TUOTTAVUUS, MUUTOS JA TYÖHYVINVOINTI

TERVETULOA AAMUKAHVITILAISUUTEEN PE 8.5.2015
TUOTTAVUUS, MUUTOS JA TYÖHYVINVOINTI
Mikä on olennaista muutoksen johtamisessa?
Kuinka vaikutan asenteisiin?
Kuinka käytännössä johdan työilmapiiriä?
Tuottavuuden parantaminen ja muutos eivät ole työhyvinvoinnin uhkia vaan vahvistavat
sitä, kunhan ne osataan yhdistää. Taloudellisesti menestyvässä ja toimintaympäristön
muutostarpeet ennakoivassa yrityksessä ja organisaatiossa on turvallista työskennellä!
KoulutusAvain Oy ja Kainuun Etu Oy:n Kasvua Kainuuseen -hanke järjestävät yhteistyössä
vuoden 2015 aikana Kajaanissa kaksi aamukahvitilaisuutta, joista ensimmäisen teemana ovat
tuottavuus, muutos ja työhyvinvointi. Tilaisuus sisältää asiantuntija-alustuksen ja yhteistä
keskustelua teemaan liittyen.
Tilaisuuden asiantuntijana toimii työpsykologi Olavi Haataja, jolla on yli 20 vuoden kokemus
työyhteisöjen toimintakulttuurien kehittämisestä ja yrityksen johtamisesta.
Tilaisuus järjestetään perjantaina 8.5.2015 klo 8:15–10:00 Kainuun Etu Oy:n tiloissa Intellirakennuksessa, os. Seminaarinkatu 2, Kajaani.
Tilaisuus on maksuton ja tilaisuudessa on tarjolla aamupalaa.
Paikkoja rajoitetusti, ilmoittaudu tilaisuuteen ke 6.5.2015 klo 12:00 mennessä linkistä:
https://www.webropolsurveys.com/S/CF652D4EF9D8E0B2.par
Tervetuloa!
KoulutusAvain Oy
Kainuun Etu Oy, Kasvua Kainuuseen -hanke
KoulutusAvain Oy, Paavo Haataja, p. 050 331 5559, [email protected]
Kasvua Kainuuseen, Ari Kainulainen, p. 044 551 4565, [email protected]