SPPL Yritysturvallisuusjaoston historia

Suomen palopäällystöliiton
Yritysturvallisuusjaoston historia
pähkinänkuoressa
”Teollisuuspalopäällikköjaos”
70 vuotta
28.6.2015
Teollisuuspalopäällikköjaoksesta
yritysturvallisuusjaostoksi
•
•
Teollisuudessa oli koettu useita
palovahinkoja 1930-luvulla, jotka olisi
voitu estää paremmalla
palosuojelulla.
Tällöin teollisuuslaitokset eivät vielä
olleet ymmärtäneet vahvan ja
osaavan palopäällystön merkitystä
vahinkojen estämisessä.
Puuterminaalipalo sodan aikana
Suurpalojen määrä oli nousussa aina 1960-luvulle asti
SPPL.FI
15.11.2015
Teollisuuspalopäällikköjaoksesta
yritysturvallisuusjaostoksi
•
•
Teollisuuden ensimmäinen yritys
päästä Paloupseeriliiton jäseneksi
tehtiin jo vuonna 1939, kun
Kymenlaakson Palopäällystöyhdistys
teki aloitteen liitolle.
Tällöin yritys jäi tuloksettomaksi.
Teollisuuspalokunta 1940-luvun taitteessa
SPPL.FI
15.11.2015
Teollisuuspalopäällikköjaoksesta
yritysturvallisuusjaostoksi
•
•
•
Teollisuuden palopäällystöllä oli
tahtoa muuttaa asetelmaa ja halua
yhdistää osaaminen.
Elettiin vuotta 1944, kun Suomen
Paloupseeriliitto laajensi
toimintapohjaansa, haluttiin yhdistää
kaikki maan palopäällystötehtävissä
toimivat henkilöt osaamisen ja
kokemusten jakamiseksi.
Keväällä 1945 rekisteröityminen
hyväksyttiin ja uudeksi nimeksi tuli
Suomen Palopäällystöliitto.
SPPL.FI
Teollisuuspalokunnan päällystö miehistöineen 1940-luvulla
15.11.2015
Teollisuuspalopäällikköjaoksesta
yritysturvallisuusjaostoksi
•
•
•
Teollisuuden palopäällystö kokoontui
Jyväskylään 28. päivä kesäkuuta 1945
perustamaan
teollisuuspalopäällikköjaosta.
Kokous pidettiin Jyväskylässä
Elohovissa Väinölänkadulla.
Järjestäytymiskokouksessa oli 25
teollisuuden päällystön edustajaa
läsnä.
SPPL.FI
15.11.2015
Teollisuuspalopäällikköjaoksesta
yritysturvallisuusjaostoksi
•
•
Teollisuuspalopäällikköjaos valitsi
puheenjohtajakseen
teollisuuspalopäällikkö August Laineen
Enso-Gutzeitilta Kotkasta.
Ensimmäinen johtokunta:
– Emil Wecksten, Hallan tehdas, Kotka
– Kalle Remes, Veitsiluodon tehtaat, Kemi
– Karl Osenius, Valtion tykkitehdas, Jyväskylä
– E. Hulkkonen, Karhulan tehdas, Kotka
Varajäiseksi:
– Vilho Pesälä, Oy Kaukas Ab, Lauritsala
SPPL.FI
Muita puheenjohtajia:
1945-1946
Laine August
1947-1974
Ruth Hjalmar
1975-1978
Koivunen Pertti
1979-1986
Sivén Matti
1987-1990
Karlsson Raimo
1991-1993
Lehtonen Alpo
1994-1997
Hintikka Tuomo
1998-2003
Tuomikoski Anssi
2004
Savela Tauno
2005-2010
Nurminen Vesa
2011-2012
Laine Ari-Pekka
2012-
Parikka Mikko
15.11.2015
Teollisuuspalopäällikköjaoksesta
yritysturvallisuusjaostoksi
•
•
Sittemmin II-jaosto ja sen jäsenet
ovat kulkeneet yhdessä toisia auttaen
ja oppeja vaihdelleen.
Tänä vuonna nykyiseltä nimeltään
Yritysturvallisuusjaosto täyttää 70
vuotta ja juhlistaa taivaltaan niin
ikään Jyväskylässä.
SPPL.FI
15.11.2015
1940-luku
•
Teollisuuspalopäällystön yhteistyö
alkoi näkyä.
– Koko maahan levisi
toimintamalleja ja yhdessä
hyviksi todettuja ohjeita.
– Esimerkiksi hälytyskellot
hankittiin teollisuuden
palokuntalaisille. Lähes kaikkiin
palomiesten koteihin tuli
hälytyskello ”tehtaan pillin”
lisäksi.
SPPL.FI
15.11.2015
1950-luku
•
1950-luvulla otettiin isot askeleet
rakenteellisen paloturvallisuuden,
sprinklerien ja palovesijärjestelmien
teollisuusstandardeissa.
– Teollisuuspalopäällystö oli
aktiivinen ja teki yhteistyötä, joka
mahdollisti niin rakenteelliset
uudistukset kuin teollisuuden
palokuntien kehityksen.
SPPL.FI
15.11.2015
1950-luku
•
•
Ensimmäinen Jehu-maljakilpailu
pidettiin Tampereella 1952. Voittaja
oli Säteri Oy TPK, Valkeakoskelta.
Kilpailu oli samalla ensimmäinen
teollisuuspalokuntakilpailu,
kiertopalkintona jaettiin ”Sisu-malja”
Teollisuuspalokuntalaisia 1950-luvulla
SPPL.FI
15.11.2015
1960-luku
•
•
Palo- ja pelastustoimen tila ja sen
kehittäminen puhutti teollisuuden
johtoa ja palohenkilöstöä.
Teollisuuden kehittyessä oli syntynyt
uusia riskejä ja nähtiin selviä
puutteita turvallisuuden tasossa.
Suojelupäällikön räjäyttämä ”halkokasapalo”
SPPL.FI
15.11.2015
1960-luku
•
Teollisuudessa alkoi
paloturvallisuuden kehitys:
– Oman turvallisuustason nostaminen;
henkilöstö ja koulutus,
sammutusjärjestelmät ja –kalusto.
– Yritykset ja niiden henkilöstö arvosti
omia tehdaspalokuntia korkealle ja
palokuntiin luotettiin.
– Henkilöstöllä riitti mielenkiintoa
vapaaehtoiseen toimintaan.
Pekema Oy kehitti paloturvallisuutta aktiivisesti
SPPL.FI
15.11.2015
1960-luku
•
Vakuuttaminen rakentui kannusteiksi
kehitykselle.
–
–
•
vakuutuksen ehdot
vakuutusmaksut ja alennukset
Vakuutusyhtiöiden antama koulutus,
palokuntien kilpailutoiminta ja tuki
palohenkilöstölle oli kattavaa.
Kemikaalintorjuntaharjoitus
SPPL.FI
15.11.2015
1960-luku
•
II-jaosto alkoi yhdistää teollisuuden
päällystöä entistä enemmän.
–
–
Muotoutui yhteisiä toimintalinjoja.
Tehtiin yhteisiä kannanottoja
pelastustoimen kehittämiseksi.
60 v. palokuntajuhla, Kauttua
SPPL.FI
15.11.2015
Suomen palopäällystöliiton jäsenkirja vm. 1963
SPPL.FI
15.11.2015
1970-luku
•
Teollisuuspalokuntien toiminta
kehittyi niin koulutuksen kuin
kalustonkin osalta.
– Paineilmalaitteiden käyttö yleistyi
sammutustoiminnassa.
– Kaasuntorjuntaan kiinnitettiin
enemmän huomiota. Saatiin
koulutusta ja kaasunsuojapukuja sekä
muuta kemikaalitorjuntaan
tarvittavaa kalustoa.
Teollisuuspalomiehet ylpeinä uuden kaluston kanssa
SPPL.FI
15.11.2015
1970-luku
•
•
Suuronnettomuusharjoitukset
yleistyivät ja olivat kehittäviä
alueellisesti niin teollisuudenjohdon
kuin palohenkilöstönkin
näkökulmasta.
Kunnallisen palo- ja pelastustoimen
kehittäminen ja yhteistoiminta eri
viranomaisten kesken alkoi vilkastua.
Salon seudun sanomat
SPPL.FI
15.11.2015
1970-luku
•
Palohenkilöstön koulutus oli vilkasta.
– Läänien Palontorjuntaliiton koulutus
oli kattavaa ja siihen perustui monen
teollisuuspalokunnan koulutus
perehdyttämisestä
sammutusryhmien johtamiseen.
– mm. Padasjoen leiripäivät olivat
monen palomiehen kohokohta.
Padasjoen leiripäivät
SPPL.FI
15.11.2015
Teollisuuspalokuntakilpailut
näkyvässä osassa 1970-luvulla
SPPL.FI
15.11.2015
Teollisuuspalokuntakilpailut
näkyvässä osassa 1970-luvulla
SPPL.FI
15.11.2015
1970-luku
•
1970-luvun Suomessa teollisuudesta
oli vaikea päästä palo-opistoon. Kun
Nesteen Naantalin jalostamon
teollisuuspalomies Pertti Karppinen
voitti Montrealissa kultaa,
”urheiluhullu" Erkki Saksa takasi
teollisuuden palomiehille pääsyn
palo-opistoon.
•
Aktiiviurheiluaikanaan Karppinen
työskenteli palomiehenä Nesteen
Naantalin jalostamolla . Karppinen
valittiin vuonna 1984 vuoden
palomieheksi.
Pertti Karppinen
SPPL.FI
15.11.2015
1970-luku
•
•
II-jaoston toiminta oli vireää,
teollisuuspalopäällystö kokoontui
säännöllisesti.
Johtokunnan kokoukset pidettiin
usein eri yritysten tiloissa. Näin vietiin
turvallisuustietoutta yrityksiin, usein
yrityksen johdon kanssa keskustellen.
Yritysvierailut muodostui yhdeksi oppimismuodoksi ja
oli jo vakiintunut 1990-luvulle mentäessä.
SPPL.FI
15.11.2015
1970-luku
•
II-jaosto piti omia koulutuspäiviä,
joissa osanotto oli todella runsasta.
•
Pentti Rastas, Neste Porvoo
muistelee: “Eräät opintopäivät
Tallukassa 70-luvun lopulla tulee aina
mieleen. Porukkaa oli kuin pipoa,
ainakin toistasataa. Tosin siihen
aikaan se oli normaalia.”
Teollisuuspalokuntakilpailut
SPPL.FI
15.11.2015
1980-luku
•
Teollinen toiminta laajeni ja kehittyi,
pyörät pyörivät "melkein" täysillä.
Tämä vaikutti myönteisesti myös
turvallisuusajatteluun. Tosin
palohenkilöstön piti perustella asioita
johdolle.
– Jotta pärjäsit, sinun piti oppia koko
ajan lisää. Tähän palopäällystöliiton
toiminta vastasi ajanmukaisella ja
kattavalla koulutustarjonnalla.
Kemikaalikoulutus, Bast tehtaat, Saksa
SPPL.FI
15.11.2015
1980-luku
•
Vakuutusyhtiöiden
koulutustapahtumat yleistyivät ja
niitä myös käytettiin yrityksissä
hyväksi.
–
Laajamittaiset toimintaharjoitukset olivat
arkipäivää.
Teollisuusvakuutuksen kaasuntorjunnan koulutusauto
SPPL.FI
15.11.2015
1980-luku
•
Teollisuuspalokuntakilpailut elivät
kulta-aikaa.
–
–
–
Kilpailukalusto kehittyi ja sitä ”viilattiin”.
Tietojen ja taitojen kehitystä haettiin
kilpailujen kautta.
Yhteistyön hiominen kilpailujen jälkeen
nousi arvoonsa.
Teollisuuspalokuntakilpailu, Tampere
SPPL.FI
15.11.2015
Teollisuuspalopäälikköseminaari I
1982-1984
SPPL.FI
15.11.2015
Teollisuuspalopäälikköseminaari I
1982-1984
Aalto Esko
Yhtyneet Paperitehtaat
Andersson Leif
Neste Oy
Bräyschy Martti
A.Ahlstöm Oy
Heino Arto
Rauma-Repola Oy
Helenius Olavi
Kemira Oy
Hintikka Tuomo
Rautaruukki Oy
Karlsson Raimo
A.Ahlstöm Oy
Klemelä Olli
Raision tehtaat
Koskinen Kari
G A Serlachius Oy
Kuusisto Timo
Kymi Strömberg Oy
Lehtonen Alpo
Neste Oy
Nurmi Pekka
Rauma-Repola Oy
Nyholm Eero
Tervakoski Oy
Paavola Timo
Imatran Voima Oy
Salonaho Kauko
Valtion palo-opisto
Savolainen Osmo
Mäntän kaupunki
Tuomikoski Anssi
Oy Metsä-Botnia Oy
SPPL.FI
15.11.2015
1980-luku
•
II-jaosto alkoi luoda omaa
visuaalista ilmettään
teettämällä oman
tunnuksen.
II-jaoston sai uudet standaarit vuonna 1982
SPPL.FI
15.11.2015
1980-luku
•
•
Palo- ja pelastussuunnitelmiin
panostettiin entistä enemmän.
Nähtiin niiden tarpeellisuus
vahinkojen torjunnassa.
Teollisuuspalopäällystö kouluttautui
eri tilaisuuksissa esim. Suomessa,
Ruotsissa ja Saksassa. Oli kasvun ja
voimakkaan kehityksen aikaa.
Savusukelluskoulutus, Uppsala
SPPL.FI
15.11.2015
1980-luku
•
Palopäällystö oli voimakkaasti
mukana mm. tulityökoulutuksen ja
työturvallisuuskoulutuksen
kehityksessä. Nämä saivatkin
merkittävät mittasuhteet, joiden
tuloksia voimme tänä päivänä kiittää.
– Turvallisuustaso on kohentunut
merkittävästi.
– 0-vahinkoa ajattelu yleistyi ja se
hyväksyttiin myös yritysjohdossa.
Tähän oli teollisuuspalopäällystöllä
merkittävän suuri rooli.
1980-luvulla kehitys oli huimaa ja
teollisuudessa vahvoja oli osaajia
SPPL.FI
15.11.2015
II-jaoston vahvoja persoonia
Matti Sivén
SPPL.FI
Anssi Tuomikoski
15.11.2015
Messumatka
vuonna 1988
SPPL.FI
15.11.2015
Johtokunta Tuomo Hintikan mökillä
1980 ja 1990-luvun vaihteessa
SPPL.FI
15.11.2015
Teollisuuspalopäälikköseminaari II
1989-1991
SPPL.FI
15.11.2015
Teollisuuspalopäälikköseminaari II
1989-1991
Eilola Kauko
Veitsiluoto Oy
Einola Erkki
Hollming Oy
Johansson Jorma
Outokumpu Oy
Kallioinen Jarmo
Kemira Oy
Kari Mauri
Rautaruukki Oy
Kasurinen Eero
Kemi Oy
Kettunen Heikki
Kaukas Oy
Kivistö Jorma
Rauma-Repola Oy
Kääriäinen Jouko
Kaukas Oy
Lahtinen Martti
Metsä-Serla Oy
Mattila Mikko
Myllykoski Oy
Peltola Pekka
Sako Oy
Rajala Raimo
Outokumpu Harjavalta Metals Oy
Savela Tauno
Metsä-Sellu Oy
Syyli Tapio
Valmet paperikoneet Oy
Toppinen Matti
Veitsiluoto Oy
Uusitalo Hannu
Kemira Oy
Vainio Antero
Valmet Oy
Varila Seppo
Kemira Oy
SPPL.FI
15.11.2015
1990-luku
•
Tehokkuusajattelu lisääntyi
teollisuudessa voimakkaasti.
Turvallisuushenkilöstö mietti ja
kehitti toimintojaan.
– Toiminta piti saada
kustannustehokkaaksi.
– Tuli uusia sammutusjärjestelmiä
ja joitakin järjestelmiä poistettiin,
kuten Haloni-järjestelmät.
SPPL.FI
15.11.2015
1990-luku
•
Vakinaiset palokunnat lisääntyivät ja
toiminta kehittyi. Tämä huomattiin
myös teollisuudessa.
– Alettiin keskustella, pitääkö meillä
olla oma palokunta vai kuuluuko se
yhteiskunnan tehtäviin?
SPPL.FI
15.11.2015
Kemikaalikoulutus
Uppsala 1991
SPPL.FI
15.11.2015
Opintopäivät
vuonna 1992
SPPL.FI
15.11.2015
Kemikaalikoulutusta
Skövde, Ruotsi 1994
SPPL.FI
15.11.2015
Teollisuuspalokuntakilpailut
Metsä-Serla, Kangas 1994
•
Jaoston kilpailuvastaavana toimi
vuosina 1989-2000 Pekka Peltola.
– Pekka muistelee:
”Teollisuuspalokuntakilpailut olivat
hyvää koulutusta ja aina 1990-luvun
puoleen väliin asti joukkueita oli noin
20 kpl kilpailemassa.”
SPPL.FI
15.11.2015
Teollisuuspalokuntakilpailut
Metsä-Serla, Kangas 1994
SPPL.FI
15.11.2015
Kaasuntorjuntaharjoitus
Voikkaan tehtaat 1996
SPPL.FI
15.11.2015
II-jaoston johtokunnankokous
Voikkaan tehtaat 1996
SPPL.FI
15.11.2015
Kemikaalikoulutusta
Baijerin tehtaat, Saksa 1996
SPPL.FI
15.11.2015
Suuronnettomuusharjoitus
Kirkniemen tehtaat 1996
SPPL.FI
15.11.2015
Sammutussuunnitelmien tarkastus
Kirkniemen tehtaat 1996
SPPL.FI
15.11.2015
II-jaoston johtokunnan kokous
Kauttua 1997
SPPL.FI
15.11.2015
Teollisuuspalopäälikköseminaari III
1997-1999
SPPL.FI
15.11.2015
Teollisuuspalopäälikköseminaari III
1997-1999
Aalto Riku
UPM-Kymmene Oyj
Ahtola Ahti
UPM-Kymmene Oyj
Aitala Santtu
UPM-Kymmene Oyj
Aromaa Olli
HPY
Dahlqvist Raine
Tapiola-ryhmä
Järvinen Asko
Oy Metsä-Botnia Ab
Kero Perttu
Kymi Paper Oy
Koistinen Hannu
Varenso Oy
Kojo Heikki
Lylyn viestivarikko
Kontkanen Jarmo
UPM-Kymmene Oyj
Kuusimäki Teuvo
Tykistöprikaati
Nurminen Vesa
Åkerlund & Rausing Oy
Puroharju Pertti
UPM-Kymmene Oyj
Rahkonen Kai
Stora Enso Oyj
Sairanen Ossi
Stora Enso-Timber
Vaalivirta Matti
Raisio-yhtymä Oyj
SPPL.FI
15.11.2015
2000-luku
•
Savupiipputeollisuudessa pyyhki
muutoksen tuulet. Tuli uusia
toimijoita ja toisia lopetettiin tai
toimintoja supistettiin.
– Myös teollisuuspalopäällystö
joutui miettimään omaa rooliaan
muuttuvassa yhteiskunnassa.
Teollisuuspäällystö yritysvierailulla
SPPL.FI
15.11.2015
Tunnustuksia jaettiin ansiokkaasta
työstä paloturvallisuuden eteen
SPPL.FI
15.11.2015
Glorian tehtaat
Saksa 2001
SPPL.FI
15.11.2015
Palopäällystöliiton opintopäivillä Imatralla vuonna 2001
Matin Sivénin toteamana: " Taas ollaan oppimassa"
SPPL.FI
15.11.2015
II jaoston johtokunta vierailulla
Tornio 2002
SPPL.FI
15.11.2015
II jaoston johtokunta vierailulla
Metsä-Botnia, Kemi 2002
SPPL.FI
15.11.2015
2000-luku
•
Suomen Palopäällystöliitto
nykyaikaisti jaostojaan vuonna 2004.
Vanha II-jaoston nimi muutettiin
yritysturvallisuusjaostoksi.
– Muutos aiheutti varsinkin vanhojen
teollisuuden palohenkilöiden
keskuudessa kovaakin keskustelua;
toisaalta muutoksiin tuli osallistua tai
toiset tekisivät ne kuitenkin.
SPPL.FI
15.11.2015
Messumatka ”jossain Baltiassa”
Saksa 2005
SPPL.FI
15.11.2015
Messumatka
Saksa 2005
SPPL.FI
15.11.2015
Jaoston puheenjohtajan vaihto
Oulu 2005
SPPL.FI
15.11.2015
Rainen luento 2007
“aihe oli menestys”
Tapiolan kiinteistöjen turvallisuusluento
SPPL.FI
15.11.2015
Teollisuuspalokuntakilpailut
Oulu 2008
SPPL.FI
15.11.2015
Teollisuuspalopäälikköseminaari IV
2008-2009
SPPL.FI
15.11.2015
Teollisuuspalopäälikköseminaari IV
2008-2009
Holmström Kari
Securitas Oy
Kallio Pertti
Maasotakoulu
Kumpuoja Veikko
Stora Enso Oyj
Laakso Janne
G4S
Laine Ari-Pekka
ISS Security Oy
Leppäkoski Jyri
TVO Oyj
Lindholm Markku
Elisa Oyj
Lukkala Jussi
Turun Yliopisto
Paasikivi Veli-Matti
Aker Yards Turku
Parikka Mikko
Stora Enso Saimaa Services Oy
Rytkönen Martti
Fermion Oy
Sorvari Jouni
Tapiola-ryhmä
Timonen Tomi
Palopäällystöliitto
SPPL.FI
15.11.2015
Teollisuuspalopäälikköseminaari IV
2008-2009 Helsingissä
SPPL.FI
15.11.2015
Teollisuuspalokuntakilpailut
Kuusankoski 2009
•
Toistaiseksi viimeiseksi jääneet
teollisuuspalokuntakilpailut olivat
Kuusankoskella, jolloin palopäällikkö
Perttu Kero joukkueineen järjesti
mieleenpainuvat
työturvallisuuspainotteiset kilpailut.
•
Vuoden 2010 kilpailut oli tarkoitus
järjestään Jyväskylässä, mutta
ilmoittautuneita oli liian vähän.
–
SPPL.FI
Tällöin johtokunta päätti, että toistaiseksi
kilpailuja ei järjestetä. Kilpailuihin oli
ilmoittautunut vain viisi joukkuetta, joista neljä
oli Stora-Ensolta.
15.11.2015
Teollisuuspalokuntakilpailujen
kiertopalkinto
SPPL.FI
15.11.2015
Luottamusmiesseminaari
Tukholma 2009
SPPL.FI
15.11.2015
Teollisuuspalopäällikköseminaarien
yhteistapaaminen, Turku 2009
SPPL.FI
15.11.2015
2010-luku
•
Vuosikymmen on ollut nousujen
ja laskujen aikaa, mutta tämä on
tuonut mukanaan omatoimisen
varautumisen lisääntymisen.
– Yritysten omien
turvallisuusorganisaatioiden
vahvistaminen nähdään
tuottavuuden takeena.
– Tapaturmille ja onnettomuuksille
ei ole tilaa.
SPPL.FI
15.11.2015
2010-luku
•
Yritysturvallisuusjaoston toiminta
on saanut uutta suuntaa
jäsenistön monialaisuudesta.
– Jäsenistö ja jaoston johtokunta
koostuu useiden alojen toimijoista,
jolloin opintopäivien ja toiminnan
aiheet ovat monipuolistuneet.
SPPL.FI
15.11.2015
Jaoston puheenjohtajan vaihto
Lahti 2010
SPPL.FI
15.11.2015
Anssi Tuomikoskelle tervehdys
johtokunnan voimin, Kaskinen 2010
SPPL.FI
15.11.2015
Anssi Tuomikoskelle tervehdys
johtokunnan voimin, Kaskinen 2010
SPPL.FI
15.11.2015
Teollisuuspalopäällikköseminaarin
suunnittelupalaveri, Eura 2010
SPPL.FI
15.11.2015
Teollisuuspalopäällikköseminaarin
suunnittelupalaveri, Eura 2011
SPPL.FI
15.11.2015
Teollisuuspalopäällikköseminaarien
yhteistapaaminen, Helsinki 2011
SPPL.FI
15.11.2015
Yritysturvallisuuspäivät
Tampere 2011
SPPL.FI
15.11.2015
Jaoston johtokunnan kokous
Harjavalta 2011
SPPL.FI
15.11.2015
Jaoston johtokunnan kokous
Harjavalta 2011
SPPL.FI
15.11.2015
Teollisuuspalopäällikköseminaari V
suunnittelupalaveri, Pori 2012
SPPL.FI
15.11.2015
Jaoston puheenjohtajan vaihto
Vierumäki 2012
SPPL.FI
15.11.2015
Palopäällystöpäivät
Vierumäki 2012
SPPL.FI
15.11.2015
Jaostokokous
Vierumäki 2012
SPPL.FI
15.11.2015
Yritysturvallisuuspäivät
Lappeenranta 2012
SPPL.FI
15.11.2015
Jaoston johtokunnan kokous
Tampere 2013
SPPL.FI
15.11.2015
Jaoston toimintamuotojen etsintää
Tampere 2013
SPPL.FI
15.11.2015
Luottamusmiesseminaari
Tukholma 2013
SPPL.FI
15.11.2015
Palopäällystöliiton
luottamusmiesseminaari 2013
SPPL.FI
15.11.2015
Jaosto yhdistää ja luo ystävyyksiä
SPPL.FI
15.11.2015
Wanhat Weljet ja ystävyys
SPPL.FI
15.11.2015
Wanhat Weljet Kemissä 2014
SPPL.FI
15.11.2015
Yritysturvallisuusjaoston johtokunta
Huntsman, Pori 2015
SPPL.FI
15.11.2015
Messumatka
Saksa 2015
SPPL.FI
15.11.2015
Messumatka
Saksa 2015
SPPL.FI
15.11.2015
Palopäällystöpäivät nykyisin
SPPL.FI
15.11.2015
Jaoston sihteerin työ vaatii kovuutta!
SPPL.FI
15.11.2015
Vuonna 2015
Yritysturvallisuusjaoston johtokuntaan on
valittu kautta aikojen ensimmäinen naisjäsen
SPPL.FI
15.11.2015
Lähteet:
•
Kuvia ja otteita ovat toimittaneet:
─
•
•
SPPL:n toimisto, Olli Aromaa, Matti Toppinen, Pentti Rastas, Pekka Peltola, Tauno
Savela, Raine Dahlqvist, Mikko Parikka, Anssi Tuomikosken perikunta, Matti Sivénin
perikunta, Imatran Seudun Palopäällystökerho, Stora Enso Oyj Imatran tehtaat
Tietoja on kerätty vanhoista liiton ja jaoston asiakirjoista sekä
jäsenten haastatteluista.
Esityksen on koostanut Mikko Parikka.
KIITOS
Nyt on juhlan aika!