TVT suunnitelma 2015-2016

MUHOKSEN LUKION TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN SUUNNITELMA 2015-2016
TVT-ympäristöt ja pedagogia
TAUSTAA
Koska ylioppilastutkinnon osalta on jo hyväksytty sähköisen ylioppilaskokeen vaiheittainen
käyttöönotto syksyn 2016 tutkinnosta alkaen, lukioissa jo nyt pedagogia on muuttumassa
uusien opetussuunnitelmien mukaiseksi. Sähköisen ylioppilastutkinnon valmistelu edellyttää
pedagogista muutosta jo ennen uusien opetussuunnitelmien käyttöönottoa.
Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 otetaan käyttöön 1.8.2016. Lukiot laativat
koulukohtaiset opetussuunnitelmansa valtakunnallisten perusteiden mukaisesti lukuvuoden 20152016 aikana.
Opetushallituksen 27.10.2015 hyväksymissä lukion opetussuunnitelman perusteissa 2015 on
kirjattu tieto-ja viestintäteknologiasta seuraavaa:
3.2 Opiskeluympäristöt ja menetelmät
”Lukion opetus- ja opiskelumenetelmien tarkoituksena on edistää opiskelijoiden aktiivista työskentelyä ja
yhteistyötaitojen kehittymistä. Opiskelijoita ohjataan suunnittelemaan opiskeluaan, arvioimaan toiminta- ja
työskentelytaitojaan sekä ottamaan vastuuta omasta oppimisestaan. Heitä ohjataan myös käyttämään
monipuolisesti tieto- ja viestintäteknologiaa.”
”Opiskeluympäristöjä laajennetaan oppilaitoksen ulkopuolelle myös tieto- ja viestintäteknologiaa käyttäen.”
”Opiskelijoita ohjataan hyödyntämään digitaalisia opiskeluympäristöjä, oppimateriaaleja ja työvälineitä eri
muodossa esitetyn informaation hankintaan ja arviointiin sekä uuden tiedon tuottamiseen ja jakamiseen.
Opiskelijat vastaavat itse henkilökohtaiseen opiskelukäyttöön tarkoitettujen työvälineiden, laitteiden ja
materiaalien hankinnasta, ellei koulutuksen järjestäjä niitä tarjoa.”
”Opiskelijoiden yksilöllistä etenemistä, henkilökohtaisia oppimispolkuja ja verkko-opiskelutaitojen
kehittymistä tuetaan tarjoamalla opiskelijoille mahdollisuuksia suorittaa opintoja myös etäopiskeluna.
Etäopiskeluna suoritettu kurssi koostuu opettajan ohjaamasta itsenäisestä opiskelusta, ja siinä käytetään
monipuolisesti tietoverkkoja sekä muuta tieto- ja viestintäteknologiaa. Etäopiskelussa pyritään käyttämään
myös yhteisöllisiä työtapoja. Lukiokurssi voidaan järjestää myös monimuoto-opetuksena, jolloin verkossa
tapahtuvan etäopetuksen ja -opiskelun lisäksi kurssi sisältää myös lähiopetusta ja -ohjausta.”
Lisäksi tieto- ja viestintäteknologia on osana teemaopinnoissa (Tutkiva työskentely teknologialla eli
TO2-kurssi) ja aihekokonaisuuksissa (Monilukutaito ja mediat; Teknologia ja yhteiskunta). Tieto- ja
viestintäteknologia on siis opetussuunnitelmassa puhtaasti välineenä, mutta sillä on myös tieto- ja
taito merkitys.
Muhoksen kunta on linjannut toistaiseksi, että syksystä 2014 alkaen Muhoksen lukiossa
opiskelunsa aloittaville ikäryhmille tarjotaan kannettavat tietokoneet noin sadan euron
omavastuuosuudella (Liite1). Lukuvuonna 2015-2016 Muhoksen lukion ensimmäisen ja toisen
vuoden opiskelijoilla on henkilökohtaiset kannettavat tietokoneet käytössä.
MUHOKSEN LUKION TVT-YMPÄRISTÖT JA PEDAGOGIA
KOULUN SÄHKÖISET VERKOT
Muhoksen lukiossa käytössä on langallisina suljettuina verkkoina opetusverkko ja hallintoverkko.
Toistaiseksi näiden verkkojen yhteydessä on opiskelijoilla ja henkilökunnalla tallennustilat, joiden
haastavuus on kuitenkin siinä, ettei niitä saa auki kuin ko. verkossa olevalla koneella.
Opetusverkon yhteydessä oleva tallennustila on käymässä turhaksi, koska opiskelijoita ohjataan
tallentamaan opiskelutuotoksensa pilveen, Google Driveen tai Peda.netiin.
Kaikkialla lukion tiloissa on tarjolla vapaa langaton verkko PanOulu, joka mahdollistaa
Chromebookien sujuvan käytön.
SÄHKÖISET OPPIMISYMPÄRISTÖT
Muhoksen lukiossa on käytössä seuraavia sähköisiä ohjelmia.
Hallinto- ja opiskeluhuolto-ohjelmat:
- Wilma toimii koulun virallisena opiskelujen seurantapalveluna. Wilmassa tapahtuu
opintojen etenemisen seuranta ja opiskeluihin liittyvä tiedottaminen. Wilma on myös
tärkeä opiskeluhuollon väline. Wilmaa käyttävät opiskelijat, huoltajat, opettajat sekä
opiskelijahuollon osalta myös kouluterveydenhoitaja ja kuraattori.
- Multiprimus ja Kurre toimivat hallinto-ohjelmina Wilman rinnalla ja sen kanssa yhteen
toimien. Multiprimusta käyttävät kanslisti, opinto-ohjaaja sekä rehtori. Kurrea käyttää
lähinnä rehtori.
Sähköiset verkko-opiskelualustat:
- Peda.net on Jyväskylän yliopiston ylläpitämä sähköinen oppimisympäristö. Muhoksen lukio
on tehnyt suoran sopimuksen Jyväskylän yliopiston kanssa peda.netin osalta. Jokaisella
opiskelijalla ja opettajalla on peda.net tunnukset. Näillä tunnuksilla he pääsevät Muhoksen
lukion peda.net tilaan, joka toimii lukion kotisivuina ja kurssien sähköisenä alustana.
Kursseille pääsee joko opettajan antamalla avaimella tai liittymispyynnöllä. Peda.netissa on
myös tila opiskelijakunnalle ja tutoreille, joiden edustajille voidaan halutessa antaa myös
muokkausoikeudet ko. sivuille.
- Google apps for education, ns. Google Gafe, toimii peda.netin rinnalla sähköisenä
oppimisalustana. Jokainen opiskelija ja opettaja on saanut käyttöönsä @edumuhos.fi
sähköpostin, jonka tunnuksilla hän pääsee Muhoksen lukion käyttämään Googlen
Classroom palveluun. Jakamalla Gafe-palveluun tallennuttaja tuotoksia, ne saadaan
näkyviin myös mm. peda.netissa.
- Moodle on Pohjois-Pohjanmaan etälukioverkoston käyttämä verkko-oppimisalusta.
Muhoksen lukion opiskelijat käyttävät moodlea täydentäessään opintoja eLukion kursseilla.
Samoin opettajat käyttävät moodlea, jos pitävät kursseja eLukiossa..
-
Muita opiskeluun ja opetukseen käytettäviä verkko-alustoja ovat mm.
oppimateriaalikustantajien tarjoamat palvelut.
Muut sähköiset ohjelmat ja internetin käyttö:
- Adobe Connect -verkkokokousjärjestelmän lisenssejä Muhoksen lukiolla on neljä ja ne on
lunastettu eLukion kautta. AC:n ylläpito tapahtuu eLukion toimesta. ACvirtuaaliluokkahuoneita käytetään oman lukion toiminnassa ja opettajan pitäessä eLukion
verkkokursseja. AC:llä pidetyt oppitunnit, asiantuntijavierailijan esitykset tai
verkkoneuvottelut voi nauhoittaa, jolloin ne ovat katsottavissa ajasta ja paikasta
riippumatta. Yläkoulun ATK-opetus lainaa lukion AC-tilaa ja näin jo yläkoululaiset voivat
tutusta sähköiseen oppimiseen.
- Some eli sosiaalinen media kuuluu nykypäivään lukioissakin. Somen sivustoja käytetään
kurssimateriaalina mm. kielissä tai terveystiedossa. Yrittäjyyskasvatus ja tutortoiminta ovat
perinteisesti toimineet suljettuina Facebook-ryhminä. Muhoksen lukion opiskelijakunnalla
on hallituksen ryhmä sekä kaikille opiskelijoille tarjottu kirjanmyyntiryhmä Facebookissa.
Erilaisissa tempauksissa voidaan hyöntää mm. Twitteriä ja Instagrammia.
Opiskelijahuollossa somen kautta saadaan yhteys opiskelijaan, jos häntä ei tavoiteta
puhelimella tai Wilmalla. Sosiaalinen media on opiskelijoille luonteva
kommunikointikanava, tiedon keruu paikka ja tiedon jakamisreitti. Lukio hyödyntää somea
hallitusti ja harkiten. Samalla opiskellaan turvallista sosiaalisessa mediassa liikkumista ja
osallistumista.
- internet on tiedon ”pohjaton kaivo”, jota lukiolainen ja lukio-opetus hyödyntävät
opiskellen samalla lähdekriittisyyttä.
- ilmaisohjelmissa on lukuisia lukio-opetukseen soveltuvia sovellutuksia. Jokainen opettaja
käyttää ohjelmia ammattitaidolla valikoiden.
SÄHKÖISEEN YLIOPPILASKOKEESEEN VALMISTAUTUMINEN
Kaikki sähköisesti tehtävät kokeet harjoituttavat opiskelijoita ylioppilastutkinnon sähköisiin
kokeisiin. Sähköisiä kokeita voidaan toteuttaa kaikilla aiemmin mainituilla verkkooppimisalustoilla. Lisäksi hyödynnetään ilmaisohjelmien tarjoamia koealusta mahdollisuuksia.
Sähköisiä kokeita järjestetään joka koeviikko etenkin 14- ja 15-ryhmille ja kieliessä myös kurssien
aikana.
Ylioppilastutkintolautakunnan kehittämä Abitti-kurssikoejärjestelmä julkistettiin 1/2015. Sen
avulla lukiot voivat harjoitella sähköistä ylioppilastutkintoa varten ja valtakunnallisesti voidaan
simuloida ”kenraaliharjoituksina” sähköistä ylioppilastutkintoa. Lukuvuonna 2015-2016 jatketaan
Abitin hyödyntämistä ja harjoittelua toteuttamalla koeviikoilla Abitin kautta sähköisiä kokeita.
Toistaiseksi Abitti-kokeet hoidetaan kytkemällä opetusverkko DigabiOS-käyttöjärjestelmän
käyttöön tai rakentamalla erillinen langaton verkko yhteen luokkatilaan.
Toistaiseksi Abittia ei Muhoksen lukiossa ole käytetty täysin ylioppilastutkintolautakunnan koeohjeiden mukaisesti, koska Abittia varten ei ole vielä kertaakaan rakennettu erillistä omaa
langallista verkkoa. oikeaan yo-koetilaan eli lukion saliin. Salin vapautuessa vuodenvaihteessa
väistötilakäytöstä salin sähköistämisellä on kiire. Tarvitaan myös erillisen Ethernet-verkon
rakentamisen edellyttämät kytkimet ja kaapelit.
Muhoksen lukio osallistui 2.10.2016 ylioppilastutkintolautakunnan organisoimaan vapaaehtoiseen
kolmen tunnin sähköiseen äidinkielen kokeeseen. Kokeessa oli mukana 39 opiskelijaa.
Kevätlukukaudella 6.4.2016 Muhoksen lukio on mukana toteuttamassa kaikille lukioille pakollista
sähköisen ylioppilastutkinnon kenraaliharjoitusta, joka on 6 tunnin mittainen sähköinen
SAB/FI/GE-koe. Saksa, filosofia ja maantiede ovat ensimmäisiä syksyn 2016 tutkintokerralla
sähköisesti kirjoitettavia ylioppilastutkinnon kokeita.
Ennuste kirjoittajamääristä
Syksyn 2016 ylioppilaskirjoitukset: korkeintaan yksittäisiä kirjoittajia
Kevään 2017 ylioppilaskirjoitukset: mahdollisesti 30-35
Syksyn 2017 ylioppilaskirjoitukset: 50-55, riippuen ainevalinnoista ja opintojen etenemisestä
Kevään 2018 ylioppilaskirjoitukset: osaa aineista kirjoittamassa jo koko ikäluokka
Kevään 2019 ylioppilaskirjoitukset: kaikki aineet kirjoitetaan sähköisesti
https://digabi.fi/digabi/projektin-aikataulu/ (luettu 30.10.2015)
PEDAGOGISET TAVOITTEET
Lukion opetussuunnitelman perusteiden 2015 sisältämä 3.2 Opiskeluympäristöt ja menetelmät on
esitelty Taustaa-osiossa. Opiskelijoiden henkilökohtaiset koneet takaavat heille tasa-arvoiset
sähköiset opiskelumahdollisuudet. Lukion 14-ryhmäläisistä on koottu neljän opiskelijan TVT-tiimi,
joka auttaa uusia opiskelijoita esim. verkko-oppimisalustojen ja pilvimappien teossa. Lukion
aloittavalle ikäryhmälle tarjotaan TVT1-kurssi, jossa tutustutaan lukiossa tarvittavien ohjelmien
käyttöön. Käytännössä kaikissa lukion oppiaineissa käytetään TVT:tä välineenä.
Pedagogisena tavoitteena on mm. seuraavien harjoittelu:
- 10-sormijärjestelmän omainen näppäinten hallinta
- graafiset käyttöliittymän perustaidot
- ohjelmistojen käytön perustaidot
- tiedonhaut internetistä
- kuvankäsittely
- sähköpostin perustaidot
- sähköisen median hyödyntäminen ja kriittiset käyttötaidot
- lähdekriittisyys ja tietoturva
- verkkoon tehtävien projektitöiden itsenäinen teko
- projektinomaisen työn ajanhallinnan perusteet (yleensä itsenäinen työskentely)
- verkkovälitteisten kurssisisältöjen käyttötaidot vaihtoehtoisina opiskelumahdollisuuksina
- sähköiset kokeet: sähköisen materiaalin analysointi, lähdeaineistosta graafisen esityksen
luominen, lähdekriittisyys ja essee-tyyppisen koosteen tekeminen
Ylioppilastutkintolautakunnan päätelaitteille hyväksymät ohjelmat:
LibreOffice (tekstinkäsittely, taulukkolaskenta, esitysgrafiikka, vektorigrafiikka)
GIMP (kuvankäsittely)
Pinta (kuvankäsittely)
InkScape (vektorigrafiikka)
Dia (vektorigrafiikka)
wxMaxima (symbolinen laskenta)
Texas Instruments TI-Nspire CAS (symbolinen laskenta) kaikille kokelaille
Casio ClassPad Manager (symbolinen laskenta) kaikille kokelaille
Geogebra (mm. kuvaajat)
LoggerPro (kuvaajat) kaikille kokelaille
Edelle listattujen ohjelmien harjoittelu tapahtuu TVT1-kurssin lisäksi eri oppiaineiden kurssien
sisällä.
Aihekokonaisuudet (Lukion opetussuunnitelman perusteet 2003 ja 2015, 5.2 Aihekokonaisuudet) ovat
yhteiskunnallisesti merkittäviä kasvatus- ja koulutushaasteita. Samalla ne ovat ajankohtaisia
arvokannanottoja. Käytännössä aihekokonaisuudet ovat oppiainerajat ylittäviä teemoja ja laaja-alaisia
osaamisalueita. Aihekokonaisuudet on otettu huomioon perusteiden oppiainekohtaisissa osuuksissa sekä
toimintakulttuurin kehittämistä ohjaavissa teemoissa. Nykyisissä opetussuunnitelman perusteissa TVT on
mukana kahdessa ainekokonaisuudessa: Teknologia ja yhteiskunta sekä Viestintä ja mediaosaaminen.
Jatkossa osa TVT-perustaitojen oppimisesta siirtyy peruskoulun puolelle, kts. kaavio alla.
Lähde: Petri Lounaskorpi, koulutus Muhoksella 28.-29.1.2014
Strategian tavoitteena on, että Muhoksen lukion opiskelijoilla on täydet mahdollisuudet selvitä
mahdollisimman hyvin niissä sähköisen ylioppilaskirjoituksen aineissa, joita ikäluokan on
mahdollista kirjoittaa. Laajempana tavoitteena on, että Muhoksen lukion opiskelijoilla lukiosta
lähtiessään on yhteiskunnassa ja jatko-opinnoissa tarvittavat tieto- ja viestintätekniset tiedot ja
taidot sekä rohkeus kokeilla uusia eteen tulevia tieto- ja viestinteknisiä haasteita.
OPETTAJAINKOULUTUS
Muhoksen lukion opettajilla on jo nyt monipuolista tieto- ja viestintätekniikan käyttöosaamista
sekä taitoa sähköisten pedagogisten materiaalien tuottamiseen ja hyödyntämiseen.
Lukuvuonna 2015-2016 joka koeviikon yhteydessä toteutetaan opettajien TVT-paja, jossa
opettajat jakavat TVT-osaamistaan ja sähköisten materiaalien tuottamisideoita. Työyhteisön jaettu
osaaminen ja TVT-pajat kasvattavat yhteisöllisyyttä ja yhteisiin tavoitteisiin sitoutumista, sekä
vähentävät stressiä isossa pedagogisessa muutoksessa.
Muhoksen lukion opettajat osallistuvat perjantai-iltapäivänä 27.11 ja lauantaina 28.11.2015
Pohjois-Suomen lukio-opettajien täydennyskoulutuspäiville, joiden järjestämisestä vastaavat
Etälukio, Oulun yliopisto ja Pedapolis. Pohjois-Pohjanmaan etälukioverkostossa opettavat
opettajat osallistuvat eLukion järjestämiin opettajainkoulutuksiin ja etälukiopäiviin
Vuosittaisia koulutuksia on mm. Suomen Rehtorit yhdistyksen sekä ylioppilastutkintolautakunnan
järjestämä sähköistyvää ylioppilastutkintoa käsittelevä koulutus. Lisäksi osallistutaan tarjonnan
mukaan muihin sähköistä ylioppilastutkintoa käsitteleviin koulutuksiin. Lukio on aktiivisesti avoin
kaikelle ilmaiselle tai edullisesti tarjottavalle TVT-koulutukselle, joka edistää yhteisten sähköisten
pedagogisten tavoitteiden saavuttamista.
VASTUUOPETTAJIA
Reetta Aho-Ketolan lisätehtävänä on lukion tieto- ja viestintätekniikan pedagogisten käytäntöjen
kehittäminen ja lukion opettajakunnan TVT-pajojen ohjaus yhdessä rehtorin kanssa.
Ylioppilastutkintolautakunnan määräyksen mukaan jokaisessa lukiossa pitää koulun koon
perusteella olla tietty määrä Diabi-opettajia, joiden tehtävänä on välittää tietoa sähköisen
ylioppilastutkinnon kehittämisestä. Muhoksen lukiossa Digabi-opettajia ovat Sanna Anttila, Mika
Lukkarila, Olli Saikkonen ja Mari Ylitalo.
ATK-huolto- ja ylläpitotehtäviä on osoitettu 3 vuosiviikkotunnin verran Mika Lukkarilalle, jonka
vastuulla on myös TVT1-kurssien opetus.
ETÄLUKIO
eLukio on 21 kunnan 22 lukion ylläpitämä verkosto, joka tarjoaa yhteistyönä lukio-opintoja.
eLukion "kouluna" toimii internetissä Moodle-oppimisympäristö ja lähiopetukseen hyödynnetään
Adobe Connect - verkkokokousjärjestelmää. Opiskeluun eLukiossa opiskelija tarvitsee tietokoneen,
internet-yhteyden ja kuulokemikrofonin. Kontaktiopetus, tehtävät ja harjoitustyöt tehdään
internetin kautta Moodleen. Etälukio kautta voi kuka vaan muhoslainen suorittaa lukio-opinnot.
Päivälukiolaiset voivat täydentää mm. kielivalintojaan, ja joitakin oppiaineita tarjotaan vain
etälukion kautta (esim. elämänkatsomustieto).
LISÄTIETOJA:
Muhoksen lukio:
https://peda.net/muhos/muhoksen-lukio
http://www.muhos.fi/opetus-ja-varhaiskasvatus/opiskelu/lukio/
https://wilma.muhos.fi/
https://www.facebook.com/muhoksenlukio/
eLukio
http://www.elukio.fi/
Lukion opetussuunnitelman perusteiden luonnos 22.9.2015:
http://www.oph.fi/download/172121_lukion_opetussuunnitelman_perusteet_2015.docx
Sähköisen ylioppilastutkinnon aikataulut
https://digabi.fi/digabi/projektin-aikataulu/
Sähköisen ylioppilastutkinnon tekninen ohjeistus
http://www.ylioppilastutkinto.fi/fi/ylioppilastutkinto/digabi
Ylioppilastutkintolautakunnan laatima kurssikoejärjestelmä Abitti
http://www.abitti.fi/