TYÖELÄMÄN VIESTINTÄ_raporttoohjeet

TYÖELÄMÄN VIESTINTÄ- JA ESIINTYMISTAIDOT (900078Y)
Raportin kirjoitusohjeet
Työelämän viestintä- ja esiintymistaidot -opintojakson suorittamiseen kuuluu yhtenä osana
harjoitteluun liittyvän raportin kirjoittaminen. Kirjoittamiseen käytettävä aikasuositus on noin 10
tuntia. Lisäksi raporttiin liitetään kooste työtehtävistä ja toimenpiteistä, joihin opiskelija on
osallistunut Tieteen päivien aikana. Raportti arvostellaan asteikolla hyväksytty/hylätty.
SISÄLTÖ
Raportissa selostetaan teemaluennolla/työpajassa ja tapahtumakoulutuksessa esiin tulleita asioita
ja peilataan niitä omiin opetus-, koulutus- ja ohjaustaitoihin Tieteen päivät -tapahtumassa. Omaa
suoritustaan on hyvä arvioida ennen harjoittelua, sen aikana ja sen jälkeen.
Teemaluennon ja tapahtumakoulutuksen antia ei siis ainoastaan referoida eikä tapahtumaan liittyviä
asioita luetella, vaan tärkeää on asioiden huolellinen jäsentely ja kriittinen kommentointi. Oma
toiminta ja oppiminen ovat käsittelyn keskeisiä asioita. Asiat on myös perusteltava, pelkät väitteet,
toteamukset ja kuvaukset eivät riitä. Pohdittavia asioita voivat olla esimerkiksi seuraavat:
-
Mikä oli opintojakson keskeinen anti? Mikä oli minulle uutta? Mikä oli hankalaa tai
helppoa?
Mitä opin? Saavutinko kurssille asetetut oppimistavoitteet? Entä itselleni asettamani
tavoitteet? Miksi ja miten saavutin tavoitteet/miksi en saavuttanut tavoitteita?
Miten suoriuduin tehtävistäni? Mitä olisin voinut tehdä toisin?
Mitä hyötyä oppimastani on myöhemmissä opinnoissani ja työelämässä?
RAKENNE JA MUOTO
Teksti on jäsennelty kokonaisuus, joka sisältää johdannon (mitä? missä? miksi), asioiden
käsittelyn (mitä ja miten tehtiin?) sekä pohdinnan ja lopetuksen (ks. edellä olevat pohdintaaiheet) omine otsikoineen. Myös mahdolliset lähteet on syytä merkitä mukaan (viittaukset tekstin
sisällä ja lähdeluettelo).
Raportin pituus on noin 5 sivua Times New Roman -fontilla (koko 12) kirjoitettuna. Rivinväli on 1,5.
Liitä mukaan kansilehti ja kirjoita siihen otsikoksi Raportti ja sen alle kuvaava alaotsikko,
opintojakson nimi ja koodi, opiskelijan nimi ja opiskelijanumero sekä päivämäärä (ks. malli
seuraavalla sivulla). Muista laittaa liitteeksi kooste työtehtävistäsi.
LISÄLUKEMISTA
http://viestinnantietoaines.aalto.fi/mmkv/raportti.htm#Raportin_yleinen_rakenne
http://www.kielijelppi.fi/kirjoitusviestinta
RAPORTTI
Tieteen päivät 2015
Työelämän viestintä- ja
esiintymistaidot (900078Y)
Etunimi Sukunimi
opisk.numero
päivämäärä