Mikaelinseurakunnan vuosikertomus 2014 osa 2

Yhteisöllinen toiminta
Seurakunta ja diakoniatyö tarjoavat ihmisille yhteisöä, paikkaa johon kuulua. Yhteisöllistä toimintaa ovat olleet kerhot, ruokailut,
leirit ja retket, sekä erilaiset tempaukset. Seurakuntalainen on voinut etsiä ja valita paikkaansa omien voimiensa ja kiinnostuksensa
mukaan. Vapaaehtoistyötä on tarjolla seurakunnassa monella tavalla.
Eläkeläistoiminta
Eläkeläisille on järjestetty retkipäiviä Sinappiin ja moniin muihin kohteisiin yhdessä
Ruusukorttelin, Hövelin ja Suikkilan alueen
kotipalvelun kanssa sekä vapaaehtoisten leiriavustajien kanssa. Hiljaisella viikolla pidettiin kiirastorstain ehtoolliskirkko. Eläkeläisten kevät- ja joulujuhla järjestettiin Mikaelin
seurakuntakodilla. Eläkeläiset ovat kokoontuneet Mikaelin, Paakarlan ja Suikkilan seurakuntakodeilla. Kerhoissa on reippaan tuolijumpan lisäksi seurakunnan työntekijöiden järjestämää ohjelmaa. Diakoniatyöntekijät, papit ja kanttorit ovat vierailleet kerhoissa. Liikunnanohjaaja Tuula Välimäki on
huolehtinut eläkeläisten kunnosta pitämällä
tuolijumppaa ja pilatesta Suikkilan, Mikaelin ja Paakarlan seurakuntakodeilla. Kesäpelejä on aloitettu Paakarlassa ja vapaaehtoiset järjestivät niitä Mannerheimin puistossa.
Eläkeläisleiri pidettiin Sinapissa toukokuussa ja vetäjinä olivat Anneli Koskinen ja Ismo
Seivästö. ”Sata joulua” tempaukseen liittyen
seurakunnan työntekijät vierailivat yksinäisten vanhusten luona ja tuliaisena viedyt suklaarasiat sekä kahvipaketit hankittiin Yhteisvastuuvaroista. Mukana oli lisäksi kirkkoherran joulutervehdys kirjeenä.
Vapaaehtoistyö
Seurakuntalaisia on toiminut vapaaehtoisina leiri-, retki- ja kerhoavustajina, kirkonpalvelijoina, kesäkahvilan ja Ruissalon met-
säkirkon emäntinä, yhteisvastuulipas- ja listakerääjinä sekä avustajina esim. kirkkolounaalla kerran kuukaudessa, ruokailutoiminnassa ja ruokakassien jaossa sekä muissa erilaisissa tapahtumissa. Kaikille seurakunnan
vapaaehtoisille järjestettiin yhteinen kiitosja joulujuhla 1.adventtina, jolloin osallistuttiin jumalanpalvelukseen Mikaelinkirkkoon ja juhlaan Mikaelin seurakuntakodilla. Martat valmistivat jouluruoat ja seurakunnan työntekijät järjestivät ohjelmaa.
Vastuuhenkilönä on toiminut Marita Heinonen ja Heli Ojala.
Omaishoitajatyö
Omaishoitajien vertaistukiryhmä kokoontui kerran kuussa Klubilla ja siihen osallistui
18 omaishoitajaa. Ryhmää veti Marita Heinonen sekä Turun kaupungin omaishoidon
ohjaaja Terttu Hintukainen. Omaishoidon
työryhmän kanssa on suunniteltu ja toteutettu seurakuntien ja kaupungin omaishoidon työtä.
Wanhan ajan ompelupiiri
Innokas joukko käsitöiden ystäviä on kokoontunut maanantaisin iltapäivällä Klubille
tekemään käsitöitä hyväntekeväisyyteen. Valmiita käsitöitä on viety villapeittoina Turvatupaan ja jaettu diakoniatyössä tarvittaessa ihmisille. Lisäksi myyjäistuotolla hankittiin vähävaraisille lapsiperheille joululahjoja. Ryhmän vastuutyöntekijänä toimi Anneli Koskinen ja muina vetäjinä olivat Marita Heinonen
ja Tuula Sallinen. Piiriläisten omatoimisuus
näkyi suunnittelussa, kahvituksen järjestämisessä ja kaikessa käytännön toiminnassa.
Lahja lapselle keräys
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä toteutettiin perinteiseen tapaan keräys vähävaraisille lapsiperheille yhteistyössä diakoniakeskuksen ja muiden seurakuntien kanssa.

31
Diakoniatyöntekijät välittivät lahjatoiveet ja
saadut paketit perheille. Lahjoittajat hankkivat lahjat lapsille. Suuri joukko diakoniakeskuksen vapaaehtoisia oli toteuttamassa tätä
keräystä, jossa Turussa ja Kaarinassa jaettiin
yhteensä yli tuhat joululahjaa. Vastuuhenkilönä toimi Pauliina Liukkonen.
Ripariralli
Diakonian, lähetyksen ja kansainvälisen diakonian toiminnallinen päivä rippikoululaisille toteutettiin helmikuussa. Päivän aikana
rippikoululaiset kiersivät ryhmissä pysäkkejä, joissa sanoin, kuvin ja esimerkein kerrottiin lähimmäisen auttamisesta kotimaassa ja
ulkomailla, sekä lähetyksestä ja vapaaehtoistyöstä. Diakoniatyöntekijöiden lisäksi päivää oli Tuulia Myftari, vapaaehtoiset ja lähetyksen pappi Jaakko Paakkanen. Päivässä
oli mukana myös pappeja ja nuorisotyöntekijöitä rippikouluryhmiensä kanssa.
Vierailut ja muu toiminta
Perinteisen joulutervehdyksen Turvatuvalle
veivät Marjatta Kuusela, Anneli Koskinen ja
Tuula Sallinen. Anneli Koskinen on toiminut kuolinviestipäivystäjänä.
Koulutukset ja neuvottelupäivät
Kirjo II C/D koulutus Järvenpäässä, Anneli Koskinen, 23.10. Kuolinviestikoulutus Maarian pappilassa, Heli Ojala ja Anneli Koskinen. 18.11. YV:n koulutus Henrikin kirkolla Tuula Sallinen Detykit kevätja syyskaudella.

32
Arviointi
Seurakunnan strategian jalkautuminen toteutuu diakoniassa hyvin. Diakoniassa ollaan uskon, toivon ja rakkauden asialla. Vastuuta kannetaan apua tarvitsevista lähimmäisistä ja erityisen tärkeänä on ollut vaikeiden
aikojen keskellä tulevaisuuden ja toivon nä-
köalojen esillä pitäminen. Samoin myös yhteistoiminta muiden työalojen ja yhteistyökumppaneiden kesken mahdollistaa ihmisten kohtaamista.
Uusien työmuotojen ja diakonian projektityö on toiminut Pansio-Perno alueella keväällä ja syksyllä projektityöntekijän, muiden työntekijöiden ja vapaaehtoisten toimesta. Huhti-toukokuussa oltiin ilman projektityöntekijää, joten se vaikutti toimintaan.
Johtava diakoniatyöntekijä suoritti Kirjo ll
c/d koulutuksen. Muun opintovapaan aikana johtavan töitä on tehnyt Marita Heinonen oman työn ohella, mutta muuta sijaista
ei ole näiden neljän kuukauden aikana ollut.
Yhteisöllistä toimintaa on ollut kaikissa diakonian toiminnoissa kuten kerhoissa, retkillä
ja leirillä. Uutena toimintana aloitettiin kirkkolounaat kerran kuussa sunnuntaisin, jonka tarkoituksena on tuoda kristillinen sanoma alttarilta käytäntöön yhteiseksi evääksi koko seurakunnalle. Nämä lounaat ovat olleet
suosittuja ja onnistuneet hyvin.
Kokonaisuutena on vuosi ollut työläs ja vaativa. Kirkkoherran määräyksestä diakoniatyön määrää ei ole saanut vähentää ja tämä
on kuormittanut töissä olevia. Resurssit ja
henkilöstön määrä sekä vaihtuvuus vaikuttivat olennaisesti diakonian suunnitelmiin, tavoitteisiin ja toimintaan.
Luonnon kuormittamisen vähentäminen
diakoniatyössä on tavoitettu kierrätyksen
osalta ja neuvonnan kautta. Ihmisiä on ohjattu viemään vaatteita Karderooppiin. Sähkölaitteita sammutellaan työpäivän päättyessä. Papereita tulosteltiin vain tarvittava määrä.
YHTEISVASTUUKERÄYS
Tavoitteet,
Vuoden 2014 yhteisvastuukeräyksen teemana oli ”lahjoita hyvä kuolema”, jonka kuvat esitteissä herättivät vilkasta keskustelua
TV:ssä sekä lehdissä. Hyvä kuolema on yhtä tärkeä kuin hyvä elämä. Suomessa saattohoitoa tarvitsee vuosittain n. 15 000 parantumattomasti sairasta ihmistä. Jokaisella heistä
ei ole mahdollisuutta laadukkaaseen tukeen
ja hoitoon elämänsä viimeisillä metreillä.
Suomessa yhteisvastuuvaroin luodaan valtakunnallinen saattohoidon osaamis-verkosto. Keräyksen tuotolla kuolevien parissa työskenteleville järjestetään saattohoitokoulutusta sekä perustetaan saattohoidon tuki- ja neuvontajärjestelmä ammattihenkilöstön sekä
potilaiden ja omaisten tarpeisiin.
Guatemalassa yhteisvastuu tukee alkuperäiskansojen parissa tehtävää ihmisoikeustyötä.
Vastuuhenkilöt ja yhteistyötahot
Koordinaattorina toimi diakoni Marita Heinonen yhdessä vapaaehtoisten kanssa, joita
olivat: Anne Ahonen, Riitta Leinonen, Airi
Laurila, Irma Grönroos, Terttu-Sisko Mes-
Yhteisvastuukeräys on auttamisen kansanliike. Toimessa diakoni Marita Heinonen
ja Antti Yli-Paunu.
kanen, Tuulia Myftari, Annukka Vesterinen,
Hannele Ketola, Kerttu ja Antti Yli-Paunu,
Maire Salo sekä Terttu ja Arto Roinila. Listakerääjinä toimivat Inkeri Huttunen ja Tapani Mäenpää. Yhteistyötahot: Kirkkopalvelut, Turun Martat, Maarian seurakunta, Länsikeskuksen Prisman lipaskeräys vuoroviikonloppuina, K-Supermarket Manhattan, Suikkilan Valintatalo, Lidl ja Danske Bank
Tilaisuudet
3.2. Yhteisvastuukeräyksen avaus Mikaelinkirkossa, jossa YV:n kerääjät siunattiin tehtäviinsä ja lounas, kahvit sekä YV:n tuotemyyntiä seurakuntakodilla. 16.2. ja 16.3.Kahvitus
Areenalla -illoissa sekä YV:n tuotemyyntiä.
2.3. Yleisöluistelussa kertomassa YV:stä, tuotemyyntiä. 23.3. YV:n kahvikonsertti Suikkilan seurakuntakodilla. 26.3. ja 15.10. Ohravellitapahtumassa YV:n tuotepöytä. 26.4.
kevätmyyjäiset. 14.5. kevätkonsertti, Merimieskirkkotyön ja YV:n järjestämät kahvitukset sekä YV tuotemyyntiä. 11.6. Kiitosjuhla kerääjille sekä keräyksen tuotto, kahvit Ruusuhuoneessa. 25.11. Naisia kaivolla tilaisuus, jossa YV:n tuotemyyntiä. 29.11.
joulumyyjäiset.
Yhteenveto
Yhteisvastuuta kerättiin listoin ja lippain. Tulos heikkeni edellisvuodesta, se oli 7 150,89 €
(13 437,81 € v. 2013). Ihmiset suhtautuivat
keräykseen kyllä myönteisesti, mutta Länsikeskuksen Citymarket ei antanut enää lupaa
tulla lipaskeräykseen. Sen sijaan Manhattanissa saatiin hyvä lipaskeräys, tulos parani edellisvuodesta. Uusina tilaisuuksina olivat kaksi
Areena-iltojen kahvitusta, jotka olivat tuottoisia ja näin YV tuli näkyväksi. Uusia olivat
myös 23.3. ja 14.5. pidetyt kahvikonsertit,
niihin osallistui uusia ihmisiä.

33
LÄHETYS JA KANSAINVÄLINEN TYÖ
Tavoitteet
•lähetyksen ja kansainvälisen vastuun esilläpito seurakunnan toiminnassa
•että jokainen seurakuntalainen ymmärtää,
mikä on seurakunnan lähetystehtävä ja vastuu maailmasta ja miten tähän voi osallistua
•huolehtia seurakunnan nimikkolähettien
nimikkosopimusten taloudellisista velvoitteista
•maahanmuuttaja- sekä turvapaikkatyön
osalta jäsentää ja kehittää toimintamalleja
Vastuuhenkilöt ja toimitilat
Kansainvälisen työn pappi Jaakko Paakkanen, vapaaehtoinen lähetyssihteeri Lottamari
Joulas (maaliskuusta joulukuuhun) sekä lokakuusta alkaen diakoni Tuula Sallinen, joka jatkaa lähetyssihteerinä osana diakoniatyötä Joulaksen jäätyä pois tehtävästä. Lisäksi työryhmän jäsenet sekä useat muut vapaaehtoiset. Säännöllistä toimintaa oli Mikaelinja Paakarlan seurakuntakodeissa, Mikonmökissä ja Mikaelinkirkon Ruusuhuoneessa.

34
Mika Laiho kirkkolounaalla miettimässä
Mongolian työkutsua.
Yhteistyötahot
Kirkon lähetysjärjestöt, arkkihiippakunnan lähetystoimisto, seurakuntayhtymän yhteinen
lähetystoimikunta, Kirkon Ulkomaanapu,
SPR:n Turun vastaanottokeskus, kaupungin
maahanmuuttajatyön toimijat, maahanmuuttajayhdistykset, järjestöt, koulut, päiväkodit ja
seurakunnan muut työalat. Toiminnan painopisteet
Säännöllisesti kokoontuvat piirit, kirkkokahvit sekä vuoden aikana järjestetyt lähetystilaisuudet muodostivat toiminnan rungon. Kauneimpia joululauluja laulettiin Mikaelinkirkossa ja lähiöseurakuntakodeissa.
Turvapaikkatyö on jatkunut omana erillisenä työalanaan.
Muutoksia edellisestä vuodesta
Kansainvälisen työn sihteeri Elisa Rainerman viransijaisuus on ollut täyttämättä koko vuoden. Vapaaehtoisen lähetyssihteerin
rektytointi tuotti tulosta, joskin lyhyeksi aikaa. Turvapaikka- ja maahanmuuttajatyö on
siirtynyt kirkkoherran vastuulta osin Kristiina Frimanille ja eriytynyt entistä selkeämmin omaksi työmuodokseen, joskin rajapinta lähetystyöhön on olemassa. Mika Laiho on
otettu uudestaan nimikkolähetiksi; hän on
lähdössä jälleen Mongoliaan vuonna 2015.
Lähetys- ja kansainvälisyyskasvatus
sekä lähetysrengas
Rippikoululaisille järjestettiin helmikuussa ripariralli ja lähetyssihteeri vieraili rippileireillä
opettamassa. Lähetyspiireissä lähetyssihteeri
on ollut säännöllisesti mukana, pastori Jaakko Paakkanen mahdollisuuksien mukaan. Lähetysrenkaan postituslistalla on 39 henkilöä,
Yhteinen missiomme -rengaskirje ilmestyi
vain kaksi kertaa. Kirjelehteä ja lähetystyön
neliväristä yleisesitettä suunniteltiin jatkossa yhdistettäväksi lähetyslehdeksi, jossa olisi aina ajantasaiset tiedot nimikkoläheteistä.
Lähetyspiirit, lähetysmyyjäiset ja
kirkkokahvit
Mikaelin seurakuntakodin lähetyspiiri ja
Paakarlan lähetyspiiri kokoontuvat viikoittain. Vapaaehtoisina piirin vetäjinä ovat toimineet Terttu Suomi ja Terttu-Sisko Meskanen. Lähetyssihteeri on vieraillut lähetyspiireissä säännöllisesti. Myyjäisiä pidettiin kahdesti sekä myös talkoita niiden toteuttamiseksi. Lisäksi osallistuttiin syyskuussa Porkkanamarkkinoille Tuomiokirkkotorilla. Varoja
lähetyskannatukseen kerättiin kirkkokahveilla muutamia kertoja vuodessa.
Nimikkosopimukset
Nimikkosopimusten summia muutettiin
24.9:
Heidi Saito/SLS: ennen 5000 €, nyt 4000 €.
Antti ja Anna Tenho/SLS: ennen 6000 euroa, nyt 4500 euroa.
Nimikkolähetti Kari Tynkkynen rippikoululeirillä lähetysjärjestönsä kesäpaidassa.
Heidi Saito nimikkolähettitapaamisessa
31.8.
Katri Niiranen-Kilasi/SLS: ennen 4000
euroa, nyt 3500 euroa.
Rene ja Pia Rendic/SeKL: ennen ja nyt
4000 euroa.
Kari Tynkkynen/SLEY: ennen 4000 euroa,
nyt 3500 euroa.
Mika Laiho/Kylväjä: 3500 euroa.
Yhteensä, ennen ja nyt 23000 euroa. Arviointi
Vapaaehtoinen lähetyssihteeri turvasi perustoimintojen jatkumisen kertomusvuonna ja
toi myös kaivattua uutta näkökulmaa erityisesti kansainvälisyyskasvatukseen. Varainhankinta, työalan kehittäminen ja vapaaehtoisten
rekrytointi on kuitenkin ollut edelleen hankalaa jatkuvien henkilövaihdosten takia. Vapaaehtoisten työntekijöiden panos toiminnan pyörittämisessä on pysynyt merkittävänä.
Maahanmuuttajatyö on kasvamassa ja työllistää osin myös lähetyksestä vastaavia työntekijöitä. Seurakuntaan on muodostunut persiankielinen vähemmistö, jonka hengelliset
tarpeet on pyritty huomioimaan ja joka pyritään myös saamaan mukaan seurakunnan
toiminnan kehittämiseen.

35
MERIMIESKIRKKOTYÖ Tavoitteet
Tavoitteena on pitää merimieskirkkotyö satama- ja merimieskirkkoseurakunnassa elinvoimaisena. Tuemme Turun merimieskirkkoa ja sen työtä merenkulkijoiden, Rahtareiden ja liikkuvien ihmisten parissa. Pidämme
reilusti esillä kuvaa siitä, että jokainen purjehtii elämän merellä.
Vastuuhenkilöt, työryhmä ja yhteistyötahot
Vastuuhenkilönä kappalainen Timo Hanttu ja Merimieskirkkopiirin vetäjänä Katriina
Kivenheimo. Työryhmän muodostivat Kirsti Sainio, Katriina Kivenheimo, Arja Suvanto, Tuure Oldendorff, Katri Oldendorff, Laura Elomaa ja Timo Hanttu. Yhteistyötahoina
olivat Turun merimieskirkko, Henrikinseurakunnan ja Naantalin seurakunnan merimieskirkkopiirit, Suomen Merimieskirkko, Mikaelinseurakunnan kansainvälinen työ, diakoniatyö ja musiikkityö, Turun ja Kaarinan
seurakuntayhtymä sekä Rahtarit Turun tiimi
ja Rahtarit ry.
Toiminnan painopisteet, merimieskirkkopiiri, toimitila
Painopistealueina olivat piirin viikkotoiminta, kirkkokahvi- ja myyjäistoiminta sekä merimieskirkkotyön kirkkopyhä. Merimieskirkkopiiri kokoontui viikottain Klubissa to klo
14.30−16 vetäjänsä Katriina Kivenheimon ja
pastori Timo Hantun johdolla yhteensä 25
kertaa. Mukana oli keskimäärin 12 jäsentä.
Lähes jokaista piirikertaa ryydittivät vierailijat. Toiminta piti sisällään joulumyyjäiset,
2 ohravellitapahtumaa ja 8 kirkkokahvitilaisuutta ja merisunnuntaina juhlakahvit. Piiri valmisti 102 joulupakettia merimiehille.
Tapahtumat, retket ja keräystulos
Talviretken 25.1. pääkohteina olivat Rauman
merimieskirkko ja satama. Retki tehtiin Rahtarit Turun tiimin, Turun merimieskirkon ja
Mikaelin merimieskirkkotyön yhteistyönä.
Turun alueen piirit kokoontuivat perinteiseen laskiaistapahtumaan 4.3. merimieskirkolle. Yhteistyöhanke Kevään ja meren laulut 14.5., jossa mukana Vox Michaelis, Tu-
Mieskuoro Laulun Ystävät antoi merisunnuntain messulle juhlavan säväyksen.

36
Merimieskirkkotyön retki Raumalle 25.1. oli talven helmi.
run naispoliisilaulajat ja yhteisvastuukeräys.
Vapaaehtoisten joulujuhlassa 30.11. ja Turun
merimieskirkon joulujuhlassa 19.12. kiitettiin työstä. Turun merimieskirkko on Mikaelinseurakunnan merimieskirkkotyön nimikkoavustuskohde. Keräystulos vuonna 2014
oli yhteensä 2230 €. Ohravellitapahtuman
materiaalien hankintaan saimme tukea keväällä Rahtareilta.
Kesäjuhla Nurmijärvellä 9.8. ja
Merisunnuntai 21.9.
Suomen Merimieskirkon kesäjuhlille 9.8.
osallistuivat Kirsti Sainio ja Rainer Lundström. Merisunnuntain messussa saarnasi
Pohjois-Saksan merimieskirkon johtaja Satu
Oldendorff. Mieskuoro Laulun Ystävät vietti 100 -vuotiskirkkojuhlaansa. Meren juhlassa Mikaelin seurakuntakodissa mukana olivat
mm. Laulun Ystävät, Satu Oldendorff ja johtava satamakuraattori Arja Suvanto.
kahveja merimieskirkkotyö järjesti Mikaelinseurakunnan työmuodoista selkeästi eniten.
Merisunnuntai ja ohravellitapahtumat onnistuivat tapahtumina.
Merimieskirkkotyötä pidetään yllä yhteistyöllä merimieskirkon, Rahtareiden ja vapaaehtoisten kanssa. Haasteenamme oli piiriläisten vaihtuvuus ja uusien toiminnasta kiinnostuneiden löytäminen mukaan. Lisäksi toimintavarat laskivat ennätysalhaisiksi vuonna 2014.
Merimieskirkkopiiri valmisti toistasataa
joulupakettia merimiehille.
Arviointi
Merimieskirkkotyöllä on paikkansa Mikaelinseurakunnan toimintakulttuurissa. Satama, merellisyys, merimieskirkko ja seurakunta rakentavat kontaktia meri- ja rahtarihenkiseen väkeen alueellamme. Mainitsemisen arvoista on se, että piiri palvelee jäseniään
kokoontumalla joka viikko, lisäksi kirkko-

37
MUSIIKKITYÖ
Tavoitteet ja vastuuhenkilöt
Musiikkityön ensisijainen tavoite on evankeliumin julistaminen musiikin keinoin. Jumalanpalvelukset, kirkolliset toimitukset ja kirkolliset musiikkitilaisuudet ovat siten musiikkityön keskeisin toiminta-alue. Vastuuhenkilöt: Kanttorit Silvia Koski, Marko Hakanpää
ja Heikki Seppänen. Palkkiotoimisena sijaisena toimi Jouni Kuorikoski.
Toimitilat ja yhteistyötahot
Mikaelinkirkossa on järjestetty monta konserttia ja liturgista musiikkitilaisuutta niin
omin kuin ulkopuolistenkin voimin. Myös
seurakunnan sivupisteiden saleissa on järjestetty musiikkitilaisuuksia. Tilojen soitintilanne on hyvä. Yhteistyötahoina toimivat omat
kuorot (Aboa Gospel -kuoro, Vox Michaelis,
SopuSointu, Nuorten musaryhmä, Yleinen
äänioikeus), muut turkulaiset kuorot ja orkesterit, Turun kaupungin koululaitos, Turun Konservatorio ja Ammattikorkeakoulu
sekä lukuisa joukko yksittäisiä muusikoita.

38
Poimintoja toiminnasta
Marko Hakanpää soitti edellisvuosien tapaan
kerran kuukaudessa urkutuokion ja sen yhteydessä esitteli urut yleisölle. Hän julkaisi
myös 2 cd-levyä.
Vox Michaelis esiintyi monissa eri tilaisuuksissa Mikaelinkirkossa ja Mikaelin seurakuntakodissa. Syksyllä kuoro teki yhteistyötä Paimion Mikaelinkuoron kanssa. Tähän liittyi
leiripäivä Rantalan leirikeskuksessa Paimiossa ja yhteinen esiintyminen Mikaelinkirkossa.
Uutena musiikkiryhmänä syyskaudella aloitti ”laulutaidottomille” tarkoitettu kuoro Yleinen äänioikeus.
Aboa Gospel esiintyi kevätkaudella jumalanpalveluksissa sekä Areena-illassa, jossa vie-
Kanttori Marko Hakanpää mielitehtävässään soittamassa urkuja.
raina olivat mm. Timo Soini, Eija-Riitta Korhola, Mikko Kouki, Juhani “Tami” Tamminen ja Riitta Monto.
Syyskauden alussa kuoro valmistautui vaativaan kauteen viikonloppuleirillä Heinänokan
Eriksgårdenissa.
Esimerkkejä kuoron konserteista:
Vuoden yksi merkittävimmistä konserteista oli ensimmäistä kertaa Suomessa esitetty
Karl Jenkinsin maailmanmenestysteos “The
Armed Man: A Mass for Peace”. Tämän marraskuussa esitetyn Suomen kantaesityksen toteuttivat yhteistyössä Sulev Ainomäen johtamat Turun koululaitoksen orkesterit sekä
Aboa Gospel Silvia Kosken johdolla. Urkurina oli Marko Hakanpää.
Lapsen tähden-joulukonsertti järjestettiin kolmannen kerran ja konsertin tuotto ohjattiin jälleen TYKSin lasten ja nuorten klinikan hyväksi. Lahjoitettavaa kertyi
lähes 10.000 euroa. Esiintyjinä olivat Koop
Arponen&Flute of Shame, Emilia Ekström,
Niilo Turunen, jodlaava Ronja Kemppainen,
Leticia-kuoro Salosta Saara Kemppaisen johdolla, Aboa Gospel Silvia Kosken johdolla ja
CMT-orkesteri Satu Simolan johdolla sekä
bändi. 1.adventtina Aboa Gospel oli konserttivierailulla Paimion kirkossa. Gospel &
Christmas-konsertti kiinnosti yleisöä ja kirkko oli täynnä. Aboa Gospelia vakituisesti säestävään bändiin kuuluvat: Hannu Hiltula –
piano, Juha Koski – rummut, Seidi Vartiainen – basso ja sello, Juho Markko – basso ja
Katriina Rainio – viulu.
Silvia Koski aloitti marraskuussa Kirkon
koulutuskeskuksen järjestämän laajan Syvemmälle messuun -koulutuksen. Koulutuksen
tarkoituksena on syventää ja kehittää seurakunnan jumalanpalveluselämää. Koulutukseen liittyy myös oman seurakunnan jumalanpalveluselämän tarpeisiin liittyvä hanke.
Marko Hakanpää sai urkuimprovisaation
yksityisopetusta hollantilaiselta Arjan Breukhovenilta.
Ulkopuoliset konserttien järjestäjät ovat
käyttäneet kirkkoa etenkin joulun alla. Kauneimpia joululauluja laulettiin useita kerto-
Aina kun messussa on mukana kuoro, se
ilahduttaa mieltä. Flyygelissä Silvia Koski.
ja. Yön kauneimmat joululaulut oli edellisvuosien tapaan vuoden vetonaula 1250 osallistujalla (kirkko oli täynnä).
Karl Jenkinsin maailmanmenestysteos “The Armed Man: A Mass for Peace”.

39
MIKAEL-TEATTERI
Tavoitteet, toiminnan painopisteet ja
toimitilat
Tuoda draaman keinoin evankeliumin, erityisesti pääsiäisen, sanoma seurakuntalaisille. Mikael-teatteri on keskittynyt ensi sijassa
pääsiäisnäytelmän toteuttamiseen. Teatteri on
myös osallistunut jumalanpalvelusten draamasaarnoihin pienellä ryhmällä sekä toiminut yhdessä perhetyön kanssa perhekirkoissa ja – kerhoissa toteutetuissa hartauksissa.
Toimitilana Mikaelinkirkko, varalla Mikaelin seurakuntakoti.
Vastuuhenkilöt, yhteistyötahot ja
muutokset edellisvuodesta
Pääsiäisnäytelmä: ”Kärsi Pontius Pilatuksen
aikana” esitettiin Mikaelinkirkolla viisi kertaa 18.4. – 20.4. keräten katsojia 1200. Käsikirjoitus: Ismo Seivästö. Ohjaus: Ilmari Kuivala. Puvustus: Iris Linkoranta. Valot ja ääMikael-teatteri rikastuttaa seurakuntaelämää ja avaa oven taiteen maailmaan.

40
Pääsiäisnäytelmä ”Kärsi Pontius Pilatuksen aikana” keräsi 1200 katsojaa.
ni: Erno Selänne ja Jarno Kuivala. Ohjauksen assistentti: Satu Herrala.
Näytelmätoiminnan parissa työskentelevät
vapaaehtoiset, ammattilaiset ja kuorot. Lavastusyhteistyö sujui hyvin seurakuntien huoltokeskuksen kanssa ja tiedotus tukeutui yhteiseen tiedotustoimistoon.
Puvustuksen kohdalla mukana oli myös
Telle-tuote Kaarinasta. Vapaaehtoisten näyttelijöiden määrä oli esityksissä
30. Kolehti kerättiin tällä kertaa omalle teatterille ja sitä kertyi noin 1500 €.
Arviointi
Näytelmän harjoitukset alkoivat
Mikaelinkirkossa marraskuussa.
Harjoituspäivinä olivat tiistai ja
torstai. Työmuoto on vakiintunut osaksi seurakuntamme työtä ja turkulaista harrastajateatteritoimintaa. Valmistautuminen
pääsiäisen 2015 musiikkinäytelmään alkoi syyskuussa. Vuonna 2015 teatteri viettää 20-vuotisjuhlaansa.
VIESTINTÄ
Tavoitteet
Mikaelinseurakunnan strategiassa lausutaan,
että ”Mikaelinseurakunta kommunikoi, keskustelee, viestii ja tekee yhteistyötä”. Kirkko
on olemukseltaan viestivä yhteisö. Tätä ydintehtävää Mikaelinseurakunta toteuttaa alueellaan. Viestintä liittyy kaikkeen, se on avoimuutta, sisäistä ja ulkoista vuorovaikutusta,
se on kirkon ja evankeliumin äänen pitämistä esillä, uusien kanavien etsimistä.
Vastuuhenkilöt, toimitilat ja uusi
viestinnän työryhmä
Viestintävastaavana toimi kappalainen Timo Hanttu, työhuonetilat Mikaelin seurakuntakodissa.
Hänen apunaan seurakuntasihteeri Katriina Helala sekä eri työntekijät ja vapaaehtoiset oman työalansa puitteissa. Lisäksi jokainen seurakuntalainen on tärkeä viestijä
paikallaan. Yhteistyötahoina olivat Turun ja
Kaarinan seurakuntayhtymän tiedotustoimisto, viestinnän alan yhteistyökumppanit
ja paikalliset tiedotusvälineet. Viestinnän
työryhmä: graafikko Erkki Kiiski, toimitVuoden projekteihin kuului mm. uusi
onnittelukorttisarja.
Omatekemä mainos yhdessä monistamon
kanssa. Konsertissa oli 800 kuulijaa.
taja Roope Lipasti, verkkotyön asiantuntija
Janne Ansaharju, pastorit Jaakko Paakkanen
ja Kristiina Friman, seurakuntasihteeri Katriina Helala, Arto Roinila, valokuvaus, sekä
Timo Hanttu. Työryhmä kokoontui 3 kertaa ja toimi myös pienemmissä projektikohtaisissa kokoonpanoissa.
Kirkko ja Me ja paikallislehdet
Seurakuntayhtymän yhteistä Kirkko ja me
-lehteä käytettiin aktiivisesti kuukausittaisen
ilmoittelun kanavana. Tällä foorumilla oltiin
esillä toimintakalenterin lisäksi erilliset osion
ilmoituksin, puffein ja jutuin. Viestiminen
Kirkko ja Me -lehdessä ei aiheuta seurakunnalle lisäkustannuksia. Aluelehti Turkulaisessa
ilmoitettiin lyhyesti viikko-ohjelma. Turun Sanomista viikko-ilmoitus jätettiin kokeiluluontoisesti pois säästösyistä. Erillismainoksia ja
minne mennä -osastoa ym. käytettiin kuitenkin yleisesti. Myös Mobilessa oli erillismainoksia, mutta käyttöä säästösyistä vähennettiin.

41
Seurakuntaesite, muut mainokset ja
graafinen ilme
Mikaelinseurakunnan yleisesitteenä toimii
kompakti haitarityyppinen kausiesitemalli
(kesä, syksy, talvi, kevät). Esitteitä käytettiin
käyntikorttina tapahtumissa ja kohtaamisissa. Mikaelinseurakunnan graafinen yleisilme nousee Mikaelinkirkon ornamentiikasta ja on graafikko Erkki Kiisken työtä. Tämän lisäksi seurakunnassa käytetään vaihtoehtoisia graafisia tyylejä mm. tapahtumissa,
uusissa työmuodoissa, konserttimainonnassa
sekä nuorten ja nuorten aikuisten viestinnässä. Mainoksia teki työmuodoille useampikin
alan ammattilainen tai vapaaehtoinen. Mainoksia tehtiin myös omatoimisesti työntekijöiden toimesta, esim. Samuli Edelmannin
ja Olli Lindholmin konserttien mainokset.
Verkkoviestintä, TV ja radio
Verkkotyö on saanut lisää painoa viestinnässämme. Mikaelinseurakunnan kotisivuja mikaelinseurakunta.fi on kehitetty myös koko ajan. Tekstisisältöjä ja kuvamateriaalia pyritään pitämään tuoreena. Etusivu on aktiivinen ja se kertoo toiminnallisesta sekä ajan
keskellä olevasta seurakunnasta. mikaelilainen.fi on verkkolehti ja oma sivustonsa, johon linkittyvät Mikaelinseurakunnan kaikki
internetpalvelut ja se on vuorovaikutuksellinen osa seurakunnan verkkoläsnäoloa. Sivulla on blogien lisäksi myös artikkeleita, haastatteluja, yms. Kuluvana vuonna julkaistiin
myös mikaelmessu.fi sivu, joka toimii Mikael-messu yhteisön viestintäkanavana ja jota ylläpidetään vapaaehtoisvoimin.
Nettisivuillemme tuotettiin sisältöä tai päi-
Mikaelinkirkon ilmoitustaulu täyttyy usein ilmoituksista, joita myös luetaan.

42
Mikaelilainen.fi, mikaelinnuoret.fi ja hchurmos.fi -sivujen rakentamisesta ja teknisestä tuesta sekä sosiaalisen median käytön ohjauksesta vastasi verkkoalan asiantuntija Janne Ansaharju. Jaakko Paakkanen ja Juho Sankamo kirjoittivat useimmin mikaelilainen.fi -sivustolle. Vuonna 2014 Mikaelinseurakunta oli esillä
myös televisiossa ja radiossa. Julkisuus liittyi jumalanpalveluksiin, tilaisuuksiin, tapahtumiin ja
turvapaikanhakijatilanteisiin. Turku TV televisioi jumalanpalveluksia ja tapahtumia. Hchurmos.fi ja mikaelilainen.fi -sivuista julkaistiin
viime vuonna myös mobiiliversiot.
Yhteistyö kuuluu viestintään. Pointti näkyy tämänkin mainoksen logoissa
vitettiin jopa päivittäin, mutta yleisesti viikottaisesti ja kausiluontoisesti. Seurakuntien
toimintavastuulla olevien tsmenovinkit .fi
-sivujen ohjelmapäivitystä tehtiin omien sivujen ohella. Tämän kanavan kautta materiaali välittyy Turun Sanomien Minne mennä -palstalle, Treffi -liitteeseen ja Turku TV
-tapahtumaruutuun. Viestintävastaava pitää yllä miesten jääkiekkoporukan nettisivuja hchurmos.fi.
Vuosikertomus
Vuodesta 2003 alkaen on koottu seurakuntayhtymän yhteisen vuosikertomuksen lisäksi
Mikaelinseurakunnan vuosikertomusta omaa
sisäistä ja ulkoista viestintäämme varten. Vuosikertomuksen valmistumisen aika on toukokuu, jolloin se jaetaan mm. seurakuntaneuvostolle tutustumista varten. Vuosikertomuksen taitosta vastasi Ulriikka Lipasti. Vuonna
2014 vuosikertomus toteutettiin A 5 koossa
säästösyistä. Kokoonpano oli jatkoakin ajatellen toimiva.
Areenalla-illan mainoksen on luonut mainostoimisto Signaali.

43
Syntymäpäiväkortit ja kirkkokortit
Mikaelinkirkossa on myynnissä kirkkokortteja ja maksulla 0,50 € pyritään kattamaan
uusien korttien kopiotyö. Syntymäpäiväkortit uusittiin vuonna 2014. Työ toteutettiin
Katriina Helalan, Timo Hantun ja Ulriikka
Lipastin välisenä yhteistyönä. Kopiotyö monistamossa. Vuonna 2014 jokainen työmuoto sai tehtäväksi valokuvata toimintaansa. Timo Hanttu ja vapaaehtoinen Arto Roinila
vastasivat suurimmasta osasta toimintakuvia.
Arviointi
Vuonna 2014 jatkettiin säästöjen suuntaan
toimintakuluissa. Vuosikertomus julkaistiin
pienemmässä A 5 -koossa ja Turun Sanomien viikkoilmoitus jäi pois. Tämän ilmoituksen poisjääminen ei arvioiden mukaan näkynyt kävijämäärissä, joskin vanhempi, verkkoa
käyttämätön, polvi toivoi perinteistä TS:ien
ilmoitusta. Vuoden aikana jatkui yleisen seurakuntatyön kulujen määrän hahmottuminen
viestinnän kokonaismäärärahasta.
Viestinnän painopiste jatkoi siirtymistä
verkkoviestintään. Netissä viestittiin enemmän, vuorovaikutteisuus lisääntyi, varsinkin
sosiaalisen mediassa. Facebookin mainos- ja
keskustelukäyttö nousi uudelle tasolle. Vuon-
HENKILÖSTÖ
H
enkilöstön määrä 31.12.2014 oli yhteensä 18 (17/2013), naisia 9 ja miehiä 9.
Papit 9 (1 virka osa-aikainen), kanttorit 2,
diakoniatyöntekijät 4, nuorisotyönohjaajat 2,
perhetyön sihteeri 1. Keski-ikä oli 45 vuotta
(31.12.2013, 45 v.)

44
Mikaelinkirkon suntio Mirja Pentti
hakemassa esitteitä kirkkoon.
MIKAELINSEURA
Vuosikertomus 20
KUNTA
13
Mikaelin Vuosikertomus
2013
1
Vuosikertomus toteutettiin A5 -kokoisena. Säästöpainos oli onnistunut paketti.
na 2014 pysyttiin säästöraamien sisällä ja jopa alitettiin ne. Haasteellista Mikaelinseurakunnan viestinnässä on tapahtumien suuri
määrä, useiden samanaikaisten tapahtuminen yhtäaikainen mainostaminen, tapahtumatietojen varmistuminen lähellä tapahtumaa sekä tapahtumatietojen muuttuminen
toimintakauden keskellä.
Mikaelin työntekijät yhteisen koulutuksen ja virkistymisen äärellä Porin Yyterissä
Seurakunnan virat ja viranhaltijat sekä muut työntekijät
Friman Kristiina
seurakuntapastori
Liukkonen Pauliina
perhetyönsihteeri
Hakanpää Marko
johtava kanttori
Hakanpää Kirsi
seurakuntapastori
Hanttu Timokappalainen
Heinonen Arno
vs. johtava nuorisotyönohjaaja (1.6.-)
Heinonen Maritadiakoni
Hiltunen Sirpa
nuorisotyönohjaaja, (vs. joht. nuorisotyönohj. -31.5.)
Jaakkola Pasikappalainen
Joulas Lottamari vp-eht. lähetyssihteeri (maalis-joulukuu)
Kallionpää Merika
nuorisoevankelista
Katainen Hilkka-Helena
diakonissa (-3.7.)
Koski Silvia kanttori
Koskinen Anneli
johtava diakoniatyöntekijä
Lehikoinen Jouni
kirkkoherra
Ojala Heliprojektisihteeri (1.8.-)
Paakkanen Jaakko
seurakuntapastori
Sallinen Tuulavs. diakoniatyöntekijä (6.8.-)
Sankamo Juho seurakuntapastori
Seivästö Ismokappalainen
Westergård, Jonathan
osa-aik. seurakuntapastori (1.9.-)
Ärling Mertsi vs. diakoniatyöntekijä (22.4.-)

45
Seurakuntasihteeri: Helala Katriina. Vahtimestarit: Pettersson Tuija, Mikaelin seurakuntakoti, Pentti Mirja, Mikaelinkirkko,
Saarenpää Katariina, Mikaelin seurakuntakoti ja Mikonmökki, vs. vahtimestari Paakarlan, Suikkilan ja Härkämäen seurakuntakodeissa (17.5. asti). Kirkon opas, Arto Laine (7.4.-3.10.)
Perhevapailla (Äitiysvapaat, isyysvapaat,
vanhempainvapaat, hoitovapaat): Jaakkola
Pasi, Rainerma Elisa, Seppänen Heikki, Vanhala Kaisa, Juho Sankamo.
Virkavapaalla, vuorotteluvapaalla tai
opintovapaalla: Seppänen Heikki, Koskinen Anneli ja Tynkkynen Kari
Mikaelinseurakunnan järjestämä työyhteisön kehittäminen ja koulutus
Työpaikkakokoukset/kauden aloituskokoukset piknik-risteilynä: 8.1. ja 27.8. Työyhteisömatka Poriin 11.-12.5.
Työntekijät ovat osallistuneet koulutuksiin ja neuvottelupäiville. Koulutusmääräraha 2014 oli 7515 €, josta varattiin 2500 €
työyhteisökoulutukseen. Kirkkoherra kävi
kehityskeskusteluja työntekijöiden kanssa.
Uusi nuorisopastorimme Jonathan
Westergård aloitti syyskuussa Mikaelissa.
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän työyhteisöpäivät koko organisaatiolle
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kaikille työntekijöille tarkoitettu kiitostapahtuma 27.2. (Åbo svenska teater, Jesus Christ
Superstar) sekä työyhteisöpäivä 24.9. (Henrikinkirkko)
Jonoa Ismon syntymäpäiville. Tässä on oikea Pekka, mutta missä on pahvipekka?

46
TILINPÄÄTÖKSEN YHTEENVETO
Toimintatuotot
Toimintakulut
Henkilöstökulut
Toimintamenot
yhteensä
23.984,22
340.027.62
1.052.499,62
1.392.527,24
36.860,00
265.600,00
1.065.817,00
1.331.417,00
55.390,87
270.031,51
982.357,99
1.252.389,50
53.676,76
200.260,39
940.615,54
1.164.135,16
Toimintakate
1.368.543,02
1.294.557,00
1.196.998,63
1.110.458,40
ylitys
44 681
ylitys
7164
ylitys
11 680,63
alitus
37 920,60
Amanda Karlsson
683,33
74,62
Pastori Kallio
168 622,38 19 923,86
Os. yhteisistä
1.1.2014
Testamenttirahastot
Pääoma 31.12.2014
2014
Omat menot
2013
Omat tulot
Yhteiset menot
2012
Yhteiset tulot
2011
Pääoma 1.1.2014
Budjettivarat
1,55
756,40
413,54 3 209,20 184 923,50
0,01
2,67
Vapaat varat 2014:
Yleisen srk-työn rahasto
Tuotot59 976,15
Kulut27 892,40
Yli-/alijäämä
32 083,75
Saldo 31.12.2014
Diakoniarahasto
Tuotot86 181,65
Kulut86 302,56
Yli-/alijäämä
–120,91
Saldo 31.12.2014
Lähetysrahasto
Tuotot13 082,72
Kulut16 185,91
Yli-/alijäämä
–3 103,19
Saldo 31.12.2014
Vapaat varat yhteensä
Tuotot159 240,52
Kulut130 380,87
Yli-/alijäämä
28 859,65
Saldo 31.12.2014
30 105,88
26 881,57
11 706,50
68 693,95

47
TILASTOTIETOJA

48

49

50

51

52

53

54

55

56

57

58

59