Valintaperusteet ja valintakoe

Opiskelijavalinta sosiaali- ja terveysalalla syksyn 2015 yhteishaussa
Sosiaali- ja terveysalalle hakijan terveydentilan ja toimintakyvyn tulee olla sellainen, että opiskelija
kykenee opintoihin liittyviin käytännön tehtäviin ja harjoitteluun.
Alalle hakeutuvan tulee huomioida, että

opiskelu ja ammatissa toimiminen edellyttävät hyvää henkistä tasapainoa

ala ei sovellu huumeiden käyttäjälle eikä alkoholin tai lääkkeiden ongelmakäyttäjälle

esimerkiksi tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet, krooniset ihosairaudet ja allergiat voivat
muuttua terveydelliseksi ongelmaksi opiskeluaikana tai myöhemmin työelämässä

veriteitse tarttuva tauti saattaa rajoittaa opintopolkua ja työhön sijoittumista.
Ennen opiskeluihin kuuluvaan ohjattuun harjoitteluun siirtymistä ammattikorkeakoulu voi pyytää
rikostaustaotteen esittämistä, jos harjoitteluun kuuluu olennaisesti alaikäisten parissa työskentelyä.
Ammattikorkeakouluilla on oikeus lähettää opiskelija huumausainetesteihin, jos on perusteltu epäilys
huumeiden käytöstä.
Opiskelijaksi pyrkivän tulee ammattikorkeakoulun pyynnöstä antaa opiskelijaksi ottamisen arvioinnin
edellyttämät terveydentilaansa koskevat tiedot sekä tieto siitä, jos opiskelijaksi pyrkivältä on aiemmin
peruutettu alalta opiskelupaikka.
Valinta on ehdollinen, kunnes ammattikorkeakoulu on tarkistanut koulutukseen valituilta koulutodistukset ja
saanut hakijalta mahdollisesti pyydetyn selvityksen terveydentilasta.
Ammattikorkeakoulu voi purkaa valinnan seuraavista syistä

jos todistuksia ei toimiteta ammattikorkeakoulun ilmoittamassa määräajassa

jos hakija on antanut arvosanoistaan virheellisiä tietoja

jos bioanalyytikko-opiskelijaksi valittua ei voida pitää koulutukseen soveltuvana näkökyvystä annetun
todistuksen perusteella

jos hakijaa ei voida pitää sosiaali- ja terveysalan koulutukseen terveydentilaltaan sopivana.
Opiskelijavalinta on kaksivaiheinen. Osa hakijoista kutsutaan valintakokeisiin koulumenestyksestä
kertyvien pisteiden perusteella paremmuusjärjestyksessä. Lopullinen valinta tehdään kahdella eri tavalla.
Hakijat valitaan koulumenestyksestä ja valintakokeesta kertyvän yhteispistemäärän perusteella (jono 1) tai
valintakokeen pistemäärän perusteella (jono 2) jolloin koulumenestyspisteet eivät vaikuta enää lopullisessa
valinnassa.
Jono 1: (koulumenestys ja valintakoe)
Koulumenestys
30 pistettä
Valintakoe
70 pistettä
Yhteensä
100 pistettä
Jono 2: (valintakoe)
Valintakoe
70 pistettä
Valintatapajonoista täytetään ensin jono 1 (koulumenestys ja valintakoe) ja sitten jono 2 (valintakoe).
Kätilö (AMK), päivätoteutus, Kuopio
Jono 1
Jono 2
20 opiskelijaa
6 opiskelijaa
10 opiskelijaa
20 opiskelijaa
Valintakoe: Tiistai 3.11.2015 klo 8-16, Opistotien kampus
Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus, Iisalmi
Valintakoe: Maanantai 2.11.2015 klo 8-16, Iisalmen kampus
Sairaanhoitaja (AMK), monimuotototeutus, Kuopio
10 opiskelijaa
30 opiskelijaa
Valintakoe: Keskiviikko 4.11.2015 klo 8-16, Opistotien kampus
Sosionomi (AMK), päivätoteutus, Iisalmi
25 opiskelijaa
10 opiskelijaa
10 opiskelijaa
20 opiskeliaa
Valintakoe: To-pe 5.-6.11.2015 klo 8-16, Iisalmen kampus
Huom. Valintakoe on hakijalle yksipäiväinen.
Sosionomi (AMK), monimuotototeutus, Kuopio
Valintakoe: Ti-ke 27.-28.10.2015 klo 8-16, Iisalmen kampus
Huom. Valintakoe on hakijalle yksipäiväinen.
Terveydenhoitaja (AMK), päivätoteutus, Kuopio
15 opiskelijaa
5 opiskelijaa
Valintakoe: Tiistai 3.11.2015 klo 8-16, Opistotien kampus
Valintakokeet
Valintakokeeseen kutsutaan vähintään nelinkertainen määrä hakijoita aloituspaikkoihin nähden. Hakijat
valitaan kokeeseen koulumenestyksestä annettavien pisteiden perusteella.
Ammatti-, erikoisammattitutkinnoilla ja ulkomailla suoritetuilla tutkinnolla hakevat hakukelpoiset hakijat
kutsutaan suoraan valintakokeeseen ilman esivalintaa. Valinta tehdään valintakokeen perusteella.
Sosiaali- ja terveysalan valintakokeessa painotetaan alalle soveltuvuutta arvioimalla motivaatiota, sosiaalisia
valmiuksia sekä oppimis- ja työskentelyvalmiuksia. Koulutukseen valitulta edellytetään alalle soveltuvaa
terveyttä. Valintakokeesta on saatava vähintään 30 pistettä (maks.70).
Ammattikorkeakoulut voivat tehdä valintakoeyhteistyötä. Sosiaali- ja terveysalalla on neljä valintaryhmää.
Hakija saa saman valintaryhmän sisällä hakemiinsa koulutuksiin yhden valintakoekutsun esivalinnassa
saadun koulumenestyspistemäärän perusteella.
Valintakokeesta hakija saa valintakoetuloksen kaikkiin samaan valintaryhmään kuuluviin koulutuksiin.
Valintakoetulos voi vaihdella valintaryhmän sisällä eri koulutusten vaatimusten mukaisesti.
Valintakoetulos on voimassa kyseisen haun ajan.
Valintaryhmät ovat seuraavat:
1. valintaryhmä
Ensihoitaja
Kätilö
Sairaanhoitaja
Sairaanhoitaja, diakoninen hoitotyö
Terveydenhoitaja
2. valintaryhmä
Bioanalyytikko
Hammasteknikko
Optometristi
Röntgenhoitaja
Suuhygienisti
3. valintaryhmä
Apuvälineteknikko
Fysioterapeutti
Jalkaterapeutti
Naprapaatti
Osteopaatti
Toimintaterapeutti
4. valintaryhmä
Geronomi
Kuntoutuksen ohjaaja
Sosionomi
Sosionomi, diakoniatyö
Sosionomi, kirkon nuorisotyö
Sosionomi, kirkon varhaiskasvatus
Sosionomi, rikosseuraamus
Valinta on ehdollinen siihen asti kunnes ammattikorkeakoulu on tarkistanut koulu- ja työtodistukset.
Ammattikorkeakoulu voi purkaa valinnan, jos todistuksia ei toimiteta ammattikorkeakoulun ilmoittamassa
määräajassa tai jos hakija on antanut itsestään virheellisiä tietoja.
Koulumenestys
Koulumenestyksestä annetaan pisteitä seuraavasti:
A. ylioppilastutkintotodistuksen ja lukion päättötodistuksen perusteella tai
B. ammatillisen perustutkinnon todistuksen perusteella tai
C. ylioppilastutkintotodistuksen ja ammatillisen perustutkinnon päättötodistuksen perusteella
A. Valinta ylioppilastutkintotodistuksen ja lukion päättötodistuksen pohjalta
Hakijat pyrkivät lukion päättötodistuksen ja ylioppilastutkintotodistuksen perusteella. Lukion
päättötodistuksen keskiarvo lasketaan painottamattomana keskiarvona kaikista todistukseen merkityistä
arvosanoista.
Abiturientit pyrkivät viimeisellä lukiotodistuksellaan. Ylioppilastutkintotodistuksen arvosanat kerätään suoraan
ylioppilastutkintolautakunnalta.
Yo-tutkintotodistus
L/E
Äidinkieli
5
Paras kieli (vieraat kielet ja toinen kotimainen)
pitkä (lyhyt/keskipitkä)
5 (4)
Matematiikka (lyhyt tai pitkä)
tai paras reaaliaineiden kokeista
(ennen v. 2006 kirjoittaneilla reaali)
5
M
4
C
3
B
2
A
1
4 (3)
3 (2)
2 (1)
1 (0)
4
3
2
1
Lukion päättötodistus: kaikkien aineiden keskiarvo
Arvosana-asteikko
4 – 10
≥ 9,50
≥ 9,21
≥ 8,93
≥ 8,64
≥ 8,36
≥ 8,07
≥ 7,79
≥ 7,50
≥ 7,21
≥ 6,93
≥ 6,64
≥ 6,36
≥ 6,07
≥ 5,79
≥ 5,50
< 5,50
Pisteet
15
14
13
12
11
10
9
8
7
6
5
4
3
2
1
0
B. Valinta ammatillisen perustutkinnon pohjalta
Ammatillisen perustutkinnon suorittaneet hakevat päättötodistuksensa perusteella. Hakukeväänä
valmistuvat hakevat viimeisellä todistuksellaan. Keväällä 2015 valmistuvien lopulliset arvosanat
kerätään suoraan oppilaitoksilta.
Koulumenestyspisteet lasketaan todistusarvosanojen painottamattoman keskiarvon perusteella.
Keskiarvo lasketaan arvosanoista, jotka on ilmaistu ammatillisen tutkinnon numeroina tai jotka voidaan
muuntaa sellaisiksi. Jos haussa käytettyyn todistukseen on annettu arvosana muualla suoritetuista, hyväksi
luetuista opinnoista, se otetaan mukaan keskiarvoa laskettaessa.
Jos ammatillinen perustutkinto muodostuu päättö- ja näyttötodistuksesta, keskiarvo lasketaan vain
päättötodistuksesta. Näyttötutkintona ammatillisen perustutkinnon suorittaneiden arvosanojen keskiarvo
lasketaan näyttötutkintotodistuksesta.
Päättötodistus: kaikkien aineiden keskiarvo
Arvosana-asteikko
1-3
≥ 2,80
≥ 2,74
≥ 2,69
≥ 2,63
≥ 2,58
≥ 2,52
≥ 2,47
≥ 2,41
≥ 2,36
≥ 2,30
≥ 2,25
≥ 2,19
≥ 2,14
≥ 2,08
≥ 2,03
≥ 1,97
≥ 1,92
≥ 1,86
≥ 1,81
≥ 1,75
≥ 1,70
≥ 1,64
≥ 1,59
≥ 1,53
≥ 1,48
≥ 1,42
≥ 1,37
≥ 1,31
≥ 1,26
≥ 1,20
< 1,20
Arvosana-asteikko
1-5
≥ 4,60
≥ 4,49
≥ 4,38
≥ 4,27
≥ 4,16
≥ 4,05
≥ 3,94
≥ 3,83
≥ 3,72
≥ 3,61
≥ 3,50
≥ 3,39
≥ 3,28
≥ 3,17
≥ 3,06
≥ 2,94
≥ 2,83
≥ 2,72
≥ 2,61
≥ 2,50
≥ 2,39
≥ 2,28
≥ 2,17
≥ 2,06
≥ 1,95
≥ 1,84
≥ 1,73
≥ 1,62
≥ 1,51
≥ 1,40
< 1,40
Arvosana-asteikko
4-10
≥ 9,50
≥ 9,36
≥ 9,22
≥ 9,09
≥ 8,95
≥ 8,81
≥ 8,67
≥ 8,53
≥ 8,40
≥ 8,26
≥ 8,12
≥ 7,98
≥ 7,84
≥ 7,71
≥ 7,57
≥ 7,43
≥ 7,29
≥ 7,16
≥ 7,02
≥ 6,88
≥ 6,74
≥ 6,60
≥ 6,47
≥ 6,33
≥ 6,19
≥ 6,05
≥ 5,91
≥ 5,78
≥ 5,64
≥ 5,50
< 5,50
Pisteet
30
29
28
27
26
25
24
23
22
21
20
19
18
17
16
15
14
13
12
11
10
9
8
7
6
5
4
3
2
1
0
C. Valinta ylioppilastutkintotodistuksen ja ammatillisen perustutkinnon pohjalta
Hakijat pyrkivät ylioppilastutkintotodistuksen ja ammatillisen perustutkinnon perusteella. Ammatillisen
perustutkinnon päättötodistuksen keskiarvo lasketaan painottomana keskiarvona arvosanoista, jotka on
ilmaistu ammatillisen tutkinnon numeroina tai jotka voidaan muuntaa sellaisiksi. Jos haussa käyttämään
todistukseen on annettu arvosana muualla suoritetuista, hyväksi luetuista opinnoista, se otetaan mukaan
keskiarvoa laskettaessa. Ylioppilastutkintotodistuksen arvosanat kerätään suoraan
ylioppilastutkintolautakunnalta.
Yo-tutkintotodistus
L/E
Äidinkieli
5
Paras kieli (vieraat kielet ja toinen kotimainen)
pitkä (lyhyt/keskipitkä)
5 (4)
Matematiikka (lyhyt tai pitkä)
tai paras reaaliaineiden kokeista
(ennen v. 2006 kirjoittaneilla reaali)
5
M
4
C
3
B
2
A
1
4 (3)
3 (2)
2 (1)
1 (0)
4
3
2
1
Ammatillisen perustutkinnon päättötodistuksen kaikkien aineiden keskiarvo:


Arvosanaasteikko
1-3
≥ 2,80
≥ 2,69
≥ 2,57
≥ 2,46
≥ 2,34
≥ 2,23
≥ 2,11
≥ 2,00
≥ 1,89
≥ 1,77
≥ 1,66
≥ 1,54
≥ 1,43
≥ 1,31
≥ 1,20
< 1,20



Arvosanaasteikko
1-5
≥ 4,60
≥ 4,37
≥ 4,14
≥ 3,91
≥ 3,69
≥ 3,46
≥ 3,23
≥ 3,00
≥ 2,77
≥ 2,54
≥ 2,31
≥ 2,09
≥ 1,86
≥ 1,63
≥ 1,40
< 1,40
Arvosanaasteikko
4-10
≥ 9,50
≥ 9,21
≥ 8,93
≥ 8,64
≥ 8,36
≥ 8,07
≥ 7,79
≥ 7,50
≥ 7,21
≥ 6,93
≥ 6,64
≥ 6,36
≥ 6,07
≥ 5,79
≥ 5,50
< 5,50
Pisteet
15
14
13
12
11
10
9
8
7
6
5
4
3
2
1
0