilas saa maksuttoman kuljetuksen, mikäli koulumatka on yli 3 km ja isommilla oppilailla yli 5 km.
Peruskoulun 1.-2. lk:n kuljetusoppilaalle, jolle jää kävelymatkaa kuljetusreitiltä kotiin yli 2 km ja
3.-9 lk:n oppilaalla yli 3 km, järjestetään mahdollisuuksien mukaan jatkokuljetus.
11
Oppilas pääsee kuljetukseen edellä mainittua lyhyemmältäkin matkalta huoltajan antamaa maksusitoumusta vastaan koulukuljetusreitin varrelta, mikäli autossa on tilaa. Maksusitoumuksen tehneiltä kuljetuksesta peritään linja-autolipun sarjalipun suuruinen hinta, jonka kaupunki laskuttaa
huoltajalta. Maksusitoumuksen voi tehdä koko lukuvuodelle tai osalle lukuvuotta.
Mikäli koulureitiltä joudutaan poikkeamaan siten, että poikkeaman kustannukset ylittävät em.
linja-autolipun hinnan, kaupunki ei korvaa ylimääräisiä kilometrejä, vaan veloittaa ne huoltajalta
taksin kilometrikorvauksen mukaan.
Asiantuntijalausuntojen perusteella voidaan em. periaatteista poiketen järjestää peruskoulun
oppilaalle maksuton koulukuljetus.
Haja-asutusalueella koulukuljetuksissa kulkevilta muilta matkustajilta peritään linja-autolipun
kertamaksun hinta, joka vähennetään autoilijalle maksettavasta koulukuljetuskorvauksesta.
Kaupunki järjestää edellä mainituista periaatteista poiketen välituntikuljetuksia vieraan kielen,
romanikielen, maahanmuuttajien ja paluumuuttajien oman äidinkielen, et-opetuksen, ortodoksisen
tai mahdollisten muiden vähemmistöuskontojen ja muunkin opetuksen keskittämisen vuoksi silloin,
kun keskittäminen on perusteltua opetuksen tarkoituksenmukaisuus- ja/tai taloudellisuusperustein.

ÄLYKORTTI
Kaupunki lunastaa oppilaalle älykortin.
Kortti oikeuttaa päivittäin kahteen kodin ja koulun väliseen koulumatkaan. Älykorttia ei saa käyttää vapaa-aikakuljetuksissa.
Kortti on vedettävä lukijalaitteesta jokaisella matkustuskerralla, joten se on pidettävä aina mukana. Mikäli kortti katoaa tai muutoin tuhoutuu lukuvuoden aikana, oppilas ilmoittaa siitä välittömästi koulun kansliaan.
Oppilas / huoltaja voi noutaa uuden älykortin Matkahuollosta maksamalla sinne 6,50 euroa.
Jos kortti toimitetaan Matkahuollosta koululle, huoltajaa laskutetaan uudesta kortista 15,60 euroa. Koulut keräävät kaikki älykortit keväällä takaisin ja toimittavat ne uudelleenlatausta varten
Matkahuoltoon. Oppilaan muuttaessa älykortti tulee jättää koulun kansliaan.
 KOULUKURAATTORI
Kuraattorityön painotus on varhaisessa tuessa ja oppilaiden pulmien varhaisessa selvittelyssä.
Oppilas voi hakeutua/ohjautua koulukuraattorille jos mieltä askarruttaa mm. koulunkäyntiin,
käyttäytymiseen, kaverisuhteisiin, perheeseen tai vapaa-aikaan liittyvät asiat. Myös huoltajat
voivat ottaa yhteyttä suoraan kuraattoriin oman lapsensa asioissa.
Hyvä käytäntö alakouluilla on, että opettaja on ensin yhteydessä huoltajaan, ohjatessaan oppilaan
asiaa kuraattorille tai sopiessaan yhteispalavereja.
Läntisen koulualueen kuraattorin työhuone on Rantakylän yhtenäiskoululla.
Yhteystiedot: p. 044 -7943034, sähköposti tai Wilman kautta.
12

KOULUPSYKOLOGI
Koulupsykologi tekee oppimisvaikeuksiin liittyviä tutkimuksia, joilla pyritään selvittämään oppilaan
vahvuuksia ja vaikeuksia. Tavoitteena on poistaa mahdollisia oppimisen esteitä ja luoda koululaisille
heidän oppimisedellytyksiään parhaiten vastaavat opetusjärjestelyt.
Käynnit kouluilla tapahtuvat sopimuksen mukaan. Koulupsykologin työhuone sijaitsee osoitteessa Lähemäenkatu 11 A 50170 Mikkeli. Sähköpostin tai Wilman kautta.
 NUORTEN OLKKARI
Nuorten Olkkari
Maaherrankatu 12
50100 Mikkeli
044 794 3266 (ma-pe klo 13-17)
[email protected]
www.mikkelinolkkari.fi
facebook.com/mikkelinolkkari

PSYKOLOGI- JA MIELENTERVEYSPALVELUT MIKKELISSÄ
MIKKELIN KAUPUNGIN koulupsykologipalvelut, Lähemäenkatu 11 A
044-794 3016
LASTEN JA NUORTEN KEHITYKSEN TUKIYKSIKKÖ, Lähemäenkatu 11 A (II kerros)
p. 194 2344. Soittoaika ma-pe klo 12.00-13.00
MIKKELIN KESKUSSAIRAALA, Porrassalmenkatu 35-37
p. 351 2374
 LASTENPSYKIATRIAN POLIKLINIKKA
 NUORISOPSYKIATRIAN POLIKLINIKKA

TERVEYDENHUOLTO
KOULUTERVEYDENHUOLTO
On ennalta ehkäisevää ja pyrkii oppilaiden terveydentilan edistämiseen. Se käsittää koulun terveydellisten olojen valvonnan, oppilaskohtaisen terveydenhoitotoiminnan ja terveyskasvatuksen.
13
VARSINAINEN SAIRAANHOITO
Varsinainen sairaanhoito ei näin ollen kuulu kouluterveydenhuoltoon. Oppilaan huoltajat ovat velvollisia huolehtimaan lapsensa sairaanhoidosta ja sen aiheuttamista kustannuksista. Sairasta lasta
ei pidä lähettää kouluun. Koulupäivän aikana sairastuneelle oppilaalle annetaan ensiapu, jonka jälkeen huoltaja tarvittaessa hakee oppilaan kotiin.
TAPATURMAT
Koulussa tai koulumatkalla sattuneissa tapaturmissa annetaan ensiapu koulussa. Tarvittaessa oppilas lähetetään terveyskeskukseen tai MKS:n yhteispäivystykseen, ensisijaisesti huoltajan saattelemana. Koulutapaturman sattuessa on aina otettava yhteys mahdollisimman pian opettajaan tai
terveydenhoitajaan. Koska sairaanhoito ei kuulu kouluterveydenhuoltoon, vapaa-aikana sattuneista tapaturmista ja niiden jälkihoidosta sekä kustannuksista vastaa koti.
ALLERGISET OPPILAAT
Kun oppilaalla on todettu ruoka-allergia, joka aiheuttaa merkittäviä tai hengenvaarallisia oireita,
tarvitaan erityisruokavalio. Lievissä allergioissa riittää itsehoito ja seuranta. Kouluruokailua varten oppilaiden erityisruokavaliot pyydetään ilmoittamaan koulun terveydenhoitajalle joka lukuvuoden alussa. Mikäli oppilaalla on jokin erityisruokavalio, huoltajan on ilmoitettava aina
oppilaan poissaolosta myös ruokalaan (p.040-1294697).
KOULUTERVEYDENHOITAJA
Terveydenhoitaja Minna Keränen (p. 040-7944669) on tavattavissa koululla pääsääntöisesti päivittäin. Lisäksi koululla työskentelee osa-aikaisesti terveydenhoitaja Johanna Karjalainen
(p. 044-7945500).
TERVEYSTARKASTUKSET
Koululaiset kutsutaan terveystarkastuksiin vuosittain, lukuun ottamatta 2. ja 4. luokkia. Ns. laaja
terveystarkastus tehdään 1., 5. ja 8. luokalla.
KOULULÄÄKÄRI
Vastaanotosta on sovittava terveydenhoitajan kanssa etukäteen. Lääkärintarkastukseen kutsutaan 1. luokkalaiset, 5. luokkalaiset ja 8. luokkalaiset.
ERIKOISLÄÄKÄRI
Koululääkärin määräämä silmä- tai korvalääkärin suorittama ensimmäinen tarkastus on oppilaalle
maksuton. Jatkohoito on huoltajan kustannettava.
HAMMASHOITO
Alaluokkien oppilaiden hampaat hoidetaan joitakin erityishoitoja lukuun ottamatta Rantakylän
hammashoitolassa, tiedustelut ja ajanvaraus p. 015 194 4410 Erikoishammaslääkärin hoidosta
(esim. oikomishoito Pankalammen hammashoitolassa) aiheutuneet matkakustannukset on huoltajan
kustannettava, ellei kyseessä ole koulutapaturman jatkohoito.
14

TUKIOPPILAAT
Tukioppilaalle voi kertoa ongelmistaan. Tukioppilas voi myös toimia yhdyshenkilönä opettajien ja oppilaiden välillä.
7A Anni Särkkä 9C, Inka Pelkonen 9D, Akseli Eteläpää 9B, Petri Putkonen 9A
7B Julia Tiihonen 9C, Lotta Kesälahti 9D, Lassi Rautio 9B, Inka Korhonen 9E
7C Pekko Turkki 9C, Mirke Paajanen 9D, Valtteri Lokka 9B, Wiktoria Ripatti 9C, Jessica Pospelova 9E
7D Pinja Väisänen 9C, Veikka Stålhand 9D, Mikko Kohvakka 9B, Jenni Tepponen 9E

OPPILASKUNTATOIMINTA
Oppilaskunta osallistuu koulun henkeä kohottavien tilaisuuksien ja tempauksien järjestämiseen
yhdessä muiden toimijoiden kanssa, esim. päivätyökeräys järjestetään lukuvuoden aikana mahdollisuuksien mukaan. Koulussamme toimii oppilaskunnan hallitus.
Oppilaskunnan hallitus koostuu 3.-9. luokkien oppilaista ja luokan edustaja valitaan syksyllä. Hallitus kokoontuu n. kerran kuukaudessa. Toimintakausi oppilaskunnan hallituksessa on lukuvuosi kerrallaan.
Kummilapsi –toiminta
Koulumme on mukana PLAN international -kummilapsitoiminnassa.
Kummituen avulla kummilapsi saa mahdollisuuden käydä koulua. Keräämme varoja honduralilaisen
kummilapsemme tukemiseen eri tavoin tarpeen mukaan.

VAKUUTUKSET
Kaupunki on vakuuttanut oppilaat Vakuutusosakeyhtiö Pohjolassa.
Vakuutus on voimassa varsinaisella kouluajalla, opetuksen aikana, välitunneilla sekä otettaessa
osaa koulujen työsuunnitelman puitteissa järjestettyihin urheilutilaisuuksiin, retkiin, opintokäynteihin ja koulun ulkopuolisessa työelämään tutustumisessa sekä matkalla suorinta tietä kouluun ja
koulusta kotiin.
Vakuutus on voimassa työsuunnitelman mukaisten luokkaretkien ja leirikoulujen osalta myös ulkomailla.
Huom! - Vakuutus ei ole voimassa poistuttaessa omille asioille koulun alueelta ruoka-, vapaa- ja
välitunnilla!
Hoitokuluina korvataan mm.
- Lääkärin tai hammaslääkärin antaman tai määräämän hoidon tai tutkimuksen
kustannukset kohtuullisine matkakuluineen.
- Tapaturman yhteydessä käytössä rikkoutuneiden silmälasien, kuulokojeen
15
Vakuutuksesta
-
ja hammasproteesin korjaus- tai jälleenhankintakustannukset.
Välittömät ylimääräiset kulut koulumatkoista, jotka lääkärinmääräyksestä
on vamman vuoksi tehty normaalista poikkeavalla tavalla.
Hoitolaitoksessa annetun fysikaalisen hoidon korvaukset korvataan
enintään viideltä (5) hoitokerralta tapaturmaa kohti.
ei korvata:
Sairauden tai rasituksen vähitellen aiheuttamaa vammaa.
HUOM! HUOLTAJIEN TULEE HUOMIOIDA, että kaupunki ei korvaa oppilaiden
omaisuudelle tapahtuneita vahinkoja lukuun ottamatta koulussa tapaturman yhteydessä
särkyneitä silmälaseja.
Asiointipiste Virastotalo, palveluneuvoja Armi Karvonen 040-1294768

KOULUN JÄRJESTYSMÄÄRÄYKSET
Järjestysmääräysten tarkoituksena on taata työn rauhallinen sujuminen ja edistää kouluyhteisön
jäsenten viihtyvyyttä ja turvallisuutta.
Järjestysmääräykset koskevat kaikkia koulun oppilaita, ellei toisin sovita. Niitä noudatetaan kouluaikana, koulun alueella, koulumatkoilla ja koulunkäyntiin välittömästi liittyvissä tilaisuuksissa
riippumatta siitä, järjestetäänkö tilaisuudet koulun alueella tai sen ulkopuolella (retket, leirikoulut, yms.).
1.
-
Kannan vastuuni koulutyöstäni
teen kotitehtäväni
huolehdin opiskeluvälineistäni
saavun ajoissa oppitunnille
2.
-
Kannan vastuuni työskentelystäni oppitunnilla
käyttäydyn asiallisesti
pyydän puheenvuoron
annan työrauhan muille
oppitunnille mennessä jätän takin naulakkoon ja otan pipon, lippiksen tms. pois päästä
suljen matkapuhelimeni oppitunnin ajaksi
Opettaja voi poistaa oppilaan luokasta työrauhan rikkomisen vuoksi. Luokasta poistamisen jälkeenkin oppilas on opettajan valvonnassa ja toimii opettajan ohjeiden mukaisesti.
3. Vietän välitunnit koulun alueella
- alaluokkien oppilaat viettävät välitunnit ulkona välituntialueilla
- yläluokkien oppilaat viettävät välitunnit koulun alueella (piha-alue ja koulurakennukset)
ja klo 10:n ja 13:n välitunnit ulkona välituntialueilla
- suon WC:ssä kävijöille yksityisyyden
- pelaan pallopelejä vain niille varatulla alueella
4. Huolehdin koulutilojen siisteydestä
- laitan vaatteet naulakkoon
16
-
laitan roskat roskikseen
laitan käyttämäni työvälineet paikoilleen
käsittelen työvälineitä ja koulun tiloja asianmukaisesti ja huolellisesti
en tuo energiajuomia kouluun
Oppilas on velvollinen korvaamaan tahallisesti tai varomattomuuttaan koulun omaisuudelle tai koulutarvikkeille aiheuttamansa vahingon.
5. Noudatan hyviä tapoja ruokailussa
- kaikki koulun oppilaat käyvät syömässä ja menevät ruokailuun opettajan johdolla
- palautan ruokailuvälineet niille varattuun vaunuun
6. En kiusaa muita oppilaita
- kerron opettajalle, jos minua tai muita kiusataan koulussa
- kunnioitan kaikkien oppilaiden oikeutta käydä koulua rauhassa
7. Noudatan päihteitä ja aseita koskevia lakeja
- tupakan, päihteiden, huumeiden, räjähteiden ja teräaseiden hallussapito ja käyttö on
kielletty
8.
Noudatan

Otan muut ihmiset huomioon
käyttäydyn ystävällisesti, kohteliaasti ja rehellisesti
tervehdin
kiitän
kuuntelen
kaikkien koulussa työskentelevien aikuisten antamia ohjeita ja määräaikoja.
OJENTAMINEN
Oppilasta, joka ei noudata koulun järjestystä tai käyttäytyy sopimattomasti, voidaan kurinpitokeinoin ojentaa. (POL 36 §).
Oppilasta, joka rikkoo järjestystä, menettelee vilpillisesti tai käyttäytyy muuten epäasiallisesti,
voidaan rangaista kurinpidollisesti. Kurinpitorangaistuksia ovat kirjallinen varoitus ja oppilaan
erottaminen enintään kolmeksi kuukaudeksi. Opetuksen järjestäjän tulee huolehtia, ettei oppilas
erottamisen aikana jää jälkeen opetuksesta.
Opetusta häiritsevä oppilas voidaan määrätä poistumaan luokasta oppitunnin jäljellä olevaksi
ajaksi. Epäasiallisesti käyttäytyvä oppilas voidaan määrätä enintään kahden tunnin jälki-istuntoon.
Kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä työpäivän päätyttyä enintään tunniksi kerrallaan valvonnan alaisena suorittamaan tehtäviään. ( 36§).
 Kasvatuskeskustelu – KAKE
Koulussamme jatketaan kasvatuskeskusteluita kolmena päivänä viikossa.
17
Päiville on varattu ns. kasvatuskeskusteluopettaja, joka saatuaan tiedon rikkeestä, ottaa asian
esille oppilaan kanssa mahdollisimman nopeasti. Keskustelua käyvä opettaja ei ole sama henkilö,
joka on todennut rikkomuksen. Emme käytä tätä menettelyä vakavimmissa rikkomuksissa , kuten
kiusaaminen, fyysinen vahingoittaminen jne.
Keskustelussa todetaan oppilaan rikkomus ja tehdään päätelmä toivotusta muutoksesta käyttäytymisessä. Asiat kirjataan ylös lomakkeeseen ja samalla sovitaan seurannasta noin kuukauden kuluttua. Keskustelun yhteydessä oppilas soittaa huoltajalle ja kertoo tapahtuman ja sovitun
seurannan.
Tyypillisiä kasvatuskeskustelu-asioita ovat:
- koulun alueelta poistuminen
- myöhästely
- tupakointi
- muu sääntöjen rikkominen
- toistuva oppituntien häirintä
Kasvatuskeskustelun kulku
 todettuaan rikkeen opettaja tai muu henkilökuntaan kuuluva tiedottaa rikkeestä kk –
opettajalle ja ko. oppilaalle itselleen
 kk - opettaja hakee oppilaan tunnilta
 oppilas kertoo omin sanoin mitä on tapahtunut
 mikä meni väärin







oppilaan itse keksimä parannusehdotus
seurantapäivämäärän sopiminen ja seuraamukset, jos tilanne ei korjaannu
soitto huoltajille
oppilaan joutuessa toistuvasti kasvatuskeskusteluun on mukana rehtori/
apulaisrehtori
kolmannesta rikkeestä määrätään jälki-istunto
jos sääntöjen rikkominen jatkuu edelleen, kutsutaan huoltajat koululle
SOVITTUJA YHTEISIÄ KÄYTÄNTÖJÄ
MATKAPUHELIMET:
Matkapuhelimet pidetään oppituntien aikana suljettuina ja poissa näkyvistä pulpetilta (esim. repussa). Matkapuhelimia ei käytetä ruokalassa.
RAHA JA MUUT ARVOESINEET:
Arvoesineiden ja rahan tuominen kouluun ei ole suotavaa, paitsi erikseen luokanopettajan kanssa
sovituissa poikkeustapauksissa. Koulun vakuutus ei korvaa kadonneita rahoja tai arvoesineitä eikä
myöskään koulumatkoilla sattuneita tapaturmia, mikäli matka ei ole suuntautunut suorinta reittiä
kotiin tai kouluun.
Oppituntien ajaksi takit jätetään naulakkoon. Jos oppilaalla on koulussa kuitenkin mukana rahaa
tai arvoesineitä, on hänen huolehdittava siitä, että ne eivät jää oppitunnin ajaksi taskuun naulakkoon.
18
MYÖHÄSTYMISET:
Alaluokilla myöhästymiset selvitetään luokanopettajan kanssa. Yläluokilla aiheettomasta kolmesta
oppitunnilta myöhästymisestä saman jakson aikana seuraa kasvatuskeskustelu ja yhteydenotto
kotiin.
KOULUMATKAT:
0.-6. –luokkien oppilaiden ei tulisi koulumatkoillaan ylittää katua, mikäli sen voi alittaa. Eli toivomme lapsilta tunneleiden käyttöä. Huoltoaseman kohdalla on suojatie, jonka on havaittu olevan
erittäin vaarallinen paikka ylittää Vanha Otavantie. Toivomme, että myös huoltajat varottelisivat
lapsiaan tästä risteyksestä.
Ohjatkaa lapsianne tulemaan suorinta reittiä kotoa kouluun ja päinvastoin.
POLKUPYÖRIEN KÄYTTÖ KOULUMATKOILLA:
3.-6. –luokat:
Oppilaat voivat tulla pyörällä kouluun, mikäli keli sen sallii.
Polkupyöräily kouluun suositellaan lopetettavaksi syysloman päätyttyä tai
viimeistään lumen tultua. Keväällä koulumatkapyöräily alkaa huhtikuun
tienoilla, kun pyörätiet eivät aamuisinkaan ole enää jäässä. Pienempien
oppilaiden kohdalla emme suosittele polkupyörän käyttöä.
PYÖRÄILYKYPÄRÄ:
Tieliikennelaki edellyttää kypärän käyttämistä pyöräiltäessä.
Koulupäivän aikana tapahtuvaan pyöräilyyn (pyöräretket tms.) ei voi osallistua ilman asianmukaista
pyöräilykypärää.
POLKUPYÖRIEN SÄILYTYSPAIKAT:
0.-6. luokkalaiset:
Rantakyläntien ja Sokkalantien suunnasta tulevat: Sokkalantien päässä alikulkutunnelin luona oleva polkupyörien säilytyspaikka.
Valkosenmäen suunnalta tulevat: Rantakeitaan pururadan puoleinen P-alue.
Heilajoen suunnalta tulevat: Rantakeitaan pururadan puoleinen P-alue tai yläkoulun TN -luokan
viereinen katos.
Keskustan suunnasta tulevat: Vanhan Otavantien puoleinen yläkoulun seinusta.
7.-9. luokkalaiset:
Pyöräparkki on koulun ja Vanhan Otavantien välissä, sekä TN- työn tilan viereisessä katoksessa.
Mopot jätetään niille varatuille alueille. Rullaluistimia ja rullalautoja ei saa tuoda kouluun.
Koulupäivän aikana ei mopoja saa käyttää, eikä muutenkaan saa oleskella mopoille varatulla alueella.
Polkupyörät kannattaa aina säilyttää lukittuina, koska muuten ne ovat liian helposti varastettavissa. Varastetusta tai rikotusta polkupyörästä on parasta tehdä tutkintapyyntö poliisille.
LASTEN TUONTI AAMULLA KOULUUN:
7.-9. lk:n linja-autojen kääntöpaikka: Liikenteen joustavuuden kannalta on eduksi, että autoilijat lähtevät alueelta heti, kun oppilaat ovat poistuneet autosta. Näin tehdään tilaa seuraaville
tulijoille.
19
A-rakennuksen (Kivitalo) paikoitusalue:
Kivitalon ahtaalle ja vaaralliselle paikoitusalueelle ei saa autolla tuoda lapsia!
Oppilaiden kannalta paikka on erittäin vaarallinen. Aamuisin huoltajat jättävät lapsensa kyydistä
Rantakeitaan paikoitusalueelle, mistä oppilaat kävelevät koulun pihalle. Iltapäivällä huoltajat ottavat lapsensa kyytiin tästä samasta paikasta.
Taksi- ja linja-autokuljetukset: Kuljetuksessa olevan oppilaan tulee olla määräaikana pysäkillä.
Oppilaan on käyttäydyttävä kuljetuksenkin aikana hyvin ja noudatettava siisteyttä. Koululla taksin
pysähdyspaikkana on A-rakennuksen (Kivitalo) parkkipaikka, sekä yläluokkalaisten osalta linjaautojen parkkipaikka.
Koulukuljetusasioita hoitaa Mikkelin kyytineuvo, Marja-Leena Nuutilainen, 044-7945160
LIIKUNNAN OPISKELUA KOSKEVIA OHJEITA:
Varusteet ja välineet: Liikuntatunteja varten on oltava asianmukainen vaatetus.
Salissa käytetään voimisteluasuja; t-paita ja urheiluhousut ja pyyhe. Salissa liikutaan pääsääntöisesti avojaloin. Liikuntatunteja varten on käytössä pukuhuoneet ja suihkut.
Uintitunteja varten oppilaalla pitää olla uimahallin hyväksymä uima-asu ja pyyhe. Uimalasien käyttöä suositellaan. Sukelluslaseja ei uinninopetuksen aikana käytetä.
Ulkoliikuntatunneilla asuksi kelpaa verryttelyasu ja kylmänä kautena esim. kevyttoppa-asu, jalkineiksi lenkkarit. Talvisaikaan ja pakkasaamuina kuuluu ulkoliikuntatuntien varustukseen päähine
ja hansikkaat. Ulkoliikuntatuntien pakkasraja on –15C mitattuna koululla ennen liikuntatunnin
alkua.
MOPOKORTIT:
Koulupäivän aikana ei voi osallistua autokoulun mopokortin teoria- ja ajotunneille

NEUVOTTELUKUNTA
Kullakin koululla on neuvottelukunta, jonka tarkoitus on kodin ja koulun yhteistyö sekä koulun kehittäminen. Neuvottelukunnan toimikausi on kolme vuotta.
Neuvottelukunnan tehtävänä on
- toimia yhteistyölinkkinä työelämässä ja tässä tarkoituksessa tuoda oppilaitoksen opetustyöhön ja opetussuunnitelmiin työelämän näkemykset ja kannanotot.
- toimia koulun ja kodin välisen yhteistyön edistäjänä ja osallistua koulun kehittämistyöhön.
- antaa koulun/oppilaitoksen toimintaan liittyviä lausuntoja ja tehdä esityksiä.
- varsinaiset jäsenet kolmivuotiskaudelle 2014-2017.
Maarit Randelin pj.
Ismo Viisanen vpj.
Tuire Auru siht.
Susanna Jerkkola
Heidi Waris
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
20
Anna-Maija Kiesiläinen [email protected]
Esa Tuupanen
[email protected]
Maiju Pekurinen
[email protected]
Eija Tynkkynen
[email protected]
Nuorisovaltuuston/oppilaskunnan edustaja
ILMOITUS 7-9 VUOSILUOKAN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE VAARALLISEN TYÖN
TEKEMISESTÄ JA SEN PERUSTEISTA
Sosiaali- ja terveysministeriön esityksestä valtioneuvosto on antanut 15.6.2006 asetuksen
(475/2006) nuorille työntekijöille erityisen haitallisista ja vaarallisista töistä. Asetus tuli voimaan 1.8.2006. Asetuksessa säädetään muun muassa perusopetukseen liittyvästä työstä.
Asetuksen mukaan peruskoulun seitsemännestä luokasta lähtien oppilaat voivat iästään riippumatta opettajan johdolla ja välittömässä valvonnassa tehdä asetuksessa tarkoitettua vaarallista työtä, jos se on opetuksen toteuttamiseksi välttämätöntä ja voidaan tehdä turvallisesti.
Erityistä huomiota on lisäksi kiinnitettävä siihen, että työvälineet ja suojaimet ovat oppilaille sopivat ja turvalliset käyttää.
Asetus edellyttää, että perusopetuksen 7 – 9 vuosiluokan oppilaan huoltajalle ilmoitetaan etukäteen vaarallisen työn tekemisestä ja sen perusteista.
Vaarallinen työ on vahvistettu sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen (128/2002) esimerkkiluettelossa. Esimerkkiluettelossa vaarallinen työ on luokiteltu mekaanisiin, kemiallisiin, fysikaalisiin, sähköisiin ja biologisiin vaaratekijöihin sekä ruumiilliseen liikarasitukseen.
Perusopetuksen 7-9 vuosiluokilla Mikkelin kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelman mukaan,
joka on laadittu opetushallituksen vahvistamien opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti, käytetään teknisen työn opetuksessa sekä fysiikan ja kemian (ja mahdollisesti myös biologian ja kuvaamataidon) käytännön harjoitustöissä vaarallista työtä koskevan asetuksen esimerkkiluettelossa mainittuja mekaanisia koneita, laitteita ja työvälineitä, kuten esimerkiksi vannesahaa, höyläkonetta ja pyörösahaa sekä kemiallisia aineita ja valmisteita kuten esimerkiksi laimeita happoja
sekä sähköisiä laitteita.
Perusopetuksen 1- 6 vuosiluokilla asetuksen mukaisten vaarallisten aineiden, koneiden, laitteiden
ja työvälineiden käyttö on kielletty.
Lisätietoja asiasta antavat koulun rehtori ja asianomaisten aineiden opettajat.
21

TET -JAKSOT
Koulun sisäinen TET
6lk – yksi päivä koulun keittiössä kevätlukukaudella
7lk – yksi aamupäivä koulun siistijöiden mukana
Koulun ulkopuolinen TET
7lk 22.-24.3.2016
8lk 18.-22.4.2016
9lk 2.-13.11.2015

VANHEMPAINILLAT
1. luokat:
2. luokat:
3.-4. -luokat:
5. luokat:
6A
6BC
7. -luokat:
8. -luokat:
9. -luokat:
tulevat 7lk
ti 25.8.2015 klo 18.00
ke 2.9.2015 klo 18.00
ke 23.9.2015 klo 18.00
ke 19.8.2015 klo 18.00
to 13.8.2015 klo 18.00
ti 29.9.2015 klo 18.00
ti 18.8.2015 klo 18.00 ja ke 3.2.2016
ti 6.10.2015 klo 18.00
to 10.12.2015 klo 18.00
to 21.1.2016 klo 18.00
7. luokkien retkipäivät Susiniemessä viikolla 35.
Koulukuvaus järjestetään tänä lukuvuonna 18.-21.8.2015
KOULUN TAPAHTUMAKALENTERI LV. 2015-16
Kalenteri täydentyy koko ajan ja sitä voi käydä katsomassa koulumme kotisivuilta
mikkeli.fi  palvelut  sivistystoimi  koulutus  perusopetus tai http://rantak.wordpress.com
22
Rantakylän yhtenäiskoulu
Oppilas:
lk
olemme tutustuneet syystiedotteen sisältöön.
Huoltajan allekirjoitus:
 ------------------------------------------------
Palautetaan luokanopettajalle/luokanvalvojalle.
23