Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa pientaloissa 3-2014

Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa pientaloissa
3/2014
Vertia Oy
4.11.2014
Heikki Jussila, Tutkimusjohtaja
040 900 5609
www.vertia.fi
Johdanto
Tämä raportti perustuu Vertia Oy:n ja sen yhteistyökumppaneiden tekemiin tiiveysmittauksiin vuosina 2012-2014.
Tavoitteena on tuoda hyödyllistä tietoa ilmatiiveydestä rakentajille, suunnittelijoille ja rakennuttajille.
Ilmatiiveyden merkitys
Eriste ja tiiviys yhdessä muodostavat talon eristyksen. Varsinkin, kun eristekerrokset vahvenevat, tiiveyden merkitys
kasvaa. Vuotokohdissa lämmin sisäilman virtaus ulos voi aiheuttaa vesihöyryn tiivistymistä vedeksi rakenteissa. Paksut
eristekerrokset alentavat talon vaipan lämpötilaa, ja pienetkin vuodot voivat aiheuttaa vakavan riskin rakenteille.
Vuotokohdat aiheuttavat lisäksi noin 15–30 % lisälämmitystarpeen. Hyvään tiiviyteen päästään oikeilla
materiaalivalinnoilla, mutta ennen kaikkea huolellisella työllä.
Tiiveysmittaus ja sen yhteydessä suoritettava lämpökuvaus ovat paras tae vaipan rakenteen oikeellisuudesta, tiiviydestä
ja toimivuudesta. Niiden avulla saadaan selvitettyä vuotokohtien sijainnit sekä kuinka paljon vuotoa on yhteensä.
Vuotoja voidaan yleensä myös korjata tiiveysmittauksen yhteydessä ja sen jälkeen, jolloin talon tiiveys paranee
entisestään.
Talon ilmatiiveyden vaikutukset energiankulutukseen tyypillisessä omakotitalossa:
Tiiviin talon edut:
Säästö lämmitysenergiassa
Mahdollistaa hyvän ilmanvaihdon ja siten toimivan talon
Vedon tunteen väheneminen
Säästö laitteisto- ja rakennevalinnoissa mitoitusvaiheessa
Kosteus ei pääse sisäilmasta rakenteisiin yhtä helposti
Paloturvallisuus
Ääniolosuhteet
Hajujen torjuminen (mm. tupakka, rasva ja pakokaasut)
Pölyn, mikrobien, radonin yms. Pääsy sisäilmaan vaikeutuu rakenteista ja ulkoa
Tiiviin talon haitat:
Jos ilmanvaihto on toteutettu tiiviissä talossa huonosti, ei ilma ja kosteus sen mukana vaihtu riittävästi, mistä
seurauksena on asumisterveyshaitta
Ilmanvuotoluku
Tiiviysmittauksen tuloksena saadaan rakennuksen ilmanvuotoluku q50. Se kertoo vuotoilmamäärän suhteessa
ulkovaipan pinta-alaan, kun paine-ero ulkovaipan yli on 50 pascalia (kuutiota tunnissa yhden ulkovaippaneliön läpi
keskimäärin). Mitä pienempi luku, sen parempi ilmatiiveys. Ulkovaippaan lasketaan kuuluvaksi alapohja, yläpohja ja
seinät ikkunoineen ja ovineen.
Ilmanvuotolukua käytetään rakennuksen energiankulutuksen ja lämmitystehontarpeen laskennassa sekä
energiatodistusta laadittaessa. Ilmanvuotoluku on vanhoissa pientaloissa noin 4. Mikäli halutaan käyttää pienempää
lukua kuin 4, on se osoitettava mittaamalla. Uusissa rakennuksissa päästään kuitenkin lähes aina alle neljän
ilmanvuotolukuun (jopa 99 % mitatuista uudiskohteista).
Ilmanvuotoluvut
Ilmatiiveyden kehitys uusissa pientaloissa
1,8
Ilmanvuotoluku q50
1,6
1,4
1,2
1,5
1,6
1,3
1,0
1,4
1,5
1,5
1,0
0,8
0,6
0,4
0,2
0,0
I / 2013
II / 2013
III / 2013
IV / 2013
I / 2014
II / 2014
III / 2014
Vuosineljännes
Kuvaajassa on ilmanvuotoluvun keskiarvo eri vuosineljänneksillä. Mittaukset ovat järjestetty mittauspäivämäärän
mukaan vuosineljänneksiin. Ilmatiiveyden kehityksestä ei voi vielä tehdä laajempia johtopäätöksiä. Vuodenaika ei
lähtökohtaisesti vaikuta ilmatiiveystulokseen, ainoastaan vuotokohtien paikannukseen.
Ilmatiiveys uusissa pientaloissa (2012-2014), keskiarvo 1,4
35 %
Osuus uudiskohteista
30 %
25 %
20 %
15 %
10 %
5%
0%
0…0,4
0,5…0,9
1,0…1,4
1,5…1,9
2,0…2,4
2,5…2,9
3,0…3,4
3,5…3,9
4,0…4,4
4,5…4,9
5,0...
Ilmanvuotoluku q50 (m3/m2h)
Otos
Keskiarvo (q50)
641 uutta pientaloa
1,40 (m3/h*m2)
Alle yhden pääsee noin 35 % kohteista. 95 % kohteista pääsee ilmanvuotoluvussa alle kolmeen. Pientaloiksi on laskettu
omakotitalot, erillistalot, paritalot, rivitalot ja loma-asunnot.
Vertailun vuoksi oheiseen kuvaajaan on koottu kahden aiemman Tampereen Teknillisen Yliopiston tutkimuksen tulokset.
Vanhojen pientalojen keskiarvo oli 3,7 otoksen ollessa 170 pientaloa.
Ilmatiiveys kerrosluvun mukaan uusissa pientaloissa (2012-2014)
1,8
1,6
1,5
1,6
1,5 tai 2 kerrosta
3 kerrosta
1,4
q50
1,2
1,2
1,0
0,8
0,6
0,4
0,2
0,0
1 kerros
Otokset
1 kerros
289
1,5 tai 2 3 kerrosta
198
25
Ilmatiiveys heikkenee kerrosluvun mukaan. Oheisessa kuvaajassa on pientalojen ilmatiiveyksien keskiarvot kerrosluvun
mukaan. Kerroslukuun on laskettu maanalaiset ja -päälliset kerrokset yhteensä. Kerrosten määrällä tarkoitetaan
kerrostasojen määrää.
Ilmatiiveys rakennuksen tyypin mukaan uudisrakennuksissa (2012-2014)
3,5
3,0
2,9
q50
2,5
2,0
2,2
1,5
1,0
1,7
1,3
1,2
1,2
0,5
0,0
Omakotitalo
Otokset
Omakotitalo
535
Paritalo
62
Paritalo
Rivitalo
35
Rivitalo
Lomaasunto
9
Kerrostaloasunto
112
Loma-asunto
Kerrostaloasunto
Muu
Muu
16
Yksittäisissä kerrostaloasunnoissa on hieman parempi tiiveys kuin pientaloissa tai muissa rakennuksissa. Tämä voi
osittain selittyä sillä, että kerrostaloasunnot ovat usein tehty betonista. Kokonaisia kerrostaloja tai
rappukäytäväkohtaisia mittauksia ei ole otettu mukaan vertailuun. Heikoin tiiveys on loma-asunnoissa, mutta pienestä
otoksesta johtuen syvempiä johtopäätöksiä niistä ei voida tehdä.
Ilmatiiveys ulkoseinärakenteen mukaan uusissa pientaloissa (2012-2014)
3,5
3,0
q50
2,5
2,0
1,5
1,0
0,5
1,2
1,2
2,0
1,7
Kivitalot
Puutalot, joissa puujulkisivu
Hirsitalot
Puutalot, joissa rappaus tai
tiilijulkisivu
0,0
Puutalot 2012-2014
Kivitalot 2012-2014
Hirsitalot 2012-2014
40 %
Osuus uudiskohteista
35 %
30 %
25 %
20 %
15 %
10 %
5%
0%
0…0,4
0,5…0,9
1,0…1,4
1,5…1,9
2,0…2,4
2,5…2,9
3,0…3,4
3,5…3,9
4,0…4,4
4,5…4,9
5,0...
q50 (m3/m2h)
Otokset
Kivitalot
65
Puutalot
puujulkisivulla Hirsitalot
427
119
Puutalot rappauksella tai tiilellä
29
Ilmatiiveys on paras kivitaloissa ja puujulkisivuisissa puutaloissa. Näiden jälkeen tulee puutalot, joissa on rappaus tai
tiilijulkisivu ja viimeisenä hirsitalot. Aiempiin tutkimuksiin nähden puutalot ja hirsitalot ovat tehneet selvän harppauksen
parempaan ilmatiiveydessä.
Ilmavuotokohdat
Uusi tarkempi tilastomme ilmavuotokohdista on aloitettu kesäkuussa 2014. Otosmäärä on tästä johtuen vielä niin pieni,
ettei se kuvasta kovinkaan tarkasti keskiarvoa. Vuotokohdat on nyt jaettu tarkemmin vuotokohtaluokkiin ja vuodot on
jaettu myös kolmeen suuruusluokkaan.
Esimerkki vuotokohdasta. Kuvassa vuotokohta yläpohja-seinäliitoksessa. Lämpökuvassa musta, violetti ja sininen kuvastavat kylmää
kohtaa, josta vuotoilma tulee alipainetilanteessa.
Vuotokohtien paikannus tehdään tiiveysmittauksen yhteydessä, kun rakennus on 50 pascalia alipaineistettuna. Tyypillisesti löydetyt
vuotokohdat vastaavat 10-30 % kohteen ilmanvuotoluvusta, mutta tämä on tapauskohtaista. Löydetyt vuotokohdat ovat kuitenkin
vuotokohdista tärkeimpiä, koska ne ovat yleensä pistemäisiä, vetoa aiheuttavia vuotokohtia. Niillä on siis erityinen vaikutus
lämpöviihtyvyyteen ja rakenteen kosteustekniseen toimintaan.
Paikannus tehdään lämpökameralla ja käsin tunnustellen. Myös merkkisavua voidaan hyödyntää paikannuksessa. Vuotokohdat eivät
ota kantaa rakennusvirheeseen. Myös ajankohdalla on merkitystä, sillä suuressa lämpötilaerossa talvitilanteessa havaitaan kaikki
pienetkin vuodot.
Vuotoluokitus
Vuotoluokitus on suuntaa-antava. Aivan pienimpiä vuotoja ei raportoida. Asiakkaan tai kirvesmiehen ollessa paikalla, näistä voidaan
kuitenkin mainita. Esimerkiksi ikkunan tiivisteen nurkasta tuleva hyvin pieni vuoto tai pieni niitinreikä höyrynsulussa lukeutuvat
näihin. Kaikki seuraavissa luokissa olevat löydetyt vuodot on raportoitu ja eritelty suuruusluokittain.
Pieni vuoto
Ilmavuoto havaitaan epäilyksettä aistinvaraisesti tai merkkisavuilla, mutta se on voimakkuudeltaan pientä. Vuodon voi tuntea
aistinvaraisesti ainoastaan hyvin läheltä. Vuotopaikka on pistemäinen tai hyvin pienikokoinen. Vuodon korjaaminen ei ole
välttämätöntä. Esimerkiksi vähäinen ikkunan tiivistevuoto tai pieni vuoto huonosti kiinnittyneestä höyrynsulkuteipistä.
Kohtalainen vuoto
Ilmavuoto on selkeästi aistinvaraisesti tuntuvaa ja vuotokohta silmin havaittava. Vuodon havaitsee aistinvaraisesti jo 10-20 cm
etäisyydeltä. Vuoto kuvataan ja raportoidaan ja sen korjausta suositellaan mikäli se on järkevästi toteutettavissa. Esimerkiksi
sähkörasian kautta tuleva tuntuvampi vuoto tai irronnut höyrynsulun teippaus pieneltä matkalta.
Suuri vuoto
Voimakkaasti tuntuvaa ilmavuotoa ja vuotokohta usein silminnähden suuri. Vedon tunteen saattaa tuntea jo huoneeseen tullessa tai
sen tuntee jo etäämmältä esimerkiksi seistessä vuotokohdan alla. Vuoto kuvataan ja raportoidaan ja sen korjaamista suositellaan
ehdottomasti. Esimerkiksi kokonaan puuttuva ikkunan karmin saumaus runkoon, tiivistämätön ilmanvaihtokanavan läpivienti
(pelkkä X-viilto höyrynsulussa), kokonaan unohtunut höyrynsulun sauman teippaus.
Löydettyjen vuotokohtien keskiarvomäärät, kaikki pientalot
Suuri
Kohtalainen
Pieni
Ikkunat
Ovet
Seinä-seinäliitokset
Seinässä
Alapohja-seinäliitokset
Välipohja-seinäliitokset
Yläpohja-seinäliitokset
Yläpohja
Alapohja
Ilmanvaihtoasennukset
Hormi
Sähköasennukset
0,0
0,2
0,4
0,6
0,8
1,0
1,2
1,4
Kappaletta / mitattu kohde
Otos
116 uutta pientaloa
Eniten vuotokohtia löytyy ovista ja ikkunoista. Ikkunoissa on kuitenkin selvästi vähemmän kohtalaisia tai suuria vuotoja.
Seuraavaksi merkittävimmät ovat alapohja, yläpohja, yläpohja-seinäliitos ja sähköasennukset. Yläpohja-seinäliitoksen
vuodot ovat myös yleisemmin vain pieniä vuotoja. Välipohja-seinäliitoksista on huomattava, että vain noin puolessa
kohteista on ollut välipohja, joten yli 1-kerroksisissa näiden osuus on merkittävämpi. Seuraavissa kuvaajissa näemme
tarkemmin vuotokohtien sijainnit tai syyt eri alaluokissa.
Ikkunoiden vuotokohdat, kaikki pientalot
Suuri
Kohtalainen
Pieni
Ikkunan tiivisteestä ilmavuotoa. Ikkunan säätö puutteellinen tai tiiviste ei
vastaa karmiin.
Ikkunan karmin ja seinän välisestä uretaanitiivistyksestä ilmavuotoa.
Ikkunan karmin ja seinän välisestä tiivistyksestä ilmavuotoa.
Ikkunan karmin ja seinän välistä ilmavuotoa. Tiivistys puuttuu.
Ikkunan karmin ja seinän välistä vuotoa. Syy piilossa.
Ikkunan yläpuolisesta painumavarasta ilmavuotoa.
Ikkunan yläpuolisesta painumavarasta ilmavuotoa. Tiivistys puuttuu.
Ilmavuotoa sälekaihtimen säätimen läpivientiaukosta.
Ilmavuotoa ikkunan korvausilmaventtiilistä, vaikka se on suljettu ja
tiivistetty.
Ikkunan karmista ilmavuotoa.
Ikkunan puitteista ilmavuotoa.
0
1 2
3
4
5 6
7
8
9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21
Kappaletta
Ovien vuotokohdat, kaikki pientalot
Suuri
Kohtalainen
Pieni
Oven tiivisteestä ilmavuotoa.
Oven tiivisteestä ilmavuotoa. Oven säätö puutteellinen.
Oven tiivisteestä ilmavuotoa. Ovi on käyrä.
Ilmavuotoa kynnyksen alta.
Ilmavuotoa kynnyksen alta. Tiivistys puuttuu
Oven karmin ja seinän välisestä tiivistyksestä ilmavuotoa.
Oven karmin ja seinän välistä ilmavuotoa. Tiivistys puuttuu.
Oven karmin ja seinän välistä ilmavuotoa. Syy piilossa.
Ilmavuotoa oven painumavaran tiivistyksestä.
Ilmavuotoa oven painumavarasta. Tiivistys puuttuu.
Oven karmista ilmavuotoa.
Oven puitteista (eli ovesta itsestään) ilmavuotoa.
0
5
10
15
20
25
Kappaletta
30
35
40
45
50
Seinän sekä seinä-seinäliitosten vuotokohdat, kaikki pientalot
Suuri
Kohtalainen
Pieni
Höyrynsulkumuovin sauman teippauksesta ilmavuotoa.
Höyrynsulkumuovissa olevasta reiästä ilmavuotoa.
Ilmansulkupaperin sauman teippauksesta ilmavuotoa.
Ilmansulkupaperissa olevasta reiästä ilmavuotoa.
Uretaanilevyjen välisestä tiivistyksestä ilmavuotoa.
Hirsien välisestä liitoksesta ilmavuotoa.
Harkkoseinän tasoituksesta ilmavuotoa.
Seinästä ilmavuotoa. Vuotopaikka piilossa, ei näe tarkemmin.
Ilmavuotoa ulkoseinän läpi menevän kannatinpalkin tyveltä.
Ilmavuotoa hirsikehikon kiristyspultin aukosta.
Ulkoseinän ja väliseinän liitoskohdasta ilmavuotoa
Ilmavuotoa seinässä olevan tarkastusluukun alta (esim. putkikotelointi)
Ikkunan tai oven kohdalla ilmavuotoa seinästä (esim. puiden välistä)
Kahden ulkoseinän liitoksesta ilmavuotoa.
Kahden ulkoseinän liitoksesta ilmavuotoa. Syy piilossa, ei näe tarkemmin.
0
1
2
3
4
5
6
7
8
9 10 11 12 13 14 15 16 17 18
Kappaletta
Alapohja-seinä-, yläpohja-seinä- ja välipohja-seinäliitosten vuotokohdat, kaikki
pientalot
Suuri
Kohtalainen
Pieni
Seinän ja alapohjan välisestä tiivistyksestä ilmavuotoa.
Seinän ja alapohjan liitoksesta ilmavuotoa. Vuotopaikka piilossa, ei näe
tarkemmin.
Oven kynnyksen ilmansulusta ilmavuotoa.
Seinän ja yläpohjan välisestä tiivistyksestä ilmavuotoa.
Seinän ja yläpohjan välisestä liitoksesta ilmavuotoa. Vuotopaikka piilossa,
ei näe tarkemmin.
Seinän ja välipohjan välisestä tiivistyksestä ilmavuotoa.
Ilmavuotoa seinän ja välipohjan liitoksesta. Vuotopaikka piilossa, ei näe
tarkemmin.
Ilmansulun tiivistyksestä välipohjan vasoihin ilmavuotoa.
0
10
20
30
40
Kappaletta
50
60
70
80
Yläpohjan vuotokohdat, kaikki pientalot
Suuri
Kohtalainen
Pieni
Höyrynsulkumuovin sauman teippauksesta ilmavuotoa.
Höyrynsulkumuovissa olevasta reiästä ilmavuotoa.
Ilmansulkupaperin sauman teippauksesta ilmavuotoa.
Ilmansulkupaperissa olevasta reiästä ilmavuotoa.
Uretaanilevyjen välisestä tiivistyksestä ilmavuotoa.
Uretaanilevyssä olevasta reiästä ilmavuotoa.
Ullakon luukun tiivisteestä ilmavuotoa.
Tarkastus- tai muusta luukusta ilmavuotoa.
Alaslaskun takaa ilmavuotoa. Syy piilossa, ei näe tarkemmin.
Sisäkatossa olevasta aukosta ilmavuotoa. Syy piilossa, ei näe tarkemmin.
Luukun tiivistyksestä yläpohjaan ilmavuotoa.
0
5
10
15
20
25
30
35
Kappaletta
Ilmanvaihtoasennusten vuotokohdat, kaikki pientalot
Suuri
Kohtalainen
Pieni
IV-kanavan läpivientikauluksen asennuksesta ilmavuotoa.
IV-kanavan vain teippaamalla tiivistettävän putken läpiviennin
teippauksessa ilmavuotoa.
Ulkoilmakanavan läpiviennistä ilmavuotoa.
IV-kanavan läpiviennistä ilmavuotoa. Vuotopaikka on piilossa, ei näe
tarkemmin.
IV-koneen yläpuolelta ilmavuotoa.
IV-koneen kiinnityslevyn tiivistyksestä ilmavuotoa.
Ilmavuotoa IV-koneen suljettavan kannen tiivisteestä.
Ilmavuotoa ilmalämpöpumpun johtoläpiviennistä
Ilmavuotoa ilmanvaihtokanavasta, vaikka ulko- ja jäteilma on suljettu.
Ilmavuotoa keskuspölynimurin poistoputken ulkoseinän läpiviennistä.
0
5
10
15
Kappaletta
20
25
30
Hormin vuotokohdat, kaikki pientalot
Suuri
Kohtalainen
Pieni
Hormin tiivistyksestä yläpohjaan ilmavuotoa.
Hormin tasoituksesta ilmavuotoa.
Hormista ilmavuotoa, tasoitus puuttuu.
0
5
10
15
20
25
30
Kappaletta
Sähköasennusten vuotokohdat, kaikki pientalot
Suuri
Kohtalainen
Pieni
Sähköjohdon läpivientiputkesta ilmavuotoa.
Sähköjohdon läpivientiputken teippauksesta höyrynsulkumuoviin
ilmavuotoa.
Sähköjohdon läpiviennin uretaanitiivistyksestä ilmavuotoa.
Sähköjohdon läpiviennin puuttuvasta tiivistyksestä ilmavuotoa.
Ilmavuotoa sähköläpiviennistä. Vuotopaikka on piilossa, ei näe tarkemmin.
Ilmavuotoa sähkökeskuksen kautta.
0
10
20
30
40
50
60
Kappaletta
Alapohjan vuotokohdat, kaikki pientalot
Suuri
Kohtalainen
Pieni
Ilmavuotoa alapohjan putkiläpiviennistä
Ilmavuotoa alapohjan suojaputken kautta
Ilmavuotoa teknisen tilan tiivistyskansi
Ilmavuotoa alapohjassa olevasta reiästä
0
5
10
15
20
Kappaletta
25
30
35
40