1. No category

Arvo Vitikainen
09.09 .2015
MAANJAKOJEN JA KIINTEISTÖSUUNNITTELUN
HISTORIAA
Eteläsavolaisen Puumalan pitäjän Sorjolan kylän talojen (B–F)
rintapeltojen lohkojako vuonna 1646 ja saman kylän peltovainio 360
vuotta myöhemmin vuonna 2007. (Suomen kansallisarkisto
säilytysnumero c1: 249–250; Maanmittauslaitos peruskartat n:o 3143
06 ja 09). [http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/index.htm]
© Arvo Vitikainen 2015
KIINTEISTÖRAKENNE
Tietyn alueen (esimerkiksi kylän tahi
erillisen pelto- tai metsäalueen)
kiinteistörakenne muodostuu alueen
kiinteistörungosta eli alueen tie- ja
valtaojaverkosta sekä sen varaan
rakentuvasta kiinteistöjen
palstajaotuksesta
Olemassa oleva kiinteistörakenne on
vuosisataisen kehityksen tulosta. Sitä
ovat yhdessä muokanneet muun
muassa:
r luonnonsuhteet,
r alueen asutushistoria
r taloudelliset, oikeudelliset ja
kiinteistötekniset tekijät.
Kiinteistöteknisistä toimenpiteistä kiinteistörakenteeseen ovat Suomessa jättäneet jälkensä ennen kaikkea
merkittävimmät maareformimme: sarkajako, isojako ja uusjako.
Mutta niiden lisäksi kiinteistörakenteeseen ovat osaltaan vaikuttaneet valtion harjoittamaan
asutustoimintaan liittynyt kiinteistönmuodostus ja tilakohtaiset halkomis- ja lohkomistoimitukset sekä
erilaiset osittamisrajoitukset.
ASUTUSMUOTO JA KYLÄTYYPIT KIINTEISTÖOPISSA
© prof. Arvid Wiiala
Ryhmäasutus
Hajaryhmäasutus
Tiivis haja-asutus
Harva haja-asutus
ASUTUS TIIVIISSÄ RYHMÄSSÄ
Eteläpohjalainen Rekipellon ryhmäkylä
ympäröivine peltomaineen vuonna
1931. Vuorela 1975
Rekipelto 2000-luvulla
LUONNONSUHTEET MUOVAAVAT KIINTEISTÖRAKENNETTA
Prof. Wiialan laatima asumakylien jaottelu kylätyyppeihin
perustuu ensisijaisesti kylän peltoalueiden laajuuteen ja muotoon.
Peltoalueet ovat olleet ainakin kylätyypin alkuperäisinä määrääjinä.
Toissijainen määritysperuste on kylän asutusmuoto eli
maatilojen talouskeskusten keskinäinen sijainti. Todelliset kylät
sisältävät yleensä useamman kylätyypin piirteitä. Siksi kylätyyppi
voidaan valita joko voimakkaimman tunnuspiirteen perusteella tai
käyttää useamman kylätyypin yhdistelmää.
Jokikylän viljelysalue on pitkä
ja kapea joko joen tai suuren
puron varrella. Pohjanmaan ja
Etelä-Suomen jokilaaksoissa
sijaitsevien jokikylien asutus on
yleensä hajallaan tai
hajaryhmissä. Maatilojen
talouskeskukset ovat jokea
seuraavan tien tai tiestä
haarautuvien teiden varsilla.
Ii, Pohjoisranta
Harjukylän hallitseva piirre
on pitkä ja kapea
viljelysalue, joka seuraa
harjua. Talouskeskukset
ovat tiiviissä hajaasutusmuodossa harjun
rinteellä tai alatasanteella.
Hämeenkoski, Huljala
Järvikylää hallitsee järvi ja
järveen päin viettävät pellot.
Talouskeskukset ovat
peltoaukean halki tai
sivuitse kulkevan tien
varrella hajallaan tai
ryhmissä. Tällaisia kyliä
tapaa Sisä-Suomen
järvialueilta
Ähtäri, Ähtärinranta
Kumpukylän viljelysaluetta
hallitsee maaston kumpuilu.
Hämeelle ja VarsinaisSuomelle tyypillisen
kylämuodon talouskeskukset
ovat hajallaan tai ryhmissä
kylää halkovan tien varrella.
Talouskeskukset on
rakennettu joko kummulle tai
kummun etelä- tai
länsirinteelle.
Tasankokylän hallitseva
piirre on yli kilometrin levyinen
ja yli kaksi kilometriä pitkä
peltotasanko. Maatilojen
talouskeskukset sijaitsevat
tasangon halki kulkevan tien
varrella tai tästä tiestä
haarautuvien teiden varsilla.
Asutus on yleensä
hajaryhmissä.
Loimaa, Vännilä
Kauhava, Kangas
Metsäkyliä on Itä- ja
Pohjois-Suomen
metsäseuduilla. Asutus
on hajallaan ja
talouskeskus on
rakennettu pellon sille
reunalle, joka on lähinnä
tietä. Viljelysalueita
erottavat toisistaan
metsävyöhykkeet.
Rääkkylä, Rasisalo
Vaarakylä on Savossa ja
Pohjois-Karjalassa
tavattava kylätyyppi. Sen
talouskeskukset ovat
yksikseen tai ryhmissä
pienten peltoalueiden
yhteydessä yleensä
vaarojen päällä.
Lieksa, Siltavaara
KIINTEISTÖRAKENTEEN
KEHITYS SUOMESSA
Varhaisimman maanviljelysasutuksen
otaksutaan Suomessa muodostuneen
yksinäistaloista.
Yksinäistalo käsitti kunkin
perhekunnan oman tonttialueen
rakennuksineen, viljelijäperheen
raivaamat, useimmiten kaskenviljelyn
kautta syntyneet, epäsäännöllisen
muotoiset peltokappaleet sekä
mahdollisesti myös yksityiseen
pysyvään nautintaan otetut
niittymaat.
Sysmän kunnan Linnan talo
kivikautinen asuinpaikka
Kivikautinen talo / Kansallismuseo
ASUTUSKYLIEN SYNTY
Asutuskylät muodostuivat yksinäistalojen jakamisen kautta ja osaksi
siten, että asukkaat raivasivat uusia viljelysmaita ja perustivat uusia
asumuksia aikaisempien yksinäistalojen välittömään läheisyyteen, tai
jo alun alkaenkin suoritetun kollektiivisen maanvaltauksen kautta.
Kirjallisissa lähteissä asutuskylistä on tietoja 1200-luvulta alkaen,
joskin kyläasutus voi olla huomattavasti vanhempaakin.
Keskiajalle tultaessa kyläasutus oli jo yleistä Suomen lounaisosissa
ja tämä keskiaikainen asutus näyttäisi muodostavan perustan
suomalaiselle kylä- ja talojärjestelmälle
Kyläasutusta Inkerinmaalla
Heudorf bei Messkirch um 1575 Haufendorf.jpg
http://www.inkeri.fi/Kuvat/Maisem2.jpg
Muinaisen suomalaisen kyläyhteisön tunnusmerkit:
r säännöllinen kylän peltovainio
r yhteinen vainioaitaus
Maanviljelyyn siirryttäessä peltoa raivattiin alkuvaiheessa vähän kerrallaan
pieninä ja hajanaisina kappaleina. Siellä missä talot sijaitsivat lähekkäin,
eri talojen peltoraiviot koskettivat laajetessaan toisiaan ja joutuivat
limikkäin. Tämän seurauksena naapurit ryhtyivät rationalisoimaan
maatalouttaan aitaamalla yhä suuremmassa määrin peltoja yhteisesti.
Eteläsavolaisen Puumalan pitäjän
Sorjolan kylän talojen (B–F)
rintapeltojen lohkojako vuonna
1646
KAUPUNKIEN KIINTEISTÖJÄRJESTELMÄN
SYNTY
r
Perustettiin kuninkaan
lahjoitusmaalle
r
Asemakaava laadittiin
1500-luvun lopulta alkaen
r
Asemakaava loi
kiinteistöjaotuksen
OMA KIINTEISTÖREKISTERI:
r
TONTIT
r
YLEISET ALUEET
MAANMITTAUSLAITOS vs. VANHAT KAUPUNGIT
KEHITYS
KAUPUNGEISSA
1600-luku
1800-luku
1900-luvun
alkupuoli
LAPINKYLÄJÄRJESTELMÄ
OIKEUS
MAANJAOT SUOMESSA
UUSJAKO 1848 ->
ISOJAKO 1750-1960
VALTAUS MUINAISJAKO
SARKAJAKO 1300 l.
Kyläasutuksen synty
Yksinäistalot
9000-8000
e.Kr
1200 jKr
1750
1848
2010
AIKA
SARKAJAKO (1200 -1750)
- Upplannin laki 1296
- Peltojen ja niittyjen jako
- Metsät jäivät kylän yhteisiksi
- Kruunun erämaat kylien ulkopuolella
TALONPOIKIEN OMA JAKO
- Mitattiin tangolla 6 kyynärää
(330 cm)
Hattulan pitäjän Mierolan kylän vainiot
vuonna 1749 laaditun kartan mukaan
- Kylän jakomiehet
-Rekisteröinti käräjillä
OMINAISPIIRTEET
- sarkojen suuri määrä
- yhteisaitaus ja vainiopakko
(2 tai 3 vuoroviljely)
- karjan yhteislaitumet
Niittyosuuksia mitataan tangolla Etelä-Pohjanmaalla Närpiön pitäjässä
Tjärlaxin kylässä vuonna 1923. – Kimitobygdens historia II, 58.
Sarkajaon levinneisyysalueeksi jäi meillä suunnilleen Pohjanmaan maakunnan
etelärannikolta Kymijoensuulle vedetyn viivan lounaispuoleinen alue eli se
Suomi, joka etnografisesti kuului läntiseen kulttuurivyöhykkeeseen. Sarkajako
päättyi esiintymisalueillaan 1700-luvun loppupuoliskolla isojaon toimeenpanoon.
Muualla Suomessa alkuperäinen jakotapa oli ns. lohkojako, jossa pellot olivat
yksityisomistuksessa erimuotoisina lohkoina.
Eteläsavolaisen Puumalan pitäjän
Sorjolan kylän talojen (B–F) rintapellot
lohkojaossa vuonna 1646
ISOJAKO 1757 - 1960
r
Isojaon toteuttamisajankohta
Suuri Pohjan sota 1700-1721
suurvalta-aseman ja Liivinmaan
menetys
Ennen v. 1775
r
Uudistusmielinen talouspolitiikka
1776 - 1800
r
Jacob Faggot toi idean isojakoon
Englannista 1749
1801 - 1825
r
1826 - 1848
Valtakunnalliset ja
1849 - 1875
yleistaloudelliset tavoitteet
Jälkeen v. 1876
ISOJAON TAVOITTEET:
6 tilukset isoihin palstoihin
6 vainiopakon poisto
6 metsien
yhteisomistuksenpurku
250000
ha/v
200000
150000
100000
50000
0
1757 1770 1790 1810 1840 1860 1880 1910 1940 1960
Ajankohta
Isojaettu pinta-ala ha/v (tasattu viiva)
ISOJAON SYITÄ:
Valtion välittömät intressit:
r
Suuren Pohjan sodan jälkeen maantarve
asutustoimintaan – isojaossa erotettiin ns.
liikamaa kruunulle -> valtion metsät
r
Verotuksen ajantasaistamisen tarve
erityisesti Pohjanmaalla
r Sarkajako => vainiopakko
r Ojitus-, aitaus- ja kulkuongelmat
r Yhteiset laidun- ja metsänkäyttöoikeudet aiheuttivat
riitoja ja metsän tuhlausta
r Tervakaupan johdosta puuston arvo nousi => metsät piti
saada jaetuksi
r Valtiovalta halusi elvyttää elinkeinoelämää
r Talouspolitiikassa korostettiin yksityisten maanviljelijöiden
riippumattomuutta
r vuoden 1749 maanmittausasetus
r vuoden 1757 ja 1775 isojakoasetukset
Jos yksikin jakokunnan osakas vaati jakoa, se oli
toimitettava ja kaikkien kylän osakkaiden tuli
ottaa osaa jakokustannuksiin.
Maaherralla oli oikeus määrätä jako toimeenpantavaksi vaikka sitä ei oltu haettukaan ja
verollepanon yhteydessä isojako oli myös
toimitettava ilman eri hakemusta.
ISOJAOSTA TULI SUOMESSA KRUUNUN
YLHÄÄLTÄ PÄIN SANELEMA TOIMITUS
Ensimmäinen isojako
Suomessa oli Laihian pitäjän
isojako, johon maaherra antoi
määräyksen 1757.
Laihian kirkkoherra Wacklin
vastusti maaherran määräystä
ja piti jakoa mahdottomana,
kohtuuttomana ja vieläpä
moraalittomana.
Turun Hovioikeus antoi
Wacklinille sakkoa ja vuoden
viraltapanon.
Jako käynnistyi 1759.
Mäntsälän kunnan Sääksjärven kylän
isojako vuonna 1784 ja saman kylän
peltovainio vuonna 2007.
Isojaon toimitusprosessi Suomessa 1775
HAILUODON ISOJAKO:
JAKOPERUSTE
Käynnistyi 1775
Veroluku (manttaali)
Pellot jaettu 1779
JYVITYS:
Niityt jaettu 1801
Kukin tiluslaji jaettiin 6
luokkaan
Metsät ja takamaat jaettu 1836
TALOUSKESKUSTEN SIIRROT
r Ryhmäkylissä sijainneet talouskeskusten
tonttialueet pyrittiin siirtämään
lähemmäs tiluksia (Itä-Uusimaa ja Häme
sekä osittain Etelä-Pohjanmaa)
r Valtion avustus siirtyjille (kuninkaan kirje
v. 1786)
r Yhteiset alueet, tiet ja valtaojat
Vrt. Keski-Eurooppa
Etelähämäläisen Hattulan pitäjän Mierolan
kylän vainiot vuonna 1749 laaditun kartan
mukaan, jossa sarkajaon periaatteet
näkyvät selkeästi. Kirjaimet A ja B
merkitsevät eri vainioita, roomalaiset
numerot ovat jakolohkoja, kun taas
arabialaiset numerot tarkoittavat taloja ja
niiden sarkoja. Maanmittari ei ole
merkinnyt sarkojen rajoja läheskään
kaikkiin lohkoihin. Kylän talot sijaitsevat
tiiviinä ryhmänä jokisuussa. – Suomen
historian kartasto 1959
Hattulan Mierolan kylä iso- ja uusjaon jälkeen.
Tiivis kylä on hajonnut; osa taloista on siirtynyt
joen toiselle puolelle ja pellot on jaettu kullekin
talolle sarkoja isompina alueina. – Suomen
historian kartasto 1959
UUSJAKOJA VUODESTA 1848 ALKAEN
Kihlakunnanoikeuden vahvistama isojako
oli tarkoitettu sarkajaon tapaan pysyväksi
ja lopulliseksi maanjaoksi, jota ei saanut
muuttaa ilman maanomistajien
suostumusta. Isojakojen puutteisiin ja
heikkoihin lopputuloksiin sekä jakojen
hitaaseen etenemiseen alkoi kuitenkin
esiintyä kasvavaa tyytymättömyyttä jo
1800-luvun alussa.
Kiinteistöjaotus ennen uusjakoa
Vuoden 1848 maanmittausohjesäännössä
annettiinkin määräykset uusjaosta
(isojaon järjestely), joka oli tarkoitettu
aikaisemmin suoritettujen puutteellisten
ja epätarkoituksenmukaisten isojakojen
korjausmenettelyksi
Kiinteistöjaotus uusjaon jälkeen
TORPPARILAITOS
Yhteisten metsien jaosta oli erityistä hyötyä
uudisasutukselle ja pellonraivaukselle. Isojaon
jälkeen maanomistajat saivat vapaasti ottaa
torppareita yksityisille tiluksilleen, eikä se
edellyttänyt mitään osittamistoimituksia. Isojaon
jälkeen torpparilaitos alkoi tämän vuoksi
huomattavasti paisua ja pääasiallisin
uudisasutusmuoto 1700-luvun puolivälistä lukien noin
100 vuoden ajan Suomessa olikin torppariasutus.
Vuonna 1749 maassa oli kaikkiaan noin 31 000
talollista ja noin 3 000 torpparia. Vuonna 1870
talollisia oli noin 74 000 ja torppareiden lukumäärä
oli noin 57 000 kappaletta. (Wiiala 1952 s. 218 ja
235.)
Mäntyharjun kirkkoherran virkatalon
Sammallisen torppa
Torppa Pihtiputaan Elämäjärvellä
MAAREFORMIT 1900 -LUVULLA
Torpparivapautus 1918
Torppari = itsenäinen maanviljelijä, joka
oli vuokrannut maan tähän tarkoitukseen
(vuokra taksvärkkipäivinä).
Maareformilla tarkoitetaan
yleisimmin valtiovallan toimesta
toteutettua suurta maan
omistus- ja hallintaoikeuksien
muutosta.
Mäkitupalainen = maataloustyöväkeä tai
maaseudulla asuvia muun ammatin
harjoittajia, jotka asuivat yleensä
pienehköllä vuokratontilla, usein tiiviinä
ryhmittyminä.
Isojaon jälkeen syntyi torpparilaitos oli
pääasiallisin asutusmuoto 1700 –luvun
puolivälistä lukien noin 100 vuoden ajan.
Vuonna 1749 Suomessa oli noin 31.000
talollista ja noin 3.000 torpparia. Vuonna
1870 talollisia oli noin 74.000 ja torppareita
noin 57.000 kpl.
1900 –luvun alussa Suomen maaseudun väestöstä oli
23 %:lla oma viljelmä, vuokra-viljelijöitä oli 34 % ja
kokonaan tilattomia oli 43 %.
Lex Haataja – torpparivapautuslaki v. 1918
15.10.1918 – laki vuokra-alueiden lunastamisesta
Koski alun perin yksityisen vuokranantajan mailla olevia torppia, mutta laajeni
myöhemmin koskemaan myös muita vuokranantajia (srk & valtio).
üv. 1909 maanvuokra-asetus – vuokrasuhteet voimassa vuoteen 1916
ütorpan ja [lampuotin] omistajalla oikeus lunastaa vuokramaansa
üenintään 10 ha peltoa ja 20 ha metsää ( ei sovellettu kaupungeissa)
ümäkitupa-alueen maksimiala oli 2 ha
ü152 000 torpasta ja mäkituvasta lunastettiin 126 000 itsenäisiksi
ülunastettu alue yhteensä noin 1,3 milj.ha
ükeskimäärin alle 20 ha:n tiloja (5 peltoa)
üvaltio maksoi lunastushinnan (pääasiassa obligaatioina 5%:n korolla)
ütorpan lunastaja korvasi valtiolle vuotuismaksuina (v. 1914 hintatasossa)
üvuokralautakunta puheenjohtajana maanmittausinsinööri
Lex Kallio – 1922 ja vuoden 1936 asutuslaki
Lait maan hankkimisesta asutustarkoituksiin. Lain avulla hankittiin
maata maattomille. Maata otettiin valtion maasta ja hankittiin
vapaaehtoisin kaupoin ja pakkolunastamalla [ensisijaisesti yhtiöiden ja
keinottelijoiden maita, rappiotiloja, yms]
ü
muodostettiin 24 300 viljelystilaa (max 20 ha peltoa ja 20 ha
metsää) ja 19 200 asuntotilaa (max 2 ha)
II maailmansodan aiheuttama asutustoiminta
Siirtoväen pika-asutuslaki 28.6.1940
450.000 karjalaista (12 % koko maan väestöstä) oli talvisodan
jälkeen sijoitettava jäljelle jääneeseen Suomeen. Ehdittiin
perustaa ennen jatkosodan alkua v. 1941 noin 8.000
erityyppistä tilaa.
Maanhankintalaki 5.5.1945
Maata hankittiin MHL:n tarkoituksiin ensisijaisesti valtion
maasta ja vapaaehtoisilla kaupoilla. Jos se ei riittänyt
pakkolunastettiin alueita rappiotiloista, tilakeinottelijoilta,
yhtiöiltä, seurakunnilta, kunnilta, muilta yhteisöiltä ja
harrastelijaviljelijöiltä. Jos tämä ei riittänyt lunastaa voitiin yli
15 peltoha:n maatiloista.
Maata hankittiin yhteensä noin 2,8 milj. ha ja perustettiin
ü 30.000 kpl viljelystiloja (peltoa 6-15 ha)
ü 15.000 kpl asuntoviljelystiloja (peltoa 2-6 ha)
ü 56.000 kpl asuntotontteja (noin 0,2 ha)
ü 33.000 kpl lisäalueita
ü 1.000 kpl yhteismetsiä ja -laitumia
• mittava rakennusohjelma, n 150 000 rakennusta
(tarvikepula!)
• 147 maanlunastuslautakuntaa (maanmittari pj,
agrologi ja metsänhoitaja + 2 maanomistajaa)
Rintamamiestalo
Arkkitehti Yrjö Lindgrenin suunnitteleman
Tammisuo 3 -talon piirustukset esiteltiin
Arkitekten-lehdessä keväällä 1944. Sodan jälkeen
sen pohjalta suunniteltiin ns. rintamamiestalo.
Hannu Auramo vastasi talon rakennesuunnittelusta
Kotikylän ympäristö
Peruskartta 1960-luvulta
• Perinteistä maaseutua (asuinja tuotantoympäristöä)
Peruskartta 1960-luvulta
Peruskartta 2000-luvulta
Kotikylän ympäristö
Rakennemuutos 1970-2015
• Maaseudun
rakennemuutos
• ”Maaltapako”
• EU -maatalouspolitiikka
• Hallinnon ja lainsäädännön
kehittyminen: YM / MMM
• Alueidenkäytön
suunnittelujärjestelmä
(MRL)
Peltoalue 1940 -luvulla
Rakennemuutos
Traktori 1940 -luvulla
Peltoalue 2000 -luvulla
Traktori 2000 -luvulla
Tilojen lukumäärä 1000 kpl
Maatilojen lukumäärän
Kehitys 1300 - 2000
350
300
250
200
150
100
50
0
1350 1540 1635 1695 1749 1805 1860 1910 1930 1950 1980 1995 2005 2015 2020
Aika
Kokonaispeltoalan
kehitys 1500 - 2000
Kokonaispeltoala 1000 ha
3000
2500
2000
1500
1000
500
0
1500 1550 1600 1650 1700 1750 1880 1900 1930 1950 1980 1995 2005 2015 2020
Aika
KIINTEISTÖRAKENNE PIRSTOUTUU
Kartassa on Kalajoen keskeisiä peltoalueita. Alle kahden hehtaarin lohkot on
väritetty violetilla. Keskellä virtaavan Kalajoen koillispuolella erottuu
Pitkäsenkylän peltoaukea. Pitkäsenkylän alueella tehtiin halkomisuusjako 194050 lukujen taitteessa. Kalajoen eteläpuolella Etelänkylän rikkonaisemmat
peltoalueet. Vasemmassa yläkulmassa on Kalajoen kunnan keskusta.
Metsäalueen sarkajakomaista kiinteistörakennetta Pohjanmaalla
KIINTEISTÖRAKENNE PIRSTOUTUU
Suomen liityttyä
1995 EU:iin
maanviljelijöiden
tuloista noin puolet
tulee pintaalaperusteisesti
Tilanpitoa jatkavat
viljelijät ostavat ja
vuokraavat maata
sieltä mistä saavat.
Peltolohkokoko
säilyy ennallaan ja
kiinteistörakenne
pirstoutuu
Viljelijän pellot sijaitsevat ympäri kylää
Ristikkäiskulkeminen on maatilojen
kasvava ongelma
Etäisyys > 6 km
ISOT KONEET EIVÄT MAHDU PIENILLE
PELLOILLE
Kyrölääset ajavat keskimäärin 3,1 kilometriä ennen viljelytoimenpiteiden
aloittamista.
Jos jokainen isäntä käy talouskeskukselta viljelemillään lohkoilla yhden
kerran, saadaan matkojen yhteissummaksi 47 000 kilometriä.
KIITOKSIA TARKKAAVAISUUDESTA
© Arvo Vitikainen 2015