Puutarhan suosikit 2015

Puutarhan suosikit 2015
Valmiina puutarhan kukoistuskauteen –
anna valikoiman vakuuttaa.
VIKING – kuuluu STIHL-konserniin.
VIKING – laatua Itävallasta
Vuonna 1926 Saksan Stuttgartissa perustettu STIHL-konserni kehittää, valmistaa ja myy
moottorikäyttöisiä laitteita metsätalouden, maisemanhoidon ja rakennusalan tarpeisiin. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Waiblingenissa Saksassa, ja konserni työllistää yli
12 000 työntekijää ympäri maailman. Tuotteita myyvät asiantuntevat myynti- ja huoltoliikkeet yli 160 maassa.
STIHL-konserniin kuuluva VIKING on vahva tuotemerkki puutarha-alalla. STIHL-konserni
on maailmanlaajuisesti tunnettu laadusta, luotettavuudesta ja innovatiivisuudesta. Nämä
periaatteet ohjaavat myös VIKINGin toimintaa. Sen tuotteet sekä suunnitellaan että
valmistetaan Kufsteinin toimipisteessä Itävallassa. Tunnuslauseensa ”Iloa nurmikosta”
mukaisesti VIKING kehittää ja valmistaa teknisesti edistyksellisiä laitteita, jotka tekevät
nurmikonhoidosta tehokasta ja miellyttävää ja saavat nurmikkosi kukoistamaan.
Valikoimaa täydentävät puutarhasilppurit, jyrsimet ja pystyleikkurit.
Lähimmän ammattiliikkeen löydät osoitteesta
www.stihl.fi
Iloa nurmikosta
Allesilppuavat: MB 2 R -mallit.
00
330,
TA
HIN
A
ANJ
AMP
K
• Kompakti ja kestävä allesilppuava ruohonleikkuri jossa
aisan QuickFix-pikakiristimet
• MB 2 RC:ssä ja MB 2 RT:ssä
voimakas Kohler-moottori
• MB 2 RT:ssä etupyöräveto
• Nurmikon käyttöön palautuu
arvokkaita ravinteita ja
kosteutta
00
259,
MB 2 R
MB 2 RC
Leikkuuleveys
46 cm
Malli
Moottorityyppi
Renkaat etu/taka
Leikkuukorkeus
Suositushinta (sis. ALV:n)
MB 2 R
B&S Serie 450 E OHV
200/200 mm
28–85 mm
330,-
MB 2 RC
Kohler XT675 OHV SC
200/200 mm
28–85 mm
420,-
MB 2 RT
Kohler XT675 OHV SC
200/200 mm
28–85 mm
560,-
B&S = Briggs&Stratton, OHV = kansiventtiilit, SC = SmartChoke kevytkäynnistys
Ketterät ja monipuoliset: MB 3 R -mallit.
• Allesilppuavat ruohonleikkurit
joissa ketterä kolmipyörärakenne ja patentoitu kääntyvä
etupyörä
• MB 3 RT:ssä pyöräveto
• Pehmustettu kahva ja aisan
QuickFix-pikakiristin
00
690,
TA
AHIN
ANJ
P
M
KA
00
599,
MB 3 RT
MB 3 RC
Leikkuuleveys
48 cm
Malli
Moottorityyppi
Renkaat etu/taka
Leikkuukorkeus
Suositushinta (sis. ALV:n)
MB 3 RC
B&S Serie 675 RS
200/200 mm
25–80 mm
619,00
MB 3 RT
B&S Serie 675 RS
200/200 mm
25–80 mm
689,00
B&S = Briggs&Stratton, OHV = kansiventtiilit, RS = ReadyStart kevytkäynnistys
Iloa nurmikosta
Erinomaisiin leikkuutuloksiin: MB 4 R -mallit.
• Ensiluokkainen, laadukkaasti
varusteltu allesilppuava
ruohonleikkuri valurungolla
• Tärinänvaimentimet ja helppokäynnisteinen moottori
• MB 4 RT:ssä etupyöräveto
• Saanut pohjoismaisen
Joutsenmerkin
00
660,
TA
AHIN
ANJ
P
M
KA
00
595,
MB 4 R
U
NKO
URU
VAL
NE
53 cm
Malli
C ECOL AB
DI
EL
NO
R
Leikkuuleveys
340012
Moottorityyppi
Renkaat etu/taka
Leikkuukorkeus
Suositushinta (sis. ALV:n)
MB 4 R
Kohler XT675 OHV SC
200/200 mm
30–70 mm
660,00
MB 4 RT
Kohler XT675 OHV SC
200/200 mm
30–70 mm
795,00
OHV = kansiventtiilit, SC = SmartChoke kevytkäynnistys
Hyvää jälkeä helposti: 2-sarjan sähkö- ja bensiinileikkurit.
• Saatavana kaksi leikkuuleveyttä
• MB 248 T:ssä mukava
takapyöräveto ja 55 litran
ruohonkeruusäiliö
• ME 235:ssä sähkömoottori,
30 litran ruohonkeruusäiliö ja
paino vain 13 kg
•L
eikkuukorkeuden keskussäätö
00
460,
TA
AHIN
ANJ
AMP
00
379,
K
MB 248 T
ME 235
Leikkuuleveys
US
UUTU
33/46 cm
Malli
Moottorityyppi
Renkaat etu/taka
Leikkuukorkeus
MB 248
B&S Serie 450 E OHV
180/200 mm
25–75 mm
330,00
MB 248 T
B&S Serie 450 E OHV
180/200 mm
25–75 mm
460,00
sähkö 1 200 W
140/170 mm
25–65 mm
179,00
ME 235
Suositushinta (sis. ALV:n)
B&S = Briggs&Stratton, OHV = kansiventtiilit
Innovatiivinen akkuruohonleikkuri: 3-sarja.
• Johdoton leikkuu tehokkaan
litiumioniakun avulla
• Ketterä ja kevyt pienille ja
keskisuurille nurmikoille
• Voimakas EC-moottori
MA 339
Leikkuuleveys
37 cm
Malli
MA 339
Akkutyyppi
Renkaat etu/taka
litiumioni 36 V
150/180 mm
Leikkuukorkeus
30–70 mm
Suositushinta (sis. ALV:n)**
445,00
* Käytettävän akkutyypin mukaan ** Hinta ilman akkua ja laturia
Käytössä mukavaa tekniikkaa: 4-sarjan bensiinileikkurit.
00
540,
TA
AHIN
ANJ
AMP
K
• 7-tasoinen leikkuukorkeuden
keskussäätö
• Luja ja kevyt polymeerirunko
• Tärinänvaimentimet ja
takapyöräveto
• Patentoitu 55 litran ruohon­
keruusäiliö jossa täyttömäärän
osoitin
• Sis. allesilppuavan leikkuusarjan
00
449,
MB 448 T
MB 448 TX
sis. allesilppuavan
leikkuusarjan
Leikkuuleveys
46 cm
Malli
Akku/moottorityyppi
Renkaat etu/taka
Leikkuukorkeus
MB 448 TX
B&S Serie 500 E OHV
180/200 mm
25–75 mm
490,00
180/200 mm
25–75 mm
540,00
MB 448 T
B&S Serie 575 EX OHV RS
Suositushinta (sis. ALV:n)
B&S = Briggs&Stratton, OHV = kansiventtiilit, RS = ReadyStart kevytkäynnistys
Iloa nurmikosta
Mukavaa nurmenleikkuuta: 5-sarja.
• Portaaton Vario-voimansiirto
• Kolmelle korkeudelle säädettävä työntöaisa, 7-tasoinen
leikkuukorkeuden säätö ja
60 litran ruohonkeruusäiliö
• MB 545 VE:ssä sähkökäynnistys, MB 545 VM sis. allesilppuavan leikkuusarjan
00
750,
K
TA
AHIN
ANJ
AMP
00
659,
MB 545 VM
Mukava avainkäyttöinen sähkökäynnistys
(MB 545 VE): Avainta
käännetään kuin autoa
käynnistettäessä.
Leikkuuleveys
43 cm
Malli
Moottorityyppi
Renkaat etu/taka
Leikkuukorkeus
Suositushinta (sis. ALV:n)
MB 545 VM
B&S Serie 675 RS
180/200 mm
25 – 80 mm
750,00
MB 545 VE
B&S Serie 675 RS
180/200 mm
25 – 80 mm
899,00
B&S = Briggs&Stratton, RS = ReadyStart kevytkäynnistys
Omaa luokkaansa: 6-sarja.
• Voimakas bensiinimoottori,
Vario-voimansiirto ja allesilppuava toiminto
• Luja ja pitkäikäinen alumiinirunko jossa vaihdettavat
suojalistat
• Ergonominen käyttöpaneeli,
kätevä leikkuukorkeuden
keskus­säätö
U
NKO
URU
L
A
V
NE
00
910,
TA
AHIN
J
PAN
KAM
00
779,
MB 650 VM
Leikkuuleveys
48 cm
Malli
MB 650 VM
Moottorityyppi
B&S Serie 750 DOV RS
Renkaat etu/taka
Leikkuukorkeus
200/230 mm
30 – 85 mm
Suositushinta (sis. ALV:n)
910,00
B&S = Briggs&Stratton, DOV = kansiventtiilit, RS = ReadyStart kevytkäynnistys
Hyvinvointia nurmikolle: bensiinimoottorinen pystyleikkuri.
• Helppokäynnisteinen
bensiini­moottori
• Poistaa sammalta ja
ruohotukkoja ja auttaa maata
imemään vettä ja ravinteita
• Pystyleikkurivarustus jossa
seitsemän kaksoisterää,
teräkytkentä työntöaisassa
• Työsyvyys säädettävissä
kääntökahvalla kuuteen
tasoon
• Ruohonkeruusäiliö saatavana
valinnaisena lisävarusteena
00
719,
LB 540
Malli
LB 540
Moottorityyppi
Työleveys
Työsyvyysalue
Kohler XT675 OHV SC
38 cm
25 mm, 6 tasoon säädettävä
Suositushinta (sis. ALV:n)
719,00
OHV = kansiventtiilit, SC = SmartChoke kevytkäynnistys
”i” niin kuin ihanteellinen nurmikonhoito
iMow robottiruohonleikkuri hoitaa nurmikon puolestasi
• Helppo ohjelmointi
• Kannessa törmäystunnistimet
• Leikkuukorkeuden säätö
15 tasolle, 20 – 60 mm
• Irrotettava ohjauspaneeli jossa
suuri LCD-näyttö
• Ergonominen kantokahva
• Tasaisesti pyörivät,
pintakuvioidut pyörät
• Litiumioniakku
0,00
2 19
TA
HIN
NJA
A
P
KAM
0,00
1 99
MI 632
Leikkuuleveys
Lisävarusteet
30 cm
Nimike
ARS 028
Puhdistussarja: lautanen ja lyhyt terä
ARB 150
Rajauslanka, 150 m
ARB 500
Rajauslanka, 500 m
Akkukapasiteetti
Suurin mahdollinen
nurmikkoala
MI 632
130 Wh
noin 3 000 m²
2 190,00
AFN 051
Kiinnitysnaulat, pakkaus 50 kpl
MI 632 P
194 Wh
noin 4 000 m²
2 590,00
AIP 600
iProtect-suoja latausasemalle
Malli
Suositushinta (sis. ALV:n)
Lukuisia etuja yhdessä laitteessa.
Anna ominaisuuksien vakuuttaa sinut.
Dynaaminen leikkuuohjelma
iMow noudattaa itsenäisesti sille asetettua leikkuuohjelmaa. Jos se joutuu
keskeyttämään leikkuukerran esimerkiksi sateen vuoksi, se määrittää itse,
suorittaako se menetetyn leikkuuajan määritetyn ajanjakson sisällä. Sateen
jatkuessa sadetunnistin voidaan kytkeä pois päältä tai iMow pysyy seuraavaan
leikkuujaksoon asti latausasemassa. iMow hoitaa esim. 1 000 m²:n nurmikkoalan täydellisesti, vaikka viikoittainen toiminta-aika on vain 19 tuntia.
Latausasema (sisältyy toimitukseen)
Latausasema on iMowin koti. Latausasema
sijoitetaan keskeiseen ja suojaisaan kohtaan
puutarhassa, ja iMow palaa siihen latautumaan
ja odottamaan seuraavaa toiminta-aikaa.
Naapuruussuhteiden säilyttäjä
iMowin leikkuualuetta rajaa rajauslanka, joka lähettää häiriötöntä signaalia.
Tämän ansiosta signaali ei sekoitu muihin, esimerkiksi naapurin robottiruohonleikkurin, signaaleihin. Hiljaisesti työskentelevä iMow säästää niin korvia kuin
hermojakin.
Varkaussuoja
iMowissa on erilaisia tunnistimia: Jos laitetta yritetään nostaa, se pysähtyy.
Varkaudelta suojaamiseksi iMowissa voi ottaa käyttöön asetuksen, että sitä
voi käyttää vain henkilökohtaisella PIN-koodilla.
Älykäs latausjärjestelmä
Mitä suurempi alue iMowilla on vielä leikattavana, sitä nopeammin se latautuu. Kun työ on tehty, se latautuu hitaammin ja taloudellisemmin. Tämä pidentää akun käyttöikää ja on hyväksi niin ympäristölle kuin kukkarolle.
Lisävaruste: iProtect-aurinkosuoja
Aurinkoisimmilla seuduilla aurinkosuoja on hyödyllinen, sillä se suojaa iMowia suoralta auringonvalolta ja pidentää sen käyttöikää.
Dynaaminen nopeus
iMow erottaa automaattisesti eri alueiden ruohikon tiheyden, ja pitkässä ja
tiheässä ruohikossa se mukauttaa ajonopeuden automaattisesti sopivaksi.
Asennus ammattiliikkeessä
Halutessasi VIKINGin ammattiliike asentaa iMowin asianmukaisesti ja laatii
tarpeidesi mukaisen leikkuuohjelman.
Luja allesilppuava leikkuuterä, joka on kaksoishiottu, muuttaa pyörimissuuntaa automaattisesti jokaisen terän pysäytyksen jälkeen,
joten se kuluu tasaisesti ja pysyy pitkään terävänä.
Valoisan LCD-näytön voi irrottaa laitteesta,
joten käyttäjän ei tarvitse kumartua.
Väylä vapaa leikkuulle: T4-sarja.
• Aikaa säästävä sivulleheittävä
leikkuu
• Nopea suunnanvaihto
käsivivulla
• Monipuolisesti säädettävä
kuljettajan istuin
• Allesilppuava toiminto
lisävarusteena
• Uusi urheilullinen muotoilu
0,00
3 30
K
TA
AHIN
ANJ
AMP
0,00
2 59
MT 4097 SX
Leikkuuleveys
95 cm
Malli
MT 4097 SX
Moottorityyppi
Renkaat etu/taka
Varustus
B&S Serie 3130 OHV
15 x 6,00-6/15 x 6,00-6
hydrostaattiveto
Suositushinta (sis. ALV:n)
3 300,00
B&S = Briggs&Stratton, OHV = kansiventtiilit
Ihanteelliset toiminnot: T5-sarja.
• 250 litran ruohonkeruusäiliö,
tyhjennys kuljettajan istuimella
istuen
• Kaksiteräinen leikkuupöytä
jossa ohjainjärjestelmä tarkkaa
leikkuujälkeä varten
• Sähkömagneettinen teräkytkin
ja hydrostaattiveto
0,00
4 25
TA
AHIN
J
PAN
KAM
00
0,
3 69
MT 5097
Leikkuuleveys
95 cm
Malli
MT 5097
Moottorityyppi
Renkaat etu/taka
Varustus
B&S Serie 3130 OHV
15 x 6,00-6/18 x 8,50-8
hydrostaattiveto
Suositushinta (sis. ALV:n)
4 250,00
B&S = Briggs&Stratton, OHV = kansiventtiilit
Huipputehoa koko leveydeltä: T6-sarja.
0,00
5 99
MT 6127 ZL
Leikkuuleveys
110/125 cm
Malli
Moottorityyppi
Renkaat etu/taka
B&S Serie 4175 OHV
15 x 6.00-6/18 x 8.50-8
hydrostaattiveto 4 990,00
MT 6127 ZL B&S Serie 8230 OHV (2-syl.) 16 x 7.50-8/20 x 10.00-8
hydrostaattiveto 5 990,00
MT 6112 C
Varustus
Suositushinta (sis. ALV:n)
B&S = Briggs&Stratton, OHV = kansiventtiilit
• Suuritehoiset ajoleikkurit
joissa voimakkaat moottorit
• 350 litran ruohonkeruusäiliö,
tyhjennys istuimella istuen
• Nopea suunnanvaihto
käsivivulla
• Sähkömagneettinen teräkytkin
ja hydrostaattiveto
• LCD-näyttö vakiovarusteena
• MT 6127 ZL:ssä vakionopeussäädin
Tehoa silppuamiseen.
Haketta rasittumatta: säiliölliset silppurit.
• Silppusäiliö (60 litraa)
• Automaattisesti sisäänvetävä
leikkuuvalssi
• GE 140 L taittuu kokonaan
silppusäiliöön ja vie näin
varastoitaessa pienemmän
tilan
• Hiljainen oksamurskain
00
460,
GE 140 L
K
UUS
TA
AHIN
ANJ
AMP
00
399,
UUT
Malli
Moottorityyppi
Työkierrosluku
Oksien
enimmäispaksuus Ø
GE 140 L
sähkö 2 500 W
40 1/min
noin 40 mm
Suositushinta
(sis. ALV:n)
460,00
Kaikki sopivaksi silpuksi: sähkömoottorilla ja höyläterällä varustetut silppurit.
• GE 103:ssa kaksi täyttöaukkoa: puuainekselle ja pehmeälle materiaalille
• GE 150:ssä apilanmuotoinen
syöttöaukko haaroittuneelle
oksa-ainekselle
• GE 250 S:ssä vaihtovirtamoottori, GE 260 S:ssä 3-vaihe­
virtamoottori; vahvojen oksien
käsittelyyn
00
579,
GE 260 S
GE 103
Malli
Moottorityyppi
Työkierrosluku
Oksien
enimmäispaksuus Ø
Suositushinta
(sis. ALV:n)
GE 103
sähkö 1 800 W
2 800 1/min
noin 30 mm
320,00
GE 150
sähkö 2 500 W
2 800 1/min
noin 35 mm
460,00
GE 250 S
sähkö 2 500 W
2 800 1/min
noin 35 mm
539,00
GE 260 S
sähkö 2 900 W
2 780 1/min
noin 40 mm
579,00
Pehmeän ja kovan monitaiturit: yhdistelmäsilppurit.
• Alumiinikammio: turvallinen
ja tukeva. Lisää turvallisuutta
paksujen ja kovien oksien
käsittelyyn
• Korkea suoritusteho, jolla suuret määrät ainesta pilkkoutuu
nopeasti
• Kuljetuskahva
00
769,
GE 375
Malli
Moottorityyppi
Työkierrosluku
Oksien
enimmäispaksuus Ø
Suositushinta
(sis. ALV:n)
GE 355
sähkö 2 500 W
2 750 1/min
noin 35 mm
709,00
GE 375
sähkö 3 000 W
2 810 1/min
noin 40 mm
769,00
Tuplatehoa silppuamiseen: sähkökäyttöiset monitoimisilppurit.
• Erittäin suuri, roiskesuojallinen
syöttötorven yläosa
• Patentoitu syöttötorvi oksaainekselle
• 3-vaihevirtamoottori
• Multi-Cut 450 -leikkuujärjestelmä jossa innovatiivinen
kaksoiskammio
• Turvakytkin yhdistetty suoraan
kiinnitysruuviin
9,00
1 51
GE 450
Malli
GE 450
Moottorityyppi
Työkierrosluku
Oksien
enimmäispaksuus Ø
sähkö 3 800 W
2 800 1/min
noin 55 mm
Suositushinta
(sis. ALV:n)
1 519,00
Tehoa työskentelyyn.
Ihanteellinen verkkovirrattomille tonteille: tehokkaat bensiinikäyttöiset silppurit.
• Tehokkaat moottorit varustettuna OHV-tekniikalla
• GB 370 S:ssä viisto syöttö­
torvi ja kaksi kääntöterää,
sopii hyvin puuainekselle
• GB 460 C:ssä kaksi erillistä
täyttöaukkoa: oksille ja pehmeälle materiaalille
GB 460 C
0,00
2 49
K
TA
AHIN
ANJ
AMP
0,00
2 29
GB 370 S
Moottorityyppi
Työkierrosluku
Oksien
enimmäispaksuus Ø
GB 370 S
B&S Serie 850 PRO OHV RS
3 000 1/min
noin 45 mm
1 230,00
GB 460 C
B&S Serie 3115 OHV
2 800 1/min
noin 75 mm
2 490,00
Malli
Suositushinta
(sis. ALV:n)
B&S = Briggs&Stratton, OHV = kansiventtiilit, RS = ReadyStart kevytkäynnistys
Erittäin voimakkaat jyrsimet.
HB 585
00
930,
K
TA
AHIN
ANJ
AMP
00
799,
• HB 445 R:ssä ahtaisiin kohtiin
sopiva kapea rakenne, HB 585
suurille pinta-aloille
• Mukava työskentely eteenpäin­
ajo- ja peruutusvaihteella
(ei HB 445:ssä)
• Jaettava jyrsintäteräsarja, työntöaisa korkeudeltaan säädettävä
ja kokoontaitettava, saatavana
laaja lisävarustevalikoima
HB 445 R
HB 585:een sopivat lisävarusteet:
Nimike
AHK 701
vakoaura (säädettävä)
AHK 702
vakoaura (säädettävä)
AMR 031
rautapyörät
Malli
Moottorityyppi
Työleveys
Voimansiirto
Paino
Suositushinta (sis. ALV:n)
HB 445
B&S Serie 450 E OHV
45 cm
1E
40 kg
730,00
HB 445 R
B&S Serie 450 E OHV
45 cm
1E/1P
41 kg
780,00
HB 585
Kohler XT675 OHV SC
85 cm
1E/1P
46 kg
930,00
B&S = Briggs&Stratton, OHV = kansiventtiilit, SC = SmartChoke kevytkäynnistys, E = eteenpäinajovaihde, P = peruutusvaihde
ANDREAS STIHL OY
Koivupuistontie 10 B
01510 Vantaa
Puhelin: 09 – 75 969 300
Sähköposti: [email protected]
www.stihl.fi
Iloa nurmikosta
VIKINGin ammattiliikkeesi
VIKING – kuuluu STIHL-konserniin.
Pidätämme oikeuden laitteiden tekniikkaa ja varustelua koskeviin muutoksiin. Annettujen tietojen tai kuvien pohjalta ei voi esittää mitään vaateita.
Tuotenumero 0481 165 0615
© 2015 VIKING GmbH, A-6336 Langkampfen/Kufstein, Itävalta