Työelämän tutkimuspäivät 5.–6.11.2015 Työryhmä: Vastuullisen johtamisen monet muodot Kari Jaatinen Jyväskylän ammattikorkeakoulu [email protected] Työyhteisön moninaisuus sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kokemana Avainsanat: moninaisuus, johtaminen, työorganisaatio 1. Johdanto Työyhteisön intersektionaalista moninaisuutta ja moninaisuusjohtamista on Suomessa tutkittu vähän (ks. kuitenkin Sintonen 2008, Trux 2010 ja Louvrier 2013). Yksittäisistä moninaisuustekijöistä eniten tutkittuja ovat sukupuoli, ikä ja monikulttuurisuuteen liittyvät tekijät. OKM:n ja neljän ammattikorkeakoulun (JAMK, KAMK, Karelia ja Metropolia) yhteisen Moninaisuusosaaminen tulevaisuuden työyhteisöjen johtamisen työkaluna hankkeen (2014–2015) tutkimusosiossa onkin tavoitteena selvittää, mitä moninaisuus ylempää ammattikorkeakoulututkintoa opiskelevan työntekijän toimintaympäristössä tarkoittaa, mitä moninaisuusosaaminen on työelämätaitona sekä mitä tarpeita muuttuva toimintaympäristö asettaa moninaisuusosaamiselle esimies- ja johtamistyössä. (Toteutussuunnitelma 2014.) Hankkeen pääasiallisen tutkimusaineiston muodostaa n. 140 keskimäärin 10 sivun pituista esseetä, joissa ylempää ammattikorkeakoulututkintoa kolmessa eri AMK:ssa opiskelevat, työelämässä olevat aikuiset kirjoittavat työyhteisön moninaisuuteen liittyvistä kokemuksistaan. Kirjoittajat edustavat eri koulutusaloja, ammatteja, asemia, ikäluokkia, sukupuolia ja työskentelevät eri puolilla Suomea niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla. 2. Moninaisuus ja moninaisuuden johtaminen Moninaisuus (Diversity) käsitteenä viittaa moninaisuuden ja erilaisuuden kunnioittamiseen sekä niihin organisatorisiin käytäntöihin, millä vähemmistöjen asemaa (työ)yhteisöissä pyritään parantamaan. Moninaisuuden kova ydin on erilaisuudessa ja inkluusiossa. Se, minkä tai kenen erilaisuudesta on kysymys, tai mitä tai ketä pitäisi ”ottaa mukaan” tai ”sisällyttää” ja mihin, ei olekaan enää yhtä yksiselitteinen asia. Yksinkertaisimmillaan työorganisaation moninaisuudessa on kuitenkin kysymys siitä, että erilaisen sosiaalisen identiteetin omaaville ihmisryhmille turvataan reilu kohtelu ja olemassaolo niin julkisen kuin yksityisenkin sektorin työorganisaatioissa. (Siltaoja & Vartiainen 2010; Prasad, Pringle & Konrad 2006.) Moninaisuusjohtamisella (Diversity Management) viitataan yleensä henkilöstöjohtamisen käytäntöihin, joilla pyritään lisäämään vähemmistöjen edustajien määrää työpaikoilla, kehittämään esimerkiksi rekrytointiin liittyviä käytäntöjä ja pohtimaan työnjaollisia seikkoja ja asiakasvastaavuuden lisäämiseen liittyviä keinoja. Tavoitteena on mm. innovatiivisuuden lisääminen ja moninaisen työvoiman hyödyntäminen yrityksen taloudellisen tuloksen kasvattamisessa. (Litvin 2006; Kossek, Lobel & Brown 2006.) 3. Tutkimuksen ja keskustelun varhaiset vaiheet Bairoh ja Trux (2010) esittävät katsausartikkelissaan kolme tapaa tarkastella moninaisuusjohtamiseen liittyvän tutkimuksen ja keskustelun kehittymistä. Vaiheet ovat ensinnäkin liike-elämän kirjallisuus, toisena siihen liittynyt ns. valtavirran akateeminen 1 tutkimus ja kolmantena vaiheena ns. kriittinen tutkimus. Ensimmäisellä viitataan Yhdysvalloissa 1990-luvulla syntyneeseen, konsulttien ja kouluttajien tuottamaan kirjallisuuteen, koulutuksiin ja valmennuksiin sekä näkemykseen moninaisuusjohtamisesta. Toisella viitataan siihen tutkimukseen, millä pyritään selvittämään liikeelämän kirjallisuuden oppien mukaisesti toteutetun koulutuksen ja valmennuksen vaikutuksia. Kriittinen tutkimus syntyi puolestaan vastavoimana ja – nimensä mukaisesti – kritiikkinä valtavirran tutkimukselle ja aiemmalle kirjallisuudelle. (Bairoh & Trux 2010.) Varhainen pohja moninaisuuskeskustelulle ja -tutkimukselle luotiin Yhdysvalloissa kuitenkin jo 1960-luvun ja 1970 -luvun alun sosiaalisessa liikehdinnässä, kansalaisoikeustaistelussa, lainsäädännöllisissä uudistuksissa ja poliittisissa keskusteluissa. Pinnalla olivat rotusyrjintä ja erityisesti mustien asema, naisten tuleminen työelämään ja muu tasa-arvokeskustelu. Keskustelu oli paljolti yhteiskuntakriittistä ja arvopohjaista. (Prasad ym. 2006.) Tultaessa 1990-luvulle keskustelu sai uuden sävyn. Väestörakenteen muutos oli syrjäyttämässä valkoisen miehen työelämän ylivaltaisena toimijana, koska ei-valkoisten ja naisten osuus työmarkkinoilla tulisi nopeasti kasvamaan, ja koska työvoima oli muuttumassa ”sameammaksi”. (Johnston & Parker 1987; Mir, Mir & Wong 2006.) Tulevaisuus sisälsi sekä uhkakuvia että mahdollisuuksia ja Yhdysvaltoihin syntyi nopeasti konsultteja ja kouluttajia työllistävä ja johtamisoppaita tuottava ”moninaisuusteollisuus” sekä pian myös tähän liittyvä akateeminen tutkimus. Keskustelu ja tutkimus olivat johtajuuskeskeisesti ja taloudellisesti argumentoitua, ihmiskäsitys biologinen ja yksilöpsykologinen ja käsitys tiedosta positivistinen. (Litvin 2006; Bairoh & Trux 2010.) 1990-luvun lopulta alkaen ns. kriittinen tutkimus kyseenalaisti ”moninaisuusteollisuuden” saavutuksia ja toi esille tehdyn tutkimuksen ristiriitaisia tuloksia. Kun yksi tutkimus havaitsi positiivisen yhteyden työorganisaation moninaisuuden ja moninaisuusjohtamisen sekä innovatiivisuuden ja liiketoiminnan kehittämisen välillä, päätyi toinen tutkimus toteamaan, että mitään yhteyttä ei ole ja kolmas totesi, että yhteys on jopa yritystoiminnan kannalta negatiivinen. (Litvin 2006; Kossek ym. 2006.) Kriittinen tutkimus nosti esille muitakin valtavirran tutkimuksen rajoitteita. Vähemmistöjen aseman parantuminen todettiin kapeaksi ja rajalliseksi ja se ei sinänsä ollut taloudellisesti argumentoidun toiminnan keskiössä; olemassa olevia valtarakenteita ei haluttu kyseenalaistaa; voiton tavoittelulla legitimoitiin normaaleiden demokraattisten toimintaperiaatteiden ja oikeudenmukaisuuden puutteita yritystoiminnassa; yritysten johto ja työntekijät esitettiin ja pidettiin erillisinä ryhminä; moninaisuus rajattiin koskemaan vain tiettyjä (konsulttien määrittelemiä) ryhmittymiä. Hyödyn maksimoinnin nimissä ihmisestä ja tasa-arvopuheesta oli tullut vain väline. (Bairoh & Trux 2010; Litvin 2006; Kossek ym. 2006.) Kriittinen tutkimus otti vaikutteita muun muassa. postmodernismista ja konstruktionismista ja yhdysvaltalainen ja eurooppalainen moninaisuuskeskustelu löysivät toisensa. Moninaisuus alettiin nähdä sosiaalisesti rakennetuksi ilmiöksi ja identiteettiryhmien ominaisuuksiksi. Jotkut, systemaattisen ja pitkäaikaisen syrjinnän kautta muodostuneet, erilaisuudet tunnistettiin työorganisaatioiden ja johtamisen kannalta merkityksellisimmiksi kun jotkut toiset moninaisuustekijät. (Litvin 2006; Kossek ym. 2006; Prasad ym. 2006; Linnehan & Konrad 1999.) 4. Moninaisuuskeskustelusta 2000-luvun Suomessa Suomessa vain harvat yritykset tunnistavat ja tunnustavat moninaisuusjohtamisen osaksi omaa toimintaansa. Kiinnostus moninaisuutta ja moninaisuusjohtamista kohtaan on kuitenkin kasvamassa. Henkilöstöjohtamisen käytännöissä ja keskusteluissa 2 moninaisuus jonkin verran näkyy, mutta strategisen tason tekijänä ei juurikaan. Moninaisuusjohtamisen tulisikin edetä retoriikan ja metaforien tasolta organisaatiokulttuurin muutosvoimaksi. (Louvrier 2013; Siltaoja & Vartiainen 2010; Sippola 2007.) Kriittisen tutkimuksen ja globalisaation myötä moninaisuustutkimus ja -keskustelu ovat moniäänistyneet ja monitieteellistyneet. Epäselville ja monimerkityksellisille moninaisuus ja moninaisuusjohtaminen -käsitteille haetaan uutta sisältöä ja tutkimukseen uusia käsitteitä. Keskusteluun ovat nousseet muun muassa organisaatiokulttuurin, organisaatiodemokratian, osallistavan kertomuksen, eettisen johtamisen ja osallisuuden käsitteet ja ajatukset. (Trux 2010; Sintonen 2008; Louvrier 2013; Bairoh ja Trux 2010.) Esimerkiksi Bairohin ja Truxin hahmotelmassa vaihtoehdon keskiöön nousee organisaatio-kulttuurin käsite ja kehittäminen. Todellinen tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus lisääntyvät vain organisaatiokulttuurin kehittymisen kautta ja tämä kehittäminen edellyttää uudenlaista moninaisuusjohtamista. Toisena välttämättömänä elementtinä he näkevät lainsäädännön ja virkamiesten ohjaaman, syrjintää vastustavan ja työorganisaatioissa toteutettavan tasa-arvotyön, jota he kutsuvat myös monimuotoisuustyöksi. (Bairoh & Trux 2010.) Myös Sintonen näkee moninaisuuden lisäämisen ja moninaisuusjohtamisen kehittämisen tapahtuvan organisaatiokulttuurin muutoksen kautta. (Moderni) rasismi ilmiönä täytyy tehdä näkyväksi organisaatiossa ja sitä voidaan vähentää ja ehkäistä organisaatiokulttuuria muovaamalla. Tämä edellyttää rasismin ideologian toimintamekanismien tuntemista sekä syrjivien ja sukupuolistuneiden käsitysten tunnistamista osana arkiajattelua, kieltä, tarinoita ja organisaatiokulttuuria. Syrjivien käytäntöjen purkamiseksi on tuotettava uudenlaisia vastadiskursseja haastamaan, muuttamaan ja antamaan vaihtoehtoja perinteisille malleille ja keinoina tähän ovat osallistava ja osallistuva kehittäminen, keskustelu ja johtaminen. (Sintonen 2008.) Trux ehdottaa moninaisuusjohtamiselle vaihtoehtoiseksi käsitteeksi tai toimintamalliksi organisaatiodemokratiaa. Organisaatiodemokratian tulisi sisältää merkittäviä osallistuvan ja osallistavan johtamisen elementtejä. Tämä mahdollistaisi työntekijöiden äänen kehittymisen ja kuulumisen organisaatiossa ja tekisi erityiset moninaisuusjohtamisen toimet tai kampanjat tarpeettomiksi. Organisaatiodemokratia ei kuitenkaan ratkaise kaikkia moninaisuusjohtamisen kysymyksiä ja ongelmia. (Trux 2010.) Organisaatiokulttuurin muutokseen liittyy oleellisesti ylimmän johdon rooli muutoksessa. Johtamisessa on vaikea viedä läpi ideoita, joiden vastaisesti johtajat itse toimivat. Esimerkillä johtamisessa johdon on itse kyettävä kyseenalaistamaan omia toimintatapojaan ja sallittava myös muiden kyseenalaistaa johdon toimintaa. Johdon rooli sisäisenä muutosvoimana ja työyhteisön kollektiivisen muistin muokkaajana on keskeinen. (Aaltio 2011.) 5. Huomioita tutkimusaineistosta nousevista teemoista Moninaisuusosaaminen tulevaisuuden työyhteisöjen johtamisen työkaluna-hankkeen tutkimusaineiston (140 esseetä) analyysi on vasta alussa, mutta jo nyt voi nostaa esille joitakin suomalaisen moninaisuuskeskustelun kannalta mielenkiintoisia teemoja. Yleisinä havaintoina voi todeta, että sekä moninaisuus että moninaisuusjohtaminen ovat käsitteinä melko huonosti tunnettuja (ks. myös Timonen ym. 2014). Toiseksi, uutuudessaan käsite moninaisuus herättää mielenkiintoa, synnyttää oivalluksia ja aiheuttaa kirjoittajissa myös voimakkaita tunteita. Kolmanneksi, jotkut moninaisuustekijät (kuten ikä, sukupuoli sekä koulutausta ja -taso) ja niihin liittyvät ilmiöt tai merkitykset saavat paljon huomiota ja jotkut toiset moninaisuustekijät (kuten seksuaalinen suuntautuneisuus) taas jäävät huomattavan vähälle huomiolle. Neljänneksi, kirjoittajien omaan 3 työhön ja toimintaympäristöön liittyvät muutosprosessit ja kontekstin merkitys näyttäytyvät esseissä voimallisesti ja saattavat tuoda uusia avauksia moninaisuuskeskusteluun maassamme. 5.1. Tasa-arvo, erilaisuus ja eriarvoisuus Tasa-arvo on keskeinen käsite moninaisuuskeskustelussa ja yksi esille noussut kysymys on, tulisiko kaikkia työntekijöitä kohdella aina samalla tavalla, vai joissakin tilanteissa yksilöllisesti perustellen jotenkin eri tavalla, jos tavoitteena on työntekijöiden tasa-arvon edistäminen ja oikeudenmukainen kohtelu (vrt. Louvrier 2013). Suomessa lainsäädäntö ja muu normitus ohjeistaa työorganisaatioita näissä kysymyksissä osin voimakkaastikin, mutta arjen kohtaamisiin normeista ei useinkaan ole apua. Pohdinnan aiheina olivat mm. palkkaus (sukupuolen, koulutuksen tai iän vaikutus palkkatasoon), palkkaperusteiden julkisuus tai ei-julkisuus ja se, mikä vaikutus palkkaan on sillä, että on ”hyvä pyytämään” palkankorotuksia. Työntekijän oman tai perhetilanteen vaikutus työn tekemiseen ja kohdelluksi tulemiseen aiheuttaa kitkaa ja nostattaa tunteita sekä kirvoittaa ajatuksia hyvästä ja huonosta henkilöstöjohtamisesta. Kuten eräässä esseessä pohdittiin, lähes kaikilla tuntuu olevan joku elämäntilanteeseen liittyvä tekijä, mikä aiheuttaa tai oikeuttaa johonkin erityiseen kohteluun työpaikalla. Jäljelle jäävältä pieneltä vähemmistöltä odotetaan sitten täyttä työpanosta ja muiden vajaan panoksen korvaamista, ja seurauksena on tunne epäoikeudenmukaisesta kohtelusta. Kokemukset erilaisuudesta tai samanlaisuudesta jakavat työntekijöitä eri joukkoihin. ”Oma ryhmä” eli kuulumisen kokemus työyhteisössä saattaa muodostua määritteistä ”lapsiper-heelliset”, ”uudet tulokkaat” tai ”ulkopaikkakuntalaiset”. Ei-kuulumisen tunteet muodostuvat vastaavasti, mutta ehkä hiukan erilaisten määreiden kautta: ei-kuulumisen ryhmittymien määrittelyjä olivat esimerkiksi ”uskovaiset”, ”erikieliset” ja ”pomon suosikit”. 5.2. Moninaisuus eri silmin katsottuna Työorganisaation todellisuus ja diskurssit eivät ole kaikille samat vaan näkökulmia on monia. Yksi merkittävä ero on johtajien ja työntekijöiden välillä ja siksi johtamistutkimuksessa on tärkeä tutkia myös ei-johtajia. (vrt. Sintonen 2008; Louvrier 2013.) Ei-johtajat kirjoittavat paljon huonosta johtamisesta ja monet huonon johtamisen kokemukset voidaan palauttaa moninaisuuskeskustelun teemoihin. Huonon johtamisen kokemuksia liitetään tai palautetaan virheellisiin rekrytointeihin, osaamattomuuteen, ennakkoluuloihin, sukupuoleen ja eettisiin kysymyksiin. Myös kirjoittamisen tapa näyttää muuttuvat mielenkiintoisesti, kun ei-johtajat kirjoittavat huonosta johtamisesta. Omakohtaisten kokemusten sijaan kirjoitetaan siitä, kuinka johtajan pitäisi toimia. Onko tämä eijohtajan korrekti ja sivistynyt tapa ilmaista, että meillä ei johdeta näin, vaikka pitäisi. 5.3. Valta, konfliktit ja kontekstin merkitys Valtaan liittyvä kirjoittaminen käsittelee usein osallisuuden tai kuulluksi tulemisen teemoja. Moni kirjoittaja on pettynyt, kyynistynyt tai katkera ja moni odottaa jotakin: johtajan eläkkeelle jäämistä, omaa sapattivapaata tai työpaikan vaihdosta, organisaatiomuutosta tai jotakin vielä hahmottumatonta, mikä muuttaa kaiken paremmaksi. Joukossa on lohduttomiakin kuvauksia suomalaisen työelämän todellisuudesta. Suomalainen työelämän voimakas murros näkyy teksteissä. Konteksti esseeaineistoon liitettynä tarkoittaa monia asioita: suomalaista työelämää 2010-luvulla kaikkine erityispiirteineen, sosiaali- ja terveysalaa tai muita kirjoittajien edustamia aloja, omaa ammattikuntaa, yksityisiä tai julkisia palveluja, pääkaupunkiseutua, Keski-Suomea tai Pohjois-Karjalaa, ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneen työntekijän työkontekstia, kunkin kirjoittajan työpaikan toimintaympäristöä, organisaatiokulttuuria ja alakulttuureja 4 jne. Monet kirjoittajat kuvaavatkin omaan työhönsä ja työyhteisöönsä liittyviä jatkuvia ja toistuvia muutosprosesseja. Tyypillisiä ajan ilmiöitä ovat esimerkiksi esimiehen vaihtuminen, työyhteisön uudelleenmuotoutuminen, muutot ja fyysinen työpisteen vaihdokset, koneiden, laitteiden ja ohjelmien vaihdokset, työnantajan vaihtuminen tai erilaiset fuusiot. Konteksti on siis jatkuvasti uudelleenmuotoutuvaa ja sitä tuleekin tutkia osana moninaisuusilmiötä, ei pelkästään selittävänä tekijänä (Trux 2010; Louvrier 2013). Kirjallisuus Aaltio, I. (2011) Organisaatiokulttuurin moniulotteisuus johtamisen näkökulmasta. Teoksessa A. Pussa & H. Reijonen (toim.) Aineeton pääoma organisaation voimavarana. Painettu EU:ssa. UNIpress. Bairoh, S. & Trux, M.-L. (2010) Identiteettejä, valtaa, kulttuuria – katsaus monimuotoisuusjohtamisen suuntauksiin. Teoksessa S. Wrede & C. Nordberg (toim.) Vieraita työssä. Työelämän etnistyvä eriarvoisuus. Helsinki. Palmenia. Johnston, W. B. & Parker, A. H. (1987) Workforce 2000: work and the workers for the 21st century. Indianapolis, IN. Hudson institute. Kossek, E. E., Lobel, S. A. & Brown, J. (2006) Human Resource Strategies to Manage Workforce Diversity: Examining ‘The Business Case’. Teoksessa A. M. Konrad, P. Prasad & J. K. Pringle (toim.) Handbook of Workplace Diversity. London. SAGE Publications. Linnehan, F., Konrad, A. M. (1999) Diluting Diversity: Implications for intergroup inequality in organizations. Journal of management inquiry 8, 399–414. Litvin, D. (2006) Diversity: Making Space for a Better Case. Teoksessa A. M. Konrad, P. Prasad & J.K. Pringle (toim.) Handbook of Workplace Diversity. London. SAGE Publications. Louvrier, J. (2013) Diversity, Difference and Diversity Management. A Contextuel and Interview Study of Managers and Ethnic Minority Employees in Finland and France. Helsinki. Edita Prima. Mir, R. & Mir, A. & Wong, D. J. (2006) Diversity: The Cultural Logic of Global Capital? Teoksessa A. M. Konrad, P. Prasad & J.K. Pringle (toim.) Handbook of Workplace Diversity. London. SAGE Publications. Prasad, P., Pringle, J. K. & Konrad, A. M. (2006) Examining the Contours of Workplace Diversity: Concepts, Contexts and Challenges. Teoksessa A. M. Konrad, P. Prasad & J.K. Pringle (toim.) Handbook of Workplace Diversity. London. SAGE Publications. Siltaoja, M., Vartiainen, T. (2010) Monimuotoisuuden johtamisen ristiriitaisuus – diskurssianalyysi suomalaisista mediateksteistä. Hallinnon Tutkimus 29, 259–279. Sintonen, T. (2008) Diversiteetti ja narratiivisuus. Tutkielmia diskursiivisesta organisaatiotodellisuudesta. Jyväskylä Studies in Business and Economics. Jyväskylä. Sippola, A. (2007) Essays on Human Resource Management: Perspectives on Diversity Management. Vaasa. Vaasan yliopisto. Timonen, L., Jaatinen, K., Lehtonen, M., Pesonen, S. & Raivio, A.-M. (2014) Moninaisuuden johtamisesta uusi työelämän avaintaito. UAS Journal 4/2014. [online]. <URL: http://www.uasjournal.fi/index.php/uasj/article/view/1629/15533. Luettu 29.9. 2015. Toteutussuunnitelma: Moninaisuusosaaminen tulevaisuuden työyhteisöjen johtamisen työkaluna -hanke. 21.3.2014. Trux, M.-L. (2010) No Zoo. Ethnic Civility and its Cultural Regulation among the Staff of a Finnish High-Tec Company. Aalto Print. Aalto University School of Economics. 5
© Copyright 2024