Liite § 19 - Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä

Oy Porvoo International College Ab:n hallitus
3.2.2015
Jakelu:
Samkommunen för yrkesutbildning i Östra Nyland, Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä
Porvoon kaupunki, Loviisan kaupunki, Sipoon kunta, Lapinjärven kunta, Myrskylän kunta,
Askolan kunta, Pornaisten kunta, Pukkilan kunta, Orimattilan kaupunki
EHDOTUS/NÄKEMYS PÄÄTÖKSENTEKOPROSESSISTA TOISEN ASTEEN
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISESTÄ JA JÄRJESTÄMISLUPIEN
HAKEMISESTA ITÄISELLÄ UUDELLAMAALLA KEVÄÄLLÄ 2015
TAUSTAA
Suomen kaikkien ammatillisen koulutuksen järjestäjien järjestämisluvat lakkaavat olemasta
voimassa 31.12.2016. Uusia järjestämislupia on haettava syksyllä 2015, jolloin valmistelu on
tehtävä keväällä 2015. Kevääseen 2015 mennessä alueen koulutuksen järjestäjien omistajien on
kyettävä päätymään konsensukseen siitä, kenelle ja minkälaisia järjestämislupia alueelle haetaan.
Ammatillisen koulutuksen järjestäminen ei ole kuntien lakisääteinen perustehtävä, joten siitä
vastaaminen on kuntaomistajille vapaaehtoista elinvoiman ja kilpailukyvyn edistämistä alueella.
Alueen kunnat ovat omistajina kolmessa eri ammatillisen koulutuksen järjestäjässä. Tämä tekee
tilanteesta hyvin haastavan ja koulutuksen järjestäjien puolelta on tarkoituksenmukaista, että
käsittelyprosessi on tasavertainen ja avoin. Koulutuksen järjestämisluvan hakeminen on
omistajapoliittinen asia ja valmisteluun tuleva järjestämislupa tai järjestämisluvat on
hyväksytettävä kaikkien kuntien omistajapoliittisena kannanottona ja päätöksenä ennen niiden
lähettämistä Opetus- ja kulttuuriministeriöön. Jo valmisteluvaiheessa tarvitaan yhteinen tahtotila
ja yhteinen päätös valmisteltavasta hakemuksesta. Uusien järjestämislupien mukainen toiminta
alkaa 1.1.2017.
EHDOTUS/NÄKEMYS YHTEISESTÄ PÄÄTÖKSENTEKOPROSESSIN KULUSTA
ERI ORGANISAATIOISSA
Seuraavassa on kuvattu Point Collegen näkökulmasta tapahtumien kulku muodollisena
prosessina, jonka onnistumisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että kaikki toimijat osallistuvat
ja vievät sitä omalta osaltaan eteenpäin.
Tässä kuvattu prosessi ei ota kantaa itse päätösten sisältöön, vaan siihen että kaikki
sitoutuisivat yhteiseen päätöksentekoon prosessin ja aikataulun suhteen.
Jotta oikeudenmukainen ja muodollisesti pitävä päätöksentekoprosessi kaikkien kuntien ja
toimijoiden välisenä yhteistyönä voidaan toteuttaa näin tiukassa aikataulussa, vaatii se jokaisen
organisaation kevään 2015 päätöksentekoaikataulujen yhteensovittamista. Esimerkiksi hallitusten
ja yhtiökokousten, yhtymäkokousten ja yhtymävaltuustojen aikataulut tulee saada yhteneviksi.
Alla ehdotettu aikataulu tarvitsee yhteensovittaa erityisesti prosessin osan 2. osalta, eli eri
toimijoiden yhtenäiset päätökset yhtymävaltuustossa, yhtymäkokouksessa, yhtiökokouksessa ja
tätä ennen jokaisen toimijan hallituksen esityksestä tehtävät päätökset. Myös prosessin osan 4.
yhtenäiset päätökset kuntien valtuustoissa tulee yhteensovittaa, jotta päätökset löytyvät elokuussa
2015 ja hakemus/hakemukset ovat lähetysvalmiit opetus- ja kulttuuriministeriölle.
Toivoisimme kohteliaimmin kaikkien kuntien tekevän hallitustasoisesti päätöksen
aikataulun hyväksymisestä, koska kyseisten päätösten on synnyttävä oikeassa
1
järjestyksessä kolmen järjestäjän ja kaikkien omistajakuntien kesken noin kolmen
kuukauden sisällä. Pyydämmekin siksi kirjallista vastaustanne tähän esitykseen.
TIEKARTTA HYVÄÄN PÄÄTÖKSENTEKOON
TOISEN ASTEEN TULEVAISUUDESTA
ITÄISELLÄ UUSIMAALLA 2015
helmi
maalis
1. YHTEINEN ESITYS
TOIMINTAMALLISTA
- Koulutuksen järjestäjien
johdon neuvottelut
IUKKY, INVEON, POINT
17.-19.3.2015
- BDO:n raportin
julkistusseminaari, 20.3.
kuntajohtajat ja
sivistysjohtajat, järjestäjät
-> yhteensovittava
neuvottelu
-> YHTEINEN RATKAISU
huhti
2. YHTENÄISET
PÄÄTÖKSET
YHTYMÄVALTUUSTO (IUKKY)
YHTYMÄKOKOUS (INVEON)
YHTIÖKOKOUS (POINT)
- mahdollinen päätös
kuntien hallituksissa
siitä ketkä voivat hakea
ennen koulutuksen
järjestäjien päätöksiä
- järjestäjien hallitusten
esitysten pohjalta
ylempään
toimielimeen
touko
3. JÄRJESTÄMISLUPIEN
HAKEMISEN
VALMISTELU
- valmistelu
yhteistyössä
kuntaomistajapäätöksen mukaisesti
- mahdollinen
ohjausryhmän
perustaminen
valmistelutyötä
varmistamaan
kesä
4. YHTENÄISET
PÄÄTÖKSET
OMISTAJAKUNTIEN
VALTUUSTOT
- omistajuussuhteet
- järjestämislupien
hakija(t)
- mahdolliset
esisopimukset uudesta
toimintamallista tai uuden
perustamisesta
- edellisten
perussopimusten
purkaminen tai uusiminen
- päätökset edellisten
organisaatioiden
purkamisesta ja uusien
perustamisesta
elo
5. TOIMINTAEDELLYTYSTEN
RAKENTAMINEN
- perussopimuksen
laatiminen ja
hyväksyminen
- uuden osakeyhtiön
perustaminen
- järjestämisluvan
hakeminen
CAMPUS
- erillinen päätös
Campuksesta alta
pois
- on edellytys
järjestämisluvan
hakemiselle
3.2.2015
Alla tarkempi selitys aikajärjestyksestä, jotta päätöksentekoprosessi voidaan toteuttaa
muodollisesti ja hallinnollisesti yhdenmukaisena ja juridisesti pitävänä sekä kaikki toimijat
huomioivana:
1. YHTEINEN ESITYS TOIMINTAMALLISTA JA JÄRJESTÄMISLUVAN
HAKEMISESTA ESITETTÄVÄKSI OMISTAJILLE
- Koulutuksen järjestäjien johdon keskinäiset neuvottelut (IUKKY, INVEON, POINT)
- BDO Consultingin raportin julkistaminen kuntajohtajien, sivistysjohtajien ja järjestäjien
yhteisessä seminaarissa 20.3., tarvittaessa yhteensovittava neuvottelu, jossa päädytään
yhteiseen ratkaisuun
2. YHTENÄISET PÄÄTÖKSET (IUKKY YHTYMÄVALTUUSTO, INVEON
YHTYMÄKOKOUS, POINT YHTIÖKOKOUS)
- Neuvottelujen pohjalta järjestäjien hallitusten esitysten mukaan
–Tätä ennen mahdollisesti kuntien hallitusten päätökset, jotka viedään sitten koulutuksen
järjestäjien hallitusten kautta yhtiökokoukseen/yhtymävaltuustoon/yhtymäkokoukseen.
(Tämä vaihe vain jos yhteistä tahtotilaa ei ole löytynyt järjestäjien ”omin voimin”)
2
PÄÄTÖKSET KUNNANHALLITUKSISSA (Ennen koulutuksen järjestäjien hallitusta ja/tai
hallituksen ja yhtiökokouksen/yhtymävaltuuston/yhtiökokousten jälkeen)
- Mahdollinen päätös kunnanhallituksessa siitä, mitkä toimijat voivat hakea järjestämislupaa
MIKÄLI edellisissä vaiheissa ei synny yhteistä kantaa eli koulutuksen järjestäjien ylin taso on
päättänyt keskenään eri lailla
- Erillinen päätös Perämiehentien Campuksen rakentamisesta
3. JÄRJESTÄMISLUPIEN HAKEMISEN VALMISTELU
- Valmistelu toimijoiden yhteistyönä kuntaomistajapäätösten mukaisesti
- Mahdollisen ohjausryhmän perustaminen varmistamaan valmistelutyön onnistuminen
4. OMISTAJAKUNTIEN KUNNANVALTUUSTOISSA YHTENÄISET PÄÄTÖKSET
VALMISTELLUISTA JÄRJESTÄMISLUPAHAKEMUKSISTA JA
PERUSSOPIMUKSISTA
- Omistajuussuhteiden määritys
- Mitä toimijaa tai toimijoita puolletaan järjestämislupien hakemisessa
- Mahdollisten esisopimusten hyväksyminen uudesta toimintamallista tai uuden
organisaation perustamisesta
- Päätökset voimassa olevien perussopimusten purkamisesta tai uusimisesta
5. TOIMINTAEDELLYTYSTEN RAKENTAMINEN
- Perussopimuksen laatiminen ja hyväksyminen
- Esim. uuden osakeyhtiön perustaminen
- Järjestämisluvan mukaisen toiminnan valmistelu
- Toiminnan käynnistäminen ja suunnittelu
POINT COLLEGEN EHDOTUS ALUEEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN
JÄRJESTÄJÄVERKON ORGANISOIMISEKSI (OSAKEYHTIÖN HALLITUKSEN
PÄÄTÖKSEN 27.1.2015 MUKAISESTI)
Oy Porvoo International College Ab:n hallitus on teettänyt BDO Consulting Oy:llä talous- ja
järjestämislupaselvityksen erilaisista järjestämislupavaihtoehdoista. Selvityksessä on tullut esille
viisi toimintamallia rinnakkaisine vaihtoehtoineen. Hallitus on kokouksessaan 27.1.2015 päätynyt
esittämään kantanaan seuraavaa:
Perustetaan kokonaan uusi osakeyhtiö, joka hakee Itä-Uudenmaan ammatillisen
koulutuksen järjestämislupaa. (Tarkempi kuvaus liitteessä 1.)
- Kolme ammatillisen koulutuksen järjestäjää hakee koulutuksen järjestämislupaa kaksi/kolmikielisenä koulutuksen järjestäjänä (Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä, Oy Porvoo
International College Ab, Samkommunen för yrkesutbildning i Östra Nyland)
- Koulutuksen järjestäjä voi toimia kahdella kielellä (OKM:n ohjeet), mutta luvat haetaan
molemmille kielille erillisinä, koska tarpeet ovat erillisiä mutta lupia hakeva järjestäjä voi olla yksi
ja sama. Uuden koulutuksen järjestäjän alla voi toimia omana oppilaitoksenaan kokonaan
ruotsinkielinen oppilaitos.
- Perustetaan järjestämislupien hakutilanteessa uusi osakeyhtiö, jolle järjestämislupia haetaan. ItäUudenmaan ammatillisen koulutuksen uuden järjestäjäorganisaation omistajapohja muodostetaan
vastaamaan (kunta)omistajien näkemystä. Tämä vaatii edellisten järjestäjäorganisaatioiden
purkamisen. Se voidaan toteuttaa monella tavalla (BDO:n kuntatasoinen selvitys ottanee tähän
tarkemmin kantaa). Tämä on merkittävää velkojen siirtymisen näkökulmasta, jotta uusi toimija
voi ponnistaa terveeltä pohjalta.
- Määritellään kuntien tahto omistusosuuksiin osakeyhtiössä perussopimuksiin/esisopimuksiin jo
3
järjestämisluvan hakuvaiheessa.
- Osakeyhtiö vastaa veloista ja vastuistaan vain omilla varoillaan, kun kuntayhtymässä jäsenkunnat
vastaavat myös kuntayhtymän vastuista ja veloista. Siirtymävaiheessa velkojen purkaminen
voidaan toteuttaa usealla lailla, esim. kierrättämällä ne kuntien kautta. BDO:n kuntatasoinen
talousselvitys ottanee tähän kantaa.
Point College toivoo kuitenkin, että jos ollaan edistämässä muita vaihtoehtoja kuin edellä esitelty,
sen tulee olla mukana neuvotteluissa todennäköisenä osapuolena uudistuksessa. Ideaalitilanteessa
alueella kyetään tekemään samanlainen ratkaisu alueellisena tahtotilana/sopimuksena kuin
sosiaali- ja terveysalan rakennemuutoksessa: Alueella sovittiin, että se toimii kokonaisuudessa
tuotantoalueena (itäinen Uusimaa ja kaikki kunnat yhdessä) sosiaaali- ja terveyspalvelujen
järjestäjätaholle. Toivomme vastaavanlaista toimintatapaa ammatillisen koulutuksen
rakenneuudistuksessa. Tämä lisäisi alueen elinvoiman ja kilpailukyvyn edistymistä sekä
opiskelijoiden aseman turvaamista peruspalvelun asiakkaana.
MAHDOLLINEN YHTEINEN ALUEELLINEN SEMINAARI
NEUVOTTELUEHDOTUKSIA KOKOAVANA
Sivistysjohtajien toimesta tultaneen pitämään yhteinen seminaari BDO Consultingin tekemän
alueen talousselvityksen julkistamiseksi 20.3.2015. Tilaisuuteen kutsujana on selvityksen tilannut
alueen sivistys- ja koulutusjohtajien työryhmä. Osallistujina ovat alustavasti kaikkien
omistajakuntien kunnanjohtajat ja sivistysjohtajat (tai vastaava) sekä koulutuksen järjestäjien
johtajat, johtavat rehtorit ja muut päätöksentekoon mahdollisesti vaikuttavat henkilöt. Sivistys- ja
koulutusjohtajien työryhmä toimittaa seminaarin kutsun erikseen kutsutuille. (Tämä vain
erityishuomiona tässä kirjeessä, koska se on osa kokonaisuutta.)
POINT COLLEGEN NEUVOTTELUKUTSU MUILLE KOULUTUKSEN
JÄRJESTÄJILLE
Point College kutsuu kohteliaimmin koulutuksen järjestäjät keskinäiseen neuvotteluun, jossa
pohditaan yhteisiä ratkaisuja ennen 20.3. seminaaria. Neuvotteluun kutsutaan koulutuksen
järjestäjien johtajat, johtavat rehtorit ja hallitusten puheenjohtajat. Kutsu ei ota kantaa ratkaisuun,
vaan on tunnusteluvaihe.
Neuvottelut pyritään pitämään Point Collegessa, osoitteessa Opistokuja 1, Porvoo
17.-19.3.2015 yhdessä sovittavana aikana.
Yhteisen ajan sopimista koordinoi Point Collegesta Jani Toivonen, [email protected],
040 701 9096
Lisäksi pyydämme neuvotteluprosessin aikataulun (ks. sivut 1-3) hyväksymisestä ilmoitusta
kirjallisesti 17.2.2015 mennessä sähköpostitse [email protected] tai postitse Sari
Gustafsson, Point College, Opistokuja 1, 06100 Porvoo
Yhteistyöterveisin,
___________________________
Markku Välimäki
hallituksen puheenjohtaja
___________________________
Sari Gustafsson
toimitusjohtaja, rehtori
Lisätietoja:
Sari Gustafsson, toimitusjohtaja puh: 045 657 78 92 tai [email protected]
Markku Välimäki, hallituksen puheenjohtaja puh: 0400 486 212 tai [email protected]
4
Kuntaliitto tukee kuntia rakenneuudistuksen valmistelussa ja toteuttamisessa. Kuntaliitto ylläpitää omaa sivustoa
aiheesta osoitteessa
http://www.kunnat.net/fi/asiantuntijapalvelut/opeku/opetus/rakuudistus/Sivut/default.aspx
Opetus- ja kulttuuriministeriön rakenneuudistussivusto on osoitteessa
http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/koulutuspolitiikka/Hankkeet/Toisen_asteen_rakenneuudistus/index
.html
LIITE 1 Point Collegen ehdotus koulutuksen järjestäjämalliksi itäisellä Uudellamaalla
5
OY PORVOO INTERNATIONAL COLLEGE AB
HALLITUS 27.1.2015
EHDOTUS TOISEN ASTEEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISMALLISTA
ITÄISELLÄ UUDELLAMAALLA
3.2.2015
TIEKARTTA HYVÄÄN PÄÄTÖKSENTEKOON
TOISEN ASTEEN TULEVAISUUDESTA
ITÄISELLÄ UUSIMAALLA 2015
helmi
maalis
1. YHTEINEN ESITYS
TOIMINTAMALLISTA
- Koulutuksen järjestäjien
johdon neuvottelut
IUKKY, INVEON, POINT
17.-19.3.2015
- BDO:n raportin
julkistusseminaari, 20.3.
kuntajohtajat ja
sivistysjohtajat, järjestäjät
-> yhteensovittava
neuvottelu
-> YHTEINEN RATKAISU
huhti
2. YHTENÄISET
PÄÄTÖKSET
YHTYMÄVALTUUSTO (IUKKY)
YHTYMÄKOKOUS (INVEON)
YHTIÖKOKOUS (POINT)
- mahdollinen päätös
kuntien hallituksissa
siitä ketkä voivat hakea
ennen koulutuksen
järjestäjien päätöksiä
- järjestäjien hallitusten
esitysten pohjalta
ylempään
toimielimeen
CAMPUS
- erillinen päätös
Campuksesta alta
pois
- on edellytys
järjestämisluvan
hakemiselle
3.2.2015
touko
3. JÄRJESTÄMISLUPIEN
HAKEMISEN
VALMISTELU
- valmistelu
yhteistyössä
kuntaomistajapäätöksen mukaisesti
- mahdollinen
ohjausryhmän
perustaminen
valmistelutyötä
varmistamaan
kesä
4. YHTENÄISET
PÄÄTÖKSET
OMISTAJAKUNTIEN
VALTUUSTOT
- omistajuussuhteet
- järjestämislupien
hakija(t)
- mahdolliset
esisopimukset uudesta
toimintamallista tai uuden
perustamisesta
- edellisten
perussopimusten
purkaminen tai uusiminen
- päätökset edellisten
organisaatioiden
purkamisesta ja uusien
perustamisesta
elo
5. TOIMINTAEDELLYTYSTEN
RAKENTAMINEN
- perussopimuksen
laatiminen ja
hyväksyminen
- uuden osakeyhtiön
perustaminen
- järjestämisluvan
hakeminen
NYKYTILANNE
N. 3500 OPISKELIJAA JÄRJESTÄMISLUVISSA
POINT COLLEGE
430
EDUPOLI
+OPPISOPIMUS
N. 1700
POINT COLLEGE
AIKUISKOULUTUS
+ OPPISOPIMUS
400
IUKKY
AMISTO
700
UUSI
ALUEELLINEN
KAKSIKIELINEN
KOULUTUKSEN
JÄRJESTÄJÄ
INVEON
300
YHTEENSÄ 16 TOIMIPISTETTÄ, JOISTA 5 MUUALLA KUIN
ITÄISELLÄ UUDELLAMAALLA
3.2.2015
EHDOTUS KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN ORGANISAATIOMALLISTA
(ITÄISEN UUDENMAAN ULKOPUOLISTA TOIMIPISTEVERKKOA TARKASTELTAVA)
OSAKEYHTIÖN HALLITUS
SUOMENKIELINEN
JAOSTO/JOHTOKUNTA
KOULUTUKSEN
JÄRJESTÄJÄ OY
TOIMITUSJOHTAJA
HALLINTO- JA SISÄISET TUKIPALVELUT
Suomenkielinen ja ruotsinkielinen yksikkö
Talous ja hallinto
Henkilöstöpalvelut
RUOTSINKIELINEN
JAOSTO/JOHTOKUNTA
HANKE- JA
KEHITTÄMISPALVELUT
Kiinteistö- ja tekniset palvelut
OPPISOPIMUSKOULUTUS
TEKNIIKKA, LIIKENNE (AMISTO)
Rehtori
3.2.2015
AIKUISKOULUTUS (EDUPOLI)
Rehtori
LIIKETALOUS, ICT, YRITTÄJYYS, SOTE,
PALVELUALAT (POINT)
Rehtori
RUOTSINKIELINEN OPPILAITOS (INVEON)
Rehtori
POINT COLLEGEN EHDOTUS KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄMALLIKSI ITÄISELLÄ UUDELLAMAALLA
(BDOC:N TEKEMÄSSÄ SELVITYKSESSÄ ESITETTY 5+5 VAIHTOEHTOISTA MALLIA)
VAIHTOEHTO 2: Perustetaan kokonaan uusi
osakeyhtiö, joka hakee Itä-Uudenmaan
ammatillisen koulutuksen järjestämislupaa
•Kolmen ammatillisen koulutuksen järjestäjää hakee koulutuksen
järjestämislupaan kaksi- / kolmikielisenä koulutuksen järjestäjänä
•Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä,
•Oy Porvoo International College Ab,
•Samkommunen för yrkesutbildning i Östra Nyland
•Itä-Uudenmaan ammatillisen koulutuksen järjestäjäorganisaation
omistajapohja uudistetaan vastaamaan (kunta)omistajien
näkemystä
•Määritellään kuntien tahto esim. siihen onko Porvoolla yli 50 %
omistusosuus osakeyhtiössä (haluaako Porvoo, haluavatko muut? Jos
on kunnan omistuksessa yli 50%, noudattaa ko. kunnan
konserniohjeistusta)
3.2.2015
POINT COLLEGEN EHDOTUS KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄMALLIKSI ITÄISELLÄ UUDELLAMAALLA
• Yksi yhteinen koulutuksen järjestäjä
• Järjestämislupa molemmille kielille ja sekä ammatilliseen peruskoulutukseen
että aikuiskoulutukseen. Koulutuksen järjestäjä voi toimia kahdella kielellä
(OKM:n ohjeet), mutta luvat haetaan erillisinä, koska tarpeet ovat erillisiä
mutta lupia hakeva järjestäjä voi olla yksi ja sama.
• Järjestää kaikki alueen koulutusalat
• Pääosassa koulutuksen järjestäminen
• Vaatii edellisten organisaatioiden purkamisen. Se voidaan toteuttaa monella
tavalla (BDO:n kuntatasoinen selvitys ottaa tähän tarkemmin kantaa). Tämä
on merkittävää velkojen siirtymisen näkökulmasta.
• Koko toiminnan läpäisevät sisäiset palvelut
• voidaan toteuttaa omankielisinä yksiköinä (->erilliset suomen- ja ruotsinkieliset
jaostot/johtokunnat)
• hallinto ja tuki (talous, hallinto, henkilöstö, toimitila, tekniikka, tietohallinto)
• Hanketoiminta ja työelämän kehittämispalvelut
• Oppisopimuskoulutuksen hallinnointi
• Järjestämislupia haetaan yhteensä neljä:
1. ammatillinen peruskoulutus, suomi
2. ammatillinen peruskoulutus, ruotsi
3. ammatillinen aikuiskoulutus (+oppisopimus), suomi
4. ammatillinen aikuiskoulutus (+oppisopimus), ruotsi
3.2.2015
OSAKEYHTIÖMUOTOISUUDEN TUOMIA ETUJA
Osakeyhtiömuotoinen koulutuksen järjestäjä on koettu toimivaksi, koska osakeyhtiön hallinnosta ja
toiminnasta voidaan sopia vapaammin kuin kuntayhtymän hallinnosta ja toiminnasta.
Osakeyhtiötä koskevat määräykset ovat osakeyhtiölaissa. Osakeyhtiölaki on useilta osin toissijainen eli
osakkaat voivat sopia lain sitä estämättä yhtiön hallinnosta, toiminnasta ja keskinäisistä suhteista
yhtiöjärjestyksessä ja perustamisvaiheessa tehtävässä osakassopimuksessa. Osakeyhtiössä
omistajaohjaus voidaan järjestää yhtiöjärjestyksen määräyksillä ja osakassopimuksella niin, että se
vastaa poliittisen ohjauksen osalta pitkälti kuntayhtymää.
Julkisuuslakia ei sovelleta osakeyhtiön toimintaan, mutta julkisesti omistettu osakeyhtiö voi halutessaan
toimia julkisuusmyönteisesti, onhan se rahoitus noin 80-90% julkista ja näin ollen se toimii verottajan
silmissä puolijulkisena (semi-public). Lisäksi merkittävä huomio on, että ammatillista koulutusta ei saa
järjestää voiton tavoittelemiseksi (Lähde L630/1998)
Julkisrahoitteisena toimijana osakeyhtiön on noudatettava mm. hankintalakia ja toimittava avoimesti ja
läpinäkyvästi.
Osakeyhtiömuotoinen koulutuksen järjestäjä saa tämän hetkisessä rahoitusjärjestelmässä alvkompensaatiota perusrahoitukseensa, koska se ei ole oikeutettu alv:n kuntapalautuksiin. Muilta osin
osakeyhtiömuotoisen koulutuksen järjestäjän rahoitus ei eroa kuntayhtymän rahoituksesta.
Osakeyhtiö vastaa veloista ja vastuistaan vain omilla varoillaan, kun kuntayhtymässä jäsenkunnat
vastaavat myös kuntayhtymän vastuista ja veloista. Siirtymävaiheessa velkojen purkaminen voidaan
toteuttaa usealla lailla, esim. kierrättämällä ne kuntien kautta. Tähän BDO:n kuntatasoinen
talousselvitys ottaa kantaa.
3.2.2015
POINT COLLEGEN OMA ETENEMINEN JA TIEDOTUS ASIASSA
Point college lähestyy yhtä aikaa, yhteisellä kirjeellä toisia koulutuksen järjestäjiä (Inveon,
IUKKY) ja omistajakuntia
-
Asian tausta
Esitys päätöksentekoprosessista asiassa (kuntien ja koulutuksen järjestäjien roolit)
Point Collegen hallituksen ehdotus järjestäjämallista
Inveonille ja IUKKY:lle kirjeessä suora neuvotteluesitys aikatauluineen (17.-19.3.2015)
3.2.2015
KIITOS - TACK!
ITÄ-UUDENMAAN
KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ
II-ASTEEN TIEKARTTA
- VÄGKARTA
JÄRJESTÄMISLUVAT
JA TOIMITILAT
ESITYKSEN
TAUSTAA
Valtionosuuksien leikkaukset II-asteen
ammatillisesta koulutuksesta ItäUusimaalla ovat lähes 1 M€/v vuosina
2014–2016. Yhteensä n. 3 M€.
Rakennepoliittinen ohjelma leikkaa II-asteelta
lisää 260 M€ vuodesta 2017 alkaen. Koulutuksen
järjestäjät vähenevät 189 70–90 1.1.2017
alkaen järjestämislupaprosessin kautta.
Työssäoppiminen lisääntyy lähes 50 %:iin,
jolloin ammatillinen koulutus siirtyy siltä osin
oppilaitoksesta työelämään.
Valtionosuuksien leikkausten ja työssäoppimisen takia on leikattava joko kiinteistö- tai
henkilöstökuluja. Kuntayhtymä on valinnut
kiinteistökulut ensisijaiseksi säästöjen
kohteeksi.
Oppilaitoskiinteistöjä vähennetään esim.
Savon koulutuskuntayhtymässä 160 000
m2  80 000 m2.
Kuntayhtymä tyhjentää em. syistä POMOtalon kiinteistön ja siirtää opetuksen
Perämiehentien kiinteistöön. Toimenpiteet
on jo aloitettu.
Mitä teemme POMO-talon oppilaitoskiinteistölle 2017 alkaen? 5300 m2 valmista
opetustilaa. Olisiko sillä oppilaitoskäyttöä
vai myymmekö sen?
JÄRJESTÄMISLUVAT
POINT
• Oy Porvoo International College Ab:n
hallitus tekee päätöksen luovuttaa
opiskelupaikat Itä-Uudenmaan
koulutuskuntayhtymän käyttöön
1.1.2017 alkaen.
• Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän
yhtymähallitus tekee päätöksen ottaa
vastaan Oy Porvoo International
IUKKY College Ab:n opiskelupaikat 1.1.2017
alkaen.
Kuntayhtymä osoittaa järjestämislupahakemuksessaan opetus- ja kulttuuriministeriölle, että se
on taloudellisesti ja toiminnallisesti vakaa kokonaisuus, jolla on edellytykset huolehtia pitkäjänteisesti koulutuksen laadukkaasta kehittämisestä
työelämän tarpeiden mukaisesti.
Kuntayhtymällä on koko sen toiminnan kattava
toimintajärjestelmä ja toimivat laadunhallinnan
menettelyt, jotka pohjautuvat ISO 9001, ISO
14001 ja OHSAS 18001 standardeihin. Oy
Porvoo International College Ab:n toiminta
liitetään osaksi kuntayhtymän toimintajärjestelmää.
Ruotsinkielisen ammatillisen koulutuksen järjestäjät hakevat järjestämislupaa
opetus- ja kulttuuriministeriön nimittämän selvitysmiehen Ole Norrbackin
suositusten perusteella.
CAMPUKSEN RAKENTAMINEN
Campus rakentuu Perämiehentien alueelle siten,
että alueella toimii kaksi
yksikielistä ammatillisen
koulutuksen järjestäjää:
suomenkielinen
ja
ruotsinkielinen.
Campuksella tehdään
tiivistä yhteistyötä koulutuksen järjestäjien kesken.
Tilat, laitteet, välineet ja
henkilökunnan osaaminen ovat molempien
koulutuksen järjestäjien
käytössä.
Campuksella toteutetaan
opiskelua siten, että
30–50 % opinnoista
suoritetaan työssäoppimisen kautta.
Campuksella sovelletaan
osittaista kaksivuoroopiskelua ja kesälukukausi otetaan käyttöön.
SYNERGIA€TUJA
RUOTSINKIELINEN
KOULUTUKSENJÄRJESTÄJÄ
YP
SUOMENKIELINEN
KOULUTUKSENJÄRJESTÄJÄ
YP = yhteiset
palvelut, esim.
kiinteistöhuolto
= tontin laajennus
kevyen liikenteen
väylään asti
Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä
Laki ammattioppilaitoksista
annettiin
25.4.1958. Se
velvoitti kunnat
järjestämään
ammattiopetuksen tavalla
tai toisella.
Itä-Uudenmaan
suomenkielisen
kuntainliiton perustivat
11.6.1958 12 ItäUudenmaan
kuntaa. Koulutus
aloitettiin syksyllä
1961 Askolan
Monninkylässä.
Kuntainliitto – myöhemmin kuntayhtymä
– perustettiin, koska
yhdelläkään kunnalla
ei ollut yksinään taloudellisia mahdollisuuksia tai halua hoitaa ammattikoulutustehtävää lain edellyttämässä laajuudessa.
Järjestämisvelvoite on
myöhemmin poistettu
lainsäädännöstä.
Koulutusvelvoitteen poistuttua kunnilta ammatillinen koulutus laajeni voimakkaasti Porvooseen 1985–1988, koska
työelämä tarvitsi yhä enemmän ammattitaitoisia henkilöitä.
Kyse oli ennen kaikkea elinkeinopolitiikasta.
KUNTAYHTYMÄN TULOSLASKELMA
2014
2015
2016
2017
2018
Sisältää liikelaitoksen
TULOSLASKELMA
TOIMINTATUOTOT
TOIMINTAKULUT
TOIMINTAKATE
Rahoitustuotot ja -kulut
Korkotuotot
Muut rahoitustuotot
Korkokulut
Muut rahoituskulut
VUOSIKATE
Poistot ja arvonalentumiset
TILIKAUDEN TULOS
33 503 200
33 353 200
33 353 200
33 353 200
33 353 200
-31 223 200
-31 223 200
-31 223 200
-31 223 200
-31 223 200
2 280 000 2 130 000 2 130 000 2 130 000 2 130 000
11 700
17 500
-78 000
11 700
17 500
-78 000
11 700
17 500
-78 000
11 700
17 500
-78 000
11 700
17 500
-78 000
2 231 200
2 081 200
2 081 200
2 081 200
2 081 200
-1 798 500
-1 740 000
-1 740 000
-1 740 000
-1 740 000
432 700
341 200
341 200
341 200
341 200
POINT TULOSLASKELMA-ARVIO
ilman tulosrahoitusta
2014
2015
2016
2017
5 946 000
5 946 000
5 946 000
2018
TULOSLASKELMA
TOIMINTATUOTOT
TOIMINTAKULUT
TOIMINTAKATE
5 946 000 5 946 000
-5 958 000 -5 958 000 -5 958 000 -5 958 000 -5 958 000
-12 000
-12 000
-12 000
-12 000
-12 000
14 000
2 000
-4 000
14 000
2 000
-4 000
14 000
2 000
-4 000
14 000
2 000
-4 000
14 000
2 000
-4 000
VUOSIKATE
0
0
0
0
0
Poistot ja arvonalentumiset
Suunn.mukaiset poistot
0
0
0
0
0
TILIKAUDEN TULOS
0
0
0
0
0
Rahoitustuotot ja -kulut
Korkotuotot
Muut rahoitustuotot
Korkokulut
Muut rahoituskulut
KUNTAYHTYMÄ + POINT
YHDISTETTY TULOSLASKELMA
2014
2015
2016
2017
2018
33 353 200
33 353 200
39 299 200
39 299 200
Sisältää liikelaitoksen
TULOSLASKELMA
TOIMINTATUOTOT
TOIMINTAKULUT
TOIMINTAKATE
33 503 200
-31 223 200 -31 223 200 -31 223 200 -36 381 200 -36 381 200
2 280 000
2 130 000
2 130 000
2 918 000
2 918 000
11 700
17 500
-78 000
11 700
17 500
-78 000
11 700
17 500
-78 000
25 700
19 500
-82 000
25 700
19 500
-82 000
VUOSIKATE
2 231 200
2 081 200
2 081 200
2 881 200
2 881 200
Poistot ja arvonalentumiset
Suunn.mukaiset poistot
-1 798 500
-1 798 500
-1 740 000
-1 740 000
-1 740 000
-1 740 000
-1 740 000
-1 740 000
-1 740 000
-1 740 000
TILIKAUDEN TULOS
432 700
341 200
Rahoitustuotot ja -kulut
Korkotuotot
Muut rahoitustuotot
Korkokulut
Muut rahoituskulut
341 200 1 141 200 1 141 200
JOHTOPÄÄTÖKSET
• Kuntayhtymän kiinteistöratkaisut
eivät edellytä kuntien
Kuntayhtymän organirahoitusta!
saatiossa muodostuu
Point
Collegella on
taloudellisia
haasteita, jos
he hankkivat
uudet toimitilat.
Kuntayhtymän
talous on
tasapainossa.
Point Collegea
rasittavat
tulevien tilojen
aiheuttamat
kustannukset.
yhdessä toimimalla
opetus- ja kulttuuriministeriön tavoittelema
kokonaisuus, joka on
taloudellisesti terve,
poistot katettu ja
investoinnit turvattu
laadukkaan toiminnan
ylläpitämiseksi ja
kehittämiseksi.
Koulutuspaikat säilyvät
alueella.
Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän
perustehtävä: Osaamisen kehittäminen
I-UKKY
ASIAKKAAT
• opiskelijat
• yritykset
• muut työorganisaatiot
TYÖELÄMÄ
KOULUTUS-/
OPPIMISPROSESSI
Osaamisen
kehittyminen
ja
lisäarvon
tuottaminen
OSAAVAT
IHMISET
• henkilöstö
• yritykset
• muut työorganisaatiot